Vihreät timantit – metsäsektorin kestävä uudistaminen
Vihreät timantit – metsäsektorin kestävä uudistaminen
Vihreät timantit – metsäsektorin kestävä uudistaminen
SISÄLLYS
Yhteenveto 2
Johdanto 4 1. Vihreä kulta – vihreät timantit: metsäsektorin murroksen hallinta 6
2. Metsä energian lähteenä 11
3. Metsien suojelualueverkoston täydentäminen: Suomen suuri mahdollisuus 16
4. Talousmetsien hoito: Vaihtoehtoja tarvitaan 26
5. Metsähallituksen uudistaminen 34
6. Metsäntutkimuslaitoksen monipuolistaminen 39
Vihreät timantit – metsäsektorin kestävä uudistaminen
Työryhmä
Tarja Cronberg (puh. joht.) Tarja Parviainen Erkki Pulliainen Mari Puoskari Anni Sinnemäki Jouni Vauhkonen (siht.) Marcus Walsh Eero Yrjö-Koskinen
Työryhmä kuuli työssään asiantuntijoita seuraavilta tahoilta: Metsäteollisuus ry (Anders Portin), Metsäntutkimuslaitos (Hannu Ilvesniemi ja Antti Asikainen), Suomen Sahat ry (Jukka-Pekka Ranta), maa- ja metsätalousministeriö (Aarne Reunala) ja ympäristöministeriö (Ilkka Heikkinen).
Työryhmä kiittää lisäksi seuraavia henkilöitä: Eero Paloheimo, Oras Tynkkynen, Satu Hassi ja Ari Lampinen. Lukuisat muutkin henkilöt auttoivat metsälinjauksiemme yksityiskohtien hionnassa, mistä lämpimästi kiitämme.
Julkaisijat
Vihreät De Gröna Vihreä Sivistysliitto ry Fredrikinkatu 33 A Ruoholahdenranta 1 E 00100 Helsinki 00180 Helsinki p. 09 58604160 [email protected] www.vihreat.fi www.visili.fi
PULTTI – Ajankohtaiset yhteiskunnalliset keskustelunaiheet
Etukannen kuvat: Sienikori©Javier Mansilla, Metsä©Olli Manninen Takakannen kuvat: Metso©Teemu Lehtiniemi, Marjastamassa©P. Raukko Taitto: Lea Kettunen/WOOP
ISBN:978-952-5078-30-5
© Vihreä Sivistysliitto ry ja Vihreät De Gröna
Painopaikka: T-print, Hyvinkää
Painettu Cyclus-paperille, jolle on myönnetty EU:n ympäristömerkki rek.nro DK/11/1
2 3
Puuenergian osuus maamme koko ener-
giantuotannosta on jo noin 15 prosenttia.
Suhteellisen osuuden lisäämispotentiaali on
sidoksissa kokonaisenergian kulutuksen ke-
hitykseen, metsäsektorin puunkäyttöön sekä
tuontipuun määrään. Hakkuutähteiden laa-
jamittaisen korjuun vaikutukset vesistöihin,
luonnon monimuotoisuuteen sekä metsämaan
viljavuuteen on kiireellisesti selvitettävä. On
mahdollista, että hakkeen nopeasti kasvavan
kysynnän tyydyttäminen poistamalla niin
kannot kuin oksatkin hakkuualoilta johtaa
vaikeasti korjattaviin ekologisiin vahinkoihin.
Ennen lisätutkimuksia on syytä toimia varo-
vaisuusperiaatteella ja korjata lähinnä pieni-
mittaista runkopuuta ja latvuksia, joiden koko
alittaa paperiteollisuuden käyttörajan. Metsä-
hakkeen käyttöä voidaan kuitenkin merkittä-
västi lisätä, mikäli korjuu tapahtuu kestävästi.
Koska Suomi on metsäntutkimuksen ja
-käytön suurvalta, ei ole yhdentekevää, mi-
ten hyvin onnistumme suojelemaan omien
metsiemme lajistoa. Toistaiseksi metsiem-
me suojelu ei ole onnistunut hyvin Pohjois-
Lapin eteläpuolella; nykyisellä rahoituksella
metsiensuojelun ekologinen minimitavoite
Etelä-Suomessa, 10 prosenttia metsämaasta,
saavutetaan vuonna 2125. Mikäli metsiensuo-
jelukysymykset saadaan ratkaistua hyvin, sitä
voidaan hyödyntää tehokkaasti suomalaisten
metsätuotteiden markkinoinnissa.
Talousmetsissä avohakkuille tarvitaan vaih-
toehtoja, koska avohakkuiden kantorahatulot
eivät paikoin kompensoi riittävästi virkistyk-
selle, maisemalle, luonnolle, matkailulle, saha-
puun laadulle sekä riistalle koituvia haittoja.
Tutkimusten mukaan selvä enemmistö met-
sänomistajista on valmis kokeilemaan metsien
hoitoa avohakkuitta, jos se on taloudellisesti
kannattavaa. Nykytietämyksen mukaan avo-
hakkuitta hoito on vaativampi, mutta oikein
toteutettuna kilpailukykyinen metsienhoito-
menetelmä. Tieto avohakkuuttoman metsän-
hoidon menetelmistä leviää kuitenkin huonos-
ti, koska kilpailu ei metsänsuunnittelualalla
toteudu: metsäkeskukset ja metsänhoitoyh-
distykset nauttivat julkista tukea muun mu-
assa metsänomistajien pakollisen metsänhoi-
tomaksun muodossa. Markkinat tulee avata
ja metsänhoitomaksu muuttaa veroeduksi tai
metsäpalveluseteliksi, jonka metsänomistaja
voi käyttää mieleisensä rekisteröidyn asian-
tuntijan palkkaamiseksi.
Metsähallitus on avainasemassa niin suo-
jelu- kuin saamelaisoikeuksiin liittyvissä met-
sänkäyttökysymyksissä. Laitoksen tuloutusta-
voite valtiolle on laskettava asteittain puoleen
nykyisestä vuoteen 2020 mennessä ja vastaa-
va määrä hakkuusäästöä suojeltava. Hakkuut
saamelaisten kotiseutualueiden metsissä on
lopetettava kokonaan siellä, missä paliskun-
nat niin toivovat. Metsähallituksen roolia tu-
lee muuttaa siten, että se ei enää ole kiistojen
osapuoli vaan niiden sovitteluelin.
Metsäntutkimuslaitoksen rahoitus ja moni-
puolinen tutkimus on taattava; tutkijoiden il-
maisu- ja tutkimusvapaus on kirjattava laitok-
sen sääntöihin. Etenkin metsien monikäytön
ja avohakkuuttoman talouskäytön vaikutusten
tutkimusta on lisättävä.
Metsiä ja metsienhoitoa haastaa kaksi isoa
kysymystä: teollisuuden rakennemuutos sekä
luonnon monimuotoisuuden väheneminen.
Metsäsektorin kehitys ei voi enää perustua
hakkuumäärien kasvattamiseen ensimmäi-
sen jalostusasteen tuotteiden, paperin ja sa-
hapuun, yhä suuremman menekin toivossa.
Paperia ja sahatavaraa tuotetaan maailmalla
yhä enemmän selvästi halvemmalla kuin Suo-
messa. Suomi tarvitsee tulevaisuudessa puuta
myös energian tuotantoon sekä Etelä-Suomen
heikon metsiensuojelutason parantamiseen.
Lisäksi tuotanto lepää jo nyt 20-prosenttises-
ti tuontipuun varassa, jota ei tulevaisuudessa
näyttäisi olevan tarjolla Venäjän ja Itä-Euroo-
pan kehittäessä omaa jalostuskapasiteettiaan.
Tässä vihreässä metsävisiossa olemme sovit-
taneet yhteen metsien- ja puunkäyttöön liit-
tyviä ristiriitoja ja asettaneet niiden suhteen
tavoitteemme. Tarjoamme vaihtoehtoa, uutta
suuntaa.
Linjassa Metsäntutkimuslaitoksen ennus-
teen kanssa oletamme paperi- ja sahausvien-
nin laskevan vuoteen 2020 mennessä 20
prosenttia. Tämän haluamme kompensoida
muuttamalla suhtautumista metsiin ja met-
sienkäyttöön sekä nostamalla korkeamman
jalostusasteen tuotteiden viennin kolminker-
taiseksi. Metsien perinteisen ”vihreän kullan”
(energiakäyttö, sahatavara ja paperi) lisäksi
tutkimuksen, tuotekehityksen ja markkinoin-
nin huomio täytyy suunnata ”vihreiden ti-
manttien” hiomiseen: luontoarvot (suojelu ja
matkailu), korkean kuutiohinnan puutuotteet
ja uudet biojalosteet lääkkeistä biomuoveihin
on asetettava metsäsektorin kestävän uudista-
misen tavoitteiksi.
Onnistuminen edellyttää myös uuden
mekaanisen puunjalostuksen tutkimus- ja
kehitysyksikön perustamista. Uuden yksi-
kön keskeisin haaste on luoda eri yritysten
katkeamaton yhteistoimintaketju metsästä
loppukäyttäjälle: ekologisesti ja teknisesti
moitteeton sahapuu tai paperi, hyvä sahaus-
ja painotekniikka, korkean tason muotoilu
ja työstö lopputuotteeksi, tyylikäs ja vetoava
markkinointi sekä myynninjälkeinen laatu- ja
takuuseuranta. Lisäksi oletamme, että pape-
risektorin uusien tuotteiden “hautomo” Met-
säklusteri Oy onnistuu ponnisteluissaan ja tuo
markkinoille uusia puukemiallisia tuotteita.
Näiden avulla viennin reaaliarvo nostetaan
vuoden 2006 rahassa 12,9 miljardista eurosta
14 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.
Yhteenveto
4 5
Suomi tarvitsee uudenlaista metsätaloutta,
koska metsien käyttöä ja hoitoa haastavat se-
kä teollisuuden rakennemuutos että luonnon
monimuotoisuuden häviäminen. On varsin to-
dennäköistä, että metsätalouden pääasiallinen
moottori metsäteollisuus ei enää menesty ny-
kyisellä tuotevalikoimallaan. Paperia tehdään
yhä enemmän nopeasti kasvavasta puusta,
nykyistä halvemmalla ja kaukana Suomesta,
missä myös sijaitsevat ainoat kasvavat mark-
kinat. Suomessa tehtaita ja tuotantolinjoja
pannaan jo kiinni. Samaan aikaan yli puolet
Suomen 368 luontotyypistä ovat uhanalaisia,
monet niistä eri metsätyyppejä. Suomen met-
sistä on hävinnyt jo yli 100 lajia ja tuhatkunta
uhkaa hävitä.
Vihreät arvostavat metsäteollisuuden roolia
maan vaurastumisessa: haluamme pelastaa
sen monipuolistamalla sitä. Hakkuiden tai
tuotannon määrän kasvattamishaaveet eivät
enää voi olla ratkaisu, vaan puunkäytön moni-
puolistaminen ja jalostusasteen nosto: ei vain
paperia, vaan myös kirjoja, lääkkeitä ja bio-
muoveja. Ei vain lautaa, vaan enemmän huo-
nekaluja. Ei automaattisia avohakkuita, vaan
mahdollisuus valita metsänsä hoitomuoto. Ta-
louskäytön ohessa Suomen pitää myös ensim-
mäisenä maana maailmassa pysäyttää metsä-
lajistonsa sukupuuttoaalto. Tämä saavutus on
itseisarvo mutta parantaa myös metsäsektorin
mainetta ja samalla vientimahdollisuuksia.
Vihreiden metsäpoliittinen linjapaperi
osoittaa yksityiskohtaisesti, mitä metsäsekto-
rilla pitäisi tässä taitekohdassa tehdä. Linja-
ukset sisältävät analyysin sekä haasteista että
tilanteen tarjoamista mahdollisuuksista. Vih-
reässä visiossa metsäsektorin vienti onnistuu
kasvamaan, koska se monipuolistuu ja Suomi
saavuttaa kuluttajien sekä kansalaisjärjestöjen
luottamuksen metsiensuojelupanostuksensa
ansiosta. Metsäteollisuuden tuotteiden kysyn-
tä nousee niiden hyvän ympäristöimagon takia
ja tuotteiden markkinointi helpottuu.
Kussakin luvussa esitellään “Avainaloite”
– ajankohtainen seikka, johon olisi panostet-
tava ennen vuotta 2010, jos näkyviä tuloksia
halutaan saada jo seuraavalla vuosikymmenel-
lä. Kuuden eri indikaattorin eli tunnusluvun
avulla puolestaan kuvataan metsäsektorimme
rakennetta ja toimintaa sekä tulevaisuuden
kehitystarpeita.
Johdanto Kuva 1 Metsäsektorin vienti nyt ja tulevaisuudessa – Vihreät tavoitteet
Suomen metsäsektorin vienti koostuu lähes yksinomaan niin kutsutuista ensimmäisen jalostusasteen tuotteista kuten eri paperilaa-duista ja sahapuusta. Toisen jalostusasteen tuotteet muodostavat vientimme arvosta vain seitsemän prosenttia. Käytetystä puumääräs-tä ne vievät alle prosentin.
Metsäsektorin kehitys ei voi perustua enää hakkuumäärien kasvattamiseen yhä suurem-man ensimmäisen jalostusasteen tuotteiden menekin toivossa. Paperia ja sahatavaraa tuotetaan maailmalla yhä enemmän selvästi halvemmalla kuin Suomessa. Suomi tarvitsee tulevaisuudessa puuta myös energian tuotan-toon sekä Etelä-Suomen heikon metsiensuoje-lutason parantamiseen. Lisäksi tuotantomme lepää jo nyt 20-prosenttisesti tuontipuun va-rassa, jota ei tulevaisuudessa näyttäisi olevan tarjolla Venäjän ja Itä-Euroopan kehittäessä omaa jalostuskapasiteettiaan.
Linjassa Metsäntutkimuslaitoksen ennus-teen kanssa oletamme paperi- ja sahaus-viennin laskevan vuoteen 2020 mennessä 20 prosenttia. Tämä kompensoidaan nostamalla korkeamman jalostusasteen tuotteiden vienti kolminkertaiseksi. Lisäksi oletetaan, että metsäsektorin uusien tuotteiden “hautomo” Metsäklusteri Oy onnistuu ponnisteluissaan ja tuo markkinoille uusia puukemiallisia tuottei-ta. Näiden avulla viennin reaaliarvo noste-taan vuoden 2006 12,9 miljardista eurosta 14 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.
6 7
Monet merkit ennakoivat, että sellun ja pape-
rin valmistus Suomessa vähenee vääjäämättä:
teollisuuden investoinnit eivät enää suuntau-
du Suomeen. Tehtaiden sulkemiset esimerkik-
si Kemijärvellä ja Summassa osoittavat, että
markkinoiden muutos on alkanut ja että se
pitää ottaa vakavasti. Vastikään julkaistu laaja
metsäsektorin vaikuttajien kartoitus Metsän
uusi aika (Niskanen ym. 2008) vahvistaa alan
asiantuntijoiden itsekin ennustavan suureh-
koja muutoksia.
Metsäntutkimuslaitoksen professori Lauri
Hetemäen työryhmä on arvioinut, että nyky-
muotoisen metsäteollisuuden puunkäyttö vä-
henee vuoden 2006 luvuista 7–18 miljoonaa
kuutiota jo vuoteen 2015 mennessä. Lyhyellä
tähtäimellä metsien hakkuut saattavat tosin
jopa lisääntyä, jos Venäjän puutullit vähentä-
vät puun tuontia voimakkaasti. Toisaalta met-
sänomistajien haluttomuus puunmyyntiin,
varsinkin jos ne tehdään yksinomaan avohak-
kuin, voi myös vauhdittaa teollisuuden raken-
nemuutosta. Kaikki nämä muutokset edellyt-
tävät uutta asennoitumista metsiä ja niiden
hoitoa kohtaan – uutta metsävisiota.
Metsäsektorin optimistisia tulevaisuuden-
visioita on kahdenlaisia: yksinomaan tekno-
logiaan perustuvia sekä toisaalta visioita ym-
päristöarvojen ja teknologian yhdistelmästä.
Vihreiden visiossa osa metsäsektorin haarois-
ta supistuu olosuhteiden pakosta, mutta toiset
osat laajenevat ja samalla puutuotteidemme
jalostusarvo nousee. Sellu- ja paperiteollisuu-
dessa keskeistä on säilyttää jatkossakin suoma-
laisen paperin asema Euroopan markkinoilla,
mihin kuljetusmatkat ovat kohtuullisia.
Laajentumiseen taas on syytä tähdätä me-
kaanisessa metsäteollisuudessa, graafisessa
teollisuudessa, luontomatkailussa sekä puu-
energia- ja kemiallisessa teollisuudessa. Puun
energiapolton nousu näyttää vääjäämättömäl-
tä. Metsäklusteri Oy:n panostukset puukemi-
aan puolestaan tuottanevat ensi vuosikymme-
nellä uusia vientituotteita. Tavoitteena tulee
olla puupohjaiset jalostusarvoltaan korkeat
tuotteet, esimerkiksi lääkkeet ja lääketeolli-
suuden raaka-aineet, elintarvikkeet ja elintar-
vikelisät, muovit, kosmetiikka ja maalit (Nis-
kanen ym. 2008, 176–177). Metsäklusterin
julkisuuteen saattamien tietojen perusteella
(17.6.2008) tuotekehittely näyttää ainakin
aluksi keskittyvän paperintuotannon kehit-
tämiseen. Vihreiden mielestä Klusterin oma
tavoite “vuoteen 2030 mennessä kaksinker-
Vihreä kulta 1. – vihreät timantit: metsäsektorin murroksen hallinta
Indikaattori 1Suomen puutuotteiden jalostusaste mitattuna vientituotteiden keskihinnalla
Indikaattori kertoo, kuinka pitkälle Suomi jalostaa puutaan. Halvin puinen vientitava-ra on käsittelemätön puutukki, kalleimmat taas käsityönä valmistetut puiset koriste-esineet ja soittimet, jotka kuluttavat vähän puuta, mutta joista maksetaan korkea hinta. Sahatavara ja sellu sekä paperi ovat niin kutsuttuja ensimmäisen jalostusasteen puu-tuotteita. Tärkeimmät toisen jalostusasteen tuotteista ovat huonekalut, talot, painotuot-teet sekä koriste-esineet.
Puun jalostusasteen nosto ja menestykse-käs vienti lisäävät metsäsektorin työpaikkoja ja vientituloja, vaikka hakkuiden kokonais-määrä pienenisi. Toisen jalostusasteen vien-tituotteiden keskihinta käytettyä puukuutiota kohti on noin 2000 euroa kuutiometriltä, mikä on yli kymmenen kertaa suurempi kuin kuvassa näkyvä Suomen metsäsektorin vientituotteiden keskihinta vuonna 2006. Pääasiassa paperiin ja sahatavaraan perus-tuvan viennin reaalikeskihinta ei ole noussut yli 35 vuoteen ja on 2000-luvulla pääasiassa laskenut. Koska paperia tuotetaan ene-nevässä määrin myös muualla, on epäto-dennäköistä, että viennin keskihinta enää
nousee ilman lisäjalostusta ja uusia tuotteita. Reaalihinta voi päinvastoin jatkaa laskuaan, jolloin ensimmäisen jalostusasteen tuotteen valmistus Suomessa voi käydä kannattamat-tomaksi.
Koska toisen jalostusasteen tuotteiden kes-kihinta on 2000 euroa, nähdään indikaatto-rin kuvaajasta Suomen puun jalostusasteen olevan varsin alhainen. Viennistämme vain noin seitsemän prosenttia on toisen asteen jalostustuotteita (Kuva 1). Käytetystä puusta nämä erikoistuotteet vievät puolisen prosenttia. Metsäntutkimuslaitoksen tutkijat toteavatkin suorasukaisesti, että “puun ensimmäisen jalostusasteen tuotteiden vienti ulkomaille toisen jalostusasteen tuotteiden valmistamista varten merkitsee käytännössä työpaikkojen siirtämistä ulkomaille” (Selby & Petäjistö 2002). Toisin sanoen, “viemme lautaa, tuomme huonekaluja”. Suunnittelun ja markkinoinnin haaste on luonnollisesti, että useimmat maat mieluusti jalostavat toisen asteen tuotteensa itse tuoden meiltä vain raaka-aineet. Suomi tuo esimerkiksi puuttomasta Tanskasta enemmän huoneka-luja kuin sinne vie!
0
50
100
150
200
250
8 9
taistaa metsäklusterin tuotteiden ja palvelui-
den arvo” ei toteudu ellei painopistettä siirretä
edellä mainittujen uusien tuoteperheiden ke-
hittelyyn.
Nopeimmin ja varmimmin vientituloja saa-
taisiin kuitenkin lisättyä puun mekaanisessa
jatkojalostuksessa, joka toimii Suomessa edel-
leen merkittävästi alle potentiaalinsa (ks. In-
dikaattori 1). Suomalaisen puuarkkitehtuurin
ja teollisen muotoiluperinteen yhdistäminen
mm. suurempiin tuotantoyksiköihin ja keski-
tetympään vientimarkkinointiin tulisi olla kes-
keisellä sijalla Suomen 2010-luvun metsästra-
tegiassa. Tällä hetkellä ala näyttää vain pientä
sivuosaa. Osana strategiaa osassa metsiä tulisi
painottaa laadukkaan sahapuun kasvattamista
kuitupuun sijaan (ks. luku 4).
Jatkossa puunkäytön ympäristö-, ilmasto-
ja työllisyysvaateet nousevat entistä merkittä-
vämmiksi. Samalla ne voivat lisätä kotimaista
teollisuutta ja tietotaitoa. Jos kerrannaisvai-
kutukset muilla aloilla huomioidaan, työllistää
luontomatkailu kolminkertaisesti ja puun me-
kaanisen jatkojalostuksen haarat keskimäärin
kaksinkertaisesti paperiteollisuuteen verrat-
tuna. Eri vaateet voivat tosin mennä ristiin:
luontomatkailu voi työllistää hyvin maaseu-
dulla, mutta ala voi lentämisen ja henkilöau-
ton yhdistelmällä olla todella suuripäästöinen.
Vihreä metsävisio viittaa näiltä osin vihreiden
muihin linjauksiin liikennepolitiikasta: rauta-
teiden, julkisen liikenteen ja kevyen liikenteen
asemaa on parannettava.
Indikaattori 2 Metsäsektorin työpaikat vs. hakattu ja maahantuotu puumäärä
Indikaattori kertoo, kuinka hyvin metsäsek-tori työllistää suhteessa hakattuun puumää-rään. Usein väitetään, että suurempi hak-kuumäärä johtaa parempaan työllisyyteen, kun taas metsiensuojelu vie työpaikkoja.
Työpaikkaindikaattori ei tue tätä väitettä. Metsien suojelun ja työllisyyden ristiriita elää mielikuvissa yhä, vaikka alan työlli-syyden vähenemisen syynä ovat koneistuva metsätalous ja keskittyvä suurteollisuus, jotka työllistävät entistä vähemmän. Vaikka hakkuut ja puun maahantuonti lisääntyivät lähes jatkuvasti 1970–2005, alan työllisyys laski koko jakson aikana. Samanaikaisesti metsien säästämiseen perustuva luontomat-kailu työllisti yhä paremmin, ja ala on nyt Lapin merkittävin työnantaja ohi metsäta-louden. Etelä-Suomen kansallispuistot ovat toistaiseksi liian pieniä ja palvelujen tason kehittymätön, jotta ne voisivat olla merkittä-viä työllistäjiä.
Päinvastoin kuin paperinjalostuste-ollisuudessa, toisen asteen mekaanisten
puujalosteiden valmistus luo runsaasti uusia työpaikkoja. Näin kävi pitkin 1980- ja 1990-lukuja lukuisissa Euroopan maissa, muttei Suomessa. Yllättävää kyllä, asiaan kiinnitetään meillä melko vähän huomiota. Edellinen Kansallinen metsäohjelma (KMO) 2000–2010 uhrasi vajaasta 40 sivustaan teemalle kymmenisen lausetta, ohjelman parinsadan sivun mittainen taustaraportti (Reunala ym. 1999) puolestaan yhden sivun. KMO:n päivitys 2009–2015 puhuu jalostus-arvon nostamisesta, mutta merkittävimmät tutkimus- ja kehityspanokset on suunnattu kemialliselle metsäteollisuudelle ja biopoltto-aineteknologialle. Hakkuiden määrää esite-tään nostettavaksi edelleen, mikä vaikeuttaa tuntuvasti metsien muiden käyttömuotojen kehittämistä.
Vihreät linjaukset
Metsien ja puunkäyttöä tulee monipuo-•
listaa. Vihreät tavoittelevat ekologisesti
kestävää metsäsektoria, jonka tuotteiden
jalostusarvo on nykyistä huomattavasti
korkeampi ja joka työllistää nykyistä enem-
män.
Toisen asteen puujalosteiden (huonekalut, •
talot, puukäyttöesineet, graafinen teol-
lisuus) tuotanto, erityisesti mekaaninen
metsäteollisuus, tarvitsee tämän johdosta
hyvin resurssoidun tutkimus- ja tuoteke-
hittelyohjelman.
Valtion ja teollisuuden tulee lisätä satsa-•
uksia uusien puupohjaisten biojalosteiden
(lääkkeet, biomuovit yms.) tutkimukseen,
tuotekehittelyyn ja markkinointiin. Erityi-
sesti huomiota on suunnattava päätuottei-
den tuotannossa syntyvien jätteiden jalos-
tusasteen nostoon.
10 11
Energianpuun lisäkäyttö tarjoaa merkittävän
mahdollisuuden ilmastonmuutoksen hidas-
tamiseksi. Tällä hetkellä esimerkiksi hakkuu-
tähteistä kerätään vain muutama prosentti.
Metsähakkeen ja teollisuuden jätepuun avulla
voidaan korvata uusiutumattomia energian-
lähteitä. Energiapuun korjuuseen ja käyttöön
liittyy kuitenkin uusia “vihreitä ristiriitoja”.
Metsäenergiaa voidaan Vihreiden mieles-
tä käyttää merkittävästi nykyistä enemmän,
mutta tässä luvussa esitetyt ongelmat tulee
ensin ratkaista.
Tällä hetkellä metsäteollisuus on suurin
puu- ja bioenergian tuottaja. Metsäteollisuu-
den osuus maan uusiutuvan energian tuotan-
nosta ja kulutuksesta on noin 80 prosenttia.
Tehtaille raaka-aineeksi tulevasta puusta noin
40 prosenttia käytetään energiaksi eri pro-
sessivaiheissa, joten bioenergian tuotanto ja
käyttö ovat metsäteollisuuden toiminnan pe-
rusedellytyksiä. Jos metsäteollisuus supistuu,
merkitsee se merkittäviä muutoksia metsä-
energian ja teollisuuden puun sivutuotteiden
käyttöön. Yhtäältä puuta vapautuu enemmän
energiakäyttöön, toisaalta paperiteollisuuden
varassa nyt toimiva metsäenergian kuljetus-
ketju voi paikoin katketa ja se täytyy luoda
uudelta pohjalta. Markkinoiden heilahtelujen
vuoksi ketju katkeilee ennakoimattomasti,
minkä takia energiahuolto tulee turvata toi-
menpideohjelman avulla. Myös koko korjuu-
ketju tulee erottaa selkeästi metsäyhtiöiden
toiminnasta, jotta puulle muodostuu mark-
kinat ja esimerkiksi energiayhtiöt pääsevät
kilpailemaan energiapuusta. Tämä hyödyttää
erityisesti metsänomistajia, sillä nyt pääosin
kantohinnattomalle energiapuulle muodostuu
markkinahinta.
Kunnianhimoisia energiapuun käytön ta-
voitteita rajoittaa selvästi tiedon puute kor-
juun seurauksista ympäristölle. Saatetaan lai-
minlyödä lajiston suojelutavoitteita, heikentää
metsien maaperän ravinnemäärää tai tuottaa
päästöjä vesistöön. Myös talousmetsiin on
jätettävä lahopuuta. Uuden tutkimustiedon
perusteella ravinnetasapainon ylläpitämisek-
si on syytä jättää korjaamatta 30 prosenttia
jäänyttä latvusmassaa (oksia ja neulasia) kai-
kissa olosuhteissa. Esimerkiksi kantojen laa-
jamittainen poisto tulee ehkä kyseeseen vain
osana paikallista juurikäävän torjuntaa, ja
karukkokankaiden ravinnetasapainon tiede-
tään horjuvan pahasti energiapuun korjuusta.
Tutkimuksissa on havaittu lehtipuiden – en-
2. Metsä energian lähteenä
LähteetKansalliset metsäohjelmat. Maa- ja metsätalousministeriö 1999, 2008http://www.mmm.fi/attachments/5fLUy9oi5/5fY3aDJ21/Files/CurrentFile/Kansallinen_metsaohjelma.pdf sekä http://www.mmm.fi/attachments/5fLUy9oi5/5wD65lUaB/Files/CurrentFile/Kansallinen_metsaohjelma_2015.pdfMetsätilastollinen vuosikirja 2007. Metsäntutkimuslaitos, Helsinki http://www.metla.fi/metinfo/tilasto/julkaisut/vsk/2007/vsk07_11.pdfNiskanen, A, Donner-Amnell, J., Häyrynen, S. & Peltola T. 2008: Metsän uusi aika – kohti monipuolisempaa metsäalan elinkeinorakennetta. Joensuun yliopisto, metsätieteellinen tiedekunta.Petäjistö L, Elovirta P. & Selby A. 1997: Metsäsektorin rakenne Suomessa, Itävallassa ja Iso-Britanniassa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 628.Selby A. & Petäjistö L. 2002: Small Enterprises in the Wood Products Sector of Eight European Countries. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 839.
AVAINALOITE #1
Toisen asteen puujalosteiden (huonekalut, talot, puukäyttöesineet, graafi-
nen teollisuus) vientiarvon kolminkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä
vaatii alalta keskitettyä suunnitelmallisuutta samaan tapaan kuin paperi- ja
kemianteollisuuden tuotekehitysyksikkö Metsäklusteri Oy. Ennen kaikkea on
luotava eri yritysten katkeamaton yhteistoimintaketju metsästä loppukäyttä-
jälle: ekologisesti ja teknisesti moitteeton sahapuu tai paperi, hyvä sahaus- tai
painotekniikka, korkean tason muotoilu ja työstö lopputuotteeksi, tyylikäs ja
vetoava markkinointi sekä myynninjälkeinen laatu- ja takuuseuranta.
Tämän saavuttamiseksi toisen asteen mekaanisten metsäjalosteiden tulee
saada oma kansallinen kehittämisohjelmansa, jossa ratkaistaan yllä kuvatut
viennin edistämiseen vaadittavat haasteet tutkijoiden ja yritysten
yhteistoimin.
Suomalaisen sahatavaran jatkojalostusta kotimaassa on lisättävä.
12 13
Indikaattori 3 Kotimaisen puun osuus energiantuotannosta
Indikaattori kertoo, kuinka paljon Suomen käyttämästä energiasta syntyi kotimaista puuta polttamalla. Osuus on laskenut selväs-ti 70-luvun tasosta, koska kokonaisenergi-ankulutus on noussut runsaassa 35 vuodessa yli kaksinkertaiseksi. Puun energiakäyttö on hiilineutraalia, koska polttaessa vapautuu saman verran hiilidioksidia kuin puu on kasvaessaan itseensä sitonut. Poltetun puun hiilimäärän sitoo uudestaan kasvava metsä. Tämän vuoksi puun energiankäyttö on eri-tyisen huomion kohteena.
Viime vuosina puun suhteellinen osuus energiantuotannostamme on pysynyt melko vakiona. Tämä johtuu hakkuiden lisäänty-misestä: noin 40 prosenttia puujalostuste-ollisuuden käyttämästä puusta poltetaan lopulta energiaksi joko suoraan (kuorima- ja sahausjäte) tai teollisen käsittelyn jälkeen (mustalipeän poltto; mustalipeä on sellukei-tossa käytettyihin kemikaaleihin liuennutta puuainesta). Metsäteollisuuden osuus maam-
nen kaikkea haavan – hakkuutähteillä olevan
merkitystä vaateliaan lahopuulajiston lisään-
tymispaikkoina. Haavan hakkuutähteet tulee
jättää korjaamatta. Samoin tuoreen hakkuu-
tähteen korjuu päätehakkuualoilta merkitsee
huomattavan suuren ravinnemäärän poistu-
mista kasvupaikoilta. Hakkuutähteen korjuu
tulee tehdä siten, että neulaset ja lehdet jäävät
hakkuualoille. Vihermassaa sisältävistä risu-
tukeista tulee luopua.
Nykymuotoisten korjuusuositusten vaiku-
tusta kokonaiskorjuupotentiaaliin ei kuiten-
kaan ole riittävästi arvioitu. Varsin laaja yk-
simielisyys vallitsee siitä, että metsähakkeen
määrää voidaan lisätä. Arviot määristä vaih-
televat. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla)
professori Antti Asikaisen (18.6.2008) arvion
mukaan metsähakkeen määrä voidaan kestä-
vällä tavalla suunnilleen viisinkertaistaa 15,9
miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Tästä
kuusikoiden latvusmassaa on noin 4,8 ja
kantoja 2,5 miljoonaa kuutiometriä. Nuorista
metsistä olisi vuosittain otettavissa noin 6,9
miljoonaa kuutiometriä ja männiköistä 1,7
miljoonaa kuutiota energiapuuta. Tätä voi ver-
rata Metlan 2008 selvitykseen, jonka mukaan
metsien hoitorästejä on 30 miljoonan kuutio-
ta. Vuosina 2006 metsähaketta käytettiin 3,4
miljoonaa kuutiometriä ja 2007 3,1 miljoonaa.
Vihreät arvioivat tämän hetken tietojen pe-
rusteella, että metsähaketta olisi otettavissa
vuosittain enimmillään yhteensä noin 12–14
miljoonaa kuutiometriä, mikä kattaisi noin
viiden prosentin lisäosuuden Suomen nykyi-
sestä energiankulutuksesta.
On huomattava, että tällä hetkellä maam-
me teollisuus käyttää noin 20-prosenttisesti
tuontipuuta. Osuuden arvellaan pienenevän
merkittävästi vuodesta 2009 alkaen Venäjän
nostaessa tullejaan. Määrä vastaa sitä, min-
kä teollisuuden käytön on arveltu vähenevän
seuraavan vuosikymmenen aikana. Näin ollen
puuenergian lisäkäyttö voi osoittautua mah-
dottomaksi, ellei teollisuuden puuntarve laske
oletettua nopeammin. Vastaavasti puuta voi-
daan käyttää energiantuotantoon enemmän,
mikäli teollisuuskäyttö vähenee. Tärkeintä
kuitenkin olisi saada maamme kokonaisener-
giankulutus kääntymään laskuun: nykyisen
ennusteen mukaan kulutuksemme nousisi vä-
hintään 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.
Mikäli kulutus pysyy kurissa, voi metsäenergi-
an käyttö nousta enimmillään jopa 25 prosent-
tiin energiankulutuksesta (indikaattori 3).
Metsähakkeen lisääntyvän käytön myötä tu-
lee huomioida paitsi riittävä lahopuun määrä
myös metsien ravinnetasapaino. Metsistä otet-
tuja ravinteita eli puutuhkaa tulee palauttaa
korjuualalle hitaasti liukenevassa muodossa
(esimerkiksi pelletteinä), jotta ravinteet eivät
päädy vesistöön. Tuhkan käytöstä ja energia-
puun korjuuseen yhdistettävien vesiensuoje-
lumenetelmien tehokkuudesta kaivataan kui-
tenkin vielä lisää tutkimusta. Energiapuuta ei
ole laajamittaisesti aiemmin kerätty, eikä sen
vaikutuksista ole laajalti tietoa. Metsäam-
mattilaisten neuvontavalmiuksia energiapuun
korjuusta on parannettava; samoin metsän-
omistajille on tarjottava kansantajuista tietoa
energiapuun korjuun vaikutuksista.
Ilmaston kannalta hyödyllisintä on käyt-
tää energiapuu mahdollisimman tehokkaas-
ti. Yksinkertaisinta ja usein tehokkainta on
vähentää päästöjä korvaamalla voimaloiden
turpeen- ja kivihiilenkäyttöä puulla. Nykyi-
nen voimalaitoksissa käytetty polttotekniikka
asettaa rajoituksia puun lisäkäytölle ja siten
myös päästöjen vähentämiselle sekä lämpö-
että sähkön ja lämmön yhteistuotantovoima-
loissa. Tämän vuoksi kuntien, jotka pääasiassa
omistavat voimalat, on syytä tehdä ilmasto- ja
energiastrategiat, joiden perusteella tekniik-
kaa uusitaan ja päästöjä vähennetään vähin-
tään EU-tavoitteiden mukaisesti. Tähtäimeksi
tulee asettaa voimaloiden tehokkuuden nosto
ja parhaat mahdolliset tekniikat. Teknises-
ti vaativampia ovat sellutehtaiden yhteyteen
suunnitellut monituotantovoimalat, jotka
me bioenergian tuotannosta ja kulutuksesta on tällä hetkellä noin 80 prosenttia.
Puun energiakäyttöä halutaan lisätä. Ensisijainen tavoite on lisätä hakkuutähtei-den polttoa, mutta on arveltu, että tulevai-suudessa energiapuuksi haketettaisiin myös pienempiä puurunkoja, koska sellun- ja paperinvalmistus Suomessa laskee todennä-köisesti jonkin verran “vapauttaen” puuta muuhun käyttöön – Metsäntutkimuslaitok-sen erään arvion mukaan 7–18 miljoonaa kuutiota vuoteen 2015 (Hetemäki 2006).
Korjata voi arviolta n. 12–14 milj. m³, mikä voisi olla pääasiassa pienimuotoista (alle 6 cm) runkopuuta ja oksia. Jos saman verran paperiteollisuudelta “vapautuvasta” puusta myös poltetaan vuonna 2020, pääs-tään indikaattorin ennustekäyrässä olevaan yli 25 prosenttiin koko energiankulutukses-tamme.
14 15
AVAINALOITE #2
Hakkuutähteiden laajamittaisen korjuun vaikutukset vesistöihin, luonnon
monimuotoisuuteen sekä metsämaan viljavuuteen on kiireellisesti selvitettä-
vä. On mahdollista, että hakkeen nopeasti kasvavan kysynnän tyydyttäminen
poistamalla niin kannot kuin oksat hakkuualoilta johtaa vaikeasti korjattaviin
ekologisiin vahinkoihin. Ennen lisätutkimuksia on syytä toimia varovaisuuspe-
riaatteella ja korjata lähinnä pienimittaista runkopuuta ja latvusmassaa, jonka
koko alittaa paperiteollisuuden käyttörajan.
AVAINALOITE #3
Hakevoimaloita varten tulee asettaa syöttötariffit. Nämä ovat ohjauskeinoksi
tarkoitettu takuuhinta sähkölle tai muulle energiantuotannolle. Muissa EU-
maissa syöttötariffit ovat yleisesti käytössä uusiutuvalla energialla tuotetulle
sähkölle uusiutuvien energiantuotantomuotojen kilpailukyvyn ja käyttöönoton
edistämiseksi. Paperiteollisuus käyttää puuenergiansa pääosin omiin proses-
seihinsa, mutta esimerkiksi sahat voisivat syöttötariffin turvin luoda nopeasti
huomattavan energiantuotantopotentiaalin, koska niissä syntyy suuria määriä
hukkapuuta. Sellutehtaiden yhteyteen on luotava biojalostamoita, jotka tuotta-
vat sähkön ja lämmön lisäksi esimerkiksi toisen sukupolven uusiutuvia liiken-
nepolttoaineita ja voiteluaineita.
LähteetHakkila P. & Fredriksson T. 1996:Metsämme bioenergian lähteenä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 613.Hetemäki ym. (Toim.) 2006: Suomen metsiiin perustuva hyvinvointi 2015. Metlan työraportteja 26.Hetemäki, L. 2008: Esitelmä http://www.metla.fi/hanke/50168/pdf/hetemaki-eduskunta-060208.pdfLaitila, J., Asikainen, A. & Anttila, P. 2008. Julkaisussa: Kuusinen, M., Ilvesniemi, H. (toim.) 2008. Energiapuun korjuun ympäristövaikutukset, tutkimusraportti. Tapion ja Metlan julkaisuja. [Verkkodokumentti]. Saatavissa www.metsavastaa.net/energiapuu/raportti.
tuottavat sähkön ja lämmön lisäksi liikenne-
polttoaineita ja/tai voiteluaineita. Tekniikan
kehittyessä myös osa taajamien energialaitok-
sista on mahdollista muuttaa tällaisiksi bioja-
lostamoiksi. Valtion tulee edistää tekniikan
kehittymistä rahoituksella.
Vihreät linjaukset
Metsäenergian käyttöä tulee voimakkaasti •
lisätä. Suomi on sitoutunut toteuttamaan
EU:n 38 prosentin uusiutuvatavoitteen,
missä metsähakkeen lisäkäytöllä on mer-
kittävä osuus.
Hakevoimaloille tulee saada syöttötariffit.•
Metsäenergian korjuuketju täytyy pitää yllä •
myös tilanteessa, jossa paperiteollisuuden
korjuukapasiteetti vähenee oleellisesti.
Tähän on varauduttava toimenpideoh-
jelmalla. Puun korjuuketju on erotettava
metsäyhtiöiden toiminnasta, jotta syntyy
toimivat markkinat sekä teollisuuden että
energialaitosten käyttämälle puulle.
On laadittava selkeitä laskentamalleja, •
joiden avulla pystytään arvioimaan hak-
kuutähteiden erilaisten korjuurajoitteiden
vaikutuksia valtakunnallisiin ja alueellisiin
korjuumahdollisuuksiin.
Puutuhkaa eli ravinteita pitää palauttaa •
korjuualalle hitaasti liukenevassa muodos-
sa (esimerkiksi pelletteinä), jotta ravinteet
eivät päädy vesistöön.
Metsänomistajille on tarjottava kansan-•
tajuista tietoa energiapuun korjuun vai-
kutuksista; metsäammattilaisten neuvon-
tavalmiuksia energiapuun korjuusta on
parannettava.
Metsäenergian käyttöä nykyisissä voima-•
loissa on lisättävä. Kuntien tulee tehdä il-
masto- ja energiastrategiat, joiden mukaan
päästöt vähenevät EU:n tavoitteiden mu-
kaisesti.
Valtion on edistettävä biojalostamoiden •
syntyä sellutehtaiden ja lämpövoimaloiden
yhteyteen.
Hakkuutähde on tulevaisuudessa yhä merkittävämpi energialähde.
16 17
Kuva 2. Suojellun metsämaan osuus kasvillisuusvyöhykkeittäin. Koko maan suojeluprosentti on 4,5. Korkeampia suojeluprosentteja näkee julkisuudessa usein; tällöin mukaan on laskettu myös metsätaloudellisesti vähäarvoinen kitumaa. Etelä-Suomen met-siensuojeluohjelman METSO-alueeseen kuuluvat pohjoisboreaalisen vyöhykkeen eteläpuoleiset maat.
Metsiensuojelun lisääminen on ekologisesti
välttämätöntä ja taloudellisesti kannattavaa.
Sillä on myös kansalaisten tuki: vuonna 2005
luovutettiin eduskunnalle yli 100 000 ihmisen
allekirjoittama vetoomus metsiensuojelun li-
säämiseksi Etelä-Suomessa (www.metsave-
toomus.fi). Ihmiset eivät pidä avohakkuista
(Kuva 3), ja haluavat kansallispuistojen kal-
taisia vanhoja metsiä lähemmäksi asumustaan
Etelä-Suomessa (Suomen Gallup 2001). Hyvin
suuri joukko suomalaisia tutkijoita on yksi-
mielisiä metsienkäytön uudistusten tarpeista
niin talouden, sosiaalisektorin kuin ekologian-
kin nimissä: v. 2007 yli 250 professoria ja tut-
kijatohtoria allekirjoittivat tieteellisen vetoo-
muksen metsiensuojelun lisäämisen puolesta
(www.tutkijakirje.org). Uuden metsienkäyttö-
politiikan mahdollisuuksia ja tarpeita käsitel-
lään mm. 27.10.2006 ilmestyneessä kirjassa
Uusi metsäkirja (Jalonen ym.).
Metsiensuojelu ei ole vähentänyt puun-
käyttöä eikä vienyt työpaikkoja (Indikaatto-
ri 2). Päinvastoin, työvoimavaltaisena alana
metsämatkailu ja siihen liittyvät palvelut ovat
suurten suojelualueiden Lapissa kohonneet
merkittävimmäksi työnantajaksi. Myös Etelä-
Suomen kansallispuistojen suurentaminen
niin matkailun kuin suojelun kannalta merkit-
tävämmän kokoisiksi on perusteltua.
Miksi metsänsuojeluverkkoamme pitäisi täydentää?
Koska Suomi on metsäntutkimuksen ja -käy-
tön suurvalta, ei ole yhdentekevää, miten
hyvin onnistumme suojelemaan omien met-
siemme lajistoa. Suomen metsiensuojeluver-
koston puutteet on tarkasti dokumentoitu
(YM 2000), samoin suojelutarpeen ekologi-
set (Hanski 2003) ja sosiaaliset (Harkki ym.
2003) perustelut. Suurin ongelma on, että
lähes kaikki laajat metsiensuojelualueemme
sijaitsevat pohjoisimmassa Lapissa, missä
merkittävä osa eliöstöstämme ei tule toimeen
(Kuva 2). Pohjois-Lapin erämaiden suojelu on
erittäin tärkeää paitsi ekologisesti myös mat-
kailun ja saamelaiskulttuurin vuoksi, mutta
vaatii täydennystä etelämpänä: jo Etelä-La-
pissa useimmat suojelualueet ovat niin pieniä
ja eristyneitä, etteivät ne kykene ylläpitämään
erikoistuneiden lajien elinvoimaisia kantoja,
eivätkä nämä lajit pysty siirtymään alueelta
toiselle. Tämä merkitsee, että monet Etelä-
Suomessa vielä esiintyvät uhanalaiset metsä-
lajit kuolevat ajan myötä sukupuuttoon, jos
3. Metsien suojelualueverkoston täydentäminen: Suomen suuri mahdollisuus
18 19
niille sopivaa elinympäristöä – käytännössä
enemmän luonnontilaisen metsän kaltaisia
olosuhteita – ei tulevaisuudessa saada lisää.
On myös merkittäviä taloudellisia syitä suo-
jella metsää ja pysäyttää lajiston katoaminen.
Luonnonmetsissä elää noin 80 prosenttia
maailman eliöistä sekä tietenkin lähes kaikki
puulajit. Ne ovat lääke- ja ruokakasvien läh-
teitä ja evoluutiotehtaita, joissa geneettinen
muuntelu tuottaa ajan myötä uusia lajeja.
Metsät ovat myös valtaisia hiilinieluja, joten
metsäpeitteisyyden väheneminen vaikuttaa
voimakkaasti ilmaston muuttumiseen.
Luonnontilaisten ja sen kaltaisten metsien
lähes täydellinen kato lajeineen on paikoin jo
toteutunut, ja näyttää yhä useammassa maas-
sa lähes väistämättömältä. Nykyinen sukupol-
vi näyttäisi jäävän historiaan lukuisten tunnet-
tujen eläinten kuten orangin ja tiikerin sekä
lukemattomien kasvi- ja hyönteislajien tuho-
jana. Maailma etsii jo lähes epätoivoisesti ta-
sapainoisen metsien suojelun ja talouskäytön
suunnannäyttäjää. On hämmästyttävää, ettei
mikään teollisuusmaa tai metsäteollisuuskon-
serni ole toistaiseksi ottanut suojeluteemaa
lippulaivakseen – ei ainakaan niin perusteel-
lisesti, että tehdyt toimenpiteet olisivat kestä-
neet kriittistä tarkastelua.
Mikäli metsien suojelukysymys saataisiin
Suomessa ratkaistua, saavutus olisi tehok-
kaasti hyödynnettävissä suomalaisten met-
sätuotteiden markkinoinnissa. Tilannetta voi
verrata ilmasto- ja vesiensuojelun vaatimiin
investointeihin, joita metsäalalla aluksi vas-
tustettiin. Lopulta luotiin kuitenkin päästön-
rajoitusteknologiaa, jolla “uhka” käännettiin
markkinaeduksi ja vientituotteeksi.
Suojelualueiden perustaminen käsitetään
joskus merkitsevän lähinnä luonnonsuojelu-
ja metsälaissa mainittujen niin kutsuttujen
erityisen tärkeiden elinympäristöjen eli avain-
biotooppien suojelua. Koko maassa näitä koh-
teita on pääasiassa metsäkeskusten 1990-lu-
vun inventoinneissa löydetty talousmetsistä
yli 80 000 hehtaaria keskikoon ollessa noin
0,4 ha. Tyypillinen kohde on metsälähde, kal-
liokieleke tai puro, jonka kasvillisuus poikkeaa
selvästi ympäristöstään. Useimmat avain-
biotoopit ovat liian pieniä sekä liian kaukana
toisistaan toimiakseen varsinaisina luonnon-
suojelualueina. Jos ne säilyvät hyvin, auttavat
ne kuitenkin sellaisten lajien suojelussa, jotka
menestyvät laikuttaisesti esiintyvissä elinym-
päristöissä.
Metsälain tarkoittamien kohteiden etsinnät
ja rajaus tapahtuu alueellisten metsäkeskus-
ten toimesta, jotka vastaavat myös metsien
talouskäytön suunnittelusta. Kohteiden sijain-
tia ei ole suostuttu julkaisemaan edes valtion-
mailla ja niiden säilyminen hakkuiden jälkeen
perustuu metsäkeskusten omaan arviointiin.
Niinpä Suomen ympäristökeskuksen tarkis-
tustutkimuksessa Lohjalla n. 16 000 hehtaarin
alueella v. 2007 todettiin, että 74 metsälain
avainbiotooppikriteerit täyttävästä kohteesta
oli metsäkeskuksen inventoinnissa löydetty ja
rajattu kolme kappaletta (Pykälä 2007). Vaik-
ka tilanne ei olisi yhtä surkea kaikkien metsä-
keskusten alueella, on selvää, että koko avain-
biotooppijärjestelmän uskottavuus riippuu
jatkossa niin inventointimenetelmien kuin
niiden tulosten alistamisesta ulkopuoliseen,
riippumattomaan arviointiin. Valtionmailla
kohteiden sijainti tulisi olla julkista tietoa.
Metsiensuojelun tarvetta käsitellään tässä
pääasiassa Etelä-Suomen luonnon monimuo-
toisuuden suojelutarpeen kannalta. Lapin
erämaiden merkitys koko Euroopan kulttuuri-
aarteena kuitenkin korostuu tulevaisuudessa,
eikä alueen vielä suojelemattomien satoja vuo-
sia vanhojen metsien hakkaaminen ole sivis-
tysvaltiolle mitenkään perusteltavissa. Lapin
talousmetsistä ne muodostavat vain muuta-
mia prosentteja.
Indikaattori 4 Suojellun metsämaan määrä ja kehitysennuste Etelä-Suomessa
Suomen metsistä on jo hävinnyt yli 100 eliölajia ja metsien ns. sukupuuttovelka on suuruusluokaltaan 1 000 lajia. Tämä tarkoittaa, että 1 000 lajia häviää ennemmin tai myöhemmin, mikäli luonnontilaisen kal-taisten metsien määrä ei olennaisesti kasva lähitulevaisuudessa.
Suomalaisten ja ulkomaisten useiden tutkimusten mukaan vähintään noin 10 prosenttia metsämaasta tulisi suojella, jotta päästään riittävän yhtenäiseen ja eri metsätyypeiltään edustavaan suojelualue-verkostoon. Näin alhainen suojeluprosentti edellyttää, että osa talousmetsästä säily-tetään peitteellisenä metsien luontaista kehitystä jäljittäen (ks. luku 4). Tällä hetkellä Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelman METSO:n rahoitusalueella (Etelä-Suomi, Oulun läänin länsiosa sekä Lounais-Lappi) metsämaasta on suojeltu vain noin 1,5 pro-senttia. METSO:n nykyinen rahoituskausi ulottuu vuoteen 2016, jolloin tavoitteena on
saavuttaa 2,2 prosentin suojelutaso. Tällä vauhdilla 10 prosentin suojelutaso saavute-taan vuonna 2125.
Kymmenen prosentin suojelutavoite voitaisiin kuitenkin saavuttaa sata vuotta aikaisemmin v. 2025, mikäli Metsähallituk-sen maista METSO-alueella rauhoitetaan noin puolet (ks. luku 5), ja METSO-ohjelman varat kolminkertaistetaan suunnaten ne sellaisten metsätyyppien ostoon, joita on niukasti Metsähallituksen mailla. Tällöin METSO:n ostoihin suunnattu rahoitus olisi noin 60 miljoonaa euroa vuodessa, mihin on lisättävä menona myös Metsähallituk-sen tuloutustavoitteen laskusta aiheutuva kustannus. On kuitenkin huomattava, että suojelu tuo myös huomattavia matkailutu-loja, ja olisi puutuotteiden viennin kannalta merkittävä markkinointietu.
Liit
ekar
tta1
22 23
Liitekartta1 (ed. aukeama): Suojelemattomia biologisesti arvokkaita metsiä valtion mailla Etelä-Suomessa
Etelä-Suomen suojelemattomien vanhojen ja muiden biologisesti arvokkaiden metsien sijainti tunnetaan, edes kohtalaisesti, vain Metsähallituksen hallinnoimilta valtionmail-ta. Ympäristöviranomaisten ja -järjestöjen resurssit riittävät vain vähäisiin maastoin-ventointeihin, mutta näiden varassa on ollut uusien suojelukelpoisten metsien löytyminen jo vuosikymmenen ajan. Metsäkeskukset ja yritykset ovat järjestelmällisesti kieltäy-tyneet antamasta metsäinventointiensa tietokantoja ympäristöasiantuntijoiden käyttöön, jotta valtionmaiden ulkopuolella sijaitsevat biologisesti arvokkaat metsät voi-taisiin seuloa niistä. Näin on edelleen asian laita, vaikka arvokkaiden metsien suojelusta maksetaan käypä korvaus ja suojelu on vapaaehtoista.
Karttaan on merkitty 183 suojelematonta arvokohdetta valtionmailla, joiden metsä-pinta-ala on n. 100 000 hehtaaria (kohteisiin kuuluu lisäksi paljon soita). Kohteet julkistet-tiin ympäristöjärjestöjen toimesta 9.6.2008 ks. http://www.forestinfo.fi/etelasuomi/.
Kartalle on merkitty lisäksi kaikkien valtion-maiden sijainti ja käyttöluokka.
Uusien suojelualueiden perustamisen tärkeysjärjestys:
(1) Vielä suojelemattomat vanhat ja muut biologisesti arvokkaat metsät
(2) Olemassa olevien suojelualueiden laajentaminen
(3) Suojelualueiden yhdistäminen toisiinsa uusin suojelualuein sekä avohakkuuttomalla, metsän luontaisia olosuhteita matkivalla ta-lousmetsien hoidolla. Vaiheen (3) laajempia metsäkokonaisuuksia kutsutaan metsäman-tereiksi. Näitä voidaan muodostaa periaat-teessa mihin tahansa maatamme. Koska kymmeniä tuhansia hehtaareita biologisesti arvokkaita metsiä on edelleen kartoitta-matta, on Etelä-Suomen metsien tulevien metsämantereiden hahmottaminen kartalle toistaiseksi mahdotonta. Seuraavat painotukset ovat kuitenkin perus-teltuja:
– Metsämantereiden tulisi kattaa maam-me kaikki keskeiset kasvillisuusvyöhykkeet ja metsätyypit, joten niitä tulisi muodostaa niin etelä-pohjois- kuin länsi–itä-suunnassa.
– Itärajan etelä–pohjoissuuntainen suo-jelualuekeskittymä eli niin kutsuttu “vihreä vyöhyke”; Venäjän puolella sisältää useita merkittäviä suojelualueita, joita jatkamalla Suomen puolella saadaan aikaiseksi merkit-täviä kokonaisuuksia.
– Metsämantereiden luomisessa paino-tetaan valtionmaita, jotka Etelä-Suomessa ovat merkittävimmillään itärajan läheisyy-dessä sekä Suomenselällä.
METSO-alueen metsiensuojeluverkoston laajentaminen
Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelma eli
METSO perustuu metsänomistajien vapaaeh-
toiseen haluun suojella metsiään. METSO on
kuitenkin riittämättömästi rahoitettu (Indi-
kaattori 4).
Suojelusuunnittelun kannalta merkittävim-
mät toimijat eli Metsähallituksen hallinnoimat
valtionmaat, kunnat, seurakunnat sekä suuret
metsäyhtiöt ovat METSOssa samanarvoisessa
asemassa kuin yksityisetkin, eli niiden ei tar-
vitse suojella maitaan kuin vapaaehtoisesti ja
samoin korvausperiaattein kuin yksityisetkin.
Näin siitä huolimatta, että monet kunnat ei-
vät aseta tuottotavoitteita metsilleen ja että
suuryhtiöiden taloustoiminta on metsiensuo-
jelutarpeen keskeisin syy. Ainoa poikkeus on
Metsähallitukselle asetettu vaade rauhoittaa
talousmetsistään 10 000 hehtaaria lisää vuo-
teen 2010 mennessä.
METSO-alueelle (Etelä-Suomi, Oulun lää-
nin länsiosa sekä Lounais-Lappi) sekä muual-
le Etelä-Lappiin tulisi perustaa suojelualueita
tärkeysjärjestyksessä seuraavasti:
1. Etelä-Suomen suojelemattomat vanhat ja muut biologisesti arvokkaat metsät
Ensisijaisen tärkeää on riittävien inventointi-
resurssien takaaminen vielä suojelemattomien
arvokkaiden metsien löytämiseksi. Vain nämä
metsät tarjoavat olosuhteet, jotka kannattele-
vat useimpia uhanalaisia lajeja. Kyseisiä suoje-
lemattomia metsiä on Etelä-Suomessa arviolta
vielä useita kymmeniä tuhansia hehtaareita.
2. Olemassa olevien suojelualueiden laajentaminen
Kaikki Etelä-Suomen nykyiset metsiensuo-
jelualueet, kansallispuistot mukaan lukien,
ovat liian pieniä ja eristyneitä. Koko vaikut-
taa paitsi kykyyn ylläpitää harvinaisten lajien
elinvoimaisia kantoja myös matkailun kehit-
tämismahdollisuuksiin. Lapin kansallispuisto-
jen suuri aluetaloudellinen merkitys perustuu
juuri puistojen kykyyn vastaanottaa suuria kä-
vijämääriä ilman, että puiston suojelutehtävät
vaarantuvat.
Nykyisten kansallispuistojen ympäristöt on
valitettavan usein hakattu puiston rajalle saak-
ka. Tästä huolimatta, pidemmällä tähtäimellä
puistojen laajentaminen metsiä entisöimällä
sekä niiden luonnollisen palautumisen kautta
on välttämätöntä ja kansantaloudellisesti jär-
kevää.
3. Suojelualueiden yhdistäminen toisiinsa
Suojelualueiden yhdistäminen toisiinsa laa-
jemmiksi niin kutsutuiksi metsämantereiksi
on kokonaisvaltaisen suojeluohjelman vii-
meinen vaihe. Metsämantereessa voi olla sekä
suojelualueita että metsän luontaisia olosuh-
teita matkivaa talousmetsien hoitoa (luku 4.).
Metsämantereet mahdollistavat vaativankin
lajiston ylläpitämisen, koska elinvoimaisten
paikalliskantojen määrä kasvaa ja niiden etäi-
syys toisistaan pysyy todennäköisemmin sel-
laisena, että ne voivat siirtyä paikasta toiseen.
Tämä ylläpitää kantojen pysyvyyttä ja niiden
geneettistä monimuotoisuutta.
Hyvin vanhat puut ovat paitsi komeita myös tärkeitä monille metsän eliöille.
24 25
LähteetHanski, I. 2003. Ekologinen arvio Suomen metsiensuojelutarpeesta. Teoksessa: Harkki, S., Savola, K. and Walsh, M. (toim.). Palaako elävä metsä. BirdLife Suomen julkaisuja No. 5.Harkki, S., Savola, K. and Walsh, M. 2003 (toim.). Palaako elävä metsä. BirdLife Suomen julkaisuja No. 5.Jalonen, R. ym. (toim.) 2006. Uusi metsäkirja. Gaudeamus, HelsinkiKuuluvainen, T. ym. (toim) 2004. Metsien monimuotoisuuden turvaamisen perusteet (Principles of Forest Biodiversity Protection) Proceedings of the Finnish Biodiversity Protection Programme BITUMI. Edita, Helsinki.Pykälä, J. 2007. Implementation of Forest Act habitats in Finland: Does it protect the right habitats for threatened species? Forest Ecology and Management 242 (2007) 281–287Rassi, P. et al (toim.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000 (Threatened species in Finland – the Finnish Red Data Book). Ministry of the Environment, Helsinki.Silvennoinen H, Pukkala T. & Tahvanainen L. 2002. Effect of cuttings on the scenic beauty of a tree stand. J. For. Res. 17, 263–273.Suomen Gallup 2001. Suomalaisten mielipiteet Etelä-Suomen metsien suojelusta. Teoksessa Harkki, S., Savola, K. and Walsh, M. (toim.). Palaako elävä metsä, s.81. BirdLife Suomen julkaisuja No. 5.Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 2008: Metsät ja metsäosaaminen Suomen vahvuutena. Selvitys Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle.Virkkala, R., Korhonen, K.T., Haapanen, R. ja Aapala K. 2000. Metsien ja soiden suojelutilanne metsä- ja suokasvillisuusvyöhykkeittäin valtakunnan metsien 8. inventoinnin perusteella. Suomen ympäristö 395. Suomen ympäristökeskus ja Metsäntutkimuslaitos, Helsinki.Ympäristöministeriö 2000. Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve –työryhmän mietintö. Suomen ympäristö 437: 1-283. Ympäristöministeriö, Helsinki
AVAINALOITE #4
Etelä-Suomen 10 prosentin metsiensuojelutavoite saavutetaan nykyrahoituk-
sella vasta vuonna 2125. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että metsälain mukais-
ten erityisen tärkeiden elinympäristöjen huomiointi talousmetsissä on paikoin
onnettomalla ellei peräti lainvastaisella tolalla. Tämä ei ole uskottavaa toimin-
taa. Metsälajistomme köyhtyy edelleen, mikä merkitsee samalla, että emme voi
käyttää ympäristöystävällisyyttä metsäsektorimme viennin mainosvalttina.
Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelman METSOn rahoitus olisi kiireellisesti
kolminkertaistettava. Metsien erityisen tärkeiden elinympäristöjen rajaus tu-
lee siirtää metsäkeskuksilta riippumattoman asiantuntijaelimen tehtäväksi ja
metsänomistajille taata kohteiden laajemmista rajauksista korvaus METSO- tai
KEMERA-rahoista.
AVAINALOITE #5
Maanomistajille on taattava jatkossakin suojelusta riittävä korvaus. Valtiolle
on taattava optio suojelun jatkamiseen, kun maita vuokrataan suojelutarkoi-
tuksiin.
Vihreät linjaukset
Kansalliseksi tavoitteeksi on asetettava, •
että vähintään noin 10 prosenttia metsä-
maasta suojellaan. Näin päästään riittä-
vän yhtenäiseen ja eri metsätyypeiltään
edustavaan, luonnon monimuotoisuuden
tuhoutumisen pysäyttävään suojelualue-
verkostoon.
Etelä-Lappiin ja sen eteläpuolelle tulee •
perustaa suojelualueita tärkeysjärjestyk-
sessä seuraavasti: (1) Olemassa olevat suo-
jelemattomat vanhat ja muut biologisesti
arvokkaat metsät (2) Olemassa olevien
suojelualueiden laajentaminen (3) Suoje-
lualueiden yhdistäminen toisiinsa uusin
suojelualuein sekä avohakkuuttomalla,
metsän luontaisia olosuhteita matkivalla
talousmetsien hoidolla.
Kansallisen tavoitteen saavuttamiseksi ta-•
lousmetsät on palautettava nykyistä luon-
nontilaisemmiksi.
Metsäkeskuksilta ja metsänhoitoyhdistyk-•
siltä on vaadittava tarvittaessa lainsäädän-
nön avulla tieto biologisesti arvokkaiden
metsien sijainnista.
Maanomistajille on taattava suojelusta riit-•
tävä korvaus. Vuokrattaessa maata suojelu-
tarkoitukseen valtiolla on oltava mahdolli-
suus suojelun jatkamiseen.
Valtionmaiden käyttöä vaihtomaina on li-•
sättävä erityisesti Etelä-Suomen kansallis-
puistojen koon kasvattamiseksi.
Metsähallituksen ja kuntien avainbiotoop-•
pien sijainti tulee saattaa julkiseksi. Avain-
biotoopit tulee rajata niiden ekologisten
rajojen mukaisesti, ei väkisin pienialaiseksi
kuten tällä hetkellä. Taloushaitta tulee kor-
vata maanomistajalle.
Ympäristökeskusten ja -järjestöjen resurs-•
seja maastoinventointeihin tulee lisätä noin
kolmeen miljoonaan euroon vuodessa.
Monimuotoisuuden takaamiseksi on luo-•
tava yhtenäisiä metsämantereita, jotka
kattavat maan kaikki keskeiset kasvilli-
suusvyöhykkeet ja metsätyypit. Niitä tulee
muodostaa niin etelä-pohjois- kuin länsi-
itä -suunnassakin.
©R
isto
Mu
ston
en
Suojelematonta vanhaa metsää Keski-Suomessa.
26 27
Kuva 3. Ihmisten mielipiteet metsän käsittelyn vaikutuksesta sen retkeilyarvoon
(Silvennoinen ym. 2002)
Metsänhoidon historiaaEnnen laajamittaista paperiteollisuuden kehittymistä 1900-luvun alussa yleisenä metsänhoitomuotona oli harsinta eli suurten puiden selektiivinen poisto. Har-sintaa oli monenlaista taitavasta metsien erirakenteisesta kasvattamisesta aina välinpitämättömämpään toimintaan. Metsästä hakattiin lähinnä tarvepuut, sillä kaato ja kuljetus oli vaivalloista. Tämän johdosta metsiin jäi paikoin huonokun-toisia puita sekä ylitiheitä ryhmiä, jotka haittasivat toistensa kasvua. Metsistä tuli tällöin heikkolaatuisempia ja näin harsinta yleisnimenä sai huonon metsänhoidon maineen.
Varsinaista erirakenteista kasvatusta pidettiin kuitenkin käypänä menetelmä-nä (esim. Suuri metsäkirja 1949). Kyse on lopulta kuitenkin vain uudistumisajan nopeuttamisesta: Suomessa metsä kasvaa lopulta aina takaisin ellei maan pintaa asfaltoida – ja silloinkin prosessi itse asiassa vain jonkin verran hidastuu.
Silloisen keskieurooppalaisen mallin mukaisesti Suomen talousmetsäsektori halusi jo ennen toista maailmansotaa siirtyä tasaikäisten metsien kasvatukseen. Keskeinen syy oli koneellisen korjuun mahdollistama laajamittainen puunosto teollisuuden tarpeisiin. Vuonna 1948 joukko johtavia metsäntutkijoita tuomitsivat julkilausumassaan harsinnan, minkä jälkeen metsälakia alettiin tulkita tiukasti tasaikäisyyttä edellyttäväksi. Metsälakia uudistettiin ja väljennettiin vasta 1996, mutta lain lähtökohtana on edelleen tasaikäinen kasvatus: avohakkuu, jota seuraa metsänuudistaminen ja tasaikäisen puuston ylläpito ja harvennus seuraavaan avohakkuuseen asti.
Muunlaista metsänhoitoa harjoittavat omistajat saavat edelleen Metsäkeskuk-silta silloin tällöin käräjähaasteita tai huomautuksia. Vaikka niin kutsuttu metsien erirakenteinen kasvatus on osoitettu taloudellisesti käyttökelpoiseksi, niin Suomes-sa kuin muualla Pohjolassa (Tahvonen 2007; Öksetter. & Myrbakken 2005; Lähde 2002), vakiintuneita viranomaisohjeita tai käytäntöjä metsien kasvattamiseksi avohakkuitta ei ole Suomessa vieläkään olemassa.
Mitä ongelmia avohakkuiden metsätaloudessa?
Hyvin laajamittaiseksi paisuessaan avohak-
kuisiin perustuva metsätalous luo useita
yhteiskunnallisia ja puuteknisiä ongelmia
(Harkki et al. 2003). Kuten edellä on selostet-
tu, metsien eliölajisto eli luonnon monimuo-
toisuus alkaa vähentyä, riistataloudellisesti
tärkeät metsäkanalinnut mukaan lukien. Vir-
kistyskäyttö vaikeutuu, koska läpikulku tai-
mikoissa ja muokatuilla avohakkuualoilla on
vaikeaa. Tutkimusten mukaan useimmat pi-
tävät niitä myös esteettisesti epämiellyttävinä,
mikä merkitsee sitä, että myös avohakattujen
metsien matkailuarvo menetetään (Kuva 3).
Maisema rumentuu avohakkuista; laajemman
avohakkuun ympäröimät tontit ja talot voivat
menettää huomattavan osan jälleenmyynti- ja
käyttöarvostaan.
Avohakkuut vaikuttavat myös puun talous-
käyttöön. Avohakkuun jälkeen kaksi omistajaa
kolmesta istuttaa männyn tai kuusen taimia.
Varsinkin mänty kasvaa liian rehevällä poh-
jalla väljässä kasvuolosuhteessa oksaiseksi ja
muiltakin ominaisuuksiltaan heikoksi raaka-
aineeksi sahateollisuudelle. Huomattavia ta-
loudellisia tappioita tulee myös avohakkuiden
jälkeisten uudistusalojen taimituhoista. Mil-
joonia taimia pelkästään tukehtuu vuosittain
toisten kasvien alle. Lisäksi tulevat mittavat
hirvi- ja myyrätuhot.
Puuston varttuessa nykyään pyritään tas-
aikäisyyteen sekä – metsäkoneiden toimia hel-
pottamaan – hyvään näkyvyyteen. Metsästä
siivotaan lahopuut sekä pääpuuston alle luon-
nostaan syntyvät uudet taimet ja pensaat. Nä-
mä toimet ovat vanhojen metsien häviämisen
ohella merkittävimmät metsiemme luonnon
monimuotoisuutta vähentävät eli eliölajistoa
yksipuolistavat tekijät (Indikaattori 5). Erik-
seen tulee mainita, että metsien ja soiden riis-
takanalintujen (metso, teeri, pyy sekä riekko)
kannat ovat taantuneet voimakkaasti – met-
son ja riekon jopa niin, ettei säännöllistä met-
sästyspainetta sietäviä suurempia kantoja ole
Tampereen eteläpuolella enää lainkaan. Nämä
linnut kärsivät monella tapaa avohakkuista
ja soiden ojituksista: hoitotoimet hävittävät
tärkeimmät ravintopuut sekä marjat, poika-
set hukkuvat metsäojiin ja aluskasvillisuuden
raivaus vie suojan petoeläimiltä, joita metsä-
peitteisyyden pirstoutuminen päästää lintujen
elinpiiriin huomattavasti aiempaa enemmän.
4. Talousmetsien hoito: Vaihtoehtoja tarvitaan
28 29
Metsien kasvatus erirakenteisena
Luonnontilaisissa metsissä on lähes aina kai-
kenkokoisia puita. Luontaisia poikkeuksia ovat
lähinnä rajujen myrskyjen ja palojen jälkeiset
tilanteet, mutta suurimpienkin luonnontu-
hojen jälkeen jäljelle jää varsin paljon elävää
puustoa sekä runsaasti lahopuuta (Kuuluvai-
nen 2004). Luonnostaan metsässä on suuria
valtapuita vähän suhteessa pienempiin puihin,
joista suurin osa ei kilpailun vuoksi koskaan
saavuta täyttä mittaansa. Mikäli pienempiä
puita ei syntyisi jatkuvasti lisää, metsät olisi-
vat aikojen kuluessa tietenkin hävinneet itses-
tään.
Jos pienempi terve puu vapautuu isomman
varjosta, ponnistaa se voimakkaaseen kasvuun:
joka voittaa kilpailun syntyneestä valosta on
seuraavan polven valtapuu. Tähän ilmiöön
perustuu metsien kasvatus erirakenteisena
eli ilman avohakkuita. Luonnossa valtapuut
kuolevat ajan kuluessa, mutta erirakenteisessa
kasvatuksessa ne poistetaan talouskäyttöön.
Kasvatettaessa metsiä erirakenteisena kas-
vukelpoisten puiden ympäriltä poistetaan
kilpailijoita, sekä pieniä että suurempia. Huo-
nokuntoiset puut pääsääntöisesti poistetaan,
joskin näitä sekä muita suuria puita voidaan
jättää niin siemenpuiksi kuin luonnon- ja
maisemanhoitoa varten. Pienempien puiden
järeydyttyä tukiksi hakkuu toistetaan 15–30
vuoden välein kasvupaikasta ja sijainnista
riippuen (Lähde et al 2000; Kuva 4). Metsän
luontaisen uudistumisen vuoksi metsää kas-
vatetaan tasaikäistä talousmetsää harvempa-
na, mutta suurempi tukkipuun saanti korvaa
rahassa menetetyt kuutiot (Tahvonen 2007;
Ökseter & Myrbakken 2005; Lähde, Laiho &
Norokorpi 2000)
Termejä “kasvatus erirakenteisena” ja “kas-
vatus avohakkuitta” käytetään tässä toistensa
synonyymeinä, vaikka erirakenteinen metsä
voi sisältää luonnostaankin pieniä aukkoja.
Pienaukkojen (alle hehtaarin kokoisia) teko
voi toisinaan olla perusteltua myös metsäta-
loudellisesti, kun halutaan uudistaa paljon va-
loa tarvitsevia lehtipuulajeja.
Avohakkuitta kasvatetun metsän talous ja suosio
Erirakenteinen metsänkasvatus unohdettiin
Suomessa toisen maailmansodan jälkeen lä-
hes tyystin. Vaikka menetelmän edut, varsin-
kin ohjeistusta parantamalla, olivat ilmeiset, ei
siihen kiinnitetty huomiota tilanteessa, jossa
ensisijaisena tavoitteena oli laajamittainen ko-
neellistettu metsätalous sekä tehtaiden puu-
huolto. Metsätyökoneiden ei todennäköisesti
uskottu säästävän alikasvustoa riittävästi, jot-
ta erirakenteinen metsänkasvatus kannattaisi.
Lisäksi koko metsäsektoria käsiteltiin yksin-
omaan paperiteollisuuden näkökulmasta: sa-
hapuun laatua ja avohakkuuttoman metsän-
kasvatuksen muita mahdollisuuksia ei pidetty
tuolloin oleellisina tilanteessa, jossa lähes ko-
ko vientimme oli paperisektorin varassa.
Tilanne 2000-luvun alussa on aivan toinen.
Tutkimusten mukaan selvä enemmistö met-
sänomistajista on valmis kokeilemaan metsien
hoitoa avohakkuutta, jos se on taloudellisesti
kannattavaa (Surakka & Walsh, käsikirjoitus).
Lisäksi on olemassa merkittävä vähemmistö,
noin viidennes kaikista yksityismetsänomis-
tajista ja kunnista, jotka uhraisivat myös tie-
tyn tuoton – rajana noin 20 prosenttia – ta-
lousmetsiensä puutaloustuotosta luonnon- ja
maisemanhoidon hyväksi (Surakka & Walsh).
Näiden joukossa on omistajia, jotka eivät odo-
ta saavansa kyseistä tuottoa rahana takaisin
sekä sellaisia, joille metsä on taloudellisesti
arvokkaampaa pystyssä, esimerkiksi luonto-
matkailun vuoksi.
Metsänomistajien asenne on siis sitä posi-
tiivisempi metsien avohakkuuttoman hoidon
suhteen, mitä taloudellisempaa se on. Huomi-
oiden monet edut, mitä menetelmällä voidaan
saavuttaa, kysymys metsänhoitomuodon op-
timoinnista on muuttunut yhteiskunnallisesti
Indikaattori 5 Lahopuun määrä talousmetsissä
Indikaattori kertoo, että Etelä-Suomen laho-puumäärä on erittäin niukka, noin 2,7 m³/ha. Valtakunnallinen metsien inventointi ei tilastoi lahopuumääriä erikseen suojelu- ja talous-metsäalueille, mutta koska Etelä-Suomessa on suojelualueita vain vähän, edustaa tulos melko hyvin talousmetsien keskimääräistä tilannet-ta. Pohjois-Suomen tilanne on parempi, osin huomattavasti suuremman suojelupinta-alan vuoksi.
Talousmetsien lahopuumäärien nostaminen on keskeisiä luonnonhoidon tavoitteita, sillä arviolta 20–25 prosenttia kaikista metsäla-jeistamme (4 000–5 000 lajia) on lahopuus-ta riippuvaisia. Etelä-Suomen vanhoissa luonnonmetsissä lahopuun määrä vaihtelee keskimäärin välillä 50–100 m³/ha ja voi olla voimakkaan häiriön jälkeen yli kaksinkertai-nenkin. Luonnonmetsien puustosta puolet voi olla eriasteista lahopuuta, joten ei ole ihme, että merkittävä osa metsälajistosta sopeutui evoluutionsa osana sitä hyödyntämään.
Talousmetsiin jätetään nykyään yleisesti 5–10 puuta hehtaarille “monimuotoisuuspuik-si”. Kun puut aikanaan kaatuvat, osa omista-jista hakee rungot pois, koska ajattelee niiden menettäneen merkityksensä. Näin ei tieten-kään ole asian laita, vaan monimuotoisuus-puut lisäävät osaltaan vähitellen talousmet-sien lahopuumäärää. Suojelualueilla metsiä entisöidään luonnontilaisen kaltaisiksi mm. juuri lahopuuta lisäämällä.
Indikaattori 6 Avohakkuitta hoidetun talousmetsän määrä
Indikaattori kertoo, kuinka suuri osuus valtion ja muiden omistajien metsistä hoidetaan läh-tökohtaisesti avohakkuuttomana. Varsinaisesti tällaista tilastoa ei ole saatavilla, mutta arvio on tehty metsienkäyttöluokkien “Suojelualueet, jossa varovaiset hakkuut ovat mahdollisia” sekä “Rajoitetut metsätalouskäytön alueet” pe-rusteella. Näitä ovat esimerkiksi erämaa-alu-eiden luonnonmukaisesti hoidetut osat, valtion retkeilyalueet sekä seutukaavojen suojelualueet valtionmailla.
Yksityismailla avohakkuutonta talousmetsi-en hoitoa tekevät yksittäiset, lähinnä tietotai-don perineet tai itseopiskelleet yksilöt, mutta heidän kokonaismääränsä on menetelmän järjestelmällisen neuvonnan vasta alkaessa vielä pieni. Pinta-alan soisi nousevan nope-asti, sillä menetelmä on oikein toteutettuna taloudellisesti kilpailukykyinen, minkä lisäksi sillä on puolellaan huomattavia ekologisia ja sosiaalisia etuja (ks. luku 4).
30 31
merkittäväksi. Resursseja avohakkuuttoman
metsätalouden tutkimukselle on uhrattu vasta
vähän, joten sen suositukset eivät ole vielä yhtä
laajalla pohjalla kuin metsien tasaikäiskasva-
tukseen perustuvat ohjeet. Eräitä merkittäviä
tutkimustuloksia on kuitenkin käytettävissä:
– Metsäntutkimuslaitoksen (Metlan) ympä-
ristötaloustieteen professori Olli Tahvonen on
osoittanut, että mikäli metsän luontainen uu-
distuminen ja kasvu on riittävän nopeaa, met-
sien kasvatus erirakenteisena on tuotoltaan
samaa tasoa kuin avohakkuukierron, ja eräissä
tapauksissa selvästi parempi. “Riittävän nope-
aa” tarkoittaa tässä sopusoinnussa kotimaassa
mitattujen tulosten kanssa. (Tahvonen 2007)
– Koska nykyään myös metsien harven-
nushakkuut tehdään koneellisesti, tiedetään,
että erirakenteinen metsänkasvatus onnistuu
myös koneellisesti. Kuten harvennuksessa,
metsäkone ajaa uran metsän läpi jättäen urien
välissä olevan metsän koskemattomaksi (kuva
5). Ajo tehdään pääsääntöisesti talviaikaan,
jotta maasto ei painu. Hakkuujälkien hävittyä
metsä säilyttää “metsäisen” luonteensa (ku-
va 6). Korjuukustannukset eivät koko kuvan
4 kierrossa poikkea oleellisesti avohakkuu-
kierrosta, koska jälkimmäisessä ensimmäiset
harvennukset tuottavat vain vähän puuta ja
ovat tappiollisia (Stener et al. 2004, Imponen
2002).
– Edellä olevat asiat on todennettu myös
Norjassa tutkimuksin (Ökseter & Myrbakken
2005). Metsäosuuskunta Glommen Skog Ab
Oslon pohjoispuolella tekee ja suosittelee jäse-
nilleen metsien erirakenteista kasvatusta puh-
taasti taloudellisin perustein sekä mänty- että
kuusimetsissä.
Kuva 6Metsäkoneen ajoura
erirakenteisessa metsässä noin 5 vuotta hakkuun jälkeen. Metsä säilyy
täysin retkeily- ja virkistyskelpoisena.
Metsien avohakkuuttoman hoidon käytännön toteutus ja tutkimus
Suomessa on tällä hetkellä vain muutama
yhteisö, joilla on riittävä sekä tietotaito että
laitteisto toteuttaa metsänomistajalle nykyai-
kainen erirakenteiseen metsänkasvatukseen
perustuva metsänkäyttö- tai hakkuusuunni-
telma tuottoennusteineen ja hoitosuosituksi-
neen. Näillä yhteisöillä on edelleen useita vai-
keuksia voitettavanaan:
* Erittäin harva metsäkoneyrittäjä taitaa
korjuun erirakenteisena. Näiden kuljettajien
“haaliminen” pitkän matkan takaa on kallista.
* Metsälaki on kirjoitettu tasaikäisraken-
teiselle metsänkasvatukselle ja sitä tulkitaan
yksinomaan kyseisen järjestelmän mukaisesti.
* Metsäsuunnitelmien tai muita julkisia tar-
jouskilpailuja on vaikea voittaa, koska metsä-
keskukset ja metsänhoitoyhdistykset nauttivat
julkista tukea.
Erirakenteisen metsänkasvatuksen laaja-
mittainen soveltaminen ei luonnollisesti saisi
kuitenkaan jäädä yksityisten yritysten varaan,
vaan se tulisi integroida metsänhoitoyhdis-
tysten arkiseen tarjontaan. Tämä edellyttää
mittavan koulutusurakan toteuttamista niin
Kuva 5Kaaviokuva erirakenteisen metsän korjuusta. Todellisuudessa korjuu-
urien ei tarvitse olla suoria, vaan ne myötäilevät maastoa ja alueita,
joista on eniten korjattavaa.
Kuva 4Tasaikäisen ja erirakenteisen metsän kasvatussykli. Erirakenteista metsää on kasvatettava suhteellisen harvana, jotta uusia puutaimia itää riittävästi. Harvempaa puustoa kompensoi suurempi ja parempilaatuisen sahapuun määrä. Kuva teoksesta Hyvän metsänhoidon opas (Lähde, Laiho & Norokorpi 2000)
���������� �� ���������� ���������� ������������
��� ����� ����� �������
Tasaikäisen ja erirakenteisen metsän kasvatussykli
Luontaisesti kehittynyt metsä on erirakenteista sekapuustoa
Hakkuukierto alkaa, vas. puol. metsä avohakataan, oik. puol. pyritään erirakenteisuuteen
32 33
LähteetHarkki, S., Savola, K. and Walsh, M. (toim.) 2003: Palaako elävä metsä. BirdLife Suomen julkaisuja No. 5.Ilvessalo, L. & Laitakari, E. 1949. Suuri MetsäkirjaImponen, V. 2002: Puuntuotanto- ja hankinta. Metsätehon monta-hanke tulosseminaari 17.5.2002.Karppinen, H. 2000. Forest values and the objectives of forest ownership. Finnish Forest Research Institute (Metla) Publication 757, Helsinki.Kuuluvainen, T. et al. (eds) 2004. Metsien monimuotoisuuden turvaamisen perusteet. Proceedings of the Finnish Biodiversity Protection Programme BITUMI. Edita, Helsinki.Lähde, E. (ed.) 1999. Luontaisesti syntyneiden sekametsien kehitys ja metsänhoito (Development of naturally regenerated mixed forests vs. applied forestry measures). Finnish Forest Research Institute (Metla) publication 719. In Finnish.Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. 2000: Hyvän metsänhoidon opas. Rakennusalan kustantajat, HelsinkiLähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. and Saksa, T. 2002. Development of Norway spruce-dominated stands after single-tree selection and low thinning. Can. Journal of Forest Research 32: 1577-1584.Rassi, P. et al (eds.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000 (Threatened species in Finland – the Finnish Red Data Book). Ministry of the Environment, Helsinki.Stener, S.O, Furuberg, M. & Nordli, S. 2004: KONTUS – Sammenligning av driftspris og skader på gjenstående traer og terreng ved selektiv hogst etter prinsippet KONTUS og snauhogst. Högskolan i Hedmark Rapport no. 9-2004. [Norjaksi englanninkielisin yhteenvedoin]Surakka H. & Walsh M. Metsänomistajien kiinnostus monimuotoisuutta lisäävään metsänhoitoon. Käsikirjoitus.Tahvonen, O. 2007. Optimal choice between even- and uneven-aged forest management systemshttp://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2007/mwp060.htmVanha-Majamaa, I. 2004. Hakkuumenetelmien lyhyen aikavälin vaikutukset monimuotoisuuteen. Teoksessa: Metsien monimuotoisuuden turvaamisen perusteet. Proceedings of the Finnish Biodiversity Protection Programme BITUMI. Edita, Helsinki.Ympäristöministeriö 2000. Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve –työryhmän mietintö. Suomen ympäristö 437: 1-283. Ympäristöministeriö, Helsinki.Öksetter, P. & Myrbakken, S. 2005. Ökonomi og planlegging ved forvaltningsprinsippet KONTUS sammenlignet med flatehogst. Högskolan i Hedmark Rapport no. 13-2005. [Norjaksi englanninkielisin yhteenvedoin]
AVAINALOITE #6
Metsien erirakenteinen kasvatus normaaleissa talousmetsissä tulee sallia
omistajan niin halutessa.
AVAINALOITE #7
Kilpailu ei metsänsuunnittelualalla toteudu, koska metsäkeskukset ja metsän-
hoitoyhdistykset nauttivat julkista tukea metsänomistajien pakollisen metsän-
hoitomaksun muodossa.
Metsänhoitoyhdistykset ja -keskukset ovat keino saada metsänhoidon viesti
mahdollisimman monelle metsänomistajalle, mutta ne eivät välttämättä tarjoa
koko metsänhoidon keinopalettia. Tämän vuoksi yhteiskunnalliset tuet met-
sänhoitosuunnitelmille olisi hyvä tarjota verovähennyksinä tai “metsäpalve-
lusetelinä”, jotka metsänomistaja voi käyttää sen rekisteröidyn asiantuntijan
palkkaamiseksi, jonka parhaaksi näkee.
neuvonnassa kuin korjuukaluston kuljettaji-
en keskuudessa. Myös asenneilmapiiriä olisi
muokattava, jotta erirakenteisen metsänkas-
vatuksen hyödyt ymmärrettäisiin laajemmin
ja asiaa opittaisiin tarkastelemaan muusta
kuin yksinomaan kuitupuukuutioiden maksi-
moinnin näkökulmasta.
Tutkimuspuolella metsien erirakenteisena
kasvattamisen ja sen vaikutusten tehostami-
seen pitäisi panostaa merkittävästi. Parempaa
optimointia on saavutettavissa etenkin koneel-
lisen korjuun järjestelyissä sekä metsän luon-
taisen taimettumisen nopeuttamisessa. Lisä-
tietoja kaivattaisiin myös taloudellisimmista
tavoista siirtää tasaikäisrakenteisena hoidetut
metsät takaisin erirakenteisiksi, jos omistaja
niin toivoo. Ekologisella puolella olisi tärkeää
tietää, miten tehokkaasti avohakkuuttomat ta-
lousmetsät, täydennettynä muilla toimilla ku-
ten lahopuumäärän lisäyksellä, kompensoivat
ja täydentävät metsien suojelualueverkostoa.
Vihreät linjaukset
Metsienhoidon eri keinot tulee vapauttaa •
siten, että metsää voi hoitaa avohakkuitta,
jos metsän luontainen uudistuminen on
riittävää tai uudistumisesta on huolehdittu
muulla tavalla.
Erirakenteiskasvatuksesta tulee tuottaa •
uutta tutkimusta Metsäntutkimuslaitoksen
johdolla.
Metsänhoitopalvelut tulee avata kilpailulle. •
Metsänomistajien lakisääteinen vuosimak-
su metsänhoitoyhdistyksille pitää voida
muuttaa veroeduksi tai metsäpalvelusete-
liksi, mikä mahdollistaa sen, että metsän-
omistaja voi valita rekisteröidyistä metsä-
palvelun tuottajista itselleen sopivan.
©P
.Ra
ukk
o
Avohakkuuton hoito parantaa talousmetsien virkistys- ja matkailukäyttöä.
34 35
minen Metsähallitukselle on johtanut vakaviin
oikeusturvan ongelmiin: Metsähallitus on vi-
ranomainen, jonka toimiin perustuslain mu-
kaan jokaisen tulisi voida vaikuttaa ja jonka
päätöksiin tulisi voida hakea muutosta. Suurta
osaa saamelaisalueen maista ja siten paliskun-
tien laidunalueista hallinnoi liiketaloudellisel-
la periaatteella toimiva ja Metsähallitukseen
kuuluva organisaatio (Metsätalousosasto), jo-
ka ei ole viranomainen. Sitä eivät sido esimer-
kiksi hyvän hallinnon periaatteet. Paikallisen
väestön oikeusturva ja maankäytön suunnit-
telua koskevat osallistumisoikeudet ovat saa-
melaisalueella täten huonommat kuin muualla
maassa, vaikka saamelaisten perustuslaillisten
oikeuksien näkökulmasta saamelaisilla tulisi
olla korostetun hyvät osallistumisoikeudet.
Näin myös oikeusvaltioperiaatteen toteutu-
misen näkökulmasta Metsähallituksen tulos-
tavoitteen pienentämisellä olisi myönteisiä
seurauksia.
Valtion metsien voimaperäistä käyttöä on
perusteltu hakkuiden tuomalla hyvinvoinnil-
la maan syrjäisimmille seuduille. Metsähal-
lituksen hakkuut aiheuttavat kuitenkin eko-
logisten ongelmien lisäksi monia sosiaalisia
ja taloudellisia ongelmia eri puolilla Suomea.
Lapissa hakkuut ovat jo 1970-luvulta lähtien
synnyttäneet ristiriitoja ja aiheuttaneet suuria
vaikeuksia niin saamelaisten kuin suomalais-
ten paliskuntien poronhoidolle. Hakkuut ja
niihin liittyvä maanmuokkaus ja tienrakennus
tuhoavat luppo- ja jäkälälaitumia vuosikym-
meniksi vaikeuttaen paitsi poronhoitoa myös
Lapin tärkeimmän elinkeinon eli matkailun
toimintaedellytyksiä. Paikallisten asukkaiden
protestit Metsähallituksen toimia vastaan ovat
lisääntyneet.
Tasapainon löytäminen hakkuutulojen
kasvattamisen ja yhteiskunnallisten luonnon-
suojelu-, monikäyttö- ja virkistystehtävien
välillä on vaikeaa, koska Metsähallituksen
tulostavoitteesta ei ole suostuttu tinkimään
– tavoitetta on päinvastoin nostettu kaiken
aikaa. Metsähallituksen suunnittelusta tähän
mennessä tehdyt tutkimukset osoittavat, että
juuri tulostavoite on keskeisin kansalaisten ja
metsän eri käyttömuotojen tarpeiden huomi-
oon ottamista rajoittava tekijä. Lisäksi on sel-
vää, että Metsähallituksen metsätalousosasto
ei ole oikea taho toimimaan “riippumattoma-
na” yhteensovittajana valtion metsien käytön
suunnittelussa.
Metsähallituksen liikelaitostaminen on
edelleen vaikeuttanut pyrkimyksiä sovittaa
yhteen metsien käytön erilaisia alueellisia
tavoitteita. Sen sijaan, että tarkasteltaisiin
valtion metsien tuottamia kaikkia työpaikko-
ja, liikelaitostumisen myötä noteerataankin
entistä enemmän vain valtion metsätalouden
tarjoamat työpaikat. Valtion maiden taloudel-
lista hyödyllisyyttä mitataan tulostavoitteella,
ei metsien alueelle ja valtakunnalle tuottamal-
la kokonaishyödyllä.
Ongelmaksi on muodostunut myös se, että
valtionmaiden käytöstä päätettäessä Metsä-
hallituksen taloudellisesta tuloksesta vastaa-
va Metsätalousosasto käyttää huomattavaa
ylivaltaa laitoksen luonnonsuojeluosastoon
nähden. Metsähallituksen luontopalvelut ei
kyennyt myöskään viime vuosina uskottavasti
huolehtimaan ekologisen kestävyyden huo-
mioinnista Metsähallituksen talousmetsissä.
Syy ei välttämättä ole luontopalveluiden, vaan
johtunee yksikön hankalasta asemasta organi-
saatiossa.
Vihreä visio tulevaisuuden Metsähallituksesta
Luonnonsuojelusyyt sekä ristiriidat muiden
maankäyttömuotojen ja metsätalouden välillä
edellyttävät Vihreiden mielestä Metsähallituk-
sen roolin kokonaisvaltaista uudelleenarvioin-
tia. Vihreiden visio on, että Metsähallituksen
rooli metsäkiistojen osapuolena muutetaan
kiistojen osapuolesta sovittelu- ja ratkaisueli-
meksi. Tämä voi tapahtua ottamalla Metsä-
hallituksen valmisteluun ja päätöksentekoon
Suojelun kannalta valtion omistamat maat
ovat keskeisessä asemassa. Valtio omistaa
noin neljäsosan Suomen metsätalousmaasta
(eli metsä- ja kitumaasta), noin 8,8 miljoonaa
hehtaaria. Tästä on suojelualueita noin 1,9
miljoonaa hehtaaria, mistä melkein 1,5 milj.
hehtaaria sijaitsee Pohjois-Lapissa merkittä-
vältä osin metsätaloudellisesti vähäarvoisilla
alueilla. Huomattava enemmistö valtion mais-
ta sijaitsee Pohjois- ja Itä-Suomessa, Lapissa
valtio omistaa yli puolet maasta. Lähes kaikki
valtion metsät ovat liikelaitos Metsähallituk-
sen hallinnassa.
Metsähallitus on erityisesti Pohjois-Suomes-
sa merkittävin yksittäinen maankäyttöpäätök-
siä tekevä toimija. Myös Etelä-Suomessa sillä
on merkitystä, sillä noin 8,3 prosenttia eli liki
900 000 hehtaaria Oulun läänin eteläpuoli-
sesta metsätalousmaasta on valtion omistuk-
sessa.
Valtion metsien käytöstä on käyty kiivasta
keskustelua pitkään. Valtaosa viime vuosi-
kymmenten valtakunnallisista ja kansainvä-
listäkin huomiota saaneista metsäkiistoista
on liittynyt erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen
luonnonmetsien hakkuisiin. Viime vuosina
vastaavia ristiriitoja on noussut esille myös
Etelä-Suomessa, jossa Metsähallituksen hak-
kuut estävät muun muassa kansallispuistojen
ja pienten suojelualueiden laajennusmahdol-
lisuudet sekä laajempien yhtenäisten metsä-
mantereiden kehittämistä. Metsähallituksesta
on tullut metsäkiistojen keskeinen osapuoli.
Metsähallitusta ohjaa tulostavoite – onko muille tavoitteille tilaa?
Eduskunta hyväksyy Metsähallitukselle vuo-
sittain tulostavoitteen, josta 95 prosenttia –
vuoden 2006 tuloksesta noin 65 miljoonaa eu-
roa – tuloutetaan valtiolle. Noin 90 prosenttia
Metsähallituksen tuloksesta syntyy hakkuista.
Suurin osa Metsähallituksen taloudellisesta
voitosta syntyy Etelä-Suomen valtionmetsien
hakkuista, vaikka valtaosa valtion metsistä si-
jaitseekin pohjoisessa.
Kaikissa Metsähallituksen toiminnan
synnyttämissä ristiriidoissa kuvastuu se it-
senäisyys, jolla liikelaitos hallinnoi valtion
metsäomaisuuden käyttöä. Huolimatta lansee-
raamastaan avoimemmasta suunnittelupolitii-
kasta Metsähallitus käyttää edelleen omistajan
ääntä hallinnoimillaan alueilla. Seurauksena
tästä ovat koko ajan kärjistyneet ekologiset ja
sosiaaliset ristiriidat. Tulostavoitteiden asetta-
5. Metsähallituksen uudistaminen
36 37
mukaan lisää riippumattomia ympäristöasi-
antuntijoita sekä kuntien, porotalouden ja
matkailun edustajat.
Lisäksi kaikille yhteisten valtion metsien
käytöstä päätettäessä tulisi ylläpitää ja lisätä:
– metsien käytön alueellista ja valtakunnallis-
ta ekologista kestävyyttä kokonaisuudessaan
– valtion metsien kaikkien eri käyttömuotojen
tarjoamia sosiaalis-taloudellisia hyötyjä pai-
kallistasolla.
Metsähallituksen maista tulisi vuoteen 2015
mennessä rauhoittaa hakkuilta Lapin läänin
eteläpuolella noin 200 000 hehtaaria. Ensi-
sijaisena tavoitteena Ylä-Lapin saamelaisten
kotiseutualueella (Enontekiön, Inarin ja Uts-
joen kunnat sekä Sodankylän kunnan Vuotson
alue) tulee olla, että valtion metsät rauhoite-
taan hakkuilta kokonaan. Muutoin Pohjois-
Suomen osalta rauhoituskysymykset käydään
läpi luppometsäalueittain, jotka jätetään pää-
osin talousmetsäkäsittelyn ulkopuolelle hyö-
dynnettäväksi matkailuun, porotalouteen ja
virkistyskäyttöön. Vuosina 2015–2025 Met-
sähallinnon hallinnoimista valtion metsistä
Etelä-Suomessa tulisi siirtää suojeluun tai
vaihtomaiksi vielä 200 000 hehtaaria.
Nämä toimenpiteet laskevat noin puolella
Metsähallituksen hakkuutulomahdollisuuksia,
jolloin suorien kantotulojen tuloutus valtiolle
laskisi osapuilleen saman verran. Vastineeksi
väheneville hakkuutuloille saadaan kuitenkin
huomattavia hyötyjä matkailu- ja porotalou-
delle, maamme vientiteollisuuden imagolle
yleensä sekä metsien virkistyskäytölle ja luon-
nonsuojelulle.
Vihreät linjaukset
Luonnontilaisten tai luonnontilaisen kal-•
taisten vanhojen metsien sekä muiden
arvokkaiden metsien hakkuut valtion
metsissä lopetetaan välittömästi Etelä- ja
Pohjois-Suomessa. Hakkuut pienten kan-
sallispuistojen ympärillä valtionmailla lo-
petetaan ja maat siirretään osaksi kansallis-
puistoja. Suojeltavien valtionmaiden rajaus
annetaan ulkopuolisille asiantuntijoille.
Valtion mailta Etelä-Suomesta, Lounais-•
Lapista ja Oulun läänin etelä- ja länsiosas-
ta valitaan vuoteen 2015 mennessä 200
000 hehtaaria metsiä, joilla laajennetaan
nykyisiä suojelualueita sekä korjataan
suojelualueverkoston alueellisia puuttei-
ta. Vuosina 2015–2025 valitaan 200 000
hehtaaria lisää samaan tarkoitukseen. Osa
maista käytetään vaihtomaina sijainniltaan
tai luontoarvoiltaan arvokkaisiin yksityis-
metsiin.
Ylä-Lapin saamelaisten kotiseutualueel-•
la (Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat
sekä Sodankylän kunnan Vuotson alue)
tulee valtion metsät rauhoittaa hakkuilta
kokonaan. Muutoin Pohjois-Suomen osal-
ta rauhoituskysymykset käydään läpi lup-
pometsäalueittain, jotka jätetään pääosin
talousmetsäkäsittelyn ulkopuolelle hyö-
dynnettäväksi matkailuun, porotalouteen
ja virkistyskäyttöön.
Metsähallituksen tulostavoitetta pudote-•
taan asteittain puoleen, jotta se huomioi
yllä olevien hakkuurajoitusten vaikutukset
liikelaitoksen tulokseen.
Metsähallituksen rooli tulee muuttaa kiis-•
tojen osapuolesta sovitteluelimeksi. Tämä
voi toteutua ottamalla valmisteluun ja pää-
töksentekoon kiistojen eri osapuolet, esi-
merkiksi luonnonsuojelun asiantuntijoita
sekä matkailun ja porotalouden edustajat.
Taustaa Metsähallituksen maiden rauhoitustavoitteille
Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelman METSOn alueella on noin 12 miljoonaa hehtaaria metsämaata (ei soista tai kallioista joutomaata). Jos tästä suojellaan 10 prosenttia, mer-kitsee se 1,2 miljoonaa hehtaaria, josta tällä hetkellä on suojeltu noin 180 000 hehtaaria. Noin miljoonaa hehtaaria puuttuu, mikäli metsien lajisto aiotaan säilyttää. Nykyisen, vuoteen 2016 ulottuvan METSO-rahoituskauden tavoite on 100 000 uutta suojeluheh-taaria. Esitämme tämän tavoitteen kolminkertaistamista, noin 300 000 hehtaariin. Uusi samanlainen ohjelma pääsee 600 000 hehtaariin vuoteen 2025 mennessä. Puuttuvat 400 000 hehtaaria esitämme otettavaksi Metsähallitukselta. Tämä laskee Metsähalli-tuksen tuloutustavoitetta noin puolella, koska se hallinnoi METSO-alueella tällä hetkellä noin 800 000 ha talousmetsää.
Toinen vaatimuksemme Lapin vanhojen metsien lisäsuojelusta ei oleellisesti vähennä Metsähallituksen tuloja, koska metsätalous ei Lapissa muutenkaan ole järin kannatta-vaa (pitkät kuljetusmatkat, pienet kuutiomäärät hehtaaria kohti, metsurityön käyttö). Lähes kaikki Metsähallituksen tulot tulevat Etelä-Suomen METSO-alueen metsistä. La-pin vielä suojelemattomien hyvin vanhojen metsien hakkaaminen työllisyyteen vedoten on lyhytnäköistä toimintaa, joka ei ole sopusoinnussa Suomen julkisuudessa korostaman puun kestävän käytön kanssa. Lapin vanhat metsät edustavat vain noin kymmentä prosenttia Metsähallituksen suojelemattomasta maaomaisuudesta Lapin läänissä ja pal-velevat lisäksi matkailua, porotaloutta sekä virkistystä.
©O
lli M
an
nin
en
Suojelematonta vanhaa metsää valtionmailla Inarissa.
38 39
Metsäntutkimuslaitos (Metla) tuottaa huo-
mattavan osan suomalaisesta metsäntutki-
muksesta ja käytäntöön sovellettavasta tutki-
mustiedosta. Metlan palkkalistoilla on noin
250 tutkijaa. Laitos on sektoritutkimuslaitos,
jonka rahoitus tulee valtion budjetista ja pie-
neltä osin erilaisilta tieteen rahoitusorganisaa-
tioilta kuten Suomen Akatemialta. Laitoksen
tehtävänä tulisi olla riippumattoman ja kaik-
kia yhteiskunnan eturyhmiä tasapuolisesti
palvelevan, metsiä koskevan tutkimustiedon
tuottaminen. Nykyisessä tilanteessa laitoksel-
ta olisi voitava edellyttää avointa ja ennakko-
luulotonta innovatiivisuutta niin puun jalos-
tukseen kuin metsien monikäyttöön liittyvien
kysymysten osalta.
Eri tahoilta tulleet kannanotot kuitenkin
viittaavat siihen, että Metlasta on tullut liian
sidonnainen puunjalostusteollisuuden intres-
seihin, mikä on johtanut puutteellisuuksiin
tutkimuksen suuntaamisessa. Metla on osal-
lisena ja rahoittajana puunjalostussektorin
uusien tuotteiden “hautomossa” Metsäklusteri
Oy:ssä. Metsäklusteri Oy:n tutkimuslinjauksia
sovelletaan myös laitoksen omiin tutkimuk-
sellisiin painotuksiin. Metsäklusteri Oy edus-
taa kuitenkaan pääasiassa paperiteollisuuden
6. Metsäntutkimuslaitoksen monipuolistaminen
intressitahoja (prof. R. Seppälä Helsingin Sa-
nomissa 1.12.2007, prof. Olli Tahvosen esitys
tiedeakatemioiden seminaarissa 23.11.2007).
On luonnollista, että Metlan tutkimus-
toiminta painottuu metsien talouskäyttöön.
Tulevaisuutta ajatellen on kuitenkin tarpeen
pohtia, saavatko mm. metsänomistajien nä-
kökulma, mekaaninen metsätalous, metsien
suojelu, metsien virkistyskäyttö ja muita ar-
voja koskeva tutkimus riittävästi rahoitusta ja
painoarvoa. Metsätalouden tutkimuksen on
voitava ennakkoluulottomasti haastaa nykyi-
set toimintanormit ilman pelkoa puunjalos-
tussektorin “ärähdyksistä”.
Metlan johtokunta koostuu valtion ja erilais-
ten sidosryhmien edustajista. Johtokunnassa
on tyypillisesti ollut maa- ja metsätalousmi-
nisteriön, metsäteollisuuden, metsänomistaji-
en, jonkin muun alan tutkijan ja Metlan henki-
lökunnan edustaja. Koska huomattavan osan
laitoksen tutkimuksesta tulisi kohdistua myös
metsien suojelua tukevaan tutkimukseen olisi
laitoksen johtokunnassa oltava myös näiden
intressitahojen edustaja. Tätä ei voida korvata
esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen tai
jonkin yliopiston edustajalla. Metlan johto-
kunnan koostumusta on monipuolistettava.
LähteetHarkki S., & Savola, K. 2003: Visio tulevaisuuden metsähallituksesta. Teoksessa: Palaako elävä metsä, BirdLife Suomen julkaisuja no. 5Kilpinen, S. 2000. Osallistumisen arviointi Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelussa Pohjois-Karjalassa. Julkaisematon pro gradu-tutkielma. Ympäristöekonomia, Taloustieteen laitos, Helsingin yliopisto.Luhta, V. 1999. Inarin havumetsävyöhyke. Luonnonolot ja käyttö. Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 21/ 1999. 121 s.Niemelä, J. ym. 2001. Metsähallituksen alue-ekologinen suojelu: Arviointi ja kehittämissuositukset. Helsinki Consulting Group Ltd. 107 s.+ 6 liitettä.Raitio, K. 2000. Ristiriidat ja valta saamelaisalueen maankäytössä ja sen suunnittelussa. Julkaisematon pro gradu-tutkielma. Ympäristönsuojelutiede, Limnologian ja ympäristönsuojelun ja laitos, Helsingin yliopisto. 94 s.Urho, A. 2000. Osallistuminen Metsähallituksen alue-ekologisessa suunnittelussa. Julkaisematon pro gradututkielma. Ympäristöekonomia, Taloustieteen laitos, Helsingin yliopisto, 73 s.Wallenius, P. 2002. Osallistuva strateginen suunnittelu julkisten luonnonvarojen hoidossa. Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 41/2001. 310 s. + 11 liitettä.
AVAINALOITE #8
Metsähallituksen tuloutustavoitetta valtiolle tulee laskea asteittain puoleen
vuoteen 2015 mennessä, jotta sen metsiä voidaan rauhoittaa osana kansallisen
metsästrategian kulmakivenä olevan 10 prosentin suojelualan saavuttamista
Etelä-Suomessa. Hakkuut poronhoitoalueiden luppometsissä lopetetaan koko-
naan siellä, missä niistä on haittaa matkailulle ja porotaloudelle.
AVAINALOITE #9
Metsähallituksen roolia muutetaan siten, että se toimii metsänkäyttökiistojen
ratkaisuelimenä, ei enää kiistojen osapuolena. Osapuolet otetaan mukaan val-
misteluun ja päätöksentekoon, ei yksinomaan “kuultaviksi”.
40
Edellä mainittujen ongelmien korjaaminen
tulisi ottaa tarkasti huomioon valtion sekto-
ritutkimuslaitoksia koskevissa uudistuksissa.
Metsäntutkimus olisi organisoitava siten, että
ala täyttäisi vapaan, eturyhmistä riippumat-
toman tutkimuksen ominaispiirteet. Vahva
mutta monipuolisempi Metla olisi Suomen etu
tulevaisuudessa.
Vihreät linjaukset
Metlan tutkimusta on monipuolistettava •
heijastamaan yhteiskunnan moniarvoistu-
mista ja metsienkäytön monipuolistumis-
ta.
Metlan tutkimusrahoitus on turvattava.•
On taattava Metlan vapaus osallistua yh-•
teiskunnalliseen keskusteluun sekä mah-
dollisuus kyseenalaistaa julkiset metsälin-
jaukset.
AVAINALOITE #10
Metlan rahoitus on taattava. Samalla tutkijoiden ilmaisu- ja tutkimusvapaus on
kirjattava laitoksen sääntöihin. Metsien monikäytön ja avohakkuuttoman ta-
louskäytön tutkimusta on lisättävä.
LähteetHanski, I. ym. 2007. Keskustelussa metsien kestävästä käytöstä ja suojelusta sivuutettuolennaisia kysymyksiä, Tieteessä Tapahtuu 5/2007.Seppäla, R. 2007: Suomen metsäala tarvitsee riippumatonta tutkimusta. Helsingin Sanomat 1.12.2007.Tahvonen, O. 2008. Puheenvuoro ministeri Korkeaojan koolle kutsumassa keskustelutilaisuudessametsien suojelusta ja metsätaloudesta, Säätytalo 9.3.2008.
10 VIHREÄÄ AVAINALOITETTA
Mekaanisen puujalostuksen on saatava oma erillinen keskitetty ja •
hyvin rahoitettu tutkimus- ja kehitysohjelmansa.
Hakkuutähteiden laajamittaisen keruun ekologiset vaikutukset on •
selvitettävä tarkemmin.
Puunenergialle on luotava syöttötariffijärjestelmä. Liikennepoltto-•
aineita tuottavien biojalostamoiden syntyä sellutehtaiden yhteyteen
on edistettävä valtion varoin.
Talousmetsien avohakkuutonta hoitoa on lisättävä ja saatettava •
samojen tuki- ja korvauskäytäntöjen piiriin kuin muut hoitomene-
telmät.
Metsänhoitoyhdistysten maksut on muutettava metsäpalvelusetelik-•
si, jonka metsänomistaja voi käyttää minkä tahansa ammattitaitoi-
sen rekisteröidyn palveluntarjoajan palkkaamiseen.
METSOn rahoitus on muutettava sellaiseksi, että Etelä-Suomen •
metsien suojeluosuus nostetaan viiteen prosenttiin vuoteen 2015
mennessä ja 10 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Metsä- ja luon-
nonsuojelulakien mukaisten avainbiotooppien rajaus on annettava
metsätaloussektorista riippumattomille tahoille ja rajaus suoritetta-
va ekologisin perustein. Talousmenetykset korvataan metsänomis-
tajille.
Maanomistajille on taattava suojelusta aina riittävä korvaus. Val-•
tiolle on taattava optio suojelun jatkamiseen, kun maita vuokrataan
suojelutarkoituksiin.
Metsähallituksen tulostavoite on laskettava asteittain puoleen ny-•
kyisestä vuoteen 2020 mennessä ja vastaava määrä hakkuusäästöä
suojellaan. Ylä-Lapin saamelaisten kotiseutualueella (Enontekiön,
Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnan Vuotson alue)
tavoitteena tulee olla, että valtion metsät rauhoitetaan hakkuilta
kokonaan. Muutoin Pohjois-Suomen osalta rauhoituskysymykset
käydään läpi luppometsäalueittain, jotka jätetään pääosin talous-
metsäkäsittelyn ulkopuolelle hyödynnettäväksi matkailuun, porota-
louteen ja virkistyskäyttöön.
Metsähallituksen roolia muutetaan siten, että siitä tulee metsäkiis-•
toja ratkaiseva elin. Päätöksentekoon otetaan mukaan eri osapuo-
let, esimerkiksi ympäristöjärjestöt sekä matkailun ja porotalouden
edustajat.
Metsäntutkimuslaitoksen rahoitus on taattava ja tutkijoiden ilmai-•
su- ja tutkimusvapaus on kirjattava laitoksen sääntöihin; metsien
monikäytön ja avohakkuuttoman talouskäytön tutkimusta on lisät-
tävä.
Suomi tarvitsee uudenlaista metsätaloutta. Metsien käyttöä ja hoitoa haastavat sekä teollisuuden rakennemuutos että luonnon monimuotoisuuden häviäminen. On varsin todennäköistä, että Suomen metsäteollisuus ei enää menesty nykyisellä tuotevalikoimallaan. Paperia tehdään yhä enemmän nopeasti kasvavasta puusta nykyistä halvemmalla ja kaukana Suomesta. Suomessa tehtaita ja tuotantolinjoja pannaan kiinni. Samaan aikaan yli puolet Suomen 368 luontotyypistä on uhanalaisia, monet niistä eri metsätyyppejä. Suomen metsistä on hävinnyt jo yli 100 lajia ja tuhatkunta uhkaa hävitä.
Hakkuiden tai tuotannon määrän kasvattaminen eivät enää voi olla ratkaisu, vaan puunkäytön monipuolistaminen ja jalostusasteen nosto: Ei vain paperia, vaan myös kirjoja, lääkkeitä ja biomuoveja. Ei vain lautaa, vaan enemmän huonekaluja. Ei automaattisia avohakkuita, vaan mahdollisuus valita metsänsä hoitomuoto. Talouskäytön ohessa Suomen pitää myös ensimmäisenä maana maailmassa pysäyttää metsälajistonsa sukupuuttoaalto. Tämä saavutus parantaa koko metsäsektorin mainetta ja samalla vientimahdollisuuksia.
Vihreiden metsäpoliittinen linjapaperi osoittaa yksityiskohtaisesti, mitä metsäsektorilla pitäisi tässä taitekohdassa tehdä. Ohjelman ”avainaloitteet” osoittavat, mihin on panostettava ennen vuotta 2010, jos näkyviä tuloksia halutaan saada jo seuraavalla vuosikymmenellä. Kuuden eri indikaattorin eli tunnusluvun avulla puolestaan kuvataan metsäsektorimme rakennetta ja toimintaa sekä tulevaisuuden kehitystarpeita.