Matkailu avartaa Kävimme yhdeksäsluokkalaisten kanssa Lontoossa tammikuussa, juuri ennen niitä kunnon pyryjä, kun Big Ben sai valkoisen hunnun ja Westminsteriä piiskasi tanakka räntäsade. Saimme onneksemme ihmetellä vihreitä nurmikenttiä ja auringossa kieppuvaa London Eye -maailmanpyörää. Mukaan lähti myös Sofia (nimi muutettu), lahjakas tyttö. Hän on niitä oppilaita, jotka pyörivät mielessä, kun uni ei tule. Sofiaan tarttuu kaikki tieto automaattisesti, mutta hän ei viihdy koulussa. Eikä hän ollut luokan ainoa. Ajattelimme kollegani kanssa, että ovia ja ikkunoita maailmaan on saatava auki, kun koulua on vielä vähän jäljellä. Matka oli alusta loppuun asti jännittävä, opettavainen ja hauska. Totta kai hampaita välillä kiristeltiin, kun Sofia yhtäkkiä katosi jonnekin Towerin muurien taakse tupakalle. Tai kun maanalaisen lipunmyyjä huokaili korostetun ahdistuneesti nähdessään sekalaisen seurakuntamme – jokainen kun osti kaikki lippunsa itse lentolipusta lähtien. Vetosin lippuluukulla autenttiseen oppimiskokemukseen oppilaiden puristaessa punnan kolikoita hikisissä kämmenissään. ”Hey teacher,” kaikui hetken päästä odotusaulan kovaäänisestä. ”Why haven’t you taught your students to say please and thank you?” ”But I have!” yritin protestoida ja silmäilin kiemurtelevaa suomalaisjonoa happamasti. Oppi meni perille, sillä lipunmyyjänkin ilme muuttui vähitellen koleasta aurinkoiseksi! Jännittävältä tuntui myös viedä suomalaiskauneutta maailmalle. Ehdimme olla perillä päivän, kun kuuluisan mallitoimiston model scout ojensi käyntikorttinsa ryhmämme näyttävimmälle tytölle Topshopissa. Ohessa Telegraphin artikkeli mallien etsijöistä, jotka etsivät uusia suvikoposia. Linkki juttuun http://www.telegraph.co.uk/fashion/3365115/Fashion-spotter-the-scout-mistress.html . Mallitoimiston iso kiho puhui sujuvasti englannin lisäksi ranskaa, italiaa ja hepreaa. Argentiinalainen ja brasilialainen valokuvaaja sekä italialainen stailaaja elehtivät vuorotellen espanjaksi ja italiaksi. Suomalaisryhmämme motivaatio opiskella kieliä kiihtyi nollasta sataan. Paluupäivän aamuna olimme vielä menossa British Museumiin ja arvuuttelimme matkaseurani kanssa metrossa mitä museossa kannattaisi nähdä. Tarjosin Rosettan kiveä, Bysantti-näyttelyä tai joitakin niistä Michelangelon tai antiikin aarteista, joita maat vaativat itselleen. Minulla oli hatara mielikuva (lue: väärä), että olin nähnyt Davidin patsaan ja hänen rikkinäisen isovarpaansa siellä viimeksi ollessani au pairina. Kun kokoonnuimme museon aulaan omatoimisen kierroksen päätteeksi, Sofia ryntäsi paikalle sanoen, ettei hän halunnutkaan shoppailemaan viimehetken tuliaisia Oxford Streetille. Häneltä oli jäänyt niin paljon näkemättä, että hänen täytyi vielä jatkaa kierrosta. Myönnyimme pyyntöön häkeltyneen auliisti. Tuntia myöhemmin hän palasi posket hehkuen kertoen tavanneensa englantilaisen herrasmiehen ja kysyneensä tältä: ”Excuse me, Sir, where’s David?” Mies oli vastannut hymyillen: ”Ah, David - he is in Florence.” ”Oh, I see, but where is that?” Sofia halusi tietää, missä kyseinen osasto museossa sijaitsee. Miehen oli vaikea pidätellä hämmästystään: ”Well, dear, it’s in Italy…”. ”Live and learn,” sanoi Sofia siihen. Niinhän sitä sanotaan, että uusi lumi on vanhan surma. Uudet kokemukset pistivät monen oppilaan perspektiiviä ja tulokulmaa uusiksi. Pidetään ikkunat auki kevääseen! Julie Silk P.S. Vanhoja tapoja ja tottumuksiaan voi nyt tulla kyseenalaistamaan ja pohtimaan Tampereen yliopistolle ke 7.4. klo 18-20. Pirkanmaan kieltenopettajat ry tarjoaa jäsenilleen John Websterin Katastrofin aineksia – elokuvanäytöksen ilmaiseksi. Katso klippi http://www.katastrofinaineksia.info/
This document is posted to help you gain knowledge. Please leave a comment to let me know what you think about it! Share it to your friends and learn new things together.
Transcript
Matkailu avartaa
Kävimme yhdeksäsluokkalaisten kanssa Lontoossa tammikuussa, juuri ennen niitä kunnon pyryjä, kun Big
Ben sai valkoisen hunnun ja Westminsteriä piiskasi tanakka räntäsade. Saimme onneksemme ihmetellä
vihreitä nurmikenttiä ja auringossa kieppuvaa London Eye -maailmanpyörää. Mukaan lähti myös Sofia (nimi
muutettu), lahjakas tyttö. Hän on niitä oppilaita, jotka pyörivät mielessä, kun uni ei tule. Sofiaan tarttuu
kaikki tieto automaattisesti, mutta hän ei viihdy koulussa. Eikä hän ollut luokan ainoa. Ajattelimme
kollegani kanssa, että ovia ja ikkunoita maailmaan on saatava auki, kun koulua on vielä vähän jäljellä.
Matka oli alusta loppuun asti jännittävä, opettavainen ja hauska. Totta kai hampaita välillä kiristeltiin, kun
Sofia yhtäkkiä katosi jonnekin Towerin muurien taakse tupakalle. Tai kun maanalaisen lipunmyyjä huokaili
korostetun ahdistuneesti nähdessään sekalaisen seurakuntamme – jokainen kun osti kaikki lippunsa itse
lentolipusta lähtien. Vetosin lippuluukulla autenttiseen oppimiskokemukseen oppilaiden puristaessa
punnan kolikoita hikisissä kämmenissään. ”Hey teacher,” kaikui hetken päästä odotusaulan kovaäänisestä.
”Why haven’t you taught your students to say please and thank you?” ”But I have!” yritin protestoida ja
silmäilin kiemurtelevaa suomalaisjonoa happamasti. Oppi meni perille, sillä lipunmyyjänkin ilme muuttui
vähitellen koleasta aurinkoiseksi!
Jännittävältä tuntui myös viedä suomalaiskauneutta maailmalle. Ehdimme olla perillä päivän, kun kuuluisan
mallitoimiston model scout ojensi käyntikorttinsa ryhmämme näyttävimmälle tytölle Topshopissa. Ohessa
Telegraphin artikkeli mallien etsijöistä, jotka etsivät uusia suvikoposia. Linkki juttuun
http://www.telegraph.co.uk/fashion/3365115/Fashion-spotter-the-scout-mistress.html. Mallitoimiston iso
kiho puhui sujuvasti englannin lisäksi ranskaa, italiaa ja hepreaa. Argentiinalainen ja brasilialainen
valokuvaaja sekä italialainen stailaaja elehtivät vuorotellen espanjaksi ja italiaksi. Suomalaisryhmämme
motivaatio opiskella kieliä kiihtyi nollasta sataan.
Paluupäivän aamuna olimme vielä menossa British Museumiin ja arvuuttelimme matkaseurani kanssa
metrossa mitä museossa kannattaisi nähdä. Tarjosin Rosettan kiveä, Bysantti-näyttelyä tai joitakin niistä
Michelangelon tai antiikin aarteista, joita maat vaativat itselleen. Minulla oli hatara mielikuva (lue: väärä),
että olin nähnyt Davidin patsaan ja hänen rikkinäisen isovarpaansa siellä viimeksi ollessani au pairina. Kun
kokoonnuimme museon aulaan omatoimisen kierroksen päätteeksi, Sofia ryntäsi paikalle sanoen, ettei hän
halunnutkaan shoppailemaan viimehetken tuliaisia Oxford Streetille. Häneltä oli jäänyt niin paljon
näkemättä, että hänen täytyi vielä jatkaa kierrosta. Myönnyimme pyyntöön häkeltyneen auliisti. Tuntia
myöhemmin hän palasi posket hehkuen kertoen tavanneensa englantilaisen herrasmiehen ja kysyneensä
tältä: ”Excuse me, Sir, where’s David?” Mies oli vastannut hymyillen: ”Ah, David - he is in Florence.” ”Oh, I
see, but where is that?” Sofia halusi tietää, missä kyseinen osasto museossa sijaitsee. Miehen oli vaikea
pidätellä hämmästystään: ”Well, dear, it’s in Italy…”. ”Live and learn,” sanoi Sofia siihen.
Niinhän sitä sanotaan, että uusi lumi on vanhan surma. Uudet kokemukset pistivät monen oppilaan
perspektiiviä ja tulokulmaa uusiksi. Pidetään ikkunat auki kevääseen!
Julie Silk
P.S. Vanhoja tapoja ja tottumuksiaan voi nyt tulla kyseenalaistamaan ja pohtimaan Tampereen yliopistolle
ke 7.4. klo 18-20. Pirkanmaan kieltenopettajat ry tarjoaa jäsenilleen John Websterin Katastrofin aineksia –
elokuvanäytöksen ilmaiseksi. Katso klippi http://www.katastrofinaineksia.info/
Tämä on elokuva ilmastonmuutoksesta. Katastrofeista. Ja se on hauska, kipeällä tavalla hauska.
Tiedämme että meidän on muututtava, mutta miksi se on niin vaikeata.
Ilmaston lämpenemisestä huolestunut perheenisä John Webster vakuuttaa
vaimonsa ja kaksi pientä lastaan siitä, että koko perheen on syytä ryhtyä
öljydieetille luopumatta kuitenkaan keskiluokkaisesta elämäntyylistä. Ei enää
autoilua, lentämistä eikä veneilyä. Ei enää muovituotteita tai pakkauksia,
kuten kosmetiikkaa, shampoota, hammastahnaa, lasten leluja, tai niitä
muovisia pikku yllätysvimpaimia jotka löytyvät muropaketista.
Vaikka ajatus tuntuu Johnista yksinkertaiselta, sen toteuttaminen on
vaikeampaa kuin hän koskaan osasi kuvitellakaan. Kun uusi elämäntapa alkaa
kiristää perheenjäsenten välejä, Websterit joutuvat kyseenalaistamaan
arvonsa, laittamaan koetukselle tahdonvoimansa ja lopulta myös onnensa.
Tämä on dokumenttielokuva, komedia virheistä, ja aiheesta joka on liian vakava väistettäväksi.
Pölynimurikauppiaat -dokumentin tekijältä, ohjaaja ja käsikirjoittaja John Webster/
http://www.katastrofinaineksia.info/
PIRKANMAAN KIELTENOPETTAJAT RY toivottaa sinut, ystäväsi ja perheesi tervetulleeksi ilmaiseen
elokuvailtaan Tampereen yliopistolle ke 7.4. klo 18-20 salissa Pinni B1100. Elokuvan kesto 1h 25 min, jonka
jälkeen on mahdollisuus yleiseen keskusteluun.
Salissa on mukavat pehmustetut korkeaselkäiset tuolit ja paikkoja on 200 hengelle, joten toivomme teidän