Tutkimusta pohjoisella ulottuvuudella – MTT 100 vuotta · Riitta Salo (toim.) Tutkimusta pohjoisella ulottuvuudella – MTT 100 vuotta Tutkimusasemapäivät 25.7.–7.8.1998. Esitelmät

Riitta Salo (toim.)

Tutkimusta pohjoisellaulottuvuudella –MTT 100 vuotta

Tutkimusasemapäivät

25.7.–7.8.1998

Riitta Salo (toim.)

Tutkimusta pohjoisella ulottuvuudella– MTT 100 vuotta

Tutkimusasemapäivät 25.7.–7.8.1998.

Esitelmät

Research in the northern dimension – MTT 100 years

Symposium on Regional Research 25.7.–7.8.1998

Abstracts

Maatalouden tutkimuskeskus

Salo, R. (toim.) 1998. Tutkimusta pohjoisella ulottuvuudella – MTT 100 vuotta. Tutkimusasemapäi-vät, 25.7.–7.8.1998. Esitelmät. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 40. Jokioinen:Maatalouden tutkimuskeskus. 123 p. ISSN 1238-9935, ISBN 951-729-519-7.

Maatalouden tutkimuskeskus, Tietopalveluyksikkö, 31600 Jokioinen, [email protected]

Salo, R. (ed.) 1998. Research in the northern dimension – MTT 100 years. Symposium on RegionalResearch, 25.7.–7.8.1998. Abstracts. Publications of Agricultural Research Centre of Finland. Serie A40. Jokioinen: Agricultural Research Centre of Finland. 123 p. ISSN 1238-9935, ISBN 951-729-519-7.

Agricultural Research Centre of Finland, Data and Information Services, 31600 Jokioinen,[email protected]

ISBN 951-729-519-7

ISSN 1238-9935

Copyright

Maatalouden tutkimuskeskus

Kirjoittajat

Julkaisija

Maatalouden tutkimuskeskus, 31600 Jokioinen

Jakelu ja myynti

Maatalouden tutkimuskeskus, tietopalveluyksikkö, 31600 Jokioinen

Puhelin (03) 4188 7502, telekopio (03) 418 8339

Painatus

Yliopistopaino, 1998

Sisäsivujen painopaperille on myönnetty pohjoismainen joutsenmerkki.

Kansimateriaali on 75-prosenttisesti uusiokuitua.

Sisällys

Poutiainen, E. & Kemppainen, E. Sadan vuoden tutkimusperinteellä kohti

uutta vuosisataa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5

Merikoski, V. Natura 2000 -ohjelman vaikutus Pirkanmaalla . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9

Aaltonen, M. Taloudellisesti ja ekologisesti kestävä vihannestuotanto – onko sitä? . . . . 11

Ruohola, J. Suomalaisen laatunaudanlihan tulevaisuus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18

Soveri, T. Kotieläinten hyvinvoinnin mittaaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 20

Manninen, M. Emolehmien ulkokasvatus – haaste ja mahdollisuus kannattavalle

laatunaudanlihantuotannolle . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24

Huhtanen,P. Nurmirehun ruokinnalliseen arvoon vaikuttavat tekijät . . . . . . . . . . . . . . 33

Pakarinen, V. Maaseutuneuvonta tutkimustiedon välittäjänä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38

Suvitie, M. Laitumen hyväksikäytön tehostaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 41

Junttila, O. Kasvien talvehtiminen ja sopeutuminen pohjoisissa oloissa . . . . . . . . . . . . 44

Nissinen, O. Timotei Lapin rehukasvina . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 50

Lampinen, K. Maitoa nurmesta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57

Reuter, A. Suomen Talousseuran rooli maatalouden koetoiminnan edistäjänä

1800-luvun Suomessa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63

Salo, Y. Alueellisen tutkimuksen haasteet viljanviljelyssä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70

Uola, J. Viljantuotannon kehittäminen Etelä-Pohjanmaalla. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 75

Esala, M. Typen ympäristöhaitat ja lannoitus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 83

Järvi, A. Starttifosforilannoituksen edut ja haitat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 91

Wikman, U. Kasvinviljelyn ravinnetaseet. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 95

Suokannas, A. Nautakarjan ruokinta tienhaarassa – tuotantoketjun valinta

EU:n Agendassa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 102

Mäki-Tanila, A. MTT:n eläintutkimuksen tavoitteena on kestävä taloudellisuus

ja korkea laatu . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 107

Joki-Tokola, E. Maitoa ja lihaa nurmesta ja viljasta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 113

Helaakoski, L. ”Vain selvien kokeitten kautta” . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 121

3

Sadan vuoden tutkimusperinteelläkohti uutta vuosisataa

Esko Poutiainen ja Erkki Kemppainen

Maatalouden tutkimuskeskus, 31600 Jokioinen

Koelaitoksesta

nykyaikaiseksi

tutkimuskeskukseksi

Maatalouden tutkimuskeskus (MTT) ontuottanut ja levittänyt tietoa ja osaamistaSuomen maatalouden, maaseudun ja elin-tarviketalouden kehittämiseksi jo kunnioi-tettavat 100 vuotta. MTT:n edeltäjä,maanviljelys-taloudellinen koelaitos, perus-tettiin Keisarillisen Majesteetin Armollisel-la Julistuksella 11. elokuuta 1898. Ratkai-seva sysäys koelaitoksen perustamiselle oli-vat niittymadon Pohjanmaalla 1890-luvul-la aiheuttamat suuret tuhot, mutta todelli-nen syy oli tätä syvällisempi. Maassammeoli tuolloin siirrytty suurelta osin kaskivilje-lyyn perustuvasta viljanviljelystä luonnon-oloihimme paremmin soveltuvaan nurmi-tuotantoon ja siihen perustuvaan karja-talouteen. Tämä strateginen suunnanmuu-tos vaati uusien tietojen ja taitojen hankin-taa ja levittämistä maanviljelijöille kauttavaltakunnan.

Keisarin antamassa julistuksessa todet-tiin, että koelaitos perustetaan kotimaisenmaanviljelyksen edistämiseksi ja kehittämi-seksi, ja että käytännölliset kokeet tuleeulottaa myös eri paikkoihin maan eri osiin.Näin koelaitokselle tuli alusta alkaen vas-tuu koko Suomen maataloustutkimuksesta.Koelaitoksen pääpaikkana oli vuodesta

1904 lähtien Ånesin tila Tikkurilassa, ja en-simmäiset koeasemat perustettiin jo vuon-na 1918 Hinnonmäelle ja vuonna 1919Otavaan.

Laki maatalouden koe- ja tutkimustoi-minnan järjestämisestä annettiin vuonna1923 ja sitä täydentävä asetus vuottamyöhemmin. Säädösten mukaan yhteiseksihallintoelimeksi koelaitokselle, koeasemilleja paikalliskokeille määrättiin maatalous-ministeriön alainen keskusvaliokunta. Maa-talouskoelaitokseen kuului seitsemän osas-toa, ja maa jaettiin paikallista kasvinvilje-lystoimintaa varten piireihin, joiden tutki-mustoiminnasta huolehti kuhunkin piiriinperustettava koeasema. Paikallista koti-eläinhoidollista koetoimintaa varten voitiinperustaa koeasemia joko kasvinviljelyskoe-asemien yhteyteen tai erilleen niistä.

Vuoden 1924 asetuksessa mainittujakoeasemapiirien rajoja ei koskaan vahvistet-tu, mutta koetoimintaorganisaation ke-hittäminen oli muuten nopeaa.Koeasemiaoli vuonna 1925 viisi ja 10 vuoden kuluttuajo yhdeksän. Näistä seitsemän oli piirikoe-asemia ja sikatalous- sekä laidunkoeasemaerikoiskoeasemia. Koetoimintaa järjestet-tiin myös paikallisinakasvinviljelyskokeinasekä kiinteillä koekentillä. Viimeksi maini-tusta toiminnasta vastasi Helsingissä toimi-va paikalliskokeiden tarkastaja, ja toimin-taa hoitivat käytännössä maataloudellisetjärjestöt.

Laki maatalouden tutkimuskeskuksestaastui voimaan vuoden 1957 alussa. Maata-

5

louden koetoiminnan keskusvaliokunnanalaisina toimineet tutkimusyksiköt yhdis-tettiin yhdeksi laitokseksi, jonka johtajanatoimi ylijohtaja. Vantaan Tikkurilassa toi-mineet tutkimusyksiköt ja Helsingissä toi-minut hallintoyksikkö siirrettiin vuosina1979–1983 Jokioisiin, jossa kasvinjalostus-osasto oli toiminut jo vuodesta 1928 lähti-en.

Viime vuosikymmenien suurimpiamuutoksia MTT:n organisaatiossa ovat ol-leet aiemmin itsenäisinä toimineiden yksi-köiden liittäminen tutkimuskeskukseen(Hevostalouden tutkimusasema ja Valtionmaitotalouden tutkimuslaitos 1989, Luon-nonmukaisen tuotannon tutkimusasema1990 sekä Valtion maatalouskoneiden tut-kimuslaitos 1993). Toisaalta peltokasvienkasvinjalostustoiminta siirtyi tutkimuskes-kukselta Boreal Suomen Kasvinjalostuksel-le vuonna 1994.

Koeasemat muutettiin tutkimusase-miksi vuonna 1984. Suoraan ylijohtajanalaisina toimivien tutkimusasemien määräoli suurimmillaan 1990-luvun alussa yh-teensä 15 kpl, minkä lisäksi tutkimuslaitos-ten alaisina toimi neljä erikoistutkimusase-maa. Viisi tutkimusasemaa on sittemminlakkautettu, joitakin on yhdistetty ja muu-tama on siirretty tutkimuslaitosten alai-suuteen. Alueellisia tutkimusasemia on ny-kyisin seitsemän ja ne kuuluvat tutkimus-asemanjohtaja Heikki Hakkolan johtamaanalueelliseen tutkimusyksikköön.

Tämän vuoden alussa voimaantulleenuuden organisaation mukaan MTT:eenkuuluu kuusi tutkimusyksikköä: Kasvin-tuotannon tutkimus, Kotieläintuotannontutkimus, Elintarvikkeiden tutkimus,Luonnonvarojen tutkimus, Maataloustek-nologian tutkimus sekä Alueellinen tutki-mus. Lisäksi MTT:een kuuluvat palvelu-yksiköinä Hallintoyksikkö, Tietopalvelu-yksikkö, Kansainvälinen yksikkö sekä Joki-oisten kartanot. MTT:lla on toimiyksiköitäkaikkiaan 19 paikkakunnalla. Henkilökun-nan määrä on noin 900 ja vuosibudjetti onnoin 210 miljoonaa markkaa. Rahoitukses-ta kaksi kolmasosaa saadaan suoraan val-tion budjetista ja yksi kolmasosa asiakasra-

hoituksena sekä erilaisista kilpailtavista ra-hoituslähteistä.

Toiminnan painotukset

vuosikymmenten aikana

Maataloustutkimuksen tehtävät ovat ainaolleet varsin käytännönläheisiä. 1800-lu-vun lopun painotuksia olivat mm. suoviljelyja siihen liittyen hallantorjunta, niittyjentuotannon kohottaminen, karjanlannan kä-sittelyn ja käytön parantaminen, uusienkasvilajien ja -lajikkeiden viljelyarvon sel-vittäminen sekä kasvituholaisten torjunta.

Tämän vuosisadan tärkeitä tutkimusai-heita ovat olleet mm. maamme agrogeolo-ginen kartoitus, peltomaiden viljavuustut-kimuksen kehittäminen, viljelykasvien lan-noitustarpeen selvittäminen ja lannoitus-tekniikan kehittäminen, eri kasvilajien ja -l-ajikkeiden kylvömäärä ja siemenseokset,pelto- ja puutarhakasvien jalostus, kasvi-tautien ja tuhoeläinten torjunta, rehujen ra-vintoarvo, rehunkäsittelytekniikka sekä ko-tieläinten jalostus.

MTT:n tutkimustoiminta keskittyi hy-vin pitkään perustuotannon edellytystenparantamiseen. Kuitenkin jo 1960- ja1970-luvuilta lähtien MTT:ssa on tutkittumaatalouden aiheuttamien ympäristöhait-tojen vähentämiskeinoja. Ympäristöntutki-mus on viime vuosina edelleen kehittynytkäsittämään entistä laajemmin maatalou-den ja ympäristön moninaisia vuorovaiku-tuksia. Valtion maitotalouden tutkimuslai-toksen liittäminen MTT:een vuonna 1989laajensi MTT:n tehtäväkenttää elintarvik-keiden tutkimukseen. Näin MTT:n toimin-taan tuli vahvasti mukaan myös elintarvike-teollisuuden ja kuluttajien intressien huo-mioonottaminen. Laaja osaaminen kokoelintarvikeketjussa aina pellolta kuluttajanpöytään saakka onkin MTT:n suurimpiavahvuuksia.

6

Koeasemien

(tutkimusasemien)

tehtävät muuttuvat

Koeasemien rooliksi nähtiin vuoden 1924asetuksessa ja jo sitä edeltäneessä, vuonna1916 valmistuneessa komiteamietinnössätoiminta piirihallinnollisina keskuksinamaatalouden koe- ja tutkimustoiminnanjärjestämisessä. Koeasemista tuli näin lei-mallisesti maakunnallisia. Tutkimusasematovat aina joutuneet toimimaan hyvin laajal-la toimintasektorilla erilaisten ristipainei-den alla. Yhtäältä niiden on haluttu tuke-van tutkimuslaitosten johtamaa syvällistätieteellistä työtä, mutta toisaalta niillä onaina ollut merkittävä asema alueelle tärkei-den käytännönläheisten kokeiden tekijänäja viljelijöiden valistajana. Voimakasta kes-kustelua silloisten koeasemien roolista jamerkityksestä käytiin jo 1930-luvulla.1950-luvulla koeasemia jopa haluttiin ke-hittää mallitiloiksi.

Tutkimusasemat ovat tehneet korvaa-mattoman arvokasta työtä alueidensa tuo-tantomahdollisuuksien selvittämisessä jatämän tiedon levittämisessä viljelijöille.Aika, jolloin ne olivat alueidensa ”piirihal-linnollisia” keskuksia, on kuitenkin jo ohi.Maakuntien yleisistä viljelymahdollisuuk-sista on tehdyn työn perusteella olemassavarsin hyvät tiedot, ja toisaalta nykyajan vil-jelijällä on edeltäjiinsä verrattuna erinomai-set mahdollisuudet saada käyttöönsä uusinkotimainen ja jopa ulkomainen tutkimus-tieto ilman tutkimusaseman välitystäkin.Tämän kehityksen myötä tutkimusasemienon ollut muututtava niin, että ne tuottavattodella uutta, elinkeinoa hyödyttävää tie-toa. Toiminnan painotus on muuttunutneuvonnallisesta yhä voimakkaammin tut-kimukselliseen. Enää ei ole myöskään tar-koituksenmukaista, että kaikilla tutkimus-asemilla on jotakuinkin yhtenäinen osaami-nen, vaan tutkimusasemat ovat voimak-kaasti erikoistuneet ja palvelevat omalla eri-tyisalallaan entistä laajempia alueita. Tämä

muutos on näkynyt myös tutkimusasemienorganisoinnissa siten, että asemat yhdistet-tiin ensin 1990-luvun alussa suuremmiksialueellisiksi tutkimusyksiköiksi ja vuoden1998 alusta yhdeksi tutkimusyksiköksi.

Uusi, yhden tutkimusyksikön malli pa-rantaa tutkimusasemien asemaa kiristyväs-sä kilpailutilanteessa. Se antaa mahdol-lisuuden erikoistumiseen ja lisää alueellisentutkimuksen painoarvoa tutkimuksen teki-jänä ja yhteistyökumppanina. Alueellinentutkimus onkin nykyisin tasavertainen tut-kimusyksikkö muiden MTT:n tutkimusyk-siköiden joukossa.

Toisaalta alueellisen tutkimuksen onsäilytettävä elävä yhteys maakuntiin ja nii-den toimijoihin. Hyvin merkittävä osuusmaamme tutkimus- ja kehityspanoksestaohjautuu nykyisin ministeriöiden ja valtionpiirihallinnon kautta maakuntiin, ja tutki-musasemien on oltava mukana tässä aluei-den kehittämisessä. Niin perinteisen kuinuusia tuotantomuotoja etsivänkin maata-louden osalta MTT:n tutkimusasemilla ontähän paras osaaminen ja edellytykset. Tut-kimusasemat voisivatkin parhaimmillaanolla myös alueellisia projektihallintakes-kuksia.

Työtä riittää

tulevaisuudessakin

Keskustelu tutkimusasemien roolista tuleevarmasti jatkumaan edelleen, sillä niidenasema yhtäältä tieteellisen tutkimuksen pe-rusyksikköinä ja toisaalta alueiden tarvitse-massa käytännönläheisessä tutkimuksessaon jossakin määrin ristiriitainen. Tärkeintäalueellisen tutkimusyksikön – kuten mui-denkin MTT:n yksiköiden – toiminnassaon, että kuuntelemme asiakkaita ja suun-taamme toimintamme heidän tarpeidensamukaisesti. Vain asiakaslähtöinen tutkimuson pitkällä tähtäimellä elinkelpoista. Toi-minnan jatkuva kriittinen tarkastelu onkinosa tutkimusyksikön jokapäiväistä toimin-taa.

7

Onnistuessaan ylläpitämään ja edelleenkehittämään toimintansa asiakaslähtöisyyt-tä alueellinen tutkimus varmistaa samallaoman tulevaisuutensa. MTT:n strategiassatodetaan, ettei tutkimusasemaverkostonsupistaminen nykyisestä ole mahdollista il-man koko tutkimustoiminnan oleellistavaarantumista. Kattavan tutkimusasema-verkoston ylläpitoa edellyttää myös MTT:narvoissa julistettu tavoite ”haluamme osaa-misemme hyödyttävän elintarviketaloudenja maaseudun elinvoimaisuuden kehittä-mistä valtakunnan kaikissa osissa”.

Kun juhlimme MTT:n 100-vuotista tai-valta, katsomme luonnollisesti myös eteen-päin ja yritämme nähdä tulevaisuuteenehkä jopa 20–30 vuoden päähän. Näin tekimyös professori E.A. Jamalainen Tikkuri-lassa vuonna 1970 pidetyssä elojuhlassa.Jamalaisen antoi tunnustusta MTT:ssaedellisinä vuosikymmeninä tehdystä arvok-kaasta työstä, mutta hän ennusti varsin rea-listisesti myös tulevaa. Näin Jamalainenkirjoitti vuonna 1970 ennustaessaan tutki-muksen tilannetta vuosisadan vaihtuessa(kirjoitus on julkaistu Maatalouden tutki-muskeskuksen 80-vuotishistoriikissa vuon-na 1978, tässä kirjoitusta on lyhennetty):

”Kolmekymmentä vuotta ei sittenkäänole perin pitkä aika. Jos ajattelemme aikaa30 vuotta sitten, ei matka tunnu lainkaanpitkältä. Jo 1930-luvulla puhuttiin maata-loudessa asioista, jotka ovat tälläkin hetkel-lä aktuelleja. Näin ollen ehkä 30 vuodenkuluttuakin keskustellaan koetoimintapäi-

villä sellaisista asioista kuin koloradonkuo-riaisesta, perunasyövästä, rehujuurikasvienviljelyn tärkeydestä, AIV-rehusta, maankalkitsemisesta, leivontakelpoisten vehnienjalostamisesta, herkkuperunan laadun pa-rantamisesta ja mesimarjavadelmalajikkei-den jalostamisesta....

Kehitys maataloudellisessa tutkimuk-sessa on ollut viimeksi kuluneen 30 vuodenaikana valtavaa, ja tutkimustoimintammesaavutuksiin voimme olla tyytyväisiä. Tästäeteenkin päin tulee tutkimustyö edelleenkehittymään ja saavuttamaan ennalta ar-vaamattoman tärkeitä tuloksia".

Näihin professori Jamalaisen 30 vuottasitten esittämiin ajatuksiin tutkimustoi-minnan saavutuksista ja tulevaisuudenodotuksista voi hyvin yhtyä myös nytMTT:n viettäessä 100-vuotisjuhlaansa uu-den vuosisadan kynnyksellä.

Toiminta-ajatuksensa mukaisesti Maa-talouden tutkimuskeskus edistää elintarvi-ketalouden kilpailukykyä, maaseudun elin-voimaisuutta ja elinympäristön viihtyisyyt-tä. Nämä tavoitteet ovat mitä ajankohtai-simpia nyt alan teollisuuden, viljelijöiden jakoko suomalaisen maaseudunkin jouduttuakansainvälisen kaupan vapautuessa täysinuuteen kilpailutilanteeseen. Panostus elin-ympäristön viihtyisyyden parantamiseenturvaa puolestaan puhtaan ja nautittavanympäristön koko väestöllemme ja samallamoitteettoman ympäristön laadukkaidenelintarvikkeiden tuottamiseen.

8

Natura 2000 -ohjelman vaikutusPirkanmaalla

Visa Merikoski

MTK-Pirkanmaa ry., PL 97, 33101 Tampere

Liittyessään Euroopan Unioniin Suomi si-toutui toteuttamaan Natura 2000 -nimelläkulkevaa luonnonsuojeluohjelmaa, jolla py-ritään suojelemaan arvokkaita luontotyyp-pejä. Käsittelen tässä koko Natura-proses-sia, sen vaikutuksia ja myös nitraattidirek-tiivin toimeenpanoon liittyviä kysymyksiä.

Viljelijöiden ja metsänomistajien etujär-jestössä, MTK:ssa oli vielä vuoden 1996 lo-pussa käsitys, että ympäristöön ja luonnon-suojeluun liittyviä kysymyksiä voidaan hoi-taa asiallisesti, molemmin puolin hyväksyt-tävällä tavalla. Tunnekuohut suurista ”suo-jelusodista” esim. rantojensuojeluohjelmas-ta jne. olivat laantuneet ja viljelijät olivathavahtuneet ja ryhtyneet töihin maatalou-den hajakuormituksen vähentämiseksi.Maatalouteen oli saatu suhteellisen toimivaympäristötukijärjestelmä, joka ohjasi maa-taloustuotantoa vähemmän kuormittavaansuuntaan.

Natura 2000

Loppuvuodesta 1996 ja alkutalvesta 1997tuli selväksi, että asenteet eivät olleetkaanmuuttuneet joka paikassa. Maanomistajientietämättä olivat alueelliset ympäristökes-kukset yhdessä luontojärjestöjen kanssakartoittaneet lukuisia Natura-kohteita, iso-ja ja pieniä. Syy, miksi maanomistajia eiotettu mukaan kartoitukseen selitettiinnäin: ei synny ylilyöntejä, kun asia pidetään

mahdollisimman pitkään salassa. Juuritämä asenne aiheutti sen, mitä eniten pelät-tiin; vastakkainasettelusta tuli konkreettis-ta, jos et ole luonnonsuojelun puolella, tu-hoat luontoa. Vanhat oikeutetutkin epäluu-lot heräsivät jälleen.

Pirkanmaan Ympäristökeskus otti yh-teyttä MTK-Pirkanmaahan ja kävimme yh-dessä Naturaa lävitse alkuvuodesta 1997.Peruskysymyksiin, mitä maanomistaja voiNatura-kohteessa tehdä, mikä estyy, mitenmahdolliset menetykset korvataan jne., eiyksiselitteisiä vastauksia saatu Natura-koh-teiden monimutkaisuudesta johtuen. Toisetkohteet ovat suojeltuja luonnonsuojelulail-la, toiset maa-aineslailla jne. Tavallisellamaanomistajalla ei ollut, eikä ole mitään kä-sitystä eri lakien perusteella tehtävien suoje-lupäätösten merkityksestä, saati menetys-ten korvaamisesta.

Loppukeväästä 1997 järjestimme maan-omistajille tiedotustilaisuuksia. Nämä tilai-suudet vetivät erittäin runsaasti väkeä ja oli-vat selvä osoitus epätietoisuudesta. Muistu-tuksia tehtiinkin runsaasti. Ympäristöhallin-to käsitteli muistutukset ja teki esityksenSuomen Natura-ohjelmasta. Varsinainenesitys sai vieläkin aikaan useita tuhansia jat-komuistutuksia, joita valtioneuvoston aset-tama ministerityöryhmä parhaillaan käsitte-lee.

Tätä kirjoittaessani odottelemme minis-terityöryhmän työn, jossa käydään yksittäi-siä Natura kohteita lävitse, päättymistä.Sitten on vuorossa valtioneuvoston päätös.

9

Mikäli jatkomuistutuksetkaan eivät tuo sel-vyyttä eri kohteiden käyttöön ja mahdolli-siin korvauksiin, on edessä runsaastiKHO:lle tehtäviä valituksia, jotka käytän-nössä lamauttavat KHO:n työn pitkäksi ai-kaa. Tätä ei kukaan halua.

EU:n nitraattidirektiivi

Selvä osoitus epäluulosta ja epäluottamuk-sesta on myös niin sanotun nitraattidirektii-vin toimeenpano. Ympäristöhallinnonensimmäinen tarkoitus oli puuttua lainsää-dännöllä maatalouden ympäristökuormi-tukseen. Välineenä haluttiin käyttää EU:nnitraattidirektiiviä, joka on tehty Keski-Eu-roopan karjatalousintensiivisiin maihinpohjaveden (lisä)saastumisen estämiseksi.Laskemalla EU:n määräämät raja-arvotkymmenesosaan, saatiin Suomeen runsaastinitraattiherkkiä alueita. Kokonaan huo-miotta uhkasi jäädä maatalouden itsensä te-kemät toimet hajakuormituksen vähentä-miseksi. ”Julkisen perusteen” kireä nitraat-tidirektiivin soveltaminen sai Suomenlah-den levälautoista. Surkuhupaisaksi asian te-kee se, että levät johtuvat fosforikuormituk-sesta, joka tulee 90 % Suomen rajojen ulko-puolelta. Onneksi asia ratkesi niin, että senkanssa voidaan elää.

Natura 2000:n

vaikutukset

Siihen, mitä tulee Naturan merkitykseenPirkanmaalla, miten se vaikuttaa alueen

maatalouden harjoittamiseen jne., ei pysty-tä vielä vastaamaan. Natura-alueiksi onmerkitty tämänhetkisen tiedon mukaanvain vähän maatalousmaata. Se, mitä Natu-ra-kohteissa ja niiden läheisyydessä saa teh-dä ja mitä ei, ratkeaa vuosien saatossa viran-omaisten yksittäisissä päätöksissä, oikeus-laitoksen tulkinnoissa ja viime kädessäEU:n tuomioistuimessa.

Naturan merkitys metsätaloudelle onmaataloutta suurempi, sillä metsäalaa on”naturoitu” runsaasti. Tämän hetkisen tie-don mukaan metsätalouskäyttö jatkuu lä-hes joka kohteessa normaalina. Ongelmapiilee juuri tässä: kukaan tiedä, mitä tule-vaisuudessa Naturasta ajatellaan. Tuleekonäille kohteille statusarvo, joka alitajuntai-sesti vaikuttaa eri tahojen päätöksiin?

Maaseudulla asuvat ihmiset tahtovatselväsi säilyttää puhtaan ja aidon elinympä-ristönsä. Maaseudun ihmisten ja luon-nonsuojelupiirien lähtökohta on kuitenkintäysin erilainen: maaseudun ihmiset halua-vat säilyttää ihmisen kädenjäljen näkyvissä,ja luontopiirit haluavat puolestaan poistaaihmisen kädenjäljen.

Kovin vähän on puhuttu Naturanmyönteisistä vaikutuksista. Selvästi on en-nakoitavissa se, että maatilamatkailutilattai muutoin monimuotoisia luontoarvojahyödyntävät yritykset tulevat hyötymäänNatura-kohteiden läheisyydestä. Ne voivatkäyttää Natura-alueita markkinoinnissaan,ja kun Natura on kansainvälinen ”merkki”,on kohteilla tietty markkinoinnillinen arvo.

Kun Natura-kohteiden pelisäännöt jamahdolliset korvaukset saadaan selviksi,olen varma, että kaikki osapuolet toteavatohjelman tärkeäksi ja hyväksi. Erimielisyy-det johtuvat epätietoisuudesta ja menette-lytapavirheistä.

10

Taloudellisesti ja ekologisestikestävä vihannestuotanto

– onko sitä?

Marja Aaltonen

Maatalouden tutkimuskeskus, Hämeen tutkimusasema, Myttääläntie 213, 36600 Pälkäne

Maatalouden tutkimuskeskuksen (MTT)Hämeen tutkimusasema on osallistunut ta-lousmittakaavan vihannestutkimukseenvuodesta 1992 lähtien, pääasiassa Laatuvi-hannesten hyvät viljelymenetelmät (Vivi)-ja Kaakkois-Pirkanmaan puutarha- ja yrtti-laakso (Purtti)-projektien puitteissa. Hank-keissa on keskitytty kaalikasvien IP-viljely-tekniikan kehittämiseen ja talouskysymys-ten puntaroimiseen lähinnä siitä näkökul-masta, ovatko kasvinsuojelun ja lannoitus-tekniikan muutokset vaikuttaneet kannat-tavuuteen viljelyn epäonnistumisriskiä lisä-ten.

”Pehmeämpi” ja ympäristötukiehtojenmukainen viljelytekniikka ei aiheuttanut ti-lanteita, joissa satotappioita olisi syntynytIP-ohjeiston rajoitusten tai kieltojen vuoksi.Sen sijaan vihannesviljelyn kannattavuus onmitä ilmeisemmin kokenut 1990-luvun ai-kana todellisen laskun, varsinkin vuoden1995 jälkeen, jolloin Suomi liittyi EU:iin.Siirtymäkauteen liittyvä tukipolitiikka eiole pystynyt kompensoimaan tilannetta jatukien määrä tulee jatkossa sopeutumisajan

jälkeen entisestään pienenemään.Koska esimerkiksi kaalikasvien tuotta-

jahinnat ovat laskeneet, IP-viljelytekniikankäytön yleistyminen ei näytä nostaneentuotteiden hintaa, kuten kävi luomutuot-teilla. Tuoremarkkinoilla kuluttajalle vieläoutoa IP-nimikettä ei näe, mutta vihannes-ten teollisuussopimustuotannossa näidenviljelymenetelmien käyttöönotto ja koulu-tus ovat parhaillaan menossa. Vielä on en-nenaikaista sanoa, millainen tuottajahinto-jen kehitys tulee olemaan sopimustuotan-nossa. EU:n sisämarkkinoilla vihanneksistaon kuitenkin usein ylitarjontaa ja hintatasonäin ollen Suomea alhaisempi.

Lähellä on myös ajatus siitä, että euroop-palaisessa vertailussa suomalaiset elintar-vikkeet ovat kaikilla Suomessa käytetyillätuotantomenetelmillä tuotettuina puh-taampia kuin esimerkiksi luomutuotteet,joita tuotetaan viljelyalueilla, jotka ovatympäristönsä puolesta luomutuotantoonsopimattomia niin maaperä- kuin ilman-saastetekijöidenkin vuoksi. Usein jo puh-taan kasteluveden saanti on ongelma.

Avainsanat: IP-viljely, kaalinviljely, vihannesviljelyn talous

11

Ecologically and economically sustainable

vegetable production: is it possible?

Abstract

The Pälkäne region near Tampere is one ofthe main cabbage growing areas in Finland,with ca 140 ha under various species of cab-bage. IP trials have therefore concentratedon cabbage growing and its economy. Thebiggest problems facing cabbage growersconcern plant protection and the economyand profitability of cultivation.

Almost all the crucifer species are fa-voured by numerous species of insects andplant pathogens. The economic problemsare also serious, because the price level ofe.g. white cabbage, has changed little in 10years, costs and wages have continued torise as they did the 1980s. Since 1.1.1995,when Finland joined the European Union,EU agricultural support systems have beenapplied to Finnish farming, too. All variousEU support structures have together pro-vided significant financial aid for vegetablefarmers in Finland. Although these supportsystems are intended to increase the profit-ability of outdoor vegetables, growers arestill struggling with major profitabilityproblems in the two fresh market industrysectors.

IP production has not itself raised prices,because there is not enough room on themarket for three different cabbage pro-ducts: ecologically, IP and traditionallygrown cabbages. In berry, e.g. strawberry,cultivation there are only two main streamsin Finland: ecological farming (without che-micals and industrial fertilizers) and traditi-onal farming. Because IP production is so-mething of a compromise between thosetwo, it has neither a clear profile nor a priceto identify it as a more environmentally sus-tainable production method than othermethods currently used in practice.

The most harmful pests in Finland arecabbage root flies (Delia sp.) and now alsodiamondback moth (Plutella xylostella),which has become more common in recentyears due to wind-borne migration to Fin-land.

Before for more sustainable cultivationmethods, e.g. IP production can be gener-ally adopted, procedures for monitoringharmful insects must be developed to en-able plants to be sprayed at exactly the righttime; that is when the pests are easiest to killand the quantity of chemicals used can bekept to a minimum. To make it easier totime spraying correctly, both yellow gluetraps and counting of egg laying have beenused to estimate the size of the developingDelia sp. populations during the growingseason. As it is possible to distinguish cab-bage root fly adults from other fly species,the counting system for egg laying is moreconvenient in practice. By monitoring Deliasp. and also Plutella xylostella and Lygus sp. tosome extent in this way it has been possibleto reduce the number of sprayings per sea-son and the chemical doses used in eachspraying by 20-30% compared with theroutine spraying practice.

The amounts of nitrogen used have alsobeen controlled. To prevent leaching of ni-trate nitrogen, N fertilizer levels have beenlimited, especially in coaser sandy soils. Therapid analysis methods developed by Ke-mira Agro b.v. for measuring N03 andNH4 nitrogen have been tested on farmscale. The analyses have made it easier to es-timate the need for extra N fertilizationduring the growing season and to achieve abetter utilization level of nitrogen fertilizer.

Keywords: cabbage cultivation, IP production, vegetable growing economy

12

Taloudellisen ja

ekologisen

vihannestuotannon

mahdollisuudet

Kestävään tuotantoon kuuluvat sekä vilje-lyn taloudellinen kestävyys että ympäristö-näkökohdat huomioonottava ekologinenkestävyys.

Ympäristövaikutukset ovat jo niin huo-mattavia, että ne aiheuttavat selviä ongel-mia koko eliöyhteisön, niin kasvi- kuineläinkunnankin jatkuvuudelle ja säilymisel-le. Viimeistään nyt on kiinnitettävä huo-miota niihin tapoihin, joilla nykyihminenhoitaa ja vaalii sitä perintöä, jonka on aika-naan saanut.

Ympäristömuutokset ovat viime vuosi-kymmeninä olleet suurempia kuin koko ih-miskunnan historian aikana. Tätä taustaavasten kannattaa tarkastella sellaisia tuo-tantomuotoja, joita on perinteisesti pidettyvoimaperäisenä viljelynä. Eräs tällainen onavomaan vihannestuotanto. EU:n tukijär-jestelmien avulla Euroopassa pyritään edis-tämään sellaisia maatalouden muotoja, jot-ka säästävät ja mahdollisesti parantavat josyntyneitä vaurioita kasvi- ja eliökunnassa.Tällaisille tuotantomuodoille maksetaanniin sanottua ympäristötukea. Vihannesvil-jelyä ei kuitenkaan kaikissa EU:n jäsen-maissa pidetä sellaisena tuotantomuotona,jolle tukea voitaisiin maksaa, vaikka siinätoteutettaisiinkin tiettyjä ”pehmeämmänviljelytekniikan” muotoja. Esimerkiksi Sak-sassa vihannesviljelyä ei ympäristötukiehto-jen mukaisesti tueta lainkaan, vaan sielläpyritään lisäämään alueita, jotka ovat kasvi-peitteisiä ympäri vuoden, ja joiden tuotan-tointensiteetti on alhainen.

EU:n ja samalla myös Suomen hyväksy-mien kriteerien mukaisesti viljelijä voi teh-dä erityistukisopimuksia perinnemaisemanja luonnon monimuotoisuuden hoitamisek-si. Tuen saannin ehtona on, että sopimustehdään viideksi tai 20 vuodeksi. Viisivuoti-

nen tuki on enintään 1748 mk/ha ja 20-vuotinen 3609 mk/ha. Tukea on haettu vä-hän, eikä käytännössä lainkaan vihannesti-loille. Tukea saa ainoastaan noin 4 % Suo-men maatiloista eli noin 14 000 ha maa-ala.Puolet sopimuksista on tehty perinnebio-tooppien eli mm. vanhojen laitumien ja hei-nämaiden hoitoon.

Suomi ja muut Pohjoismaat ovat kuiten-kin siinä onnellisessa asemassa, että monentuotantosuunnan voimaperäisyysaste ontäällä alhaisempi kuin Keski-Euroopassa,teollisuutta ja ihmisiä on vähemmän jaluontoon kohdistuva rasitus on ollut vähäi-sempi. Nyt olisikin pystyttävä sovittamaanyhteen kaksi arvokasta asiaa: taloudellisestikestävän maataloustuotannon säilyttämi-nen maassamme ja ympäristömme säilyttä-minen yhtä hyvänä jos ei parempanakinseuraavalle vuosituhannelle.

Maatalouden tutkimuskeskuksessavuonna 1994 käynnistyneessä ”Laatuvihan-nesten hyvät viljelymenetelmät” – eli Vivi-projektissa on tutkittu luontoa säästäviä vil-jelytapoja vihannestuotannossa. Myös vilje-lyn talouteen on paneuduttu osiossa, jonkatulokset on julkaistu Pyhäjärvi-instituutinjulkaisusarjassa (Stenberg 1998). Yhteenve-dossa tarkastellaan lähinnä kaalikasvien vil-jelyn onnistumismahdollisuuksia, kun vaati-muksena on sekä tuotannon taloudellinenkannattavuus että luontoa säästävä viljelyta-pa (IP-viljely).

Herbisidien käyttöä

voidaan vähentää

Valtaosa ympäristön kuormituksesta aiheu-tuu rikkakasvihävitteistä eli herbisideistä,joiden vähentämisellä voidaan tehokkaim-min vaikuttaa kuormituksen vähenemi-seen. Herbisidien käyttömäärien alentami-sesta ei ole ollut sellaisen riviviljelykasvinkuin keräkaalin viljelylle sanottavaa hait-taa.

Esimerkiksi porkkanalla on linuroninkäyttömääriä pystytty vähentämään 25–50

13

% ruiskutustulosten kärsimättä. Nykyisinvoidaan torjunta-aineiden huolellisella rik-kakasvien lajistoon ja määrään perustuvallavalinnalla ja oikea-aikaisella ruiskutuksellapäästä täysin tyydyttäviin tuloksiin. Lisäksimm. keräkaalilla haraukset ovat yleisestikäytetty torjuntakeino, joka sopii myöskaalin lisälannoituksien multaukseen kas-vukauden aikana. Lisäämällä typpeä ja mul-taamalla kaalien tyvet haraamalla saadaankaalikärpäsen toukkien vioittamien juurientilalle muodostumaan lisäjuuria ylemmäskaalin varsiosaan. Näin pystytään osittainvähentämään tuhoja, jos kaalikärpäsen tou-kat ovat jo päässeet vallalle juuristossa javoitetaan aikaa sadonkorjuulle.

Pestisidien käyttö

perustuu tarveharkintaan

Vaikka kilomääräisestä ympäristönkuormi-tuksesta suurin osa onkin herbisideistä joh-tuvaa, on myös tuholaisruiskutusten vähen-täminen paikallaan. Tuholaisruiskutuksettehdään usein lähempänä sadonkorjuuta jajoukossa on useita aineita, jotka ovat lähei-selle eliöympäristölle rikkakasviaineita hai-tallisempia. Mitä myöhemmin kasvukau-della torjuntaruiskutuksia joudutaan teke-mään sitä suurempi jäämävaara on. Hä-meen tutkimusasemalla on pyritty siihen,että vain poikkeustapauksissa talvikaalinruiskutuksia tehdään 1.8. jälkeen.

Lisäksi torjuntakynnyksiin ja todettuuntarpeeseen perustuva ruiskutusohjelma vä-hentää viljelijän torjunta-ainealtistusta, jol-le viljelijä itse yleensä joutuu useimmin alt-tiiksi, tavallisesti kymmeniä kertoja kasvu-kauden aikana.

Lähinnä tuholaisten vuosittaisista run-saudenvaihteluista johtuen viimeisenkuuden vuoden aikana on keräkaalin vilje-lyssä päästy yhtenä vuonna hyvään loppu-tulokseen noin puolella ”normaalikesien”ruiskutusten määrällä (Kuva 1). Itse ruisku-tuskertojen määrä ei välttämättä ole ainavähentynyt, mutta käytetyt torjunta-aine-

annokset ovat pienentyneet. Niin sanottu-jen kovien aineiden käyttö on vähentynyt jatilalle on tullut toimivia biologisia torjunta-vaihtoehtoja, jotka soveltuvat myös luomu-viljelyyn.

Siirtogeeneillä lisää

tuholaiskestävyyttä

Maailmalla on tutkittu runsaasti mm. Ba-cillus thuringiensis (Bt.) -valmisteiden käyt-tömahdollisuuksia ristikukkaisten tuholais-torjuntaan, sillä kaalikoi on yksi pahimpiaviljelykasvien tuholaisia. Kaalikoin joukko-esiintymät ovat 1990-luvulla yleistyneet(1995 ja 1997 pahimmat vuodet) ja näidenvaellushyönteisten torjuntaan vuonna 1996hyväksytty Bt.-kidebakteeri Turex 50 Woli tervetullut vaihtoehto. Kaalikasvilajik-keita on pyritty jalostamaan kaalikoille vas-tuskykyisiksi mm. vaikuttamalla lehtienpintarakenteen kestävyyteen ja kiiltoainei-siin.

Tuholaiskestävyyttä lisäävien siirtogee-nien käyttö jalostuksessa tarjoaa uuden janopean keinon torjunta-aineiden käytön vä-hentämiseen. Bt.-maaperäbakteeri on ollutapuna, kun erästä valkuaisainetta tuottavageeni on siirretty viljelykasviin. Vuonna1996 tulivat USA:ssa laajamittaiseen pelto-viljelyyn niin sanotut Bt.-maissi ja Bt.-puu-villa, jotka ovat siirtogeenisiä kasveja. Siirto-geeninen kasvi tuottaa itse kyseistä baktee-rin valkuaisainetta, joka estää hyönteistouk-kien kehityksen. Näin hyönteistuhot viljel-millä estyvät. Esimerkiksi Bt.-puuvillan tuo-tannossa torjunta-ainekäsittelyjä on voituvähentää jopa kymmenenteen osaan.

Siementen käsittely ja

kasvitautiruiskutukset

Käyttämällä eri tavoin kuorrutettuja ja pin-takäsiteltyjä siemeniä on saatu hyviä tulok-

14

sia ruiskutuskertojen vähentämisessä ja te-hoainemäärien pienentämisessä. Johtavatkaalikasvien siementuottajat ovat kehittä-neet omia menetelmiään siementen käsitte-lyyn. Tuotemerkeistä mainittakoon ”Insectcoat” (Bejo b.v.) ja ”Gigantcoat” (Novartiss. A/S), joissa siemenet on käsitelty jokoklorpyrifosilla tai imdaklopridilla.

Myös ristikukkaiskasvien kasvitauti-ruiskutukset ovat maassamme käytännössätarpeettomia, joten IP-viljelyn kannaltaSuomi ja muut Pohjoismaat ovat parem-massa asemassa kuin keski- ja eteläeuroop-palaiset tuottajamaat. Kasvinsuojelun kan-nalta IP-viljely onkin pohjoisilla viljelyvyö-hykkeillä varmempaa kuin alueilla, joillatuholaisten ja kasvitautien esiintyminen onrunsaampaa ja jokavuotista.

IP-lannoitus

tarpeenmukaista

Rikkakasvien torjunnan optimoinnin lisäksimyös kaalikasvien vaatima runsas lannoituson se seikka, johon puuttumalla pystytääntehokkaimmin vähentämään ympäristöönkohdistuvaa rasitusta varsinkin typen ja fos-forin osalta.

IP-ohjeistuksen lisäksi ympäristötu-kiehtoihin sitoutuminen on tehokkaasti oh-jannut viljelijöitä tarkennettuun lannoittei-den käyttöön. Käytännössä typen jakami-nen 2–3 kertaan (1–2 lisälannoitusta, joitaedeltää ns. pikatyppimääritys) on tehosta-nut kaalikasvien typen käyttöä niin, ettäympäristötukiehtojen mukainen lannoituson oikeassa suuruusluokassa myös tutki-musaseman karkeilla hietamailla. Lannoi-tuksen osalta IP-viljely vaikuttaa onnistu-van varmemmin kuin IP-kasvinsuojelu.

15

Kuva 1. Kaalikoin runsaudenvaihtelut vuosina 1995 ja 1997 Hämeen tutkimusase-malla Pälkäneellä.

0

10

20

30

40

50

60

70

80

20

.5.

4.6

.

18

.6.

2.7

.

16

.7.

30

.7.

13

.8.

27

.8.

10

.9.

Pyyntikerta

Kaalikoi/kpl

1995 1997

Vihannesviljelyn talous

Viljelyn kannattavuuden heikkeneminenjohtuu pitkälti siitä, että tuottajahintakehi-tys on ollut negatiivinen. Kuvassa 2 on esi-tetty eräiden teollisuuden päätuotantokas-vien yksikköhintoja ja siinä näkyy hintojentaittuminen vuonna 1995, joka oli Suomenensimmäinen EU-vuosi. Teollisuuden sopi-mustuottajat saavat tuotteistaan tuoretuo-tantoon verrattuna alempaa yksikköhintaa.Toimitettavat määrät tilaa kohden ovatkuitenkin tavallisesti huomattavasti suu-rempia kuin tuoremarkkinoilla.

Kotimaiset Kasvikset ry:n selvitystenmukaan (1998) EU-jäsenyys ei ole laskenutvihannesten kuluttajahintoja Suomessa.Kuluttaja säästää nykyisillä vihannestenhinnoilla ainoastaan n. 20 mk vuodessa ver-

rattuna tilanteeseen ennen EU:iin liittymis-tä. Keskimäärin suomalainen kuluttajakäyttää sekä ulkomaisten että kotimaistenvihannesten ostoon vuodessa 347 mk.

Lisähintaa eri tuotantomuodoilla (perin-teinen, IP-, luomu) viljellyistä tuotteista onsaatu lähinnä luomutuotteista, esim. luo-mukaalista, porkkanasta ja perunasta. Tuo-tetut määrät ovat kuitenkin toistaiseksi ol-leet vielä varsin pieniä. Vihanneksia viljel-tiin Suomessa vuonna 1997 hieman yli10 000 ha:n alalla, josta luomuvihannestenviljelyssä oli vain 302 ha eli n. 3 %. Kaikki-aan avomaavihannesten viljelyala on vä-hentynyt ensimmäisten EU-vuosien aikananoin 3 %, eikä ”pehmeän viljelytekniikan"tuotteilla ole pystytty saamaan markkinoil-la arvonlisää. Avomaavihannesten tuottaja-hinnat ovat laskeneet keskimäärin neljän-neksen sen jälkeen, kun Suomesta tuli EU:n

16

Kuva 2. Teollisuuden sopimustuotannon keskihinnat eräillä päätuotantokas-veilla 1987–98 ja tuottajahintaindeksi.

0

50

100

150

200

250

300

350

1987

1989

1991

1993

1995

1997

Vuosi

Sopimus-hinta, p

Kukkakaali Lanttu

Porkkana Keräkaali

Tuottajahintaindeksi

jäsen.Lehtimäen (1998) mukaan kokonais-

tuotantokustannukset ovat nousseet vuo-desta 1995 vuoteen 1997 3–4 % ja hiemanenemmän, kun kustannuksissa on huomioi-tu yrittäjän palkkavaatimus. Sipulin osaltakustannukset ovat selvästi laskeneet, mikäjohtuu sipulin pikkuistukkaiden hinnanlaskusta. Tuottajahintaindeksi laski(1990=100) EU:iin liittymisen jälkeenvuoteen 1996 mennessä 61,3. On huomat-tava, että indeksi kuvastaa tilannetta koko

maataloussektorin sisällä ja perustuu EU:nindeksiluokituksiin.

Stenbergin (1998) mukaan vertailtaessavihannesviljelyn taloutta eri tuotantota-voissa työmenekki oli IP:ssä yleensä pie-nempi kuin tavanomaisessa tuotannossa,sillä IP-tuotanto on suureksi osaksi tuotan-toa teollisuuden tarpeisiin, jolloin montatuoretuotannossa ihmistyövoimaa vaativaatyövaihetta jää pois.

Kirjallisuus

Kotimaiset Kasvikset ry 1998. Lehdistötiedote16.6.1998, Kansallissali, Helsinki.

Lehtimäki, S. 1998. Suullinen tiedonanto.22.6.1998, Turku.

Stenberg, M. 1998. Avomaan vihannesviljelyn ta-lous eri tuotantotavoissa. Pyhäjärvi-instituutin jul-kaisuja 21. Eura: Pyhäjärvi-instituutti. 68 p. ISBN952-2682-20-4

17

Suomalaisen laatunaudanlihantulevaisuus

Juha Ruohola

Lihakunta, PL 147, 70101 Kuopio

Suomalaisen kuluttajan tärkeimpiä liha-tuotteiden valintaperusteita ovat kotimai-suus, tuoreus, helppokäyttöisyys ja hinta.Atria Oyj tekee joka päivä työtä kehittääk-seen tuotteitaan vastaamaan mahdollisim-man hyvin kuluttajien toivomuksia. Liha-kunta hankkii Atria Oyj:lle lihan, jonka Li-hakunnan tuottajat tuottavat. Ratkaisevaaon koko lihantuotantoketjun toimivuus jakilpailukyky pellolta kuluttajalle sekä ku-luttajien tarpeisiin vastaaminen.

Naudanlihantuotannon

haasteet

Naudanlihantuotannon kannalta on olen-naista pystyä parantamaan tuotantoketjuntoimivuutta, kustannusten hallintaa ja laa-tuajattelua. Lisäksi rakennekehityksessä onpäästävä eteenpäin, jotta tulevaisuuden li-hantuotannon kilpailukyky pystytään tur-vaamaan. Lihakunta on panostanut voi-makkaasti yhdessä lihantuottajien kanssaAtria-laatulihaketjuun. Atria-laatulihaket-ju takaa turvallisen ja puhtaan kotimaisennaudanlihan kuluttajalle. Atria-laatuliha-ketju on kaikilta lenkeiltään – tilalta kulut-tajalle asti – tarkasti määritelty ja valvottu.Naudan laatuun tullaan panostamaan Liha-kunnassa myös eläinainesprojektin avulla,jonka tarkoitus on edistää naudan lihaksik-kuusominaisuuksien parantumista. Liha-

kunta auttaa myös lihantuottajia rehukus-tannusten hallinnassa Polarfarmi Oy:nkautta, joka tarjoaa kilpailukykyisiä rehujanautatiloille.

Atria Oyj haluaa tarjota kuluttajille täy-sin kotimaista, entistä laadukkaampaa nau-danlihaa. Atria Oyj ja Lihakunta ovat yh-dessä luoneet suomalaiselle laatunaudalleuuden, paremman mahdollisuuden menes-tyä markkinoilla ja samalla tilatason kan-nattavuutta voidaan parantaa merkittävästisekä pihvieläintuotannon että naudan en-simmäisen polven risteytystuotannon osal-ta.

Viime syksynä julkaistulla Atria Oyj:npihvistrategialla vastataan markkinoidentarpeisiin. Atria Oyj ja Lihakunta tarvitse-vat entistä suurempia määriä ja tasaisestiympäri vuoden laadukasta naudanlihaa.Pihvieläinten hankinta perustuu sopimus-tuotantoon ja ensimmäisen polven ristey-tyseläimistä maksetaan lisähinta risteytys-todistuksen mukaan.

Atria Oyj:n ja Lihakunnan viime syksys-tä asti tekemät laatunaudanlihan hinnan-korotukset ovat vetäneet naudan tilityshin-toja selvästi ylöspäin. Myös rasvavähennys-ten aleneminen on vaikuttanut tilityshinto-ja korottavasti. Rasvan salliminen ruhossaantaa mahdollisuuden sonnin teuraspainonkasvattamiseen ja sitä kautta edelleen ru-hon laadunparantamiseen.

Naudanlihantuotanto on myös olennai-sesti kytköksissä maidontuotantoon. Liha-kunnan toiminta-alue on vahvinta maidon-

18

tuotantoaluetta Suomessa. Maidontuotan-totilalle maidosta saatava tulo on tärkeässäasemassa, mutta lihantuotannosta saatavattulot ovat myös tärkeitä, kun ajatellaan ti-lan tulokokonaisuutta.

Tukipolitiikka ja

naudanlihantuotanto

Naudanlihantuotannon tuet ovat EU:nmaatalouspolitiikassa pysyvämpiä kuinmuilla tuotannon aloilla ja EU:ssa naudan-lihan ja maidontuotannon tukipolitiikallahalutaan pitää myös harvemmin asutut alu-eet asuttuina Euroopan epäedullisilla tuo-tantoalueilla. EU-tukipolitiikka yhdistetty-nä Suomen kansalliseen tukipolitiikkaanluo edellytyksiä naudanlihantuotannon jat-kuvuudelle. Tukien taso ja tasapuolisuus onkuitenkin taattava myös jatkossa. Laatu-naudanlihantuotannossa tukien osalta onhaasteena se, että tukien pitäisi olla sidottu-ja tuotettuihin kiloihin, jolloin yrittäjämoti-vaatio säilyisi paremmin. Lisäksi tuet muo-dostavat jo puolet ja mahdollisen Agenda

2000 -ohjelman toteuduttua yli puolet nau-dan tuotoista.

Tulevaisuuden haasteet

Suomalainen maatalouden ja lihantuotan-non tutkimus on ratkaisevasti tukenut nau-danlihantuotantoa. Tulevaisuuden haasteetovat kuitenkin vielä kovemmat. Yhteistyö-tä tutkimuksen ja teollisuuden sekä lihan-tuotannon välillä on varmasti syytää tiivis-tää, koska lihamarkkinat muuttuvat yhänopeammin ja ne tulevat entistä vaativim-miksi. Atria Oyj on kansainvälistymässäyhä enemmän, mikä aiheuttaa lisää vaati-muksia. Lisäksi muutokset tuotantokustan-nuksissa ja tukipolitiikassa edellyttävät en-tistä nopeampaa reagointikykyä.

Kaikki edellä mainitut seikat luovatmahdollisuuksia suomalaisen naudanlihantuotannon kilpailukyvyn parantamiseen.Lisäksi Atria Oyj:n vahva markkina-asemaja täydellinen sitoutuminen suomalaisen li-han käyttöön tukee lihantuottajan ase-maa. Suomalaisella laatunaudanlihalla ontulevaisuus.

19

Kotieläinten hyvinvoinninmittaaminen

Timo Soveri

Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, PL 57, 00014 Helsingin yliopisto

Eläinten hyvinvointia voidaan mitata mo-nilla eri menetelmillä, joista yksikään ei eril-lisenä anna tarkkaa kuvaa hyvinvoinnin ta-sosta. Sen takia täytyy käyttää useita eri me-netelmiä. Yksilö- ja lajikohtaiset eroavai-suudet vasteessa huonoon hyvinvointiintäytyy tuntea tuloksia tulkittaessa. Erilaisiatuotosmuuttujia voidaan käyttää karkeanahyvinvoinnin mittarina: erittäin huonoissaolosuhteissa tuotos laskee. Stressin mittaa-mista on käytetty yleisesti eläinten hyvin-voinnin arvioinnissa. Voimakas tai pitkäai-kainen stressi vähentää hyvinvointia ja aihe-

uttaa muutoksia moniin elimistön hormo-neihin, aineenvaihduntaa kuvaaviin veri-muuttujiin, verisoluihin, moniin fysiologi-siin vasteisiin ja alentaa vastustuskykyä.Taudit sinänsä usein vähentävät eläimenhyvinvointia ja tautitilastoja voidaan käyt-tää karkeana eläinten hyvinvoinnin epäsuo-rana mittarina. Käyttäytymistutkimus an-taa usein sellaista tietoa, mitä muilla mene-telmillä ei ole saatavissa. Epänormaaliakäyttäytymistä pidetään yhtenä eläintenhuonon hyvinvoinnin indikaattorina.

Avainsanat: hyvinvointi, kotieläin, stressi

20

Measures of animal welfare

Abstract

Animal welfare can be measured by variousmeans, none of which alone gives accurateresults. That is why different methods mustbe combined to get the best estimation.Species-specific differences, as well as differ-ences dependent on individual characteris-tics (e.g. age, sex, previous events) in re-sponses to poor welfare must be knownwhen interpreting the results. Differentdata of production can be used as a rough es-timation of welfare: in very poor conditionsproduction decreases. Parameters of stresshave widely been used to measure animal

welfare. Changes in different hormones,metabolic parameters, blood cell counts andphysiological responses, and decreased im-munity can be reflections of chronic orstrong stress, which decreases welfare. Dis-eases decrease welfare, and diseases can bean indirect and rough indicator of decreasedwelfare. Behavioural studies give much use-ful information, which cannot probably beobtained by other means. Increased amountof abnormal behavioural patterns is usuallyan indicator of poor welfare.

Key words: animal welfare, stress

21

Kotieläinten hyvinvointi

Viime vuosina kotieläinten hyvinvoinnistaon keskusteltu paljon. Erityisesti tuotanto-eläinten pito-olosuhteisiin on kiinnitettyrunsaasti huomiota ja eri yhteyksissä ontuotu julki filosofis-eettisiä, eläinsuojelulli-sia ja tuotannollisia näkökantoja. Riippu-matta keskustelijasta on yleiseksi, melkoyksimieliseksi mielipiteeksi muodostunutkäsitys, että tuotantoeläinten pito-olosuh-teissa on parantamisen varaa ja niiden hy-vinvointia tulee pyrkiä parantamaan. Huo-mattavasti enemmän vaihtelua löytyy kan-nanotoissa siihen, millä keinoin hyvinvoin-tia parannetaan. Tämä keskustelu on joosaltaan johtanut toimenpiteisiin, jotkaovat parantaneet kotieläinten elinolosuhtei-ta. Toisaalta kiristyvä kilpailu luo paineitauusien, kustannuksiltaan edullisempien pi-tomuotojen kehittämiseen, jolloin on ole-massa riski, että uudistukset toteutetaanosittain hyvinvoinnin kustannuksella.

Koska eläintenpidon tulee perustua eet-tisesti hyväksyttävälle pohjalle, ja koska hy-vinvoivat eläimet hyödyttävät myös tuotta-jaa, on varmaa, että kotieläinten hyvinvoin-ti tulee säilymään yhtenä tärkeimmistä te-kijöistä tuotantoeläinten pitomuotoja arvi-oitaessa, vertailtaessa ja kehitettäessä.

Hyvinvointi ja stressi

liittyvät toisiinsa

Hyvinvoinnin määritelmiä on runsaasti jajokaisella meistä on omat käsityksemme hy-vinvoinnista. Vaikka hyvinvointi on laajakäsite, voitaneen sitä lyhyesti kuvata eläi-men hyvänä fyysisenä ja psyykkisenä sopeu-tumisena ympäristöönsä. Sopeutuminen ta-pahtuu fysiologisesti ja käyttäytymisenavulla. Eläin pystyy käyttäytymään lajityy-pillisesti ja kontrolloimaan ympäristöään,ympäristö tarjoaa sopivasti ärsykkeitä (vi-rikkeitä) ja eläimen terveydentila pysyy hy-vänä.

Stressi on tärkeä tekijä hyvinvointia ar-vioitaessa. Stressiksi voidaan laajimmillaankutsua kaikkia normaalista fysiologisestatasapainosta poikkeavia tiloja. Tavallisestieläin kokee päivittäin useita stressitilantei-ta, jotka kuuluvat normaaliin hyvinvoin-tiin. Vain erittäin voimakkaat, usein toistu-vat ja pitkäkestoiset (krooniset) stressitilan-teet ovat haitallisia. Ne vähentävät yksilönhyvinvointia ja voivat aiheuttaa sairauksia,joista eläin kärsii. Stressissä sympaattinenhermosto aktivoituu ja lisämunuaisen yti-mestä vapautuu verenkiertoon adrenaliiniaja noradrenaliinia. Tästä seuraa voimakkaatfysiologiset vaikutukset, joiden tarkoituk-sena on suorituskyvyn lisääminen. Myös hy-potalamus-aivolisäke-lisämunuaisen kuori-kerros -akseli aktivoituu, jonka seurauksenalisämunuaisen kuorikerroksesta vapautuvi-en glukokortikoidien määrä veressä koho-aa. Kaikki nämä muutokset vaikuttavatlaajasti eläimen hormonaaliseen toimintaanja aineenvaihduntaan.

Hyvinvoinnin mittaaminen

on vaikeaa ja vaatii monia

menetelmiä

Eläinten hyvinvoinnin arviointi ja mittaa-minen on vaikea ja laaja-alainen tehtävä.Koska hyvinvointi on jo määritelmänä laajakäsittäen useita osa-alueita, täytyy arvioin-tiin ryhtyessä päättää, mitä halutaan mita-ta, ja mitä hyvinvoinnin osa-alueita halu-taan painottaa. Lisävaikeuksia tuovat myössuuret laji- ja yksilökohtaiset erot olosuhde-vaatimuksissa ja sopeutumisstrategioissa.Lajin perusbiologian tunteminen on tärke-ää. Kokeita suunniteltaessa ja tuloksia tul-kittaessa tulisi myös tietää, miten lajin ja ro-dun lisäksi yksilön sukupuoli, lisääntymis-kierron vaihe, ikä, perimä, aikaisemmat ko-kemukset, tuotosvaihe ym. vaikuttavat mi-tattavaan muuttujaan.

Kauimmin hyvinvointi- ja stressitutki-musta on tehty hiirellä ja rotalla, ja toisaalta

22

ihmisellä. Näistä tutkimuksista onkin saatupaljon arvokasta perustietoa aiheesta. Tut-kimuskohteet poikkeavat kuitenkin mel-koisesti tuotantoeläimistä, joilla laajempaahyvinvointitutkimusta osin tuotantoympä-ristöön ja -olosuhteisiin liittyen on tehtyvasta viimeisten 10–20 vuoden aikana.

Yksinkertaisin ja vanhin hyvinvoinninmittari on tuotos. Eläimen kasvunopeus,maidontuotanto, lisääntymistulos ja elinikäovat yksinkertaisia mitata ja niissä tuottajanetu on voimakkaasti mukana. Ne soveltu-vatkin kohtalaisen hyvin karkeaan hyvin-voinnin mittaamiseen: mikäli eläimen elin-olosuhteet ja hyvinvointi ovat erittäin huo-not, tuotos aina laskee. Monet tekijät vä-hentävät kuitenkin tuotoksen käyttöä aino-ana hyvinvoinnin mittarina: siihen voidaankeinotekoisesti vaikuttaa, se on karkea mit-tari silloin, kun eläinten hyvinvointi on jokohtalainen ja monet muut kuin hyvinvoin-tiin vaikuttavat tekijät vaikuttavat siihenvoimakkaasti.

Koska stressi on tärkeä hyvinvointiinliittyvä tekijä, on siihen liittyviä muuttujiakäytetty runsaasti myös eläinten hyvinvoin-nin arvioimisessa. Eläimeltä voidaan mitatasuoraan lisämunuaisesta erittyvien hormo-nien määrää, niiden erittymisen herkkyyttä(ns. altistuskokeet) sekä niiden aiheuttamiaaineenvaihdunnallisia muutoksia verestä janiiden aiheuttamia muutoksia fysiologises-sa vasteessa (esim. sykemittaukset).

Stressi heikentää sekä soluvälitteistäettä vasta-ainevälitteistä vastustuskykyä.Vastustuskykyä voidaan mitata epäsuorastija epätarkasti joillakin yleisillä menetelmillä(valkosolut, vasta-aineet ym.), mutta vaintarkemmat immuunijärjestelmään liittyvi-en solujen toiminnan mittaamiset ja vasta-

aineen muodostumisen tehokkuuden mit-taaminen antigeenialtistuksen jälkeen anta-vat tarkempaa tietoa immuunijärjestelmäntoiminnasta. Alentunut vastustuskyky ei si-nänsä vähennä hyvinvointia, mutta sen seu-rauksena tapahtuva sairastuminen voi sentehdä. Vastustuskyvyn alenemisen lisäksihuonot pito-olosuhteet lisäävät muutenkinsairastumis- ja vammautumisriskiä. Sairas-tuvuutta voidaankin pitää yhtenä, tosinmelko epätarkkana hyvinvoinnin mittari-na.

Käyttäytyminen on tärkeä kotieläintenhyvinvoinnin arviointiperuste. Systemaatti-sella tarkkailulla, käyttäen mahdollisestiapuna mm. videokameroita, saadaan tietoaeläinten käyttäytymisestä. Epänormaaliakäyttäytymistä pidetään yhtenä eläintenhuonon hyvinvoinnin indikaattorina. Eri-laisilla käyttäytymistesteillä, joilla arvioi-daan eläimen motivaatiota ja subjektiivisiakokemuksia eli kuinka eläin itse kokee tut-kittavan olosuhteen, on saatu paljon lisätie-toa eläintilojen suunnitteluun ja käyttäyty-mistarkkailujen tulkintaan.

Koska eläinten hyvinvoinnin mittaami-nen on hankalaa ja siihen liittyy useita teki-jöitä, tulisi se aina tehdä mahdollisimmanlaaja-alaisesti. Yhdistämällä erilaisiin tuo-tantoindikaattoreihin ja sairastavuustilas-toihin tietoja muuttujista, jotka kuvaavateläimen lyhyt- ja pitkäaikaista stressiä jametabolista tilaa sekä käyttäytymistietoja,voidaan jo kohtalaisella tarkkuudella arvioi-da eläimen hyvinvointia edellyttäen, ettäarviointikriteerit ovat oikeat. Tämäntyyp-pinen laaja arviointi on erityisen tärkeää,kun pyritään saamaan tietoa uuden pito-muodon soveltuvuudesta kotieläimille.

23

Emolehmien ulkokasvatus – haasteja mahdollisuus kannattavallelaatunaudanlihantuotannolle

Merja Manninen

Maatalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen

Maatalouden tutkimuskeskuksessa on ollutemolehmätutkimusta 10 vuotta. 1990-lu-vun puolivälistä lähtien tutkimuksissa onselvitetty ympärivuotisen ulkokasvatuksenmahdollisuuksia maassamme. Käytännönkokemusten perusteella emolehmille sovel-tuvat hyvin käytöstä poistetut rakennukset,kuten vanhat ladot tai edullisesti rakenne-tut tuulen- ja sateensuojat. Ympärivuoti-nen emolehmien ulkokasvatus lisää kuiten-kin työtä erityisesti poikimiskaudella, jol-loin eläinten huolellisen tarkkailun merki-tys korostuu. Poikimiskauden ajoittuminenkeväällä ja vallitsevat sääolosuhteet on otet-tava huomioon arvioitaessa ulkokasvatuk-sen edellytyksiä maassamme. Ulkotarhojenympäristövaikutukset voivat muodostuamerkittäviksi riippuen mm. maaperän laa-dusta ja eläinten syöttö- ja makuupaikan si-jainnista ojiin ja pohjaveteen nähden.

Ensimmäinen charolais-ayrshire -emoil-la tehty ulkokasvatuskoe osoitti, että edulli-set, kylmät talvisuojat soveltuvat risteytys-emoille maassamme, kun eläimet ruokitaankuhunkin tuotantovaiheeseen nähden opti-maalisesti ja tehostetaan erityisesti poiki-miskaudella eläinten huolellista tarkkailua.Onnistuneet poikimiset olivat eläinten hy-vän hoidon ja huolellisen tarkkailun tulos.

Toinen ulkokasvatuskoe hereford-risteyty-semoilla osoitti kuhunkin tuotantovaihee-seen soveltuvan optimaalisen kuntoluokanja kuntoluokituksen merkityksen ja tärkey-den emolehmillä. Talvikauden ruokintata-so, keskimäärin 6,5 ry päivässä eläimelle, olisopiva toista kertaa poikiville risteytyse-moille. Eläinten kunto poikiessa oli sopiva,poikimisvaikeuksia ei ilmennyt ja kaikkiemot tiinehtyivät. Poikimiskaudella vallit-sevilla sääolosuhteilla on huomattava mer-kitys. Kolmannen ulkokasvatuskokeen ai-kana maaliskuun poikkeuksellisen kylmäsää korosti poikimisten valvonnan tärkeyttäja poikimisajankohdan ajoittamisen merki-tystä maassamme.

Nautojen ulkokasvatuskokeiden tulok-set ja kokemukset ovat tulevaisuutta ajatel-len kannustavia. Vuoden 1998 alussa käyn-nistyi maa- ja metsätalousministeriön ra-hoittama kolmevuotinen tutkimushanke,Hyvinvoivat naudat puhtaassa ympäristös-sä, jossa perehdytään emolehmien kylmä-kasvatukseen ottamalla huomioon terveys-,hyvinvointi- ja ympäristönäkökohdat. Tu-lokset ovat sovellettavissa myös maidon-tuotantotiloille.

Avainsanat: emolehmä, kuntoluokitus, kylmäkasvatus, ruokinta, ulkokasvatus

24

Rearing suckler cows outdoors: a challenge and an op-portunity for the production of quality meat

Abstract

The suckler cow unit of the Agricultural Re-search Centre was established ten years ago.During the first years experiments wereconducted with beef-dairy crosses. Nowa-days herds comprise mainly Herefordcrosses. In the mid -90’s research was fo-cused on the outdoor feeding of sucklercows in winter, with special reference tohealth and environmental aspects. Outdoorwinter feeding has succeeded well on somefarms but further studies are required for in-stance, on timing of the calving period inspring.

The first outdoor feeding experimentwith mature Charolais-Ayrshire cows indi-cated that they could adapt to cold outdoorconditions if the feeding level was optimizedat each production stage. The health of theanimals was good. Calvings succeeded welldue to the careful management of the ani-mals. The second outdoor feeding experi-ment emphasized the importance of condi-tion scoring and of achieving the optimumcondition score at each production stage.The winter feeding level, on average 6.5

Finnish feeding units/cow/day, was suitablefor Hereford-cross cows at their secondcalving. The condition score at calving wasgood; no calving difficulties were encoun-tered and all cows became pregnant. Theweather during the calving season is veryimportant. The exceptionally cold weatherin March in the third outdoor experimentshowed the importance of supervising calv-ing and timing it correctly under Finnishconditins.

The results of the non completed out-door experiments are encouraging for theoutdoor winter feeding of cattle in Finland.At the beginning of 1998 a new researchproject, ‘Cattle welfare and sustainable environ-ment’, was started with financing from theMinistry of Agriculture and Forestry. Thisproject is focusing on the outdoor winterfeeding of suckler cows, taking into consid-eration their health and well being the envi-ronment. The results will be of use to dairyfarms, too.

Key words: beef cow, condition scoring, outdoor feeding, suckler cow

25

Kymmenen vuotta

emolehmätutkimusta

Tutkimustoiminta Maatalouden tutkimus-keskuksen emolehmänavetalla Tohmajär-vellä käynnistyi joulukuussa 1988, jolloinJokioisten Lintupajussa kasvatetut here-ford-ayrshire- ja limousin-ayrshire-ristey-tyseläimet siirrettiin kantavina hiehoina uu-teen kylmäpihattoon. Vuoden 1996 loka-kuuhun asti emolehmänavetta toimi osanaKarjalan tutkimusasemaa. Tutkimusase-man lakkautuksen jälkeen emolehmänave-tasta tuli osa Pohjois-Savon tutkimusase-maa. Ensimmäisen viisivuotiskauden aika-na emolehmänavetan toiminta liittyi kiin-teästi maa- ja metsätalousministeriön ra-hoittamaan Naudanlihantuotannon edistä-misprojekti -tutkimushankkeeseen. Tämänjälkeen osa tuotantokokeista kuului vuoden1997 lopulla päättyneeseen Uusien tuotan-tostrategioiden kehittäminen naudanlihan-tuotannon kilpailukyvyn edistämiseksi-hankkeeseen. Vaikka tutkimustoiminta eialkuvuosina erityisesti keskittynytkään ul-ko- tai kylmäkasvatuskysymyksiin, ovatkaikki emolehmänavetan tuotantokokeetkylmäkasvatuskokeita – lämmintä tilaaemolehmänavetalla on ainoastaan rehujenkäsittelytila ja toimisto.

Risteytyksistä herefordiin

Ensimmäiset risteytysemot olivat tuotanto-kokeiden eläinaines neljän vuoden ajan, jon-ka jälkeen ne vaihdettiin aberdeen angus-ayrshire- ja charolais-ayrshire -eläimiin. Ky-seiset eläimet olivat tuotantokokeissa vuosi-na 1992–1995, jonka jälkeen pääosa eläi-mistä myytiin tiloille. Kuluvan vuosikym-menen puolivälissä tehtiin päätös siirtyä ris-teytyksistä vähitellen yhteen rotuun. Ro-duksi valittiin maassamme yleinen here-ford. Tavoitteena on siitä lähtien ollut saadatuotantokokeisiin mahdollisimman tasai-nen ja terve eläinaines. Koska käytettävissä

oleva eläinmäärä ja tilat ovat rajalliset jaeläinten ryhmäruokinta asettaa kokeensuunnittelulle vaatimuksia, keskitettiintutkimus eläinten ravitsemukseen liittyviinkysymyksiin.

Tällä hetkellä karjan perusosa koostuu51 täysikasvuisesta hereford-risteytysemos-ta. Emojen isäsonneja ovat Thorsvik Corne-lius, Thorsvik Como, Thorsvik Volga, Jou-kolan Valtti, Salmensuun Veka, KulmalanYövahti, Taaton Romeo, Commander jaPajari. Eminä ovat tutkimuksissa aiemminkäytetyt hfay-, abay- ja chay-risteytysemot.Toisen ryhmän muodostavat 22 keväällä1998 ensimmäistä kertaa poikinutta here-ford-risteytyshiehoa. Hiehojen isät ovatPohjolanmäen Indiana, Pohjolanmäen Iiro,Koskis DK Julius, Revonniemen Hasse,Hoikan Ylimys ja Hakkarilan Extra. Hie-hojen emänisät ovat aiemmin mainittujahf-sonneja. Keväällä 1997 syntyneistä leh-mävasikoista on uudistukseen jätetty 13eläintä. Kevään 1998 lehmävasikoista uu-distukseen jätettäneen noin 12 eläintä.Edellä mainittujen eläinten lisäksi navetallaon vielä 16 abay-emoa, jotka ovat viimevuosina olleet metsälaiduntutkimuksissa.Tutkimuksissa on seurattu eläintuotoksenlisäksi laiduntamisen vaikutuksia mm. alu-een puustoon, kasvilajistoon ja maaperään.

Kylmäpihatosta

metsätarhoihin

Jo pitkään on tiedetty, että emolehmä-tuotannon kannattavuutta rasittaa ennenkaikkea rehukustannus, jonka osuus voiolla jopa 65 % kokonaiskustannuksista(Bowden et al. 1979), mutta myös raken-nuskustannusten osuus on merkittävä.Käytännöstä saatujen kokemusten perus-teella emolehmille soveltuvat hyvin käy-töstä poistetut rakennukset, kuten vanhatladot tai hyvin edullisesti rakennetut tuu-len- ja sateensuojat. Pohjois-Amerikassa li-hakarja on talvikaudella ankarissa ilmas-to-olosuhteissa ulkona. Ympärivuotinen

26

emolehmien ulkona pitäminen lisää kuiten-kin työtä erityisesti poikimiskaudella, jol-loin eläinten huolellinen tarkkailu on ensi-arvoisen tärkeää. Poikimiskauden ajoittu-minen keväällä ja silloin vallitsevat sääolo-suhteet on otettava huomioon arvioitaessaulkokasvatuksen edellytyksiä maassamme.Suurten eläinryhmien myötä voivat ympä-ristövaikutukset muodostua merkittäviksiriippuen mm. maaperän laadusta ja eläintensyöttö- ja makuupaikan sijainnista ojiin japohjaveteen nähden.

Syksyllä 1995 emolehmänavetalla aloi-tettiin ulkokasvatuskokeet aitaamalla kyl-mäpihaton välittömään läheisyyteen kaksimetsätarhaa, joihin rakennettiin kolme-sei-näinen tuulen- ja sateensuoja eläimille(Kuva 1). Ensimmäinen emolehmien ym-pärivuotista ulkokasvatusta selvittävä tuo-tantokoe aloitettiin kaksi kuukautta myö-hemmin. Kylmäpihaton kahteen karsinaansijoitettiin 16 eläintä ja 16 eläintä sijoitet-tiin koetta varten valmistuneisiin 1000m2:n metsätarhoihin, joiden olosuhteetpoikkesivat kylmäpihaton olosuhteista.

Ensimmäinen tuotantokoe

ulkona charolais-

ayrshire-emoilla

Ensimmäisen ulkona tehdyn tuotantoko-keen tavoitteena oli selvittää, miten eri-tyyppiset kylmät tuotanto-olosuhteet vai-kuttavat täysikasvuisten chay-emojen re-hunkulutukseen, kuntoon, elopainoon, poi-kimiseen, vasikan kehitykseen ja emojenuudelleen tiinehtymiseen (Manninen1998a). Eläinten ruokinta toteutettiin oljel-la, väkirehulla ja urealla tavoitteellisesti si-ten, että kaikkien emojen kuntoluokka py-syisi kuhunkin tuotantovaiheeseen nähdenoptimaalisena: kokeen alkaessa 3,00 (±0,25), poikiessa 2,50 (± 0,25), astutettaessa2,00–2,50 ja vieroitettaessa vasikat 3,00(Lowman et al. 1976).

Kokeen aikana maassa oli lumipeite3.11.1995–5.5.1996. Kylmäpihatossalämpötila oli kokeen aikana 3–7 oC ulko-lämpötilaa korkeampi. Kylmyys ei aiheut-tanut eläimille terveysongelmia. Ulkonaolleista emoista yksi hätäteurastettiin 1.huhtikuuta kaksi viikkoa poikimisen jäl-keen magnesiumpuutteen aiheuttamankouristustilan jälkeen.

Sisällä kylmäpihatossa olleet emot söi-vät talvikauden aikana rehujen kuiva-ainet-ta keskimäärin 10,9 kg, josta ne saivat ener-giaa 7,5 RY ja ohutsuolesta imeytyvää val-kuaista 720 g päivässä. Kahdella viimeiselläruokintajaksolla ennen laidunkauden alkuasisällä olleet emot saivat koerehuista keski-määrin 9,8 RY päivässä, mikä vastaa 650kg:n emon energian tarvetta ylläpitoon janoin 9 kg maitotuotokseen. Metsätarhoissaolleiden emojen rehun kuiva-aineen syöntioli koekaudella laskennallisesti noin 3 kgsuurempi kuin sisällä olleiden emojen kui-va-aineen syönti, mutta määrä sisältää myöseläinten ruokintahäkeistä alleen haaskaa-maa olkea, jonka määrää ei voitu täsmälli-sesti arvioida.

Emojen elopaino oli kokeen alkaessakeskimäärin 642 kg, ennen poikimista 688kg ja laskettaessa laitumelle 600 kg. Lai-dunkauden päättyessä emot olivat keski-määrin 20 kg painavampia kuin kokeenalussa. Erityyppiset kylmät tuotantotilat ei-vät vaikuttaneet merkitsevästi emojen elo-

27

Kuva 1. Emolehmien kolmeseinäinen sateen-ja tuulensuoja Tohmajärvellä (Kuva: PerttuVirkajärvi).

painoon kokeen missään vaiheessa. Talvi-kauden ulkona olleet emot kuntoutuivatlaitumella paremmin (p<0,05) kuin kyl-mäpihatossa olleet emot (653 g/eläin/päivävs. 441 g/eläin/päivä).

Kokeen alkaessa kaikkien emojen kun-toluokka oli keskimäärin 2,84, joka on hie-man alempi kuin tavoitekuntoluokka 3,00(Kuva 2). Poikiessa eri tuotanto-olosuhteis-sa olleiden emojen kunnossa ei ollut eroja,mutta laidunkauden alkaessa ulkona ollei-den emojen kunto oli heikompi (p<0,10)kuin sisällä kylmäpihatossa olleiden emojenkunto (1,79 vs. 1,93). Laidunkauden päät-tyessä emojen kuntoluokka oli ajankohtaannähden liian heikko, ainoastaan 2,50. Sisä-ruokintakauden osalta kokeen kriittisin vai-he oli ajanjakso poikimisesta laidunkaudenalkuun, keskimäärin noin kaksi kuukautta.Emojen maidontuotanto lienee ollut arvioi-tua parempi, sillä muutamien metsätarhois-sa olleiden emojen kunto heikkeni nopeam-min kuin sisällä olleiden emojen kunto.

Poikimiskausi oli 14.3.–22.4.1996.Maaliskuussa syntyi 20 vasikkaa ja huhti-kuussa 11. Lyhyt poikimiskausi helpotti

poikimisten valvontaa ja vasikka-ainesmuodostui tasaiseksi. Poikimiset olivathelppoja. Ulkona olleista emoista yhdeksänvalitsi poikimispaikakseen 3-seinäisen ka-toksen, muiden poikimispaikasta ei ole ha-vaintoa. Kaikkien vasikoiden keskimääräi-nen syntymäpaino oli 47,5 kg – sonnivasi-koiden 48,8 kg ja lehmävasikoiden 45,7 kg,sisällä syntyneiden vasikoiden 48,2 kg ja ul-kona syntyneiden vasikoiden 46,3 kg. Met-sätarhoissa syntyneet sonnivasikat olivathieman painavampia (p<0,10) kuin sielläsyntyneet lehmävasikat (50,0 kg vs. 42,6kg), kun taas tilanne sisällä kylmäpihatossaoli päinvastainen (47,6 kg vs. 48,8 kg). Syn-tymästä vieroitukseen sonnivasikat kasvoi-vat 1454 g/eläin/päivä ja lehmävasikat1303 g/eläin/päivä (p<0,05), sisällä synty-neet vasikat 1369 g/eläin/päivä ja ulkonasyntyneet vasikat 1387 g/eläin/päivä. Vasi-koiden terveys oli kokeen aikana hyvä.

Tiinehtymistulos oli tyydyttävä 87,1 %.Ajanjakso poikimisesta tiinehtymiseen kestikeskimäärin 84 vuorokautta ollen metsätar-hoissa olleilla emoilla keskimäärin viisi vuo-rokautta pidempi kuin sisällä olleilla emoilla.

28

Kuva 2. Sisällä tai ulkona olleiden charolais-ayrshire-emojen kuntoluokan muutos talvi- ja laidun-kaudella.

1,7

1,8

1,9

2

2,1

2,2

2,3

2,4

2,5

2,6

2,7

2,8

2,9

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Ruokintajakso

Kuntoluokka

Sisällä

Ulkona

Toinen tuotantokoe

ulkona hereford-

risteytysemoilla

Ensimmäisestä ulkokasvatuskokeesta saa-tujen myönteisten kokemusten ja aiheen il-meisen tutkimustarpeen perusteella jatket-tiin ulkokasvatuskoetta lisäämällä metsä-tarhojen lukumäärää kahdella. Uudet ulko-tarhat, kooltaan aiemmin tehtyjen tarhojenkokoiset, varustettiin tuuliaidoilla, makuu-kumpareilla ja kuivittamattomalla sekä sei-nättömällä sadekatoksella (Kuva 3). Myösaiemmin tehtyihin metsätarhoihin lisättiintuuliaidat ja kattamattomat makuukumpa-reet. Tavoitteena oli selvittää, miten eri-tyyppiset kylmät tuotanto-olosuhteet vai-kuttivat kerran poikineiden hf-risteytyse-mojen rehun- ja vedenkulutukseen, kun-toon, elopainoon, poikimiseen, vasikan ke-hitykseen ja uudelleen tiinehtymiseen(Manninen 1998b). Kokeen yhteydessätehtiin emolehmien käyttäytymistutkimusja seurattiin sekä sorkka- (Anttila et al.1998) että utareterveyttä (Niskanen et al.1998). Myös karjan ruokintapaikkojen fos-forikuormitusta (Yli-Halla et al. 1998) jaympäristöön kohdistuneita rasituksia seu-rattiin.

Myös tässä kokeessa ruokinta toteutet-tiin tavoitteellisesti siten, että eri tuotanto-olosuhteissa olevien emojen kuntoluokkapysyisi tuotantovaiheeseen sopivana: ko-keen alkaessa 3,00, poikiessa 2,50, astutet-taessa 2,00–2,50 ja vieroitettaessa vasikatjälleen 3,00. Ruokinta aloitettiin syksylläantamalla nurmisäilörehua 4,0 kg KA/eläin/päivä ja olkea 4,2 kg KA/eläin/päivä.Lisäruokinta 60 päivää ennen laskettua poi-kimispäivää aloitettiin eläinkohtaisesti vä-kirehulla, mikäli emon kuntoluokka olihuonompi kuin 2,75. Poikimisen jälkeenkaikki eläimet saivat kauraa vähintään 2,5kg/päivä.

Talvi oli keskimääräistä leudompi Poh-jois-karjalassa. Pysyvä lumipeite saatiin vas-ta 28.11.1996 erittäin sateisen marraskuunjälkeen. Kauden kovimmat pakkaset olivatjoulukuussa 1996. Poikimiskaudella läm-pötilat olivat ajankohtaan nähden normaa-lit.

Sisällä olleiden emojen vedenkulutus olikoko sisäruokintakauden ajan hieman suu-rempi kuin ulkona olleiden eläinten. Ko-keen ensimmäisen kuukauden aikana sisälläolleiden eläinten vedenkulutus oli noin 16l/eläin/päivä lisääntyen toukokuun loppuunmennessä noin 20 litralla. Ulkona olleideneläinten vedenkulutus oli kokeen alussanoin 12 l/eläin/päivä lisääntyen toukokuus-sa reiluun 30 litraan päivässä.

Ulkotarhoissa olleiden emojen keski-määräinen rehunkulutus talvikaudella eipoikennut sisällä olleiden emojen rehunku-lutuksesta. Neljä emoa sisällä ja neljä emoakolmiseinäisissä katosryhmissä eivät kunto-luokitukseen perustuen saaneet ennen poi-kimista lainkaan väkirehua. Sisäruokinta-kaudella emot söivät keskimäärin 8,1 kgKA/päivä, josta ne saivat 6,5 RY/päivä ja614 g OIV/päivä.

Kokeen alkaessa emojen elopaino olikeskimäärin 608 kg. Laidunkauden alkaes-sa sisällä kylmäpihatossa olleet emot olivathieman (p<0,10) painavampia kuin ulkonaolleet emot (581 kg vs. 559 kg). Kokeenalusta laidunkauden alkuun ulkona olleidenemojen elopainon menetys oli suurempi(p<0,05) kuin sisällä olleiden emojen (- 218

29

Kuva 3. Emolehmien tuuliaidalla, sälekatok-sella ja makuuparrella varustettu ulkotarhaTohmajärvellä (Kuva: Merja Manninen).

g/eläin/päivä vs. - 153 g/eläin/päivä). Lai-dunkaudella ulkona olleiden emojen elopai-non lisäys oli puolestaan suurempi(p<0,01) kuin sisällä olleiden emojen (870g/eläin/päivä vs. 731 g/eläin/päivä).

Kokeen alkaessa kaikkien emojen kuntooli tavoitteen mukainen 3,00 (Kuva 4). Poi-kimista edeltävän väkirehuruokinnan alka-essa emojen kunto oli keskimäärin 2,56 japoikiessa 2,50. Eläinten kunnossa eri tuo-tanto-olosuhteiden välillä ei ilmennyt eroja.Poikimisesta laitumelle laskuun kolmisei-näisten katosryhmissä olleiden emojen kun-to heikkeni hieman (p<0,10) enemmänkuin kattamattomissa makuukumpareryh-missä olleiden emojen (-0,13 vs.- 0,05). Lai-tumelle laskettaessa emojen keskimääräi-nen kuntoluokka 2,40 oli kuitenkin tuotan-tovaiheeseen nähden sopiva. Laidunkaudel-la kaikki emot kuntoutuivat hyvin ja ko-keen päättyessä emojen kuntoluokka, kes-kimäärin 2,90, oli lähes sama kuin kokeenalkaessakin. Emojen terveys oli hyvä kokokokeen ajan.

Poikimiskausi oli 27.3.–24.5.1997.Maaliskuussa syntyi kahdeksan vasikkaa,

huhtikuussa 27 ja toukokuussa 13. Poiki-miset olivat helppoja ja emot hoitivat vasik-kansa hyvin. Kattamattomissa makuu-kumpareryhmissä syntyneiden vasikoidensyntymäpaino oli merkitsevästi (p<0,01)pienempi kuin kolmiseinäinen katos -ry-hmissä syntyneiden vasikoiden syntymä-paino (41,9 kg vs. 44,7 kg). Kaikkien vasi-koiden keskimääräinen syntymäpaino oli43,2 kg ja vieroituspaino 138 päivän iässä210 kg. Syntymästä vieroitukseen sisälläkylmäpihatossa syntyneet vasikat kasvoivatkeskimäärin 1202 g/päivä, kolmiseinäisissäkatosryhmissä syntyneet vasikat 1217g/päivä ja kattamattomissa makuukumpa-reryhmissä syntyneet vasikat 1197 g/päivä.Syntymästä lähtien ulkona olleiden vasikoi-den elopainot tai kasvut eivät poikenneet si-sällä syntyneiden vasikoiden vastaavista lu-vuista. Vasikoiden terveys oli hyvä.

Kolmiseinäisissä katos -ryhmissä olleistaemoista 11 valitsi poikimispaikakseen ka-toksen, kaksi hakeutui poikimaan metsään,yksi poiki ulkona olevalle makuualustalle jayksi tuuliaidan viereen. Yksi emo otettiin si-sälle poikimaan, koska emo ei rauhoittunut

30

Kuva 4. Sisällä tai ulkona katoksessa olleiden hereford-risteytysemojen kuntoluokan muutos tal-vi- ja laidunkaudella.

2,4

2,5

2,6

2,7

2,8

2,9

3

3,1

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12

Ruokintajakso

Kuntoluokka

Sisällä

Ulkona, 3-sein. katos

Ulkona,sadekatos

poikimaan ulkona. Kattamattomissa ma-kuukumpareryhmissä olleista emoista kah-deksan valitsi poikimispaikakseen makuu-kumpareen ja seitsemän hakeutui metsään.Yksi emoista otettiin sisälle sen hakeudut-tua metsään poikimaan kovalla pakkasella.

Kaikki emot tiinehtyivät astutuskaudel-la. Poikimisesta uudelleen tiinehtymiseenkului sisällä olleilla emoilla aikaa keskimää-rin 67 vuorokautta ja ulkona olleilla eläimil-lä molemmissa tapauksissa keskimäärin 62vuorokautta.

Kolmas tuotantokoe

ulkona hereford-

risteytysemoilla

Tätä kirjoitusta laadittaessa kolmas ulko-kasvatuskoe on päättynyt sisäruokintakau-den osalta. Koetta varten rakennettiin syk-syllä 1997 metsätarhojen välittömässä lä-heisyydessä olevaan asfalttipohjaiseen lan-talaan kolmiseinäinen katos ja alue aidattiinja jaettiin kahteen yhtä suureen alueeseen.Kokeen eläinaines oli edellisvuoden tapaanhereford-risteytysemot. Talvikauden rehu-na oli ohrasta tehty kokoviljasäilörehu jokovapaasti tai suositusten mukaisesti annos-teltuna. Kokoviljasäilörehun valmistus on-nistui hyvin, eikä sen käytössä ulkona il-mennyt ongelmia kovillakaan pakkasilla.

Poikimiskausi oli 11.3.–14.5. Maalis-kuussa syntyi 20, huhtikuussa 20 ja touko-kuussa kaksi vasikkaa. Maaliskuun 1998erittäin kylmät säät muodostuivat ongel-mallisiksi ja 13 emoa jouduttiin tuomaanjoko ennen poikimista tai välittömästi poi-kimisen jälkeen sisälle. Huolellisen hoidonja tarkkailun ansiosta ainoastaan yksi vasik-ka menetettiin ennen laidunkautta ja sekintapaturmaisesti.

Ulkokasvatuksen haasteet

ja mahdollisuudet

Ensimmäinen ulkokasvatuskoe charolais-ayrshire-emoilla osoitti, että edulliset, kyl-mät talvisuojat soveltuvat risteytysemoille,kun ruokinta toteutetaan eläinten kuhun-kin tuotantovaiheeseen nähden optimaali-sesti ja tehostetaan erityisesti poikimiskau-della eläinten huolellista tarkkailua. Olki-vilja-urea -ruokinta kokeen alkaessa keskin-kertaisessa kunnossa olleille ranskalaisen li-harodun risteytysemoille ei ilmeisesti ollutriittävä, vaikka energian saanti sisäruokin-takauden ensimmäisen kolmanneksen aika-na laskennallisesti ylitti ylläpitotarpeen.Onnistuneet poikimiset olivat ennen kaik-kea eläinten hyvän hoidon ja huolellisentarkkailun tulosta. Myös tieto emojen tar-kasta poikimisajankohdasta helpotti poiki-misten seurantaa.

Ensimmäisessä hereford-risteytyse-moilla tehdyssä tuotantokokeessa eri tuo-tantovaiheisiin soveltuva tavoitekunto saa-vutettiin hyvin. Talvikauden ruokintatasooli siten sopiva toista kertaa poikiville ris-teytysemoille. Eläinten kunto poikiessa olisopiva, poikimisvaikeuksia ei ilmennyt jakaikki emot tiinehtyivät. Myös kaikki syn-tyneet vasikat vieroitettiin hyväkuntoisinasyksyllä. Emojen ja vasikoiden terveys olitalvi- ja laidunkaudella hyvä. Hyvään tuo-tantotulokseen vaikutti ehdottomasti poi-kimisten huolellinen tarkkailu. Erityyppisetulkotarhat soveltuivat emolehmille hyvin,mutta huolellisen hoidon ja tarkkailun mer-kitys korostui etenkin poikimiskaudella.Myös poikimiskaudella vallitsevilla sääolo-suhteilla on huomattava merkitys.

Kolmas ulkokasvatuskoe osoitti selkeäs-ti poikimiskaudella vallitsevien sääolojenmerkityksen. Ilman huolellista, ympärivuo-rokautista tarkkailua poikimiskaudella vas-tasyntyneitä vasikoita olisi menetettyenemmän. Mahdollisimman monen synty-neen vasikan vieroittaminen syksyllä onkuitenkin emolehmätuotannon tärkein ta-voite, jota ulkokasvatus ei saa vaarantaa.

31

Poikimiskauden ajoittaminen ottamallahuomioon tilan sijainti ja odotettavissa ole-vat sääolosuhteet keväällä on syytä tarkas-tella tapauskohtaisesti. Poikimiskaudenvalvontatyötä voi helpottaa myös rakennus,johon eläin voidaan tilapäisesti ottaa poiki-maan sääolosuhteiden sitä edellyttäessä taimuista syistä.

Emolehmien ulkokasvatuskokeiden tu-lokset ja kokemukset ovat kuitenkin tule-vaisuutta ajatellen kannustavia. Monia yk-

sityiskohtia on vielä selvittämättä ja tämänvuoden alussa käynnistyikin maa- ja metsä-talousministeriön rahoittama kolmevuoti-nen tutkimushanke: Hyvinvoivat naudatpuhtaassa ympäristössä. Tähän mennessäon jo käynyt ilmi, että ulkokasvatuksessahuolellisen tarkkailun ja hoidon merkityseläinten hyvinvoinnille korostuu erityisestipoikimiskaudella. Säästöt rakennuskustan-nuksissa voivat lisätä työkustannuksia huo-mattavastikin.

Kirjallisuus

Anttila, P., Hänninen, L., Jokinen, T., Lång-backa, A. & Saloniemi, H. 1998. Hereford-ristey-tysemojen sorkkaterveyden ja käyttäytymisenseuranta erityyppisissä kylmissä pito-olosuhteissa.In: Kotieläintieteen päivät, Helsinki, 26.–27.5.1998.Maaseutukeskusten Liiton julkaisu 924. Helsinki:Maaseutukeskusten Liitto. p. 303-306. ISSN0789-9661, ISBN 951-808-063-1.

Bowden, D.M., Hironaka, R., Martin, P.J. &Young, B.A. 1979. Feeding beef cows and heifers.Publication 1670E. Ottawa, Canada: Minister ofSupply and Services. Communications Branch, Ag-riculture Canada, 48 p.

Lowman, B.G., Scott, N.A. & Somerville, S.H.1976. Condition Scoring of Cattle. The east of Scot-land College of Agriculture. Animal Production, Ad-visory and Development Department. Bulletin No.6.31 p. ISSN 0306-8668.

Manninen, M. 1998a. Erityyppisten kylmien tuotan-totilojen soveltuvuus charolais-ayrshire-emoille. In:Kotieläintieteen päivät, Helsinki, 26.–27.5.1998.

Maaseutukeskusten Liiton julkaisu 924. Helsinki:Maaseutukeskusten Liitto. p. 281–287. ISSN0789-9661, ISBN 951-808-063-1.

– 1998b. Erityyppisten kylmien tuotantotilojen vai-kutus hereford-risteytysemojen tuotantoon. In: Koti-eläintieteen päivät, Helsinki, 26.–27.5.1998.Maaseutukeskusten Liiton julkaisu 924. Helsinki:Maaseutukeskusten Liitto. p.273–280. ISSN0789-9661, ISBN 951-808-063-1.

Niskanen, M., Manninen, M. & Pelkonen, S. 1998.Utareterveys vastapoikineilla emolehmillä. In: Koti-eläintieteen päivät, Helsinki, 26.–27.5.1998. Maa-seutukeskusten Liiton julkaisu 924. Helsinki: Maa-seutukeskusten Liitto. p.289-292. ISSN 0789-9661,ISBN 951-808-063-1.

Yli-Halla, M., Seppänen, A. & Uusi-Kämppä, J.1998. karjan ruokintapaikoilta tuleva fosforikuormi-tus. In: Kotieläintieteen päivät, Helsinki, 26.–27.5.1998. Maaseutukeskusten Liiton julkaisu 924.Helsinki: Maaseutukeskusten Liitto. p.311–313.ISSN 0789-9661, ISBN 951-808-063-1.

32

Nurmirehun ruokinnalliseen arvoonvaikuttavat tekijät

Pekka Huhtanen

Maatalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen

Rehujen hintasuhteet muuttuivat EU:hunliittymisen jälkeen siten, että väkirehunhinta suhteessa nurmirehun hintaan alen-tui. Ajan mittaan tämä johtaa väkirehunkäytön lisääntymiseen nurmirehun kustan-nuksella. Keinotekoisiin hintasuhteisiin pe-rustuvat ruokinnan muutokset ovat kuiten-kin arveluttavia, sillä pitkällä aikavälillätuotannon tulee perustua tuotanto-olosuh-teiden perusteella määräytyviin todellisiinhintasuhteisiin. Pahin uhkakuva on se, ettävuosikymmenten aikana kehitetty osaami-nen nurmirehun tuotannossa, säilönnässä jarunsaaseen säilörehun käyttöön perustuvanruokinnan toteuttamisessa menetetään hy-vin nopeasti siirryttäessä runsaaseen väkire-hun käyttöön. Tulevaisuudessa voimmekuitenkin taas olla tilanteessa, jossa rehujentodellisiin tuotantokustannuksiin perustu-vat hintasuhteet vallitsevat. Tämän vuoksitutkimuksessa on haluttu edelleen painot-taa nurmirehuun perustuvan ruokintamal-lin kehittämistä. Samalla on kuitenkin sel-vitetty runsaamman väkirehuruokinnanbiologisia vasteita. Eläinten terveyteen, ym-päristöön ja tuotannon etiikkaan liittyvätkysymykset puoltavat nykyisen ruokinta-mallin kehittämistä.

Nurmirehun ravintoarvo riippuu mo-nista tekijöistä. Tärkein näistä on nurmire-hun kehitysaste korjuuhetkellä. Se vaikut-taa rehun sulavuuteen, josta puolestaan re-hun syöntipotentiaali pääasiassa riippuu.Korjattaessa nurmirehu säilörehuksi siilossatapahtuvat käymisprosessit vaikuttavat sii-

hen, miten suuri osuus nurmirehun tuotan-topotentiaalista voidaan saavuttaa. Käy-mistyyppi ja -aste vaikuttavat rehun syön-tiin, ruoansulatuskanavasta imeytyvien ra-vintoaineiden keskinäisiin suhteisiin ja mai-don koostumukseen. Nurmirehun ravinto-arvo riippuu myös täydennysruokinnasta.Säilörehun ravintoainesisällön puutteitavoidaan korjata oikean tyyppisellä täyden-nyksellä, mutta toisaalta nurmirehun hy-västä tuotantopotentiaalista osa voidaanmenettää määrältään ja/tai koostumuksel-taan väärällä täydennysruokinnalla.

Sulavuus

Nurmirehun sulavuus riippuu pääasiassakasvin kehitysasteesta. Kasvukauden ede-tessä solunseinäaineiden (kuitu) pitoisuus li-sääntyy ja samalla kuidun sulavuus huono-nee. Nuorella kehitysasteella nurmirehunorgaanisen aineen sulavuus voi olla jopa yli80 % eli sama kuin väkirehujen. Suomessasulavuuden huononeminen on alkukesälläpitkän päivän vuoksi erittäin nopeaa ollenkeskimäärin 0,5 %-yksikköä päivässä. Pa-himmillaan sulavuus voi laskea jopa 1,0%-yksikköä päivässä. Korjuuajankohdanoptimoinnissa tulee sulavuuden lisäksi tuleeottaa huomioon sadon määrä, joka lisääntyyalkukesällä erittäin nopeasti. Pelkästään su-lavuuden maksimointiin ei kannata sadonkustannuksella pyrkiä, sillä maitotuotoksen

33

lisäys on varsin pieni säilörehun D-arvonylittäessä 70–72. Alle 68–70 D-arvoa eikuitenkaan kannata päästää, sillä D-arvonhuononeminen yhdellä yksiköllä vähentäämaitotuotosta noin 0,5 kg/päivä. Säilöre-hun huonon sulavuuden vaikutuksia voi-daan osittain kompensoida lisäämällä väki-rehun määrää, mutta yhden D-arvoyksikönlasku vaatii suomalaisten tutkimusten mu-kaan jopa 1 kg/päivä enemmän väkirehua.

Säilörehun parempi sulavuus lisää ener-gian saantia myös epäsuorasti lisääntyneensyönnin tuloksena. Sulavuuden parantumi-nen yhdellä %-yksiköllä lisää säilörehunsyöntiä lypsylehmillä keskimäärin 0,5 kgkuiva-ainetta/päivä, mikä yhdessä parem-man energia-arvon kanssa vastaa noin 0,30RY (rehuyksikköä). Nurmirehun sulavuu-den parantumisen kautta saatava lasken-nallinen energian saannin lisäys toteutuumyös käytännössä. Tämä lisäenergia myössuuntautuu varsin tehokkaasti maidontuo-tantoon. Tästä syystä säilörehun parem-masta sulavuudesta saatavalla lisäenergiallasaatu rajatuotos laskennallista RY-saanninlisäystä kohti on jopa kaksinkertainen run-sailla väkirehutasoilla saatuihin rajatuotok-siin verrattuna. Valkuaisarvoon (OIV-pitoi-suus) nurmen kehitysaste vaikuttaa selvästivähemmän kuin sulavan raakavalkuaisen(SRV) pitoisuuteen eli SRV yliarvostaa ai-kaisin korjatun säilörehun valkuaisarvoa.Valkuaistäydennyksen kannalta säilörehunvalkuaispitoisuudella ei juuri ole merkitys-tä, sillä valkuaisrehut lisäävät tuotosta säi-lörehun valkuaispitoisuudesta riippumatta.

Sadon määrän ja laadun nopeiden muu-tosten vuoksi sulavuuden tarkka ennusta-minen korjuuhetkellä on erittäin tärkeää.Oikea korjuuajankohta on pyritty ennusta-maan nurmen raakavalkuais- ja raakakuitu-pitoisuuden perusteella. Menetelmä on kui-tenkin hyvin epätarkka, sillä samassa valku-aispitoisuudessa rehun sulavuuden vaihteluvoi olla jopa yli 10 %-yksikköä huolimattasiitä, että lannoitus on ollut sama eri vuosinatehdyissä tutkimuksissa. Uusimmat tutki-mustulokset antavat kuitenkin selviä viit-teitä siitä, että rehun sulavuus voidaan en-nustaa huomattavasti tarkemmin kerty-

neen lämpötilasumman perusteella.Nurmirehun sulavuus on Suomessa pa-

rempi kuin etelämpänä lämpimässä ilmas-tossa kasvaneen nurmen. Tämä johtuu pää-osin ilmastosta ja osittain pohjoiseen sopeu-tuneiden nurmikasvilajikkeiden paremmis-ta laatuominaisuuksista. Nurmirehun sula-vuuden tarkka määrittäminen on ruokin-nan suunnittelun kannalta erittäin tärkeää.Suomessa nykyisin käytettävä NIR-mene-telmä antaa keskimäärin varsin luotettavankuvan säilörehun sulavuudesta. Ongelma-na on kuitenkin se, että analyysitulos saa-daan käyttöön usein vasta, kun rehu on jokoosittain tai kokonaan syötetty. Tämänvuoksi tulevaisuudessa pitäisi pyrkiä säilö-rehun sulavuuden määrittämiseen raaka-ai-neesta. Tällöin pystyttäisiin ottamaan huo-mattavasti edustavammat näytteet kuinvalmiista rehusta ja tulokset olisivat riittä-vän aikaisin käytössä ruokinnan suunnitte-lussa. Tulosten luotettavuus ei tästä kärsi,sillä säilönnän aikana rehun sulavuus eimuutu. Myöhemmin syksyllä voidaan mää-rittää rehun säilönnällinen laatu ja tarken-taa ruokintasuunnitelmaa tämän perusteel-la.

Säilörehun käymisen

vaikutus ravintoarvoon

Rehun hiilihydraattien ja valkuaisen koos-tumus muuttuvat säilönnän aikana huo-mattavasti, mikä vaikuttaa rehun ravinto-arvoon ja ruokinnalliseen arvoon. Ruohonsokereista muodostuu maitohappoa sekäjonkin verran etikkahappoa ja etanolia. El-lei rehu ole saavuttanut riittävää happa-muutta ja sokerit ovat käyneet loppuun,maitohappo käy edelleen etikkahapoksi japahimmassa tapauksessa voihapoksi. Sa-malla valkuaisen hajoaminen lisääntyy.Riittävän maitohapon muodostuminen ontarpeen rehun säilymisen kannalta, muttatoisaalta liian runsas käyminen vähentää re-hun ravintoarvoa. Ruohon valkuaisaineitahajoaa yksinkertaisemmiksi typellisiksi yh-

34

disteiksi osan hajotessa aina ammoniakiksisaakka. Rehun sulavuus ja energia-arvo ei-vät muutu käymisen seurauksena, ellei ky-seessä ole runsaisiin käymistappioihin joh-tanut virhekäyminen. Säilörehun todellinenvalkuaisarvo huononee rehun käymisasteenlisääntyessä, sillä maitohaposta ja haihtu-vista rasvahapoista pötsin mikrobit eivät saakasvuunsa energiaa kuten ruohon sokereis-ta. Sen vuoksi rehun valkuaispitoisuus, eikävälttämättä edes OIV-pitoisuus kerro re-hun todellista valkuaisarvoa. Vähän käy-neen rehun liukoinen typpi sisältää runsaas-ti peptidejä, joilla on pötsimikrobien kasvuatehostava vaikutus. Rehuvalkuaisen pötsi-hajoavuuteen rehun käymisasteen vaikutuson pieni eli rajoittuneesti käyneen rehun pa-rempi valkuaisarvo johtuu lähes yksistäänrunsaammasta pötsin mikrobisynteesistä.

Säilörehun käymisaste vaikuttaa myöspötsissä muodostuvien haihtuvien rasva-happojen (VFA) keskinäisiin suhteisiin. Ra-joittuneesti käyneen rehun suuri sokeripi-toisuus lisää joko etikka- tai voihaponosuutta. Näistä erityisesti voihappo lisäämaidon rasvapitoisuutta, mikä selittää mai-don rasvapitoisuuden lisääntymistä rajoi-tettaessa käymistä muurahaishappoon pe-rustuvilla säilöntäaineilla sekä yleensäkinkorkeaa maidon rasvapitoisuutta Suomessa.Käymisessä muodostunut maitohappopuolestaan lisää propionihapon osuuttapötsin VFA:sta. Propionihappo on tärkeinveren sokerin eli glukoosin esiaste ja se vä-hentää maidon rasvapitoisuutta. Lisäänty-nyt glukoosin saanti propionihaposta run-saasti maitohappoa sisältävää rehua saaneil-la lehmillä voi parantaa valkuaisen (amino-happojen) hyväksikäyttöä maidontuotan-toon. Sen vuoksi ero maitovalkuaisen tuo-tannossa rajoittuneesti käyneen ja runsaastimaitohappoa sisältävän rehun välillä onusein pienempi kuin mitä voi päätellä rehu-jen välisestä erosta aminohappojen virtauk-sessa ohutsuoleen. Säilörehun täydennys-ruokinnassa pitäisi tämän vuoksi ottaa huo-mioon rehun säilönnällinen laatu. Runsaastisokeria sisältävän rehun valkuaisarvo onhyvä, mutta glukoosin puute voi estää sentehokkaan hyväksikäytön maitovalkuaisen

tuotantoon. Väkirehun koostumus tulisitällöin suunnitella siten, että se lisäisi pro-pionihapon tuotantoa pötsissä. Toisaaltahyvälaatuinen runsaasti maitohappoa sisäl-tävä rehu tuottaa enemmän glukoosia,mutta aminohappojen (valkuaisen) puutevoi muodostua tuotantoa rajoittavaksi teki-jäksi. Tällöin valkuaistäydennykseen tuleekiinnittää enemmän huomiota. Lisävalku-ainen onkin lisännyt valkuaistuotosta hie-man enemmän säilörehun sisältäessä run-saasti maitohappoa verrattuna vähän mai-tohappoa ja runsaasti sokeria sisältävään re-huun. Säilörehun täydennysruokinnan op-timointi edellyttää käymislaadun nykyistätarkempaa huomioon ottamista. Vaikkakäyminen ei vaikuta rehun laskennalliseenry- tai OIV-arvoon, ruoansulatuskanavastaimeytyneiden ravintoaineiden keskinäisetsuhteet ovat rajoittuneesti ja runsaasti mai-tohappoa sisältää rehua saaneilla lehmillähyvinkin erilaiset.

Säilörehun käymislaatu vaikuttaa rehunruokinnalliseen arvoon myös syöntimäärienkautta. Runsaasti käymishappoja ja ammo-niakkia sisältävän säilörehun kuiva-aineensyönti on monissa tutkimuksissa ollut jopa2 kg/päivä pienempi kuin rajoittuneestikäyneen rehun syönti. Käymistuotteistaerityisesti ammoniakki ja haihtuvat rasva-hapot vähentävät säilörehun syöntiä. Sama-ten lehmät syövät runsaasti maitohappoa si-sältävää säilörehua usein vähemmän kuinrajoittuneesti käynyttä rehua. Maitohaponsuora vaikutus syöntiin on kuitenkin toden-näköisesti hyvin pieni, sillä runsaaseen mai-tohappokäymiseen liittyy usein lisääntynytetikkahapon tuotanto ja valkuaisen hajoa-minen. Säilörehun käymisen rajoittaminennostaa maidon valkuaispitoisuutta, mikäjohtuu paremmasta valkuaisarvosta ja run-saammasta syönnistä. Runsaasti käyneenrehun vähentynyt syönti johtuu osittain re-hun huonommasta maittavuudesta, muttasyönti voi vähentyä myös sen vuoksi, ettälehmät lopettavat syönnin pienemmässäpötsin täyteisyydessä. Käyttäytymistutki-muksissa on todettu, että yhdellä ateriallasyödyn rehun määrä vähenee säilörehunkäymislaadun huonontuessa, mutta syönti-

35

kertojen määrä lisääntyy. Pienempi amino-happojen ja energian suhde imeytyneissä ra-vintoaineissa selittää osaltaan runsaasti käy-neen rehun vähentynyttä syöntiä. Tätä tu-kee valkuaisrehujen säilörehun syöntiä li-säävä vaikutus, joka on todettu myös annet-taessa lisävalkuainen pötsin ohi. Esikuiva-tun rehun suuri maitohappopitoisuus ei olejuuri vähentänyt syöntiä verrattuna run-saasti sokeria sisältävään rehuun silloin, kunetikkahappo- ja ammoniakkipitoisuus oli-vat samalla tasolla kuin enemmän sokereitaja vähemmän maitohappoa sisältävässä re-hussa.

Täydennysruokinnan

optimointi

Perusrehujen laatu vaikuttaa täydennys-ruokinnan määrään. Nurmirehun huonoalaatua (sulavuus, käymislaatu) voidaan osit-tain korvata runsaammalla väkirehun mää-rällä. Väkirehulla saadut maitotuotoksen li-säykset ovat yleensä hieman kasvaneet nur-mirehun sulavuuden huonontuessa. Käy-tännössä tätä voidaan hyödyntää siten, ettätarvittava nurmirehu voidaan korjata pie-nemmältä alalta. Tarvittava nurmiala pie-nenee suuremman sadon vuoksi ja pienem-män nurmirehun tarpeen vuoksi. Mikälituotostaso halutaan ylläpitää nurmirehunlaadun huononemisesta huolimatta, väkire-hua tarvitaan enemmän, jolloin nurmialantarve edelleen vähenee. Säilörehun käymis-laadun parantuminen voidaan hyödyntääjoko lisääntyneenä tuotoksena tai vaihtoeh-toisesti vähentyneenä väkirehun tarpeena.Parempi käymislaatu lisää syöntiä ja sen tu-loksena tuotosta, joskin suurin suhteellinenlisäys saadaan rasvatuotoksessa ja pieninmaitotuotoksessa.

Taloudellisten laskelmien perustaminentarvenormeihin ja rehun ry-arvoihin johtaavirheellisiin johtopäätöksiin väkirehun vai-kutuksista. Lisättäessä väkirehun määrää 1kg:lla KA/päivä energian saanti ei lisäännyväkirehun RY-arvon verran, vaan huomat-

tavasti vähemmän. Tämä johtuu siitä, ettäväkirehu vähentää säilörehun kuiva-aineensyöntiä 0,5–0,6 kg/kg väkirehun KA. Re-hun sulatuksen negatiivisten yhdysvaiku-tusten vuoksi energian saanti lisääntyy vain60–70 % laskennallisesta lisäyksestä. Mo-nessa tutkimuksessa on todettu, että re-huannoksen sulavuus, eikä siten myöskäänenergiapitoisuus muutu väkirehun määräälisättäessä. Maitotuotos lisääntyy ainoas-taan runsaamman syönnin - ei rehuannok-sen suuremman energiapitoisuuden tulok-sena. Väkirehun lisäenergiasta vain osasuuntautuu maidontuotantoon osan men-nessä kudosvarastojen kasvattamiseen. Re-hun sulatuksen huonontuminen ja energiansuuntautuminen kudoksiin johtavat siihen,että väkirehun määrän ollessa yli 10 kg/päi-vä tasoilla lisäenergialla saadaan vain noin40 % odotetusta tuotosvasteesta. Käytän-nössä tämä tarkoittaa rehun hyväksikäytönselvää huonontumista, vaikka teoriassa sentulisi parantua tuotoksen lisääntyessä. Ruo-kinnan suunnittelussa tämä voitaisiin ottaahuomioon siten, että väkirehun määrän ol-lessa alle 6 kg KA/päivä energiatarve on0,44 RY/kg EKM, josta se lisääntyy 0,01RY/kg EKM väkirehun määrän lisääntyessä2 kg KA/päivä. Siten esim. väkirehun mää-rän ollessa 12 kg KA/päivä energiatarve oli-si 0,47 RY/kg EKM.

Nurmirehun hyväksikäytön kannaltatasaväkirehuruokinta on edullisempi vaih-toehto kuin tuotoksen mukainen ruokinta,jonka toteuttaminen käytännössä on lähesmahdotonta. Energiatasetta ei voida saadalypsykauden alussa tasapainoon, vaan leh-mä käyttää aina kudostensa varastoja mai-dontuotannon ylläpitämiseksi. Tämä onevoluution aikana kehittynyt ominaisuus,joka on tyypillistä lähes kaikille nisäkkäille.Lehmät eivät syö enempää, koska ne mie-luummin käyttävät kudostensa varastojakuin syövät runsaammin välttääkseen ne-gatiivisen energiataseen. Lypsykauden alus-sa muodostunut vajaus on täydennettävämyöhemmässä vaiheessa, mikä edellyttäälaskennallista yliruokintaa lypsykaudenloppupuolella.

Nurmirehun tehokkaan hyväksikäytön

36

kannalta riittävä aminohappojen (OIV)saanti on välttämätöntä. Uusi rehuvalkuai-sen arviointijärjestelmä antaa aikaisempaaparemmat mahdollisuudet taloudellisenvalkuaisruokinnan toteuttamiselle, muttahyödyntämällä ruokinnan suunnittelussaviimeisimpiä tutkimustuloksia voidaanpäästä parempaan tulokseen kuin ruokinta-suunnitelman orjallisella noudattamisella.Vielä 15 kg:n tuotostasolla olevilla lehmillälisävalkuaisella (rypsirouhe) on saatu jopa 2kg:n maito- ja 100 g:n valkuaistuotoksen li-säyksiä päivässä. Uusi ruokintasuositus, jos-sa OIV-tarve EKM-kiloa kohti riippuumaitotuotoksesta korjaa jonkin verran ti-lannetta. Täysrehua käyttävien tilojen suu-rempi maitotuotos verrattuna viljaa ja tii-vistettä käyttäviin tiloihin johtuu suureltaosin väkirehun suuremmasta valkuaispitoi-suudesta. Täysrehuissa lehmille ‘pakkosyö-tetään’ valkuaista, joka lisää tuotosta ver-rattuna ainakin aikaisempiin ruokintasuosi-tuksiin. Valkuaisrehujen tuotosta lisäävävaikutus johtuu suurelta osin rehun syönninlisääntymisestä, minkä vuoksi täyden hyö-dyn saavuttamiseksi säilörehua tulisi ollavapaasti saatavilla. Syönnin lisääntymisenarveltiin aikaisemmin johtuvan kuidun pöt-sisulavuuden lisääntymisestä, mutta viime-aikaiset tutkimukset osoittavat, että pa-rempi valkuaisen ja energian suhde lisäätuotosta, mikä puolestaan johtaa syönnin li-sääntymiseen. Paineet maatalouden ympä-ristökuormituksen vähentämiseksi lisään-tyvät koko ajan, joten valkuaistutkimuk-sessa on tuotannon tehostamisen lisäksikiinnitettävä huomiota typpipäästöjen vä-hentämiseen. Tutkimuksemme osoittavat,että myös märehtijäin valkuaisruokinnassaaminohappojen ‘täsmäruokinnalla’ voidaantehostaa valkuaisen hyväksikäyttöä. Säilö-rehuun ja viljaan perustuvalla ruokinnalla 6g:n histidiinilisäyksellä on saatu vastaaviavalkuaistuotoksen lisäyksiä kuin 1 kg:llarypsirouhetta. Histidiinin teollisen tuotan-

non aloittaminen ja aminohapon suojaami-nen pötsihajotukselta vaatii kuitenkin vieläaikaa ennen kuin tutkimuksen tuloksetovat tiloilla hyödynnettävissä.

Yhteenveto

Nurmirehun tuotantopotentiaali määräy-tyy suureksi osaksi korjuuhetkellä, sillä ke-hitysasteesta riippuva sulavuus on tärkeinlaatuominaisuus. Sulavuus vaikuttaa ener-gian saantiin sekä suoraan että epäsuorastilisääntyneen syönnin tuloksena. Säilönnänonnistumisesta riippuu, miten suuri osuustästä potentiaalista on hyödynnettävissäruokinnassa. Rajoittuneesti käynyttä säilö-rehua lehmät syövät saman verran kuin vas-taavaa kuivattua rehua. Sen sijaan runsaskäyminen etenkin, jos siihen liittyy valkuai-sen runsas hajoaminen vähentää syöntiä.Käymisen rajoittaminen hapoilla lisää ami-nohappojen imeytymistä ohutsuolesta run-saasti käyneeseen rehuun verrattuna. Toi-saalta säilörehun maitohappo käy pötsissäpropionihapoksi, joka on tärkein veren so-kerin esiaste. Siten kumpikaan säilörehu-tyyppi ei tuota täysin optimaalista ravinto-aineiden suhdetta, vaan ravintoaineidensaannin tasapainottamiseen tulee pyrkiätäydennysruokinnan avulla. Täydennys-ruokinnan määrää optimoitaessa lineaari-siin riippuvuussuhteisiin perustuvat laskel-mat johtavat virheellisiin johtopäätöksiin,sillä väkirehun määrää lisättäessä maitotuo-tos noudattaa vähenevän lisätuotoksen la-kia. Runsaasti nurmirehua sisältävällä ruo-kinnalla valkuaisrehujen käyttö tehostaaselvästi tuotantoa. Viimeaikaiset tutkimuk-set osoittavat, että valkuaisrehuja kannat-taa käyttää alemmilla tuotostasoilla kuinmitä aikaisemmat ruokinnan suunnitte-luohjelmat suosittelevat.

37

Maaseutuneuvontatutkimustiedon välittäjänä

Viljo Pakarinen

Pohjois-Savon maaseutukeskus, PL 1096, 70111 Kuopio

Tutkimuksen, koulutuksen ja neuvonnanyhteyttä ja yhteistyötä on viime vuosina pai-notettu voimakkaasti. Neuvonnan kannal-ta nähtynä laajentaisin tutkimuksen, kou-lutuksen ja neuvonnan yhteistyötä entises-tään seuraavasti. Jotta neuvonta saa tutki-mukselta saamansa uuden tiedon ”kylvet-tyä mahdollisimman nopeasti otolliseenmaaperään”, on sen kuultava kuntien, seu-tukuntien ja maakunnan kehittäjätahoja jatoimittava myös niiden kanssa mahdolli-simman kiinteässä yhteistyössä. Mielestänitämän yhteistyön toimivuuteen on kiinni-tettävä jopa enemmän huomiota kuin yh-teistyöhön koulutuksen ja tutkimuksenkanssa. Kolme ensin mainittua tahoa ovattunteneet toisensa jo yhteisen koulutustaustankin vuoksi. Yhteistyölle näiden vä-lillä en näe mitään henkisiä esteitä. Käytän-nön esteitä kylläkin on, mutta ne eivät oleylittämättömiä.

Muiden kehittäjätahojen

tuki maataloudelle

Maatalous tarvitsee nyt kipeästi kaiken sentuen, minkä ympäröivä yhteiskunta suinkinvoi tarjota. Neuvonnan on kyettävä ole-maan se välittäjä, joka kuuntelee kuntien jakuntayhtymien sekä maakunnan elinkeino-jen kehittämisohjelmien laatijoita. Näissäohjelmissa on entistä enemmän maatalou-

den kehittämiseen tähtääviä asioita. Poh-jois-Savossa muun muassa kunnat ovat sel-västi huomanneet sen tosiasian, että josmaatalouden annetaan kuihtua, kuihtuuhelposti koko kunnan talous. Kuihtumistavastaan kunnissa halutaan taistella kaikkienmahdollisten tahojen tuella. Tähän on kyet-tävä vastaamaan sekä neuvonnan että myöskoulutuksen ja tutkimuksen.

Koulutus ja varsinkaan tutkimus eivätmielestäni voi irrottautua omasta varsinai-sesta tehtävästään niin helposti tiedon välit-täjän rooliin kuin neuvonta. Sehän on neu-vonnan tehtävä aina ollutkin. Näiden kol-men on kyettävä kuuntelemaan entistä her-kemmällä korvalla kuntien kehittäjiä.

Se, onko neuvonta sitten onnistunut täs-sä tehtävässään, on toinen asia ja sitä voi-daan arvioida ja sitä pitääkin arvioida mui-den ja myös neuvonnan itse. Samaa voidaankysyä tietysti myös tutkimukselta ja koulu-tukselta.

Maito Pohjois-Savon

painopistealueena

Maidontuotannon merkitys on alettu ym-märtää Pohjois-Savon maaseudun elinvoi-man säilyttäjänä. Vielä pari vuotta sittensen merkitystä monissa puheenvuoroissaväheksyttiin ja katsottiin, että sitä ei tarvit-se EU-hankerahoituksella kehittää; se tulee

38

toimeen omin satsauksin. Kehittämisrahojatulee suunnata maaseudun uusien elinkei-nojen kehittämiseen. Nyt, kun ollaan laati-massa seutukuntien kehitysohjelmia Agen-da 2000 -ohjelmaa varten, on maito kuiten-kin painopistealueena kaikilla maakunnanseutukunnilla. On nähty, että uusia elinkei-noja ei saada syntymään niin nopeasti, ettäniillä voitaisiin korvata ne työpaikat, jotkaperinteisestä maataloudesta vapautuvat, josniistä ei pidetä kiinni.

Jos tarkastellaan maidontuotannonmerkitystä verrattuna muihin maataloudentuotantosuuntiin, voidaan todeta, ettävuonna 1997 maidontuotanto oli Pohjois-Savossa päätuotantosuuntana 3500 maati-lalla, naudanlihantuotanto 664 maatilalla,sikatalous 181 maatilalla, viljanviljely 603maatilalla, puutarhakasvien viljely 478 ti-lalla ja muu kasvintuotanto 589 maatilalla.Maidontuotanto on ehdottoman ylivoimai-nen maatalouden rahavirtojen muodostaja-na Pohjois-Savossa. Elintarviketieto Oy:ntilastojen mukaan maidon myyntitulotPohjois-Savossa vuonna 1996 olivat 723milj. mk. Seuraavaksi suurimmat myynti-tulot, 199 milj. mk, saatiin naudanlihasta ja53 milj. mk sianlihasta. Prosentteina mai-don myyntitulot olivat 67 %, naudanlihan18 % ja sianlihan 5 %. Viljan myyntitulotolivat vain 18 milj. mk eli 2 % kaikista maa-tilojen myyntituloista.

Pohjois-Savon tutkimus-

asema maidontuotannon

ja nurmitalouden tutkijana

neuvonnan näkökulmasta

Pohjois-Savon maaseutukeskus on tarvin-nut maidontuotannon ja nurmitaloudentutkimustietoa neuvontatyönsä tueksi. On-neksi on ollut Maatalouden tutkimuskes-kuksen Pohjois-Savon tutkimusasema Ha-lolassa ja sen laajat maidontuotannon janurmitalouden tutkimushankkeet. Olem-

me saaneet Halolasta tänne soveltuvaa tie-toa jatkuvasti. Nurmitaloudessa sen sijaan1970- ja 1980-luvun alussa silloinen koe-asema oli hiukan eri linjoilla kuin maammemuu nurmitutkimus. Jouduimme etsimääntänne soveltuvaa tietoa lähinnä pohjoisem-milta tutkimusasemilta. Halolan pellotovat maalajeiltaan nurmitalouteen kovinsuotuisat. Täällä ei saatu nurmien talven-kestävyystutkimuksissa eroja lyhytikäistenja pitkäikäisten nurmien välillä. Osittain sii-tä johtuen tutkimusasemalla lähdettiin suo-sittelemaan pitkäikäisiä nurmia, jotka eivätkuitenkaan soveltuneet maakunnan moree-ni- ja turvemaille, joita täällä on paljon.Nurmien talvenkestävyys oli silloin tärkeinnurmitalouden kehittämiskohde.

Sittemmin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun ajan ovat näkemykset Halolassa jaPohjois-Savon maaseutukeskuksessa olleetnäissäkin asioissa yhteneväiset. Osaltaan tätäon edesauttanut Pohjois-Savon nurmiryh-män toiminta, joka alkoi 1980-luvun alussa.

Pohjois-Savon

nurmiryhmän toiminta

eri tahojen

keskustelufoorumina ja

alan kehittäjänä

1980-luvun alussa johti epävirallisen nur-mitalouden kehittämistyöryhmän perusta-miseen. Aloitteen teki Kemira Oy, jolle olitärkeää päästä jatkuvaan ja luonnolliseenkeskusteluyhteyteen nurmitalouden tutki-muksen, neuvonnan ja maataloustutki-muksen sekä maidon ja lihan jalostuksenkanssa. Perustetussa Pohjois-Savon nurmi-ryhmässä ovat olleet edustettuina Pohjois-Savon tutkimusasema, Valio Oy:n rehun-tuotantoneuvonta Pohjois-Savon alueella,Lihakunnan alkutuotantoneuvonta, Kemi-ra Oy:n lannoite- ja kasvinsuojeluneuvonta,maatalousopetus, viljelijöiden edustus sekä

39

Pohjois-Savon maaseutukeskuksen rehun-tuotannon ja ruokinnan neuvonta.

Nurmiryhmän toiminta on ollut varsinmonipuolista. Se on järjestänyt tutustumis-retkiä eri puolille maata, yleisötapahtumia jajulkaissut Pohjois-Savon nurmioppaan kah-teen otteeseen.

Toiminta on ollut mitä parhainta eri ke-hittäjätahojen välistä tiedonvaihtoa – tavoit-teena pohjoissavolaisen nurmitalouden ke-hittäminen. Uskon tämän toiminnan vie-neen pohjoissavolaista nurmi- ja karjatalout-ta kukonaskelin eteenpäin.

Mitä tutkimukselta

vaaditaan tänä päivänä?

Tänä päivänä tutkimustarpeet ovat paljoltisamanlaisia kuin ennen. Tiloilla tarkenne-taan tuotantotekniikkaa, jotta kustannuksiasaataisiin minimoitua. Tutkimustietoa tarvi-taan jatkuvasti. Maaseutukeskus näkee tä-män asian omalla sarallaan hyvin tärkeänä.Suomeen ollaan luomassa kansallista elintar-viketalouden laatustrategiaa. Jokaisella teol-lisuudelle raaka-ainetta tuottavalla maatilal-la tulee olla vuonna 2007 laatujärjestelmä.Neuvonta on ollut jo muutaman vuodenauttamassa maatiloja järjestelmien rakenta-misessa ja on todennut, että tiloilla tarvitaanvälineitä nimenomaan tuotantotekniikan hi-omiseen. Laatujärjestelmällähän nimen-omaan kehitetään tilan toimintaa tehok-kaammaksi, jotta kustannukset alenisivat.Tuotantotekniikan hionta loppuun asti onerittäin tärkeää, se on kansallinen kysymys.Maaseutuneuvonta on tässä asiassa eri linjoil-la maa- ja metsätalousministeriön kanssa,jonka ajatus on ollut, että tuotantotekniikankehittämisneuvontaan ei ole syytä satsatavaltionapua siinä määrin kuin ennen.

Luomu tulee – vai tuleeko? Luomu herät-tää monenlaisia tunteita, ristiriitaisiakin. To-sin keskustelu luomutuotteiden paremmuu-desta tai huonommuudesta on laantunut. Seei minunkaan mielestäni ole tarpeen, eikäsuotavaakaan. Iso osa viljelijöistä on tuotan-

nonalan valinnut ja sen etenemistä tulee erikehittäjätahojen, jalostuksen ja kaupan tu-kea. Se on yksi mahdollisuus työpaikkojensäilyttämiseksi maaseudulla.

Luomun etenemisessä on suuria ongel-mia. Ei tiedetä varmasti, miten luomutuot-teiden kysyntä tulee lisääntymään. Jalostusei koe helposti kovin järkeväksi lähteä järjes-tämään uusia linjoja perinteisten linjojen rin-nalle. Myös kauppa empii, vaikka se tosintaitaa tällä hetkellä olla edistyksellisin luo-mun eteenpäin viejä. Selvitettävä on, mitenkauppa saa tavaraa riittävästi ja ennen kaik-kea tasaisesti. Miten neuvonta ja kunnat voi-vat markkinoida luomutuotantoa tiloille, jostuotteiden menekki ei ole varmaa?

Nyt on edetty kuitenkin niin pitkälle,että kaikkien tahojen tulee luottaa luomua-lan etenemiseen. Tosin tämänkin alan kehi-tys etenee etelä-pohjoissuunnassa. Pohjois-Savossa luomutuotteet eivät mene kaupaksisiinä määrin kuin etelän marketeissa. Tuo-tanto pitäisi kuitenkin saada käyntiin nope-asti juuri täällä, vaikka kulutus onkin Etelä-Suomessa. Muuten jäädään jälkijunaan.

Luomututkimusta

Pohjois-Savoon

Maaseutukeskuksen vetämä Pohjois-SavonLUOMU 2000 -projekti kokosi Pohjois-Sa-von luomustrategian. Sitä on nyt hiottu eriyhteyksissä. Ehkä kaikkein voimakkain vilje-lijöiltä tullut vaatimus on ollut jo pitkäänluomuun liittyvän tutkimuksen lisääminen.Tämä vaatimus nousi esiin myös luomustra-tegiassa. Runnin luomutietokeskuksessa ke-säkuussa pidetyssä luomumaitotalouden ke-hitystä käsittelevässä tilaisuudessa kerrot-tiin, että sekä Runnin koulutila että Muuru-veden puutarha- ja maaseutuoppilaitoksenkoulutila ja niiden lypsykarjat ovat siirtyneettai siirtymässä luomuun ja niillä olisi haluk-kuutta luovuttaa resurssejaan luomututki-mustoiminnalle, mikäli MTT katsoo voi-vansa sijoittaa osia luomututkimuksestaanomien tutkimusasemien ulkopuolelle.

40

Laitumen hyväksikäytöntehostaminen

Marjatta Suvitie

Maatalouden tutkimuskeskus, Pohjois-Savon tutkimusasema, Halola, 71750 Maaninka

Laiduntaminen on ruokintamuoto, jossayhdistyvät nurmirehuruokinnan kaikkiparhaat puolet: edullinen tuotantokustan-nus, runsas energia- ja valkuaissisältö sekäraitista ilmaa, liikuntaa ja lajinmukaistalaumakäyttäytymistä tarjoava tuotantoym-päristö. Laiduntamisen voi sanoa olevanlypsylehmälle märehtijänä oikea ja sopiva,ekologinen ja ekonominen ruokintamuoto.Laitumen hyväksikäyttö on optimissaan sil-

loin, kun se tuottaa runsasta ja hyvälaatuis-ta satoa, joka saadaan korjattua talteen hy-vällä hyötysuhteella - laiduntamalla tai kor-jaamalla mahdolliselta ylimääräiseltä alaltasäilörehu- tai heinäsato. Hyväksikäytössälöytyy usein paljonkin parantamisen varaa,varsinkin alkukesän nopean kasvun hallin-nassa sekä väkirehuruokinnan sopivan mää-rän ja oikean syöttöajankohdan määrittämi-sessä.

Avainsanat: hyötysuhde, laiduntaminen, lypsylehmä, maitotuotos, väkirehuruokinta

Improvement in grazing utilization of dairy cows

Abstract

The diet of grazing dairy cows includes allthe best aspects of herbage feeding: lowproduction costs, abundant energy and pro-tein content and also an environment offer-ing fresh air, exercise and natural behaviourwithin a herd. Grazing dairy cows are rumi-nants who can be fed correctly and properly,ecologically and economically on pasture.The utilization of pasture is optimised whenit yields abundant, good-quality herbage

that is harvested at a good efficiency ratio - ifnot totally by grazing then partly by mak-ing silage or hay out of any surplus. There isoften room for improvement in utilization,especially when the grass is growing rapidlyin early summer. The proper amount andcorrect timing of concentrate supplementa-tion also have an effect on utilization.

Key words: concentrate supplementation, dairy cows, efficiency, grazing, milk yield

41

Laidunalaa

kaksinkertaisesti

enemmän syyskesällä

kuin keväällä

Laidunruokintaa suunniteltaessa alaa vara-taan touko-kesäkuuksi 20–25 aaria sekäkeski- ja syyskesäksi 35–45 aaria lypsyleh-mää kohti. Kun alkukesällä 20 lehmälleriittää 4–5 ha laidunta, keskikesällä ne tar-vitsevat 6–7 ha ja syyskesällä jo 9 ha. Laidu-nala jaetaan syöttölohkoihin tai -kaistoihin,joita 20 lehmälle tarvitaan noin 10. Kesänensimmäinen syöttökierroksen on syytä ollanopea eli lohkolla viivytään vain päivä, kor-keintaan kaksi. Ruoho kasvaa kesän alussauudelleen syötettäväksi noin kahdessa vii-kossa tai jopa nopeammin. Myöhemmin ke-sän kuluessa laidunkierron pituus on 3–4viikkoa ja lohkon syöttöaika 2–4 päivää.Kun lehmät laiduntavat myös yöllä, lohkontai kaistan vaihtaminen kannattaa ajoittaailtalypsyn jälkeen tapahtuvaksi, jotta hyö-dynnettäisiin kunnolla pitkä ja valoisa ilta-ja aamulypsyn välinen aika. Lehmät laidun-tavat erityisen ahkerasti auringonlaskun ja-nousun aikaan – edellyttäen, että ruohoaon tarjolla riittävästi. Myös keskipäivää vii-leämpi ja varjoisampi sää saa lehmät laidun-tamaan tehokkaammin illalla ja yöllä kuinpäivällä. Syyskesällä sateet ja koleus sekäyön pimeys, muutokset kasvuston koostu-muksessa ja loppukesää kohti lisääntyväthylkylaikkujen määrät vähentävät laidun-tamisaikaa ja ruohon syöntiä.

Laitumien uusiminen 3–4 vuoden vä-lein, lannoitteen levittäminen useassa erässäja hylkylaikkujen puhdistusniitot kuuluvattärkeänä osana hyvinhoidettuun laidunta-louteen. Laidun syötetään tehokkaasti jokolohkolta toiselle lehmiä kierrättäen tai kais-tasyöttötekniikalla, aitaamalla päivittäinuutta alaa kasvuston määrän ja eläinten lu-kumäärän mukaisesti. Myös eläinten kul-jettamisen helppous ja turvallisuus – käte-vät portit, pitävät ja turvalliset aidat – ovat

osa suunnitelmallista laiduntaloutta ja aut-tavat osaltaan hyötysuhteen parantamises-sa. Samoin juottopaikkojen järjestäminenon tärkeää, sillä puhdasta juomavettä on ol-tava vapaasti saatavilla ja kohtuullisen kä-velymatkan päässä.

Aikainen aloittaminen

tehostaa hyväksikäyttöä

Keväällä lypsylehmien ulospäästämisessä eipidä viivytellä: laiduntamisen voi aloittaakasvuston korkeuden ollessa vain 10-sent-tistä. Kun laitumella on vain vähän syötet-tävää, lehmien säilörehu- ja väkirehuruo-kinta jatkuu lähes sisäruokintakauden ta-soisena, eikä muutu äkillisesti aiheuttaenpötsin toimintaan häiriöitä, ripulia, syö-mättömyyttä ja maitotuotoksiin laskua.Toinen hyvä syy laidunkauden aikaiseenaloittamiseen on pyrkimys saada hyödyn-nettyä ruohon kiivas alkukesän kasvuvauh-ti. Ensimmäisen syöttökierroksen vii-meisintäkään lohkoa laidunnettaessa kas-vusto ei vielä saisi olla vanhentunutta, kor-siintunutta ja ravintoarvoltaan heikkoa.Laiduntamisen aikaisen aloittamisen on to-dettu lisänneen lehmien maitotuotosta, hel-pottaneen laidunkierron järjestämistä sekäparantaneen nurmen kasvun hyväksikäyt-töä (Virkajärvi et al. 1998, Sairanen et al.1998).

Väkirehuruokinta lisää

maitotuotosta mutta

vähentää laidunruohon

syöntiä

Tarjolla oleva ruohon määrä ja sen laatu sa-moin kuin lehmien poikimisen ajankohta jamaitotuotostaso vaikuttavat väkirehun syö-tön tarpeellisuuteen. Runsaat väkirehuan-

42

nokset vähentävät laidunruohon syöntiä,mutta toisaalta liiallinen väkirehun säästä-minen voi vähentää etenkin keväällä poiki-neiden lehmien tuotosta. Energian puutok-sen, ketoosin torjumisen ja liiallisen laihtu-misen estämiseksi kannattaa heruvien leh-mien väkirehumäärät pitää korkeampinakuin monta kuukautta aikaisemmin poiki-neiden lehmien, joiden väkirehuruokinnanvoi lopettaa kokonaan laidunkauden ajaksi,varsinkin jos niiden maitotuotos jää alle20–25 kg päivässä.

Eri maiden laiduntutkimuksissa on to-dettu väkirehuruokinnalla saadun tuotosli-sän olevan keskimäärin 0,67 kg maitoa vä-kirehukiloa kohti, tuotostason ollessa20–25 kg päivässä (Meijs 1986, Dillon et al.1997, Sairanen & Khalili 1997). Rehuviljal-la tai erityisen tärkkelyspitoisella väkirehu-seoksella saavutettu tuotoslisä on ollut pie-nempi kuin lisätuotos, joka on saatu kuitu-pitoisella, raaka-ainekoostumukseltaanmonipuolisemmalla väkirehuseoksella.Tärkkelyspitoinen väkirehu on myös vä-hentänyt laidunruohon syöntiä enemmänkuin kuitupitoisen seoksen syöttö.

Laiduntamisasteella syötetyn ruohonraakavalkuaispitoisuus on yleensä hyvinkorkea, reilusti yli 20 % kuiva-aineessa.Valkuaisen hyväksikäyttö ei ole kovin teho-kasta, sillä HVO eli pötsissä hajoavan val-

kuaisen osuus on korkea, noin 80 %. Valku-aislisärehuna syötetty rypsirouhe on nosta-nut kevätpoikineiden lehmien maitotuotos-ta erittäin selvästi (Suvitie & Rinne 1993),syynä todennäköisesti parantunut ohutsuo-lesta imeytyvän valkuaisen saanti.

Kivennäis- ja hivenaineiden saannistaon aina huolehdittava laidunruokinnankinyhteydessä, riippumatta lehmän tuotosvai-heesta tai -tasosta. Laidunruohon kiven-näissisältö ei riitä tyydyttämään lypsävänlehmän kivennäistarvetta, ainoastaan kaliu-mia on runsaasti yli korkeatuottoisenkintarpeen. Ruohon magnesiumpitoisuus onmatala koko laidunkauden ajan, muttaetenkin keväällä ja kesän alussa magne-siumin puutetta pahentaa entisestään lai-dunruohon korkeasta valkuais- ja kaliumpi-toisuudesta johtuva huono hyväksikäyttö.Riittävästi hyvin imeytyvää magnesiumiasisältävän kivennäisrehun syöttöön kannat-taa siirtyä jo noin kuukausi ennen laitumellepääsyä. Laidunruohon natriumpitoisuus onmyös koko kesän erityisen matala eikä se rii-tä edes ummessa olevan lehmän Na-tarpeentyydyttämiseen. Nuolukivet ja navetassalypsyaikoina syötetty maittava kivennäisre-hu varmistavat kaikkien kivennäis- ja hi-venaineiden riittämisen koko kesän ajaksi.

Kirjallisuus

Dillon, P., Crosse, S. & O´Brien, B. 1997. Effect ofconcentrate supplementation of grazing dairy cowsin early lactation on milk production and milk proc-essing quality. Irish Journal of Agricultural and FoodResearch 36: 145–159.

Meijs, J.A.C. 1986. Concentrate supplementationof grazing dairy cows. 2. Effect of concentrate com-position on herbage intake and milk production.Grass and Forage Science 41: 229–235.

Sairanen, A. & Khalili, H. 1997. Väkirehun koostu-muksen vaikutus maidontuotantoon laitumella. In:Kotieläintieteen päivät, Helsinki, 1997. Maaseutu-keskusten Liiton julkaisuja 914. Helsinki: Maaseutu-keskusten Liitto. p. 203-205. ISBN 951-808-054-2,ISSN 0789-9661.

–, Virkajärvi, P., Nousiainen, J. & Khalili, H. 1998.Laiduntamisen aloitusajankohdan ja nurmen kas-vuasteen vaikutus maidontuotantoon. In: Kotieläin-tieteen päivät, Helsinki, 26.–27.5. 1998. Maa-seutukeskuskusten Liiton julkaisuja 924. Helsinki:Maaseutukeskusten Liitto. p. 193–196. ISBN951-808-063-1, ISSN 0789- 9661.

Suvitie, M. & Rinne, K. 1993. Valkuaisrehun tarvelaidunkauden aikana. Koetoiminta ja käytäntö 50(29.6.1993): 17.

Virkajärvi, P., Sairanen, A. & Nousiainen, J.I.1998. Eläimet aikaisin laitumelle – rehusato para-nee. Koetoiminta ja käytäntö 55 (21.4.1998): 6.

43

Kasvien talvehtiminen jasopeutuminen pohjoisissa oloissa

Olavi Junttila

University of Tromsö, Institute of biology and geology, N-9037 Tromsö, Norway

Pohjoisissa oloissa viljeltävien monivuotis-ten hyötykasvien on oltava riittävän talven-kestäviä. Talven aikana kasvien on kestettä-vä niin biologisia kuin ilmastollisia ja me-kaanisia stressejä, mutta pakkasenkestä-vyys on monissa tapauksissa tärkein talven-kestävyyteen vaikuttavista tekijöistä. Ka-raistumisen ja sen purkautumisen oikeallaajoittamisella on pohjoisissa oloissa useinratkaiseva merkitys talvehtimisen onnistu-misessa. Nämä prosessit riippuvat kasvien

perintötekijöistä, jotka säätelevät sitä,kuinka kasvit reagoivat lämpötilaan ja va-loilmastoon. Päivänpituudella on pohjoises-sa suuri vaikutus varsinkin puumaisten kas-vien karaistumisen ajoittumiseen. Nykyi-sen tutkimuksen tavoitteena on selvittääkylmänkestävyyden, kuten myös tautienkestävyyden, molekyylibiologista taustaa.Tutkimus tulee avaamaan uusia mahdolli-suuksia hyötykasvien talvehtimiskyvyn pa-rantamisessa.

Avainsanat: jääpeite, karaistuminen, kylmänkestävyys, pakkasen kestävyys,päivänpituus, talvehtiminen, talvituhosienet

Winter hardiness and plant adaptation

to northern conditions

Abstract

Certain aspects of the overwintering ofplants in the North are briefly reviewed.Sufficient winter stability is a key propertyfor perennial crops intended for northern ar-eas. During the winter, plants have to toler-ate a multitude of stresses, both biotic andabiotic. Resistance to low temperature is animportant component of winter hardiness.Under northern conditions, proper timingof cold hardening and dehardening is a cen-tral aspect of frost resistance. Frost hardi-

ness, including the processes of hardeningand dehardening, has a genetic basis whichcontrols the responses of the plants to tem-perature and light. In the North, photope-riod is of primary importance as a signal forhardening, particularly in woody plants.Current research is focusing on the molecu-lar mechanisms for frost hardiness, as well asfor resistance for pathogens, and will pro-vide new opportunities to improve the win-ter stability of cultivated plants.

Key words: dehardening, frost resistance, hardening, ice encasement, photoperiod, snow mold fungi

44

Johdanto

Pohjoisille alueille on tyypillistä ilmastonvoimakas vuosirytmillisyys: lyhyt ja suh-teellisen viileä, mutta runsasvaloinen kas-vukausi, sekä pitkä, kylmä ja vähävaloinentalvikausi. Vain hyvin pieni osa maapallollanykyisin esiintyvistä kasveista, ehkä vainnoin tuhannesosa, on sellaisia, jotka ovat so-peutuneet kasvamaan ja lisääntymään poh-joisissa olosuhteissa. Yksivuotisille kasveilleriittää, että aika siemenen itämisestä uusiensiementen kypsymiseen on riittävän lyhyt,ja että kaikki kehitysvaiheet sujuvat myösalhaisissa lämpötiloissa. Monivuotisilta kas-veilta vaaditaan tämän lisäksi riittävää tal-vehtimiskykyä.

Luonnonkasveilla pohjoisiin oloihin so-peutuminen on pitkän kehityksen tulos.Kasvien hyödyntäminen maa- ja puutarha-taloudessa perustuu evoluution luomallepohjalle, josta ihminen on kasvinjalostuk-sen ja viljelymenetelmien kehittämisenavulla muokannut tehokkaan ja elintärkeänkasvintuotannon. Tärkeimmät hyötykasvitovat yksivuotisia, mutta pohjoisen maa- japuutarhataloudessa monivuotisilla kasveil-la on erittäin suuri merkitys. Talvehtiminenja talvenkestävyys ovat siten pohjoisen kas-vintuotannon kaikkien keskeisimpiä ongel-mia ja haasteita.

Kesän yöttömät yöt ja kaamoksen päi-vättömät päivät ovat kaikkien pohjoistenalueitten yhteisiä tunnusmerkkejä. Sen si-jaan sekä lämpö- että sadeolosuhteet saatta-vat vaihdella paljon lyhyilläkin etäisyyksil-lä, esimerkiksi siirryttäessä rannikolta sisä-maahan. Tromssassa (69° 39´N lat.) mini-milämpötila laskee hyvin harvoin alle -15°C, mutta jo Tromssan läänin sisäosissa alle-30 °C pakkaset ovat jokatalvisia. Lumi-peitteen suhteen löytyy samanlaisia eroja.Talvehtimiseen liittyvät stressit, ja sitenmyös kasvilta vaadittava sopeutuminen,vaihtelevat luonnollisesti yhtä voimakkaas-ti. Sopeutumisella tarkoitetaan tässä yhtey-dessä geneettistä prosessia, jossa kasvin pe-rinnölliset ominaisuudet muuttuvat kas-vun, elossapysymisen ja lisääntymisen kan-

nalta edullisiksi. Toisaalta kasvien talven-kestävyys perustuu niiden plastisuuteen,kykyyn mukautua anatomisesti ja fysiologi-sesti vallitseviin olosuhteisiin, karaistua.Talvehtiva kasvi joutuu kestämään niin me-kaanisia, ilmastollisia kuin biologisiakin ra-situksia ja kasvin on karaistumisvaiheessapystyttävä kehittämään riittävä kestävyysnoita stressejä vastaan.

Ruohomaisten kasvien

talvehtiminen – turvassa

lumen alla

Yleensä lumen alla talvehtivat kasvit kehit-tävät vain kohtalaisen kylmänkestävyyden,usein -20 – -40 °C. Maksimaalisen karaistu-misen edellytyksenä on se, että kasvukau-den olosuhteet ovat riittävän hyvät yhteyt-tämiselle ja varastoaineiden tuottamiselle.Kasvi tarvitsee riittävät varastot pitkäksitalvikaudeksi. Sen lisäksi esimerkiksi soke-reilla on merkitystä myös itse kylmänkestä-vyyden kehittymisessä. Kuvassa 1 on esi-merkki yhteyttämistuotteiden merkityk-sestä valkoapilan kylmänkestävyydessä.Mikäli valkoapilasta poistettiin kaikki yhte-yttävät lehdet ennen karaistuskäsittelyn al-kua, taimien kylmänkestävyys jäi huomat-tavasti vähäisemmäksi kuin kontrollissa.

Useimmilla ruohomaisilla kasveilla ka-raistuminen on lämpötilasta riippuva kehi-tystapahtuma: yleensä sekä karaistumisno-peus että lopullinen kylmänkestävyystasolisääntyvät lämpötilan laskiessa. Eagles(1994) on osoittanut, että raiheinän kyl-mänkestävyyden lisääntymisnopeus oli 2 °Clämpötilassa 0,7 °C vuorokaudessa ja 10 °Clämpötilassa vain 0,4 °C vuorokaudessa.Joissakin tapauksissa maksimaalisen kyl-mänkestävyyden saavuttamiseksi kasvin onlopulta saatava kokea lievää pakkasta. Päi-vänpituuden vaikutus heinäkasvien karais-tumiseen on suhteellisen vähäinen, muttaesimerkiksi valkoapila karaistuu paremminlyhyen kuin pitkän päivän olosuhteissa

45

(Junttila et al. 1990). Lyhyt päivänpituusedistää karaistumista myös monilla muillahernekasveilla (Melilotus, Medicago) ja tästäon mm. Alaskassa tehty laajoja tutkimuk-sia, jotka ovat selvästi osoittaneet päivänpi-tuuden merkityksen näiden kasvien sopeu-tumisessa pohjoisiin oloihin (Klebesadel1985).

Sekä karaistuminen että kylmänkestä-vyys riippuvat perinnöllisistä tekijöistä jasaattavat siten olla erilaisia eri lajikkeilla.Yleensä pohjoista alkuperää olevat lajit jalajikkeet kehittävät paremman kylmänkes-tävyyden kuin eteläisempää alkuperää ole-vat kasvit. Pohjoisen ja eteläisen alkuperänvälisestä risteytyksestä saatujen taimienkylmänkestävyys on yleensä vanhempienväliltä. Esimerkiksi pohjoisnorjalaista alku-perää olevan valkoapilakannan (Bod) ja wa-lesilaisen valkoapilalajikkeen (AberHerald)välisen risteytyksen kylmänkestävyys olieräässä testissä -10,5 °C, kun vanhempienkestävyys samassa testissä oli -14 °C (Bod)ja -8 °C (AberHerald). Pohjoisilla, mante-reisilla alueilla talvinen lumipeite on yleensäriittävän paksu ja vakaa tarjoamaan suojankoko talven ajaksi. Ruohomaisten kasvien

kohdalla onkin yleensä todettu, että kyl-mänkestävimmät kannat löytyvät pohjoi-silta rannikkoalueilta, joilla vaihtelevat sää-olot ja lumipeitteen epävakaisuus edellyttä-vät hyvää talvehtimiskykyä.

Karaistumisen purkautuminen kevät-talvella ja keväällä on, samoin kuin itse ka-raistuminenkin, kvantitatiivinen prosessi,joka riippuu niin kasvin perintötekijöistäkuin ympäristöstä, ennen kaikkea lämpöti-lasta. Pohjoisilla kannoilla karaistumisenpurkautuminen alkaa usein myöhemmin,varsinkin alhaisissa lämpötiloissa, kuin ete-läisillä kannoilla.

Lumen alla vaanivat

myös vaarat

Pitkäaikainen, koko talven kestävä lumi-peite antaa hyvän suojan pakkasta vastaan.Lumen alla lämpötila pysyy suhteellisen ta-saisena ja vain hieman nollan alapuolellavarsinkin, jos lumipeite on riittävän paksu.Tällaisissa olosuhteissa talvituhosienet voi-

46

Kuva. 1. Lehtien vaikutus valkoapilan rönsyjen vesipitoisuuteen (A) ja kylmän-kestävyyteen (B). Pohjoisnorjalaisen kannan (Bodø) pistokastaimet kasvatet-tiin ennen karaistamista 2 viikkoa fytotronissa (18 °C, päivänpituus 12 h). Puo-lista taimista poistettiin kaikki lehdet ennen kuin taimet siirrettiin karaistumiskä-sittelyyn (2 viikkoa 6 °C ja sen jälkeen 4 viikkoa 0,5 °C, 12 h päivänpituus). LT50:lämpötila, jossa puolet näytteistä kuoli.

erottaa eri tekijöiden vaikutuksia toisistaan.Suomessa on talvituhosienien tutkimuksel-la vahvat perinteet. Monet sienilajit voivataiheuttaa talvituhoja, mutta pohjolan pah-kahome (Sclerotinia) on Pohjois-Suomenoloissa merkittävin talvituhosieni (Nissinen1996).

Ne mekanismit, joilla pakkanen ja talvi-tuhosienet vioittavat kasveja, ovat varsinerilaisia, mutta karaistuminen lisää paitsikylmänkestävyyttä myös kestävyyttä talvi-tuhosieniä vastaan. Eri lajikkeitten välilläon eroja alttiudessa talvituhosienille jayleensä pohjoista alkuperää olevat lajikkeet,joiden kylmänkestävyyskin on hyvä, kestä-vät talvituhosieniä paremmin kuin eteläisetlajikkeet.

Talvituhosienien esiintyminen vaihteleeerittäin suuresti vuodesta toiseen. Nissinen(1996) on laajassa tutkimuksessaan selvit-tänyt erityisesti säätekijöiden vaikutustapohjolan pahkahomeen ja pahkulahomeen(Typhula) esiintymiseen Rovaniemen alueel-la. Tutkimuksen yhteenvedossa todetaan,että pahkahome-tuhotalvea edeltäneenäkesänä maanpinnan minimilämpötila oliheinäkuussa 5–6 ° C, yöpakkasia esiintyielokuussa, ilmankosteus oli alhainen, sätei-lymäärä oli suuri ja lämpötilavaihtelut oli-vat voimakkaat heinä-elokuussa. Vaikkatuhosienien esiintyminen yleensä liitetäänlumiseen talveen, ei Nissisen tutkimuksenmukaan lumipeitteen korkeudella näyttä-nyt olevan kovinkaan suurta merkitystäSclerotinian ja Typhulan esiintymisessä. Al-hainen maanpinnan lämpötila ja kuivuus ei-vät estäneet Sclerotinian rihmaston kasvualumen alla, mutta tällaisissa olosuhteissaTyphulan kasvu näytti estyvän.

Jää tukehduttaa

Pitkäaikainen jääpeite saattaa tietyissä olo-suhteissa aiheuttaa suuria talvituhoja (Gud-leifsson & Larsen 1993). Pintajään esiintymi-nen vaihtelee erittäin suuresti ja riippuu pai-kallisista ja ilmastollisista olosuhteista. Jäänaiheuttamat talvivauriot ovat yleisiä etenkin

pohjoisilla, mereisillä alueilla, joiden sade-määrä on runsas ja lämpötila vaihtelee nollanmolemmin puolin. Sekä maaperän laadulla,maan vesipitoisuudella ja ennen kaikkeamaan topografialla on suuri vaikutus jäävau-rioiden esiintymiseen; yleensä turvemaa,suuri vesipitoisuus ja tasainen tai kuoppainenpinta lisäävät jäävaurioiden mahdollisuutta.

Eri kasvilajien ja myös lajikkeitten välilläon luonnollisesti merkittäviä eroja kyvyssäkestää jääkatetta. Tätä kykyä voidaan mitatakokeellisesti ja mm. Islannissa tällaista tutki-musta on tehty suhteellisen runsaasti (Gud-leifsson & Larsen 1993). Eri lajien jääkatteenkestävyys näyttää korreloivan hyvin pakka-senkestävyyden kanssa. Tämä merkitseemyös sitä, että karaistuminen, joka lisää kyl-mänkestävyyttä, lisää myös kykyä kestääjääkatetta. Heinäkasveista jääkatetta kestä-vät timotei, nurmikka ja kattara, suhteellisenkestäviä ovat rantahelpi ja punanata, ja vä-hemmän kestäviä ovat nurminata, koiran-heinä ja monivuotinen rairuoho (Gudleifsson& Larsen 1993). Yleensä heinäkasvien jää-katteen kestävyys on huomattavasti parempikuin apiloiden tai viljakasvien kestävyys, esi-merkiksi timotei saattaa kestää neljä kertaakauemmin jääkatetta kuin talvivehnä.

Jääkate saattaa vaurioittaa kasveja eri ta-voin, mutta pääosin vaikutus kohdistuu ha-pen saannin estoon. Hapen puutteessa kas-vin aineenvaihdunta alkaa tuottaa aineita,mm. etanolia, hiilidioksidia ja maitohappoa,jotka pitoisuuksien kasvaessa vaikuttavatmyrkyllisesti. Toistaiseksi ei kuitenkaan tie-detä varmuudella sitä, miksi toiset lajit ja la-jikkeet kestävät jääkatetta paremmin kuintoiset. Kylmänkestävyyttä lisäävä jalostus li-sää yleensä myös kykyä kestää pitkäaikaistajääkatetta.

Puut ja pensaat –

pakkanen puree

Kasvit, joiden talvehtivat osat ovat pääosinlumipeitteen yläpuolella, joutuvat kestä-mään aivan erilaisia stressiolosuhteita kuin

47

lumen alle suojautuvat kasvit. Tärkeimmätstressit ovat alhainen lämpötila ja kuivuus.Kuivuminen saattaa olla uhkana ennenkaikkea ikivihreille kasveille, joiden haih-duttava pinta-ala pysyy suurena myös tal-ven aikana, samalla kun veden saanti onmaan ja varren jäätymisen vuoksi estynyt.Lehtensä pudottavat puut ja pensaat välttä-vät ongelman suurelta osin, joskaan eivätaivan täysin.

Puumaiset kasvit ovat kehittäneet eri-laisia mekanismeja, jotka suojaavat niitä al-haisia lämpötiloja vastaan. Lämpötilan las-kiessa nollan alapuolelle kaikissa kasveissatapahtuu muutaman asteen verran alijääh-tymistä. Joidenkin kasvien (Rhododendron,Azalea, Vaccinium) kukkasilmut saattavatvälttyä kylmävaurioilta niin kauan kuinkukka-aiheet pysyvät alijäähtyneinä. Läm-pötilan laskiessa silmusuomuissa ja silmunulko-osissa oleva vesi jäätyy, mutta jäätymi-nen ei pääse leviämään itse kukka-aiheisiin,joissa tapahtuu alijäähtymistä. Joillakinpuulajeilla (Prunus, Pyrus, Acer) varren ydin-säteiden solukkojen kylmänkestävyys pe-rustuu alijäähtymiseen. Alijäähtyminensaattaa suojella kasveja kuitenkin vain noin-40 °C asti, lämpötilan laskiessa vielä alhai-semmaksi alijäähtyneet solut ja solukot jää-tyvät ja tuhoutuvat.

Pohjoiset puut ja pensaat kestävät ka-raistuneina huomattavasti alhaisempia läm-pötiloja kuin -40 °C ja niissä ei yleensä ta-pahdu merkittävää alijäähtymistä. Lämpö-tilan laskiessa jäätyminen alkaa yleensä joh-tosolukoissa, solujen väleissä ja soluseinissä.Soluista vesi siirtyy jäätymispisteisiin, mut-ta jääkiteet eivät leviä solujen sisälle. Erit-täin alhaisissa lämpötiloissa solujen sisälläoleva vähäinen vesi saattaa jähmettyä lasi-maiseen tilaan, joka ei sellaisenaan vaurioitasolujen rakennetta.

Myös puumaisilla kasveilla karaistumi-nen on ennen kaikkea lämpötilan säätelemätapahtuma. Lämpötilan laskiessa kylmän-kestävyys kasvaa, sen noustessa kestävyysvähenee. Puilla ja pensailla karaistuminen eikuitenkaan pääse kunnolla tapahtumaanennen kuin kasvu on päättynyt. Kasvunpäättymistä säätelee useissa tapauksissa va-

loilmasto, lähinnä päivänpituus. Päivänpi-tuuden vuotuinen vaihtelu riippuu leveys-asteesta ja kasvit ovat sopeutuneet varsintarkasti kasvupaikkansa valoilmastoon japäivänpituuteen. Sopeutuminen päivänpi-tuuteen rajoittaa mahdollisuuksia siirtääkasveja etelästä pohjoiseen. Vaikka kasvinkylmänkestävyyskapasiteetti olisikin riittä-vä, karaistumisen ja sen purkautumisen oi-kea ajoittuminen on usein talvehtimisenkannalta kaikkein ratkaisevin tekijä. Poh-joisessa valoilmastossa eteläistä alkuperääoleva kasvit saavat karaistumissignaalin lii-an myöhään ja saattavat siten vaurioitua joalkusyksyn pakkasista. Esimerkiksi sekäpohjoista että eteläistä alkuperää oleva ha-lava kestää täysin karaistuneena nestemäi-sen typen lämpötilan (-196 °C). Kuitenkineteläistä alkuperää oleva halava saa talvi-vaurioita Pohjois-Norjan mereisessäkin il-mastossa sen takia, että sen karaistumisryt-mi ei seuraa paikallista ilmastorytmiä. Hy-bridihaavalla tehdyissä kokeissa on osoitet-tu, että siirtogeeniset taimet, jotka eivätreagoineet lyhytpäiväkäsittelyyn, eivät pys-tyneet karaistumaan ollenkaan (Junttila etal. 1997).

Tulevaisuuden näkymiä

Kylmänkestävyyden fysiologisista perus-teista on jo runsaasti yksityiskohtaista tie-toa. Karaistuminen on aktiivinen tapahtu-maketju, johon usein liittyy vesipitoisuudenaleneminen, muutoksia solukalvojen raken-teessa, sokeripitoisuuden lisääntyminen jauusien proteiinien muodostuminen. Varsinusein erilaisten sokerien pitoisuudet saatta-vat korreloida kylmänkestävyyden kanssa.Esimerkiksi valkoapilan ja talvehtivien rön-syjen sakkaroosipitoisuus kasvaa karaistumi-sen aikana ja laskee karaistumisen purkautu-essa. Pohjoisella valkoapilalla sakkaroosin jakylmänkestävyyden välinen korrelaatioker-roin (r) oli karaistumisen purkautuessa peräti0,94 (Svenning et al. 1997). Sokerit saattavatvaikuttaa kylmänkestävyyteen eri tavoin,mutta niiden yhtenä tehtävänä arvellaan ole-

48

van solukalvojen suojaaminen. Todennäköi-sesti solurakenteen suojaamiseen vesipitoi-suuden laskiessa osallistuvilla dehydriinipro-teiineilla on ilmeisesti keskeinen merkitysmyös kylmänkestävyydessä.

Viimeisen 10–15 vuoden aikana mole-kyylibiologinen tutkimus on monessa mie-lessä mullistanut myös kasvitieteellisen tut-kimuksen. Kasveista eristettyjen ja tunnis-tettujen geenien määrä on jo hyvin suuri jakasvaa varsin nopeasti. Ei ilmeisesti kestäenää kauaakaan, ennen kuin ensimmäinenkasvigenomi (Arabidopsis) on jo kartoitettu jaanalysoitu. Ensimmäinen raportti geeniensiirrosta kasviin julkaistiin jo noin 15 vuottasitten ja nykyisin geenisiirto on monella kas-villa jo suhteellisen yksinkertainen, rutiinin-omainen tehtävä. Yhdessä nämä tutkimus-suunnat ovat jo vaikuttaneet uusien kasvi-tyyppien ja lajikkeiden kehittämiseen ja vai-kutus tulee kasvamaan nopeasti. Molekyyli-biologia tarjoaa kasvinjalostukselle aivan uu-sia mahdollisuuksia, joiden hyödyntäminenon vasta alussa.

Tällä hetkellä tunnetaan jo yli 100 sellais-ta geeniä, joiden säätely näyttää liittyvänkasvien karaistumiseen, mutta joiden tark-kaa fysiologista roolia ei vielä tunneta. Gee-nisiirtojen käyttö kylmänkestävyyden pa-rantamiseksi ei ole kuitenkaan vielä antanutkovin selviä tuloksia. Osaksi tämä johtuneesiitä, että kylmänkestävyys on niin monentekijän yhteistulos, että yhden tekijän muut-taminen ei välttämättä anna suurtakaan pa-rannusta. Toisin sanoen, ainakaan vielä ei olelöydetty yhtä avaintekijää, jonka säätely jamuuntelu vaikuttaisi ratkaisevasti kylmän-kestävyyteen. Puumaisilla kasveilla kasvunpäättymisen säätely saattaa olla tuollainenavaintekijä ja geenit, jotka estävät kasvunpäättymisen, estävät myös karaistumisen.Tällainen vaikutus on mm. geeneillä, jotkasäätelevät kasvien kykyä mitata päivänpi-tuutta. Myös sellaisten geenien käyttö, jotkasäätelevät soluja suojaavien aineiden biosyn-teesiä, voi osoittautua mahdollisuudeksi pa-rantaa kasvien kylmänkestävyyttä.

Kirjallisuus

Eagles, C.F. 1994. Temperature, photoperiod anddehardening of forage grasses and legumes. In:Dörffling, K. et al. (eds.). Crop Adaptation to CoolClimates. Proceedings COST 814 workshop, Ham-burg, October 12–14, 1994. Brussels: ECSP-EEC-EAEC. p. 75–82. ISBN 2-87263-147-X.

Gudleifsson, B.E. & Larsen, A. 1993. Ice encase-ment as a component of winter kill in herbageplants. In: Li, P.H. & Christersson, L. (eds.). Ad-vances in Plant Cold Hardiness. Boca Raton: CRCPress. p. 229–249. ISBN 0-8493-4950-8.

Junttila, O., Svenning, M.M. & Solheim, B. 1990.Effects of temperature and photoperiod on frost re-sistance of white clover (Trifolium repens) eco-types. Physiolologia Plantarum 79: 435–438.

–, Olsen, J.E., Nilsen, J., Martinussen, I., Moritz,T., Eriksson, M., Olsson, O. & Sandberg, G. 1997.Phytochrome overexpression and cold hardiness intransgenic Populus. In: Li, P.H. & Chen, C.H.H.(eds.). Plant Cold Hardiness Molecular Biology,

Biochemistry and Physiology. New York: PlenumPress. p. 245–255. ISBN 0-306-45712-1.

Klebesadel, L.J. 1985. Adaptational changes in-duced in temperate-adapted forage legumes bynatural selection pressures in subarctic Alaska: In:Kaurin, Å., Junttila, O. & Nilsen, J. (eds.). Plant Pro-duction in the North. Oslo: Norwegian UniversityPress. p. 304–315. ISBN 82-00-07385-8.

Nissinen, O. 1996. Analyses of climatic factors af-fecting snow mold injury in first-year timothy(Phleum pratense L.) with special reference toSclerotonia borealis. Acta Univiversitatis Ouluen-sis, Series A Scientiae Rerum Naturalium, A 289.Oulu: Oulu University Press. 115 p.

Svenning, M.M., Røsnes, K. & Junttila, O. 1997.Hardening and dehardening in contrasting ecxo-types of white clover (Trifolium repens L.). Physiolo-gia Plantarum 101: 31–37.

49

Timotei Lapin rehukasvina

Oiva Nissinen

Maatalouden tutkimuskeskus, Lapin tutkimusasema, Tutkijantie 28, 96900 Saarenkylä

Timotei (Phleum pratense L.) on Lapin ylei-simmin viljelty rehukasvi. Sen osuus vuosit-tain käytetystä nurmikasvien kylvösieme-nestä on lähes 90 %. Vaikka timotein ylei-nen talvenkestävyys on hyvä, Lapin oloissase kuitenkin kärsii pohjanpahkasienen (Scle-rotinia borealis) ja pahkulasienten (Typhulaspp.) aiheuttamista vaurioista. Vuosina1971–1997 keskimääräinen talvituhoensimmäisen vuoden timoteinurmissa Maa-talouden tutkimuskeskuksen (MTT) Lapintutkimusasemalla on ollut 24 %. Pohjoistentimoteilajikkeiden kasvu painottuu selkeäs-ti kesäkuun jälkipuoliskolle. Tällöin sekäsadon että laadun muutokset ovat hyvin no-peita. Tähkälletulovaiheen aikana, keski-määrin noin 10 päivän kuluessa, kuiva-ai-

nesato lisääntyy vajaasta 3000 kg:sta 5500kg:aan, valkuainen alenee 18 %:sta 12%:iin ja orgaanisen aineen sulavuus laskee76 %:sta 66 %:iin Sen sijaan heinä-elo-kuulla sadon laadun muutokset ovat hitaitaja päivittäinen lisäkasvu on enää alle 50kg/ha. Timotein voimakkaasti keskikesä-painotteinen kasvurytmi vaikeuttaa ensim-mäisen säilörehusadon korjuun ajoitusta jaaiheuttaa ongelmia laidunrehun riittävyy-dessä loppukesällä. Tiheään toistuva sadon-korjuu alentaa tuntuvasti timotein kasvu-kauden aikaista kokonaissatoa. Laidunas-teella korjatun timotein kuiva-ainesato onollut yhteensä 4250 kg/ha, mikä on ollut ai-noastaan 67 % heinänurmen sadosta, 6340kg/ha.

Avainsnat: kuiva-ainesato, Phleum pratense L., raakavalkuaispitoisuus,sopeutuminen, sulavuus, talvehtiminen, timotei

50

Timothy as a herbage grass in Lapland

Abstract

Timothy (Phleum pratense L.) is the mostwidely cultivated ley crop in Lapland, whereit comprises over 90% of the seed used to es-tablish leys. The advantage of timothy is itsgood winterhardiness and adaptibility tovarious growing conditions. However, inmany years winter damage to timothy leyscaused by snow moulds, Sclerotinia borealisand Typhula spp., result in considerable eco-nomic losses. Northern timothy strainshave a high first yield but very low after-math. The most rapid growth phase oftimothy in early summer cannot, however,be used fully for silage. The first yield has tobe harvested at the beginning of the head-

ing stage, before the crude protein contentand digestibility start to decline. At thispoint the average dry matter yield has been3800 kg/ha, the crude protein content ofdry matter 15.0% and the organic matterdigestibility 72%. The last cut has to bedone around 25 August so that the swardshave time to recover and harden before win-ter. In Lapland, production of timothyswards is significantly reduced by the prac-tice of taking four instead of one or twocuts. Dry matter yields of pasture swardshave been 4250 kg/ha, which is only 67% ofthe yields from hay swards, 6340 kg/ha.

Key words: adaptibility, crude protein content, digestibility, dry matter yield,Phleum pratense L., timothy, winter damage

51

Johdanto

Timotei on Suomen eniten viljelty rehukas-vi. Lapissa yli 90 % käytetystä nurmikasvi-en siemenestä on timoteita. Timotein suosi-oon rehukasvina vaikuttavat sen monet hy-vät ominaisuudet. Se sopeutuu erilaisiin il-mastollisiin kasvuolosuhteisiin ja se menes-tyy hyvin myös erilaisilla maalajeilla. Lisäksise on kestävä heinälaji kasvitauteja ja tuho-laisia vastaan. Timoteinurmi on myös help-po perustaa. Vaikka siemen on pieni, se onpainava ja orastuu verraten tasaisesti. Timo-tein huonoja ominaisuuksia rehukasvinaovat puolestaan suhteellisen alhainen sato-taso, hidas jälkikasvu sekä matalajuurisuu-desta johtuva kuivuuden arkuus. Vaikka ti-motein yleinen talvenkestävyys on hyvä,runsaslumisilla alueilla talvituhosienet aihe-uttavat huomattavia vaurioita, varsinkinensimmäisen vuoden nurmissa.

Talvehtimisominaisuudet

Timotein viljelyvarmuus Pohjois-Suomenrehukasvina johtuu suurelta osin sen hyvistätalvehtimisominaisuuksista (Hakkola1980). Jääpeittoakin timotei kestää useitaviikkoja ja on yksi kestävimmistä nurmikas-veista abioottisten talvehtimistekijöiden(vesi- ja jääpeite, pakkanen) suhteen (Gud-leifsson & Larsen 1993). Timotei on kuiten-kin arka sekä pohjanpahkasienelle (Scleroti-nia borealis) että pahkulasienille (Typhulaspp.). Maatalouden tutkimuskeskuksen La-pin tutkimusasemalla Rovaniemellä keski-määräinen talvituho ensimmäisen vuodennurmissa vuosina 1971–1997 on ollut 24%. Näiden 26 vuoden aikana ainoastaanseitsemänä vuotena mainittavia sienituhojaei ole esiintynyt (Taulukko 1). Yleisimminesiintyvä ja suurimmat talvituhot aiheutta-va sienilaji Lapin nurmissa on pohjanpahka-sieni (Mäkelä 1981, Nissinen 1996). Sen si-jaan toinen tärkeä nurmikasvi, nurminataon kestävä Sclerotinia borealis -sientä vastaan(Nissinen & Salonen 1972).

Perusedellytys hyvälle talvenkestävyy-delle on lajikkeen riittävä karaistuminen javarastohiilihydraattien kertyminen Lapinlyhyen syyskauden aikana. Paksun lumenalla on koko talven verraten korkea lämpö-tila, mikä heikentää kasvien dormanssia jaedistää toisaalta talvituhosienien kasvua(Nissinen 1996). Lapin tutkimusasemanoloissa aikaa viimeisestä sadonkorjuustakasvukauden päättymiseen on noin neljäviikkoa ja kasvukauden päättymisestä ter-misen talven alkuun ainoastaan 24 päivää.Keväällä vaurioituneiden kasvien toipumis-ta vaikeuttaa lämpötilan nopea kohoami-nen. Yleensä kasvukausi alkaa jo noin vii-kon kuluttua lumipeitteen häviämisestä(Nissinen 1996). Ristisiittoisen timoteinkasvusto mukautuu nopeasti vallitseviinolosuhteisiin. Erilaisissa olosuhteissa vali-koituneita paikalliskantoja on käytetty hy-väksi myös timotein jalostuksessa. Ilmastol-listen ja maaperällisten tekijöiden ohellakasvien sopeutumiseen vaikuttavat myösbioottiset tekijät eli talvituhosienien esiin-tyminen. Kotimaisten kauppalajikkeidenalkuperä ja siitä johtuva erilainen perinnöl-linen talvenkestävyys tulee selkeästi esiinLapin tutkimusaseman kenttäkokeissa. Vii-me vuosina talvenkestävyydeltään paras jasatoisin lajike on ollut Iki-timotei, joka on ni-menomaan kehitetty Lapin vanhoilta suo-nurmilta kerätyistä valioyksilöistä (Ravantti1986, Taulukko 2).

Hyvien perinnöllisten talvehtimisomi-naisuuksien säilyttäminen on suuri ongel-ma Lapin nurmikasvien siemenhuollossa.Vaikka kantasiemen pyritään tuottamaanmahdollisimman pohjoisessa, käyttösiemenon kuitenkin taloudellisista syistä lisättäväsatoja kilometrejä Lappia etelämpänä jasuurimmaksi osaksi vähälumisella rannik-koalueella. Andersenin (1971) mukaanEngmo-timotein siemenen viljely Etelä-Norjassa heikensi sen talvenkestävyyttäkuuden kasvisukupolven aikana 25 % elinoin 4 % jokaista kasvisukupolvea kohti.

Lapissa timoteinurmi perustetaan jokosuojakasvin kanssa keväällä tai ilman suoja-kasvia, jolloin kylvö voi tapahtua eri aikoinakesällä ja syksyllä. Kun timotei kehittyy

52

kylvökesänä hitaasti, kylvöajankohdalla onvaikutusta myös oraiden talvituhosienenkestävyyteen. Vähiten pohjanpahkasienentuhoja on ollut keväällä suojakasvin kanssaperustetuissa nurmissa ja myöhään syksylläkylvetyissä kasvustoissa. Kylvön siirtymi-nen kesäkuulta heinäkuulle on Lapin tutki-musaseman kokeissa lisännyt pohjanpahka-sienen tuhoja keskimäärin 14 % (Nissinen1986). Toisaalta hyvin nuoret timoteinoraat ovat osoittautuneet verraten kestävik-si pohjanpahkasientä vastaan (Marjanen et

al. 1979).Lapissa syksyn lyhyys korostaa myös vii-

meisen niiton ajankohdan merkitystä timo-tein talvehtimisen kannalta. Tutkimustenmukaan viimeinen niitto tulisi Pohjois-Suo-messa tehdä viimeistään elokuun loppu-puolella (Hakkola 1980). Mikäli viimeinensadonkorjuu tehdään riittävän aikaisin, kas-vukauden aikaisella sadonkorjuutavalla einäytä olevan selkeätä vaikutusta timoteintalvehtimiseen (Nissinen & Hakkola 1995).

53

Talvituhon Vuosia Talvituhoaiheuttaja kpl %

Ei sienituhoja 7 9,0

Pahkulasienet 6 18,5(Typhula spp.)

Pohjanpahkasieni 7 38,9(Sclerotinia borealis)

Pahkulasienet ja 6 31,8pohjanpahkasieniKeskimäärin 24,5

Taulukko 1. Talvituhosienten esiintyminen ja niiden aiheuttamat tuhot ensim-mäisen vuoden timoteinurmessa MTT:n Lapin tutkimusasemalla vuosina1971–87. (Nissinen 1996, Maatalouden tutkimuskeskus, Lapin tutkimusasema1971–1997).

Taulukko 2. Erilaisissa talvehtimisolosuhteissa valikoituneista jalostusaineis-toista peräisin olevien kotimaisten timoteilajikkeiden menestyminen MTT:n La-pin tutkimusasemalla Rovaniemellä 1.–3. vuoden säilörehunurmissa vuosina1989–96.

Lajike Alkuperä Talvituho Kuiva-ainesato% kg/ha

1. niitto 2. niitto yhteensä

Hankkijan Valioyksilöt, 35 1750 2120 3870Tiiti jalostusaineisto,

Hyrylä

Tuukka Valioyksilöt, 31 2350 2310 4660vanhat timoteinurmet,Muhos

Iki Valioyksilöt, 27 2490 2240 4730vanhat timoteinurmet,Sodankylä, TervolaPosio, Pelso

Sadonmuodostus

Vaikka timoeinurmi aloittaa kasvunsa var-hain keväällä, sen alkukehitys on kuitenkinverraten hidas. Toisaalta pohjoisten timo-teityyppien hyvien perinnöllisten talvehti-misominaisuuksien kääntöpuolena on hy-vin hidas päivittäinen lisäkasvu loppukesäl-lä (Ravantti 1986). Lapissa kasvun hidastu-minen alkaa jo heinäkuulla, vaikka lämpö-olosuhteet nurmen kasvulle ovat paremmatkuin kesäkuulla (Kuva 1). Lapissa timoteinkasvu painottuukin kesäkuun jälkipuolis-kolle ja tähkälletulovaiheeseen. Laidunas-teella ennen tähkälletuloa päivittäinen lisä-kasvu on ollut noin 50 kg kuiva-ainetta/hakokonaissadon ollessa alle 2000 kg/ha. Täh-källetulovaiheen aikana ensimmäisten täh-kien ilmaantumisesta täydelle tähkälle kui-va-ainesadon lisäkasvu on yli 200kg/ha/päivä. Tämän puolentoista viikon ai-kana kuiva-ainesato kohoaa vajaasta 3000kg/ha 5500 kgha (Kuva 2).

Korsiheinänä timotei soveltuu korjatta-

vaksi parhaiten suhteellisen myöhäiselläheinäasteella. Usein toistuvat niitot ja lai-duntamiset kasvukauden aikana alentavattuntuvasti kokonaiskuiva-ainesatoja johtu-en hitaasta kasvun käynnistymisestä niitonjälkeen. Laidunasteella niitetyn timoteinur-men kokonaissato 1.– 3. vuoden nurmissaon Lapin tutkimusaseman kenttäkokeissaollut 4250 kg/ha eli 67 % heinäasteella kor-jatun timotein kokonaissadosta 6340 kg/ha(Nissinen & Hakkola 1995). Nurminadanvastaavat kuiva-ainesadot ovat olleet pa-remmasta jälkikasvukyvystä johtuen 6300ja 7520 kg/ha. Timotein nopea kasvun hi-dastuminen heinäkuun puolivälin jälkeenaiheuttaa Lapissa suuria ongelmia karjojenlaidunruokinnassa.

Pohjoisilla alueilla timotein satotaso jatalvenkestävyys säilyvät parhaiten, jos en-simmäinen niitto tehdään vasta kasvustonollessa täydellä tähkällä. Korren niitto liianvarhaisessa vaiheessa pysäyttää tyvisipulei-den kehityksen ja vahingoittaa samalla si-vuversojen muodostumista (Marjanen et al.

54

Kuva 1. Timotein keskimääräinen kasvunopeus laidunsadossa kasvukauden eri aikoina Lapintutkimusasemalla 1.–3. vuoden nurmessa vuosina 1988–90.

0

10

20

30

40

50

60

70

80

90

100

110

120

130

140

Kuiva-ainesadonlisäys kg/pv/ha

0

2

4

6

8

10

12

14

16

18

20

Päiväkasvu

Keskilämpötila

Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu

Keskilämpö-tila °C

1.sato12.5.-14.6.

2.sato15.6.-30.6.

3.sato1.7.-24.7.

4.sato25.7.-24.8.

1979). Andersenin (1986) tutkimuksissa ai-kainen, tähkimisen alkuvaiheessa tehtyniitto vähensi merkittävästi timotein osuut-ta sadossa verrattuna neljä viikkoa myö-hemmin tehtyyn niittoon. Talvituhojenpääasiallisina aiheuttajina olivat talvituho-sienet, Sclerotinia borealis ja Typhula ishikari-ensis.

Sadon laadun

kehittyminen

Niiton oikea ajoitus on Lapissa tärkeä rehu-sadon määrän ja laadun takia. Hyvin inten-siivisen kasvun takia laadun muutoksetovat erittäin nopeita juuri tähkälletulon ai-kana. Lapin tutkimusaseman oloissa timo-tei alkaa tähkiä kesäkuun lopussa noinkuusi viikkoa kasvukauden alkamisesta. Sa-

donlisäyksen taustalla on nopea kuiva-aine-pitoisuuden nousu 17,3 %:sta 19,3 %:iin.Toisaalta samanaikaisesti kuitenkin valku-aispitoisuus alenee 17,9 %:sta 12,4 %:iin jaorgaanisen aineen sulavuus 76 %:sta 66%:iin. Laadun ja määrän takia pääosa sados-ta tulisi korjata silloin, kun puolet tähkistäon näkyvissä. Tällöin keskimääräinen kui-va-ainesato on 3800 kg/ha, raakavalkuais-pitoisuus 15 % ja orgaanisen aineen sula-vuus 72 %. Lannoitus ei vaikuta sanottavas-ti timotein kehitysrytmiin, mutta Lapinolosuhteissa kevätlannoituksen ajoituksellaon vaikutusta sadon laatuun. Maaperänmärkyys ja timotein kasvuun nähden liianaikainen typpilannoitus johtavat typen hä-vikkiin ja alhaiseen valkuaispitoisuuteenensimmäisessä säilörehusadossa (Nissinen1988, Hakkola 1991). Toisaalta lannoitus-ajankohta ei aina ole vaikuttanut kuiva-ai-nesadon määrään.

55

Kuva 2. Timoteinnurmen keskimääräinen sadon ja laadun kehitys alkukesällä Lapin tutkimusasemalla vuosina 1988–96.

0

1000

2000

3000

4000

5000

6000

Ajankohta

0

10

20

30

40

50

60

70

80

90

Kuiva-ainesato

Org.aineen sulavuus

Kuiva-ainettakg/ha

15.6. 20.6. 25.6. 30.6. 5.7. 10.7.

Orgaanisen aineensulavuus %

0

5

10

15

20

25

30

35

40

Ajankohta

RaakavalkuainenRaakakuitu

RaakavalkuainenRaakakuitu

%

15.6. 20.6. 25.6. 30.6. 5.7. 10.7.

Kirjallisuus

Andersen, I.L. 1971. Overvintringsforsok med ulikegrasarter. Summary: Investigations on the winteringof different strains of timothy, meadow fescue,cocksfoot, and bromegrass. Forskning og forsök ilandbruket 22: 121–134.

– 1986. Tidligere hosting har vaert medvirkende tilmindre varig timoteieng i Ost-Finnmark. NordiskaJordbruksforskares Förening. Seminar nr. 84. Lant-bruksväxternas övervintring. p. 107–110.

Gudleifsson, B. E. & Larsen, A. 1993. Ice encase-ment as a component of winter killing herbageplants. In: Li, P.H. & Christersson, L. (eds.). Ad-vances in Plant Hardiness. Florida: CRC Press. p.229–249. ISBN 0-8493-4950-8.

Hakkola, H. 1980. Timotei Pohjois-Suomen nurmi-kasvi. Summary: Timothy as a ley-grass in NorthernFinland. Hyrylä: Hankkijan kasvinjalostuslaitos.Siemenjulkaisu 1980: 143–150.

– 1991. Nurmen kevätlannoituksen ajankohta. Koe-toiminta ja käytäntö 48 (16.4.1991): 42.

Maatalouden tutkimuskeskus, Lapin tutkimusase-ma 1971–1997. Koetulosmonisteet.

Marjanen, H., Soini, S. & Sipola, J. 1979. TimoteiPohjois-Suomen nurmikasvina. Nurmituhoista tuot-tavaan viljelyyn. Pohjolan Sanomat p. 6–65.

Mäkelä, K. 1981. Winter damage and low-temperature fungi on leys in North Finland in1976-1979. Annales Agriculturae Fenniae 20:

102–131.

Nissinen, O. 1986. Timotein kylvöaika Lapissa.Koetoiminta ja käytäntö 43 (29.4.1986): 32.

– 1988. Nurmien kevätlannoitus Pohjois-Suomes-sa. Hätäilemällä typpi harakoille. Leipä leveämmäk-si 2: 14–16.

– 1996. Analyses of climatic factors affecting snowmould injury in first-year timothy (Phleum pratense

L.) with special reference to Sclerotinia borealis.Acta Universitatis Ouluensis A 289, 115 p.

– & Hakkola, H. 1995. Effects of plant species andharvesting system on grassland production in north-ern Finland. Agricultural Science in Finland 4:479–494.

– & Salonen, A. 1972. Sclerotinia borealis -sienenmerkitys nurmiheinien talvehtimisen heikentäjänäHelsingin yliopiston koetilalla Inarin Muddusnie-messä vuosina 1950–65. I. Sääolosuhteiden vaiku-tus S. borealisen esiintymiseen sekä heinälajin jalajikkeen vaikutus nurmen talvehtimiseen. Maatalo-ustieteellinen aikakauskirja 44: 98–114.

Ravantti, S. 1986. Iki–timotei. Maatalouden tutki-muskeskus, Tiedote 21/86. Jokioinen: Maatalou-den tutkimuskeskus. 33 p. ISSN 0359-7652.

56

Maitoa nurmesta

Kyllikki Lampinen

Ei saatavissa

57

58

60

61

Suomen Talousseuran roolimaatalouden koetoiminnan

edistäjänä 1800-luvun Suomessa

Arndt Reuter

Suomen Talousseura, Hämeenkatu 28, 20700 Turku

Suomen Talousseura perustettiin Turussa v.1797 valistusajan hengessä. Kansantalou-temme perustui lähinnä maatalouteen jasen sivuelinkeinoihin. Myöskin virkamie-het, papisto ja professorit olivat maatalou-desta riippuvaisia ja kiinnostuneita. Talous-seuran jäseninä he lähtivät ennakkoluulot-tomasti soveltamaan biologista, teknistä jataloudellista tietämystään maatalouden ke-hittämiseksi ja koetoimintaan.

Ensimmäisen konkreettisen ehdotuksenmaatalouden koetoiminnan aloittamiseksiSuomessa teki kapteeni Adolf Magnus Gri-penberg v. 1800 Suomen Talousseuralle.Samalla hän perustellusti luetteli toiminnankeskeisimmät tavoitteet. Ehdotus ei kuiten-kaan vielä nyt johtanut tulokseen. Vuonna1822 seuran silloinen sihteeri C.C. Böckerlaati muistion, jossa hän tilastotieteilijännäkökulmasta syvällisesti pohti koetoimin-nan peruskysymyksiä ja metodiikkaa.Muistiosta huomaa mm. hänen kansainväli-set vaikutteensa Koetoiminta keskittyi näi-hin aikoihin valtionavun ehtojen mukaisestiperunanviljelyn kehittämiseen.

Talousseura perusti v. 1840 Mustialanmaatalousopiston ja aloitti siellä maatalou-den koetoiminnan. Kyse oli lähinnä havain-tokokeista sekä uusien toimintamenetelmi-en ja koneiden testauksista. Uutuutenamainittakoon salaojitus tiiliputkien avulla.

Talousseuran merkittävin panostusmaatalouden koetoimintaan tehtiin 1860-

ja 1870-luvulla seuran Ruissalon koekentäl-lä. Suunnitteluvaiheessa haettiin mallia lä-hinnä pohjois- ja keskieuroopasta. mm.maanviljelyskemia eli kiinnostavaa kehitys-vaihetta. Raivaus- ja ojitustyöt aloitettiin1863 ja perustettiin noin kaksisataa 90 m2

koeruutua.Mainittakoon kylvö-, lannoitus-ja lajikekokeet sekä uusien viljelykasvienkoeviljelykset tärkeimpinä kehitysaloina.Puutarhan hyöty- ja koristekasveilla olimyös oma sijansa toiminnassa. 1860-luvunlopun katovuosien myötä koetoiminta kui-tenkin heti alkuun joutui suuriin vaikeuk-siin. Perunarutto levisi ja hallankestävyysnousi viljanviljelyn keskeiseksi tutkimus-kohteeksi. Kehitysoptimismi murtui ja val-tionavut supistuivat. Ruissalon koetoimintalopetettiin v. 1874, ja todettiin, että toimin-taidea oli ollut oikea, mutta taloudelliset jahenkiset resurssit riittämättömät.

1800-luvun lopulla tehtiin vielä vertai-levia kokeita ja työnäytöksiä erilaisilla maa-talous- ja meijerikoneilla. Talousseura hoitikemiallisen ja siementarkastuslaitoksenTurussa ja teki puutarhakasvien kokeita.Suurin ponnistus liittyi kuitenkin sokeri-juurikkaan viljelyyn. Vuosisadan viimeisinävuosina tehtiin juurikkaan viljelykokeitanoin 200 lounaissuomalaisella tilalla Maan-viljelyshallituksen ja yksityisen liikemiehenrahoituksella. Uutta tietoa haettiin hyvinpaljon lähinnä Skoonesta ja Tanskasta, jon-ne lähetettiin nuoria miehiä koulutettaviksi

63

konsulenteiksi. Lisäksi oltiin mukana pe-rustamassa Alfa-niminen sokerijuurikas-tehdasta, johon ei kuitenkaan saatu riittä-västi juurikkaita ja tehdas menikin kon-kurssiin pari vuotta myöhemmin. Viljely-

tekninen koetoiminta- ja neuvontatyöosoittautui kuitenkin hyödylliseksi, kun sa-manaikaisesti kehitettiin mm. rehujuures-ten ja muiden vaativien kasvien viljelyä.

Avainsanat: kansainväliset kontaktit, koemenetelmät, Ruissalo,sokerijuurikastehdas, uudet viljelykasvit, valitusaika

Suomen Talousseura and the promotion of experimental

work in agriculture in 19th century Finland

Abstract

Suomen Talousseura, The Finnish Econo-mic Society, was established in 1797 in thespirit of the Age of Enlightenment. Fin-land´s economy was based on agricultureand related enterprises. Civil servants, cler-gymen and professors were also interestedin and dependent on agriculture. As mem-bers of Talousseura they put their knowled-ge of biology, technology and economicsinto practice in the development of agricul-ture and experimental work.

In 1800, Captain Adolf MagnusGripenberg proposed that Suomen Ta-lousseura should start agricultural, experi-mental work in Finland and specified themain components of the work. His proposaldid not, however, produce any results. In1822, the then secretary of Talousseura,C.C Böcker drew up a memorandum inwhich he pondered the basic questions andmethods of the experimental work from thestatistical point of view. International influ-ence can be clearly seen in the memoran-dum. In order to quality for State subsidy,experimental work at this time focused onpotato cultivation.

Mustiala agricultural school, where the

experimental work in agriculture started,was founded by Talousseura in 1840, itsmain purpose being to conduct demonstra-tion tests, and develop working methodsand machines. A new application was adrainage system with tile pipes.

The most substantial investment in ex-perimental work was made in the 1860–1870s, in the experimental field in Ruissalo,which was based on a model from Continen-tal Europe. At this time special interest fo-cused on soil chemistry. Land clearance anddrainage got under way in 1863, and about200 experimental plots measuring 90 m

2

were established. The greatest importancewas attached to sowing, manuring andplant variety tests and the test growing ofnew cultivated plants. Both useful and or-namental plants for the garden were tested.During the years of crop failure in the late1860s the experimental work ran into se-vere problems. Potato blight spread, andfrost resistance was the main topic studiedin the cultivation of grain. The momentumof development was lost and State subsidieswere reduced. Eventually, in 1874, experi-mental work at Ruissalo came to an end.

64

The idea was right, but the economic andmental resources were not sufficient.

In the late 19th century, various agricul-tural and dairy industry machines weretested and their use was demonstrated. Ta-lousseura ran the chemical and seed testingstation at Turku and made tests on horticul-tural plants. The greatest effort, however,was put into the cultivation of sugar beets.As the century drew to a close, some 200farms in south-western Finland were mak-ing cultivation tests on sugar beets financedby the government and a private business

man. Young men, who were sent to Den-mark and Skåne in Sweden to be trained assenior advisers, brought much new infor-mation back home. A sugar beet factory,“Alfa”, was founded, but could not getenough beets and went bankrupt two yearslater. The technical, experimental and advi-sory work was not wasted, however, andwas put to good use in the development offorage root crops and other plants with highgrowth requirements

Key words: age of enlightenment, experimental methods, international contacts,new cultivated plants, Ruissalo, sugarbeetfactory

Suomen Talousseuran

alkuvaiheet

Suomen Talousseura perustettiin Turussavuonna 1797 valistusajan hengessä. Luon-nontieteitä pidettiin arvossa ja maataloudenkehittäminen koettiin kansalliseksi kohta-lonkysymykseksi. Kansantaloutemme pe-rustui silloin melkein kokonaan maatalou-teen ja sen merkittävään sivuelinkeinoontervanpolttoon. Myöskin virkamiehet, pa-pisto ja professorit olivat maataloudestariippuvaisia ja kiinnostuneita. Emämaam-me Ruotsin taloudellinen ja tieteellinen vai-kutus oli suuri. Ruotsissa opiskelleet ÅboAkademin luonnontieteen professorit ku-ten Pehr Kalm ja Pehr Adrian Gadd harras-tivat mitä moninaisinta maatalouteen liit-tyvää koetoimintaa. Niin teki myös nime-käs professori Johan Gadolin joitakin vuosiamyöhemmin. Ajalle oli ominaista tietyssämäärin ”sinisilmäinen” usko biologisen jateknisen kehityksen mahdollisuuksiin,mutta samalla myös terve ennakkoluulot-tomuus ja taloudellinen ajattelu.

Talousseuran johtomiehet olivat kui-tenkin jo seuran toiminnan ensimmäisinäkuukausina pohtineet koetoiminnan mer-

kitystä. Professori Henrik Gabriel Portha-nin johtama valiokunta ehdotti maatalous-työvälinetoimikunnan perustamista. Toi-mikuntaan tuli valita ”käytännön maatila-talouden harjoittajia”. Siihen valittiinkinvuonna 1798 käytännön miehinä (!) kolmeeri alan professoria, yksi kamarineuvos, yksikamreeri, yksi tehtailija ja laamanni – sit-temmin maaherra Olof Wibelius. Heille an-nettiin tehtäväksi maataloustyövälineidenkerääminen ja testaaminen parhaimpientyövälineiden löytämiseksi yleiseen käyt-töön. Tehtävä jäi kuitenkin tässä vaiheessatoteuttamatta. Sopiviksi katsottujen työvä-lineiden pienoismalleja ryhdyttiin kuiten-kin teettämään esittelytarkoituksiin.

Ensimmäisen konkreettisen ehdotuksenmaatalouden koetoiminnan aloittamiseksiSuomessa teki kapteeni Adolf Magnus Gri-penberg. Hän ehdotti vuonna 1800, ettäTalousseura ostaisi maatilan, joka toimisikoulu- ja koetilana. Siellä piti tekemän”mångfaldiga och på vetenskapsgrunderbyggda försök” (monimuotoisia kokeita tie-teelliseltä pohjalta). Muistiossaan Gripen-berg arvostelee vallitsevaa tietämättömyyt-tä ja tiedonkulun hitautta. Hän valittaamyös sitä, että kirjallisuustiedot pohjautu-vat pääosin vieraisiin, meille soveltumatto-

65

miin olosuhteisiin. Hän luettelee maatalou-den koetoiminnan keskeiset tavoitteet ja netuntuvat yhä yllättävän ajankohtaisilta.Hänen ehdotuksensa ei kuitenkaan tässävaiheessa johtanut tulokseen.

1820-luvun alussa koetoiminta tuli uu-delleen vahvasti mukaan toimintaan. Talo-usseuran silloinen sihteeri, Carl ChristianBöcker on tullut tunnetuksi nimenomaantilastotieteen uranuurtajana ja hän liitti tä-män alan tietämyksensä koetoimintaan.Muistiossaan vuodelta 1822 hän pohtiimm. koehavaintojen subjektiivisuutta, pai-notettuja keskiarvoja, luonnon vaihteluvä-lejä, kysymysten oikeata asettamista, to-dennäköisyyttä, ennakkoluulojen merki-tystä sekä eri tekijöiden keskinäistä vaiku-tusta tuloksiin. Hän päätyy siihen, että to-dellisen kuvan saamiseksi eivät käytännönhavainnot maataloudesta riitä, vaan siihentarvitaan systemaattista koetoimintaa, jossaeri tekijöiden vaikutukset on arvioitavissaerikseen. Näin jälkikäteen voi vain todeta,ettei seura tulevassa toiminnassaan pysty-nyt riittävästi noudattamaan hänen ohjei-taan.

Seuran koetoiminta keskittyi alkuaikoi-na valtionavun ehtojen mukaisesti perunan-viljelyyn. Silloin koetoiminta sijoittui yksi-tyisten viljelijöiden maille, ja siksi näille yh-teistyökumppaneille jouduttiin antamaanhyvin yksityiskohtaisia ohjeita. Esimerkki-nä mainittakoon ehdotus syysviljan 10 vuo-den kylvöaikakokeilusta, jossa painotettiinmuiden tekijöiden muuttumattomuutta.Koeruutujen koko määriteltiin tarkoin jajokaisesta ruudusta pyydettiin kaksi maa-näytettä, toinen pintakerroksesta ja toinenpuolen kyynärän syvyydestä. Jonkin verranpyrittiin myös mittaamaan yhteisvaiku-tuksia kuten eri maalajien ja lannoituksenvaikutusta lajikekokeiden tuloksiin.

Mustialan perustaminen

Vuonna 1837 annettiin keisarillinen asetusMustialan maatalousopiston perustamises-ta. Tähän vaikutti ratkaisevasti Talousseu-

ran silloinen puheenjohtaja, sittemmin se-naatin puheenjohtaja, maaherra Lars Gabri-el von Haartman. Opisto aloitti toimintan-sa vuonna 1840. Toimintasuunnitelmaansisällytettiin koetoiminta, mutta se käyn-nistyi hitaasti. Uutuuksina mainittakoonsalaojitus tiiliputkien avulla ja apulannoitussekä joidenkin uusien viljelykasvien kutensokerijuurikkaan kokeilu. Kyse oli lähinnähavaintokokeista sekä uusien toimintame-netelmien testauksista. Mustialassa tehtiinmaatalouden työvälineitä ja koneita koske-via vertailuja.

Ruissalon koekenttä

Talousseuran merkittävin panostus maata-louden koetoimintaan oli kuitenkin vasta1860- ja 1870-luvulla, jolloin Ruissalonkoekenttä perustettiin ja kehittyi. Aloit-teentekijänä oli juuri virkaansa nimitettyvaltionagronomi, Ruotsissa aiemmin vai-kuttanut skotti Henry Gibson. Seuran joh-tokunnassa keskusteltiin pitkään ja kiivas-tikin koekentän sijoituksesta. Vuonna 1862päädyttiin lunastamaan Villa Romanvuokrapalsta rakennuksineen Talousseu-ran sihteeriltä, Nils Henrik Pinellolta. Pää-tös yritettiin myöhemmin kumota, muttase jäi voimaan. (Villa Roman nimi juontuusen ensimmäisen omistajan gotlantilaisestaRoma-kotikunnasta.)

Pinellon aikana koekentän toiminta eivielä päässyt kunnolla käyntiin. Hänen seu-raajansa Jacob Alfthan lähti Saksaan jaRuotsiin tutustumaan maatalouden koetoi-mintaan ja maanviljelyskemian laitoksiin.Riittävän realistisena hän kuitenkin ym-märsi, ettei Suomessa löytynyt tarpeeksi re-sursseja varsinaiseen tieteelliseen toimin-taan. Tavoitteeksi asetettiinkin lähinnä uu-sien viljelykasvien testaaminen, taimitarha-us ja havaintokokeiden suorittaminen.

Ensimmäisen koekentän kunnostustyötoli aloitettu jo vuonna 1863. Kun raken-nukset oli kunnostettu, ryhdyttiin ojitus- jaraivaustöihin. Koetoiminnan osana kenttäsalaojitettiin pääsosin tiiliputkilla, mutta

66

hanke epäonnistui ainakin osittain, ja Talo-usseura suhtautui neuvonnassaankin tämänjälkeen aikaisempaa varauksellisemminputkisalaojitukseen. Voidaankin todeta,että kiinnostus salaojitukseen väheni selväs-ti vuosisadan lopulla. Myös kompostia levi-tettiin ja syväkyntö tehtiin kahdella kyntö-kerralla aina 10 tuuman syvyyteen asti. Tu-run maistraatti hyväksyi koekentän kun-nostamiseksi ensin 161 tammen ja joitakinvuosia myöhemmin vielä 42 tammen kaata-misen. Lopulta perustettiin kaksisataa 1000neliöjalan (noin 88 m2) koeruutua. Ne val-mistuivat vasta vuonna 1867, mutta ensim-mäiset vaatimattomat kokeet oli aloitettujo keväällä 1864. Kun toiminta oli juuripäässyt kunnolla alkuun, alkoivat Suomennykyhistorian pahimmat peräkkäiset kato-vuodet. Tästä kertovat tarkat säähavain-not, joiden mittaamiseen käytettiin maksi-mi- ja minimilämmön mittausta sekä läm-pötilan mittausta maan eri syvyyksissä.

Kokeista löytyy useita erikoisuuksia.Tunnetuimpiin kuulunee koe silkkimadonkasvattamisesta tammen lehdillä. Tämäkuten moni muukin koe epäonnistui. Ehkäeniten epärealistisia toiveita liittyi eteläistenpuutarhakasvien menestysmahdollisuuk-siin. Mainittakoon kuitenkin, että Talous-seura jo 1800-luvun alussa vaikutti mm.kuminan, piparjuuren, humalan, marjapen-saiden ja hedelmäpuiden viljelyn edistämi-seksi. Tähän liittyen kehitettiin myös mehi-lästenhoitoa, jota pidettiin jopa puutarhata-loutta tärkeämpänä. Hallaa torjuttiin mm.sadettamalla ja peittämällä kasvustoja.Ruissalon koekentällä tehtiin paljon työtäjalopuiden ja koristepensaiden istutustenedistämiseksi. Tästä toivottiin myös saata-van kaivattua tulonlisäystä. Koekentänmerkitys taimitarhana Ruissalon kehittyes-sä maan merkittävimmäksi huvilayhdys-kunnaksi oli huomattava. 1860-luvun ka-tovuosina suuri osa Ruissalon hedelmäpuis-ta ja marjapensaista kuitenkin karsiutui.Tämä antoi virikkeen niiden jalostustoi-minnan kehittämiselle.

Syyt sokerijuurikkaan ottamisellemukaan koetoimintaan löytynevät valtio-vallan tuotantopoliittisista tavoitteista.

Muita uusia kokeiltuja viljelykasveja olivatherne ja tattari. Pellavan ja hampun viljelyäTalousseura pyrki myös määrätietoisesti li-säämään 1800-luvulla. Yleensä aloitteetkokeiluihin tulivat yksityisiltä viljelijöiltäsekä alan kotimaisilta ja ulkomaisilta järjes-töiltä. Suuri osa koesiemenistä tuli Pietaris-ta ja Uppsalasta. Uusista rehukasveista mai-nittakoon hirssi, maissi, lupiini, sinimaila-nen ja rehukaali. Lisäksi kokeissa olimukana monia luonnonvaraisia kasveja ku-ten kattaraa, koiranheinää ja nurmikkaa jajoskus myös jo viljelyksessä olevaa timotei-tä, apilaa ja virnaa. Myös rehujuurikasvienkuten nauriiden, rehujuurikkaiden ja rehu-porkkanan kokeilusta oltiin innostuneita.Katovuosina peruna oli kuitenkin mielen-kiinnon keskipisteenä. Siemenperunanmäärää yritettiin vähentää käyttämällä pie-niä perunoita tai halkaisemalla niitä. Myösperunaruton torjuntamahdollisuuksia tut-kittiin. Katovuosina myös viljakasvien hal-lankestävyys nousi keskeiseksi tutkimus-kohteeksi. Niiden karaisemista pohdittiinja, tuntematta perintötieteen salaisuuksia,suoritettiin kasvinjalostustyötä.

Viljelyteknisistä kokeiluista moni tun-tuu vielä tänäkin päivänä ajankohtaiselta.Eri siemenmäärillä saatuja tuloksia seurat-tiin ja siemenkylvö tehtiin eri syvyyksiin.Kylvöajankohtia vaihdeltiin ja perunoitaidätettiin. Suomeen oli ruvettu tuomaanEtelä-Amerikasta guanoa ja Venäjältä fos-faattia ja kokeissa verrattiin niitä käyttä-mällä saatuja tuloksia karjanlannalla ja eritavoin käsitellyllä luujauholla saatuihintuloksiin.

Ruissalon koetoiminnan merkityksestävoidaan varmasti olla montaa mieltä. Niinoltiin aikoinaan Talousseuran johtokunnas-sakin nimenomaan silloin, kun toimintavuonna 1874 päätettiin lopettaa. Taloudel-lisesti toiminta oli ollut Talousseuralle ras-kasta. Useimmat arvostelijat pitivät kuiten-kin tätä luonnollisena, koska oli kyse yleis-hyödyllisestä toiminnasta. Kiperämpi kysy-mys oli kuitenkin se, paljonko toiminnastaoli ollut hyötyä. Talousseuran arkistostalöytyy itsekritiikkiäkin. Siellä todetaan, et-tei koetoiminta ollut suurestikaan hyödyt-

67

tänyt käytännön viljelijöitä. Myös koeken-tän sijaintia höyrylaivalla saavutettavallahuvilasaarella moitittiin toistamiseen. Toi-minnan suunnitelmallisuuden puutekin oliilmeinen. Lisäksi todettiin, että maa-ana-lyysien puuttuminen toiminnan alussahaittasi lannoituskokeiden tulosten tulkin-taa. Vastuuhenkilöt olivat vaihtuneet useinja perättäiset katovuodet lisäsivät ongelmiasekä koeteknisesti että taloudellisesti. Lo-pulta myönnettiin, ettei koetoiminnastatullut sitä suurta menestystarinaa mitä olitoivottu. Loppuarvioinnissaan toimittajaErnst Rönnbäck totesi, että koekentän toi-minta perustui periaatteellisesti oikeaanideaan, mutta resurssit eivät olleet riittä-neet sen toteuttamiseen. Jälkikäteen voi-daankin todeta Rönnbäckin olleen oikeassa.

1800-luvun viimeinen

neljännes

Mainittakoon vielä muutamia esimerkkejäTalousseuran koetoiminnasta vuosisadanlopulla.

Tuolloin elettiin maatalouden koneel-listamisen etsikkoaikaa, ja jo 1800-luvunalussa oli tehty joitakin kokeiluja. 1870-lu-vulla tehtiin vähän järjestelmällisemminmm. kyntöauroilla vertailevaa tutkimusta,jossa verrattiin kolmenkymmenen aurankyntöjälkeä ja käyttöä. Lisäksi niiden veto-voiman tarvetta mitattiin Överumin lait-teella. Ruissalossa herätti vuonna 1874huomiota Buckeye-nimisen niittokoneentyönäytös. Kuukausi tämän jälkeen sielläkoeajettiin korjuukonetta. Åbo Underrät-telser selosti työnäytöstä laajasti ja kirjoittiaiheesta jopa pääkirjoituksen. Niittoko-neelle ennustettiin nopeaa yleistymistä,mutta korjuukonetta ei pidetty oloihimmesopivana.

Myös ruotsalaista hautomakonetta tes-tattiin ja verrattiin meijerilaitteita. Seuransihteeri, vaikka olikin vailla teknistä koulu-tusta, joutui esittelemään koneita ja niidentuloksia vuosikokouksessa.

Vuosisadan lopulla myös puutarhatalo-us eli voimakasta kehitysvaihetta ja Talous-seuran yhteistyö usean alan koulun ja eri-koisjärjestön kanssa oli hyvin läheistä.

Maantieteellinen sijainti ja Venäjänmaastalouspoliittiset tavoitteet vaikuttivatsiihen, että Talousseura toimi aktiivisestisokerijuurikkaan viljelyn edistämiseksi. Jovuonna 1838 tilanomistaja Sebastian Gri-penberg rakensi sokerijuurikastehtaanSääksmäen tilalleen, mutta epäonnistui yri-tyksessään. 1850-luvulla Mustialassa jaNaantalin lähistöllä tehtiin ”valkojuurik-kaan” kokeita, mutta tulokset sokerijuurik-kaalla eivät olleet rohkaisevia. Ruissalossavuonna 1873 tehty koe sitävastoin antoi hy-vän sadon. Vuosisadan lopulla sokerijuuri-kasteollisuus kehittyi voimakkaasti sekäRuotsissa että Venäjällä. Samalla sokerinkulutus kasvoi voimakkaasti ja Suomessa-kin tuotantopoliittiset paineet olivat mel-koiset. Talousseuralla oli keskeinen roolisekä sokerijuurikkaan viljelyn että teolli-suuden kehittämisessä. Vuosina 1894–98Talousseura keskitti koetoimintansa sokeri-juurikkaaseen rahoittajana Maanviljelys-hallitus ja menestyvä turkulainen liikemiesKarl Evert Blomberg. Talousseuran johdol-la tehtiin viljelijäkokeita noin kahdellasa-dalla lounaissuomalaisella tilalla. Seuran sil-loinen puheenjohtaja Leo Mechelin myötä-vaikutti poliittisesti siihen, että seura saivaltionavustusta parhaiden koeviljelyksienpalkitsemiseen. Kaikki vähintään 15 tonninhehtaarisatoon ja 11 prosentin sokeripitoi-suuteen päässeet palkittiin. Juurikasnäyt-teet analysoitiin seuran omistamassa Turunkemiallisessa ja siementarkastuslaitoksessa,jonka toiminta oli alkanut vuonna 1882.Tietoja mm. juurikkaiden koosta ja sokeri-pitoisuudesta löytyy vuosilta 1894–96 noinsadasta näytteestä.

Hyvien markkinanäkymien ja suhteelli-sen lupaavien koetulosten innoittamana K.E. Blomberg perusti Alfa-nimisen osakeyh-tiön, joka ryhtyi rakentamaan sokerijuuri-kastehdasta. Tehdas aloitti toimintansavuonna 1899. Raaka-aineen saannissa eikuitenkaan ensimmäisinä vuosina päästykuin noin 2000 tonniin eli alle kymmen-

68

nykseen tavoitteesta. Hanke olisi mahdolli-sesti ollut vielä pelastettavissa, mutta vuon-na 1900 kuolivat muutaman kuukauden si-sällä sekä K.E.Blomberg että Talousseuranpuheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sih-teeri. Tammikuussa 1901 osakeyhtiö haet-tiin konkurssiin.

Miten Suomen Talousseuran rooli maa-talouden koetoiminnan edistäjänä 1800-lu-vun Suomessa voitaisiin kiteyttää? Parasmääritelmä lienee se, että rooli oli johtava.Toiminnalle oli tunnusomaista se, että roolioli myös kansainvälisyys. Panos/tuotos-suhdettakin voidaan pitää kohtalaisen hy-

vänä, ottaen huomioon niukat resurssit.Paljon vaikeampaa on vastata siihen,

kuinka suuri merkitys koetoiminnalla olikäytännön viljelyyn. Monella toimijalla oliteoreettinen ote, mutta silti kiitettävä pyr-kimys luonnontieteiden soveltamiseen käy-täntöön. Asioita pohdittiin pienessä piirissä,johon ei kuulunut montakaan talonpoikaa.Edelläkävijöiden esimerkki oli kuitenkinnäkyvästi esillä ja herätti mielenkiintoa asi-oiden seuraamiseen. Varsinkin vuosisadanlopulla julkaisu- ja valistustoiminta tavoittihyvin viljelijät.

69

Alueellisen tutkimuksenhaasteet viljanviljelyssä

Yrjö Salo

Maatalouden tutkimuskeskus, Lounais-Suomen tutkimusasema, Saarentie 220, 23120 Mietoinen

Lounais-Suomi on maamme parasta viljely-aluetta. Tärkeää viljanviljelyä tutkitaanMaatalouden tutkimuskeskuksen Lounais-Suomen tutkimusasemalla, joka on yksiAlueellisen tutkimuksen seitsemästä tutki-musasemasta. Tutkimusasemalla on pää-osin ajanmukainen kalusto kenttäkokeidensuorittamiseen ja tutkimuskohteina ovatviljalajikkeet ja niiden viljelytekniikka.Tutkimustemme mukaan kevätvehnästävoidaan tuottaa riittävällä typpilannoituk-sella korkealuokkaista leivontaraaka-ainet-ta. Myös uudet mallasohralajikkeet ja nii-den viljelytekniikka ovat eräs tutkimuk-

semme painopistealueista. Selvitystemmemukaan uusi viljelykasvi, ruisvehnä eli triti-cale soveltuu Suomessa viljeltäväksi. Kan-salliselle lajikelistalle pääsi tänä vuonnakaksi ensimmäistä ruisvehnälajiketta, mut-ta viljelytekniikka vaatii kuitenkin vielä li-sätutkimuksia. Tutkimusasemallamme tu-loksista tiedottaminen koetaan tärkeäksi jatiedon välitykseen käytetään eri kanavia,mm. Internetiä. Merkittävin julkaisummeon vuosittain ilmestyvä tutkimusasemantulosyhteenveto, jonka tuhannen kappa-leen painos leviää Lounais-Suomeen ja laa-jemmallekin.

Avainsanat: kevätvehnä, mallasohra, ruisvehnä, suorakylvö, viljanveiljely, tiedonvälitys

Challenges of regional research in cereal cultivation

Abstract

The best cultivation area in Finland is thesouthwest of the country, where it is possi-ble to grow both spring and winter wheatand also late spring rape. Research into va-rieties and cultivation techniques is con-ducted at the Southwest Research Station,one of seven areal research stations in Fin-land.

Recent topics of research have includedFinnish spring wheat, which has been found

to have high baking quality, malting barley,in ploughless culture, the feasibility of di-rect seeding in a cultivation system, and thedevelopment of triticale, a new cultivatedplant in Finland. Research findings are re-ported in the annual research summary,which is distributed to farmers and other us-ers.

Key words: cereal cultivation, direct drilling, know how, malting barley, spring wheat, triticale

70

Lounais-Suomi on

maamme parasta

viljelyaluetta

Lounais-Suomi on maamme parasta viljely-aluetta, valtakuntamme ”vilja-aittaa”. Tääl-lä voidaan viljellä sekä syys- että kevätveh-nää, öljykasveista myös myöhäistä rapsia.Nautakarjatilat ovat alueella harvinaisia janurmien osuus peltoalasta vähäinen. Kasvu-ajan pituus on yli 170 vuorokautta ja te-hoisaa lämpötilasummaa kertyy keskimäärinyli 1300 astetta. Maat ovat pääosin viljavaasavea.

Maatalouden tutkimuskeskuksen(MTT) Lounais-Suomen tutkimusasemaMietoisissa kuuluu ensimmäiseen viljely-vyöhykkeeseen ja EU:n A-tukialueeseen.Tutkimusasemalla on peltoa 60 ha ja lisäksion metsää, kokonaispinta-alan ollessa 111ha. Pellot ovat hietasavea ja osa on kevyem-pää liejusavea. Tutkimusasemalla on pää-osin ajanmukainen kalusto kenttäkokeidensuorittamiseen. Lajikekoeruudut kylvetäänerityisellä ruutukylvökoneella ja viimevuonna uusittiin toiminnallemme tärkeäkoeruutupuimuri. Torjunta-aineruiskutus-kokeet tehdään koeruuturuiskulla ja muok-kaus- sekä hoitotyöt tavallisilla maatilako-neilla. Kokeiden suunnittelu, tulostenkoonti ja laskenta tehdään tietokoneella.Tutkimusasemallamme on vuosittain noin100 kenttäkoetta ja koeruutuja on noin5000 kpl.

Alueellinen tutkimus –

seitsemän

tutkimusasemaa

MTT on valtion omistama maa- ja metsäta-lousministeriön alainen tutkimuslaitos, jon-ka keskuspaikka on Jokioisissa. Toimi-paikkoja on ympäri maata usealla eri paik-

kakunnalla. Tänä vuonna vietetään MTT:n100-vuotisjuhlaa.

MTT:n organisaatio uudistui tämänvuoden alussa. Nyt seitsemän tutkimusase-maa muodostavat Alueellisen tutkimusyk-sikön, johon kuuluvat Lounais-Suonen tut-kimusaseman Mietoisissa, Hämeen tutki-musasema Pälkäneellä, Etelä-Pohjanmaantutkimusaema Ylistarossa, Pohjois-Savontutkimusasema Maaningalla, Kainuun tut-kimusasema Sotkamossa, Pohjois-Pohjan-maan tutkimusasema Ruukissa ja Lapintutkimusasema Rovaniemen maalaiskun-nassa. Alueellisen tutkimusyksikön johtajaon Heikki Hakkola.

Saaren kartano ja

Augustin Ehrensvärd

Lounais-Suomen tutkimusasema toimiiSaaren kartanon tiloissa. Kartano perustet-tiin 1500-luvulla yhdistämällä Iso-Saaren jaVähä-Saaren tilat. Tila on toiminut aikoi-naan sotilasvirkatalona. Kartanon kuului-sin isäntä oli Augustin Ehrensvärd, Suo-menlinnan rakentaja, joka vietti kartanossavanhuutensa. Ehrensvärd oli monipuolinenhenkilö, taidemaalari, uusien hyötykasvienkokeilija ja talouselämän kehittäjä. Ami-noff-suku oli viimeinen Saaren kartanon yk-sityinen vuokraaja.

Vuonna 1959 Saaren kartanoon perus-tettiin Maatalouden tutkimuskeskuksenLounais-Suomen koeasema, jonka nimimuutettiin vuonna 1984 tutkimusasemak-si.

Tutkimusaseman pitkäaikainen johtajaoli vuosina 1959–1992 Jaakko Köylijärvi.Hän teki vaimonsa Pirkon kanssa ansiok-kaan elämäntyön savimaiden viljelyteknii-kan tutkimisessa. Jaakko Köylijärvellemyönnettiin Helsingin yliopiston maatalo-us-metsätieteellisen tiedekunnan kunnia-tohtorin arvo. Hänen tulostensa mukaankevätkosteuden säilyttäminen kylvömuok-kausta edeltävällä tasausäestyksellä ja riit-tävän syvä kylvö ovat savimaan viljelytek-

71

niikassa tärkeitä asioita.Tutkimusasemalla on nykyisin kahdek-

san virkaa ja henkilökunnasta kaksi on tut-kijoita. Lisäksi on lyhytaikaisia työntekijöi-tä. Enimmillään työntekijöitä on noin 16henkeä.

Lintutornista havaittiin

111 lintulajia

Tutkimusasema sijaitsee meren rannalla,Mynälahden pohjukassa ja aseman maallaon luonnonsuojelualue. Mynälahti on valta-kunnallisesti arvokas levähdysalue lintujenmuuton aikana. Viime vuonna luonnonsuo-jelualueelle valmistui lintutorni aikaisem-man Silakkarin havaintopaikan lisäksi.Tänä vuonna valtakunnallisessa ”tornientaistossa” Mietoisten lintutorni voitti kisan.Turun lintutieteellisen yhdistyksen jäsenethavaitsivat tornista päivän aikana jopa 111eri lintulajia, muun muassa jalohaikaran,rantakurvin ja leveäpyrstökihun.

Natura 2000 -esityksessä luonnonsuoje-lualuetta ehdotetaan laajennettavaksi kokolahden pohjukkaan ja Kustavin tien etelä-puolta Natura-alueeksi. Ehdotus on herät-tänyt paljon vastustusta ja toiminnan rajoi-tukset epäilyjä alueen käyttömahdollisuuk-sista.

Lajikkeita ja

viljelytekniikkaa

tutkitaan jatkuvasti

Teemme tutkimusasemalla lajikekokeitaviljoilla, öljykasveilla, palkoviljoilla, rehu-ja siemennurmilla ja nurmikoilla. Myös kas-vinsuojelukokeet rikkakasveja, tauteja jatuholaisia vastaan ovat tärkeitä ja yhteistyökasvinsuojelun tutkimusyksikön kanssa ontiivistä. Viljelyteknisissä kokeissa selvite-tään muokkausta, kylvöä ja puintia. Lisäksi

myös luomututkimus kuuluu ohjelmaam-me.

Osallistumalla LASER-projektiin py-rimme parantamaan lajikekokeiden laatuaja hiljattain ilmestyi lajikekokeiden suori-tusopas. Tutkimusasemallamme on vastuuvaltakunnallisten virallisten lajikekokeidensuorittamisesta seuraavilla kasveilla: ruis,ruisvehnä, syys- ja kevätvehnä, herne, här-käpapu, rypsi, rapsi ja öljypellava.

Tutkimuksen kohteena olevia peltovil-jelykasvilajeja ovat edellisten lisäksi ohra,kaura ja kumina. Nurmikasveista tärkeim-piä tutkittavia ovat timotei, nurminata,koiranheinä, niittynurmikka ja puna-apila,joilla on sekä rehu- että siementuotantolaji-kekokeita. Tutkimuksissa eivät ole mukanasokerijuurikas ja peruna, eikä asemalla olekotieläimiä.

Tutkimusasemalla uutena seurantakoh-teena on asumisjäteveden järviruokopuh-distamo. Vuonna 1994 valmistunut keino-tekoinen kosteikko on puhdistanut jäteve-det hyvin ja biologinen hapenkulutus, ko-konaisfosfori ja kokonaistyppi ovat vähen-tyneet huomattavasti.

Edellä kuvattujen tutkimuskohteidenlisäksi keräämme viikoittain näytteitä yö-perhosista ympäristökeskukselle.

Suomalainen kevätvehnä

Euroopan parasta

Suomessa tuotettu kevätvehnä on korkea-laatuista leivonnan raaka-ainetta. Sen val-kuaispitoisuus on korkea ja valkuaisen laatuon erinomaista. Huonosti leipoutuvaa rehu-vehnää meillä ei viljellä. Kevätvehnästä saa-tava korkea sato edellyttää runsasta typpi-lannoitusta. Lisäksi typen tulee riittää val-kuaispitoisuuden nostamiseen. Ympäristö-tuen ehdot mahdollistavat satotason mu-kaisen lannoituksen ja myös valkuaispitoi-suuden saamisen korkeaksi.

Useana vuonna monella lajikkeella Mie-toisissa tehdyt kokeet osoittavat lajikkeen jatyppilannoituksen merkityksen laatuveh-

72

nän viljelyssä. Kuitenkin viljelyssä olevienlajikkeiden määrä on nykyisellään liian vä-häinen ja valtaosa on kevätvehnästä on Tjal-ve-lajiketta. Riskien vähentämiseksi tarvi-taan pikaisesti uusia lajikkeita.

Mallasohralle

parempaa laatua

Viime vuosina tärkeä painopistealue on ol-lut mallasohra. Lajikekokeilla etsitään uu-sia, satoisia ja viljelyominaisuuksiltaan hy-viä ja entisiä paremmin mallastuvia lajik-keita. Mallastuslaatu koostuu lukuisistaominaisuuksista, esimerkiksi uutepitoisuu-den on oltava korkea. Viljelijän kannaltatärkeää on sadon määrä sekä hyvät viljelyo-minaisuudet. Lisäksi maltaaksi hyväksymi-seen vaaditaan suuri ja tasainen jyväkokosekä alhainen valkuaispitoisuus.

Satoon ja sadon laatuun voidaan vaikut-taa lajikkeen lisäksi muun muassa typpilan-noituksen määrällä, kylvötiheydellä ja kas-vinsuojeluaineiden käytöllä. Kasvitautiensaastuttaessa ohraa jyväkoko jää pieneksi,koska terve yhteyttämiskykyinen lehtipin-ta-ala pienenee. Lippulehden eli viimeisenlehden säilyminen terveenä tuleentumiseenasti on tärkeää. Tarpeenmukainen kasvin-suojelu on tehtävä tautien ja laon uhatessavoimakasta kasvustoa.

Suorakylvö onnistuu

kevennettyyn

muokkaukseen

Kevennetty muokkaus eli auraton viljelyyleistyi EU:n ympäristötuen kasvupeittei-syysvaatimusten myötä. Peltoalasta on ol-tava vähintään 30 % kevennetysti muokat-tua tai kasvipeitteistä talvikautena ja Lou-nais-Suomessa nurmien osuus on vähäinen.Savimaat on kynnettävä syksyllä, sillä routa

murentaa jäykän savimaan talvella ja mah-dollistaa keväällä muruisan kylvömuokka-uksen. Savimaille ei sovikaan kevätkyntö,sillä märkää tai kuivunutta maata ei voidakevätkynnön jälkeen muokata hyväksi ke-vätviljan kylvöpohjaksi. Kevätkyntö aihe-uttaa myös kevätkosteuden turhan häviä-misen ja kevätkuivuus on usein ongelmaLounais-Suomessa. Keskimäärin Mietoisis-sa sataa kesäkuussa 44 mm, mutta vuodensateisimmassa kuussa, elokuussa kaksi ker-taa enemmän, 85 mm.

Mietoisissa on tutkittu kevennettyämuokkausta jo vuodesta 1979 alkaen. Syys-kultivoidusta tai kevätäestetystä koejäse-nestä voidaan saada keskimäärin syyskyn-netyn koejäsenen vertaisia satoja, kun huo-lehditaan juuririkkakasvien kemiallisestatorjunnasta. Kevennettyyn muokkaukseensopii suorakylvökoneella tehty kylvö. Näitäkokeita Mietoisissa on tehty useana vuonna.Keväällä voidaan tehdä aikaistettu kylvöennen varsinaista kylvöaikaa, eikä maatatarvitse muokata kylvösyvyyteen, sillä sekälannoite että siemen sijoitetaan vahvoillakiekkoleikkurivantailla muokkaamatto-maan maahan. Tällä menetelmällä kylvöai-kaa ja -alaa voidaan lisätä. Suorakylvökoneon kallis hankinta ja sopii vain suurille aloil-le, yhteiskäyttöön tai urakointiin. Suorakyl-vökoneella on mahdollista sijoittaa lannoi-tetta tai siementä kasvavaan kasvustoon jasillä voidaan myös tehdä paikkauskylvö tal-ven tuhoamaan kasvustoon.

Ruisvehnää ihmisille

ja eläimille

Ruisvehnä on ihmisen kehittämä kasvi, jokaon saatu risteyttämällä ruis ja vehnä keske-nään. Koesatoja ruisvehnästä on saatu Mie-toisissa vuodesta 1993 alkaen. Ensimmäisetlajikkeet Suomen lajikelistalle pääsivät tänävuonna läpäistyään viralliset lajikekokeet:puolalainen Prego ja ruotsalainen Ulrika.Näiden lajikkeiden vljely on mahdollistaEtelä-Suomessa. Mietoisissa ruisvehnä on

73

talvehtinut hyvin ja tuottanut vähintäänyhtä korkeita satoja kuin syysvehnä. Ruis-vehnän jyvä on suurikokoinen ja tuleentu-neena altis tähkäidännälle. Käytännön vil-jelyssä sitä on arvioitu olevan 1500 ha ja sitäon viljely erityisesti rehuviljaksi sioille.

Ruisvehnä on lupaava uusi kasvilaji Suo-messa viljeltäväksi. Viljelymahdollisuuksi-en ja viljelytekniikan, samoin kuin rehukäy-tön kehittäminen vaativat kuitenkin lisäätutkimusta. Lisäksi erityisesti ruisvehnänelintarvikekäyttö edellyttää tutkimusta jatuotekehittelyä.

Tulevaisuus

EU vaikuttaa suuresti Suomen maatalou-teen. EU-jäsenyyden myötä tuottajahinnatromahtivat ja suuri osa viljelijän tuloista tu-lee erilaisina tukina. Kaavakkeiden täyttä-minen on nykyään viljelijän kannattavintatyöaikaa. EU:n laajenemisen myötä ongel-mat kiristyvät edelleen. Agenda 2000 uh-kaa laskea tuottajahintoja. Siksi korvaavientukien saanti on maataloudelle elintärkeää.Maatalous on vanha elinkeino ja korkeata-soisena se (englanniksi agriculture) on mah-dollistanut kulttuurin. Maatalous on nyt jatulevaisuudessa ajankohtainen elinkeino.

Valtion budjetista saatava tutkimusase-man rahoitus on supistunut jatkuvasti vii-me vuosina. Vapaarahoitteiset yhteiskokeetliikelaitosten kanssa ovat kuitenkin lisään-tyneet ja tämän rahoituksen turvin toimin-tamme on voinut jatkua entisessä laajuu-dessaan. Tärkeitä yhteistyökumppaneitam-me ovat esimerkiksi Boreal Suomen Kasvin-jalostus, Raisio Yhtymä, Kemira Agro,Juko ja Tume. Erilaiset yhteiskokeet Joki-oisten laitosten kanssa ovat myös tärkeitä.Usealla paikalla kenttäkokeita tekemälläsaadaan nopeasti luotettavaa tietoa uudestatutkimusaiheesta.

Tiedonvälitykseen on tutkimusasemal-lamme jatkuvasti kiinnitetty paljon huo-

miota. Tulosyhteenvedon teemme vuosit-tain tammikuun lopussa ja tuhannen kap-paleen painos leviää tiedon käyttäjille ym-päri Lounais-Suomea ja laajemmallekin.Julkaisemme kirjoituksia Maatalouden tut-kimuskeskuksen julkaisusarjoissa ja am-mattilehdissä. Tiedotusvälineille annammehaastatteluja ja neuvomme myös puheli-mitse. Järjestämme tutkimusasemapäiviäjoka toinen vuosi. Koekenttiimme voi ke-sällä tutustua ryhminä tai keskikesästä al-kaen omatoimisesti kenttäkierrosmonisteoppaana. Tuotamme myös Internetiin tie-toa mm. lajikkeista sähköisessä muodossa.Kasvukauden aikana voi seurata ajankoh-taiskatsauksiamme.

Tutkimustuloksia julkaistessammeolemme pyrkineet kiinnittämään huomiotaeri menetelmien taloudelliseen kannatta-vuuteen. Markoissa lasketaan, mikä kan-nattaa ja mikä ei. Tuotteen alhaisen hinnanvuoksi viljelijä joutuu entistä tarkemminharkitsemaan viljelyyn sijoittamiensamarkkojen tuottoa.

Yhteisyö on voimaa ja tarvitsisimme tii-viimpää yhteistyötä eri tahojen kanssa. Toi-voisimme lisää palautetta työstämme ja ri-sut ja ruusut olisivat toivottavia toimintam-me kehittämiseksi asiakasmyönteisemmäk-si.

Tutkimusasemana meidän on vuosittainlunastettava olemassaolonoikeutemme.Haluamme palvella viljelijää, neuvontaa,koulutusta, teollisuutta, kauppaa ja lopultakuluttajaa tuottamalla uutta tietoa ajan-kohtaisista viljelykysymyksistä.

Maatalouden tutkimuskeskuksen isku-lause on ”Tieteestä elinvoimaa”. Tätä mu-kaillen olemme valinneet tutkimusasema-päivämme otsikoksi täällä Lounais-Suomes-sa, viljanviljelyalueella ”Viljasta elinvoi-maa”. Lisäksi näin merkkivuosien kunniak-si ja yhteistyön merkeissä otsikko jatkuu”200 vuotta neuvontaa ja 100 vuotta tutki-musta ”.

74

Viljantuotannon kehittäminenEtelä-Pohjanmaalla

Jouko Uola

Etelä-Pohjanmaan Maaseutukeskus, Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki

Etelä-Pohjanmaalla tuotetaan viljaa noin140 000 ha alalla. Vuonna 1997 ohran vilje-lyala oli 72 200 ha ja kokonaissato 283,1milj. kg. Ohran keskisato oli 3920 kg/ha.Kauran viljelyala oli 63 800 ha, kokonaissa-to 222,7 milj. kg ja keskisato 3490 kg/ha.Leipäviljaa viljeltiin vain 2100 ha alalla jaseosviljaa 2000 ha alalla. Rypsin viljelyalaon vähitellen noussut ja oli vuonna 19979200 ha. Rypsin kokonaissato oli 14,5 milj.kg (Viljavaaka 1997). Rehuviljan viljelyalatovat kasvaneet merkittävästi vuoden 1994111 800 hehtaarista vuoden 1997 138 000hehtaariin. Lisäys on tullut pääosin kesanto-jen purkamisesta ja nurmiviljelystä. Suo-men mittakaavassa Etelä-Pohjanmaalla ontärkeä asema ohran ja kauran tuottajana.Rehuviljan määrä oli vuonna 1997 15,6 %koko maan rehuviljasadosta. EuroopanUnionin alueella Suomi edustaa koko vilja-sadosta vain noin 2 % osuutta, mutta kau-ran tuotannossa osuutemme on noin 30 %.

Etelä-Pohjanmaan omalla viljantuotan-nolla on tärkeä merkitys, koska alueella onvoimaperäistä kotieläintuotantoa sekä laa-jaa viljan teollista jalostustoimintaa. Alueenpäämaalajit hiedat ja multamaat ovat vil-janviljelylle sopivat ja sääolot ovat kohtuul-lisen hyvät. Satotaso ja viljan laatu on kehit-tynyt määrätietoisesti parempaan suun-taan. Keskisadot ovat 3500–4000 kg/haluokkaa, mutta Kyrönmaan parhailla alu-

eilla on päästy yleisesti noin 5000 kg/ha sa-totasoon.

Viljan tie uhkista

mahdollisuuksiin ja

heikkouksista vahvuuksiin

Etelä-Pohjanmaan viljantuotanto ei ole eril-linen saareke viljamarkkinoilla, vaan se liit-tyy kiinteästi Euroopan Unionin alueellaharjoitettavaan viljapolitiikkaan. Siksi Agen-da 2000 -maatalouden uudistusohjelmallaon ratkaiseva merkitys alueemme viljantuo-tannolle. Agendan lisäksi on hyödyllistäpuntaroida muita alueellisia tuotantoedelly-tyksiä ja tuntea oma tilanne kiristyvässä kil-pailutilanteessa. Alueellisen tai jopa tilakoh-taisen nelikenttäanalyysin rakentaminenauttaa näkemään viljanviljelyn ympärilläolevia vahvuuksia ja heikkouksia sekä uhkiaja mahdollisuuksia.

Uhkat olisi käännettävä mahdollisuuk-siksi ja luotava uskoa ja yritysedellytyksiäkotimaisen viljanviljelyn ja viljateollisuu-den menestymiseen vielä siirtymäkaudenjälkeenkin. Oheinen pohdinta viljanviljelynmahdollisuuksista on rakennettu niistä ko-kemuksista, joita neuvonnalle on kertynyt.

75

Vahvuutena vankka

viljateollisuus ja

kotieläintalous

Vuoden 1997 tukihakemuksissa on viljan-tuotannon ilmoittanut päätuotantosuun-naksi yhteensä 4222 tilaa. Näillä tiloilla onpeltoalaa kaikkiaan 82 781 ha (Etelä-Poh-janmaan TE -keskus + Isokyrö, Laihia jaVähäkyrö). Monella tilalla viljantuotantoon osa-aikaista ja päätuotantosuunta on ko-tieläintalous tai muu yritystoiminta. Ky-rönmaan peltolakeuksille on kehittynyt vil-jakeskittymä, jossa tuotetaan vuosittain vil-jaa noin 140 milj. kg. Samoin Seinänaapuri-en ja Härmänmaan seutukunnissa on hyviäviljantuotantotiloja.

Viljaa jalostavaa teollisuutta on Etelä-Pohjanmaalla runsaasti. Tärkeimmistä vil-

jan jalostajista mainittakoon seuraavat yri-tykset: Primalco Oy, Suomen Rehu Oy, Lai-hian Mallas Oy, Polar Mills Oy, FeedmixOy, Feedex Oy, Botnia Grain Oy, KorpelanMylly Oy, Taivalkosken Mylly Oy, Etelä-Pohjanmaan Minkinrehu Oy jne. Uusia yri-tyksiä on aloittamassa toimintaansa. Etelä-Pohjanmaalta toimitetaan viljaa myösmuille teollisuuslaitoksille ja vientiin.

Kotimainen teollisuus käytti viljaa vuonna1997 seuraavasti: vehnää 541,244 milj. kg,ruista 89,917 milj. kg, ohraa 670,899 milj. kgja kauraa 126,128 milj. kg. Suomesta vietiinviljaa vuonna 1997 yhteensä 618,993 milj. kgja tuotiin yhteensä 198,134 milj. kg (Viljavaa-ka 1998). Etelä-Pohjanmaalta tapahtuvaa vil-janvientiäpalvelee ajanmukainenvientisatamaVaasassa.

Viljan käyttäjinä kotieläimet muodostavattärkeän ryhmän. Kotieläintalous on Etelä-Pohjanmaalla vahvaa, sillä alueella oli vuonna1997 nautaeläimiä yhteensä 133 400 kpl,

76

Vahvuudet Heikkoudet

Satotaso melko hyvä Pieni tilakoko

Vahva kotieläintalous Heikko kannattavuus

Runsaasti jalostavaa teollisuutta Korkeat kuivatuskustannukset

Varastot ja keräily kunnossa Muut työmahdollisuudet huonot

Vientisataman läheisyys Tukipolitiikka ei tue yrittäjyyttä

Viljelijöillä hyvä perusammattitaito Sukupolvenvaihdosten määrä vähäinen

Ammattitaitoista tuotekehitysosaamista Sääriskit mm halla ja märkyys

Tutkimusaseman ja neuvonnan työ Hukkakaura, taudit ym.

Mahdollisuudet Uhkat

Tilakoon ja satotason kehittäminen Agenda 2000 -esitys

Viljateollisuuden tuotekehitystyö Heikko kannattavuus siirtymäkauden jälkeen

Erikoisviljat ja uudet jalosteet Tiloilla ei pystytä investoimaan

Sertifioitu siemenhuolto Teollisuuden kilpailukyky ei kehity

Kotoisen viljan laatu ja imago Maan hinnan ym. investointien hintakehitys

Agenda 2000 saatavat muutokset Katovuosien viljan laatu- ja hintaongelmat

Märkäviljasäilöntä kotieläintiloille Tukien pinta-alapainotteisuus

Laatujärjestelmät Kuivatuksen ja kasvinsuojelunkustannukset

Liiketoimintasuunnitelmat Tuotannon erilaisen moraalin ja

byrokratian käskytyksen vaikutus

kilpailukykyymme

Muut tulot maataloustulon lisäksi

Tilojen välinen yhteistoiminta

joista lypsylehmiä oli 47 100 kpl. Sikoja oliyhteensä 252 900 kpl (Etelä-PohjanmaanTE-keskus 1997).

Heikkoutena katovuodet

ja kevyt vilja

Tilojen pieni keskikoko on tuotannon kehi-tyksen esteenä. Vuoden 1997 tukihake-muksissa tilojen koko peltoala oli 253 088ha ja keskiala 22,27 ha/tila (Etelä-Pohjan-maan TE -keskus +Isokyrö, Laihia ja Vähä-kyrö). Viljatilojen vuoroviljelymahdollisuu-det ovat varsin rajoitetut, koska niillä nur-men ja leipäviljan viljely on vähäistä. Rypsinala on sentään 9200 ha. Hukkakauran tor-junta tuo viljanviljelylle lisäkustannuksia.Hukkakauran saastuttamaa alaa on run-saasti. Vuonna 1997 oli hukkakauraa 3850tilalla ja saastunutta alaa yhteensä 31 982ha (Etelä-Pohjanmaan TE-keskus 1997).Viljanviljelyn kannattavuus on laskenut jaohran ja kauran kilohinta on ollut aika ajoinalle ohran interventiohintojen. Tuotteidenhinnat ovat laskeneet enemmän ja maata-louden kustannukset vähemmän mitä ylei-nen informaatio liittymisvaiheessa antoiymmärtää. Tuotantopanosten hintaindeksija tuottajahintojen välisen hintaindeksinero on ollut 1995–97 kasvamaan päin (Hin-tapuntari 1998).

Jos tuotantorakenne säilyy ennallaan,viljatilojen maataloustulo alenee siirtymä-kaudella vajaat 45 % ennen jäsenyyttä val-linneesta tasosta (Sipiläinen et al. 1998). Su-kupolvenvaihdoksien määrä Etelä-Pohjan-maalla oli parhaimmillaan 1980-luvulla350 kpl vuodessa. Vuonna 1997 sukupol-venvaihdoksia tehtiin Etelä-PohjanmaanTE-keskuksen mukaan 71 kpl. Erityisestiviljatilojen sukupolvenvaihdokset ovat vai-keasti toteutettavissa, koska rahoitustukiensaamiseksi viljatilan vähimmäiskoon pitääolla 70–80 ha (päätoimisuusvaatimus). Vil-jantuotannon heikkoutena ovat myös ainasilloin tällöin sattuvat katovuodet. Etelä-Pohjanmaalla on ollut noin yksi katovuosi

kymmenessä vuodessa (mm. 1974 ja 1987).Kuluvalla vuosikymmenellä on pahoilta va-hingoilta vältytty, mutta lähes joka vuositulee kevyttä viljaa, joka ei täytä kaupanvaatimuksia. Kevyt vilja on yleinen ongel-ma joillakin alueilla ja vie pohjaa kannatta-vuudelta. Yleensä suurimmat katoriskitmuodostavat syksyn korjuukauden mär-kyys sekä paikoin hallat. Myös kasvukau-den lyhyys rajoittaa laji- ja lajikevalintaasekä viljelyä.

Mahdollisuuksia

liiketoiminnan

suunnittelusta,

laatujärjestelmistä ja

tuotekehityksestä

Useilla sadoilla tiloilla on jo päästy 5000kg/ha satotasoon, huippusatojen ollessajopa yli 7000 kg/ha. Tämä avaa uusia näky-miä. Toisaalta maataloustulon muodostu-essa enenevässä määrin suorista tukimar-koista, se vie pohjaa yrittäjyydeltä. Tuote-kehitys luo uusia mahdollisuuksia. Viljaa ja-lostavalla teollisuudella on korkeatasoistaomaa tuotekehitystä. Lisäksi Seinäjoella toi-miva Foodwest Oy on kasvanut merkittä-väksi tuotekehitysyksiköksi. Viljan lopulli-nen käyttökohde ja viljelytekniikka pitääsopia jo tuotantosopimuksissa. Laaduk-kaasta erikoisviljasta pitäisi saada rehuviljaaparempi hinta.

Sertifioidun siemenen käyttöä pitäisi li-sätä. Siemenmarkkinoiden kokonaisvolyy-mi on viljoilla vaatimaton noin 50 milj. kg,mikä Suomessa merkitsee noin 21 % osuut-ta viljojen koko kylvösiementarpeesta (Bo-real Suomen Kasvinjalostus 1997). Etelä-Pohjanmaalla sekä eräiden muiden Maaseu-tukeskusten alueilla on käynnissä siemen-viljelijöiden laatukoulutus ja ISO 9002-laatujärjestelmien laatiminen. Koko maas-sa toteutetaan sertifioidun siemenen puo-

77

lesta neuvontahanke.Märkäviljasäilöntä laskee kotieläintiloil-

la viljan säilöntäkustannuksia noin 40 %.Maaseutukeskuksella on käynnissä märkä-viljasäilönnän projekti, johon alkuvaiheessaon osallistunut 28 viljelijää. Hankkeella onyhteistyötä ruotsalaisten ja ÖsterbottensSvenska Lantbrukssällskapin kanssa.

Laatukoulutuksella ja laatujärjestelmänavulla voidaan parantaa sekä viljan laatuaettä viljatilan toiminnan laatua. Laatujärjes-telmä on asiakaslähtöisen toiminnan perus-ta. Maatilojen laatujärjestelmät avaavat uu-sia näkymiä viljan sekä viljajalosteiden koti-maiselle käytölle, mutta erityisesti viljan jajalosteiden viennille. Laatujärjestelmäkou-lutus ja ISO 9002 -laatujärjestelmien tekoaloitettiin Etelä-Pohjanmaalla vuonna1994. Vuoden 1997 loppuun mennessäISO 9002 -laatujärjestelmäkoulutukseenoli osallistunut 177 tilaa, joista laatujärjes-telmä on käytössä 125 tilalla. Viljatiloja olimukana 31 kpl, joista laatujärjestelmä on25 tilalla. Kolme perunatilaa on sertifioitu.Kaikkiaan kasvintuotannon laatuesitelmiäon kuunnellut 2150 viljelijää.

Liiketoimintasuunnitelma on ratkaisumaatilan taloudelliseen kehittämiseen. Sesisältää liiketoiminnan analyysin ja muutos-mahdollisuuksien selvittämisen. Maatilojentaloudellinen sopeuttaminen hankkeessa(MATSO) on tehty liiketoimintasuunnitel-mia 1300 tilalle (tilanne keväällä -98).

Viljanviljelyssä on korkeat kiinteät kus-tannukset. Niitä voidaan merkittävästi vä-hentää lisäämällä tilojen välistä yhteistyötäkoneiden hankinnassa ja käytössä. Myös ko-nerenkaat ja urakointipalvelut voivat tullakysymykseen. Karjatilojen peltoalan riittä-mättömyys ympäristöehtojen täyttämiseensekä koneketjujen kalleus lisäävät yhteis-työhalukkuutta karja- ja viljatilojen välillä.

Kotieläintilojen viljan käyttöä saattaa li-sätä Agenda 2000:sta johtuva nurmivilje-lyn ja viljanviljelyn tukitasojen muutos. Josnurmirehu muuttuu kalliimmaksi suhtees-sa viljaan, valitsee moni tila väkirehuvaltai-semman ruokinnan, mikä lisää viljan kysyn-tää. Myös vijasäilörehun teko ym. viljankäyttötavat saattavat lisääntyä.

Uhkana huono

kannattavuus

Maatalouspoliittinen työryhmä esittää lop-puraportissaan, että EU-jäsenyyden luo-massa toimintaympäristössä maatalouspo-litiikan kansallisten tavoitteiden keskeisenälähtökohtana on suomalaisen maataloudenpysyvän, olosuhteista aiheutuvan kilpailu-kykyhaitan kompensoiminen, jotta koti-mainen tuotanto voisi menestyä yhteis-markkinoilla. Tähän pyritään sekä yhteisenmaatalouspolitiikan kehittämisellä Suomentarpeita vastaavaan suuntaan että liittymis-ehtojen mahdollistamilla kansallisilla toi-menpiteillä. Samalla on lujitettava suoma-laisen maa- ja elintarviketeollisuuden vah-vuuksia, joita edelleen hyödynnetään kan-sainvälisessä kilpailussa, ja vähennettäväheikkouksia (MMM 1997).

Agenda 2000 heikentää merkittävästiviljanviljelyn kannattavuutta meillä (esitysheinäkuu 1997 ja maaliskuu 1998). Jos vil-jan interventiohinta laskee 95,35 ecuuntonnilta ja peltokasvien tuki nousee 66,00ecuun viitesatotonnilta, laskee kannatta-vuus kaikilla tukialueilla ja kaikilla satota-soilla. B–C1 alueilla (viitesato 2,8 t/ha) vai-kuttaa satotaso tuottoon seuraavasti (mark-kinatuotto + peltokasvien tuki):

2000 kg/ha satotasolla - 91 mk/ha,3000 kg/ha satotasolla - 234 mk/ha,4000 kg/ha satotasolla - 378 mk/ha ja5000 kg/ha satotasolla - 522 mk/ha(Laurinen 1998).

Jos em. tukipolitiikka toteutuu, viljan-viljelijän ei kannata tavoitella huippusatoaja laajaperäinen tukiin perustuva viljelytapayleistyy.

Kannattavuus ja investointien estymi-nen muodostavat uhkan. Kotimainen viljantuotanto ja viljan jalostaminen liittyvätkiinteästi yhteen. Viljatilojen menestymi-nen edellyttää, että viljaa jalostava teolli-suus menestyy. Viljateollisuus tuskin pys-tyy kilpailemaan tuontiviljan varassa, vaan

78

haluaa raaka-aineen mahdollisimman lähel-tä. Jalostustoiminnan aloittaminen itälaa-jentumisen myötä uusilla alueilla saattaamyös muodostua uhkaksi kotimaiselle vil-jantuotannolle.

Viljantuotannon kiinteät kustannuksetmaatiloilla olisi saatava kuriin. Myös muut-tuvien kustannusten nousu muodostaa uh-kan. Merkittävä eriarvoisuus muodostuumaailman eri puolilla erilaisella tuotanto-moraalilla tuotettujen maataloustuotteidenkohtaamisesta maailmanmarkkinoilla. Asi-akas ei voi tunnistaa ja usein ei välitäkääntunnistaa ympäristömyönteisesti tuotettujatuotteita. Viljanviljelyn tulevaisuuden kan-nalta on Agenda 2000 -uudistusohjelmanmuuttaminen Suomen oloihin soveltuvaksikaikkein tärkein lähiaikojen toimenpide.Lienee myös tarpeellista valmistautua sii-hen, että eräät muut Euroopan maat tulevathylkäämään nykymuotoisen Agenda-esi-tyksen. Suomelle on saatava tukimarkkojamm. vakavien vaikeuksien tukeen, ympä-ristötukeen, kuivatuskustannuksiin ja sie-menhuoltoon. Pohjoinen ulottuvuus japohjoisen herkästi haavoittuva luonto japellot vaativat viljelyltä erityisen ympäris-tömyönteistä viljelytekniikkaa. Siitä löytyymerkittävin peruste ympäristötuen koro-tukselle.

Hyvin hoidetusta Pohjolan luonnostahyötyy koko Eurooppa. Meillä viljan kuivat-taminen tai muu säilöntä vaatii lisäkustan-nuksia ja on perusteltua, että siitä aiheutu-neet kustannukset kompensoidaan. Samoinmeillä joudutaan pääosin huonosta versoutu-misesta johtuen käyttämään 20–40 %enemmän siementä kuin muualla. Tässä olisimyös peruste viljan tuen lisäämiseen.

Viljantuotantotilojen

maataloustulo laskee –

Agenda 2000 kaipaa

muutoksia

Tätä artikkelia tehtäessä (10.6.1998) olikäytössä komissi on esitys Agenda 2000-uudistusohjelmasta, joka oli annettu hei-näkuussa 1997 ja maaliskuussa 1998. Mah-dolliset myöhemmin tapahtuvat uudistus-ohjelman muutokset luonnollisesti vaikut-tavat myös tässä artikkelissa esitettyihinlaskelmiin ja kehitysnäkymiin.

Euroopan Unionin maatalouspolitiikanuudistuminen vaikuttaa merkittävällä ta-valla maatalousyritysten toimintaedelly-tyksiin. Siirtymäkausi helpottaa sopeutu-mista, muttei poista perusongelmaa, luon-nonoloista johtuvaa haittaa. EU-jäsenyyson nostanut esiin Suomen huonon kilpailu-kyvyn muihin jäsenmaihin verrattuna.Agenda 2000 -maatalouden uudistusohjel-man voidaan katsoa vähentävän huomatta-vasti suomalaisten maatilojen yritysluon-netta. Maatalouden tuloilla ja työllisyydelläon ollut maaseutualueiden toiminnassa tär-keä merkitys. Siten maataloustuotannossatapahtuvilla muutoksilla on merkittäviäaluetaloudellisia vaikutuksia. Alueiden väli-set erot korostuvat, koska maataloudentuotantomahdollisuudet poikkeavat alueit-tain. Yrityskoon kasvattaminen ja uusi tuo-tantotekniikka vähentävät edelleen työvoi-man tarvetta. On nähtävissä, että EU-so-peutumisen epäedulliset vaikutukset toteu-tuvat juuri niillä alueilla, joiden taloudelli-nen kehitys on ollut jo entuudestaan heik-koa (Sipiläinen et al. 1998).

Jos tuotantorakenne säilyy ennallaan,viljatilojen maataloustulo alenee siirtymä-kaudella vajaat 45 % ennen EU-jäsenyyttävallinneesta tasosta. Pudotus tapahtui pää-osin jo vuonna 1995, minkä jälkeen maata-loustulo vähenee vain vähän. Vuonna 1999noin neljänneksellä viljatiloista tuotanto onkannattavaa. Viljatilojen maataloustulo ja

79

kannattavuuskerroin alenevat suhteellisestieniten C2-tukialueella ja siitä pohjoiseen.Kokoluokittaisessa tarkastelussa pienimpi-en tilojen maataloustulo alenee eniten pää-tyen siirtymäkauden lopulla alle puoleen jä-senyyttä edeltäneeseen aikaan verrattuna(Sipiläinen et al. 1998).

Agenda 2000 -maatalouden uudistus-esityksen mukaan viljan interventiohintojaalennetaan 20 % ja hinnanalennuksestakorvataan 50 % hehtaaritukia korottamal-la. Velvoitekesanto poistuu. Vapaaehtoisenkesannon tuki alennetaan viljan tuen tasol-le, samoin öljykasvien tuki. Tuen maksusiirretään seuraavan kalenterivuoden al-kuun (1.1.–31.3.). Agenda-esityksestä koi-tuu Suomelle merkittäviä haittoja. Tuenkorotus korvaa käytännössä vain 40 % hin-nanalennuksesta, koska CAP-viitesatommeovat merkittävästi todellisia satoja pienem-mät ja lisäksi vehnän viljelyala on pienempikuin muissa maissa. Meillä markkinahintaei tule kattamaan edes muuttuvia kustan-nuksia ja öljykasvien viljelyn kannattavuusromahtaa kokonaan. Agenda-esitys johtaaviljelijöiden yritysmotivaation laskuun,koska maataloustulo ei enää riipu tuotan-non tuloksesta, vaan hallinnon jakamistatukimarkoista. Agenda rankaisee parhaim-piin tuloksiin päässeitä viljelijöitä ja kan-nustaa laajaperäisen linjan tuottajia.

Tämänhetkiset tiedot viljanviljelyn kan-nattavuudesta siirtymäkauden jälkeen ovathuonoja. Agenda 2000:een on saatavamuutoksia ja luotava tasapuoliset mahdolli-suudet viljanviljelyn kannattavaan jatkami-seen myös Suomessa. Rakennepolitiikanmerkittäväksi tavoitteeksi Suomessa onasetettu yrityskoon kasvattaminen. Tila-määrän supistuessa on maataloustuotan-toa jatkavilla tiloilla paremmat mahdolli-suudet kehittyä ja saada lisämaata. Tuki-markkojen jakajia on tulevaisuudessa vä-hemmän. Etelä-Pohjanmaan TE-keskuk-sen alueella (+ Isokyrö, Laihia ja Vähäkyrö)vuonna 1995 jätti tukihakemuksen 12 563tilaa ja vuonna 1998 enää 10 954 tilaa. Vä-hentymistä oli tapahtunut 1609 tilan ver-ran eli 12,81 prosenttia. Suurimmat vähen-nykset tapahtuivat Kauhajoella (19,80 %),

Isojoella (18,42 %), Soinissa (17,48 %),Teuvalla (17,28 %) ja Jalasjärvellä (16,32%).

Lisämaiden saanti edellyttää, että ostet-tava tai vuokrattava maa on lähellä tilakes-kusta ja kohtuuhintaista. Lisämaista kilpai-levat myös kotieläintilat ja sijoittajat, jotenviljatilojen laajentuminen ei ole itsestäänselvää. Jo nyt on nähtävissä, että aktiivituo-tannosta luopuvat eivät myy peltojaanvaan vuokraavat niitä. Vuokrilla on taipu-mus nousta kannattavan tuotannon ääri-rajoille. Toisaalta jatkuva tilakoon kasvat-taminenkaan ei yksin takaa kannattavuut-ta, vaan liiketoiminnan on oltava terveelläpohjalla ja viljatilalle sijoitetulle pääomalleja työlle on saatava riittävä korvaus. Vaara-na on myös, että viljatilojen rationalisoin-nista tulevat hyödyt menevät muille viljan-tuotannon sidosryhmille. Merkittävä vaih-toehto viljatilojen kehittämiselle on osa-ai-kainen viljanviljely yhdistettynä muuhunyrittäjä- tai palkkatuloon. Myös osa-aikais-ten viljatilojen kehittäminen pitää turvata.Nykyisin vaadittava päätoimisuuden vaati-mus (käytännössä 70–80 ha) investoinneilleja viljatilojen kehittämiselle tuntuu vähin-täänkin kummalliselta, koska viljatilammelähes aina ovat osa-aikaisia.

Viljantuotannon

tavoitetila

Etelä-Pohjanmaalla

vuonna 2008

Vaikeasta siirtymäkaudesta huolimatta onsyytä asettaa tavoitteita, joihin päättäjien,viljelijöiden, hallinnon, neuvonnan, etujär-jestön, tutkimuksen, kaupan, jalostusteolli-suuden jne. on hyödyllistä yhteistuuminpyrkiä. Erityisesti Suomen pitäisi EuroopanUnionissa ja kotimaan politiikassa saadaymmärtämystä ”pohjoista ulottuvuutta”kohtaan. Muodostamme merkittävän poh-joisen maatalouskulttuurin, joka vaikeina-

80

kin aikoina on huolehtinut ihmisten ruoka-huollosta ja säilyttänyt luonnon ja ympäris-tön puhtaana jälkipolville. Suomi ja maa-seutumaisemamme tarvitsee viljavia peltojaja hyvin hoidettuja maatiloja ja metsiä myöstulevaisuudessa.

Viljantuotannon tavoitetilaEtelä-Pohjanmaalla 10 vuodenkuluttua:

– Kotimaisen viljan tuotanto ja sen jatkoja-

lostus on siirtymäkauden jälkeen kannat-

tavaa liiketoimintaa. Tuotannon kus-

tannuskehitys on saatu hallintaan. Vilja-

tilat pystyvät jälleen investoimaan konei-

siin ja muihin tuotantovälineisiin. Myös

osa-aikaisten viljatilojen kehittyminen

on turvattu.

– Ohran ja kauran viljelyala on vähintään

140 000 ha ja rypsin ala noin 10 000 ha.

Agenda on mahdollistanut yrittäjyyden

vaatimuksen ja viljan keskisadot ovat

nousseet 1000 kilolla. Maan perusparan-

nukset, salaojitus ja kalkitus ovat kun-

nossa. Viljatilojen viljelykiertoon on

saatu uusia erikoiskasveja, joille on löyty-

nyt markkinoita.

– Maakunnan jatkojalostus on edelleen

toiminnassa ja tuotekehityksen avulla on

saatu useita uusia jalosteita markkinoille.

Alueelle on syntynyt uusia pieniä ja kes-

kisuuria viljanjalostajia. Jalosteiden ja

erikoisviljojen vienti on kasvanut nykyi-

sestä merkittävästi.

– Kotieläintalous on säilyttänyt asemansa

ja käyttää ruokintaan viljatuotteita vä-

hintään nykyisen määrän. Märkäviljasäi-

löntä on yleistynyt kotieläintiloilla.

– Aukoton laatuketju on kunnossa pellolta

loppukäyttäjälle asti. Noin 1000 viljeli-

jän laatukoulutuksen avulla viljan laatu

ja tilojen toiminnan laatu on kehittynyt

asiakkaiden odotusten mukaiseksi. Maa-

tilojen laatujärjestelmät ovat avanneet

vientikauppoja.

– Pääosa viljasta tuotetaan sopimustuotan-

tona edeltä sovittuun tarkoitukseen.

Teollisuus ostaa viljaa erikoisviljana, jon-

ka lajikkeista, viljelytekniikasta ja käyt-

tötavasta sovitaan ennalta.

– Kauran ja rukiin terveysvaikutukset on

pystytty hyödyntämään markkinoilla ja

suomalaisen viljan erityisfraktioille on

löytynyt markkinoita.

– Viljantuotanto perustuu kestävän kehi-

tyksen periaatteisiin ja ympäristömyön-

teinen tuotantomme kiinnostaa ostajia.

Olemme pystyneet vahvistamaan puh-

taan tuotannon imagoamme. Ympäris-

tömyönteisestä tuotannosta maksetaan

riittävä korvaus ja se lisää kannattavuut-

ta.

– Etelä-Pohjanmaasta on kehittynyt mer-

kittävä luomuviljan tuotantoalue elin-

tarviketeollisuuden, myllyjen ja leipo-

moiden tarpeisiin.

– Etelä-Pohjanmaalla on edelleen oma tut-

kimusasema, tuotekehityslaitos ja neu-

vontaorganisaatio tukemassa tuotannon

ja jatkojalostuksen kehitystä. Kotimai-

nen kasvinjalostus tuottaa uusia lajikkei-

ta Pohjoismaiden ja Itämeren alueen

käyttöön.

Neuvonnan rooli

Maataloudessa on käynnissä sodanjälkeisenajan suurin muutosvaihe. Neuvonnan vas-tuu ja tehtävät sopeutuksessa ovat lisäänty-neet. Maaseutukeskus lähti hyvissä ajoinmukaan kouluttamalla neuvojia ja muutta-malla toimenkuvia uusien tehtävien edel-lyttämällä tavalla. Maatilojen ja maaseu-

81

tuyritysten menestyminen vaatii neuvojiltayhä parempaa osaamista. Seuraavassa onkerrottu neuvontahankkeista, jotka koske-vat myös viljanviljelytiloja.

Liiketoimintasuunnitelmia on laadittuMATSO -projektin puitteissa tiloille vuo-den 1998 kevääseen mennessä yhteensä1300 kpl. Varsin monilla tiloilla on tulluteteen tuotantosuunnan vaihto. Maaseutu-keskus on ollut mukana kehittämässä mo-nitoimitiloja, joilla viljanviljelyn oheen onluotu jotain muuta pienyritystoimintaa.Vuonna 1997 tällaisia tiloja oli 55 kpl javuoden 1998 alkupuoliskolla on tullut 45tilaa lisää. Maaseutukeskuksen tehtäviinkuuluu myös velkasaneeraukset, tila-arviotja veroneuvonta. Kannattavuuskirjanpito-tiloilta kerättävä tieto on varsinkin muutos-vaiheessa erittäin arvokasta. Maaseutukes-kus kerää tietoa 70 tilalta ja tavoitteena onnostaa tänä vuonna kannattavuuskirjanpi-totilojen määrä 90:een.

Ympäristönhoidon perustuella ja eri-tyistuilla on suuri merkitys paitsi ympäris-tömyönteisessä tuotannossa myös maata-loustulon muodostuksessa. Maaseutukes-kuksen johdolla tehtiin vuosina 1995–97 ti-loille yhteensä 10 640 ympäristöohjelmaa.Maaseutukeskuksen omat neuvojat suorit-

tivat urakasta noin 6000 ympäristöohjel-maa. Maaseutukeskus järjesti vuonna 1997ympäristönhoidon perustuen kursseja 34kpl ja niille osallistui 1567 viljelijää. Tär-keimpinä aiheita olivat lannoitus ja lohko-kortit. VISU -viljelysuunnitelmia laadittiin893 kpl ja viljelijöitä ohjattiin omatoimi-seen viljelysuunnitelmien tekoon. Kasvin-suojeluruiskuja testattiin vuonna 1997 yh-teensä 1000 kpl. Testattu kalusto on 2500viljelijällä. Ruiskuttajan tutkinnon on18.6.1998 mennessä suorittanut 5500 vil-jelijää. Laatukoulutus ja laatujärjestelmienrakentaminen aloitettiin jo vuonna 1994.Kasvintuotannon laatuesitelmiä on kuun-nellut 2150 viljelijää ja ISO 9002 -laatujä-rjestelmä on 125 tilalla. Kolme perunatilaaon sertifioitu vuonna 1997. Laatukoulutusjatkuu vuosina 1998–99 TE-keskuksen jaVaasan lääninhallituksen rahoittamana

Projekteilla on suuri merkitys myös kas-vintuotantotilojen kehittämisessä. Tär-keimmistä viljatiloille sopivista hankkeistamainittakoon: Matso -hanke, märkävilja-säilöntä, tietokökkä, suorakylvöprojekti,siemenviljelyn laatuhanke, luomuprojekti,pellavaprojekti ja kasvintuotannon laatu-hankkeet.

Kirjallisuus

Boreal Suomen Kasvinjalostus 1997. Vuosikerto-mus 1997. 15 p.

Etelä-Pohjanmaan TE –keskus, MaaseutuosastonEU-lomakkeiden yhteenvedot 1995–98 ja muut ti-lastot.

EU-komission Agenda 2000 -esitys heinäkuu 1997ja maaliskuu 1998.

Hintapuntari 1998. MMM:n Tietopalvelukeskuksenmaatalousalan markkinointijulkaisu nro 2. 20 p.

Laurinen, H. 1998. Tuottolaskelmia Agenda2000:n pohjalta. MTK:n esitelmämateriaalia.

MMM 1997. Maatalouspoliittisen työryhmän loppu-raportti 1997, työryhmämuistio 2.

Sipiläinen, T., Ryhänen, M., Ylätalo, M., Hag-gren, E. & Seppälä, E. 1998. Maatalousyritystentalous vuosina 1993–2002. EU-jäsenyyden vaiku-tus tuloihin ja kannattavuuteen. Helsingin yliopistonTaloustieteen laitoksen julkaisu nro 18. 235 p.

Viljavaaka/Grain bulletin 1997. MMM:n Tietopalve-lukeskuksen viljan tilastokatsaus nro 11–12. 35 p.

Viljavaaka/Grain bulletin 1998. MMM Tietopalvelu-keskuksen viljan tilastokatsaus nro 4. 30 p.

82

Typen ympäristöhaitatja lannoitus

Martti Esala

Maatalouden tutkimuskeskus, Kasvintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen

Typpi kiertää luonnossa maan eloperäisenaineksen kasvi- ja eläinkunnan sekä ilmake-hän välillä. Typpi on samalla sekä tärkeinkasvinravinne kasvien kasvun, sadon ja laa-dun kannalta myös keskeinen ympäristönkuormittaja. Suomessa typen huuhtoutu-minen nitraattina aiheuttaa ongelmia lä-hinnä Suomenlahden rannikkovesissä, Ete-lä-Suomen matalissa järvissä sekä yksityisis-

sä kaivovesissä. Typen kaasumaisista pääs-töistä haitallisimpia ovat typpioksiduuli jalähinnä karjanlannasta haihtuva ammoni-akki. Typpipäästöjä voidaan parhaiten vä-hentää välttämällä suositukset ylittäviä lan-noitemääriä, karjanlannan huolellisella kä-sittelyllä sekä huolehtimalla pellon yleisestähyvästä kasvukunnosta ja turvaamalla kas-vien kasvuedellytykset viljelytoimenpitein.

Avainsanat: ammoniakki, huuhtoutuminen, karjanlanta, lannoitus,typen kierto, typpi, typpioksiduuli

Minimizing environmental pollution

due to nitrogen fertilizers

Abstract

Nitrogen is in a continuous cycle betweenliving organisms in soil, fauna and the at-mosphere. Nitrogen is the most essentialnutrient affecting plant growth, yield andyield quality. It can also cause serious prob-lems in the environment. In Finland themost serious problems caused by nitrogenare pollution of coastal waters and shallowlakes in the south of the country and thehigh nitrate content of some private well

waters used for human consumption. Themost harmful gaseous emissions are those ofnitrous oxide from soils and of ammoniafrom animal manure. These can be mini-mized most effectively by avoiding exces-sive applications of fertilizer nitrogen, im-proving the efficiency of manure treatment,and securing plant growth by optimal use ofgrowth factors.

Key words: ammonia, fertilezers, leaching, manure, nitrogen, nitrogen cycle, nitrous oxide

83

Miksi typpilannoitusta

käytetään?

Typpi on tärkein kasvien kasvuun ja satoonvaikuttava ravinne. Se vaikuttaa keskeisestisadon laatuun, mm. viljojen ja nurmirehunvalkuaispitoisuuteen. Haitallisia vaikutuk-sia typen liiallisesta käytöstä ovat kasvusto-jen lakoontumisen aiheuttamat sadon ja senlaadun alennukset sekä korkea nitraattipi-toisuus mm. vihanneksilla. Typpilannoit-teiden ja sadon hintasuhteet määräävät sen,mikä on taloudellisesti kannattavin lannoi-tus.

Maassamme käytetään vuosittain noin170 milj. kg typpilannoitteita (MMM1997). Hehtaaria kohti laskettuna käyttöon tällä hetkellä noin 86 kg. Käyttö on las-kenut vuosikymmenen alun 110 kg/hahuippulukemista noin 25 %. Lisäksi käyte-tään karjanlannan typpeä 18 kg/ha. Sateenmukana typpeä tulee n. 10 kg/ha. Muidenlähteiden, kuten biologisen typensidonnanmerkitys on vähäinen, keskimäärin parinkilon luokkaa hehtaaria kohti.

Typen kierto

Kun muiden ravinteiden, mm. fosforin jakaliumin, saatavuus kasveille maasta riip-puu pääasiassa kemiallisista tasapainoreak-tioista, riippuu typen käyttökelpoisuus tyy-pillisesti pääasiassa biologisesta toiminnastaeli maan pieneliötoiminnasta. Koska näideneliöiden toiminta, toisin kuin kemialliset re-aktiot, on voimakkaasti säästä riippuvaa,kasveille käyttökelpoisen typen määrittä-miseen ei ole pystytty, eikä luultavasti pys-tytäkään kehittämään viljavuusanalyysintyyppistä kemiallista uuttomenetelmää.Typen ennustamisen ja optimoimisen onkinpohjauduttava joko mallinnukseen tai kas-vukauden aikaiseen kasvien tai maan typpi-tilan seurantaan.

Typpeä on maassa peltokasvien juuris-tokerroksessa kivennäismaiden 5000–10 000

kg/ha:lla turvemaiden 60 000 kg/ha:lla (Sip-pola 1981). Typpi on maassa yli 95 %:sesti or-gaanisessa eli eloperäisessä muodossa. Alle 5% on kasveille käyttökelpoisessa nitraatti- taiammonium-muodossa ja maanesteeseen hel-posti liukoisena on vain pari prosenttia. Kas-vukauden aikana maan luontaisia typpivarojariittää kasvien käyttöön yleensä 50–70 kg ha.

Maaperän typpivarat ovat jatkuvassakierrossa maan, kasvi- ja eläinkunnan sekäilmakehän välillä (Kuva 1., Jansson & Pers-son 1982). Maan kuolleesta orgaanisesta ai-neksesta typpi vapautuu pieneliötoiminnantuloksena ammoniumtyppenä, joka melkopian nitrifioituu nitraattitypeksi. Nämäkaksi typen muotoa ovat kasveille käyttö-kelpoisia. Myös maan mikrobit käyttävätnäitä epäorgaanisen typen varoja typen läh-teinään. Nitraattityppi voi myös hapetto-missa oloissa denitrifioitua kaasumaisiksitypen muodoiksi, jotka vapautuvat ilmake-hään. Tälle vastakkainen reaktio on biologi-nen typensidonta, joka sitoo ilmakehän al-kuainetyppeä kasvien käyttöön. Typpi pa-lautuu maan orgaaniseen typpivarastoonmaan mikrobien, kasvien tai eläinten kuol-tua.

Kierron aikana kasvit hyödyntävät ty-pellisiä yhdisteitä kasvuunsa ja sitovat au-ringosta tulevaa säteilyenergiaa eloperäisiinyhdisteisiin. Näiden yhdisteiden energiaa jaravinteita kasveja syövä eliökunta ja kokomuu ketju käyttää hyväkseen. Eloperäisetyhdisteet typpivaroineen palautuvat vii-mein maahan ja maan hajottajapieneliötkäyttävät orgaanisten yhdisteiden energiaavapauttaen niiltä yli jäävän typen uudelleenmaahan kasvien käyttöön. Näin kierto jat-kuu.

Kierrossa oleva ja kasvien biologisesti si-toma typen määrä ei riitä mm. taloudellisentuotannon ja ihmiskunnan ruokkimisenkannalta riittävän suurten satojen tuotta-miseen. Tämän vuosisadan alkupuolella ke-hitettiin menetelmä ilmakehän typen sito-miseksi energiaa hyväksi käyttäen kasveillekäyttökelpoiseen ammoniakkimuotoon,jota voidaan edelleen jalostaa mm. nitraa-tiksi ja ureaksi, ja lisätä kasvien satoa lan-noittamalla. Kemiallisina lannoitteina an-

84

nettu typpi liittyy siis täysin luontaiseen ty-pen kiertoon ja esimerkiksi kasvi käyttäätätä typpeä samalla tavalla kuin luontaisentypen kierron vapauttamaa typpeä.

Mitä ympäristöhaittoja

typestä on?

Typpeä joutuu luontoon myös tavoilla, jokaon haitallista ympäristön kannalta (MMM1998). Yleisimmin keskustelun kohteenaon typen huuhtoutuminen nitraattina ve-sistöihin ja pohjavesiin. Vesistöissä typpi ai-heuttaa fosforin ohella rehevöitymistä. Suu-

rimmat rehevöitymisongelmat meillä onSuomenlahden rannikkovesissä ja joissakinEtelä-Suomen matalissa maatalouden kuor-mittamissa järvissä. Juomaveden korkeanitraattipitoisuus on haitallista lähinnä pik-kuvauvoille, joille se aiheuttaa ns. sinisty-mistautia. Tosin ulkomailtakin juomave-den korkean nitraattipitoisuuden aiheutta-mat viimeisen kuolemantapaukset ovatvuosikymmenien takaa (Addiscott et al.1991).

Terveyssyistä EU on asettanut juomave-den nitraattipitoisuuden ylärajaksi 50 mg/l.Meillä sosiaali- ja terveysministeriö on aset-tanut rajaksi 25 mg/l ja nitraattidirektiivinsoveltamismääräyksissä on 15 mg/l asetettuylärajaksi, jolloin edellytetään toimenpitei-

85

Kuva 1. Typen yleinen kierto ja kolme alakiertoa: alkuainekierto (E), autotrofinen (A) ja heterotro-finen (H) kierto (Jansson & Persson 1982).

tä typen huuhtoutumien rajoittamiseksi.Nitraatti on meillä ongelmana joissakin yk-sityisissä kaivovesissä. Yleisillä pohjavesi-alueilla meillä ei ole juuri todettu nitraatti-ongelmia, mikäli kriteerinä pidetään EU:nasettamaa rajaa. Huuhtoutuminen on arvi-oitu Suomessa keskimäärin n 15 kg/ha:lla.Nurmilta huuhtoutuminen on keskimää-räistä vähäisempää ja viljoilta keskimääräis-tä. Avokesannointi, karjanlannan käyttö jarunsas typpilannoitus lisäävät huuhtoutu-mista.

Typen kaasumaisista ympäristöhaitoistatärkein on denitrifikaatiossa ja nitrifikaati-ossa vapautuva typpioksiduuli. Maailman-laajuisesti lasketaan, että käytetystä lannoi-tekilosta, sekä väkilannoitetypestä että or-gaanisen lannoitteen typestä, 1,25 % va-pautuu ilmakehään typpioksiduulina eli ilo-kaasuna (Bouwman 1996). Määrällä ei oletaloudellista merkitystä, mutta se on riittä-vä aiheuttamaan ilmakehässä ongelmiasekä yläilmakehän otsonikadon että kasvi-huoneilmiön kiihtymisen muodossa. Mo-lemmissa ilmiöissä sen osuudeksi on arvioi-tu 5–10 % koko ilmiöstä. Suomen maata-louden typpioksiduulipäästöt ovat pari ki-loa hehtaarille vuodessa. Denitrifikaatiotasuosivat maan korkea nitraattipitoisuus,korkea liukoisen hiilen määrä ja hapettomatolosuhteet. Käytännössä runsas typpilan-noitus ja runsaasti typpeä sisältävien orgaa-nisten lannoitteiden käyttö kosteissa oloissalisäävät denitrifikaatiota.

Toinen ympäristön kannalta haitallinenkaasumainen typen päästö on haihtuminenammoniakkina (Ecetoc 1994). Ylivoimai-sesti eniten ammoniakkia haihtuu meiltäkarjanlannan typestä, maamme ammoni-akkipäästöistä 85 % lasketaankin olevanperäisin karjataloudesta, 8 % turkiseläin-tuotannosta ja 5 % lannoituksesta (MMM1998). Myös tuleentuvista kasveista voihaihtua ammoniakkia esimerkiksi voimak-kaan lannoituksen ja kasvitautisaastunnanjälkeen, mutta käytännössä ilmiön merkityson yleensä vähäinen. Ammoniakkityppi onympäristön kannalta haitallinen, koska selisää happamoitumista laskeutuessaanluontoon sateiden mukana. Samalla se rehe-

vöittää luonnonalueita ja muuttaa niidenkasvilajistoa heinävaltaiseen suuntaan. Kunluontoon joutunut ammoniumtyppi muut-tuu nitraatiksi, osa siitä vapautuu typpiok-siduulina ja samalla maan metaaninhape-tuskyky heikkenee. Molemmat ilmiöt kiih-dyttävät kasvihuoneilmiötä. Paikallisesti il-man korkea ammoniakkipitoisuus voi aihe-uttaa havupuille neulasvaurioita. Näitä ontodettu lähinnä turkistarhojen läheisyydes-sä.

Miten haittoja

pienennetään?

Lannoitemäärä

Jokioisissa typpi-15-isotoopella tehdyissäkokeissa on todettu, että viljakasveille lan-noituksena annetusta typestä noin puoletpoistuu normaalivuonna sadon mukanapellolta, 15–20 % jää olkien mukana maa-han tai korjataan, 30 % pidättyy maahankasvukauden aikana mm. mikrobeihin jajuuriin (Kuva 2, Esala 1992). Kasveiltamaahan käyttämättä jäänyt typpi on lähestäysin orgaanisessa, ei helposti huuhtoutu-vassa muodossa (Kuva 3, Esala 1993). Var-sinaiset hävikit huuhtoutumalla tai denitri-fioitumalla ovat kasvukauden aikana alle 5%. Poikkeuksellisen suuret sateet pian lan-noituksen jälkeen voivat huuhtoa typpeäsyvemmälle maahan pois kasvien juurtenulottuvilta ja vesitöihin varsinkin hieta-mailta ja savimailta, joissa on suuria huoko-sia (Esala & Leppänen 1998). Näin sateisiakeväitä on käytännössä todella harvoin.

Jos kuivuus alentaa kasvien kasvua ja sa-toa voimakkaasti, jää lannoitetypen hyväk-sikäyttö alle 30 %:n, ja maassa voi sadon-korjuuvaiheessa olla kasveilta käyttämättäjäänyttä lannoitetyppeä jopa 70 % keväälläannetusta. Kun tästä typestä lähes puoleton helposti huuhtoutuvassa epäorgaanises-sa muodossa, on riski typen huuhtoutumi-selle suuri.

Kohtuullinen, suositusten ja ympäristö-

86

tukiehtojen mukainen lannoitus on tärkeinkeino välttää liikalannoituksen aiheutta-maa typen huuhtoutumista. Tulosten mu-kaan normaaleilla lannoitustasoilla maahanlisätyt ja maasta sadon mukana poistuvattypen määrät ovat tasapainossa. Lannoituk-sen vähentäminen näistä määristä ei enääoleellisesti vähentäisi huuhtoutumista.

Lannoituksen jakaminen

Lannoituksen jakaminen saattaisi sellaisinavuosina, jolloin kosteutta on riittävästi pa-rantaa typen hyväksikäyttöä jonkin verran(Esala 1991). Koska lisätyppilannos joudu-taan antamaan pintalannoituksena tai urea-ruiskutuksena, menetetään siltä osin kui-tenkin sijoituslannoituksen tuottama etu.Yleensä kokeissa, joissa on tutkittu jaettuatyppilannoitusta onkin todettu, että koko-

naan keväällä annettuna typpilannoituksel-la on saatu paras tulos. Lehtivihreämittauk-siin perustuvasta typpilannoituksen opti-moinnista tarvittaisiin kuitenkin lisää koe-tuloksia, jotta sen käyttökelpoisuus voitai-siin arvioida.

Syysviljoille syksyllä annetun typpilan-noitteen hyväksikäyttöaste jää alhaiseksi.Ympäristötuen ehdoissa onkin rajoitettusyksyllä annettavia lannoitemääriä.

Karjanlanta

Karjanlannan typen saaminen tehokkaam-min kasvien käyttöön ja sen ympäristöhait-tojen vähentäminen olisi jatkossa oltavakeskeisin tehtävä. Karjatilojen typpitase onmeillä selvimmin ylijäämäinen. Väkilannoi-tetypen käytöllä ei karjanlannan käytön jäl-keen aina saada sadonlisäyksiä, toisaalta

87

Kuva 2. Lannoituksen vaikutus isotooppimerkityn lannoitetypen taseeseen kevätvehnällä hieta-maalla Jokioisissa vuosina 1990 ja 1991 (Esala 1992).

maa-analyyseissä etenkään savimailla kar-janlannan typpi ei aina näy lisääntyneenäliukoisen typen määränä. Toisaalta on to-dettu, että karjanlannan typen määrää eiehkä riittävästi oteta huomioon lannoitus-tasoa säädettäessä. Karjatilat hyötyisivätkinmahdollisesti kehitettävästä typen analyy-

sipalvelusta eniten (Leppänen & Esala1995).

Jo eläinten ruokinta vaikuttaa siihen,miten paljon typpeä ne erittävät suhteessatuotantoon. Ruokinnan tulisi olla tasapai-nossa energiamäärän ja valkuaisen laadunsuhteen, jotta eritys olisi mahdollisimman

88

Kuva 3. Lannoituksen vaikutus sadonkorjuuvaiheessa maassa olevaan iso-tooppimerkittyyn lannoitetyppeen hietamaalla Jokioisissa vuosina 1990 ja 1991(Esala 1993).

vähäistä tuotettua yksikköä kohti. Eläintenerittämästä typestä keskimäärin 30 % hävi-ää lähinnä haihtumalla ammoniakkina kar-jasuojasta, varastoinnin tai levityksen aika-na tai sen jälkeen (Ecetoc 1994). Hävikkiävoidaan nykyisin tunnetuilla menetelmillävähentää 50–75 %. Ongelmana ovat toi-menpiteiden korkeat kustannukset. Haih-tumista lisäävät kaikki ne vaiheet, joiden ai-kana lanta on tekemisissä liikkuvan ilmankanssa. Myös pH:n nousu lisää hävikkejä.Karjasuojien rakenneratkaisuilla ja lantava-rastojen kattamisella ja lannan käsittelyta-voilla voidaan vähentää ammoniakin haih-tumista. Lannan sijoittaminen maahan es-tää haihtumistappiot levityksen yhteydessälähes täysin. Myös levittäminen letkulevit-timellä vähentää haihtumista. Koska suurinosa tappioista tapahtuu muutaman tunninkuluessa levityksestä, olisi lanta mullattavamahdollisimman pian levityksen jälkeen.

Kevät olisi tehokkaan typen käytönkannalta paras aika karjanlannan levityk-seen. Käytännössä työhön käytettävä aikaon keväällä kuitenkin rajoitettu peltojenheikon kantavuuden ja kylvökiireidenvuoksi. Uusimpien tulosten mukaan syksyl-lä levittäminen, lanta välittömästi mulla-ten, ei oleellisesti lisää typen huuhtoutumis-ta kevääseen verrattuna ja on paras keinovähentää fosforin pintavaluntaa (Turtola &Kemppainen 1998). Mitä myöhemmin syk-syllä ja mitä kylmempään maahan lanta le-vitetään sitä vähäisemmäksi jää typenmuuntuminen helposti huuhtoutuvaksinitraattitypeksi. Myös lannan sijoittaminenkasvavaan nurmeen kesällä esimerkiksi säi-lörehun korjuun jälkeen on typen hyväksi-käytön kannalta edullinen ajankohta.

Muita keinoja

Huolehtiminen siitä, että maa on hyvässäkasvukunnossa takaa tehokkaimman ravin-teiden, myös typen, hyväksikäytön ja pie-nimmät ympäristöhaitat. Maan tiivistymi-nen alentaa satoja ja vähentää typen hyväk-sikäyttöä. Huolehtiminen kaikista viljely-toimista siten, että saadaan hyvä sato mer-

kitsee usein myös tehokkainta typen käyt-töä.

Suojavyöhykkeiden on todettu vähentä-vän niiden kautta pintavaluntana vesistöönjoutuvan typen määrän jopa puoleen (Uu-si-Kämppä 1997). Kun valtaosa typestäusein huuhtoutuu pellolta salaojien kautta,jäänee suojavyöhykkeiden teho sielläkinmissä niiden käytöllä on yleensä merkitystäalle 10 %:n.

Luomuviljelyn näkökohtia

Luomuviljelyssä ravinnehuollon järjestämi-nen on vaikeampaa kuin tavanomaisessaviljelyssä. Luomuviljelyn ravinnehuollon onperustuttava maaperän pieneliöiden hy-väksikäyttöön, paitsi typen sidonnassa,myös kasvien ravinteiden saannissa. Maape-rän ravintoverkoston olisi toimittava siten,että maan liukoisten ravinteiden määrä eivarsinkaan kasvukauden ulkopuolella nou-se korkeaksi. Muuten ravinteita huuhtou-tuu siinä missä tavanomaisestakin viljelystätai enemmänkin. Luomuviljelyn ravinne-huoltoa ei ole riittävästi tarkasteltu tästänäkökulmasta. Luomuviljelyssä on useinkierrossa enemmän mm. nurmia, joidenedullinen vaikutus maan rakenteeseen saat-taa parantaa kasvien vesitaloutta ja välilli-sesti myös kasvien ravinteiden saantia.Myös kompostointi on vaihe, jossa typpeämenetetään helposti ammoniakin haihtu-misen vuoksi.

Alustavissa tutkimuksissa on todettu,että luonnonmukaisesti viljellyssä maassasiihen orgaanissa muodossa lisätyn typenmineralisaatio on voimakkaampaa kuinvastaavassa tavanomaisesti viljellyssä maas-sa (Esala 1998). Tavanomaisessa viljelyssäepäorgaanisen typen määrä nousee kor-keaksi luonnollisesti lannoituksen jälkeen,kun luonnonmukaisessa viljelyssä tällaisia”piikkejä” maan liukoisen typen määrissä eiesiinny. Yleensä tällöin valunta on kuiten-kin niin vähäistä, että myös typen huuhtou-tuminen jää vähäiseksi. Myöhemmin syk-syllä sadonkorjuun jälkeen, mikä on huuh-toutumisen kannalta riskialttiimpaa aikaa,

89

ei viljelymenetelmien välillä todettu selviäeroja helposti huuhtoutuvan typen määris-sä. Poikkeuksen tästä muodosti avokesanto.Viljelymenetelmästä riippumatta sen käyt-töä olisi vältettävä, koska se lisää typenhuuhtoutumisriskiä huomattavasti.

Yleisesti ottaen luomuviljelyn mahdolli-suudet typen huuhtoutumisen vähentämi-sessä perustuvat tilan alhaisempaan typpi-

taseeseen. Maamme ja koko maapallon ko-konaiselintarviketuotannon kannalta tar-vitsemme myös typpilannoitteita. Typenkiertoa ja käyttäytymistä tilalla jatkuvastitarkkailemalla, oppimalla ja kiinnittämällähuomiota tuotantopanosten käytön tehok-kuuteen pystymme edelleenkin vähentä-mään sen aiheuttamia ympäristöhaittojaparhaiten.

Kirjallisuus

Addiscott, T., Whitmore, A. & Powlson, D. 1991.Farming fertilizers and the nitrate problem. Walling-ford, UK.: CAB International. 170 p. ISBN0-85198-658-7.

Bouwman, A. 1996. Direct emissions of nitrous ox-ide from agricultural soils. Nutrient Cycling in Agroe-cosystem 46: 53–70.

Ecetoc 1994. Ammonia Emissions to Air in WesternEurope. European Centre for Ecotoxicology andToxicology of Chemicals. Technical Report 62. 196p. ISSN-0773-8072-62.

Esala, M. 1991. Split application of nitrogen: effectson the protein in spring wheat and the fate of 15N-labelled nitrogen in the soil-plant system. AnnalesAgriculturae Fenniae 30: 219–309.

– 1992. Mihin joutuu lannoitetyppi. Koetoiminta jakäytäntö 49 (29.12.1992): 21.

– 1993. Sadonkorjuuvaiheessa maassa olevan lan-noitetypen ympäristöriskit. Koetoiminta ja käytäntö50 (30.3.1993): 5.

– 1998. Nitrogen dynamics in soils under organic vsconventinal farming. 16th World Congress of SoilScience, Montpellier 1998. Poster No. 2369. 1 p. (inpress).

– & Leppänen, A. 1998. Leaching of 15N-labelledfertilizer nitrate in undisturbed soil columns aftersimulated heavy rainfall. Communications in SoilScience and Plant Analysis 29, 9 &10. (in press).

Jansson, S. & Persson, J. 1982. Mineralizationand immobilization of soil nitrogen. In: Stevenson,F. (ed. ). Nitrogen in agricultural soils. Agronomy 22.Madison. Wisconsin, USA. p. 229–252. ISBN0-89118-070-2.

Leppänen, A. & Esala, M. 1995. Keväisen mine-raalityppianalyysin käyttö lannoitustarpeen ennus-tamisessa. Maatalouden tutkimuskeskus, Tiedote1/95. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. 29p. ISSN 0359-7652.

MMM 1997. Maatilatilastollinen vuosikirja 1997.Maa- ja metsätalousministeriön tietopalveluk-seskus. Maa- ja metsätalous 1997: 5. Helsinki:Maa- ja metsätalousministeriö. 268 p. ISSN0786-2857.

MMM 1998. Maatalouden ympäristöohjelma 1995 –1999. Seurantaryhmän loppuraportti. Työryhmä-muistio MMM 5/1998. Helsinki: Maa- ja metsäta-lousministeriö. 102 p.

Sippola, J. 1981. Viljelymaan typpivarat. Koetoi-minta ja käytäntö 38 (24.11.1981): 51.

Turtola, E. & Kemppainen, E. 1998. Lietelannanpintalevitys – riski vesistöille. Leipä leveämmäksi1/1998: 14–16.

Uusi-Kämppä, J. 1997. Suojakaista vähentää pin-tavaluntaa pellolta. Koetoiminta ja käytäntö 54(23.9.1997): 38.

90

Starttifosforilannoituksenedut ja haitat

Aulis Järvi

Ei saatavissa

91

Kasvinviljelyn ravinnetaseet

Ulrika Wikman

Österbottens Svenska Lantbrukssällskap, Kauppapuistikko 16 A, 65100 Vaasa

Tässä artikkelissa selitetään, mitä ravinne-taseet ovat ja miten ne lasketaan kasvinvil-jelyssä ja niitä kuvataan muutamalla esi-merkillä.

Ravinnetase kuvaa tietyn alueen kasvin-ravinteiden virtaa. Tase saadaan esitettyälaskemalla yhteen kaikki peltoon lisätyt ra-vinteet ja vähentämällä yhteissummasta sa-don mukana poistetut ravinteet. Ravinneta-seen avainluvut ovat ravinneylijää-mä/-alijäämä (kg/ha) ja hyödyntämispro-sentti (%). Ravinnetase osoittaa ravinteidenhyödyntämisen tehokkuuden ja antaa arvion

ravinteiden ympäristökuormituksesta.Suomen Rehu Oy:n, Kemira Agron sekä

Odling i Balans -projektin (”Tasapainoinenviljely”) tekemät tutkimukset osoittavat,että saman tuotantosuuntauksen lohkojenja tilojen välinen vaihtelu oli suuri typen jafosforin hyödyntämisprosentin suhteen.

Ravinnetaseiden laskeminen tuo tietoaviljelyn kasvinravinnevirrasta ja on työkaluparemman, tarpeeseen sovitetun lannoituk-sen aikaansaamiseksi, karjanlannan käsitte-lyn tehostamiseksi ja näin ympäristöuormi-tuksen vähentämiseksi.

Avainsanat: ravinteet, ravinnetase

Plant production mineral balance

Abstract

This article explains what mineral balance isand how it is calculated in plant production,and illustrates the concept with some exam-ples.

Mineral balance describes the flow ofplant nutrients within a specific area. Thebalance is calculated by adding together allnutrients applied to the field and subtract-ing from that sum all the nutrients taken bythe yield. The keyfigures in the mineral bal-ance are nutrient surplus/shortage (kg/ha)and the degree of utilization (%). The min-eral balance shows how efficient nutrientuptake is and estimates the environmental

pollution load of the nutrients.Surveys conducted by Suomen Rehu Oy,

Kemira Agro and the Cultivation in Bal-ance project show that the variation be-tween fields and farms with the same pro-duction policy was considerable in terms ofnitrogen and phosphorus utilization.

Mineral balance calculations give infor-mation about the nutrient flow in cultiva-tion and provide a tool for greater flexibilityin fertilizer application, more efficient ma-nure handling and thereby a smaller pollu-tion load on the environment.

Keywords: mineral balance, nutrients

95

Johdanto

Luomuviljelyssä, jossa kasvinravinteen kier-to on ensiarvoisen tärkeä, ravinnetaseidenlaskeminen on saanut huomattavan jalansi-jan (Källander 1989). Ravinnetaseiden las-keminen on vähitellen yleistynyt tavan-omaisessakin maanviljelyssä etenkin karja-tiloilla, mutta se on yleistymässä myös kas-vinviljelyssä.

Ympäristöystävällinen ja tehokas kas-vinviljely edellyttää sitä, että kasvit hyö-dyntävät lisätyistä ravinteista mahdollisim-man paljon. Kestävässä maanviljelyssä pel-toon lisättyjen ravinteiden ja sadon mukanapoistettujen ravinteiden on oltava keske-nään tasapainossa. Typpiosuus, joka jääkasveiltä hyödyntämättä, saattaa uuttuavesistöihin, mikä aiheuttaa liikalannoitusta,tai se voi haihtua ilmaan. Fosforiylijäämäuuttuu vesistöihin tai rikastuu maassa (Pirt-tijärvi 1996). Tehoton lannoitteiden käyttöjohtaa myös epätaloudelliseen kasvinvilje-lyyn.

Ravinnetaseen laskeminen

Ravinnetaseiden laskeminen on hyvä työka-lu tietyn alueen kasvinravinteiden virrankuvaamiseksi. Alue voi koostua pellosta,navetasta tai kokonaisesta tilasta. Alue voimyös olla maantieteellinen alue, esim. kun-ta, lääni tai maa. Ravinnetase voidaan las-kea kaikkien ravinteiden osalta, mutta en-nen kaikkea lasketaan typpi- ja fosforita-seet. Useimmiten lasketaan ravinnetase yh-deltä vuodelta tai yhdeltä kasvukaudelta.Eri vuositaseet voidaan vähitellen yhdistääyhdeksi ravinnetaseeksi (Seiskari 1998).

Pellon ravinnetasetta laskettaessa laske-taan peltoon lisätyt ravinteet yhteen ja yh-teissummasta vähennetään sadon mukanapoistetut ravinteet (Pirttijärvi 1996). Nave-tan ravinnetasetta laskettaessa lasketaaneläimille rehun mukana annetut ravinteetsekä eläintuotteisiin ja karjanlantaan siirty-neet ravinteet. Pellon tasetta laskettaessa

on otettava huomioon myös pellolle jääväänolkeen sidotut typpi- ja fosforimäärät.Nämä ravinteet palaavat peltoon, jos olkikynnetään maahan. Ravinteita lisätään pel-toon karjanlannan ja apulannan muodossa(Lantbrukskalendern 1998). Tarkemmassalaskelmassa otetaan myös ilmasta tulevatyppilaskeuma ja biologinen typen sidontamaahan huomioon. Biologinen typen si-donta saattaa tilakohtaisesti olla erittäinhuomattava, erityisesti luomuviljelyssä(Pirttijärvi 1996).

Sadon mukana poistettujen ravinteidenlaskemiseen tarvitaan tiedot sadosta(kg/ha), sadon kosteuspitoisuudesta (%)sekä proteinipitoisuudesta (Suomen Rehunviljatutkimus 1997). Laskelma tapahtuuseuraavasti;

Typpi

Jos proteiinipitoisuus ilmaistaan prosenttei-na painosta, lasketaan sadon mukana pois-tettava typpimäärä seuraavasti:

Ohra ja kaura

sato kg/ha x proteiini-% / 100 / 6,25

Vehnä ja ruis

sato kg/ha x proteiini-% / 100 / 5,7

Jos proteiinipitoisuus ilmaistaan pro-sentteina kuiva-aineesta, lasketaan sadonmukana poistettava typpimäärä seuraavas-ti:

Ohra ja kaura(100–kosteuspitoisuus-%) / ��� x satokg/ha x proteiini-% / 100/ 6,25Vehnä ja ruis(100–kosteuspitoisuus-%/ 100 x satokg/ha x proteiini-% / 100/ 5,7Olki1000 kg olkea sisältää n. 4–5 kg typpeä

Fosfori

Kaikki viljalajit (100– kosteuspitoisuus-%)/ 100 x sato kg/ha x 0,35 / 100Olki

96

1 000 kg olkea sisältää n. 0,7 – 1,0 kg fos-foria (kauran olki sisältää hieman enemmänkuin ohran olki).

Ravinnetaseen ensimmäinen avainlukuon ravinneylijäämä tai -alijäämä, joka laske-taan kg/hehtaari tai kg/eläinyksikkö. Yli-jäämä on osoitus siitä, että ravinteiden lisäyson suurempi kuin poisto, ja alijäämän tapa-uksessa ravinteiden poisto on suurempikuin lisäys, eli ravinneresursseja kulutetaan.Useimmiten vallitsee ylijäämä, mutta ali-jäämääkin esiintyy. Mitä suurempi ylijää-mä, sitä enemmän ravinteita häviää tuotan-toprosessin ulkopuolelle. Ylijäämän perus-teella voidaan arvioida ympäristökuormi-tuksen vaaran suuruutta (Pirttijärvi 1996).Mitä suurempi ylijäämä, sitä suurempi vaa-ra, että ravinteita uuttuu vesistöihin taihaihtuu ilmaan. Taseen perusteella ei kui-tenkaan suoraan selviä, mihin ylijäämä hä-viää. Alijäämän tapauksessa maan viljavuussaattaa heiketä.

Toinen tärkeä avainluku on eri ravintei-den hyödyntämisaste. Hyödyntämisasteosoittaa prosentteina, kuinka suuri osa lisä-tyistä ravinteista sisältyy poistettuun satoon(Pirttijärvi 1996). Se osoittaa, kuinka te-hokkaasti kasvit hyödyntävät ravinteita.Viljanviljelyssä se osoittaa, kuinka suuri osapeltoon lisätystä lannoitteesta sisältyy pel-lon satoon. Tavoitteena on korkea hyödyn-tämisprosentti.

Esimerkki kasvinviljelyn

ravinnetaselaskelmista

Vuoden 1997 kasvukaudelta Suomen RehuOy laski 800 ohralohkon typpitaseen. Tut-kimus perustuu ISO-Vilja-tutkimukseenosallistuviin 400 sopimustilaan. Tulos onnäiden tilojen keskiarvo kullakin satotasollatilan viljelypäiväkirjan mukaan. Oljen mää-rän määrityksessä oletettiin, että satoindek-si on 50, eli olkisato ja jyväsato ovat yhtäsuuria (Suomen Rehun viljatutkimus 1997).Jyväsatoon ja olkeen sidottu typpimäärä vä-hennettiin peltoon lisätystä typpilannoite-määrästä. Tutkimus osoittaa, että terve jahyvä kasvusto, joka tuottaa suuren sadon,pystyy myös parhaiten hyödyntämään ra-vinteita (Laine 1998). Todetaan, että typpi-lannoitemäärän ollessa suurin piirtein sa-mankokoinen kaikilla satoluokilla typpi-lannoitteen hyödyntämisaste on suurim-millaan korkeammilla tasoilla. Satotasonollessa yli 5000 kg/ha syntyi typpialijäämää10 kg/ha ja satotason ollessa alle 3000kg/ha typpiylijäämä oli 52 kg/ha (Taulukko1). Laskelmissa ei ole laskettu typen hyö-dyntämisastetta. Laskettaessa todetaan,että typen hyödyntämisaste pienimmästäsuurimpaan satoluokkaan lueteltuna on 50%, 78 %, 96 % ja 110 %.

Toisen ravinnetaselaskelman teki Kemi-

97

Taulukko 1. 800 tarkastetun lohkon ohranviljelyn typpitase vuonna 1997 (SuomenRehun viljatutkimus 1997).

Sato Typpi N sadossa N oljessakg/ha

Sidottu N N-tase Lannoitep/kg

Alle3000

103 43 9 52 51 29

3000-3999

94 59 14 73 21 18

4000-4999

96 75 17 92 4 14

Yli 5000 102 90 22 112 -10 12

ra Agro vuoden 1997 kasvukaudelta eri-tyyppisillä tiloilla (Seiskari 1998). Tutki-mukseen osallistui kahdeksan tilaa, joistaneljä oli vilja-, kaksi sika- ja kaksi maitotilo-ja. Tässä tutkimuksessa laskettiin typpi-,fosfori- ja kaliumtaseet. Lohkojen ravinne-taseen keskiarvo laskettiin (Taulukko 2).Sato oli kesällä 1997 verraten suuri, mikänäkyy kaikkien ravinteiden korkeana hyö-dyntämisasteena. Koko tilan ravinnetaselaskettiin myös ja vilja- ja karjatiloja verrat-tiin keskenään (Taulukko 3). Kaliumtasettaei laskettu. Vertailussa voidaan todeta, ettäsuuri prosentti karjatilojen ravinnevirrastatulee rehun mukana ja voidaan myös tode-ta, että paljon ravinnetta menee hukkaankarjanlannan kautta. Tämä vuorostaanosoittaa, että karjanlannan käsittelyssä onparantamisen varaa.

Ruotsissa on meneillään Odling i Balans-niminen projekti (”Tasapainoinen viljely”)(Fällman 1997b). Tavoitteena on sellaisen

kasvinviljelyn kehittäminen, joka vaikuttaaympäristöön mahdollisimman vähän. Erästyökalu tässä työssä on tilan avainlukujenlaskeminen. Avainlukuja ovat typen, fosfo-rin ja kaliumin hyödyntäminen tuotannos-sa. Avainluvut ovat samat kuin ravinneta-seen mukainen hyödyntämisaste (Taulukko4).

Kasvukaudelta 1996 laskettiin typen jafosforin hyödyntämisasteet kahdellatoistatilalla, joilla on eri tuotantosuutauksia jajotka sijaitsevat eri puolilla Ruotsia. (Kuva1).

Nämä tutkimukset osoittavat, että erilohkojen välinen vaihtelu oli suuri, 50–110%. Myös saman tuotantosuuntauksen tilo-jen välinen vaihtelu oli suuri. Viljatilojen ty-pen hyödyntämisprosentti vaihteli n. 60 n.95 %. Fosforin osalta vaihtelu oli vielä suu-rempi. Lankoski (1995) tutki Suomessa v.1991 kirjanpitotilojen typen ja fosforin hyö-dyntämisastetta. Viljatilojen tulos typen

98

Taulukko 2. Peltolohkojen ravinnetaseet vuonna 1997. Kemira Agro.

Peltolohkon tase Karjanlantaa Vain apulantaaLisätyt ravinteet

N P K N P Kkg/ha kg/ha

Lannoite 104 13 24 109 21 30Kylvösiemen 4 1 1 5 1 1Karjanlanta 17 4 12 0 0 0Biologinen typensidonta

4 0 0 8 0 0

Lisätty yhteensä 129 18 37 122 22 32

Poistetut ravinteetN P K N P K

kg/ha kg/ha

Sato 99 15 45 93 17 26Sadon tähteet 0 0 0 0 0 0Poistettu yhteensäsadon mukana

99 15 45 93 17 26

Ravinneylijäämä- sidottu maahan- sidottu sadontähteisiin- haihtunut ilmaan- uuttunut

29 3 -9 30 5 5

Hyödyntämisaste, %(= sadon mukanapoistettu / lisätty)

77 85 124 76 76 83

osalta vaihteli 50–70 % mutta fosforin osal-ta vaihtelu oli pienempi, 60–70 %. Viljati-lat hyödyntävät ravinteita tehokkaammin,mikä johtuu siitä, että viljatilan tuotanto-prosessi on selvästi yksinkertaisempi kuinkarjatilan (Pirttijärvi 1996).

Ravinnetaseen laskelmien

tuomat edut

Avainlukujen avulla voidaan arvioida kas-vinviljelyä ja nähdä yksittäisten tilojen tren-dit sekä tarkistaa, että kasvinravinteiden so-peuttaminen tarpeeseen jatkuvasti paranee.(Fällman 1997a). Ravinnetaseet antavat ar-vokasta tietoa viljelyn ravinnevirroista ja

99

Taulukko 3. Vilja- ja karjatilojen fosfori- ja typpitaseet vuonna 1997. Kemira Agro.

Taulukko 4. Odling i Balans -projektin käyttämät normaaliarvot.

Tilan ravinnetase Karjatilat ViljatilatTilaan lisätyt ravinteet

Typpi Fosfori Typpi Fosforikg/ha % kg/ha % kg/ha % kg/ha %

Lannoite 101 61 14 52 110 89 18 89Kylvösiemen 2 1 0,4 1 1 1 0,3 1Karjanlanta 2 1 0,3 1 5 4 2 10Biologinen typensidonta

4 3 0 0 8 6 0 0

Eläimet 6 4 1 4Rehu 51 31 11 42Lisätty yhteensä 167 100 26 100 124 100 21 100

Tilasta poistetut ravinteetTyppi Fosfori Typpi Fosforikg/ha % kg/ha % kg/ha % kg/ha %

Sato 48 39 8 42 91 97 16 100Eläimet (sianliha) 30 24 5 26Eläintuote (maito) 6 5 1 6Hävikkikarjanlannasta

39 32 5 27 2 3 0 0

Poistettu yhteensäsadon,eläintuotteiden jakarjanlannanmukana

124 100 20 100 93 100 16 100

Ravinneylijäämä 43 26 6 24 30 25 5 23

Normaaliarvot Puhdas kasvinviljely%

Kasvinviljely/eläin%

Typen hyödyntäminen 50–80 35–65Fosforin hyödyntäminen 60–100 60–100Kaliumin osalta vaihtelu on erittäin suuri

ovat hyvä työkalu ravinteiden hyödyntämi-sen tehostamiseksi sekä antavat aihetta jamahdollisuuksia vähentää ravinnehävikkiäja sopeuttaa lannoitusta (Claesson & Stei-neck 1991). Laskelmien perusteella voidaanmyös päätellä, onko syytä muuttaa lannoi-tusohjeita. Karjalannan arvo kasvaa ja kar-jalannan oikean käsittelyn tärkeys näkyyselvästi. Lyhyellä tähtäimellä yksittäisenlohkon ravinnetase antaa eniten tietoa,mutta pitkällä tähtäimellä tilan taso tuleeolemaan viljelijän kannalta mielenkiintoisin(Fällman 1997a). Samalla tavalla kuin vilje-lijä hyötyy talouden kirjanpidosta hän hyö-tyy myös ravinteiden ekologisesta kirjanpi-dosta. Hollannissa on suoritettu ravinnekir-janpitoa, johon vuonna 1994 osallistui n. 30000 tilaa. He saivat myönteisen kokemuk-sen siten, että viljelijä voi ravinnetaseidenavulla löytää syyt ravinnepäästöihin, viljeli-jä voi itse päättää mitä tehdä ravinteidenkäytön tehostamiseksi ja typpikuormituk-sen seuranta on mahdollinen (Pirttijärvi1996).

Ravinnetaseiden

laskemisen ongelmat

Koska eri tilojen välinen vaihtelu voi ollasuuri, on tärkeää keskittyä omaan tilaan.Vertailuna voidaan käyttää ravinnelaskel-mia sellaisista alueista, maaperästä ja tilois-ta, jotka vastaavat omia olosuhteita (Fäll-man 1997b). Ravinnetaseiden laskeminenvaikeutuu säästä; esim. kuivuus vaikuttaasekä sadon suuruuteen että myös jossakinmäärin sadon ravinnesisältöön. Karjanlan-nan tarkan ravinnesisällön tietäminen onmyös ongelmallista (Pirttijärvi 1996). Las-keumana peltoon tuleva typpimäärä ja bio-logisen typen sidonnan typpimäärä ovatusein pelkkä arviointi. Maahan jäävä ravin-nemäärä sekä uuttuva ja haihtuva ravinne-määrä ovat myös arviointeja (Seiskari1998).

100

Kuva 1. Ruotsissa toteutetun Odling i Balans -projektin tilojen typpi- ja fosforitaseet vuonna 1997.(kväve = typpi, fosfor = fosfori, växtodlingsgårdarna = kasvintuotantotilat, svingårdarna = sikatilat,mjölkgårdarna = maitotilat, svin och nöttkött = sian- ja naudanliha, nöttkött = naudanliha.)

Kirjallisuus

Claesson, S. & Steineck, S. 1991. Växtnäring,hushållning och miljö. Sveriges lantbruksuniversi-tet. Speciella skrifter 41.

Fällman, A. 1997a. Nycklarna till din gård.Lantmannen 8: 16–17.

– 1997b. Finslipad odling med Sigill. Lantmannen 8:14–15.

Källander, I. 1989. Jordbruksbok för alternativodla-re. Stockholm: LTs förlag. 495 p.

Laine, R. 1998. Leipä leveämmäksi asikaan ehdoil-la. Leipä leveämmäksi 3: 8–9.

Lankoski, J. 1995. Ravinnetaseperusteinen ohja-

usjärjestelmä maatalouden ympäristökuormituksenvähentamisessä. Pro gradu-työ. Helsingin yliopis-to, taloustiteen laitos. 71 p.

Lantbrukskalendern 1998. Svenska Lantbrukssäll-skapens förbund, Publikation 232: 131.

Seiskari, P. 1998. Ravinnetaseiden laskeminenmaatiloilla. Leipä leveämmäksi 2: 16–17.

Suomen Rehun viljatutkimus 1997, ohra. http://ag-ronet.fi/cultor/viljatut.htm.

Pirttijärvi, R. 1996. Maatalouden ravinneongelmatHollanissa, Saksassa ja Suomessa. Maataloudentaloudellinen tutkimuslaitos. Tiedonantoja 205:5–36.

101

Nautakarjan ruokinta tienhaarassa– tuotantoketjun valinta

EU:n Agendassa

Antti Suokannas

Maatalouden tutkimuskeskus, Maatalousteknologian tutkimus, Vakolantie 55, 03400 Vihti

Nurmisäilörehu säilynee perusrehunauseimmilla nautakarjatiloilla Agenda 2000-esityksestä huolimatta. Nurmen käyttömaidon ja lihan tuotannossa tulee jatku-maan, mutta ehkä pienemmällä peltoalallakuin nykyisin. Nurmen muita mahdollisiakäyttötapoja ovat energian ja kuidun tuo-tanto, valumien estäminen viljanviljelyssäsekä maisemanhoito. Tulevaisuudessa ontärkeää kehittää laiduntamismenetelmiä.

Koneiden vuotuista käyttömäärää on lisät-tävä, jotta pystyttäisiin hyödyntämään re-hun korjuuseen käytettävä aika mahdolli-simman tehokkaasti. Ilman tilarakenteenhuomattavia muutoksia ainoa keino vaikut-taa koneiden vuotuisen käyttömäärän li-säämiseen on mahdollista lähinnä maatilo-jen välisen yhteistyön, koneurakoinnin taikonevuokrauksen kautta.

Avainsanat: korjuutekniikka, korjuuketjut, kustannukset, säilörehu

Cattle feeding at the crossroads:

choice of production chain on the EU agenda

Abstract

Grassland will continue to be used for milkand meat production, but possibly in asmaller area than at present. The further de-velopment of grazing systems is thus impor-tant. The annual usage level of machinerymust be increased by exploiting to the fullthe time available for silage harvesting. The

annual harvest area treated with a farm’smachinery can be increased without signifi-cant farm structure modifications throughco-operation with neighbouring farms, con-tract work and equipment hire.

Key words: harvesting technology, machine chains, machine costs, silage

102

Johdanto

Nurmirehujen tuotannossa suuntauksenaon ollut säilörehun tuotannon jatkuva li-sääntyminen ja heinän osuuden vähentymi-nen. Laitumen osuus on pysynyt suunnil-leen ennallaan. Syynä säilörehun tuotannonlisääntymiseen on korjuuvarmuus ja tuo-tannon taloudellisuus. Laitumen käytönkilpailukyvyn parantaminen edellyttää ai-empaa tehokkaampaa laitumen hyväksi-käyttöä.

Nautakarjatilan kannattaa tarkoinmiettiä millainen rehuntuotantostrategiaon tilan olosuhteisiin parhaiten sopiva.Vaikka on mahdollista, että nurmen tukisuhteessa viljaan edelleen laskee niin siitähuolimatta luontaiset tuotanto-olot puolta-vat maassamme nurmenviljelyä. Nurmire-hun kilpailukyvyn parantaminen edellyttääyhden koneketjun käyttöä tilan ruokinnanpainopisteenä olevaa rehuntuotantoa var-ten.

Nurmirehun tuotantokustannuksissamerkittävä osuus on korjuun ja rehun käsit-telyn koneilla. Konekustannusten ero par-haiden ja heikoimpien tilojen välillä on ollutvuosina 1991–1996 noin 600 mk/ha (Sep-pänen 1998). Pinta-alojen eron on ollut vas-

taavasti noin 2 ha.Tilojen välisiä eroja nurmirehuntuotan-

non kustannuksissa on selittänyt satotasoenemmän kuin mikään muu tekijä. Vuon-na 1996 parhaalla neljänneksellä satotasooli 6000 ry/ha ja heikoimmalla 3500 ry/ha.Ammattitaitoinen viljelijä voi esikuivatunsäilörehun kanssa päästä todella hyviin tu-loksiin. Sen sijaan huolimaton työ voi kos-tautua erittäin pahasti (Seppänen 1998).

Tilakohtaisia työkoneketjuja suunnitel-taessa kannattaa harkita tarkoin eri mene-telmä- ja konevaihtoehdot. Menetelmänkone- ja erityisesti mahdolliset rakennusin-vestoinnit vaikuttavat pitkään, joten hyväinvestointien suunnittelu varmistaa parhai-ten tilan olosuhteisiin sopivat koneketjut.

Tuoresäilörehu

Tuoresäilörehu korjataan kelasilppuria taikaksoissilppuria käyttäen. Kelasilppurei-den myynti on laskenut 1990-luvulla jasiirtymistä kaksoissilppureiden (Kuva 1)käyttöön on tapahtunut. Kaksoissilppurintyöleveys on suurempi, silppu lyhyempää japuhallusominaisuudet paremmat kuin ke-lasilppurin. Näin korjuu nopeutuu, varasto-

103

0

200

400

600

800

1000

1200

19

91

19

92

19

93

19

94

19

95

19

96

19

97

Kelasilppuri

Kaksoissilppuri

Tarkkuussilppuri

Pyöröpaalain

Kuva 1. Uusien rehunkorjuukoneiden myynti 1990-luvulla.

tilaa säästyy ja lyhyemmän silpun käyttöruokinnassa on helpompaa. Myös ruokin-nan määrälliset tappiot vähenevät, kun leh-mät eivät syödessään huiski rehua parteenniin paljon kuin kelasilputtua rehua syödes-sään.

Nurmen niitto n. 8 cm sänkeen estäämaa-aineksen joutumisen rehuun ja turvaanurmen kasvuunlähtöä. Nokkapyörä eh-käisee silppurin nyökkimisen ja osaltaan es-tää mullan joutumisen rehuun.

Esikuivattu säilörehu

Puristenesteen erittyminen loppuu 25–28% kuiva-ainepitoisuudessa. Samalla puris-tenesteen aiheuttamat ravinnetappiot jää-vät pois. Esikuivaus lisää kuljetus- ja varas-tointikapasiteettia sekä helpottaa ja moni-puolistaa rehun jatkokäsittelyä: lyhytsilp-puista, sulaa ja kevyttä esikuivattua rehuaon helppo käsitellä. Koneelliset ja auto-maattiset rehunjakomenetelmät toimivatvarmemmin, kun rehu on lyhyttä ja tasa-mittaista.

Ongelmana esikuivatun rehun korjuus-sa on riippuvuus sääoloista, työn monivai-heisuus (enemmän työvaiheita kuin tuore-säilörehulla) ja suuret koneinvestoinnit.Toisin sanoen riskit erilaisille häiriöille kas-vavat esikuivattua rehua tehtäessä. Riskeis-tä huolimatta esikuivatun rehun teko yleis-tyy ja viime vuonna 1997 kolmannes re-huista (Kuva 2) tehtiin esikuivattuna (Maa-seudun Tulevaisuus 1998). Vuonna 1992vastaava luku oli noin kymmenesosa tästä.

Niittomurskatun luo’on kuivuminen30–35 % kuiva-ainepitoisuuteen kestääsäästä, karhon paksuudesta ja murskausas-teesta riippuen muutamasta tunnista vuo-rokauteen. Kesäkuussa riiittää 3–6 tunninesikuivausaika, mutta loppukesästä aikaakuluu todennäköisesti enemmän.

Esikuivauksessa on otettava huomioonkorjuukoneen tekemän silpun pituus. Suo-siteltava kuiva-ainepitoisuus silppuavaanoukinvaunua käytettäessä on 25–30 %.Noukinvaunun silppua lyhyempää tekeväntarkkuussilppurin rehu voidaan esikuivata30–35 % kuiva-ainepitoisuuteen ilman va-rastoinnin tiivistämisongelmia.

Pyöröpaalirehun kuiva-ainepitoisuudentavoitearvo on 30–45 %. Säilöntäaineenkäyttö vähentää virhekäymisten mahdolli-suutta. Pyöröpaalatun rehun säilyvyys onsitä parempi mitä tiiviimpiä paaleista saa-daan tehtyä. Liian myöhään korjatusta kor-siintuneesta kasvustosta tulee helposti liianlöysiä paaleja. Kohtuullinen ajonopeus paa-lattaessa lisää paalin tiukkuutta, samoin te-kee luonnollisesti silppuavan paalaimenkäyttö (Kervinen & Suokannas 1993).

Paalit kiedotaan mahdollisimman pian6 muovikerrokseen 50 %:n limitystä käyt-täen ja esikiristys säädetään 70 %:iin. Kie-donta on paalirehun keskeisin työvaihe jatäten siinä kannattaa olla erityisen huolelli-nen. Muovin laatu vaikuttaa kiedonnan on-nistumiseen ja paalin säilymiseen. Hyvänmuovin ilmanläpäisykyky on pieni, mekaa-ninen lujuus sekä liimautuvuus hyvä. Kie-dotut paalit varastoidaan suojaisaan paik-kaan, jossa on kova alusta. Kiedotun paalinmuovin laminointi ei kestä paalin ylimää-räistä siirtelyä (Kervinen & Suokannas1993).

104

67 %

33 %Tuore

Esikuivattu

Kuva 2. Tuoreen ja esikuivatun säilörehunosuus rehumäärästä vuonna 1997 (Maaseu-dun Tulevaisuus 1998).

Menetelmien

työvoimantarve

Säilörehunkorjuu edellyttää aina korjuu-ketjua, joka tyypillisesti muodostuu kuor-mauksesta, kuljetuksesta ja varastoinnista.Silppureita käytettäessä koneketjussa pitäi-si olla vähintään kaksi työntekijää, muttatehokas korjuuketju on vasta silloin, kun sii-nä on kolme työntekijää, kolme traktoria jakaksi perävaunua. Periaatteena pitäisi ollase, että korjuukone liikkuu koko päivänhyödyntäen korjuujakson ajan mahdolli-simman tehokkaasti. Mikäli korjuualat ovatpieniä tai työvoimasta on pulaa, on tilojenvälinen yhteistyö perusteltua. Samalla vä-henee konekustannukset hehtaaria ja rehu-yksikköä kohden laskettuna.

Pieni työvoimantarve ja lyhyet kuljetus-matkat varastoon puoltavat silppuavanNoukinvaunun käyttöä esikuivatun rehunkorjuussa. Jos kuljetusmatkat ovat liian pit-kiä, rehun liiallinen kuivuminen aiheuttaalaaturiskin tai toisaalta rehuvaraston hidastäyttyminen voi aiheuttaa rehun lämpene-mistä ja sen myötä laaturiskin. Nuukinvau-nu soveltuu erityisesti rehun tornisäilöntäänyhden työntekijän menetelmänä, jos tornion varustettu syöttöpöydällä ja automaatti-sin syöttölaittein, silppuavalla lietsoilla sekätäyttöpurkaimella.

Pyöröpaalirehu on kahden työntekijänja kahden traktorin menetelmä, mutta isoil-la lohkoilla korjuu nopeutuu mikäli paaliensiirtoon pellolta kiedontapaikalle on kolmastyöntekijä ja traktori. Pyöröpaalirehun te-ossa yhteistyö karjatilallisten kesken tehos-taa korjuuta ja alentaa konekustannuksia.Pyöröpaalimenetelmän tulo markkinoillelisäsi samalla rehunkorjuun urakointia mer-kittävästi.

Tekninen kesto

Rehunkorjuun kaluston tekniseksi kestoiksion arvioitu noin 2000 käyttötuntia (Kepneret al. 1982). Jotta tämä korjuumäärä saavu-tettaisiin kohtuullisessa ajassa, tulisi vuosit-taisten korjuualojen olla 80–130 hehtaaria(Laine 1995). Tällöin koneilla korjattavayhden korjuukerran rehualaa pitäisi olla40–65 hehtaaria, mikäli kasvukaudessakorjataan kaksi satoa. Edellä mainittujakorjuualoja harvoin saavutetaan Suomessa.Korjuukapasiteetin järkevä hyödyntämi-nen edellyttää tiloilla keskimääräisen vuo-tuisen käyttömäärän nostamista nykyistäkorkeammaksi.

Yhteenveto

Nurmisäilörehu säilynee perusrehunauseimmilla nautakarjatiloilla Agenda 2000-esityksestä huolimatta. Nurmen käyttömaidon ja lihan tuotannossa tulee jatku-maan, mutta ehkä pienemmällä peltoalallakuin nykyisin. Kehitystarpeet kohdistuvatlaiduntamisen tehostamiseen laiduntamis-menetelmiä kehittäen. Nurmen käyttömuihin kuin maidon ja lihan tuotantoon tu-lee kasvamaan. Mahdollisia ruohon uusiakäyttötapoja ovat energian ja kuidun tuo-tanto sekä vesistöjä saastuttavan valumanestäminen viljanviljelyssä. Maatiloilla re-hunkorjuukoneilla harvoin saavutetaan ta-loudellisesti tehokkaan toiminnan edellyt-tämää vuosittaista käyttömäärää. Käytettä-vissä oleva rehunkorjuuaika on hyödynnet-tävä tehokkaasti. Ilman merkittäviä tilara-kenteen muutoksia voidaan koneiden vuo-tuista korjuualaa kasvattaa tilojen välistäyhteistyötä lisäten sekä urakointia ja vuok-rausta hyödyntäen.

105

Kirjallisuus

Kepner, R.A., Bainier, R. & Barger, E.L. 1982.Principles of Farm Machinery. Third edition. 486 p.

Kervinen, J. & Suokannas, A. 1993. Kiedotun pyö-röpaalisäilörehun valmistustekniikka ja laatu. Vako-lan tutkimusselostus 64. Vihti: Maatalouden tutki-muskeskus. 101 p. ISSN 0782-0054

Laine, A. 1995. Säilörehun korjuukapasiteetin ta-loudellinen mitoitus. Työtehoseuran maataloustie-dote 8. Huhmari: Työtehoseura ry. 80 p. ISSN0782-6788

Maaseudun Tulevaisuus. 1998. Kolmannes rehuis-ta korjataan jo esikuivattuna. 28.5.1998. p. 17.

Maatalouskoneiden myynti Suomessa 1997.MTT/Vakola.

Seppänen, H. 1998. Nurmirehun taloudellinen tuo-tanto. Seminaari 26.2.1998. Valio, Helsinki.

106

MTT:n eläintutkimuksentavoitteena on kestävä

taloudellisuus ja korkea laatu

Asko Mäki-Tanila

Maatalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen

Modernit tutkimuslaitokset uhraavat aiem-paa enemmän aikaa toiminnan yhtenäiseensuunnitteluun. Perussyy on tehokkuusvaa-timus. Sen taustalla on julkisen rahoituksenohjaaminen niin, että kansalaisten hyvin-vointi edistyy parhaalla mahdollisella taval-la. Tällaisessa tilanteessa tutkimukselle val-tionbudjetin kautta tulevaa rahoitusta tar-kastellaan aiempaa huolellisemmin ja rahoi-tuksesta päättävät tarvitsevat tuekseen sel-vää tavoitteiden asettelua ja tietoa tavoittei-siin etenemisen aikataulusta.

Elintarviketuotanto on hyvinvoinninperuspilari. Kun Suomi on jo pitkään ollutomavarainen päämaataloustuotteiden suh-teen, ja erityisesti, kun maidenvälinen elin-tarvikekauppa on vapautunut, maatalou-den kansalliset tavoitteet ovat luonteeltaanuusia. Politiikasta ja markkinoista johtuvatilanteiden nopea muuttuminen on maata-loustuotannon tärkeimpiä haasteita tule-vaisuudessa.

Nykyaikainen tutkimustoiminta vaatiimonipuolista erityisosaamista ja poikkitie-teellisyyttä. Tulosten saavuttamiseksi tarvi-taan toiminnan ytimenä olevia tutkimus-ryhmiä. Tutkimusryhmien organisointisuuremmiksi kokonaisuuksiksi on hallin-nollinen kysymys, johon liittyvät ratkaisutovat eri vuosikymmeninä olleet erilaisia.Tutkimuksen rahoituksessa on tällä hetkel-lä suosittua tutkimusten kimputtaminenyhteen tutkimusohjelmiksi, joihin osallis-

tuu tutkimusryhmiä eri organisaatioista ko-ti- ja ulkomailta.

Maatalouden tutkimuskeskuksessa(MTT) on tehty eri tasoilla toiminnan suun-nittelutyötä. Eläintuotantoa on tarkasteltuMTT:ssa kolmesta eri näkökulmasta: mai-dontuotanto, lihan- ja kananmunantuotan-to ja elintarviketuotannon ulkopuolella ole-vat hevos- ja turkiseläintalous. Luonnolli-sesti tällainen työ edellyttää vuoropuheluarehuntuotannon, tuotantoympäristön jaelintarviketeknologian asiantuntijoidenkanssa sekä tutkimusyhteisön sisällä ettäsen ulkopuolella. Jälkimmäinen keskusteluon signaaleiltaan hyvin selvää, koska sen vä-lineenä on tutkimusyhteistyön rahoittami-nen.

Tutkimuksen painotuksia valittaessa onotettava huomioon seuraavat näkökohdat:1) Taloudellinen merkitys. EU-tilanteessaon entistä tärkeämpää, että päätuotanto-sektorien kannattavuus on paras mahdolli-nen. Pienien ja uusien sektorien ongelmatovat merkittävimpiä ketjun markkinointi-päässä, ei biologisten tekijöiden tuntemises-sa. 2) MTT:n aikaisemmat vahvat näytöt.Tutkimus on hyvää kansainvälistä tasoanautojen ravitsemuksessa nurmirehun pe-rustuvalla ruokinnalla, ravitsemusfysiologi-assa, eläinten geneettisessä arvostelussa, al-kioteknologiassa ja geenikartoituksessa. 3)Tutkimuskohteiden suomalaisuus. Näihinkuuluvat eläinaines, rehukasvit ja niiden

107

tuotantotekniikka, rakennukset ja tuotan-non korkea etiikka. 4) MTT:n resurssien so-pivuus. Käytettävissä olevat resurssit tuo-tantokokeiden järjestämiseen ovat hyvät.Vahva eläintutkimus antaa hyvän pohjanrehukasvien sekä elintarvikkeiden tutki-mukselle.

Tärkeimmät

tuotantosektorit –

EU-aikanakin

Maidontuotanto muodostaa noin puoletmaatalouden myyntituloista. Kun melkein90 % naudanlihasta tulee maidontuotan-non yhteydestä, lypsykarjatalous muodos-taa yli 60 % maatalouden myyntitulosta.Maitoketju työllistää noin 30 000 lypsykar-jatilan lisäksi huomattavassa määrin rehu-ja koneteollisuutta, elintarviketeollisuutta,kuljetusta ja kauppaa. Lisäksi nautakarjallaon tärkeä asema maaseutumaiseman luoja-na. Seuraavaksi tärkein eläinsektori on sian-lihantuotanto. Sianlihantuotanto on jonkinverran kasvanut EU:hun liittymisen jäl-keen. Euroopassa sianlihan hinnanvaihteluon rajua. Toistaiseksi tämä on heijastunutSuomeen hyvin vaimeana. Rajut muutoksettuottaisivat heti ongelmia suomalaisille pie-nille tuotantoyksiköille.

Oleellisia tutkimuksen suuntien valin-nan kannalta ovat listan alussa ja lopussaolevat alat, niiden välimaastossa olevien alo-jen järjestys voi olla erilainen. Välimaastoonkuuluvat kanamunan- ja siipikarjalihantuo-tanto, samoin hevostalous ja taloudellistensuhdanteiden mukaan elävä turkiseläinta-lous. Pienimpiä sektoreita ovat itseuudistu-va naudanlihantuotanto ja lammastalous.Muita varteenotettavia - mutta perinteisestiMTT:n reviirin ulkopuolella olevia - eläinla-jeja ovat kirjolohi ja poro.

Tulevaisuuden kannalta on tärkeä enna-koida eri sektorien kasvu tai taantuminen.

Hinnan laskun takia lihan kulutus on nous-sut melkein 10 % vuodesta 1994. Voimak-kainta nousu on ollut broilerin kulutukses-sa. Kaikkien tuotannonalojen tulevaisuusriippuu EU:n maatalouspoliittisista ratkai-suista, joita on mahdoton ennakoida. Tukimaksetaan nykyään pääasiallisesti hehtaari-ja eläinkohtaisesti kuitenkin niin, että tuo-tannoltaan parhaimmilla EU-alueilla tukion suurempi. Lisäksi on olemassa aluepoliit-tisia tukimuotoja (epäsuotuisat alueet, va-kavat vaikeudet). Tässä tilanteessa ja kaikis-sa tulevaisuuden optioissa on edelleen tär-keää kehittää tuotannon biologista hyöty-suhdetta. Se tapahtuu yhteistyössä teknolo-gisten muutosten kanssa.

Suomalaisen eläintuotannon tila EU:nyhteydessä on eri näkökulmista analysoitu-na seuraavanlainen: Vahvuuksia ovat eläin-ten biologinen suorituskyky ja monien tau-tien puuttuminen, yrittäjien osaaminen jaympäristön kannalta terve tuotantoraken-ne. Heikkouksia ovat yksiköiden pieni kokoja panosten korkeat hinnat. EU:n tuomatmahdollisuudet liittyvät rehun hinnan ale-nemiseen sekä vihreiden ja eettisten arvojenkorostumiseen. Uhkana on tuonti ja hinto-jen romahtaminen.

Maidontuotannolla on parhaimmat bio-logiset mahdollisuudet selviytyä tulevai-suudessakin. Nurmirehun tuotantoon pe-rustuvalla lypsykarjataloudella on moniakilpailuetuja. Verrattaessa Keski-Euroop-paan nurmien satotaso on kilpailukykyi-sempi kuin viljan. Nurmirehu on viileän il-maston ja pitkän päivän oloissa sulavuudel-taan hyvää. Lisäksi Suomessa osataan erin-omaisesti säilöä nurmen hyvä ravintoarvopitkää sisäruokintakautta varten. Nurmi-tuotanto rasittaa satomääriin verrattunaympäristöä vähemmän kuin viljantuotanto.Uusi EU:n laajenemista ennakoiva Agenda2000 -ohjelma sisältää nurmituotannonkannalta erittäin epäedullisia signaaleja.Olisi toivottavaa, että Suomen esittämä re-humaissin keskieurooppalaista tukea myö-täilemä nurmituki menisi läpi.

108

Rehut ja

ruokintastrategiat –

taloudellisuus ja

ympäristövaikutukset

Tutkimuksen päätavoitteena on kustan-nustehokkuuden parantaminen. Tuotanto-kustannukset voidaan karkeasti jakaa nii-hin, jotka vaikuttavat lyhyellä tähtäimelläeli rehut tai pitkällä tähtäimellä eli eläinai-nes, rakennukset ja koneet. Suurimmallaosalla tarkastelluista sektoreista 70–80 %tuotantokustannuksista johtuu rehusta.Eläintuotannon kilpailukykyisyys edellyt-tää, että kotimaisen rehuntuotannon kus-tannukset saadaan laskemaan. Tämä kos-kee sekä nurmen että rehuviljojen tuotan-toa. Pitempää aikaväliä ajatellen sekä nur-mi- että rehuviljakasvien jalostuksen kritee-reinä kannattaa käyttää entistä kiinteäm-min eläintuotannon tarpeista. Tällä hetkel-lä yksi kiinnostavimmista tutkimuskohteis-ta on perinteisten viljakasvien käyttö koko-viljasäilörehuna.

Ruokintastrategioiden oikealla valin-nalla voidaan säästää työtä ja poistaa työhönliittyviä haittatekijöitä (kuormittavuus, pö-lyisyys, ym.). Yksi tavoite on myös parantaaeläimen tuotanto- ja suorituskyvyn ja fysio-logian välistä harmoniaa. Ihannetilassaeläintuotanto on osa suljettua ravinnekier-toa. Tässä mielessä typen ja fosforin kierrotovat tärkeimpiä. Valkuaisyliruokinta aihe-uttaa typpimäärien kasvua lannassa. Ruo-kinnan intensiteetillä ja vaiheistuksella onmonia myönteisiä vaikutuksia sekä tuotan-non taloudellisuuteen, lopputuotteen laa-tuun että ravinnehäviöiden vähentämiseen.Kaikille eläimille yhteinen on typpitappioi-den vähentäminen ruokinnan tarkoituk-senmukaisella mitoittamisella aminohap-po- tarpeet määrittämällä.

Koska yksimahaiset eivät kykene hyö-dyntämään rehussa olevaa fosforia, rehujenohessa on annettava epäorgaanista fosforia.Tämä puolestaan lisää lannan kautta pel-

loille tulevaa fosforin määrää. Rehujen lisä-yksellä voidaan parantaa sulavuutta ja erikomponenttien hyväksikäyttöä. Fytaasi-entsyymin käsittelyllä voidaan ratkaisevastiparantaa fosforin saantia kasveista. Näinvoidaan vähentää kivennäisfosforin käyttöäja samalla fosforihukat ja niiden ympäristö-vaikutukset saadaan vähäisemmiksi.

Oikealla laidunnussuunnittelulla onmahdollista lisätä ainakin 30–40 %:lla saa-tavan rehuenergian määrää. Laiduntenkaistasyöttö on huomattavasti kustannus-tehokkaampaa kuin lohkosyöttö. Maatalo-us on muovannut vuosisatojen aikana maa-seutumaisemaa. Eläimillä – erityisesti nau-dalla, hevosella ja lampaalla – on laidunta-misen kautta ollut kasvi- ja eläinlajien mo-nimuotoisuutta lisäävä vaikutus. Eri mitta-reita käyttäen voidaan ilmaista kasvi- jaeläinlajivalikoiman köyhtyminen laidun-nuksen vähetessä. Myös kotieläinrotujenkirjoon liitetään nykyään oma kulttuurihis-toriallinen arvo.

Luomukasvintuotannosta saatavia rehu-ja voidaan käyttää luomueläintuotantoon.Muut luomuvaatimukset liittyvät eläintenhyvinvointiin ja käytettyyn teknologiaan.Kun luomueläintuotanto hakee vielä ke-hyksiään, on tutkimuksen vertailtava erivaihtoehtoja ja sitä kautta vaikutettava tar-koituksenmukaisen luomuohjeiston laati-miseen.

Hyvinvointi

Eläinten hyvinvointiin vaikuttaa montapäällekkäistä tekijää. Hyvinvointikysy-myksiä erikseen pohdittaessa pidetään tär-keimpinä eläimen terveyteen ja käyttäyty-miseen vaikuttavia ratkaisuja. Tarkastelus-sa ovat mukana eläinaines, ravitsemus jatuotantoympäristö (vesi, ilma, valo, toiseteläimet). Uusia ratkaisuja arvioidaan ainakustannusten ja eläinsuojissa työskentelevi-en kannalta.

Ennen eläimestä saatua kliinistä tietoatarvitaan eläimen kuntoa mittaavia para-metrejä, esimerkiksi stressi-indikaattoreita.

109

Tämänlainen tutkimus on tarpeellista kai-killa eläinlajeilla. Eläinten vapaan liikkumi-sen lisääminen on ajankohtaista. Sillä onmonessa tapauksessa edullisia vaikutuksiaeläimen hyvinvointiin, mutta ennen kaik-kea sitä vaativat kuluttajat, jatkossa var-maan entistä voimakkaammin. Suomessaon tehty paljon turkiseläinten tuotantoym-päristötutkimusta. Myös munijakanoilla onverrattu pien- ja suurhäkkejä sekä ritilä- jalattiakanaloita. Naudoilla ajankohtaisimpiatutkimuskohteita ovat pihatot ja kylmäkas-vatus.

Jalostusohjelma

Valinnalla aikaansaatu tuotannon hyöty-suhteen paraneminen vahvistaa taloudelli-suutta ja vähentää tuotannon ympäristö-kuormitusta. Eläinten kestävyyttä (terveys,rakenne) voidaan myös parantaa valinnalla.Suomessa on tyypillisesti valtakunnallisetjalostusohjelmat eri eläinlajeille.

Jalostusohjelmassa on monta askelta:mittaus (testaus), geneettinen arvostelu,ominaisuuksien painotus valinnassa ja jalos-tuseläinten käyttö. Mittaaminen on yksin-kertaista kvantitatiivisten ominaisuuksienosalta, mutta ongelmallisempaa tuotteidenlaatuun liittyvissä ominaisuuksissa. Ruho-jen lihakkuuden ja lihanlaadun jalostami-nen vaatii runsaasti tietoja teurastamolin-joilta. Testauskapasiteetin ylläpito on kal-lista ja sen hyväksikäyttö vaatii jatkuvaa ke-hittämistä. Mittauskustannuksia voidaanvähentää ja tietomääriä kasvattaa automa-tiikalla.

Geneettinen arvostelu perustuu suku-laistietojen käyttöön. Eläimen jälkeläistengeneettinen taso on suorimmin ennustetta-vissa jälkeläistestauksella. Nykyään arvos-telussa käytetään kaikki mahdollinen suku-laistieto hyväksi, vastaavaa tilastollista mal-lia sanotaan eläinmalliksi. Arvostelulasken-nan sivutuotteena saadaan tietoa tuotanto-ympäristössä tapahtuneiden muutostenvaikutuksista. Niitä voidaan yhdessä jalos-tusarvojen kanssa käyttää monipuolisen

tuotannonohjauksen välineinä. Myös muis-ta kuin tuotoksesta saatavaa tietoa voidaankäyttää valinnassa hyväksi, kun ominai-suuksien muuntelu on toisistaan riippuvaa.Koska eri ominaisuuksilla on erilainen ta-loudellinen merkitys, ja koska ominaisuu-det ovat geneettisesti korreloituneita, pai-notetaan ominaisuuksia eri tavoin valinnanyhteydessä. Sekä jalostusarvojen ennuste-menetelmien että muuntelun komponent-tien arviointimenetelmien kehittäminenovat eläinjalostustutkimuksen tärkeimpiäaloja.

Viime vuosina on ruvettu puhumaankestävistä strategioista ja operaatioista. Ja-lostusohjelma säilyttää kilpailukykyisyy-tensä, jos sen tavoitteet ovat pitkällä tähtäi-mellä terveet, eikä valinta kuluta liikaa pe-rinnöllistä muuntelua. Biologinen tehok-kuus ja eettiset päämäärät tuntuvat tällähetkellä yleispäteviltä tavoitteilta. Perin-nöllisen muuntelun kestävä hyväksikäyttömääräytyy valinnan tehosta, jalostuspopu-laation koosta ja paritussysteemistä. Jalos-tukseen ei välttämättä tarvita suuria aineel-lisia resursseja, sen takia suomalaiset valin-taohjelmat ovat menestyneet hyvin.

Pintaa syvemmälle –

fysiologia ja bioteknologia

Eläinten fysiologinen tutkimus tähtää ra-vinnon hyväksikäyttöön vaikuttavien teki-jöiden parempaan tuntemiseen sekä eläi-men kunnon mittaamiseen. Naudalla ja si-alla tehdään runsaasti ravitsemusfysiologis-ta tutkimusta fistellöidyillä eläimillä. Mä-rehtijöiden ravitsemusfysiologisen tutki-muksen välineitä ovat ohutsuolitekniikka,satakertanäytteiden keruu, ravintoainein-fuusiot sekä virtaus- ja sulatuskinetiikka.Näin saadaan suoraa tietoa rehujen ravin-nearvoista ja sulavuudesta. In vitro -koke-iden avulla saadaan myös parempi näkemystuotantokokeiden tarpeisiin ja suunnitte-luun.

Jalostuseläinten käyttöä voidaan paran-

110

taa lisääntymisteknologisin keinoin. Kei-nosiemennystekniikka paransi huomatta-vasti jalostusohjelmien tehoa sekä naudallaettä sialla. Alkionsiirto vaikuttaa saman-tyyppisesti. Samalla tavalla kuin keinosie-mennys keskitti urospuolen jalostuseläimetkeinosiemennysasemille, nyt eliittilehmätkootaan jalostuskäyttöön valintaohjelmanytimenä toimivaan karjaan. Lehmien valin-taa ja resurssien käyttöä voidaan tehostaaerilaisilla alkioteknologian menetelmillä.

Kvantitatiivisen genetiikan metodiikkaon tehokas ja halpa menetelmä tutkia eläin-ten tuotanto- ja kestävyysominaisuuksiengeneettistä muuntelua. Molekyyligenetii-kan avulla tätä tietoutta voidaan syventää.Ensimmäinen vaihe on laatia eri eläinlajeillemerkkikartat, joiden avulla voidaan lähteäpaikallistamaan tuotanto-ominaisuuksienmuunteluun vaikuttavia geenejä. Geenei-hin assosioituneita markkereita voidaankäyttää valinnan tehostamisessa. Perim-mäinen tavoite on päästä selville itse gee-neistä.

Lopputuotteet hinta ja

laatu ratkaisevat

Lopputuotteesta maksettavaan hintaan vai-kuttaa kysyntä (ja vientimahdollisuudet)sekä teollisuuden tehokkuus (mm. laadunhyväksikäyttömahdollisuudet ja siitä mak-saminen). Kulutuksen päätekijä on hinta,tärkeätä on samalla säilyttää ja parantaa ko-timaisten tuotteiden monipuolista (ravitse-muksellinen, teknologinen, aistimukselli-nen, eettinen) laatua. Tuotantoketjun erikomponenttien merkitystä onkin nykyääntarkasteltava lopputuotteesta lähtien senmukaan, mitä ominaisuuksia kuluttaja ha-luaa ostamassaan elintarvikkeessa olevan(kuva 1).

Raaka-aineen tai itse elintarvikkeen laa-tuun voidaan vaikuttaa monella tavalla.Tällä alueella tarvitaan sen takia yhteistyötäeri alojen välillä. Elintarvikkeiden laatu si-sältää yleensä lisämääreet teknologinen, ra-

111

REHUT

Lanta

alku-

ELÄIN

FYSIOLOGIAKONEET

TERVEYS

KÄYTTÄYTYMINEN

KASVIN-TUOTANTO

MITTAUS-TEKNOLOGIA

TEOLLISUUS

MARKKINOINTI

GENETIIKKA

tuote

tuote

Kuva 1. Maataloutta ja sen eri tuotantosektoreita on syytä tarkastella kokonaisuuksina. Eri eläin-lajien tuotantoketjuihin liittyy monta eri porrasta. Koko ketjun tarkastelulla saadaan selville tär-keimmät tutkimusaiheet. Myös tuotannon taloudellisuuden tutkiminen onnistuu parhaiten lähte-mällä liikkeelle ketjua kuvaavasta mallista.

vitsemuksellinen, terveysvaikutteinen, ais-timuksellinen (väri, tuoksu, maku, mureus)ja eettinen.

Laatuun voidaan vaikuttaa sekä jalos-tuksen että ravitsemuksen keinoin. Myöstuotantostrategialla on vaikutuksensa, sa-moin eläinten hoidolla. Laatu on pitkältisubjektiivinen käsite. Tutkimuksen tavoit-teena on saada yksiselitteiset vastaavuudeteri laatuluokkien ja fysikaalis-kemiallistenmittatulosten välille. Tällöin on helppo tul-kita eri tekijöiden vaikutus laatuun. Tiedonmäärää voidaan kasvattaa ja keruun kustan-nuksia vähentää eläinten elektronisilla kor-vamerkeillä ja niihin nojaavalla automaatti-sella tiedonkeruulla.

Talous selville

koko ketjun mallista

Yksittäisistä kokeista tehtävät taloudellisetlaskelmat eivät tuo välttämättä lisäarvoa,sillä niiden vastaukset eivät ole pysyviä hin-tasuhteiden muuttuessa. Tuotos-rehukus-tannus -akselilla tehtävä tarkastelu on vielähallittavissa, mutta esim. terveys- ja hedel-mällisyysominaisuuksien muutosten tar-

kastelu voi johtaa jopa virheellisiin päätel-miin, kun sattuman osuus tällaisiin ominai-suuksiin on pienissä kokeissa hyvin suuri.

Koko tuotantoketjun elementtejä käyt-täen voidaan kullekin tuotteelle ja eläinlajil-le rakentaa oma tuotantomallinsa, jossaotetaan mukaan portaiden väliset riippuvai-suudet. Mallien avulla on mahdollista käyt-tää hyväksi laajaa olemassa olevaa tieto-määrää ja integroida se yhdeksi tuotanto-ketjua kuvaavaksi kokonaisuudeksi. Malle-ja voidaan käyttää uusien teorioiden ja hy-poteesien kehittelyyn, ymmärtämään teki-jöiden yhdysvaikutuksia, testaamaan vaih-toehtoisia teorioita, löytämään biologisentietämyksen aukkopaikkoja sekä ennusta-maan eri vaihtoehdoista seuraavia rehun-syönnin, sulavuuden, tuotoksen, kasvun,maidon koostumuksen ym. muutoksia.

MTT on aloittanut eläintuotannon talo-udellisten tekijöiden analysoinnissa yhteis-työn Helsingin yliopiston ja Maataloudentaloudellisen tutkimuslaitoksen kanssa.Biologisen mallin avulla voidaan tehdä senjälkeen eri vaihtoehtojen taloudellisia ver-tailuja. Tuotantomallien avulla on mahdol-lista laatia asiantuntijajärjestelmiä, joitatuottajat voivat käyttää tuotannon suunnit-teluun ja ohjaukseen.

112

Maitoa ja lihaanurmesta ja viljasta

Erkki Joki-Tokola

Maatalouden tutkimuskeskus, Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema,Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki

Suomalainen naudanlihan- ja maidontuo-tanto perustuvat säilörehuruokintaan. Säi-lörehuruokintaan lisätään yleisesti väkire-hurehuna rehuviljaa. Väki- ja säilörehunsuhteellinen osuus ruokinnassa riippuu re-hujen hinnasta. Ostoviljan edullinen hintalisännee väkirehuruokinnan voimakkuuttaja vähentää samanaikaisesti nautakarjatilo-jen rehuviljanviljelyä. Rehuvilja-alan osuu-den vähentyminen lisää karjanlannan käyt-töä myös nurmien lannoituksessa. Karjan-lantaa ei ole aiemmin juuri käytetty nurmi-en lannoituksessa, koska se sisältää säilöre-hun käymislaatua vaarantavia mikrobeja.Säilörehunurmen lietelannoitus saattaa vä-hentää lisäksi myös satomäärää, koska osalietteen typestä haihtuu pellolta ammoni-akkina. Ammoniakkihävikki saadaan läheskokonaan ehkäistyä, jos liete mullataan.Multaus- tai letkulevitys hajalevitystä edis-

tyneempinä lietelannan levitystapoina tailietteen ilmastus tai separointi lietteen levi-tystä edeltävinä prosessointitapoina eivätkykene estämään lietelannoitetusta kasvus-tosta korjatun säilörehun hygieenisen laa-dun heikentymistä. Viljelykierrossa olevarehuvilja-ala voisi supistumisestaan huoli-matta säilyä karjanlannan ravinteille käyt-tökelpoisimpana kohteena, jos viljakasvus-to korjattaisiin kokoviljasäilörehuksi. Ko-koviljasäilörehun viljely tarjoaa lukuisia vil-jelyteknisiä etuja ja tuottaa runsaan sadon,jonka rehuarvo on suhteellisen hyvä. Koko-viljasäilörehua voidaan käyttää lihanauto-jen ruokinnassa ainoana karkearehuna jalypsylehmien ruokinnassa karkearehuseok-sen osana.

Avainsanat: karjanlanta, nurmisäilörehu, rehuvilja

113

From grass and cereals to milk and meat

Abstract

Milk and beef production in Finland islargely based on grass silage feeding. Grasssilage is supplemented with concentrates toincrease the total nutrient intake andthereby the rate of daily live weight gain ofbulls and heifers and the milk yield of dairycattle. Supplementary concentrates aremainly based on barley and oats. The ratioof concentrates to grass silage in feeding de-pends on the relative prices of feeds. Lowprices of purchased fodder grain may causethe proportion of concentrates in diets to in-crease and simultaneously the area undercereals in crop rotation on cattle farms todecrease. The smaller the area of cereals incrop rotation the the greater will be the useof cattle manure in the form of slurry as afertiliser on grassland. In Finland slurryspreading on growing grassland is not afully accepted technique because slurry con-tains organisms known to be unfavourableto silage fermentation. Slurry applicationmay also have an adverse effect on herbage

growth. Moreover, ammonia volatilizationfrom the slurry can cause a reduction inyield. Ammonia emissions can, however, beavoided almost completely if the slurry is in-jected into the soil. The risk of having hy-gienically poor-quality silage (increasednumber of clostridia spores) after slurryspreading cannot be totally avoided by us-ing the more sophisticated band-spreadingor methods instead of broadcast spreadingor by aeratingor separations the slurry be-fore it is spread. Despite the diminishingarea of barley and oats on cattle farms cerealcrops could still be a highly potential targetfor manure nutrients if cereal crops wereharvested and ensilaged as whole crop cerealsilage. Whole crop barley silage offers manytechnical advantages and a fairly high yieldpotential with a relatively high feedingvalue. It can be used as the sole forage inbeef production and as a component of for-age mixtures offered to dairy cows.

Key words: cattle manure, fodder cereals, grass silage

114

Johdanto

Nautakarjatalouden jatkuvuudella on kan-santaloudellisen merkityksen lisäksi mm.meille pohjalaisille varsin painava aluepo-liittinen merkitys, koska lypsylehmien lu-kumäärän perusteella nautakarjataloudestalähes puolet (44 %) sijoittuu C2-tukialueel-le. Liioittelematta voidaan lisäksi todeta,että itse asiassa koko muun maataloustuo-tannon jatkuvuus riippuu kotieläintalous-painotteisen maataloustuotantomme mer-kittävimmän osan, nautakarjatalouden tu-levaisuuden kehityksestä. Edellä esitetynperusteella on selvää, että maamme maata-loustutkimuksessa kotieläintalouden tutki-muksen täytyy olla keskeisellä sijalla. Kos-ka kotieläintaloudessa yleensäkin ja nauta-karjataloudessa erityisesti rehuntuotantoon kiinteä osa koko tuotantoketjua, koti-eläintutkimuksiin tulee sisältyä mahdolli-simman kiinteänä osana myös rehuntuo-tantotutkimus. Koko ketjun kattava tutki-muskokonaisuus tarjoaa hyvän aineistonmyös tuotannon taloudellisen kannatta-vuuden arviointia varten. Tulosten sovelta-miskelpoisuuden takia tutkimuksen tuleesijaita maantieteellisesti samoilla paikoillakuin varsinaisen tuotannon. Tämä johtuusiitä, että rehunviljelyyn keskeisesti vaikut-tavat ilmastotekijät vaihtelevat jo maammesisällä oleellisesti.

Nautakarjatalouden kilpailukykyä ra-sittavat edelleen maidon- ja naudanlihansuhteellisen korkeat tuotantokustannukset.Niiden alentaminen entisestään on mahdol-lista sekä tuotannon rakenteellisten muu-tosten (yksikkökoon kasvattaminen, tilojenvälinen yhteistyö ja urakointipalveluidenkehittäminen) että tuotantoteknisten toi-menpiteiden (viljely- ja ruokintatekniikka)kautta. Tässä yhteydessä keskitytään tar-kastelemaan lähinnä viimeksimainittuaosa-aluetta.

Halpa ostorehuvilja

kannattavuusongelmien

ratkaisu?

Nautakarjan ruokinta perustuu Suomessaperinteisesti rehuviljan ja nurmirehun käyt-töön. Nurmirehu tuotetaan kokonaanomalla tilalla, koska nurmirehut eivät olerehuviljan tavoin markkinoitava rehu. Nur-mirehujen viljelyä puolsi aiemmin myös nii-den rehuviljaa edullisempi tuotantokustan-nus. Rehuviljan nykyisin varsin edullinenhinta saattaa kuitenkin jatkossa vähentääoleellisesti rehuviljan viljelyä nautakarjati-loilla. Tuotantokustannuksiltaan kalliimpi-en kotoisten rehujen korvaaminen hinnal-taan edullisemmalla ostoviljalla vähentäämaidon- ja naudanlihan tuotantokustan-nusta, mikä tietysti on myönteinen muutos,mutta rehuvilja-alan supistuminen nauta-karjatilojen viljelykierrossa saattaa aiheut-taa myös ongelmia.

Yksi edellä kuvatun kehityskulun aihe-uttama ongelma on karjanlannan käyttö.Nautakarjatilat ovat perinteisesti käyttä-neet karjanlannan rehuviljan lannoitukses-sa. Supistuva vilja-ala lisää vääjäämättö-mästi karjanlannan käyttöä myös kasvavannurmen lannoituksessa. Lannan levittämi-nen nurmelle on ollut aiemmin vähäistä,koska lannan on pelätty heikentävän säilö-rehun säilönnällistä ja hygieenistä laatua(Östling 1993, Rammer 1994). Lietelannansisältämistä mikrobeista säilörehun laatuaheikentävät eniten entero- ja voihappobak-teerit, sillä ne kuluttavat rehun sokereita,mutta lisäävät kuitenkin verrattain vähänrehun happamuutta. Lisäksi ne kykeneväthajottamaan myös rehun aminohappoja,jolloin emäksiset hajoamistuotteet vähentä-vät rehun happamuutta ja maittavuutta.Voihappobakteerit ovat erityisen haitallisia,koska niiden itiöt säilyvät elinkykyisinämyös happamassa säilörehussa ja niiden tu-hoaminen karjanlannasta varastoinnin ai-kana on hyvin vaikeaa.

115

Säilörehunurmen

lietelannoitus heikentää

rehun mikrobiologista

laatua ja lisää

typpihävikkiä

Maatalouden tutkimuskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla Ruukissa 5vuoden aikana tehtyjen nurmen lietelannoi-tuskokeiden tulosten perusteella voidaantodeta, että lietelannan levittäminen nur-melle lisäsi levitysmenetelmästä (hajalevi-tys, letkulevitys ja multaus) ja lannan esikä-sittelytavasta (ilmastus ja separointi) riippu-matta säilörehun voihappoitiöpitoisuutta(Joki-Tokola & Heinonen-Tanski 1998, Jo-ki-Tokola et al. 1998). Säilörehujen voihap-poitiöpitoisuuden lisääntyminen oli kui-tenkin suhteellisen vähäistä, koska rehunhappamuus esti säilörehujen voihappokäy-misen. Säilörehun voihappoitiöpitoisuudenlisääntyminen on erityisen haitallista, jossäilörehu käytetään lypsylehmien ruokin-nassa, koska itiöt vaarantavat tuolloin säilö-rehun käymislaadun ja mikrobiologisen laa-dun lisäksi myös maidon jatkojalostuskel-poisuuden. Osa säilörehun sisältämistä voi-happoitiöistä kulkeutuu nimittäin helpostinavettailman ja lehmien utareiden kauttaaina maitoon saakka. Voihappoitiöitä sisäl-tävää maitoa ei voida tunnetusti käyttääemmental-juuston valmistuksessa.

Toinen nurmen lietelannoitukseen liit-tyvä epäkohta on lannan typen heikko hy-väksikäyttö. Ruukissa ja Jokioisissa vuosina1995–97 tehdyissä säilörehunurmen liete-lannoituskokeissa, joissa tuore lietelanta ha-ja-, letku- ja sijoituslevitettiin säilörehunur-melle ensimmäisen niiton jälkeen, lietelan-nasta ammoniakkina haihtuneen typen hä-vikit olivat keskimäärin koepaikoittain ja-vuosittain 40, 31 ja 0,7 % lietteen liukoi-sen typen määrästä. Typpihävikki syntyi lä-hes levitystä seuranneen ensimmäisen vuo-rokauden aikana. Letkulevityksen hajalevi-

tystä vähäisempi hävikki johtui siitä, ettäammoniakki haihtui hitaammin letkulevit-timen lantavanasta kuin hajalevittimen pel-lolle jättämästä ohuemmasta lantakerrok-sesta. Pintaan levitetyn lietelannan ammo-niakkihävikkiä voidaan vähentää yksinker-taisemmin niin, että levitys tehdään haihtu-miselle epäedullisissa olosuhteissa eli sateel-la ja mieluummin illan tai yön aikana. Käy-tännössä se on tietysti vain harvoin mahdol-lista. Varmimmin lietelannan ammoniakinhaihtuminen saadaan estettyä, jos liete levi-tetään multaamalla.

Nurmen pinnalle levitetyn lietelannanimeytymistä maahan voidaan periaatteessanopeuttaa lietettä homogenisoimalla. Maa-tilalla käytössä olevia lietteen homogeni-sointimenetelmiä ovat lietteen perusteelli-sen sekoituksen lisäksi ilmastus ja separoin-ti. Kokeissamme lietteen molemmat esikä-sittelytavat kuitenkin ennemmin lisäsivätkuin vähensivät ammoniakkihävikkiä. Ha-jalevittimellä levitetystä ilmastetusta ja se-paroidun lannan nesteosasta ammoniakki-na haihtuneet typpimäärät olivat nimittäinkeskimäärin 59 ja 42 % lietteen liukoisentypen määrästä. Tuoreen lietteen vastaavatyppihävikki oli 40 %. Ilmastetusta liet-teestä haihtui typpeä myös lietteen ilmas-tuksen aikana, jolloin lietteen kokonaisty-pen pitoisuus väheni keskimäärin 13 %.

Nurmen

typpilannoituksessa

selvästi tarkentamisen

varaa

Ammoniakin haihtuminen lietelannasta onsekä ympäristön että viljelijän kannalta hai-tallinen tapahtuma. Se lisää sekä ilmakehänettä ilmakehän kautta välillisesti maa- ja ve-siekosysteemien rasitusta. Ammoniumtyp-pilaskeuman merkittävin haittavaikutus onhappamoituminen. On todennäköistä, ettämaatalouden kaasumaisiin typpipäästöihin

116

suhtaudutaan tulevaisuudessa nykyistäkriittisemmin. Ammoniakin haihtumistavähentävät toimet kohdistuvat nimen-omaan karjatalouteen, koska ylivoimaisestisuurin osa ammoniakkipäästöistä on peräi-sin karjanlannasta (Pipatti 1990).

Viljelijän kannalta ammoniakin haihtu-misen aiheuttama välitön haitta on lannantyppilannoitusvaikutuksen väheneminen.Ammoniakin haihtumisen vähentymisentulisi siten vastaavasti lisätä lannan typpi-lannoitusvaikutusta ja siten myös nurmisa-don määrää. Olisi tietysti toivottavaa, ettäammoniakin haihtumisen vähentämisestäaiheutuvat kustannukset voitaisiin saadatakaisin välittömästi suurempien satojenkautta. Ammoniakin huomattava haihtu-minenkaan ei kokeissamme kuitenkaan vä-hentänyt mainittavasti säilörehunurmenkuiva-ainesadon määrää, vaan lietelannoi-tetut nurmikasvustot tuottivat keskimäärinyhtä suuren sadon kuin väkilannoitus. Am-moniakin haihtumisen lähes täysin estänytlietteen multauslevitys ei myöskään lisän-nyt nurmisatoa. Tulos vastasi aiemmin ko-timaisissa kokeissa saatuja tuloksia (Kemp-painen 1989).

Tuloksia ei voida tulkita niin, että typenmerkitys nurmiviljelyssä olisi vähäinen,vaan nurmen typpilannoituksessa on run-saasti tarkentamistarvetta. Lannoitusko-keissa lannoittamattomien ruutujen typpi-sadon avulla arvioitu kasvien maasta otta-ma typpimäärä oli Ruukissa koevuosittain35, 84 ja 71 kg/ha ja Jokioisissa 7, 32 ja 36kg/ha. Koepaikkojen välinen ero johtuimaalajista, sillä Jokioisissa kokeet tehtiinsavimaalla. Ruukissa koe siirrettiin ensim-mäisen vuoden jälkeen hietamaalta turve-maalle. Ruukissa turvemaista vapautunuttyppimäärä vastasi lannoituksissa levitettyätyppimäärää (80 N kg/ha). Maassa oleva jamaasta kasvukauden aikana vapautuva kas-veille käyttökelpoinen typpi olisikin var-masti syytä huomioida nykyistä paremminnurmen lannoitussuosituksissa.

Rehuviljasta säilörehua

Rehuviljaa käytetään karjatiloilla yleisestipaitsi karjanlannan levitysalueena myösvuosittain uudistettavan nurmen suojakas-vina. Koska nurmen uudistamiseen vuosit-tain käytettävä peltoala vastaa yleensä noinneljäsosaa koko nurmialasta, se voisi samal-la olla myös nautakarjatilojen rehuviljan vil-jelyn vähimmäisala. Rehuviljan laajempikinviljely vastaavassa tarkoituksessa olisi hyvinperusteltua, sillä se johtaisi käytännössänurmien kiertoiän lyhentymiseen. Nurmi-satojen määrää rajoittaa nykyisin todennä-köisesti eniten talvituhot. Koska ne kohdis-tuvat yleensä voimakkaimmin vanhimpiinnurmikasvustoihin, nurmikierron nopeut-taminen johtaisi varsin todennäköisesti nur-misatojen lisääntymiseen.

Rehuvilja voitaisiin nautakarjatilallakorjata kalliin leikkuupuinnin ja jyväsadonkuivauksen sijasta nurmisäilörehun korjuu-koneilla säilörehuksi. Korjuutapa kaksin-kertaistaisi rehuviljasadon ja vähentäisi sel-västi suuremman sadon ja edullisemmankorjuuketjun ansiosta paitsi rehuviljan niinlaskennallisesti myös nurmisäilörehun tuo-tantokustannusta. Menetelmä soveltuu eri-tyisen hyvin suojaviljana käytettävän rehu-viljan korjuutavaksi, koska viljakasvustokorjataan tavanomaista aiemmin, eikä kas-vuston mahdollinen lakoontuminen vai-keuta korjuuta. Lisäksi pellolta korjataansamalla myös olkisato, joka kasvuston ai-emman korjuun takia on rehuarvoltaan pa-rempi kuin myöhemmin leikkuupuinninyhteydessä korjattaessa.

Kokoviljasäilörehun lannoituksessa voi-daan käyttää runsaasti karjanlantaa, koskalakoontunutkin viljakasvusto voidaan kor-jata helposti silppurilla säilörehuksi. Vilja-kasvustolta mahdollisesti käyttämättä jää-neet karjanlannan ravinteet sitoutuvatmyöhemmin nurmen kasvuun. Vaikkamyös kokoviljasäilörehun viljelyssä tavoi-tellaan leikkuupuitavan kasvuston tavoinsuurta jyväsatoa, kokoviljasäilörehu voi-daan kylvää hieman leikkuupuitavaa viljaamyöhemmin. Se on ehdoton etu karjanlan-

117

nan levityksen kannalta, koska karjanlantajoudutaan levittämään keväällä usein liianmärälle pellolle. Karjanlannalla voidaankorvata ainakin puolet väkilannasta ilman,että viljasadon määrä vähenee (Joki-Tokola1998).

Kokoviljasäilörehun viljelyyn liittyvienetujen hyödyntäminen ei kuitenkaan olemahdollista, jos rehua ei voida sen vaati-mattoman tuotantovaikutuksen takia käyt-tää nautakarjan ruokinnassa. Kokoviljasäi-lörehun sisältämien ravintoaineiden määräja niiden sulavuus riippuu kasvuston kehi-tysasteesta, kasvilajista ja lajikkeesta (Joki-Tokola 1996). Viljakasvuston kuiva-ainesa-don määrä lisääntyy yleensä aina kasvustontaikinatuleentumisvaiheeseen saakka. Kui-va-ainesadon lisääntyminen vähentää sa-manaikaisesti rehun kuiva-aineen raakaval-kuaispitoisuutta ja lisää kuitupitoisuutta(NDF). Ohrakasvustosta korjattu kokovil-jasäilörehu on paremmin sulavaa kuin kau-rasta tai kevätvehnästä tehty rehu. Kokovil-jasäilörehun rehuarvoon vaikuttaa kasvila-jin lisäksi myös lajike, koska jyväsadon jakorsisadon suhde sekä korren sulavuusvaihtelevat paitsi kasvilajeittain myös-lajikkeittain. Saattaa olla, että kokovilja-säilörehun yleistyessä se vaatii omat lajik-keensa. Tosin jo käytössäkin olevien ohrala-jikkeiden (korren) sulavuuserot ovat huo-mattavia.

Kokoviljasäilörehun säilöminen voi pe-rustua joko rehun happamuuteen tai emäk-sisyyteen. Meillä Suomessa rehun järke-vämpi säilöntätapa on happamuuteen pe-rustuva menetelmä, jossa jyvän sisältämätsokerit tuottavat maitohapoksi käydessäänyhdessä rehuun lisätyn säilöntäaineen kans-sa rehun säilyvyyden turvaavan happamuu-den. Olemme Ruukissa käyttäneet ohrastamaito- ja taikinatuleentumisvaiheissa kor-jattua kokoviljasäilörehua jo kahtena vuon-na myös kesän aikana sonnien ruokintako-keissa ilman laatuongelmia, mikä kuvanneesitä, että rehu ei ole erityisen altis pilaantu-maan. Kokoviljasäilörehun säilyvyys on to-dettu hyväksi myös varsinaisissa säilöntäko-keissa (Vanhatalo et al. 1996).

Kokoviljasäilörehua voidaan käyttää

sonnien ruokinnassa ainoana karkearehuna.Jos sonnien kasvunopeuden halutaan säily-vän kokoviljasäilörehuun perustuvalla ruo-kinnalla nurmisäilörehuruokintaa vastaava-na, edellisessä ruokinnassa on käytettäväjälkimmäistä hiukan voimakkaampaa väki-rehuannostusta (Lampila et al. 1988). Lyp-sylehmien ruokinnassa kokoviljasäilörehuvoi muodostaa vain osan lehmien karkeare-hun saannista. Jokioisissa tehdyssä lypsy-lehmien ruokintakokeessa nurmisäilörehunkorvaaminen ohrakasvustosta korjatullakokoviljasäilörehulla vähensi maitotuotos-ta.

Nurmisäilörehun

määrä ja laatu

Lypsylehmien ruokintaan lisättävän väkire-hun määrä riippuu rehujen hintasuhteidenohella lisäksi ruokinnassa käytettävän kar-kearehun määrästä ja laadusta. Viljanvilje-lyn mahdollinen vähentyminen lisää karja-tiloilla karkearehujen viljelyyn käytettävis-sä olevaa peltoalaa, jolloin karkearehujenosuus eläinten ruokinnassa voisi lisääntyänykyisestään. Nurmialan lisääntyminen il-man tuotantokiintiöiden lisääntymistä voijohtaa myös nurmiviljelyn laajaperäistymi-seen, mikä puolestaan voi edelleen johtaahehtaarisatojen vähentymiseen. Se on tuo-tannon taloudellisen kannattavuuden kan-nalta arveluttava kehityssuunta, koska nur-misadon määrä on rehun tuotantokustan-nuksen määräävin tekijä. Laajaperäisennurmiviljelyn mielekkyys lisääntyy sitämyötä kuin laiduntamalla korjattavissa ole-van nurmialan suhteellinen osuus lisääntyy.Vaikka meillä laiduntamisessa on varmastiparantamisen varaa, kansainvälisesti arvioi-den laidun ei kuitenkaan voi meillä koskaanmuodostua keskeiseksi nurmirehun korjuu-tavaksi.

Nurmisäilörehusadon määrän lisäänty-minen heikentää rehun kuiva-aineen sula-vuuden heikentymisen myötä rehun laatua.Nurmisäilörehun sulavuuden vähentymi-

118

nen yhdellä yksiköllä (D-arvo) vastaa noinkilon väkirehuannoksen tuotantovaikutus-ta lypsylehmillä (Rinne 1998). Lihanaudoil-la vastaava väkirehutäydennyksen tarve onnoin puolet pienempi (Joki-Tokola et al.1995). Siten lihanaudoille käytettävä säilö-rehu voidaan korjata myöhemmällä kasvu-asteella kuin lypsylehmien säilörehu. Säilö-rehun korjuun siirtäminen runsaalla viikollalisäsi Ruukissa edellä mainitussa kokeessasäilörehunurmen kevätsatoa 40 %. Kevät-sadon korjuun siirtäminen siirtää tietystimyös toisen niiton ajankohtaa ja tehostaa si-ten samalla meillä rehusatojen määrää ainarajoittavan lyhyen kasvukauden hyväksi-käyttöä.

Väkirehu lisää tuotoksia

usein ennakoitua

vähemmän

Väki- ja säilörehun välistä korvautumistatoisillaan ei voida arvioida pelkästään yksit-täisille rehuille annettujen laskennallistenrehuarvojen avulla, koska nykyinen rehuar-vojärjestelmä ei huomioi rehujen välisiä yh-dysvaikutuksia. Käytännössä väkirehun li-sääminen säilörehuruokintaan vähentää sa-manaikaisesti sekä säilörehun sulavuuttaettä sen syöntiä, vaikka lisääkin eläimen ko-konaissyöntiä (0,4–0,6 kg ka/kg ka). Liha-naudoilla väkirehulisän korvaussuhde voiolla jopa yksi, jolloin väkirehun lisääminensäilörehuruokintaan ei lisää lainkaan syön-tiä (Joki-Tokola 1998). Yhden kuiva-aine-kilon syönnin lisääntyminen lisää lehmänlaskennallista ry-saantia 1,24. Se vastaanoin 2,8 kg maitotuotokseen tarvittavaaenergiamäärää. Lypsylehmien ruokintako-keissa saatu tuotosvaste on kuitenkin ollutkeskimäärin vain 48 % (=1,35 kg EKM)laskennallisesta vasteesta (Huhtanen1998). Toteutuneen ja laskennallisen tuo-tosvasteen ero johtuu siitä, että väkirehunsuhteellisen osuuden lisääntyminen vähen-

tää perusrehun sulavuutta. Koetulostenmukaan noin 30 % lehmien lisääntyneestäenergiansaannista menetetään ruokinnansulavuuden heikentymisen takia. Toinenepäsuhtaa selittävä tekijä on se, että osa lisä-energiasta suuntautuu maidontuotannonsijasta eläimen kudosvarastoihin. Runsasväkirehuruokinta lisää tunnetusti myös li-hanautojen rasvoittumista.

Suuret väkirehumäärät

Märehtijän ruokinnassa väkirehun osuusvoi vaihdella 40–60 %:iin päivittäin syödys-tä kuiva-ainemäärästä ilman fysiologisiahaittavaikutuksia. Nykyisin lypsylehmienruokinnassa nurmirehujen osuus on lähellä60 %:a. Lihanaudoilla (=sonneilla) väkire-hun käyttö on runsaampaa ja halpa ostovil-ja lisännee väkirehun suhteellista osuutta li-hanautojen ruokinnassa. Runsas väkirehu-ruokinta saattaa äärimmillään johtaa eläin-ten terveysongelmiin (hapan pötsi, juoksu-tusmahan sairaudet ja sorkkakuume), li-sääntyneeseen ympäristökuormitukseen(N ja P) sekä eettisiin ongelmien (märehtijätheikkoja väkirehun hyväksikäyttäjiä).

Runsaan väkirehuruokinnan tutkimus-tarve on naudanlihatuotannossa ilmeinen.Meille sopivia ruokintamalleja ei voida ko-pioida valmiina ulkomailta. Näyttää ilmei-seltä, että sonnien ruokinnassa korkea väki-rehuannostus (66 % päivittäisestä ka-syön-nistä) voi kestää vain osan eläimen kasva-tuskautta ilman haitallisia terveysvaikutuk-sia (maksan vioittuminen). Voimakkaastaväkirehuruokinnasta koituvia haittoja voi-daan edelleen vähentää väkirehun koostu-musta monipuolistamalla ja seosrehuruo-kintaa käyttämällä (Joki-Tokola 1998). Vä-kirehuruokinnan monipuolistaminen joh-taa helposti siihen, että ruokinnassa joudu-taan käyttämään selvästi rehuviljaa kalliim-pia rehuja. Seosruokintojen käyttömahdol-lisuutta rajoittaa tietysti se, että seosrehu-vaunuja on toistaiseksi käytössä vain har-voilla tiloilla.

119

Kirjallisuus:

Huhtanen, P. 1998. Nurmirehu vaatii täydennystä.Leipä leveämmäksi 1/1998: 24–25. ISSN 0356-0813.

Joki-Tokola, E. 1996. Kokoviljasäilörehun käyttöruokinnassa. Säilörehua kokoviljasta. Tieto tuotta-maan 73. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 902.Helsinki: Maaseutukeskusten Liitto. p. 49-56. ISBN951-808-044-5.

– 1998. Naudanlihan tuotantokustannusten alenta-minen. Kotieläintieteen päivät 1998. Maaseutukes-kusten Liiton julkaisuja 924. Helsinki: Maa-seutukeskusten Liitto. p. 137–144. ISBN 951-808-063-1.

–, Aronen, I. & Vehkaoja, H. 1995. Rehunurmentyppilannoituksen ja säilörehun korjuuajankohdansekä väkirehutäydennyksen vaikutukset säilörehunhyväksikäyttöön naudalla. In: Säilörehun laadun javäkirehutäydennyksen vaikutukset naudanlihan-tuotantoon. Maatalouden tutkimuskeskus, Tiedote12/95. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. p.59–70. ISSN 0359-7652.

– & Heinonen-Tanski, H. 1998. Effects of spread-ing tehnique and aeration of slurry on yield, chemi-cal composition, and quality of grass silage.Grassland Science in Europe 3. Debrecen, Hun-gary: European Grassland Federation. p. 741–744.ISBN 963-7177-82-5.

–, Mattila, P., Elonen, P. & Tanni, R. 1998. Naudanlietelannan prosessoinnin ja levitystekniikan vaiku-tus säilörehunurmen satoon, rehun laatuun ja am-moniakin haihtumiseen. Karjanlannan ympäris-töystävällinen ja kustannustehokas käyttö. In: Sipi-lä, I. & Pehkonen, A. (eds.). MMM:n karjanlantatut-kimusohjelman loppuraportti 1995–97. Maa-talouden taloudellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja

87. Helsinki: Maatalouden taloudellinen tutkimuslai-tos. 157 p. ISBN 951-687-018-X

Kemppainen, E. 1989. Nutrient content and fertil-izer value of livestock manure with special refer-ence to cow manure. Annales Agriculturae Fenniae28: 163–284.

Lampila, M., Väätäinen, H. & Alaspää, M. 1987.Korsirehujen vertailu kasvavien ayrshire-sonnienruokinnassa. Maatalouden tutkimuskeskus, Tiedo-te 21/87. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus.p. 1–40. ISSN 0359-7652.

Pipatti, R. 1990. Ammoniakkipäästöt ja -laskeumaSuomessa. Valtion tekninen tutkimuslaitos. Tutki-muksia 711. Espoo: Valtion tekninen tutkimuslaitos.41 p.

Rammer, C., Östling, C., Lingvall, P. & Lindgren,S. 1994. Ensiling of manured crops - effects on fer-mentation. Grass and Forage Science 49: 343–351.

Rinne, M. 1998. Sääkö määrää säilörehun sulavuu-den? Maito- ja me 5/1, Säilörehu-liite. p. 6–7.

Vanhatalo, A., Jaakkola, S., Rauramaa, A., Nou-siainen, J., & Tommila, A. 1996. Kasvuasteen jasäilöntäaineen vaikutus kokoviljasäilörehun laa-tuun. Kotieläintieteen päivät 1996. Maaseutukes-kusten Liiton julkaisuja no 905. Helsinki: Maaseutu-keskusten Liitto. p. 47–51. ISBN 951-808-047-X.

Östling, C.E. 1993. The role of manure and entero-bacteria in silage fermentation. Institutionen för mik-robiologi. Rapport 56. Uppsala: Swedish Universityof Agricultural Sciences. Department of Microbiol-ogy. Genetikcentrum. 33 p. Academic dissertation.ISBN 0348-4041.

120

”Vain selvien kokeitten kautta”

Leila Helaakoski

Pohjois-Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskus, Asemakatu 37, 90100 Oulu

”Pohjoispohjalainen on hidas kaikkeen uu-teen. Ainoastaan suurella kestävyydellä voiselvien kokeitten kautta saada häntä taipu-maan vereksiin menettelytapoihin, muttajyrkästi taipumaton hän ei ole..” todettiin9.11.1855 päivätyssä Keisarilliselle Suo-men Talousseuralle osoitetussa Oulun lää-nin Talousseuralta lähteneessä kirjeessä.Kirje kertoi vuonna 1828 perustetun Talo-usseuran alkuvuosien vaikeuksista ja petty-myksistä, kun valistus ja verekset menette-lytavat eivät olleet tulleet kertakuulemallahyväksytyiksi. Kovin optimistisesti pohjoi-seen alueeseemme ja sen mahdollisuuksiinei suhtautunut myöskään läänin entinenmaaherra Stjernschanz vuonna 1842 tännelähettämässään kirjeessä, jossa hän totesiPohjois-Suomen olevan ”epäilemättämaamme kovaonnisin lääni”. Hänen ana-lyysinsä entisen lääninsä tilasta on melkolohduton, kun hän jatkaa: ”Katsokaa mitenasutus rannikolta alkaen sisämaahan päinharvenemistaan harvenee, miten samallajärjestynyt maanviljelys, sivistys, käsiteolli-suus ja kotoinen mukavuus vähenee, mitensitkeästi säilyy vanhoissa tavoissa pysymi-nen, jokaisen uudistuksen pelko, mielen hi-taus, joka veltosti alistuu siihen ”mikä ontullakseen” käsittämättä että uuttera työ javapautuminen ennakkoluuloista on vauras-tumisen ja valistumisen ainoa lähde.”

Maatalouden alkuvaiheet

Edellä kuvatusta tilanteesta lähdettiin liik-keelle maatalouselinkeinon kehittämisessä

alueellamme. Usko hyvien asioitten eteen-päinviemiseen oli onneksemme luja ja sitävahvisti Suomen Talousseuralta tullut kan-nustava kirje, jossa todettiin, että ”seurat,jotka toimivat yleistä hyvää varten eivätkoskaan saa joutua epätoivoon, vaikka asiatkäyvät hitaasti”. Asiakkaitten suuri muu-tosvastarinta huomioiden silloiset menette-lytavat Talousseuran toiminnassa olivaterinomaiset. Neuvojen jakamisen lisäksi yh-teistä kansaa valistettiin järjestämällä run-saasti myös työ- ja havaintonäytöksiä sekäerilaista koetoimintaa. Kansa uskoi vastakun näki.

Edistämisen kohteet vaihtelivat: ojitta-minen, laidunten järjestely, suonviljely,vuoroviljely, lannanhoito, apulannan käyt-tö, karjan ruokinta joitakin mainitakseni.Uusia viljelykasveja edistettiin perustamal-la havaintoviljelmiä ja jakamalla ilmaiseksisiemeniä. Viljelijöille tehtiin tutuksi mm.peruna, kaura, viljeltävät nurmikasvit, pel-lava, hamppu, rytiheinä, kumina ja erilaisetpuutarhakasvit. Useimmat kasveista saivatyleisen hyväksynnän ja niitä viljellään tänäpäivänä. Jotkut, kuten hamppu ja rytiheinäunohtuivat noustakseen taas uudelleen tek-nologian kehityksen myötä.

Koeaseman perustaminen

Koetoiminnan organisoiminen oli raskastaja ns. kasvinviljelykoeaseman tarve Talous-seuran piirissä tunnettiin ja tunnustettiinyleisesti. Syyskokouksessa vuonna 1918 Ta-lousseuran sihteeri tiesi vihdoinkin ilmoit-

121

taa, että valtion taholta oli katsottu mah-dolliseksi saada alueelle suurempi kasvinvil-jelyskoeasema, jos sellaista pidettiin tar-peellisena. Ilo viestistä oli suuri ja johtokun-ta valtuutettiin heti ryhtymään kaikkiin asi-an vaatimiin toimenpiteisiin.

Huhtikuussa 1921 maataloushallituk-selle jätettiin anomus koeaseman perusta-misesta. Samana vuonna maatalousnäytte-lyn aikaan pidettiin kokous, jossa asiaa taaskäsiteltiin ja kokouksen lopulla pantiinalulle rahankeräys asemaa varten. Myösmaamiesseuroja kehotettiin toimeenpane-maan keräyksiä, iltamia, myyjäisiä yms. asi-an hyväksi. Oulun läänin meijeriliiton väli-tyksellä kehotettiin osuusmeijereitä luovut-tamaan osa vuosiylijäämästään koeasema-rahastoon.

Ratkaisevan käänteen koeasemahankesai, kun Raahe oy vuonna 1922 tarjosi Ruu-kista Greuksen tilan ostettavaksi asemaavarten. Kun eduskunta oli myöntänyt tar-peellisen rahasumman tilan ostamiseen jatoiminnan aloittamiseen, päätettiin kauppasyksyllä 1924. Seuraavan vuoden alusta toi-minta käynnistyi.

Talousseuran työ koeaseman aikaansaa-miseksi osoittaa, mikä merkitys tälle laitok-selle on kautta aikojen annettu alueenmaanviljelijöiden keskuudessa. Tämä mer-kitys ei ole muuttunut, vaikka toimintaym-päristö on tyystin toinen tänä päivänä.

Jo aseman alkuaikoina todettiin myös,että ”koeaseman merkitystä Pohjois-Poh-janmaan maataloudelle lisää se seikka, ettäsen läheisenä naapurina samaisen Greuksentilan tiluksilla on Pohjois-Pohjanmaanmaamieskoulu”.

Vaikka Maatalouden tutkimuskeskuson 100-vuotias, on sen toiminta koettumaakunnassa ensisijaisesti konkretisoitu-van juuri paikalliselle tutkimusasemalle,huolimatta siitä, että esimerkiksi alueellem-me suurimmat maatalouden rahavirrat tuo-va lypsykarjatutkimus täältä on jo vuosiapuuttunut. Koeasema on nyt toiminut 74täyttä vuotta ja näiden vuosien aikana tut-kimuksen ja käytännön elinkeinon välisetsuhteet ovat olleet hyvät ja vuoropuhelu ontoiminut. Mahdollinen kritiikki on usein ol-

lut laitettavissa sen yleisen ilmiön tiliin, jon-ka mukaan maatalouden menestyksen het-ket ovat viljelijöiden omaa ansiota ja kun onmennyt huonosti, on tutkimuksesta ja neu-vonnasta haettu syntipukkia.

Tämä vuosikymmen on ollut kiivastamuutosten aikaa ja nyt viimeksi vielä EU-jäsenyys on kasvattanut sekä käytännön vil-jelyn että tutkimuksen, neuvonnan, jalos-tuksen että kaupan haasteita. Näihin haas-teisiin on vastattu tutkimusasemalta ha-keutumalla tiiviiseen yhteistyöhön mm.Oulun yliopiston kanssa yhteisten tutki-musten muodossa. Oulun Maaseutukes-kuksen neuvojia alettiin myös siirtää tutki-musaseman yhteyteen jo kuluvan vuosi-kymmenen alussa paljon ennen kuin muu-alla alettiin edes puhua vastaavasta.

Olemme saattaneet havaita, että täälläon tartuttu ennakkoluulottomasti uusiinasioihin heti, kun niistä on ympäröivässäyhteiskunnassa ollut vasta merkkejä havait-tavissa. Esimerkkinä jo monta vuotta sittenaloitetut ja ammattitaitoisesti, uskottavastija huolella suoritetut luomututkimukset,ruokohelpikokeet, kuituhamppu, tyrni,aromikasvit ja monet muut uudet tai tulos-sa olevat asiat.

Tulevaisuuden haasteet

Tulevaisuudesta tiedämme, että haasteetelintarviketuotannolle eivät ole loppuneet,vaikka maassamme ei enää vuosikymme-niin ole ollut ruuasta pulaa. Paineet tuotan-non kilpailukyvyn suhteen ovat kovat ja ko-venevat EU:n mahdollisen itälaajenemisensekä Agenda 2000:n myötä. Samoin lisään-tyvät erilaiset yhteiskunnan ja kuluttajienvaatimukset kestävästä kehityksestä ja tuo-tannon eettisyydestä.

Suomella ei kansakuntana ole varaa luo-pua omavaraisuudesta keskeisimpien elin-tarvikkeiden suhteen missään olosuhteissa.On selvä, että vallitsevassa toimintaympä-ristössä maatilojen määrä vähenee yksikkö-koon kasvaessa. Nykyisellä yleisesti viljelys-sä olevalla kasvilajivalikoimalla tapahtuvas-

122

ta rakennekehityksestä huolimatta osa pel-loista jää viljelemättä. Tähän meillä ei olisivaraa vaan yhdessä jalostavan teollisuudenkanssa olisi löydettävä niille kannattavaahyötykäyttöä.

Maailman menon kiihtyvä tahti nostaaesille myös sen kiusallisen tosiseikan, ettätutkimuksen hyödyntäjät eivät enää voiodottaa vuosia saadakseen vastauksen tä-män päivän ongelmiin. Tämän seurauksenatutkimuksen on osattava ennakoida tuleviakehityssuuntia ja hakea jo etukäteen vasta-uksia kysymyksiin, joita esitetään vastakahden-viiden vuoden kuluttua. Näin me-netellen kaikki tutkimus ei voi tietenkäänosua aina maalitauluun ja systeemin, lähin-nä rahoittajien olisi jaksettava se ymmärtääja hyväksyä.

Toista vuosisataansa aloittava Maata-louden tutkimuskeskus ei tule pääsemäänhelpolla asiakkaiden tarpeiden kasvaessa jamuuttaessa muotoaan sekä tullessa yhä mo-nimutkaisemmiksi. Toisaalta tulevaisuustuo myös mahdollisuuksia; maatalouden

sektorin kaventuessa kansantaloudessa onyhä suotavampaa hakeutua mukaan muunelinkeinoelämän verkostoihin lisäarvon saa-miseksi. Vanhat raja-aidat ja ennakkoluulotuusia yhteistyökumppaneita haettaessa onsyytä unohtaa. EU:nkin hyväksymä ns.pohjoinen ulottuvuus nostaa esiin myöspohjoisen mahdollisuudet ja velvollisuudetelintarviketuotannossa uudella tavalla jahaastaa vahvasti myös maataloustutkimuk-sen. Kuten historiallinen katsaus alussaosoitti, pohjoisessa elämänpiirissä on ainaarvostettu ”selkeitä kokeita” ja siis tutki-musta, koska täällä on monia muualla suo-tuisempina ilmeneviä elämisen ehtoja jou-duttu korvaamaan kekseliäisyydellä ja ko-keilemalla uusia ratkaisuja. PohjoisessaSuomessa arvostetaan korkealle varsinkintutkimusta, joka auttaa meitä menesty-mään täällä ja joka koituu alueella asuvienhyödyksi. Sellaista tutkimusta me olemmemyös valmiit tarvittaessa voimallisesti puo-lustamaan.

123

31600 JOKIOINEN

Julkaisun sarja ja numeroMaatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja.Sarja A 40

Julkaisuaika (kk ja vuosi)Lokakuu1998

Tutkimushankkeen nimi

Toimeksiantaja(t)Maatalouden tutkimuskeskus

NimikeTutkimusta pohjoisella ulottuvuudella – MTT 100 vuotta. Tutkimusasemapäivät,25.7.–7.8.1998. Esitelmät.

Tekijä(t)Riitta Salo (toim.)

Avainsanat

Toimintayksikkö

ISSN ISBN

1238-9935 951-729-519-7

Tuloksia voi soveltaa luomu-viljelyssä

Sivujas. 123

Myynti:MTT tietopalveluyksikkö, 31600 JOKIOINEN

Puhlin (03) 4188 7502

Telekopio (03) 418 8339

Hinta70,00 + alv

Tiivistelmä

Julkaisija

Yliopistopaino 1998ISBN 951-729-519-7

ISSN 1238-9935