Top Banner
Avaruuskettujen mestari Teksti ja kuva: Jussi Elo Niin kuin kaikilla leireillä, niin myös Piirullakin on suuria, yhteisiä ohjelmia. Isoista ohjelmista vastaavan parinkymmenen hengen tiimin puikoissa on Jaakko Vainio Rymättylän Märssyvahdeista. Jaakon asenteesta pestiinsä kertoo hyvin, että hän kutsuu itseään mieluiten spektaakkelimestariksi. — Tässä ollaan nyt tekemässä juttuja, joita ei ole tiettävästi tehty koskaan ennen partiossa. Aluksi oli visio meritaisteluista räjähdyksineen, mutta nyt singahdetaan avaruuteen, Jaakko hehkuttaa. Isojen ohjelmien mestaripestiin Jaakko ilmiantoi itse itsensä. Kokemusta ohjelmatekemisestä Jaakko on kerryttänyt muun muassa edelliskesänä järjestetyllä HuHu-leirillä. Jaakko on ollut partiopiirin alusta asti ohjelmahommissa ja tällä hetkellä hän on piirissä tarpojaikäisten ohjelmaohjaajana. Kotilippukunnassaan Jaakko toimii luotsina ja on vetovastuussa Märssyvahtien kesäretkestä. — Ideoiminen on ollut minulle aina helppoa. Piirun isot ohjelmat ovat siitä poikkeuksellisia, että ennakkoharjoitteleminen on keskeisessä osassa ja kaiken on loksahdettava kerralla kohdalleen, Jaakko puntaroi lavaohjelman haasteita. Spektaakkelien suunnitteleminen lähti liikkeelle taivaanrannan maalaamisesta, minkä jälkeen mahdollisten ja mahdottomien haaveiden päälle ruvettiin kokoamaan tarinaa. Piirulla kaikessa toiminnassa näkyy kasvatustavoitteet – niin myös yhteisissä ohjelmissa. Jaakon sanojen mukaan iltaohjelmien runkona on tietynlainen matka. — Ihmisen on helppo keskittyä itsensä kehittämiseen. Kun on asiat kunnossa itsensä kanssa, pystyy auttamaan toisia ja voi keskittyä omaan ympäristöönsä, Jaakko kuvailee iltaohjelmien pääteemoja. Mutta miten spektaakkelimestari valmistautuu muuten Piiruun kuin viettämällä pitkiä treenisessioita tiiminsä kanssa? — Aika vähän tässä tarvitsee valmistautua. Partiolaiset ovat aina valmiina seikkailuun, myhäilee Jaakko. tiedätkö, kuka tai mikä on laika? ko-gi-tapaaminen piirulla! Laika on avaruuslentojen uranuurtaja, pieni kippurahäntäinen seikkailija, joka ensimmäisenä elävänä olentona lähti kohti tuntematonta, ääretöntä avaruutta. Melkein voisi väittää, että Laika on Lassien ohella maailman kuuluisin koira. Siinä on se hienoinen ero, että Lassie on kuvitteellinen sankarikoira, mutta Laika ihan oikea sekarotuinen moskovalainen kulkukoira, josta tuli maailman ensimmäinen avaruusmatkaaja. Astronautti Neil Amstrong (joka oli muuten partiolainen) otti aikoinaan ensimmäisen askeleen kuussa, mutta Laika jätti oman tassunjälkensä koko avaruusmatkailun historiaan kiertämällä ensimmäisenä elollisena olentona Maan kiertoradalla. Laikaa kuljettanut Sputnik 2 ampaisi Maan kiertoradalle 3.11.1957. Laikan matkaa seurattiin tarkasti mm. pienellä televisiokameralla sekä erilaisilla sydäntä ja verenkiertoa seuraavilla laitteilla. Paljon on Laikan jälkeen laukaistu avaruuteen hiiriä, rottia, koiria ja lopulta myös ihmisiä, mutta Laika oli se ensimmäinen, ja siksi aivan erityinen. Koira, joka kurkotti tähtiin. Teksti: Susanna Pyörre, Lähde: https://www.ursa.fi/harrastus/jaostot/ tekokuut/avaruustekniikka/historiaa.html Torstaina 24.7.kello 18.00 Ko-Gi-tapaaminen johtajakahvilassa! Vietämme yhdessä lintukansan kesken mukavan parituntisen, jonka jälkeen iltaa voi jatkaa vielä vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Leirillä olijat voivat käydä ilmoittautumassa tapahtumaan leiritoimiston ilmoitustaululla olevaan listaan ke 23.7. klo 12 asti. Tervetuloa kaikki uudet untuvikot kuin vanhemmat siivekkäätkin! ennakko- numero! Lounais-Suomen Partiopiirin piirileirin Piiru 14:n leirilehti
2

Laika – Ennakkonumero

Apr 01, 2016

Download

Documents

Repolainen

Lounais-Suomen Partiopiirin piirileirin Piiru 14:n leirilehti Laika, ennakkonumero
Welcome message from author
This document is posted to help you gain knowledge. Please leave a comment to let me know what you think about it! Share it to your friends and learn new things together.
Transcript
Page 1: Laika – Ennakkonumero

Avaruuskettujen mestariTeksti ja kuva: Jussi Elo

Niin kuin kaikilla leireillä, niin myös Piirullakin on suuria, yhteisiä ohjelmia. Isoista ohjelmista vastaavan parinkymmenen hengen tiimin puikoissa on Jaakko Vainio Rymättylän Märssyvahdeista. Jaakon asenteesta pestiinsä kertoo hyvin, että hän kutsuu itseään mieluiten spektaakkelimestariksi.

— Tässä ollaan nyt tekemässä juttuja, joita ei ole tiettävästi tehty koskaan ennen partiossa. Aluksi oli visio meritaisteluista räjähdyksineen, mutta nyt singahdetaan avaruuteen, Jaakko hehkuttaa.

Isojen ohjelmien mestaripestiin Jaakko ilmiantoi itse itsensä. Kokemusta ohjelmatekemisestä Jaakko on kerryttänyt muun muassa edelliskesänä järjestetyllä

HuHu-leirillä. Jaakko on ollut partiopiirin alusta asti ohjelmahommissa ja tällä hetkellä hän on piirissä tarpojaikäisten ohjelmaohjaajana. Kotilippukunnassaan Jaakko toimii luotsina ja on vetovastuussa Märssyvahtien kesäretkestä.

— Ideoiminen on ollut minulle aina helppoa. Piirun isot ohjelmat ovat siitä poikkeuksellisia, että ennakkoharjoitteleminen on keskeisessä osassa ja kaiken on loksahdettava kerralla kohdalleen, Jaakko puntaroi lavaohjelman haasteita.

Spektaakkelien suunnitteleminen lähti liikkeelle taivaanrannan maalaamisesta, minkä jälkeen mahdollisten ja mahdottomien haaveiden päälle ruvettiin kokoamaan

tarinaa. Piirulla kaikessa toiminnassa näkyy kasvatustavoitteet – niin myös yhteisissä ohjelmissa. Jaakon sanojen mukaan iltaohjelmien runkona on tietynlainen matka.

— Ihmisen on helppo keskittyä itsensä kehittämiseen. Kun on asiat kunnossa itsensä kanssa, pystyy auttamaan toisia ja voi keskittyä omaan ympäristöönsä, Jaakko kuvailee iltaohjelmien pääteemoja.

Mutta miten spektaakkelimestari valmistautuu muuten Piiruun kuin viettämällä pitkiä treenisessioita tiiminsä kanssa?

— Aika vähän tässä tarvitsee valmistautua. Partiolaiset ovat aina valmiina seikkailuun, myhäilee Jaakko.

tiedätkö, kuka tai mikä on laika?ko-gi-tapaaminen piirulla!

Laika on avaruuslentojen uranuurtaja, pieni kippurahäntäinen seikkailija, joka ensimmäisenä elävänä olentona lähti kohti tuntematonta, ääretöntä avaruutta. Melkein voisi väittää, että Laika on Lassien ohella maailman kuuluisin koira. Siinä on se hienoinen ero, että Lassie on kuvitteellinen sankarikoira, mutta Laika ihan oikea sekarotuinen moskovalainen kulkukoira, josta tuli maailman ensimmäinen avaruusmatkaaja.

Astronautti Neil Amstrong (joka oli muuten partiolainen) otti aikoinaan ensimmäisen askeleen kuussa, mutta Laika jätti oman

tassunjälkensä koko avaruusmatkailun historiaan kiertämällä ensimmäisenä elollisena olentona Maan kiertoradalla.

Laikaa kuljettanut Sputnik 2 ampaisi Maan kiertoradalle 3.11.1957. Laikan matkaa seurattiin tarkasti mm. pienellä televisiokameralla sekä erilaisilla sydäntä ja verenkiertoa seuraavilla laitteilla. Paljon on Laikan jälkeen laukaistu avaruuteen hiiriä, rottia, koiria ja lopulta myös ihmisiä, mutta Laika oli se ensimmäinen, ja siksi aivan erityinen. Koira, joka kurkotti tähtiin.

Teksti: Susanna Pyörre,Lähde: https://www.ursa.fi /harrastus/jaostot/

tekokuut/avaruustekniikka/historiaa.html

Torstaina 24.7.kello 18.00 Ko-Gi-tapaaminen johtajakahvilassa!Vietämme yhdessä lintukansan kesken mukavan parituntisen, jonka jälkeen iltaa voi jatkaa vielä vanhojen ja uusien tuttujen kanssa.

Leirillä olijat voivat käydä ilmoittautumassa tapahtumaan leiritoimiston ilmoitustaululla olevaan listaan ke 23.7. klo 12 asti.Tervetuloa kaikki uudet untuvikot kuin vanhemmat siivekkäätkin!

ennakko-numero!

Lounais-Suomen Partiopiirin piirileirin Piiru 14:n leirilehti

Page 2: Laika – Ennakkonumero

somessa

Piirun ikioma Laika-lehti julkaisee jokapäiväisissä numeroissaan lukijan kuvan, joka on poimittu sosiaalisesta

mediasta. Muista siis seurata Piirua Facebookissa, Instagramissa, sekä Twitterissä, ja mikä tärkeintä: päivittää

loistokuvia piirun verran huikeammasta leiriarjesta, niin toimitus saattaa poimia sinut ja kuvasi lehteen!

#rinkkahaaste: Ota kuva rinkastasi jonka aiot pakata Piirulle. Jaa kuva Facebookissa tai Instagramissa ja haasta myös kaverisi mukaan. Muista tägit #rinkkahaaste #Piiru14 sekä partion virallinen tägi #partioscout. Rinkkahaasteeseen on haastettu nyt jokainen Piirulle tuleva. Tulet yllättymään leirillä iloisesti tämän tehtyäsi!

Jos et vielä ole löytänyt tietäsi Piirun alaleirien Facebooksivuille, käy tykkäämässä omasta alaleiristäsi Rubiinista, Safiirista, Topaasista tai Smaragdista. Sinne päivittyy kiinnostavaa tietoa alaleiristäsi.

Mitä tehdä, kun lapsi katoaa viikoksi Evon synkkiin metsiin?

Teksti: Elli Kummala

Vieroitusoireita tulee heti ensimmäisenä päivänä, ajatukset pyörivät lapsen pärjäämisessä ja etusormi on valmiina painamaan soita-näppäintä. Kuulostaako

tutulta? Ei hätää. On monia tapoja seurata leirielämää kotisohvalta ilman jatkuvaa yhteydenpitoa omaan lapseen.

4. Käy katsomassa leiriltä otettuja kuvia Piirun nettisivuilla ja Facebookissa. Kuinka monta tuttua naamaa jo bongasit?

5. Pääset oikeasti kokemaan leirielämää yhden päivän ajan Piirun vierailupäivänä 26.7. Muista ottaa vesipullo ja kamera mukaan! Tsekkaa ohje http://www.piiru14.fi/?p=/kotivaelle/vierailupaiva_267

Ja loppujen lopuksi, kaiken hössötyksen jälkeen on hyvä heittää huolet nurkkaan ja varata aikaa itselle.

1. Kirjoita Googleen hakusanaksi Piiru 14. Pääset leirin nettisivuille, joilta löytyy kaikki leiristä.

2. Kuuntele Piirun leiribiisi niin monta kertaa, että osaat sen ulkoa. Laulamalla sitä pääset leiritunnelmaan kotonakin.

3. Ota mukava asento sohvalla ja tee ajatusmatka Piirulle. Mitä lapsesi tekeekään ja kokeekaan juuri tällä hetkellä? Mitä hän on jo ehtinyt tehdä ja kokea? Lapsi on varmasti jo saanut uusia kavereita, uinut, syönyt hyvää ruokaa ja pitänyt hauskaa ohjelmissa. Ja lisää on luvassa!

Tervetuloa Tähtiseminaariin kurkottamaan tähtiin!

”Partiolaisten valmiudet toimia työyhteisön osana nykyajan työelämässä”

”Johtamis- ja ohjaamistaitojen arvon ymmärtäminen myös partion ulkopuolella”

”Voiko verkossa kurkottaa tähtiin?”

”Mitä oivalsin matkallani asiantuntijaksi?”

”Mitä peruuttamattomia mokia ei kannata tehdä?”

Tähtiseminaarin keskustelua johdattelevat:

Leevi Parsama, partiojohtaja, Laitilan Eräsissitverkkokauppias, varatoimitusjohtaja, Scandinavian Outdoor

Katleena Kortesuo, partiojohtaja, Jaarlin Pojatbloggaaja, tietokirjailija

Heidi Jokinen, partiojohtaja, Tornipääskyttutkija, teologian tohtori

Jollet ole muuten osallistumassa leirille, niin mukaan pääset vaivattomasti Piirun päivämaksulla, joka on 25 euroa. Molempiin tapahtumiin voit ilmoittautua Polussa: https://spfs.clubonweb.com/book/default.aspx?22073

Leirille osallistuvat aikuiset ilmoittautuvat tapahtumiin leiritoimiston ilmoitustaululla olevilla listoilla. Käy ilmoittautumassa keskiviikkoon 23.7. klo 12.00 mennessä. Piirulle samana päivänä Ko-Gi tapaamiseen tulossa olevat partiolaiset ovat tervetulleita mukaan myös seminaariin.

P.S. Oma kuksa mukaan!

Piirun Tähtiseminaariin torstaina 24.7. klo 13.30–15.30 leirin johtajakahvilaan ovat lämpimästi tervetulleita kaikki leirillä olevat aikuiset, joille seminaari tarjoaa mahdollisuuden irrottautua hetkeksi muusta leirihumusta. Seminaarin tähtivieraat ovat kukin oman alansa kokeneita asiantuntijoita ja luvassa on taatusti mehukkaita puheenvuoroja, vilkasta keskustelua sekä tietenkin hyvää seuraa ja tuoretta pullaa.

Lisätietoa: Piirin luottisjaosto / Marikki Pappila,[email protected], 050 564 0116

Hengähdystauko piirun verran paremmille aikuisille