-
TP 1
Aki ja Heli ovat antaneet keräilylle kasvot - ja hinnan
Kaikki keräilijät tuntevat Palsanmäen pariskunnan - toki heidät
tuntevat kaikki muutkin! Vaikka huutokauppapariskunnan käsien läpi
kulkee suuri määrä antiik-kia, arvoesineitä ja kaikenlaista
keräilytavaraa, itse he ovat pitäneet päänsä kylmänä keräilyn
suhteen.
Parasta antia Hirvaskankaan huutokaupassa ovat olleet Helin omat
huudot, jotka hän hoitaa kirjanpidon ohensa.
Kaikki myyntiin tuodut tavarat menevät huutokaupan kautta.
Taannoin oli myynnissä italialainen Piaggio Ape-50 -tavaramopo,
johon Aki oli iskenyt silmänsä:
– Olishan se tehnyt mieli ostaa itselle, mutta tuli mieleen,
että millä ajalla minä sitä kerkeen ajamaan, huutokauppakeisari
kommentoi.
Kotikokoelmia ja -museoita ylläpitävät keräilijät käyttävät
Palsanmäen huuto-kauppahintoja vertailupohjana omien esineidensä
arvon määrittämisessä. Käytän-nössä sukupolvien ajan samassa
perheessä olleet tavarat mielletään huomattavasti arvokkaammiksi
kuin mitä huutokaupassa on toteutunut. Syy tähän piilee siinä,
et-tä omissa esineissä on mukana huomattava tunnearvo, jota ei voi
edes rahassa mi-tata.
Risto Pynnönen
Keisarillinen yrittäjäpariskunta Aki ja Heli Palsanmäki ovat
Venla- ja yrittäjäpalkintosa ansainneet. Työtä tehdään viikon
jokaisena päivänä.Perjantai-iltana ratkeaa, onko tullut voittoa vai
tappiota. Kesäkuun 3. päivän iltana tyytyväisyys loisti kummankin
kasvoilta.
Kaikki peliin! Aki heittäytyy tunnelmaan mukaan. Tässä on
esittelyssä kaunisäänisellä mes-sinkikellolla varustettu setolkka,
jonka käyttötarkoitus ei ollut kaikille tuttu. ”Vasarahinta” 54
€.
Saarijärven SuviSaarijärvi-Seura r.y:n kesälehti 2016
-
2 3
Saarijärvi Seuran kotiseututyös-sä tavoitellaan laaja-alaista,
rajat ylittävää yhteistyötä seutukun-nan ja pohjoisen Keski Suomen
muiden toimijoiden kanssa sekä pääkaupunkiseudulla toimivien
Saarijärven Lossin ja Pääkaupun-kiseudun Keskisuomalaiset ry:n eli
Metsopolin kanssa.
68. vuottaan toimiva yhdis-tys on tyytyväinen voidessaan
julkaista 8. Saarijärven Suvi kesälehden Sampo/Saarijärveläi-nen
lehden myötävaikutuksella. Kesälehti nauttii saadun palaut-teen
mukaan arvostusta.
Toiminnan pääpaino on Saa-rijärven historiallisesti vahvan ja
laajalti tiedostetun kulttuuripe-rinnön vaalimisessa ja sen
hyö-dyntämisessä tulevaisuutta kos-kien. Siksi onkin merkittävää,
että
Saarijärven kaupunki on ryh-tynyt yhdistyksen aloitteesta
laa-timaan Saarijärven kaupungin kulttuuristrategiaa.
Saarijärvi Seura pyrkii toimi-maan kaikkien saarijärveläisten
hyväksi.
Hannu Luotola
Saarijärvi-Seuran edustajisto 2015-2016 Puheenjohtaja: Jouko
Tukiainen
Yleisedustajat: Pekka Länsisalo, Eija Viitanen,
Esa Hakkarainen
Hännilä, Ranta-Hännilä: Elina Rutanen ja Eero Hirvonen
Kalmari: Pirjetta Nyrönen ja Saara Iso-Ahola
Kekkilä: Meeri Hytönen ja Eila Peura
Kolkanlahti: Sirkka Miettinen
Konttimäki: Maria Harju
Lannevesi: Esko Talvilahti ja Martti Takalo
Lehtola-Muittari: Helena Salokivi ja Tuula Kuhno-Vuori
Linna-Rahkola: Risto Pynnönen ja Leena Kuhno
Mahlu: Pirjo Leppämäki
Pajupuro: Eila Rimmi ja Marja Piesanen
Pylkönmäki: Hannu Talaskivi ja Juha Lehtonen
Tarvaala: Eino Hyvärinen ja Markku Koskenlahti
PÄÄKIRJOITUS
Saarijärven Paavoksi valittu Lauri Koskinen on mo-nen kirjan
mies sekä kirjoittajana että taustavoima-na. Mieleisimpänä
aikaansaannoksenaan hän pitää Saarijärven murteen opas -
Soarijärvem murtee' opas -kirjaa, jonka kirjoittaja on Pentti
Kähkönen. Kuva: Risto Pynnönen.
Saarijärven Suvi on Saarijärvi-Seuran tiedotuslehtiToimitus:
Saarijärvi-Seuran julkaisujaosto. Päätoimittaja Risto Pynnönen.
Taitto ja ulkoasu: Sampo-lehtiPaino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki,
2016
Kotiseututyön ajankohtaisia asioita
”Saarijärven Paavoksi voidaan valita mies tai nainen.
Valintaperusteeksi on asetettu uupumaton ponnis-telu kotikunnan
hyväksi, sen nimen tunnetuksi teke-minen sekä sosiaalinen
mielenlaatu.Sektori, jolla valittava on elämäntyönsä suorittanut ja
saavuttanut nimeämisen perusteena olevat vaati-mukset, ei ole
millään tavoin rajoitettu.”Saarijärven Paavoksi 2016 esitän
valittavaksi Lauri Koskisen.
Vuonna 1944 Saarijärvellä syntynyt kauppatietei-den maisteri
Lauri Koskinen on vuoden 1988 pa-luumuuttaja, jonka työurasta 25
vuotta kului Etelä-Suomessa.
Koskisen kotiseutunsa hyväksi tekemää työtä voi kuvailla
sanoilla monipuolisuus ja uutteruus.
Saarijärvi Seuran toiminnassa hän ollut mukana vuodesta 1989 ja
seuran johtokunnassa yhtäjaksoi-sesti vuodesta 1990 lähtien – siis
yli neljännesvuosi-sadan.
Pentti Kähkösen teoksen ”Nälkämaan lapset” myötä Koskinen
ajautui mukaan seuran julkaisu-toiminnan vetäjäksi, mitä vastuuta
hän edelleen kantaa.
Saarijärveläisjuurinen Minna Torppa kokosi yh-teistyössä
julkaisutoimikunnan kanssa Vuoden 2012 kotiseutukirjan, ”Kylillä
kummittelee”. ”Saa-rijärvi Soi” on viimeisin Minna Torpan
kirjoittama Saarijärvi Seuran julkaisu CD levyineen. Tekeillä on
Lauri Koskisen kanssa paikannimikarttakirja.
Kotiseutuneuvos Ilta Ikkalan aloitteesta Koski-nen
toimikuntineen kokosi kyläkirjan ”Mahlun mä-kilöillä”. Kyläkirjoja
on Mahlun lisäksi tullut Kalma-rista, Pyhäjärveltä, Lannevedeltä,
Lehtola-Kosken-kylältä ja Linnasta. Varma tieto on, että seuraava
tu-lee Konttimäeltä. Koskinen on koonnut Paavon Po-jat Säätiön
kustantaman ”Manttaalikunta Saarijär-vellä” historiikin.
Avarakatseinen Koskinen on laajentanut kotiseu-tunäkökulmaansa
aina maapallomme ulkopuolelle johtaen vuodesta 1989 Saarijärven
tähtitieteellinen yhdistys Halley 85:ttä. Hän on käynyt kuutta
täydel-listä auringonpimennystä katsomassa: Ilomantsis-sa, Unkarin
Balaton järvellä, Sambiassa, Turkissa, Kiinassa ja Australiassa
unohtamatta mainita Saari-järveä noissa maailmankolkissa. Arvo
”Arkki” Kuu-selan kanssa Koskinen toteutti Saarijärvellä ”Ar-kin
polun” nimellä aurinkokunnan pienoismalli-vaelluskohteen.
Toisessa ääripäässä Koskinen on perehtynyt ko-tiseutuihmisen
sisimpään eli DNA-sukututkimuk-seen. Hän perusti vuonna 2006
erityisen Finland DNA- vertailuprojektin parin amerikansuomalai-sen
avustajan kanssa. DNA -sukututkimus on Suo-messa suhteessa
väkilukuun maailman suosituinta. Maaliskuussa 2016 jäseniä oli 6
300. Koskinen toimii projektissa administraattorina.
Koskinen on toiminut vuonna 1999 Karstulassa perustetun
Poikosten sukuseuran sihteerinä vuo-desta 2001 lähtien.
Kotiseututyön ruohonjuuritasolla Koskinen on toiminut Mäntylän
kylätoimikunnan puheenjohta-jana vuodesta 1989 lähtien. Tuloksista
voidaan mai-nita kevyen liikenteen väylä ja uimarannan varus-teet.
Jääkiekkokaukalokin on saatu aikaan, minkä perkaamisessa viime
talvena 25 asteen pakkasessa oli mukana turvapaikanhakijoita.
Koskinen on toiminut aktiivisesti suoluonnon turvekerrostumien
hävittämistä vastaan muun mu-assa ”Pelastetaan reittivedet”
yhdistyksen mukana.
Koskisen osoittamat 70-vuo tis päivänsä onnitte-lurahat 3 600
euroa pelastivat viime hetkellä Rutas-Matin Maapallopatsaan
Mahlulla.
Erään Saarijärvi Seuran kokouksen ideana perus-tettiin vuoden
2005 alusta kansalaisopistoon Mur-repiiri, jonka vetäjänä Koskinen
toimii. Murrepii-rin yksi aikaansaannos on Saarijärven Paavo
-runo-julkaisu ”Poaval” paikallisella kielellä, mistä Harri Tapper
teki ”oman näköisensä”. Saarijärven kirkossa jouluevankelium on
luettu murrepiirin murrenta-mana monet vuodet.
Parhaillaan on menossa satojen vanhojen pai-kannimien
pelastaminen unohdukselta. Kuluvana vuonna paikallinen yrittäjä
kirjailee käyttötekstiile-jä murrepiirissä murteistetuilla
sanonnoilla.
Koskinen on hengen kulttuurin lisäksi harras-tanut ruumiin
kulttuuria: mittavan marjasaaliin hankkiminen, polttopuiden teko,
talvella lumityöt ja pitkänmatkan hiihto. Pienet hyötyajot kuuluu
tehdä mieluummin pyörällä kuin autolla. 30 asteen pakkanen on aina
haaste, ei este!
Lauri Koskisella on Saarijärven Paavon nimeämi-sen perusteina
olevat kriteerit: uupumaton ponnis-telu kotikunnan hyväksi ja sen
nimen tunnetuksi tekeminen.
Hannu Luotola
Lauri Koskinen –Saarijärven Paavo 2016Parempi pyy pivossa –
- kuin kymmenen oksalla. Tästä olemme yhtä mieltä, eikö? Mutta
missä se pyy on parempi?
Tätä olen kysynyt kymmeniltä, ellei sadoilta ihmisilta vuosien
mittaan. Vastaukseksi on tullut laukkua, reppua, taskua ja vaikka
mitä. Vääriä vastauksia kaikki. Oikea vastaus on kouraus – eli se
määrä rukiin korsia, mikä kerralla saadaan sirpillä leikattua.
Leik-kaaja laski pivot, ja yleensä yhteen lyhteeseen laitettiin
yhdeksän pi-voa. Näin ollen lyhteistä tuli samankokoisia ja ne
riihen parsilla kui-vuivat yhtä aikaa ja tasaisesti.
Nyt sitten ymmärrätte tämänkin: ”Parempi on pivollinen lepoa
kuin kahmalollinen vaivannäköä.” (Raamattu, Saarnaajan kirjan lu-ku
4:6; vuoden 1933 käännös)
Entäs tämä: ”Mikä Mariana (25.3.) maloilla, se vappuna vaoilla”.
Sama sana esiintyy vanhassa Raamatun käännöksessä vuodelta 1933,
kun todetaan, että ”ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä
näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.” (Luuk. 6:42).
Tämän lehden sivuilla on sanaa ja kuvaa vanhoista esineistä ja
asi-oista. Nähtävänä on myös malka, joka on siis koverrettu
kattolauta. Sen muotoinen, että vesi valui siitä alas, eikä
levinnyt saumoista ka-ton alusrakenteisiin. Oli 1900-luvun
alkupuolella varmaan hyvinkin tuttu sana ja asia
maalaispihapiirissä. Malka ja siihen liittyvä kuva-teksti
julkaistaan Saarijärvi-Seuran kotisivulla.
Nämä alkusanat siksi, että paljon on jäänyt vanhoja sanoja ja
tar-vekaluja pois tietoisuudestamme. Siitä syystä, että niitä
esineitä tai asioita ei enää nykyään ole silmissämme. Suuri osa
maanviljelyssa-nastosta on koneellistumisen myötä uudistunut niin,
että vanhoja nimiä ei enää tarvita. Ei ole käyttöä sitkaimille,
puohtimelle, vars-talle, haasialle eikä huosiaimelle.
Onpa jokunen vanha ilmaus päätynyt uuteen käyttöön, luonte-vasti
ihan: Rekka, jonka näemme tukkilastissa tiellä, on alun perin ollut
hevosen parireen päälle rakennettu kehikko, jolla ajettiin
tal-visaikaan heinäkuormia etäisiltä suoniityiltä. Lusa on käytössä
pa-peritehtaalla leikkaustyökaluna, mutta alkuperäinen lusa on
ollut tarpeen, kun irrotettiin rungosta petäjän jälsikerrosta
pettuleivän raaka-aineeksi. Saarijärvellä kyseinen tarvekalu
tunnettiin ”nylyki-menä”.
Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että petäjäistä leipää on
Suomessa viimeksi syöty vuoden 1918 kevättalvella, kun
itsenäisty-misen myötä viljan tuonti Venäjän mustan mullan alueelta
tyrehtyi. Suomen maataloustuotanto oli suunnattu karja- ja
maitotalouteen, koska voi oli kysytty ja hyvähintainen
vientiartikkeli, erityisesti Eng-lannin markkinoilla.
Tässä ja nyt kiitän omasta ja Saarijärvi-Seuran puolesta kaikkia
niitä yksityisiä henkilöitä ja yhteisöjä, kyläyhdistyksia ja
maamies-seuroja, jotka ovat omalla ajallaan ja kustannuksellaan
keränneet ja säilyttäneet kukin pienen palan menneistä ajoista
tähän päivään ja tuleville sukupolville.
Kaikissa kokoelmissa on aarteita, kaikki erilaisia. Oman
maus-teensa tuovat tunnistamattomat esineet – ne ovat osoitus
siitä, että esine on elänyt pitempään kuin tieto.
Uudenveroinen, käyttämä-tön, sepän tekemä tarvekalu löytyi
Salonsaaren Salon per-heen museoaitasta. Kokonais-pituus vajaa
puoli meträ, taot-tu kärkiosa kymmenisen sent-tiä. Jos joku tietää,
ilmianta-koon itsensä ja tietonsa Saa-rijärvi-Seuraan tai museolle,
saadaan tieto talteen.
Risto Pynnönen
-
2 3
Ähtävänlahden isäntä Veikko Leppämäki on monen toimen mies. On
nuorisoseuraa, urheilua, maanviljelystä, teatteria, mahtihäitä - ja
maamoottorimuseo. Ja on pihapiirissä myös suvun oma museo, entinen
asuinrakennus: seinät, lattiat, hyllyt täynnä perheen
historiaa.
Sanat eivät riitä kerto-maan, niin paljon on nähtävää ja
kuultavaa vanhan maalaistalon pi-hapiirissä. Oma lukunsa on
Amerikan mallilla tehty van-ha päärakennus, joka on entisai-kojen
ensimmäistä elementtitek-niikkaa: seinät ja koolaukset
esi-valmistettu maassa ja hevosilla vedetty kerralla pystyyn talon
ke-hikoksi.
Sukumuseon teemaksi on Veikko Leppämäki on muotoillut ”Maatani
mä rakastan”. Näyttely luotaa perheen Amerikan-kävijän, Haniel
Leppämäen aineistoa, jo-hon kuuluu harvinainen kello, sa-moin
tukevatekoinen matka-ark-ku. Myös suvun muita saavutuksia ja
kunniakirjoja on nähtävillä.
Ruumislauta ja pärehöylä
– Tuolla ne olivat, ruumislauta ja pärehöylän runko, riihen
takana, vuonna 1998. Siitä tämä sai al-kunsa, tarinoi
maamoottori-ide-an isä, Veikko Leppämäki.
Nyt on kaiken kansan nähtä-villä toistasataa moottoria, osa
toimii maalla, osa vedessä. On maamoottoreita, venemootto-reita,
pumppumoottoreita, jopa höyrymoottori, joka kaikessa ko-meudessaan
on museorakennuk-sen pihamaalla.
– Näyttelyn taustavoimana on Saarjärven kansalaisopiston
Moottorit kuntoon -vuosikurs-si, joka on pyörinyt yhtä mittaa jo 17
vuotta. Osallistujia on kes-kimäärin 25 - taitaa olla opiston yksi
suurimmista ryhmistä, Lep-pämäki kertoo.
Periaatteessa maamoottori-museo on aina auki, mutta käy-tännön
järjestelyjen kannalta on siirrytty tilauspalveluun, eli ryh-mille
esitellään museo ja moot-torit ennalta sovitun aikataulun
mukaan.
Syytä on ennakkovaraus teh-dä, niin paljon tarinaa ja tietoa on
tarjolla jokaisesta moottoris-ta, pumpusta, puhalluslampusta ja
vaikka mistä.
Ei ole jokamiehen tietopankis-sa, että: ”Tämä on 1940-50
-luku-jen taitteesta viimeinen Rosen-lewin konepajan maamoottori,
Veto, kymmenen hevosvoimaa, kierroksia 1000/minuutissa.”
Tai salaperäinen BV - tulee ni-mestä Bröders Vilen –
kuumakie-huntamoottori, jossa venttiilin-ohjaimet ulkopuolella.
Tähän-kin liittyy erikoinen tarina: On alunperin amerikkalaisen
John
Deeren valmistaman Waterloo-moottorin lisenssikopio, jota
val-misti Veljekset Vilenin mootto-ritehdas Kokkolassa. Suurin osa
tuotannosta meni sotakorvauk-siin, mutta lopulta tavaraa oli
tar-jolla kotimaiseenkin kysyntään.
Kalajärven kalaseura
Oma tarinansa on sekin, että Mahlun maamoottorimuseon
taustavoimana toimi Kalajärven kalaseura.
-Pääsylipputuloilla ostetaan läheiseen Kalajärveen
virkistys-kalastukseen lohta ja siikaa, my-häilee Leppämäki, kova
kalamies itsekin.
Kalaan liittyvästä yhteydestä kertoo navetan, eli maamootto-
rimuseon, seinässä komeileva ni-mikyltti ja suuren kalan
profiili.
Risto Pynnönen
Maatani mä rakastan –ja maamoottorimuseota
Salaperäinen BV-moottori pitää sisällään kokonaisen tarinan.
Hyvä, et-tä on täällä tallessa!
Veikko Leppämäki ja vuodelta 1929 ruotsalaisvalmisteinen
Munktell-höyrymoottori, jossa vesitilaa 500 litraa. Taustalla
kansan kielellä Mör-kö-Majorina tunnetun piikkipyörätraktorin
takapyörää.
MM-Museo: Pärehöylä ja Zetor 25 A ovat museon vetonauloja.
-
4 5
Hännilän ja Pajupuron rajamailla sijait-sevassa Kuusiston
talossa on kotiko-koelma, johon on kerätty suvun vanhaa esineistöä
reilun sadan vuoden ajalta. Pi-hapiirin reunaan rakennetussa
riihimu-seossa on Jooseppi Pohjolan (1873 – 1945) puusepän verstaan
ainutlaatuisia työka-luja. Kokoelman tekee erikoiseksi se, et-tä
valmiiden tuotteiden, tuolien, sänky-jen, kanteleiden, viulujen ja
rukkien lisäk-si tallessa ovat kaikki työkalut, joilla ne on tehty.
Ja työkaluihin liitty vielä suurempi erikoisuus: Ne ovat kaikki
itse tehtyjä. On kierrepuristimia, nahkapuristimia,
ruus-tukkipuristimia, höyläpenkki ja paljon muuta. Kaikki puusta,
kaikki omatekemiä.
Kokoelmassa on keskeneräinen kante-le, jossa Jooseppi Pohjolan
nimikkolyyra ja takatuessa vieläkin kiinni puupuristin. Omanlaista
osaamista on vaatinut myös puupalkeiden teko. Niitä on tallessa
kak-sin kappalein, kumpikin erilaisella toteu-tuksella.
Pohjolan miesten kätevissä käsissä syn-tyi myös kiesejä, rekiä,
sahroja ja pärekop-pia – ja työkalut niiden tekemiseen.
Risto Pynnönen
Lannevedellä, kylän kupeessa, sijaitsee Ir-ja Temosen omatekemä
museo. Pie-ni, mutta runsas. Pinta-alaa on ehkä viisi neliömetriä,
mutta se kaikki on tarkkaan käytetty hyväksi.
Esineistön lisäksi museokokemukseen kuuluu selkokielinen
selostus jokaisesta ta-varasta. Toisista kaluista Irjalla on
enemmän tietoa, toisista vähemmän. Kantavana voima-na tarvekaluissa
on oma tuotanto, omateke-miä työkaluja, puristimia, nuijia,
varstoja ja vaikka mitä. Suurin osa esineistä on Irja Te-mosen, os.
Lampinen, vanhasta kodista, Paju-puron Kaura-ahosta.
Kotimuseon tavaroita on ollut nähtävänä ja arvuuteltavana
Lanneveden koululla ja päi-väkodissa.
– Suurella mielenkiinnolla kaikkia on tut-kittu, mutta se on
sanottava, että nykyajan lapset eivät enää tunne eivätkä tiedä
entisajan esineitä, Irja toteaa.
Risto Pynnönen
Sirot rukit ovan kovan käytön jäljiltä ilmeisesti tulleet
korjattavaksi, mutta ovat jääneet sil-le tielleen.
Joosepin kanteleet ja työkalut
Kotitekoiset kierrepuristimet kanteleen kan-sien
yhdistämiseen.
Ennennäkemätön tarve-esine on kokonaan puusta tehty
puhallinpalje.
Irjan täsmämuseo
Irja Temonen täsmämuseonsa ovella esittelemässä käsintehtyä
perunalapiota ja puuäm-päriä.
Keskisuomalainen nivelvarsta, hakku ja omatekoinen puunuija,
jolla iskettiin aidan-pylväät maahan.
Vanhan ajan monitoimityökalu: Vasara, kirves ja sorkkarauta
samassa. Tehdastekoinen, mutta idea hyvä ja toteutus tukeva.
-
4 5
Karstulan kupeessa, Karajoen varrella sijaitsee Seppälän talo.
Ympärillä on soita, järviä ja metsää. Jaakko Poikonen (s. 1935) on
asunut ja elänyt tässä maisemassa koko ikänsä. Ahkera ja käsistään
kätevä kun on, siirsi sitten eräänä kesänä vaimonsa kotitilalta
Pylkönmäeltä käytöstä pois jääneen aitan omaan pihaansa. Toimenpide
kesti 100 päivää.
Aitan siirtäminen oli harkittu teko. Sa-moin sen sisustaminen,
sisäparvet ja hyllyt. Tarkoitus oli pelastaa paitsi raken-nus, myös
suuri määrä maa- ja metsäta-loustyökaluja, joita oli kertynyt
nurkkiin ja tilapäisiin varastoihin. Nyt, kolmisen-kymmentä vuotta
myöhemmin, voidaan sanoa, että toimenpide oli paitsi tarpeelli-nen,
myös onnistunut.
– Turvemyllyn pelastin Pylkönmäeltä. Pensaikosta näkyi vähän
rattaita, ei yhtään enempää, Jaakko Poikonen muistelee.
Turvetyökalut ovatkin hyvin edustettui-na Jaakon aittamuseossa.
On ojankaivuu-kuokkia, turvepiiluja ja -talikoita. Entisai-kaan
turvetta käytettiin eläinten kuivik-keeksi navetassa.
Kovelimet ja leimakirveet
Oma lukunsa on metsätyökalujen kir-jo. Läheisessä Karajoessa
uitettiin tukke-ja kaiket kesät ja puutarvaran saamiseksi ja
merkitsemiseksi tarvittiin monenlaista tarvekalua. Kaatotyömaalla
oli käytössä justeerit ja kaarisahat. Veden äärelle tukit vietiin
hevospelissä, yhdistelmällä etureki, takareki, ja ronkkelit,
tietysti.
Lanssilla tukit mitattiin ja merkittiin. Tarvittiin jakosakset
ja leimakirves, jolla eri yhtiöiden puut yksilöitiin uittoa ja
kul-jetusta varten. Lisäksi oli käytössä koukku-kärkinen kovelin,
jolla pölkyn päähän pyö-räytettiin kuoreen viiru; näin tukki oli
tun-nistettavissa vedässäkin. Viimeiset uitto-puut kulkivat
Karejoen juoksussa 1960-lu-vun alussa.
Risto Pynnönen
Karstulassakin kerätään!Karstulan Jyväslahden torpasta
pilkot-tiin tyttärelle maapaikka 1900-luvun alussa. Näin perustetun
Puromäen talon isäntänä oli ensin Risto Taipale ja sittem-min tämän
poika Armas, joka oli taitava kirvesmies Heidän jäämistöään on nyt
tal-tioitu talon pihapiirin aittarakennukseen. Asialla on ollut
Armaksen (1904 –1989) ty-tär Erja Taipale, joka nyt on talon
omista-ja. Pieni ja siisti aittakokoelma liittyy ra-kentamiseen,
nikkarin välineisiin ja met-sätyökaluihin. Erikoisuutena on
päära-kennuksen tuvassa kunniapaikalla oleva suutarin
nahkapuristin, jota on moneen kertaan arvuuteltu, mikä on, ja mihin
sitä on käytetetty.
Risto Pynnönen
Erja Taipale ja pistelin. Tällä leivän rei’ittimellä voi olla
muitakin nimiä, mutta pistelin on oikein sanakirjassa mainittu.
Erjan välineestä puuttuu muutama piikki, mutta nyt, kun
käyt-tötarkoitus on selvinnyt, korjausmies on jo kutsuttu.
Poka- eli jännesahoissa oli erilaiset terät käyttötarkoituksen
mukaan.
Tuvan seinässä kunniapaikalla on suuta-rin nahkapuristin.
Leukojen väliin kiristettiin kaksi nahanpalaa, joihin naskalilla
pistet-tiin reiät ennen ompelemista.
Jaakko Poikonen ja sadan päivän aitta
Suokuokkakokoelmassa on Jaakon käyttä-mä pitkävartinen ylimpänä.
Alimmaisena pieni pala maailmanhistoriaa: Pieni kuok-ka, joka
löytyi venäläisten v. 1915 linnoitus-työmaan aikana käyttämästä
asuintalosta.
Turvemylly eli turvelehkun repijä, jolla kui-vatut turvepaakut
hajoitettiin kuivikkeeksi.Taustalla kaksi kirnua, katonrajassa
leipä-varras eli vaikkana ja seinustalla suorapiik-kinen
rullaäes.
Maamiehen kalenterista löytyi selkeäsanai-nen ja -kuvainen
ilmoitus Vako-Villestä. Yk-sivantainen kylvökone, joka on tallella
lä-hes kaikissa vanhoissa taloissa, vieläkin!
Jaakko Poikonen aittansa edustalla. Kädessä puurakenteiset
jakosakset eli kaulain, jossa mitta-asteikko vie-lä tuumina. Tämän
kaulaimen as-teikko olottuu 24 tuumaan, eli 61 senttimetriin.
Entisaikaan puut mi-tattiin englantilaisilla mitoilla, tila-vuuden
yksikkö oli kuutiojalka.
-
6 7
Kalmarin kylän Mikkolanahon talosta lohkaistiin maa-alue vuonna
1919 lainajyvästön tarpeisiin. Paikalle nousi tukevatekoinen
hirsirakennus, joka toimi virassaan vuosikymmeniä. Talon toisessa
päässä oli erillinen tila, jossa oli palontorjuntavälineistöä,
tarpeellisia nekin.
Saarijärvellä oli aikoinaan kaik-kiaan 18 viljamakasiinia.
Nii-tä perusti ja ylläpiti paikallinen manttaalikunta.
Lainajyvästöjen eli viljamakasiinien tehtävä oli nälänhädän
estäminen ja lievitys. Saarijärvellä jaettiin vuoden 1868
nälkätalvena 84 tynnyriä ruis-ta ilman takaisinmaksuvelvoitet-ta.
Normaali toimintaperiaate oli antaa siemeniä lainaksi kevääl-lä ja
maksaa takaisin viimeistään joulukuussa kolmen kapan kas-vulla
tynnyriä kohti eli 10 prosen-tin korolla.
Maailma muuttuu, Kalmaris-sakin. Aikaa myöten lainajyvästö
menetti merkityksensä, jyvähin-kalot purettiin. Rakennus toimi sen
jälkeen Kalmarin maamies-seuran konevarastona ja
viljanla-jittelijan sijoituspaikkana. Ja taas maailma muuttui:
tilat ja koneet kasvoivat, säkkivilja siirtyi histo-riaan.
Omat tavarat talteen
- Mitäs, jos perustetaan museo? Maamiesseuran johtokunnan jä-sen
Eero Hiironen sen kysymyk-sen esitti. Oli siinä muitakin
ide-oimassa: Hannu Pirttiniemi, Mauri Lönnblad, Pentti Riihimä-ki,
Ari Pirttimäki, Timo Penttilä ja Erkki ja Veikko Valkola.
Tosi-asiassa hankkeen takana oli maa-miesseura ja koko kylä, niin
kuin Kalmarissa aina!
Lainajyvästön uusi elämä
Kalmarin makasiinimuseossa on tavaraa ja tunnelmaa
Kalmarin makasiinimuseo seisoo ryhdikkäänä Lännentien varrella.
Vakaa ulkokuori kätkee sisälleen elämää ja esineitä monen
sukupolven ajalta.
Hevosen suokengät. Kalmarissa on paljon suoalueita, joten
nä-mäkin lisävarusteet ovat olleet tar-peen. Alapuolella hevosen
suu-raudat, joita tarvittiin, kun ham-paita hoidettiin.
Sian länget eivät ole vetoväline, vaan estivät eläintä
pääsemästä aidan-raosta väljän puolelle.
Toteutuksessa päädyttiin sii-hen, että maamiesseuran omis-tamaan
makasiiniin rakennettiin talkoovoimin parvi, joten näyt-telytilaa
saatiin kahteen kerrok-seen.
- Kaikki esineet on numeroi-tu ja luetteloitu ja ovat edelleen
omistajiensa nimissä, yksi puu-hamiehistä, Erkki Valkola, kuvai-lee
omistussuhteita.
Museo perustettiin vuonna 2005 Viisari-hankkeen avulla ja
suurelle yleisölle se esiteltiin sa-mana syksynä pidetyissä
avajai-sissa. Saarijärven museon tieto-kantaan Kalmarin
museomaka-siinistä on kirjattu 628 esinettä.
Mikkolanahon makasiinina tunnettu museorakennus sijaitsee
Länsi-Kalmarissa, Lännentiellä.
Risto Pynnönen
Ämmänlänget tarvittiin, kun nais-väki haki kahdella korvolla
vettä, yleensä järvestä tai lähteestä.
”Sen takia näitä esitellään, että muutkin huomaisivat ruveta
lait-tamaan talteen”
Koskenkylällä on Kaihlajärven kaksikerroksisen aitan
päätyhuo-neet varattu museomakasiiniksi. Sisällä on nähtävää ja
kuultavaa paljon - ja monenlaista.
Asialla on ollut talon vanha-emäntä Elmi Kaihlajärvi, s.
1926.
Hyllyille on päätynyt mittava kokoelma Pauligin peltisiä
kahvi-purkkeja, kotimeijeritarvikketa, kuparisia kahvipannuja ja
katon
rajaan kymmeniä pareja puusuk-sia. On yhdestä puusta, on
säle-suksia, nahkanäystimellä, Y-si-teillä ja Rotanloukuilla.
Risto Pynnönen
Kaihlajärven kotimuseossapieni on kaunista
Elmi Kaihlajärven kokoelmassa on sielulla ja sydämellä
tallennettuja tarvekaluja vuosikymmenten ajalta.
Katonrajassa on värikäs kokoel-ma puusuksia. Joukossa
saari-järveläisen Hirvosen suksitehtaan tuotantoa ja tietysti
värikkäät Jär-viset. Keskellä historiallisia yhdes-tä puusta
veistettyjä suksia.
-
6 7
Salonsaari eli Iissalo on yksi Pyhäjärven suurimmista saarista,
pinta-alaltaan lähes kolme neliökilometriä. Saarella on asunut
Salon suku kymmenen sukupolven ajan, joten historia siellä on
suorastaan käsin kosketeltavissa. On vanhoja rakennuksia, vanhoja
esineitä ja vanhoja tarinoita.
Saari kun on kysymyksessä, sinne mennään kesällä ve-neellä,
talvella autolla ja syksyn, keväin - ei lainkaan!
Rannassa tulija näkee ensim-mäiseksi ruumisaitan. Harmaa,
arvokas hirsirakennus on vuo-delta 1784, mikä ilmenee oven
yläpuolelle puukolla veistetystä vuosiluvusta. Iissalon
ruumisai-tan historiallinen erikoisuus on, että siinä on
ulkoseinässä usei-ta oksankohtia veistety paljaaksi. Toimenpide on
perua karsikoista, joissa puiden runkoon veistettiin pilkka ja
siihen kaiverrettiin vai-najan nimikirjaimet. Tällä oli tar-koitus
estää henkeä palaamasta takaisin asuinsijoilleen.
Kirkkovakka ja luukampa
Koko pihapiiri on yhtä suurta historiankirjaa: Päärakennus on
vuodelta 1905, valtavalle kivijalal-le rakennettu hirsitalo, johon
on kaksi erillistä sisäänkäyntiä. Si-sällä on pienen yksiön
kokoinen kaariholvinen avotakkauuni, jos-sa leivinuuni sivulla.
Vastapäätä taloa on vielä suuremmista loh-kokivistä rakennettu
navetta ja kiviperustainen talli. Pihan ala-rinteessä on kolme
ikivanhaa ait-taa, kaikki 1700-luvun puolelta: piian aitta,
säilytysaitta ja museo-aitta. Jotta kokonaisuus olisi täy-dellinen,
läheisen pellon kupeel-la seisoo antiikkinen, tilava sepän paja,
jossa vieläkin on toimiva ah-jo ja palkeet. Ja suuri määrä sepän
työkaluja.
Arvokas ruutuvihko
Saaren asukkaat, Salon suku, on kerännyt ja luetteloinut
kymme-nittäin esineitä, jotka ovat saa-neet viimeisen leposijansa
kun-nianarvoisessa museoaitassa, jos-sa vuosiluku 1786.
Museoaitan esineet on nume-roinut ja luetteloinut nykyisen
Salonsaaren aarreaitta
Kolme ikiaikaista aittaa, joiden rakentaminen juontaa
kustavilai-seen aikaan, Kustaa III:n aikakau-delle, 1700-luvun
loppupuolelle. Oikealla museoaitta.
Peltilyhty - joista ”toinen on kan-sallismuseossa, tohtori
Itkonen vei.”
Saarelanpohjan kampamesta-rin, Linjalan Jussin, tekemä
luu-kampa.
”Kirkkovakka, 1799, navetan vintiltä löytynyt, kannessa
tähtitaivas”.
Salonsaaren isäntä Erkki Salo korkean päärakennuksen
ää-rellä.
isännän, Erkki Salon täti, Liisa Sorsa, (1925-1988) os. Salo,
jolla oli mielenkiintoa vanhoihin esi-neisiin. Opettajan
päivätyönsä tehneen Liisan kaunokirjoituskä-sialan on ruutuvihossa
vielä hy-vin nähtävissä. Muutama esine olisi ilman tätä
luettelointia pai-nunut historian hämärään, aivan varmasti.
”Ryynipulkki, jolla teh-tiin ohratyyniä” - ”Peltilyhty, toi-nen on
kansallismuseossa, toh-tori Itkonen vei”, näkyvät hänen tarkoissa
muistinpanoissaan.
Aitan kaunein esine on kirkko-vakka, jossa vuosiluku 1799. Siroa
ja kevyrakenteista vakkaa käytet-tiin kirkkomatkoilla pyhäasujen,
huivien, kenkien ja liinojen kulje-tukseen. Asusteet puettiin
päälle kirkon pihapiirissä tai tutussa lä-hitalossa.
Erikoisin museoesine on luu-kampa. Tekijäkin on tiedossa:
”Linjalan Jussi teki, hän oli Saare-lanpohjan kampamestari”.
Salonsaaren kokoelmista oli lainassa ruumislauta, jolla Tarmo
Manni lepäili ja julisti juhannus-rauhattomuuden Lannevedellä.
Edellisen kerran sama lauta oli käytössä, kun Linda Salo, os.
Kek-kilä, saatettin viimeiselle matkal-leen vuonna 1909.
Risto Pynnönen
-
8 TP
Tämä vilja-aitta on vuodelta 1792, se on hirteen merkitty
jälkipolville. Aitan kattoa on aikojen saatossa uusittu, Talvilahti
kertoo ja raottaa ovea antaen luonnonvalon tul-via sisään.
Aittaan on talletettu suvun käytössä olleita tarve-esineitä.
Ovensuussa on vanha, yk-sikielinen virsikannel.Tuohesta tehdyt
padan pesimet eli huosiat, kertovat puolestaan tarinaa
kotitaloustöistä samoin kuin seinällä olevat leipälapiot.
Talvilahti arvuuttaa pie-neltä kirnulta näyttävän esineen
käyttötarkoitusta.
– Tätä on käytetty kynttilöiden tekemiseen, ne on kastettu
langassa kynttilän mittai-seen kapeaan puuastiaan. Vuosiluku kertoo
esineen tekovuodeksi 1876, Talvilahti pal-jastaa.
Viljely- ja maatalouteen liittyvää esineistöä löytyy hyvässä
järjestyksessä mittakapois-ta, viikatteista ja sirpeistä lähtien.
Erikoisuutena lapio, joka on tehty kokonaan puusta.
Yläkerran portaita noustessa avautuu lisää kotimuseon aarteita.
Seiniä koristavat kau-niisti asetellut porat ja niiden terät, sahat
ja sepän takomat naulat.
Aitan ikkunaluukusta avautuu Lanneveden kaunis maalaismaisema.
Ikkunan vieres-sä seinällä on talletettu ehkä herttaisin esine,
Esko Talvilahden itsensä pienenä tekemä kalaverkko.
Hanna Harju
Lanneveden aarteet Talvilahdessa
Keväthangilla kuvattu vilja-aitta pitää sisällään monipuolisen
museoaarteiston.
Yksikielisessä virsikantelees-sa on täydet kaksi oktaavia.
Kaukaa viisas on ollut tämä teräväpuukkoinen rakentaja.
Jälkipolville tallennettu vuosiluku kertoo selvästi, milloin aitta
on rakennettu, 1792.
Ekologinen pesusieni eli huosiain. Patojen ja kattiloi-den
puhdistukseen kotikon-stein toteutettu tarvekalu.
Esko Talvilahti kädessään sian harjaksista tehty pellavasuti,
jolla viimeisteltiin loukutetut ja lihdatut aivinat
(pellavakuidut), että ne olivat puhtaita kehrätä langaksi.