Perinnetietoa Anttolan Pitkalahden kylasta

PERINNETIETOA ANTTOLAN ••

PITKALAHDEN •• •• KYLASTA

PERINNETIETOA ANTTOLAN

•• PITKALAHDEN

•• •• KYLASTA

Toimittanut Paavo K. Korhonen

Perinneaineiston keräys, tietojenja kuvien hankinta:

Rauha Pyrhönen

Paavo K. Korhonen

Heinäntekoväkeä menneiltä ajoiLta. "Pouta on paras heinämies", to!eaa vanha sananparsi. Kuva: Suomen-1\lfatkat

Kansi : Upea järvimaisema Pitkälahden Ruunavuorelta.

ISBN 951 -96939-1-2

Siniprint Oy Helsinki 1995

Anttolan kunnan vaakuna

Tätä PerinnetietoaAnttolan Pitkälahden

kylästä -kiljaa on valmistettu 40 numeroitua

kappaletta, joista tämä on numero "31 .

0 ~ 1At:.. • L.&~~~ Paavo K. Korhonen Kirjan toimittaja

~--,

<_ --- 1

Jokainen uusi sukupolvijoutuu kulkemaan

edellisen rakentalnaa tietä.

(Simo Repo)

Lukijalle

Anrtolaan liittyvää k irj all i suutta on viimeisen vuosikymmenen aikana ilmesty­nyt runsaastikin. Pekka Haaran kirjoitrama Anuolan historia valmistui v. 1993 ja Pekka Jormaloisen kirjoittama AnUolan kunna11 JOO-vuotias koululaitos 1884 - 1984 on myös ilmestynyt.

Lisäksi Anttolan kyläperinnettä on pyriny keräämään kirjalliseen muotoon. Perinnetietoa Anttolasta ilmestyi v. 1988 käsittäen kirkonkylän, Kähkö län, Kää­riälän, Siiskolan, Hovin, Nurholan ja Sydänmaan alueet. Vuonna 1989 on toi­mitettu kirja 1-,·/ettiinpii ennenkin Hauhalan perinnea luecsta, joka käsittää Hau­halan, Hylkylän. Ikolan, Piskolan, Paajalansaaren, ~urholan, \1utascnkylän, Ke­rinicmcn, Kangaskylän , Monrolan, Maijalan. Keljunniemen, Saukonsalonja osan Hirvensaloa.

Tämä kirja sisältää perinnetietoa Anttolan Pitkälahden alueelta, lähinnä en­tisten j a nykyisten kyläläisten henkilökohtaisia muistelmia · heidän kirjoituk­siaan ja haastattelujaan.

Ki1jan ai neiston kokoamisessa ja haastatte lui ssa keskeisenä henkilönä on olltlt Pitkälahden Pyrhölän tilan emäntä Rauha Pyrhönen. joka vaativan päivä­työnsii ohessa on jaksanut tarmokkaasti toimia kirjan aikaansaamiseksi. 1\äin ollen hänelle kuuluvat lämpimät kiitokset siitii. että Pitkälahtea koskevaa arvo­kasta muistitietoa on nyt saatettu ki1jalliseen asuun.

Kiitokset on esitettävä myös ni ill e henkilöille. jotka ovat auttaneet häntä tässä työssä. Käillä tarkoitan mm. artikkeleiden kirjoinajia. haastattelujen ja tietojen antajia sekä kuvien luovuttaj ia . Heistä mainitsen vain maanviljel ijä Veikko Korhosen ja professori 011o Wahlgrenin. Myös puhtaaksikirjoittajat ansaitsevat kauniit k ii tokset . heidän tietokonetekstinsä pohja lta on tämän kirjan ladonta suoritettu.

Myös niitä. jotka ovat taloudellisesti tukeneet tätä kirjahanketta, on lämpi­mästi kiitettävä, eri tyisesti Anttolan kuntaa sen antamasta huomattavas ta tues­ta.

Paljon on varmaankin asioita ja tapahtumia, jotka olis i pitänyt saada tähän ky li\kirjaan. mutta hyvä näinkin - ottaen huomioon vähäiset voimavarat. Ai­ne iston kokoaminen on ollut raskasta j a aikaa vievää. Kaikilta tahoilta ei ol e! saatu kirjoituksia ja kuvia pyynnöistä huolimatta.

Kirjan liitteenä on kanta Pitkälahden perinnealueesta: teksteissä olevat nume­rot viittaavat kartan numeroihin.

Toivomme, että tämä vaatimaton perinnekirja omalta osaltaan lisää tietä­mystä aikaisempien sukupolvien elämästä ja myös harrastusta omien juurien etsimiseen ja selvittämiseen. Kiinnostus näih in asioihin on yleisesti ottaen kas­vanut viime vuosien aikana.

Tähän kirjahankkeeseen olen tu ll ut mu kaan vasta aivan viime vaiheessa ja lähinnä auttamaan kirjan saattamisessa pa inokuntoon. Tämän tehtävän olen mie­lelläni suorittan ut.

To ivotan pitkälahtelaisille ja kaik ille muillekin mukavia lukuhetkiä kirjan panssa.

Tuusulassa heinäkuun 12. päivänä 1995

Paavo K. Korhonen

5

Anttolan perinnealueet

Kirkonkylän alueet: Kirkonkylä, Kääriälä. Kähkölä. Siiskola. Sipilän tienvarsi- /Huolanki, Sydänmaan tienvarsi- Kmjalampi.

Hauhalan koulupiiri. Ruokolan koulupiirija Pitkä/ahti.

6

Näkymä Ruunalahdesta Ilarvion selälle.

Yleiskuvaus Perinnealueemme Pitkälahti - Rasankylä- Hiidenmaa - Pihlajasalo sijaitsee Anttolan pitäjässä, kirkonkyläl­tä katsoen pohjois-koillissuunnassa. Alueemme on hy­vin vesistörikas. Eteläpuolella aaltoilce Harvio moni­ne saarineen, kuten Pelto-, Jaani-, Kotkat-, Korkia-, Vir­ta-, Vuohi-, Pieni- ja Iso Huhtisaari ym. sekä Lehes- ja Korvensaari, joiden toista rantaa huuhtelee Luonteri, se ulottuu naapuripitäjän Juvan puolelle.

Pitkälahden saarista Vartio- ja Hirsisaari sekä lu­kuisat pikkusaaret ovat Luonterin rannoi lla. Mustasaa­ri, Kotimus ja Petäjänsaari sijaitsevat Si ikavedellä. Va­tascnsaari Nopolan lahdella, Kaapelisaari Takkuuselällä ja Suoponsaari sekä muutamat pikkusaaret Kojavedel­lä. Hämyt- ja Korvensaari kuuluvat Rasankylään ja niitä ympäröi Kolonpohjan ja Kylmälahden selät.

Pihlajasalosta vain eteläpää kuuluu Anttolaanja pe­rinnealueeseemme, tähän kylänosaan liittyvät Kukas­saio ja Siikasaari sekä niiden lähettyvillä olevat pik­kusaaret Paskasaari ja Lamposaaret ovat Luonterilla kuten myös Haikonsaari, jonka rannoilla ovat olleet hyvät nuotta-apajat.

Hiidenmaa on suurimmaksi osaksi niin sanottua sy­dänmaata eli asumatoota korpea. Ainoastaan Mänty­niemen selän ja Siikaveden rannat ovat asuttuja. Sy­dänmaalla on Kaatron Iampi ja pienet Vilpolampi ja

Harvalainen sekä Rahilampi, joka laskee Sulamajär­veen.

Kojavedestä pistää pitkä Rauanlahti eroittaen Ra­sankylän ja Pitkälahden toisistaan. Eteläpuolella taas Oratinniemi ulottuu pitkälle Harvioon eroittaen Anin­kaanlahden siitä.

Pitkälahden keskivaiheilla on kuuden lammen jono: Lehmälampi ja kaksi Rauanlampea laskevat Laumas­tinlammen kautta Ruunalahdessa Saimaaseen. Ylimmäi­nen Rauanlampi Puksuon kautta ja Ahvenlampi omaa reittiään Saimaaseen.

Luonterin Pihlajalahti u lottuu syvälle Pihlajasa lon sydämeen. Näin ollen me.lkein joka talolla on omaa ran­taa, joka on ollut hyvin tärkeä 1 iikkumisen ja kalastuk­sen kannalta.

Maasto on Etelä-Savolle tyypillistä, sekametsäistä puolukka- ja mustikkavaltaista, savi-, multa- ja moreeni­maata. Maastosta voisi vielä kertoa, että se on niinsa­nottua pienimuotoista, mäet ovat yleisilmeeltään pie­nehköjä samoin notkelmat. Suuria soita tai laakeita pel­toaukeita ei alueella ole. Sen sijaan jo alussa mainitse­maani vettä riittää, jakaen perinnealueemme niin mo­neen osaan.

RAUHAPYRHÖNEN

7

MAIJA KARKIA

Entisaikojen elämää Kitsinromussa ja muualla

Työpäivät olivat pitkiä Voi niitä aikoja entisiä ja sen mu ka na eläneitii.

Lapsuuskotini oli Kitsinrom u, jokä myöhemmin Rauanl ammiksi nimitettiin. Rauanlamp i on kirkasve­tinen, kaunis Iampi. Niitä on kolme Rauanlampia pe­räkkäin. Siinä lammen rannalla, peltoaukeamanlaidassa on Japsuuskotini. Siellä sain herttaisen lapsuuteni viettää. Se oli aineel lisesti köyhää, mutta henkisesti rikasta ai­kaa. Minun köyhillä vanhemmill;mi oli antaa lapsi l­leen turvallinen koti. Itse en ok lapsi lleni pystynyt niin hyvää lapsuutta antamaan. Aineellinen toimeentulo hei llä on ollut parempi. sitä henkist~ rikkautta he eivät ole saaneer, mitä itse sain sinii kurjana aikana.

Mi tä köyhän ihmisen eHimä siihen aikaan oli'? Vanhempien lisäksi sitä oli tukemassa sisarusparvi.

Olen monasti miettinyt. miten lyhjää on ihmisen elä­mä ilman sisko_ia ja veljiä. Siinä sitä yhdessä nujurtiin. Aika ei k~iynyt pitk~iksi koskaan. Siellä juosti in pitkin kalliota. Työn teko oli halukasta, samoin leikit. Mi l­loin siihen vain aikaa ri itti. Työhön piti mennä siitä asti, kun vain jotain pystyi td.ernään. Kivet ja kävyt olivat leikki lehmiä ja -lampaita. Niille rakennettiin na ­vetoita. :t\iitä myytiin ja ostettii n toisiltamme. Veli ~v1at illa on aina st: nik karin käsi toiminut. Hän teki hienon hc­vosenkin puusta, laittoi pellavista harjankin sekii teki parirect. Sitten hän kaivoi sille maakuopan talliksi. Pel­kiisi. jos Mauno sen särkee, kun hän on vHh~in raisum­paa sorttia.

Aiti aina sanoikin myöhemmin, että lapsena näkee minkii anunatin ihminen kenestäkin tulee. Aune har­nlsti käsit öitä ja ruuan laittoa. Marjatasia tuli ompc li­ja, hän vei maton kuteet ja teki riepunukkcja sekä ni il­le vaatte ita. :V1e \1atin ka nssa aina hävittiin . Sitten m­lival hcinäniput ja tupposet sdässii. Niin olemme maa­taloutta harrastaneet. Maunosta hän ei puhunut, rnirä hän harrasti. Monenlaistahan tuo on e lämässään tou­hunnut. Jol lakin tavalla se työn leko oli elämässä mu-1-:ana ihan alusta asti. Kesällä leikattiin saksilla piha­nurmia. sitten sitii silputliin silpuil.:si. Si itä tehtiin ka­noi 1 Ie apetta. Luita hakattiin vasara lla murskaksi ka­nojen ruoaksi. etenkin sitt~n. kun tuli kanalle po ika­sia. \"iitä oli hauska syöttiiä. Kahvilautasella nii lle vietiin ohraryynejä, kokkd ipi imiiä sekä l.:ovaks i ke itettyä ka­nanmunaa. Lammaskarsinassa lcikitt iin pienten vuo­nien kanssa.

Se oli myös ~uuri päivä, kun äiti ta i isä hakivat sian porsaan. Porsas tuotiin viihäk<,i aikaa tupaan. Siinä siHi oli leikkikalua lapsille. Sitä oli hamka syöttää ja muu­tenkin leikkiä sl:n kanssa.

x (.

Lehmän poikiminen samoin oli j~nnä tapahtuma. Lapsia ei laskettu navettaan ennenkuin vasikka oli valmis. Kaikkea tällaista salattiin lapsilta. ~ iitä ei pidetty luon­nollisimt niin kuin nyt. Kiirehän sinne oli si tten navet­taan mennä katsomaan, min kä näköinen vasikka siel lä o li .

Leikkikaluja ei ollut, ei niitä myöskään tarvittu. Ihan tavallinen elämä siihen aikaan l ap~ ia ki innosti. Kaikki eWmii oli niin toisenlaista kuin mitä se on nykyisin. Kun äiti käski meidän pestä separaatin astioita, niillä­kin oli hauska leikkiä. Lautas ista ladottiin lattialle kir­kon torncja. Sitten sai ä iti jälkiä parsia, kun ei tahto­nut ma ltraa ni itä pois lairtaa. Niillä oli niin mukava leik ki ä.

Sähköjä e i ollut meidän kyläll ä mi ss~iän . Öljylam­pun valossa piti kaikki käsityötkin tehdä. Myöhemmin alko i olla kaasulyhtyjä. ~·i issH oli kirkas valo. Kun ol­li in pi eniä ja äidin piti paljon ommella , m:uloa ja keh­rätä sekä kutoa kankaita, öljylamppu oli ainoa valon­lähde. Sota-aikana taas poltettiin karbiclia. Ainahan isäkin teki käsitöitä. KylHi sit~i oli kcngän ja rukkasen paik­kaamista. Is~i oli myös vakan tekijä. Teki pärekoreja vaikka minkälaisia. Elilimilk kannettiin paljolti rehur kanramalla . Isii ti:ki niitä isoja sc lkäkomteja, millä kan ­nertiin rusia ja ruumenia. Kai kille naapureillek in pi ti ni itii tehdä. niitä tarvitsi jokainen. Kantamista tehtiin ihan jatkuvasti.

lhmccl lisellä tuntuu miten ih minen jaksaa niin pal­jon, kuin mitä isä ja äitikin jakso ivat. Vesikin piti mel­kein aina Iammista kanraa e läim ille sekä kaikki muut­kin huushollivedet. Pyykin äiti pe~i aina tuvassa. muuta pyykkipaikkaa ei ollut. Tuvan helialla piti pyykkivcsi lämmi ttää ja saavissa pyykki pestä. Ei ollut i.'d<.:s pyyk­kilautaa. Pyykki piti ä idille olla puhdastakin. Pellavai­sia vaatreer suurelta osin olivat. äidin omia kutomia. Ampärillä äiti kantoi kaiken veden sisiilk sekä navet­taan . Keitti tuvan hellaila sioille maissihultua ja lch­mi lle kahdesti päivässä ma kujuomat joko perunoista tai lan ruista. Ensin kantaa ve~i sisälle, sitten taas na­vetalle.

Leipä~ikin seitsenhcnkiselle perheel le sai useasti paistaa. \1utta hevoselkkin leipää äiti melkein vaki­tu i se~ti paistoi. Hevonen oli tiuka lla, jotta toimeentu­lon sai. Lampa ita oli aina pidcltävä. että sai perheelle vaaretta . Itse iiiti ehti ne keri tä ja vi llat karstata, kehrä ­tä sukka- ja lapaslangat sekä kankaisi in vi lla- ja pella­va langat . Joka kl:väl äidill ä ol i kangas. Paljon piti ku­toa, ett~ koko pcrh~clk sai vaatreet. Sitten vieUi ne om­mella . Yhtenäiin piti ommella naapureillekin. Yölliih~n sitH piti työp~iiväänsä jatkaa ä idin sekä isän. Kyllä he tekivii tkin pitki~i päiviä.

..

L ( (.. ...

1\"eljältä äiti meni aamulla navettatöille . Sitten jou­rui tupaan lasten pariin. Piti ehtiä keittää, paistaa. pes­tä ja lämmittää. K irnuamistakin oli melkein joka päi­vii. Ämpärissä hän visp iläl lä kirnusi ja voi oli kysyt­tyä. Kyllä ä idin voi kauppaan kelpasi. Kun sai kirnur­tua. piti lähteä juoksemaan kirkolle viiden kilometrin piiiihän. Voi lla piti vaihtaa jauhoja ihmisille sekä eläi­mille, niink uin muutkin elintarvikkeet. Ei sitä kotona paljon kannattanut syödiL Rasvasuoloja äiti paistoi. Voita hiukan pataan ja siihen suoloja s~kä rui sjauhoja. Ne hän ruskist i. Sitä syötiin peruni'ln kanssa; taitaisi olla nykypäivänä pannaan tuomittu ruoka . Silti ne olivat ra­parperitkin keväällä ni in makcita. ellei äiti eht inyt nii­tä liioin ruoaksi ke ittää. tv1c söimme ne sellaisenaan sitä myöten kun ne keväällä nou$ivat. Lapset eivät ol­leet huonosyöntisiå niinkuin nykyisi n. Nälkä opetti syö­mään, mitä kiinni sai. Ylellisyyteen eivät lapsetkaan tottuneet.

"Sinun suuruutesi oli työ" Taimet ä iti kasv<~tti joka kevät itselleen sekä n<~apu­reille. Taimien hakijoita riitti . Airi kasvatt i itse siemc­netkin niin kaalista kuin lantusraki n. Ol ih<~n ni itä pu­najuuren ja porkkanankin istukkaita. Tupakasta otet­tii n myös :siemenet. Tupakkaa kasvattivat mdkcin kaikk i naapurit. taimet he hakivat äidiltä.

Lehmilk tehtiin kesällä heinähaudena. Heinät piti leikata sirpillii pientarcilta. Lehmiitkin olivat nälkäi ­si~i. kun metsästä ruokansa kolusivat. Kaikkien eläi­met olivat metsissä, ni in ruoka kävi v~ih iiksi. Työtä li ­siisi kcsiill ä eläinten etsiminen mct:::i.i~ l ä . l.ehmär piti saada lypseHäväksi kahdesti piiivässä. i\it i sa noi sen ~nsimmäiscn kesän olleen eri tiukka . Syhy llä olivar Kit :-;i romun o~taneet, mini:i synnyin k~viiällä toukokuussa. Olin ihan pieni lapsi, eikä ollut vielä raja-aitoja. Leh­mät pääsivät hyvin kauas, maat olivat häne lle ihan tun­tcmallNnat. kun Ruottilastu tulivat re ilun ':iiden kilo­metrin pää:>tä. Hän sanoi. cuei tienny t mitä kohti Hih­tec juoksemaan. mistii khmät löy tää. Tuntikaupalla sai

juoksenndla. Ja kun sai lehm~it koti in. ei tiennyt imet­tääkö lasta, vai lypsää lehmiä. Lypsyn jälkeen oli vielii maidon kierto separ<~atilla . Polttopuita hä nellä vielä oli sylissä kannetravana, kun lehmiä etsimästä tuli . Eihän sitä auttanut tyhjiltään kiivellä. Si inä säästi vähiin ai ­kaa.

Isän piti olla vieraissa töissä. ei o llut sittenkiiiin toi ­meentulo rehevää. Isä kävi monta vuotta Puumalan tietä tekemässä. Oli sielHi kesät ja talver. Kotihommat jäi ­vät äidin tehtäviiksi. Pyhän a ikaan piti saada varattLla viikon eväät miehelle sekä hevoselle. Silppuja hakat­ti in talvella viikon vaihteessa pa ljon. ;\iitii piti olla he­vosen evääksi sekä lchmille.

Joskus kun isä tuli lauantai-i ltana sieltii, hän toi vähän rin kel iä kaupasta. Ainahan sen muistaa, miten hyvää oli rinkelisoppa. Isä ei ol lur jouten koskaan, kun hän oli peltotöissä. IIevosen levätessä hän keräsi pelolta kiviä. Kun hän tuli syömään, hänellä oli aina puira rai heiniä sylissä. !Iän toi tullessaan sioilk kitkuheiniä. Perunankin hän kitki. eihän siihen aikaan olh.it myrk­kyjä rikkaruohoillc.

Seitsemän vuoden ikäisenä hän oli maai lmalle läh-, tenyt itseänsä elättämään. Omin avuin siitä asri pär­

jännyt, henkensä e lättä nyt sekä perheensä. :\ iukka<1 elä­miiä hän sai kyl lä e lämänsä ajan viettää, kun sodan <li­kana tuli iäisyyskutsu. Jonkun vuoden perästä alko i vä­hiin löysätä elämän tahti täällii suloisessa Suomessam­me. lsä el i juuri ne vaikeammat ajat. Hän kävi sen ve­näläisen sotaväenkin, joka kesti ko lme vuotta. Sieltä hän oli saanut tarkka-ampujan paperit. Tiukka se var­maan ol i suomalaiseen sotaväkeen verrattuna. Ei ollut ihme, jos elämä loppui jo 65 vuoden iässä. Työn san­kari hä n oli. Konttisen Taavetti, sisaren poika. oli lait­tanut hänen muistosanoikseen "Et etsin:y't eno mainet­ta ku nniaa , s inun su uruutesi ol i työ".

Ta lvisodan ajt:ln oli isäk in vie lä kanssamme. Sitten hän sa irastui 1940 syks yll ä ja kuo li keviiiillii. Paljon oli niinä aikoina vastoin käymisiä meidän perbeelläm­me. Kun isii kuoli toukokuussa, hein~ikuussa paloi sauna. Talvella tammikuussa rv1arti lähti armeijaan. Jäätiin äidin kanssa kahtkn. Toise lla vuodella oleva hcvoncnkin jäi minun hoitooni. kun \ 1atin teki mieli kasva\laa kun­non hevonen. Kcsäl..:uussa sa irastui iiiti aivokalvontu­lehduksccn. l län ol i kolme päivää tajutlomana. Syk­syiW paloi ri ihi ja parhaat kaurat sen mukana. Minä olin vasta kuudentoista ik ~iint:n . Sen kan:;;an huollon j<~ kaikkien as ioiden hoito oli minulle vaik~aa, kun olin hyvin arka ja kaino. Eteenpäin täytyi pyrkiä silloink in. Ja niin hän sitä on mentykin jc..1 m.c lkcin viisikymmentii vuotta niistä ajoista. Ainahan ni itä on autraj iakin löy­tynyt. Kauraharjun Topi oli paika l lispäällikkön~i. Hiin hoiti asiar parhain piiin mcidiinki n a':uksemme. Aut­loihan ne osaltaan muutkin naapurit.

t\:;ukkaat ov<~t Kitsinromu lla kahdess<1 sukupoln:s­sa raataneet. Kyllii veli \1allikin tek i kiwn ra ivaami­sen ja kaiken kan~sa työtä miehen lai lla. Raivasi pel­lot . rakensi rakennukset. Siinäkin paikassa on nyt kc­~äasukkaat. ihan vieraat ihmiset. \-1uistoj~n joukossa säilyy rakkaimpana paikkana maan piiiillii. Siellä on lapsuus- ja nuoruu$ajan parhaat muistot. Sinne ovat jää­neet mon~t rakkaat ystävät. leikkipaikat ja rnarjarnaat.

9

Koirakulkun suolla se iso kivikin, missä kahvia keitet­tiin töissä ollessa. Samoin viemälioja. Siitä sai vettä ottaa ja kaarnalaivoja uittaa. Ihana kotimäki, missä kasvoi keltaisia päivänkakkaroitakin. Sieltä laskettiin lotinal­la mäkeä lammen jäälle. Heimosen Viijokin oli mei­dän kanssa mäessä. Toisella puolella mäen oli naapu­rikin, rattoisa Penttisen Jita ja Aapeli. Pitihän sinne usein kipittää.

Ne paljon aherretut pienet pellot olivat: Penttisen rajapelto, Mäcntavuspelto, Mäkipelto, Kartanopelto, Rantaniittu, Luukkosenrajapelto ja Pollospelto sekä Koirankulkun suo. Kasvavatko puita jo? Kolehmaisen Eero viljelee ehkä suota.

Eero Kolehmainen perheineen 19 50-luvulla.

Rasankylä ja naapurit Sukunimestä tämä kylä lienee nimensä saanut. Kun Rasan veUekset Otto, Hermanni ja Kalle ovat jakaan­tuneet kolmeen taloon. Kalle asui Kustaavansa kanssa Monninmäellä, Otto Miinansa kanssa Vanhalla paikal­la, Hermanni Tildansa kanssa Ruskiossa. Lapsiakin on Kustaavalla ja Kaileila ainakin neljä, Miina, Eeva, Otto ja Viljo. Hermannilla ei omia lapsia ollut, vaimolla oli poika Lauri. Otolla ja Miinalla oli lapsia paljon, tyttö­jä oli Hilja, Anna, Tyyne ja Hilkka, poikia Toivo, Veikko, Sulo, Eino ja Vilho.

Rasan kylää ympäröi Saimaa toiselta puolelta. Kil­peelän puolta myös. Siellä on niitä kauniita Saimaan rantoja ja saaria. Hämytsaari ja Korvensaari ovat siinä Rasankylän liepeillä. Eivät enää nykyisin aivan saaria, kun on sinne autotiet jo tehty.

10

Hämytsaari on Kolehmaisen maata. Siellä oli en­nen vuokralaisia. Vaan sitten kun Eero avioitui, hän on rakentanut ja raivannut Hämytsaaren ihan talon tyy­liin. Eero on hiihtosankaruutensa ohella ollut myöskin työn sankari.

Korvensaari on Nopolan maata. Siellä ei ennen asun­toa ollut, vaan Vi ljo eno, Nopolan Viljo, rakensi An­nansa kanssa sinne talon ja raivasi pellot. Viljo, vaik­ka olikin pieni ja heikko, sai paljon aikaan. Ihmiset sanoivatkin, että hän ei tee voimalla, vaan tahdolla ja konsteilla. Olli pojasta on tullut yhtä sisukas ja yrittä­vä, vaikka ei miehen iässä ollutkaan, kun isänsä elämä sammui. Hän on kaiken laittanut kuntoon ja ehtinyt vielä muitakin ihmisiä auttamaan.

Vanhan Rasan tyttäriä olivat Emma ja Anna. Emma oli aviossa Otto Kolehmaisen kanssa. Hän oli ihmi­nen, jota vielä kaipaan, vaikka on ollut tuonen majoi 1-la kauan. Samoin oli Anna, Törisevän Anna. Hän oli Venäläisen Jussin puolisona. Siinä oli lupsakka pari, ainakin vieraan silmällä katsottuna. Lapsia heillä oli Suurpoika, Liisukka, Asko ja Musikka. Heillä oli kai­killa lempinimet Oikeilta nimiltänsä Vilho, Liisa, Eino Antero ja Esko.

Kilpeelän Kolelm1aisessa Kalle oli Malviinansa kans­sa. Heillä oli lapsia Eero, Eino, Eeva ja Erkki . Heitä kohteli kohtalo kovin kourin . Kun Erkki syntyi, äitin­sä kuoli samana päivänä. Kal le jäi ihan pienen lapsen kanssa, eivätkä isoja olleet toisetkaan lapset. Kalle vaan hoiti lapsensa ja huushol linsa. Otti vielä kaksi muuta­kin vaimoa. Hänellä oli huono tuuri, kun eivät vaimot eläneet. Hilja ja Anna vaimoilakin oli poika kummal­lakin, Pauli ja Veikko.

Ollikaisen paikalta en paljon muuta muista, kuin Hannan ja Arvidin. Olihan siinä minun muistiaikanani vielä vanha emäntä elossa, kun Valma, mikä heiltä koulua kävi, kehui, ettei hän anna heidän mummon kuolla. Hän tekee aina tekohengitystä sille. Mutta eihän siinä Val­man konstit auttaneet. Kun se aika tuli, kuolihan mummo. Hannan ja Arvidin ajan muistan. Heille syntyi lapsia vain yksi tytär Raija. Nyt hän on Venäläinen, kun meni naimisiin Törisevän Eskon kanssa. On siinä talon hom­mat pyörineet.

Häyrysen paikalla, tai Mäkrämäessä oli Kalle Häy­ryrien Olgansa kanssa. Heillä oli kolme tytärtä, Katri, Maija ja Eeva. Kilpeelan talot ovat Saunaan rannalla samoin Törisevä. Mutta Mäkrämäki on Rauanlammen rannalla ja toisella puolella lammen Soittu. Karppisen mökki oli siinä välillä, joka on huvilana.

Karppisen ja Soitun välillä oli ennen R iski Korho­sen mökki. Se on jo häipynyt kaikkine ihmisineen. Hei­dänkin lapsensa saivat mieron polkua taivaltaa. Työ­miehellä kun oli monta lasta, toimeentulo oli heikkoa. Siinä sai yrittää aikuiset sekä lapset. Eeva Sohvi kulki miehensä kuoleman jälkeen taloissa töissä. Sai sieltä ruokansa, eihän sitä palkkaa siihen aikaan li.ioin työs­tänsä saanut. Sitten hän oli Vehkamäessä kortteeria, kun sairastui. Kw1 ei jaksanut tehdä työtä, eikä Luukko­sessa häntä kukaan olisi hoitanut, hän pyysi äitiä hoi­tamaan. Äiti hänet sitten hautaan hoiti. Meilläkään ei ollut kuin yksi tupa mi~sä asuttiin. Seitsemän henkeä oli omaa perhettä, mutta hyvä sopu antaa tilaa. Nykyi-

sin ei saa eniiä omatkaan vanhem mat sa irastaa kotona. \tluistan kun hän oli kolme vi ikkoa niin . ettei saanut enää alas menemään kuin vettä. Vettii iiiti hänelle lusi­kalla suuhun pisteli. Paljon ol i äidillä työtä muuten­kin . Mutta luulen hänen tunteneen kiitollisuutta. kun sai hoitau sairaan i hmis~n hautaan. tehdä se n mikä enää 0li tehtävi ssä.

Monesta paikasta on sielläkin päin taloudet loppu­neet. Ennen oli suur~t perheet niinkuin Vanhalla pai­kallakin. Sinne .sopivat naapurinkin lapset. Otto piti pyhäkoulua vuosikym menet. Niistä ajoista on hyvät mu istot. HäneWi oli hyvä lau lun ääni ja opetti meille lapsille kirkkomcssunkin. Hänen tehtävässäänjatkoi vielä tyttärensä Anna.

Annankin jälkeen vielä Annan miehen tytär Eeva. Yhdessäkin pi<.lclliin Eevan kanssa pyhäkoulua.

Kesämökithän ne on osaltaan asuttaneet Rasanky­länkin rantoja. Ennen ei ollut kesämökkejii, mutta ih­misiä ja eliiimiä oli joka paikassa. Ei elänyt i lman eläi­miä. Joka mökissä oli vaikka yksi lehmii, josta maidon sai .

Vaikka elämä ei ollut helppoa, huumori a ihmisillä oli. Ehkii he ~ illä irsensä kunnossa pitivätkin. Rasan kyliilläkin oli kaksi oikein huumori-ihmistä Rasan .Her­manni ja Viljo. Heillä aina huumoria riitti. Anttolassa sattui okmaan rotincn aptee kka ri. 1Iem1an ni oli päät­tänyt pistää hänet nauramaan. Tilda teki Herm<mnille poltikassäkistä pusi.:ron. mi nkä selässä luki ~ormo.

Hermanni meni se pusero päällä apteekkiin, hytkyttcli itsciinsä, otri pullon taskustansa ja sanoi, saisinko tä­hän Manis lääkärin tippoja . Ja niin pääs i apteekkari lta nauru. Voitto oli saatu. Kerran taas me penskat oltii n pihalla ihmette lemässä, kun vanhcmmalla siskollani oli paise peräpakarassa. Hermanni hiipi si ihen ihan vie­reen ja tokaisi, ei tuo tarvii ko tcrvoo. Rasan Viljo löysi aina leikkiii j a huumoria asiaan kuin asiaan . Aune kun oli Herman Rasa lla piikana, Viljo kävi siellä naisten kanssa vesisotasillakin. Hcrmanhan oli vaik ka miten tarkka tällaisissa asioissa . .Ei vcträ saanut lattialle lait­taa edes p~sularkoiruksessa . Viljo vain ei pelännyt. Se­tähän Hermann i hänelle ol ikin . Viljo pisti vain huu­mo rin kukkimaan . Vi ljo kaat ui sitren ta lvisodassa.

Talkoot olivat oikein leikin ja huumorin tyyssij oja. Viljan lcikkuu- ja perunannostotalkoita pidettiin. Ko­tonakin viljaa leikatcssa koitettiin saada toinen leikal­rua saareen. Sitten sai huutaa naapurin tyrtöä tai poi­kaa auttamaa n saaresta pois. Nuorten piri keksi~i piris­tystä elämään. ku ten vanhempienkin. Ei ollut nuoriso­tiloja, eikä niis t~i osannur kukaan untakaan nkihdä. El ä­mässä luotettiin omiin voimiin. Ei osannut luottaa val­tioon eikä kuntaan .

Ol i sen puoleen hyvä, ett~i nuoriakin naapUJissa oli. San1oin lapsena . .'vleitä kertyi aina useampia yhteen siitä asti. kun alkoi naapuriin kyetii menemään. Kotona raas oli siskot ja vd jet. Ei ollut scllaiqa kuin nykyisin tah­too maaseudulla olla, ettei lapsi lle ole enäii seuraa. Ei ole ollut minunkaan omi lle Japsilleni.

Kievarinmäe llä asuivat Heinoset, Iida ja Kalle. Heillii o li monta poikaa. !\uorimmainen Viljo oli vielä minun aikanani koulu:\sa ja kiivi meillä usein. Oli Häyryscn tytöt ja Monni nmäen lapset. Häyrysen .'vlaijan ja Ra-

sa n Ailin kanssa hypätti in hyppyjenkkaa pitkin kal ­lioita. Ei tullut mieleen tarvita nuori::;oraloja.

Kievari nmäkikin on kadonnut. He imosten jälkeen sielHi oli vielä vuokralaisia . Pois nvat kadonneet ra­kennuks~t. kai pcllotkin . Ihmiset ensin . Vi:hkamäellä on kcsäasukkacn . Siinä ennen pitivät ta loutta Luukko­sen Mari ja Kalle. lie idän jälkeensä vielii Al fred El­sansa kanssa. Samalla tavalla katosi Koirankullmn mö­kistii asukkaat. Ihmiset tuppauwvat asutuskeskuksiin. t--.t onnin mäen Otto la ittoi sinne asunnon. llänen muu­teli uansa \1onninmäelle takaisin Koiraku lku lla asui vuokral aisia .

Etelälahdella taas asui vuokralaisia. Seppä Taavetti sen omisti hiin~n vanhimman poikansa mentyä avioon Rasan Hilkan kanssa. Arvo asettui Hilkkansa kanssa sinne. Minun koulukavereita ol i siellä vuok ralaisina . \1ontosen Liisa ja Leila kävivät sielt.ä mi nun kanssani koulus~a . Samoin Penttisen Liisa. Kitsinromulla ovat Pyrhöset asuneer ennen meitä. Nyt mei ltäkin Jäänyt jo muille. Veli Mauno asuu lähellä naapurissa M~ikrämä­essä. Kitsinromu, Vehkamäk i ja \1äkrämäki ovat kaik­ki saman kokoisia, kaks ikymmcmävi isi hehtaaria pinta-ala. Mökkiläisten elämää niissä on saanut viet­tää. Iivät o le elättäneet ilman muua lta hankittua lei­pää.

Vehkamäki ja Kitsinromu ovat loisen Rauanlammen rannalla, :Vfäkrämäki toisen. Kalojak in ni issii Iam mis ­sa on. Kalat ovat olleet pienenä tukena niiden asuk­kaille. Antavat varmaan oman viehätyksensii kesäasuk­kaillekin. Ranta on aina ranta, mukavahan rannal la on asua . Ta lvi oli ennen hyvä matkan oikaisija. Pulkkilan ja Ruoko lan väkikin ajo ivat jäitse Kirsiiän ka utta kir­kolle. Vaikka ei niitä jääteitii enää ih miset tarvitse, kun

' on tullut tiet ja autot. .Tä~itiet olivat siihen aikaan hyvin tarpeen. 1\e viitoitettiin, että osasi samaa reittiä ajaa. Lakcisten rmmasta pääsi taas suoraan Sahaniemeen. Matka on huomatravasti lyhyempi kuin maata myö­ten.

Tiet ja kulkuneuvot Kulkuneuvoja ei muuta oll ut kuin omat jalat, tai he­voskyyti. Teiden puurtuessa jäi hevoskyytikin kesäl lä olemattomaksi. Eikä ollu t hevoselle liioin perään lait­tamista. \1eilläkään kotona ei ollut muuta kuin kova­pyöräkärrit. Tiet olivat niin kiviset ja huonot. ettei sii­nä kärrissä ollut ilo kenen kään olla. Vara kkaimmilla oli kiesit. F. ipä ne palj on kurnmemmat olleet. Talvella­han kyllii pääsi reellä. Jiiätiet tulivat talvisaikaan avuksi. Matkatkin lyhenivät. kun pääsi jäitä myöten oikomaan. Hyvin kivinen heikko tie ol i Rasaan päin, samoin Mul­tamäen ka utta Pitkälahden tielle. Muut olivat ihan k int­tupolkuja. Koi rakulkun suoliekin mennessä jalan aina mt•ntiin siitä kallioiden yli. Miikriimäcn kautra oli l läy­ryseenkin mennessä kinttupolku. F.i sitä lahd~n kautra malt~ttu kiertä~i. \ •1äkrämäellii olikin niitä polkuja pa l­jon. Elä imiä etsicssäkin ni itä myöten oli hyvä taiva l­taa. ll äyrysesW meni yksi polku Koira nkulkun mökil­le suoraan. Toin~n taas Penttisen rnöki lti:i lläyryseen. Pitkin mäkiä oli yksi polku. Penttiseen m~ntiin siitä pelrojen poikki. Si inä olivat meidän pellon aidat välil-

II

Koul umarkall u.

lii sekä Pentrisen pellon aidat. Aitoja piti ylitcllä. porr~ teja ja vcräitä aukoa .

1 edes raja-ai toja rehdä, koska järvi oli aitana . Lehmät ja hevoset vieriin saareen uittamalla. lampaat ja vuo­het veneellä. \"opolan khmät olivat kesällä Suopon­ja Korvcnsaaressa. Oli niissä aikamoinen kulj~ttami-

1 nen . Välillä maata myöten, väli llä uittamalla. Siell ä ne kesänsä vietti. Lypsymatka ol i pitkä etenkin Korven~ saareen. Lypsyviilincet säilytettiin siellä luonnonhelrnas­sa. Siivilä . lypsyämpärir sekä lypsyliinat. Pestiin jär­ve:\sä ja laitettiin puun oksalle kuivumaan . Vlairo vie­tiin tonkalla kotiin . Tonkat kannettiin vcneescen ja sit­ten Saimaan yli soudettiin Kalliorantaan. Siitä käsikär­rillä työnnettiin 1\opolaan. Toinen suorilli aamulypsyn ja to ine n iltalypsyn. Kaksikin ihmistä väli llä oli.

Sitii nostamisen ja kantamisen puljaam ista oli työ­eWmii siihen aikaan. Meiltäkin piti mylly!'isä käydä Kok­kosenlahdessa. En5i pussit kärriin, Rasan rannasra ve­neeseen ja soutaa piti mokoma marka Kokkosenlah­teen. Talvella pääsi yhtä kyytiä ajamaan. Kesällä t~iy­tyi hevonen järtää Rasan rantaan siksi aikaa, minkä myllyssä viipyi. Siellä saattoi väliin mennä kauank.in, jos oli pa ljon myllymiehiä. Ei ollut puhel imia. että olisi ajan voinut tilata. Kun ilmestyi kumipyöräkärrit, eli la­vetit, se o li suuri kehityksen askel. '\'iillii oli kyyti jo pchmoiscmpaa. Paljon enempi sopi myös kuormaa.

Teiden puuttuessa joutui kantamaan myöskin sai-Ihmisil lä kun ei ollut kulkuvä lineirä, eikii teitä, kin t ~

tupolkuja tallaantu i. Lisäksi niitä polkivat e!iiimcl. koska metsissä kulkivat. \lcidänkin pellon ympiiri kiersi polku, mi tä Pentti sen Aapeli kulki kirkolle. Joka päivä näitä polkuja tal lartiin, ihmiset sekä eläimet kesän aikaan . Etelä lahdelle johti yksi polku Luukkosen pellon oh i.

, raita sekä ruumiita. Laitettiin pcitehuopa tai loimi kiinn i kahteen riukuun. Siihen sai pitkälleen sellaisen ihmi­sen, joka ei kävellä voin ut. Kumpaankin päähän vain kanrajat. Siinähän se meni ku in ambuhmssissa . Eläi ­miä ei kannettu , jos ei parantunut, niin sitten teuras­tettiin. Eläimethän muutenkin teurastettiin kotOna. t:: i

Se olikin kovasti marjam iesten tallaama. Siihen aikaan, kun Etelälahden maalla Palokankaalla oli paljon puo~ Jukkaa. Toim:n vähän leveämpi polku meni t::te lä lah~

delle Ko iraku lk un suon kohdalta. Luuk kosen ohi S i l~ 1

talahteen johti meidän kirkkopolku. Silta lahdesta oli kärrytie Pitkälahden tielle . Siltalahteen mennessä kui­tenkin piti ylittää verinen suo, jossa oli pitkospuut. Pit­kospuita myöten ra itei lti in kulkea. Kengät otettiin ko­toa lähtiessä aina käteen. Ne laiteHiin jalkaan juuri ennen Myntt.istä, tai vasta Pitkälahden tielle tultaessa. Paremmat kengät usein kirkkoon mennessä vasta kirkon mäen alla . Samoin Pitkälahden koulu lle, kun juhl iin mentiin. Juuri ennen Pyrhöstä laitettiin ken gät jalkaan. Pyrhösecn mennessäkin on vaikka minkä la ista kalliota, ojaa ja kostcita suopaikkoja. ;\e metsäpolut ol ivat hyvin vaih~ tclevia ja rattoisia kävellä. Sie llä puun juuret mutkir­tclivat hauskasti tien yli. Oli isoja kiviä. mistä sai yli kimpua. Portteja ja vcräjiä rämän rästii . Lammet sai mukavasri kierrettyii sieltä polkuja pitkin. Kyllä siinä ja lkapohjat hierontaa sai. Kou luun kuljettiin j oskus Rauanlahden ympäri. Sie llä oli samanlaisia polkuja ja pääsi Pyrhösen maata kicrrellen Laamaseen. Siirä oli­kin jo koululle lyhyt matka sekä jonkunlainen tiekin . Rauan lahdesta pyydystettiin kolkkakalaa koulurcissulla . \-1ati koi ra oli hauska kolkkia jään läpi. Sitten ol i syö~ mistä kotiin vi~täväks i illalla. Polkuja kiem urteli joka puolella. :\iihi oli hauska taivallella. ~idlä luonnon.kes~ kellä . Venettä piti pa ljon käyttää, koska Anttolassa on paljon järviä sekä lampia.

Etelälahti lienee siitä nimensäkin saanut. Saimaan lahti sinne pistää llämyrsaaren ja Etclälahden väliin. Saaret olivat paljon käytettyjä laitumia. Ei ta rvinnUT

12

niitä paljon elävinä myyty. Teurastctj ia oli joka kyläs­sä, kuka ei itse sitä suorittanut. Ruhoja sensijaan jou­tui kantamaan, jos ei sitä kotona syöty. Sian porsaita kyllä kannettiin pitkiäkin matkop, mistä sen kulloin­kin sattui saamaan. Porsas vain s~ikkiin tai porsaat. Väliin otetti in kaksikin yhde llä ke1taa. Yhtä ol i he lppo kan­taa sylissä . Kyl lähän ne viil illä kastel ik in, kun sattui lirauttamaan, eihän sitä säkki pitänyt. Lehmiä sai ta­luttaa pitkiäkin matkoja. Ostovaiheessa ni inkuin son­nille vietäcssä. Siskoni Aune talutti sodan jälkeen ko-toa lehmän Mik ke liin. ·

Polkupyörääkään ei meillä ollut. Matti osti sitten ! sotaväessä hankituilla rahoillaan käytetyn pyörän. :V1inä

opettclin pii loa pä in ajamaan Aunen pyörällii, vuorma 1941 , kun käv in rippikoulua. Siihen asri en ollut saa­nut mitään tuntemusta pyöriiän. Pyörääkin piti kantaa ja nostaa veräjien yli, ennenkuin pääsi tielle meiltä. Enot olivat pyöränsä päällä kuljettaneet tninuakin ennen kuin opin itse ajamCJan. Pyrhösen Armas samoin otti minut pyöränsä päkillc rippikouluun mennessä. Hippi ­koulula iset olivat kirkon mäellä katsomassa. kun minä menin vän rikin pyörän pääl lä. Armas ol i sellainen isä­hahmo, va ikka ol ikin opettajan mies, ettii piti ihmise­nä köyhänkin lapsen ja osasi sääliä. Toisen kerran sat­tui niin, että tultiin samassa linja-autossa Annak::;en kanssa Pitkä lahden tien haaraan: Ol i vicHi svkwinen pimeä il ta. Hänellä o li valtava säkki tarakalla.' Hä.n otti minut rungolle ja niin sitä tul tiin. Hän ei raaskinut jär­tää minua yksin pimeään kävelemii~in. Hyvältä tuntui. kun toinen ymmärsi. Olin hyvin arka ja pelokas. Ei

ollut hauska yksin pimeässä taivaltaa. Pitihän minun loppumatka yksin mennä, kun hän meni Pitkälahden perukoille. Loppumatka oli sentään jo tutumpi tie. Kyllä sitä muistaa monta vaikeata reissuaja matkaa si ltä ajalta. Nyt istahdetaan autoon. Kyllä matka joutuu, kun on tiet mitä kulkea.

Rakennukset Rakennustyyli ja tapa on paljon muuttunut ja muuttuu jatkuvasti. Asuinrakennukset tehtiin hirsistä, sammal­ta laitettiin väliin. Katot päreistä ja oljista. Paljon oli yhden huoneen mökkejä. Taialaiset rakensivat kyökin erikseen ja parikin kamaria. Ikkunat olivat pieniruu­tuiset, kuusiruutuisia. Uunit kivestä, myöhemmin al­koivat tehdä tiiliuunia. Tuvan uuni oli valtavan suuri. Uunin päällys oli yksi säilytys- ja kuivauspaikka. Nuk­kumapaikkanakin sitä käyttivät. Hellan kohdalle jätet­tiin aukko, siellä säilytettiin ja kuivattiin puita. Siellä­hän porsaskin makasi niin kauan, kuin tuvassa pidet­tiin.

Läpi ajettavia porstupia harrastivat yhteen aikaan. Toisella puolella porstuvan oli tupa, toisella puolella kamarit. Ruokahuone myös porstuan pohjassa. Ulkoetei­siä ei vanhaan aikaan ollut. Sitten alkoivat niitäkin ra­kentaa.

Tuvassa orret olivat toiselta seinältä toiselle. Ka­lusteena pöytä ja pitkät penkit. Penkit kiersivät mel­kein ympäri tuvan. Peräpenkki ja sivupenkit Joll akin seinällä oli sitten sänkyjä. Laidasta- ja päästävedettä­viä. Lapsia ladottiin sänkyyn poikittain, sitten sopi enem­pi, koska heitä melkein poikkeuksetta oli joka talossa paljon. Vanhaan aikaan e i helloja vielä ollut. Oli vain avokorsteen i katolle. Hiilloksessa roikkui pata hahloissa, missä lämpisi vettä. Hahlapadan vieressä olivat padan jalat, missä ruokaa ja muuta keitettiin. Siinä kahvipannu myös kiehui. Jokaisessa kamarissa oli sänky, sen li­säksi piironki ja muutama tuoli. Pienet lapset nukkui­vat heij assa eli kehdossa. Heija oli joka talossa, missä lapsia oli.

Lattiat, pöydät, penkit ja kaikki olivat maalaama­tonta puuta. Lattiat pestiin hiekalla ja varsi- eli hosa­luudal la hangaten. Pöytä ja penkit harjattiin hiekan ja huosiamen kanssa, eikä niitä pesty joka viikko, pari kertaa vuodessa kumminkin. Talossa talon tavalla sa­notaan. Se pitää paikkansa. Kuka oli siisti, kuka vä­hempi.

Rukit ja miesten veistolekkeet kuuluivat tuvan va­rusteisiin, samoin kangaspuut ja verkkojen kudonta. Kesäksi ne vietiin aittaan. Kesällä ei joutanut käsitöi­hin. Rukki kuitenkin piti muistaa tuoda syksyllä ajois­sa tupaan. Muuten se turposi niin, ettei sillä vähälle aikaa kehräämään päässyt. Rukin lisävarusteisiin kuu­lui viipispuut sekä käsivarsi ja häkkyrä, mihin sai pel­lavakuontalon laittaa. Pellavat piti saada syksytalvesta kehrättyä. Kevättalvi käytettiin kutomiseen. Kyllähän ne naapurin emännät kyselivät toisiltaan: Joko teillä on pellavat kehrätty tai villa kehrätty?

Talousrakennuksiin kuuluivat tärkeänä osana aitat. Oli vilja-aitat, jauhoaitta ja vaateaitta, vieläpä romu­aittakin. Aitat olivat myöskin hirsistä rakennetut, mut-

Pärekattoa tehdään Pihlajasalossa. Harjalla Pentti Mon­tonen. Kuva 1950-luvulta.

ta ilman sammalta, liha-aittakin, missä oli lihatynnyri. Isojen talojen lihatynnyrit olivat isoja. Siihen teuras­tettiin syksyllä monta eläintä, joku mullikka tai maho lehmä, lisäksi sika, jopa useampikin. Lampaitakin suo­laan teurastettiin. Muuta mahdollisuutta ei ollut li haa säilöä. Kun sitä söi seuraavaan syksyyn asti, sai sitä liottaa ja keittää suolaa pois.

Kellarit olivat maakuoppia, sinne asennettin vain puutolpat, minkä päälle laipio laitettiin. Siellä säily­tettiin marjasäilykkeet ja kaikki.

Navetat rakennettii n kivestä. Mökeissä ja pikku­paikoissa oli puisia navetoita, kuten meilläkin kotona. Hevoselle isä rakensi tallin joka syksy, teki aidaksista kaksi seinää vierekkäin ja nuijan kanssa iskijäistä sam­malturvetta väliin. Siellä oli sika tai lampaita hevosen kaverina. Tilastahan ol i kova puute eläinlenkin kanssa. Sen aikuisissa navettojen seinissä näkee niin isoja ki­viä, että tuntuu ihmeelliseltä, miten ne on miesvoimalla sinne yläseinälle saatu. Sen ajan ihmiset ovat tehneet ihmeellisiä töitä ilman koneita. Koristeellisia rakennuksia myös, siinä on tarvittu paljon aikaa. Kaikki ne tehtiin alkeellisilla työkaluilla. lsommissa navetoissa oli pui­set syöttöpöydät. Lehmät kahta puolta. Ne olivat lan­tanavetoita. Vesi kannettiin saavin ja korennon kanssa. Rehujakin kannettiin. Isoissa navetoissa oli rakennettu

Vanhan tuvan tunnelmaa. Emäntä Ida Leikas kutamas­sa kangaspuilla. Kuvassa näkyvät lisäksi vanha uuni, vesisaavi ja leipäorsi. Kuvan omistaa Martti Leikas.

13

Vanha savusauna läinpiämässä.

navetan vintti niin, että voi ajaa hevosella. Rehut ajet­tiin hevosella vinttiin ja sieltä pudotettiin luukusta pöy­dälle. Jonkunlaiset ikkunatkin oli. Valoisia ne eivät kui­tenkaan olleet, niinkuin nykyiset navetat. Kuivikkeena käytettiin pelkästään havuja. Niitä piti joka talossa ajaa ja se hakata. Pien Piekäinen kierteli talosta taloon ha­vun hakkuussa. Hän tuli tietämään senkin, että köy­hemmissä pienissä paikoissa sai edes syödäkseen; isoissa rikkaissa paikoissa olivat nuukia. Hän sanoi Seilassa olleen voitakin lautasella, ja sitä uskalsi ottaa.

Joka talossa oli riihi, missä viljat puitiin. Riihet olivat hirsistä sammaleen kanssa tehtyjä. Missä vain tasanen kallio lattiaksi löytyi, ne olivat kalliolle rakennettu. Rii­hessä ei ikkunaa liioin ollut. Savuluukut olivat seinäs­sä ja ovia pidettiin lämmityksen aikana raollaan. Sit­ten laitettiin kaikki luukut kiinni, kun savut olivat men­neet, että ahos kuivui.

Saunat olivat savusaunoja. Muita saunoja en tien­nyt siihen aikaan olevan missään. Kyllähän siellä sa­vua ja häkääkin välillä oli. Hyvät löylyt savusaunassa saa. Vesi lämmitettiin padassa kiukaalla tai kodassa. Kodat olivat avokotia. Niissä oli katto ja vähän seiniä, laudoista seinän tapaisia, niitäkään ei aina joka puo­lella ollut. Savu tuli kodassakin sisään, mutta siellä pyyk­ki pestiin ja siinä padassa keitettiin, tuhkalipeässä tai lipeäkivellä. Sillä keittolipeällä sitten pestiin kirjavia vaatteita. Pyykki käytiin talvellaki11 huuhtomassa avan­nolla. Kun kuumat pyykit mätettiin saaviin, siinä läm­pöisessä vedessä sai välillä käsiänsä lämmitellä. Pyy­kit kannettiin rannalle korennolla tai vedettiin vesikel­kalla. Minäkin pesin pyykkiä ihan rannal la talvella. Rantakiville vain pata ja siinä sai lämmintä vettä sekä keittää pyykit.

Heinälatojakaan ei paljon ollut. Oli vain pieniä hir­sisiä heinätalleja. Niihin oli aika survominen heinien kanssa. Eikä ne tahtoneet talleihin sopia. Pieleksessä säilytettiin heiniä sekä viljojaja myöskin tupposia. Rii­hessä oli kylkeinen tai riihen lähellä kappeli, mihin ruu­menet ja rusat kannettiin. Siellä säilytettiin myös vis­kuukone. Pieniä koppeleita oli vähän siellä täällä. Nuot­takodat oli rannoilla, missä nuotta säilytettiin. Myös muita kalastusvälineitä pidettiin, rysiä, mertoja sekä katiskoita.

14

Peltotyöt Työt tehtiin ihmisvoimin. Työ oli raskasta, koska ko­neita ei ollut apuna. Työkalutkin piti ensin valmistaa. Ennen sotia ei vielä koneista tiedetty. Traktorit olivat kovin harvinaisia. H.evosvetoisia niitto- ja perunannos­tokoneita alkoi olla. Suokuokka ja Lapio olivat yleisiä, paljon käytettyjä työkaluja. Vieläpä sotien jälkeenkin. Velipoikakin raivasi pari hehtaaria metsästä vi Ljelys­suota suokuokalla kuokkien ja ojat hän kaivoi lapiol­la.

Talvella ajettiin pelloille maanparannusaineita, mutaa, savea ja soraa. Hakattiinpa havuja ja risujakin soille sekä pelloille. Keväällä oli ensimmäinen homma pel­loilta kivien kerääminen ja aitojen teko ja korjaus. Raja-aidat piti olla jokaisen rajoilla. Koska karja lai­dunnettiin metsissä, peltojen ympärillä piti olla hyvät aidat, ettei eläimet vi~joja sotkeneet. Aidan teko oli hyvin suuri urakka, ennen kuin oli aidakset halottu ja seipäät tehty. Talvella kyllä piti jo aitatarpeita varata. Osa piti joka kevät aidoista uusia. Parempikuntoiset kierrettiin ympäri ja korjattiin.

Sitten alkoivat peltotyöt Ensin äestettiin pellot ri­sukarhilla tai hankmolla. Joillakin oli piikkiäkeitä. Viljat kylvettiin käsin. Kylvykopsa kaulassa sai kävellä, kunnes vi ljat oli kylvetty. Missä ei ollut kuin yksi mies, piti ensin kylvää ja sitten äestää. Hevosen Levätessä isäkin aina kylvi. Usein naisetkin äestivät, jos vain oli aikaa. Äiti ei peltotöihin palj oa ehtinyt, muutakin hommaa ainoalle naiselle riitti. Kun viljat oli saatu tehtyä, al­koi kesantohommat. Ruismaa oli aina kesantona. Sin­ne ajettiin lanta ja kynnettiin ennen juhannusta. Pitkin kesää ruismaata muokattiin, kunnes oli rukiin tekoai­ka.

Peruna tehtiin keväällä viimeisenä. Juhannuksen edellä ajettiin perunan vaot. Vastat tehtiin myöskin en­nenjuhannusta. Sitä ennen jo naiset tekivät vispilät koi­vun lehden ollessa hiirenkorvalla. Silloin irtosi kuori parhaiten. Juhannuksen kahta puolta tehtiin myöskin tupposet. Ne laitettiin pielekseen, ellei talleihin sopi­nut. Ensin kuivatettiin jossakin levällään.

Olikin jo heinänteon aika. Heinäntekokaan ei ollut nopeaa hommaa siihen aikaan. Viikatteella niitettiinja vielä Iyhytvartisella eli kynkkävartisella. Se oli selkään käypää hommaa. Minäkin muistan, ktm pitkävartisia

Seilan heinäpellolla Pitkälahdessa 1967.

viikatteita alkoi olla. Luonnon takut, järvikortteet ja kaikki piti eläinten rehuksi haalia. Kylvyheiniä ei vie­lä paljoa ollut minunlapsuudessani. Käsiharavalla ha­ravoitiin ne kasaan. Sitten laitettiin haasialle kuivumaan. Haasian viereen heinät ajettiin reellä tai kannettiin sa­pilailla. Heinähangotkin olivat puisia . Luonnonheiniä kuivatettiin levällään. Yöksi laitettiin heinät rukoon, samoin sateen yllättäessä. Talliin heinät usein kannet­tiin joko sapilailla tai kuormavitsa lla. Heiniä säilytet­tiin Pieleksessä myöskin . Latoja ei vielä paljon ollut. Tallit olivat pieniä. Talvella ajettiin heiniä pitkistä mat­koista. Ajaminen kävikin talvella paremmin, koska teitä ei liioin ollut ja ajopelitkin olivat enempi reen varassa.

Elokuulla alkoi viljojen leikkuu, usein heinäkuul­lakin. Anttolan kihupyhä oli elokuun ensimmäinen sun­nuntai. Kihupyhänä oli monta kertaa ruis leikattu. Uu­disleipääkin paistettu, samoin uudispuuroa ja rieskaa. Elokuu o li rukiintekoaikaakin. Sanaparsi sanoo, "kyl­vä ruis ta uutisella, Laurin ja Pärttylin välillä". Hyvinä rukiintekoa ikoina pidettiin Maunon ja Leevin päivää. Kun oli paljon seittiä oksissa ja heinissä, se päivä oli hyvä rukiintekopäivä. Viljojen leikkaaminenhan kesti myöhään syksyyn, riippuen paljon kesästä. Ahoksia piti puida välillä. Hoitaa marjankeruut, juurikasvin hoita­miset, kuin monet muutkin hommat niinkuin nykyisinkin on maamiehen tehtävä.

Syksyä kohti tahti tiukkeni , koska päivä lyhenee, mutta työt lisääntyy. Onhan tämän v ilje lijäväki saanut huomata. Kun ei koneita ollut, työt edistyivät hitaasti. Työvälineet olivat alkeellisia. Syyskuu oli kiireistä ai­kaa . Monasti jäi syystöitä lokakuu lle. Syysvitjat lei­kattiin ja laitettiin viisikoi IIe. Rukiit kuhilaille. Usein olivat ohra ja kaura niin harvaa ja lyhyttä, että monet ottivat kalikan kouraansa ja sen ympärille alkoivat koota kourausta. Sideoljet piti jatkaa, ennenkuin ylettyi lyh­teen ympäri. Niitä oli kiusallista keräillä. Hukkaan ei voinut mitään jättää. Kaikki piti tarkasti koota talteen, ihmisten sekä eläinten ruoka. Viisikoitakin niistä o li huono tehdä, kyllä ne olivat matalia nypyköitä. Räntä­ja lumisadekin väliin yllätti niin toukoviljojen leikkaajat kuin perunannostajatkin. Kyllä käsiä paleli. Kumikä­sineetkin olivat si ihen aikaan vielä tuntematon asia.

Riihessä samoin, kun oli oikein pilliheinäisiä viljo­ja, ne oli kiusallisia puistella ja käännellä. Maito-oh­dakkeiset viljat taas pöllysivät kovasti, tuntui että vai-

Rukiin leikkuuta. Kuvan omistaa Erkki Pyrhönen.

lan tukehtuu sinne riiheen. Töitä ei tehty käsineet kä­dessä. Riihessä olivat pelsimet ja niiden päällä parret. Ylä- ja alapelsimet sekä parret. Ruk.iit kun on pitkiä, niitä laitettiin yhteen kerrokseen, kevätviljoja kahteen kerrokseen. Kun ahos oli lämmitetty kuivaksi, mentiin kukon laulun aikaan sitä puimaan. Ahoksen puinti oli sel lainen ylimääräinen homma. Se piti saada kuin var­kain tehtyä, että joutui varsinaiseen työhön. Saunassa piti ehtiä vielä käydä, ja sapuskaa tai kahvia suuhunsa saada.

Lyhteet ladottiin lattialle vieri v iereen latvat vas­takkain. Puimamiehet kulkivat toinen etuperin, toinen takaperin. Vuoron perään lyötiin lyhteitä riutalla kuin vierasta sikaa. Jos 1iiheen sopi ja ihmisiä oli useampi, vo itiin puida useammassa parissa. Toiset käänteli s itä

Viljan puhdistus ta luudalla ja haravalla.

myöten lyhteet, sitten puitiin toiseen kertaan. sen jäl­keen puisteltiin oljet ja laitettiin kuvoille. Kun kaikki lyhteet oli pudotettu alas ja puitu, sitten alkoivat ne loppuhommat Harava lla otettiin rusat pois, ruumen­nos kasaan. Sen jälkeen v iskattiin, että ruumenet ero­sivat jyvistä. Meillä ei ollut v iskuukonetta. Isä viskasi ruumcnnoksen käsin. Äiti seuloi käsiseulalla leipävil-

15

jat. Sekin ol i hidasta ,ia raskasta työtä. Ei siihen käsi ­seulaan voinut jyvii1 kerralla ni in kovin paljoa ottaa. eikä sopinutkaan. Kyllä ~äkillisestä sai seulaänsa monta kertaa ottaa. Seulaa piti kovasti pyörittää, ettii roskat erosivat. "fe kerättiin seulan päältä käsin pois. Äiti ja isä kun kahteensa kaikki tekivät ja me lapset oltiin pieniä. .Äiti vei pienimmäisen riihen kiukaalle saaviin istumaan puirnise n ajaksi. Pienenä sitä sai keuhkoihinsa pölyä niel lä. '-!'iinhän sitä on e letty. Ei tuo vielä ole tappan ut. Isommat lapset saivat juosta riihen ympärillä, touhuta mitä ymmärsivät. Ei siellä saanut monen vuoden van­haksi juosta. Isompien lasten piti olla siel lä riihen puo­lella kääntclcmässä ja puistelema~sa . lsomm issa pai­koissa jäi puimisi a talveenkin. Mei llä kun vähän oli. ehdittiin puimiset saada kyllä pui tua syksyllä .

Ol ihan siinä välillä hoidi.:ttava mon ta muuta työtä. Pellaviakin kuivattiin riihen pclsimellä. [sä meni usein öljylyhdin valossa niitä luukultamaan jo aamuyöstä. Kyllii isä ja äiti tekivät pitkiä päiviä, yhdessä koiuivat kaikki työt tehdä, kun ei lapsista vielä apua ollut. Ihan pienestä asti kyllä piti työssä mukana olla.

Perunannosto oli hidasta, ku n se kuokalla nostet­tiin. Etenkin, jos oli sateinen syksy ja talvi tuli aikai­sin. sai niitä perunoita lumenkin seasta kuokkia, sa­moin vesisateessa. Ei ollut perunalaatikoita. vaan pe­runat kannettiin siikillä kuoppaan, tai piirekorilla. \1eillä oli sentään pärekori.:ja. isä teki nii tii kotiin sekä kyläl­le. Perunanoston jälkeen oli miehillä syyskynnötja ojien kaivu, joka tehti in lapiolla s iihen aikaan.

Kynnöt kynne ttiin so rkka-atralla hevosen kanssa. \1 yöhernmin alkoi olla jo auroJ a. Syyskyntö ihinhän ne varsinaiset syystyöt loppuivat. Maan jäiidyttyä ei kau­an saanut enää ojiakaan kaivetuksi. Syksyn pakkasien aikaan oli m\:tsissä hyvä ahertaa. Oksat kerättiin kaik­ki läjiin, jotta ne saati in lumenkin aikaan kotia ajeruk­si. Mets~i t ol ivat si istejä si ihm aikaan . .loka oksa lai­tettiin kasaan. Havun patukat olivat pol ttopuita, havuilla kui vitettiin eläimet.

1l1 etsä~vöt Metsätyöt olivat ennen tärkeä elink~ino ni in pienvilje­lijälle ku in mök ki läisel lekin . Paljon oli ihmis iä, jotka e lättiviit itsensä sekä pe rheensii metsätöillä. Raskasta työtii se oli. muuta työti.i oli kuitenkin huono saada. Halon teossa kävivät keski:!nkasvuiset pojatkin. raha oli ni in tiukassa. Jotakin piti keksiä. mistä tOimeentulon-

Leipä oli tiukassa sen ajan työvälinci llä metsässä­kin . Tukit kaadettiin justeerilla. Siinä tarvitt iin kaksi miestä yht~i puuta kaataessa. Pokasahal la voi tehdä sen edes yksin. Nykyisin on metsureilla erikoisvarusteet. Siihen aikaan sai moni varmaan miettiä illalla m~irki.i ­nä kotiin tultuansa, löytyykö mitään kuivaa vaatetta, mitä päällensä saa. Ei ollut metSLtrin kamppeita. Ku­misaappaitakaan ei silloin vielä ol lut olemassakaan. Pakkasilla sai pitää töppösiä, jos sellaiset omisti. Pent ­tiset, Aapelikin teki aina metsätöitä, halontekoa ja par­rin veistoa. Töppösiii hänellä ei ol lut. Kun hän täytti scilsemänkymmentii vuotta, sitten naapurit osti hänel­le ensimmäiset töppösel. Parrin veistossa kun joutuu olemaan niin paljon paikallaan. Vaikka se on raskasta hommaa, jalat eivät sillä tava lla liikettä saa.

Kotikutois ia sarkahousuja pit iviit metsätöissä. Ne eivät niin nopeasti kastu. Meilläkään ei oikein riittä­nyt villoja eikä aikaa niin paljon äidillä, että olisi aina !'iarkahousuja saanut. i\iti kuroi eni.:mpi puollangasta, siihen meni vähempi villoja. kun ~e kudottiin pumpu­liloimeen. Siitä äiti teki housuja isälle sekä pojille. Sar­kaan piti kehrätä loi merkin villoista. Se ol i vaativaa hommaa. Erikseen ol i saran loimcn kehrääjät. Äiti kyllii sitåkin teki. Nahkasaappaan ri.:suja kun metsätöissä pi ­rivåt, ne kastui vat helposti. :Vlärkänä i lmana kastuivat vaattci.:l sekä jalkineet. Sitti.:n kun rahtim iehetkin jou­tuivat ajamaan jopa kymmeniä ki lometrejä. ennekuin

1 kotia pääsivät. Saivat juosta lämpimikseen hevosen pe­rässä. jotta su lana kesti kotiin asti. Ku mirukkasia ei ollut, nahkarukkaset kastuivat. Harvoi n niitiikään mo­nia oli, että sai edes vaihtaa.

l.anellisia alusvaaw:ita miehet pitivät. Ne edes \ ä­hän lämmittivät. Kuta pitempi oli matka sitä aikaisem­min piti aamulla liihtcä. että ehti päiviin tultua met­sään. Pimeästä pimeään piri tehdä . jotta ehti jotain an­saita. lltasilla oli si uen sa han viilaamincn ja kirveen tahkoaminen. Hcvosmichellä Yielii hevosen syöttö. ken-

1 gittäminen. vulj aiden korjaaminen ja huolto. Tupaan tuntiin hevosen valjaat myöskin kuivu maan. \iiistä tuok­sahti aina hevosen hien tuoksu. Usi.:in oli korjattava myöskin rekiä . Samoin tehtävä rect. lsälläkin oli aina reen jalaksia kuivumassa. Itse hiin rcet teki. Luokki­puut piti ~amoi n varata ja luokit painaa . Siinähän sit~i saatiin olla lap~et kin mukana ja apuna. Pajusta taivu ­rettiin re~;n kaplaisiin paJut. lsii kuumensi niitä uunis­sa. Sitkn taipuivat. Samoin haudottiin luokkipuut ja reenialakset. Painamisessa sai olla knko perhe työssä

sa sai. Kyllä minunkin vdj ~ni kävivät molemmat isän 1

mukana rahdissa jo en nen kouluun menoansa. Pitkissä matkoissa kun piti olla yötiikin. Eihän se lapselk ha uskaa ollut. Sitä ei amtanut kalSoa. piti oppia työn tekoon pienc::;tii asti.

:Vktsäpomot jakoivat myydyt metsät teko- ja ajo-pahtoihin. jo;; sama mies tai porukka sen teki. Tai sit­ten toiset tekivät, toiset ajoivat. Si itäkin saattoi kate ut­ta väliin tulla. kuka sai parhaan palstan. Kyllä niitä pui ta piti kannella ja veddlii nwtsässä miesvo imin. Ftenkin.

;\ykyisin saa kyWi lapset olla paljolti ilman vas­tuuta. Parempaan pä in tämä elämä on kovasti mennyt. Onhan kuitenk in nykyisin lapsilla paljon vastuuta koulun käynnistä.

Kolmeky mml:! ntiiluku ol i Su0messa erittäin tiukkaa aikaa. löitäkin oli huoM saada minki·iänl aista. Ei se lcipii leveä ollut. !\.kidän isäkin kun oli vii.: lä vanhana m~;nnyt naimisiin. lt ~L: oli jo vanha. kun lapset olivat \ i\.'lä lapsen iiiss~i.

16

! jos o li harvaa metsiiii, piti halon tek ijänkin kannella aika paljon. että sui mottinsa täyteen. Sama juttu ol i pan·in veistossakin. [ i sitä telkamaa aina voinut vaih­taa , si inäkin meni aikaa. Kantaaha n ne piti parrupöl ­kyt kasaan. Tuorcissa männyissä oli kyllä painoa. sitä ei jaksakaan st:llaincn tehdä, joka ei ole siihen tottu­nut. Sama oli tukin ajossakin. Tukkipuita ei jaksa kan­taa. mutta tukkisaksien kanssa niitii piti vedellä. Ant­to la on hyvin miiki:stil seutua . Kaihnlai!;ilta vuorilta

ja mäkilöiltähän niitä on puutavaroita pois saatava. Ei hevonenkaan joka paikkaan pääse. Jarrujakin sai reen jalaksiin laittaa. Ei hevonenkaan jaksanut pitää isoissa alamäkilöissä. Alamäissä sai mieskin avuksi jarrutel­la. Ylämäessä ohjaksen perillä vetämällä auttoivat tiu­kassa paikassa hevosta. Hevonenkin veti mieluimmin, kun näki miehen auttavan.

Hevoset olivat vielä kehnot. Köyhä ei jaksanut hy­vää hevosta saada. Paljolumisena talvena haittasi lumi miehen sekä hevosen liikkumista. Suojan tultua reki ja kuorma veti lunta mukanansa. Sai kolistella ja Iapioi­da lunta kuormastansa. Kaatomies samoin tehdä lapio­hommat, ennenkuin pääsi kaatamaan puun. Eikä sii­hen aikaan lumilisiä maksettu, työnantajat olivat puo­lellansa. Koska työmiehiä oli tulossa töihin, ei autta­nut katsoa minkälaista työ on. Kyllähän sitä sai kotona olijakin pelätä, mitä s iellä sattuu. Paljouhan minäkin kävin veli Matin mukana metsätöissä. Isän aikaan oli­vat pojat hänen apunaan. Monta vaikeaa ja vaaralllsta­kin tilannetta ehdin minäkin nähdä. Muistan, kun Matti ajoi Mäkrämäiltä puutavaroita Varpaniemen metsästä, kuinka hirveäitä minusta näytti, kun hevonen meni is­tuallaan kuom1an edessä mäkiä alas.

Käytiinhän me äidinkin kanssa kahteensa sodan ai­kana mattipakkoa suorittamassa . Aapeli Penttinen oli Venäläisen metsässä Pitkälahdel la halon teossa. Sieltä oli meidätkin määrätty tekemään motti naista päälle. Kun saatiin aamuhommat navetalla tehtyä, lähdettiin tallaamaan sinne mokoman matkan päähän. Kaikkine huonoine työkamppeinemme. Aapeli auttoi meitä sen verran, että laittoi pääpuut pinolle. Ja niin tuli iltaan mennessä kaksi mottia pinoon. Alettiin taas tallata ko­tia päin. Sie11ä odotti eläimet ja muut koti hommat. Oli vielä syksyinen lyhyt pimeä päivä. Siitä oli hyvä, ettei ollut lunta. Kahteensa äidin kanssa oltiin silloin huus­hollissa. Matti kun lähti sinne, missä miehiä tarvittiin, vaikka ei ollut vielä miehen iässä. Sodan aikana eten­kin sai naiset kamppailla metsä- ja kotitöiden kanssa. Mattikin oli kolme vuotta siellä. Jsä kuoli keväällä v. 1941 ja Matti lähti sotaväkeen tammikuussa v. 1942.

Nykyisin lähtee metsuri autolla töihin. Ennen ei ol­lut kuin jalat tai sukset. Eikä nykyinen metsuri paljon muuta tarvitse kuin moottorisahan. Ennen pistivät olal­lensa sahapukinkin, ketkä haloo tekoon lähtivät. Tai muu­ten oli pukin teko ensimmäinen homma metsään pääs­tyä. Pokasaha pistettiin usein kappaleina rcppuun kir­veen kanssa. Joka ilta oli sahan viilaaminen. Siinäkin oppi huomaamaan, minkä tehtaan tuotteet parhaita olivat. Jos ei osannut oikein sahaansa kuntoon saada, sen tiu­kemmalla markka oli.

Taitoa ja kokemusta tarvittiin metsätöissäkin. Toi­set saivat tehtyä huomattavasti enempi kuin toiset. Kai­kissa töissähän näin on aina ollut. Kaikki ihmiset ei­vät ole yhtä tehokkaita. Kantapään kautta ennen piti ammattinsa oppia. Kouluja ei paljon käyty. Nykyisin koulutetaan metsuritkin. Vahvalla suomalaisella sisul­la ennenkin pärjäsi. Jos ei ole yrittämisen halua ja tah­toa, huonosti pärjää niin nykyisin kuin ennenkin. Niin tiukalle ei enää tarvitse ihmisen itseänsä laittaa, kuin ennen sotia, sodan jälkeen ja kauan sen jälkeenkin. Onneksi on parempi aika koittanut. Toivottavasti eivät

Käsipelistäja pokasahasta moottorikauteen.

Parrin lastukeko Lakeistenrannan lähellä v. 1969.

enää palaa tällai set ajat. Katkeruutta ei tämä ikäpolvi tunne. Kaikk i on ollut hyvänä opetukscna. N iin met­sätyöt kuin kaiken muunkinlaiset hommat ovat helpot­tuneet. Koneet ovat tulleet ihmisen avuksi. Rahtihevo­set eivät ole enää yleisiä kuten ennen. Metsiin on tul­lut traktorit sekä metsäkoneet Metsät eivät ole siistejä kuten ennen. Rumalta näyttää aukeaksi hakatut, met­säkoneilla säretyt metsät. Siellä ei ole helppo kenen­kään taivaltaa. Laikutetut metsät ovat ihan mahdotto­man näköisiä, eikä siellä voi liikkua edes marjamies.

17

Lehmää lypsetään Pihlajasalossa. Vasemmalta Raija, Maire, Airija Hilma Syrjäläinen. Kuvan omistaa Alpo Syrjäläinen.

Karja ja sen hoito Lehmät olivat pieniä kirjavia maatiaislehmiä. Myöhem­min alkoi olla länsisuomalaista punaruskeaa j a itäsuo­malaista kyyttää. Tulipa pohjoissuomalaista vaikeista­kin. Jalostetut lehmät ovat tulleet suurelta osin sotien jälkeen. Lehmät olivat niin pieniä, että teuraspaino oli sadan kilon kahta puolta, tulokset olivat sen mukaisia. Pidettiin hyvänä lehmänä, jos lehmä lypsi viittä- kuut­tatoista kiloa. Suurin osa jäi alle sen . Kun karjan tark­kailua alkoi olla, pääsi kantakirjaan sadallaviidelläkym­menellä rasvakilolla. Kolmetuhatta litraa oli maitovaa­timus. Suurin osa karjasta oli heikompi tuotteista. Ja­lostus oli heikkoaja vaikeaa. Sonni jätettiin usein omasta

Kaarina Pylkkänen (Pitkä/ahti, Sei!a) lammasta kerit­semässä v. 1942.

18

karjasta. Suku heikkeni. Päätarkoituksena oli, että saatiin jotenkin eläin~en lisääntyminen jatkumaan. Ravinto vielä oli vähäistä, joka oli osaltaan heikentämässä eläinlaa­tua ja kuntoa. Usein hiehosta yritettiin saada nopeasti lehmä. Astutettiin kovin nuorena, heti kun kiimaan tuli. Aina jätettiin omasta katjasta vasikat lehmiksi kasva­maan. Suku heikkeni jatkuvasti.

Usein hevosetkin olivat pieniä. Hevosella piti ajaa niin kauan, kuin seisaallaan kesti. Hyvin huonokun­toisia ne usein olivat. Lampaat samoin olivat pieniä, usein j äi teuraspaino olle viidentoista kilon. Siat ol ivat sen mukaan, miten niitä syötettiin. Paljoläskisiä, jos olivat syödäksensä saaneet. Pa ljon on j alostuksel la ai­kaan saatu sikojenkin suhteen .

Kanat o livat mskeita, mustia tai kirjavia. Sulkasa­dossa olivat kauan. Tuotosaika ol i lyhyt. Munivat enim­mäkseen vain kesän aikana. Olihan niitä kanaJoita s ii­henkin aikaan jonkun verran. Niissä ruokinta ja tuotos olivat ehkä toista luokkaa. Väisäsessä oli kanala jo minun lapsena o llessani. Tiusasen Jussi sen kait oli laittanut, Kana lapoluksi sanottiin sitä polkua, mikä meni kana­lan kautta suoraan. Siitähän sitä aina sinne mentiin. Nyt sekin polku on häipynyt. Tallaajia ei ole ollut. Ih­miset kulkevat kulkuneuvoilla, eivät jalan. Heillä oli hautomakonekin, olivat sen verran kehityksen kyydis­sä.

Ristljen silppuamista koneellisesti Pihlajasalossa. Sil­puttua risua käytettiin karjan alusina. Kuva 1950-lu­vun puolivälistä.

Eläinten ruokinta ol i pa ljon työtä vaativaa, hidasta j a raskasta. Navetat oli lantanavetoita. Lantaa piti ta­sailla j a uloskin mättää. Lehmien takajalkojen alle kertyi lanta korkeammalle. Takajalkojen allehan kuivikkeet piti laittaa. Kuivikkeina käytettiin havuja. Niistä tuli Jannan lisäksi äkkiä patteri lehmän takajalkojen alle. Päinhän lehmät ol isivat menneet, ellei olisi lantaa ta­sannut. Apetta syötettiin. Silppujen hakkaaminen oli aikamoinen homma, samoin appeen tekokin. Jauhoja ol i vähän. Piti keksiä keinoja, millä sai eläimet silp­punsa syömään. Apetta keitettiin silmästellä ruumenilla, perunavedellä j a lanttuja myös keitettiin. Ei tullut mie­leenkään antaa j auhoja sellaisenaan eläinten eteen. lmel­losta jauhoista tehtiin, jos niin paljon j auhoja oli. lh-

miset vaistosivai lehmien sokerin tarpeen siihenkin ai ­kaan, samoin ruuan sulatukscn tarpeen . Lehmilk kos­tuteltiin eli haud utettiin rehu.t. Hautcita tehtiin kesä llä sekä ta lvella . Se vastasi myöskin tu orere hua . AIV:n re ­kohan on keksitty paljon myöhemmin. He iniäkin oli vähän lehmillc antaa, niitä piti jatkaa olj illa. Ruisoljet hakattiin silpuiksi, toukojen oljet syöteniin sellaisenaan. Sodan aikana o li kova puute olj istakin. Pyrhösen Taa ­vetti sai hommattua jostaki n Pohjanmaalta ruisolkia. Nekin olivat tunkkacmtuncira, mutta hyvin tekivät kaup­pansa. Veli Mattikin ajoi niitä sotatalvena Mikkelin ase­malta asti. Vanha huono hevonen kun vielä oli. Ol i se aikamoista hommaa. Selluloosaa syötetti in myös . Sitä oli kokq sodan ajan käytössä. RintamaJlakin hevosille sitä syöttivät.

Vesi piti koittaa saada ta lven aikana navettaan en­nakkoon lämpenemään. Pitkistä matkoista kun joutui sit~i monesti tuomaan, se jääty i vielä navettaan tuota­essa. Lypsäminen tapahtui käsi lypsynä joka paikassa. Lypsykoneita ei ol lut. Kun sai maidon kicrrettyä. piti juoksutraa vasikoillc. Sioilk teh tiin ruoka monessa pai k­kaa si sä llä. St: piti ka ntaa äm päri!Ui sikojen eteen. Si­oillchan syötl:Uiin ennen sotia j a senkin jälkeen hevo­sen kakarasoppaa. jos si ihen :\itren sattui perunaa tai n1 uura sekaan o lemaan. J lcinärall ien j a latojen po hja l­ta kerättiin h~inänmurskaa, sitä haudortiin kuurnalla vedellä ja siitä sa i sioillc ruuan jatketta. Katwillc teh­tiin myös heinän mur~kasta apetta.

Kotitalous Kotita loustyötkin ovat aikojen myötä pa ljon muuttu­neet. Yksistiiiin sähkö on tuonut va ilava n muutokse n. Ei tarvi nnut enne n johtoa töpseliin laiHaa , jos meina­sit ruokaa lail!aa ta i silittää, piti en~in tehdä tuli. Hel­laakaan ei vanhaan aikaan ollut. Vaattcitakin si littivät nii n, eWi ne laitettiin hyvin taitteelknsaja istuttiin pää llä. Siinähiin ne ajan myö tä -.ilen ivät. 1 kllalla voi jo sitten kuumentaa rautaa. kun hella ruluuteen keksittiin. Rää­täleillä oli isot moniki loi:\et raudat. Sillii kyl lä kanga ::: painui . Villasta vaa tteet tehtiin. Ne ol ikin kov ia präs­:;ättäviii. Kotikuto is...: t sarat j a villakankaat. Ikkunaver­hoja ei ni in kovin kauaa liene kiiytetty. eikä pöytiilii­noja. Ei paljon muuta :;il ittämistä ollut kuin pitovaat­teet. Salu:\ii nit oli minunkin lapsuudessani tuvissa. Paljon oli huonei ta ilman mi nkäänlaisia verhoja. :vliesten pai­dathan ne olivat vaikeita, kun piti tiirkätä kaulukset, samoin tarjoilijoiden pä~ihinecr. Vieläpä mekin karjan­hoitokoulu n aikaan tä rkäHiin päähincitä, va ikka aika oli ehti nyt jo viisikymmcnlukuun. Olinha n siellä vuo­sina 56-57.

Vaatteet olivat vaikeasti hoidettavia, ei ollut keino­k uituvaattei ta n iinku in nykyisin. Villavaatteet ol ivat huolella pestäviä. Pe llavaisct laka nat ~e kä a lu~vaarteet olivar paksuja, vaikeasti käsin pe~täviä ja kierrettäviii. Pyykkipäivä oli rankka päivä. Ja kun se oli ihan yli­määräinen homma. Pitihän pä ivän muut työt saada sii­nä sivussa tehtyä.

Ruokatalous on muuttunut ajan myötki samoin kuin kaikki muukin. Ennen :;yötiin kolme kertaa päivässä. Aamulla juotiin vain kahvit. sodan aikaan korviketta.

Ei si inä mitään ka hv ikipää o llut. Sii hen aikaan e i tar­vinnut valittaa kahvileivän puutetta vieraalle. Ei osat­tu pitää hiipeänä pelkän kahvin tarjoamista vieraalle­kaan. Leipää ei ollut muuta kuin misleipää. hyvä jos sitäkin. Ryynirieskaahan minun lapsuudessani kyllii jo paistettiin. Vaan se oli juhlaruokaa, eihän sitä kanna t­tanut syödä kuin suurempina juhlina ja parempina Matin päivinä. Nyrkkilimppua josku~ paistetti in. sekin oli hy­vää, kun oli hapoton. Kasti ke tehtiin ru isjauhoista. Ruis­jauhoa käytettiin keittojen suuruksena myös. Sakearokka, joka keitettiin pavuista ja ruisjauhoista oli sen ajan ruo­kaa. Samoin lohkorokka. Siihen laitettiin herneitä, lant­tuja ja ru. isjauhoa. Papu- ja hcrnerokkaa keitettiin li­han kanssa. Leipätaikinasta ja perunoista hapanpotat­tia. Kalaa syötiin paljon suolakalana. Kuivattiin kesäl­lä auringossa suolakaloj a. Niitä sai syödä koko talven ajan. ne säilyivät vaikka vuos ia. Syöti inhän kalaa keit­tona, hiilillä paistettuna sekä pannulla paistettuna. l)e­runa on ollut kautta aikoj en paljon käytetty ruoka ai na siitä saa kka, kun on Suomeen tullut. Pa ljon kyllä syö­tiin lanttuaja nauristakin. :\'amista vilje ltiin paljon sekä syöti in . Nauriit ::;yötiin pa istikkaina j a raakana. Lant­tupaistikkaita viskatriin uuniin pai~tumaan, kun iso lei­vinuuni lämpisi talvella joka päivä. Perunoita pa istet­ti in samalla tava lla . :\1c lapset pa istett iin heilalla pe ru­naviipaleita. Jota in piti suuhunsa keksiä . Kesiillä ke i­tetti in maitopcrunaa . .\!lunamaitoa, jos kananmunia oli. Kesällähän kanat par...:mmin munivatk in .

Leip~i kui vui kes~i!lä. Sitä sii ilytcttiin jyviihinkalos­sa. liha piti laittaa kovaan suolaan. Teura~tus tapahtui syksyllii. Sitä syötiin seuraavaun syksyyn asti. Kesällii kun leipä kuivui nopea:;r i. tehtiin maitolämmitystä lei­vä n piiiillc, siinä ~c peh me ni. Keittoastiaina oli ra uta­padat. Sen :;ai huoletta lai ttaa a\otule\lekin. Läk kiasti ­oita olivat lypsyämpiiritkin ja siivilät. Oli läkkimukil. läkkisct rnaitok<.lnnut. Kahvipannut olivat kuparisia. Ti­nurcita kierte li j atk uvasti tinai kmassa kahv ipann uja, kuin muitakin astioi ta. Kuparimyrkytyksenkin monet saivat niistä kah vipannuista. Saviruukkuj a sekii vateja oli. :\'ii:;sä sai uunissa paistaa. Puuroi~ta oli yleisin ruis­puuro. sekin k...:itett iin rautapadassa .

Työmaalle vieti in kesiill ä ruokatarpeet ja keitt oas­tiat mukaan. Kahv ia keih:ttii n avotuklla. Perunat pai~­

tuivat s i in~i hi i 1 i llä. :Vfaito laskut olivat joka talossa. 1\e olivat puisia. Siihen laitettii n kokkelipi imää mukaan. Sianlihaa savustettiin saunassa kev~iällä. Savusaunat kun olivat. siellä se hyvin kävi. Savulihaki n piti siiilyttää aitan orn:ssa. Sielt~i sitä käyti in k ikkaamassa. Knkke­lipi imä oli särpimenäkin hyvä. Voi kirnuttiin kotona, siirä sa i hyvän pi imiin. Si ihe n laitettiin kurrista pi imi ­teytyt paistctut kokot sekaan. Joka talossa oli i:mt tuo­pit. i:wmpiin pöytiin tuoti in niitä kaksi. pieneen pöy­tään riitt i yksi. Si itä jokainen \'uorollaan ryyppäsi pii­mää .

Puurovati tuoti in keske lle pöytää, voisilmä vati in. Siit~i sitä pisteli jokainen omalla lusikallansa. Keitto­vati . amoin, samasta vadista jokainen söi. Ei laut<tsia ollut eikä käytetty. Tiskiä tuli vähempi . jos muuta työ ­tä oli pa ljon. Aam iainen syötiin kahdeksan aikaan aa­mulla, päiv~illincn ol i kahden aikaan. s il lä välillä juo­tiin pä iväkahvi. lltanen syötiin kahdeksan, yhdeksän

19

maissa iltase!la. liialliseksi keitettiin tavallisesti puu­roa tai ve lJiä. Aamiaisella syötiin kastiketta ja peru­naa. Päivällisenä usein oli jokin keitto tai rokka.

Kun eläimiä teurastettiin, tehtiin niistä aina syltty­jä. Lammaskaaliin tehtiin lampaan suoleen makkarat, ne olikin hyviä. Tappaiskaali keitettiin teurastuksen jäl­keen aina. Lampaan pää ja sorkat korvenncttiin, että vi lla paloi pois. Mahapaita sammallettiin , se käytettiin kaikista eläimistä sylttyihin. Syltyt keitettiin ja suolat­tiin. Perunoiden keralla ne olivat syksyistä ruokaa. Sian makkarat tehtiin valmiiksi ja vietiin aittaan. Sitten ne laitettiin paistinpellille leivinuuniin paistumaan jouluksi. Ne kai korvasi joulukinkun, kun en muista lapsuudes­sani koskaan saaneeni joulukinkkua. Verestä paistet­tiin veripalttua, veririeskaksi sitä sanottiin. Sitä sai aina teurastuksen jälkeen. Kaikkihan ne piti eläimistäkin koittaa talteen saada. Nahkalkin olivat siihen aikaan kysytympiä. Pitihän niitä osa omaan tarpeeseen parki­ta. Kengäthän valmistettiin kotona, samoin rukkaset. Sianvillan ostajiakin kävi. Sitähän käytettiin hevosen setolkkaan. Rätikkäitä kierteli, ne ostivat häntäjouhia ja sikavilloj a ja möivät kaikenlaista pikkutavaraa, neu­loja, nappeja, naskalia. Niillä oli loru valmiina, minkä ne lukivat taloon tullessaan. Rättiähän ne ostivat myös, kaikenlaista vanhaa riepua. Niillä oli puukantti nahka­hihnoissa selässä. Kun laskivat sitä selästään, samalla lukivat lorunsa.

Juhlat Pyhät pyhitettiinja Jauantai-iltakin. Meillä ainakin lau­antai- ja sunnuntai-iltana kokoonnuttiin pöydän ympärille koko perhe. Siinä yhdessä luettiin ja laulettiin aina virsiä sekä hengellisiä lauluja. Äidillä oli hyvä laulun ääni, myöskin hän sitä käytti. Äidillä oli tapana laulaa töitä tehdessään. Monta virttä on tuttua siltä ajalta, mitä äiti lauloi maitoa kiertäessään ja kaikkia töitä tehdessään niin navetalla kuin tuvassakin, teki mitä tahansa.

Ei siihen aikaan paljon muutenjuhlia laitettu. ei pi­detty syntymäpäiviä eikä sellaisia. Jos jouluksi sai pullaa ja juhannukseksi, siinä se melkein oli. Pidoissa sitä sai, kun sinne pääsi. Muuten äiti kyllä koitti aina siivota ja laittaa paikat kuntoon, sekä lapsille puhdasta pyhiksi. Vaatetta oli niin vähän, ettei niitä liioin vaihtaa ollut. Täytyi lauantai-iltana pestä, että sai sunnuolaiksi puh­dasta päälle.

Ristiäisiä en muista lapsuudcssani missään olleen. Lapsi vietiin aina sinne kastettavaksi, mihin pappi tuli. Kun oli jossain seurat tai muut sellaiset juhlat, missä pappi oli mukana. Tai vietiin lapsi pappilaan kastetta­vaksi. Kastepuvun äiti oli kyllä meillekin laittanut.

Kuuliaisia pidettiin. Siihen aikaan avioliittoon kuu­lutus tapahtui kolmena sunnuntaina peräkkäin. Viimei­senä kuulutusiltana pidettiin kuuliaiset. Ei kaikki niitä pitäneet. Vihkiminen tapahtui tavallaan morsiamen ko­tona, kesällä kotipihalla, talvella tuvassa. Tupakin ko­risteltiin katajaköynnöksillä ja kesällä kukkasilla. Kukkia ei kyllä ostettu. En muista olisiko edes kukkakauppo­ja. Olihan niitä tietysti kaupungissa. Morsiamen koto­na oli läksiäiset, siellä nuori pari vihittiin. Ja sieltä lähti juohtoväki sulhasen kotiin rnorsiusparin myötä.

20

Morsiusparin onnea.

Ruokaa ja kahvia ta1jottiin tavallisesti molemmissa paikoissa. Vähän sen mukaan miten oli varallisuutta. Sulhasen kotona tanssittiin myöskin. Joskus oli läksi­äistanssit morsiamen kotona. Morsiusparilla oli taval­lisesti puhemies, hän ajoi morsiusparin hevosta ja toi­mi kaikin tavoin esi- ja apumiehenä. Morsiamen piti laittaa lahjoja kai kille sulhasen siskoille sekä vclji lle . Anopilleen molemmat ostivat leninkikankaan. Pitoihin vietiin myöskin evästä. Ja pidot kestivät jopa kolme­kin päivää.

Kapioita tyttärille laitettiin paljon. Eihän siihen ai­kaan valmiina niitä saanutkaan. Tyttäri lle kudottiin matot, pyyheliinat, lakanat, patjakankaatkin. Myöskin pöytä­liinat. Ei kuitenkaan ihan vanhaan aikaan ole pöytälii­noja ollut. Talon tyttäret saivat myöskin lehmän ja lam­paan myötäjäisiä vietäväksi uuteen kotiinsa.

Pitoja laitettiin aina monta päivää. Kaikki paikat pestiin ainakin kesällä. Veikko-enon vihkiä.isiin Aro­kallion Tilda pesi pihaportinkin, tuvissa oli hirsiseinät Kaikki pestiin, laipio sekä seinät. Kalja tehtiin ajoissa happanemaan. Taloissa oli isot kaljatynnyrit, niissä oli vorokki, mistä sai kaljan laskea. Leipää paistettiin aina kahta sorttia, hapanleipää sekä hi ivaleipää. Laatikoita paistettiin monta sorttia. Lihapaisti laitettiin aina, eli Karjalan paisti. Eläimet teurastettiin aina pitoihin. Ala­taopi kuului myöskin pitoruokiin. Aina minä muistan sen Teittisen Mantan hyvän maksalaatikon, mitä sa i Pitkälahdella aina pidoissa ja kinkereillä. Kinkerithän olivat myös suuri tapahtuma siihen aikaan. Ne toimi­vat myöskin kouluna ja henkirekisterinä. Kinkcreillä suoritettiin nimihuuto aina talo kerrallaan.

Ruoka-ajat pyhitettiin aina kotioloissakin. Perhe oli ruoalla yhtäaikaa ja ruoka siunattiin myöskin. Sana­parsikin sanoo, yhtäaikooha syyvvä pittää olokoo työssä rnillo tahhaa.

Hautajaisten luonne ja tyyli ovat muuttuneet pal­jon. Ennen ihmiset yleensä saivat kuo lla kotona. Ko­tona pidetti in myös hautajaiset. Ruumis oli kotona, joko aitassa tai riihessä. Hautajaisaamuna nostettiin arkku pihalle. Kansi avattiin, siinä häntä sai hautajaisväki hy­västellä, siinä arkun ääressä laulettiin. Kotiväen sep­pelekin oli siinä arkun luona juhlistamassa. Kun oli lähtölaulut laulettu, kansi suljettiin ja arkku nostettiin ruumishevosen kyytiin, talvella rckeen, kesällä kärriin. Sitä ajoi lähiomainen, vanhempi poika, jos isäntää tai emäntää hautaan vietiin. Hautajaispaikassa syötiin ta­vallisesti aamiainen ja juotiin lähtökahvit ennen kir­kolle lähtöä. Koulu sijassa vielä arkun kansi aukais­tiin, että kaikki saivat nähdä ruumiin. Sitten vainaja kannettiin ja laskettiin hautaan. Kun pappi ol i s iuna­uksen toimittanut, luotiin hauta umpeen. Lapiot oli va­rattu siihen hiekkakasaan. Miehet sen suorittivat. Aina siihen koitti nuoremmat miehet ehtiä. Kohteliaisuus sen vaati. Sitten laitettiin havut kummulle ja seurasi sep­pelten lasku.

Siihen aikaan ei ollut adresseja ollenkaan. Seppe­leet olivat vahakukista. Elävistä kukista ei seppeleitä ollut, eikä kukkavihkoja käytetty. Joku voi kesällä vie­dä piha- tai luonnonkukkia. Sitten lähdettiin takaisin surutaloon hautajaisia viettämään. Hevosilla sai sitten kirkolta pois päin ajaa juoksujalkaa, kun mennessä he­vosten ei annettu juosta. Haudalla puhuivat usein muutkin kuin pappi, samoin suruta lossa. Haudalta tultua tarjot­tiin tavallisesti kahvit, sen jälkeen päivällinen. Läh­tiessä vielä lähtökahvit Pitempimatkalaiset tulivat su­rutaloon jo edellisenä iltana ja jäivät taas yöksi hauta­jaisten jälkeen. Koska hautajaiset kesti koko päivän, ei ehtinyt yhtenä päivänä. Naapurit käskettiin vielä seu­raavana päivänä surutaloon syömään. Kaikkeen tarvit­tiin paljon aikaa, mutta ihmeesti sitä ihmisillä riitti, vaikka hitaasti menivät työt sekä juhlat.

Ruumisarkut o livat mustaksi maalattuj a. Pitäjässä oli tavallisesti ruumisarkun tekijä, jolla arkku teetet­tiin. Arkku tilatti in, kun ihminen kuoli. Ruumis oli lau­dall a niin kauan. Anttolassa teki arkkuja minun muis­tiaikanani Kalle Mynttinen. On kait niitä tehdastekai­siakio ollut. Koska Rasan Tyyne ja Veikko, jotka uk­kosen ansiosta kuoli , vietiin valkoisissa arkuissa hau­taan. Lapsi minä silloin olin.

Papit kävivät taloissa pitämässä herätys- ja virsi­seuroja. Yhteen aikaan oli niitä körttiseuroja. Kirkos­sa ihmiset kävivät paljon. Monien kymmenien kilomet­rien päästä ajettiin ja soudettiin kirkkoon. Siellä oli ih­misillä tapaamispaikka. Sanottiinkin että, vieraskin kä­kiää kottiiko käinne vai kirkon mäille.

Jokkaine jouluksee, köyhäkii kekriksee, sanoo sa­nanparsi. Nehän ne olivat sen ajan suurempia juhlia. Joululahjoja ei kyllä oikeastaan ollut. Muuten joulu oli suuri juhla. Silloin hiljennyttiinjoulun sanoman ääreen. Joulukuusi on minun muistini ajan ollut muodissa. Her­man Rasassa oli tapana tuoda ruisoljet lattialle muis­tuttamaan Jeesuksen syntymää. Enkä muista, että olisi joulukinkkua ainakaan meillä ollut. Eikä joululahjo­ja. Sitten minäkin aina aloin jotain saada, kun vanhemmat siskot ni itä j o laittoivat Ei isällä j a äidillä ollut se llai­seen varaa eikä aikaakaan. He olivat töiden kanssa niin tiukalla.

Juhann ustunnelmaa.

Joulukirkossa käytiin joka joulu. Siitä on kauniit muistot, kun isä vei kulkusten kilistessä kirkkoon. Kun tultiin kotiin, oli vielä pimeää, alkoihan joulukirkko siihen aikaan kuudelta aamulla. Kirkossa ne jouluva­lot olivat jotenkin niin ihmeelliset. Kotona sitten vielä laulettiin ja luettiin. Ei ne jouluateriat kurnmoset ol­leet. Tapanina mentiin Nopolaan. Mummolassa oli aina riisipuuroa. Se on jäänyt ikuisesti mieleen, miten hy­vää se oli. Ei riisipuurossa enää sitä makua ole kos­kaan. Sitä nimittäin saa liian usein. Tämä joulukirkko j a mummulan reissu ovat parhaat lapsuuden muistot. Kyllä se niin on, että joulu on juhl ista jaloin. Muut kirkolliset juhlat eivät o le aivan sillä tavalla mieliin j ää­neet.

Kyllähän pääsiäinenkin hauska oli, kun saatiin vä­rittää kananmw1ia. Pitkänä pe1j antainahan tietysti käytiin aina ki rkossa.

Helatorstaina polttivat helavalkeita. Siihen aikaan se oli helatorstai, eikä lauantai kuten nykyisin. Hel­Iuntaihan oli myös ilon juhla. Kun on keväällä vielä. sai nauttia kevään kauniista säästäkin. Juhannuksena tuotiin aina juhannuskoivut rapun pieleen, silloinhan se alkoi juhannukselta tuntua. Ryynirieskaa paistettiin piimitetystä maidosta. Niitä syötiin maidon kanssa. Niitä sanottiin nuormaitokokoksi. Munavoi, ryynirieska ja kokkelipiimä, se oli juhannusruokaa. Hyvin se juhan­nukseen sopii. Kesä on silloin parhaimmillaan. Tämä oli kevyt ja kesäinen ruoka ja on kai Anttolan ruoka­valiossa säilynytkin. Juhannustaikoja tekivät, etenkin tytöt. Juhannusyönä piti nähdä unta tulevasta miehes­tään. Kenel lä Iie toteutunut, kellä ei. Johan se heila piti olla helluntaina, jos ei aikonut koko kesää ilman olla. Kel lä ei heilaa hellunta ina, sillä ei koko kesänä.

Pyhäinm iesten päivä, keuru , kekri, miten sitä on missäkin sanottu, oli s iihen aikaan suuri juhla. Sitä ta­loissa pidettiin suurena syksyn juhlana. Kaikkia kir­kollisia j uhlia pidettii n kuitenkin ehkä suuremmassa arvossa kuin mitä ne nykyisin ovat.

21

Pikkujouluja ei siihen aikaan ollut. Minä en aina­kaan muista. Raittiusjuhlat sensijaan pidettiin Pitkä­lahdella joka syksy aina ensimmäisenä adventtina. Se oli tapahtuma, jota aina odotti. Opettajakin oli aina mukana niitä jätjestämässä. Hän hatjoitutti koululap­silla ohjelmaa. Tyyne Pyrhönen oli opettaja, jolla riitti aikaa vapaaehtoiseen työhönkin. Etenkin sota-aikana hän tekin suuriarvoista työtä nuorten hyväksi. Koulul­le kokoonnuttiin pari kertaa viikossa harjoittelemaan ohjelmaa. Opettaja harjoitutti näytelmät, kuorolaulut ja lausunnat. Aina hän keksi jotain hauskaa ohjelmaa. Sitten harjoitusten jälkeen saatiin leikkiä.

Venäläisen Augusti oli oikein piirileikkitaituri. Siellä opettajakin oli aina luokassa meidän mukana. Hän opetti uusia leikkejä. Leikittiin piirileikkien lisäksi sokkosta ja vaikka mitä. Nuorilla oli hauskaa ja pysyivät hyvän harrastuksen parissa. Järjestettiin sitten juhlia omal la koulul la. Rekiretkiä tehtiin naapurikylille. Ihmiset oli­vat kovasti riemuissaan, kun saivat nähdä ilmaista hy­vää ohjelmaa. Kansantanhut monet opetelti in ja esitet­tiin. Nurholan Kontiollakin käytiin rekiretkellä. Mon-

Länsi-Savossa v. 1976 julkaistu kuva, jossa 87-vuotias teräsvaari Hjalmari Pulkkinen niittää ohraa seipäälle pantavaksi. Hän leikkasi sirpillä kolme vuotta. aikai­semmin samalla pellolla kasvanutta ruishalmetta.. Ku­van otti Pentti Jormanainen.

22

ta hevoslastia meitä oli mukana. Siinähän ne sitten reessä kulkivat mukana esitysvaatteet ja varusteet. Nuoret ovat aina jotain vaihtelua ja touhua kaivanneet. Sota-aikaan ei saanut tansseja järjestää. Pitkälahden nuorille ei aika opettajan ansiosta päässyt pitkäksi käymään. Yliveden puoleltakin nuoret kävivät siellä. Opettajalla oli taitoa harjoituttaa äänet lauluihin. Näytelmiinkin hän kyllä osasi roolihahmot valita. Mekin oltiin tavallaan kah­dessa polvessa mukana. Veikko-eno ja hänen kahden sisarensa lapset.

Oli niitä tekijöitä siihenkin aikaan, vaikka ei pal­jon koulua käyty. Vieläkin on silmissäni kuva siitä, miten nätisti Ikosen Rauha, nykyinen Korhonen meni kan­santanhuissa. Loukon Seppo oli näyttelijä ilman kou­lutusta. Nämä eivät suinkaan olleet ainoat hyvät teki­jät. Jokaisen opettaja kyllä pystyi tekijäksi saamaan. Ihmetteli ne kyllä naapurikyläläisetkin meidän taito­jamme. Parasta asiassa kuitenkin oli nuorten säilymi­nen hyvän parissa. Meiltäkin lähdettiin aina kolmes­taan, Matti, Mauno ja minä. Sitten oli Veikko-enokin, kun oli meillä tekemässä navetan puutyötä Matin kanssa.

Pitkälahden miehiä. Vasemmalta.: Kusti Pyrhönen, Vil­jam Venäläinen, Kalle MutanenjaA lbin Noponen.

Kuvassa kauppias Issakaisen tervahöy1y Prinsessa Armadana. Kuva on Kaunis Veera -e/okuvanfilmauksesta.

Hjalmarin tyttären Sennin mies Lauri Torniainen Lap­peenrannasta laivapoikana Kaunis Veera -elokuvan fil­mauksessa.

Aito kippari Hjalmari Pulkkinen Kaunis Veera -eloku­van kipparina tanssimassa kauniin Veeran kansa. I~ja/­mari Pulkkinen tunnettiin Pitkälahden kylällä merikap­teenina, joka oli seilannut Saimaan-kanavasta Viipu­riin ja jopa Ruotsiin puutavaraa kuljettaen. Vanhem­pana hän veisteli parruja kyläläisille, mm. Pyrhöläs­sä. Hänet ja vaimo Alviina tunnettiin lupsakkoina ja mukavino sekä vitsikkäinä ihmisinä.

23

24

Kaunis Veera (Tatu Pekkarisen Saimaan balladi)

Sen t..:rvahöyryn nimi oli ''Prinsessa i\rmada" , ja me rarrulastissa seilattiin noita Saimaan aaltoja Kaunis Veera se laivaan nousi Saimaan kanavalla, juu. Tuli, tuli kahvinkeittäjäksi kuukaLtsipalkalla, juu. Veera ol i kulkija luonnoltaan, Veera oli tummaincn heimoltaan. Veera meiltä kaikilta jiirjen vei. Veera sanoi kaikille "kammaa ei ''. X ytkyt, nytkyt, hytkyt, jytkyt, laineet ne laivaa kiikutti . Voi kuinka kummasti tumma tyttö poikien tunteita liikutt i. Veeraa tanssi tti kippari vaan. Veera hänet vangitsi katseillaan. Veera sanoi toisille, kiitos ei. Veera meiltä jätkil tä jiitjen vei.

Kyllä me poijaat kummasteltiin. mikä oli meihin tullut. Kun joka mies oli j iirkeä vai lla ja kippari pähkähullu

Puhut, ruksut, lyönnin muksut Veeran vuoksi me annettiin. Puuma lan rannassa komiata poikaa tohtorin luokse jo kannettiin.

Lappeenrannassa lai vaan astui vieras. pitkä ja musta mies . Veeran korvaan se kuiskuttcli. mitähän se meinasi, vieras mies'!

Sitähän se meinasi. sitähän se ties Vieras meillä sen Veeran vei. Turhaan rne, turhaan me VUI)tettiin. Veera ei koskaan palannut. ei.

Kuvar: Pauli ;lvfyl~vmäki

Kyllä me po ijaat kummasteltiin.

Lappeenrannassa laivaan astui ...

Sitähän se meinas ...

.·

l.ehessalmi oli kuil'immillaan kesällä 1942, jolloin Pie­kiiisen kohdalle kaivettiin talkoilla kanava. Purjeve­neessä Ouo Wahlgren. (Kuvannut vuonna 1942 Vera Walzlgrenj

Uittajiell kalustoa l.ehessalmella. (Kuvannut 1960-lu­vul/a Otto Wahlgrenj

s/s Tähti höy1yää Lehessalmessa Salmelan kohdalla ke­sällä 1924, jolloin vesi oli korkealla. (Kuvannut Gösta Wahlgren)

.. .ei~

A-~.~--~~~·

s!Y Pursi l.elzessalmessa 1930-luvul/a, lw(jettaen juh ­laväkeä liihety.sjuhlille Neitvuorelle. (Kuvannut Gösta Wahlgren)

Periimies Vihtori Arokallio. Matkustajia ja laivan henkilökuntaa kannel la.

25

MATTI PlJLKKINEN

Oma-aloitteisuutta ja taitoa

"Eläkeehä immeisiks" Pitkälahti on paljon kauniita saaria ja rantoja omaava kylä Saimaan pirstomassa Anttolan pitHjässä. Eliim~i ja toimeentulo puolivuosisataa sitten oli kokonaan kovan työn, ahkeruuden ja taitavuudenkin varassa. Käsityö oli sana, joka kätki sisälleen koko elämän. koska koneita eikä teollisuutta ollut. Kaiken tekijätlöytyivät ainakin Pitkälahdelta. K inoniernessä oli erittäin monitaitoinen seppä Pöntinen. Hänen ahjossaan ja alasimellaan syn­tyivät kaikki tarvittavat työvälineet ja koneet. Pönti­nen valmisti muunmuassa silppukoneita, joita on vie­läkin monessa talossa, vaan ei käytössä. Silppukone oli välttämätön työkone. Sitä kierrettiin iltapuhteella. Riihessä riuttojen kanssa puituja suoria olkia työnnet­tiin tuosta ihmemasinasta läpi ja tuloksena oli noin viisi senttimetriä pitkiä olenpätkiä, silppua, mitkä kostutet­tiin ja sotkettiin jauhojen sekaan. Se oli apetta, jota syötettiin kaikille eläimille, ei kuitenkaan kissatie eikä koiralle. Seppä Pöntinen valmisti myös pärehöyliä, jolla saatiin puusta noin viisi millimetriä paksuja päreitä. Niistä tehtiin kattoja rakennuksiin. Sähköjä ei ollut Se­pHnahjoon puhallettiin ilma käsikäyttöisillä palkeilla. Ahjossa paloivat tervankeittäjien sivutuotteena synty­neet hiilet. Raudan hitsaaminenkin täytyi onnistua ah­jossa ja kyllä se onnistuikin mestarintaidolla. Rauta kuumennettiin kiehumisasteelle, tökättiin kiehuvat päät vastakkain, sekaan ripoteltiin puhdasta hiekkaa, kään­nettiin vikkelästi alasimella ja hakattiin vasaralla ja niin oli murtuma korjattu.

Nopola on Pitkälahden pohjoispäässä. Se on Sai­maan ympäröimä kaunis niemi, johon kuuluu myös Sai­maan saaria. Nopolan taloa viljeli siihen aikaan Kalle Ville Noponen ja hän oli poikkeuksellisen monitaitoi­nen mies. Kaikki syntyi Kallen käsissä nopeasti ja siis­tisti. Syntyivät kärrit pyörineen, veneet airoineen, as­tiat kaikkeen käyttöön kansineen, reet ja Hinget hevo­si IIe, si istit jalkineet kaikenikäisille rotuun tai suku­puoleen katsomatta. Tarvepuut täytyi muistaa varata aina aikanaan. Rakennus- ja käsityöpuut varattiin talvella. Sensijaan länkien ja veneen perä- ja kokkajuurikkaat täytyi varata sulan maan aikaan. Veneen laudat, ja myös rakennusten, sahattiin käsisahalla. Tukki nostettiin kor­keitten pukkien päätle, tuettiin hollihakojen avulla tu­kevasti paikoilleen, vedettiin suorat viivat ja niin sa­haus saattoi alkaa. Mestari oli pukkien päällä, hän huo­lehti siitä, että saha suuntasi aina tarkasti viivan mu­kaisesti. Toinen mies riuhtoi sahan kahvasta pukkien alapuolella. Saha oli leveä, lähes kaksi metriä pitkä iso­hampainen, mikä kornisti puuta paremmin, kun ora­nenrotta. Nopolan silloinen isäntä teki myös kaikki ra­kennukset itse, joten lautaa tarvittiin. Nopolan Iita­emäntä oli hänkin taitava käsityöntekijä ja ehti teke-

26

Seppä Kalle Pöntinen pajassaan Lehessalmen rannal­la 1930-luvulla. (Kuvannut Gösta Wahlgren)

mään, vaikka oli kymmenen hengen perhe hoidettava­na. Oma-aloitteisuutta ja taitoa tarvittiin siihen aikaan joka talossa.

Monella nuorella parilla alkoi elämii aivan kylmHn luonnon keskellä. Muutaman mytistelyn jälkeen men­tiin yhteen. Työvälineitä ei ollut muita kuin pokasaha ja kirves. Jostakin rinteen reunalla onnistuttiin saamaan tontti, velaksi sekin. Pokasahan ja kirveen avulla ky­hättiin hätäisesti mökki. Mökintekoon oli aikaa vajaat yhdeksän kuukautta. Se oli useimmiten se maksimiai­ka, kun alkoi lapsia ilmestyä. Kaikki toimeentulo täy­tyi hankkia samanaikaisesti muualta, koska oman mö­kin teosta ei saanut palkkaa. Yhteen kun mentiin, al­koi lapsia tulla tasaista tahtia. Huvittelut olivat vähis­sä ja raskas työ vaati raskaan huvin. Muuta teatteria ei ollut, lemmenleikki vain.

Lasten neuvomiseen ja opastamiseen ei aikaa juuri riittänyt, se sai riittää, kun sanottiin, eläkeehä immei­siks. Sillä evästyksellä lähetettiin lapsi maailmalle. Jo­kainen sai itse harkita mitä immeisiks elämine tarkoit­taa.

Sosiaalihuolto yhteiskunnan puolesta oli erittäin hei­veröistä niin lasten kuin aikuistenkin osalta. Varsinkin aviottomat lapset joutuivat usein ja melko pienenä ar­mottoman tilanteen eteen, kun jäivät yhteiskunnan huol­lettavaksi. Silloin ei ollut neuvoJoita eikä päivähoito­paikkoja. Lapset vietiin kunnantalolle "pitäjäntuvalle", kuten silloin sanottiin. Ilmoitettiin pitäjäläisille, että sinä påivänå ja kellonaikana huutokaupataan niin monta lasta. Isännät menivät tekemään tm:jouksensa. Tat:joukset tehtiin ylhäältä alaspäin, ikä ja koko myös vaikutti tatjous­summaan. Kysyttiin paljonko kunnan pitäisi maksaa hoitovuotta kohti tämän kokoisesta tytöstä tai pojasta. Isompi lapsi luvattiin elättää halvemmalla, laskelmoi­tiin, että hän kykenisi tekemään jotain työtå. Tähän syöt­tölapsen asemaan joutunut ei useinkaan päässyt osalli-

Jida Noponen.

sek~i siitä lämn1öst~i ja rakkaudesta, mikä lapsen myön­teisellc kehitykselle olisi välttämätöntä . Eivät he silti kaikki kasvaneet yhteiskunrakelvottomiksi, vaan puo­lustivat isiemme maata henkeen ja vereen, samoin kuin nekin. j oilla oli tätä maata omassa hallinnassa . Kysyin eräältä huuto laispojan osan kokeneella viis ikymppiseltä mieheltä muistoja niiltä ajoilta. Hiin totesi, että kun huu­tokauppa alkoi. ni kyllä myö vähä vielekuiltii toisiam­me s il emii .

Terveydenhuolto oli myös hivenen heikompaa, kuin mitä se on tänä päivänä. Lääkäri o li harvinaisuus, eikä tavalli sella kansalaisel la ollut rahaa lääkärin palkkaan , mihin ei yhteiskunta vähääkään osallistunut. AnuoJas­sa oli kanttorina joku Turunen. J Iän hoiti muunm uassa luunmurtumat, tos in vaihtelevalla menestyksellä. Jal ­ka jäi usein venkal leen, mutta s illä s itä loppuikä ven­tustelti in. eikä valituksia kuultu. Ajan myötä ilmestyi terveyssisar "tijakoon" kuten hi enosti sanotti in. Hän kiiveli sipsutti nätisti kirkonkylä llä ja kiivi haite lemas­sa pitkälahte laisia, kuten mui takin pitkijän asukkaita. Lapsista hän piti hyvää huolta, käski antamaan kalan­maksaöljyä.

Sammakoita lehmänlääkkeeseen Elä inten hoito o li myös puutteel lista. Anttolan kirkol­la as ui tukeva monitaitoinen mies Valtteri Hänninen. Hän o li armeijassa ollessaan saanut jonkinlaista lää­kintäopetusta ja hkin pystyikin hoitaman eläinten sai­rastapauksia yllättävän hyvi n. Valtteri ei ollut mik~Hin poppakonstien harrastaja, vaan häneltä sai usein tepsi­viin avun. Poppakonstien harrastajiakin oli ja heidän toimestaan j outui usein eläimet turbi in kärsimyksiin. Puutostauti oli hyvin yleistä. Kivem1äisiä eikä vitamiincjä ol lut edes kaupoissa. Puurostaudissa makaavia lehmiä poppaeukot hoiteli omalla tavallaan. He nirsiviit hän­nästä nahkan rikki j a laittoivat haavaan jota in kirvelc­vää a ine tta, jolloin lehmä tuski~saan kompuroi pystyyn . Sitten kehuivat, e ttä äkkiä se parantui. Muistan erään­kin tapauksen, meillä oli lehmäl lä, ehkä se oli sataker­ran häiriö ja parantajaeukko sattui paikalle. 1 Iän to­kaisi "se on nor'', mäne poika hakemaan kuopasta sam-

makoita, niitä tarvitaan nyt tuoho lehmänliäkkeese. Kävin kierroksen u lkona ja ilm oitin tuloksen, ei ollut kuo­passa sammakoita. No täytyy rehhä se liäke ilema. sano eukko, mutta kyllähä se paremminkii on epävarmoo. k un e t löytänt sammakoita.

Sitten se elämän paras osuus, nuorten seurustelu ja sen tulokse na kehittynyt usein hyviä tuloksia muka­naan tuonut rakkaus. Pitkmahden ja Yliveden kylän erottaa toisistaan kaunis Takkuusalmi. Sen peilisilcäl ­lä p innalla kellui usein kauniina kesäyönä kahden nuoren p ursi, jonka airoissa ol i nuori m ies j a jonka katse oli iskeyty nyt solakkasääriseen neitoon. Airot nousi ver­kalleen tasaisena välkehtivän vedenpinnan alta tehden samal la kauniisti levenevän kierukan kahden silmäpa­rin ihasteltavaksi . Silloin ei m uita humpuukikierukoi­ta tunnettu eikä harrastettu, vaan e lämä oli perustettu keskin~iisen kunnioituksen ja luottamuksen varaan. Tu­loksena oli useimmiten ehj ä perhe, joka s isälsi laps ia viidestä kymmeneen. Moni nuorimies löysi elämänkump­panin jommalta kummalta puolelta Takuusalmen. Jos­kus sattui samanaikaisesti, että to isella nuorukaisella oli erittäin tärkeää asiaa toiselle puolelle ja toisel la päin­vastoin . Ja kumpi selvisi paluumatkalle ensin, oli suu­ri viettclys htoda myös naapur in venh o tullessa. Näin tiesi kaverin liian Himmön haihtuvan, kun uiskenteli veneensä hakemaan.

Silloinen rakkaus oli aitoa j a pitemmäl le e lämän­taipalee lle suunniteltua. Ajatus avopari oli silloin vie­lä keksimättä. Tuo tärkeä i lmaisu liitettiin sanavaras­toon vasta sitten, kun se oli käytännössä toteutettu. Siihen aikaan ei ollut autoja käytössä nuorisolla, vaan täytyi turvautua omiin jalkoihin. N iinpä tuo elämänkumppa­ni sirten löytyikin usein lähikyliltä . Kesällä oli edelly­tykset huomattavasti paremmat hoitaa nuo hommat kun­toon. Nuoriso nukkui aitoissa. Aitat oli hirrestä raken­nettuja piha-a lueella o levia varastorakennuksia. Illal ­la, kun työt päättyivät, alkoivat nuoret miehet pohtia, kehtaisiko lähteä pötköö. Ellei asiasta ollut aiemmin sovittu, saattoi uros tulla tyhjin toimin takaisin. Ker­rankin nuorimies purki aamull a tuloksettomasti päät­tynyttä pötköreissuaan, eihän siitä mitään tullut, kun isäntä ryki seinän toisella puole lla.

Elämä siihen a ikaan oli kaikinpuolin niinsanotusti a lusta lähtem istä. Eläimille e i ollut la itumia, vaan jo­kainen yritti a itailla metsämaansa karjan laitumeksi. Aitoihin ei ollut mitä~in muuta materiaalia käytettäväksi kuin puuta. Puusta tehtiin se ipäät, seiväsparin väliin ladottiin viistoon asentoon kirveellä kalottuja aidaksia noin puolitoista metriä korkea le tka. Seipiiät sidottiin kolmella ohuesta katajasta taiv utetulla vitsalla yhteen . Tällainen metsämaiden aitaaminen aiheutti sen, ett~i mi ssä tietä vähänkin oli ni in tiellä oli aina paljon port­teja. Muun muassa Pitkälahden tiellä oli yksitoista potttia avatrava ja myös suljettava ennenkuin selvisi Takkuu­sa lmesta postille. Sitten, kun Pitkälahde lle ilmestyi en­s im mäinen auto kantti kertaa kantti Chevrole t, se jos­kus on nistui jopa käynnistymään. Tässä autossa oli vahva teräspuskuri. Jarrut sensijaan puuttui . 1 ' iinpä portit sin­koi li kappaleina kankaalle. Lehmät kävel ivät oman mie­lensä mukaan ympäri kyliä. Muun nmassa kirkonky­lälHi lehmät kävelivät vapaasti kuten Intiassa tänään.

27

AINO PULKKINEN (O.S. TIUSANEN)

Pitkälahden kylän Liimattalan tilan vaiheita

I.iimattalan tila sijaitsee Pitkä l ahd~n tien varressa n. 4.5 km kirkolta. Pulkk ilan kylästä kotoisin ollut esi-isä Väisiim:n on ostanu t se n l ROO-Iuvun alkupuolella. Hä­nelle syntyi viisi poikaa. jotka jokainen aikanaan to i­vat vaimon kotiti lalle . Perhettä <.iunaantui IH he nkeä. /\sullavana oli tupa. keittiö ja kaksi kamaria. Her­manni-veljcksdk Riikkoineen rakennettiin Kestiki~va­riks i nimitetty 30 hd1taarin tila. i\ irncnsä tila sai ve­den y Ii tullci<kn kirkonkiivijöiden Jcvähdyspaikkana. Viimeinen Kicvarinmkie n asukas oli Ecdla Piekäincn. Hintun Ect la. 1950-luvu lla. Hän oli aito luon nonlapsi. ilman koul usivistyksen tuomaa si lausta. Ecdla ol i ki in­nostunut kaikkien kyläläisten elämästä , mutta vanki­lanjohtaja Rauta~cn kysycssä Eedlan kuulumisia hän vastasi: "\1itäs ~e sulJe kuuluu mitä mulle kuuluu!''

Matti Väisäsellc synt yi v. 1868 ankarana katovuo­tena Kalle-poika ja Emma ja Mikko seuraav ina vuosi ­na. :\ykyisi n hävityben Iu uda n lakaisressa lypsy kar­joja tuntuisi mahdolloma lta ajatella silloisissa oloissa J a~ten selviy1ymistä ilman maitoa . Lehmät muokkasi­vai ala-arvoisenkin rehun i hmisill~ sopivaan muotoon. Toivottavasti silloiset csivanh~mmat kadosta selviydyt­tyään vcisasivat t~iys in rinnoin: .. Siis kiitos, Herra tai ­vaan, kun lahjas meill e to iL ja pal kaks työ n .ia vaivan taas puhtaan le ivän soit .''

l.iimattalan maalle Sa imaan ran taan ovat Oskari ja Mati lda Mantonen rakentaneet pienen hirsimökin. Li­sänä oli laudasta rakennettu kesähuone, ''moikka··. Heille :;yntyi 11 elinvoimai sta lasta. Leipätaikina ja lasten "h]'y$kä" kuuluivat tuvan vakiovaruqeis iin. Lisäksi ta­vall isesti maal iskuu ssa syntynyt Ruusu-vasikka ja ke­säporsas Pekka. nimet toisru ivat. saivat ensimm~iisen korinsa lu vassa . P~kka oli ma inio lasten leikkikaveri niin uimarannassa kuin s~lllnassakin . Kalle Viiisäs~n ti­lanhoitoa jatkoi kotivävy Juho Tiusanen. Vapaussodasta selviydyttyään hän alkoi innolla raivata ja kunnostaa peltoja ja metsiä. l lcvoskiertoinen puirnaknnc löysi Kalle Kokkosesta ostajansa. Tilalle hanki tti in öljymoottori ja puima kone. Omatekoinen p~irehöylä tuott i kattotarpei­ta naapure illekin. 1 ~J30- Iuvun ankarina puolavuosina, .it,lloin pakkohuutokaupat lakaisiv<~t maati !oja. reki mieli yritWä kanataloutta "älittämättii <~ppiv<~<·trin varoituksesta: .. Minä en usko. että li ntu mitä~in tuottaa.'' Petrolikäyt­töinen hautomakone tuli hankittua ja öljylamput loivat va loa<~n kanal aan ki n. 1930- luvu n aurinkoisina kesinä saatiin hyviä ru issatoja Lahtli.:nt<:lllspelloilra. Niinpä puimakoneet vieti in paikan päälle ja työ sujui avotai­vaan alla.

Lasten lisiiäntyessä ilman '·Elävä Maaseutu- kam­panjoita" olivat kirkon ylläpitämiit kiertokoulut välttä­mättömiä opinahjoja. 1\iinpä kama reista isompi luo­vutettiin parikym menpäiscn oppi lasjo ukon käyttöön.

2R

Opettaja 1 !clmi Poutasen koulutarvikeark ku oli jännit­rävä rihvclitauluineenja kiehtovine tuoksuineen.

1930-luvulta vaikuttanut herännäispastOri /\ntti Ha­kala ha lusi pitää taloissa ns. körttiseuroja. Si ionin Vir­sii-i veisatt iin. Puvut olivat mustia. Jul istus fanaatt ista. ilo. ylistys ja pa lvonta olivat vieraita käs itteitä .

1930-luvulla hankitussa ensimmäisessä radiovastaan­ottimessa oli puulaatikon lisäksi erillinen iso torvi. Kuu­]uvuus rajoittui lähinnä vinkunaa n. Seuraava radio oli jo vähiin parempi . Markus scd~in lastentunnit olis ivat olket naapurien lapsi llek in midu i~aa kuunne ltavaa . :\i inp~i Pulkkise n Senni toivoi . että pitii isitte sen las­tcntunnin päiviillä eikä iltapimcällä. Lasinen happoja si sii ltävä radioarkku oli hanka Ia k uljetcttava \fikke 1 i i n Luukkosen radioliikkeeseen ladattavaksi. Happo syö­vylti roiskuessaan puuvillavaatteet J\:ikäisiksi. Ei ollut edes kunnon polkupyöriä puhumattakaan pikkuautois­ta . l. inj a-autoliikenneki n ol i lapsen kcngissii . Silti uh­kaava ksi ki:hittyneestä maailmantilantec~ta tul i tietoa varmaan tarpeck:::i. Lotta- ja suojeluskuntajärjestöjen harrastukset kuuluivat ajan kuvaan. Suojeluskuntaki­vääri tuvan scinälHi ja kuvaraamatun ja hartauskitjat sisä ltävii nurkkahy lly pöydän päässä muistuttivat kä­sittei stä uskonto. koti ja isänmaa. Syksy llä 1939 m: sitten joutuivat varsinaiseen ru likokeeseensa.

Selma Kilkk i ja Helmi Tiusa nen pitivät vuorosun­nuntaisin pyhäkoulua. Pyhäkoulutunnin j älke~n seura­si peuhaamista riihiladon pehkukasoissa. Poj i lla oli so­raleikki, pum-pum peli. He kyttäsivät toi$iaan piiltl­pa ikoistaan ja sormella osoittaen ampu ivat: ''pum Olli, pum Lassi ." Ammuttu joutui heti pelistä pois. Pian muut ­tui sota lei kk i monen kohdalla karuksi todell isuudeksi.

Kesällä ! 939 o li männyissä valtavasti muutaman Si..'H­

tin mittaisia tummapäisiä matoja . ~ i irä riitti mi ltei joka n~ulaseen. ~e nostivat ja laskivat pli~itliän ja etuosaan­~a tiismälleen samaan tahtiin kuin paraskin armeija olisi marssinut. :\iitä om ituisia otuksia ei ole sen koomm in näkynyt.

Talvisodan sytryessä jouduttiin taloihin majoittamaan cvakkoperheitä. Cusk irkkoisclle 5-henkiselle Roni muk­scn perheelle oli itkun paikka hcidiin kuultuaan erit­täin huonokuntoisesta radiostamme uutisen: ''Olemme menettäneet Uudenkirkon, Valkjiirvcn ja Raudun." Vaat­teet ja aarteet ol i kaivertu turvasäilöön maahan. Sinne ne jäivät ikuisiks i ajoiks i. \tl icstcn ollessa sielW jossa ­kin, jäivätpe ltotyöt na isten ja a laikäisen nuorison suo­ritcttaviksi. Erkki Pentrisen ja Kauko Pickäisen päiviin kohokohta lienee ollut hevosten kiihdyttämincn kilpa­laukkaan laitumelle vietäessä.

Ihmetystä herättää sota-aikaisen öljyhuollon toimi­vuus. Puinteihin sitä saatiin määräannoksct. Valaistuk­

' sessa sai luvan kiiyttäi:i lisänä karhidia . Sotienj älkeisen

j~illeenrakennusinnostuksen vallassa peru!'itettiin rantaan ti il ivcrstas. Kirkon kylän tytöt saivat työtä leipocssaan m uotei \Ia tiiliä laudoi IIe kuivumaan . Pohtouunimesta­rina oli Einari Loponen, joka venä läissyntyisine Anni-vaimoineen ja Heikki-poikineen asui tilalla. Lii­kevaihtoverottaja teki touhusta lopun sangen pian.

Seuraava yritys oli Olavi Tiusasen toimesta perus­tcuu lasinalaisvihannes- ja kukkaviljely-yritys tOmaat­ti- ja kurkkuhuone ineen ja varha iskaaliviljclyksineen. Taimivaiheessa se ra t:josi työtä naapurin tytöillekin. Ke­hittyvä ulkomainen tuonti aihcLttti vilj elyn kannattamat­tomuuden. Erikoisviljely jatkuu mansikan ja puuntai­mien viljdynä. Sotienjälkeisen sähköistyksen myötä lii­tyttiin ainee llisen ja henkisen hyvinvoinnin roivossa Osuusmcijcrin ja Karj aportin jäseniksi . Ylaamiesseu­ra- ja puoluetoiminta virisivät.

Mitä hengelliseen tilaan tulee, oli sill o isen kirkko­herra Väinö Hotin arvio, ertei koko Pitkä lahden kyläi­Ui ole yhtään eHivää uskovaista . Lieneekö Syd~inten­tutkijan kirjoi ssa ~ama havainro'?

Erään lainen uranu urtaja laj issaan oli Taaven i Pyr­hönen ensimm~i i~ine autoi neen. ll än autto i Pitkäla h­den tien kymmcn~n portin häivyttämisessä.

Lahden rannat kasvoivat rehevää pyöreäii kaislaa. Nii stä oli hauska t...:hdä sorsia laincille u iskent~:lcmaan . Clpukar ja lumpeenkukat olivat suuria ja kauniita. Re­von rinteessä Pitkälahden tien varressa kasvoi vaa le­anpunaista tuoksuvaa vanamoa. Männy issä oli pitkää naavaa. Poikaviikarit asettelivat siitä partaviiksiä itse l­lee n. Kangasvuokkopai kka oli l.akci~tenkankaalla. Pöy­täliinojen kuiduk::;i kasvatettu harnp pu :;ai rehottaa kai­kes:>a rauhassa kcnenkHiin kiinnostumatta. Sitävastoin pu la-aJan markkinarakoon kasvateru:;ra Virgini a-tupa­kasta kessutt~lijar saivat makuc lämyksi ~i.

Talvella puhderöinL-i kunnostetuista pyydyksisrä sa i yll in kyllin kalaa. Kaupun ki lai~rou vien ainoana huo­lena oli. ovatko torille myytäväksi viedyt metsämansi­kat ahoilta vai !ehdoista kerättyjä. llmL's tyskirjan pro­tetiat luonnon saastumisvitsauksisra olivat kaikille täysin kiisittämättöm iä. toisin kuin nyt.

Yhden henkilömuistin aikainen kehityksen kulku lukutaidouomisra vanhuksista aapiskukkoa muninancen ~i idin vä livaiheen ka ut ta tietokonekielten koukeroita opiske lcvaan nu oris<Jon on ollut hiimmä~tyträvä. Ny­kyisten ihmiskunnan uhkien edess~i voi kysyä, onko myö$ vi isaus lisääntynyt tiedollisen kl:bityksen myötii. 1\ i ­noaksi turvaksi jää ikiaikojen Jumala.

"Nrl 11imees Herra luoltaen 111~ /dinwn<! aikaw1 lltltehen. .Ia jäämme Si11 u11 huomalws meir· ethän hvlkiici Armias."

:\'1AIJA KARKI A

Ajan muuttuessa

Ei tekniikan ihmeitä tunteneet tää lläkään ihmiset ennen. lhmisvo ima ja työt ovat vaihtuneet koneisiin vuosien mennen.

Kuokka ja aura joutancct museon nähtävyyksiin. Ei hevose lla ajeta pellolle sontaa, sinne traktorit levittää apu lantaa.

Pyykkisaavi ja tai kinari inu ronHtihin joutaneet la inaa. Fi emänrää tarvita enää, edes pesemiissä isännän paitaa.

Yleiskonel:na emänrä ennen toimi, e i rarvinnut sähkövirtaa. Aina se toimi sytkytt i, ei katkennut virta. ei kytkin.

Vessan korvasi puusl:e, ei haitan nut pohjan tuulcr. Mitiipä::; tämän apn ihminen, tänä päivänä tästä luulet.

Samaan pirtt iin aviopareja monen monta mahtu i. Vaan silti lapsiajokaise lle matkan varrl:lla syntyi.

Vanhemmat usein miiiiräsivät tyttärelle emännän paikan . Pojille koitel! iin hankkia ernåntä tekevä, varakask in.

Vaan pysyi hän parit ne yhdessä. lapsia toista kymmentä, oli pcrheillii usl:immilla. Sopu sointu siiilyi yl lä.

Kesäaika oli hyvää riijuu aikaa. kun ryröt ni.' aitassa nukkui. Sai konkkapojat ne yrittiiä. kuka aittaan pääsrii taitaa.

Pojat pitkiä matkoja konkalla kulki, väliin naapurin pojat ne aitan oven sulki. Jos poika ehti jo sisälle päästä. ei toiset sin ne sitii su lkcrnasta säästä.

Pois romantiikka on kadonnut. ei pojat ole aittaan jääneet . Piika- ja renkiajatkin vanhoibi jo käyneet.

\' iin ovat ajat muurtun~i.'t,

rekni ikan aika tullu t. Hmtm<.lri ennen kukkinut. Iie vaihtunut vakavuuteen.

29

RAUHA PYRHÖNEN

Muistikuvia Pitkälahden kyläläisistä V.:\NTTN VEI\ÄLÄISIS TÄ muistan Viljaruin perhei­neen. Viljami itse oli j ämäkkä maanviljelijä, hoitaen t ilaansa huolella. Hän oli kunnanvaltuutettuna vuodesta 1945 lähtien 5 vaa likautta ja valtuuston puheenjohta­jana vv. 1951-1953.

Ida-emännän mui stan taitavana käsityöihmiscnä. Vielä 1 980-luvun alkupuole lla hän o li mukana kansa­laisopiston kudontapiirissä autellen meitä muita kää­mien teossa j a rätt ien leikkuussa. Hän kutoi myös it­selleen poppanoita. Silloinen koulun keittäjän Anna­Liisa Lindhin ja miehensä ra ittiuss ihteeri Maun on lap­set Maria ja Harri ristivHt Tdan "Hämäläiseksi", jota lcmpinimeii koko kylä sitten käytti hänestä. Ei la-tytär, käytyään ylioppilaaksi, toim i opettajana Pitkälahdella puolivuotta 1950-luvun alussa. Nykyisin hän on terve­ydenhoitaj ana Porissa.

Nuorin poj ista Pentti ja toinen tytär Anneli asuvat perheineen Mikkelissä. Vanhin pojista Matti ja hänen vaimonsa Leena ovat jatkaneet ti lanpitoa . Matti on toi­minut useissa luottamustehtävissä eri j ärjestöissä mm. metsähoitoyhdistyksessä ja Leena on ollut mukana maa­ja kotita lousnaisten toiminnassa. kyläseuran lakkaut­tamiseen v. 1994 asti .

\1atin j a Leenan tyrtäret Anna-Maija. Eija, Eeva j a Marja-Leena ovat jo muuttaneet pois kotoa.

Venäläisen ve ljeksistä Eetu eli Edvard rakensi Kok­kosen torpan läheisyyteen oman asunnon. Hän oli poi­kamies. Mu istan naisväen ihmete lleen , kun Eetu lei­poi leipänskikin itse, e ikä kuulemma tarvinnut leipäla­piota, koska oli niin suure t kädet, että kämmenellä vaan

Viljam Venäläinen parrite!kamalla v. /9 54.

30

sujautti leivät uuniin. Vahva hän myöskin oli, äitini sa­noi aina ih metelleensä Eetun heinänmättöä: toinen käsi taskussa hän to iset Ia kädellä nosteli täysiä hangoll isia seipäälle.

August-veli av ioitui vasta kypsällä iällä Otto Kil­kin lesken Toinin kanssa. O tto kuoli sodassa, ja Toini muutti vauvansa Kaijan kanssa takaisin synnyinkotiin­sa, Leinun taloon Ruokolaan. Sieltä "Riätäl Kust'', joksi häntä ammattinsa vuoksi kutsuttiin, haki emännän lap­sineen ja rakensi oman talon saman pellon laitaan, kuin veljensä Edvart, kaunii lle mäelle, josta on hyvät näky­mät Nopolan lahdelle. Kusti räätälöi paikkakunnan asuk­kaille, e tenkin miehille, ja osa llistui raittiusseuran toi­mintaan aktiivisesti vielä iäkkäänäkin. Olen silloisten nuorten puheista ymmärtänyt, että Kusti ol i seuran sielu j a hauskuttaja.

Toini kutoi ne ulekoneella villavaatteet ympäristön ihmisil le ja osallistui lähetys- ym. työhön. Muistan kun Kaija tuli Pitkälahden kouluun toiselle luokalle, (hän oli aloittan ut koulun Ruokolassa) Kusti oli ommellut hänelle pitkät hiihtohousut. sekös meiHi ihmetytti, e i­hän s itä ennen tytöillä päällyshousuja ollut. - Vaan kohta oli kaikilla. Taisi oll a Kusti sellainen muodin edellä­kävijä. Karjaa Kusti lla ja Toinilla myöskin oli, niin­kuin si lloin kaikil la, koska elettiin luontaistaloutta.

Nykyisi n paikka on Kaijan perheen kesäk~iytössä. Kaijan mies on MTV: n 1-:telä-Savon uutistoimittaja.

Tyttäret, He li , Päivi j a Outi tUnnetaan laulutaidois­taan.

NOPOLASSA isäni suku on asunut ja 1600-luvulta lähtien. 1 940-luvulla asu ivat isoisäni Karl Vilhelm (Kalle-Ville) ja mu mmon i Tda-Sofia, jota koko kylä kut­sui 1\opolan mammaks i. Albin-setä va imonsa Hil­ja-Maria (o.s. Pylkkänen) ja lapset Matti, Mitjaja Pekka. Veikko-setii ja Tilda-täti (Matilda) sekä Mykkäpoika.

Sodan aikana sinne tuli myös evakkoja: Paavolai­sen ja Kokoin perheet sekä Olga Valtonen. Isäni per­heeseen kuului vaimo Anna (o .s. Syrjäläinen) minä ja sisareni Marja-Liisa. Paljonhansitä oli porukkaa. mutta hyvin s ilti mahduttiin . Mamma, Pappa, Veikko ja Til­da sekä Mykkä asuivat m uistini mukaan tuvassa, Al ­bin perheineen keittiön vieruskamarissa. me idän per­he takakama1issa ja cvakot luokkahuoneessa, joka oli j äänyt vapaaksi kylän saa tua uuden varsinaisen koulu­rakennuksen.

Sora-aikana pyykinpcsukin oli hankalaa. kun ei ol­lut pesuaine ita. e i edes koti keittosaippuaa, koska sen valmistamiseen tarvittavaa lipeäkiveä ei ollut saatavil­la. Tuhkalipeä ll ä naiset yri ttivät saada vaatteita puh­taiksi. Aitini kertoi, että vauvan pyykitkin olivat niin kovia koppuroita, että iho pyrki menemään rikki, ny­ky~iän käyte ttäv iä hienoja rasvojakaan ei ollut saata­villa, joten kerma kelpas i hoiroaineeksi. Ei silloin ol­lut vesijohtoja e ikä viernäreitä, sangolla piti kantaa vedet

sisään ja ulos joka talossa. Talvella saattoi kaivosta lop­pua vesi ja se oli kannettava korenno lla järvestä ni in tupaan kuin navetlaankin.

Vaatteistakin oli sota-aikana pulaa. Äitini kertoi vä­lirauhan aikaan Venäläisen Idan tUlleen sanomaan, että jos tarvitsette lapse ll e (minulle) nimeä, niin Pyrhöläs­sä olisi Aaro-pappi lomalla, poikaa (Erkkiä) kastamassa. Isäni lähti pappia kutsumaan, mutta äitini huolesrui, e i oll ut tytölle kastemekkoa, silloin evakkotäti keksi: Onhan tuossa puhdas ilanell ivaippa.ja se kelpasi kastemekoksi!

Kun me lapser oltiin vielä niin pieniä. ettei meistä ollut töihin mukaan, saatoimme leikkiä päivät pitkät. Mamma usein vahti , kun olimme uimassa. Hän istui rantakivellä sukkaa kutoen. Pylkkäsen Cllaja Irma tu­livat usein joukon jatkoksi, varsinkin sunnuntaisin.

Muistan eräänkin tapauksen, kun rannassa oli vas­tatervattu vene ja me lapset juoksimme sinne, aikui s­ten jäädessä kuunte lemaan radiosta j uma lanpal vc lus­ta. Joku meistä keksi kokeil la sormella veneen reunaa. Se tarttui mukavasti kiinni, silloin me kaikki hyppä­simme veneeseen tassuttelemaan käsillä ja jaloilla. Aa­mulla olimme saaneet puhtaat vaatteet yllemme. Haus­kuus loppui äkkiii, kun joku aikuisista huomasi mei­dät. Muistan vieläkin sen harmistuneen paapatuksen, jonka saimme kuull a mielestämme viartoman ja haus­kan leikin päätteeksi. Tulihan siitä hanka lasti pestävää pyykkiä ja venekin piti rervata uudelleen.

Kokin pojat olivat kerran pyydystäneet kyykäänneen, ja sitä niskasta kantaen tulivat me ille muille lapsille saalistaan näyttämään. Kieltä lipoen se kiemurteli il­jcttävästi -ja siitä lähtien olen käärmeiHi pelännyt.

Vanhempani muuttivat 1947 keväällä Korvensaareen, Hämytsaaren naapuri in. Siellä syntyivät nuoremmat si­sarukseni: Ulla, Enni ja Irja sekä Olli. Isäni ansaitsi elantonsa hevosrekiä, kelloja korjaamalla, leikkaamai­la miesten hiuksia, suutaroimalla rukkasia, tal lukoita ja hevosva ljaita sekä laittamalla varsia kumiteräsaap­pais iin, jotka silloin olivat yleisiä työja lkineita.

Veikko-setä rakensi talon Nopolanniemelle, jossa asui vaimonsa Sirkan ( o.s. Arokallio) ja sisarensa Tildan kans­sa muutamia vuos ia. Heillä ol i navetta ja karjaa. Veik­ko teki kirvesmiehen töitä. Hänellä oli Pylkkäsen Ju­hanin kanssa yhte inen tiiliruukki Vatascnsalmessa . Vei­kon muutettua perheineen Mikkeli in töiden perässä, hän rakensi Pitkälahdentien varteen ( Kui van iemelle) mö­kin, jossa Ti Ida-täti sitten asui, kutocn ja kehräten ky­län naisille.

August-setä asui Suoponsaaressa perheineen. Vai­mo Tilda (o.s. Kilkki) ja lapset Vieno, El li, Heikki, Pentti ja Arja.

Kusti 1 Ia oli paja. jossa hän mm raudoitti isäni ni k­karoimat tukki- ja kirkkoreet. Suopossa oli myöskin tervahauta. Nykyään Suoppo on peri kunnan kcsäkäy­tössä.

Albinin lapsista Matti jatkaa tilanpitoa vaimonsa Ai lan (o.s. Lampinen) kanssa . Heillä on kolme rytärtä. Kaisa on naimisissa Helsingissä, ja Riitta ja Katariina opiske levat vielä. Matti on mukana kunnallispolitiikassa, ja on ollut valtuutettuna ainakin viisi vaalikautta. Aila on aktiivisesti mukana jätjestötöissä. Ka~janhoidon ohella he ovat panostaneet myös matkailuun. Maaseutukes-

Aino Venäläinen ja Vieno Pulkkinen saatlamassa sota­poikia Juhani f~vlkkästä ja Veikko Noposta Mikkeliin. MaLka tehtiin polkupyörillä. Vienon pyörä oli meno­matkalla rikkoutunut, ja Veikko hankki miesten pyörän Armas Pyrhöseltä, millä Vieno siuen ajoi kotiin. (Huom! Pyöräi~vvaatefu.\).

kuksen järjestämässä kolmivuotisessa "Paras mat­kailupiha"-kilpailussa, heidän pihansa palkittiin: PA­RAS MÖKKIPALVELUJA TARJOAVA PIHA"- titte­lillä marraskuussa 1994.

Mirja opiskeli mielisairaanhoitajaksi, ja muurti Kuo­pioon, jossa avioitu i Tauno Laukkasen kanssa. Pekka perheineen on Pohjois-Suomessa.

~opolanniemen tilan omistaa nykyään entinen met­suri Eino Lauliainen. Lautiaisen perheeseen kuuluu vai ­mo Lydia ja poika Kaino, vanhin poika Reino asuu kir­konkyHillä. F.ino on myöskin innokas kalastaja. Monet makeat muikut on saatu häneltä. Nykyään hän on eläk­keellä. VENÄLÄISE~ MAALLA Nopolanniementien ris­

teyksessä on KOKKOSEN torppa. Lapsuudessani siellä asui Anna Kokkonen, joka toimi kylän kätilönii. Anna haettiin avuksi myös kotiini Korvensaareen Ulla-sisareni syntyessä.

Annan tytär Inkeri on ompelijatar. Hän avioitui Onni Soikkelin kanssa, joka oli ammatiltaan nuohooja. 1\y­kyisin paikka on Inkeri llä ja hänen lapsillaan kcsäkäy­tössä.

TAKKUUNIEMESSÄ asui Kalle Mutanen vaimonsa Vienon (o.s. Pulkkinen) kanssa . .1-leillä oli kolme las­ta: Paavo, Pentti ja Marja-Riitta.

31

PUUHIILIÄ 1 hl.

"-· 1

Valmiatll.fa

MUTANEN & VENALAINEN llNTTO LA.

Kalle Mutasen ja Viljam venäläisen valmisramiin hii­lisiikkei hin kiinni telli in rä/ laiset leimat.

Kaileila oli Venäläisen Viljamin kassa yhteinen lot­ja ja hiilimiilu. Nykyään Takkuuniemeä isännöi Pentri perheineen.

LAPPALAA on aikoinaan isännöinyt Oskar Kilkki vaimonsa Miinan (o.s. Piekäincn) kanssa. Lapsista Otto oli na imisissa Toinin (o.s. Ukkonen) kanssa. Otto kaa­tui sodassa. Kalle muutti Pi eksämäelle poikamiehenä. Tilda oli naimisissa August Noposen (Suopon Kustin) kanssa. Juhana oli naimisissa Hiljan ( o.s. Penttisen) kans­sa. Eino kaatui myös sodassa. Aini muutti Haukivuo­relle. Ilmari on naimisissa Väärämöisen Maijan kans­sa. llmarilla ol i Ki lkissä kasvihuoneet, hän on puutar­huri, jota harrastusta hän nykyisi n jatkaa Vatasensaa­ressa luomuvi ljelijänä. Hilja ja Ilmari ol ivat aktiivisia raittiusseurala isia. Hilja to imi mm. useita vuosia seu­ran sih teerinä.

Ilmarin jälkeen Lappalan-tilaa ovat hoitaneet Uuno ja Aune Lampinen ostettuaan tilan itselleen. Uuno on ollut kova rahtimies ennen Lappalaan tuloaan, Aune taas ompelija. Nykyään he olivat eläkkeellä ja lapset ovat maailmalla.

Lapppalaa koskevar riedor amoi Juhana Pylkkänen.

Ht:UHTISEl'i Pylkkäsistä muistan 1940-1 950-lu­kujen taitteessa "Ukko-J ussin"' , kuten vanhaa isäntää kutsuttiin. Hän oli toprakka talon isäntä, ja piti ohjat käs issii loppuun asti . Voimakas persoona kun oli , Han­non Liljan kuuliaisiinkin hän oli karauttanut valjaste­tulla härällä. "' lluuhtiscn murnmo" Ida-emäntä, touhu­si tuvassa ja navctall a apunaan van himman poikansa vaimo Aino, joka on Nopolan tyttäriä naapurista. '\uo­rimman pojan Veikon avioidurtua Rasan Ai lin kanssa taloon tuli kolmaskin emäntä. Tytär Hilja-Maria ol i ennen sotia avioitun ut Albin !'\oposen kanssa. Tytär Helvi avi ­oiduttuaan Tannisen kanssa muutti pois Anttolasta.

Juhan i rakensi itselleen talon Yli-Aholle entisen Lauri Forss in paikalle, ja meni naimis iin Toivakaisen Helvin kanssa. Juhani on kyl ällä tunnettu taitavana puuseppä­nä ja kirvesmiehenä. Vanha Forss in talo toimi versta­na. Yli-Aholla Juhanilla on saha, jossa monet kyläHiis-

32

ten puut ovat muuttuneet kotitarve-laudoiksi . He lvi on jo edesmennyt. mutta kudontapiiri, kuten koko kylä, muistaa hänet lupsakkana, sovittelevanaja hyvänä ih­misenä. lieidän poikansa Hannu korjaa autoja Antto­lassa ja kasvattaa hevosia. Tyttä ret Ulla ja t:: lla ovat poissa kotoa, joten Juhani asuste lee yksin Yl i-Aho lta.

Lauri oli taitava hirsien piiluaja. Lauri ja Aino muut­tivat ki rkolle eläkkeelle päästyään. Siellä tätini elelee yksi n Laurin kuoleman jälkeen. Lapset Irma, Markku ja Ella.

Veikko oli taitava käsistään. Hän toimi kiisitöiden opettajana Pitkälahden koul ulla. 1960-luvulta lähtien Veikko on ison osan aj astaan istunut traktorin pukilla, auraillut kirkonkylä läisten lumet. ja hoitanut siinä si­vussa omat työt. autellut tarvittaessa naap ureitakin. '\ykyään Veikko ja Aili ovat e läkkeellä. heidän nuorin poikansa Pekka jatkaa tilanpitoa. Toinen poika on llel­singissii. Mistä lienee tullut tuo Huuhtinen-nimitys l(y­liiläisten suuhun, kun talon nimi on oikeasti Piekälä.

PIEKÄLÄl'i PELLON.PÄÄSSÄ asuivat Kalle ja Manta Lampinen perheineen. Uuno on Lappalassa ja Tauno muutti Mikkeliin. Toivo asui kotimökissä vai­monsa Vilman ja lastensa ka nssa.

Sirpa ja Keijo asuvat kirkonkylässä, Hilkka ja Mar­jatta ovat muuttaneet pois Anttolasra. Nykyään ti lalla asuvat Vi lma ja avomiehensä Erkki Laaksonen.

1 KOLASSA, joka sijaitsee vanhalle koululle me­nevän tien vasemmalla puolella, asui tinuri Kal le Na­rinen vaimonsa kanssa. Heillä e i ollut laps ia . Naristen jäl keen tilan omisti Lauri Pohjolainenja vaimonsa Aini . Lauri oli vahvasti mukana kunnalli spol itiikassa . Lau­rin ja Tiusasen Olavin ansiosta Pitkälahdelle saatiin uusi koulu, entisen tuhoutuessa tulipalossa. jonka ukkonen sytytti elokuussa 1961.

Aini oli koulutukseltaan karjakko. joten kyläläiset saivat häneltä asiantuntevaa apua eläinten ongelmissa. Laurin ja Ainin jälkeen Timo jatkoi tilan pitoa m uuta­man vuoden, myyden sen sitten Arto ja Eila Kellman­nille.

Kellmannit ovat aloittaneet tilalla luomuviljclyn. Lap­sia heillä on Atte, Alina ja Aatu.

IKOLAl'iHARJULLA asui Albin Laamanen vai­monsa Sclman ja tyttäriensä Liisan, Lempin, Lainan ja Leenan sekä poikansa Laurin kanssa. Lauri meneh­tyi sodassa. Laina avioitui Ouo Pu lkkisen kanssa Hii ­denmaallc. Leena mentyään Iitriin kodinholtajaksi löys i sieltä elämänkumppanin . Liisa av ioitui Juvalle. Lempi men i naimisiin "li ilo Leistin kanssa . He asuivat kou­lun lähellä, entisen Hanna Härkösen paikal la. Niilo ra­kensi sinne uuden talon, mutta appensa kuoltua he muut­tivat taka isi n kotitilalleen. Lempin ja Niilon lapsista Marjatta on Ristiinassa perheineen. Orvokki avioitui Seppo Parkkisen kanssa Yl ivede lle. Paavo asuu äitinsä kanssa ja tekee puusepän ja kirvesmiehen töitä tarvit­sev ille.

SEILASSA asui Albin Pylkkänen nuoremman tyt­tärensä Aunen kanssa. Vanhin tytär Kaarina ja hänen miehensä Seppo Louko olivat molemmat aktiivisia rait­tiusseuralaisia. Seppo oli hyvii niiyttelijä esiintyen mo­nissa näytelmissä. He muuttivat Mikkeliin. Anja avi­oitui Auvisen Teuvon kanssa. he muuttivat kirkonky-

Hille. J\une avioitui t\·1atti Pyyn kanssa. Ja he jatkavat tilan hoitoa . Karjanhoidon lisäksi he ovat perustaneet marjatarhan. Matti on osallistunut aktiivisesti järjestö­toimintaan. Heidän lapsiaan ovat Jorma. Anu ja Anne. Aune toimii maa- ja kotitalousnaisissa ja on ollut kirk­kovaltuuston jäsen.

VI YLLY JOELLA Nopolan torpassa asuivat lapsuu­dessani Kalle Avelin, Tilda Lampinen ja hänen poikansa Reino Lampinen ja Reinon vaimo Panja, jonka Reino oli löytkinyt sotare issullaan Aunuksesta.

Muistan kun Panja kävi possakkaa (vuokraa vas­taa n suoritettu työ) tekemässä Nopolassa. Koko nais­väki pesi tuvan juuriharjojcn, huosirnien ja rätti en kanssa, rnäntysuovalla laipiosta lattiaan saakka. Lattian taisi­vat oikein hiekalla jynssätä puhtaaksi. Si lloiseen pe­sutapaan kuului, että lattia viimeksi huuhdottiin ilmi­vedellä, äm päristä vain heitettiin vettä pitkin lattiaa, -ei sitä hiekkaa muuten saanut pois. Si ll oin talot raken­nettiin kivijalan päälle, ja sillanalus jäi auki, "kissan­kotoista'' pääsi tuulctusi lma rakennuksen alle, joten vesi kuivui sie ltä nopeasti. ·

Lapsia Reinollaja Panjalla oli YJyllyjoen aikaan Eino, Pentti (hukkui ~1yllyjokeen talvel la), Anja ja Timo.

uoremmat lapset syntyivåt lliidenmaalla, jonne he myöhemmin muuttivat.

H~l~E~LAH DESSA oli Nestori Montosen torp­pa. S1ella asmvat Korhosen Albin ja Tyyne. Lapsia heille syntyi vii ~ i , Jouko, Sirkka, Marj a, Helli ja Senja. Lap­Sista MarJa (nykyisin Auramo) on pitänvt Pitkälahden hii htomainetta yllä kansainvälis illäkin 'hiihtoladuilla. Nykyään mökki on autiona, Tyynen muutettua Puuma­laan.

PELTOLAHTELASSA . "eitvuorcn juurella asui Albin Lahtinen vaimonsa Alman (o.s. Noponen) kans­sa. Heillä ei ollut omia lapsia. Alman sisarpuolen poi­ka Mauno Pulkkinen oli heitä auttamassa. Mauno ajoi rahtia ja avioitui Markkasen Maijan kanssa. Heidän muutettuaan Mäkrämäkeen Rasankylälle, Reino Lam­pinen muutti Myllyjoelta Peltolahtclaan. Siellä syntyi­vät ll elena, Matti ja Lasse. Nykyään Pan ja asuu siellä yksinään.

HAKANIEMESS . .\ asuivat Leevi Markkanen. vai­mo Ada sekä lapset Aino, Maija ja Eino. Eino oli me­rimies ja muutti eläkkeelle jäätyään kirkonkylälle. Paikka on ol lut autiona.

HllDENl\IEMESS . .\ asuivat Viljo Pylkkänen ja hä­nen vaimonsa Aino ( o.s. Markkanen) sekä lapset Rei­jo, Veini, Vei.kko, Sinikka ja Pirjo, Viljon äiti Emma ja velj et ErkklJa \tlatti. Nykyään paikalla asuvat Matti ja Veini .

lKOLANl\IEMESSÄ, jota Kantturaniemeksi kut­sutaan. asuivat Viljam Ikonen ja va imonsa Hilda Ma­ria (o.s. Leppänen) ja lapset Rauha ja Taisto sekä Vil­jamin sisar Ida. Taisto ol i innokas järjestöihminen ja 1940-60-luvuilla hän osallistui NKL:n eli Nuoren Kes­kustan Liiton toimintaan omalla kyläl lä, sekä myös Etelä-Savon piirissä. Raittiusseuran toiminnassa hän oli sisarensa kanssa aktiivisesti mukana .

Rauha toimi maa- ja kotitalousnaisissa. Taisto asuu nykyään \lfikkelissä ja Rauha avioitui Korhosen Vei ­kon kanssa Siltalahteen. Entinen kotiti la on tyhjillään.

Nuorisoseura Kalevan Nuoret. Keskellä opettaja Ada S)11:jii 1 ä i nen.

KUKASSALOSSA asuivat enoni Kusti Syrjäläinen ja hänen vaimonsa Elsa ( o.s. Hu lkkonen) sekä tyttäret Maire, Airi ja Raija. Maire av ioitui Jyväskylään~ Raija Puumalaan ja Airi Erkki Ran talaisen kanssa Sauko~l­saloon, jossa heillä on Rantaharju-lomayritvs. Nvkv-ään Kukassalo on kesäasuntona. - - '

PIHLAJASALON Hämä läisistä muistan herastuo­mari Aaro Hämäläisen Acta-vaimonsa, heidän tvttären­sä Annikin ja Ainon. Liisa oli muuttanut jo p~is . Aa­ronjälkcen talon pitoajatkoi Aino miehensä Eino Juu­tilai~cn kanssa. Nykyisin tilalla asuu Aino poikiensa Pertm Ja Markun kanssa. Tytär Hilkka on naimisissa Mauri Syrjäläisen kanssa ja toinen tytär on muuttanut muualle.

SYRJÄLÄISESSÄ asuivat lapsuusaikanani isoisäni August ja mummoni Hi lma (o.s. Hämäläinen) ja tädi t Ada, Eli na sekä Alpo-eno ja hänen vaimonsa Meeri (o.s. Purhonen) ja heidän poikansa Mauri ja Ri sto. Aino-täti oli avioitunut Juvan puolel le Roikoseen. Ada toimi monet vuodet Kalevan nuorten vetäjänä Pihlaja­salossa . Nykyisin tilalla asuvat Mauri ja Hilkka sekä heidän lapsensa Tiina ja Antti. ·

LElKKAASTA m.uistan Einarin ja hänen veljensä lapset Martin ja Eevan. Eevan kanssa usein leikittiin mummolassa käydessäni.

PITKÄPOHJANLAHDESSA asuivat ~cstori Mon­tonen ja hänen va imonsa Ida (o.s. Leikas). Heidän tyt­tärensä Marjatta, Anja ja Elli olivat lapsuuden leikki­tovereitani. Nestorilla oli kyläkauppa. Nykyään tilalla asuu heidän poikansa Matti.

·~OlCH~ja 11 ki hlapareja. n7semma 1 la Eli I!G 0. s. Leikas ja .Sulo Mantonen, oikealla Eino Juutilainen ja Aino o.s. Hämäläinen. ·

33

AINO KAKKONEN

Vantti Vantin Venäläinen on tyypillinen talonpoikais-talo, nä­kymät Saimaan Kojavcdclle ovat erittäin kauniit. Pinta-alaa oli ennen viimeistä veljesten kesken suori­tettua jakoa n. 200 ha. Aadam (s. 1861) ja 1 ida \tfaria (o.s. Tirronen) olivat muuttaneet Pitkälahteen Juvan Maa­raJan kylästii. Heille syntyi yhdeksän poikaa, joista seit­semän eli aikuiseksi. Johannes (s. IHH7) aviossa Annan (o.s. Rasa) kanssa. Otto (s. 1889) aviossa Ida Kokkosen kanssa. Aadam (s. 1894) ei naimisissa. August (s. 18961 aviossa Toinin ( o.s. Ukkonen) kans­sa. Viljam (s. 1898) aviossa Iidan ( o.s. Mutanen) kanssa. Eedvan ( s. 19021 ei aviossa. Albin (s. 1905) ei aviossa.

Juho muutti Vantista avioliittoon mentyään. heille synty kuusi lasta. joista on elossa kaksi. Otto emänti­neen kuoli nuorena, heillä oli kolme lasta. elossa enää yksi. Kerrotaan, että Otolla oli erittiiin hyvä päässälas­kutaito. Hän oli saanut jotakin kaupallista koulutusta ja toimi liikemies Heikki lssakaisdla pomona sekä mm. lainaj:yvästön hoit<~jana. August oli räätäli. hänestä enem­män toisaalla tässä kirjassa. Viljami oli Anuolan kun­nan luottamustehtävissä useita kymmeniä vuosia. Mai­nittakoon, että tilintarkastustchtävät kunnassa, yhdis­tyksissä ym. lankesivat Viljamin tehtäväksi.

Vantin asukkaiden kohdalla 1920-luvun loppupuoli oli hyvin raskasta aikaa. Talon sukulaismiehen muu­tettua Amerikkaan, hänen vaimonsa II anna jäi Vanttiin parantumaan. Hanna sairasti keuhkotautia (tuberkuloo­sia). Hänen lisäkseen kuoli muutaman vuoden sisällä isä Aadam, Otto ja hänen vaimonsa lida Maria, ja po­Jat Aadam ja Albin.

Juho oli jo pois kotoa. Vanhaemäntä lida ja August olivat ainoat, jotka eivät sairastuneet. Viljami, Eedvart ja Oton lapset paranivat. Siihen aikaan ei ollut min­kiiiinlaista hoitoa keuhkotautiin sairastuneille. Kaikki he sairastivai ja kuolivat kotona. Kukaan ei käynyt edes lääkärissä. Talossa oli aina yksi kamari sairaammalk ovet toisiin huoneisiin oli tilkitty himapaperin avulla. Varhaislapsuuteni muistikuviin kuuluu myös riihi, jos­sa vainajia säilytettiin hautajaisiin asti. Keuhkotauti oli siihen aikaan hyvin pelätty tauti, on hyvin kuvaavaa miche:1i kuvaus kymmenien vuosien takaa: He meni­vät maantietä pitkin rekipelillä sukulaispaikkaansa Vantin ohi (talosta on tielle n. JOO m). niin heidän äitinsä sa­noi talon kohdalla ''Pitäkää rättiä suunne edessii, clekä henkittäkkec, ruossa talossa on keuhkotautisia!"

\1yöhemmin Augusti, Eedvartja Oton lapset muut­tivat pois. Viljami jäi perheineen kotitilalle. lläncllä on neljä lasta, joista vanhin poika :\1atti vaimonsa Leenan kanssa jatkaa talon pitoa.

34

PENTTI JORMANAINEN

August Venäläinen - räätälintöistä raittiusseuraan

Pitkiilahdenkylän elämänmenossa oli täysin pur_1e111 mukana myös räätäli-maanviljelijä August Venäläinen. räätäli, opintokerho-ja raittiusmies parhaasta päästä. Hän syntyi seitsemän veljeksen joukkoon Vantin taloon 19.4.1886.

August Venäläinen paneutui riHitälintöihin jo siinä vaiheessa, kun Suomi kuului suuriruhtinaskuntana Ve­näjään. Jo näihin aikoihin Pitkälahden kylällä elettiin vilkasta henkisten kulttuuritoimintojen aikaa. Kylällä oli oma koulu :\opolan talossa.

Näin kyläkunnan piiristii löytyi hyvä ja antoisa maa­perä myös opintokerhon ja raittiusseuran perustamiseen. Näin August VenäHiinen joutui. kuin itsestään mukaan kylän kulttuuritoimintojen kärkijoukkoon.

Kylän toiminnoissa alkoi aikakausi, jota voidaan pitää vireimpänä koko kylän historiassa. Nykyään Mikkelis­sä asuva, entinen pitkälahtelainen puuseppä-kirvesmies Veikko Koponen muistaa vielä hyvin ne ajat, kuinka vilkasta aikaa kylässä elettiin tämän vuosisadan alku­vuosikymmeninä.

Pitkälahdelle perustettiin opintokerho ja raitriusseura, joka sai nimekseen Toivontähti. 1\ämä seurat yhdessä pitivät yllä monia ihmistä kehittäviä harrastustoimin­toja. August Venäläinen oli ensimmäisten joukossa ve­tämässki ja johtamassa opintokerhon ja raittiusseuran toimintaa.

Ja mitäpä se toiminta siihen aikaan olisi voinut olla muuta. kuin näytclmätoiminraa, piirileikkejä, kuorohar­joitusta ja rekiretkiä talvisin. Voimia purettiin myös ur­heilukentän raivausröihin, eikä sekään valmistunut tyhjän pantiksi. Urheilukentällä järjestettiin monia kilpailuj:• .. joihin osallistui pitäjän nuoria useista kylistki.

Opintokerhon vetäjänä toimi monia vuosia Pitkälah­den koulun pitkäaikainen opettaja Tyyne Pyrhönen. liän johti ja harjoitti laulukuoroa. lausuntaryhmiä, neuvoi ja opasti. Hän oli kansankynttiHi, sanan varsinaisessa merkityksessä.

Riiätälöintiä myöskin naapuripit~iässä

August VenäHiincn teki räätälintöitä ihan nuoruudestaan saakka. Vaatteita syntyi Augustin koronaja räätälin pal­veluita tarvinneidcn asiakkaiden kodeissa eri puolilla Annolan pitäjiiii.

Räätiilöintimatkat suuntautuivat myös pitäjkin ulko­puolelle. kun Anttola ja Pitkälahden kylä raJoittui emä­pitäjå Juvaan. Erityisen antoisia olivat räåtälöintimat­kat Juvan Pihlajasaloon, jossa August Veniiläincn oli neuloincen ja lankoinccn tervetullut taloon, kuin taloon. Riikitkilöintiä löytyi myös Koikkalan kylän taloista.

Veikko !\oponen mui::;raa, että Augustilta syntyi mo-

nen miehen vihkipuvut, paidat, ajorekiin rekiryijyt niin hyvin , että työn jäljestä ei löytynyt nokan koputtamis­ta.

Räätälintöissä August Venäläinen oli "kaikkiruokai­nen", kun petivaatteer, sukat ja villapaidat, sekä villa­housutkin tuli valmiiksi ammattilaisen otte in.

Veikko Noponen muistaa kaihoisi n mielin August Venäläistä hyvänä ja aina auttamaan valmiina ihmise­nä, joka ei tehnyt itsestään numeroa. Hän oli ihmisenä avarasicluinen, joka piti läheistä kanssakäymistä naa­puriensa kanssa elämän rikkautena.

Räätäl i /\ugust Venäläinen ol i todellinen monitoi­mi-ilun inen, joka teki aina mielellään kaikkia niitä töi tä, joita eteen sattui . Ahkeran mi e lenlaadun ja kätevyy­den lahjat saanut kansanmies e i rakennellut koskaan ympärilleen korkeita kynnyksiä.

Näin hänen hyväntahtoinen, leppoisa ja rauhallinen olemuksensa on jäänyt pysyvästi hänet vielä muista­vien vanhojen pitkälahtelaisten mieliin.

RAUHA PYRHÖNEN

Nestori Montosen kauppa Pihlajasalossa

Kauppa oli perustettu 1930-luvun alussa. Myytävänä oli ruokatavaroita, kenkiä, vaatteita ja polttoaineita (va­lopctroo lia, mobilia ja polttoö ljyä).

Nestorilla oli ensimmäinen moottorivene Pihlajasa­lossa. Paatti oli omatekoinen ja moottorina Wikström.

Vieno J4utcmen leivämeossa.

Pirkälahden pitokokki Manta Teitlinen (eturivissä toi­nen vasemmalta) apulaisineen.

Kauppatavarat kuljetetti in laivalla Ukonvuoreen, josta omall a moottoriveneellä Luonteria pitkin omaan ran­taan . Hevosella tavarat rahdattii n kauppaan, jonne matkaa rannasta oli n. 300 metriä. 1930-luvun loppupuolella tavaran saanti alkoi olla vaikeaa maailmansodan en­teillessä tuloaan.

Vuonna 1937 Turisti-laiva upposi Ristiinassa , mut­ta siitä saatiin pelastetuksi tavaraa kauppaan. Turmas­sa koitui peltikaskankainen rinkelisäkki erään ihmisen pelastukseksi, siitä pitelemällä hän kesti pinnalla. (Nok­kosista kudottua kangasta nimitettiin poltikaskankaaksi). Ristiinan lääkäri antoi pelastuncille konjakkiryypyt ja se kyllä kelpasi absolutisteillekin .

Sodan aikana kauppa piti sitten lopettaa tavarapu­lan takia.

lida Mantonen, Nestorin va imo. kertoi tämän jutun muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa.

VIENO MUTANEN

Karjanhoito Karj atalous on keh ittynyt roimasti entisaikoihin ver­rattuna. Onhan se tosin ymmärrettävääkin, koska kaikki muukin on mennyt eteenp~iin . .Jos 50-60 vuotta sillen olisi sanotru mitä nykyisin on, ni in harva, jos kukaan olisi sen us konut.

Kesäaamuisin oli ensiksi lähdettävii "lehmi in" eli etsittävä lehmät metsästä. Usein siihen kului parikin tuntia, joskus lehmiä ei löytynyt ollenkaan. Ne tuotiin karjapihalle, johon oli varattu "kiehukc". Se koostui tuoreista luonnonheinistä, jauhoistu ja lämpimästä ve­destä. Joissakin taloissa kuten -opolassa, Kilkissä, Ve­nä läisessä ja Huhtisessa lehmät olivat saaressa. Silloin lypsäjien täytyi soutaa veneellä saareen, etsiä ja lyp­sää lehmät siell ä.

Lypsyn aikana kärpästen hosiminen oli lasten työ­tä. Samalla lauletti in myös lypsylauluja. Es imerkiksi Hintun Eetlan laulu:

Minii se ~vpsää /oro ttelen, lorolfelen, torottelen. tai F:n minä lypsä härkäpoikia, enkä lehmiä mahoja. r:nkä mä riijaa sellaista poikaa, jolla ei ole rahoja.

35

Kun lypsy oli lopussa, lähtivät lchmär omia aiko­jaan takaisin metsään. Sama toistui tietyst i illalla.

Ta l velle~ kenjan hoito oli paljon han ka lamp<:w kuin kesällä. "\"av~tat olivat hyvin pimeitä ja valonavain öl­jylyhty. Ruoat lchmille oli kannellava kontilla. Kesäis­tä kiehuketta vastasi talvella apc. Se tehtiin ruumeni s­ta, olkisilpusta, jauhoista ja haudutetti in kuumassa ve­dessä. Kuivia he iniä täytyi pitää tarkasti, koska myös­kin h~vosct tarvitsivat niitä. /\ luksiksi hakatli in havuja

.J<I I"ISUJa.

Koska ei ollut keinosiementäjiä. lehmiä jouduttiin käyttiimään naapurin sonnin luona. jos ei ollut sonnia omasta takaa.

Ennen separaatin keksimistä maito säi lytettiin puu­astioissa e li puupytyi sä. \1a idon piimillyä kuoriniin kerma päältä pois ja si itä kirnuttiin voi ta. K i rnuttaessa ::;yntyi voin lisiiksi kirnupiimää. Piiminccstä maidosta tehti in kokkoja. jotka pirteytettiin uuni ssa ja syötiin il ­lallisena.

Puupyttyjen pesu oli raskasta työtä . Ne pestiin hie­kall a ja tuohesta tehdyllä huosialla. koska silloin ei ol­lut pesupulvcreita. Joskus pyttyyn laitetti in kichuvasta vedestä ja katajasra tehtyä kcltajavcrtä, jotta pylly säi­lyisi puhtaana ja hyväntuoksuiscna.

Lelunien ohella oli joka talossa myös lampaita. Ke­~äisin lehmät uitettiin ja lampaat vietiin veneellä saa­reen, jos siihen oli mahdollisuus. Lampaat käytiin ke­ri tsemässä j uhannuksen aikoihin sekä Laurin päivän paikke illa e lokuussa, sillä vanhan kansan sanonraha n kuului "Laur lampaat kcrissöö''. Juhannuksen aikoina tehtiin tupposia lampaiden talviruoaksi . Ne tehtiin leh­tipuiden oksista ja kuivattiin. Ne muistuttivat paljon vastaa, mutta olivat paljon suurempia. Kun lampaat olivat syöneet tupposista lehdet. hakattiin oksat lehmille aluk­siksi.

KYLLI PENNA~EN

Lehmien haku Ennenvanhaan eiviit lehmät syöneet kesällä hcinäpel­lossa, vaan ne etsivät ravintonsa ta lon metsistä. Kaik­ki pelloilta saatava vähäinen heinii korjattiin talviruo­kintaa varten heinälato ihin

Aamulypsyn jälkeen lehmät ajettiin metsään. Siel­tä ne eivät palanneet itsestään iltalypsyllc, vaan ne piti hakea. Tämä hakeminen kuului lasten ja nuorten teh­täviin . En muista, että si itä olisi koskaan riidelty, kuka kulloinkin oli velvo llinen lähtemään le lllnien hakuun . Tehtävii ei ollut helppo , kun metsät olivat laajat ja mä­kiset.

Jo kotimäeltä kuulosteltiin. missä mahdollist:sti kil ­kattaisivat lehmien kellot. Oli harmillista, jos joka puo­lella kuului vain käen kukuntaa. U:>eimmiten kiersin maat aina samaan suuntaan: lammelle , Väi::;äsen tor­p<!ll t: . Lajuun, Rauanlahteen. Hiskin torpalle ja lam­pien rantoja takaisin kotiin. Tältä reitilt~i ne lehmät ta­V<Jl!iscst i löytyivät.

Jokaisella ammulla oli nimi. Välillä huudeltiin He­Junaa, Kaunikkia, Ilonaa tai llcrttaa. Jos ruokaa oli run-

36

saasti , pysyi koko katj a yhdessä. Mutta jos heinää oli niu kasti tai sää oli kuuma ja paarmoja oli paljon, juok­se nre livat lehmät eri suuntiin ja hakije~ sai vain osan karjasta kcrra II aan kotiin.

\1uistan laule lleeni polkuja kulkiessani, vaikka mi­nulla -:i ollut erikois~n hyvä lauluääni. Sama laulu tai­si tulla lauletuksi useamman kerran pcrätystcn .

Teiden risteyksessä täytyi kyllä joskus sylkä istä kiim­mcnpohjaan ja to isen käden etusormella läiskäten ky­~yä, että missiipäin ne lehmät taas makaavat kyiHiis i­nä. Kuumalla ilmalla ne saattoivat s~.:isoa Saimaan ran­nalla vedessä märL·htimässä niin hiljaa, ettei yhdenkään kellon ääntä kuulunut. Silloin oli vaara, että etsijä meni ohi .

\fuistan kuinka kerran lehmien ha kumatkalla puh­kesi kova ukoni lma. Olin ottanut seuraksi minua 6 v nuoremman pikkuisen ltjan. Taisimrne molemmat olla peloissamme läp imärkinii tarpoessamme. Yritin viilil ­lä kantaa lrjaa selässänikin. ellei häntä olisi niin kovin itkethinyl.

Joskus saattoi käydä niin, ertä lehm~it menivät it­sekseen kot iin j<J etsijä harhaili epätoivoisena pitkään­kin. Kyllä niink in kävi joskus, että lehmän hakija tuli kie rroksen turha<Jn kuljettuaan kotiin katsomaan. oli­vatko lehmät tulleet itsekseen ja sai lähteii !yhdyn kanssa niitä uudelleen etsimään.

Kotiin ajaminen ei yleensä tuottanut vaikeuksia. \ 1uistelen, että niillä lehmillä oli oma arvojärjestyk­scnsä: ensin vanhat isokelloiset. sitten keski-ikä iset ja vii meisenä hiehot (tai sonnit),jotka eivät tahtoneetjaksaa pysyä polulla, vaan poikkeilivat puolelta toiselle.

Karjan kotiuduttua paimenm tehtäviin kuului vielä kärpästen hosiminen lypsyn aikana.

"\'yt yli 40 vuotta myöhemmin, si llo in kun käki kuk­kuu ja tuomi tuoksuu. tulee voi ttamaton halu lähteä "toivioretkclle" niille samoille poluille, eikä yhtään hait­taa, vaikka useampikin käki on yhtäaikaa äänessä.

A Nl\"A NOPO.l\.EN

Lehmien laiduntaminen Kirjoitan tähän lehmien laidunramisesta 50 vuoden ta­kaa. Olin Nopolan miniä. \1iehcni Vi ljo oli sotahom­missa. Vi ljon siskon Tildan kanssa hoidimme lehmät. :\e vietiin metsälaitumelle Korvensaareen. Se lehmien kuljetus oli sellaista. että lehmät vietiin Venäläisen. /\lbin Laamasen, Pyrhösen. Juho Venäläisen ja Ka lle Koleh­maisen maitten läpi Kilpisalrneen, jo::;ta kah laamalla yli ja niin siHi oltiin Korvensaaressa. Lehmät tuli vaan perässä, kun niitii nimeltä huuteli.

Lehmien lypsämincn kävi. kun soudettiin tervave­neellä Kalliorannasta Kojaveträ pitkin aamuin ja illoin Korvensaareen. Nopolassa oli 40 litran ton ka, mihin ma ito laitettiin ja soudetti in Kalliorantaan. Viljo teki polkupyörän pyöri in laatikon ja aisat, millä vietiin maito !\opolaan. Siellä separoitiin kerma pois. Kurrista pii­mitertiin kokkclia. mikä sirten pantiin uuniin leivän pais­ton jälkeen niin , ertä siitä lähti hera pois. Kokkelia lai­tettiin kirnupiimän sekaan ja käytetliin ruokajuomana.

J804 ' .18)6

J6)6· J862 166~ .,~ l866•J994

'~·JC)IJ ~.14 ·19~ 19J.6 ·J911

m~ ·

c--:-. .il1mön Qsimerril!is~n Yiintymyfscm fobfontuun on Guomctn maan•

'l.Jilj~liJÖtn o.mmatillin<Zn \ärjQstö JoCQnt_lut jo on vaatimattomana tunnus ' tufs<Zna tö.män subun SUUNSto robin,fotiseuöunja isänmaanro.ftaub<tsta

--~~ antanut tilo.n nyfljisdfq omistajalle muistot~i tämän

. ~um~lPaS\~~BS21~ ..

Nopolan li/alle annettu kunniakirja vuodelta 1988.

Korvensaaren asuttaminen Vuonna 1946 1opolan Albin j a Viljo o livat sopineet, että purkavat sellaisen jatkorakennuksen, joka o li No­polan rakennukseen tehty ja missä oli pidetty kansa­koulua. He toivat hirret Korvensaareen ja niistä saa­tiin sauna ja aitta. Sitte n he kaatoivat hirret, joista te­kivät asuinrakennuksen. Pylkkäsen Lauri veisti piilun kanssa hirrer. Veikko Noponen ja Viljo sekä Juho Pylk­känen rakensivat tämän asuinpaikan.

Muutimme tänne Korvensaareen 2.6.1 947 ja asuimme saunassa. Tänne tuotiin kaksi lehmää. Svksvllä lehmiä pidettiin aluksi liiterin nurkkaan tehdy~sä ~<;ammalilla ja laudoi lla tukitussa suojassa. Rakentajat valmistivat tuparakennusta ja sitten alkoi navetan teko. Siinä oli mukana miehiä tältä kylältä k uka omilta tö iltään ker­kisi ja joulukuussa he kattoivat päreillä navetan. ~1ar­raskuun lopulla saatiin uunin tekijä ja niin päästiin j ou­luksi tupaan asumaan ja lehmät pääsivät navettaan.

Viljo teki tupaan ison pöydän j a sen eteen penkin . Nopolasta tuotiin valmiiksi leivottu leipä ja sen jälkeen leivotti in tää!Hi, kun saatiin uuni valmiiksi.

Viljo kuokki aitan taakse suokuokalla ensimmäisen pellon.

Vuonna 1948 kaskettiin salmen pelto, joka äestet­tiin risukarhilla sekä ostettiin hevonen ja Viljo teki oma­tekoisen aatran kyntämistä varten.

Viljo Noponen ja Albin Lahtisen Piku Kwjalan maise­missajatkosodan aikana.

37

RAIMO AUVINEN

Muistikuvia Hannon sukutilan vaiheista

- 1800-luvun a lkupuole lla Mats Laurinpoika ja Stina Noponen

- 1800-luvun loppupuolella Johan i\oponen j a vaimo Eva Stina, o.s. Reponen

- 1900-luvun alkupuolella Otto Noponen ja vaimo, o.s. Pyykkinen

- 1900-luvun puolivälissä Kustaa Vi ljam Auvinen j a vaimo Lilja Elviira o.s. Noponen.

Heidän jälkeensä Tuomo Auvinen, edellisen poika. Nykyään ti Ia on vapaa-ajan asuntona.

-vuonna 1956, vesijohtotöitä tehtäessä, paljastui vanhan navetan pohjalta puisia vesijohtoputki a, vanhat ihmiset eivät muistaneet, milloin näitä o lisi käytetty.

-pihamaalle viemäriojaa kaivettaessa löytyi noin 70-80 sm syvyydestä kivimuuria, aivan kuin olisi ollut rakennuksen pohjaa?

- vuonna 1964 läheisellä suolla oj aa te htäessä paljas­tui noin 80- 100 sm syvyydeltä palamisj ätteitä,­vanha nuotiopaikka?

-Nykyisen ta lon kamarin seinät on tasattu jollain saviainec lla j a maalattu käsinkuvio ita koko seinän alueelle.

EEVA PARKKINEN (O.S. HÄ YRYNEN)

Viljan tie pellolta .t · · j auhovakkaan

Vilj at leikattiin s irpillä lyhteiksi, j o tka s idottiin ja ku­hiloitiin. Annettiin kuivua pellolla viikosta kahteen. Sen jälkeen viljat kuljetettiin ri iheen (kotonani , jossa ei ol­lut hevosta , lyhteet ka1mettiin), missä ne ahdettiin par­sille kuivumaan . R iihtä lämmitetti in kaksi vuorokaut­ta, jonka jälkeen ahos puiti in varsto illa . Jyvät e ro tet­tiin ruumen ista käsin viskaamalla, j oka tehti in siten, että viskaaja seisoi riihen nurkassa ja heitti ruumen­nosta koht i vastapäistä nurkkaa, jollo in jyvät painavi­na lens i kauemmaksi ja ruumenet jäi välille. Sitten jy­vät seulotti in niinestä valmisten1lla seulalla. Viskaaminen oli miesten työtä j a seulominen naisten . Tämän jälkeen jyvät kannettiin vilj a-aittaan, j oka oli erillään riihestä pa lovaaran takia.

Seuraava vaihe viljan tie llä oli jauhatus. Kod istani my llymatka tehtiin kesällä veneellä. Jyvät kannetti in rantaan. matkaa ol i runsas kilometri. Säk in koko riip ­pui kantajan koosta ja voimista. Venematkaa oli noin 10 kilometriä Kokkosenlahden my lly ll e, joka tehtiin soutamalla. Myl lyrannasta jyvät taas kannettiin myl­lylle. Poistullessa oli samat tehtiivät päinvasta isessa jär­jestyksessä. Yly lly lle lähdettiin tavalli sesti 3-4 viilillä

38

Ruunalahden myl~vn rattaat. i\1yllyrakennus purettiin 1950-/uvwl lopulla. Vasemmalta: Veikko J>afomäki ja Tauno Lausama. Pentti Pilven ottama kuva vuodelta 1957.

aamulla. koska oli paljon jauhattajia ja kova jono . Kok­kosenlahdessa saatiin jauhettua leipä- ja rehuviljat. Mutta ryynit ja veh näj auhot käytetti in Puumalassa tai Mik­kelissä.

Meil tä myllymatka tehtiin Mi kkeliin syksyisin lai­vall a naapurien kanssa porukalla . Matkaan lähdettiin iltayöstä. Pienemmät laivat kuten Ahti ja Tähti ajoivat Antto la-Mikkeli väliä 6-7 tuntia j a olivat aamulla en­nen 8 M ikkelissä. Satamasta jyvät vietiin vossikalla (he­vosajurilla) myllylle. Jos mylläri sattui hyvälle tuulel­le , saattoi jauhot saada j o samana päivänä takaisin. Jos näin ei käynyt. joutui yöpymään Mikkelissä. Jauheita ei voinut häviämisen pelosta jättää kulkemaan vartioi­rnatta takaisin . Meille nuorille, jotka ol imme päässeet myllymatkal lc mukaan, tämä yöpyminen oli mieleinen asia, koska s iten pääsimme ka tsomaan kaupunkia. Ja jos hyvin kävi , niin jopa elokuviin, j oka oli s iihen ai­kaan mahtava elämys, mistä puhuttiin kauan ja hartaasti. Tämii o li k uvausta vuosilta 1945 - 1947.

RAUHA P\:'RHÖ~EN

Pieni Hilma Pylkkäsen Juhani kertoi vaimonsa llelvin kertoneen tiil­laisen ta rinan Juvalta kotois in olleesta "P ieni Hilma" HämäHiisestä.

H ilma oli ollut Korhosen kahvi lassa apulaisena ja asunut siellä saunakamarissa. lli lma o li kerran kupan­nut SeppäJäisen emäntää. Tämä o li meinannut pyörtyä ja karannut u los. Hilma perässä kupparin kirves kä­dessii, hyppäsi kailareisin emännän päälle ja veti sar­via selkään kiroten "'vai perke le meinasit karata' '. Emäntä selvisi rytäkästä hengissä.

!!i lma oli ollut palveluksessa myöskin pappilassa ja Ki lkissä. Kerran Hilma oli ollut kihloissa. vaan kun sulhanen ruli humalassa kuuliaisiin, Hilma nak.kasi kihlat pois.

EL"lO "'ENÄLÄ1NEN

Metsätöistä vuosina · 1930 - 1960

Pu uravaran hakkuut ja ajot työllistivät 1930- 1960 vä ­li senä aikana suuren määrän seudun miehiä. Hakkuu­miehille annettiin pals ta, määräala , j osta puut hakat­ti in. Työ suoritettiin pokasahaa, justceria ja kirvestä käyttäen. Metsätyöt o livat melkein ainoa rahan hank­kimiskeino ainakin talvisin. Melkein kai kki, jotka omis­tivat hevosen tai useampiakin, osallismivat puutavaran kuljetuksiin laani- eli varastopaikoi lle.

Ensin ajettiin rantametsät ja pi temmistä matkoista päästiin puut kulj ettamaan pakkasen j a lumen tulon jälkeen. Ajotiet pyrittiin tekemään tasaisille maille; alu­eemme maasto on mäkistä, vuorista ja soista, joten usein ajoteitten teko oli vaikeaa. Soilie tal lattiin j a jäädytet­ti in teitä. Pahimmilta paikoilta esi m. vuorilta ja rin­teiltä taiva lletti in eli juonnettiin puut ketjujen, narun tai hevosen kanssa tasaiselle maalle. Työ oli raskasta ja vaarallista niin miehille kuin hevosi llekin.

A lueemme metsät sijaitsevat Saimaan rantamilla, joten ajomatkat eivät olleet pitkiä. Rahtitiet olivat usein samoilla paikoilla vuodesta toiseen. Hevosmiehel lä oli m ukana vänkäri eli apumies (useimmiten omat poj at) kuormien teossa ja purkamisessa. Ajokalustoon kuu­luivat hevosen vetämät etu- ja takareki. Rekien välissä o li ristissä riimut ja niitä sanottiin jukiksi . Tukit ajet­tiin pitkinä, esim. vanerikoivut voivat olla noin 30-32 j alkaa pitkiä eli yli 10 metriä. Kuormien koot vaihteli­vat maastosta ja hevosen voimasta riippuen . Laanipai­kat el i pirssit olivat aina samoissa paikoissa. Esim. Ra­sankylässä Rauan lahden, Ollinvaikaman j a Etelä-lahden pirss it. Kun puut o li ajettu laanipaikalle, tulivat pihka­puun kuorijat. Kuorinta suoritettiin petkelellä eli kuo­rimaraudalla ja vuoluraudalla.

Ensimmäinen kuorimakone oli alueellamme töissä 1964, sen omisti Asikainen Juvalta. Keväällä puut vie­ritettiin järveen, sitte n tuli niputusporu kka, joka nipulti puut. Nipumslaitteita oli monenlai sia. Tukkeja uitet­tiin myös !autoissa, joita ympäröi tois iinsa sidotut puo­mitukit. Niput j a lautat kerätti in tyyniin lahtiin uittoa varttumaan.

Suurimmillaan metsätyöt o livat ennen konekantaan siirtymistä, ennen ja jälkeen sotien . Vuosina 1950- 1960 tuli metsätöihin rakennemuutos, j a koneeliist uminen puun korjuussa lisääntyi. Vuonna 1956 tuli ensimmäi­nen moottorisaha Eino ja Esko Venmäisellc. Sitä en­nen Anttolassa oli ainoastaan Erkki Kurvisella Rauha­lassa saha, joka oli ostettu samana vuonna. Sen j äl­keen moottorisahat yleistyivät. Samoihin aikoihin myös maataloustraktorit yleistyivät ja ni itä aletti in käytt~iä myös metsätöissä. t,; i tot loppu ivat pääosi ltaan 1960-1970-luvuilla, puutavaran siirtyessä maantiekuljetuk­seen. Koska paik kakunnalla ei ole metsäyhtiöiden maita, ajo ivat isännät itse useimmiten omasta metsästä myy­mänsä p uut.

Metsätalouden opetusta luonnossa 1952- 1969. Kan­salaiskoulun pojat retkellä Kokkosen lahdessa. Opetta­j ana Pekka Pirskanen.

Ensimmäinen metsänhoitosuunnitelma v. 1960. Se tehtiin koko Antiolan metsilLe. Vasemmalta Väinö Suhonen, Pentti Karvonen (metsäsuunnitelman tekUä), Pekka Pirs­kanen.

Iliidenmaan Teräksen metsätien tekoa v. 1968.

39

ELINA MONTONEN (O.S. LETKAS)

Kalastus Kalastus on ennen ollut yksi tärkeimmistä el inkeinois­ta, va ikka kalastusvälineet ovat o ll eet käsintehtyjä ja hyvin alkeellisia. Rysiä, mcrtoj a, katiskoja ja nuotta­verkkoja on kudottu kotona pellavasta ja liinasta keh­rätystä ri hmasta.

Merta oli pyydys. jolla pyydettiin kutuaikana en­nen juhannusta salakoita aivan rantakivikoilta. Myö­hemmin pyydettiin ahveni a ja särkiä kivien kupeista ja Juhan pohjista. Rysien puuvanteet valmistettiin kata­jasta, joten ne olivat kokonaan käsityötä . Rysi~i käy ­tetti in haukien pyynnissä varsinkin kevää llä. Entisai­kojen päJ·ekatiskoiden jätteitä näkee vieläkin Juhan poh­jissa ja lahden poukamissa. Rysä oli hyvä madetta pyy­dettäessii talvella. Nykyään yleisimpiä pyyntivälineitä ovat verkot ja nuotat.

Nuotan veto 1920-40-luvuilla oli syksyisin kovaa hommaa. Miesväki lähti aamulla aikaisin muikkunuo­talle. He tu livat iltahämärissä takaisin mukanaan kym­meniä ki loja muikkuja. Naisväelle ri itti yöhön asti per­kausta ja suolausta. Muikut säilöttiin isoihin sill ityn­nyreihin pitkän ta lven varaks i. Osa voitiin an taa niill e, joilla ei ollut pyyntimahdollisuutta. Nykyään muikkua pyydetään korkeilla verkoilla. Aamull a miesväki käy nostamassa verkot ja koko porukka auttaa muikkujen irrottamisessa verkoista. Sen jälkeen muikut menevät myyntiin tai kotitarpeiksi.

RAUHAPYRHÖNEN

Kalastusjuttuja

Keväällä 1988 kävimme Siikasaaren (Montosen) Eli­nan ja Pylkkäsen Juhanin kanssa jututtamassa Leik­kaan Einaria. Einari on koko ikänsä asunut Pihlajasa­lossa ja hänen harrastuksi insa ja toimenkuvaansa on aina kuulunut kalastus. Nyt jo iäkkään mutta erittäin vireän Einarin ja Juhanin, joka myös on kalastanut isä Jussin kanssa paljon, kehkeytyi mielenkiintoinen kes­kustelu, josta yritin poimia muutamia j uttuja.

Helmikuu on parasta matikan pyyntiaikaa. Silloin se on maukkaimmillaan ja käy parhaiten pyydykseen. Taklahden torpan (5) rannalla meni katiskaan 60 ma­tikkaa samalla kertaan vuonna 1964. Ennen sotia oli Lehessa lmessa Aholaisen Matin rysään mennyt niin paljon marikoita, että rysä repesi.

Kuupellonniemestä sai ennen sotia muik kua toista sataa kiloa samalla nuottareissulla. Pihlajasa lossa oli nuotta Mal bergeilla, Kauppisill a, Turusilla, Leikkaal ­la, SyrjäJäisillä ja Hämäläisill ä. Aaro Hämäläinen ja Einari kalastivat yhdessä vuoron perään kummankin nuotalla. Näin siit~i syystä, kun samasta talosta ei jou­tanut monta miestä yhtä aikaa kala lle, vaan mies pai­kastaan. He kävivät joskus Haikossa asti nuotalla.

40

NuotanveLOa. Titsemmalta Taimi Pyrhönen, Armas Pvr­hönen ja August Pyrhönen. Kuvan omistaa Erkki !~vr­hänen.

Yl'kyläläiset (Pitkälahtelaiset) kalastivat sieltä myös. (Toisen kylän kalastajia sanottiin yJ·kyläläisiksi, jos he ylittivät kylän rajat kalamatkoillaan).

Saman päivän a ikana vedettiin useammasta apajas­ta. Lahnaa kesällä ennen juhannusta. Yfuikkua kesä­kuun 15. päivästä lähtien, nykyisin kesäkuun alusta ko­honuota ll a. Syönnösmuikkua pohjasta loppukesä llä. Niinsanottua hämäräkohoa vedetti in ilta- ja aarnuhä­märissä, auringon nousun ja laskun aikaan. Parvikalat eivät auringon aikaan nousseet ylös, nii tä piti vetää yöllä. Koska parvet olivat pieniä n. 10-20 kg, piti vetää jopa kymmenenkin kertaa yössä.

Eemil Tarkia ja Mannisen leski myivät pitkälahte­laisten ja pihlajasalolaisten kal at \ll ikkelin torilla. Ka­lat laitettiin laivassa Mikkeliin ja Kalle Väisäsen kanssa oli tehty sopimus, että hän on laivaa vastassa ja kuljet­taa kalat torille. Torikauppias to imitti rahat laivamie­hille tai kapteeni lle tuotavaksi kalastajille.

Kerran kävi niin, ettei Kalle Taivalantti kerennyt saa­liineen laivalle (saalis ei ollut kovin suuri). Niinpä hän souti saaliineen kaupunkiin ja takaisin.

Leikkaan Einari on tehnyt olkiköysiä satoja metre­jä heinänteon aikaan rukiin oljesta. Kivekset (painot) oli itse tehtyjä samoin kohot kaarnasta ja tuohesta. Laa­tokalLa tulleet siirtolaismiehet pauloittivat ensimmäi­set verkot sodan jälkeen, Hatakka ja Hännikäinen Koik­kalassa Alapöyhö lässä, Sauveenpäässä . Metsäpirtistä tulleet si irto laiset toivat isot rysät.

Aiemmin pyydystettiin nuotalla, rysällä ja merral­la, jotka olivat kotona tehtyjä. Myöhemmin, kun teol­lisesti valmistettua verkkoa alkoi olla markkinoilla, tu­livat katiskat.

J>ilkälalzdella kantoi postia jalan kulkie11 Severiina Man­ninen, o.s. Smolander. Sunnuntaisi11 hän polki urkuja. (Kuvann ut Gösta Wahfgren 1930-/uvufla)

KAARINA LOUKO (O.S. PYLKKÄNEN)

Postin kanto Pitkälahdelle

Ennen talvisotaa 30- luvulla Pitkä lahdelle kantoi pos­tia Scvcriina Manninen o.s. Smolander. Jalkapatikassa kiertäen An uolan kirkolta Ruokolan ja Yliveden kaut­ta Pitkälahdelle ko lme kertaa viikossa. Severiina Man­nisen jälkeen postia kuljetti Vihtori Jukarainen, kulki­en talve lla jalkaisin ja kesällä pyörällä. Vuosina 1954-56 postin toi Mauno Turunen kulkien moottoripyörällä. Hänen jälkeensä Martti Paavilainen toi postin talvella hevoskyydi llä ja kesällä pyörällä. Martti Paavilainen on kulj ettanut postia noin 25 vuotta. Nämä kolme vi i­meksimainittua postinkantajaa ovat tuoneet Pitkälah­del le postin joka päivä.

Päreiden teko Pitkä lahde ll a on päreitä tehty ainakin Seilan tilalla 1930- luvul la ja myöhemminkin. Pärepuiksi valittiin ok~artomia, hyviä suoria puita. Pärcpölkkyjen pituus noin 35-40 cm. Sei lan tilalla on vielä nytkin pärehöylä­jäämistöä. Maamoottorin avulla päreitä höylättiin j a pärei llä katettiin taloja. latoja ym.

Maatalouskerhossa vuosina 1935-38 Maata l ou~kerho toi mi myös ja me olimme innokkaita kerholais ia. Aari oli, joka koitettiin pitää puhtaana, ha­rattiin ja kuokittiin. Kesällä maiden s ulellua oli aari­rnaiden kunnostus- ja kylvönäytös jonkun kerholaisen

kotona palstalla. Kerhonneuvoja kävi pitkin kesää monta kertaa katsomassa aarimaita. Syksyl lä ol i kirkolla Koi­vulassa kerholaisten tuotteiden näyttely ja ne myös ar­vosteltiin j a pa lki tti in . Sokerijuurikas ja sikuri oli sel­laisia, j otka myytiin ja saatiin vä hän rahaa.

Savonlinnassa oli kesäll ä kaksipäiväiset leiripiiivät, jossa myös kävi mme. Siellä oli monenlaisia kilp1:1iluja pcrunankuorimiskilpa ilu ista lähtien.

Syksy llä oli säi löntäkurssi. Keitett iin omena- ja mar­jahilloja, säilöttiin kurkkuj a ja tehtiin kurpitsasalaat­tia. Näi llä kur~~eilla meitä kerholaisia opastctliin hy­vään e lämäntapaan .

Lapsuusleikkejä Lapsuutemme leikkikavereina me illä oli naapuri Pyr­hösen lapset Päivänkukka , Taimi ja Lauri. Meitii oli kaksi t\nja j a minä. Huuhtisen Pylkk~isestii Veikko j a Helvi. Laskimme mäkeä Seilan kuopan luota saunalle päin. Kaikkien sukset oli vieretysten sauvojen avulla yhteen nidottuna. Siitä tuli hyvä suksimano. Sitten kaikki suksien päälle istumaan ja mäkeä a las. Voi sitä riemua!

Sirten me keksittiin ottaa ajoreki, koska siihen mah­dutriin kaikki kerralla. Silloin oli hyvät hankikeli t ja saatiin hyvää kyytiä. Isii kielsi meitä ollamasta rekeä, koska me ei aina jaksettu vetää sitä takaisin mäelle ja kehoitti meitä ottamaan pienemmän reen.

Kesäa ikaan leikittiin myös yhdessä, mi lloin Pyrhö­sessä tai Seilassa. Muistan kun meillä oli leikkipaik­kana Seilan kuopan luona se pieni mctsikkö. Keräsim­me kiviä ja sammaha huoneiden seiniksi, sellaista ma­talaa seinää, mutta oli mon ta huonetta olevi naan. Las­silla oli tupakkamaa. M uistaneeko itsekään, minä muis­tan. Sananjaloista nidottiin yhteen niin kuin vasta ja siinä meiWi oli hienot hatut.

Seinäpalloa pelattiin . Oli s i s ii nä vielä opettelemis­ta. Kyllä se voimistel usta men is i. Sitten pelasimme ruu­tus ta etenkin keväällä j a narua hypätti in .

Mieleen on jäänyt myös ma1jareissu. Meidän äiti, Anja ja minä, Pyrhösen Päivänkukka, Taimi ja Lauri. Anja oli 1-2 vuotias ja rupesi itkemään, eikä se muus­ta rauhoittunut kuin Lassi lauloi sille, että "eikä ne pienet linjar iratraar keinutella kestä ja kestä --". Äitiä laulu nauratti ni in, että se jäi mieleen.

Pyhäkoulu Oli myös pyhäkoulu, jossa kävimme. Kerran oli mie­leen painuva Pyhäkoulu Seilassa : Pyrhösen Heta oli opettajana ja aiheena Sakkeus puussa. Heta kysyi, että kuka on puussa. Anja viittasi ja sanoi, että Jumala. Me ruvetti in nauramaan. Heta ei nauranut. Sitten Arokal­lion Osmo viittasi innokkaasti ja sanoi, että Aapraham. Taas nauru maistui.

Puimakoneesta lsälläni Albin PylkkäseWi ja newp uri Albin Laamase: Ia oli yhteinen puimakone ja maamoottori. lle kävivät puimassa vieraillekin kylillii . Samoin nuotta oli yhtei­nen.

41

Pitkälahdella toimineet järjestöt

Ra i ttiusseura, \laamiesscura.Maa- j a ko titalousnaiset, Lähetysompeluseura. Eriimichct. 4-11 kerho. Karjan tark-1-:a iluyhdistys. Hevoskasvatus llanno ja Kilkki sekä "\"uo­rcnkeskusran liiton paikallisosasto Vcsai set

Rclittiusseura "Toivon tähti"

Seura perusti:tti in v. 1922. Toim inta on o llut hyvin ak­tiivista kibittäcn kerhot. urhe ilukilpailut. ii itienpiiiviit. rekiretket pikkujoulut ym . .Juhliin hatjoiteltiin runsaasti ohjelmia. näy telmistä alkaen. Puheenjohtajan<~ toimi pitkiin ajan "Riätälkust"' i\ug Venäläinen. Sihteerinä ovat olleet O lga Noponen. Hilja Kilkki. Ilmari Kilkki ym. Seuralla o li kirj asto. joka oli ahkerassa kiiytössä. Vii­meksi kirjasto sijaitsi Nopolassa seuran omistamassa kaapissa. Nykyään j äljellä olevista kirjoista osa on i\nr­tolan ja osa maakuntakirjastossa. Seuralla oli myös oma khti "Sanatar". Lehdet ja pöytiikirjat ovat Anuolan kun­nan kotiseutuko koelmassa. Seura laitettiin uin umaan 1960-luvul la nuorisokadon vuoksi. Väen ede lleen vä­hetcssä kylältä. päätettiin seura lakkauttaa kokonaan V, 1989.

Pitkälahden 1Uaa- ja kotitalousnaiset

Pitkälahden Maa- ja kot ita lousnaiset on perustettu v. 1968. Toimialueena oli Pitkälahti - Pihlajasalo - Kir­konkylä.

Perustava kokous pidettiin 19.3. 1968 Anttolan Pit­kälahde lla O lavi Tiusasen talossa. Puheenjohtajana toimi maanviljelysseuran konsulentti rouva Hilkka Vakkilai­nen ja sih teerinä Anja Tiusanen. Kokouksessa olivat mukana Tilda Noponen, V ieno Mutanen, Eeva Parkki­nen. Aino Kakkonen, Rauha Korhonen. Aune Pyy, Maija Pu lkkinen , Raija Venäläinen , Maire Turunen, Lempi Parkkinen, Helm i Tiusanenja Amanda Korhonen.

Ensi rn mäiseen johtokuntaan valitliin 8 jäsentä, pu­heenjohtajaksi Aila ~oponen, sihteeriksi Anja Tiusa­nen, ra hastonhaitajaksi Lempi Parkkinen j a jäseniksi: Vi eno Mutanen, Rauha Korhonen. A ino Juutilainen, \1aij a Pulkkinen ja Eeva Parkkinen.

Jäsenmaksu 1 mk. Perustettu osasto sai 275 mark­kaa Anttolan maatalousnaisilta. joista se erosi. Seuran toimintaan kuului opintokerhot, ompeluseurat ja ret­ket. .Tä tjestetti in äitienpäiväj uhlia, pi k kujouluj a , k i rk­kopyhiä ja er ilaisia kursseja. Suoritettu maata lousmes­ta rimerkkejä sek~i kotitalo usmerkkcjä. Ostetti in kuto­makone yhteiseen käyttöön se kä kahviastiasto ja kuto­mavälineiHi. Seura avusti jäseniään Koti lehden tilauk­sissa. \tfikkelin maatalousnävnclvihin on osallistuttu tvön ... ... " merkeissä vuosina 1975, 19~3 ja 19R8. Naisjaosto lo-petti toimintansa Anttolan \ifaa- ja kotitalousseuran aloit­taessa v. 199 1.

42

SIRKKA NOPONEN (O.S. AROKALLIO)

Raittiusseura-ja nuorisotoimintaa

t-..1uistc len tässä entisen lapsuus- ja nuoruusvuo~ieni ky län illanviettotoimintaa j a m uitakin muistoja. joita

' tosin on paljon kylätapahtumista. Järjestäjänä toimi pai­kallinen ra ittiusseura Toivon Tiihti. lll anvictot j ärjes­tetti in y leensä kylän koululla. Ohje lmassa oli lausun­taa, laulua, pakina ja niiytelmä. tuo llainen !-osa inen huv inäytelmii ja lopuks i lei ki ttiin piir i leikkejä.

:-.Jäitä illanvicttoja pyrill iin j ärjestämään noin ker­ra n kuukaudessa. ~äytclmi ä ei tos in saatu aina uutta j oka illanviettoon, koska meitä näyte lmissä olevia ei o llut kovin paljon. Samat j oumivat o lemaan kaikissa näytelmissä .. \1inäkin kerran j ouduin esittämään mies­tä eräHss~i niiytdmässä.

Varsinaiset kokoontumi~ i l l at olivat keskiviikko j a sunnuntai. mutta näytelmien harjoituksissa oltiin jos­kus m uinakin iltoina, milloin opettaj alle sopi. Opetta­jana oli silloin n uori ja inno kas Tyyne Häkk ine!l, myö­hemmin Pyrhönen. Koulutö idensä ohella h~in uhrasi il­tansa meidän ohjaamiseen. Minun näytelmissii oloai­kanani saatiin esityskuntoon a lun toistakymmentii näy­telmää. Suurin ja kovatöisin o li A leksis Kiven Kihla­us. 1\äytelmää esitettiin a inakin Pihlajasalossa Aaro Hämäläiscl lä, Piskolassa Lehkosella, Pulkkilassa Pen­tissä. Ruokolassa muistaakseni Parkkisella. Näissä näy­telmissä esiintyi : [lmari K ilkki, Veikko Pylkkänen, Aino Venäläi nen, Kaarina ja Anja Pylkkänen, Maija lläyri­nen, Viljo Pylkkänen, Seppo Lo uko, Erkki Kolehmai­nen, Eino Pöntinen ja tietysti tämän kirjoittaja.

Raitt iusseura järjesti joka kevät ä itienpäivät. Ne oli aina toukokuun toinen sunnuntai. Seurakunnan pappi oli puh umassa ja nuoret esittivät muuta ohjelmaa. Ai­ti enpäiväkukar käytiin tekemässä a ina edellisenä ilta­na. Y liaholla kasvoi villi om~napuu. Siitä saatiin ku­kat silloin kun se ehti kukkaan. Äidei lle tarj ottiin kah­vit pul lan, kakun ja pikkuleipicn kera. Leipomistarvik­keet kerättiin kyUin taloista. Leipom inen suoritettiin mil­lo in missäkin talossa. \tie nuoret olimme aina vuoro­te llen auttamassa leipomisessa .

Ill anvietoissa oli myös väliaj a lla kahvitarjoilu . Sii­tä perittiin pieni maksu. Tul oi lla oste ttiin sitten soke­rit, kahvit ja pulla jauhot. Nopolan Tilda oli vakituinen pullan leipoja ja puuron keittäjä joulujuhlaan. Pikku­joulut olivat aina ensimmäisenä adventtina. Ohjelma oli sellaista jouluista. /\ina o li joku pieni kuvaelma, jonka esittivät koululaiset. Kylän oma kuoro lauloi Hoo­siannan ja muita joululauluja.

Joulujuhlassa myytiin jou lukortteja, j oita voi Jait­t<:~ a pukinkonttiin . :\äin monipuolista tämä raittiusseu­ran toimin ta oli. Varsinkin nuorille täm~i oli hyvää ajan viettoa. Ei siis ollut vapaa-ajan ongelmia. Kylällä oli silloin vielä paljon nuoria j a kHvihän siellä vanhem­piakin, jotka ottivat osaa myös ohjelman suorituksiin . Venäläisen August oli eräs aktiivisimpia kävijöitä. Hän

Raifliusseura "Toivon Tähdellä" oli oma lehTi Sana Tai: Tässä lehden talvinumeron kansi vuodelta 1948.

ol i myös näytelmissä. lllanvietot pidettiin vain talvi­iltaisin. Kesäisin pidettiin muuta hauskaa.

Kesäisin ol i tapana käydä melke in joka ilta tai pi­kemminkin yö laivan tulolla Kinoniemessä. Laiva lll ­

livat siinä 24-01 välillä. Toinen laiva tuli Lappeenran­nasta, toinen Savonlinnasta. Matkustajia ol i niin pal­jon, eträ molempi in laivoihin riitti. Sai matkustaa suu­remmassa tai piene mmässä laivassa. Väli llä lähdett iin illalla Mikkelistä tulevalla laivalla toista vastaan . Lai­van vaihto tapahtui Juvan Rantuussa. Yöllii tulimme sitten takaisin. Minulle itse lleni laiva oli rakas kulku­neuvo. Lienee johtunut siitä, että olen syntynyt la ivas­sa ja sa in lapse na usein ol la siellä . Täm~i siitä syyst~i, että isä oli perämiehenä Mikkeli -laivassa ja me äidin kanssa olimme usein mukana.

Edis huvittelumuoto oli kesäisin talkoot. heinä-, elo­ja perunanka ivutalkoita .. iissii käyri in pitkissäkin mat­koissa. Siellä sa i tanssia aina työn jälkeen.

Urheilukenttii oli myös sellainen paikka, missä ur­heiltiin ja pe lattiin pallopelcjä. Varsinkin sunnuntai sin oli paljon sakkia kentällii. Toi mettomana ei siis oltu kesälläkään.

Eräitä suosittuja paikkoja olivat keinut. Suosituim­mat olivat Hannonja Seilan välisellä mäe llä oleva kei­nu, toinen oli Pitkälahden rnaantien varre lla Parkkisen mökin luona . . "äillä keinui lla oli joskus useamman kym­mentä henkeä yhtä aikaa i !tais in keinu massa. Keinut

ol ivat suuria puurakenteisia ja ni ihin mahtu i kerralla jopa toistakym mentä henkeii keinumaan.

Kortinpeluupaikka ja vielä kuului sin oli Tkolanhar­julla suurin piirtein uuden koulun kohdalla männikkö­kankaalla, sateella pe lasivat llannon niityllä okvassa ladossa. Kuuluisuus johtui siitä, että se oli monena vuon­na kinkerei llä puheenaiheena, koska sie llä pelattiin ra­hapelej ä ja toiset jOLltuivat rahattomiksi. Sitten kun Pyr­hösen vanha isäntä oli kyliin vanhimpana, joka teki aina vuosittain papillc raportin ja rnuute11kin kävi niitä nuh­relemassa, se hiljalleen loppui .

Raittiusyhdistys Toivon Tähti Raittiusyhdistys Toivon Tähti perustettiin 22. päivänä lokakuuta 1922. Perustava kokous oli -:\opolassa, jos­sa oli silloin kylän kansakoulu. Hilja Härkönen oli opet­tajana. Hän oli tosi raittiusaatteen kannattaja. Hän oli Juvan Hiirkösiä, jotka olivat perustamassa myös Juva l­Ie raitti usseuraa. Kylä ll ä oli tälle aatteelle oivallinen maaperä. olihan perustavassa kokouksessa peräti 60 henkeä. Nämä henki löt, jotka tulivat va lituiks i ensim­mäiseen toimikuntaan, olivat raittiusmiel isiä ja olivat sitä myös koko elämänsä ajan.

Raittiuden ystävien keskushal litus oli mä~irännyt säännöt. joiden mukaan oli tehtävä raittiuslupaus. jos­sa lupauduttiin noudattamaan raittiita e lämäntapoja. Sama sääntö on voimassa nykyisissäkin raittiusseuroissa. Seuran pääasiallinen toiminta oli estää juoppoutta ja itsekunkin oli omalla esimerkillään vaikutettava ja au­tettava ni itä, jotka olivat alkoholin o1jiksi joutuneet.

lllanviettojen ja keskusteluiltojen tarkoitus oli koo­ta nuoret ja vanhemmatkin hyvien harrastusten pariin. Eniten toi111in nassa mukana olleita olivat Aug Venäläi­nen , Antti ja Kalle .\1utanen, Albin ja Veikko Xopo­nen, Lyyli Parkkinen. myöhemmin Pyrhönen. Milja ja Ti lda -:\oponen, Otto ja Ilmari Kilkki, Toivo Noponen, Jaakko Pyrhönen. Juhan i Pylkkänen, Eila Aholainen, :Vfaija Pulkkinen. Aino Tiusanen , Matti Pulkkinen ja Hilja Kilkki.

Sanatar, seuran oma lehti perustettiin jo vuonna 1923. Lehden tarkoitus ol i tuoda micluisra luettavaa ja illan­vietoissa sitä aina luettiin. llmcstyrniskenoja oli noin 2-5 kertaa vuodessa. Lehden toimittaj at määrättiin aina toimikunnan kokouksi ssa. Toimittajina toimivat Olga A.holainen, Lyyli Parkkinen, Milja Noponen. Otto Kilkki . Toivo \"oponen, Maija Yli- Pohja . Hilja 1\oponen, Vil­jo Noponen, Armas Pyrhöne n, Airi Kontio, Helvi :vru­tanen , Mmja Tiusanen, !Jelga Siiskonen, Eeva Väi sä­nen , l\1a ija Aholainen, Ilmari Kilkki. /\ug Veniiläinen, Sirkka Arokallio, Aino Venäläinen, Kaarina Louko, /\une Laurikainen ja Hilja Kilkki. Toimillajia oli varmaan muitakin, kun pöyt~i kirjat puuttuvat 20 vuoden ajalta . saattaa j<.l]<U unohtua.

Tuosta seuran nimestä vielä muutama sana. Perus­tamisvuonna nimeksi tuli Toivon Tähti. Vuonna 1929 se muuttui sen verran , että siihen perään tuli Vlf. N~ii­tä Toivon Tähtiä oli maassa kaikkiaan seitsemän eri seuraa, joten tilastoj en takia jouduttiin lisäämään tämä seiska perään. Lieneekö ollut kyse perustamisjäijestyk-

1 sest~i.

43

Pånäki1jaoie Pitkälahden raittiusyhdistyksen pemsravasta kokouksestu 2 :!. J 0. J 9::2.

44

r- - - - · -- - ·-· - - -- -

45

46

J7;fa7å ~ r~~ :;-~ ::/~~·~-;; -~-· ......., ~·~A.~'"~~-z4..i' r~

~U:?e~ .;.":?~.:{ ~o/~7 ;~~~~~­/ ~C(.., fJ' •• J.- ti> 9 . ~~~ ~· /~ . 4 -.eu.-~~

if 'å'4~.-?l-7d . v~~~d·P~..z., ·~ 'C)~t=<-e/~-. ~· ~ ~ . ~a IAR=t'?6- ~M ~~~~~ <f'1..

~/~~{ ~~·~~~-/.

/f.

if'<.~.k<!-e--:>1 /o~e,;o::;'~7·~?~ ~,.T · ~q,

A~0.-?7 vp..u?~ ..?/~?-//""~ ~k ~~·7,-'7?~?,

. .(._ _1 ~ ~a~~ k~~ t!~"4-Je~7, c~'a. ., oc::Z~~ -Y~­fr~,

J.f. J-e ~kvu~Ce~ ,A-~~ J~~ia..L& .s -lC?.. ~ ~~~'~ct/ J ~-sa e-c, . .. ~4k.Zi <- ~?;r,;,.;;. .. - ;.,7k '~z-~ z!a:.tL~- ,/z..-z~()­

de~t.:e . Jdd~.:tå~ ,/6--~i ~ k~ i~J e-/.e. ~ · ~~­

~Q.-~.

!! .o~4-??c: h€k-z..z·~rq_ II'!J6~ /

f~d~~',

~~ 1~~~.

~ ~-~ /f!~o ~­~, ~......,_x.- · :tt; ___ ~/d~

/

Påytäkirjaore raittiusseuran "nukkumaanjiiträmiseslii " 1·. 1969. __ l

Lähetyksen ompeluseuralaisia Pihlajasalossa. 1'v1ukana olivat sekä miehet että lapsel. Vetäjänä toimi Helmi Pou­tanen.

Hengellinen toiminta Raamattupiirit

Piirit toimivat koululla opettaj ien vetäminä.

Lähetysompeluseura Ompeluseura on toiminut kiertäen talosta taloon . Seu­ran varoilla ostetti in villalan koja ta i emännät lahj oitti­vat niitä. Niistä neu lottiin sukkia, j oita s itten myyti in lähetysjuhlassa, joka pidet ti in aina syksyllä omenien ja kasv imaan tuotteiden kypsymisen aikaan, koska nii­täkin myytiin juhlassa. Varat toimitettiin Suomen lä­hetysseuralle. Ompe luseuran vetäjinä toimivat Heta ja Ida Pyrhönen , heidän jä lkeensä Ida Venäläinen, Lempi Parkkinen ja Vieno Mutanen. 1970-!50 luvuilla ei enää neulottu sukkia. vaan kerätti in koiehti sääsröl ippaaseen. 1940-50 luvuilla lähetysjuhla oli useimmiten Pyrhö ­lässä. Lähetysompeluseuralla oli kahvikupit ja 10 1 kah ­vipannu (emalinen) , joita säilytettiin Pyrhölässä. Ku­pit o livat seuratoiminnan hiljetessä kansalaisopiston kutomapiirin käytössä uudella kou lu lla. nyt jo r ikki men neinä. Pmmu on vielä tallessa.

Pyhäkoulut Pitkälahdella pyhäkoulun opettajina olivat mm. Heta Pyrhönen ja Ida Aholainen sekä myöhemmin Aune Pyy (o.s. Pylkkänen) ja Helvi Pylkkänen (o.s. Toivakainen.)

"Isä meidän. joka olet taivaissa.

Pyhitetty olkoon Sinun nimesi.

Tulkoon Sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon S'inun tahtosi myös

maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä meidän

jokapäiväinen leipämme ... "

1

1

1

47

JUHANI PYLKKÄNEN

Seurojen välisiä kilpailuja

Raiuttiusseuran ensimmäiset hiihtokilpailut olivat las­kiaistiistaina v. 1926. Koulun loputtua iltapäivällä No­polassa, alkoi väkeä kerääntyäjäälle. Koululaisille ker­rottiin, että nyt alkavat hiihtokilpailut. Kilpailut olivat aikuisille, kou lulaiset olivat yleisönä.

Ladun pituus oli 2,5 km. Naiset hiihtivät sen yhden kerran ja miehet kaksi kertaa. Venälä isen Vi ljami ja Noposen Toivo toimivat kello- ja kirjamiehinä, he myös nostivat naisten sarjan voittajat Tilda ja Ida Mutasen ilmaan. \![iesten sarjan voitti Kalle \!1utanen ja toisek­si tuli hänen veljänsä Antti. Muita osanottajia olivat Otto Kilkki, Albin Noponen, Aug. Pyrhönen, Tilda Kilk­ki, Lyyli Parkkinen, Hilda Lehkonen ym.

Muutaman päivkin päkistä opettaja piti sitten lapsil­le omat kilpailut samalla ladulla. Lasten kilpailuihin opettaja Siviä Salonen oli hankkinut palkinnoiksi ap­pelsiineja, silloin Juhani ja monet muut söivät dämänsä ensimmäisen appclsiinin. -Vuonna 1927 pidettiin sit­ten jo koulujen väliset kilpailut.

Suojeluskunta oli jo ai.emmin järjestänyt hiihtokil­pailuja Anttolassa. Yhdeksänteen suojeluskunta-aluee­seen kuuluivat Anttola, Ristiinaja Suomenniemi. Mik­kelin suojeluskuntapiiri järjesti piirien vä lisiä kilpai­luja. TUL järjesti omia kilpailujaan. Anttolan valistus­seurat: Saariston, Pihjalasalon ja Pulkkilan nuorisoseurat sekä Pitkälahden raittiusseura, rupesivat sitten järjes­tämään kilpailuja, joihin kaikki voivat ottaa osaa.

Ensimmäiset seurojen järjestämät kilpailut olivat Nopolassa 1930-luvun alussa. Saariston (Saukonsalon) nuorisoseura voitti ne.

Palkintojen jakotilaisuus järjestettiin talvikisojen päätteeksi uudella koululla, johon raittiusseura oli jär­jestänyt ohjelmaa, mm. näytöskappaleen eli näytelmän.

Ensimmäiset jäsentenväliset kesäkilpailut raittius­seura jär:jesti syyskuun 9. pv:nä v. 1928. - Kilpailu­päivänä satoi lunta. 5-ottelun voitti Lauri Pylkkänen saaden kiertopalkintona olleen hopeisen kynttilänjalan vuodeksi itselleen. Palkinnosta kilpailtiin kolme vuot­ta, Armas Pyrhösen voittaessa sen sitten omakseen.

Kilpailuja edeltävänä päivänä oli ollut kova myrs­ky. jonka seurauksena Kurulaiva upposi Näsijärvellä ja noin 130 ihmistä hukkui. Myrsky kaatcli myös kau­rahaasiat Pitkälahdella. Talvi tuli aikaisin, perunaa ei ehditty nostaa maasta ennen maan jäätymistä. Routa­kuoren alta ihmiset yrittivät saada perunoita talteen, välillä käsiä nuotiossa lämmitellen. Suurin osa sados­ta tuhoutui.

Seurojen väliset kilpailut jatkuivat vuorotellen eri seurojen järjestäminä kesä- ja talvikilpailuina. Kilpai­lut olivat suurta kansan juhlaa väen kerääntyessä pai­kal le ympäri pitäjää.

48

Näin sujuu hiihto kiisivammaiselta Ada Syrjäläiseltä. Takana Raija Syrjäläinen.

RAUHA KORHONEN (O.S. IKONEN)

Koulunkäyntiä Hiidenmaalta Pitkälahden vanhalla koululla

Koulu alkoi 1933 elokuun 8. päivä. Koulun käyntini alkoi alakoululla, joka kesti kolme viikkoa. Varsinai­nen koulu alkoi syyskuun alussa. Meitä oli kolme Hih­tijää: Viljo ja Matti Pylkkänen sekä minä . .Ylcidän käy­tössämme oli tavallista hienompi savolaismallinen sou­tuvene. Alkusyksystä matka sujui hyvin, sillä olimme­han oppineet liikkumaan vesillä pienestä pitäen. Man­tereen puolella valkamapaikka oli Mannikkalan ran­nassa. Sieltä oli tien tapainen Kilkin taloon , josta pol­ku kulki peltojen halki koululle. Soutu oli jaettu vuo­roihin. Vatasen salmessa vaihdettiin aina soutajaa.

Syksyllä käytiin kotona niin kauan kuin sulaa riitti, vaikka aamuisin jouduttiin lähtemään pimeässä järvel­le. Hankaluudet alkoivat, kun järvet alkoivat jäätyä. Ran­tariitteet sär:jettiin. Veneessä oli puoshaka, jolla vedet­tiin venettä jäälle ja näin murrettiin reittiä sulaan ve­teen asti. Kun Mäntyniemen selkä jäätyi, vaan ei vielä kantavaksi, käytettiin Siikaveden reittiä., joka kesti sulana pitempään. Silloin oli käytössä Pylkkästen isompi vene. Kun sekin reitti oli kelirikossa, yövyttiin mantereessa. Minun "koulukotini" oli Kilkin talo. Kotoa tuotiin kuivat

Pitkälahden / . koulurakennus.

Opetwja T)~l'lle Pyrhösen perheitä. Vasemmalla perheen isii ll rmas Pyrhönen. Lapsel vasemmalTa: Tuula, A rmi, Olli. Irma ja lasten serkku Terl/11. TyTär Ritva puuttuu kuw:tsta.

KuorohCII:/oitukseT Pitkälahden koululla kanttori i\4ak- 1

kosen johdolla.

PiTkälahden koulun johtokunta. ETurivi vasemmalw: Eino Pöntinen, Kalle i'vfutanen, Matti Aholainen. Toinen rivi vasemmalta: Lyyli Pyrhönen. /,uuri Polzjolainen, Ed­vard Piekiiinen. Takarivi vasemmalta: Tellervo Hin•en­salo, Murjatta Luhtaniemi.

Vaalitoim itus Pitkälahden koululla 1930-luvulla. (Ku­vannut Gösta Hlcthlgren)

muonat, talosta saatiin lämpimät. ruoat ja kiitos riitti maksuksi.

Kerran olimme rulossa koul ulle jäädäksemme kort­teeripaikkaan. Viljami Pylkkänen oli saattajana. Pä~i­simmc Mustasaareen maihin. multa saaren ja mante­reen välinen salmi oli kantamatonta jäätä. Siinä oli vettä vajaan metrin korkeudelta. Viljami otti rneist~i yhden kerra ll aan harteilleen ja käve li pohjaa myöten yli ja samaa tietä takaisin, kunnes kaikki olim me mantereel ­la. Se o li sen ajan koululai sk ulj etusta.

Kun jää vahvistui kantavaksi oli usein viimeisenä riesana Korpikallion hinaajat, kun ne meni talvehtimaan Maijaatlahteen. Väylälie vietiin aina vene, että pääsimme yli. Ta lvella kulkuvälineenä ol i sukset. Pyryilmoilla ku ljettiin talvitietä ropolaan ja si itä omaa latua Man­nikka lan rantaan. Nousua rii tti lähes ki lometri koulu l­le päin. Mutta olipa kotimatkalla huikea alamäki , jon­ka va in pojat uskalsivat laskea ylhåältii asti. Jos oli pou­tail moja, tehtiin oikolatu Vatasensaaren kautta . .Jokai­nen kallion nyppylä oli poikien laskettc!urinne. Saipa silloin Hiidenmaan lapset liikuntaa koulumatkoillaan.

49

Helmi Poutanen, kiertokoulun opettaja Pihlajasa/ossa.

OpeTtaja Alma Ylös talo.

litienpäivä Pitkälahden koululla.

Kiertokoululaisia Pihlc~jasalon Rasinmäessä v. 1928. Opettaja oli Helmi Poutanen. Valokuvan orti Veikko Hämäläinen.'

50

Pitkälahden koululaisia Edessä vasemmalta: Aimo Siiskonen, Pentti Venäläinen ja Erkki Pyrhc)nen, toinen rivi vasemmalta: Olli !~yr­hi.inen, Yrji.i Pi.intinen ja Raimo Auvinen. Takana va­semmalta: opettaja Auri Pyrhönen. Ritva Pyrhönen, :'vlatti Noponen ja opelfaja Tyyne Pyrhönen.

Martti Talvela Anttolassa

Kansainvälisesti kuuluisa oopperalaulaja, professori Martti Talvela on toiminut Anttolassa 1950- luvun lop­pupuolella nuoriso-ohjaajana, myöskin P itkälahde lla, sekä kansakoulun opettajana Yliveden kylällä 1957-58. Hän oli myöhemminkin, varsinkin kesäisin, tuttu hahmo Anttolassa ja Pitkälahdella. Monien vuosien ajan hän lauloi kesäasukkaiden kirkkopyhänä Anttolan kir­kossa, joka aina oli täynnä hartaita kuulijoita.

Kahvihetki !Iämytsaaren isiinlliin kotona. Takana mesrari!Jiihtäjiin sauvullama upea palkinrokokoefma. Viimeiset hiihronsa Eero hiihti vuonna 7964.

Mestarihiihtäjä Eero Kolehmainen - Hämytsaaren isäntä

Anttolan pitäjässä asuu myös tunnettu hiihtäjäsuuruu­temme, maam-iljelijä Eero Kolehmainen, "Häm)1saaren isäntä" perheineen.

Kolehmainen muistetaan yhten~i maailman sitkeimmistä viidenkympin hi ihtäj istä. Kolehmaisen pitkään jatku­nut hiihtäjän ura huipentui Oslon olympiakisoi hin 1952, jolloin hän Veikko Hakulisen takana varmisti Suomel­le 50 km:n kaksoisvoiton. Vielä 1956 Cortinan olym­pialadulla hän oli kolmas ja Lahden MM-hiihdoissa 1958 viides. Viimeisen SM:nsa hän saavutti 1959 41-vuoti­aana.

"Kollenilla kilpailin miel ellän i. Hopeahiihto olym­pialaisissa ei ollut ehkä urani paras. VieHi paremmin Holmenkollcnilla sain itsestäni irti pikamatkalla 1950, jolloin hunnionhiihdolla voiti n Ruotsin Karl-Erik Aströ­min, maailmanmestarin . Ol in silloin Kolleni1lla ensi kerran.'·, Kolehmainen muistelee kotonaan Anuolan Hämytsaarcssa.

1957 Kolehmainen kukisti Kollenilla rakkaan ki l­pakumppaninsa Veikko Hakulisen viidelliikympillä. Ko lehmainen on saavuttanut arvokkaan J.lolmenko llen mitalin samana vuonna kuten Salpausselkä -mitalin­kin.

' 'Haku-Veikko oli hiihtäjänä parempi , mutta huo­nona päivänään voitettavissa, jos itse onnistui saamaan hunTloshiihdon päälle."

Kolehmaisen hiiht~ij~in ura puhkesi kukkaan varo;in myöhään, sotien jälkeen 29-vuotiaana.

"Viide lläkympillä katkeaa nuorempana jokainen. Van hempana matkan luonteen oppii taitamaan parem­min. Toiset pääsevät voittoihin nuorempana, toisi lla tie menestykseen vie pitempään. L;rheilusta on ollut hyö­tyä siviilielämässii, työaskareet sujuvat herkenunin", Eero Kolehmainen mainitsee.

Kokonaan Kolehmainen ei ole vieläkään sivussa hiih­tourheilusta. Tytär Reetta Vauhkonen on hiihtiinyt kan­sallisella tasolla ja jokavuotinen Anttolan laturetki kantaa Eeron hiihto -nimeä.

Hiihtouransa jälkeen Eero Kolehmainen keskitti tar­monsa karjan kasvatukseen eikä jäänyt siinäkään la­j issa ilman mitalia. Kolehmaisen karja palkittiin Suo­men parhaaksi vuosina 1973-74.

(Teksti pohjautuu Länsi-Savossa 1988 olleeseen Rau­no Yläsen tekemään haasratte fuun 70-vuotiaasta Eero Kolehmaisesta.)

51

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen 1970-luvulla tutustumassa maatalousnäyttelyyn ja samalla myös Eero ja Bertta Kolehmaisen karjaan. Hämytsaaresta oli näyttelyssä kolme lehmää. Puhe luisti Kolehmaisen perheen ke­vättalviseen matkaan Holmenkollenille, joka tapahtui 25-vuotisjuhlamerkeissä. Miten poikkesi tämä matka edel­lisestä, kysäisi tasavallan päämies. Voiteet olivat paremmat, vastasi Hämytsaaren isäntä.

' ' '. ~ 1 ! 1

1

52

1laittiub~tt !1stäui~n s~ura,

~a,<>..no~lj._Lj·c.· C:ro J;~~ .. hmai.ne..Y/

l.llUUkd/a 1 ? .3 r aiZacn o&/le .. :J 0 OUO{/a jJC<iaa&­

tedZmme a.,/w/l!Acna o/l/.,1; on acnjoluloala påälb!ihf!L

anlaa 79,;1}; Mmdt> ka.nniak.;ja11 ja damalf:. .,i/uu/..

laa ?Jk,lfiil. kiMlamaan ~uMn .?_!!_.ouaLiam<.<:kA.iä.

Jl.'/r.k~/~rs,{ , Awht.- --kuun 'r_ p:nä f9 6f

.9Taitliudur :Jj:M()(<:n G?fcacan

0u.ur - S a.uo11

Eero Kolehmaisen kunniakirjoja.

(5ovoolt/mossu 15'- 3. ?!ltf9 ./t;.Qt>Vo /tiiiam ~-kerhon puoå•s&o.·

~~~ a?l-nk~

Laulu Anttolan hiihdosta

Nyt Anttolan hii hdosta laulun teen. Sepä mieltäni vi rkistää Käännän katseen i kauas menneeseen. Sinne voincn mä tirkistää.

Eero Kolehmainen tääl lä oli ensimmäinen ja Kontisen Veikko toinen. Hänen nuorempi vckkul i-veljensii Veini varmasti samanmoinen.

Kun maakuntaviestiä hi ihdettiin ykköskerralla Mikkeliin . Oli Anttolan joukkue kär:jessä. Heti paikalla palkitti in.

Oli Saimaan hiihdossa vilskettä, Patalahdessa kansaa niin, että puoleksi pitäj än väestöstä maa lipaikalla lasketti in.

Vuonna neljäkym mentäseitsemän Eero Puijolla voiton vei. Ja Kontisen Veini Mäntässä nuorten mestariks pääsi hei.

SM-viestissä Mikkelin maastossa tuli pronssia tänne päin. Tatu Toivaka isen, Veini Kontisen sekä Eeron mä hiihtävän näin.

Veinin hiihdosta ei voi kertoa tässä hauskoja satuja. Hänpä sauvonut myös on alpeilla niitä olympialatuja.

Kun Kolehmaisen Eerosta laulelen, niin hurraa se kolmesti soi. Ensikerralla Koilenin reissulla pikamatkalla voiton toi.

Ja kun olympiafanfaarit raikuivat Oslon metsissä viisi ja kaks. Niin hopeat ne kassissa kaikuivat Tu li Anttola armaammaks.

Hi ihtokeskukset vieraista tuttuihin ne Eeroa muistavat ain. Minä mieluisat a iheetjuttuihin myös itsekin varmaan sain.

Monet miehet ne voitosta voittahon vei Anttolan mainetta. Jo ivat mustikkamehua ja mainostivat tuota Hämytsaaren ainetta.

Täällä ollut on naisiakin suksilla. Reetta nuorena kaiken jo ties.

Hän voittanut on myös kulla tkin . Nyt on rouvalla poika ja mies.

Kilpahiihto on sisukasta meininkiä, eikä suinkaan leikkiä. Siispii mui stettakoon tässä v iisussa tuota Ripatinkin Heikkiä.

Eero Ykkönen manttcli käärittiin hälle kalliilla hinnalla. Heikki kierteli maita ja rnantuja. Vielä nyrkin on pinnalla.

Tähän lauluhun lii ttyvi saatoksi vielä Jussista juttua. Miestä sanotahan seuransa Taatoksi. Kaikki Anttolassa tuttuja.

Suk upolvesta toiseen kun kuiskaillaan vielä Anttolan aarte ita. Lastenlaslenkin mielissH muiste llaan hi ihtolatujenkin kaarteita .

Toinen puolikas vuosisadassa nyt on alkanut aikanaan. Kiitos menneestä, Onnea Uudelle. On s iis varmasti paikallaan.

A nttolan Urheilijain 50-vuotisjuhlassa 4. 4.1982.

Tämän voi laulaa siivelmällä: Olet maamme armahin

Kauko Juntunen

Anflolan hiihtäjäkuuluisuus f..'ero Kolehmainen toimi aktiivikaudenjälkeen suksien esirte!Uänii.

53

~~-r~.ö_fån tifa Slinttofan t>itä)än ~itkäfaf)6ei'L? fi..yfa~sccon .-o((ut 5cu11an sul)un f?alfu~~a. buo6~~ta 1r56. Täna ai~ana-obat tHG.u t}oJfim1eet ~~utuaoot sliliun jä. senet:

L trafci ~r~5nttt 2.. :\aakkOtt{un~oiftå~lJr~önm

~s~%tna. ~Rn S. trhltiJ.aafum~oika SJ)!Jrf}ön~·~ t

~so 91UH±å. Sl1Eofah1ut 4. ~)1aH:1~hln~cill:a~lJl'f)öu;:.u

H% -!(;jG lt~6 -1t50

~~o 'linna 6o~1li 3of\.claint~.1 5. ~Jlo.mi3$na~l!aiin~olfia~gr~nen 18t~- ·1~34

~~ 3iba Dllifmin~n ~. Sl1u.ku:~H S)hfamin~oif\a ~qt·~uw 1~))..­

)>c:,o%.!ma.SJJyfi spru·kftitttn

C"':-'

. . A,.~män <!sit?~r~.il!i~~n. fiintymlJfsen fotifontuun on <Suomen maan' 'vtljehJal~:a~mahlhMn JOlJe.srö ,.to~Qnl)ut ja on v~atimattomana _tunnus' tuf.s~na taman .subun SUUJ?Q$ta fo6m.fotiseu6un Ja tsänmaant'atfau6esta

.,_...,_ antanut tilan nytyi.sdle omistajaHe muistofsi tämän

. stu91~v~Stv!Ru2l~ .. .s).~lJii.nslsllä.,~tlnä.fuun 2 !J:nä 1%t.

illlaataloussQUt'OjQn 5ZQsfus1iiton vo ..S.Uo.(tuustunta..

>)Jliftitcli'Z>»ä. ... -~iniifuun.2Lp:nä 19_G_L

~)tihlt~tfi.nfäänin SXJ1aa.n'!>ifjd'!J%Wt'<lt1. 3cf)toltunta.

(···--~·~1~:.~...!;~::~ .. - . : ~JIJ~.Y.'.C-·J.. < •. r

· . ~®~""·

... 6itä fuu$kt fuu l.~ 1nincln,~· .. " jonf'a jt~uNila asunto[:

Pyrhölän tilalle annettu kunniakirja vuodelta 1961.

Pyrhölän sukutila vuodesta 1756 lähtien

Adam Pyrhösellä ja hänen vairooliaan Tdalla (o.s. Ol­likainen), joka oli kotoisin Ruokolan Leinusta, oli 1900-luvun alkupuolella yhteensä 14 lasta, 8 poikaa ja 6 tyttöä.

Adamin kuoltua 2 1.6.1934 tilanhoitoa ryhtyivät jat­kamaan hänen poikansa August ja tämän vaimo Lyyli (o.s. Parkkinen, Ylivedeltä) . Heille syntyi neljä lasta, Pentti, Irja, Erkki ja Eeva. Eeva kuoli v. 1945 alle 2-vuotiaana koiranpuremaan - silloin ei vielä ollut pe­nicilliniä, jolla verenmyrkytys olisi voitu hoitaa.

Veljeksistä Taavetti oli perustanut 1920-luvulla omenatarhan ja kasvihuoneet Pyrhölään, näillä hän an­saitsi oman ja perheensä elatuksen. Taavetin vaimo oli Elsa (o.s. Oksanen). Heillekin syntyi neljä lasta, Teu­vo, Kylli, Timo ja Lulu. Timo kuoli 4-vuotiaana.

Juhana oli opettajana Nivalassa, naimisissa Tyyne Sofia Kiviharjun kanssa, joka myös oli opettaja jako­toisin Karvialta. He molemmat kuolivat, kun lapset olivat

54

vielä pieniä. Lauri asui Pyrhölässä osan lapsuu­destaan,Taimi ja Auri Päivänkukka saivat kodin Raja­mäestä setänsä Villen luota. Ville Pyrhönen oli Alkon tehtailla töissä. Villen (Vilhelmin) vaimo oli Olga Eri­ka Leppänen Korpilahdelta. Heillä ei ollut omia lap­sia.

Mikko asui vaimonsa Ellin (o .s. Kuvaja) kotikun­nassa Rantasalmella perheineen. Heidän lapsistaan Mir­jami on Varkaudessa, Rauni Heinävedellä, Paavo Ka­rungissa, Matti Mikkelissä ja Veli-Pekka Nastolassa. Mikko oli armeijassa kapteeni sodan aikana ja haavoittui rintamalla.

Jaakko opiskeli kanttOiil<si, sai paikan Lemiltä, jossa myöhemmin avioitui opettaja Aune Y lhäisen kanssa. Jaakko elvytti lemiläisten veisaamisen kirkossa moni­ääniseksi. Heidän lapsiaan ovat Jorma, Markku, Rai­ja-Leena ja Auri.

Jlmuvalokuva Pyrhölän tilasta 1960-/uvun lopulla.

Arm as oli monitoimimies, hän avioitui Pitkälahden koulun opettajan lyyne Häkkisen kanssa toi mien itse­ki n opettajana. Myöhemmin perheen muutettua poi s Anttolasta h~in o li mm. tullimiehenii. Perhe asui sit­temmin Mikkelissä. Koko sodan ajan Armas oli rinta­malla j a oli arvoltaan luutnantti. Talvisotaan hän osal­li stui joukkueenjohtajana ja jatkosotaan komppanian­pää llikkönä.

Heidän laps istaan Irma perheineen asuu Tuusulas­sa. R itva asui Espoossa perheineen; Ritva kuoli v. 1992. Oll i asuu nykyisin Hankasalmella, Tuula perheineen Mikkelissä j a Anni perheineen Heinolassa.

Aaro - kenttärovasti toimi aikoinaan pappina Hau­kivuorella. Nyt hiin asuu vaimonsa Marjatan (o.s. He­lanen) kanssa Mikkelissä. Matjatta on kotitalousopet­taja. He mo lemmat ovat jo eläkkeel lä. Lapsia heillä on kaksi, Jukka ja Marja. Aaro on ainoa elossa oleva 14-päisestä sisarusmjasta. Aaro oli myös rintamalla ja haa­voittui.

Viljaa puidaan. TausTalla maamoottori. Vasemmalla AugusT Pyrhönen, puinwssa Viljam Venäläinen.

Adamin ja Idan tyttär istä Selma avioitui tehtailija Juho Klam in kanssa Virolahden Kl am ilaan. Heillä oli tytär Sirkku, joka oli vajaan kahden vi ikon ikäinen äi­tinsä k uoltua. Selman s isar Hilda meni sitten SirkkuCI hoitamaan , jääden sinne loppuiäkseen . Hän ei avioitu­nut.

Anna oli opettajana Nivalassa j a myöhemm in Ant­tolassa Hovissa, Kääriäläss~i, Ruoko lassa ja Parkkilas­sa. Eläkepäiviinsä hän vietti Mikkelissii. Anna ei avi­oitunut.

Jda opiskeli puutarhuriksi Reitkallissa ja tul i sitten Pyrhölään auttamaan veljensä puutarhalla.

Heta, ldan kaksoi ssisar, oli koko ikänsä Pyrhöläs­sä, eikä avioitunut.

Aino, joka toimi sodan a ikana lottana sotasairaa­lassa, oli myös opettajana Loukeen koululla, Mikkelin maalaiskunnassa ja Ruokolan koululla A nttolassa. ll än ei avioitunut. Eläkepäivänsä hän vietti Mikkelissä.

Pyrhölän navetta. Ewalaila August Pyrhänen hevos­miehenä.

55

TAIMI PÄR:\IÄN E.:\ (O.S. PYRHÖN.EN)

Pyrhölän talon vaiheista

"Jos sormi kasvaa, niin sitten ... " lsois~in i iski Matti Pyrhöm·n oli hukkunut kalamatkal ­laan Lehmi-ilampccn. Taloa jäivät pitämään poikamies­vdjcbct :'\1ikh:o. Aadam ( 1855 1934) ia .J aak ko. lsän­tiinii toimi liihinnii Mi kko pysyen kuit~nki n poikamie­ben~i . Jaakko kuoli nuorena.

Aadam kävi kosiomatkalla puhemiehen kanssa Ruo­ko lassa l.einun til a lla saadak~een kihl atuks i Ollikai­sen vasta 17-vuotiaan Iida-tyträren 11 So6- 1944). Iso­iii tini eli mamma. niinkuin häntä kutsuimme. kertoi näh­neensä miesten tuleva n, ku n hän satrui olemaan leh ­miä ajama:.~a. Hän aavisti mi esten as ian eikii mennvt näkyville ollenkaan ennenkuin vieraat olivat liiht~·ncSt. l'vlentyään tupaan rnamman il iti o li niivttiinvt kihlasil-1-. in j~ sorrnuksen. jorka ol i morsiamd ie jiit~tty. Mam­ma C l ollut kovin ila htu nut ja so rmuskin oli iso . mutt a hänen äi tinsä ())i sanonut. että parempaa mi~· stii kui n i\adam Pyrhönen et saa mist~i~in . Mamma tvvlvi }iitin ­sä tahtoon .ia lupasi : "Jos S<..>rmi kasv aa . ni i,; ~i tlen."

\'ii n tul i lida Oll ikais~:;la Aadam Pyrhöselle puoli­so .J<1 vähitelkn cmiintii Pyrhölän ta l<xm. Y1ikkt) oli kui ­tenkin ankaranpuoleinen isiinl ii. jt1ka kalt \ inpöönätkin antoi kourastaan sijrvinaila:.- la . C:. i ol lut rniniäll ä sinne omin päi n asiaa . Vuosien myötä Mik ko pehmeni . Yla m- . ma kert~ i . c_ttä _hiincl k tuli hyvii mi eli. kun Mikk~) jns- ' kus s!ltttJ c~lkoiSpOJan piiiilä. Mikko kuoli ankaraan \ 'at­sasairautccn .

Isoisä ja mamma saivat ne ljätoista lasta. kahdeksan poikaa ja kuusi tyttöä; Juho, Hilda. Selma. Ida, Heta. Taawu.i , Anna, Ville. Mi kko. Kusti . .Jaakko. Armas. Aino. Aaro (!;yntyncct 181::5 19 12 ). Kaikki lap:>et el ivät ai­kuisiksi. Ta lossa ol i näin ollen pa ljon väkeä. joskin u!:'e immat lapsista löysivät ammattinsa muualt;t ku in rnaataloude~ ta. 1920-luvulla talo korotettiin 2-kcr­rok si<.cksi.

Aikanaan Pyrhö län ta loon on ku ulunut kolme torp­paa: Väi säse n. Laumastin ja Rauanlahden torpe~ t. Ra u­anlahden savupirttiä a:;usti Hiski Korhonen periH.:incL'n. Korhoset olivat mammalle sukua. Hiski Korhosen äiti oli marnma lla apuna lasten hoidossa . "Täl va inoo'' ol i :>isaruksilla hyväss i:i muistissa .

\-faataloudessa tarvittiin siihen aikaan paljon tvön­tek ijö itä varsinkin kesiiaikaan. Oli naisapulaisia ja.ren­kimiehiä. Aina muistan naurava isen, haitaria soiuelc­van Armas Ko rhosen. Hai ta rin :;oitosta isoisä ei pitä­nyt. Armaksen jälkeen oli Toivo Korhonen, joka leikki kans~amme piilosilla oloa. llcidiin sisarensa Hel mi ol i jo koulutyttönä Pyrhi.iliissii jatk aL'n koulun jä lkeen apu­latsena kunnes si irtyi muualle pa lve lukseen.

Renkimichi~tä muistan \iclii Mik ko Rokkasen. Kvllä ' Mikon naama loisti , kun mamma kehui . kuinka h~vä työmit:s tvlikko ol i. \lf ikko sanoi viihtyvänsä ta i ' . , ossa,

56

kun ei olisi tuota ··tasin allaisra' ' tarko itta~ n kasvihuo­nniljc lyksiä, joka aiheutti lisätyötä vcdennostoineen ja liimmityksincen. ·

Tsiin iloinen iltavirsi Haloohakkaajana kesäisin rnctsis~ä liikkui omine eväi­nccn ja lyökaluineen "Uatu" Korppinen. iso mustan ­p~ihu v:• ~,,i_cs, _j oka silloin tä llö in ilme!"tyi ruvan pen­kille. ~a' s1llom lämp1män aterian ja yöpyi saunassa.

Na1 spuolisia palvelij oitakin oli lähi nnä lehmien hoi­don a>vustaj ina. Yluistan Ja ihan ronmla isen ison l itan. !Iän söi hirveästi lähinnä pe runoita . KeiWiessf:iän na­vetan . kodassa suuressa padassa sioille perunoita hiin ahmt 1 t~e suuhunsa ni itä peru noita. Mi sti.i liene<! h~incn la ih uutensa johtunut. mutta kyllä ruoka maittoi. . Marnman päivät tuvassa olivat kiirei:-; iii kipomuk­

Sineen. kirnuamisineen ja ruoan laittoint:cn . . Vfinun ko­ke_muk~eni mukaan hkin uli aina ystiiv~i llinen ja nauru oli hä ne llä herk~issii. Viclii vanhanakin hän !;anoi. cllii jalat veis ivät h~i nHi kontsti. multa van ha ruumis ei cn­nätii peri·issi:i.

Lap:;isaJ:iasta kaksi ti:itiii <.1li pysyvii ~ ti kotona osal­Iistuen talon töihin. Kotona kudolliin kangaspuilla mi~s­ten työpaita-ja alu~housuk an kaal. lakanat. pövtäl i inat Ja pyyheliinat. llil·no immat langatmanllna kch;·äsi it::;c. Hcta-tytiir oli taitava kuloja.

Pellavat ka!;vatclti in itse. Pcllavan käsittely en nen kehriiiim islä vaatisi j o oman lukunsa. Kaik ki ~ell aiset työt tehtiin kuiten kin siihen aikaan joka talossa 0min v:lim_in. Samoin vi llal angat saati in omien larnpaitten vJ! IOISla . Karsta us- ja kchruutyör rehti in yleensä puh­dctöinä.

Isoisä oli harras jumalaapelkääväinen mies. Hän kävi ahkerasti kirkossa ja kuului ki rkkovaltuustoon. Kesäi­sin. kun oli enem mti n väkeä kotona. kokoonnuttiin tu­paan iltapa la IIe. jon ka lopuksi isoisä ehdotti . että lau­lctaanpas "iloine n il tavirsi'·. Aina laulettiin "Taas pä i­vä ajan virtahan iäks uppoaa .. . Tunnelma oli harras ja erittäin mieleen painuva kesiiillassa h~irnärässä tuva.s-sa .

Seu raava isänt~i talossa oli Kusri ( .A. ur!Ust) Pvrhö­nen ja emänHinä vaimonsa Lyyli o.s. Parkk inen '\~ l i vc­deltä. Kusti-setä oli erinäin s~·urallincn. juttu luisti. mutta saattoi tehdä töitäkin hull un la illa. Me i 1 k veljensä or­voille laps ille hän oli hyvii sctä. l.yyli -tii ti pL~olcs taan oli aina hillityn ystiivällincn. rauhallinen ja erittäin ahkera ja työteliiis. Pidin hänestä kovasti.

Toivotaan, cttii nykyinen isäntäpa ri l{auha o.s. No­ponen ja Erkki Pyrhönen jaksavat pitää vanhan suku­talon EU-myllenyksessä tulevi lle sukupolville. Voi mia siinii tarvitaan.

Pyrhölän isiinfä Erkki Pyrhönen. Pyrhöli.in emäntä Rauha Pyrhönen.

Pyrhölän !aion karjaa laitumella.

57

AINO K..<\.TARIINA PYRHÖNEN

Lapsuusmuistoja

Taru kertoo, että joku esi-isi stä souteli Saimaan aalto­ja pitkin. Katseli sopivaa rantaa, johon veneensä laski­si. Löytyipä sopiva ranta, johon hän veneensä ohjaili. Noustuaan veneestä hän löi kirveellään puun kupee­seen merkin ja nimitti paikan Pilkkarannaksi. Pilkka­rannasta soutaja j atkoi matkaansa eteenpäin. Pysähtyi suuren kallion eteen ja laittoi konttinsa kallion viereen. Matkaaja antoi paikalle nimen Kontkallio. Esi-isät ovat rakentaneet majansa Kantkallion vierelle. Siinä on ny­kyisin lapsuuteni koti, jossa sain kasvaa hyvien van­hempieni hoidossa.

Kotikylälläni oli lapsuudessani raamattupiiri. Sunnuntai-iltaisin tämii piiri kokoontui koteihin. Oli kolme isäntää, Aholaisen isäntä, Tahvo Väänänen ja isäni, jotka johtivat tätä raamattupiiriä. Lukivat raamatusta jakeita ja keskustelivat. Oli virren veisuuta välillä ja lopuksi kahvitmjoilu. Kyllä nämä hetket toivat siuna­usta kylän elämään.

Ennen kouluun menoa olin mamman oikea käsi, niin­kuin hän minua nimitti. 9-vuotiaana alkoi koulunkäyn­titaivaL Monenlaisia muistoja on l<ouluajalta. Koulumme toimi vuokrahuoneessa Nopolassa. Opettajamme asui myös koululla. Koulumatkaa oli yli kahden kilomet­rin. Aamulla aikaisin lähdimme koulutielle. rsä teki töp­pöset. Ne olivat lämpimät ja keveät. Eivät estäneet ko­vaa menoa. Siihen aikaan piti lasten hoitaa koulun läm­mitys ja siivous. Kovaa oli koulunkäynti siihen aikaan. Sytykkeet piti olla kainalossa, että sai tulen syttymään koulun luokan uunissa.

Openajamme piti kurin koulussa. Väenhlpaan emme saaneet mennä. Opettaja pelkäsi, että häiritsemme ta­lon väkeä. Oli kova pakkastalvi, piti näet välitunnit viet­tää ulkona. Nopolan Mamma sääli meitä lapsia ja kut­sui lämpimään tupaan. Koko koululaisporukka oli isossa piirissä, myös Mamma mukana. Leikimme porsaita äidin oomme kaikki sinä ja minä, sinä ja minä. Opettaja tuli tupaan ja leikki loppui siihen. Seurauksena oli tunti arestia. Seisoimme luokassa ihan hiljaa. Sen jälkeen emme porsasleikkiä uskaltaneet leikkiä. Koulun por­ti IIe oli laitettu ki ikku, johon kaksi oppilasta sopi. Kiikku kieri ympäri. Se oli hauska leikki välitunnilla. Monen­laisia ihania muistoja on kouluajoilta.

Kylällä oli myös raittiusseura. Koulun jälkeen sain liittyä siihen seuraan. Toiminta oli vilkasta. Ohjelmal­lisia iltamia jätjestettiin. Kuorotoiminta oli vilkasta. Kanttori tuli kerran viikossa lauluhat:ioituksia pitämään. Laulajaisia jätjestettiin ja laulujuhlille osallistuttiin. Kun kylän nuoret pojat lähtivät sotapalvelukseen, niin aina heitä juhlimaila matkaan saatettiin. Kinoniemeen tuli laiva. Sinne kokoontui kylän väki heitä saattamaan. Teh­tiin rannalle tuli ja odotettiin laivan tuloa. Laivan lä­hestyttyä hiljalleen rantaan, aloitimme laulun "Riennä riemuin eespäin vaan .... " Niiin lähetettiin kylän nuoret pojat oppimaan isiinmaan puolustajiksi.

Lapsuuden muistoihin kuului myös riihen puinti. Veli

58

Isä-Adam verkkoa kutomassa.

Taavetti käski opettajalta pyytämään lupapäivää, kos­ka riihenpuinti oli huomenna. Sain koulusta lupapäi­vän. Riihen takana oli iso pyörä, jota hevonen pyöritti. Ylhäällä oli puimakone, johon veli Taavetti syötti lyh­teitä. Kusti-veli kiersi hevosen kanssa sellaista rinkiä. Hevosen n imi oli Tomero. Minun iloni oli juosta rii­hen parsilta lyhteet koneen eteen ja siitä koneeseen. Oli hauskaa juosta syli täynnä lyhteitä parrelta parrel­le. Laulaen "Ain ' laulain työtäs tee".

Kirkkomatkat kuuluvat myös lapsuuden muistoihi­ni. Isä teetti kirkkoveneen. Nopolan isäntä oli veneen tekijämestari. Veneestä tuli kookas, neljällä airolla sou­dettava. Veneen valmistuttua hiljainen mestari sanoi, siihen sopii koko kylän väki. Sunnuntaiaamuna vene oli odottamassa kirkkomatkalle lähtijöitä. Kohta alkoi kuulua askeleita ja vene täyttyi kirkkomatkalle. Kylän nuoret asettuivat soutajiksi ja vene alkoi halkoa Sai­maan aaltoja. Vene kulki kuin tervahöyry. Kirkkotoi­mituksen loputtua rannassa odotettiin venekuntaa. Sii­nä odotellessa aukaistiin eväskori. Mamma oli paista­nut tattaririeskaa, jota maisteltiin kananmunavoin kanssa. Ihanalta maistui. Voi, voi, kun tekee mieli tattariries­kaa tuohisesta.

Kiitollisena muistan kotipiiriäni. Isä istui verkkoa kutomassa ja Mamman rukki hyrisi ahkerasti. Onnel­lista oli lapsena juosta Saimaanrannan raikkaiden metsien katjapoluilla marjamailla.

Kotikylälleni ja maallemme siunausta toivoen vir­ren sanoilla:

Jumalanjohdatus isämme tänne toi, Hän heidän omakseen Suomemme kauniin soi. Hän heitä suojeli, vaaroissa varjeli, ja aina valoon päin mvc)s meitå vie hän näill ja kansaansa siunaa.

Lauri Pyrhösen muistelemaa

Pitkäluhdell elinkeinoista 1930-luvun a/w;sa

Kylässä elettiin suuressa määrin omavaraistaloudessa: elintarvikkeet olivat o masta peliosta ja omasra karjas­ta. Itse k01jattiin viljat ja teurastettiin siat ja muut elu­kat perheen ravinnoksi.

Heinien niittoon ol i jo yleensä joka talossa niitto­kone, yhden hi.:vosen verämä. Viljat sitävastoin, vielä­pä kaurakin leikattiin sirpillä, sidottiin lyhteiksi ja pantiin kuhilailk. Niin tehtiin myös ohrallc, vehnälle, jos sitä viljeltiinkään, ja rukiille. Kaurankin leikkaamini.:n sir­pi llä tehtiin nähdäkseni sen vuoksi , että kun se puitiin riihessä riutoilla (varstoilla), voitiin varstan iskut koh­disraa tähkiin. Riihen parsilta lyhteet pudotettiin latti­alle j a levitettiin siren, ettii kahden lyhteen tähkät o li­vat vas takka in j a jopa piiiillckkäin ni in, että jokainen varslan isku osui kerralla lyhdeparien t~ihkiin, ja jyvät irtosivai siten vähemmillä varstaniskuilla.

Pyrhölässä oli oma puimakone ladon toisessa ker- 1

roksessa riihen kupet:ssa, mutta minun oloni aikana Pyrhölässä sillä puitiin vain yhden kerran. Sen voiman­lähteenä o li hevoskicrto. Tämä kiertoratas ol i rii hi la­don takana. Se nojasi tcrästapilla alla olevaan kiveen. josta kohosi pystypilari, ja pilarin yliipään korkeudelle o li puusta tehty ympy rän kehä. joka oli sidottu pysty­pilariin ja tuettu vi isto tui!le keskipilarin alaosaan. Li­säksi kehä oli tucltu keskipilarin huipusta kahdella viis­roruella riihen ja ladon se inään. Hcvoskierron kehän ympäri oli kcttink i. joka meni ladon seinästä läp i pui­mako neen vauhtipyörään. Hevoskierrossa oli aisa, jo­hon kytkettiin hevosen aisaparissa o leva vetokoukku. Hevonen kiersi ympäri hevoskierto laitetta ja ki.:hän ympäri oleva kettinki siirsi voiman puimakonet:n pyö­rivään puintikclaan. j a niin kone pui , jotta pCJikat rus­ki . En tiedä. miksi tämä puimakonc o li ni in vähän käy­tössii.

Nopolassa oli toisenlainen, modernimpi puimako­ne ja sen voimanlähteenä polttomoottori. Nopolan Kusri kävi kylän taloissa koncittensa kanssa puimassa. Kau­ntn sirppileikkuusta luovuttiin ja se katkaistiin viikat­teclla ja kuivatettiin scipäillä ennen koncpuintia. Vä­hitellen ruis ja ohrakin ruvetti in katkaisemaan v iikat­tcclla. Kusti-setii nii tti ja na iset sitoivat lyhtc iksi ni it­tomiehen jättämiit kasat.

Pyrhölän rengit aikajärje . ..,·tyksessä:

1) Armas Korhonen 2) Toivo Korhonen 3) r.ino Väänänen 4) Arvi Viljamaa ja 5) Mikko Rokkanen.

Eino Väänänen j a Arvi Viljamaa lähtivät Pyrhö­lästä pois samanaikaisesri. Arvi oli Niva lasta aivan Ypyän 1

koulun naapurista. Arvi ja Eino työnsivät Pyrhöliin ri i­hen takana kall iolla olevan ison kivcn vicri mään alas rinnettä kohti Oloko~uota. Kivi sijaitsee nähtäväsri edcl ­kcn samassa paikassa, johon se si lloin vierinniiltiiän pysähtyi. Arvi tu li Pyrhölästä lähd~o.·tlyään Virpilahdcn Klarnilaan Kujalan taloon, joka oli ~i lloin minun koti­ni. Arvi haavoittui se lkään Talvisodassa ja kaatui jat­kosodan aikana omaan vahingonlaukaukseensa talvel ­la 1942.

Pyrhölässii kävi elonkotj uuaikana apuna siinii työssä ''Kuulematon Miina". Hän asui lo iscna Haruppalassa. Kerrottiin. että hänen kuoltuaan aitassa hänen tavarois­saan olisi ollut hänen oloihinsa nii hden y!Hittävä mää­rä rahaa . .\1uuta ni meä kuin edell ä mainittu en hänel le tiedä.

Sitten kun Vl ik keliin oli rakennettu vehnämyl ly, ru­vetriin vchnäncn leipomaan omasta vehniistä. Kun en­simmäinen j auhosarsi oli tullut ja siitä oli kivottu veh­nästii, se ei ol lu sanottavasti kuorineen jauhettua veh­ni:iki pan;mpaa, mutta aikuisd kehuivat sitä hyväksi, mutta itse ajattelin, että kyllä elämä 1-;äy surkeaksi. kun veh­nänenkin va~t'edes on tiillaista . Mutta kyllii myöhern­miit jauhatukset olivat jo sellaisia. että niistä syntyi val­koista vehnästä.

Kalastuksesta

Pyrhölässä oli nuotta. Sellainen oli muutämassa muus­säkin Pitkälahden talossa. Joskus nuottaa vedettiin kes­kikesiilläkin . i\rmas-set~ kertoi , crtä ke rran kesäll ä sun­nuntaipäivänä o li sopiva tuuli ja lahnanku tuaika käsil­lä. Niinpä hän lähti Korhosen i\rmaksen kanssa muilta salaa pyhätyöhön eli vetämään nuottaa Armas-sedän tidiimään hyvään lahnankutupaikkaan. Lahnoja oli tullut yhdellä vedolla lähes veneen täysi. Oli pitänyt hakea hevonen j a kär ryt noutamaan lahnasaalis kotiin. Iso­isä. eikä kukaCJn m uukaan, mo itt inut pyhätyöstä, kun suuri lahnasaalis oli niin mieleinen.

Syysnuottaus

Kusti -sctä kävi syksyllä. kun kyntötyötkin ol i tehty. Sei lan Albiin in kanssa nuota lla. Yksi apajapaik ka ol i Pcsäniemi. Siellä kävi muitakin nuottamiehiä. Nuotan­vcto tapahtui siinä järjestyksessä kuin paikalle oli saa­vuttu. Huuhtisen Vanha .Jussi oli o llut yleensä nuoralla yksinään vetii~n vuorotellen nuotan kummankin puo­len köyttii. Syksyiset muikkusaaliit olivat kohtalaisen hyviä. Mmnmalla riitti iltaisin muikun puhkomista. Niitä riitti talveksi suolakalaksi kin. Kusti -setä sanoi. että syk­syinen nuotanvctoj akso oli "talonpojan kesäloma".

il-fuistoja koulunkiiynnistä

Antrolan pitkälahden koulu oli ns. supistettu koulu. Ala­koulua käyt iin muuraman vi ikon ajan syksyllä j<l ke­vää llä. Ensimmäinen opettaj ani alakoul ussa oli Irja Luomamäki. ll än oli meille poikaoppilaille suorastaan ihasruksen kohde. Se ilmeni oppimisen innossa ja var­sinkin laulussa. Jokainen poikaopp il as yritti saada ää­nensä kuulumaan yli muiden opcttajarnme korvissa.

59

Käsitöitäkin teimme hänen opastuksellaan. Mieleeni on jäänyt pumpulilangasta virkattu pallopussi. Se oli muuten valkoinen, mutta keskellä oli n. tuuman levyinen pu­nainen raita.

Alakouluun menoni on tapah tunut syyslukukaudel­la 1931.

Seuraavat muistikuvani olostani koulussa ovatkin sitten yläkoulun ensimmäseltä ja toiselta luokalta. Opet­tajanamme oli Tyyne Pyrhönen, o.s. Häkkinen. Hänel­lä oli ns. palkkatukka eli leikattu, ettei se ylettynyt le­tille eikä hänellä ollut nutturaa. Hän opetti samanai­kaisesti yläkoulun neljää luokkaa. Kahdella alemmal­la luokalla oli esimerkiksi kaunokitjoitusta tai lasken­tah<ujoitusta, k un opettaja opetti kolmannelle ja nel­jännelle Iuokalle jotakin muuta, esim. historiaa. Kau­nokirjoituksen ohessa voi kuunnella opettajan histori­an opetusta. Mieleeni on jäänyt, kun opettajamme val­misteli historian läksyä ylemmille luokille. Opetuksen kohteena oli lson Vihan aika. Opettaja kertoi muun ohes­sa mm. Tapani Löfingin sen aikaisista seikkailuista. Niinpä mieleeni on pysyvästi jäänyt, missä suunnassa isänmaamme vihollinen on . Sen aikaiset opettajat ovat luoneet oppi laisiinsa ehkä tietämättään maanpuolustus­henkeä.

Koulun hiihtokilpailuista Annas-sctäni opetti Pitkälahden koulussa sekä poiki­en käsityötä että voimistelua ja liikuntaa. Talvisin oli koulumme oppilaille tämän tästä voimistelutunnilla hiih­tokilpailu. Rata oli melko vaativaa murtomaata. Poiki­en kilpailun tulosjärjestys oli aina sama: voittaja Eino Kolehmainen, toinen Matti Pulkkinen, kolmantena minä ja neljäntenä T örisevän Anlli eli Antti Venäläinen. Mui­den järjestystä en muista.

Anttolan kansakoulujen väliset hiihtokilpailut pidet­tiin kevättalvisin kirkonkylän koulun maastossa. Kil­pailut pidettiin aina niin myöhään , että kevät oli jo kä­sillä ja joka kerran vesikeli. Kilpailupaikalle hiihdet­tiin suksilla. Armas-setä oli hankkinut meille asianmu­kaiset kelivoiteet eli vesikelin liisterin. Suk.semme oli­vat aina kilpailun alkaessa hyvässä hiihtokunnossa, m utta latu meni kohta lähtöpaikan jälkeen pappilaan johta­van tien poikki, joka oli paksulti hevosen sonnan peit­tämä. Sen yli mennessä sonta tarttui suksenpohjiin ja luisto loppui siihen. Sen jälkeen hiihto oli aivan tö­peksimistä. K irkonkylän opettajan, joka teki ladun etu­käteen olisi pitänyt huolehtia siitä, että sontainen tie peitetään ladun kohdalta lumella, mutta sama laimin­lyönti jatkui keväästä toiseen. Kyllä suututti .

Ensimmäinen käynti elokuvissa Kirkonkylän työväentalolla oli jonakin syksynä 1930-luvun alkupäässä nähtävänä elokuva Ne 45000. Me Pit­kälahdenkin koululaiset kuljimme tihkusateessajalkaisin tätä opettavaiseksi tarkoitettua filmiä näkemään. Se oli meille jokaiselle todennäköiseseti ensimmäinen eloku­vamatka. Minä en ainakaan saanut siitä mitään oppia. Ainoa muistikuva tuosta filmistä sen nimen lisäksi on se, että joku mies seisten puron s illalla repi kirjeen pie-

60

niksi palasiksi ja pudotti palaset puroon, johon laskeu­tuessaan ne väikkyivät valkoisina auringossa. Filmin jälkeen rahj ustimme jälleen jalkaisin kukin oppilas ko­tiinsa. Hiidenmaalla asuville oppilaille o li vielä liki 15 kilometrin kävelyn päälle soutumatka. Nykypäivän kou­lulaiset eivät taitaisi edes kyetä sellaiseen suoritukseen.

Chevrolet voimanlähteenä VieHi yksi asia. Taavetti-sedällä oli Pitkälahden kylä­läisistä ensimmänen auto. Hän osti sen 1930-luvun lo­pulla. Se oli Chevrolet-merkkinen henkilöauto vuosi­mallia 1929. Pyrhölässä oli silloin jo oma uutta mall ia oleva puimakone. Ainakin kahtena syksynä Taavetti­sedän auton takapyörä toimi puimakoneen voiman­lähteenä.

Taavetin auto Chevroler Pyrhölän talon pihalla 1930-luvulla.

TEUVO PYRHÖNEN

Taavetin auto oli Chevrolet 29-mal linen; se oli ollut pirtuautona, jota oli ammuttu peräosaan j a oli ostettu Taavetille vuonna 1937. Kuskina oli ensin "Väinön poika", koska Taave­tilla ei ollut alkuun ajokorttia. Istuimet pois ja Varkau­den torille vietiin tomaatteja, kaaleja ym.

Kerran tulomatkalla lammaslauma osui tielle ja auto lensi pois tieltä seurauksella, että autosta hävi si ylä­osa. Taavetti ajoi pelkällä alustalla kotiin ja myi sen jälkeen romun pois. Sitten hän osti Citroenin sodan jäl­keen, jonka myi veljelleen Aarolle. Ministeriö ei myön­tänyt pakettiautolle ostolupaa.

Kerran Taavetin tullessa Mikkelistä Siiskosen Jus­sin kanssa Laurikaisen Oskarin torpan kohdalla sahu­reita katsellessa auto meni pitkin ojaa jonkun matkaa ja nousi sitten pois.

ERKKIPYRHÖ:\E~

Puhelimen ja sähkön tulo Pitkälahdelle "Puhelinlangat lauloi"

Siitä, kun Graham Hei 1 LSA :ssa keksi ensimma1sen käyrtökelpoisen puhe! imen ( v. 1 R76 }. ennätti kulua SR vuotta ennen kuin Pitkälahdelle saatiin puhelinyhteys.

Varsinaisen sysäyksen hankkeelle aiheurti isoisäni äkillinen sairauskohtaus kesäkuun lopulla 1934. Lää­kärin apua jouduttiin hälyttämään yöllä Annolan pu­helinkeskuksesta. hevosella 9 km ja yhtä monen por­tin takaa. ja lähin lääkäri oli Mikkelissä. UWkårin apu ei ehtinyt ajoissa, isoisäni kuoli aamuyöstä.

Isäni joutui påävastuuseen tilan hoidosta. Hkin oli Viipurissa varusmiesaikanaan saanut viesti ali-koulu­tuksen, ja siltä pohjalta tiesi JOtain puhelinli~jojen ra­kentamisesta.

Anuolan puhelinkeskuksesta luvattiin pitkälahtelai­sillc pt:räti 2 liittymiiä, jos he vain saavat langat kes­kuksen seinään. Elinikäisen ystävänsä Venäläisen Vil­jamin kanssa isäni suunnitteli kylälle mahdollisimman kattavan puhelinverkon. :Vlutasen Kalle Takkuuniemen takaa saatiin mukaan ja lähdettiin porukalla Aholai­seen kysymään, että liittyisikö talo puhclinhankkeesecn. Täten saataisiin Kinoniemen tienookin nykyaikaisen viestivälineen piiriin. - F.mäntä tyrmäsi hankkeen sa­noen "Ei meil ole varaa, eikä sellaista tarvita!"- Mie­het tOtesivat tilanteen tulleen selväksi ja lähtivät ulos suunnilte\cmaan uutta strategiaa.

"Isä \tlatti" tuli samassa ovenavauksessa mukaan ja pihalle päästyään sanoi: "Kyllä minä siihen puhelin­hankkeeseen rupeisin, mutta kun en uskalla kiivetä pyl­vääseen." 1 säni lupasi hoitaa sen homman, joten ei muuta kuin toimeksi. Laskettiin montako pylvästä kukin toi­mittaa Pitkälahdentien varteen. Armeijan ylijäämäva­rikoita saatiin ostetuksi tarvirtavat eristimet. sekä riit­tävästi lankaa. Porukalla miehet pystyttivät pylväät tien­laitaan. Takkuusalmi ylitettiin Tikan-niemestä vastaran­nalle. Yksi pylväs tuettiin salmessa väh~in vedenpin­nan yläpuolella olevalle kivelle.

Puhelinkoneet kytkettiin rinnan kahden talon välil­le, joten numerotkin olivat muuten samat: esim. Venäläiselle Anttola 20 1 soitto

Mutaselle 20 II soittoa Pyrhösclle 21 1 soitto Aholaiselle 21 II soittoa

Hälytysäänen kuultua piti hetki kuunnella kumpaa soittoa hälytettiin.

Vuonna 1944 \tlikkelin puhelinpiirikonttori Junasti Anuolan yksityispuhelinlinjat valtiolle. Pitkälahden lin­jasta luvattiin korvaukseksi linjan kaksoisjohdotus myö­hemmin.

Ylivcdelle rakennettiin puhelinkeskus v. 1954 ja Pit­kälahden puhelimien määrä lisääntyi sen myötä. \1ei­dänkin puhelinnumero muuttui: Ylivesi 50. Ruunalah­desta "peräkylälle" päin kaikki puhelimet kytkettiin

Yliveden keskukseen, ja sen jälkeen kaikki soitot ovat alittaneet Takkuusalmen molempiin suuntiin kaapelia myöten.

Automalisointi toteutettiin v. 1978. Saatiin uudet puhelinkoneet, joissa oli pyöritcttävii numerolcvy. Lusi puhelinnumero jälleen: 65150. Sitten vielä keskus di­gitalisoitiin ja saatiin vielä yksi numero lisää.

''Kun minä synnyin maailmaan niin - Puhelinlan­gat lauloi ja taivaalla loisti kuu.'' Olen melkoinen asian­tuntija puhelinlankojen äänen suhteen ja voin väittää, ettei ·'kulkuripojalla heinäladossa'', ole kovinkaan ro­manttista, silloin kun langat vonkuvat. -Vietin varhais­lapsuutcni Pyrhölän yläkerran päätykammarissa häk­kisängyssä. Puhelinjohto oli kiinni talon nurkassa, muu­taman metrin päässä '·häkistäni''. Kuulaina pakkasil­moina lanka tiukkaantui; ja alkoi väristä. Aäni oli näin jälkeen päin muistettuna kuin joku himoharjoittelija soittaisi jatkuvasti konrrabassoa, selloa ja alttoviulua vuoronperään ja välillä yhtäaikaa. Oikeata säveltn ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, vaan se oli vähän ylem­pänä tai ehkä alempana. Itse asuin konrrabasson kai­kupohjassa. ja lauloin mukana. Tämä selittää ainakin musiikkikorvani kehityksen.

Aidillä oli melko paljon töitä, elimmehän luontois­taloudessa. Tuvassa oli kangaspuut ja pari rukkia jat­kuvasti käytössä. Meillii oli 1940-luvulla paljon väkeä. omaa sekä vierasta. - RuokapöytHiin tarvittiin useampi vuoro. Päästäkseni ''häkistäni" huoltoon. minun täytyi voittaa puhelinlankojen- sekä alakerran töistä kuulu­vat iiänet. Kyllii siinä keuhkot vahvistuivat. Olihan äiti kyllä järjestänyt vanhempien sisarusten toimesta jon­kinlaisen kuulovartiopäivystyksen, mutta hehän eivät kuulleet kovin hyvin. Yluutamassa vuodessa kasvoin ja pääsin karkaamaan "häkistä" ja ilmestyin kaikkien y llätykscksi ja harmiksi alakertaan.

Lankojen ääni vaimeni, kun kaapeli vedettiin vii­meiseltä pylväältä seinään.

Tuulilataajasta sähkölinjaan Ensimmiiisen kerran sähkölamppu syttyi meillä jo vuon­na 1940. Oli hankittu huipputekniikkaa edustava tuu­lilataaja. Se painoi noin 30 kg, ja siinä oli siivet kuin lentokoneessa. Lapa noin 2 m. Talon katolle pystytet­tiin paalu, jonka päähän dynamo nostettiin ja tuettiin vaijereilla läheisiin kallioihin. Sopivalla tuulella siivet pyörittivät laturia. ja siitä virta johdettiin rclcen läpi akkuun. Tukevat sähköjohdot asennettiin akulta eri huo­neisiin; ja valot todella paloivat.

Laturin ääni oli tuulen voimasta riippuvainen, mut­ta jo pienilläkin kierroksilla voitti komeasti puhelin­lankojen äänen. Dynamossa oli jarruvanne, jolla se

61

liin vintistä käsin lukita yön ajaksi. Kovilla syysmyrs­kyillä se joskus laukesi ja meteli oli suunnaton. kuin vanha lentokonelaivue yrittäisi laskeutua talon katol­le~ Onneksi kiinnitysvaijerit olivat riitr~iviin vahvat .ia hyvin kallioon kiinniretyt. Talo J~ii perustuksilk~!n ja jarrukin saatiin uudelleen lukinua. YlikicrroksL't rik­koivat rdeen ja akku kiehui kuivaksi. Huoltoa ei oi­kein mistiiiin löytynyt ja muutaman vuoden jälkeL'n 'i­ritys purettiin ja pala niin takaisin öljy- ja karbidilamp­pujen aikaan.

Pylkkiiscn Aarne korjasi museoesineen pois meidän riihen nurkasta. Vasta nyt ymmärrän senkin laitreen ar­von.

Suur-Savon Sähkö Oy:n agentit liikkuivat kylällä kesällä ll)50 luvaten rakentaa sähkölinjan, jos tarpeeksi taloja liittyisi kuluttajiksi. Sitoumus allekirjoitettiin 31.R. 1951. l\1aaliskuun loppuun mennessä yhtiö vahvisti so­pimuksen ja päästiin tekemään sisäasennusurakoita. Kesän ja syksyn aikana yhtiö rakennutti siihkölinjat ja korkean muuntajarakennuksen. Seurasin muuntajaraken­mtksen valmistumista koulumatkallani. Se näytti ko­vin ihmeelliseltä tornitalolta. Anturit ovat vielä .Hiljdlii kuivaamorakennuksen lähellä.

Sisäasennukset meiiHi suoritti Myllykosken S~ihkö

Oy:n asentajat Kauko :VIiinttäri j<:l Esko T(.lmpuri. l'vlänt­tärilHi olivat silm~ilasit unohtuneet \1yllykoskcllc ja hän teki kytkentäH sormituntumalla. \1uutamaa päivää en­nen JOulu loman alkua tulin koulusta ja muuntajasia kuu­lui selvåsti surinaa: arvl'lin. että kohta nähdään miten komiasti lamput palavat. Sähköasentajat olivat matkus­taneet viikonvaihteeksi koniinsa. Kääntelin kaikkia va­lonkatkaisijoita, mutta mitään ei tapahtunut. Olin ko­vin pellynyt, kun kotona ei uskotru. että virta oli jo kytketty. Kului jonkin aikaa, Reino Kämppi siihköyh­tii.htä tuli tarkastamaan virrankulkua. Hän avasi yhden sulakekotelon ja ihmetteli ihan ääneen, että minkälai­sia ammattilaisia näitä johtoja on oikein tänne solmi­nut. ym, ym. Hän purki entiset viritykser ja teki uudet kytkennät ja valot syttyiviit.

Kun Kaukolie maanantaina kerrottiin Reinon ter­veiset hän totesi, että olipa tuuria,etten ollut paikalla. ~yt hänellä oli myös rillit mukana, joten loppukytken­nät sujuivat varmasti.

Sitten alkoi såhkölaitkidcn hankinta:. Kolehmaisen Eino toi tuvan t~iyteen radioita kockuunncltavaksi. Yksi niistii palveli moit.teettomasti vuosikausia. Sittemmin hankittiin myös silitysrauta, sähköpannu ja pulsaatto­ripesukonc tclamanke 1 i lla.

Evakkomuistoja Anttolan Pyrhölästä syksyllä 1939

KYLLIKKI KUNNAS (O.S. JOKELAINEN)

Minun talvisotani

Syksyllä tulee 50 vuotta talvisodan syttymisestä. Itse olen täyttänyt äskettäin 60 vuotta, joten olin vasta lap­si sodan syttyessä ja niin ollen muistonikin ovat lap­sen e lärnysten muistoja.

Sodan uhka leijui ilmassa jo vuosia ennen sytty­mistään 1930-luvulla; olihan mm. Espanjan sota Ja Sak­sassa levotonta. Sotaa oli hatjoitdtu: ilmahiilytykscn äänimerkit annettu, mahdollisesta kaasusodan vaaras­ta oli puhuttu ja neuvottu suojautumisen hiitäkcinoja ellei kaasunaamareita olisikaan k~iytössä. Viit·stönsuo­jaan menemist~i oli myös hm:joiteltu sekii koulumaail­massa ert~i siviilivä~stön parissa. Kun sota silten syttyi marraskuun viimeisenä 19.39, lapsen mielessä väikkyivät toteutuvina kaikki ne kauhujen mielikuvat, joita oli näistä harjoituksista ja ctukätcisticdoista syntynyt.

Perheemme asui silloin Viipurissa ja niin lähdettiin evakkoon viclii samana ihana kohti Savoa sukulaista­loon. Sotadämyksiä alkoi kertyä lapsen mieleen rajusti.

62

Jo itse evakkomatkaan liittyi uutta jiinnitystä; yön sel­kään pimeällä tiellä, paljon ihmisiä, aikuisten huolet ja hädät, kaikenlainen epiimukavuus matkan teossa. ah­tautta, vilua, nHlkää. väsymystii.

Lapsi on nähdiikseni luonnostaan sopeutuvainen, uteliaskin kokemaan uusia asioita. Lapsi ehkä hämmäs­tyy erilaisuutta, mutta hyväksyy varsin pian "nyt on näin'' -asenteen ja elää tarjolla olevaa elämää sen an­tamin ehdoin.

Kotona oli totuttu omaan sänkyyn, kauniisti katet­tuun pöytään perheen aterioidcssa niin aamiaisella kuin päivällisclläkin, ruokaliinat ja kaikki. Kaikki muuttui kerralla toiseksi. Maalaiselämä Savon sydämessä tar­josi runsaasti uusia asioita nimenomaan elämän arki­päivään oudosta murteesta alkaen. Talossa ei ollut säh­köä, karbidilamppu valaisi tuvassa ilrapuhdetta eikä si­täkään heti hämärtyessä sytytetty vasta riukempaan tar­peeseen. jos oli mirä tärkeätä tekemistä jollakin. Ehkå pimennyssyistäkin. Valoahan ei saanut näkyä viholli­sen lentokoneille. :\aiset tiskasivat iltatiskejäänkin pi­meässä. Ilta-ateria oli erikoinen kokemus: uunissa kyp­sennetty liha nostettiin kulhoineen pöydälle ja siitä sitten leivän kanssa ruikattiin niin lihat kuin kastikket:tkin. Eihän siitäjuuri riskejä syntynytkäiin~

1 hmiset olivat ystäv~illisiä "sopu sijaa antaa" -men­taliteetilla siinäkin talossa, vaikka väkeä oli sekä omasta takaa etHi vieUi näitä evakkoja muitakin kuin äitini viisine lapsineen. Joka aterialla oli yli 20 hen keä. Lapsilla oli seuraak in toisistaan ja uusia lcikkejäkin opittiin. Kait illan tullen kaikki löysivät yöpuunkin itselleen. Aitini lapsineen oli majoitettu talon saliin. Joka ilta raken­nettiin siskonpeti salin sohvasta ja puutarhapenkisHi.

Saunaillat olivat aluksi erikoisia. Emme osanneet talon tapaan riisuutua sisällä ja kipittää pihan poikki korkeintaan pyyheliina verhonamme, vaan pukeuduimme kaupunkilaiseen talvitapaamme lämpimästi damaskei­hin, toppatakkeihin, vanHuitakaan unohtamatta. Tid­Hihän ne olivat pikkuisen saunan penk illä. Talon väki ei sanonut rnitään vahvaan pukeutumiseemme, antoi­vat meidän itse kokea, mikä olisi kätevämpää ja opim­mehan me toki sen.

Navetan eläimet, lehmät, vasikat, possut. lampaat, kaikki olivat uusia tuttavuuksia näin läheltä. :\t:lyös ai­kanamme syntyneen ja jo lemmikiksi hcllityn pikku­vasikan teurastus toi elämän karuja totuuksia lapsen mieleen.

Rintamauutisia kuunneltiin akkuradiosta. Talon omia miehiä oli useita rintamalla, jokunen jo varsin varhai­sessa vaiheessa haavoittuenkin. Mikkeli lähimpänä kau­punkiml oli usein, ainakin arviomme ja tähyilyjemme mukaan, ilmahyökkäysten kohteena ja kaupungin si­reenien ulvontaja pommitustenjyly kuului maalle asti. Joskus juostiin metsään suojaan pelossa, että pommit­tavat maaseutuakin.

Aikanaan tuli joulu. Aivan uudenlainen joulu. Jou­lu maalaistuvassa kymmenien ihmisten kokoontuessa joulun viettoon. Talossa oli omat tapansa, joita ilmei­sesti noudatettiin mahdollisuuksien mukaan sinäkin vuonna. Lahjojakin lienee ollut, joskaan en muista mitään erityistä mainitakseni niistä jotakin. Jouluaamuna mentiin kirkkoon . Vaikka hevosia oli joutunut paljolti sotaan, oli niitä vielä taloissa valjastettaviksi kirkkorekien eteen. Elettiin järviseudulla ja talvipakkaset olivat kattaneet järvet kantaviksi. 't\'iin tiet lyhenivät selkiä myöten kir­kollekin. Asiaan kuului jonkinmoinen kilpa-ajo: kellä paras hevonen. Vieläkin voin kuulla korvissani reenja­lasten kirskunnan ja tuntea takana tulevan hevosen huo­horuksen niskaani. Pelottikin.

Perheemme evakkomatka jatkui kevättalvella Län­si-Suomeen satakuntalaiseen maisemaan. Saimme asut­tavaksemme pienen mökin suometsikön laidassa. Mökki o li hatara, hirsien rakosista paistoi päivä läpi ja vesi jäätyi sangossa lattialla . Pä.ivittäiset maitomatkat ol i­vat pitkät, 4 km yhteen suuntaan yli aavan suolakeu­den. Pihapiirin kaivokin jäätyi umpeen ja niin oli tuo­tava vettäkin tonkalla maitopaikasta.

Lähimetsikköön teimme havumajan, jonne piiJou­duimme ilmahälytysmerkin kuuluessa. Oli syntynyt käsitys, että on paettava asumuksista pois ilmahälytysten aikana.

Asumuksemme lähellä oli vankileiri, jossa asioim­me päivittäin postin , mahdollisten puhelinviestien ja kaupassa käyntien vuoksi. Silmiini on jäänyt kuva jää­tyneistä hevosten ruhoista talon seinustalla. Niiden ker­rottiin tulleen rintamalta, sodassa surmansa saaneita

f>vrhölän talon väkeä ja Jokelaiset Viipurista.

hevosia. Lihoista keitettiin soppaa leirillä. Oli kovat pakkaset, joten ruhoilla ei varmaan ollut mitään hätää taivasalla. Jonkin kerran sain maistaa hevoslihasoppaa eikä se maistunut totuttua lihasoppaa kummemmalta muutoin kuin tiedon verran, hevoslihasoppaa.

Jälkikiiteen olen useasti muistanut näitä eri vaihei­ta. Olen ihaillut sekä meitä evakoita ystävällisesti vas­taanottaneita ihmisiä kuin äitiänikin, joka viisine lap­sineenjoutui outoihin oloihin viedäkseen lapsiaan eteen­päin siinä tatjolla olevassa arjessa. Miten hän pesi pyyk­kimme? Niukoissa, vaikeissa, vedettömissä oloissa. Ei ole jäänyt mitään mielikuva si itä. En muista äitini kos­kaan valittaneen mistään mitään.

Kukaan lähiomainen ei ollut rintamalla eikä siis sel­laista jännitettä ollut elämässämme mukana. Yksissä­kään sankarihautajaisissa en tullut olleeksi ennen kuin vasta ns. jatkosodan aikana ja silloinkin kaatuneen rin­tamaJotan hautajaisissa.

Meni vuosikymmeniä ennen kuin tulin käyneeks i uudelleen evakkotalossamme niin Savossa kuin Sata­kunnassakin. Oli mukavaa tavata niitä ihmisiä, nähdä muistoista tutut talot ja pihapiirit ja havaita, että oike­astaan muistaa aika hyvin ja "oikein" monia asioita ja että talon väki Savossa saattoi vahvistaa muistoja omalla panoksellaan. Yhteistä hauskuuttakin löytyi koko jou­kon näistä muistoista, ainakin näin jälkikäteen.

Aikanaan, 13.3.1940, tuli sitten rauha. Olimme si­sareni kanssa jälleen maitomatkalla kuullessamme mai­topaikan radiosta tämän uutisen. Tloinenhan siitä oli. Sodan pelottavuus oli ohi. Mutta rauhaan liittyi tieto: omaan kotiin ei enää päästä.

Kaikkineen nämä kokemukset ovat merkinneet elä­män rikkautta ja näkökulmien avartumista, jopa voi­man lähdettä myöhempiin va iheisiini.

63

TELLERVO JOKELAINE~ 3.9.1989

Tulo Anttolan Pyrhölään talvisodan sytyttyä

\-1arraskuun viimeisenä päivänä 1939 sodan puhjetlua oppilaatlähetettiin koulusta kotiin toteamalla. euä sota on sittenkin syttynyt. .luobin kotiin. asuimme Viipu­rissa, Viipurin lääninvankilan alueella. Isällä oli virka Lääninvankilassa, vankilan apulaisjohtajana. Kotona teh­tiin kiireisiii liihtövalmisteluja, sillä oli tarkoitus läh­te~i ·vielä samana iltana. Päämääränä oli tuttu talo Sa­vossa, Anttolassa. Jo tutuksi tullut, jossa oli oltu muu­tamia viikkoja syksyllä ns. yh:n aikana. Talon silloi­nen isiintii Kusti Pyrhönen kaikkine sisaruksineen oli isämme pikkuserkku. Siis sukulaisiin, tosin kaukaisiin. oli matka. Ennen iltaa jouduimme kuitenkin vielä .. pom­misuojaan". muist<m istum~eni perheeni kanssa talon "mchukdlarissa ... pihallamm~: okvassa maakellarissa. Ahdasta oli ja pimeää. PcloUikin. lllan hiimiirtyl!ssii alkoi evakkotai val.

[ va Jokelainen. t~it.immc Helsingissä. sai matkase­lostuksen kirjee:-;sä:

"Se autO oli lava !Iinen kuorma-auto. mutta siinii oli kangaskallo ja seinät, joten siellä ei ollut kylmii. Ihmi­<.iä oli 26 henkeä. Kyllähän skllä ahdasta oli, mutta minkäs mahtoi."

Talon pihalle jäi muutamia miehiä lählövilkutusta amamaan. tupakan punainen tuli illan pim~ydessä lois­taen. i\mo v.:i lastin Konnun~uolle. Konnunsuon vara­vankilan alueelle. Y \ivyimrne ~iellä eräässä perheessä sisaruspetissä nukkuen lattialla, mikäli o~asimrne nuk­kua. Matka jatkui aamulla Lappeenrantaan. Kirje ker­too siitä edelleen:

.. Kun p~Wsimme Lappeenrantaan tuli ilmahälytys. Sullouduimme kaikkine tavaroinemme autoaseman lä­hellä olevaan SUOJaan, JOka oli pesutupa. Tarkoitus oli piiiist~i laivalla Savitaipakelle. mutta tuli hälytys. Kun tultiin rantaan. otettiin ihmisiä laivaan ja lähdettiin heti. muuten olisi jiiiity pommitettaviksi. KyiW vähii!Hi ol­tiin joutuakin . .Ylcitii pdotti jokaista. kun kuului sel­lainen pauke ja ryske ja laiva tiirisi. Tulimme Savitai­pakdk. yövyimmc l.'räässki talossa. Arvi :\'opasella, isån llllluja. Jalk<.1immc matkaa henkilöautolla . .Yieidän mu­kanamm~.-· liihti Viipurista siitä suma:c;ta talosta 3 per­hettä.''

Auto tOi meidät kaikki, 13 hL·nh·ii kimp:c;uim·mmc karnpsuincrnmc i\nttolaan joskus illalla. Vietimme yön suojeluskunnan talon lalt ia lla. Si e llii oli paljon muita­kin. Yö oli rauhaton. rnutla aamukin koilli. Ei koskaan sitä ennen eikä sen jälkeen ole kaurapuuro ja mustik­kakeitto maistunut niin hyvältä hm aamulla silii saim­me ja totuttelirnme olemaan evakossa. kau].;ana kotoa. Saimmehan kuitenkin olla äidin kan~~a ja olin1me mat­kalla tuttuun Pyrhölään.

Ehkä se oli Taavetti Pyrhönen. joka meidät siellä haki hen1sella. Pääsimme jo tutuksi tulleeseen huonee­seen, taisi olla talon paras ja suurin huone. tupaa lu-

64

kuunottamatta. t\ Joimme jatkaa syksyllä op~ttclcmaam­me elämää maalla. Poikkcsihan se toki omasta siilm1 astisesta clämästänune . .loul ukuu oli hyvin kylmä. Pi­hanpcrälk juostessakin piti pukculua lämpimiisl.i. Pu­helinlangat ulisival yöpakkasissa. se on jäänyt mielee­ni. )\iti vaikuni huolestuneelta ja ikävöi isää. kirjcidcn perusteella t~imä oli tosiasia. Lap~en iltarukous sisa­ruspetillä sai uuden jatkeen: '·siunaa ja varjele Suo­men urhoollisia sotilaita. Anna meille rauha."

Meihi oli 5 lasta Ja äitimme. yhteensä siis 6 hen­keä. Autossa meitä oli 13 Anrtolaan rul ijaa. Loput 7 ht:nkeä saivat katon päänsii päiille Aholaisesta. Heitä oli rouva Sainu1 Saarinen 2 tyttärensä, Kirstin ja Ker­tun kanssa. Hiim:n äitinsä vanha rouva Hänninen sekä hänen miniiinsii 2 laps~:nsa. Astanja Riston kanssa. Kai­].;illa meillä on crill~iin hyvät j(;l hauskat muistot siitä ajasta. jonka AnuoJassa vietimml.'. Jokelaiset liihtiviit loppiaisen aikoihin Satakuntaan. Ki.iyliön Kakkurin suol­le. lsälliimrne oli silloin rnäiiriiys olla Köyliön vara­vankilan solavan].;ileirillä toimessa ja hän halusi p~r­heensä sinne.

/\holaisen evakot lisääntyivät yhdellä hengeltä. kun "Hännisen pappa" eläkkeelle päästyään joulukuussa tuli perheensä pariin. He lähtivät pois i\nttolasta Köyliöön Porin suuren pommituksen aikoihin joskus tarnmi-hel­mikuussa 1940. Kirsti ja Kerttu Saarisella on paljon hauskoja muistoja.

Otteita kirjeistä tädeille Helsinkiin

9.10.1939 Olemme '\yt täällä Anltolassa. Täällä onkin oikein haus­kaa ja ai].;a kuluu niin ellei huomaakaan. Olemme tll­leet täällä ne lj ät tii viikkoa jo. Lapsia tiiiillii on ri ittii­rniin. 12 yhteensä. Luclielen ne: Lulu. Tcuvo. Kylli. Pentti. 1 rja ja 2 pakolaista Uuraasla. Pauli ja Raimo. ja sitten me 5 (Tcllu. Kylli. Eila. Terttu, Olavi) Olen ta­vallisesti Lulun kanssa, ].;oska hän on vanhin. 14 v. toiset ovat siitä nuorempia.

Kävimme eräänä päivänä kirkonkylässä kävellen ja oli siinä kävelemistä. 1 S km yhteensä edcqakaisin. Luon­to täällä on hyvin kaunista. vaaroja ja vuoria. Järveä ei tässä kylläkään ole aivan lähellä. mutta pieni Iampi kyl­läkin. Puolukoita oli Hiällä aika paljon ja me söimme sen mukaan. \feillä on ki1jat mukana niin. että luem­me JOka päivå Hiksyjämme. Olemme kuroneet sukkia itsellemme, kukin vuoroin (sellaisia. joita pidetään hiih­tokenkienkin kanssa). Nyr sitten piräisi käydä neulo­maan niitå _ja lapasia sotaviielle.

Onhan tiiållii toisinaan viihän koti-ikäväkin. mutta kun koettaa olla reipas _ja rauhallinen. niin kylläh~in se menee. Toivotlavasti tämä pian selviiiä j(;l rauha palai:-i kaikkialle maailmaan. toivotaan niin. Tiihkin lopetan­kin tämän kirjeen. Kirjoitan toisti.' lisi:iki. Tcrveisiii tiiäl­tä kaikilta Tl.'ilk Voikaa hyvin.

Tellervo

Syk~~vllä 1939 Kyllikki kirjoittaa tädeilleen mm.

Tääl lä on ollut hyvin hauskaa. Vietän päivän melkein kokonaan navetassa. Olen oppinut lypsämään. Äiti ja Tcl lu kysyy usein , että mitä siellä navetassa on oikein tekemistä. Minua naurattaa silloin, sillä onhan siellä tekemistä : syöttämistä ja juottamista ja korjailemista lehmien aluksia. Minulla on oma nimikkolehmä. Sen nimi on Kaunikki. Lypsän sen joka ilta ja pari muuta lehmää. Aarnu lypsylle en koskaan kerkcä, kun ne lyp­setään niin aikaisin. Täällä ol i 3 viikon vanha v<:~sikka, mutta se on jo teurasteuu. Sen nimi o li Söpö. Pidin paljon siitä ja rupesin melkein itkemään kun kuulin, että se tapcraan.

Aika on kulunut hyvin. Olemme käyneet puolukas­sa . On ollut hyvin kuivaa ni in, että kaivotkin ovat kui­vuneet. Tää llä on 5 kaivoa ihan kuivina. Koti-ikäväkin tuntuu toisinaan niin suuresti, mutta kun ajattelee, et­tei se muuta ole kuin lomamatka, niin se häipyy mie­lestä. Toivottavasti tämä aika menee pian ohi.

Miten Te sie llä voitte? Tähän lopetankin nyt tämän kirjeen. Terveisiä meiltä kaikilta. Voikaa hyvin.

Kyllikki.

25.12.1939 Selostus}ou/u!)·fa Täällä kävi Joulupukkikin. Ennen sitä kuusi oli tuotu sisään ja koristimme sitä kaikki lapset. Se oli hyvin kaunis siinä sciste~sään . Illalla lauloimme ··enkeli Tai­vaan .. " ym. lauluja. Tän~i aamuna kävimme joulukir­kossa. Meillä oli 2 hevosta. Ol i pureva pakkanen ja tuli siinä vähän kylmä reessä istuessa, kun matka oli pitkä ja kun menimme jään yli. Matka oli siirä taval­lista poikkeava, kun ei ollut aamuhämärä, vaan oli ai­van va loisaa. Kirkossa oli samoin erilaista kun ei oll ut juhlavalaist usta eikä ollut jouluku usta. Tämä Anttolan kirkko on muuten kaunis. Kun tulimme kirkosta odotti meitä herkullinen joulupöytä torttuinecn ja muine hcrk­kuineen. Ne maistuivatkin hyviltä, kun tul i sieltä kyl­mästä. Täällä onkin ollut kovia pakkasia, n. -20". On niin valoisaa, että illalla näkee ulkona aivan hyvin. 1 Jaus­kaaja onnellista Uutta Vuotta.

Tellervo

Otteet ovat Kyllikf..i. nykyisin Kunnas, ja Tellen•o Jo­kelaisen kirjeistä tädeilleen Eva ja :'vfarua Jokelaisel­le Helsinkiin. Ew.t-tiitimme on ne säilylfiinyt ja anta­nutjoitakin vuosia silfen kooltuina meille kullekin. Ker­tovatlwn ne pienen pätkän lapsen silmin nähtvnä ajasTa 50 vuolla sitten.

ILMARI KJlKKI

Kauppapuutarhat

Lappala Ilmari Kilkki harjoitti puutarha-ammattia 1940-luvun alusta, pa itsi sota-aikana 1944 jäi väliin, sen jälkeen aina vuoteen 1954, jolloin muutti pois paikkakunnal­ta. Varhaiskaalin viljely oli voimakkaassa kehityksen huipussa paik kakunnan viljelijöillä, niin myös Lappa­lan puutarhassa, pienessä määrässä myös vihanneksia ja kukkia. Keväinen taimikauppa oli merkittävää. Pu u­tarhaan kuului myös pieni hedelmi:itarha, jossa omia jalosteita. Puurarhassa oli pienehköjä uunilämmittci­siä kasvihuoneita ja lavatarha. \;[aatalouskerhoneuvo­jan innostarna harrastus vihannesviljclyyn oli merkit­tävää ainakin allekitjoittajalle. Heistä erikoisen mai­ninnan ansaitsee Hilja Leskinen, sittemmi n Korhonen .

Pyrhölä Taavett i Pyrhönen Pitkä lahdella harjoitti puutarha-am-111attia hyvin laajassa mitassa. Puutarhaan ku ului usei­ta kasvihuoncita, avomaan vihannesviljelyä, hedelmä­tarha seb hedelmäpuun taimi kauppa, joita hän jalosti itse. Kasvihuoneissa oli puulämmitys, niinsanotut ka-

naaliuunit Uunir oli rakennettu tiilistä ja kivistä huo­neiden seinustoille savukanaali , joka antoi lämpöä ta­saisesti kylmänä aikana. Näissä huoneissa kasvatettiin taimet, kurkut ja tomaatit. Avomaalla kasvoi varhais­vihanncksia. Varhaiskaali ol i pitäjän erikoisalana kau­an aikaa. Puutarha tuotti vihanneksia jo sotaa edeltä­vällä aja !Ia. Hänellä ol i kylän ensimmäinen henkilö­auto, jolla hän teki markkinointimatkoja !\1ikkeliin, Pick­siimäelle, Varka uteen ja Savonlinnaan . Esimerkk ihen­kilönä Taavetti Pyrhönen ol i kylän puutarhavilje lyn ke­hityksen innostajana hyvin huomattava "persoona"' .

Kylällä kehitykseen vaikuttava tarina. K<n:iaa laidun­netti in metsiilaitume ll a. Maitten rajoi ll a oli pLtiset raja-aidat ja portit tai veräjät teitlen kohdalla karjan kulkua estämässä. \1 aanrie kylän periitä oli yli kym­menen kilometriä Anuolan kirkonkylälle ja portteja oli II kappaletta väli !lä, joten matkanreko kiivi hankalak­si. Portinavaaja oli tarpeellinen. Siihen kelpasi aivan nuori nopea jaloistaan. heiltähän ~e kävi juosten, joten matka joutui. Kolmekymmenluvun puolivälin jälkeen alkoi tapahtua. Yön p imt:än aikaan portteja särkyi epi:i­tavallisc~n tapaan, jokin oli niitä vain kaatanut, ajanut yli p särkenyt samalla. Tietenkin sitH ihmeteltiin ja pa-

65

Varhaiskaaliviljelys Tiusasella 1950-luvul/a. Kuvassa Olavi Tiusanen.

heksuttiin, ketään tuskin syytettiin. Useimmilla lienee ollut omat epäilynsä teon tekijästä. Portit hävisivät sit­ten aikanaan kaikki kylän maantieltä. 1950-luvun al­kuvuosina Taaveti lla oli näitä jalostamiaan päärynä- ja omenapuitaan kaupattavana. Ennakkosopimuksien pe­rusteella minä alleki1joittanut sekä Taavetti läksimme kauppamatkoille eri pitäjiin puuntaimet kyydissä mu­kana. Yövyimme taloissa, ta1josimme istutuspalvelu­amme ja kun kauppoja tuli, istutettiin taimet samalla maahan.

Peltola Olavi Tiusanen harrasti laajamittaista puutarhatoimin­taa kotonaan 1940-1950-luvulla vierasta työvoimaa apu­naan käyttäen. Kasvihuoneet oli varustettu keskusläm­mityksellä polttoaineena halot.

Päiväranta Kalle ja Toini Pohjalainen omistajina. Vihannesvilje­lyn yrittäjinä he toimivat 1940-1950. i\ninkaanlahden rannalla oli ihanteellinen varhaisvihanneksien viljely­paikka. Apunaan heillä oli omat lapset. Tuotteiden mark­kinointi tapahtui Mikkelin torilla.

66

ANJA TIUSANEN

Puutarhaviljelyä

Nykyajan sanonnan mukaan "sivuelinkeinoja'' pitäisi olla maatiloilla, jotta ne olisivat elinkelpoisia. Tämä oli huomioitu Pitkälahden Liimattalan tilalla (nykyi­sin Peltola) heti sotavuosien jälkeen, jolloin oma yri­tys oli tiilenteko omassa rannassa.

Maamieskoulun käytyään vuonna 1947 Olavi Tiu­sanen aloitti puutarhayrityksen, mihin kuului avomaa­ja lasinalainen viljely. Kesällä kaksi kasvihuonetta tuot­tivat kurkkua ja tomaattia. jotka markkinoitiin \!likke­liin. Joulu- ja pääsiäisaika olivat kukkamyynnin aikaa. Nämä markkinoitiin etupäässä torilla. Kevätkes~i oli tai­mimyyntiä; vihannesten ja kukkien taimia myytiin Hi­hipitäj iin ja varhaiskaalia viljeltiin kotipellossa.

~äitä pienimuotoisia puutarhayrityksiä oli Pitkiilah­della kolme. Puutarhanäyttelypäiv~in~i myös maaherra Alpo Lumme vieraili Tiusasen Puutarhalla.

Myöhemmin myös Pohjalaiset Pitkälahden tien lai­dassa ja Auviset Ahvenlammilla harjoittivat puutarha­viljelyii ja markkinoivat tuotteensa Mikkeliin.

Tiusasen kasvi huoneet.

Tiusasen tiilitehtaan rakennelmia.

Taaverri Pyrh6ne11 tomaattihuoneessaan 1940-luvulla. Kuva: Leo Aro. Kuvan omistaa Taimi Pyrhönen.

TEUVO PYRHÖNEN

Teuvon kertomuksia isänsä puutarhalta

Taavetin kasvihuoneessa kasvatett iin kurkkua , tomaat­tia ja iiitienpäiväksi ruusuj a, gladio luksia, tulppaaneja ja hyasintteja. Talvella kudotriin olkimatot kasvihuo­neiden peitoksi .

Parhaan lopputuloksen Taavetti sai varhai skaalilla, johon tehtiin itse taimel.

Markkinoille tuotteet kuljettivat Kinoniemestä Mik­keliin Lappeenrannan laivat Tähti ja Turisti. Satamasta hcvosajurit toimittivat ne junaan Varkauteen osuusliik­kei llc ja torille.

Sodan aikana Taavetti kävi omenakaupalla Ro­vaniemen, Kajaanin ja Oulun markkinoilla. Veri veti sinne, vaikka ei se kovin kannattavaa o llutkaan, koska omenat ostettiin osaksi naapureilta ja kuljetuskustan­nukset veivät myös osansa.

Vapaussotaan Taavetti oli lähtenyt Otavan opisto!-ra.

Hän ei ollut rintamalla viime sodassa ikänsä puo­lesta, mutta hän o li kodinturvajoukoissa siltavahtina Vää­tämässki. jossa myöskin Teuvo kävi isäänsä tuuraamas-sa.

Puutarhurin koulutusta hän oli saanut Otavan opis­tossa ja lisäkoulutusta oman puutarhan perustamisesta h~in sai Aarni J Hukkiselta Hovista sekä Uisäkoski­yhtiöi Itä.

Keväällä 1929 hän haki helsinki läiseltä kangaskaup­piaalta Ilmari Helanderilta puutarhurin paikkaa \ehti-ilmoituksen perusteella. Puutarha sijaitsi Keravalla Tu usu lan pääl lystöopiston naapurina olleella huvilal­la, jota käytetti in Helsingin Ii ikkeen henki lökunnan vir­kistys- ja lomakotina . Sadasta hakijasta hän tu li vali­tuksi - niin, ett~i on sitä jo silloin ollut työpaikoista kova kysyntä.

Kasvi huoneet Taavetti oli perustanut 1935-1936.

TATMl PARNÄi~EN (O.S. PYRHÖNEN)

Kasvihuone- ja kaali­viljelmät Pyrhölässä

Pitkälahden Pyrhölän tilalla oli Taavetti Pyrhösen kas­vi huone- ja kaaliviljelmät. Kasvihuoneita oli kolme: yks i tomaattihuone, joka oli melko kookas, ja kaksi kurk­kuhuonetta, nekin jokseenkin kookkaita.

Kasvihuoneet olivat Taavclli Pyrhösen itse rakenta­mia 1930-luvulla. "'e olivat puilla lämmitettäviä ja niissä ol i tulipesä oven puoleisessa päässä. Tiilestä muuratut savukanavat kulkivat huoneen mole mpia sivuja pitk in toisessa päässä olevaan savupi ippuun, !Hmmittäen sa­ma lla huoneen ja lavoilla olevan mullan. jossa taimet aluksi kasvatettiin .

Uimmitys aloitettiin helmikuussa. Se vaati paljon työtä ja huolellisuutta. Istutusajan joutuessa apulaisia­kin oli kylältäkin pari kolme tyttöä. Koulujen loputtua me "talon omat nuoret" olimme apulaisina.

Kasvukauden alussa kasvatettiin taimia, sekä omaan tarpeeseen että myyntiin. Mm. tupakantaimet olivat sota-aikana erityisen kysyttyjä. Taimikasvatuksen j~il­keen kasvihuoneissa kasvatettiin lähinnä tOmaattia ja kurkkua .

Kurkkuhuoneiden ikkunat savettiin aina tarpeen vaa­tiessa. ettei aurinko polttanut kurkkuja. Kastelu, suih­kuttaminen, oli erittäin tärkeää. Sitii ei saanut koskaan unohtaa - ei sunnuntainakaan .

Tomaattihuoneessa ei ollut yhtä paljon huolta, mutta ne oli pidettävä "vark aista" puhtaanaja kastelua nekin vaativat, mutta ikkunoita ei tarvinnut saveta.

Kaa lit istutettiin lä hipe llol le. Kaa lit ol ivat hihinnä kupukaaleja . multa kukkakaaliakin oli.

Sora-aikana kaalien menekki oli taattu. Vaasaan saak­ka tilattiin suuria määri ä kupuj a. Ainakin kerran vii­kossa meillä oli kova pakkausl.ouhu, joka kesti usein yli puolenyön.

Kuorma vietiin usein hevosella Anttolan kirkolle lai­vaan edelleen toimitettavaksi . .:Vlonta kertaa vietiin myös linja-autoon pienempiä kuormia.

Mikkelin torille toimitelliin säännöll isesti tavaraa vakituise lle myyjälle. Joskus menimme itse torimyy­jiksi. Aamul la neljältä lähdett iin pyörillä . Silloin ei ol­lu t nykyisiä asfalttiteitii. vaan Visulahden kautta kul­keva sorati e.

Mikke lin satamaan piti joulua kahdeksaksi tavaro i­ta vastaanottamaan ja torille kulj ettamaan. Kahteentoista mennessä tavarat oli myyty ja toriaika päättyi . Sitten alkoi kotimatka-taas pyöri ll ä. VälilW istuttiin tien var­rella kive llä ja syötiin eväitä. Oltiin tosiväsyneitä ko­tiin päästyämme. Loppupäivä le,·ättiin ja sitten taas aloi­telliin samat touhu!.

Useasti ajoin näitä kuormia Anttolan kirkolle ja muis­Lan , mikä vastus oli nii stä yhdeksästä portista, jotka olivat esteenä tiellä ja aina o li kiire. Ei niitä aina tullut sulj ettua, kunhan pääsi hevosen ja kuorman kanssa Wpi.

Tätii touhua riitti koko kesäksi. Kiirettä piti ja mi­nusta oli mukavaa.

67

KAlKO NOPONE:"

Lapsuuteni Varpaniemessä ja Kauraharjussa

\'laaseudulla liene~ aina ollut varsin yleistä, että van­hin perheen pojista jäi kotitilaa pit~imään ja nuore-m­mille pyrittiin lwnkkimaan talot muualta. Näin mcne­teltiin myös 1900-luvun alussa. kun llannon tilan po­jat olivat varttuncct siihen ikään. cllä omat pcrhcct olivat perusteilla. Viiden lapsen sisarusparvesta veljeksiä oli kolme Vanhin Ollo jäi kotitaloa pitämään. nuoremmille hankittiin omat tilat. Oskarilie löytyi tila Juva !ta ja Jal­marilie Varpaniemi v. 1901 aivan kirkonkylän liepeil­tii. Sisaret lida ja Fredriikb avioituivar myöhemmin ja muuttivat rnuuallc. Jalmar löysi nuorikokseen Lam­pisen Matildan Ylivedcltä ja heille syntyi kuusi lasta ikäjärjestyksessä Toivo, Aadi. Sulo, Esteri. Aino ja Veik­ko.

Jalmarilla ja \ilatildalla ei ollut mahdollisuutta ra­kentaa kaikkien lastensa tulevaisuutta Varpuniemen ti­lan varaan. He olivat edistyksellisi~i ja luottivat koulu­tLikscn antamiin mahdollisuuksiin. Toivo kävi kansan­opiston, i\adi maamieskoulun ja Esteri puutarhaopis­ton. Aino meni kansanopistoon. Sulo suuntaasi tiensä seminaariin ja Veikko laitettiin opintielle Mikkdin Ly­seoon. Toivoa ju Aadia lukuunottamatta muiuen lasten riet johrivatkin kotipitäjän ulkopuolelle.

Varpaniemen tilalle jiii kaksi vanhinta. Näistä Toi­vo löysi nuorikokseen Takkuunicmcstä .\1utasen Oton ja Roosan nuoremman tyttären Tildan ja Aadi naapuri­pit~ijHst~ Väätåmöisen Toinin. Tila oli sen verran suu­ri. että katsottiin sen dättiivän kahta perhettä. Tilan ra­kennukset olivat ajalle tyypilliset. llirsinen pääraken­nus sisälsi ison tuvan. keittiön sekä vieras- ja makuu­kammarit. Pihapiirissä sijaitsivat kaksi hirsistä aittara­kennusta, kivestä rakennettu navetta. puuliiteri ja hir­sincn savusauna. Riihi sijaitsi hieman kauempana.

Elettiin 1 ~:130-lukua. Pellot, metsä ja karja antoivat hyvinvoinnin ja perheet kasvoivat.

L'hkaavat pilvet olivat nousemassa idästä. Syksyllä 1939 alkoi talvisota, joka vaati uhrinsa myös Varpa­nicmen sisarusparvcsta. Rintamalle lähti kolme veljestä, mutta sodan päätyttyä heistä palasi vain kaksi. Nuorin Veikko. joka juuri ennen sodan puhkeamista oli val­mistllnut tuomariksi, kaatui Tolvajärvellä partiossa ol­lessaan talvella 1940. Tämä oli suvulle kova isku. Vanhin veljeksistä Toivo halusi myös rintamalle, mutta ei sin­ne jalkavammansa takia päässyt. [sänmaansa hyväksi hänkin halusi osansa tehdä ja toimi Annolan suojelus­kunnan paikallispäällikkönä koko sodan ajan. Muistan hyvin, kun me Seppo-veljeni kanssa usein vierailim­me isän työpaikalla suojeluskunnan paikallistoimistossa Koivulassa. Tutuiksi tulivat mm. konstaapeli Juho Ve­näläinen ja liikemies Aukusti Kontio, jotka meit~i ju­tuttivat ja kyselivät erikoisesti havaintojamme vihol­lislentokoneista. Työ ei ollut isälle helppoa. Viestit rin­tamalta olivat surullisia. Pienen pitäjän miehistä kaa-

6S

tui sotien aikana kohtuuttoman suuri m~Hirn. [sån toi­meen kuului myös rintamakarkureiden etsiminen ja pa­lauttaminen. Hän saikin kuulla kritiikkiä siitä, ettei itse akri ivisesri osallistunut sotaan.

Sodan päätyttyä moner isänmaallisesti ajattelevat näkivät Suomen tulevaisuuden epåvarmana. 1\iiin niiki tilanteen myös iså. Hiin osallistui as~kiitkcntiiiin, jo~ta sai sitten aikanaan asian paljastuttua ~.:hdollisi:n tuo­mion. Moraalisesti teko oli hyväksyttävä. Se ]Krustui syvään huoleen isiinmaan kohtalosta ja oikeuteen puo­lustaa its~n~iisyyttä SL'n malu.lollisi:sti vaarantucssa.

Sota toi myö~ Varpanicmeen Karjalan siirtolaisia. Ongelmia ei ollut. lsiintäväki ja asuteltavat sopeutui­vat tilanteeseen hyvin. Syntyi ystävyyssuhteet joita yl­liipidcttiin sodan jälkeenkin useita vuosia mm. LiulUi­hin Joutsenon Korvenkylässä. Myös l.iehuaan rnuutta­neisiin Honkasiin ja Nuijiin syntyi nopeasti ystävälli­set ja luontevat naapurisuhteel.

Oli selvää. että miesten rintamalla olo vaikeutti suu­ri:sti tilan töitä. :\aiset joutuivat lujille. He vastasivat paitsi tilanhoidosta. myös nopeasti kasvaneiden lapsi­katraidcn kasvatuksesta. Tietysti isä auttoi sen minkä virkatyöltään ennätti. \1yöskin me lapset osallistuim­me voinrimme mukaan talon töihin jo pienestä pitäen. Eräs. useimmiten mieluisa työ, oli kesäaikaan lehmien haku metsästä. !\ itoja oli vain ti Jan rajoilla, joten karja pääsi etenemään päivän mittaan melko kauaskin. Mat­kaan lähdettiin jo aikaisin iltapäivälW. Kellokasta kuun­neltiin, huhuiltiin ja taas jatkettiin matkaa. Useimmi­ten lehmät löytyivät ja ne ajettiin ka~japihaan. Lypsyn aikaan meitä tarvittiin kärpästen hätistelijöinä ja illal­la separaattorin kiertovuoroista pidettiin tarkkaa huol­ta.

Erikoisesti muistiini ovat j~iäneet iltapuhteet Valoa pimeinä aikoina saatiin päreistä, karbidi- ja öljylam­puista sekä kynttilöistii. Sota-aikaan ikkunat peitettiin pimennysverhoilla. Askareita oli monia. Naisväki neuloi, kehräsi ja kutoi. Miehet valmistivat mm. rckiä ja mui­ta tarvekaluja. Siinä me lapsetkin saimme työharjoit­telua. Tieto ja taito siirtyi luontevasti "isältä pojalle''.

Kylämatkoista miekcni ovat jääneet vierailut Kalle-enon viljelemälle äidin kotitilalle Tak kuuniemecn ja Iida-t~idin luo Vanttiin. Kesällä matkat tehtiin kei­nuvilla kiesei!Hi ja talvella rekipelillä. Naapuriniemes­sä sijainnut ruustinna Alina Hakasen kesäpaikka oli meille lapsille myös miduinen vierailukohde. Pyhäkou­lua käytiin naapuritaloissa. Sitä pitivät emännät Selma Kilkki ja Helmi Tiusanen.

Lapsuudeslani on jäänyt muistiin joitakin persoo­nallisuuksia. Eräs sellainen oli Abcl Penttinen. Hän asui Varpanicmen tilaan kuuluvassa \1äkrämäen torpassa. Olot olivat vaatimallomat. Meidän lasten tehtävänä oli aikoina, jolloin talon töissä tarvittiin lisätyövoimaa, käy-

dä pyytämässä torpparia apuun. Aina saimme miellyt­tävän kohtel unAbelilta ja hänen vaimoltaan lidalta. Abel oli töissään ahkera ja luonteeltaan vaatimaton. Käyrä­vartinen piipunnysä savusi suupielessä.

Toinen mieleeni jäänyt henkilö oli Harvion rannal­la asunut Yrjö Pohjalainen. H~in oli vam mauttanut jal­kansa Viron vapaussodassa ja liikkui vaivalloisesti suo­raksi jääneestä ja lastaan johtuen. Yrjö rakenteli kaivoihin pu usta vesipumppuja ja avusti naapureita karjan teu­rastukscssa. Luontee ltaan tämii mökk ilä inen oli lmu­moria puheessaan vi lj e levä.

Sodan päätyttyä päättivät is~ini ja äitini rakentaa oman talon viereiselle luonnonkauniille Kauraharjun niemelle. Talo valmistui v. 1945. Seinät tehtiin hirrestä ja talo katettiin päreillä. Kirvesmiehinä olivat Liimataisen vel­jekset ja Juho Väänä nen. Kone liiste iden höyläämistä varten rakennettiin paikan päällä. Varpaniemestä siir­rettiin navetaksi toinen hirsinen aittarakcnn us. Saunan rakensi hirrestä Montosen Oskari, Kinoniemen Taavetti avusti aitan rakentamisessa ja pihap iiriä täydennettiin myöhemmin ti ilistä rakennetul la navetalla ja ladolla. i\'avetan muurasi Kohvakka ja puutyöt teki Eevett Lii­mata isen kirvcsmiesporukka. Ladon rakensivat aina avu liaat naapurit Arvi Auvinen ja Matti Pulkkinen.

Vuonna 1956 jaettiin Varpaniemen tila kahteen osaan. t:: rilliset ti lat sov ittiin siten , ett ~i Vehkamäki tuli Aadi-sedällc ja Mäkri:imäki isäl le.

Isä oli paljon mukana Anttolan kunnan luottamus­tehtävissä. Kunnanhallituksen puhee~johtajana hän toimi pa rinkymmenen vuoden ajan aina 1960-luvulle saak­ka. Isii ei kuulunut mihinkään puolueeseen ja ehkii osaksi siitä syystä hän nautti ehdotonta luottamusta kaiki lta tahoilta.

Aikaa isä joutui käyttämään luottamustehtäviin pal­jon. Tilan työt piti myös hoitaa. Teitä piti tehdä ja lisää peltoalaa raivata. Koti töissä äiti joutui luji lle. Hämmäs­tyttävän paljon hennosta varresta löytyi sitkeyttä ja voi­maa, emmekä me ko lme poikaa aina olleet mitään hel­posti kasvatettavia. Sekä isän että äidin kasvatusperi­aatteissa painottuivai ahkeruus, velvoll isuudentuntoja rehellisyys. Aidille ei juuri aikaa jäänyt mieluisten har­rastusten pariin . Siksipä olikin ilahduttavaa, että hän eläkepäivinään pääsi nauttimaan hänelle rakkaasta ku­dontatyöstä Anttolan kirkonkylän vanhalla kansakou­lul la. Isän mieluisiin harrastuksiin kuului kansanperin­teen tallentamincn , sen jälkeen kun hän oli jättänyt kun­nan luottamustehtävät. Lukuisat olivat ne kirjoitukset. jotka hän lähetti Kansallismuseon käyttöön.

Meidän poikien urheiluharrastus sai alkunsa 1940-lu­vun lopulla. Sen ehdoton sytyttäjä oli Anuo lan su uri poika, Hämytsaaren isäntä Eero Kolehmainen. Hänen ensimmäinen suurkilpailuvoittonsa Pu ijon 50 km:!Hi v. 1947 sekii muut menestykset tek ivät meihin poikasiin lähtemättömän va ikutuksen. Saimaan hiihdot veti kan­saa Patalahtcen. Eeron ja muiden anttola laisten hiihtä­jien menestystä seurattiin. Eeron olympiahopeamitali Oslon 50 km:ll ä v. 1952 oli ikimuistettava.

Kaikki ne ajat, jotka talon töilHi ja koululta liikeni­vät, urheiltiin. Urheilukenttänä toimi aluksi piha. Myö­hemmin rakennettiin suorituspaikat omin avuin Kau­rahcujuun. Sulo-sedän meil le lahjoittama jalkapallo oli

Nuorisoa y hdessä upeaa maisemaa ihailernassa.

oikea aarre. Kyytiä pallolle anto ivat vclj ieni Sepon ja Veikon sekä itseni lisäksi serkkupojat Ma rtti ja Arvi. Pikirihmalla kursittuna pallo kesti käsitte lyämme vuo­sia ja nahan kuluttua ohuemmaksi käytimme sitä vie lä lentopallona. Tiusasen Tanen lahjoittamalla 4 kg:n kuu­lalla kymmenoteltiin ja talvella pidettiin kilpailuja omalla ladulla lähes joka sunnuntai. Samanlainen urheiluin­nostus tuntui vallanneen koko pitäjän. Ki lpailuissa käy­tiin naapurikylissä .Hauhalassa. Saukonsalossa ja Kok­kosenlahdella. Kentät olivat luonnonkenttiä. Sell ainen oli Pitkälahdellakin Viljam Venäläisen maalla. Kirkon­kylän urheilukentän va lmistuminen v. 1954 lisäsi in­nostusta. Yleisurheilukilpailuja p idettiin viikoittain. Seuraottelut yleisurheilussa käynnistyivät Ri stiinan Urhei lijoita ja Puumalan Viriä vastaan . Pesäpallohar­rastus e lpyi. Ottelu ukkomiehet-poikamiehet ol i kesän odotettu tapahtuma.

Kävin koulua Mikkelissä ja asuin myös siellä. Omat harrastukseni suuntautuivat viikonloppuisin paljolti kir­konkylään. Partio ol i urheilun li säksi yksi näistä toi­minnoista. Kotona asuneet veljeni Seppo ja Veikko ovat omalta osaltaan korostaneet sitä merkitystä, mikä hei­dän nuoru udessaan ol i pitkälahtelaisten nuorten yhtei­sissä kokoonturn isissa. Raittiusseura, nuorisoseura ja maaseudun nuoret ovat antaneet omien yhdistystensä puitteissa heille mahdollisuuden yhteisiin kokoonh1misiin ja henkisten voimavarojen kasvattamiseen.

69

MAIRE TURUNEl\ (O.S. KILKKI)

Oratinniemen ja Aninkaanrannan asutus

Perimätiedon mukaan Oratinniemen ensimmäinen asu­mus olisi ollut Seilanmäeltä si irretty savutupa. Kirkon­kitja kertoo . että Otto Viljam Kilkki muutti .luvatta ja vihittiin av ioliittoon 1874 Heta Myyryläisen kanssa. Jkiätyään leskeksi hän solmi toisen avioliiton Miina Poh­jalctisen kanssa. Kaikkiaan heille syntyi kymmenen lasta, joista kCJhdcksan vmttui aikuisikää n. Otto Kilkin tie­delliin t<.1iminccn myös kirkon iskintänki.

lläncn jälkeensä pojista vanhin Mikko jäi talon pi­toa jatkamaan ja naimattomat sisaret Emma ja Riikka jäivätmyös ajan tavan mukaan kotitilal!een. Mikon avi­oiduttua Selma Pöntisen kanssa heille syntyi kuusi lasta, joista nuorin poika .Yiauno hoitaa edelleen tilaa vai­monsa Eilan o.s. i\ holainen kanssa. II ei llä on kaksi lasta. Marja-Leena ja Kari. Karjaa ei tilalla enää ole, vain metsää vi ljellään.

Tämän luonnonkauniin niemen kupeessa ovat asu­neet ja omi~taneet mökin Alina ja Yrjö Pohjalainen, joka tunnettiin kaivon paikan katsojana ja pumppumes­tarina. '\'ykyisin paikan omistaa heidän kasvattipoikansa Martti Ta likka.

Viereisen lahden poukamaan rakensi Juho Puhak­ka. vaimonsa Hildan kanssa oman tupansa. Juho oli parrunveistäjä ja lotjanrakentaja. Mo lem mis paikoissa hmjoitettiin yhden lehmän katjataloutta, ajantavan mu­kaCJn. Juhanpo ika Sulo Puhakka perheineen omistaa paikan edelleen.

Kotkatsaaren niemeen rakennetussa mökissä asui­vat Albin Teitlinen ja vaimonsa Manta . joka oli Mikko Kilkin si~ar. Manta tunnettiin laajalti erinomaisena pi­tojen laittaj<ma. Myöhemmin paikka on ollut kesäasun­tona.

1\ykyisin paikan omistavat Matti ja Kaari na Vää­nänen o.s. Kilkki. Aninkaanrannan as ukkaista kaikki ovat harjoiuaneet pienimuotoista maa- ja ka~jatalout­ta. Näistä Kalle ja Toini Pohjalainen oli,·at lis~iksi eri­koistuneet kasvihuone- ja vihannesviljelyyn ja kävivät torikauppaa Mikkelissä. li eidän jälkeensä tilaa ei ole orni::;tajien taho lta viljelty. Sitä asuu tytär Irja Pohjo­lainen , hänen sisarensa Ritva asuu Mikkelissä.

Rahinicmeä i\lviina-vaimonsa kanssa asunut Hjal­mar Pulkk inen tunnettiin tervahöyryn kapteenina. kul­jettaen puutavara lasteja aina Viipuria myö ten. Maata­loutta heidä n jä lkeensä jatkoivat heidän poikansa Taa­Yi, vaimonsa Sannan. o.s. Siiskonen 1-.anssa. Sanna asuu edelleen tilalla poikansa Joukon kanssa. Hek in ovat äs­kertäin luopuneet karjanpidosta.

Hilda ja Vi ljam Väätämöisen, joka myö::; oli lotja­miehenä elantoaperheel leen tienannut. paikka on ke­säasuntona. Sen omistaa tytär Ttja Sa lo perheineen.

Lemetin ti lan omistaj ien Vihtori ja Mari !\oposen kuoltua lapsettomina tila siirtyi 1950- luvulla asutus­käyttöön. Siihen muutti Juval ta Oskari Paavilainen per-

70

heineen. Hänen pojistaan \1atti ja Martti (vaimonsa Saa­ran kanssa) omistavat ja asuvat ti Jaa. mutta eivät enää viljele sitä.

Samoin Juvalta muuttanut Nestori Turunen sai l.e­metin tilasta kauniin ranta-alueen ja rakensi siihen per­heineen asu muksensa. Myös täällä on harjoitettu pie­nimuoto ista maataloutta ja mansikan vi ljelyä. Paikalla asuu edelleen Mauno Turunen ja vaimo Maire, o.s. Kilk­ki.

Lamnastin- ja kahden Rauanlammen välisellä kan­naksella sijaitseva Saitun ti la on pu hekielessä saanut nimen Soittu. Tila on alunperin Harappalan tilasta loh­kollu . kuten Oratinniemi. Talon aikaisempia omistajia tiedetään olleen: Ollikainen, Vihtori Noponen ja Adam Piekäinen. jo lta Kalle ja Hilma Siiskonen ostivat sen v. 1935. lieidän poikansa Aimo omistaa tilan edelleen ja kasvaltaa lihakarjaa .

Lammen taustalla olevassa "Sickcrin'' mökissii ovat asuneet Matti ja hänen poikansa Viljam Karppinen ja vaimo Hilda. Sittemmin paikan omisti Reino Ollikai­nen. Nykyisin paikan omistaa Raake l Nousiainen.

LampinäAymä Pitkä/ahde/ra.

Perinneruoka

Tab,en varalle Savolainen ruoka on kaulla aikojen perustunut rui~lei­pHiin. kalaan. sian lihaan, perunaan ja nauriiseen. Ruo­katalous on pohjautunut ornavaraisuuteen, vain suola ja luli tikul ~)n ostctlu. \ •1austeena on oilur rasva. joka on irrotlanut makua ineet ruoka-aineista .

Ruokaa varasloitiin aittoi hin ja ke llare ihin talon koon. vaurauden ja \äcn mukaan. Jo keväällä alkoi kalojen. \·oin ja piimän tai kokke lin varasto inti. Syksyllii poi­mitt iin puolukh:aa saaveittain vara~won. Myös muslik­kaa sä ilörtiin, murta puolukka oli tärkein. Lihaa suo­lattii n koko talven varalle heti :;yyskylmicn tultua. jol ­loin tcurasrukset olivat. Kaikki eWimcn ruhon os<ll käy­tetti in tarkoin ja lopusta. mikä ei ravinnoksi kelvan­nut, ke itetti in saippuaa . Suolakalaksi kiivivät: lahna. sä rki. muikku . ha uki ja siika. Kapaka!aksi kuivall iin hau kea ja ahn~ n ia ja joskus myös särkiä. Kapakala­paisti ja -ke itto ol ivat hyv in tava lli sia talviruokia .

Ruokavar~:~stoja pyrittiin kiiyltämään tietyn kalente­rin mukaan, niiin varmistelliin , ~Ltä :särvintä riitti ym­päri vuoden. :'\iinpki sanoniinkin: ' 'Paavalina piti kar­jan rehun olla puoli:;sa ja isiinnkin kok)Jnia.'· Lähes kaik­kialla tehtiin samantyyppisiä ruokia tictyiksi merkki­päiviksi: "Pyy Pirkkona. kana Kai sana, koppelo köyri­nä. apposet advcntlina. lohko loppiaisna, pässinpotka Paaval ina, siankynttä kynttcl inä, lapa luura laskia isena."' Samoin ruokataloustyöt pyritt iin suorirta maa n tietty­jen pi.ii vien mukaan. "V1ikkeliltä akar sisäl le ja nauriit kuoppaan." Siinäpii talven portti .

.\tlikkc 1 isunnumai ja köyri nl ivatkin syyspuolen mer­killäv irnpiä pyhiä. :'\iitä juhlistettii n tuoreest~:~ lihasta ke itety ll ä sopal la. Mikkellksi teurastettiin yleensii lam­masvuona ja siitä keitettiin lammaskaali, johon lam­paan suo lista tehti in myvyiksi jauhomakkaroita. K~:~a ­link'h ticn päällä paistctriin nhrarieskoja ja jälkiru uak­si, jo sitä yleensä oli, ta rjotti in puolukkavdliä, jonka makeus saat iin ru isjauhoja imellyttäen. Jos makeutta e i ol lut tarpeeksi . ta ~jotti in lisänä sokerilla mausteitua maitoa, nä in säästetti in sokeria.

Nauris on ollut tiirkein ja kauimmin viljelty kasvi s kask ivilje lyn aikana. Savoluisct t <.~is ivat nauriin kii~it ­telyn ja sitä syötiin ~:~ina jouluu n saakka päivittäin. Nau­rishaudikkaita t~ujottiin jopa vicraalk h~ti. kun hän wli kylään. "\"iitä keitdtiin suuri vasullinen ja syötiin kyl ­mänä apposten kanssa tai sellaisenaan. Myös uuni ssa arinalla tai tuhkassa ne kypsyivät maukkaibi ns. pais­rikkaiksi .

Nauriist~:~ valmistettiin muhcnnosta, laatikoita, puuroa, velliä, kukkoja ja paistia .Yhdessä sianlihan kanssa . Her­ku llista se oli jiiltcttynä sell aisenaan.

Savolainen teki kukon, vaiHei täytteeksi olisi ollut muuta kuin suolaa ja lunta . Kalakukko muikuista. ah­venista. matccsta tai muista ka loisra oli suurinta herk­kua ja pyyntiaikaan lähes päivittäistä ruokaa. Kukko

syntyi myös Jantusta. perunasta. nauriista. pelki:istä li­hasta. ryyneistä tai mm:i oista , e::;im. mustikoisla rh. rät­tii nä. Yksi nkertaistettu kukkomal li oli pala- 1. kuppi­kukko. Se tehtiin pikkukaloista tai ka lanpäistä ja :;ia n­lihasta j ~:~ vuoralli in joko taik inal la tai papcrikanne lla. Pawk ukkoa syöti in perunoiden kera ja kyl mänä leivän piiiillii vuin h1rv ikk~cna.

Leipää leivottiin joka viikko Leivinuuni Himpesi p~iiv i tt~iin ja :;i cilii kypsyi iltasrun­ka maukkaabi ja mehukkaabi . Uuniruuat ovatk in tyy­pi ll isiä savolaisia herkkuja. Fri l ais~t laatikot ja läm­mirökset sekii ns. kastikupit (paisti kuppi). joissa leipä­pa laa kastett iin olivat iltasruokaa . .Joskus paistett iin makk~:~roita . joko ryyn i- tai v~rimakkaroita herkuksi. \ ·e syöti in :;dlai:;cnaan tai pienen vo inokarcen kanssa. ~akkl:lroita vakltiin \1artt ina ja säilytettiin aitassa jää­tyncinii kL·viiäs~cn. jo:s riitti .

Lehmät lypsiviil vain kevätkesä llä ja kesä!Hi. joku saaloi lypsäii jouluun saakka. Maito kuoriniin Jll ker­ma kirnultiin voiksi. joka ~ä i löttiin puukorvoihin tal­veksi tai osa myyti in. Voi oli yleensä melko suolaista. jopa niin suo laista ... crtci sitä raaskinut omalla puu­kolla otlaa." Kurri pii mitelt iin kokkeliksi ja sitii ~yö­tiin ruisleivän ke ra. Kirn upi imlili säi lötti in myi.is koko kesän aj an. Sen happamuutta t~:~s~:~t ti in lisiiämällä sen joukkoon veträ ja myös kokke lia, jolloin sitii kutsutti in kokkel ipiimäksi.

Ruiskipä kuului joka aterialle p sitki leivottiin joka vii kko suuri saavillinen. Leipä~i s~iilytcttiin jopa pari viikkoa aitassa wi vi lj al~:~arissa ennenkuin sitä tarjot­tiin . Näin kat:>otti in leivån riitt ii v~in paremmin. Erilai­sia rieskoja tehtiin myös sckii sd:akipiä.

(Edell äoleva Perinneruoka-artikkeli pohjautuu koti­talousopettaja Rai.ia Hclis1ön csitelmään Suomen Kan­sanvalistusseuran pcrinncseminaat·issa Pieksämäellä. Artikkelin kuvaamat pcl'inneruoat ja niiden valmis­tustavat ovat tuttuja myös Anttolan Pitkälahden ky­lästä)

71

Metsästysseurat Vi isikymmenluvulla tapahtui Anuolan metsästysolois­sa ja tavoissa ratkaiseva muutos. Oravan ja kanalintu­jen metsästys menetti merkityksensä. Pi isamin ja Ke­tun raurapyyntiä harrastettiin. Ehkä ahkerin oli Ylive­dellä Albin Tiusanen , jonka yhden ta lven saa lis oli 16 kettua. Joka kylältä löy tyi taitaj ia. Armas Mantonen saaristossa. Veikko Penttinen Hauhalasta, Eemil Kor­honen ja Arvi Kontio Nurholasta, Sulo Parkkinen Ruo­kolasta, Pentti Vesalainen ja Veikko Kontinen nykyi­sen Pitkälahden erämiesten alueelta ja monia muita.

Anttola ku ului Mikkelin, Ristiinan ja Anttolan Riis­tanhoitoyhdistykseen. Vuonna 1954 Pekka Pirskanen val itti in yhdistyksen johtokuntaan. Seuraavana vuon ­na yhdistys järjesti erämiesillan Koivulassa. Siellä esi ­telmöi mm. lleikki Suomus. Hän tiihdensi sitä, kuinka tärkeää on saadajärjestys metsästykseen. Seuratoiminta luo parhaat puitteet. että kaikki tCJpahtuu lakien ja ase­tusten mukaisesti . Näin oli ajatus saatu itämään. Vasta pysyväksi muodostunut hirvikanta antoi lopul lisen sy­säyksen järjestäytymise lle Anttolassa.

Pekka Pirskanen perusti hirviseurueen Hauhalaan 1960 ja sai hirven kaatolu vat. Vuonna 1961 muutamat Mikkelin erämiehet vuokrasivat Kääriäiän kylän maat hirvimaikseen. Nyt herkitt iin joka kylällä. Alkoi seuro­jen ja seumeiden perustaminen. Aluksi ol i kaavailtu koko pitäjän käs i ttävä~i metsästysscuraa. vaan se aja­tus e i saanut kannatusta. T\urho lan ja HuttuJan kylän miehet perusti 1962 Anttolan ensimmäisen metsästys­seuran Etelä-Anttolan erä ry:n . .loka kylällä alkoi omCJn reviirin valtaus. Aluksi se oli :::ummittaista: maita vuok­rattiin väl ittämätt~i alueen sopivuudesta rajojensa puo­lesta .

Pitkälahdelle Eino \' issisen hi rvi seu rue perustetti in 1963, josta muodostui Pitkälahden erämiehet ry 1966.

Veini Väisäsen seurue perustettiin 1963 . Siitä sai alkunsa 1968 perusteltu Länsi-Anttolan erä ry. Sulo Parkkisen seurue pen.Lstettiin 1963 Ruokolaan. Tauno Tiusanen ja Eino Nissinen pemstivat oman seurueen­sa 1965 Yliveden ja Hi idenmaan alueelle . ;..Jämä seu­rueet yhdistettiin 1968 ja ni istä syntyi Pohj ois-Anttolan erä ry. 1964 Jlauhalan seudun riistamiehet ry jatkoi Pekka Pirskasen hirviseuruee n perillisenä. Erkki Rantalaisen 1964 perustama seurue sa i seuramuodon J 969 Saa­risto-Anttolan erä ry:n nimellä .

72

Vesistöjä ja kylien rajoja sovitellcn saatiin nykyiset seurojen rajat. Vajaan vuosikymmenen aikana Anno­lan miehet sai koko pitiijän kattavan metsästysseura­toiminnan käyntiin.

Vuonna 1962 tuli voimaan uu$i laki riistanhoitoyh­distyksistä. Se antoi mahdolli suuden uusien yhdistys­ten perustamisell e ja toiminnan järjestämiseksi myös alueell isesti pienissäkin puitteissa . Elokuussa 1962 oli tämän "kolmen koplan", Ri sti ina n. AnttolCJn jCJ l'vlikke­lin ri istanho itoyhdis tyksen kokous Mikkelissä. Siellä oli 54 Anttolan edustajaa. Yksimie lisesti he päättivät erota entisestä suury hdistyksestä ja perustaa oman yh­distyksen. Näin o li metsästysasioista päättiimineo Ant­tolanmicsten käsissä .

Valittiin ensi mmäinen johtokunta: Puheenjohtajaksi Pekka Pirskanen varapuheenjohtajaksi Osmo Montonen jäsenet Eino Niss inen toim.siht. ·• Toivo Myyryläinen varajäsenet Armas Mantonen

Kalevi Eerikäinen Riistanhoitoyhdistys alkoi käynnistää omaa toimi n­

taansa. S iinäpä olikin sarkaa kynnettäväksi, kun kaik­ki piti alkaa alusta. Hirvimiehiä o li syntynyt kuin sie­ni ä sateella. Hirvipassiin ei ole asiaa, jos ei ole suori­tettu vaadittavaa koetta. Yhdistyksellä ei ollut ampu­marataa. Ammunmmvalvojana oli Pekka Pirskanen. Yh­distyksen täytyi al uksi turvautUa Siekkilän ampuma­rataa n ja Mikkelistä ti lata valvojat . Olipa se aika hmJ­kalaa aluks i. Omaa rataa aletti in puuhata ja kouluttaa ammunnan valvojia. 1964 yhdistys sai erikoisluvan suo­ri ttaa koe seisovaan hirvikuvioon 100 m matkalta. Koe­paikkana oli soramonttu Vuorijärven rannalla. 1965 saa­ti in suorittaa nämä erikoisluvalla myönnetyt kokeet. Kuntel vuokrasi ampumarata-a lueen Käärmeha1j usta 25 vuodeksi nimell isestä vuokrasta . TCJ lkootöinä valmis­tui 1966 poiltomoottorilla toimiva CJmpumarata. Nyt alkoi toiminta jo pyöriä kit isemättä.

Jo vuonna 1964 Anrtolan riistanhoitoyhdistys jär­jesti metsästäjätutkintoja, vaikka se oli silloin vapaa­ehtoista. Si tä pyöritetti in lähes talkootyönä. Vain tar­vikkeisiin käytettiin rahaa . Toimihenk ilöiden pa lkat vahvistcuiin vuos ikokouksessa "entisen suurui seksi' ', ei markkaakaan . Anttolan kunnan myytyä Käärmehar­jun alueen Keuhkovammaliitolle. jouduttiin ampuma­rata purkamaan. Alkoi taas ampujien hankaluudet. Ris­tiinassa ja \-fikkeliss~i Kyrönpellossa o li toimivat am­pumaradat. Niissä oli käytävä harjoittelemassa. mikäli vuoroja sa i. Kunta osoitti uuden ampumarada n pa ikan Sepänmäen maastosta. Periksi ei annettu, käytiin taas

, rakentamaan rataa . :-.;yt oli pulma saada rakennuslupa . Sitkeän paperisodan jälkeen lupa saatiin. SyksyWi 1977 päästiin rakentaminen aloittamaan. Korvaukseksi pu­retusta radasta kunta rakensi tien ampumarata-alueelle ja suoritti maansiirtotöitä. Rata päätettiin sähköistää. Yksistään liityntämaksu o li 30.000 markkaa. Joudut­ti in käyttämään väl illä veksel ivetoakin . Yks ityisten ja yhteisöjen lCJhjoitusten avulla ja talkootyöllii vietiin han­ketta eteenpäin.

Runsaan hirvikannan alueet. Hauhala ja Saaristo, ampuivat toistakymmentä hirveä huutokaupattavaksi

hankkeen rahoittamiseen. Sanotaan. että metsämies on ''kateellinen", vaan jakaape~ se saal ii:;taan. kun asia on o ikea. Näin yhteis in ponnist uksin saati in rata käyttö­kuntoon . Koitti v ihdoin päivä 25.6. 1978, j olloin rata avatti in. Sähkö istetty erinomainen ampumarata palve­lee oman väen lisäksi myös lähipitäj ien miehiä ja nai­S ia.

Vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa on toiminta se~atu kitkatta pyörimäiin. Riistanhoitopiirin tuki on ollur m erkitt ävä toiminnan käyn nistämisessä. Myös Etelä-Savon piiriitä on saaru tu nnustus erinomaisesta toiminnasta. A lussa o li ammunnanvalvoj ia yksi ainoa. 1 9~8 ni itä oli 27 valvoj akort in omaavia j a 22 valan tehnyttä riistan vartijaa. Riistanhoitoyhdistyksen puheen­j ohtajana vuoden poikkeusta lukuunottamatta on ollut Pekka P irskanen alusta aina 1989 maaliskuuhun, jol­loin hän omasta pyynnöstään eros i. lläncn panoksensa vetäj änä on ollut merkittävä, "vaarin päivät" anse~ittu ­ja. Anttolan kunnan päättäjille kuuluu myös kiitos myön­teisestä suhtautumisesta metsästäj ien harrastuksiin.

Saaristossa toimi Erkki Rantalaisen 1964 perusta­ma hirviseurue vuoreen 1969.

Tietoja riistanhoifoyhdisryksen toiminnasra antoi Pekka Pirskanen.

Jälj ennös Saaristo-Anttolan erän perustavan kokouksen pöytäkirjasta.

Saar isto-/\ntrolan erän perustava koko us pidettiin Ar­mas j a Adi \i(ontosella 27.3 . 1969. Läsnä 13 osanotta­j aa. Kokouksen puheenjohtaj akas i valittiin Erkki Ran­talainen ja s ihteeriksi Viljo Pesonen .

1 § Pöytä kirjan tarkastaj iksi Pertt i Pylkkiinen ja Martti Pe-soncn.

2 * Päätetti in perustaa mctsästysseura, jonka nimeksi tuli Saaristo-Anttolan erä.

3 ~ Luetti in sminnöt ja luettiin seure~e~vaa. Seuran johtokun­taan valitaan 7 jäsentä. Seuran kokouksista päätettiin ilmoittaa puhelimitse. Muuten säännöt hyväksyttiin sel­lai senaan .

4§ Valitt iinjohtokuntaan seuraavat: A1mas Mantonen, Erkki Rante~ la inen , Martti Pesonen, Vilj o Pesonen, Viljo Hut­tunen, Risto Rantalainenja Arto Monto nen.

5§ Liittymismaksuksi seuraan 10 mk. jäsenmaksuksi 2 mk.

6§ Kokous ka tsottiin p~iiittynecbi .

Anttolassa 27 .3. 1969 Viljo Pesonen, s ihteeri Pöytäkirj a tarkastettu ja hyväksytty. ~v1artt i Pesonen Pertti Pylk käne n.

Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi vali ttiin Erkki Ranta la inen, varapuheenjoh taj aks i Viljo Huttunen, sihteeri -rahastonhoitajaksi Viljo Pi.:soncn . .Johtokunta päätti avatä tilin osuuskassaan.

Kilpailutoimikuntaan valitti in Vi ljo Huttun~n. Ri s­to Rantalainen. tv1atti Pesonen. A m 1as Momonen ja \ 1art­ti Pesonen . Perustetti in ri istan hoitotoimikunta, johon valittiin Per tt i Hämä läinen, Arto Ylontonen . Erkki Hy­vönen, Erkki Rantalainen j a Pert ti Pylkkänen. Seuran 13 perustavaa jäsentä alkoi pyörittää seuran toimintaa. Erkki Rantalaisen hirviseurue o li tehnyt riistanhoito­työtä tehden riistapeltoja maas toon ja Jiinistcn talvi­ruokintaa haapoja kaatamall a. Seuralle maata vuokraa­maan va littiin Hirvensal on a lueelte~ :Y1artti Pe:;onen, Saukonsalosta Matti Pesonen, Keljunniemestä Risto Ran­talainen, Piekälänsaaresta Paajala Pertti Pylkkänen j a Petäjänsaaresta, Varpusaaresta Pertti Hämäläinen . Vuo­delle 1970 hyv~iksyttiin toimintasuunnitelma. Päätet­tiin tehdä riistapeltoja sekä suorittaa ri istan hoitoa ed is­täviä tehtäviä. Jä1jcstetää n am pumahiihtokilpailut 3.4.1 970 seurojen välisenä kilpailuna. Osanottomaksu 5 mk . A mmunnanvalvojakursseilk lähetettiin 3 mies­tä. Pidettiin kesän aikana ampumakilpailut hirviradal­la . ~äin seuran toiminta käynnistettiin.

Seuran tulot ensimmäisenä toimintavuotena. Tulot: Jäsenmaksut 85

Osanottomaks ut 150 235 Y1cnot : Palkinnot 120

Sekalaiset men ot 100 220 Tilivuoden voitto 15 mk.

Piene t olivat tulot ja menot se uralla. Vuonna 1970 suoritettiin hirven laskenta vielä maastotyönä. Laski­joik~ i valittiin Pertti Pylkkänen, Pickälän saari, Arto \tl ontonen j ä Risto Rantalainen Saukonsalo, Onni hy­vönen Keljunnicmi. \fartti Pesonen J lirvensalo ja Pertti Hä1näläinen Petäj änsaari.

Vuonna 1970 päätetti in jiirjcstää ampumajuoks ukil­pailu 23 .8. Saukonsalossa Rupakon maastossa. Ki lpe~ ilua suunniteltiin 3-miehisin j oukk uein seurojen väliseksi kilpa iluksi. Anttolan toisista seuroista ei löytynyt mie­hen vastusta. Juoksu käytiin seuran jäsenten kesken hi ­kisenä, kovana "Kamattovuorcn juoksuna". Kilpailu jat­k ui vuosia.

Jo ensimmäisenki toimintavuotena rajoitettiin seu­ran a lueella kanalintujen ja jänisten metsästystä aset­tamalla saal iskiintiöt seuran jäseni lle. Varpusaari pää­telti in rauhoittaa pienriistan metsästykseltä. Pienpeto­jen metsästystä tehostetti in määräämä!Hi hyvityspisteitä. Ketun. supin ja vill imin kin kan nan kurissa pitäm isek­s i päätettiin järjestää seuran j äsenille kilpailu seuraa­vin säännöin. Ammutun eläimen pisteet jaetaan pyyn­tiin osallistuneiden kesken. Pi steitä kettu 5. mäyrä 2, sup i 2. villiminkki 1 pistettä . Kolme kertaa kilpailun voittanut saa kiertopalkinnon omakseen. 1970 ensim­mä isess~i hirvikokouksessa p~iätettiin : Kaikilla seuran jäsenillä on oikeus o:;a llistua hirvijahtiin. 'v1aan omis­tajilla on oikeus osa llistua hirvijah ti in i lman seuranjä­senyyttä maksama lla jahdista koituvat maksut . Hirven rne tsästyksestä päätetti in seuraavasti: Hirven päii kuu ­luu ampujallc, samoin talja , e lle i o le aikaisemmin hir­veä ampunut. .Ios on aikaisemmin saanut taljan arvo­taan talja taljartomi~n kesken. Joka ei osallistu yhtään kertaa jahtiin, putoaa pois lihan j aosta. Tätä käytäntöä on noudatettu koko seuran toiminnan ajan.

73

Kilpailutoiminta oli seuran toiminnassa näyltäväii alusta asri. Vuonna 1972 Jiir:jt:sH:ttiin yleiset hirvenhiih­tokilpailur. Seura Järjesti Suur-Savon piirin useita kat­sastuskilpailuja hirvenhiihdossa. Seura järjesti Suur-Savon piirin hirvenhiihdon mestaruuskilpailut 19~0. Kilpailujen Uipiviemincn oli kova urakka seuralle. Pöy­täkit]amerkintöjcn mukaan toimihenkilöt nimetriin sau­nanlämmittäjää ja makkaranpaistajaa myöten. \1yös seuran jäsL·net ovat saavuttaneet tuloksia hirviammun­noissa. Oman pitäjän mestaruukskn lisäksi Taavi Kon­tisella ja Matti Pesosella on näyttöä Suur-Savon piirin ja Suomen mestaruuskilpailuista.

Jlvekset verouivat lammaskantaa Saukonsalossa ja .\1äntynicmeltä yhteensä l R kpl. Etelä-Juvan erii Ota­mon erämiesten kanssa yhreisluvilla verotettiin ilves­kantaa viidellä. Nämä kaikki ammuttiin Saukonsalos­ta. Alussa oli seuran jäseniä 13. Vuonna 1988 oli st.·u­ran jäsenmäärä 31. Hirvipeijaiset on saaristossakin met­sästäjien järjestämä syystapaus. Maanomistajia muis­tetaan arpomalla 5 hirvipaistia peiJaisjuhlassa. Saaris­to on runsaasti osallistunut riistanhoitoyhdistyksen am­pumaratahankkeeseen lahjoittaen 8 hirveä huutokau­pattavaksi rakennusrahastoon.

Etelä-Anttolan edi ry:n perustava kokous pidettiin !\urho lassa L uukon talossa 11.7 .1962. Kokouksen avasi Erkki Korhonen. Kokouksen puheenjohtajana toimi riis­tapäällikkö. Kurnmimt oli Olavi Lotti Suur-Savon riis­tanhoitopiirin johtokunnasta. Pekka Pirskanen oli koon­nut hirviseurueen Hauhalaan. Seuran yleinen kokous pidettiin Tervahaudalla 29.7. l 963.

Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Erkki Korhonen

Varapuheenjohtaja Jäsenet

Eino :'1-Jurhonen, toimi siht. Heimo Syrjäläinen Heikki Pesonen Viljo Pettinen

Kokouksessa liittyi seuran j~iseneksi 19 :'\ urholan ja Huttulan kylän miestä. Ensimmiiisenä toimintavuo­tena seura vuokrasi metsästysmaita noin 3500 hehtaa­rin yhtenäisen alueen. Ampumaurheilu tuli seuran toi­mintaan alusta mukaan. Riistanhoitoyhdistyksen hank­kima kiekkoheitin asennettiin Kalauoman-kan-kaan nie­men aukkoon. Siitå virisi innostus ampumaurhci 1 uun Anttolassa.

Siitä ajasta, jolloin "Vanhantuvan Jussi'' Albin Piispa ja kymmenkunta mets~istäjiiä viriltcli rautoja. ansoja, loukkuja ym. muita ansoja Anttolan metsiin. on kulu­nut vuosisata. Heilh: se oli tarpeellinen ansioiden lisä. Vuosisadan jälkikymmeninä on /\nttolan mersäsräjät tehneet mittavan työn metsästysscurojcnsa ja oman riis­tanhoitoyhdi sty ksenä parissa. Vuosi kymmenessä, 1960-70 on asiat hoidettu mallikelpoisccn kuntoon. Kuudessa seurassa on jäseniä 2~4. On sanomattakin selvä~i, että ilman mitään sääntclyä tämäjoukko nyky­aikaisin asein tekisi lopun riisrakannoista. Jo kerran kadonnut. hirvikanta on vakaa. Metsokukko soi Anno­lan metsissä . .\1clsokanra on elinkelpoinen. Samoin muut kotoiset lajit. pyyt, teeret ja jänikser on säilytetty kan­naltaan vahvoina. Uudet tulokkaat villiminkki ja supi­koira keståii "saalistamisenkin''.

74

Kyllä erämiehillä puuhaa riittää harrastuksensa pa­rissa. R iisranhoitoa eri muodoissaan ja riistan lasken­taa. josta tiedot toimitetaan riistantutkimuslaitoksellc. Ampumaurheilua kesä!Hi ja talvella hirvenhiihtoa ym. Kun Anttolan miehet ottivat 1962vastuun metsästys­oloista omiin käsiinsä. he ovat myös vastuunsa tunte­neet. On luotu puitteet harrastukselle, joka antaa oman lisänsä kylien diivänä säilymiseen. l.ähdcttäe~sä uu­delle vuosituhannelle on kotoisten riistalajien säilymi­nen taattu. Tulevilla eränaisilla ja -miehillä on mah­dollisuus liikkua eräpoluilla harrastuksensa parissa ja kirjoittaa oma lukunsa perinnekirjaan.

VEIKKO KORHONEN

Petoeläimet

KARHL; Karhuista ei ole luotettavia havaintoja vuosisadan ai­kana, ennen vuotra 19RO. Siirä Hilltien on karhusta ol­lut ympärivuorisia havaintoja Anttolassa. Myös tänii tal­vena 1987-1988 karhu nukkuu talviuntaan Annolan alu­eella. sillä olen käynyt pesän tarkistamassa. (Se pide­tään salassa). Toivon, ertä karhu pysyy (mar:jakarhu­na).

Pekka Pirskanen

ILVES Pysyvä ilveskanta levisi idästii päin AnuoJaan 1980 lu­vulla. Tälläkin hetkellä Anttolassa on viiden-kahdeksan yksilön kanta. Ilveksiä on erikoisluvalla muutama am­muttu Suukonsalosta (yhteisluvalla Juvan erämiesten kanssa).

Pekka f>irskanen

KETTU Kettu on kuulunut aina Anttolan luontoon.

NÄÄTÄ Näiitäii oli 1920-luvullc, mutta se puurtui lähes koko­naan aina 1950-luvullc asti. Viisikymmenluvun lopul­la se alkoi yleistyä. Vuonna 1960 ensimmäisen näiidän Anttolassa ampui Pentti Vcsalainen.

VEIKKO KORHO~El'\

Susitarinaa Anlto lassa on ollut pysyvä susikanta 1 R60-90 -luvuil ­la. Niistä on tehty havai ntoja Saukon$alossa, eteliiiscssä ;\ nttolassa :Vtutusen kylässä ja N urholassa.

Montosen talO$$a oli ahoks~n puinti käynnissä. Siat olivat irrallaan ja ne keräsiv~it riihen edestä rippuneita jyviä. Susi hyökkäsi si an kimppuun. Puintimiehet sai­vat muki loitua suden hengiltä .

Armas 1Hontonen.

Susi lauma oli hyökännyt hevosten kimppuun. jotka olivat kesälait umella metsässii. l!iskias Smolanderin varsa oli paennut Valkjärveen ja juuttunut hako.ien väliin, jossa sudet raate li sen hengiltii. Järvi on lähellä Rakokallion 1 uonnonsuoje lua luettu .

PaanJ Korhonen

Lampaat oli viet y ete lärinteelle Pujolan ky lässä kevät­pii 1 vcen lainnm:J k . Lapset paimcn~;ivat laumaa. Susi hyökkäs i ja vei lampaan mennessään.

Mari Korhonen.

Ville ja Edla Korhonen olivat lähtemässä ;..1ik.kcliin kirk­koo n hevosella. Kun alko ivat laskeutua Luukon talos­ta talvitietä Pyöriön lammelle. tuli susilauma vastaan . Si ih~n päättyi kirkkomatka sillä kertaa . Viime hetkellä saatiin hevonen talliin turvaan.

Kusti Korhonen

Pel lervo Haikaraincn muistaa isoisänsä kotona Muta­sen kylässä nähneensä susiverkon. Se ol i suden pyyn­ti ä varren tehty. suurisi lmäincn vah va~ta langasta ku­dnttu. \1elalavan niemellä sitii oli käytetty suden pyyn­ti in . Se oli viritetty kapeaan kannakseen ja kylänväen voimin ahdistetti in susi ansaan . l'v1utta ajomies, joka osui kohdalle ei uskaltanut nuij ia sitä hengiltä. Kun toiset arkalaiset rnanai livat puolusrautui hän sanoen ''en minä sitä voinut lyödä , kun se oli ni in hci luvainen : · Kertoja ~i tiedä , miten suden loppujen lopuksi kävi .

Pellen·o Haikarainen.

Viim~ vuosisadalla oli suuri menety~. jos sus i raateli ht·vosen, lampaan tai sian. Olihan hevonen ainoa pel ­totyökone ja kulkuneu vo. Lampaan viiloista saatiin ai ­nek~ia sukkiin. lapasiin ja kankaisi in . Siasta saatiin ra ­vintoa lähes vuodeksi eteenpäin . Eipä ih me. että sutta vihatti in. Tarinat ovat vuosilta 1860-SO. Tämän vuosi ­sadan puolella ei o le havaintop pysyvä~tä susikannas­ta.

VEIKKO KORHO~EN

Metsästäjien tarinoita

Vuosisadan alusta aina 1920-luvul lc a::;ti Paavo Piispa­se n isä Al bin mctsästeli ammatikseen syyskuusta tammi-helmikuuhun. Muun osan vuodesta hän teki ti­lapäisröitä. mitä sattui olemaan saatavissa. Hänen met­sästysaluettaan oli i\nttolan pitäjä iräistä saaristoa lu­kuunottamatta. \~ikkel in suunnassa pyyntiretket ulot­tuivat kaupungin tuntumaan asti. Pyyntiri..'tki saattoi kestää pa rikin viikkoa. Hänellä ol i tuttuja taloja ja mök­kejä, joissa hiin voi yöpyä. Alkusyksystä yöpymispaik­kana oli usCa$ti heini:ilato. llänen pääasiallista saalis­raan olivat kanalinnut. Asi..'ena häne!Hi oli suusta ladat­tava haulikko. Ansapyynti oli myös yleistä ja sallittua si ihen aikaan. \1yöhäissyksyllä, kun lehdet lähti puis­ta, teeriii pyyd~ttiin kuvilta. Siinä oli toverina veli Au­gusti (Aakusti). Linnut myyti in lähimmälle ostajalle. Anttolassa ne to imitl!ttiin laivoihin. Laivamiehet mak­soivat linnut käte isellä ja välitrivät Mi kkeliin ja Lap­peenrantaan ravintoloihin ym. Myös kiertäviä linnu n ostajia oli, he noutivat sovituista paikoista saal iitja maksu oli aina käteinen. Kun perhe kasvoi ja vakituinen työ­paikka löytyi sahalta. mct:\ä::>rys j~i i sunnunraiseksi li­säansioksi. /\ lbin Piispanen vei myös itse saa lii nsa Mik ­kelin ravin toloihin n1yytäväksi silloin, ku n pyynti ta­pahtui lähellä kaupun kia.

1920-luvun puolivälistä liihtien Piispasen Paavo ol i isänsä mukana m~tsäretkillä. Linnun pyynti toi sievoi­sct sivuansiot onnistuessaan. Lintujen hinnat 1925-1935 pysyivät melko vakaina. Kukkometso 1 R-23 mk, kop­pelo (kanametstl) 15-20 mk. teerikukko 10-20 mk, tee­rikana 8-1 0 mk, pyy 4-8 mk. Joskus kuvastus tuotti 5-6 teertä kerralla. Se tiesi rahassa jo 60-65 mk. Hau­likon panos maksoi 50-60 p itsi..' ladaten. Vertailun vuoksi halon tekijän ansio: keskimiiärin mies reki 3-4 pm; päi­vä::;sä ä 4-5 mk/rn-' eli 17,5- lH mk.

"Kun s<Jhalla työt loppuivat, ol i maassa lama. Teimme kaikenla isia ti lapä isiä töitä." kertoo Paavo.

\1uistan, miren ke rrankin olimme uudispcl lolta ra i­vaamassa oksia ja lehdeksiä, niitä hakattiin eläinten aluk­siksi kasakaupalla. Siitä saimme pi:i ivkipalkaksi 5-10 mk. \1eillä oli aina ase mukana. Kerran kun !Siinä räntäsa­teessa risuja hakattiin. isä kehotti. että meneppäs koet­tumaan onneas i metsä llä (va rmaan hänestä kävi säii­liksi. kun minä mi-irkänä rääsynä piit kin ri:;uja pölkyn päässä poikki). \1inä lähdin mieiKnii metsään ja kuin­ka ollakaan kohta pyrähti pyy lenwon. Minä hiipimiiiin perästä ja onnistuin sen saamaan. Jatko in siitä vielä kicrrostani. taas oli onni pojan puole ll a. Suuri ukko­metso lensi aivan arnpumahollille. Nyt minä asdin hau­likon oksahaarukkaan tuelle. ammuin ja sain saaliin. Niin o li päiväpalk kio tuplaantunut 4-5 -kertaiseks i. Siltä päivältä jäi risunhakkuu siihen paikkaan. kun palasin rctkelHini. Se oli erikoista isäni metsästystavoissa. et­tei hän ampunut itse metsoja kevätsoitimesta. ja ki elsi myöskin meitä poikia siitä, vaikka ::;e oli ylcistii siihen

75

aikaan. Viisas mies ei syönyt siementä, niin oli satoa korjattavaks i tulevana syksynä. l\ä inä menneinä niuk­koina aikoina ol i metsästykse ll ä merkitystä sivuansi o­na.

Kai kella on oma hintansa. niinku in Tervahaudan talon jäniksellä vuosisadan 1890-1 900 vaihteessa. Gol in oli ostanut talon Piilokon·en palstaan metsänhakkuuoike­uden. Hakkuuaikaa oli kolme vuotta. Hänen oli lupa ottaa kaikki puut, mitkä parrun mitat täyttää. Hakattu­aan kaksi vuotta oli ostaja saanut puuta tarpeekseen ja p~iätti lopettaa hakkuut. Joku firman herroista kävi syk­sylW mcts~illii hakku ualueell a ja ampui jiinikst:n. Isän­tä l<lpasi miekkosen itse tcosta. Hiinpii vaati maksua luvatlom asta metsästyksestä ja herra maksoi. Herralta kävi käsky työn johtaji ll e: hakataan vielä yksi vuosi , ja hakkuuta jatkettiin. Ka ll e Parkkisen kertoman mu­kan jokainen parruksi kclpaava puu kaadcuiin tältä l 00 ha käsittävä itä Pii lokorvcn pa lstalla. Lienee jäniksellc hintaa tul lut sen ajan mittojen ja hintojcnkin mukaan. '\yt on Piilokorvessa uudet puut ja rnetsästäjillä uudet tavat. Onpa jäniksiäkin Piilokorvessa jäljistä päätellen runsaasti.

Vuonna 1927 päätin kansakouluni 13-vuotiaana ker­too Eino Nurhonen.

Aloitin työe lämä n paimenpo ikana. Te htäviini kuu­lui hakea ja viedä karja la itume lle. Ruok kia se myös kotona aamuin. illoin. Palkkaa sain 35 mk puol ivuo­sittain, ruoan, housut ja työsaappaat vuodessa. Syksyllä paimenmatkoillani näin li nnuna nsoja ja ni issä lintuja. Pyytäjä oli Otto Liimatainen. Taitava ansapyytäjä, joka harrasti myös kettujen myrkyllä pyyntiä. Hän opetti minulle miten rihmanen punotaan hevosen häntäjou­hi:;ta. Talon hevosen hännäsW sain jouhet, ja niinpä aloin punoa ansoja. 1\tlyös vipurihmasen mallin sain Otto Lii­mataisen <msoista. Liskiksi lintuloukun teon opin h~i­neltä. Ansapyynti tuotti minulle sievoiset lisäansiot. Paras yhden päivän saalis oli 6 teerti:i, 1 pyy ja urosmetso, joka rahassa tuotti yli puo len vuoden rahapalkkani. Jä­niksen lankapyyntini aloitin talven tultua . Ensimmäi­sen jänislankani tein purkamalla heitteille j ~i tetyn ka­tiskan sicloslangan. Sillä sain yhden jäniksen. Sen nahka myytiin ja rahoill a ostin oikeaa jänislankaa eli kupari­lankaa, joka oli parasta siihen käyttöön. Rahat ri itti 20 langan valmistuk seen. Tätä ansapyyntiä harrastin si ­vuansiokseni aina 1930-luvun puo liväliin asti. l'v1 in ul­la ei ollut omaa ampuma-asetta siihen aikaan.

Eino Nurhonen on vulmistcmut valokuvausta varten mallit käy ttämistään unsoista ja loukuisw tähän pe­rinnekiljaan. Nämä ovat my äs yleiset /1 ntwlassa käy­tetyt loulwtju ansut. Kahau eli kirnua on käy tetty vuo­sisadan ulussa linnun pyynnissä.

76

Lintuloukun lukot. Pyvnti1•älineet mlmisti Eino Nur­honen, Falokln'al on ottanut !vfatti Laitsaari.

Kukkometso lintuloukussu.

Kaularihmasia.

Vipuriflmasen eli pennin viriiys.

Kaularihmanen virireltynä.

Lintu kaularihmasessa. Linr11 vipurihmasessa.

77

Riistaa laukussa.

Hirven pyyntiä rihma . ..,·ella 1950 Kerran piiskatut rihmaspyyt~jiit. Eino Ven~iläinen ja Lauri Avelin ja kolmantena pyyntimiehenä tällä kertaa Kau­ko Rasa. \1iehet olivat tukkitöissä j a vierittivät t ukke­ja järveen. Käytössä oli keluvene, siinä tukkilaisten va­rusteet. sinkittyä köyttä ym. Työporukka oli Kojave­den rannoilla. Siinä huilatessa rannalla kaverukset huo­masivat hirven uivan järvessä. Miehillä oli kai muis­tissa, ettfi rihmaspyynnistä tulee vain selkäsauna. Niinpä pyyntiin vaan. vaikka tiedossa oli, e ttä hirvi on rau­hoitettu. Ylutta voisihan tuon ottaa kii nni ja kysyä ni­mismichcltä, tarvitseeko Korkeasaareen täydennystä.

78

Ni inpä tuumasta toimeen. Köydestä tehtiin lasso. Sit­ten alkoi kilpasoutu ja hirvi saatiinjärvestä kiinni. Eino Venäläinen oli airoissa, Lauri /\vel in perässä ja lasso­miehenä Kauko Rasa. Hirvi saatiin järvessä hyvi n kiinni. Pyynti kävi kuin lei kite n niin kauan, kun hirvi oli jär­vessä. Senkun hiukan ohjailtiin uittokeksillä rantaa kohti. Keluveneen ankkuri s idottiin järvellä köyden päähän. Kun hirven ja lat tapas i pohjaan, he itettiin ankkuri j är­veen. Mutta sehän ei hirveä piHinytkään. Siinä kävi ru­tina, kun hirvi painui rantalepikkoon. Siellä ankkuri tarttui rantapuihin. Tähän asti kaikki kävi kuin rasvat­tu . Tässä rytäkässä hirvi kaatu i ja sotkeutui köysiin ja­loistaan. yt j aetti in pyyntijoukko. Kauko Rasa läksi nimismieheltä neuvoa kysymä~in, mitä saaliille tehdii~in. Vanhat ansapyytäjät jäivät saalista vahtimaan. Katsel­tiin s iinä makaavaa hirveä, Avelin in Lassi sanoi: "Minä olen senverran hevosmies, e ttä siinä e t kyllä makaile". Lassi hätisti hirveä uittokeksil lä. Tosi oli Lassin sana, ei se hirvi piiskaa sie tänyt, vaan karkasi pystyyn kuin noiduttu. Rasan Kauko toi nimismiehen terveiset. Sitä saa pitää kytkettynä korkeintaan pari päivää, jos kansa haluaa käydä sitä katsomassa. Mutta s itä pitää vahtia, ettei se pääse itseään laukkaamaa n. Ja sitten se on pääs­tettävä vapaaksi. Kansaa kävi ih mettä katsomassa. Joku ehdotti, viekää se Suopon navettaan, johon Eino Ve nä­läinen tokais i: "Siinähän se on, a lkakaa taluttaa". Ta­luttajaa e i löytynyt. Pyytäjät päättivät, etteivät he käy hirveä vahtimaan. Nyt oltiin j o pyyntiin op ittu . Köysi kytkettiin keluveneen vaijeriin, hirvi irti p uusta ja se ohjailtiin järveen takaisin, kaulaköysi puukolla poikki ja hirvi oli vapaa. Täm~i pyynti päkittyi ilman selkäsau­naa. Vallesmanni oli kansanmies ja jä1:jesti tällaisen näyt­telyn, eikä lukenut lakia pyk~ilien mukaan. sillä rau­hoitetun eläimen kytkeminen oli rangaistava teko.

Hirvet Vuosisadan a lussa o li Anttolassa pysyvä harva hirvi­kanta. Salametsästäj ät verortivat sitä eri puol illa pi tä­jää. Kirjoi1tajan isoisä Mikko Pulkkinen kertoi ampu­necnsa vuosisadan vaihteessa kaksi hirveä Hiehojär­ven a lueel la. Nurholassa Kall e Parkkinen ja Eerikki Heikkinen harvensivat vähäistä kantaa.

Paavo Korhonen ke11oo olleensa Heikkisellä ruo­katunni lla . Lihaa oli pöydässä. Tupa oli omaa ja vie­rasta väkeä täynnä. Tupaan asteli pohj alais-syntyinen Heikki Kivimäki, joka sanoi: "Vieläkös sitä metsähär­jän lihaa myyntiin riittää". Vastaappas siihen sitten! Kalle Parkki sen kaato oli ihan laulun arvoinen. Joku tunte­maton viisunikkari oli sepittänyt seuraavan värssyn :

Käveleppä kirkkotiellä kilometrii kolme neljä, vaikka vähän viidettäkin, sie/1 on talo Tanelin, jossa hirvi ke/listettiin.

Pellervo Haikaraisen kertoman mukaan e ri puolil ­la pitäjää tehtiin salakaatoja. Viranomaiset eivät tar­koin lakia val voneet. Ruokolassa Taavetti Parkkinen joutui nimi smie hen kuuluste luun. " Kyllä minä pel kä­sin , että kiinni jään, mutta kun hän e i tutki nut lihati i­nua, ei o llut todisteita. Selv is in kuin koira veräjästä."

Kaikista huono-onnisin salakaataja oli Adam Pie­käinen Ylivedeltä. Hänen kaatamansa hirvi j äi lähelle tien laitaa, koska hän ei uskaltanut viedä saalista tal­teen päiväsai kaan. Kun hän pimeän aikaan lähti lihoj a noutamaan, o li s iiUi takaosa hävinnyt. Vaan meneppäs varasta vaatimaan edesvastuuseen.

Juvan puolel la oli kaksi metsästäjää, jotka j ahtasi­vat ammatiksee n hirviä Juvalta ja Antto lasta . Lumen ai kaan he jäljittiviit hirveä niin pitkältä, kunnes saivat sen. Nämä ammattilaiset ampuivat tie ttävästi viime i­sen hirven Kalle Inkisen maalta lJ uttulasta 20-Juvun tienoilla. Juvan ammattilaisten ja Antto lan amatööri en toimesta hirvikanta ol i saatu sukup uuttoon.

Kesti aina vuoteen 1943, ennenkuin Anttolassa jäl ­leen porisi hirvipata. Silloin oli läpikulkumatkalla ol ­lut hirvi liukastuessaan murtanut se lkärankansa Sap­pulanselän jäällä. Eino Nurhonen ja Kalevi Ollikainen teurastivat sen j a lihat myytiin po liisin toimesta kir­kon kylässä. Viisikymmenluvul la a lkoi hirven jälkiä il­mestyä. Pysyvä kanta alkoi muodostua Hauhalasta le­viten läpi Anttolan. Kuusikymmenluvulla oli j o muo­dostunut pysyvä hirvikanta.

Anttolan ensim mäinen luvallinen hirvi ammuttiin Hauhalassa 1960. Ampuja oli Osmo Mantonen. Pitkä­lahdelta ensimmäi nen virallinen hirvi saatiin 1963 Rau­anlahden kannakse lta. Tiukkaan valvontaan ja tarkkaan laskentaan perustuva metsästys on kasvattanut Antie­laan ja lähikuntiin vankan hirvi kannan.

Koira

Koira on ollut Anttolan metsäst~~jien toveri ja apu kautta aikojen. Aina 1950-60 luvulle asti Anttolan metsästä­jien koirat ovat olleet hyvin sekala ista seurakuntaa. Metsästäjät ovat ottaneet pentuja sellaisista koirista, joilla on käyttöä metsästyksessä. Koirat taas olivat irra llaa n ja lisäsivät sukuaan vaistojensa mukaa n. Ruhtinas De­midoff toi Venäjältä use ita koirarotuja 1910-luvun lo­pulla. Ruhtinaan Venäjän ajokoirat ja mäyräkoirat an­toi oman lisiinsä tähän verenperintöön. Ruokolassa Lam­minmäen Parkkisilla on 1920-Juvulta lähtien ollut Suo­men ajokoiria. Kirkon kylässä opetraja Vilho Ruuska­sella, autoilija Eino Anttilalla j a kauppias Issakaisen pojilla oli myös 1930-luvulta lähtien Suomen ajokoi­lia. Rauhalassa Toivo Mantosella oli ajokoiria 1920-1930 luvulla. Suojärven a luemetsänhoitaja Toivo Ollikainen lähetti veljensä pojalle Nurholaan Suomen pystykor­vanartun 1930-luvun alussa. \lämä lisäykset Veniijältä ja Laatokan Karjalasta paikkakunnan rakkeihi n ja muu­tamaan p uhdasrotu iseen toi i\nttolaan käyttökelpoisen koirakannan .. ii ssH oli monia varsin hyviä yksilöitä. Yksi koira teki vähkin kaikkea, ajoi jänistä, haukkui lintua ja ennenkaikkea oravaa. Hyvä oravan haukkuj a hankki omistajalleen sievoiset lisäansiot hyvinä orava­vuosina 1932- 1945.

Anttolan ensimmäinen Juva/linen hirvi ammuttiin Hcw­halassa v. 1960. Taustalla hirven ampuja Osmo Man­tonen.

Anffolan Pitkälahden hirvenmetsästäjiä.

79

Hylkeen pyyntiä Saimaan norppa, kansan kielel lä hy lje, on oll ut Anuo­lan pyyntimiesten listoilla vi im c vuosisada lla ja tämän vuosisadan puolella 1930-luvun lopul le.

Juho Mutanen, Vanhan tuvan Jussi. ampui hylkeitä Louhi vcdeltä viime vuosisadan lopulla ja tällä vuosi­sada lla 1920-luvulle asti. Hänen aseenaan oli suusta­ladattava luodikko, rihla. Luodit Jussi valoi itse rih­laansa. Pe lle rvo Haikarainen kertoo nähneensä ukkin­sa luod invalupihdit ja lyijytankoja, joista luodit teh­ti in.

Ki rkonkylässä asunut Edvard Oll ikainen metsästeli hy lkeitä Luonteri lra \920-30 luvulla. Hänellä oli asee­na Winseste rkivääri. Hän ja Jussi Mutanen ovat ampu­neet useimmat Anttolassa pyydystetyistH hylkeistä. Ar­mas Montonen kertoo ampuneen::;a 1920-30 luvulla Luooteri ita puolenkymmentä hyljettä. A seena hänellä oli metsästyskiväiiri.

Kaikkein maineikkain on Miekkaniemen Kaisan hylkeen pyynti Luonterin kevii~jäi lti.i. Kaisa Nurhonen o.s. Ikonen Hjeli potkuke\kalla Luontcri lla. Jäällä oli hylje. Sen hengitysaukko oli j äätynyt umpeen, joten se c: i piiiissyt pakenemaan j ään alle . Kaisalla ei ollut ampuma-ase tta, mutta sisua ja nc uvo kkuutta sitäkin enemmän. Potkukelkassa oli jotakin kättä pitempää lyö­mäaseeksi ja niin pääsi hylje päivi stään. Vaan Kaisan voimat eivät riittäneeikään painavan ja liukkaan saa­liin nostami seen kelkan istuimelle. Kai sa otti sukka­nauhaosa ja sitoi hylkeen pyrstöstä ki inni potkukclk­kaan. Näin arvokas saalis hinattiin kotirantaan Piekä­länsaarccn . Naisten sukkanauha o li si ihen a ikaan na­rua tai kudottua nauhaa, joka kie taisti in ja lan ympäri po lven yläpuole lta. Tarvittaessa se kävi hinausköytenä­kin .

Hyl kee n rasva, traani, oli tärkeä hyö dyke aina 1930-luvulle Anttolan talouksissa. Sitä kävtettiin ken­kävoiteen valmistamiseen, tervan j a teuras]äterasvojen lisäksi . .Jalkineethan oli silloin valmistettu nahkasta ja ne piti voidella lähes päivitt~iin. Hevosvaljaat myös voi­deltiin usein samalla aineella. \-1yös nähan muokkaa­ja! käyrtivät rraania nahkaa valmi staessaan. Sitä käv­.tettiin myös voiteeksi paiseita pehmittämään ja ajHma~n tik kuja ulos ihon s isästä. Anttolassa trHani valmistet­tiin näi n: hylkeenrasva suikaloitiin. Jeikcltiin ohuiksi siivuiks i. Suikaleet laitettiin pulh.lllll, korkki kiinni ja pullo aurinkoon lämpiämiiän. Kun rasva suli, oli aine pakkausta myöten valmis. Myös hylki!cn nahka oli kaup­patavaraa, mutta traani oli se tärkein ja arvokkain osa saa! iista.

80

VEIKKO KORHONE.~i

Metsästys ja laki 19 1 0- 1920-luvulla olivat säädetyt pyynti ajat. Ansapyynti o li kie lle ttyä. Aseille vaaditti in kantolupa. Ampuma­tarvikkeille nimismies antoi osto luvat. Vuonna 191 R takavariko itiin aseet ja ampumatarvikkeet Anttolassa­kin . Poliisina oli Alfors, vasta paikkakunnalle muutta­nut.

Paavo Korhonen kertoi la in luvusta 1918. O li an­kara elintarvikepula. Hänet oli komennettu kirkonkY­lä lle vartioimaan asevarastoaja taisi joku vankikin olla . Alfors oli pä~illikkönä , j oka kertojan mukaan kovassa clintarvikcp ul<:~ssa tiedusteli hiindtiikin. mistä saisi syö­täväii . Ol i paras metson soidinaika. Paavo kertoi sano­nt::ensa lainvartijalk: ·'Lihaa saisi, kun olisi vain ase. millä sitä otettaisiin.'' Paavo sai aseen ja ammuksia ja vakuutuksen. älä vaan joudu kiinni. !Iän kertoi ampu­neensa toista kymmentä ukkomctsoa sinä keväänä. Kons­taapeli sai osansa. Hätä ei Iuc lakia sanotaan. '\äin lu­ettu lak i lievitti hätää.

Piiskaus oli rangaistus an.\·apyynnistä E ino Venälä isen kertoman mukaan Rasankylän pojat. Eino Kolehmainen, Lauri Aveli n j a hän Eino Venäläi­nen harrastivat ansapyyntiä 1 930- luvun alkupuolella. Kylälle ilmaantui linnun ostaja. joka kyseli: "Olisiko pojilla lintuja myyntiin.'' Kunhan käydäkin ansat koke­massa, saattaa niit~i ollakin. kehuivat pojat. Vaan täst~ oli seurauksena käriijäreissu. Linnun ostaja oli riista­pol ii si. Tuomio oli: Rikolliset piiskattava (piiskaus hou­sujen päiille, koska poj at olivat <.~la ikiiisiä ). Piiskaus ta­pahtui koton<J . Piiskaaja oli Tatu Kolehmainen. Hän lie­vit ti tuomiota kehottaen poikia panemaan kolmet hou­sut jalkaan. Vähän pienellä ri sulla poikia rapsittuaan sanoi : "Jo se tuosta rikoksesta riittääkin''. Poliisille toi ­mitettiin todistus tuomion täytäntöön panosta. Piiskaajan lisäksi todistuksen allekirjoitti Eero Kolehmainen.

Luvaton oravan metsästys Koulutoverini O lavi Tiusanen jourui myös käräj iin sii­nä 12- 13 -vuotiaana . Hän taas aloitti oravan metsäs­rvksen päivää ennen luvall ista metsästvksen a lkua eikä häne llä ollut aseenkantolupaakaan. H~net käräytti naa­purin mies. Tuomio oli: piiskattava. Hänen piiskaus­tuomionsa jäi täytäntöön panematta. ~iin, ett~ eipä sitii lain kiiyttö~i visusti valvottu .

··~· .u·~···

Jänis}ahtia 1920-luvun lopulla Ker tojan veljen Su lo Parkki sen j a serkun Kalle Park­kisen pyynt ire tki Pi tkälahde lla oli saalii n suhtee n Keski-Euroopan tyy linen . Heillä ol i naapurin miehen Aug . Ol likaisen koira. Rodultaan mävräkoira n tvv li­nen, matalajalkainen luppakorva nimeltään Jalo. K-ah­den pä ivän jänissaalis oli korennol linen. kertojan ar­vion mukaan ainakin 20 jänistä. Korento: riuku, puu, johonjänikset oli ripustettu.

Kertoja: A1Ti Parkkinen

VEIKKO KORHONF.I\'"

Ketun pyyntitapoja

~ ....... ·~ -·--

Kettua on pyyeletty Anttola~~a Raudoilla, Jippusiimal­la. myrkyllä. haaska!ta ampumalla, käpälälaudalla ja ajokoiraa apuna käyttäen . l'vlyrkkypyynri oli vuosisa­dan alussa useammal la puolella pitäjiW tunnettu .

Ketun pyyntiä Ruokolassa 1920-luvun alkupuolella kettuturkis oli kallis. Kerto­man mukaan ketunnahkalla oli niin paljon hintaa, että mies sai työskenne!Ui talven piiiistäkscnsä samaan an­~ ioon , jos sai yhden ketun. Isäni .\1ikko Parkkinen osti joka syksy hevosen ia teurasti sen ketun svötiksi. Mvrk­kypyyntiä kokeiltii;1, mutta se jiii vähäi~ek~i. Ke(tuj a katosi. kuoli louhikkoihin ja lumipyryt peittivät jälj~t. Kall ista tavaraa meni hukkaan. Pyynti o li rautapyyn ­tiä . Ketun houkuttamiseksi lihaa "käristettiin'', kuumen­netti in nuotiossa hajun lcvi ttämise ksi. Kettu ja houku­telti in pyyntipaikoille jopa toi selta puolelta pitäjää pa­nemalla lihapala reen perään. Kertojan eno Albin Pylk­kiinen ho ukutteli ketun Jousanlahdelta Hiekkaharjuun. saaden s~n heti ensi yrittämällä rautoihinsa. Siitä lcvi­~i huhu: llickkaharj~n '·A lappo'' on pohu. Houkutus­syötti laitcuiin riippumaan ylös puuhun, ett~i kettu t:i päässyt siihen käsiksi. Syötin ympärille hiihdettiin latu. Varsinaiset syötit he itelti in ladun vatteen. Kettu kävt­tää samoja latuja. Kun kettu alkoi kävdii svöti llä. a~c­tcltiin raudat jälleen lumen alle. Rm~tojcr{ täytyi olla puhtaat ja hajuttomat. Raudat keitettiin ensi n ja sitten hangatriin puhtaaksi. Seuraava vaihe oli pihkaus. Raudat kuurnennettiin hiilloksella ja hangattiin petäjän kele­kil lä (männyn latvakasvain) . .\,1itä rchcvämmältä pai­kalta se oli, sen enemmän se sisälsi pihkaa. Sen jäl­keen ratltoja käsiteltiin pihkatuill a käsincillä. l\e säi­lytettiin ulkona pyynnin ajan. et tä kaikki ihmishajut pysyivät poissa . "Luja tahto vie läpi harmaa n kiven­kin" ketun pyyt~ijän . 1920-luvul la pyytäj ien ha rm iksi kertu kuoli louhoon Maijaatlahdessa tien laidassa. Sitä kaivettiin esiin useina päivinä. Väliin porattiin ja taas ammuttiin. "Asiaan vihkiytymättömät" kävivät ihmet­telemiissii hullujen touhua. Vaan periksi ei annettu. Uu­rastuksen tuloksena saalis viimein saatiin.

Keru~ja: Arvi Parkkinen.

Kertomuksia ketun myrkkypyynnistä Ka lk-Kusti Pienimaa '\' urholasta ol i myös kcnujen pyy­täjä 1900-1920 luvui lla. Hän pyysi raudoilla ja myö.;; myrkyllä. Hänen poikansa \1ikko Pienimaa hankki 1920 -luvun alus~a Suomenajokoiran pt:nnun. 1 Iintakin 500 mk , se llainen keskiYerto lehmiin hinta. Vaan ei ollut pitkää iloa, koska hotki isii-Kalkn myrkkysyötitja heitti hen"-en~ä. \1utta kyllii monta kettuakin pyytäjä ~ail

Myös myöhemmiltä aj oi lla on näitii myrkkypyyn­nin kukkasia. Osmo Montont:n llauhala~ta kertoo. kuinka hänen variksen tapponsa onnistui 1950 -luvulla. Hän laitroi fosforiöljyii silakoihin, aikornuk~ena leviträä ne \·aristen surmaksi . Vaan emakkosika pääsi syömään nämä syötit. siiW oli seurauksena, ellä sika ja 6 porsasra heitti henkensii. Ra<:~toja tuli , vaikka e i variksista. Onneksi nyt on myrkkypyynti kiell etty.

lsoisiini pyyti kettuja me lke in yksinomaan myrkyl­tä. Hän oli siinä taitavan pyytäjän maineessa. Hän hou­kutteli ketut ensin haaskasyötille, sitten heitteli picniii valesyöttcjä. Kun ketut alkoivat keräillä näitä valesvöt­tejä, heitettiin myrkytctty syötti. Paikka merkittiin n;uis­tiin niin, että myrkkysyötti voiti in hakea pois, jos ket­tu ei syölliä löytänyt. 1\äin hän hankki sievoiset lisä­ansio t, sillä ketun nahka ol i kallis turkis. 1920-luvulla ketun nahka mak~oi 1.500 mk.

Pellervo /Iaikarainen

\ttyrkkypyynnistä oli myös omat vaaransa. Isoisäni oli haettu Ri~tiinan puolelle asiantuntiJaksi. Niinpä kaikki tehtiin taiteen ~ääntöjen mukaan. Hcitt:ltiin houkutus­syötit ja lopuksi myrkkysyötti . biintä lupasi käydä aa­mulla katsomassa. joko vanha kettu olisi svönvr mvrk­kyä. Vaan kuinka oi lakaan . Talossa oli siat.irra.llaa ~ ul­kosa lla, ni in ku in yleisesti s i ih~n aikaan aivan kesk i­ta lvea lukuunottamatta. Niinpä siat olivat lähteneet ke­räilemään syöttejii. Pistelivät suihinsa niin houkutus­palat, kuin myrkynkin. Nyt pyyn timiehet odottivat mitä tuleman pitää. Jsiintä oli vakuuttan ut isoisälleni: "tästä ei kerrota kenelkkiiän". Kävi niin onnellisesti, että toinen sika, joka oli cmakko. loi porsaansa. Henki säilyi si­oilla ja pian kylillii kierteli tarina Vanhan tuvan Jussin sian pyynnistä.

PelieHo Haikarainen

81

VEIKKO KORHONEN

Anttolassa eläneet ja kadonneet eläinlajit

Vcsikkoa on Antto lassa ollut vuosisadan alussa. Sen turkki oli kallis ja sirä pyydettiin ni in. että 1930-luvul­la se oli jo harvina inen . Myös luonnon olosuhteet ja kannan luontaiset vaihtelut lienevät vaikuttaneet, että laji on kokonaan hävinnyt.

Riekko eli ''fetsäkana. kuten paikkakunnal la sa nmaan on myös kuu lunut Anttolan luontoon. Muistan nähneen i talvipukuisia metsäkanoja 1930-luvun lopulla Kurki­suolla Nurholassa. Tuomo Auvinen kertoo myös näh­neensä talvipukuisia mets~ikanoja J lannon niityillä Pit­kälahdessa 1950-luvun alussa. fv1ctsätalousneuvoja Pekka Pirskanen muistaa nähneensä riekkoja 1950-hnnm puo­livälissä Kivilahdessa kirkonkyl än lähellä. Sen jä lkeen hän ei muista nähneensä merkkejä metsäkanoista, vaikka ryönsä vuoksi kierteli ympäri Anttol an metsiä. Metsä­kanakantaa ei metsiistämiillä ole /\nttolassa vaarannet­tu. lienee aivan muutama yksilö joutunut metsissä an­soihin 1910-30 luvuilla . .Y1etsäkana puutruu Antrolan luonnosta ainakin toistaiseksi.

Pcltopyy, täällä paikall isen nimityksen mukaan Rap­pakana, kuuluu myös kadonneiden riistalajien joukkoon. Vuosisadan alkukymmeninä jo aina 1930-luvulta asti oli ntppakana yleinen ympäri pitäjää. Silloin silHi oli talvi ravinto hyvin turvattu. Ruisra viljeltiin yleisesti. Rappakanat kaivoivat ruki in orasta lu men alta . Vi ljaa viljeltiin kask issa 1920-luvulle asti. Niist~i korjattiin sato sirpillii lcikkaamalla. Lyh teet pamiin aumoihin. Syrjä­isiltH paikoi lta voitiin aumar ruoda puitavaksi vasta tal­vikelillä. Kuljetuksen aikana tippui jyvi~i ja niitii kari­si aina aumaa purcttae::;sa. Näitii rippeit~i rappakanat käyttivät ruokanaan talvisaikaan. Rappakanaparv('t ke­rääntyvät ri ihien ympär ille ja sieltä löytyi aina syötä­viiii. Myöhemmin, kun puimakoneet yleistyivät . käy­tiin eri peltolohkoilla puimassa. lato ihin jäi aina pui ­majiittcitii ja niiden ympäristössä ntppa kanat talvehti ­vat. Rappakanaa pyydetti in rysi!Hi .ia katiskoi lla. Rysä tai kati~ka laitettiin oraspellolle. JYVi~i riputeltiin syö-

82

tiksi. Usein näin saatiin koko parvi kerralla. l\1yös ri i­hil atojen ympäristöt olivat hyviä pyyntipaikkoja. \'ärnä runsaat kannat ajoittuivat 1910-20 luvuille. Jo neljä­kymmenluvulla alkoivat rappakanakannat harveta, vaikka pyynti oli v~ihäistä. Viisikymmenluvulla on vielä rie­toja eri puolilta pitäjää rappakanoista. Penrti Vesala i­nen muistaa nähneensä 1950-55 Anrtolan Hovin maa­tilan ympäristössä rappakanaparvia. Matti Ripatin ha­vainnot oval samoilta ajoilta Hauha lasta Pä ivärinteen talon hi.:inä- ja rehuladon ympäri ltä, jossa rappakanat talvehtivat. Tuomo Auvinen kerroo myös 1950-luvulla Pitkälahdella llannon talon riihen ympHrilt~i ja jopa vilja-aitan altakin rappakanojen etsineen talviravintoa. 1960-luvulla rukiin kylvö väheni. Siirryttiin myös ylei ­sesti leikkuupuintiin. Näin talviravinto-olo-suhteet muut­tuivat kokonaan. Monet muut luonnossa tapahtuneet muutoks(!t saivat aikaan sen. ett~i rappakana hävisi vä­hitellen luonnosta Anttolassa.

Uudet lajit Fasaani tuli uutena lajina Anttolan luontoon 1970-lu­vulla. Aluksi Hauhalaan toi joku tuntemattomaksi jää­nyt kesämökkiHiinen muutaman yksilön . Sieltä ne myö­hemmin hävisiv~it. Lienevät ne siirtyneet tänne ;\ntto­lan keskustaan päin. 1 ')70-luvun puolivälissä ol i muu­raman yksilön parvi asettunut Anuolan Hovin maati­lan maastoon. Pitkä lahden erämiesten to imesta niitä ryhdyttiin ruokkimaan. Muutaman kerran on suori ret­ru täydennysistutuksiakin. Vesatai sen Pentti on melkein yksinomaan suorittanut ruokinnan. Puintijätte irä on ke­rätty kylält~i ja myös viljaa on seuran roimesta hankit­Tu talviruuaksi. Vaikka ll ovin ympäristö on fasaane ille sopivaa maastoa, ei se tahdo tällä alueella menestyä. Ilman voimakkaita täydcnnysisruruksia ei kanta aina­kaan suurmc. Talvi on täällä sille liian ankara ja pak­su luminen. Lisäk$i poikasia verottavat ketut ja varik­set sekii oikeat pcsärosvot, villiminkki ja supi. Kanta on sentään säilynyt. talvisin voi jonkun yksilön nähdä vanhan kuusiaidan kätköissä kunnalliskodin tuntumassa. Sen myös tietää haukka. sillä vuosina in se ottaa oman osansa tästä riistasra. Kevään tuntu massa kuulee sen­liiän fasaanikukon so idinääntä Anttolassa. Pitkälahden erämiehet suosii suomalaista: ruokkii fasaaneja kotoi ­sen kanahaukkamme talviravinnoksi. Toivotaan, että aikaa myöten siitä paistiinkin pä~ist~iiin.

VEIKKO KORHO.\E~

-----.... " Kun nravan metsiistys tuli säädetyn pyyntiajan pi iri in, toi se kuvaan myös nahkojen leimauk sf:!n. Pyynti ajan päätyttyä oli nahkat mcrkitlävä nimismiehen toimesta. Antto lassa se tiesi rei ssua Mikkeli in. itäpiirin nimis­miehen toimistoon. :\ahkat la itettiin 10 kpl nipp uihin nimeen rautalankaan, joka pujotettiin päästä läpi. ~i ­mismies sinetöi langan lyijysinet i!Hi jt.J niin se ol i la il­lista kauppatavaraa. Ol ipa se porinaa nimismiehen kans­liassa. Miehet kerto ivat juttujaan ja oravakirput jäivät vallesmannin riesaksi . (Oravakirppu elää vain oravan mrkissa. mutta saattaa aiheurraa hetkellistä kutinaa myös ihmisen iholla.)

Erkki Korhonen kertoi kuinka he Kakvi Ollikaisen kanssa kävi vät nravan nahkan lcimaus- ja myyntireis­sulla v. 1943. Heillä oli runsaat 300 nah kaa vhteensi.i . Linja-auton kulku oli epävarmaaja sen tila nah;aus myös arvel utti . Niinpä reissuun liihdcttiin potkukelkoilla. Matkaa oli yhteen suuntaan 36 km, mutta olihan pojil­la metsäretkiitä hankittu kova kunto. Oli joulun alus­päivät, o ravan metsiistys ol i päättynyt sopivasti Tuo­maanmarkkinoiden edellisenä päivänä. 1'\imismiehes­tä ~e lvittii n aikanaan. Sinä vuonna orava oli huippu­hinnassa. Pojat kertoivat, että nahkar meinattiin viedä käsistä. Puolet saa liista myytiin 12-1 4 mk:n kesk ihin ­taan. Puolet jätettiin odouamaan maalismarkkinoita, jos vaikka hinta nousisi. Kun kaikki oli mennyt näin nap­pi in. pojat päätti , että tätä täytyy juhlia. Pojilla ei ollut pääsyä pitk~iripaiseen ikänsä puolesta. eikä ollut t ietoa kaupunginjoppare ista. Nii npä su unnauiin kelkat kohti Anttolaa . .Anttolan vanhan tien laidassa oli mökki, jossa janoisia autelliin ja se oli poikien tiedossa. " iinp.ä os­tettiin pullo miestä väkevämp~i~i. :Viatkaa jatkettiin hi l­peiin_mielialan vallitessa. ·'Ja sitten me taas ryypättiin. sanoi Taula \tlatti. " ... Vuosia myöhemmin pojat ker­toilivat tästä raha kkaasta on1van nahkojen leimausrct-kcslään. ·

l'v'ahkojen myylltiä \1yös nahkojen myynnissä saattoi olla ongelmia. Ar­mas Montonen kertoi, kuinka hän kävi nahkakauppaa j o<,kus 30-luvun lop ulla: Vlin ull a oli hy vin käsilcl lvt oravan nahkat. :V1 ikkelissä nykyisen lin~j a-autoasem~n vieressä oli silloin tii liset varastorakennukset. Siinä eräs nahkan ostaja tarjosi hyvää hintaa. Kun hintaa sovit-

ri in. alkoi hän valkara nahko ja, erote lla niistä osan tar· joten niistä vain puolet hin~1asta ja sillä lailla ~aada osan nahkoista ilmaiseksi. Kcsh~n tämän valinnan minä otin nahkapinka n ja sanoin, sinulle mi nä en mvv vh­täiin nahkaa mistään hinnasta. Nii ne hvvineni ·l~k-:;in kiivelcmään nahkoineni. Kauppias yritti pyörtiHi sanansa j<~ ryntäsi perään i saadakseen nahkat. \llinä taisin ki:ivttää vähän kovempaa ääntä. kun kicrroksellaan okva polii­si tul i pihaan ja kyseli. että mikä hätä täällä on. \i1inä sanoin. etrei ti.:iällii mitään hätää ole. vaan tuo vrittää pettää nahkakaupassa. eikä usko mitä sanoin. cttl:n mvv

1 hänelle nahkoja mistään hinnasta. Yhteise~n nauru~;~ päättyi tämä jupakka.

Oravan pyynti~i ovat An ttolan metsästäj~it harrasta­neet viime vuosisadalla ja tämän vuosisadan alkupuo­lelta 1950-luvullc asti . Vuosisadan alusta 1920-luvun lopul le pyynt iaikoja ei rajo itettu. Kun nahka oli ta lvi­karvassa marraskuussa, aloitettiin pyynti ja sitä jatket­tiin aina maaliskuun markkinoihin, 15. maaliskuuta asti. Kaksikymmenl uvul la orava n nahka oli arvok as rurkis. Se joht i siihen. et lii oravaa jahdattiin sääl imättömästi. \1 etsiistyksenja luontaisen k~nmm vaihtelun vuoksi ora­vakanta harvt.:ni uhkaavasti. Kolmekymmenluvun tait-

1 teessa orava rauhoitettii n koko maassa viideksi vuo­deksi. :\1utta kun oravaka nta elpyi nopeasti, rauhoitus päättyi 1932 kcstettyään vain kolme vuotta. Nyt pyvn­ti sallittiin määräajoiksi. Tieto pyyntiajan alkamis;sta annettiin etukäteen .

Toivo Ahvcnainen Nurholasta kertoo saaneensa ora­van pyynni Itä me lkoiset lisiiansiot. Oravan nahkoilla sai silloin 8.10 mk/kpl. Jos sai kaksi oravaa päivässä. oli hyvä päiväpalkka ansaittu. llalon teosta sai palk­kaa 5 mkim3 ja mies teki keskimääri n kol me kuutiota päivässä. To ivo myi sali insa Tuomasmarkkinoilla jou­lun aluspäivinä \fikkeliss~i . Oravan nahkarahoillaan hän osti palttoon. päällystakin ja jatsarit. Jatsarit oli sen ajan muotijalk ineet boksinahkaiser saappaat.

Koko kolmekymmcnluku oli oravan metsästäj ien kulta-aikaa. Oravia oli runsaasti ja hinta hvvä. Met­sästäj i llä oli myös käytössään met.säverisiii koiria siitä Anno lan sekakcnnelistä. Vuonna 1939 alkoi talvisota. Oravan metsästys jäi poikasten tehtäväksi.

Tauno Tiusanen kertoo neljäkymmentäluvulla par­haana syksynii saaneensa 130 oravaa. Paras päiväsaa­lis oli 18 kpl. Keskimäärin saalis oli 4-5 kpl!päivä. Asee­na oli pienoisk i vääri, panos halpa 10-20 pcn n iä, nah­kan hinta 8- 12 mk keski määrin. Tauno kertoo : "Uiotin metsäslysrelkeni Ylivedelle ja Hiidenmaalle asti. Kil­kin Lauri oli minun kanssa ni samoilla mcrsästvsmailla Pitkälahden kylä llä. Hän myös saal isti saarist~ . Pisko­la, Paajala ja kaikki liihimm~it saaret o li hänen aluet­taan . Vuosisaa lis pyöri sadan par~mrna lla puolella."

llauhalassa oli Veini ja Erkki Kurvi nen, Kähköläs­sii Veini Väisänen. Nurhulassa naapurukset Erkki Kor­honen ja Kalevi Ollikainen. Monia mu ita heidän lisäk­seen. Tämä kausi toi pojille sievoiset lisiiansiot. Erkki Korhonen kenoi hankkineensa rippipuvun. paidan ja "ravatit .. , solmiot . oravan nah koilla.

Vielä viisikymmenluvulla on oravaa Anttolas$a mct­sästetty vähiiisessä määrin, mutta silHi ei ole enää ol ­lut mitäån taloude llista merkitystä.

83

Susijahti Anttolassa 1962 Viljo lluttun~n k~rtoi, kuinka joutui mukaan :;uur~cn ~usijahtiin. Viljo <.lli kiiymässä kaupparL·issulla kirkon­kylässä. Suur-Savon kaupan cdc~~ä ~ei soi Tuov i Iko­nen haulikko olalla ja Viljon nähtyään hän sanoi: Nyt joukkoon rnukaan. susi on motissa Riiisän korvc~sa. Jäljet oli nähty Veisniemen suolla kohti korpea. Tietä se ei ole yl irtänyt. eikä poistunut jäätä myöten. motis­sa oli. \1inä palasin kiireellä koriin ja hälytin Antti Park­kisen susijahrlin. VIeidän oli määrä Yarmistaa Räisän pellon reunat. Antin ase oli vanha "Husgvarna"-hau­likko. joka laukesi. jos laukesi. Antti kiiYi passiin ja varmuudeksi li\ysäili puukon tupessaan. Jos ase ei laukea. niin puukko löytyy helposti. JOS hätä tulee. Kirkolta löytyi siihen hätäiin Tuovin lisäksi Reino Valtonen. Pekka Pirskanen ja Alpo Saloranta kyytimieheksi. Pekka jåi passiin suden menojäljille Veisniemen suon laitaan. Reinon pas:;ipaikka Taikinalahdessa Lampisen suon lai­dassa. Taksi-Alppo Tuovin kanssa suden Jäljille, Tuovi maaston tuntijana ja Alpo varmuudcksi mukaan. Vaan smkn makuula ei löytynyt. JäljL·t johti Riiisän karta­nolle. Susi osoittautui Augusti Kontion karhukoiraksi, joka oli käynyt sulhascna Riiisän koiralla. Kotiinsa päin se oli palaillut tietä pitkin. lltahkimärissii jahtimiehet palaili vähin äänin koteihinsa, A.nllikin painoi puukon tiukasti tuppccn.

Hirv~iahti

Hirvijahti on tuonut Pitkälahden crämichilk omat ko­hokohtansa. josku~ myös pikku harrninsa. Joskus 1970-luvun puolivälin aikoihin tehtiin monta tyhjää jahtir..:-1-kcä. Koki) kesän hirviperhe asusteli I.uaruclamrncn ja Hidwjärven maastossa. Jahtiaikaan löytyi vain vanhoja jälkipainalluksia. Hirvistä ei löytynyt merkkiäkään koko alueelta. Kerran joku oli löytänyt verekset jäljet polul­ta Laufojan niityllä Luarueen runtumassa. \yt syntyi liikettä erämiehissä. Aikaa ei hukattu. Kutsuttiin ko­koon ketä saatiin. Oli arkipäivä. miehet töissään kuka miss~ikin. että kaikkia ei tavattu. Tarkastettiin Kokko­senlahden tie. Jälkiä ei löytynyt. Kiikissäpä t)livat ja pienellä alalla. Laitettiin ampumamiehet passiin Kok­kosenlahden tien tuntumaan hirvien tienylityspaikkoi­hin. :.V1uutamat ajomiehet ketjuun hirviii patistamaan. OhJeeksi vielä, tilkää hukatko j~ilkiä. Tarkkana ollen jiiljillä pysyttiin. Vaikka maa oli lumeton. kosteissa pai­koissa ne niikyiviit hyvin. Kangasmailla oli vaikeam­paa. Ajomiehet lähestyi vähitellen passia. Odoteltiin, koska alkaa paukkua. Vaan pauketta ei kuulunut ja jäl­jctkin katosi kuivalla kankaalla. 1'\yt ei hevin hellitet­ty. Kun oli v~rcks~t jåljl:l. niit~i kannatti etsi~i. Kun oi­k~in wrkk<ma oltiin, löytyi jiiljet Toivo Eerikäisen ta­lon kohdalta. Yllätt~ien ne johtivat pihaportista sisään. \'lctsiisliijicn harmiksi ne p~iiittyiviit [erikäisen navet­taan. Kun jiilkil·n tckijii huusi navt:tasta ammuu. am­muu. kutsui mctsiistyksi:n johto joukkonsa kokoon. Jahti päätettiin tältä päiviiltii lopdtaa siihL·n. Ecrikiiin~n oli ostanut lehmän Kaarlo Mulliha. !Iän talullcli sen mi:t­sän läpi oikopolkuja kotiinsa. \:iinkuin lchmii oli am­pujilla turvassa navetassa, on tiimii jaht.ijullukin pyrit­ty pitärnään erämiesten omassa kaninassa.

VEIKKO KORHONEI'I 24.11.1990

Peijaispäivän mietteitä

Tänä 1 tH.lmla J;i!tdclliin hinij;thtiin suurin toilt:in. Olihan .;y~syyn <hli alue~lla :nerU~jä hin islii run~ain miiiirin. :\iin~nin runoilija ~an1111: "Toi\'eet on 1urhia. \aikka ne kuinka nnnea uskot~lk(•vt". jahtimrnc kuite-nkin 11n ollt:t uih.::rika;,.

Koko s.::uruc on oJ;ut kiit.::ttii1 ibti mukana. Se on nwttanut myös ontu' ia riim.:jä . . \luuwmLt nimiii myös mainitaan. Kuten ;;anuttu. jahti un kaikkien ylm·in~n.

\;Ionia !yhjiiii ki!il-:kaa tehtiin. Eipä "•nomi~ta niissä. Vaan kerranpa 111~ retki lehtiin. josta tn;lin~ ~iiri mel~ein kaikkin lehtiin.

Kokematta 1 ie Jä KNYensaari. siispii rnieher wnhei~iin. P.::kka ohjaa toista niisrii. Hannu l1li>ra kipparoi. kun arma:!dassa lai1aa kaksi. Pekka rahtaa ai1lmidu:t. llannun kyytiin ampuj:H. niinp:i humma ~o' ittiin.

K umwllim:n P~:kan k Ul•rma. ,·enht: soul<Ia ~l•Lkan lailla. Hannun kuorma kokk<wn pamiin. painoakin liikaa lie. Suunta 11li Puikonnieme~n. ail'an alkumatblla 1 en he ~aak in 'uNI on pi~JWL

Kurssia nyt käännettiin kohti Otras-Pemin ramaa. Kun jo oltiin liki maata. kaasuh<Hlaa ke1 ennettiin. Vcnh~pii nyt rcmpun tL'ki. kokka painui alle pinnan. mi.:hct uimaan rinta rinnan.

L1imarit sai uud;;n anon: 1\yläl:iis~t kck;;i maislcn:ibi mainita. Tl•tuu,; oli wi,;;;nlainm: Antehek~i Ahdill~ a~~;:t. midtct \l.'l~:;:n h~:itti. Lassi ryhtyy rikkuriksi. a~elta ei \et~en 'isba eikä suostuuimaankaan. 1aan kiinni wntuu wne;;-n keulaan. nyrkkiän~ä muille pui: "Tierää pitäis joka mieh~n. passiin mennään Puil\onniemeen~ ..

Hannu tuolloin hät:ipäis>äiin hattunsakin ,·crecn nakkaa. "Jos \aan piiäs.::n Katin lu<). tuon saa pit:iii Ahdin akka 1"

Markun. Karin krooli roimaa. uinnis;;ansa oli 1oima:1. Kiitukdla kandidaatit.

Lliimiin~ii t.:kus.:n teki vbin Veini. ~.:lkiiän Olli pikku-\fikon. ';iliin l..r\11)1aa. 'äl iin koir:Ja. lopu>sa jo kiisiplthjaa. 'ähi;;ä kun oii ,·oima. j<lksoi scntiiiin r;mc;wn a~t i.

$~npä 1armaan kai kk i tictiiii. maist.:n:i<.kn 1aaLi n1Uk:.iin 'uJ...~Iiu~kin kuuluu. V~in i ll ii jo pari K(;rtaa 1..:tti.i t:iynnii l' li ~uu.

Sukellu> lll•) ilman muut:l kiiLoh.: lla rnai$Lcrin . ia piiällc mitalin. Pi..:n;:n pi;:ni \ likku-poika kandidaat in ki1jan >el<l.

V..:ikko-,·aari jouJ...ostn jää ai1an norii~iJ..:;;i .

Kun l.as5i n~nheen 1aras~a ja roiscr r:tmat<>rmällä apu:l jo huilaa. hiinpä 1·ietä m::nJ..:an piEissä pol~~ ullc:lee k•l ir;la. Las:. in kans~ajoutuu hän taitonsa kcrla:ml<tan.

Otra~ - P~ tltin pirttiin käy miirb joukko itsciinsii kui1aam:tan. Otti Vt•iUo-Jwnarikin Otradta 1·;wtteet. ehtinyt .:i mi..:ni:: . ..:ttä saatlaa nii ~t ii taruun p<thimmat mw saa~tl.'i.'l. jo~ mieleen ,iiiiipi itämään nuo d..:marcid <.·n :wn.:.:t . 1\.tnvni;::m·n r;tnna;.sa kun miehet auhl•)ll lurppi. Varis-A~kon J...ommenui: "LiiJ..:sipä nyt lh>J'I'<trilta la~ku tali iturkki."

l.i~ mitä kuhin miettinyt unintN::.:llunsa. V~ik~~H aari nöyränä kädet ristiin liitti. ~\)~n ,i11ul..on puole:\ta Ki.:sustansa kii tti .

Kuusi micstii ampuiista joutui ~i,·arihi .

Vähän oli syyt:ikin: Ei as.:ilb wi ampua. kun lll<iali:t ..:i näy. kiikarit on pim~itä.

ai,·;ul rcttii tiiys.

Vihjc:..:ksi hin ijohtaji ll oe Jvs jvuku~~<t on riitai$ia. l·;:nhl'l.:$c.:cn l ilin rinta rinnan. ~ itll.'ll kokha poJkaiqakoon alle \'Cdcn pinnan. Jopa~ tU\' IIoin piteneepi pinna.

Jahtiamme jatkettiin. K1)iteuiinpa koiralla taikka miesten 1·oimin. ~erta kerran jälk.:hcn tyhjä oli wimi.

Vihd<,in rumpu 1·iidako~l;i ,·i.:~ t i,·i n~ in antaa: L inut <'mpi hin ipari Kt.ln .;n~uar~n rantaan.

Toirc.:ikk<lana jahtiamrne al~tahan jatkaa. Varo1·a~ ti nyt j(l u:hdään 1 enehe llä matkaa.

Koit.:tuan n;t kniralla. Pom<l lainaa pa~sim i ehet ympäriin~ii saarta. it~e V~ikk,H·aarin kanssa Jiri-koira apunaan käy hara1·oimaan ~a<~rta.

Koira alkulämmikkeeksi j:inisk..:tkan ottila. Kun ruuli hirn·n h:ljun tuo. JO tck..::.: ciiyuä tOll<l.

Vasta alkaa 1ar:-;inain;:n Jirin io:ipii työ. kun j uur..:..:n 1 uor;:n Son alin ;..; hi n ·i ::litaa lyö.

HauJ..:J..:u käy nyt hanakasti. Rant:t raikaa. ntori kai!.aa. ott;ta ;: t•·cn. lllt<ta taa. kun hin·iwkba paimenta;l kokenut tuo koira. :\mpuj;H nyt hiljaa hiipii. piiiis.::.: t:tueste~n tun in ai\':tn pyssyn kantatmlk. R i ~ukv~~a ri11te~n alla tmincn 011 tl'mmcllys. Jatk1.11aqi koira pauha" . Hin ilehmää suUTuttaa. kun hiiirit ii:in ~~~~rauhaa. d liin antaa kmio>ta. 1ältin puskuun tunauluu kääntyy Yaikka mihin piiin. s i~ll ii räk:•11ä1 ä suu.

AiJ..:ans:~ J..:un bulu jatkuu. kltira pääuää yhte)'{tä r:iliin ott:w isämii~n>ä. S:t<1tta:1pa tuo ihmc~;; JI;i. rni~si eil'ät ammu jo. :-.1u11a ampujilla i.'d::~$ä \)CI ~;lnkka ri ;;uJ..:ko.

Kä~k ) ~tii tai kä~kemänä työtiiiin liihto.:..: ;atkamaan. Siiniipii n_~-t hä:..~iikässä hin-c t :;uojap:ukan j:ittiiii. nukealle <l>ettuu. Ripo:ibti pomo toimii ci!-;ii yhtiiiin -: tuil..:: "\•fin ii ammun ras ikan . .:tsi ~inii ru<.'ta khmiiii! "

F.~k,) tärähyttiiii h·rr:u1. \armuudck~i tl'i~enkin.

Hiljaa sitten kuisk:uscc: "Nyt on I'Ul1fO 1anhan herran ...

Vcrkk<tisct on \\:ikun l iik~tt-1.

jalat lainaa tiukkaan tanaan . ,·irittc:k;: py~syn hamw. l\.v1· on !uo .:tupaine. kun \4nl ~ ki ~·sepiin ant:tma tarkimtnan ltn :niehcn maine. Vaan kun alkaa ampua. tarJ..:kuu~ (1!1 jo tipu ti~~~iiii n.

'aik~ <l panok;;et on kalliita. säii;;tämättii niitä pii:hää.

On ammuman;;a kii~i rapaa. c: ' :tarin käsi ,·api~e. Tuh)~ta kun tarbmdlaan. kaikki (ISUillll un lapaan.

Saaliqd sii> hinaama:m kohti Kitwni~m~n w uaa. Onp<l. <' npa Otran..:n oi1a latll turi. 1·aikka li..:m::: 1 idiikin ku' a d~mari .

;\äinpii mon..:n mulbn kauttn keritty ,,n keittoon :~>ti. Kaikki. kaikki 1 i-'·il<H. kaikki nmat. tyti.it ~umac. ntwr;;l P•).iat. kunnon 1·aimvc. l.unnnn mieh.:r. 1·anhatpoja1. pahat akat. KEITTOA \ YT POPSIK.\ ,\ !

SS

Otto Wahlgren oli Anuolan (Jdikkelin itäpiirin) nimis­miehenä vuosina 1905-1929. Kuvassa Pa!lesmanni Sal­melan pihamaalla kesällä 1930. Kumnnut (Gösta rVahl­gren)

OTTO \V AHLGREN

Vallesmanni Kinoniemessä

.\ilikkelin itåpiirin, johon myös Anttolan pihijä kuului, nimismiehenä eli vallesmannina toimi vuosina 1905-1929 Otto Wahlgren. Hän asui Mikkelissä, missä var­sinainen nimismiehen kansliakin sijaitsi, mutta oli hank­kinut kcsäasunnokseen vuonna 1922 Salmelan Kino­nicmcstä. Muistitietojeni mukaan tämä isoisäni vietti kesäisin pitkiä aikoja Kinoniemessä hoitaen virkaan­sakin silloin kesäasunnoita käsin. Poliisit tulivat täl­löin Anttolan kirkolta veneellä allekirjoituksia hake­maan. Lähin puhelin oli niihin aikoihin Aholaisessa, joten ei kai viranhoito kovin tehokasta voinut olla. Joka tapauksessa kesäasuntoarnrne kutsuttiin "Vallesmanniksi" ja minuakin vielä pitkälti 1930- ja 1940-luvui lla Val­lcsmannin Otoksi. Pöytälaati koista on löytynyt vielä vanhoja lomakkeita mm. ampumatarvikkeiden ostolu­pia varten .

86

lluomautus: Lapa r.rnpnrnatarpe~dL··n h;;nj\ J{il~~i~•:.:·~,,

a! • fu>lic~~Ht ~i~1oastuan hr~nl\ilöHo.' : jol ;tt on lup~ n: nr:uma~ us-eec Jw.l :n.~~.n piLO(Jfl .~ ~~ l~nu t : t n :i '-i •!. ;~ I L

Vallesmannilta saatiin lupa ampumatarpeiden hankki­miseen tii llaisella lupaLOdistuksella.

Ruoan hintoja vuodelta 1931 Isovanhempani ostivat päivittäisen ruokansa kesäisin Aholaisilta. Allaoleva kirjanpito on säilynyt pöytälaa­tikossa.

"Vuonna 1931 olivat maksut Aholaisellc seuraavat:

Kesäkuu 6 päivästä 28 päivään 187,00 Heinäkuu 17 päivästä 31 päivään 131 ,00 Elokuu 1 päivästä 31 päivään 554,00 Syyskuu 1 päivästä 13 päivään 130,00

Kesäkuussa maksoi maito kerma VOI

Heinä- ja elokuussa maksoi maito kerma VOI

Syyskuussa kuten heinä- ja elokuussa."

1.002,00

1,25 mk/litra 7,00 mk/litra

17,00 mk/kilo

1,40 mk/litra 8,00 "

20,00 mk/kilo

Kyse oli tietenkin ns. vanhoista markoista, joten ny­kyhinroihin vertaamalla näyttäisi lähes kuudessa vuo­sikymmenessä tapahtuneen noin 50-kertainen inflaa­tio. ·rosiasiassa inflaatio lienee ollut noin 1 00-kertai­nen, mutta tukiaiset vaikuttavat nykyl1intoihin.

SALMELASSA KEVÄÄLLÄ 1988 OTTO WAHLGREN

Muistinvaraisia tarinoita Anttolan Kinoniemestä

Kinoniemecn katson näissä tarinoissa kuuluvaksi koko nykyisen Kinoniemen yksityisen tien ympäristön eli Sci­lasta Harviol!c. Varsinainen niemihän, jonka alkupe­räinen nimi lienee ollut Ki nosniemi, on vain 400 met­rin pituinen ulottuen ns. Taavetinrannasta niemen kär­keen, jossa ovat jäljellä vielä vanhan laivalaituri n jään­nökset. Kinoniemen ja viereisen Lchessaaren välistä kulkee 1,5 ki lometrin pituinen vesi väylä. Lehessalmi. Lehessalmi on aikain saatossa muodostanut tärkeän kulkureitin Pitkälahden-Kokkosenlahden ja Pihlajasa­lon suunnista Antto lan kirkolle, lyhentäähän se mat­kaa Korvensaaren kiertävään laivareittiin nähden pe­räti kolme ja puoli kilometriä. Tämähän merkitsi ko­konaista tuntia matka-ajassa silloin vielä, kun soutu­vene oli pääasiallinen kulkuväline. Nykyisin salmea käyttävät niin paikallisten asukkaiden kuin kesäasuk­kaidenkin pienten ja keskisuurten moottoriveneiden li­säksi suuret huvipurret ja uittajien hinausmoottorit.

lsoisäni, nimismies Otto Wahlgren oli 1910- ja 1920-lukujen vaihteessa luopunut Hirvensalossa ole­vasta Ohmolan tilasta ja hankkinut kesäpaikaksccn Le-

Otto Wahlgren vaimonsa Edithin ja poikansa Göstan kanssa. (Kuvannut miniä v. 1925)

hessalmen rannalta pienen Salmela-nimisen palstan ra­kennuksineen. Sal melan alkuperä on sikäli mielenkiin­toinen. että palstatilan pidätti itselleen ja mökin rakensi Petter Noponen vuonna 1911 luovuttaen samalla koko muun osan omistamastan Halolan tilasta Aatami Aho­laise lle, nykyisen isännän Matti Ahotaisen isoisälle. Olenkinjoskus Yfati lle ihmetellyt, että kumpikohan tila se on oikeastaan emäti la! Salmela joutui sitten eräiden omistajanvaihdosten jälkeen isoisälleni syksyllä 1922. Lainhuudon myönsi silloin Mikkelin tuomiokunnassa käräj iään istunut Hannes Saloheimo, tuleva appiukko­ni . Si itä lähtien Salmela on ollut meidän perheemme kesäasuntona, nyt jo viidennessä polvessa. 1920-luvulla eivät mikkeliläiset, puhumattakaan helsinkiläi sistä, kc­sähuviloitaan näin kaukaa hankkineet. On väitertykin, että meidän mökkimme olisi pitäjän vanhin tai toisek­si vanhin kesähuvila- en tiedä pitäneekö paikkaansa.

Isoisäni toimi vuodesta 1905 alkaen Mikkelin itä­piirin nimismiehenä eli vallesmannina. Muistan, että kyläläiset kutsuivat kesäpaikkaammekin, Salmelaa ''val­lesmanniksi". Nimismiespi iriin kuul ui Mikkelin maa­laiskunnan itäosa sekä koko Anttola. Nimismiehen kont­tori oli kaupungissa Polttimokatu (nykyisin Päämaja­katu) 6:ssa samoinkuin hänen kotinsakin, mutta hän hoiti kesäisin pitkät ajat virkaansa Salmelasta käsin. Annolan kirko lla asuvat konstaapelit ja ylikonstaape­li! kävivät tarvittaessa hakemassa allek itjoituksia pa­pereihin, ampuma-aseiden ja panosten ostolupiin yms. Useimmiten nämä virkamatkat tehtiin soutaen. niin muistan isiini, majuri Gösta Wahlgrenin kertoneen. Moo ttoriveneitä ei siihen aikaan pitäjässä mon taakaan ollut. Piskolansaaren isännällä, Aleksi Lehkosella oli perämoottori ja niin oli isoisällänikin, mallia 1925 oleva kaksijapuolihevosvoimainen Johnson, joka palveli meitä kaikkiaan 35 vuotta.

Kinoniemcen tulti in kaupungista laivalla, niemessä oleva hirsiarkkulaituri oli kirkotlkyHin jälkeen seuraa­va pysäkki. S/s Mikkeli jatkoi siitä Puumalan kautta edelleen Savon linnaan ja s/s Tähti kiersi Korvensaa­ren matkallaan Pihlajasa loon ja ede lleen Juvalle. Tähti -laivoja oli ainakin kaksi: 1 ja II. Toinen niistä kulki Mikkelistä Lappeenrantaan. Vuonna 1924, kun Saimaan vedenpinta oli harvi naisen korkealla, s/s Tähti toi kaupungista lastin huonekaluja suoraan kesämök­kimme rantapenkkaan jatkaen sitten matkaansa pitkin Lehcssalmea pohjoiseen.

Kalastus oli siihen aikaan varsin tärkeä sivuelinkeino, harrastipa sitä meidänkin perheemme hyvällä menes­tyksellä. Kerran kuitenkin kävi niin, että isoisäni koki tyhjät verkot. Palattuaan kotirantaan hän paiskasi ver­kot suutuspiiiss~iän rantan iitylle takaisten: "tulisikohan tuosta paremmin kalaa kuin jiirvestä". Seuraavana aa­muna rantaan tultuaan hän näki ih meen tapahtuneen:

87

Vera Wahlgren kapuamassa Neilvuoren kolmiomittaus­torniin kesiillä 1925. (Kuvannut Gösta Wahlgrenj

verkot olivat täynnä komeita ahvenia! Halolan isäntä Aatam i Aholainen o li se issyt edellisenä pä iv~inä leh­mien kahl uupaikalla omalla puolellaan aitaa ja kuullut isoisäni manailun. N iinpä hän päätti järjestä ~i tämän hauskan yllätyksen.

Kesä 1930 oli vähällä päättyä minun kohdaltani ikä­västi. Olin äi tini kanssa niemen kärjessä mansikassa ja isoäitini istui samaan aikaan laivalaiturilla ongella . Keksin siinä ruveta paljaine jalkoincni leikkimään kal­liolla veden rajassa, kun y htäkkiä lipesin ja niinpä mi ­nua vietiin usean metrin syvyyteen niin että hiukan vain vaatteita vi lahteli veden alta. Onneks i äitini huomasi tilanteen. potkaisi kengät ja lastaan j a hyvänä uimarina loikkasi perääni. Isoäitini yritti huuto mme kuu ltuaan rientäii avuksi, mutta eipähän vanha ihminen ol lut tar­peeksi nopsa. Ikuisuudelta tuntuneen kamppailun jäl­keen olimme kuin ihmeen kautta taas kovalla maalla.

Aitini oli ensimmäisen maailmansodan aikana käy­nyt Punaisen Ristin kurss it ja ni itä taitojaan hän j outui usein soveltamaan. 1 Iän toimi jonkinlaisena " Kinonie­men tcrveydenhoitajana" kesäisin antaen ensiavun sil­loin, kun lähiympäristössä sallui tapaturmia. Jatkohoi­toon oli s itten yleensä lähdettävä la ivalla Mikkeliin. Kerran hän hoiti Elina Pöntisen lehmänkin terveeksi . Meillä oli ai na talossa sidetarpcita. haavavoitcitaja muuta asiaan kuuluvaa varustusta .

88

Pyykinpesua Salmelassa kesällä 1927. (Kuvannut Gösta Wahlgren)

Ihanaa lapsuudenaikaa Kolmekymmentä luku on jäänyt mieleeni ihanana lap­su uden a ikana. Tul im me Kinoni emeen aina heti kou­lun loputtua ja oli mme siell ä syksyyn asti - is~ini ol i tieten kin va in vars ina isen kcsä lomansa, mutta isoi sä­ni jäi j o vuonna 1929 eläkkee lle. Junamatka Helsin-. gis tä M ikkeliin kesti Kouvo lassa tapahruvine j unan-

vaihtoineen lähes 10 tuntia, sitten yövyttiin Mikkelis­sä isovan hempien luona. Aamulla tehtiin toriostokset ja puo leltapäivin läht i laiva . Perillä oltiin Kinoniemes­sä puolen viiden a ikaan iltap~iivällä . Eipä si ll oin tehty nykyisen kaltaisia viikonloppumatkoja- kun maalle ker­ran rultiin niin siellä sitä sitten oltiin. Matka Mikkel in suuntaan oli vieläkin hankalampi, kun laivassa piti viettää kokona inen yö. Muistini mukaan kesät olivat silloin aurinkoisia ja lämpimiä, marjoja oli runsaasti, niin myös kalaa, jota saimme pitkällä si imal la (koukuil la), syvä­ongella (pilkillä), uistclemalla ja tietenkin tavallisilla ongilla, katiskoilla ja verkoillakin. Pitkää siimaa läh­dettiin aina kokemaan jo neljän-vi iden maissa aamu­sella, va ikkei se kesäasukk aan kannalta olis i ni in tär­keätä oll ut- ammattikalastajill ahan ti lanne oli toinen, kun kalat piti saada tuoreina torill e.

Leikkitovereita minulla oli muutaman sadan metrin piiässä: Arokallion Esko ja Osmo asuivat Aholaisen tor­passa - niin Harappalan perilli siä kuin olivatkin. Es­kohan kaatui sitten valitettavasti kesän 1944 taisteluis­sa. Muistan aina, kuinka äitinsä Elsa itki elämän epä­oikeudenmukaisuutta. Vihtori Arokallio piti siihen ai­kaan kyläkauppaa aitassaan. Kaupasta sai jauhoja. suolaa, sokeria , hiivaa, tupakkaa. tul itikkuja ym. kuivaa tava­raa. Hi ivaajoudu in usein kipaisem<~an hakemassa, kun emännät olivat ryhtyneet Jeipomaan puulleeliisin va­ruste in . 1\holaisilta ostimme pkiivi tt.äisen maidon ja ker­man , niinikään voin ja usein leivänkin, lihaa saatiin myös a ina silloin kun talossa oli teurastettu. i\holaiset laiclunsivat lehmiä~in Lehessaaressa. sinne ne uivat aa­musella tullen illaksi pois, usein aivan itsestään. Hiek­kaharjussa taasen oli paljon kanoja ja niinpä munia käy-

Arokallionlapser torppansa edustalla 1930-luvu//a. Sirk­ka, sylissään l:"rkki, Esko ja Osmo. Mirja ei ole vielä syntynyt. (Kuvannut Cösla Wahlgreni

tiin Albin Pylkk~iselhi. Hannon taloa ol i Otto ~oposen apuna ruvennut isännöimään hänen vävynsä Kustaa Auvinen. Hannon nuorimman polven kanssa ystävys­tyinja sieltä sain monta leikk itove ria.

Aivan Whinaaplllissamme seuraavana meistä niemcen päin asui kyliin seppä Kalle Pönrinen, jonka Toivo-poika sitten aikanaan kasvatti iso n laps ikatraan. Pöntisen pa­jassa kengitelliin kylän hevoset, tehtiin akselit ja van­teet kärrinpyöri in, korjattiin ja va lmistettiin maanvil­jelyskaluja. Kilkutus alkoi aina aamuviideltä. Ivlinä is­tuskclin usein pajan kynnyksellä ihmetellen, kuinka rauta ahjossa hehkui . Seppä oli mukava mies - tekipä mi­nulle ikioman a lasi rnen.

Seuraavana Kinoniemeen pä in as ui Taavetti J lämä­läincn, monitaituri, kirvesmies ja muurari. Toimipa hän lautlurinakin - muistan hänen maksusta kuljettaneen isää­ni kirkolle. Taavetti veteli tuon 7 kilometrin markan rcilussa tunnissa, kun siihen muilta soutajilta meni yleen­sä kaksi , paitsi kaksin hangoin soudettaessa. Seuraava mökki oli Piekäisten , joilta ostimme viinimarjoja. Sit­ten tuli ehkä kylän tärkein paikka, Kinoniemen laiva­la ituri "ototushuoneineen"'. Sinne tuli tavaraa ja mat­kustajia kahdella laivalla. Lait urilta johti kärritie ky­lä lle ja edelleen Pitkälahden tielle. Myös vene il lä tul ­tiin laiturille lähisaarista ja kyllä meki n usein ku lje­timme tavarcurune veneellä möki llä lai turille, mistä sitten nousti in laivaan. L<~ivan odotus eri tyisesti Mikkeliin päin mentäessä oli melkoinen tapaus - s/s Mikkeli saapui Savonlinnasta kello 2l:n ja 22:n välillä eikä tuloaika ollut mitenkään tarkka. Niinpä matkustajat saattajineen tulivat hyvissä ajoin niemecn ja tekivät nuotion laival­le merkiksi.

Siinä odotellessa saatctriin joskus karkeloidakin -myöhempinä aikoina joku toi muassaan veivattavan gra­mofonin eli levysoittimen, miksi sitä nykyisin kutsu­t<l<Jn. Meidän perheemme lähtö e lokuun lopussa oli jon­kinlainen tapaus. Useat kylälä iset tulivat saattamaan, vcdCLtiin veneet miehissä ylös maihi n. juotiin lähtö­kahvit ja sitten kompuroitiin taskulamppujen valossa pimeässä e lokuun illassa la ivarantaan. Tav<Jrat vietiin joko hevosella tai veneellä jo etukäteen.

l.aivaan noustua varas imme sitten tavallisesti hy­tin. missä nukuttiin aamukahdeksaan saakka. jolloin laiva saapui Mikkeliin. Koko aika ei toki matkantekoon men­nyt, sillä laiva yöpyi kirkolla , otti halkoja ja lähti jat­kamaan vasta nelJ ~i ltä aamull<J. Savonlinnaan rnennes ­sään laiva yöpyi Sulkavan Lohi koskella, tullakseen perille ih misten aikoina eli aamukahdeksa lta. Tällaisen mat­kan tei n eläm~issiini ensimmiiisen kerran aivan yksinä­ni kesällä 1935, olin silloin S-vuotias. Oli varsin jän­nittävbiä viettiiä yö laivan uumenissa olevassa hytissä ypöyksin - eipii uni oikein tahtonut silmiin tulla. Sa­vonl innan satamassa oli jo tätini vastassa.

Kuten jo aikaisemmin todetli in, Lehessalmi on aina ollut tärkeä kulkuväylä. Mu istan va rsin hyvin. kuinka ohitsemme lipui pyhäaamuisin lukuisia tervattuja ve­neitii matkallaan kirkonmeno ihin. Monia veneit~i sou­dettiin kaksin hangoin, jollo in matka joutui. Arkisilla kaupparnatkoilla sensijaan airoissa oli useimmiten vain yksi henkilö, tavallisesti emäntä isännän pitäessä ar­vok kaasti perää vanhan tavan mukaisesti. Nykyisen

89

Aholoisen lehmiä Laidunneitiin Lehessaaressa. Lehmät uivat salmen yli aamuisin ja palasivat illaksi takaisin, joko itsestään tai hakemalla: "kottiin kottiin see ". (Ku­vannut 1930-luvulla Gösta Wahlgren)

Hiekkaharjun Albin (Pylkkänen) niittohommissa kesällä 1932. Kuvassa myös Vera W'ah.lgren poikansa Oton kans­sa. (Kuvannut Gösta Wahlgren)

Taavetti Hämäläinen eli Kinonienten Taavetti lähdös­sä soutamaan Gösta Wahlgrenia kirkolle. (Kuvannut 1930-/uvulla Ot!o Wahlgren)

90

Kustaa ja Lilja Auvinen Hannon pihamaalla lastensa Teuvon, Paavon. Tuomon, ;"v/iljan, Raimon ja Marjan kanssa. (Kuvannut Otto Wahlgren v. 1943)

Ahotaisen Arfatti ja Jida, Eila ja ;\.-faija talonsa edus­talla (Kuvannut Orto Wahlgren 1 !J40-Iuvulla.)

Taavetin Anna pihassacm. (Kuvannut 1940-luvulla Otlo Wahlgren)

Toivo ja Elina Pöntinen Ailin, Yrjön, Toivon, Ilmin, Eeva ja Pirkon kanssa. Kuvasta puutwu Seppo eivärkä Lau­ri ja Esko vielä olleet .syntyneeT. (Kuvannut 1940-lu­vulla Gösta VVahlgren)

Hiekkaharjun nuori isämä Arvi Parkkinen vaimonsa Lempin sekä Liisan, Riston ja Leenan kanssa. Kuvas­sa myös naapurit Gösta ja l!(~rcl JrVahlgren, Osmo Aro­kallio sekä IJiekkaharjun apulainen .)'irkka Tissari. (Kuvannut 1950 Otto /·Vahlgren)

Ahotaisen Matti, Jida ja i'vfartta, Vera H!cthlgren, Alaija lastensa Pekanja Seijm1 kanssa. (Kuvannut Gösta Wahl­gren 1960-/uvulla)

Aholaisen ;\1/atfi-poika pellolla. (Kuvannut Otto FVahl­gren 1'. 1943)

91

llalolan ti lan isännän l\1atti Ahotaisen isä, Matti hän­kin, oli valistunut m ies. Hän souti itse venettään aina kirkonkyliin lahdell e, vasta tultat:ssa näköetä isyyde lle hän lausahti Iida-cmännälle. että "vaehetaanpas" ja niin isäntä säilytti kunniansa muitten silmissä. Korkean veden a ikana saimesta kulki laivoja. kuten jo edellä mainit­tiin. Muistan kuinka sis Pursi ja muutkin a lubet kul ­jettivat j uhlakansaa lähetysjuh lill e Neitvuorelle. H evos­kyydiiHi raahattiin kenttäkeittiöt aina vuoren huipulle saakka j a kyllä hernesoppa siellä maistui.

Sotahommissa ja työvelvollisena

Kesä 1939 oli sitten viimeinen rauhankesä, minun koh­dal tani päättyi silloin lapsuus. Talvisodan aikana kesä­mökkiimme, jossa oli vain yhdenkertai set akkunalasit, sijoitettiin sodan jaloista paenneita evakkoja - miten­kähän mahtoivat niissä 40 asteen pakkasissa tareta! Seu­raava kesii oli siinä rnielessii poikkeuksellinen. että kou­lua käyti in koko elokuu - niiin pyrittiin saamaan takai­sin ta lvisodan aikana menetetyt koulupäivät. Ja kesäl­lä 194 1 syllyi jatkosota, j oka vei monelta parhaan nuo­ruuden, jollei koko elämiiä. Minullakin meni kesä ja syksy sotahomm issa vapaaehtoisena. Tästä kaikesta sain s illä kertaa tarpeekseni, niin ellä seuraavat kaksi kesää vietin työve lvol lisena, tosin jälleen Kinoniemessä, tu ­tussa ym päristössä.

Kesällä 1942 tein Aholai s ille halkoja lepistä Lehes­saaressa, siitä muistan lähinnä itiko itten aiheuttaman riesan. Seuraava kesä oli hauskempi, kun Ahotaisen ta­lossa renkinä työskennellessäni sain osan palkasta ruo­kana. Työpä ivät olivat silloin pitkiä, aloite ttiin jo puoli kuudelta, juotiin kuudelta kahvinkorvikkeet yhdeksältä syötiin jo luja ateria, kahdentoista a ikaan nauti ttiin päi­väkahvit ja kolmelta päivän pääateria. Ansaitun ruo­kalevon - minkä vietimme yleensä pihanurmi kot ia se­lällämme maaten - j älkeen jatkettiin töitä iltakuuteen, jolloin juotiin vie lä yhdet kahvit. Tämän jälkeen v ielä tehtiin töitä tuonne puoli yhdeksään saakka ja päätet­tiin päivä yhdessä nautittuun kylmään ilta-ateriaan, joka sisälsi leipää, piimää, viiliä ym. Tuli siinä päivä lle pi­tuutta 15 tuntia, ruoka-ajatkin vähentäen 1 1- 12 tuntia.

Nälkiintyneelle kaupunki la ispojalle runsaat ateriat ja terve ruumiillinen työ o livat parasta mitä voi aj atel­la. Hauskimpia töi tä oli la nnan ajo navetasta Liikasen pellolle - me ajoimmepoika-Matin kanssa ki lpaa kah­de lla hevosella. Myös heinätöihin ja ohran le i kkuuseen osall istuin saaden sen as iaankuuluvan lcikkausarven sir­pistä vasempaan pikkusormeeni. Yhtenä päivänä leik­kasim rne renki-Einarin kanssa jyrkähköön alamäkeen Li ikasen pellolla- ohra o li s illä lailla laossa. Yht'~ikkiä Einari tokaisi: "kyllä tiä tulloo isännälc he lepoks, meil­lchä e i tuu laenkaan näläkä ku suolet on kaekenaekaa kurkussa". O san aikaa hautasin suuria kiviä peltoon: syvä kuoppa kaivetti in kiven vicreen ja sinne se kan­getti in ja peitelti in. [sänHi-Matti kc haisi: '·kyllä siusta hyvä kivenhautaoja tulloo, ku tiät nii reilu t kuopat".

A ikaa jäi kuitenki n myös m uihin ha r rastuksiin, a i­nakin pyhäisin. Kirkolla oli suoj eluskuntapoikain leiri ja niinpä minä ilmoittauduin paikallispäällikölle, vää-

92

Veikko Ronkasen sism; Tyyne Rokkanen Korvensaaren Kapustalahdesza palve/upaikussaan Helsingissä v. 1939. (Kuvannut Ouo Wahlgren)

pe li Toivo Noposelle Koivulan yläkerrassa Iyöden kan­tapääni tiukasti yhteen. Topi tyym1ytteli: "otetaanpa raa­hallisesti . .'·. Leirillä oli maastoleikkejä ja pienoiskivää­riammuntaa. Silloin tutustui n Ikosen Lassiin, Tiusasen ja Ko istisen poikiin eräitä mainitakseni. Varpaniemen Topia tapasin myöhemmin 1950-l uvu ll a ollessani Suur-Savon a luesuunnitteluyhdistyksen -nykyisen seu­tukaavalii ton- hallituksen puheenjohtaja. Topi kuului kunnanhallituksen puheenjohtajan om inaisuudessa myös yhdistyksen ha ll itukseen.

Tapahtuipa meille sitten hassumpiakio asioita, o lim­mehan vasta 15- 16 ikäisiä, me ky län pojat. K un sota-aikana ei saanut bensiiniä vapaasti siviilikäyttöön ei kä näinollen perämoottoriimme, tei n moottorivcnccs­tämme, joka o li itseasiassa merimallinen soutuvene, pm:jeveneen. Kun masto oli pystytetty mahdollisimman keulaan, pystyi veneellä luovimaan, vaikke i kö liä o l­lut . S illä me pojat läksimme y htenä vi ikonloppuna ret­kelle, Pyrhösen Teuvo, Hannon Teuvo ja Paavo sekä minä . Yövyim me ens in H uh tsaaressa, kiersimme Kor­vensaaren ja vietimme sun nuntaipäivää Luonterin kal­lioluodolla harrastaen mm. pi lkkaan am muntaa pienois­kiväärillä. Takaisin Lehessalmelle tu limme illansuus­sa mukavassa myötätuulessa, minä rennosti peräsi men iiiiressä loi koen. Veneen keulassa istuneille Paavolie ja Pyrhösen Teuvolle tuli jotain kärhämää - Paavo kai yritti saada Tcuvolta pienoiskiväärin käsiinsä ja silloin se lau-

kesi. Jos olisin is tunut normaal isti paikallani, luoti olisi saattanut osua rintaani , mutta nyt se meni vain piek­sun läpi kahden varpaan välistä luita rikkomatta vie­den vain hiukan lihaa mennessään. Mu istelin silloin isäni kertoneen taiste lleensa aikanaan kesällä 19l8 Pyr­hösen Teuvon isän, Taavetin kanssa samassa jalkavä­kiryhmässä Etelä-Savon rykmentin mukana :Vtikkelis­tä Mouhun, Heinolan, Vierumäen, Tuohikotin, Valkea­lan ja Kouvolan kautta Karhulaan. Miesten ystävyys jatkui sitten vielbi myöhemmällä iällä.

E rään to isen kerran olin Hannon Tuomon kanssa kahdestaan pUI:jeveneelHi Lehessalmella. Koska Tuo­mo oli vasta a lun toisella kymmene llä, varustin hänet pelastusliive in, ja sit~ihän tarvitti in. Juuri ennen Sal­melaan tuloa pUijeesecn tarttui äkillinen sivutuuli, joka paiskasi p lnjeen mastoa vasten alkaen nopeasti kallis­taa venettänune . Kehoituk sestani Tuomo loikkasi ve­teen ennekuin kö litön vene kerkisi kaatua kyljelleen. Tuomo siitä lähti pu li koirnaan kohti rantaa, mutta tart­tui liiveist~iän kaislikkoon , mi stä minä hänet sitten "pe­lastin". Vaatteiden kas tumiscl lahan jutusta olisi selvit­ty, jolle i Arokallion Sirkka o li si nähnyt tapausta ja men­nyt siitä kerLomaan ä idi llen i. Sapiskaa si itä tietenkin tuli.

Vuosi 1942 ol i siitä erikoinen, että silloin oli tä­män vuosisadan matalin vesi Saimaassa. Lehessalmi kuivui umpeen , Piekäise n, nykyisen Leena ja Markku T iusasen mökin kohdalta. Koska veneillä oli päästävä kyliltä kirkolle, kaivoivat miehet talkoilla kolme met­riä leveän kanavan, j osta pääsi läpi sauvoen, soutamaan ei sopinut. Kanavan kohdalla oli jalkamiehille tarkoi­tettu s iltakin y li Lehessalmen. Vuosi 1944 kului mi­nulla j ä ll een sotahommissa. Yhden kerran pääsin kui­tenkin lomal le ja silloin asuin Hannossa, koska Sal­melaan oli jälleen kerran majoitettu evakkoja peräti toista kymmentä. Seuraavista kesistä useimmat menivät työ­harjoitte lussa Uihinnä Lapissa j a ulkomailla. Tosin koko kesäkuun 1945 vietin Se~lmclassa koirani kanssa kah­den perunoita viljellen ja valkolakkia odotellen - se­hän saatiin sinä vuonna tavallis ta myöhempään. Myös vuonna 1949 vietin kokonaisen kuukauden maalla tenttiä lukien. Silloin rupesi kymmenen vuoden tauon jälkeen

Pitkälahden tien korjaus Tiusasen pellon notkossa

saamaan bensiiniä vapaasti ja niinpä osallistuin kirkolla järjestettyyn moottorivenekilpailuun, alle 5-hcvosvoi­maisten sarjassa . Kun en saanut 24 vuotta vanhaa moot­toria heti k.äynti in. taisin h~ivitä tämän kilpai lun tai ai ­nakin olla toiseksi viime inen sarjani viiden osanotta­jan joukossa.

Häämatkalla ja virkatehtäviä

Kesän 1950 jälkeen loppui säännöllinen laivaliikenne Antto laan j a Kinoniemeen. Laivan sijasta ruvettiin tu­lemaan Mikkelistä linja-autolla ja matkaa jatkettiin yleen­sä vuokraveneellä Salmelaan. Tietä myöten ei silloin v ie lä päässyt autolla Seilaa pitemmälle. Kesäkuun lo­puksi 195 1 suunniteltua häämatkaamme varten olin jät­tänyt pe rämoottorimme valmiiksi kirkolle, sinne tulin nuorikkoni Ailan kanssa Mikkelistä linja-autolla. Bus­simatkalla oli se uranamme ruhtinatar Demidoff: joka toivotti meille Wmpimästi onnea. Hän itse taisi siihen aikaan asua Tenin kanakopissa. Mootto1ivenematka sujui a luksi mainiosti, kunnes Leskenluodon kohdalla pau­kahti - a rvelin pultin vain katkenneen ja soudin luo­don rantaan. Mutta ei, koko aksel i oli poikki ja niinpii kahden ja puolen kilometrin mittainen loppumatka oli soudettava raskasta venettä merityyppisine hankaimi­neen. Vaan ei päässyt ruma sana silloin!

Salmelassa a lkoi taas elämä vi lkastua, kun lapsem­me tulivat kuvaan mukaan. Vaikka asuimme koko 50-lu­vun M ikkelissä. ei mökillä tullut viikonloppuisin käy­tvä - eihän meillä ollut a luksi omaa autoakaan, sen­~uolcen. että sillä o lisi perille päässytkään. Autotie ulottui vähitellen II iekkaharjuun saakka. Meidän pihassamme auto kävi muistaaksen i ensimmäistä kettaa kesällä 1954, j olloin Liepiirin autonkuljettaja tuli noutamaan minut kiireelliselle virkamatkalle. Silloin piti keinotella Aho­taisten kujasien kautta rantaan ja edelleen meille pit­kin kive töntä rantapolkua. Takuusalmella kesämökkiä pitävä everstiluutnantti Viktor Platan tuli kyllä eräänä mvöhäisenä kesä iltana sivuvaunullisella moottoripyö­rällä möki llemme " lullassa' ' istuen ja sotamies kuljet­tajanaan. Luul imme jo sodan taas syttyneen, mutta ky­svmvs olikin Sotakorkeakoulun retkestä Anttolaan . Ke­sä ltä 1960 meille tuli myös yllätysvierailu. Istuimme pihalla päiväkahvia juomassa, kun yläportillernme il­mestyi tumma poliisiauto, josta lähti tulemaan meitä kohti kaksi poliisimiestä. Mietin kuumeisesti, mitä pahaa o n tullut tehty~i. Kysymyksessä ol i kuitenkin Liikku­van poliisin partio, joka teki johtamaani tutkimukseen lii ttyviä nopeusmittauksia Ylikkelin läänin maanteillä - he halusivat vain lisäohjcita.

Kinoniemen tietä parannettiin talkoorö inä vähitel­len meille saakka ja sillen a ina nierneen asti. Kinonie­men tiekunta perusteltiin kesä llä 1970 ja siitä lähtien on autolla päässyt K inoniemeen kesät talvet. Pitkälah­den kylätie, jossa o li lukui s ia portteja, oli uuden tie­lain voimaantultua kunnostettu ja otettu paikallistieksi 1960-luvun a lussa. Kinon iemessä ovat asukkaat muut­tuneet vähite ll en . Vakinaiset asukkaat ovat poistuneet rintamai llc työnhakuun j a tilalle on tullut kesäasukkaita. Toivo ja Elina Pönti se n muutettua kirkolle tilalle tuli

93

Salmelan merimallista perämoollorivenettä vedetään ta!Fiteloilleen hevosella, ajomiehenä :\l!atti Aholainen nuorempi. (Kuvannut 1950-luvul!a Ollo Wahlgrenj

ylilääkäri .Juhani Riitahon perhe. Taavetti Hämäläisen kuol tua hänen leskensä t\nna asui niemessä vielä pit­kään. ykyisin mökkiä pitää kesäasuntonaan metsä­tekn ikko Heikki Kähkönen perheineen. Piekäisten mö­kissä asu ivat mm. Toijoset ja nykyisin mökki on Hiek­kaharjun nuorimman tyttären Leena n perheen hallus­sa, josk in he ovat pystyttäneet uudenk in hirsimökin Harvion puolelle . Hiekkaha1jun isännkiksi tuli sodan jälkeen Albin Pylkkäsen sisarenpoika Arvi Parkkinen. joka rakensi uuden talon. Hän teki myös hirsimökin Kinon iemeen entisen "ototushuoneen" paikkeille. Hiek­kaha ij u on nyt Risto Parkkisella ja niemenkärki hänen sisareliaan Liisa Liikasella . Aholaisen Maija rupesi opet­taj aksi Suolahteen ja Eila em~innäksi Oratinniemeen Matin j~iädcssii isännäksi.

Hmmon pojista Teuvo on kuonna-autoilijana kirkolla, Pa<~vosta on aika jättiinyt, Tuomo on isiintänä, Raimo asuu kirkolla, .\tlirja on naimisissa Mikkelissä ja Mar­ja Turussa . llirssaaren lnkaniemcn isiinnäksi, tosin vain kcsäasukkaaksi on tullut Sulo n arckin ja Eino Pönti­sen jälkeen li eisingin kaupunginkamreeri Raimo Kaar­lehto. Korvensaaren Peltotalon enti set asukkaat, Lau­rikaiset ja Toijoset ovat jo kauan sitten muuttaneet po is. Korve nsaaren viimeisen vakinaisen asukkaa n. Anna Pöntisen kuoltua on Ihanan tilalle mllut 6-henkinen Pentti Otrasen perhe -ovat rakentaneet a ivan uuden talonki n. i\nnan pojanpojalla Kaunolla on tosin kesämökkinsä siinä rannassa. Veikko Ronkanen pitää entistä kotita­loaan Korvensaaressa kesäasuntonaan ja entiselle Han­noon kuuluneel le Puikonniernelle on muodostunut lä­hinnä Paavo Mikkolan sukukunnan asuttama "kes~imök­kikylä" - onhan saaressa vielä muitakin kesämökkejä ja kaupungin omistama venei lijöille tarkoitettu leirin­täalue entisillä Korpikall ion mailla . Korvensaarelaiset pitävät veneitiiiin Kinoniemessii, mutta Hirssaaren ja Luonterin saarten kesämökki liiiset käyttiivät venevai­kamanaan Alaroimin rantaa Lehessaaressa . Kinoniemen tien vaikutuspiirissii on nykyis in neljä vakinaista ta­loutt<:t ja 32 kesiiasuntoa. lisäksi muita maanomistaj ia on VIISI.

94

Hengenpelastusta Kesä 1987 ol i e lämässäni jälleen merkittävä. Raken­nettuamme lämpimän talvimökin ja jiiätyämme Ailani kanssa eHikkeelle vietimme peräti viisi ku ukautta Ki­noniemen Salmelassa. Kuusikynm1c1wuotisen ''kesämök­kiläisyydcn" kunniaksi kutsuimme heinäkuussa vanhoja kyliin asukkaita luoksemme. Sateises ta kesästä huoli ­matta sattui si ksi päiväksi pouta ja niin saatoimme toi­vottaa tervetulleiksi yli 30-päiscn vierasjoukon-omaa väkeä oli lisäksi 13 henkeä. Oli mukavaa! Pari päivää ai kaisemmin poikani Aarne oli teh nyt urotyön; hän pelasti neljä ihmistä hukkumasta Harviolle. Torstaina 2 päivänä heinäkuuta Sulo Montonen oli lähtenyt vai ­monsa El inan, tyttärensä Ka ijan ja tyttä rentyttärensä Jennin kanssa kirkolta 1 0-hevosvoimaisella perämoot­torivenee llä yli Harvion kohti Lehessa lmeaja edelleen kotiansa Si ikasaarta. Kirkonkylän lahdella vallitsi jo melkoinen myrsky ja aallokko, ni in että naiset olivat ehdottaneet taksikyytiin turvau tumista. Matkaan kui­tenkin lähdettiin alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Näistä matkalaisista tietämättä oli poikani Aarne läh­tenyt alle 4-vuotiaan poikansa Oton kanssa samanko­koisella veneellä Lehessalmelle vain huvikseen. Aar­nell<~ ei ollut edes pelastusliivejä, pikku-Otolla sensi­.i<wn oli päälläiinkunnon pclastusliiv it. Lähestyessään Kinoniemen kärkeä Aarne totesi ll arvion selällä val­litsevan voi makJ<aan lounaistuulen aiheuttaman korkean aall okon ja päätti kääntyä takais in. Sarnassa hän kui­tenkin huomasi aallokon keskel lä jonkin esineen, jota hän ensin luuli kanootiksi, mutta pian ilmeni , että ky­seessä oli kumollaan oleva vene. /\arne mietti ensin. pitäisikö hänen jättää pikku poikansa vaikkapa Lehes­saaren kärkeen turvaan, mutra arveli, ettei poika ym­märräisi tilan netta vaan pelästyis i. Niinpä hän jatkoi matkaa ko hti merihädässä olevia.

Montoset olivat onnellisesti päässeet kovasta aallo­kosta huolimatta jo ohi Lesken luodon ja lähestyivät Ki­noni emen kärkeä, kun tavalli sta korkeampi aalto löi yli veneen keulan. Ennekuin matkalaiset ehtivät mitäkin teh­dä, vene täyttyi vede!Hi ja kaatu i kyljelleen ja senjäl­keen täysin kumolleen, pohja ylöspäin. Kaikki joutui­vat veden varaan. Pelastusliivejii ei seurueesta ollut muilla kuin 7-vuotiaalla Jenni-tytöllä ja Clinalla. jäl­kimmäisellä liian pienet. Kaija. joka oli äskettäin ta­p<~htuneesta vatsaleikkauksesta huolimatta seurueen reip­pain, sai nostetuksi tyttärensä veneen päälle. muut sen­sijaan olivat noin 10-asteisessa vedessä pidellen veneen laidoi sta kiinni. Aarnen saapuessa paikal le olivat mat­.kalai set o ll eet arviolta neljännestunnin veden varassa. Kaija pyysi Aarnea ensin pelastamaan tyttärensä ja äi­tinsä. Kovassa aallokossa. veneiden keinuessa eri tah­tia oli erityisesti van hempien, painavien ihmisten nos­taminen pieneen veneeseen vaikeata ja vaara llistakin . Tottuneena vesillä liikkujana Aarne ei pelännyt omasta puo lestaan, mutta kylläkin mukana olevan pikku-Oton puolesta. Kun Jenn i ja Elinakin. joka oli erittäin huo­nossa kunnossa, oli saatu nostetuksi veneeseen - Elina makas i liikkumatromana veneen pohj al la - Aarne ai­koi lähteä viemään ensimmäistä lastia rantaan. eihän hänen veneensä ollut tarkoitettu enemmälle kuin 3-4

henki lölle. Silloin S ulo kuitenkin ilmoitti. ettei enää jaksa pitiiä ki inni käsillään, vaan hukkuu. Aarne sa i Iiihes satakiloisen Sulukan vasta neljännellä yrittärnäl­lii hilatuksi veneensä laidalle ja siitä edelleen veneen pohjalle. Kaija sensij aan ilmoitti vielä jaksavansa. jää­den odollamaan seuraavaa kuljetusta. Kinoniemen rantaa Hihcstycssään Aarne huomasi sie!Hi Pentti Otrasen. jolle h~in huusi jo kaukaa avunpyynnön: Pentti kah lasi vas­taan ja ott i ha ltuunsa pelastetut läh tien t\a rr1en keho­tuksesta kuljettamaan Elinaa, Jcnni ä j a Ottoa Salme­laan. Sulo jäi sensijaan odottamaan Kaij an pelastamista K inoniemeen. Elina oli melkein tiedottornassa tilassa, .fcnni huusi: ·'nyt äiti hukkuu'" ja pikku-Otto karjui täyttä kurkkua j outuessaan eroon isästään . Tällainen j oukko märk iä ihmisiä ilmestyi si llcn yht' äkkiä meidän pihaam­me. Kul ui hetki. ennenkuin tajusimme tila nteen ja vasta kun Aarne saapui veneineen perille Kaija mukanaan oli kuva täydellinen .

Onnistuneen pe lastusoperaation j mkeen kaikki pe­lastetut saivat meiltä kuivat vaatteet ja Himmintä juo­tavaa. Kun ihmiset ol ivat pahimmasta j ärkytykscstään rauhoittunect, kulj etin tv1ontoset Siikasaareen omal la 35-hevosvoimaisella moottoriveneelliini. Jenniä pelot­ti vielä silloink in, mutta väylä oli jo suojaisempi ja venekin suurempi, j oten perille tultiin mainiosti. Pent­ti O trascn kanssa ol imme sopineet, että hän yrittää hi­nata .\'1ontosten kumollaan olevan veneen rantaan. kun­han myrsky hieman helliträä. Se e i ku itenkaan onni s­tunut. si llä vene o li jo uponnut syvyyksiin. Venettä yrit­tiviit myöhemm in ylös vielä nuottamiehet ja suke lraja­kin, muna tuloksetta. Sinne se jäi parinkymmenen metrin syvyyteen. Elina järkyttyi tapauksesta ni in, että terve­ydenhoitaja joutui käymään Siikasaaressa ja myöhem­min häntä v ielä ku ntoutettiin. Sulo lausui minulle. et­te i nähtävästi viel ä ol lut he idän vuoronsa. L isäa ikaa elämäänsä hän sai ku itenkin vain 8 kuukamta, sillä maa­li skuussa l9R8 Sul ukka saatettiin vi imeise lle matkal­leen.

Mutta elämä j atkuu. Kinoniemessä jopa entisestiiän vilkastuen. Lapsia on ilmestynyt kuin sieni~i satedla: Risto Parkkisen muutettua takaisin Hiekkaharjuun ja Pentti Otrasen Ihanaan Korvensaaressa koulutabit kul­jettavat nyt neljää tyttöä ja kol mea po ikaa pä ivittäin kouluun ja takaisin. Kesäisin pyörii Sa lmelassa mei ­dän viisi lastenlastammc, samoin Kiihköscssäkin nä­kyy lapsia pihalla. llannossa ovat usein Raimon lapset j a Matja perheineen on pystyttiinyt mökin entisen ko­tirilansa maille. A hotaisen \faijan pojan perhe naurti i kesä lomastaan Lc hcssalmen ra nnalla j <~ Hiekkaharjun Lee nan perho.: viettää viikonloppujaan niemessä, jos ­kus Liisankin. Riitahon tyttäret tulevat kesämökilleen aina kuin päibcvät. Korvensaaren. Hir~saaren ja mui­den saarten kesämökkiläiset lisMivät puolestaan liiken­nettii Kinonicmessä. Kolmenkymmenen ki lometrin no­p~..·usraj oitus on ilmeisen pa ikallaan .

Siikasaaren viimeiset asukkaat

Niinkuin vaimonsa Elina, Siikasaaren Sulo tunnetti in nimenomaan saarestaan - Y1ontoscn Sulo oli jo vie­raampi käsite. Sulo oli nelj~inncn polven saarelaisia . A ina on ollut yksi poika. jolle saarclaisperintö on siir­tynyt. Murta Sulon ja Elinan ne ljästä pojasta ei ybi­kään halunnut jäädä saarelle. Kun Sulo kuoli. vain muu­tama kuukausi sen j ii lkecn, kun hänet. Elina, heidän tyttärensä Kaija j a tämän tytär Jenni he inäkuussa 19B7 pe lastett iin hukkumasta !!arvioo n. Elina ei enää ha­lunnut jäädä saareen, vaan muutti kirkolle.

Vaikeata saaressa on ollutkin asua e rityisesti kel iri ­kon aikoina. Talvi~in on saareen useimmiten saatu au­rattua jäätie - saaren mantereesta e rottava salmi on vain parinsadan metrin levyinen. Kuitenkin esimerkiksi tal­vella 1976-77 lumi satoi liian a ika isin. Jää oli vain 1 5-senttistä j a kun sen pää lle satoi saman ver ran lun­ta. ei sille pakkancnkaan mitään enää mahtanut, j ote n se n enempää traktorilla kuin autollakaan ei jäälle ollut asiaa. Montos illa o li siihen aikaan vielä hevonen, jolla kuitenkin pääsi , ja tietenkin jalkaisin.

Siikasaari ol i Sulo Montoselk rakkain paikka si i­täkin huolimatta. että saarelai seWmä oli vaati nut ve­ronsa. Sulon isä vaj os i j äihin 44-vuotiaana. Jo a ika i­semmin olivat joululo mansa aikana hukkuneet perheen 7- ja 9-vuoti aat tyttäret, Sulon sisaret. Lehmistä luo­vuttiin jo 1970- luv un alussa ja koko maanviljelyskin lopetettiin viirisen vuotta myöhemmin. Aikanaan Sulo kuljetti talollisren maitotonkkia suurella veneellään Juvan .Y1aaralanniemeen ja kalastusta hän harrasti koko i käns~i . ' 'Kyllä se on myönnettiivä . että jo ka päivä ka lat ovat mielessä, eri asia s itten on, pääseekö joka päiv ~i kalas ­lamaan -useampana päivänä on kuitenkin päässyt" to­tesi Sulo häneltH asiaa kysyttäc::: ~ä. t ikä hän sictiinyt sitä, että hänelle kauppa-autosta ~ ilakoita ta~jottiin. Elina kertoi Sulon motkottaneen j o siitä. kun hän oli ostanut sil liä j ouluksi . Kalan suhteen oltiin o mavarai si<J. Mul­ta yksinoma iseksi el inkeino ks i ei ka lastuksesta ollut. Vaikka kalaa olisi tullutkin. olisivat edessii olleet mark ­kinoi ntivaikeudet Si tä pait~i ka lastuksessa on hiljai­setkin aikansa, jo ll oin ei paljoakaan kalaa tule. ei a i­nakaan pä~iammat in harjoittamiseen asti.

Sulo e i rakkaasta Siikasaarestaan muuttanut, ennen­kuin sa i k uh un iäisyyteen. Kun Elina ei voinut yksi n jäädä saarta asumaan. s iellä on enää k~:;äasukkaita. \ äin o n päåttynyt eräs luku Pitkälahden kylän histOriassa.

fLänsi-Samsso 20.2. 1977 o//eesra. Carmen Runo.sen rekemii.nii luwsllllltdusia nwkailruj .

95

RAIMO AUVINEN

Muutama muistelo Hämäläisen Taavetista

"Kinonien1en Taavetista"

Taavetti o li pidetty ja luote ttava monitoimimies. Hä­neltä syntyivät kirvesm iehen, muurarin ja pärckaton tekijän hommat ammatt ita idolla . Samoin metsätyöt ja ka lastus.

Taavetti oli myös aikaansa seuraava mies. Hän ker­toi lukeneensa esim. Raamatun neljä kertaa kannesta ka nteen, sanasta sanaan .

Kinoniemen tie oli kurritietä vielä 1950-/untl/a. Vem Wahlgren Linnakallion luona. ( KIII'WIIIU! Orto Wahlgren)

Siikasaaren seppä Ville Montasen rakenta111a 100 vuolla \'GIIha leikkimökki.

96

Kokkosen torpan asukas Ulla Haikurainen. Anna Kok­kosen anoppi.

Ruouilan torpan asukas Hilnw Penklwnen. llän eli 10]­vuotiuaksi.

Järjestys-N:o,p'<~t~ •

AnUolan pitäjän kunnallisverojen kuitti vuodelta 191f'.

Smk. · p. Hltr.

Maksava:

. manttaalilta manttaalikassaan . . . . .

fveroäyriltä kunnankassaan . . . . . .

.. kansakoulukassaan .

/ mieheltä J henkilömaksua vaivais­

/ naiselta 1 kassaan · · · · · · · • · ·

koirasta veroa . . . . . . .

Kuitti . . . . . • . . . . • • . • . . ... 1 · 03

_ :.~teen~ Wf./J Maksettu 19-.' -1 J

V ~-/ l . i!_ u. · ..

1 r / ' } ~

Kunnallisverojen kuitti vuodelta 1918.

suorittanut

·~ mk. 1 p:iä 1 litraa j grammaa 1

Rukiila . : .•••.• · · .... .,-.................... ... .lf....:.. ....... . . . J t.l.. , .. Ohria ._ ••••••• , .... "T· .......................... t· .........

1

Kauroja ..• · ..••• · ,, .... L .. ··"········· .. .. . . .. . . ... . Voita .••.•...• · · .... . ;1.. . 1

Päivätöitä . . • • . • ... lrl' .. !

. . ...... i 1

.. ! äyriä .....

Kuitataan,

Kui1ti papiston palkkasaalavien maksamisesta n: 1918-1919.

Anttolan pltljln ldrkoUlaveroJen kulttl Nso }fjf . ldr~ollisvaodel~ iJ6 1~~f. -tif 1919.

JAJ ... $.. .... ~;(1~/(~~~ ~~~ ... l·l /J 1

Antiolan pitäjän dM~ . kglästå' N:o .... ..

To~~ mant- t Smk. p:iä taaU , . 1

Maklava: ·

~ Kirkonrahastoon . .. lf 1~ II Kirkon rakennusl'ahastoon 1~t ~~ Urkurahastoon , . . . lf (/

~~nr P~untoonpaporahastoon r Jr ' t f;CI tO . ..... . ................................... . ...... .... .. . ~ ............ .... , ..

..... ...... ............................. ........... . .... . ... .... .... .... . .. l Summa

1f~l

Kanto-osuutta . lt.b 1

Yhteinen summa 1'1 1 r

Maksettu 19f/?

~rwt~ §,'lc1:<-, '

Kuitii kirkolliweroisw kirkollisvuodelta 1918 1919 .

.. _1 !

~--- ·----------..-------

~ ------~

A nlfolan kirkko.

97

1 .......

9H

d CLJ .· #/.---- ) / . -.

' / :

~·~/~' ~ grr.,. ~ ~ rC~e/.{;

~ ... - . ..

.·., "'--~·~ ; ' p7 . ~ . .. . _;_ ~ n ;,. , •• . , "' • '

S(!ppc'i 1-'i//e Montosen /.:irjanpidosla .

' 1

1 i

0 • • •

1

• 1

1 ~ t""' ~,

., ..

...

1

' ' , r l

·1 II

1 .. . , .

. -' h 1 '

' ~ • ..; ·~ !

~.:;y l~ ; l \ lf~. • • • 1 •

11: . .; . .. .

II ~ ~ i [.

rf 1

. 1. '

99

100

lf' '(' • ., ·c.··Z' ?·.· , : 4 ,

l'ädisius. jolla oikeutewan ajamaan polkuprörällä. vuodelta 1 f.J 1-1.

Kutsuntaluettelon N:o

t{~~~~,.~. ·~~~ ..... pitäjän ..... .11. ... ~t/. . kplästä

/jo / ~ ;-· määrätään täten .... . .... -1.1 p:n~ ~ • kuuta 1918 ilmoit-

tautumaan Mikkelin kaupungissa Sotilaskulruntapäallikön lumsliassa.'

Kntsura:u.:!.teloon merkittp. PifUiiS' .! 61 ~~ . . . paino · 6 / ~ . ~(),.;{.4Nfc,. do pillå~ kuuta 18t8U

Kutsunta/aut.ak:mniw puolesta: ~ 'l ~~ . . . /C.I( UhA.~

~·· -. /·~-ift.= ............

! . .

Anllolan kalliomaalauksessajalat ovat se!Fästi erorettavissa muuten epämiiiiriiisessä ihmiskuviossa.

Anttolan kalliomaalaus Savon linnan maakuntamuseo ja Anuolan kunnan kult­tuurilautakunta aloittivat vuonna 1987 Anttolan kun­nan muinaisj äännösten inventoinnin , johon kuului myös rantakal lioiden systemaattinen läpikäynti mahdollisten kalliomaalausten löytämiseks i. Tämä työ tuotti vuoden 19R8 kesällä tulosta kun maakunnalli nen arkeologi Leena Lehtinen ja amanuenssi Juhani Grönhagen löysivät kak­s ikuvioisen kalliomaalauksen Antto lan Pihlajasalosta Anttolan pohjoisosasta. Maal aus sijaitsee Siikaveden it~i rannalla Ahvenlammen j a Tikaskaarteenniemen vä­lisessH rantakalliossa. Järveltä ja kallion juurelta maa­lausta on erittäin vaikea havaita.

Maalauksesta pystytään erottamaan kaksi epäselvää j a heikosti erottuvaa kuviota: 27 cm pitkä ja 8 cm kor­kea vene ja epämääräinen 2R cm korkea ihmishahmo, josta vain jalat erottuvat selvästi. Vene on kuvattu kal ­liomaalauks issa yleisellä tavalla ' 'kampaisena·· kuvio­na, mihin on merkitty vain kölipuuja s iitä lähteviä pys­tyviivoja.

Kuv io t ovat vajaat 15 metriä nykyistä vedenpintaa korkeammal la ja noin 90 metriä merenpinnan yläpuo­lella. Alueen vedenpinnan korkeus noin 3000 eKr. on ol lut 88 metriä merenpinnan yläpuolella. minkä perus­teella voidaan sanoa. että maalaus on ainakin 5000 vuotta vanha. Aluee n vedenpinta oli maalausten korkeude lla 5000 vuotta sitten. Maalaukset on tehty todennäköi ­sesti jäältä tai vedestä käs in. Maalauksen kuviot, ih­minen ja vene ovat kaikkein yleisimpiä kalliomaalaus­ten aihe ita.

Tähän mennessä Anttolasta on löydetty vain muu­tama kivikautinen irtolöytö, asuinpaikkoja ja hautoja ei tunneta ainuttakaan. AnUolan ensimmäinen kallio-

Karna: TIMO FILPUS

Tuhansia vuosia sitten kallioon maalatut kuvat löyty i­vät Anttolan Pihlajasalosta.

maalaus on tärkeä todi ste alueen kivikautisen asutuk­sen olemassaolosta. !\ Iueel la on todennäköisesti asu­nut kalastajia j a metsästäj iä, si llä satunnaiset ohikul­kij at eivät vaivaudu maalauksia tekemiiän.

Kalliomaalauksen paikka löytyy oheisesta kanas­ta. Kallion juurel le on autotie. mutta itse maalaus on vaikeakulkuisessa ja suoras taan hengenvaarall isessa paikassa. ( Karttaliite: 205)

(Teksti perustuu Savon Sanomissa 14. 7. J 988 ja Länsi­.':)avossa 19. 7.1988 julkaistuihin uutisiin sekä niissä olleisiin kuvii n.j

101

· -· ·····---,

Reen va/mistuk!;eeu liit~.,·viii piirroksia.

t------- fl'o,. ~ /r... ."

a . . 1 • . ~ Va-Lk0

c .. rve._a.~ _,_.,

I?J. 'or..e-lc· V!l. L •• ~. · sfa!/.tt. ..... so- ...-... c . ·...._ · Ie ..... :....._ j- ......... rai-. ·,~A -·.4s,' La.·a~'f ri: V{.( .lc 1-CI t:l.. ··- V et. /S~ L . r ' ·.s fe.... 1 .s ?<.. __.,.,._ (71 ;.,._ P.e ,....: ;:.. .s~ ..: 1 L ·' f/ rf· ~ ~4 ....-~ ;L-

r 4.. : v u_ T~ /-.: 4.. ,.. • .J.:· ~ , . V ,.. 5 l ~ . .5 Q . .-... o " :.,... !. a. , ' f-,._ / <-<- ,._ f-,

.!.r.,/.r.<;·"t·l· t/e,·r'-Aff,·_. ___ .r, . ... .,J~-sf .. . '~ o, ·l/·- sf -- .·,., L,._ 1of..l · ,· v - J/ c. - ·- , ..,.,, • _. /.;_ ~· ""' [/ "' /1'-'f. lG II( , r, 1-.

/c 1 t- ~t-- ,.. .. r~ s S t".,

f ' ·~ ~ .. L L .._.

1 0~

f 0"""' ,, '" tJ

r=(.........,.. ........

1

1

Pcv-w r e, /c '

:rr. ! ~ k ' ... - 1 1 • •• t' ""' ·~ " ,. . !/(; ,' _'?.~-'(. r,rc el .,,

!.t.. /.<.. ,., ..... ,'55' r .. f-tt. , . V'<· f.t. f-A a

~ L ' •c.,. ~ • . A ·./

103

Vuonna 1937 suoritettiin asuntotutkimus AlUtolan kunnassa. Oheisena kopiot Pitkälahden kylää koskevista sivuista. Laskijana oliAaro Pyrhönen.

! .

!

1 N :D. ~ .

. .

104

1 ' !

K

X x

-· 1 l

0 .: << O < . . ..... . M ,_ • • 0

i 0 , , +: ·- • • < 0

0 ' ' ' ' +O O+ · · · · - - • • • •

fl~ao:;~: .. v.-~i~~- -- --- l{;~-. ~~(~~0 -~ --~~atr·~e~- ! - --- --: .. "_l : _ _ ; - __ -; ;-~ •. :~- -~~-~ - -"') . .: d..;. /'-?r: : . t 11':::. '/ . ~, C/.•'7.// (!_(~~/

{}1.:.-<.-~-:'t~~- ·· · .. ... , · , : . .. YV'-t'-!/)4 ~~ . r J-~'i, ' '•

-f/:Lt2~~~ ...... . , ... . : ~ . _ __ -~~h~~tb..M~ __ @-& / .. · : .. ; .... ; . ... - l .. : ~ ~1Q4.~ -

. . ' '~ , ,.,_ _ , ' M' '

. . _ ~---4/#,M~< /.2~~ -.. ... .. , ... - i - - - ---~~-~'~ 7~-~- - -- :

·- !· . l . f'~-. :~-~.;~·­···· ~,v.,. ~~ AJ-~ r

! ;~~ 1~"- , ::~,.v/:;.' '- .. -e-.. K~/rAt. vfhu·~~,~-

i : .. .· . .. !

. . .. .. i . .} . 'fi[_d/;:;.·-. /_~ r'-. (,t~t.j ~L ~{c~ -~- • . ~~~- --;---, ?- C'A_ ) .. ,

. _ : -l : .vit/if. --~-~'U _ IJ/-7_ /;-(k.t:A.-v.~- .. -d:~~,-r J: f!:._;._ ~-~ fk-~ ~ .

1-

. . ! .

105

X.

. ....... -- . . ...•. ! .. .

!06

- ~-+ -

X

107

__ ......

··-·· · -l:.-. :. / -~1~~

f /

Piirros pl.'irehöl)ästä.

10~

Kunnalliselämässä vaikuttaneita henkilöitä

Aholaiuen iUutti: - Pitkii lahckn koulunjohtokunnan pj. 1923-26. Jl)29-32.

1 946-4F:. 1949-51. 11)54-56 ja 1957-59. jä:\cnenii 1940-42 . . Pii rimiehenä 15.3. 1918- ? Taksoitus ltk. j ii s~n 1948 Vaa 1 i ltk. 58 59

,"rfuttm en Kalle: -- Kunnallis- ltk j iisen 194~. valirtL1 uudclk(' ll 1950

Kunnanhallitukst·n jä:;;cn 195 1-53. 1954-56 Pitkiilahden koulun johto kunta 1954-56, 1957-59 ;\sutusltk. _jiis~n 1940-42. 1946-48. 1049-5 1 1957-60 . 1960-62. 1965-6X Holhousltk. _j~i sl'n 1957-59. 1960- 6.3 , l 96R-71 Jarkosoda n a ikana kunnanvalruutd tu 1944-45 Vlaanmyy ntito imi kunta 1946

J.-futtmen, o .. \·. Pulkkinen Vieno: Sos iaalilautakunta jäsen 1961-64, 1965-6f.:. 1969-72. 1973-76. llJ77 -80. 19Rl-84 -Kun nanva huusto jäsen l <)7 3- 76

Noponen :'l-fatti: Ki1:jastv\tk. 1 % 5-M( 1969-72 Kun nanha llitus j äsen 1971 -72. 197:1-74, 1975-76. 1977-. 11.)7<-.qso, l9S I-R2. 1 9i.t1-~4. 19R5-88. 1989-

- Raittius- _ja nuorisl1työltk. jii~cn 196X-6') -- Pitkiilahdcn äänestys alueen vaa liltk. jäse n 1970. pj.

1975. -76. -78. -79. -RO, -8.3 - \ ,1aatalllu(kn kehirtämisscuranta trnk . j ~ben 197';!. - Virkasääntötoim ikunta 1973- · - Kun nanval tuusto j iist:n 1 '-.) 73 -7o. 1977-80. 1981 -~4.

1985-ö~. 19R9-92 - Kvalt.vaal ilautakuntajiis('n 1977 -Järvi-Savo Oy:n yhtiökokou~cdustus j~i sen 1977 -!W.

1981 -lH. 19R5-88 . - Sosiaalilautaku nra vp_j . 197X - Tielautakunta kh.ed. 197'11.. l9S3 -R4 - El inl.:c inolautakunta k. cd . 1978

Lapsenvuoden tmk. kh.cd. 1979 Kirkonkylän kouluneuvosto kh.ed. 19ö3-R4 rvlajo ituslautakunla kh.ed. 1983-84 Lomalautakunta kh.('d. 19f.:3-84 Kirkonkylän iiiincstysa lueen vaali la utak unta vpj . 1984. 19RS. 1991 Kunnanva1t.nwlil autakunta p_i . 1 9S5-8R. 1 9R9-Vaalilautakunta \·pj. 1987 Vaal iltk.kunnall isvaa lit vpj. 1992 Elinkt.!inotoimcn neuvottelukunta jäsen 1992

Noponen Toil'o: Kunnanva lt uus to j äsen 1948-1956

· TerveydenhoitOlautakunta j. 1949- ll)56, pj. 1960-1 966 -- Kansakoululautakunta jiiscn 1949-1951 . pj. 1954-56.

J. 1957-59, pj . 196 1-64

- Kansa Ia iskoulu n johto!.: unta j~isen 1965-68 - Tal.:~oitus ltk. _jäsen 1952 -- 1 kvosortolrk. kunnan cd. 1954-56

ll uo neenvuokraltk. pj. 1954-56 Kansakoulujen johtok. 1954-56 Vlaa nrnyyntitoirnil-.. 1954-60 ~l äketoimikunta jä::;en 1957-64 Ka lleustoimi kunta 1963 Kunna\liskl1din joht0kunta jäsen 1 <)() I -oS Kunna \l isvaa 1 i.:n keskusltk: 1%0-64 1\:unnanha lli tu::; pj. 1951-53. 1954-5 ~. 1961·68

Pohjolainen Lauri: Pitkä lahden kylän asiantunti jajäsen taks()itus l!k . 1954 Pitkiilahdcn koulun _johiL;k-unnan jäsen 1 '-.> :' 1-5.1. 1954-56. 1<)57-59 . P it k~i1ahdi.'l1 sa mmuruspiirin varapäällikkö 1954-53, 195 7-51.)

- Ticltk. 1954-56. 1957-59 - Kunnam-altuuston_iäscn 1957-60. 1961 -64. 1969-72 - 1\:unnanha llituksen jiis~n 11)6_1-04 . 1969-72 - So~ iaal iltL 1969-72 -Terveys ltk . 1 <)72

-Ticl tl.:. 1961-04 . 1966-(lg - Tu tkija ltk. 1966-69. 1970-73 - Vcro ltk. 1966-W. 1070-73

Pylkkänen .Juho: - Taksoitus lautakun la. jäsen 1950 - Palo lamakunta jiisL'n 1954-56. 1957-S l). 1960-62,

I%5-6R -- Varapäällikkö Pyhiilahdcn ~ammutuspiirissä 1954-56.

1957-59. 1960-62 Rakennuslauta kunta jä'>en 1954-5Ci. 1957-59. puh.johl. 1960 Kunnanvaltuusto jäsen 1957-60

Tiu.mnen Olavi: Kunnan valt uuston pj. 1964-(i4. l lJ65-6R, 1%9-72

.. ·' j äiien 1957-1960.1073-76. 1977- 19l:W. 1981-S4

-Kunnanhallituksen jäsen llJ8 1-R4 - Maatilaltt.... pj . 196 t'-(i4. 1956-68 - SainlLIS\ ak uurustoimikunta jä<,cn l 964-72 - Suht.\·aa licn vaal iltk. pj. 1%9. 1970. 1972, j. 1974.

pj . 1975.j. 1976. 1 - K~skusvaaliltk . pj. l %0-64. 196S. 1970

- K. valtuuston vaaliltk. pj . 1977 -n - Eläkdoimi kunta _j iiscn 196 1-64 - Mk 1 :n 1-:cskussairaalan k1. 1 iittovaltuu:-.:tu. _j iiscn 1965-76 - Kan salai:\k. johtokunta jäsen 1961 -64 - Tc-o llistarni s- ltk. 1961-64 - Työvo imatoimikuma 106 1-70 -· Vero ltk. 1 95 7. 1960-61 Vc~ iltk. pj. 1962-65. ll)S3-R4 (khll vara cd.i Tai paleenlahden ja Tiil i:\aaren kaavoitustoimikunta 197R

109

-Mahdoll ista kuntaliitosta selvittelevä tmk. 1979 - Mkl:n seudun kuntien yhteistyö tmk 1979 - Terveysltk. pj. 1973 - Sairausvaku utustmk. 1973- 1.4. 1975 - Kuntasuunnittelutmk. 1974-76. -lautak unta 1977-84 - Sosiaalivakuutustmk. 1.4.1975- 1980, 1981-') - Sosiaaliltk. vpj. 1957-62 - Taksoi tusltk. 1954-59 - llcvosenho irolkt. 1954 - Asutusltk . pj . 1954-56 - Kirj astoltk (kh. vara ed.) 1983-84 - Kunnan metsält k {kh ed) 1983-84

Markailul rk !983-84 Nuorisoltk (kh vara ed.) 1983-84

-Tekninenltk (kh ed) 1983-84 -Arvopapereiden ja rahavarojen tarkastaja 1983 - Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 1983

Venäläinen Viljam: - Kansanhuolto ltk pj. 1943, 1946. 194 7, 1949 - Kunnallis- ltk 1943-45, 1949 - Pitkäi<Jhden kansakoulun johtok . 1940-4 2, J 946-5 1 - Mets~i l tk pj. 1946-48, jäsen 1949-51 - Kunnallisltk. 1940-42, 1946-48 -Kunnanvaltuusto vpj. 1946-50, pj. 1951-53, j. \96 1-68 - Suht. vaaliltk. 194 7-'! - Pitkälahden al.vaalillk. pj . 1962-72 - Vuositilintarkastaja 1960-70, pj 1973 - Vero ltk.\962-73 -- Maanjakotoim. uskottumies 1959-76 - Sairau$vakuurus tmk 1965-72 - Tutkij altk . 1960-73

Kal leustutkimus rmk. 1963 Kih lakunnanoikeus ltk 1962-67

lautarn ies 1959-61

Lähteet: Anflolan kunnan arkisto

Pyhäkoulunopettajat

PITK(\LAIITI Vuodesta 19 1 7 lähtien

Tah vo Väänänen Manta i\holaincn 1\dam Pyrhönen 1\ nna Pyrhönen Jalmar Noponen Kustaava Rasa \1aria l'vlontonen .\1iina Kilkki Kalle-Juho Harmoinen Aug Pylkkänen Otto Rasa

110

Het<J _ja Ida Pyrhönen Ester !\oponen Malvii<J Kolehmainen Ida Heimonen Viljam Jkoncn Anna Kolehmainen Anna :\oponcn 1 klvi Pylkkänen Aunc Pyy Toini Venäläinen

PIIILAJASA LO Vuodesta 1924 lähtien

Olga Montonen Ida Leikas Aug Syrjäläinen Ada Hämäläinen Albin Tiusanen

Lähde: kinkeripöytäkirjat

Elsa Syrjäläinen OlgH Parkkincn Kalle Turunen

Kiertokoulut

I.piiri - kuului Anttola

Ruokola Pihlajasalo

Kääri~lii Ylivesi Pitkäl ahti

Kaikissa oli kuuden viikon koulunpitoaika, joka toi­m·n vuosi oli viiden viikon koulunpitoaika, jolloin jäl­kimmäisessä tapauksessa ensimmäisen piirin opettaja piti koulua toiseen piiriin kuuluvassa Kähkölässä.

11. piiri kuului Kähkölä

Nurho la Hauhala Saukonsa lo

Hutrula Monto la Maijala

Kaikissa oli viiden viikon koulunpitoaika, joka toinen vuosi oli kuuden viikon koulunpitoaika. jolloin Käh­köläss~i toimi ensimmäisen piirin opettaja.

Ensimmäisessä piirisski toimi vanhempi opettaja, ja toisessa nuoremp i.

Kiertokoulun opettajat

1906 Hilja Häyhä Anna \ttontonen \ilontolasra

l90R Johanna Korpinen \i1atilda Niemi

191 3 Anna Sof ia Pyrhönen Johanna Cederström Hylkyiästä

1923 ·1yyne Montonen Pitkälahdesta Saara Ikonen

1924 Emma Pu lkkinen. V<Jralla Sdma Kontinen 1928-46 Helmi Poutanen

Lähde: kirkkoneu voston p(htäkirja

Pitkälahden koulun opettajat Arvola Antti Ylöstalo Alma Härkönen Hilja Salonen Siviä Johansson ~anny Yli-Pohja ~1aija Pyrhönen Tyyne Aholainen Maija Väisänen Eeva Piskonen Marjatta Laajaluoto Aili Korpiranta Aulikki Lehkonen Liisa Venäläinen Ei Ia Räihä Airi Himancn Tuula Luhtaniemi Marjatta Hirvensalo Tellervo Naumanen Annikki Kananen Sinikka Tiilola Kerttu Palin Pekka \1aarela Eero Häyrynen Esko Häyrynen Seija

1911-14 1914-20 1920-23 1923-27 1927-28 192S 30 1930 49 1949 sl. 1949 -s50

1950. 1953 -54 1950 --52 1950-51 1951-52 1952-53 1951-52 1952-53 1954-55 1954-55 1955-56 1955-56 1956-62 1958-60 1960-62 1963-79 1963- 79

Käsitöitä ovat opettaneet mm:

Pyrhönen Selma Paasonen Elina Pyrhönen Hilda Pyrhönen Tatu Pyrhönen Ville Pyrhönen Armas Kilkki Ilmari Noponen Veikko

Koulun siivouksesta~ lämmityksestä ja kcittolatoiminnasta ovat huolehtineet mm:

I-aamanen Lempi Forss Albin l_aamanen Albin Kuorrti Antti Toijonen Aili i\rokallio Sirkka Piekäinen Aino Leisri Lempi Pylkkänen Aili Pyy Aune Laamanen Le~na Leinonen Signe Laatu Aune Laatu Vilho Lindh Liisa Pyy Matti

111

112

Johtokunnan puheenjohtajat:

Korpikallio R.G 1911 Kontio Alhin 1912-16 Venäläinen Otto 1916-23 Ah(llainen \ilatti 1923 26ja

1929 62 Laamanen Albin 1927 2S Pohplainen Lauri 1963 64 Tiusanen Anja 1965 72 Pyy Matti 197:1 74

Kouluneuvoston puheenjohtaja:

Pyy Malli

Muut johtokunnan jäsenet:

Adam Pyrhönen Kalle Pöntinen Jaakko Lampinen Adam Aholainen Hiskias Lkkonen Mikko Lampinen Herman Hämäläinen Taavetti Parkkinen Juho Pylkkänen Miina Kilkki Aaro Hämiiläincn Lauri fors~ Viljam VenäWincn Kalle Mutanen Albin Pylkkänen Eino Pöntincn Lyyli Pyrhön~n J.cmpi Parkkinen Arvo Turunen Viljo Pylkkänen Eino Venäläinen Taavi Pulkkinen Malli V~näläinen Mauno Kilkki Rauha Pyrhönen Martti Paavilainen

1974-79

Tyyne Pyrhönen

Opettaja ja kirjailija Pitkälahden koulun pitkäaikainen opettaja Tyyne Pyr­hönen (o.s. Häkkinen) oli myös kirjailija ja runoi lija. Hänen teoksistaan mainittakoon mm. romaanit Mäki­myllyn kaunis M01:jaana (WSOY, 1938) ja Kaltoin kas­vatettu (Kansankulttuuri Oy, 1962; teos on myös kään­netty venäjäksi) sekä nuorten seikkailukirja Yllätysren kesä (Oy Valistus, 1965).

Hän on kirjoittanut myöskin satuja ja novelleja sekä runoja ja näytelmiä.

Pitkälahden koulun oppilasmäärät

Vuosi

1911 1915 1920 1925 1930 1935 1940 1945 1950 1955 1960 1965 1970 1975 1978

Kansakoulu

19 28 21 20 32 46 41 35 27 32 30 7 lk. 38 30 16 10

Jatko-opetus

8 9

12 8 4 6 7

Pitkälahden koulua koskeva tiedot sivuilla JJ/ -- 113 on poimittu Pekka Jormaloisen kirjoillamosta teoksesta: Anuolan kunnan saravuo;ias lwululairos 1884 - 1984

Pirkiiluhden 1'. 1964 valmisnmut koulurakennus. Koulun toiminta Pitkälahdella lakkasi 1. 8.1979. jonka jälkeen rakennus on ollut ka11salaisopiston, pienteollislfuden ja asuntokiiytössii.

113

Ammatit Nikkareita eli puuseppiä Otto Piekäinen 1900-luvun alkupuolella, käynyt käsi­työkoulun Anttolassa (ammatti puuseppä). Kalle-Ville Noponen 1900 luvun alkupuolella. Vihtori Arokallio Adam Piekäincn, Myllyjoki, 1900-luvun alkupuolella. Juhani Pylkkänen vuodesta 1930 alkaen. Viljo Noponen 1930-50 luvuilla Veikko Noponen 1930-50 luvuilla, jatkaa Mikkelissä.

Kirvesmiehiä Taavetti Hämäläinen Juho Puhakka Sulo Puhakka Juhani Pylkkänen Veikko Noponen Paavo Leisti Einari Leikas Mauri Syrjäläinen

Oskari Montonen Juho Montonen

Lotjanrakentajia Juho Puhakka Albin Laamanen

Adam Piekäinen Otto Kilkki

Otto Mutanen

Pumppumestareita Yrjö Pohjalainen

Aidanlatojia ··vanha" Otto Rasa Aapeli Penttinen Otro Paasonen Juho Paasoncn Juho Parkkinen Kalle Lampinen Otto Noponen Eemeli Montoncn Ville Taivalantti

Halonhakkaajia

Kinoniemi vuosisadan alkup. Pitkälahti

Pihlajasalo Pihlajasalo 1980-luvulta alkaen Pitkälahti Pitkälahti

lotjamestari lotjamestari Viljam Venäläisen lotja Soittu ollut rakentamassa Kalle Mu­tasen ja Albin Noposen yhteis­tä lotjaa heidän kanssaan.

Pitkälahti.

Rasankylä

Pihlajasalo

Pitkälahti Suoppo kiertävä Pihlajasalo

Adam "Uatu" Korppinen 1930-luvulle. Hän oli enti­nen mikkeliläinen ajuri (kertoo Juhani Pylkkänen). Asui loisina Viki Noposen paikalla Lemetti. Korppisen Uatu ollut oikea tarinan kertoja, hänellä oli myöskin omaperäisiä sanontoja: "kalloo leipee syötet­tiin, isollakellolla soitettiin. voi vennonkela". Tuo "voi vennonkela'' oli hänen voimasanansa. Kalle Lampinen Pitkälahti

114

Unto, Toivo ja Tauno Lampinen Tahvo Väänänen

Aapeli Penttinen Eemeli Montoncn Otto Noponen Juho Parkkinen

Pitkälahti Varvinkorpi, Tahvontorppa, Hiidenmaa Rasankylä kierteli talosta taloon Suoppo

Havun- ja risunhakkaajia Herman Rasa Viljam Piekäinen Juho Parkkinen Nestori Saariaho

Vakantekijöitä Otto Piekäinen Taavetti Hämäläinen Tahvo Väänänen Herman Rasa Lauri Pylkkänen Esko Venäläinen

Tuohityön tekijöitä Tahvo Väänänen

Rasankylä Pitkälahti Pihlajasalo kiertävä

tuohi ja päre päre tuohi päre päre päre, 80-luvun puoliväliin

Otto Piekäinen Korvensaari Kalle-Ville Noponen Topias Noponen Veikko Korhonen Siltalahti

Verkkopaulan ja nuotanköyden tekijöitä Tahvo Väänänen Otto Piekäinen

r Kalle-Ville Noponen Topias Noponen Vcrkkopaulat tehtiin jouhista, nuotaoköysi sianvilloista, köydet tuohista ja oljesta.

Kirnuntekijöitä August Syrjäläinen Pihlajasalo

Ruumiskirstun tekijöitä Kalle-Ville ~ oponen Vihtori Arokallio

; Adam Piekäinen

Reentekijöitä Kalle-Ville Noponen Viljo :\oponen Juhani Pylkkänen Kirkkoreet Viljo ~oponcn

Tervankeittäjiä Juho Malmberg Aaro 1 lämäläincn Taavetti 1 lämäläincn

' Aug Noponen

vuosisadan alkupuolella 1948-

Rasinmiiki

Suoppo, Pitkälahti

Sorvareita Kustaa Auvinen Adam Piekäinen

Pitkälahti Myllyjoki

Sorvit olivat jalalla poljettavia.

Hiilenpolttajia Kalle Mutanen Viljam Venäläinen Seppä Kalle Pöntinen Kinoniemi, pajahiilet

Suksentekijöitä Kusti Syrjäläinen Alpo Syrjäläinen Juhani Pylkkänen

Ralttimiehiä Taavetti Pulkkinen

- 1941

Mauno ja Matti Pulkkinen Reino Lampinen Sulo Montonen Uuno Lampinen Lauri Pohj alainen Albin Lahtinen Lauri Pylkkänen Veikko Pylkkänen Juhani Pylkkänen Eetu Venäläinen Erkki Laaksonen Kalle Kolehmainen Eero Kolehmainen Kalle Parkkinen Viljam Ikonen Kusti Syrjäläinen Einari ja Kalle Lcikas Viljo Rasa Otto Rasa Kauko Rasa Eino ja Esko Venäläinen Reino Lampinen

Parrunvei.,·täjiä Taavetti Pu lkkinen Juho Parkkinen Taavetti Hämäläinen Adam Pylkkänen Hiekkaharju Kalle Kilkki Lappala Kalle Parkkinen Pihlajasalo Heikki ja Edvard Piekäincn Kalle Häyrinen Aapeli Penttinen Aaro Pulkkinen Kalle Pöntinen Korvensaari Antti Mutanen Ii irsisaari Hjalmari Pulkkinen Taavi Pulkkinen Otto Noponen Suoppo Lauri Pylkkänen Eero Kolc:hmainen

Otto Rasa Reino Lampinen Viljam Venäläinen

Uittomiehiä Eino Antero Venäläinen Esko Venäläinen Lauri Avelin Kauko Rasa Markku Paavila inen Mauno Pulkkinen Eino Laitiainen

Muurareita Taavetti Hämäläinen Kinoniemi Taavetin isä o li myös ollut muurari, tehnyt ensimmäi­set uloslämpiävät uunit kivestä Pitkälahdella. "Mualiman Viki" kiertävä.

Kivimiehiä Kalle Laitinen Jaakko Kurki Juhani Pylkkänen

Ojankaivajia Otto Sw<un boo Nestori Saariaho Aapeli Penttinen Oskari Pulkkinen Eetu Penttinen Juho Paasoncn Ville Taivalantti nuorempi Adam Korppinen

Tinureita Kalle Narinen Aug Noponen Kalle Sormunen

Kaupustelijoita

Petäänsaari

Pihlajasalo kierävä Pitkä lahti H i idenlahti Kievarinmäki Pihlajasalo

Pihlajasalo

Pitkälahti Pitkälahti Pihlajasalo

Janne Urpiainen (rihkamaa) kiertävä "harjukas"

Kalanpyydyksen tekijöitä Tahvo Väänänen Kalle-Ville ~oponen Herman Rasa Otto Piekäincn Kaikki isännät omaan tarpeeseen.

Kuohareita Viljam Venäläinen

Salmreita Juho Pylkkänen Aini Pohjalainen

Pitkälahti

Pitkälahti Pitkälahti

115

Ketun pyytä}iä Albin Pylk känen \ 1al bcrit

Pelimaun~ja

/\lbin Pylkkänen Arvid Ollikainen Arma::> Korhonen Aug Nopo nen Ka lle /\vel in .Juho Kilk ki Vi lle Taivalantti Albin Laitinen

Kehräiijiä C lla Haikarainen Hilma Penkkonen Hanna Härkönen Matilda Noponen Hilda Ruhancn Lyydia Turunen Emma Väänänen Klaani Ahvcnaincn

Kankaankutojia l.yydia Paasonen \1 ati lda :\oponen Anja Tiusanen

Taulumaalareita Ada Syrjäläinen

Kirjailijoita

H iekkaha tju Rasinmäki

Hiekkaharju. 2-rivinen haitari Kilpeelä. haitari Hiskintorppa , 2-rivincn haitari haitari \'{annikkal<:~ , gramofooni h<:~ i tar i

Pihlajasalo Hiidenmaa, 2-rivincn haitari

Kokkosentorppa, Pitkälahti Ruoltila. Pitkälahti Ruott ila. Pitkälahti Nopola. Pitkälahti Pihlajasa lo Pihlaj asa lo Tahvontorppa, Hi idenmaa Pitkälahti

Pihlajasa lo Pitkälahti Pitkälahti 80- luvulta

Pihlajansalo 60-luvu lla

Tyyne Pyrhönen ( o. s. Häkkinen), opettaja, Pitkälahti

Laivureita Juho ja :Yt<luno :Ylontoncn, Pihlajasa lo (Karhukangas) Jalmari Pu lkkinen, sisävcsikaptccni , Pitkälahti Vihtori Arokall io, sisävcsikaptccni , Pitkälah ti

Verenseisottajia Otto Paasoncn Israel Kilkki

Suonenisk~jäitä

Kal le-Ville :\oponen Albin Nnponen

Ken~:itysseppiä

Ville Monronen Veikko :\oponen Arto Kelman Ka lle Pönti nen

Kaivopaikan katsojia Yrjö Pohjalainen Lauri Pohjalainen Armas Pyrhönen

11 6

Pihlajasalo asui 1. uontcrin Petäjäsaaressa

Pitkälahti Pitkälahti

Si ikasaari 1800-luvun lopulla Pitkälahti 40-luvu\la Pitkälahti -85 lähtien Kinoniemi

Hierr~jia

lli lda Ruhanen 1-:dla Avc lin

Kuppareita Edla Avelin Matilda Noponen Tiina-Kaisa l.koncn

Räätäleitä A ug Venäläinen ''Riätäl'Kusr· Aug Sytj ä läincn Taskinen Sää::;kin­nicmen torppa

Satulaseppiä Otto Si iskonen Kalle Laurikainen

Pa rttt reittl Otto Kilkki Viljo Noponen

Pitokokkeja Manta Tcittincn Anna Kokkonen

Koneneulojia Aili \1onronen Toini Venäläinen

Ruumiinpesijöitä Anna Kokkonen Elsa Turunen

Pihlajasalo Pitkälahti

Uitonmäki .\1annikkala

Kantturan icm i Hiidenmaa

Pitkä lahti Pihlajasalo

Takuuniemi

Rasan kylä

Oratinniemi Pitkälahti Pitkälahti

Pitkälaht i Pitkä laht i

Pitkälahti Pihlajasalo

Saunamuoreja eli kyläkätiMitä Edla Avelin Anna Kokkonen Hilma Syrjä läinr..:n Retriikka Ruhancn. 20-luvulla,

Ompelijoita

J'v1annikkala, Pitkälahti Kok koscn torppa. Pitkälahti Pihlajasalo

Pitkä lahti

Malviina Kolehmainen Rasankyylä Olga 1\oponen Pitkälahti r nkcri Soikkel i Pitkälahti Aune Turunen Olga Parkkinen Rauni Palo

Suutareita Otto Siiskonen Adam Tu runen Oskar Kakkonen Kalle Laurikainen Ville Kokkonen Kalle Iivonen Albin ja Armas Penkkonen Aapeli Penttinen Viljo -:\oponcn

Rasinmäki Makoniemi Rasinmäki

Pihlajasalo Pihlajasalo Pihlajasalo

Korvensaari llaamintorppa Korwnsaari Kokko!>entorppa Pitkälahti kiertävä

Varpusaari

kumitcri1saappaat. rukkaset ym.

j\-'faa/areita

··Maalari Mark kanen" kiertävä Pihlajasa lo

Välskäreitä eli lääkits(iöitä

Hiisä

;1-Jaal/ikkosaarnaa}ia

Tahvo Väänänen Adam Ahola im:n Viljam fkonen

Nahanostajia

kiertävä (vaimo ja gramofoo­ni mukana)

"Pastori" Kalle Pulkkinen, kiertävä.

Lotjaveistämöt Lotiia va lmisti Kalliorannassa Viljam VenäWinen . Puu­tav;tran ku ljct uk<.iin käytettiin vesite itä pitkin hinatta­via puusta valm istettuja a luksia . Pääosin ni issä kulje­tettiin veistettyj ä " Egyptin parruja" sekä nalikkahal­koja. Nali kkahalko oli polttopuuta kaupunkitalouksis­sa, mitaltaan 40 cm pitkiä enimmäkseen koivuhalkoja. 1\iiitä polttopuita rahdattiin Viipuriin, aikaisemmin myös Pietariin. Kyseisiä aluksia vnlmi ste rtiin Saimaan alu­eella runsa;sti. '\'iinpä maanvilje lijät rakensivat näirä aluk si a mersiensä puista. 1930-luvulla rakennettiin Pit­kälahden rantamilla 2 alusta. Ensi nmainitun aluksen rakennusmesta rina oli Albin Laam<~ ncn Pitkälahde\ta. Toinen a lus valmistettiin Takuuniemessä, mestarina Kalle \1 uta nen, apunaanpaikkakunnan kirvesmiehet.

Sepät Kinoniemessä 1 .ehessalmen mntamaiscmissa sijaitsi tämä Kalle Pöntisen scpänpaja-hirs irakennus. jossa oli la­kase inustalla ahjo eli rulisija. s iihen putkella yhdistet­ty pale. jo lla lictsottiin ilmaa ahjoon palamiseen. Pal­keessa oli kansi ja pohjaos<1t lautaa, sivuosat nahkaa . Pohjaosa liik kui a isan avulla ylös alas antaen ilmamas­sallc vauhlia ahjoon polttCJmaan hiilet kiivaammin. Tästä ulkomaalaisen hiilen palamiscsta ;:;yntyi kitkerän outo haju pajaan, jopa ··eksoottinen" . Paj an kCJtossa oli iso savunpoisroaukko. Keskellä pajaa isohko pölkky, jon­ka pää ll ä painava alasin takomisra varten. Kun seppä takoi , kuului kauas hekä kilkutus sepän takoessa va­saral laan vuoroin taottavaa rautaa a ivankuin tahtia Iyö­den , vuoroin alasimeen, josta lähti eri ääni. Se oli mu­s iikk ia. Suurempia rautakappaleita muokattaessa apu­m ies ja seppä vuorotahdissa lekal\a Iyöden muok kasi­vai kuu ma n raudan miclei;:;ekseen hetkessä. Kun rau­takappaleet halutt iin liittää yhteen. kappaleet kuumen­netti in kiehumapistecsccn. jonka jälkeen ne voimak­kaasri takoen liittyivät yhteen. Kun seppä sitten van­hmmaan kuoli pois, hänen poikansa Toivo Pönrinen jatkoi lyhyen ajan sepän ammattia.

Kinoniemessä oli toisiakin kiis ilyöammatin harjoit­taji a, muunmuassa Taavett i Hiimäläinen kirvesmies ja

muurari rakensi monet ta lousraken nukset sekii muura­s i tul isij at ni ihin . korjasi rik kimen neet uunit ja lai ttoi pärekato t. Hän oli hyvin ahkera j a j outuisa työssään. Aloitti työt aamulla varhain vaan lopetti myös i ltapäi­viHlä ajoi so;a. En kuullut hänen koskaan kiroavan, vaan joskus "serkanen'' ja sylkäi si mälli syljcn perään, poltti piippua muuten ahkcraan. Tervaa hän valmisti myös Kinoniemessä, mökkinsä lähe llä o li tcrvahauta. Asiak­kaitten tarvikkeista hän valmisti e li "keitti", eihän sirii vars ina isesti keitetty. vaan kuumennettiin osaksi polt­tamal la.

SIRKKA NOPONEN

Taitavia ammatinharjoittajia Parhaimpia aidanlatojia oli Kalle Lampinen. joka teki kauneimpia risuaitoja. Lampinen oli Pitkälahdcha.

Kyntötöiden tekijöistä kuuluisin ja ahkerin oli Vil­jam Pic käinen . Hän kynti Pitkälahden pellot.

Niittomieheksi sopisi Taavetti HämäHi incn. l län va i­monsa ka nssa ni itt i j a seivästi vilj at Hannossa. A ho­Jaisessa ja Hiekkaharj ussa. Samoin suuria luonnonniitryjä Taavetti niineli pienellä viikatteella.

Kirkkorekiii wljcnsä Viljon lisäksi teki Veikko No­ponen.

Rukinrekijöitii oli Kustaa Auvinen. llän teki kau­niita rukkeja.

Runoja kirjoitti !Iilja Kilkki. Hiinellä niitä oli pöy­tä laatikossa kirjan verran, vaan t:i antanut kustantajal­le.

Laivurcista Jalmari Pulkkinen seilasi myös meri llä , sill ä hän oli rahti la ivan kippari, joka kuljetti tavaraa Pietariin asti. t-.1 inun isäni. Viktor Arokallio. oli kym­menisen vuotta 20-luvun kahta puolta s s Mikkdin pc­rämiehcnä linjalla Savonlinna - Mikkeli.

Harvion selällä olevassa lluuhsaaressa oli kumme­li (kivistä rakennettu mcrimcrkki) ja on vieläkin.

Pumpp umestareit<J oli Po hj a la isen lisäksi Jaakko Kurki.

Sorvare ita oli ainakin Auvise n Kustaa. Hänellä oli kaksikin sorv ia. L ienevät vie läkin Hannossa.

Anuo lan ensimmäiset pol iisit o livat Virolainen ja Ahlfors.

Tiilen valmistusta i'Vopolanniemi

1 Omistajat Veikko '\'oponen ja Juhani Pylkkänen. Val­mistus tapahtu i savesta, hiekasta ja vedestii hevosk ie r­tovoimalla sekoittaen. Clkoilmakuivaniksen jälkeen nämä aiheet poluokuumennettiin p uul ärnmitteiscssä criko i­suunissa. Vuosina 1945- 1948 vilkkaan rakentamisen a ikoina tarvittiin runsaasti tiiliä.

Peltola

Omistaja Juho Tiusancn . Saimaan rannalla, pellon reu ­nassa sijaitsi tämii tiiliruukki.

11 7

Hiilen valmistajia Takuusalmen rannalla sijaitsi hiilenvalmistusuuni, jos­sa osaksi polttamalla valmistui haloista häkäkaasuun tarvittavaa hiiltä. Kalle Mutanen ja Viljami Venäläi­nen yhdessä toimivat siinä. Kun bensiiniä ei saanut riit­tävästi, hiilet korvasivat vajauksen.

Pajat

68

69

70

Tuotanto

Kinoniemessä on Kalle Pöntisellä ollut paja 1930-luvulla, jonka jälkeen hänen poikansa Toi­vo jatkoi kyseisellä paikalla suuren perheensä kanssa.

Siikasaaressa 1800-luvun loppupuolella sep­pä Ville Montonen on takonut lähiympäristön asukkaille tarviskalut. Hänen kitjanpitonsa on säilynyt jälkipolville. Siitä käy selville ne mo­ninaiset työt, jotka hän on valmistanut. Tilikir­ja on säilytettävänä Anttolan kunnan kotiseu­tuarkistossa, jonne sen on luovuttanut Villen pojanpoika Sulo Montonen.

Suopossa Aug Noponen takoi kyläläisille tar­viskulut ja raudoitti mm. veljensä Viljon val­mistamat reet. Paja oli toiminnassa 1940-50 lu­vulla. Rakennus on vielä jäljellä.

Tyyneiässä Kalle Kolehmainen pienessä oma­tarvis pajassaan takoi myös vähän naapureille­kin Rasankylällä. Rakennus vielä on.

71 Ikola Aug Purhonen vuosina 1923-25 on pitä­nyt pajaa pellon reunassa. Hän on viihtynyt ky­lällä vain vähän aikaa.

Omatarvis pajoja oli Monninmäellä Pentti Ra­salla Rasankylä, 1950-luvulla, Pitkälahdella Pie­kälässä Juhani Pylkkänen ja Peltolassa Väisä­nen, myöhemmin Tiusanen.

Tervahaudat 66 Kinoniemi Taavetti Hämäläinen keitellyt ter­

vaa tarvitsijoille ammattitaidolla 1900-luvun al­kupuoliskolla. Paikka vielä näkyvissä.

67 Suoppo Aug Noposen tervahauta 1940-50 lu­vulta.

Pihlajasalo Hämäläinen

Pärehöylät 79 Ruunalahti Kalle Kokkonen. Myllyn yhteydessä

toimi myöskin piin:;höylä.

80 Scila Albin Pylkkänen.

118

81

82

83

84

85

86

Nopola Aug Noponen on kotona asuessaan höy­lännyt päreitä naapureille. Toiminta loppunut hänen muutettua pois kotoaan 40-luvun alku­puolella.

Peltola Juho Tiusasella oli pärehöylä riihen yh­teydessä.

l}'ynelä Kalle Kolehmaisen höylä sijaitsi myös­kin riihen yhteydessä. Voimanlähde maamoot­tori.

Vantti Viljam Venäläinen.

Ikolanharju Albin Laamanen.

Varpaniemi Adi Noponen

87 Oratinniemi Kilkin veljekset Viljo ja Tauno.

7 Pihlajasalo Aaro Hämäläinen.

Hiilenpoltto

78 Takkuusalmi Kalle Mutasen ja Viljam Venäläi­sen omistama tuotantolaitos.

Tiiliruukki 88 ~opolannicmi omistajat Veikko Noponen ja Ju­

hani Pylkkänen, apumiehenä heillä oli Erkki Pylkkänen Hiidenmaalta. Ruukki sckoitcttiin he­voskierrolla.

89 Peltola Juho Tiusanen.

Myllyt 72 Myllyjoki vesivoimalla toimiva.

73 Ruunalahti vesivoimalla tämäkin toimi. Myi­Jännä Lampinen ennen vuotta 1918 ja Kalle Kok­konen v. 1918-37. Myllyn sijaintipaikka oli Lau­mastinlammen ja Saimaan välisessä ojassa sen yläjuoksulla. Myllyssä on jauhettu sekä leipä­että rehuviljat. Hevospelillä ja esim. Pihlajasa­losta veneellä jyvät kuljetettiin myllyyn. Toi­minta loppunut v. 193 7. Rauniot ja rattaanosia jäljellä.

74 Ruunalahti Viljo ja Tauno Kilkki n. 1950-lu­vulla. Tämä mylly oli puolidiiseli (hchkukupu). Mylly sijaitsi Paskolahden rannalla Pitkälahden tien varressa.

Sahat 75 Yliaho Juhani Pylkkänen suorittanut sirkkcli­

sahausta naapureille ja muille tarvitsijoille vuo­desta 1961 lähtien tarvittaessa. Toiminta jatkuu poikansa Hannun toimesta. Sahan sijainti Yliaholla metsän reunassa. Voimanlähteenä käy­tetty traktoria.

76

77

Tyynelä Kalle Kolehmaisella oli sirkkelisaha riihen vieressä, pellon reunalla. Voimanlähtee­nä maamoottori.

Oratinniemi sahureina Viljo ja Tauno Kilkki 1940-50. Kävivät myös pitäjillä koneineen. Voi­manlähteenä maamoottori ja traktori.

Suoppo Aug Noponen. Voimanlähteenä sähkö.

Lotjaveistämö Kallioranta Viljam Venäläinen.

Kauppapuutarha 90 Lappala Ilmari Kilkki.

81

92

93

92

95

Pyrhölä Taavetti Pyrhönen tuotti kasvihuoneissa kurkkua ja tomaattia, joita kävi torilla aina Var­kautta myöten myymässä. Samoin kuin puutar­hassa tuotettuja omenia ja pellossa kasvatettua kaalia. Tavarat aamuyöstä laivaan ja Mikkelis­tä junalla Varkauteen vuodesta 1937 lähtien. Ke­väällä naapurit kävivät hakemassa kaalin, lan­tun ym. taimet Taavetin puutarhasta. Taavetilla oli myöskin vierasta työvoimaa keväisin ja ke­säisin puutarhalla. Toiminta on loppunut 1950-luvun loppupuolella.

Ikola Armas Pyrhönen 1940-50 luvun taittees­sa kasvatti tomaattia ja kurkkua myyntiin opet­tajatyönsä ohella.

Peltola Olavi Tiusanen harrasti laajamittaista kasvihuoneviljelyä 1950-60 luvuilla. Vierasta työvoimaa hänellä oli oman väen lisäksi. Yksi kasvihuone on jäljellä, jossa Olavin leski Anja Tiusanen kasvattaa salaattia, kurkkua, tomaat­tia ja taimia.

Päiväranta Kalle ja Toini Pohjalainen. Kurkun, tomaatin, vihannesten, omenan ja kukkien kas­vatusta ja torimyyntiä. Apuvoimana heillä oli omat tyttäret. Jäljellä ainoastaan omenapuita.

Ahvenlampi Arvi Auvinen. Kasvihuoneviljelyä.

Maatalouden koneeliistumisen alkua - Puimakone polttomoottorilla, Albin Laamanen ja

Albin Pylkkänen 1927 - Puimakone, Nopola ja Venäläinen, polttomoottorilla - Puimakone, hevoskierto, Pyrhölässä 1918 - Puimakone, hevoskierto, Peltola - Niittokone, Pyrhölä 1920 - Haravakone, Pylkkänen 1926 - Silppukone, sepän tekemiä - Lypsykone, Peltola, Tiusanen - Kylvökone, hevosveto, Aholainen - Lajittelukone, kylän yhteinen 1935 - Perunannostokone, hevosveto, Pyrhölä 50-luvulla - Kasvinsuojeluruisku, Maamiesseura 1961 - Risukone, Viljo Pylkkänen sekä Viljo Noponen ja

Arvo Pulkkinen yht. 1950 Viljankuivaamo, kyläyhtymä 1964 Puimuri, puimuriyhtymä 1964 Traktori, Peltola, Tiusanen 1954 Sirkkelisaha, Aug Noponen 1939 Pellavaloukku, Maamiesseura, sota-aikaan

Voimanlähteet - Polttomoottorit - Generaattori valaistukseen, Viljo Noponen v. 1919 - Tuulimoottori valaistukseen, Pyrhölä ja Lappalan

Kilkki 1940-luvulla -Traktori voimanlähteenä

Pitkälahden puimuriyhtymä Pitkälahden miehet kokoontuivat pohtimaan 23.6.1964, josko ostettaisiin yhteinen leikkuupuimuri kylälle. Kes­kustelun tuloksena he päättivät ottaa pankista lainaa 23000 markkaa, ja ostaa sillä Massey-Ferguson 87-merk­kisen puimurin.

Perustavassa kokouksessa yhtymään, joka sai nimek­seen Pitkälahden puimuriyhtymä, liittyi 8 osakasta: Adi Noponen, Albin Noponen, Olavi Tiusanen, Erkki Pyr­hönen, Veikko Pylkkänen, Viljam Venäläinen, Arvi Park­kinen ja Matti Pyy.

Enimmillään yhtymässä oli 14 osakasta. Nyt 1994 on vielä 8 osakasta, mutta puimista vain 4:llä osak­kaalla.

Samassa kokouksessa edellä mainitut isännät perus­tivat myös Pitkälahden kuivuriyhtymän, johon liittyi lisäksi Lauri Pohjolainen.

Yhtymällä on käytössä nyt vuonna 1994 jo viides pmmun.

Pitkälahden kuivuriyhtymä on perustettu 23.6.1964. Tontti kuivurille saatiin Pent­ti Pyrhöseltä. Kuivaamorakennus pystytettiin talkoilla, koneet ostettiin pankkilainalla. Kuivuriyhtymän osak­kaina ovat olleet etupäässä samat henkilöt kuin pui­muriyhtymässäkin.

lvfatti Noponen

August Noposen saha Suoponsaaressa, sahurina Au­gust itseja apumiehenä Viljo Noponen. Kuvassa näky­vä maamoottori oli yleisesti käytetty voimanlähde vuo­sisadan alkupuolella. Kuvan omistaa Pentti Noponen.

119

Vesitiet

Kinoniemen laiva lai turi sijaitsee reirnatun laivaväylän varressa 'vlik kel istä Puuma laan Anttolan k<:JUtta , Har­vion se län päässä . \1elkein ainoa ku lkuyhteys kesäisin Pitkä lahdelta li ikemaailmaan. Maantie oli olemassa, vaan ei yleisiä kulkuneuvoja tielHi. Kesiiisin tilapäisesti ajoi maanviljelijä Antti Lampinen Pursi-nimiscllä pienellä höyrylaivalla sunnuntaisin kirkkokyytiä Yliveden ky­lältä Kontion rannasta tähtien.

Talvitiet

Pitkälahti - Anttolan kirkonkylä Pitkälahden maantietä Ruunalahteen, siitä jäälle jää­tietä kallioväli taipaleesta ylitse /\ninkaanlahteen, edel­leen Kotkat$aarcn salmeen jatkaen Varpaniemen ohi kirkolle . Vaihtoehtona oli ajaa niemen ympäri Jaanin­päähiin ja kirkonkylän lahteen. Tuiskuilta suojaisempi vaihtoehto oli ajaa /\n inkaan rinteen editse Häränper­secn suon kautta /\ninkaan se lälle ja edelleen yhtyen Kotkatsaarcn sa lme~~a ede llä kerrottuun tiehen.

Talvitie lY/ikkelin kaupunkiin Pitkälahtelaiset kävttivät samaa jäätietä Etelä-juvalaisten ja Pihlajansalon a~ukkaiden ka~ssa . Juvalta t;1lcvat ajoi­vat \Jopolan lahteen, mistii maataipaleen ylitse Kallio­rantaan. tästä jatkaen jäit~i myött:n Kokkoscnlahtccn, josta edelleen ~atkallt: sattuvicn lampien maataipalei­ta hyväksikiiyttkil:n cdclken Mikkeliin .

Kulkureitit Hämytsaati

- kou lureitti 1\.llloa l. otinl ahtccn, ~ i itä \'eneel lä Ruokolan puolelle. Iie kulk i Peltomäkeen ja Leinun peltojen poikki Alan­koon. josta taas veneellä Kokkosenlahteen ja si itä Ra­hulaan menevää tietä koulul le.

- kirkkoreitti Kotoa veneel lä "l)'rynrantaan. siitä Monninmiklle ja Rasankylän tietä Koirakurkun Stll)n päkihiin. josta Kit­:sinrom;tn kautta Vehkamiikeen .ia nKtsiin halki Si lta­lahteen ja si itä Pitkiilahden tiehi kirkolle. Sillan val­mi~tuttua v. 1905 Tyryn:::alm~!cn. piiiistiin hevosella ja polkupyörällä RasankyHintietii Pitk~ilahdcn tielle ja siitä kirkolle. Talvi :;aikaan kuljettiin Rauanlan11nen jäiin yli ja Fuksuon ohi Lakeistenrantaan (n:ykyincn IC'irintiialuc) :ja jään yli Tiilisaaren ohi Sahanicmccn ja siitä kirkol­le.

120

Korvensaari, Lehtola, Noponen - koulureitti 1948 Ensin Kilpisa imesta venee llä, sitten rantapolkua pitkin Ollinvalkamaan ja Tyy ne iän peltojen halki Ki lpeläiin, josta koko kylän lapset kulki veneellä Lajun rantaan, siitä polkua pitkin met~än halk i, Ikolanharjun pihan läpi ja Pitkälahden tien yl i koulu lle . Vuonna 1950 raken ­nettiin Ki lpi~a lmeen si lta . jolloin yksi venereitti jäi pois.

- kirkkoreitti 194 7 lähtien Veneel lä Ruskion rantaan j a siitii talon ohi \ionninmä­elle. Loppumatka sama kuin edellä.

'Jonninmäki. Rasa - koulureitti RasankyHin tietä Ollinvalkamaan, josta sama reitti ku­ten edellä.

lVäköalapaikat Hiidcnmaalla N EITVUO RI ( 1 04), joka on Etelä-Savon korkein vuori ( 184 m). Vanhat ih miset kertoivat, että sieltä näkyy seitsemän kirkon tornit kirkkaalla ilmalla .

Pitkälahdessa M ULlAMÄ KI ( 105 ), siellä sijainneesta ko1miomittausrorn i~ra . jonka \-fanta myrsky kaatoi v. 1 ns, näkyi ympäröivä alue myös laajalti.

\1uita korkeimpia paikkoja ovat Pihlajasalossa Piilivuori sekä Rasankylällä Ka lanomanmäki ja Miikräm~iki se­kä Ruunalahde~~a Ruunavuori (206).

Lähteet Pihlajasalos~a: Pitkäpohjansuolla ( 16 ). Lt:välahdensuolla ( 17) ja Musralahdensuolla ( 18) sekä Ontossa ( 19).

Pitkälahdella: Rauanlammella ( 1 II), Rauanlahddla ( l 07) ja Pyrhölä~~ä ( 112).

Rasanky lällä: Törisevässä (1 OH ), llämytsaaressa 1 1 091. Koirankul kussa ( 1 10), Korvensaaren lähde ( 1 06) 1-:ui­vui pellon oj it uksen myi.i lii.

Hiekkahautoja Va rsinaisia hiekkahauloja ei paik ka kunna lla ole, ai ­noastaan picni ~i omatarvis kuoppia on muuta milla ta ­Joilla ticnparannustarpeisiin. Rakcnnustarpei~ i in näiden hiekka ei ~oH·Ilu . koska !;C on c,aven ja mu llan sekais­ta.

illutalwutoja Pihli:.tjasalo::;::;a : l .cvii lahdensunlla i29l ja Ahvenlammen rannalla (30).

Pitkiilahde ll a: :--Jopnlanlahti ( 101 ). Rauanlampi ylimmiii­m·n ( 102 ). Lehmälam menoja ( 103 ).

Rasankylii ll ii : Töri~cvä~sä (99l ja Kalatromanlampi ( 100).

Luolat (3 1) Mustikkavuori Pihlajasa lossa

Syväontto Pitkälahdessa Mustikkavuori on vuosisadan alkupuolella ollut peljär­tävä paikka ainakin lasten mielestä, koska siellä asui varas.

Koulut 124 125 126 127 128 129

Nopolan tuvassa ja kamarissa Hannossa Ensimmäinen varsinainen koulurakc1mus Pyrhölässä v. 196 L -62 Seilassa v. 1962-64 Cusi koulu v. 1964-1978

Kirjasto

130 131

Nopolassa Raittiusseuran kirjasto Kunnan sivukirjasto koululla

Koulupolut

132 Vchkamäki-Kievarinmäki-Rauanlampi-l .ch-mälampi-Pyrhölä-koulu .

133 Koirankulkku-'v1äkrämäki-Pyrhölä-koulu. 134 'v1onninm~iki-Rauanlahti-Rauanmäki-Pyrhölä-

135

136 137 138 139

140 14 1 142 143

Torpat Hanno 151 152 153 154 155 156 157

koulu, tämå polku oli käytössä kelirikkoaika-na. Nlonninmäki-Korvensaari -Tyynelä-Ki lpelä-l.a­ju-lkolanharju-koulu. Tähän liittyi myös Hä­mytsaari ja Etelälahti . Kukassalo-llirsisaari- Pentti länranta- koulu. Kork iasaati -lfarappa la- Multamäki-koulu. Korvensaari-Lehessaari- K inonicmi -koulu. Ukonlahti -Pihi<Jj ansalo- Mustalahti-Rehulah­densuo-Pihlajasalan koulu. Pihlajalahti-A latalo-Pihlajasalon koulu. Pä iväranta-maantietä k~iyttäen -koulu. Ruokola-Y Ii vesi-Takkuusalmi-koulu. Aninkaan lahti- Varpaniemi-Tuul inicmi -kirkon­kyliin koulu, kclirikkoaikaan maantien kautta.

Ruottila Vanha Hannon tilan paikka Topiaan torppa L uvcntallin torppa Holbcrin m~iki Korvensaaren mökki Avokkaansaaressa Saarc Ia

Aholain en 158 Klaaran rorppa 159 Liikasen torppa 160 Halola (kuulunut Ahotaisen ~uvul lc vuodesta

1768 lähtien)

Pyrhölä 195 Väisiisen torppa 1 96 Pöntiscn torppa 197 Hiskin torppa

Lappala 198 Manuikkalan torppa

Varpanicmi 199 Mäkrämäki (Abcl Penttinen) Aahelin torppa

Peltola 200 Kievarinmäki

Vantti 202 llintun torppa

Korpikallio 16 1 l-laamin torppa

Hiekkaharju 162 Pylkkäsen m~iki

rauniot

Pihlajasalo

Torpat 1 Karhukangas savutupa 2 Ontto 3 Rasinmäki 4 Uitonmäki 5 Taklahti 6 Makoniemi

Pärchöylät 7 Pihlajasalo

Kaupat

8 Pitkäpohja

Laanipaikat 9 Pitkäpohjanlahti 10 M uslalahti 1 1 Lcvälahti 12 Talviranta 13 Ontto

KU111melit 1 (kummeli on kivistä rakennei/u merimerkki)

14 tv1ustasaari 15 Ukonvuori

Lähteet 16 Pitkiipohja 1 7 l .cvälahdensuo 1 ~ !\1 u~talahdensuo 19 Ontto

12 1

Erikoinen kasvillisuus 20 Kivikkomäki kangasvuokko

Harvinaisia lintuja 2 1 Piili vuori kalasääksi

Peljättävät paikat 22 Mustikkavuori

Nuotta-apajat 23 Autiolahti 24 Kaurasaari 25 Uitonranta 26 Pihlajaharju

Nuottakodat 27 Ukonvuori 28 Heinäsaari

Suurimmat mutahaudat 29 Levälahdensuo 30 Ahven lampi

LuoJat 3 1 Mustikkavuori

Nurkkatanssit 32 Rasinmäki

Martta ja Jaakko Kurki, joka on rakentanut Suopon navetan.

122

Pitkälahti Nuotta-apajat 33 Muor1nluoto 34 Rokkalahti 35 Matinapaja 36 Kurkiahdenapa ja 37 Pölläapaja 38 Mustasaarenniemi 39 Kiiskiapaja 40 Penttilän valkama .41 Hirsiniemi 42 Kummelkallionlahti 43 Hakom uksen lahti 44 Kapustalahti 45 Koira-apaj a 46 Hamina-apaja 47 Kiviranta 48 Leskenluoto 49 Louhon apaja 50 Niemen apaja 5 1 Kuivani emi 52 Kall1 oväli 53 Aninkaanlahti 54 Aninkaan lahti 55 Häikiönlahti 56 Niemen apaja 57 Niemenlaita 58 Lehmälahti 59 Vuohisaari 60 Kilpisalmi 61 Kiännekall io 62 Tyrynsalmi 63 Tyrynsalmi 64 Kolonpohjanselkä 65 Etelälahti 144 Pesäniemi 145 Avokas 146 Varpusaari 147 Petäänsaari 148 Haikko 149 Pekansaari

150 Inkatahti

Tervahauta

66 Kinoniemi 67 Suoppo

Paja 68 Kinoniemi 69 Siikasaari 70 Suoppo 7 1 Ikola 202 Takkuuniemen paja

Jl1ylly

72 73 74

Myllyjoki Ruunalahti Ruunalahti

Hiidenmaa Hiidenmaa Petäänsaari Kot1mus Kotimus

Mustasalmi Mustasalmi Mustasalmi Hirsisaari Hirsisaari Korvensaari Korvensaari Korvensaari Kinoniemi

Virtasaari Virtasalmi

Aninkaanlahti Päiväranta Peltolanran ta Nopolanlahti Mäntyniemenselkä Mäntyniemenselkä

Kojavesi

Kylmälahdenselkä

Haikonsari Soisaaret (Juvan puolella) Yöpymispaikka Hirsisaari

vesimoima vesivo ima puolidiiseli (hehkukupu)

Saha 75 Yliaho 76 Tyynelä 77 Oratinniemi

Hiilenpo/tto 78 Takkuusalmi

Pärehöylä 79 Ruunalahti 80 Seila 81 Nopola 82 Peltola 83 Tyynelä 84 Vantti 85 Ikolanharju 86 Varpaniemi 87 Oratinniemi

Tiiliruukki 88 Nopolanniemi 89 Peltola

Kauppapuutarha 90 Lappala 91 Pyrhölä 92 Ikola 93 Peltola 94 Päiväranta 95 Ahvenlampi

Laivalaitureita 96 Kinoniemi 97 Ukonvuori

Hevosten juottopaikka 98 Kinoniemi

Mutahaudat 99 Törisevä 100 Kalattomanlampi 101 Nopolanlahti 102 Rauanlampi ylimmäinen 103 Lehmälammenoja

Näköalapaikat 104 Neitvuori 105 Multamäki

Lähteet 106 Korvensaari 107 Rauanlahti 108 Törisevä 109 Hämytsaari 110 Koirankulkku 111 Rauanlampi 112 Pyrhölä

Erikoinen kasvillisuus 113 KalaUomanmäki 114 Korvensaari 115 Korvensaari 116 Korvensaari 11 7 Neitvuori 118 Rauanmäki

Harvinaisia lintuja 119 Multamäki 120 Hiidenmaa

Urheilukenttä

lehmus valkoinen mustikka lehmus lehdokki lehmus näsiä

kalasääksi kotka

121 Pitkälahden urheilukenttä

Kauppa 122 Vikinpuoti 123 Limsakauppa

Pirssit eli /aanit 164 Hildenlahti 165 Aittalahti 166 Takkuuselkä 167 Myllyjoki 168 Sääskynlahti 169 Kallioranta 170 Pilkkaranta 171 Laju 172 Ojasuu 173 Rauanlahti 174 ,,

175 Tarhapirssi 176 Jouhiaisenniemi 177 Korvensaari 178 Harviolahti 179 Ruunalahti 180 Ollinvalkama 181 Etelälahti 182 Ruskio 183 Lotinlahti 184 Aholaincn

Nuottakodat 185 Venäläisen 186 Pyrhösen 187 Laamasen

Ahotaisen maalla Kinoniemessä

188 Huuhtisen (Pylkkäsen) 189 Rasan 190 Aholaisen 191 Hiekkaharjun 192 Huuhtisen 193 Hannon 194 Lappalan 201 Takkuuniemessä

123

TIEDOT ANNA NOPONEN (O.S. SYRJÄLÄINEN)

Kadonnut asutus Pihlajasalo l Karhunkankaa n torppa Lyydia j a Nestori Tu­

runen, viimeiset asukkaat 1950-luvulla. Rauni­ot.

2

3

4

5

6

Ontto Aaro ja Eeli Turunen, 1900-luvun alku­puolel la. Nykyisin rauniot.

Rasinmäki O mistaj a Juho Venäläinen. arentilla 1920-30 Kalle ja Hilma \tla lmbergja Kallcn veljet August j a Juho. Kall en lapset: Olga, Anna, Kal­le, Otto, Ida, Lyyli j a Aino. Noin vuonna 1930 omistaj ana Emi l Hämäläinen . Autiona 1950-lu­vulta läht ien.

Uitonmäki torppa. 1930-luvulta lähti en autio­na. Omis tajana Em il Hämäläinen, asukkaina 1900- luvun alkupuole ll a .Juho Pohja la inen, sen jälkeen Robe rt Ruhanen.

Taklabti to rppa. Omistaja Leikkaan perikunta. Asukka ina Lydia ja Juho Paasonen n. 1940-lu­vulla. Rauniot.

.\'lakonicmi Omista jana Kalle Tikkanen perhei­neen 1900-luvun aiussa. 1920- luvulra O lga j a Kalle Parkkinen. Nykyisin kesäpa ikkana. Omis­tajina Aune ja Arvo Turunen.

Sarenpää Omistaja 1940-luvulla Hugo j a Olga Rokkanen.

Siikasaari Omistaja sepp~i Vi lle Mantonen ja vaimonsa Ida 1800-luvun lopulla. Alti·edja Olga Monronen (o.s. Pohjalainen) 1900-luvu n alussa. Sul o ja Elina Mantonen (o.s . Leikas) 1940 -luvusta läht ien .

Mustalahti Omistajana Hilma ja Adam Turunen 1800-luvulta 1930-l uvulle perheineen. 1930-luvulta Kaape Roi­konenja vaimo Ada (o.s. f orss). Sen jälkeen Vil­ho Roikonen ja Saimi (o.s. Kontio) sekä sen j äl­keen heidän lapsensa. 1990-luvulta lähtien au­tiona.

Pitkäpol~ja

124

1800- luvun lopulta 1930-luvulle omistaj ina Asar­jas Kauppinen ja vaimo Maria-Elisabet (o.s. Se­deströrn), Topi as Kauppinen sekii vaimo Hilda (o .s . Sedcrström). 1930- lu vulla omistajina :\ies­tori \1 ontoncn j a vaimo lda (o.s. Leikas). 1989 läh-tien Matti Mon tonen. Tulipalossa asuinraken­nus tuho utui 23. 12. 1990.

Ukonlahti Vanha sukutila

1800-luvun lop ulta Taln 'O ja Henriikka Le ikas 1900-luvulla August ja Kalle Leikas, edelleen Juho ja Manta Leikas 1980- luvu lla asukkaana Einar Leikas 1989-luvusta lähtien Martti Lcikas, vapaa-aj an asunto na.

Hamwn torpat 151 Ruottila Kunnanki rj uri Matti Ruhancn, Alina ja

Taavetti Pulkkinen, Otto \loponcn lunastanut tor­pan itse lleen 1923 . Anna Väänänen . 1 !anna Här­könen. Viimeksi Heikki j a Eedla Piekäincn asuivat tuvassa ja Hilma Penkkonen kamari ssa. Nykyi­sin e i mitkiän.

152 Vanha Ha nnon tilan paikka

153 Topiaan torppa Topias Noponen. Nykyi sin ei mitään.

154 Uuven tallin torppa

155 llolberin mäki. Manta ja Kalle Lampinen 1930-luvullc. ykyisin uusi vapaa-ajan asunto. Marja (o.s. Auvinen). Navetan kivistä tehty kaivo kou­lu lle ( 126) .

156 Kor ven saaren torppa. Kust<lava Pi ironen. Otto Noponen on v. 1925 lunastanut torpan takaisin Hannoon. Nykyisin ei mitii iin.

157 Saarela /\vok kaan saaressa. Himanen . :\ykyisin kesänvie ttopaik kana.

163 Kukassalo. On 1800- luvun lopu lla 1900-luvun alkupuo lelle kuu lunut llannon taloon.

Neilvuoret ta. joka on f:.'telii-Sa von korkein vuori (184 m), 011 upeat niikymär silmänkcmtmlwlfomiin. Se on aina ollw pitkälahtelaisten mieluisa rerkeilykohde. (Kuvannut Irma Korlumenj

Pirkälahteluisia 11/fOria Neirvuorella. Korkeiden vaarojen ja mäkien vastapainoksi Pitkälah­della on runsaasti myös heleitä kaluisia lahtia.

125

Sisällysluettelo

Lukijalle (Paavo K. Korhonen) .................................................................................................................................... 5

Yleiskuvaus (Rauha Pyrhönen) ................................................................................................................................... 7

Entisaikojen elämää Kitsinromussa ja muualla (Maija Karkia) ................................................................................. 8

Kuvakertomus Kaunis Veera Saimaan balladista ..................................................................................................... 23

Oma-aloitteisuutta ja taitoa (Matti Pulkkinen) ......................................................................................................... 26

Pitkänlahden kylän Liimattalan tilan vaiheita (Aino Pulkkinen) ............................................................................. 28

Ajan muuttuessa (Maija Karkia) ............................................................................................................................... 29

Muistikuvia Pitkälahden kyläläisistä (Rauha Pyrhönen) ......................................................................................... 30

Vantti (Aino Kakkonen) ............................................................................................................................................. 34

August Venäläinen- räätälintöistä raittiusseuraan (Pentti Jormanainen) ................................................................ 34

Nestori Montosen kauppa (Rauha Pyrhönen) ........................................................................................................... 35

Karjanhoito (Vieno Mutanen) .................................................................................................................................... 35

Lehmien haku (Kylli Pennanen) ................................................................................................................................ 36

Lehmien laiduntaminenja Korvensaaren asuttaminen (Anna Noponen) ................................................................ 36

Muistikuvia Hannon sukutilan vaiheista (Raimo Auvinen) ..................................................................................... 38

Viljan tie pellolta jauhovakkaan (Eeva Parkkinen) .................................................................................................. 38

Pieni Hilma (Rauha Pyrhönen) .................................................................................................................................. 38

Metsätöistä vuosina 1930 ··· 1960 (Eino Venäläinen) ............................................................................................... 39

Kalastus (Elina Montonen) ........................................................................................................................................ 40

Kalastusjuttuja (Rauha Pyrhönen) ............................................................................................................................. 40

Postinkanto Pitkälahdelle ym. (Kaarina Louko) ...................................................................................................... 41

Pitkälahdella toimineet järjestöt ................................................................................................................................ 42

Raittiusseura-ja nuorisotoimintaa (Sirkka Noponen) ............................................................................................. 42

Pöytäkirjat raittiusyhdistys Toivon tähden perustamisesta ja toiminnan päättymisestä ................................... 44-46

Hengellinen toiminta .................................................................................................................................................. 47

Seurojen välisiä kilpailuja (Juhani Pylkkänen) ........................................................................................................ 48

Koulunkäyntiä Hiidenmaalta Pitkälahden vanhalla koululla (Rauha Korhonen) ................................................... 48

Martti Talvela Anttolassa ........................................................................................................................................... 50

Eero Kolehmainen- Hämytsaaren isäntä ................................................................................................................. 51

Laulu Anttolan hiihdosta (Kauko Juntunen) ............................................................................................................. 53

Pyrhölän sukutila vuodesta 1756 (Rauha Pyrhönen) ............................................................................................... 54

Muistelmia Pyrhölän talon vaiheista (Taimi Pärnänen) ........................................................................................... 56

Lapsuusmuistoja (Aino Pyrhönen) ............................................................................................................................ 58

Lauri Pyrhösen muistelemaa ..................................................................................................................................... 59

Taavetin auto (Teuvo Pyrhönen) ................................................................................................................................ 60

Puhelimen ja sähkön tulo Pitkälahdelle (Erkki Pyrhönen) ...................................................................................... 61

Evakkomuistoja Anttolan Pyrhölästä (Kyllikki Jokelainen ja Tellervo Jokelainen) ............................................... 62

Kauppapuutarhat (llmari Kilkki) ............................................................................................................................... 65

Puutarhaviljelyä (Anja Tiusanen) .............................................................................................................................. 66

Teuvon kertomuksia isänsä puutarha! ta .................................................................................................................... 67

Kasvihuone- ja kaalivilj elmät Pyrhölässä (Taimi Pärnänen) .................................................................................... 67

Lapsuuteni Varpaniemessäja Kauraharjussa (Kauko Noponen) .............................................................................. 68

Oratinniemen ja Aninkaanrannan asutus (Maire Turunen) ...................................................................................... 70

Perinneruoka ............................................................................................................................................................... 71

Metsästysseurat (Veikko Korhonen) ......................................................................................................................... 72

126

Petoeläimet (Veikko Korhonen) .............. ....................................................................... .. .... .. ......................... ...... .... 74

Susitarinaa (Veikko Korhonen) ........................ ........ ....................... ... ......................................................... .......... .... 75

Metsästäjien tarinoita (Veikko Korhonen) .............................. ................... ............. ................... ........... .................... 75

Metsästys ja laki (Veikko Korhonen) ....................................................... ................... ................................ ............ .. 80

Ketun pyyntitapoja (Veikko Korhonen) .......................................... ....... ....................... ................................ ........ .... 81

Anttolassa eläneet ja kadonneet eläinlajit (Veikko Korhonen) ...................................... ...................................... .... 82

Uudet lajit (Vei kko Korhonen) .................................................................................................................................. 82

Oravan nahkoj en leimaus (Veikko Korhonen) ........ ........................ ..... ......................... ........ .... .... ............................ 83 Jutut susi- ja hirvijahdista ................ ........................................... .................. ............ ................ .............. ................. .. 84 Peijaispäivän mietteitä (Veikko Korhonen) .......................................................................... ....... ............................. 84

VaUesmanni Kinoniemessä (Otto Wablgren) ............................................................................................................ 86 Ruoan hintoja vuodelta 1931 (Otto Wahlgren); lupatodistus ampumatarpeiden hankkimiseen ..................... ....... 86 Muistinvaraisia tarinoita Anttolan Kinoniemestä (Otto Wahlgren) ..... ....................... ....... ....................... ...... ......... 87 Si ikasaaren viimeiset asukkaat (Otto Wahlgren) ....... .................. .............. ................................ ............................... 95

"Kinoniemen Taavetista" (Raimo Auvinen) .............................. ....................... ....................................... .................. 96

Kuitteja veroista ja papiston palkkasaatavista vuosilta 1918- 1919 ....................................................................... 97

Seppä Ville Montasen kirjanpidosta .................................................. .. ............................ ........ ......................... 98 -- 99

Lupatodistus polkupyörän käyttämisestä vuodelta 1914 .............. ....... ............. .......... ....... .................................... 100

Kutsuotamääräys vuodelta 1918 ....................... ..................................... .......... ....... ....... ....... ........ ............ ............... 100

Anttolan kalliomaalaus Pihlajasalossa ..... ...................... ....... .......................... .... ......................... ....... .................... 101

Reen valmistukseen liittyviä piirroksia ......................................................... ... ............................................ 102 - 103

Vuonna 193 7 suoritettiin asuntotutkimus Anttolan kunnassa. Pitkälahden kylään liittyvät tiedot ............ 104 ... 108

Piirros pärehöylästä ........................ ............................. .. .............................. .... ............................. ...... ... ................. .. 108

Kunnalliselämässä vaikuttaneita henkil öitä .................... ........... ...................... .......... ............................................. 109

Kiertokoulut ja niiden opettajat, pyhäkouluopettajat ..... .......................... ...... ..... .................... ..... ...... .................... 110

Pitkälahden kouluun liittyviä tietoja opettajista ym ..... ........... ......................... ....................... .................... 111 - 113

Ammatit ......... ........... .............................. ............................... ..................... ......... ......................... ................. 114 - 117

Lotjaveistämöt, sepät ... .. ..... .. ........................................................... .... ....... ... .................. .. ...................................... . 1 1 7

Tairavia ammatinharjoittajia (Sirkka Noponen) ................. ........ ............................................ ................. .............. 1 17

Tiilcn valmistusta, hiilen valmistaj ia .......... ................ ............. ........................ ......... ................ .................. .. 117- 11 8

Tuotanto ........ ................... ............. .................. ............ ................. ................ ................ .............. ............................... 11 8

Maatalouden koneeliistumisen alkua. Pitkälahden puimuriyhtymä, Pitkälahden kuivuriyhtymä ....................... 11 9

Vesitiet j a talviti ct ............. ........................................ .................................. ...... .......................... .. ................ ............ 120

Kulkureitit ............. .... ............................. ..... ............ ...... .. ..... ...... ........... ............... .. ..... ... ... ............ ..... ....... ................ 120

Näköalapaikat, lähteet yms. karttaliittecsecn liittyviä tie toja ...... .......... .... .. ... .... ....... .......... ...... .... ........... .. 120 -124

Kadonnut asutus (Tiedot Anna Noponen) ..................... .... .. ........................... ........... ................ ............. ................. 124

Karttatyöryhmä:

Pitkälahti ja Rasankylä: Tuomo Auvinen, Ilmari Kilkki. Irja Lehtonen, Arvi Parkkinen, Eeva Parkkinen,

Juhani Pylkkänen, Erkki Pyrhönen, Rauha Pyrhönen. Eino Venäläinen ja

Pihlaj asa lo:

Helvi Venäläinen.

1\ ino Juutilaincn, /\ nna Noponen, Rauha Pyrhönen, Vcini Roikonen ja

Meeri Syrjäläinen.

Kirjan taitto ja piirrokset: Paavo K . Korhonen

127

128

K.ynräjä kyntämässä kivikkoisw peltoa aatralla eli antrola/aisil­tain nökköuatralla. Valokuva: Suomen -Alatkat

l

PERINNETIETOA ANTTOLAN

•• PITKALAHDEN

•• •• KYLASTA

Mitä on perinne? Ehkä perinnettä on koko esi-isiemme kulttuuri ja heidän elämäntapansa ja -muotonsa, josta me olemme yhdessä omaksuneet hyviksi havaitsemamme ainekset. Tätä perinnettä me puoles­tamme kehitämme ja kartutamme sekä lisäämme siihen "omat mausteemme". Tämän me siirrämme sitten jälkeemme tuleville polville. Näin perinne jatkuu sukupolvesta toiseen.