Top Banner
MUUTOS TEHDÄÄN YHDESSÄ ESIMIEHEN JOHDOLLA Kehitämme esimiestyön avulla henkilöstön muutoskykyisyyttä. Haastamme toimintakulttuurin uudistamisella kaikkia osallistu- maan työn tekemiseen uudella tavalla. Hyvällä muutosjohtami- sella tuemme myös työkykyä. Kohderyhmänä ovat kaikki Keski- Suomen sote- ja maakuntamuu- toksessa mukana olevat esimie- het. Yhteistyötä tehdään maakun- nan organisaatiorajojen ja muiden rajojen yli. Näin lisäämme julkisen sektorin tuottavuutta sekä asia- kaspalvelukykyä. Esimiehellä on tärkeä rooli omalla esimerkillä johtamisen, uudistavan ja valmentavan työotteen kautta. Muutoksessa ovat mukana aina myös tunteet, niiden johtamisesta ei muutosten yhteydessä ole riittä- västi aiemmin puhuttu tässä laa- juudessa. Mieli mukaan muutokseen Muutostilanteissa esimiesten tunne- osaaminen on tärkeää. Muutoksen johtamisessa keskitymme asioiden ohella myös ihmisiin. Esimiehet ohjaavat ja vaikuttavat työyhteisön tunneilmas - toon positiivisesti, vaikka he nostavat esille myös vaikeita, epävarmuutta aiheuttavia teemoja. Tuemme ratkaisu- keskeisempää toimintaa. Näemme muu- toksessa ongelmien sijaan ratkaisuja. Suorituskyvyn kehittäminen Valmentava johtamisote auttaa esi- miestä haastavissa muutostilanteissa. Tuemme esimiesten kykyä asettaa työl - le selkeitä tavoitteita sekä taitoa ohjata työsuoritusta sparrauksen ja dialogin avulla. Vahvistamme esimiesten kautta työyhteisöjen kykyä markkinoida sekä tuoda esille omaa ja työyhteisön osaa- mista. Meillä on osaamista ja asiantunte- musta, olemme ylpeitä hyvästä työstä ja asiakkaan kohtaamisesta. Keski-Suomi 2020
1

MUUTOS TEHDÄÄN YHDESSÄ ESIMIEHEN JOHDOLLA · MUUTOS TEHDÄÄN YHDESSÄ ESIMIEHEN JOHDOLLA Kehitämme esimiestyön avulla henkilöstön muutoskykyisyyttä. Haastamme toimintakulttuurin

Jun 20, 2020

Download

Documents

dariahiddleston
Welcome message from author
This document is posted to help you gain knowledge. Please leave a comment to let me know what you think about it! Share it to your friends and learn new things together.
Transcript
Page 1: MUUTOS TEHDÄÄN YHDESSÄ ESIMIEHEN JOHDOLLA · MUUTOS TEHDÄÄN YHDESSÄ ESIMIEHEN JOHDOLLA Kehitämme esimiestyön avulla henkilöstön muutoskykyisyyttä. Haastamme toimintakulttuurin

MUUTOS TEHDÄÄN YHDESSÄESIMIEHEN JOHDOLLA

Kehitämme esimiestyön avulla henkilöstön muutoskykyisyyttä. Haastamme toimintakulttuurin uudistamisella kaikkia osallistu-maan työn tekemiseen uudella tavalla. Hyvällä muutosjohtami-sella tuemme myös työkykyä.

Kohderyhmänä ovat kaikki Keski- Suomen sote- ja maakuntamuu-toksessa mukana olevat esimie-het. Yhteistyötä tehdään maakun-nan organisaatiorajojen ja muiden rajojen yli. Näin lisäämme julkisen sektorin tuottavuutta sekä asia-kaspalvelukykyä.

Esimiehellä on tärkeä rooli omalla esimerkillä johtamisen, uudistavan ja valmentavan työotteen kautta. Muutoksessa ovat mukana aina myös tunteet, niiden johtamisesta ei muutosten yhteydessä ole riittä-västi aiemmin puhuttu tässä laa- juudessa.

Mieli mukaan muutokseenMuutostilanteissa esimiesten tunne- osaaminen on tärkeää. Muutoksen johtamisessa keskitymme asioiden ohella myös ihmisiin. Esimiehet ohjaavat ja vaikuttavat työyhteisön tunneilmas-toon positiivisesti, vaikka he nostavat esille myös vaikeita, epävarmuutta aiheuttavia teemoja. Tuemme ratkaisu-keskeisempää toimintaa. Näemme muu-toksessa ongelmien sijaan ratkaisuja.

Suorituskyvyn kehittäminenValmentava johtamisote auttaa esi-miestä haastavissa muutostilanteissa. Tuemme esimiesten kykyä asettaa työl-le selkeitä tavoitteita sekä taitoa ohjata työsuoritusta sparrauksen ja dialogin avulla. Vahvistamme esimiesten kautta työyhteisöjen kykyä markkinoida sekä tuoda esille omaa ja työyhteisön osaa-mista. Meillä on osaamista ja asiantunte-musta, olemme ylpeitä hyvästä työstä ja asiakkaan kohtaamisesta.

Keski-Suomi2020