Top Banner
O n vuosi 1988. Istun elokuvate- aerissa, alkamassa on Pedro Almodóvarin ohjaama elokuva Mujeres al borde de un ataque de ner- vios eli Naisia hermoromahduksen par- taalla. Madridilainen elokuvateaeri on lähes täynnä. Elokuva palkiiin myö- hemmin viidellä Goya-palkinnolla, muun muassa parhaana elokuvana. Juuri tämä oli se elokuva, joka teki Pedro Almodó- varista kuuluisan. Siitä tuli hänen kult- tielokuvansa. Syyskuussa 2017 Almodóvarin eloku- vasta tehty musikaali sai ensi-illan Hä- meenlinnan teaerissa. Se oli samalla Suomen kantaesitys. Musikaali on Jef- frey Lanen ja David Yazbekin käsialaa. Sitä on esitey Broadwaylla ja Lontoon West Endissä. Hämeenlinnalainen esi- tys pohjautuu Mikko Koivusalon teke- mään suomennokseen. Elokuvaan verrauna musikaali on noin kolme varia pidempi eli luvassa on joukko uusia kohtauksia. Samalla eloku- vassa taustalle jäänyt Iván on musikaa- liversiossa saanut suuremman roolin. Farssimaisen komedian pääosassa ovat intohimoiset ja aktiiviset naiset. Päähenkilönä on Pepa, elokuvassa Carmen Maura ja estradilla Sinikka Salminen. Teoksen alussa Iván jäää hänet tunteeomasti puhelinvastaajan viestillä. Siitä alkaa tarina, johon mah- tuu koko joukko ihmissuhdekiemuroita. Matkalla poltetaan yksi sänky, juodaan gazpachoa ja mietitään kuka kukin on. Espanjaa taitava huomaa, eä teat- terin ei ehkä olisi kannaanut käyää neikielenkääntäjää, sillä esityksen or- tografiset virheet pistävät silmään. Hämeenlinnan teaeri on panosta- nut esitykseen. Ja sitä tullaan katso- maan pitkienkin matkojen päästä. La- valla nähdään teaerin koko ensemble ja joukko vierailevia näyelijöitä. Viisi- miehiseltä orkesterilta taiuu niin es- panjalaistyyliset rytmit, pop-rock kuin musikaalimusiikkikin. Näyelijätyötä oli ilo katsoa Salminen veti roolinsa tyylillä. Esityksen kantaviin hahmoihin kuuluvat myös mo- nen naisen Lasse Sandberg (Iván), jon- ka casanovalainen charmi puri, ja Kata- riina Kuisma-Syrjä (Lucía), joka loisti valloiavana hupakkona. Hämeenlinnan teaerin musikaaliver- sio Naisia hermoromahduksen partaalla on kuin andalusialainen gazpacho; se nautitaan tuoreena, se on raikas ja väri- käs ja sammuaa janon. ¡Excelente! Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaalia esitetään Hämeenlinnan teaerissa 30.4.2018 asti. FLAMENCOA! Tanssia, laulua ja kitaraa – esityksiä ja tunteja HELSINKI – COSTA DEL SOL Flamencokoulu FiestaFlamenca +358 45 638 9221 [email protected] www.fiestaflamenca.fi Espanjalainen hermoromahdus Pepa eli Sinikka Salminen jätetään esityksessä kylmästi puhelinvastaajan viestillä, ja siitä alkaa farssimainen komedia. Katariina Kuisma-Syrjä on mainio hupakko. Kuvat: Tapio Aulu /Hämeenlinnan teaeri Teksti: TIMO KAUPPINEN ses 4/2017 1
1

Espanjalainen hermoromahdus · 2017. 12. 13. · vassa taustalle jäänyt Iván on musikaa-liversiossa saanut suuremman roolin. Farssimaisen komedian pääosassa ovat intohimoiset

Aug 22, 2020

Download

Documents

dariahiddleston
Welcome message from author
This document is posted to help you gain knowledge. Please leave a comment to let me know what you think about it! Share it to your friends and learn new things together.
Transcript
Page 1: Espanjalainen hermoromahdus · 2017. 12. 13. · vassa taustalle jäänyt Iván on musikaa-liversiossa saanut suuremman roolin. Farssimaisen komedian pääosassa ovat intohimoiset

On vuosi 1988. Istun elokuvate-atterissa, alkamassa on Pedro Almodóvarin ohjaama elokuva

Mujeres al borde de un ataque de ner-vios eli Naisia hermoromahduksen par-taalla. Madridilainen elokuvateatteri on lähes täynnä. Elokuva palkittiin myö-hemmin viidellä Goya-palkinnolla, muun muassa parhaana elokuvana. Juuri tämä oli se elokuva, joka teki Pedro Almodó-varista kuuluisan. Siitä tuli hänen kult-tielokuvansa.

Syyskuussa 2017 Almodóvarin eloku-vasta tehty musikaali sai ensi-illan Hä-meenlinnan teatterissa. Se oli samalla Suomen kantaesitys. Musikaali on Jef-frey Lanen ja David Yazbekin käsialaa. Sitä on esitetty Broadwaylla ja Lontoon West Endissä. Hämeenlinnalainen esi-tys pohjautuu Mikko Koivusalon teke-mään suomennokseen.

Elokuvaan verrattuna musikaali on noin kolme varttia pidempi eli luvassa on joukko uusia kohtauksia. Samalla eloku-vassa taustalle jäänyt Iván on musikaa-liversiossa saanut suuremman roolin. Farssimaisen komedian pääosassa ovat intohimoiset ja aktiiviset naiset.

Päähenkilönä on Pepa, elokuvassa Carmen Maura ja estradilla Sinikka Salminen. Teoksen alussa Iván jättää hänet tunteettomasti puhelinvastaajan viestillä. Siitä alkaa tarina, johon mah-tuu koko joukko ihmissuhdekiemuroita. Matkalla poltetaan yksi sänky, juodaan gazpachoa ja mietitään kuka kukin on.

Espanjaa taitava huomaa, että teat-terin ei ehkä olisi kannattanut käyttää nettikielenkääntäjää, sillä esityksen or-tografiset virheet pistävät silmään.

Hämeenlinnan teatteri on panosta-nut esitykseen. Ja sitä tullaan katso-

maan pitkienkin matkojen päästä. La-valla nähdään teatterin koko ensemble ja joukko vierailevia näyttelijöitä. Viisi-miehiseltä orkesterilta taittuu niin es-panjalaistyyliset rytmit, pop-rock kuin musikaalimusiikkikin.

Näyttelijätyötä oli ilo katsoa Salminen veti roolinsa tyylillä. Esityksen kantaviin hahmoihin kuuluvat myös mo-nen naisen Lasse Sandberg (Iván), jon-ka casanovalainen charmi puri, ja Kata-riina Kuisma-Syrjä (Lucía), joka loisti valloittavana hupakkona.

Hämeenlinnan teatterin musikaaliver-sio Naisia hermoromahduksen partaalla on kuin andalusialainen gazpacho; se nautitaan tuoreena, se on raikas ja väri-käs ja sammuttaa janon. ¡Excelente!

Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaalia esitetään Hämeenlinnan teatterissa 30.4.2018 asti.

FLAMENCOA! Tanssia, laulua ja kitaraa – esityksiä ja tuntejaHELSINKI – COSTA DEL SOL

Flamencokoulu FiestaFlamenca+358 45 638 [email protected]

Espanjalainen hermoromahdus

Pepa eli Sinikka Salminen jätetään esityksessä kylmästi puhelinvastaajan viestillä, ja siitä alkaa farssimainen komedia.

Katariina Kuisma-Syrjä on mainio hupakko.

Kuvat: Tapio Aulu /Hämeenlinnan teatteri

Teksti: TIMO KAUPPINEN

ses 4/2017 1