-
1/2
009
KAAVOITUKSEN ENERGIATEHOKKUUS • METSÄVEROTUS OSA
METSÄPOLITIIKKAA • 3 D-KIINTEISTÖNMUODOSTUS RUOTSISSA •
LUNASTUSSÄÄNNÖKSIA KEHITETÄÄN RUOTSISSA • NETTIKARTAT • MITEN
VALITA MAALASERKEILAIN •
INSPIRE-DIREKTIIVIN TILANNEKATSAUS • VISIOITA KIINTEISTÖJEN
HINTATIETOMAISEMAAN
Sirkka-Liisa Anttila: ”Alueellistaminen on aina vaikea
päätös”
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Suomen karttakuvan kehitys
-
Leica GPS1200+Ainoa tulevaisuustaattu GNSS
Nilomark Oy (09) 615 3555, [email protected]
www.leica.fi
Tulevaisuustaattu GNSS tarkoit-taa maksimia tuottavuudessa ja
luotettavuudessa. Enemmän satelliitteja, enemmän GNSS- signaaleja.
Tänään ja huomenna.
Leica GPS1200+:GPS L5, GLONASS, Galileoja Compass-signaalit
Saavutat optimaalisen GNSS-tarkkuuden ja -luotettavuuden tänään,
ja samalla varmistat vielä suuremman tarkkuuden ja nopeuden
huomenna. Tätä on Leica GPS1200+. Plus lisäetuna täydellinen
valinnan vapaus kokoonpanojen – Leica SmartRover, Leica SmartPole
ja Leica SmartStation – kesken... valinta on sinun!
Leica GPS1200+:n kanssa olet valmis tulevaisuuteen.
Investoimalla tänään tulevaisuustaattuun GNSS-teknologiaan
varmistat, että laitteesi seuraa kaikkia satelliitteja nyt ja
myöhemmin. Tulevaisuustaattu GNSS tarkoittaa myös sitä, että kaikki
olemassaolevat GPS1200-laitteet voidaan aina päivittää kaikkein
uusimpaan teknologiaan.
Yllätyt kaikenkattavuudesta: GPS L5, GLONASS, Galileo ja
Compass: GPS1200+:n tulevaisuustakuu SmartTrack+ ja SmartCheck+:
tarkkuus ja luotettavuus SmartRTK+:lla 100% jäljitettävyys ja
yhtäpitävyys verkossa Uusin teknologia: riittävästi kanavia myös
huomenna Leica SmartWorx -laiteohjelmiston tuottavuus ja
helppokäyttöisyys
-
1/2009s i s ä l t ö
PÄIVIÖ TOMMILA”Muiden kansakuntien symbolihahmoista Suomi-neito
poikkeaa samastumalla Suomeksi hahmottuneeseen karttakuvaan. Kuten
Suomi valtiona myös symbolinen Suomi-neito selviytyi sodista ja
esiintyy edelleen, nyt EU-Suomen henkilöitymänä.” S. 6.
Kustantajat: Suomen Maanmittausinsinöörien Liitto MIL,
Maanmittausalan ammattikorkeakoulu- ja opistoteknisten liitto MAKLI
ry, Suomen Kartoittajayhdistys SKYwww.maankaytto.fi •
Päätoimittaja: Pekka Lehtonen, sähköposti: paatoimittaja
maankaytto.fi, puh. 040 546 3806.
Kansikuva: Pekka Lehtonen.
10 TIMO TURUNEN”Tarkistetut valtakunnalliset
alu-eidenkäyttötavoitteet korostavat yhdyskuntarakenteen eheyttä ja
sen tiivistämistä.”
SIRKKA-LIISA ANTTILA”Joudun päätöksenteossa ottamaan huomioon
myös hallitusohjelman ja valtion tuottavuusohjelman tavoitteet.”S.
18.
MATTI MyLLyNIEMI”Puupulan ratkaisuja ovat puun hinnan vakaus,
selkeä veropolitiikka, suurempi tilakoko, korjuun kehittäminen ja
neuvonnan lisääminen.”S. 24.
5 Pekka Lehtonen (pääkirjoitus) KARTTA ON OSA KANSAKUNNAN
TARINAA
6 Päiviö Tommila KUINKA SUOMI-NEIDON MUOTOINEN KARTTA-SUOMI
SyNTyI?
10 Timo Turunen TARKISTETUT VALTAKUNNALLISET
ALUEIDENKÄyTTÖTAVOITTEET
14 Jukka Noponen ENERGIATEHOKKUUS ALKAA KAAVOITUKSESTA
18 Sirkka-Liisa Anttila ALUEELLISTAMINEN ON AINA VAIKEA
PÄÄTÖS
19 Göran Eriksson OMISTUSASUNNOT TODELLISUUTTA RUOTSISSA
TOUKOKUUSSA
22 Simo Mikkola RUOTSIN TIE ON MEIDÄNKIN TIEMME?
24 Matti Myllyniemi METSÄVEROTUS TÄRKEÄ OSA METSÄPOLITIIKKAA
30 Nina Heiska UNIVERSAALISKANNERIA ETSIMÄSSÄ ELI MITEN VALITA
MAALASERKEILAIN?
36 Kaisa Harju NETTIKARTAT MEDIAN PALVELUKSESSA
40 Risto Peltola VISIOITA KIINTEISTÖJEN HINTATIETO-
MAISEMAAN
42 Matti Holopainen UUDET KUNTAPÄÄTTÄJÄT – ENTISET HAASTEET
KUNNAN MAAPOLITIIKASSA
43 FIG-UUTISIA
44 Antti Vertanen INSPIRE-DIREKTIIVIN TOIMEENPANO LOPPUSUORALLA
– JA LÄHTÖVIIVALLA
46 Markku Airaksinen SUMMA-ARVOSTA KOKONAISARVOON
51 MAANMITTAUSTA TALLENTAMASSA
52 MAANMITTARITOIMISTO ÄyRÄVÄINEN & KRÜGER
52 Juhana Hiironen KIINTEISTÖARVIOIJAT PIETARIN
KIINTEISTÖMARKKINOILLA
55 JARRUMIES
57 Pentti Kallio TOHTORI JA PATRIARKKA MAUNO ”MANU” KAJAMAA
58 TÄÄLLÄ ANTTI JAKObSSON, PARIISI
60 RAJALINJALLA
62 UUTISIA
69 KESKUSTELUA
84 PALVELUHAKEMISTO
14 JUKKA NOPONEN”Energiatehokkuus alkaa kaavoituksesta.”
-
Logica tarjoaa paikkatiedon tuotteet, palvelut, aineistot,
kokonaisintegroinnitja ulkoistukset sekä julkishallintoon että
yksityissektorille.
Paikkatietoratkaisumme toimitetaan teknologiariippumattomasti
mm. ESRI-, MapInfo-,OpenSource-, Oracle-, Microsoft- ja Google
-teknologioita hyödyntäen.
Lisätietoja: [email protected]
www.logica.fi
Paikkatiedot Palveluna - Logicalta
-
5MAANKÄYTTÖ 1/2009
P ä ä K i R J O i t U s
KaRtta On Osa KansaKUnnan taRinaaoulukuussa julkaistiin Mauno
Kajamaan elämänkerta. Se on J Peruskartan historia osoittaa,
että
vaikeina aikoina voidaan toteuttaa
uudistuksia kenties helpommin kuin
nousukautena.
PeKKa lehtOnen Päätoimittaja paatoimittaja maankaytto.fi
kunnianteko kartoitustyölle.Kirjan on toimittanut Erkki-
Sakari Harju taustaryhmän avus-tamana ja kirjaa esittelee tässä
lehdessä Pekka Raitanen.
Kajamaan muisto elää voimak-kaana aikalaisissa, kuten Pentti
Kallion tekstistä ilmenee. Kajamaa oli asiantuntija, johtaja ja
opettaja. Hänen ympärilleen kehittyi kekkosmainen säde-kehä, joka
osaltaan saattoi jopa jarruttaa myöhempää työtapojen
kehittämistä.
Peruskartoituksella on symbolinen yhteys kansakunnan historiaan.
Peruskar-toituksen idea luotiin jatkosodan aikana, jolloin Kajamaa
oli keskeisissä tehtävissä armeijan karttahuollossa. Hän valmisteli
vuonna 1943 väitöskirjansa, jossa kiteytyi peruskartan sisältö.
Sillä korvattiin pitä-jänkartta ja topografinen kartta.
Sodan jälkeen ryhdyttiin valtai-saan urakkaan. Oli saavutus
hankkia hyväksyminen, rahoitus ja resurssit tähän ponnistukseen
köyhtyneessä maassa ja valtion kassakriisien keskellä. ”Kun
käy-tettävissä on yhtenäinen, suurikaavaisen kartasto,
yhteiskuntasuunnitteluun ei tarvita resursseja tuhlaavia ja vain
yhtä hanketta palvelevia erillisiä kartoituksia”, perustelivat
Maanmittaushallitus ja sen voimakastahtoinen virkamies Kajamaa.
Peruskartoituksesta tuli osa jälleenraken-nusta ja se ilmensi
tulevaisuuden uskoa. Koko maasta valmistettu peruskartasto edisti
omalta osaltaan kansakunnan vau-rastumista. Vielä 1990-luvulla
herättikin kansainvälistä huomiota, että tällaisessa
harvaanasutussa maassa on kat-tava, suurikaavainen kartta.
Peruskartta oli Suomen sodan jälkeisen ajan tärkein kartta-alan
infrastruktuurihanke. Se tuotti myös ehkäpä maanmittausalan
laajimman tekemisen kulttuurin, jonka tekijät ovat historiikeiksi
ja muisteluksiksi sen koonneet.
Kartta-ala seuraa kansa-kunnan kehitystä myös uuden teknologian
aikana.
Maastotietokanta on peruskar-tan digitaalinen versio.
Euroopan
paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) myötä paikkatietojen
saatavuus viran-omaiskäyttöön lisääntyy ja kansalaiset saavat
katsella tietoja maksutta.
Maastotietokannan tiedot näkyvät Maanmittauslaitoksen
Karttapaikalla ja monessa sovelluksessa. Karttapaikka oli
internet-ajan airut, kun se julkaistiin vuonna 1996, ensimmäisenä
koko maan kattavana topografisten karttojen palve-luna. Se on
edelleen yksi suosituimmista suomalaisista
internet-palveluista.
Maanmittauslaitoksen johtamana kehitteillä oleva
paikkatietoportaali tuo seuraavan askeleen, jossa Euroopan
paik-katietodirektiivin (INSPIRE) velvoittama-na eri paikkatiedon
tuottajat tuovat omat kartta-aineistonsa jokaisen saataville. Antti
Vertanen kertoo tässä lehdessä, missä INSPIREn kanssa mennään.
Suo-men paikkatieto-osaaminen on hyvällä mallilla ja uusia
innovatiivisia paikkatie-topalveluita on kehitteillä. Geodeettinen
laitos on yksi johtavista paikkatietoalan tutkimuskeskuksista
Euroopassa ja sen asiatuntemusta on käytetty mm. INSPIREn
kehittämisessä. Yrityspuolella What a map -palvelu tuo kaiken
maailman kartat kuluttajien ulottuville. Nokian massii-vinen
investointi karttateknologiaan on
myös hyvässä muistissa. Julkisista palveluista YTV:n reittiopas
on yksi parhaita palveluita. Ajan karttaboomista kertoo Kaisa Harju
tässä lehdessä.
Suomessa on siis osaa-mista ja menestys peruskartan ja
maastotietokannan kehittämises-sä. Yhdysvalloissa on äskettäin
julkistettu ehdotus miten paikkatietoinf-rastruktuurilla
voitaisiin elvyttää Ameri-kan taloutta
(http://www.cast.uark.edu/nsdi/nsdiplan.pdf). Ehdotuksen tekijänä
on henkilöitä Googlesta, Microsoftista, Oraclesta, Autodeskistä ja
Intergraphista. Suomen tilanne peruspaikkatietojen osal-ta lienee
parempi kuin Yhdysvalloissa. Sielläkin on julkistettu suunnitelmia
mut-ta rahoitusta ei yhteistä maastotietokantaa vastaavalle
konseptille ole saatu.
Vaikka INSPIRE-direktiivin velvoittei-den täyttäminen vaatii
resursseja, on se vain ensimmäinen askel. Se ei velvoita keräämään
uusia tietoja tai uudistamaan paikkatietojen hallintaa. Suomen
paikka-tietoinfrastruktuurin kehittäminen aloitet-tiin
paikkatietoasian neuvottelukuntien toimesta. Nyt neuvottelukuntien
ehdo-tukset pitäisi viedä käytännön tasolle ja se vaatii
investointeja. Maanmittauslaitos on julkistanut yhteisen
maastotietokantakon-septin, jossa eri viranomaisten tietoja
käy-tetään tiedon keruussa. Sen toteuttaminen on jatkoa peruskartan
tarinalle. Julkisen sektorin ja yritysten hallussa on
paikka-tietoa, jota tulisi saada maastotietokannan ja sen
helppokäyttöisen verkkoliittymän Karttapaikan välityksellä
kansakunnan käyttöön. Kuten peruskartan historia
osoittaa, vaikeina aikoina voidaan toteuttaa uudistuksia kenties
hel-pommin kuin nousukautena.
Voiko peruskartan historiasta oppia – paikkatietoinfralla laman
torjuntaan?
-
MAANKÄYTTÖ 1/20096
Päiviö Tommila
Kuinka Suomi-neidon muotoinen kartta-Suomi syntyi?”Muiden
kansakuntien symbolihahmoista Suomi-neito poikkeaa samastumalla
Suomeksi hahmottuneeseen karttakuvaan.”
tai ne voivat olla yhteisön ja yksilön toimintaa laein,
asetuksin ja sopimuksin sääteleviä sallivia tai kieltäviä normeja
sekä moraalisia, uskonnollisia ja mentaa-lisia ohjeistuksia
sellaisten käsitteiden kuin hyvän ja pahan tai kauniin ja ruman
välillä.
Meidän on vaikea kuvitella maail-maa ilman karttakuvaa, meidän,
jotka tiedämme maapallon olevan pyöreän, joille maapallon pinnan
jakaantuminen mantereisiin, valtameriin ja valtioihin on itsestään
selvää ja joille oman maamme Suomi-neidon hahmoinen isänmaan
kart-ta on lapsuudesta saakka tuttu. Mutta näin on ollut vain
lyhyen ajan historiassamme. Maanmittauksen juhlapäivänä onkin syytä
kysyä, miten Suomi-neidon muotoinen kartta-Suomi syntyi?
Naisfiguurin käytöllä symboloimaan maata, maakuntaa ja kaupunkia
on pitkät
perinteet. Tunnemme Ranskan Mariannen ja Ruotsin Svea-mamman.
Personifikaatio on liittynyt vapauteen, voittoon, kansal-lisuuteen,
isänmaallisuuteen. Näistä läh-teistä nousi myös Suomi-neito
runouteen ja kuvataiteeseen 1800-luvun puolivälin jälkeen. Zachris
Topeliuksen ja Walter Runebergin vaikutus oli tärkeä. Ruotsin
malliin Suomi tai Suometar esiintyi myös äiti-Suomena, mutta
nuorentui sitten nei-doksi. Muiden kansakuntien symbolihah-moista
Suomi-neito poikkeaa siinä, että se samastuu Suomeksi
hahmottuneeseen karttakuvaan.
Mutta aloittakaamme alusta. Emme tiedä, millainen käsitys
ympäristöstään, kauemmista tienoista puhumattakaan, oli niillä
ihmisillä, jotka vuosituhansia sitten vaelsivat Suomen niemelle
ainoana houkuttimenaan vesien ja metsien riista? Meillekin on vasta
verraten myöhään sel-
”Suomen symbolikuva haavoittui pahasti toisen maailmansodan
rauhoissa. Kuten Suomi valtiona myös symbolinen Suomi-
neito selviytyi ja esiintyy edelleen, nyt EU-Suomen
henkilöitymänä. Toivokaamme hänelle terveyttä ja reipasta mieltä,
sillä
sellaista hän ja me kaikki tarvitsemme tämän päivän ankaran
kilpailun maailmassa”, lausui akateemikko Päiviö Tommila
juhlapuheessaan.
Antero Aaltonen
”Eräretket laajensivat
tunnettua elinympäris-
töä ja paikannimistä
muodostui ihmisten
mieleen kartta, muistin
maisema.”
RAJA JA KARTTA ovat kansakunnille keskeisen tärkeitä käsitteitä.
Valtiollis-po-liittisessa ja taloudellisessa toiminnassa,
liikenteestä puhumattakaan kartat ovat perustyökaluja. Luonnonlait
puolestaan määräävät äärirajoja, myös fyysisen suori-tuskyvyn
ulottuvuuksia. Rajat voivat olla konkreettisia, jolloin ne on
mahdollista pyykittää maastoon ja piirtää kartoille,
-
7MAANKÄYTTÖ 1/2009
vinnyt, että rannikoilla maa on jatkuvasti noussut ja että
maisemat, jos kohta hitaas-ti, ovat sukupolvesta toiseen
muuttuneet. Mantereen ja meren rajaa on edelleenkin mahdotonta
vetää, kun Lounais-Suomen rannikkomerellä on – akateemikko Olavi
Granön mukaan – peräti 38 000 saarta. Varhaiset eränkävijät
tiesivät tulleensa suunnasta, josta aurinko nousi. Rannikolta
päästiin jokea pitkin järvelle jos toiselle-kin ja suurten vesien
äärelle hahmottui myös sisämaassa niemien ja saarten maisema.
Perimätieto eräreiteistä laajensi tun-nettua elinympäristöä.
Arkeologisessa aineistossa on vuosituhansien takaa niin maalla kuin
vetten päällä liik kumisesta todistavaa esineistöä, samoin siitä
kerto-via Taipale-nimiä. Opastusta lisäsi nimien antaminen
ympäristöstään eroaville luon-nonkohteille, kuten vesistöille,
mäille ja suurille kiville. Yksin Etelä-Hämeen ja Keski-Uudenmaan
maas tosta on poimit-tavissa 360 erämaapalstoista kertovaa pai-
kannimeä. Näillä voitiin jäsentää maastoa ja vesistöjä sekä
hahmottaa etäisyyksiä päivänmatkoina. Juuri paikannimistä muodostui
ihmisten mieleen kartta, jolla ei kuitenkaan ollut tarkkaa
alueellista hahmoa. Se oli ihmisen muistissa olevaa maisemaa,
eräänlaista henkistä raken-nelmaa.
Tällaiseen ihmisten mielenmaise-maan liittyi paljon myyttistä ja
mystistä, sallittua ja kiellettyä. Näkymätön raja kulki
jokapäiväisen kotipiirin ja metsän välillä, jonne lähteminen jo oli
siirty-mistä asuinpaikasta toiseuteen. Paikan-nimistössä pyhä ja
hiisi piirsivät rajoja, edellinen kotipihan ja ulkopiirin välille,
jälkimmäinen pihapiirin ja kalmistojen, elävien ja kuolleiden
välille. Molemmat käsitteet omaksuttiin pronssikaudella
in-doeurooppalaisina kulttuurivaikutteina. Kalmistoja alettiin
ensimmäisenä rajata muusta maastosta. Kuvitteelliset rajat olivat
tuttuja myös kansanrunoudessa Tuonelan virrasta lähtien.
Liki nykyisen muotoisena maantieteel-
linen Suomen niemimaa näyttäytyy
vasta v. 1626 Andreas buraeuksen
Pohjoismaiden kartassa.
© Uppsala universitetsbibliotek
”Euroopassa
kartoitus toimi alkoi
1400–1500- luvuilla
löytöretkien,
kansallisvaltioiden
synnyn ja kirjapainon
keksimisen
seurauksena.”
-
MAANKÄYTTÖ 1/20098
Kosketukset ulkomaailmaan loivat vastakohtaisasetteluja meidän
ja muiden välille. Me eli ympäröivä yhteisö koostui perheestä ja
suvusta, laajemmin kylistä, jotka vaativat asutuksen pysymistä
pai-koillaan eli maanviljelyskulttuurin syn-tymistä.
Maanviljelyksestä on varhaisia merkkejä Länsi-Suomessa jo pari
tuhatta vuotta eKr. Nykytutkimus suhtautuu kuitenkin epäileväisesti
kovin varhaiseen kylämuodostukseen, saati sitten laajem-paan
yhteiskunnan organisoitumiseen. Kalmistot, käräjäkivet ja
muinaislinnat edellyttivät kuitenkin jonkinasteisia yhteisöjä.
Ajanlaskun alun jälkeisinä vuosisa-toina ja etenkin
viikinkiretkien alkaessa merenrannikon joensuihin alkoi saapua
kauppamiehiä ja sotaisiakin purjehtijoita, joiden mukana levisi
uusia katsomuksia. Uuden kristinuskon edustajat ottivat haltuunsa
vanhan uskon palvontaleh-dot ja rakensivat niiden paikalle uusia
temppeleitä samaan aikaan. kun meren takana asuvat kuninkaat
selitettiin entisiä paikallisia päälliköitä mahtavammiksi. Vasta
tässä vaiheessa näyttää kirkon vaikutuksesta syntyneen
pitäjäntasoisia kokonaisuuksia aluerajoineen. Uusille herroille
alettiin vaatia säännöllisiä veroja ja siitäkin syystä tarvittiin
tietoja, mihin saakka Rooman usko ja Ruotsin kuninkaan valtapiiri
ulottuvat. Varhaiskeskiajalla syntyi Suomen maantieverkon pohja,
jolla oli paikoin edeltäjiä jo esihistoriallisen ajan lopulla ja
jolla nyt yhdistettiin hal-linnon keskuspaikoiksi rakennetut linnat
ja perustetut kaupungit toisiinsa. Suomen-lahden pohjoisrannikon
satamapaikoista on säilynyt luettelo, jota on pidettävä Suomen
vanhimpana ”merikorttina”. Lännestä katsottuna merentakainen maa
hahmottui niemenä.
Varhaisissa Euroopan yleiskartoissa valtakuntien rajoja ei aina
ollut. Maakun-tien ja heimojen nimet riittivät. Tunnetun maanpiirin
karttoja laadittiin jo antiikin aikana, mutta varsinaisesti
Euroopassa kartoitustoimi alkoi 1400–1500-luvuilla löytöretkien,
kansallisvaltioiden synnyn ja kirjapainon keksimisen seurauksena.
Nyt maanpiirin karttoihin alkoi tulla
myös entistä selvempi käsitys Euroo-pan kaukaisen pohjoisreunan
alueista. Suomen asukkaat oli tosin mainittu jo antiikin Tacituksen
kuvauksissa, mutta Suomen nimi esiintyy ensi kerran kartal-la
vuonna 1493, ja omana maantieteelli-senä kokonaisuutena, kapeana
niemenä, Suomi hahmottuu varhaisimmin 1532 Jacob Zieglerin
kartassa, jonka Mikael Agricola hyvin tunsi. Vain muutaman vuoden
nuorempi on meille tuttu Olaus Magnuksen Carta Marina, joka
sisältää paikannimien lisäksi paljon ihmeel-listen eläinten kuvia.
Liki nykyisen muotoisena maantieteellinen Suomen niemimaa
näyttäytyy vasta 1626 Andreas Buraeuksen tunnetussa Pohjoismaiden
kartassa.
Kartan nimi oli latinankielinen: Orbis Arctoi nova et accurate
delineatio eli Uusi ja huolellisesti valmistettu Pohjoismaiden
kartta. Tunnemme Buraeuksen Ruotsin ja niin muodoin myös Suomen
kartografian isänä. Hänen nimitettiin 1628 päämate-maatikoksi
hienolla tittelillä ”general-matematicus”. Hän oli myös ainoa,
jolla tällainen nimitys on ollut.
1200-luvun mittaan Suomi liitettiin Ruotsiin ja Ruotsin
itärajasta tuli myös Suomen itäraja. Varhaisin ”itäraja”, vielä
kuitenkin lainausmerkeissä, näyt-tää kulkeneen Kymijoelta Hämeen
läpi Pohjanlahteen. Häme ulottui näet vanhan maakirjan mukaan
”suolamerestä suo-lamereen”. Ensimmäinen valtiollisella
sopimuksella vakiinnutettu itäraja oli tunnetusti 1323 solmitun
Pähkinäsaaren rauhan raja, joka kulki Kannaksen läpi ja sitten
viistoon luoteeseen Pohjanlah-teen.
Entä mitä ymmärrettiin rajalla keski-aikana? Vanhat Ruotsin
maanlait edellyt-tivät kyläyhteisön maiden merkitsemistä maastoon,
mutta kuten keskiaikaisia rauhankysymyksiä viimeksi tutkinut
professori Jukka Korpela toteaa, kenen-kään mieleen ei olisi tullut
lähteä umpi-metsään merkitsemään Pähkinäsaaren rajaa. Tärkeätä oli
tietää kulkureitit ja kauppapaikat, rajan yhtäjaksoinen kul-ku ei
ollut sitä. Keskiajan rauhat olivat kaupparauhoja enemmän kuin
valtioiden
välisten sotien päätöksiä. Aluevalta muo-dostui paikallisten
keskusten, linnojen, kirkkojen, kaupunkien vaikutuspiireistä ja
niiden verkostosta, josta ensin syntyi maakunnallinen ja
myöhäiskeskiajalla valtiollinen identiteetti.
Suomea kutsuttiin keskiajalla myös Itämaaksi. Ilmansuunnista
saivat ni-mensä Tukholmaa ympäröivät muutkin maakunnat.
Hallintorakenteeltaan Suomi tuli olemaan Ruotsin kaltainen
hallinto-, oikeus- ja kirkollisine laitoksineen ja niistä
aiheutuneine sisäisine rajoineen. Feodaaliseen tapaan kruunu
julistautui ylimmäksi maanomistajaksi, ja kunin-gas Kustaa Vaasa
alkoi 1500-luvun puolimaissa patistaa uudisasukkaita sisämaan
korpiin le vittämään Ruotsin aluetta. Kirjoittajan äidinisänkin
suku polveutuu suoraa miespuolista linjaa näistä Hämeen metsien
uudisasukkaista. Näin täytettiin asumattomia metsiä ja Ruotsi sai
menestyneen sotapolitiikan ohella hyvän perusteen valtakunnan rajan
siirrolle ensin Täyssinän rauhassa 1595 pohjoiseen Jäämereen ja
sitten 1617 Stolbovan rauhassa pitkälle Laatokan taakse ulottuneen
Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan liittämiseen Ruotsin kunin-kaan
maihin.
Suomella ei ollut Ruotsin aikana länsi-rajaa, mutta Haminan
rauhassa sellaiseksi määriteltiin Tornion- ja Muonionjokia pitkin
kulkeva linja. Nyt Suomi sai myös pohjoisrajan, sillä kun Suomeksi
kutsuttu alue oli Ruotsin aikana ulottunut vain Kemijoen tienoille,
rajaksi tuli nyt 1751 käyty Ruotsin ja Norjan raja. Se on tänä
päivänäkin Norjan ja Suomen raja. Näissä rajajärjestelyissä syntyi
Suomi-neidon läntinen käsivarsi.
Suurvalta-asema sortui Suuressa Poh-jan sodassa, ja
Uudenkaupungin rauhassa 1721 menetettiin iso osa Karjalaa. Eikä
tässä kyllin, vaan Turun rauhassa 1743 Venäjä ulotti länsirajansa
Kymijoelle. Niinpä kun Venäjä kaksisataa vuotta sitten helmikuussa
1808 aloitti sodan Ruotsia vastaan, hyökkäysarmeija koot-tiin
Kymijoen taakse eli aika keskelle Suomea. Ruotsi hävisi sodan,
mutta sen voittajaksi osoittautui itse asiassa Suomi, joka 1809 sai
paljon enemmän maata kuin mitä sen nimellä kutsuttuun Itämaahan oli
ennen sotaa kuulunut. Haminan rau-hassa Ruotsi luovutti Venäjälle
nimeltä mainiten Suomen läänit, mutta myös edellä mainitun osan
Ruotsin Lappia ja osan Länsi-Pohjaa. Lisäksi Ahvenanmaa luettiin
nyt selvästi Suomeen kuulu-vaksi. Eikä tässä kyllin, sillä kun
kaikki entiset Karjalan menetykset Stolbovan rauhan itärajaa myöten
liitettiin vuoden
”Ensimmäinen kansankielinen koti-
maan kartta painettiin 1844. Tämä
oli se karttakuva, josta kuvitteelli-
nen Jukolan Eero sai aineksia isän-
maan äidinkasvoihin.”
-
9MAANKÄYTTÖ 1/2009
Päiviö Tommila on historiantutkija, emeritusprofessori ja
Helsingin yliopiston entinen rehtori. Hän on ollut akateemikko
vuodesta 2004.
Päiviö Tommila väitteli filosofian tohtoriksi 1962
väitöskirjalla La Finlande dans la politique européenne en
1809–1815 (”Suomi ja eurooppalainen politiikka 1809–1815”). Päiviö
Tommila on tutkinut Suomen historiaa, etenkin poliittista historiaa
1800-luvulla, kaupunkihistoriaa, lehdistön ja historiankirjoituksen
historiaa. Tieteellisten tutkimusten lisäksi hän on julkaissut
yleistajuisia tekstejä ja ollut useiden teossarjojen päätoimittaja
tai työryhmän jäsen.
Lähde: Wikipedia
– Ilmakuvaus ja ortokuvat– Laserkeilaus
Blom Kartta Oy, Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki+358 9 299
3060
www.blomkartta.fi
– HawkEye-laserkeilaus– Kartoitus ja maastomallit
– Pictometry® – 3D Photonav®
1812 alusta uuteen Suomen suuriruh-tinaskuntaan, syntyi siitä
nyt Venäjän alaisuudessa ”Suur-Suomi”, sanoisinko aikuinen
Suomi-neito. Itsenäistyttyään se vielä sai Tarton rauhassa 1920
toiseksi käsivarrekseen Petsamon.
Vuosisatojen kuluessa syntyneelle kartta-Suomelle olivat
maanmittarit alkaneet jo 1600-luvulla kutoa paikal-lisista rajoista
yhä taajempisilmäistä pukua. Maanmittauksen uuden historian
kirjoittanut Mikko Huhtamies katsoo tuolloin Buraeuksen toimesta
aloitetun peruskartoitusprojektin valmistuneen lopullisesti vasta
1970-luvulla eli peit-täneen kaikki Suomen maanmittauksen
vuosisadat. Se on ollut todellinen kan-sallinen suurtyö.
Jo pitkin 1800-lukua Suomen kartta-hahmo tuli yleisesti
tunnetuksi. Tässä yhteydessä on paikallaan huomauttaa, että
yleiskartat olivat pitkään vain op-pineiden ja hallitsijoiden
omaisuutta, salattujakin. Ensimmäinen suomenkie-linen, siis
kansankielinen, Euroopan kartta painettiin 1821 ja ensimmäinen
suomenkielinen kotimaan kartta 1844. Tämä oli se karttakuva josta
kuvitteelli-nen Jukolan Eero sai aineksia isänmaan äidinkasvoihin,
jonka kansakoulu juur-
rutti Suomen lasten mieliin ja jonka symbolihahmo Suomi-neito
alkoi esiin-tyä mitä erilaisimmissa yhteyksissä tar-vittaessa
isänmaallisen hengen nostoa. Muistakaamme vain sortovuosilta Eetu
Iston Hyökkäys-taulun urheata oikeuk-sien puolustajaa.
Kansallispukuisesta Suomi-neidosta tuli miltei todellinen hahmo,
todelli-nen siinäkin mielessä, että kuten moni rintamasoturi myös
Suomen symboli-kuva haavoittui pahasti, kun Petsamo ja Viipurin
lääni menetettiin toisen maail-mansodan rauhoissa. Mutta kuten
Suomi
valtiona myös symbolinen Suomi-neito selviytyi ja esiintyy
edelleen, nyt EU-Suomen henkilöitymänä. Toivokaamme hänelle
terveyttä ja reipasta mieltä, sillä sellaista hän ja me kaikki
tarvit-semme tämän päivän ankaran kilpailun maailmassa, maailmassa,
jota nykyiset maanmittarit katsovat taivaalla kiertävi-en
satelliittien silmin. Eipä olisi Turun satamaan 1634 tullut
ammattikuntansa ensimmäinen edustaja Suomessa Olof Gangius
mitenkään voinut tällaista ku-vitella, ei edes rakastamansa
oluttuopin voimistamana.
-
MAANKÄYTTÖ 1/200910
Kaupunkiseutujen ja taajamien kehitys tulee kääntää
hajautumisesta kohti eheyttä ja nykyistä tiiviimpää rakennetta.
HALLITUS LINJASI alueidenkäyttöä pitkälle tulevaisuuteen
hyväksyessään 13.11.2008 valtakunnallisten
alueiden-käyttötavoitteiden tarkistuksen. Uudis-tuneiden
tavoitteiden mukaan kaavoi-tuksessa on jatkossa entistä vahvemmin
hillittävä ilmastonmuutosta. Myös sään ääri-ilmiöihin ja muihin
ilmastonmuu-toksen vaikutuksiin on varauduttava ennalta.
Alueidenkäytön ohjaus uudistui vuo situhannen vaihteessa uuden
maan-käyttö- ja rakennuslain myötä. Tuolloin Suomessakin otettiin
käyttöön kansallisen tason ohjausväline eli valtakunnalliset
alueidenkäyttötavoitteet. Niiden avulla
hallitus linjaa alueidenkäyttöä valtakun-nallisesti
merkittävissä asioissa.
Tavoitteiden tehtävänä on varmistaa valtakunnallisesti
merkittävien asioi-den huomioon ottaminen maakuntien ja kuntien
kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa. Tavoitteet
toimivat kaavoituksen ennakko-ohja-uksen välineenä edistäen sen
johdon-mukaisuutta ja yhdenmukaisuutta maan eri osissa.
Tavoitteilla myös luodaan alueidenkäytöllisiä edellytyksiä
valta-kunnallisesti merkittävien hankkeiden toteutumiselle sekä
edistetään kan-sainvälisten sopimusten toimeenpanoa Suomessa.
Hallitus päätti tavoitteista ensim-mäisen kerran vuonna 2000.
Runsaan kahdeksan vuoden voimassa olonsa aikana tavoitteet ovat
osoittautuneet tarpeelliseksi alueidenkäytön ohjauksen välineeksi.
Kyselytutkimusten mukaan kaavoittajien kokemukset tavoitteista ovat
pääosin myönteisiä. Varsinkin maa-kuntakaavoittajien ja
ympäristöhallinnon asiantuntijoiden mukaan tavoitteet ovat
suunnanneet kaavoitusta keskeisiin asi-oihin ja parantaneet
kaavojen laatua sekä selkeyttäneet kaavaohjausta. Ne ovat
vaikuttaneet merkittävästi maakuntakaa-voitukseen ja myös
suurempien kuntien laaja-alaisiin yleiskaavoihin.
Ilmastonmuutos pakottaa muuttamaan kaavoitusta
Tarkistuksen syynä on ollut se, että alueidenkäytön
toimintaympäristö on
Jussi Rautsi
Tarkistetut valtakunnalliset ALUeideNKÄYTTÖTAvoiTTeeT
Timo Turunen
-
11MAANKÄYTTÖ 1/2009
muuttunut voimakkaasti viime vuosina. Ilmastonmuutoksen haasteet
ovat muut-tuneet konkreettisemmiksi sen jälkeen, kun mukaan ovat
tulleet kiristyneet kan-sainväliset päästövähennysvelvoitteet ja
tavoitteet uusiutuvien energialähteiden lisäämiseksi. Suomen tulee
komission ehdotuksen mukaan vähentää kasvihuo-nekaasupäästöjä 16 %
päästökauppajär-jestelmään kuulumattomilla sektoreilla vuoteen 2020
mennessä vuoden 2005 päästömääristä. Tavoite tiukentuu tästä, jos
kattava kansainvälinen sopimusjär-jestelmä Kioton jatkoksi syntyy.
Tällöin vuoteen 2050 ulottuvalla ajanjaksolla on valmistauduttava
kasvihuonekaasujen vähentämiseen jopa 60–80 %.
Viidennes kasvihuonepäästöistä aiheu-tuu yhä vain kasvavista
liikennemääristä. Hajautunut yhdyskuntarakenne lisää
henkilöautoliikennettä ja heikentää jouk-koliikenteen
toimintamahdollisuuksia ja näiden myötä lisää kasvihuonepäästöjä.
Suurten liikennemäärien vuoksi ongelma on vakavin suurilla
kaupunkiseuduilla. Maan pisimpiä työmatkoja tehdään
työs-säkäyntialueiden reunoilta ja erityisesti Helsingin seudun
kehyskunnista.
Puheet lisääntyvästä autoriippuvuu-desta eivät ole tuulesta
temmattuja. Yh-dyskuntarakenteen kehitystä koskevien tuoreimpien
analyysien mukaan alhaisen tehokkuuden pientaloalueiden kasvu on
ollut Suomessa vuosina 1980–2005 40 %. Näiden alueiden osuus
kaikista asuinalueista on tällä hetkellä yli puolet, mutta niiden
asukasmäärä vain 8 %. Samana ajanjaksona alhaisen tehokkuu-den
alueiden entuudestaankin alhainen asukastiheys on laskenut
huomattavasti. Nämä luvut kertovat karua kieltään siitä, mihin
vuosikymmenten kehitys on joh-tanut. Tilanne on aivan päinvastainen
kuin sen pitäisi olla ilmastonmuutoksen haasteiden edessä. Eikä
tässä vielä kaikki!
Huolestuttavaa on myös suurten kaup-pakeskushankkeiden
yleistyminen tai paremminkin se, että yhä suurempi osa hankkeista
on hakeutumassa keskusten ulkopuolelle ja paikkoihin, joita
maakun-ta- tai yleiskaavoissa ei ole osoitettu tähän
tarkoitukseen.
On selvää, että ilmastonmuutoksen haasteisiin on tartuttava
aktiivisesti ja vastuullisesti. Erityisen tärkeää tämä on
alueidenkäytössä, jota koskevat ratkaisut vaikuttavat jopa satojen
vuosien päähän. Tarkistetut valtakunnalliset
alueiden-käyttötavoitteet tarjoavat lähtökohdan suunnan muutokselle
tai oikeammin sen kirkastamiselle. Eheä yhdyskuntarakenne on avain
kestävään alueidenkäyttöön. Se onkin tämän tarkistuksen keskeisin
pai-notus. Helsingin seudun alueidenkäytön linjaaminen on
tarkistuksen toinen suuri teema alueidenkäytön energiaratkaisujen
ohella. Ylipäätään tavoitteisiin on haettu vaikuttavuutta niiden
velvoittavuutta lisäämällä sekä tavoitteiden täsmentämi-sen
kautta.
Eheyttäminen keskeisin painotus
Valtakunnallisten alueidenkäyttöta-voitteiden mukaan
kaupunkiseutujen ja taajamien kehitys tulee kääntää ha-jautumisesta
kohti eheyttä ja nykyistä tiiviimpää rakennetta. Haaste koskee niin
asutuksen, palvelujen kuin työpaikkojen rakentamista. Eheyttäminen
tarkoittaa uuden rakentamisen sijoittamista pää-osin jo
rakennettujen alueiden yhteyteen niitä hallitusti laajentaen ja
tukeutuen olemassa olevaan infrastruktuuriin. Se voi tarkoittaa
myös uuden rakentamisen
sijoittamista jo rakennettujen alueiden sisälle
täydennysrakentamisella silloin, kun kyse on matalan
rakentamistehok-kuuden alueista. Oleellista on se, että
työpaikkojen ja palvelujen tulee olla hyvin eri väestöryhmien
saavutettavissa siten, että henkilöautoliikenteen tarve on
mahdollisimman vähäinen. Vastaavasti joukkoliikenteen, kävelyn ja
pyöräilyn edellytyksiä tulee parantaa. Runsaasti
hen-kilöautoliikennettä synnyttävät työpaikat tulee sijoittaa
olemassa olevan rakenteen sisälle tai muutoin hyvien
joukkoliiken-neyhteyksien äärelle. Huomattavia asuin-, työpaikka-
tai palvelutoimintojen alueita ei tule sijoittaa irralleen olemasta
olevasta yhdyskuntarakenteesta. Vastaavasti kes-kuksia tulee
kehittää monipuolisina niin asumisen, työpaikkojen, palvelujen kuin
vapaa-ajan alueina.
Sään ääri-ilmiöihin varauduttava
Uutena elementtinä tavoitteissa on sään ääri-ilmiöihin ja muihin
ilmastonmuu-toksen vaikutuksiin varautuminen. Ta-voitteiden mukaan
tulvavaara-alueille ei
Alueidenkäytössä tulee luoda
edellytykset ilmastonmuutokseen
sopeutumiselle. Ennaltaehkäisy
on yleensä huomattavasti
edullisempaa kuin vahinkojen
korjaaminen jälkikäteen.
Jussi Rautsi
Eheä yhdyskuntarakenne on
tavoiteltavaa monesta syystä –
ei vähiten ilmastonmuutoksen
hillitsemiseksi.
”Vuoteen 2050
mennessä on
valmistauduttava
kasvihuonekaasujen
vähentämiseen jopa
60–80 %.”
-
MAANKÄYTTÖ 1/200912
tule rakentaa, ellei tulvariskejä pystytä hallitsemaan.
Tarvittaessa on haettava korvaavat sijaintiratkaisut yhdyskuntien
toimivuuden kannalta tärkeille toimin-noille, joihin liittyy
huomattavia ympä-ristö- tai henkilövahinkoriskejä. Lisäksi yleis-
ja asemakaavoissa on varauduttava lisääntyviin myrskyihin,
rankkasateisiin ja taajamatulviin. Hulevesien hallinta on tässä
keskeistä.
Helsingin seutu raiteille
Helsingin seudulla asuu liki neljännes maan väestöstä.
Tuoreimpien ennusteiden mukaan kasvu tulisi olemaan reilusti yli
200 000 uutta asukasta vuoteen 2030 men-nessä. Helsingin seudun
alueidenkäytön ratkaisuilla onkin oleellinen merkitys koko maan
kehitykselle, ja sen vuoksi Helsingin seudun erityiskysymyksille on
omat tavoitteensa. Kokonaan uudistetuis-sa Helsingin seudun
tavoitteissa keskeistä on kasvuun varautuminen kestävällä tavalla.
Tärkeää on se, että kaavoissa on tarjolla riittävästi
asuntotontteja samoin kuin alueidenkäytön ja liikenteen en-tistä
tiiviimpi rinnakkaiselo. Merkittävä rakentaminen tulee uusien
tavoitteiden mukaan sijoittaa joukkoliikenteen, eri-tyisesti
raideliikenteen palvelualueelle. Vastaavasti irrallista
hajarakentamista tulee ehkäistä. Alueidenkäytön mitoituk-sella
tulee parantaa joukkoliikenteen hyö-dyntämismahdollisuuksia ja
vastaavasti käyttöönoton ajoittamisella varmistetaan mahdollisuudet
joukkoliikenteen hyödyn-tämiseen. Tavoitteiden mukaan seudun 14
kunnan alueelle tulee laatia yhteinen
”On selvää, että
ilmastonmuutoksen
hillitseminen alueiden-
käytössä tulee olemaan
raju haaste – siksi
paljon vahinkoa on
saatu aikaiseksi
hajanaisen yhdyskunta-
rakenteen myötä.”
liikennejärjestelmäsuunnitelma. Metro-verkoston laajentamiseen
myös itään on turvattava ja muuhunkin raideliikenteen
laajentamiseen on varauduttava yhdys-kuntarakentamisen ja
asuntotuotannon niin edellyttäessä.
Tuulivoimaa myös sisämaasta
Muitakin merkittäviä tarkistuksia on tehty. Varsinkin
alueidenkäytön ener-giakysymykset ovat vahvasti esillä.
Ilmastopoliittisten tavoitteiden kannalta ensiarvoisen tärkeä on
uusi tavoite, jonka mukaan taajamia koskevassa yleis- ja
asemakaavoituksessa tulee edistää energian säästämistä sekä
uusiutuvien energialähteiden ja kaukolämmön käyt-töedellytyksiä.
Lisäksi maakuntakaavoi-tuksessa on tuulivoimaloille haettava
sijoittumispaikkoja rannikon ohella nyt myös sisämaasta.
Tuulivoimarakentami-sen ohjaamiseen tulee olemaan erityistä
tarvetta, koska parhaillaan tarkistettavana oleva tuuliatlas antaa
uutta tietoa tuuli-oloista ja koska sisämaassa voimaloiden
rakentamiskustannukset ovat pienemmät kuin rannikolla.
Helsingin seudulla on varauduttava raideliikenteen
laajentamiseen.
Juss
i Rau
tsi
-
13MAANKÄYTTÖ 1/2009
VAT eli valtakunnalliset alueidenkäyttö-
tavoitteet
Juss
i Rau
tsi
VAT:ssa ja muussa alueidenkäytön
ohjauksessa kysymys on eri tarpeiden
tasapainoisesta yhteen sovittamises-
ta päämääränä hyvä elinympäristö ja
kestävä kehitys.
mismahdollisuuksia olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta
hyödyntäen. Runsaasti henkilöliikennettä aiheutta-vat
elinkeinoelämän toiminnot suun-nataan olemassa olevan
yhdyskunta-rakenteen sisään tai muutoin hyvien
joukkoliikenneyhteyksien äärelle.
Maakuntakaavoituksessa ja yleis-kaavoituksessa tulee edistää
yhdys-kuntarakenteen eheyttämistä ja esittää eheyttämiseen
tarvittavat toimenpi-teet. Erityisesti kaupunkiseuduilla on
varmistettava henkilöautoliikenteen tarvetta vähentävä sekä
joukkoliiken-nettä, kävelyä ja pyöräilyä edistävä
lii-kennejärjestelmä. Kaupunkiseuduilla on myös varmistettava
palvelujen saatavuutta edistävä keskusjärjestel-mä ja palveluverkko
sekä selvitettävä vähittäiskaupan suuryksiköiden
si-joittuminen.
Alueidenkäytön suunnittelussa on säilytettävä mahdollisuudet
toteut-taa moottoriväylä välillä Helsinki–Vaalimaa, uudet
rautatieyhteydet Helsingistä Turun ja Pietarin suun-tiin sekä muita
valtakunnallisesti merkittäviä väyliä. Alueidenkäytön
suunnittelussa on lisäksi turvattava vesiliikenteen
yhteysmahdollisuudet Saimaan vesistöstä Suomenlahteen.
Alueidenkäytön suunnittelussa on osoitettava sijaintipaikka
Helsingin seudun lentokentälle tätä koskeviin selvityksiin ja
vaikutusarviointeihin perustuen.
Alueidenkäytössä on ehkäistävä me-lusta, tärinästä ja ilman
epäpuhtauksista aiheutuvaa haittaa ja pyrittävä vähentä-mään jo
olemassa olevia haittoja. Uusia asuinalueita tai muita melulle
herkkiä toimintoja ei tule sijoittaa melualueille varmistamatta
riittävää meluntorjuntaa.
Maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon turvetuotantoon
soveltuvat suot ja sovitettava yhteen tuotanto- ja suojelutarpeet.
Turpeenottoalueiksi va ra- taan jo ojitettuja tai muuten
luonnon-tilaltaan merkittävästi muuttuneita soita ja käytöstä
poistettuja suopeltoja. Tur-peenoton vaikutuksia on tarkasteltava
valuma-alueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon
monimuotoisuu-den säilyttämisen ja muiden ympäristö-näkökohtien
sekä taloudellisuuden aset-tamat vaatimukset.
Ilman erityisiä perusteita ei hyviä ja yhtenäisiä peltoalueita
tule ottaa taa-jamatoimintojen käyttöön eikä hyviä ja laa joja
metsätalousalueita pirstoa muulla maankäytöllä.
VAT on kansallisen tason ohjausväline, jolla hallitus linjaa
alueidenkäyttöä valta-kunnallisesti merkittävissä asioissa.
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet tulee ottaa
huomioon ja niitä tulee edistää maakunnan suunnittelussa, kuntien
kaavoituksessa ja valtion viran-omaisten toiminnassa.
Valtioneuvoston päätöksessä tavoitteet on jaettu kuuteen
kokonaisuuteen:– toimiva aluerakenne– eheytyvä yhdyskuntarakenne ja
elin-
ympäristön laatu– luonto- ja kulttuuriperintö, virkistys-
käyttö ja luonnonvarat– toimivat yhteysverkostot ja energia-
huolto– Helsingin seudun erityiskysymykset– luonto- ja
kulttuuriympäristöinä erityi-
set aluekokonaisuudet.
Esimerkkejä tavoitteistaAlueidenkäytöllä edistetään
elinkeino-elämän toimintaedellytyksiä osoittamalla
elinkeinotoiminnalle riittävästi sijoittu-
Kirjoittaja on tekniikan lisensiaatti ja ympäristöministeriön
rakenne tun
ympäristön osaston yli- insi nööri. Sähköposti timo.turunen
ymparisto.fi.
Toteuttaminen on yhteinen haaste
Tavoitteita valmisteltaessa sidosryhmiltä saatu palaute
osoittaa, että ilmastonmuu-toksen haasteet otetaan vakavasti ja
tehtyjä tarkistuksia pidetään perusteltuina. Edus-kuntakin asettui
lausunnossaan yksimieli-sesti tukemaan tarkistettuja
tavoitteita.
Laaja yhteisymmärrys on toiselta puolen velvoite pitää rimaa
ylhäällä. Ta-voitteet on saatava siirrettyä kaavoihin ja valtion
viranomaisten toimintaan. Maan-käyttö- ja rakennuslain mukaan
tavoitteet on otettava huomioon, ja mikä vieläkin tärkeämpää, niitä
on edistettävä maakun-tien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion
viranomaisten toiminnassa. Maakunta-kaavoituksen rooli on
keskeinen, koska siinä sovitetaan yhteen valtakunnalliset,
maakunnalliset ja paikalliset tavoitteet ja tarpeet. Siksi
maakuntakaavojen ajan tasalla pitäminen on ensi arvoisen tär-keää.
Kunnissa yleiskaava on keskeisin väline konkretisoida tavoitteet.
Varsinkin laaja-alaiset ja strategiset yleiskaavat mahdollistavat
tavoitteiden tasapainoisen ja riittävän laaja-alaisen huomioimisen
kunnissa. Se, mitä erityisesti tarvitaan, on yhdyskuntarakenteen
kehittämistä tehok-kaasti ohjaavien seudullisten maankäytön
suunnitelmien laatiminen tärkeimmille kasvaville kaupunkiseuduille,
tapahtui se sitten maakunta- tai yhteisten yleis-kaavojen
kautta.
On selvää, että ilmastonmuutoksen hillitseminen alueidenkäytössä
tulee ole-maan raju haaste – siksi paljon vahinkoa on saatu
aikaiseksi hajanaisen yhdyskun-tarakenteen myötä. Synkistelyyn ei
ole kuitenkaan aihetta. Nimittäin ne ratkaisut, jotka sopivat
ilmastonmuutoksen haas-teisiin, ovat usein käyttökelpoisia myös
silloin, kun parannetaan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä tai
varaudutaan väestön ikääntymiseen puhumattakaan kuntataloudesta
pitkällä tähtäimellä. Toi-saalta ilmastonmuutokseen varautuminen
eli haittojen ennaltaehkäisy on yleensä huomattavasti edullisempaa
kuin vahin-kojen korjaaminen jälkikäteen.
Tarkistetut valtakunnalliset alueiden-käyttötavoitteet ovat
nähtävillä ympä-ristöministeriön verkkosivuilla
www.ymparisto.fi/vat.
-
MAANKÄYTTÖ 1/200914
Jukka Noponenenergiatehokkuus alkaa kaavoituksesta Rakennetun
ympäristön energiatehokkuu-den parantamisella on keskeinen rooli
Suo-
men ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.
yhdyskuntasuunnittelulta odotetaankin nyt uudenlaista
ketteryyttä.
ENERGIATEHOKKUUDEN parantami-nen on keskeinen keino
ilmastonmuu-toksen torjunnassa. Viime syksynä tehtiin merkittäviä
linjauksia ja tulevana keväänä valmistuu useita ohjelmia, jotka
nostavat rakennetun ympäristön energiatehok-kuuden parantamisen
polttopisteeseen. Tulevaa suuntaa viitoittavia strategioita ovat
mm. Suomen pitkän aikavälin ilmas-to- ja energiastrategia,
valtioneuvoston korjausrakentamisen periaatepäätös viime syksyltä
ja korjausrakentamisen strategian toimeenpanosuunnitelma sekä
kesäksi valmistuva energiatehokkuustoimikunnan työ. Näissä
esitettyjen ja vielä tulossa ole-vien tavoitteiden saavuttaminen
edellyt-
tää koko rakennus- ja kiinteistöklusterin ja palvelusektorin
nopeaa uudistumista sekä kansalaisten aktivoitumista käytännön
toimiin energian säästämisessä. Tähän tarvitaan innovaatioita,
hyviä esimerkkejä, kannusteita ja rohkeita otteita lainsäädän-nön
uudistamiseen.
Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastra-tegian tavoitteiden
saavuttaminen vaatii päästökaupan ulkopuoliselta
yhdyskun-tasektorilta (mm. rakennettu ympäristö, liikenne,
kotitaloudet, palvelut) 30–40 TWh:n energian käytön pienentämistä
vuonna 2020. Pelkästään rakennusten energiankäyttöä tulee vähentää
5–7 TWh vuodessa. Tämä vastaa yli 300 000 keski-
Jukk
a N
oponen
”Tavoitteiden
saavuttaminen vaatii
energian käytön
pienentämistä vuoteen
2020 määrällä, joka
vastaa yli 300 000
keskikokoisen omakoti-
talon vuosikulutusta.”
-
15MAANKÄYTTÖ 1/2009
kokoisen omakotitalon vuosikulutusta.Yhdyskuntasektorin ja
kiinteistö- ja
rakennusalan uudistumisen edistämiseksi on käynnistynyt useita
ohjelmia, joista merkittävimpiä ovat Sitran Energiaoh-jelma ja
Tekesin Kestävä yhdyskunta- ja Rakennettu ympäristö -ohjelmat.
Sitran Energiaohjelman tavoitteena on löytää ratkaisuja
yhdyskuntien energian käytön kääntämiseen laskuun. Se kohdistaa
toimintansa rakennetun ympäristön ener giankäyttöön, järkevien
ratkaisujen löytämiseen kansalaisten arkeen ja liike-toimintojen
kehittämiseen.
Tarvitaan systeemisiä muutoksia
Rakennukset, alueet ja asukkaat ovat energian ostajia ja
energialaitokset sähkön, lämmön ja kylmän myyjiä. Tulevaisuudes-sa
ratkaisut voivat olla myös päinvastaisia. Rakennus voi tuottaa
energiaa ja myydä sähköä energialaitokselle. Alueet voivat muuttua
energiaomavaraisiksi ja ener-gialaitokset neuvovat asiakkaitaan
sääs-tämään eli ostamaan vähemmän heidän tuotteitaan.
Energiayhtiöille on edullista, jos järkevästi ohjatulla
energiankäytöllä voidaan tasata kulutusta. Samanaikaisesti
siirrytään kasvavassa määrin uusiutuvan energian käyttöön. Pitkän
aikavälin suun-tana on hiiletön yhteiskunta.
Energian käytön vähentäminen etenee nopeimmin
uudisrakentamisessa, jossa pystytään nykytekniikalla ja osaamisella
pääsemään asuinrakennuksen lämpöener-gian vuotuisessa käytössä
tasolle 50–25 kWh/m2. Tällä hetkellä on rakenteilla jo useita nk.
passiivitaloja. Uusimmat kokeilut tähtäävät meilläkin hiilettömään
rakentamiseen ja lähes 0-energiaratkaisui-hin. Sitra on mukana mm.
kehittämässä kestävän rakentamisen kohdetta, nk. energia- ja
innovaatiokorttelia Helsingin Jätkäsaareen ja tukemassa Solar
Decathlon -hanketta, jossa rakennettavalla mah-dollisimman vähän
energiaa käyttävällä koetalolla osallistutaan Euroopan
mesta-ruuskilpailuihin.
Korjausrakentamisen vauhdittaminen on huomattavasti suurempi
haaste. Jos sen vauhtia ei saada kaksinkertaiseksi, kansal-listen
energiatavoitteiden saavuttaminen on vaarassa.
Kerrostalorakennuskannas-tamme rakennettiin noin 50 milj.m2 eli 56
prosenttia 1950–1970-luvuilla. Tämän ra-kennuskannan
korjausrakentamisen tarve on kasvamassa nopeasti, joten nykyinen
noin 2 prosentin korjausvauhti ei riitä. Tarvitaan jälleen
systeemisiä muutoksia: teollisesti tuotettujen lähiöiden
korjaami-seen tarvitaan konseptoituja, teolliseen esivalmistukseen
perustuvia ja alueellisia
korjausrakentamisen palveluratkaisuja. Niissä ei tulisi
rajoittua vain putkire-montteihin, vaan kaikkiin korjauksiin on
tarpeen sitoa energiatalouden parantami-nen. Korjausten
rahoittaminen edellyttää todennäköisesti uusia, joustavampia
rat-kaisuja rakennusoikeuden lisäämiseen ja kaavoitukseen.
Kunnat ovat tärkeässä asemassa näissä talkoissa. Kunnilla on
suuri kiinteistömassa, joka kuluttaa paljon energiaa. Nykyisessä
taloudellisessa tilanteessa tulee muistaa energiatehok-
kaiden korjaustoimenpiteiden eri rahoitusvaihtoehdot.
Esi-merkiksi ESCO-mallin käyttö keventäisi kunnan
investoin-titaakkaa.
Suurimmat haasteet piilevät yhdyskuntarakenteessa. Sen
suunnittelussa ongelmia ovat muun muassa kuntarakenteen ja
toiminnallisen kaupunkiseu-dun kohtaamattomuus,
maakuntakaavoi-tuksen heikko ohjausvaikutus ja tahdon, ei tiedon
puute. Yhdyskuntasuunnittelijat ovat aina tienneet hajanaisen
rakenteen kustannusvaikutukset. Ilmastonmuutos nostaa nämä haasteet
uudella tavalla esiin. Erityisesti liikenteen
hiilidioksidipääs-töjen vähentämisessä on suuret haasteet.
Yhdyskuntarakenteen kehittämisellä tulisi pienentää ennen kaikkea
työmat-kaliikenteen ja vapaa-ajan harrastusten liikennesuoritetta.
Yhdyskuntarakenteen muutoksilla ei pystytä vielä saavuttamaan
tuloksia vuoteen 2020 mennessä, mutta vuonna 2050 sillä voi olla jo
huomattava merkitys.
Jukka Noponen
bedZed on yksi ensimmäisistä eko kylistä
Englannissa. 2000-luvun alussa toteutetul-
la alueella on kiinnitetty erityistä huomiota
rakennusten ja erilaisten tilojen keskinäiseen
sijoitteluun sekä kompaktiin
rakenteeseen passiivienergian
hyödyntämiseksi.
”Tulevaisuuden
rakennus voi tuottaa
energiaa ja
myydä sähköä
energialaitokselle.”
Lähes kaikkien energian käytön vähentämiskeinojen takaa löytyy
kansa-lainen. Uudet liiketoimintakonseptit ja rakentamisen
ratkaisujen käyttöönotto edellyttävät myös valistuneita ostajia,
markkinavetoa. Kuluttajuuden voiman valjastaminen
energiatehokkuuden palvelukseen edellyttää tiedon ohella
kiinnostavien ja vetovoimaisten tuottei-den ja palveluiden
kehittämistä ja niiden kytkemistä modernin kaupunkilaisen
elämäntyyliin.
Kansalaisten tiedonjanon täyttäminen ja valistaminen sekä uusien
ammatti-laisten kouluttaminen ovat myös laajoja järjestelmien
muutoksia edellyttäviä teh-täviä. Esimerkiksi energianeuvonta
vaatii
-
MAANKÄYTTÖ 1/200916
kokonaan uuden arkkitehtuurin. Meillä tuskin on enää resursseja
perustaa maan kattavaa kunnallista energianeuvojien verkostoa.
Mahdollisuutena voisi olla hybridimalli, jossa keskeisessä roolissa
ovat useat toimijat: uudelleen organisoitu kuntien
rakennusvalvonta, energialaitos-ten neuvontapalvelut, järjestöjen
palvelut ja yksityisen sektorin ”energiaportinvarti-jat”. Tämä on
haaste myös tietoyhteiskun-nan rakentajille.
Kaavoitus avainasemassaEnergiatehokkuutta tulee tarkastella
riittävän laajana alueellisena ratkaisuna. Tällöin kaavoitus on
avainasemassa. Kaa-vajärjestelmää ja suunnittelun käytäntöjä onkin
syytä tutkia kriittisesti edessä olevia vaatimuksia peilaten.
Nyt on aika miettiä uusia ohjauskei-noja. Tulisiko esimerkiksi
alueelliset energiatehokkuusvaatimukset sisällyttää yleiskaavoihin
ja hiilitase ympäristövai-kutusten arviointiin? Rakennusoikeus ja
varsinkin sen lisääminen on ollut usein toimiva suostuttelukeino.
Voitaisiinko rakentamisen määrää määritellä joissain rajoissa
kerrosalan sijasta vuotuisena os-toenergiana tai primäärienergiana?
Tämä tarkoittaisi energiatehokkaan rakentami-sen palkitsemista
lisärakennusoikeudella. Myös tontin hinta voisi olla
energiate-hokkuuden mukaan määritelty, pienempi kokonaiskulutus,
halvempi tontti.
Koulutus ja yhteistyön lisääminen ovat tapoja edistää
energiatehokkuutta. Kaa-voitukseen liittyvän monialaosaamisen
merkitys kasvaa entisestään. Energialai-toksia tarvitaan
aktiivisina toimijoina mukaan jo kaavoituksen alkuvaiheessa.
Kaukolämmön toimintaedellytykset
muuttuvat rakennusten ja alueiden ener-gian käytön pienentyessä.
Tällä on vaikutuksensa aluetehokkuuden suun-nitteluun. Toisaalta
syntyy tarve kehittää kevennettyjä kaukolämmön ratkaisuja ja
hybridiratkaisuja matalaenergia-alueille. Energialaitokset voivat
kehittyä myös lämpöpalvelujen tarjoajiksi talokohtaisille
energiaratkaisuille. Tämä voisi auttaa läm-mitysjärjestelmien
vaihtotalkoissa, kun energiayhtiöt tarjoaisivat helpon tavan
vaihtaa lämmitysjärjestelmää. Ne voisivat myös huolehtia
investoinnista ja myydä lämpöä palveluna. Nyt tarvitaan uusien
vaihtoehtojen tutkimista ja kokeilua.
Porvoo kehittää uutta konseptia kaavoitukseen
Porvoo on kehittämässä uutta vähintään 6 000 asukkaan
energiatehokasta kaupun-ginosaa Skaftkärrin alueelle. Asuinaluetta
suunnitellaan ja kehitetään kansallisesti merkittävässä
pilottihankkeessa, jossa on mukana Porvoon kaupungin lisäksi Sitra,
Porvoon Energia Oy ja Kehitysyhtiö Posintra Oy. Alueen rakennukset,
palve-lut, asuinympäristö, liikennejärjestelyt ja jätehuolto
suunnitellaan niin, että ne ku-luttavat mahdollisimman vähän
energiaa.
Göteborgissa on juuri valmistunut passiivikerrostalo, jonka
investointikustannukset ylittävät vain 2,5 prosentilla
normaalin
kustannustason. Kyseisen talon energian käyttö on 60 kWh/m2
vuodessa ja se jopa puolittuu, jos talossa olevia autotal-
leja ja pesula- ja varastotiloja ei lasketa mukaan. Göteborgin
kaupunki edellyttää kaukolämpöverkoston piirissä olevilta
alueilta 60 kWh/m2/v tehokkuutta ja vastaavasti kaukolämmön
ulkopuolella 40 kWh/m2/v.
”Teollisesti tuotettujen
lähiöiden korjaamiseen
tarvitaan konseptoi-
tuja, teolliseen esival-
mistukseen perustuvia
ja alueellisia korjaus-
rakentamisen palvelu-
ratkaisuja.”
-
17MAANKÄYTTÖ 1/2009
nissa Lontoon lähettyvillä yksi kestävän rakentamisen
kärkihankkeista, BedZed, valmistui 2000-luvun alussa. Tämän
vuo-sikymmenen lopussa toteutuu lukuisia merkittäviä hiilettömiä ja
matalaenergia-alueita maailmalla.
”Kuluttajuuden
valjastaminen energia-
tehokkuuteen edellyttää
tiedon ohella kiinnos-
tavien ja vetovoimais-
ten tuotteiden ja palve-
luiden kehittämistä ja
kytke mistä modernin
kaupunkilaisen elämän-
tyyliin.”
Porvoon kaupunki kehittää
energiatehokasta vähintään
6 000 asukkaan aluetta.
Ensivaiheessa pureudu-
taan nk. energiakaavaan.
Skaftkärrissä tutkitaan ja
kehitetään energiatehok-
kuutta parantavia ratkai-
suja rakentamisen koko
elinkaaren aikana alkaen
kaavoituksesta.
Kirjoittaja on diplomi-insinööri ja Sitran Energiaohjelman
ohjelma-johtaja. Tätä ennen hän oli Sitran ympäristöohjelman
johtajana ja ennen Sitraan tuloaan vuonna
2005 lähes 25 vuotta ympäristö-suunnittelun ja -konsultoinnin
teh-tävissä, erilaisissa liiketoiminnan johtotehtävissä ja
toimitusjohta-jana. Sähköposti jukka.noponen
sitra.fi.
viranomaisten, energiantuottajien, ener-giankäytön kehittäjien,
rakennuttajien, laitevalmistajien ja muiden yritysten sekä tulevien
asukkaiden kanssa. Pilottihank-keen Energia LivingLab -osassa
luodaan puitteet vuorovaikutukselle, kehitystyölle ja sähkön
kulutuksen vähentämiselle älyk-käillä ja helppokäyttöisillä
ohjausjärjes-telmillä. Hankkeen osana tutkitaan myös
energiayhtiöille palveluliiketoiminnan ratkaisuja, jotka tukevat
energiaa säästävää rakentamista.
Kestävä rakentaminen kasvaa valtavirraksi
Kestävän rakentamisen malleista on kysyntää maailmalla. Suomella
on osaa-mista, mutta näytöt ja hyvät referenssit puuttuvat. Kehitys
pysähtyi meillä Viikin ekokylään, joka olisi ansainnut enem-män
huomiota osakseen ja kehitystyön jatkamista.
Maailmalla on esimerkkejä, joissa meil-läkin käytössä olevilla
keinoilla on voitu muodostaa kompaktia, taloudellista ja kestävää
kaupunkirakennetta. Freiburgin kaupungissa (205 000 asukasta)
Saksassa on pystytty toteuttamaan ja kehittämään poikkeuksellisen
tehokkaasti kompaktiin kaupunkirakenteeseen tähtääviä käy-täntöjä
jo parin vuosikymmenen ajan. Kaupunki on seurannut sisäisen kasvun
ja kehityksen mallia. Yleiskaavoitus on ollut ratkaisevassa
roolissa. Kaavalla on asetettu selvät rajat rakentamisen
leviämi-selle. Kasvu on suunnattu alueen sisälle ja kaupan
suuryksikköjä ei ole sallittu toteu-tettavaksi rajausten
ulkopuolelle. Kaupal-liset palvelut ovat pysyneet ja kasvaneet
kaupunkirakenteen sisällä. Ratkaisevaa on ollut kunnallinen
päätöksenteko.
Freiburgissa asuntorakentamisen läh-tökohtana on ollut
vuotuiselle energian käytölle standardina 65 kWh/m2. Koko-naisia
alueita on jo kuitenkin rakennettu energiatehokkuudella 15 kWh/m2
ja plus-energiaperiaatteella. Aurinkoenergian laajamittainen
hyödyntäminen on tullut mahdolliseksi johtuen mahdollisuudes-ta
syöttää ylimääräinen sähkö yleiseen sähköverkkoon.
Plusenergia-asuntojen omistajat myyvät jopa 2/3 tuottamastaan
sähköstä markkinoille ja kuolettavat siten investointiaan
uusiutuvaan energiaan. Syöttötariffi on mahdollistanut tämän
teknologian yleistymisen.
Göteborgissa on otettu käyttöön suun-nittelunormi, jonka mukaan
kaupunki edellyttää kaukolämpöverkoston piirissä olevilta alueilta
60 kWh/m2/v tehokkuutta ja kaukolämmön ulkopuolella vastaava arvo
on 40 kWh/m2/v. Tämä kannustaa yhdyskuntarakenteen tiiviyteen.
Englan-
Pyrkimyksenä on, ettei asuinalue tuota ollenkaan
hiilidioksidipäästöjä.
Alueen lämmitykseen ja sähköntuo-tantoon liittyvät ratkaisut
mietitään kaa-varunkovaiheessa. Kaukolämmön lisäksi otetaan
huomioon erilaiset paikalliset ja talokohtaiset
energiantuotantomahdol-lisuudet, esimerkiksi aurinkoenergia,
maalämpö, tuulienergia ja bioenergia. Skaftkärrin alueen
suunnittelu ja inno-vaatiotyö tehdään laajassa yhteistyössä
Sitran Energiaohjelma keskittyy rakennetun ympäristön
energian-käytön tehostamiseen.
Ohjelman tavoitteena on:• edistää Suomen nopeaa muu-
tosta ja uusiutumista energiate-hokkaimmaksi yhteiskunnaksi ja
kannustaa suomalaisia energian säästämiseen
• luoda uusia kasvavia markkinoi-ta ja menestyvää liiketoimintaa
energian tehokkaan käytön ja sen kestävän tuotannon alueella
• pyrkiä kumppaneidensa kanssa kääntämään kasvava energia käyttö
laskuun koko yhdyskun-tasektorilla.
-
MAANKÄYTTÖ 1/200918
Sirkka-Liisa Anttila
Alueellistaminen on aina vaikea päätös
”Hallitusohjelman alueellistamisen tavoite sitoo niin hallitusta
kuin yksittäisiä ministereitäkin.”
Viime aikoina on käyty vilkasta keskuste-lua Hämeen ja Uudenmaan
maanmittaus-toimistojen alueellistamisesta. Helsingin toimipisteen
henkilöstön keskuudessa asia on luonnollisesti aikaansaanut paljon
keskustelua. Se on herättänyt epävarmuut-ta ja huolta. Nykyisen
Uudenmaan maan-mittaustoimiston henkilöstö on tuonut minulle
vahvasti esille alueellistamista vastustavan näkemyksensä.
Henkilöstön edustajat ovat myös pariin otteeseen käy-neet
puheillani ministeriössä, jolloin he ovat ilmaisseet selkeästi
kannattavansa Hämeen ja Uudenmaan maanmittaustoi-mistojen
yhdistämistä, mutta vastusta-vansa hankkeeseen sisältyvää
alueellis-tamista. Haluan kuunnella hyvin herkällä korvalla
henkilöstön mielipiteitä, mutta joudun päätöksenteossa ottamaan
huo-mioon myös hallitusohjelman ja valtion tuottavuusohjelman
tavoitteet.
Alueellistamispäätökset ovat aina vaikeita. Ne ovat vaikeita
ratkaisuja meil-le päätöksen tekijöille, mutta erityisen raskaita
ne ovat alueellistettavan yksikön
työntekijöille. Henkilöstölle käynnissä oleva
alueellistamishanke tuo epävar-muutta, joka vie helposti
mielekkyyden työstä. Ymmärrän hyvin Uudenmaan maanmittaustoimiston
alueellistamisen aiheuttaman huolen.
Pääministeri Matti Vanhasen II halli-tusohjelman mukaisesti
valtion hallinnon työpaikkojen alueellistamista jatketaan.
Pääkaupunkiseudulle muuttaa vuosittain 60 000 henkeä ja hallituksen
tavoitteena on luoda työpaikkoja myös maan eri osiin.
Hallitusohjelman alueellistamisen tavoi-te sitoo niin hallitusta
kuin yksittäisiä ministereitäkin. Hallituskauden tavoite on 4 000–8
000 työpaikan sijoittaminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.
Pää-tökset tehdään viimeistään 2011 ja siirrot toteutetaan vuoteen
2015 mennessä.
Maanmittauslaitoksesta tehtiin laaja alueellistamisselvitys
vuonna 2003. Lai-toksen henkilöstö on jo nykyisin sijoitettu koko
valtakunnan kattavana verkostona lähes 80-prosenttisesti
pääkaupunkiseu-dun ulkopuolisiin toimipisteisiin. Vuonna 2003
tehdyssä alueellistamisselvityksessä esitettiin Lohjan ja Porvoon
toimipistei-den vahvistamista ja maastotietojen kerää-mis- ja
ajantasaistamistehtävissä olevan henkilöstön sopeuttamista
toimialueensa kysyntää vastaavaksi.
Vuoden 2003 jälkeen Maanmittauslai-tos on toteuttanut
alueellistamistoimenpi-teinä yhtenäisarkiston siirron Jyväskylään
ja atk-palvelukeskuksen siirron Hämeen-linnaan ja Jyväskylään. Nämä
siirrot koskivat yli neljääkymmentä virkaa. Uu-denmaan
maanmittaustoimistoa koskeva esitys ei ole edennyt yhtä
selväpiirteisesti. Tämän johdosta teetettiin uusi tarkenta-va
selvitys mahdollisuuksista vahvistaa Lohjan ja Porvoon
toimipisteitä. Selvitys päätettiin samalla laajentaa koskemaan myös
Hämeen maanmittaustoimistoa. Annoin selvityspyynnön
Maanmittauslai-tokselle kesäkuussa 2008 ja perusteellinen selvitys
saatiin ministeriöön vuoden 2008 loppupuolella.
En halua vähätellä Uudenmaan maan-mittaustoimiston
alueellistamisesityksen aiheuttamaa huolta, mutta se on kuitenkin
moniin muihin alueellistamishankkei-siin verrattuna hyvin suppea ja
valtaosa siirroista tapahtuisi työntekijöiden asuin-
kuntien työssäkäyntialueiden sisällä. Alu-eellistaminen
tultaisiin myös tekemään melko pitkän, neljän vuoden, siirtymäajan
puitteissa.
Helsinkiin jäisi jatkossakin ns. täyden palvelun palvelupiste.
Vuoden 2010 alusta lukien maanmittaustoimistoihin siirtyvät
kirjaamistehtävät. Tällöin myös Helsinkiin on sijoitettava
kirjaamistehtä-vätoiminto asiakaspalveluineen, joka tuo uusia
tehtäviä maanmittaustoimistoon. Näillä Helsinkiin jäävillä
toiminnoilla pyritään varmistamaan työpaikka niil-le, jotka eivät
oman elämäntilanteensa takia pysty käymään töissä Lohjalla tai
Porvoossa.
Uudenmaan Maanmittaustoimiston alueellistamisessa on myös
käytettävis-sä kaikki ne valtionhallinnon tukitoi-met, joita
vastaavissa muutostilanteissa yleensäkin käytetään. Tällaisia ovat
mm. uudelleen kouluttaminen, muuttoraha, siirrot muiden
työnantajien palvelukseen, oman yrityksen perustamisen tukeminen ja
irtisanoutumiskorvaus.
Maanmittauslaitoksen suurin voima-vara on osaava henkilöstö.
Henkilöstön osaaminen luo perustan koko toiminnalle.
Tulevaisuudessa erityisen merkittävää on, miten hyvin
maanmittauslaitos pys-tyy säilyttämään nykyisen alueellisen
toimipisteverkon ja miten eri puolille Suomea saadaan myös
vastaisuudessa hyvin koulutettuja ja motivoituneita osaajia.
Maanmittauslaitoksen toiminta eli sen varsinaiset työmaat ovat myös
vastaisuudessa pääosin maaseudulla. Tä-täkään näkökohtaa ei voi
ohittaa ratkaisua tehtäessä. Toisaalta ratkaisua tehtäessä on
luonnollisesti otettava huomioon myös hyvän henkilöstöpolitiikan
asettamat vaatimukset. Voin vakuuttaa, että haluan tehdä asian
valmistelussa jatkossakin yhteistyötä henkilöstön kanssa, jotta
asi-assa saavutetaan mahdollisimman hyvä lopputulos.
Kirjoittaja on
maa- ja metsätalousministeri.
”Haluan kuunnella hyvin herkällä kor-
valla henkilöstön mielipiteitä, mutta
joudun päätöksenteossa ottamaan
huomioon myös hallitus ohjelman ja
valtion tuottavuusohjelman tavoit-
teet”, sanoo ministeri Anttila.
© M
aa-
met
säta
lousm
inis
teriö
PUheenVUORO
-
19MAANKÄYTTÖ 1/2009
Göran Eriksson Käännös: Pekka Halme ja Henrik Ungern
omistusasunnot todellisuutta Ruotsissa toukokuussa
Kolmiulotteinen kiinteistönmuodostus tuli Ruotsissa
mahdolliseksi jo vuoden 2004 alussa. Vuosina 2004–2008 on
muodostettu 240 3D-kiinteistöä, ja kysyntä näyttää kasvavan hieman
joka vuosi.
RUOTSIN HALLITUS on esittänyt val-tiopäiville, että toukokuun 1.
päivästä 2009 alkaen olisi mahdollista omistaa oma
asuinhuoneistonsa (ägarlägenhet) usean asunnon käsittävässä
talossa. Esi-tyksen mukaan omistusasunnosta muo-dostettaisiin yhden
asunnon käsittävä kolmiulotteinen kiinteistö, nk.
omistus-asuntokiinteistö (ägarlägenhetsfastighet). Esityksellä
vihdoin toteutettavaa ruotsa-laisen lainsäädännön muutosta pidetään
erittäin tervetulleena.
Kolmiulotteinen (3D) kiinteistönmuo-dostus tuli Ruotsissa
mahdolliseksi jo
vuoden 2004 alussa. Vuosina 2004–2008 on muodostettu 240
3D-kiinteistöä, ja ky-syntä näyttää kasvavan hieman joka vuosi.
Lantmäteriet totesi äskettäin tekemässään 3D-lainsäädäntöä
koskevassa arviossa, että säännökset ovat toistaiseksi toimineet
kokonaisuutena erittäin hyvin.
AsuntopolitiikkaVuoden 2004 hallitus sisällytti lakitekstiin
rajoituksen, joka kielsi omistusasuntokiin-teistöjen muodostamisen.
Jotta vuokra- tai asumisoikeusasunnoista saattoi muodos-taa
3D-kiinteistön, täytyi kiinteistöön
kuulua vähintään viisi asuntoa. Nykyinen hallitus ehdottaa oman
politiikkansa mu-kaisesti, että olisi mahdollista muodostaa myös
ainoastaan yhden asunnon käsittä-viä omistusasuntokiinteistöjä.
Lakimuutos tehtiin, koska hallituksen mielestä asumismuotojen
moninaisuudel-la ja niihin liittyvällä valinnanvapaudella on oma
arvonsa. Ruotsissa nykyisin mah-dollisia asumismuotoja ovat
vuokraoike-us, osuustoiminnallinen vuokraoikeus sekä asumisoikeus.
(Ruotsissa ei ole Suomen kaltaista asunto-osakeyhtiölakia, mistä
seikasta edellä oleva lausuma kum-
-
MAANKÄYTTÖ 1/200920
misen ehto on, että siten syntyy vähintään kolmen tällaisen
kiinteistön muodostama yhtenäinen kokonaisuus. Yhteinen omai-suus
kuten rakennuksen vesikatto, julki-sivut, porraskäytävät ja
varastot tulisivat tavallisesti muodostamaan yhteisomistus-yksikön
(gemensamhetsanläggning), jota hallitsisi asuntokiinteistöjen
omistajien muodostama osakaskunta. Toinen ehto on, että
omistusasuntokiinteistöjä voi toistaiseksi muodostaa vain
uudisrakenta-misen yhteydessä eli ei jo olemassa oleviin
asuinrakennuksiin. Toimistorakennuksen voisi kuitenkin muuttaa
omistusasunto-kiinteistöiksi edellyttäen, että rakennusta ei ole
käytetty asumistarkoituksiin vii-meisten kahdeksan vuoden aikana.
Myös olemassa olevien rakennusten päälle rakennettavia erillisiä
lisärakennuksia voisi lohkoa kiinteistöiksi.
Siltä varalta, että asunnon omistaja häiritsee kohtuuttomasti
naapureita, tulee lakiin säännökset, kuinka naapurit tai
osakaskunta voivat puuttua ongelmaan. Hallitus on myös esittänyt,
että omistus-asuntokiinteistöjen verotusarvioinnissa ja
verotuksessa sovellettaisiin samoja peri-aatteita kuin pientalojen
kohdalla.
Kiinnostus ja vaikutuksetRakennus- ja kiinteistöyhtiöt ovat
olleet hyvin kiinnostuneita uudesta lainsää-dännöstä. Yhtiöt ovat
arvioineet, että uudisrakentaminen tulisi ilman muuta lisääntymään
erityisesti, koska vuokraoi-
puaa ja omistusasuntokiinteistöt tulevat lainsäädäntöön. Toim.
huom.)
Niiden lisäksi on nyt tulossa omis-tusoikeus. Vuokra- ja
asumisoikeuteen verrattuna omistusoikeus antaa omista-jalle enemmän
vaikutusmahdollisuuksia asumiseensa, koska omistusoikeuteen ei
periaatteessa liity mitään rajoituksia. Omistusasuntokiinteistön
ostaja voi hakea saannolleen lainhuutoa samalla tavalla kuin mihin
tahansa kiinteistöön. Omistaja voi kiinnittää ja pantata
kiinteistönsä. Omistaja voi itsenäisesti hallita kiinteistö-ään
(määrätä kiinteistöstään), eikä esimer-
kiksi vuokraamiseen tarvita erillistä lupaa. Hallitus toivoo,
että lakiuudistus lisää asuntotuotantoa, ja se arvioi, että
vuokra-asuntojen tarjonta samalla lisääntyy.
Lain sisältöKiinteistönmuodostamislaki, joka sää-telee
3D-kiinteistönmuodostusta, tulisi esityksen mukaan koskemaan myös
omistusasuntokiinteistöjä. Se tarkoittaa, että
omistusasuntokiinteistö muodostet-taisiin maanmittaustoimituksessa,
jossa toimitusinsinööri arvioi, täyttyvätkö muo-dostamisen
edellytykset. Yksi muodosta-
-
21MAANKÄYTTÖ 1/2009
keusasuntojen rakentaminen on vähen-tynyt. Myös rahoittajat,
eivätkä vähiten ulkomaiset yritykset, ovat suhtautuneet esitykseen
positiivisesti. Useimmissa Euroopan maissahan omistusasunnot ovat
tavallisia, koska asumisoikeusmallia ei yleensä ole.
Kuinka suureksi voidaan omistusoi-keusasuntojen tuotannon sitten
odottaa kasvavan? Erään arvion mukaan voisi määrä olla 3 000–5 000
asuntoa vuodessa. Lainmuutos voi myös synnyttää entistä
dynaamisempaa kaupunkirakennetta, jos-sa erilaiset asumismuodot
sekoittuvat.
NykytilanneKoska vallitseva rahoituskriisi ja mata-lasuhdanne
ovat nopeasti heikentäneet asuntomarkkinoita, voi uuden lain
al-kutaival kuitenkin olla vaikea. Toisaalta taas voi patoutunut
omistusasuntokiin-teistöjen muodostamisen tarve pitää yllä tai
käynnistää rakentamisen vuoden 2009 loppupuolella. Ruotsissa
rakennetaan normaalisti noin 35 000 asuntoa vuo-dessa, mutta
Boverketin (Valtion asun-topolitiikkaa valvova virasto) tuoreen
ennusteen mukaan uudisrakentaminen tulee vuonna 2009 laskemaan noin
16 000 asuntoon rahoitusmarkkinoiden ongel-mien vuoksi.
Kansainvälinen katsausOmistusasunnot eivät ole – kuten olen yllä
maininnut – mikään uusi ilmiö. Austra-liassa on pitkään ollut
omistusasuntoja, nk. strata titles, kuten myös Japanissa ja USA:ssa
(condominiums). Monissa Eu-roopan maissa kuten Saksassa, Italiassa,
Espanjassa ja Unkarissa on erilaisia omis-tusasuntomalleja. FIG:n
3. ja 7. komissiot ovat perustaneet työryhmän seuraamaan
3D-kiinteistönmuodostuksen ja omistus-asuntoinstituution
kehittymistä.
Pohjoismaissa on käytössä muutamia omistusasuntojärjestelmiä,
joissa omistus on joko suoraa tai epäsuoraa. Tanskan nk.
ejerlejlighed-mallissa omistetaan itse asunto, mutta maa ja
yhteinen omaisuus ovat yhteisomistuksessa. Ehdotettu ruot-salainen
malli muistuttaa Tanskan rat-kaisua. Norjan
eijersektion-järjestelmässä usean asunnon rakennus omistetaan
yhteisesti, mutta osuudenomistajalla on käyttöoikeus tiettyyn
asuntoon. Islannissa on samankaltainen järjestelmä. Suomen
järjestelmään kuuluvat nk. osakehuoneis-tot ja asunto-osakeyhtiöt,
joihin en tässä artikkelissa mene sen enempää.
AjatuksiaNäen itse, kuten Ruotsin Maanmittari-yhdistyskin,
erittäin myönteisenä, että
Kirjoittaja on entinen LMV:n markkinointipäällikö ja Ruotsin
Maanmittariyhdistyksen puheenjohtaja, nykyisin
maanmittausalan konsultti Gävlessä. Sähköposti
goran.eriksson gavlenet.se.
asunnon suora omistus tulee Ruotsissa mahdolliseksi.
Lantmäterietin mark-kinointipäällikkönä sain usein vastata
kysymykseen, miksei omistusasuntokiin-teistöjen muodostaminen ollut
mahdollis-ta, kun 3D-kiinteistöjä voitiin muodostaa muita
tarkoituksia varten. Olen myös vakuuttunut siitä, että lakiesitys
on tark-kaan harkittu ja että se tuo myönteisen lisän
asuntomarkkinoihin, sekä suurten kaupunkien asuntojen
uudistuotantoon että muutosrakentamiseen seuduilla, joilla
uudisrakentaminen on vähäistä. On erittäin hyvä asia, että
säännökset sijoitetaan kiinteistönmuodostamisla-kiin, koska se
turvaa niiden sujuvan ja oikeudellisesti varman soveltamisen. Uudet
omistusasuntokiinteistöt merki-tään kiinteistörekisteriin kuten
tavalliset kiinteistöt. Uudistus myös synnyttää jännittävän
haasteen maanmittareille riippumatta siitä, työskentelevätkö he
kiinteistö- ja rakennusyhtiöissä, kunnissa, maanmittauslaitoksessa
tai maanmittaus-alan konsultteina!
Mikä ihmeen bob?
Useissa Ruotsista tulleissa artik-
keleissa Maankäytössäkin on ollut
kuvituksena osuvia piirroksia, joi-
den alareunassa näkyy nimimerkki
”BoB”.
BoB, Bo Bergström, on maan-
mittari, tätä nykyä länslantmätare
eli lääninmaanmittausinsinööri
Örebrossa, 23 työntekijän läänin-
maamittauskonttorissa. Bo kertoo
”kuuluvansa 40-lukulaisiin, jolla
on hiukan jo hopeaa hiuksissa ja
joka kohta jättää hommat nuo-
remmille”. Bo on työskennellyt
Lantmäteriverketissä vuodesta
1975, suurimman osan Örebrossa,
mutta myös pääkonttorissa Gäv-
lessä 8 vuotta.
Bo kertoo taideharrastuksensa
jatkuneen koko työuran: hän on
laatinut lukuisia pilapiirroksia ja
muita kuvituksia LMv:n eri julkai-
suihin, mutta myös muille viran-
omaisille, kuten poliisihallinnolle.
Toinen puoli hänen taiteellista
karriääriään on akvarellimaalaus.
Bo on järjestänyt viitisentoista
akvarellinäyttelyä eri puolilla
Keski-Ruotsia parin vuosikymme-
nen aikana.
BoB:n piirroksiin voi törmätä
LMv:n esitteissä, julkaisuissa
mutta myös maanmittausalan
ammattilehtien sivuilla. Piirroksille
on yhteistä taiteellisuuden lisäksi
osuvuus ja huumorilla terästetty
selkeä viesti, jolla kulloistakin
sanomaa konkretisoidaan.
Pekka Lehtonen
-
MAANKÄYTTÖ 1/200922
Mietinnössä on pohdittu mm. omaisuuden siirtoa pakkotoimin
kaupallisille toi-
mijoille: maanomistaja voi aiheellisesti kysyä, mitä hänelle
siitä hyvitetään.
Pekka Lehtonen
VIIME VUODEN marraskuussa valmistui Ruotsissa laaja mietintö
koskien ehdotusta lunastus- ym. lakien korvaussäännösten
uusimiseksi (SOU 2008:99). Mietintö on kokonaisuudessaan
luettavissa inter-netissä osoitteessa
www.regeringen.se/content/1/c6/11/48/62/067118aa.pdf.
Esityksessä ehdotetaan kaikkiaan 16 eri lain muuttamista.
Lopullinen mietintö on syntynyt vuoden 2005 joulukuussa aloite-tun
työn tuloksena. Mietinnön laatimiseen on osallistunut suuri joukko
asiantuntijoi-ta ja erilaisten intressiryhmien edustajia. Kaikkine
liitteineen esitys käsittää lähes 550 sivua ja siihen liittyy myös
useita eriäviä mielipiteitä (särskilda yttranden). Lakimuutokset
voisivat tulla voimaan aikaisintaan 1.7.2010.
Tarkoitukseni on tässä esittää muuta-mia mietinnön keskeisiä
ehdotuksia sekä samalla kommentoida niitä.
VoitonjaostaLakimuutoksen lähtökohtana on ollut se, että
nykyiset lunastussäännökset ovat pe-
räisin 1970-luvulta. Siksi on ollut tarpeen tarkastella
korvaussäännösten toimivuutta tämän päivän yhteiskunnassa.
Erityisesti on myös korostettu sitä, että hallitus-muodossa taattu
omaisuudensuoja on minimisuojaa, mikä ei estä omaisuuden
suojaamista tehokkaammin.
Mietinnössä on kiinnitetty huomiota muun muassa siihen, että
aikaisemmin lunastusmenettely palveli lähinnä julki-sen sektorin
maanhankintaa. Nykyisin lunastukset tapahtuvat monissa tapauksis-sa
yksityisten toimijoiden lukuun, jolloin maanhankinnan taustalla on
olemassa myös taloudellisen hyödyn ts. voiton tavoittelua.
Tästä syystä on lunastuslain (ex-propriationslagen 1972:719) 4.
luvun 3 §:ää ehdotettu muutettavaksi siten, että kun lunastus
toimitetaan sellaista yritys-toimintaa varten, jota harjoitetaan
pääosin kaupallisilla ehdoilla, tulee luovuttajalle lain 4:1 §:n
mukaan määrättävän korva-uksen lisäksi määrätä sellainen erityinen
korvaus, missä kohtuullisesti otetaan huo-
mioon se hyöty, mikä lunastajalle koituu lunastetusta
omaisuudesta. Esimerkkinä tällaisesta kaupallisesta toiminnasta on
mainittu mm. tele- ja sähköyhtiöt (ei kui-tenkaan kantaverkko,
josta Svenska Kraft-nät vastaa). Ei- kaupallisesta toiminnasta
esimerkkejä puolestaan ovat mm. ympä-ristönsuojelu sekä yleiset
tiet ja rautatiet kuten myös kunnallinen maanhankinta silloin, kun
kyse on lähinnä raakamaan lunastamisesta. Muutoin tonttimaa voi
käyttötarkoituksensa mukaan kuulua kumpaankin ryhmään. Mietinnössä
ei kui-tenkaan oteta kantaa siihen, kuinka suuri tämän
voitonjako-osuuden tulisi olla, vaan se aiotaan jättää
tapauskohtaisesti harkittavaksi ja muotoutuvan oikeuskäy-tännön
varaan.
Omilta opiskeluajoilta on muistiin jäänyt hokema siitä, että
korvattava on se, mitä luovuttaja menettää eikä se, mitä lunastaja
saa. Ruotsissa tästä kysymyk-sestä on kuitenkin käyty keskustelua
jo pidempään. Kun omaisuutta siirretään pakkotoimin kaupallisille
toimijoille, voi
Ruotsin tie on meidänkin tiemme?Simo Mikkola
-
23MAANKÄYTTÖ 1/2009
maanomistaja aiheellisesti kysyä, mitä hänelle siitä hyvitetään.
On kuitenkin tähdennettävä, että varsi-naisesta yritysvoiton
jakamisesta ei ole kyse. Omistajahan ei liioin kan-na minkäänlaisia
yritystoimintaan liittyviä riskejä. Itse asiassa voitonja-olla on
lähinnä tarkoitus simuloida sellaista kauppaneuvottelua, missä
myyjä ostajan suostumuksella saa jonkinlaisen kohtuullisen
hyvi-tyksen omaisuutensa siirtymisestä tuottavampaan käyttöön.
Kun voitonjakoperiaatetta ol-laan nyt tuomassa yleisen
lunas-tuslain korvausperusteisiin, on syytä huomauttaa, että
Ruotsin kiinteistönmuodostamislaissa (fas-tighetsbildningslagen
1970:988) on jo tälläkin hetkellä eräissä alueen siirroissa ym.
rakennuspaikan muodostustapauksissa noudatettu samaa käytäntöä
(vinstfördelnings-fall). Nimenomaisen lainsäädännön puuttumisesta
huolimatta ei voi-tonjaon soveltaminen ole täysin tuntematonta
Suomessakaan. Tästä esimerkkinä voidaan mainita ikui-suuskysymys
vesijättömaan hin-noittelusta. Tosin viimeisimmän
Maanmittauslaitoksen ohjeistuksen mukainen tulkinta on tässä
suh-teessa omintakeinen: voitto kun yritetään kokonaisuudessaan
jakaa luovuttajalle.
Kiinteistön erityisestä arvosta omistajalleen
Edellä mainittua lunastuslain 4:1 §:n pe-russäännöstä on
tarkoitus muuttaa lisäksi niin, että jatkossa lunastuskorvausta
mää-ritettäessä luovuttaja saisi käyvän hinnan mukaisen korvauksen
päälle kaavamai-sesti määritettävän 25 %:n suuruisen
lisäkorvauksen, millä olisi tarkoitus ottaa huomioon se erityinen
arvo, joka omai-suudella on kiinteistönomistajan kannalta
(fastighetsägarens eget individuella värde av egendomen).
Perinteisesti on totuttu ajattelemaan, ettei korvauksia
määrättäessä tule ottaa huomioon tunnearvoja. Syynä tähän on muun
muassa se, ettei tällaisten arvojen rahallinen selvittäminen ole
kovinkaan helppoa. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei näitä
arvoja olisi olemassa. Kukin meistä voi itse tykönään miettiä,
olisiko välittömästi valmis luopumaan omakotitalostaan tai
kesämökistään käy-västä hinnasta. Vastaus on todennäköisesti
kielteinen eikä muuksi muuttuisi, vaikka ostaja kertoisi
hankkivansa aluetta ylei-seen tarpeeseen.
Pakkolunastuksen kohdistuessa omaan kotiin ovat tunnearvot
korkeimmillaan, koska lunastuksen myötä ei menetä pelkästään
fyysistä esinettä, vaan myös kokonainen elinpiiri ystävineen ja
naapu-reineen. Toisaalta kaupunkilaiselle saattaa pieni
metsäpalstakin tarjota sellaisia elä-myksiä ja
puuhailumahdollisuuksia, ettei tuostakaan maapalasta oltaisi
valmiita luopumaan pelkän puutavaran hinnalla.
Tarkemmin ajatellen myös suomalai-sessa lainsäädännössä on
nähtävissä edellä kuvatun kaltaista ajattelua. Kun 1990-lu-vulla
säädettiin laki omaisuuden lunastuk-sesta puolustustarkoituksiin
(1301/1996), säilytettiin siinä tarkoituksellisesti
korva-uskriteerinä yleisestä lunastuslaista poike-ten korkein käypä
hinta. Pyrkimyksenä oli muun muassa estää kielteisten asenteiden
syntymistä lunastuksen yhteydessä ja vai-kuttaa siihen, että
pakkotoimien kohteeksi joutuneet kokisivat saaneensa täyden
kor-vauksen menetyksistään.
Oman käsitykseni mukaan jonkinlai-nen lisäkorvaus ehkäisisi myös
tehok-kaasti sitä, ettei korvaus mahdollisten ar-viointiin
liittyvien epävarmuustekijöiden vuoksi missään olosuhteissa jäisi
ainakaan alle käyvän hintatason. Tässä suhteessa olisi siten kyse
myös jonkinlaisesta arvi-oinnin varmuusmarginaalista.
Po. mietinnössä on selvyyden vuoksi vielä todettu, että
luovuttaja voi lukea hyväkseen sekä 25 %:n lisäerän että
voi-tonjako-osuuden, mikäli sellainen tulee kyseeseen.
Odotusarvojen korvaamisestaToisin kuin meillä Suomessa, on
ruotsa-laisessa lunastuslaissa ollut maan sallitun käyttötavan
muutoksen varalle ns. pre-sumtiosäännös (presumtionsregel), mikä
käytännössä on merkinnyt sitä, ettei lu-nastuskorvauksessa ole
otettu huomioon odotusarvoa, vaan korvaus on määrätty nykykäytön
perusteella. Nyt tämä sään-nös, joka mietinnön mukaan on merkinnyt
poikkeusta käyvästä hinnasta, esitetään kumottavak-si. Mietinnössä
on analysoitu laajasti säännöksen perusteita ja merkitystä.
Lopputuloksena on päädytty siihen, ettei presumtio-säännöksellä
katsottu olevan enää nykyisin sellaista merkitystä kuin, mitä sillä
aikoinaan ajateltiin ole-van. Lisäksi sen käyttöä pidetään
epäoikeudenmukaisena, koska tällainen arvonleikkaus kohdistuu vain
niihin maanomistajiin, joiden maata lunastetaan, kun taas muut
ympärillä olevat voivat lukea hy-väkseen arvonnousuhyötyjä.
yritysvaikutuksen huomioonottaminen
Viimeisenä merkittävänä uudistusesi-tyksenä voidaan nostaa
esille säännös lunastuksen yritysvaikutuksen huomioon ottamista
(influensregeln). Mietinnön mukaan ei korvauksessa tule jatkossa
ottaa huomioon lunastusyrityksen omai-suudelle aiheuttamaa arvon
alenemista, kun nykyisin maanomistajalla on voinut olla näissäkin
tilanteissa tietty sietovel-voite. Kyseisestä lunastuslain 4:2
§:stä ehdotetaan vielä kumottavaksi säännös lunastusyrityksen
aiheuttaman arvon nousun huomioon ottamatta jättämisestä. Siten
luovuttajalle korvattaisiin jatkossa aina käyvän hinnan mukaan
riippumatta siitä, onko itse lunastusyritys aiheuttanut kokonaan
tai osaksi omaisuuden arvon-nousun.
Mitä tämä kaikki maksaaMietinnössä on lisäksi esitetty laskelmia
siitä, mikä vaikutus aiempaa korkeam-milla lunastuskorvauksilla
tulisi olemaan eri tilanteissa. Laskelmia on laadittu eri
vaihtoehdoille lähtien olettamuksesta, että korvausmäärät
nousisivat 10/50/100 %. Edes lunastuskorvausten
kaksinkertais-taminen ei vaikuttaisi tyypillisesti kuin muutamia
prosentteja eri hankkeiden kokonaiskustannuksiin. Tätä selittää se,
että esimerkiksi nykyaikainen tien- tai ra-danrakentaminen on
sinänsä niin kallista, että maanhankinta edustaa kustannuksista
vain pientä murto-osaa.
Kaikkein merkittävimmin lunastuskor-vausten määrän lisääntyminen
vaikuttai-sikin luonnonsuojeluhankkeisiin, missä
budjettimäärärahojen tarve lisääntyisi lähes samassa suhteessa kuin
lunastuskor-vauksien määrä. Varmuudella keskustelua aiheuttaa myös
lakiuudistuksen mah-dollinen vaikutus asumiskustannuksiin.
Selvityksessä on päädytty siihen, että lunastuskorvausten määrä ei
välttämättä
”Mielenkiintoista on nähdä,
mitä vaikutusta Ruotsissa
mahdollisesti säädettävällä
ja periaatteellisesti varsin
merkittävällä lunastuslain
uudistuksella tulee olemaan
suomalaiseen lainsäädän-
töön.”
-
MAANKÄYTTÖ 1/200924
näkyisi niinkään lopullisissa asuntojen hinnoissa, vaan merkitsi
pikemminkin rahavirtojen uudelleen jakoa maanomis-tajien ja kuntien
välillä.
Haetaanko oppia lahden takaa?
Suomessa on usein tavattu hakea mallia erilaisiin
yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja toimintoihin läntisestä naapurista.
Mie-lenkiintoista onkin nähdä, mitä vaikutusta Ruotsissa
mahdollisesti säädettävällä ja periaatteellisesti varsin
merkittävällä lunastuslain uudistuksella tulee olemaan suomalaiseen
lainsäädäntöön. Molemmis-sa maissa nykyinen
pakkolunastuslainsää-däntö on peräisin 1970-luvulta Ruotsin
lunastuslain ollessa kuitenkin muutamia vuosia omaamme vanhempi.
Lunastuslait ovat päällisin puolin samanlaisilta vaikut-tavia,
mutta maanomistajan näkökulmasta katsottuna ovat eräät ruotsalaisen
lain säännökset merkinneet suomalaiseen nähden niukempaa
korvauslinjaa. Toisaal-ta on myös hyvä muistaa, että Ruotsissa on
perinteisesti suosittu vapaaehtoista maanhankintaa, mikä voi
lähtökohtaisesti merkitä jonkin verran korkeampia hintoja, mutta
saattaa toimia muutoin tehok-kaammin ja kaikkia osapuolia paremmin
tyydyttävällä tavalla.
Lunastusmenettelyä ja sen oikeutusta on sinänsä pohdittu
vuosisatojen ajan
ja keskustelu tästä instituutiosta jatkuu maailmalla edelleenkin
vilkkaana. Yhteis-kunnan kehittyessä on ollut välttämätöntä luoda
mekanismeja, jolla tietty maa-alue on saatu yleiseen käyttöön
sellaisissa tilanteissa, missä maanomistaja hintavaa-timustaan
asettaessaan muutoin käyttäisi hyväkseen monopoliasemaansa tai ehkä
jopa kokonaan kieltäytyisi myymisestä. Tämän kaltaiset syyt
muodostavat pak-kolunastuksen keskeisen perustan ja
oikeutuksen.
Historiallisesti korvaustasoon ovat keskeisesti olleet
vaikuttamassa myös arviot siitä, kuinka kalliiksi maanhankinta voi
lunastuksen seurauksena tulla, ja mi-hin yhteiskunnalla on
ylipäätään varaa. Monet meistä muistavat myös 1970-lu-vun kiivaat
maapakettilain säätämisen aikoihin käydyt keskustelut koskien
maanomistajan oikeutta hyötyä maastaan ns. ansiottoman arvonnousun
kautta. Nykyisin kansantaloutemme varallisuus ei samalla tavoin
muodosta reunaehtoa lunastuskorvauksien määrälle – kysymys on
poliittisesta valinnasta, mutta se onkin jo toinen juttu.
Matti Myllyniemi
”Metsänhoidon rapautuminen
näkyy hoitamattomina
taimikoina, ylitiheinä nuorina
metsinä ja järeän laatupuun
vähenemisenä.”
METSÄPOLITIIKKA menetti syömä-hampaansa vuoden 1993
metsäverouu-distuksessa. Metsätilojen pirstoutuminen,
omistajarakenteen muutos ja myyntivero-tus johtavat passiiviseen
metsätalouteen, jota ei verohelpotuksilla, valistuksella eikä
pienillä metsäpolitiikan paikkaus-keinoilla pystytä ohjaamaan.
Porkkanat yksin eivät auta, tarvitaan myös keppiä, koska
nykymenosta seuraa metsätalou-den kannattavuuden heikkenemistä ja
metsäteollisuuden alasajoa saneeraami-sen sijaan. Metsä tuottaa
hitaasti mutta varmasi, jos laatupuuta tuotetaan ja sille turvataan
tasainen menekki. Passiivinen, omistusverotyyppinen veromuoto
pitäisi korvata yrittäjäveroluonteisella, kuten maatalouden
puolella, tai ottaa käyttöön metsien kiinteistövero, joka aktivoisi
met-sänomistajat hakkaamaan ja hoitamaan metsiään.
Saako metsästä pölliä, kuten pääministerin paidassa luki?
Venäjän puutullit ja kotimaisen puun saatavuus näyttävät
metsäteollisuuden akuuteilta ongelmilta, mutta syyt ovat
syvemmällä. Metsätalouden murros alkoi jo 1970-luvulta
metsänomistajara-kenteen muutoksella. 1990-luvun alun
metsäverouudistus antoi lisävauhtia ja EU-maatalouspolitiikka, joka
suosii maa-talousyritysten kasvattamista, vähentää metsätalouden
päätoimisia harjoittajia. Metsätilojen pirstoutuminen jatkuu. Se on
pahin ongelma samalla kun metsätilat siirtyvät passiivisempaa
metsänkäyttöä harrastavien käsiin, jotka asuvat useimmi-ten muilla
paikkakunnilla, jolloin fyysi-nen yhteys metsäpalstaan katkeaa.
Oman metsäpalstan omistushalua ruokkivat tun-neseikat ja
varautuminen taloudellisiin kriiseihin. Yhteiskunta ei
lainsäädännöllä rajoita kannattamattomien talousyksi-
Kirjoittaja on tekniikan lisen siaatti, joka toimii maaoikeus
insinöörinä
Vaasan käräjäoikeudessa. Sähköposti simo.mikkola oikeus.fi.
-
25MAANKÄYTTÖ 1/2009
Metsäverotus on tärkeä osa metsäpolitiikkaaPassiivinen
omistusverotyyppinen veromuoto pitäisi korvata
yrittäjäveroluonteisella kuten maatalouden puolella, tai ottaa
käyttöön metsien kiinteistövero, joka aktivoisi metsänomistajat
hakkaamaan ja hoitamaan metsiään.
köiden muodostumista kuten Ruotsissa tehdään. Varapankiksi ei
metsiämme pitäisi jättää vaan kehittää metsätalous
”harjoittamisesta” yritystoiminnaksi, jotta ei tuhota
metsäteollisuutemme tule-vaisuutta ja luonnonvarojemme kestävän
käytön edellytyksiä.
Yrittäjälähtöinen metsätalous tarjoaisi työmahdollisuuksia
alkutuotannosta jat-kojalostukseen. Kyse voisi olla kunta- ja
aluetason selkeistä tavoitteista, joita tue-taan metsäpoliittisin
toimin. Verotuksen pitää tarjota metsänomistajille reilut haasteet
palata aktiiviseen metsänkäyt-töön ja vakaampaan puunhintaan. Turun
yliopiston finanssioikeuden professori Jaakko Ossa ennustaa jo
puukauppatyh-jiötä vuoden 2011 jälkeen (Maaseudun Tulevaisuus
2.1.2009). Hän valmistelee
kirjaa perintöverotuksesta ja tuntee met-sänomistajana, miten
jatkuvista huojen-nuksista seuraa odotukset niiden jatku-mosta.
Nykyinen metsien myyntiverotus perintö- ja lahjavero- sekä
sukupolven-vaihtoa koskevine uudistushankkeineen on jo aivan liian
sekavaa. Uudistuksia suunnitellaan kosmeettisina korjauksina vailla
selkeitä metsäpoliittisia tavoitteita ja jopa sellaisten
henkilöiden toimesta, joilla voi olla ”oma lehmä ojassa”, mikä
hämärtää objektiivisuuteen pyrkimistä. Asioihin vihkiytymättömät
metsänomis-tajat eivät tee metsälleen mitään, etteivät tekisi
virheitä! Metsänomistajien edunval-vonnan ottama niskalenkki on
koitumassa heidän omaksi turmiokseen, joten parasta olisi palata
lähtöruutuun. Metlan asiakas-lehdessä 4/2008 ilahduttavasti
todetaan
metsäverotuksen uudistamiseen liittyviä ongelmia huomatun maan
hallituksessa. Valtionvarainministeri Jyrki Katainen on lehden
mukaan nimittänyt syyskuussa työryhmän valmistelemaan
perusteellista verotuksen kokonaisuudistusta ja maa- ja
metsätalousministeri Sirkka-Liisa Antti-la esittänyt lokakuussa
veroratkaisujen valmisteluun hallituksen veropoliittista
ministerivaliokuntaa. Toivoa sopii, että metsätalouden
asiantuntemus tulisi kuulluksi näissä hankkeissa riittävän
laajapohjaisesti.
Metsäpolitiikka oli pitkään kajanderilaisen
verojärjestelmän ohjauksessaMetsäverotus oli A.K.Kajanderin
metsä-tyyppiteorian pohjalta n. 70 vuoden ajan
Pekk
a Le
hto
nen
-
MAANKÄYTTÖ 1/200926
keskeisessä roolissa ”keppinä” kannus-tamassa metsänhoitoon, ei
siis kieltona tai rajoituksena! Teoria sisälsi tarvittavat
perusopit erilaisista metsän kasvupaikois-ta ja
tuottomahdollisuuksista. Metsävero perittiin keskimääräisen
arvioidun tuo-ton mukaan joka vuosi, mikä laskettiin
varovaisuusperiaatteella VMI-tuloksista; vain veroluokitus oli
tilakohtainen. Lais-kana pääomana metsi