OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN TUKEMINEN...Kuntoutussäätiö Esa Print Oy Lahti 2014 ISSN 0784-2333 ISBN 978-952-5961-41-6 • ISBN 978-052-5961-42-3 (pdf) Osatyökykyisen työssä

Kuntoutussäätiö

Esa Print OyLahti 2014ISSN 0784-2333ISBN 978-952-5961-41-6 • ISBN 978-052-5961-42-3 (pdf)

Osatyökykyisen työssä jatkamisen ja työllistymisen tukeminen -selvityksen tavoitteena on kuvata keinoja, joilla osatyökykyistä tuetaan jatkamaan työssään, työhön paluussa tai työllistymisessä. Selvityksessä kuvataan kokemuksia ja hyviä käytäntöjä toimivista malleista, palveluista ja etuuksista sekä tukemisen keinojen toteuttamista edistävistä ja estävistä tekijöistä. Lisäksi kuvataan osatyökykyistä tukevan henkilöstön toimenkuvaa ja ammatillista osaamista.

Työn taustalla on kysymys sekä työelämässä että vailla työtä olevien osatyö kykyisten oikeuksista saada laadukkaita palveluita sekä tarpeesta löytää ratkaisuja osatyökykyisten henkilöiden tukemiseksi ja näin edistää työllistymistä ja työurien jatkamista.

Selvitys koostuu kansainvälisiin tutkimuksiin keskittyvästä kirjallisuuskatsauksesta sekä suomalaisten asiantuntijoiden haastatteluista. Molemmissa osioissa tuodaan esille sekä työsuhteessa että vailla työtä olevien osatyökykyisten näkökulma.

Selvitys on tehty osana Kuntoutussäätiön hallinnoimaa Jamit-hanketta ja yhteistyössä Osatyökykyiset työssä -ohjelman kanssa. Työtä ovat rahoittaneet Euroopan sosiaali-rahasto ja sosiaali- ja terveysministeriö Terveenä ja osaavana työssä -kehittä mis-ohjelmastaan.

Yhteistyössä:

OSA

TYÖ

KYK

YIS

EN

TYÖ

SSÄ

JATK

AM

ISE

N JA

TYÖ

LLIS

TYM

ISE

N T

UK

EM

INE

N

Mirkka Vuorento ja Kimmo Terävä

Kirjallisuuskatsaus ja haastattelututkimus

OSATYÖKYKYISEN TYÖSSÄ JATKAMISEN JA

TYÖLLISTYMISEN TUKEMINEN

KUNTOUTUSSÄÄTIÖN TYÖSELOSTEITA WORKING PAPERS Vuorento M, Terävä K, Osatyökykyisen työssä jatkamisen ja työllistymisen tukeminen. Kirjallisuuskatsaus ja haastattelututkimus. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 48/2014. Mäkelä-Pusa P (toim.), Työurien jatkamisen tuki. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 47/2014. Heikkilä M, Juntunen P, Mäkelä-Pusa P, Pientyöpaikat työkyvyn tukijoiksi. Kokemuksia ja havaintoja kehittämistyöstä. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 46/2014. Hietala O, Mattila-Aalto M, Lehtoranta P, Henriksson M, Saarinen T, Sandelin I, Kolmannen ja julkisen sektorin monialainen palveluyhteistyö kuntoutuksessa (KoJu). Helsinki: Kuntou-tussäätiön työselosteita 45/2014. Saatavissa vain verkossa. Mäkelä-Pusa P, Harju H (toim.), Pientyöpaikkojen työkyvyn tuki. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 44/2012. Juntunen P, Puumalainen J, Mäkelä-Pusa P, Perustuksia valamassa. Pientyöpaikkojen työterveysyhteistyö. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 43/2012. Tiainen R, Oivo M, Puumalainen J, Korkeamäki J, Tukea masennuksen jälkeiseen työhön paluuseen. Työhön paluu -projektin loppuraportti ja arviointi. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 42/2011. Mäkelä-Pusa P, Terävä K, Manka M-L, Yrittäjien työhyvinvointi, työkyky ja kuntoutus. Selvitysraportti pienyrittäjien ja maatalousyrittäjien työkyvystä, hyvinvoinnista, työky-vyntuen ja kuntoutuksen tarpeesta. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 41/2011. Korkeamäki J, Reuter A, Haapasalo S, Aikuisten oppimisvaikeuksien tunnistaminen, arviointi ja kuntoutus. Opi oppimaan -hankkeen toimeenpano ja tulokset. Helsinki: Kun-toutussäätiön työselosteita 40/2010. Nukari J, Aikuisten oppimisvaikeuksien psykologinen arviointi. Helsinki: Kuntoutussää-tiön työselosteita 39/2010. Haapasalo S, Korkeamäki J (toim.), Kuntoutuspalveluita aikuisten oppimisvaikeuksiin – Opi oppimaan -projektin väliraportti. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 38/2009. Jalava J, Salomäki J, Määräaikainen työnkevennys työssä selviytymisen tukena. Arvi-ointitutkimus Itellan Kunnon Polku -tuen vaikutuksista työntekijöiden sairauspoissa-oloihin ja työssä jaksamiseen. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 37/2008. Pensola T, Roine S, Vuorento M, Iällä ei väliä: Hyvinvoivana ja vireänä töissä ja eläkkeel-lä. Loppuraportti Ikkuna-hankkeessa toteutetun 55–69-vuotiaiden avomuotoisen var-haiskuntoutusmallin toteuttamisesta. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 36/2008.

1

OSATYÖKYKYISEN TYÖSSÄ JATKAMISEN JA TYÖLLISTYMISEN TUKEMINEN

Kirjallisuuskatsaus ja haastattelututkimus

Mirkka Vuorento

Kimmo Terävä

KUNTOUTUSSÄÄTIÖN TYÖSELOSTEITA ● WORKING PAPERS 48/2014

2

Julkaisija: Kuntoutussäätiö Pakarituvantie 4-5 00410 Helsinki Tilaukset: www.kuntoutussaatio.fi/julkaisut Esa Print Oy Lahti 2014 ISSN 0784-2333 ISBN 978-952-5961-41-6 ● ISBN 978-052-5961-42-3 (pdf) Kannen kuva: Pixmac

3

Esipuhe Osatyökykyisen tukemisen käytännöt -selvityksen tavoitteena on kuvata nykyisiä käy-täntöjä osatyökykyisen tukemiseksi ja osatyökykyisenä työelämään pääsemiseksi. Tarkoituksena on selvittää ja arvioida kokemuksia ja hyviä käytäntöjä toimivista mal-leista, tukikäytännöistä ja niiden organisoinnista sekä selvittää osatyökykyistä tukevan henkilön toimenkuvaa, ammatillista osaamista ja verkottumista. Selvitys käsittää haas-tattelututkimuksen ja kansainvälisen kirjallisuuskatsauksen ns. hyvistä käytännöistä

Selvitystyön taustalla on kysymys niin työelämässä kuin työelämän ulko-puolellakin olevien osatyökykyisten oikeuksista saada laadukkaita palveluita sekä siitä, että heidän tarpeisiinsa löydetään hyviä ratkaisumalleja, joiden avulla edistetään myös työurien jatkamista. Selvitykseen kerätään myös ulkomaisia hyviksi käytännöiksi esitettyjä ja arvioituja kirjallisuudessa ja tutkimuksissa julkaistuja malleja.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi 23.8.2013 toimintakonseptin osatyöky-kyisten työllistymiseksi. Toimintakonseptin tarkoituksena on varmistaa, että osatyöky-kyisellä on saumaton palvelujen ketju työssä jatkamisen tai työllistymisen tukena. Osa-työkykyisten työllistymiseksi tai työssä jatkamiseksi on olemassa suuri määrä keinoja. Keinovalikoimasta on osattava tarvittaessa räätälöidä osatyökykyiselle tarkoituksenmu-kainen ja eheä kokonaisuus. (STM 2013a.)

Työllä on monia hyvinvointia lisääviä merkityksiä ihmisille ja sosiaali- ja terveyspolitiikan strategian (2020) mukaan, osittainkin työkykyisillä on oltava mah-dollisuus osallistua omien voimiensa mukaan työelämään. Yhteiskunnallisesti on myös tärkeää löytää organisaatiorajat ylittäviä ja taloudellisesti järkeviä palvelumalleja osa-työkykyisten tukemiseen.

Nyt käsillä oleva Kuntoutussäätiön työselosteita -sarjan julkaisu on toteutettu osana Jamit-hanketta yhteistyössä STM:n Osatyökykyiset työssä -ohjelman kanssa. Lämpimät kiitokset selvitystyön ohjausryhmälle Lars Kolttolalle, Päivi Mattila-Wirolle, Eveliina Pöyhöselle, Ritva Partiselle ja Kati Herranen-Haapaniemelle STM:stä, Ville Grönbergille THL:stä, Mika Ala-Kauhaluomalle Kuntoutussäätiöstä sekä Raija Tiaiselle ja Nina Nevalalle STM:n Osatyökykyiset työssä -ohjelmasta.

Erityiskiitos kuuluu tämän julkaisun tekijöille Mirkka Vuorennolle ja Kimmo Terävälle, jotka ovat keväästä asti keränneet aineistoa ja hioneet marraskuun lopulle asti raportin sisältöä. Pirkko Mäkelä-Pusa kehittämisjohtaja Kuntoutussäätiö

4

5

1 Johdanto ............................................................................................................................. 7 1.1 Kuka on osatyökykyinen? ............................................................................................. 8 1.2 Osatyökykyiset työmarkkinoilla ................................................................................... 10 1.3 Aikaisempaa tutkimusta osatyökykyisten tukemisesta ................................................ 12 2 Selvityksen tavoite ja tehtävät ......................................................................................... 15 3 Osatyökykyisen tukemisen keinot – kirjallisuuskatsaus .............................................. 16 3.1 Kirjallisuuskatsauksen toteuttaminen ja analyysi ........................................................ 16 3.2 Osatyökykyisen työssä jatkamisen ja työhön paluun tukeminen ................................ 18 3.2.1 Interventiot ja kuntoutus työpaikalla ................................................................. 19 3.2.2 Mukautukset työolosuhteissa ........................................................................... 26 3.2.3 Terveyspalvelut ................................................................................................ 28 3.2.4 Yhteistyö ja työkykykoordinaattorit ................................................................... 30 3.3 Osatyökyisen työllistymisen tukeminen ...................................................................... 33 3.3.1 Työnantajat osatyökykyisten työllistäjinä ......................................................... 33 3.3.2 Osatyökykyiselle sopivat palvelut .................................................................... 35 3.4 Osatyökykyisten tukemisen keinojen toteuttaminen ................................................... 44 3.4.1 Edistäviä ja estäviä tekijöitä ............................................................................. 45 3.4.2 Tutkimustiedon hyödyntämisestä osatyökykyisten tukemisessa...................... 50 4 Haastattelututkimus ......................................................................................................... 52 4.1 Haastattelututkimuksen toteuttaminen ja analyysi ...................................................... 52 4.2 Osatyökykyisten työssä jatkamisen ja työhön paluun tukeminen ............................... 54 4.2.1 Työkykyjohtaminen ja työkyvyttömyyden kustannukset ................................... 54 4.2.2 Työkykykoordinaattorin tehtävä ....................................................................... 56 4.2.3 Osatyökykyisen tarpeet ja toiveet .................................................................... 58 4.2.4 Varhaisen tuen mallit ....................................................................................... 60 4.2.5 Työn mukauttaminen ja työyhteisön merkitys .................................................. 61 4.2.6 Työkokeilu, ammatillinen kuntoutus ja muita keinoja ....................................... 63 4.2.7 Moniammatillinen yhteistyö ja tiedonkulku ....................................................... 67 4.2.8 Pienyritysten näkökulma .................................................................................. 69 4.3 Osatyökykyisen työllistymisen tukeminen ................................................................... 70 4.3.1 Työttömien terveydenhuolto ja muut tukemisen verkostot ............................... 71 4.3.2 Työkokeilu, ammatillinen kuntoutus ja muita keinoja ....................................... 74 4.3.3 Yritysten rooli työllistämisessä ......................................................................... 77 5 Yhteenveto ja johtopäätökset .......................................................................................... 81 Kirjallisuus 88

Sisällys

6

7

1 Johdanto Henkilöitä, joilla vamma tai sairaus rajoittaa työskentelyä, ei enää luokitella lähtö-kohtaisesti työelämän ulkopuolelle. Päinvastoin, osatyökykyisten työskentelymah-dollisuudet, työssä jatkaminen ja työllistyminen ovat nousseet tärkeiksi kysymyk-siksi Suomessa ja Euroopassa ja osatyökykyisten tilannetta työssä ja työmarkkinoilla on pyritty aktiivisesti edistämään viimeisten vuosien aikana.

Suomessa työkyvyttömyyden ehkäisy ja osatyökykyisenä työssä jatkami-sen ja työllistymisen mahdollistaminen ovat osa sosiaali- ja terveyspolitiikan strate-giaa ja hallitusohjelmaa. Tervettä ja kestävää työelämää kaikille on pyritty edistä-mään mm. sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyiset työssä -ohjelmalla sekä muiden ministeriöiden toimintaohjelmissa.

Osatyökykyiset työssä -ohjelma eli Osku (2013-2015) tarjoaa tukea ja väli-neitä osatyökykyisten työssä jatkamiseen ja työllistymiseen. Ohjelman kaksi kes-keistä teemaa ovat osatyökykyisten työssä jatkamista ja työllistymistä edistävä toi-mintakonsepti sekä osatyökykyisten työllistymistä helpottavat lainsäädännölliset muutokset. Myös tätä selvitystä on tehty yhteistyössä Osatyökykyiset työssä -ohjel-man kanssa. (STM 2013a; STM 2013c.)

Ohjelmassa rakennettu osatyökykyiset työssä -toimintakonsepti on etuuk-sien, palvelujen ja muiden keinojen kokonaisuus, jonka avulla pyritään varmista-maan, että jäljellä oleva työkyky otetaan käyttöön. Osatyökykyisen työllistymisen tai työssä jatkamisen edistämisen keinot on toimintakonseptissa jaettu kuuteen pää-ryhmään, joita yhdistelemällä voidaan rakentaa räätälöityjä palvelukokonaisuuksia yksilöllisiin tarpeisiin (kuva 1). (STM 2013a.)

Työelämässä olevien osatyökykyisten tukemisessa työpaikat, työterveys-huolto ja eri kuntoutustoimijat ovat tärkeässä asemassa. Työ- ja elinkeinotoimistot sekä kuntien työvoimapoliittiset palvelut ja terveydenhuolto voivat omalta osaltaan edistää osatyökykyisen henkilön työhön pääsyä. Kaikilla toimijoilla on siis käy-tössään erilaisia keinoja, palveluita ja etuuksia, joilla voidaan vaikuttaa osatyöky-kyisten tilanteeseen työssä ja työmarkkinoilla.

8

Kuva 1. Osatyökykyiset työssä -toimintakonseptin keinovalikoima

Tässä selvityksessä kuvataan erilaisia osatyökykyisten tukemisen keinoja ja käy-täntöjä. Selvitys koostuu kansainvälisiin tutkimuksiin keskittyvästä kirjallisuus-katsauksesta sekä suomalaisten asiantuntijoiden haastatteluista. Selvitystyön taus-talla on kysymys niin työelämässä kuin työelämän ulkopuolellakin olevien osatyö-kykyisten oikeuksista saada laadukkaita palveluita sekä siitä, että osatyökykyisten tarpeisiin löydetään hyviä ratkaisumalleja, joiden avulla edistetään myös työurien jatkamista ja työllistymistä.

1.1 Kuka on osatyökykyinen? Osatyökykyisenä työssä jatkamiseen ja työllistymiseen liittyy monia käsitteitä, joita käytetään vaihtelevasti ja useissa merkityksissä. Käsitteiden merkitys ja niiden käyt-tö on muuttunut ajan myötä. Käsitteen osatyökyky yleistyminen kuvastaa muutosta työkyvyttömyys, sairaus- ja vamma-ajattelusta kohti kyvykkyyttä, työkykyä ja työelämään osallistumista. Painopiste on siirtynyt yksilön puutteista ympäristön rajoituksiin. Työurat pitenevät, kun kaikille työhön halukkaille mahdollistetaan työn-teko ja tuetaan työssä pysymistä eri tavoin, esimerkiksi erilaisilla koulutukseen tai

Työpaikan keinot

Työvoima-

palvelut

Koulutus Kuntoutus

Sosiaali- turva

Esteettömyys

Työpaikan järjestelyt Työyhteisö

Työjärjestelyt

Työturvallisuus

Sosiaalinen kuntoutus

Ammatillinen kuntoutus

Lääkinnällinen kuntoutus Työvoimakoulutus

Työhönvalmentaja Ammatillinen kuntoutus

Koulutuskokeilu Oppisopimuskoulutus

Muu työpaikkakoulutus Työkokeilu

Työnvälitys TyönväTyönhaku- ja uravalmennus

Koulutus- ja työkokeilut

Palkkatuki Starttiraha

Työolosuht. järjestelytuki Matkakulujen korvaus

Ammatinvalinnanohjaus Työhönvalmennus

Osasairauspäiväraha

Eläkkeen lepäämään jättäminen Osatyökyvyttömyyseläke

Terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut

Vammaistuki Kuntoutusraha

Kuntoutuksesta aiheutuvien kustannusten korvaaminen

Omaehtoisen opiskelun tuet

Sosiaalipalvelut

Erikoissairaanhoito

Perusterveyden- huolto

Työterveyshuolto

9

uraan liittyvillä ratkaisuilla tai työolosuhteita mukauttamalla. (Vuorela 2008; STM 2013b; Järvikoski 2013.)

Osatyökyiseksi kutsutaan ”henkilöä, jolla on käytössä osa työkyvystään ja halu tämän kyvyn käyttämiseen” (Vuorela 2008). Osatyökykyisyys voi liittyä työs-kentelyyn yleensä tai erityisesti joihinkin työtehtäviin. Osatyökyvyttömyyden on katsottu tarkoittavan samaa asiaa, joskin korostaen työkyvyn menetettyä osaa. STM 2013b; STM 2013a; Vuorela 2008; Lehto 2011.)

Osatyökykyyn tiiviisti liittyvä työkyvyn käsite on moninainen. Ei ole ole-massa yksiselitteistä tapaa määritellä työkyvyn käsitettä ja eri toimijat näkevät sen eri tavoin. Käsite on myös muuttunut ajan myötä moniulotteiseksi ja monipuoliseksi ja määrittelyissä otetaan eri tavoin huomioon ympäristö, työ ja yksilö. Sosiaaliva-kuutuksen työkyvyttömyys ja työkyvyttömyyden uhka perustuvat lääketieteelliseen työkykykäsitykseen. Työterveyshuolloissa työkyky on puolestaan nähty työkyvyn tasapainomallin mukaisesti, joka korostaa tasapainoa yksilön voimavarojen ja työn vaatimusten ja kuormittumisen välillä. (Ilmarinen ym. 2006; Juvonen-Posti ym. 2011.)

Systeeminen, integroitu tai kokonaisvaltainen työkykykäsitys on noussut muiden työkykyä määrittelevien käsitteiden rinnalle. Näitä ovat esimerkiksi työky-kytalo (Ilmarinen ym. 2006) sekä moniulotteinen työkykykäsitys (Järvikoski ym. 2001). Yhtenäistä kokonaisvaltaisille työkykykäsitteille on, että työkyky nähdään yksilön, hänen työnsä ja ympäristön suhteena, tilannesidonnaisena, eikä ainoastaan yksilön ominaisuutena (Ilmarinen ym. 2006; Juvonen-Posti ym. 2011). Myös toimin-takykyluokitus ICF:ssä toimintakyky ja toimintarajoitteet nähdään ”moniulotteisena, vuorovaikutuksellisena ja dynaamisena tilana”, johon vaikuttavat terveydentila sekä yksilö ja ympäristötekijät yhdessä (THL 2013).

Yksilön terveyden ja toimintakyvyn lisäksi työkykyyn vaikuttavat siis mm. ammatilliset valmiudet, stressinsietokyky, hallinnantunne, työhyvinvointi ja työllis-tymiskyky. Työelämän tekijöistä työkykyyn liittyvät esimerkiksi työyhteisö, työn hallinta, kiire, kehitysmahdollisuudet työssä ja johtaminen. Yhteiskunnalliset järjes-telmät ja erilaiset työ-, koulutus-, eläke- ja sosiaalipoliittiset ratkaisut luovat omalta osaltaan edellytyksiä työkyvylle. (Ilmarinen ym. 2006, 19.)

Kansainvälisesti tarkasteltuna työkyvyn määrittely ja merkitykset vaihte-levat maittain, mikä tekee ilmiön hahmottamisesta vaikeaa ja hankaloittaa eri maita koskevan tiedon vertailua. Englanninkielessä käytetään yleisesti termiä persons with disabilities (vs. disabled person), jolla korostetaan vammaisuutta vain yhtenä hen-kilön ominaisuutena ja vältetään mielikuva, että vammaisuus määrittelisi henkilöä (Järvikoski 2013, 38). Muita aiheeseen läheisesti liittyviä englanninkielisiä käsitteitä ovat mm. work disability, sickness absence, return to work (RTW), job retention,

10

workplace intervention, workplace rehabilitation, disability management, occupatio-nal health ja workplace accommodation.

STM:n Osatyökykyisten työllistymisen edistäminen -väliraportin (2013b) mukaan TE-toimistoissa oli 93 000 vajaakuntoista työnhakijaa vuonna 2011. Näistä suurimalla osalla eli 36,5 prosentilla diagnoosina olivat tuki- ja liikuntaelinten sai-raudet. Toiseksi suurimman ryhmän muodostivat mielenterveyden häiriöistä kärsivät ja heidän osuutensa oli n. 24 prosenttia. Joka tapauksessa osatyökykyiset ovat hetero-geeninen ryhmä, ja osatyökykyisyys koskettaa monia eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia, joiden oireet ja työkyky vaihtelevat merkittävästi. Toisinaan vamma tai sai-raus aiheuttaa suuriakin rajoituksia työhön, toisinaan se ei vaikuta juuri mitenkään. Usein työhön liittyvät ongelmat ovat kuitenkin järjestettävissä niin, että henkilö pys-tyy työskentelemään.

Tässä selvityksessä osatyökykyisellä tarkoitetaan Osatyökykyiset työssä -ohjel-man mukaisesti henkilöä, jolla on vamman tai sairauden vuoksi haasteita työmark-kinoilla (STM 2013a). Käsitettä käytettäessä ei kuitenkaan pidä olettaa, että kaikki sairaudet tai vammat vaikuttavat työkykyä alentavasti (Järvikoski 2013, 38). 1.2 Osatyökykyiset työmarkkinoilla Osatyökykyisen pitkäaikaisen sairauspoissaolon ja työttömyyden kustannukset ovat merkittävät niin yksilölle, työnantajalle kuin yhteiskunnallekin. OECD:n raportin (2010, 9) mukaan yhä liian monet työntekijät jättävät työnteon lopullisesti terveys-ongelmien tai vamman vuoksi ja liian harva osatyökykyinen työntekijä jää työelä-mään. Pitkäaikaiset sairauspoissaolot ja erilaisten työkyvyttömyyteen liittyvien tuki-en maksatukset ovat myös lisääntyneet teollistuneissa maissa.

Muutokset taloustilanteessa ja työmarkkinoilla heikentävät edelleen työl-listymistä, paluuta töihin tai työssä pysymistä niillä henkilöillä, joilla työkyky on alentunut. Talouden taantuma ja työvoiman kysyntä vaikuttavat osatyökykyisiin enemmän kuin muuhun väestöön. (OECD 2010.) Työmarkkinoiden rakenteella sekä toimintatavoilla ja työkyvyttömyysjärjestelmillä on myös osansa osatyökykyisen työllisyyteen. On kuitenkin vaikea päätellä, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat osatyö-kykyisten asemaan työmarkkinoilla. Työsuhteessa olevien osatyökykyisten ansio-taso on keskimääräistä alhaisempi, joskin Pohjoismaissa tuloerot ovat keskimää-räistä pienemmät. Muihin palkansaajiin verrattuna he myös ovat keskimääräistä use-ammin matalapalkkatöissä ja urakehitys ja ansiokehitys ovat muita hitaampaa. Myös työstä vetäytyminen on todennäköisempää. (Asplund & Koistinen 2014, 103-105.)

Gouldin ja Kalivan (2010) mukaan työkyvyttömyyseläkettä saavista 5 pro-senttia työskenteli, mutta 21 prosenttia toivoi pääsevänsä työhön. Kaikkiaan alle 63-

11

vuotiaista työkyvyttömyyseläkeläisistä noin 19 000 teki ainakin jonkin verran ansio-työtä, mutta työhön halukkaita oli yli 33 000. Merkittävä työntekoa estävä tekijä oli sopivien työmahdollisuuksien puute, mikä kosketti etenkin mielenterveyssyiden vuoksi eläkkeelle siirtyneitä. (Gould & Kaliva 2010.) On todettu, että osa osatyöky-kyisistä pystyisi käymään työssä ilman erikoisjärjestelyjä ja vielä suurempi osa avun tai tuen avulla. Syystä tai toisesta he eivät kuitenkaan kuulu enää aktiiviseen työvoi-maan. (Pensola ym. 2006.)

Osatyökykyisten työssä jatkamisen ja työllistymisen edistäminen onkin tär-keää myös henkilön oman sosiaalisen ja taloudellisen itsenäisyyden varmistamisek-si. Riippuen kohderyhmän määrittelystä ja käytetystä työllisyyden mittarista, on ar-veltu, että osatyökykyisten työttömyys olisi noin kaksinkertaista muihin verrattuna ja että työllisyysaste olisi noin 40 prosenttia alhaisempi kuin muilla. (OECD 2010.) Työllistymiseen vaikuttavat alentuneen työkyvyn vaikeusaste ja sen taustalla olevat syyt sekä henkilön motivaatio palata työelämään ja osallistua työllistymistä tukeviin palveluihin. Samoin koulutustaso, kertynyt työkokemus, sukupuoli, ikä ja etninen tausta vaikuttavat osatyökykyisen pärjäämiseen työmarkkinoilla. (Asplund & Koisti-nen 2014; Härkäpää ym. 2013.)

Työttömyys ja sen pitkittyminen ovat lukuisten tutkimusten mukaan yhtey-dessä työnhakijoiden heikentyneeseen terveyteen tai toimintakykyyn, sekä alentu-neeseen fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Työttömät voivat työssäkäyviä huonommin ja ovat sairaampia. Toisaalta varsinkin mielenterveyden häiriöillä on yh-teys työttömyysriskiin ja pitkittyneeseen työttömyyteen. Terveiden on siis helpompi saada töitä ja osatyökykyisillä on suurempi riski joutua työttömäksi. (Heponiemi ym. 2008.) Työn menettäminen puolestaan altistaa mielenterveyden ongelmille ja työttö-mien työkyky on huonompi kuin työssäkäyvien. Työnteon positiivisista vaikutuk-sista on näyttöä. Työllistyminen on yhteydessä mielenterveyden kohenemiseen, ja elämän laatu ja sisältö paranevat työssä. (OECD 2010; Pensola ym. 2006.)

Muun muassa Lehto (2011) on todennut, että osatyökykyiset ovat suuri työ-voimapotentiaali, ja heidän työllistämisensä avaa monenlaisia mahdollisuuksia. Osatyökyisten työllistymisen tukeminen on tärkeää sekä yksilön oman toimeentulon ja osallisuuden näkökulmasta että yhteiskuntavastuun kannalta. Tämä vaatii kuiten-kin muutoksia asenteissa, tutkimuksen- ja koulutuksen lisäämistä, hyvin käytäntöjen levittämistä ja vakiinnuttamista, työntekijöiden oman elämänhallinnan ja omatoimi-suuden parantamista sekä palveluprosessien tehostamista.

12

1.3 Aikaisempaa tutkimusta osatyökykyisten tukemisesta Osatyökykyisten osallisuus työelämässä on etu niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin. Viime vuosina on laajalti pyritty tukemaan osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista ja tätä myötä myös työvoimapalveluita sekä sosiaali- ja terveyspalveluja on uudelleen organisoitu. Onkin olemassa monenlaisia palveluita ja etuuksia, joiden tavoitteena on edistää osatyökykyisen henkilön työssä jatkamista tai työllistymistä.

Työurien jatkamisen toimia työelämässä olevien kohdalta on suunniteltu erilaisissa työryhmissä ja lakimuutosten avulla esimerkiksi näiden pohjalta on muu-tettu sairausvakuutuslakia ja työterveyshuollon käytäntöjä siten, että varhaisen tuen käytännöt vakiintuisivat ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrä saataisiin laskuun (STM 2011). Työterveyshuollolta odotetaan työkyvyn seurantaa ja työkyvyn tuke-mista, mutta työssä jatkamisen tukeminen edellyttää kuitenkin muitakin kuin työterveyshuollon avulla tehtäviä suoraan työntekijöiden terveyteen liittyviä toimenpiteitä. Toimenpiteiden vaikuttavuus edellyttää työpaikan sitoutumista yh-teisiin tavoitteisiin. Tärkeää on kaikkien eri toimijoiden, työntekijän, työnantajien, (työ)terveydenhuollon ja kuntoutuksen aktiivinen yhteistyö. (Juvonen-Posti ym. 2011.)

Mahdollisuus joustaviin työaikoihin auttaa jatkamaan töissä, kun terveys on heikentynyt (Virtanen ym. 2014). Osasairauspäivärahan on todettu tukevan työ-hön paluuta ja sillä on työssä jatkamista edistävä vaikutus. Kun tavallisen sairaus-poissaolon jälkeen palattiin keskimäärin 20 päivässä, osasairauspäiväraha nopeutti työhön paluuta ja työhön palattiin keskimäärin 12 päivän jälkeen. Tuki- ja liikunta-elinten sairauden vuoksi osasairausvapaalla olleilla työkyvyttömyyspäiviä oli 20 prosenttia vähemmän myös seuraavan vuoden aikana kuin tavanomaisella sairaus-poissaololla olleilla. (Kausto ym. 2012; Kausto 2013)

Työssä olevien osalta työkykyä ylläpitävällä toiminnalla, varhaiskuntou-tuksella ja ammatillisella kuntoutuksella on vaikutusta silloin, kun työnantaja on sitoutunut ja tiiviisti mukana työhön paluun ja työssä jatkamisen prosesseissa (Gould ym. 2012.) Myös Kuoppalan ja Lamminpään (2008) systemaattisessa kirjallisuus-katsauksessa todettiin kuntoutuksen osalta, että lääkinnällisen kuntoutuksen yhdis-täminen ammatilliseen kuntoutukseen ja työpaikkasidonnaisuus ovat tärkeitä keinoja vähentää sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyseläkkeitä ja että erilaisten työhön paluun ohjelmien vaikuttavuudesta sairauspoissaoloihin on kohtuullista näyttöä.

Kuntoutuksen yhteyttä työhön onkin pyritty tiivistämään. Esimerkiksi Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeessa kuntoutus toteutettiin tiiviissä yh-teistyössä kuntoutujien esimiesten kanssa läpi kuntoutusprosessin ja tavoitteena oli kehittää niin kuntoutujan kuin työnantajankin tarpeista lähtevä oikea-aikainen ja

13

joustava kuntoutusmalli. Hankkeen arvioinnin mukaan hankkeessa päästiinkin aikai-sempaa parempaan kohdentumiseen ja oikea-aikaisuuteen. (Seppänen-Järvelä 2014.) Samoin Jamit-hankkeen kehittämistyössä kokeiltiin ja rakennettiin erilaisia malleja työurien jatkamisen tueksi hyvin tuloksin (Mäkelä-Pusa 2014).

On myös kohtalaista näyttöä siitä, että työolosuhteiden kohdennettu mu-kauttaminen (ammatillinen neuvonta ja ohjaus, koulutus ja pystyvyyden vahvista-minen, toisten antama apu, työaikajärjestelyt, ja työn organisointi) tukee liikunta-vammaisten henkilöiden työskentelyä (Nevala ym. 2014). Työntekijät, joille on tehty riittävästi mukauttamisratkaisuja, pitivät työkykyään parempana ja työnantajan, työterveyshuollon ja kuntoutuksen yhteistyötä toimivampana (Nevala ym. 2011). MS-tautia sairastavien osalta on todettu, että erilaiset tukitoimet, työtehtävien räätä-löinti, työaikoihin liittyvät järjestelyt sekä tauotuksiin vaikuttaminen auttavat henki-löä jaksamaan työssä (Ala-Kauhaluoma & Laurila 2008).

Tilastokeskuksen työolotutkimuksen (2014) mukaan suhtautuminen työyh-teisössä on varsin myönteistä niihin työtovereihin, joilla vamma tai sairaus on alen-tanut työkykyä, samoin kuin heidän tarvitsemiinsa erityisjärjestelyihin. Suhtautu-minen oli myönteisempää niillä työpaikoilla, joissa työskenteli osatyökykyisiä hen-kilöitä.

Selvitys heikossa työmarkkina-asemassa olevien palveluista (TEM 2012) Pohjoismaissa, Hollannissa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa osoittaa, että kaikissa selvityksessä mukana olleissa maissa on suuri haaste saada työmarkkinoilla heikommassa asemassa olevat ihmiset mukaan työelämään. Organisaatioiden ja etuuksien moninaisuus sekä palvelujen joustamattomuus ja kyvyttömyys huomioida osatyökykyisten työllistymistä vaikeuttavia tekijöitä on todettu ongelmaksi monin paikoin.

Kansainvälisesti erilaiset uudistukset näyttävät pienentäneen työelämän ulkopuolella olevien osatyökyvyttömien osuutta, mutta ei ole selvää, onko kyse työl-listymisestä avoimille työmarkkinoille vai eri sosiaaliturvajärjestelmien välillä ta-pahtuneista siirtymistä (Asplund & Koistinen 2014, 128.) Myös Suomen järjestel-mässä on tapahtunut muutoksia lainsäädännössä ja järjestelmissä. On kuitenkin ar-vioitu, että muutokset ovat olleet suhteellisen pieniä osatyökykyisten määrään näh-den ja osatyökykyisten osallisuus työmarkkinoilla on edelleen vähäistä (Blomgren & Hytti 2013).

Suomessa on muihin Pohjoismaihin verrattuna työttömien ja työkyvyttö-mien aktivointi on painottunut vähemmän tuettuun työllistämiseen. Sen sijaan työ-voimapoliittisen koulutuksen osuus on ollut suurempi. Suomesta on puuttunut osa-työkykyisille suunnatut palvelut, keinot ja etuudet, eikä vuosien 2005-2010 välillä

14

ollutkaan tapahtunut suurta muutosta heikossa työmarkkina-asemassa olevien tilan-teessa. Toisin oli muissa Pohjoismaissa, joissa työkyvyttömyysetuuksia ja työvoima-poliittisia toimenpiteitä lähennettiin. (Blomgren & Hytti 2013.)

On todettu, että työllistymiseen tukea tarvitsevat saavat sitä entistä huo-nommin (Eronen ym. 2014). Työhönvalmennuksen osalta sekä Kelan että TE-hal-linnon työllistymistulokset ovat vaatimattomat, joskin työhönvalmennettavat ra-portoivat toiminnassa monenlaisia muita hyötyjä (Härkäpää ym. 2013). Erilaisia kei-noja ja menetelmiä yhdistelemällä sen sijaan on saatu lupaavia tuloksia työhön pa-luusta ja työllistymisestä monista hankkeista ja projekteista. Esimerkiksi masen-nuksen vuoksi pois työstä olleiden työhön paluusta saatiin rohkaisevia tuloksia mal-lilla, jossa keskeisinä työmenetelminä olivat kuntoutuksen palveluohjaus, tuettu työllistyminen, vertaistuki sekä ratkaisu- ja voimavarakeskeinen työote (Tiainen ym. 2011).

TE-toimiston osatyökykyisille työntekijöille suunnattu tukimuoto on työ-olosuhteiden järjestelytuki, jonka tavoitteena on kannustaa työnantajia palkkaamaan osatyökykyisiä. Asplundin ja Koistisen (2014) mukaan tukien tulisi kuitenkin olla huomattavia, jotta ne vaikuttaisivat osatyökykyisten työllistymiseen. Onkin todettu, että työolosuhteiden järjestelytukea samoin kuin palkkatukea käytetään vähän (Ne-vala ym. 2011). Lisäksi minimipalkan merkityksen on todettu olevan pieni ja työl-listämistuen vaikutuksista on ristiriitaista tietoa. Esimerkiksi palkkatuki on osoit-tautunut tehokkaaksi keinoksi, mutta siihen liittyvien riskien vuoksi, se ei ole ongel-maton. (Asplund & Koistinen 2014, 107-110.)

Työttömien terveyteen on myös kiinnitetty huomiota viime vuosina ja suosi-teltu työttömien työterveys -tyyppistä palvelua vakiintuneeksi osaksi kuntien ter-veyspalveluita. Palvelun on tärkeä olla verkostoituvaa ja kiinteästi yhteydessä akti-vointi- ja työllistymispalveluiden kanssa. (Saikku 2009.) Myös Paltamon työllisty-mismallissa saatiin myönteisiä vaikutuksia terveyteen (Kokko ym. 2013).

15

2 Selvityksen tavoite ja tehtävät Osatyökykyisen tukemisen käytännöt -selvityksen tavoitteena on kuvata käytäntöjä osatyökykyisen tukemiseksi ja osatyökykyisenä työelämään pääsemiseksi. Tarkoi-tuksena on selvittää ja arvioida kokemuksia ja hyviä käytäntöjä toimivista malleista, tukikäytännöistä sekä selvittää osatyökykyistä tukevan henkilöstön toimenkuvaa ja ammatillista osaamista.

Tämä selvitys koostuu kahdesta erillisestä osasta: kansainvälisestä kirjalli-suuskatsauksesta ja asiantuntijoiden haastatteluosuudesta Suomessa. Selvityksen kirjoittajista toinen oli vastuussa kirjallisuuskatsauksesta (MV) ja toinen haastatte-luista ja niiden analyysista (KT). Molemmissa osioissa käsitellään sekä työssä käyvi-en osatyökykyisten että vailla työtä olevien osatyökykyisten näkökulmaa. Kirjalli-suuskatsausta käsitellään luvussa kolme ja haastattelujen tuloksia luvussa neljä. Lo-puksi pohditaan näiden aineistojen pohjalta osatyökykyisten tukemisen käytäntöjä: miten osatyökykyisten asemaa työelämässä voidaan parantaa ja tukea? Selvitys koostuu seuraavista osioista:

1) Kirjallisuuskatsauksen ensimmäisessä osassa selvitetään kansainvälisen kir-jallisuuden valossa keinoja tukea osatyökykyisiä työssä ja heidän työssä jat-kamistaan. Toinen osa keskittyy vailla työtä olevien osatyökykyisten tilan-teeseen ja selvittää työllistymisen tukemisen käytäntöjä samoin kansainväli-sen kirjallisuuden pohjalta. Katsauksessa tarkastellaan myös tukemisen kei-nojen toteuttamista edistäviä ja estäviä tekijöitä.

2) Haastatteluosuuden keskeisenä tavoitteena on kuvata niitä konkreettisia kei-noja, malleja ja toimintatapoja, joilla on Suomessa tuettu osatyökykyisten työssä jatkamista tai työhön pääsemistä. Keskeistä on ollut myös löytää niitä seikkoja, joiden ansiosta tietynlaiset keinot ja mallit ovat olleet tuloksekkaita ja mahdollistaneet onnistuneet tukitoimet. Samalla on myös pyritty kartoit-tamaan niitä esteitä, jotka vaikeuttavat tai jopa estävät osatyökykyisten työs-sä jatkamista tai työelämään pääsemistä.

16

3 Osatyökykyisen tukemisen keinot – kirjallisuus-

katsaus Osatyökykyisten työssä jatkaminen ja työllistyminen ovat tärkeä teema myös kan-sainvälisesti ja aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja selvityksiä on julkaistu paljon. Täs-sä kirjallisuuskatsauksessa keskitytään kuvaamaan erityisesti kansainvälistä tutki-musta, jossa on aiheena ollut osatyökykyisten tukemisen käytännöt. Tavoitteena on saada kattava kuva siitä, minkälaisin eri keinoin osatyökykyisten työssä jatkamista ja työllistymistä on pyritty edistämään sekä kuvata niihin liittyviä edistäviä ja estäviä tekijöitä. Katsauksen ensimmäinen osa keskittyy kuvailemaan osatyökykyisten tu-kemista työssä ja toisessa osassa käsitellään vailla työtä olevien osatyökykyisten tu-kemisen käytäntöjä. 3.1 Kirjallisuuskatsauksen toteuttaminen ja analyysi

Kirjallisuuskatsauksen pääperiaatteena on pyrkimys valikoida mukaan mahdollisim-man edustava joukko kirjallisuutta, jotka vastaavat tutkimuskysymykseen. Tässä sel-vityksessä hyödynnetään integroivan kirjallisuuskatsauksen metodia. Se on tutki-muksen muoto, joka arvioi, esittää kritiikkiä ja syntetisoi kirjallisuutta, jota tutkimus-aiheesta on jo olemassa (Salminen 2011).

Integroivan kirjallisuuskatsauksen tulee olla systemaattinen, täsmällinen ja toistettavissa oleva menetelmä. Se on tarkoituksenmukainen ja hyödyllinen silloin, kun tutkittavaa ilmiötä halutaan kuvata mahdollisimman monipuolisesti. Tutkimus-aineistoa ei valikoida tai seulota yhtä tarkasti kuin esimerkiksi systemaattisessa kir-jallisuuskatsauksessa. Katsauksen tulisi tuottaa uudenlaista tietoa jo tutkitusta ai-heesta, uudenlaisia viitekehyksiä tai näkökulmia tai sen tulisi käsitteellistää tutkittuja aiheita uudella tavoin. (Salminen 2011; Torraco 2005, 356-357.) Olennaista on, että tutkimustuloksia yhdistetään niin, että saadaan olemassa olevasta tutkimuksesta mahdollisimman selkeä kuva ja saatua tietoa pystytään hyödyntämään tehokkaasti.

Kriteereitä vastaavia hakusanayhdistelmiä rakennettiin vastaamaan selvi-tyksen tavoitetta. Kirjallisuushakuja varten pyrittiin tunnistamaan hakuaiheen kes-keiset käsitteet ja niiden väliset suhteet. Tämän pohjalta tehtiin hakusuunnitelma, missä määriteltiin, mitä tietoa haetaan ja mistä. Ennen tietokannoista suoritettavaa

17

tiedonhakua täsmennettiin käsitteitä kuvaavaa termistöä ja tarkat asiasanat määritel-tiin viitetietokantojen asiasanastojen ja tesaurusten avulla.

Selvityksen kannalta relevantteja termejä olivat työkykyyn, työkyvyttö-myyteen, sairauspoissaoloihin, työhön paluuseen, (työ)terveyshuoltoon, työn mu-kautuksiin, ammatilliseen kuntoutukseen sekä työttömien osatyökykyisten työttö-myyteen, työvoimapalveluihin ja tuettuun työllistymiseen liittyvät asiasanat. Hauis-sa hyödynnettiin Boolen logiikkaa, jolla yhdistellään hakusanoja hakulauseiksi. Kir-jallisuuskatsausta varten tehtiin hakuja neljästä tietokannasta: EBSCO, SCOPUS ja Web of Science ja ProQuest. Haku rajattiin koskemaan noin kymmentä edellistä vuotta (1.1.2004-1.3.2014) ja rajattiin englanninkielisiin julkaisuihin.

Hakutuloksiin perehdyttiin vaiheittain. Ensimmäisellä lukukerralla luettiin vain otsikot, minkä jälkeen käytiin läpi tutkimuksen kannalta kiinnostavat abstraktit. Abstraktien perusteella valittiin kokonaan luettavat tutkimukset. Tutkimuksista arvioitiin tiedon relevanssia tutkimustehtävän kannalta eli miten hyvin artikkeli vastasi tutkimuksessa esitettyyn kysymykseen.

Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli kuvata kattavasti kansainvälistä tut-kimusta, jossa on käsitelty työssä jatkamista tai työllistymistä edistäviä tukikeinoja silloin, kun sairaus tai vamma vaikuttaa henkilön työkykyyn. Hakutulosten tuli liit-tyä osatyökykyisten tukemiseen nimenomaan työssä tai työllistymisen osalta. Tuke-misen keinot, joilla ei ollut työelämäyhteyttä, rajattiin pois. Katsauksen aihepiiri on silti laajahko ja käsittää suuren määrän erilaisia tutkimuksia. Lisäksi mielenkiinnon kohteena oli nimenomaan selvittää, minkälaista tutkimusta ulkomailla on tehty tähän aihepiiriin liittyen, joten suomalaisten tutkijoiden kirjoittamat artikkelit rajattiin tä-män katsauksen ulkopuolelle.

Katsaukseen sisällytettiin tieteellisissä lehdissä julkaistut vertaisarvioidut artikkelit. Koska selvitystä varten haluttiin laaja kuva osatyökykyisten tukemisen keinoista kansainvälisesti, lähteille ei asetettu tiukkoja metodologisia kriteereitä. Tä-män selvityksen kannalta myös muutamat ei-tieteelliset raportit ja katsaukset toivat tärkeää tietoa, ja niitä hyödynnettiin valikoiden täydentämään artikkeleiden tuotta-maa tietoa. Kaiken kirjallisuuden osalta pyrittiin kuitenkin kiinnittämään huomiota lähteen luotettavuuteen ja kerrotun informaation tarkkuuteen.

Lopulliseksi aineistoksi valikoitui 42 artikkelia, jotka kuvasivat tukea osatyökykyisille työssä ja 33 artikkelia osatyökykyisten työllistymisen tukea kos-kien. Yksittäisten alkuperäistutkimusten lisäksi käydään läpi kirjallisuuskatsauksia, joita on tehty aiheeseen liittyen. Mukaan sisällytettiin myös samasta tutkimushank-keesta kirjoitetut useat artikkelit. Tutkimuksissa oli paljon interventiotutkimuksia sekä kirjallisuuskatsauksia, joista suurin osa oli systemaattisia. Mukana oli poik-kileikkaustutkimuksia, mutta myös paljon seurantatutkimuksia, joiden seuranta-aika oli kuitenkin paikoin lyhyt.

18

Tutkimusaineisto luokiteltiin käyttäen viitekehyksenä Osatyökykyiset työssä -toimintakonseptia (ks. tarkempi kuvaus luku 1). Sekä työssäkäyviä että työt-tömiä koskevat artikkelit jaettiin aiheensa mukaan työpaikan keinoihin, terveyden-huoltoon ja sosiaalipalveluihin, kuntoutukseen, koulutukseen, työvoimapalveluihin sekä sosiaaliturvaa käsitelleisiin artikkeleihin. Lisäksi mukaan otettiin työkykykoor-dinaattorin (tai vastaavan) työtä käsitelleet artikkelit omana kategorianaan. Artikkelit jakaantuivat melko tasaisesti eri kategorioiden kesken, joskin koulutukseen ja sosi-aaliturvan liittyviä artikkeleita oli hyvin vähän kummankin ryhmän osalta, mikä saat-taa johtua käytetyistä asiasanoista. Työttömien osalta terveys- ja sosiaalipalveluihin liittyviä artikkeleita löydettiin vain muutamia. Osa artikkeleista ei kuitenkaan kes-kittynyt vain yhteen keinoon tai palveluun, jolla osatyökykyisiä tuetaan, vaan tutki-muskohteena saattoi olla useita eri toimintamalleja ja palveluita yhdistelevä toimin-tamalli.

Tutkimusaineiston heterogeenisuuden vuoksi kyseessä on kuvaileva ana-lyysi. Huolimatta siitä, että hyödynnetty kirjallisuus oli hyvin moninaista ja vaih-televaa, yleisiä teemoja pystyttiin tunnistamaan. Lähteiden keskinäinen yhteys jäi kuitenkin osittain löyhäksi. Voidaan kuitenkin arvioida, että tieteellisiä tekstejä kos-keva laaja kirjallisuushaku antoi hyvän yleiskuvan siitä, mitkä aiheet ovat olleet tut-kijoiden mielenkiinnon kohteena viimeisenä kymmenenä vuotena ja yhteenvetona voidaan esittää keinoja ja palveluita, jotka on todettu aikaisemmissa tutkimuksissa hyvinä tapoina edistää osatyökykyisten osallisuutta työelämässä. 3.2 Osatyökykyisen työssä jatkamisen ja työhön paluun

tukeminen Monet työntekijät, joilla on terveyden ongelmia, pitkäaikaissairauksia tai vammoja, pystyvät jossain määrin työskentelemään rajoitteistaan huolimatta. Osa työnantajista pyrkii edistämään osatyökykyisten työntekijöiden työskentelyn mahdollisuuksia. Työnantajan intresseissä voi olla esimerkiksi sairauspoissaoloista ja työkyvyttömyy-destä johtuvien kustannusten minimoiminen edistämällä aktiivisesti työntekijänsä nopeaa työhön paluuta ja työssä jatkamista.

Tässä kappaleessa käsitellään aikaisemman kirjallisuuden valossa työnan-tajien tapoja tukea osatyökykyistä työntekijää: keinoja joiden tavoitteena on auttaa osatyökykyisiä henkilöitä jatkamaan työssä tai palaamaan työhön sairauspoissaolon jälkeen. Ensin käsitellään erilaisia työhön keskittyviä interventioita ja työhön sidot-tuja kuntoutusmalleja, minkä jälkeen tarkastellaan työolosuhteiden mukautuksia osatyökykyisen tukemisessa. Lopuksi pohditaan terveyspalveluiden roolia sekä yh-teistyön ja koordinaation merkitystä osatyökykyisen työssä jatkamisessa.

19

3.2.1 Interventiot ja kuntoutus työpaikalla Työnantajat ovat yhteistyössä terveydenhuollon ja kuntoutuksen toimijoiden kanssa kokeilleet ja ottaneet käyttöön erilaisia kuntoutusmalleja ja interventioita, joiden avulla pyritään edistämään osatyökykyisten työntekijöiden työssä jatkamista tai työ-hön paluuta. Tässä katsauksessa keskitytään kuntoutukseen ja interventioihin, joiden tavoitteena on osatyökykyisten työssä jatkaminen ja työhön paluu. Olennaista on työelämäyhteys kun sairaus tai vamma on jo alentanut työkykyä. Näin tarkastelun ulkopuolelle jäävät esimerkiksi työhyvinvointiin, terveyden edistämiseen sekä sai-rauksien ja vammojen ehkäisyyn työpaikalla keskittyvät interventiot. Ensin käydään läpi yleisempää kirjallisuutta työpaikalla toteutetuista interventioista, minkä jälkeen tarkastellaan tukea henkilöille, joilla on tuki- ja liikuntaelinten sairauksia tai mie-lenterveyden ongelmia. Työnantajan tärkeä rooli Tähän kirjallisuuskatsaukseen valikoituneissa interventioita ja kuntoutusta käsitel-leissä tutkimuksissa on pyritty ratkaisemaan osatyökykyisyyden aiheuttamia haas-teita työssä usealla eri tasolla, erilaisia keinoja, toimintamalleja ja palveluita yhdis-tellen. Hyväksi havaituille interventioille yhteistä näyttää olevan moniammatilli-suus, koordinointi ja yksilöllinen räätälöinti. Erityisen tärkeäksi nousee intervention tai kuntoutusmallin tiivis yhteys työpaikkaan.

Interventioiden työelämäyhteys selitti pitkälti työn luonteen ohella varhais-ta työhön paluuta myös Aneman ym. (2009) tutkimuksessa. Tutkijat selvittivät seu-rantatutkimuksessaan työhön paluuta selittäviä tekijöitä. Aineistoa kerättiin useasta maasta henkilöistä, jotka olivat olleet töistä pois 3-4 kuukautta alaselkäkivun vuoksi (N=2 825). Pääasiallisesti tarkastelumittari oli työhön paluun kesto. Tutkimuksessa havaittiin merkittäviä eroja työhön paluussa ja sen kestossa eri maiden välillä. Työ-hön sidotut interventiot sekä työn luonne selittivät suurimman osan näistä eroista. Tutkimuksen mukaan yksilölliset interventiot työssä ja joustavat työkyvyttömyyteen liittyvät tuet (osatyökyvyttömyyseläke), jotka mukautuvat yksilöllisiin tarpeisiin ja työkykyyn, ovat tärkeitä työkyvyttömyyden estäjiä henkilöillä, joilla on alaselkäki-puja. (Anema ym. 2009.)

Myös ruotsalaistutkimuksessa saatiin samansuuntaisia tuloksia. Seuranta-tutkimuksessa tarkasteltiin työpaikalle sijoittuvan kuntoutusintervention vaikutuksia ja sitä, kuinka interventio vaikutti työkykyyn ja työhön paluuseen naisilla (N=326), jotka olivat olleet pitkään pois sairauden vuoksi. Naisilla, jotka olivat saaneen työ-paikalla tapahtuvaa kuntoutusta ja joilla oli työntekoa tukevat olosuhteet, oli ajan kuluessa huomattavasti korkeampi työkykyindeksi ja työkykypistemäärä verrattuna

20

niihin naisiin, jotka olivat osallistuneet työpaikalla kuntoutukseen, mutta joilla ei ol-lut työntekoa tukevia olosuhteita tai niillä joilla ei ollut kumpaakaan. Heidän työs-kentelyn aste myös nousi huomattavasti ajan mittaan. Työskentelemistä tukevia teki-jöitä tutkimuksessa olivat mm. mahdollisuus vaikuttaa työhön, kehittymismahdolli-suudet, työn vapaus, työn tarkoitus, johtamisen laatu, sosiaalinen tuki, yhteisyyden tunne, ja työtyytyväisyys. Tutkijat toteavat, että työhön paluun prosessien edistämi-seksi työpaikalla tapahtuvaan kuntoutukseen on tärkeä yhdistää työntekoa tukevia elementtejä. (Ahlstrom ym. 2013.)

Parkin ja Shubairin (2013) systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa todet-tiin samoin, että työnantajilla on tärkeä rooli työssä jatkamisen ja työhön paluun kysymyksissä. Työnantaja voi luoda ilmapiirin, jossa tuetaan osatyökykyisiä työnte-kijöitä ja mahdollistetaan esimerkiksi työolosuhteiden mukautukset. Kirjallisuus-katsauksen mukaan työpaikalla tarvitaan kuitenkin enemmän kommunikaatiota ja eri tahojen osallistumista. Erityisesti yhteistyötä terveydenhuoltohenkilökunnan ja toi-mintaterapeutin tuki on ensisijaisen tärkeää niille, jotka haluavat jatkaa työelämässä ja neuvotella joustavista työkäytännöistä. (Park & Shubair 2013.)

Työnantajien roolin ohella yhteistyö terveydenhuollon ja työnantajan välil-lä sekä työn mukautukset näyttävät tuovan hyviä tuloksia. Franchen ym. (2005) sys-temaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin työhön paluun interventioita. Katsaukseen sisältyi kymmenen kvantitatiivisia tutkimusmenetelmää hyödyntävää tutkimusta, ja niiden mukaan on vahvaa näyttöä siitä, että työkyvyttömyyden kesto vähenee huomattavasti työn mukautusten avulla sekä terveydenhuollon ja työnanta-jan yhteistyöllä. Kohtuullista näyttöä on myös siitä, että varhainen kontakti sairaus-poissaolon aikana työntekijään, ergonomian tarkastaminen työpaikalla, ja työhön pa-luun koordinaatio vähentävät työkyvyttömyyden kestoa. Kohtuullista näyttöä oli myös siitä, että nämä viisi tekijää vähensivät työkyvyttömyyteen liittyviä kustannuk-sia. Vaikuttavuuden kestosta ei kuitenkaan ollut tietoa, eikä niiden vaikutuksesta elä-män laadun mittareihin.

Gensbyn ym. (2014) systemaattisessa kirjallisuuskatsaus ei kuitenkaan nosta mitään interventiomallia tai sen osatekijää ylitse muiden. Tutkijat tarkastelivat työpaikoilla työnantajan toteuttamia interventioita, joilla pyrittiin hallitsemaan työ-kyvyttömyyden uhkaa ja edistämään työhön paluuta. Sisäänottokriteerit täyttäneen 13 artikkelin perusteella todettiin, että näyttö työnantajan toteuttamista interventiois-ta on puutteellista, eikä ole mahdollista määritellä yhtä osa-aluetta tai osa-alueiden yhdistelmää, jotka olisivat osoittautuneet erityisen vaikuttavaksi. Artikkelissa luo-kitellaan erilaisia hankkeissa sovellettuja käytäntöjä ja toimia, joilla voidaan tukea sairauspoissaololta palaavaa työntekijää ennen työhön paluuta tai sen jälkeen yksilötasolla, organisaatiotasolla tai systeemitasolla (ks. taulukko 1). (Gensby ym. 2014.)

21

Taulukko 1. Luokittelu tavoista tukea sairauspoissaolon jälkeen töihin palaamassa olevaa työn-tekijää yksilötasolla, organisaatiotasolla ja systeemitasolla.

Työhön paluun edistäminen Työssä jatkaminen työhön paluun jälkeen

yksilötaso Esimerkiksi yhteydenpito sairauspoissaolon aikana, aloite vähitellen tapahtuvaan aktivointiin sekä työolosuhtei-den mukautuksen suunnitel-ma.

Esimerkiksi työhön palaavien seuranta ja yhteydenpito asteittaisen paluun aikana, yksilöidyt työn mukautukset tai siirtymävaiheen tehtävät

organisaatiotaso Esimerkiksi korvausten hakemisten aloittaminen, työhön paluun koordinaatio, työympäristön arviointi ja työn analysointi, organisaation sisäisten siirtojen käytännöt.

Esimerkiksi tiimitasolla tai osastotasolla tilanteen ja työhyvinvoinnin seuraaminen.

systeemitaso Esimerkiksi yhteistyö vakuuttajan kanssa, terveydenhuolto, palvelu-ohjaus liittyen työntekijän sosiaaliturvaan.

Esimerkiksi seuranta yhteistyössä terveyden-huollon sekä työntekijän korvauksista vastaavan palveluohjaajan kanssa.

Øyeflaten ym. (2012) muistuttavat, että työhön paluu ja työssä jatkaminen eivät ole yksinkertaisia tai nopeita prosesseja. Norjassa tutkittiin siirtymiä sairauspoissaolon, eri tukimuotojen ja työhön paluun välillä nelivuotisessa seurantatutkimuksessa ja todettiin, että työhön paluun prosessi on monimutkainen ja voi viedä useita vuosia. Tänä aikana voi tapahtua useita siirtymiä takaisin töihin ja jälleen erilaisille tukimuo-doille. Tutkimukseen osallistuivat työhön kuntoutuksen ohjelman läpikäyneet hen-kilöt. Otos koostui henkilöistä (N=584), jotka olivat olleet pois töistä pääasiassa mie-lenterveyden syistä tai tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin liittyen. Kuntoutusinter-ventio oli yhdistelmä yksilöllistä ja ryhmäkuntoutusta ja siihen sisältyi yksityiskoh-tainen työhön paluun ohjelma. Kuntoutusohjelma painotti osallistujan omaa aktii-visuutta ja yhteyttä työpaikkaan. Näiden lisäksi koordinointi ja eri tahojen yhteistyön todettiin olevan tärkeä osa työhön paluuta. Seurantajakson aikana, työhön paluun todennäköisyys kasvoi, sairauspoissaolojen todennäköisyys väheni ja todennäköi-syys työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen nousi. Kuntoutujilla oli keskimäärin 3.7 siirtymää työn ja erilaisten tukimuotojen välillä. (Øyeflaten ym. 2012.)

22

Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet työssä Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet ovat yksi merkittävimmistä työkyvyttömyyden ja sairauspoissaolojen syistä. Tähän katsaukseen valikoituneista interventio- tai kun-toutustutkimuksista suuri osa oli suunnattu erityisesti työntekijöille, joilla oli tuki- ja liikuntaelinten sairauksia. Näiden tutkimusten tulokset korostavat tärkeinä työssä jatkamiseen ja työhön paluuseen vaikuttavina tekijöinä moniammatillista, koor-dinoitua ja räätälöityä toimintamallia, kokonaisvaltaista biopsykososiaalista viite-kehystä, työolosuhteiden mukautuksia sekä varhaisen työhön paluun tukemista. Muutamat tutkimukset antavat myös viitteitä siitä, että yksinkertaisin ja kevein inter-ventioin ja keinoin voidaan edistää työssä jatkamista.

Tanskalaistutkimuksessa vertailtiin perinteistä palveluohjauksellista mallia uudenlaiseen koordinoituun ja räätälöityyn työhön kuntoutuksen malliin, jossa toi-met ja ratkaisut kohdistuivat niin sairauden vuoksi poissa olevaan työntekijään, työ-paikkaan kuin ympäristönkin tekijöihin. Tässä satunnaistetussa vertailututkimukses-sa interventio suunnattiin tuki- ja liikuntaelinten sairauden vuoksi 4-12 viikkoa työs-tä pois olleille työntekijöille. Tutkimukseen yhdistettiin myös taloudellinen arviointi intervention kulujen, tuottavuuden menetysten sekä terveyspalvelujen käytön osalta. Aineistona olivat hallinnolliset tiedot kansallisista rekistereistä. Kuntoutusmallissa tehtiin moniammatillinen toiminta- ja työkyvyn arvio ja moniammatillinen tiimi tuki työntekijän työhön paluuta. Lähestymistapa oli toimintaorientoitunut. Perinteiseen palveluohjaukselliseen malliin verrattuna yhteistyötä perusterveydenhuollon, eri-koissairaanhoidon, sosiaalisektorin ja työpaikan välillä tiivistettiin. Tutkimuksen tu-losten mukaan sairauspoissaolotunteja oli huomattavasti vähemmän ryhmällä, joka kävi läpi koordinoidun ja räätälöidyn kuntoutusmallin. Uudenlaiseen interventioon osallistuneella ryhmällä taloudellisten säästöjen arvioitiin olevan US$ 1 366 henki-löä kohden kuuden kuukauden seurantajaksolla ja US$ 10 666 henkilöä kohden 12 kuukauden seurantajaksolla. Intervention hyödyt siis painottuivat erityisesti seuran-tajakson jälkimmäiselle puoliskolle ja interventio todettiin kannattavaksi yhteiskun-nallisesta näkökulmasta. (Aas & Alexanderson 2012.)

Lambeek ym. (2010) tutkivat kokonaisvaltaisen kuntoutuksen vaikutusta kroonisesta alaselkäkivusta kärsivien työelämään sekä henkilökohtaiseen elämään. Vaikuttavuutta arvioitiin satunnaistetussa vertailututkimuksessa. Osa tutkimuspoti-laista (N=66) sai kokonaisvaltaista kuntoutusta, johon sisältyi työpaikkainterventio. Interventio koostui ergonomiaan sekä kognitiiviseen terapiaan perustuvasta kuntou-tusohjelmasta. Esimiehellä oli prosessissa olennainen rooli. Muut potilaat (N=68) saivat tavanomaista hoitoa. Kokonaisvaltainen kuntoutus vähensi huomattavasti ala-selkäkivuista johtuvaa toimintakyvyn rajoitteita niin työelämässä kuin henkilö-kohtaisessa elämässäkin. 12 kuukauden jälkeen interventioon osallistuneilla oli huo-mattavasti parempi toimintakyky kuin vertailuryhmällä. Tutkimuksessa todetaan,

23

että biopsykososiaalisen viitekehyksen kaikki elementit pitäisi ottaa huomioon, kun hoidetaan potilaita, jotka palaavat töihin sairauspoissaolon jälkeen. Työolosuhteiden mukautukset ovat olennaisia työhön paluun onnistumiseksi. (Lambeek ym. 2010.)

Hollantilaistutkimuksessa kehitettiin interventio, joka pyrki kartoittamaan tietokoneen ääressä työskentelevien työntekijöidensä riskit saada käsi-, olkapää- tai niskaoireita ja puuttumaan oireisiin varhain. Satunnaistetun vertailututkimuksen in-terventiossa ratkaisuina oli mm. työpisteen tarkistus, työterveyslääkärin vastaanotto sekä koulutusohjelma vaivojen etenemisen pysäyttämiseksi. Yhteensä 741 henkilöä toteutti ohjelman ja osallistui vuoden kuluttua seurantaan. Intervention hyödyt olivat pieniä verrattuna seurantaryhmään, eikä sillä ollut vaikutusta oireisiin tai sairaus-poissaoloihin. Se saattoi johtua vaikeuksista intervention toteutuksessa. (Speklé ym. 2010.)

McCluskeyn ym. (2006) tutkimuksessa pohdittiin myös keinoja vähentää tuki- ja liikuntaelinten sairauksista johtuvia sairauspoissaoloja. Tutkimus tehtiin sa-man yrityksen kahdessa eri toimipisteessä Iso-Britanniassa. Interventio sisälsi väli-aikaisia työn mukautuksia, kommunikoinnin fasilitointia eri osapuolten välillä, ai-kaista puuttumista poissaoloihin sekä psykososiaalisten esteiden purkamista. Toimi-pisteessä, jossa interventio vietiin läpi suunnitellusti, vaikutukset sairauspoissa-oloihin olivat merkittävät, joskin pitkän aikavälin tarkastelussa hyvät vaikutukset eivät enää näkyneet. Tutkijoiden mukaan poissaoloihin voidaan vähentää myös ns. mini-interventioilla, jotka antavat enemmän tietoa ja tukea kuin pelkkä lääkärikäynti, mutta jotka ovat pitkiä ja raskaita kuntoutusinterventioita kevyempiä toteuttaa. (McCluskey ym. 2006.)

Interventiotutkimusten ohella tuki- ja liikuntasairauksia työssä on tarkas-teltu myös monissa kirjallisuuskatsauksissa. Gabbayn ym. (2011) artikkelissa käsi-teltiin 45 tutkimusta, joissa on tarkasteltu työhön paluun tukemisen vaikutuksia ja kustannustehokkuutta. Suurin osa oli suunnattu henkilöille, joilla oli tuki- ja liikunta-elinsairauksia. Analyysissa nousi esiin kolme teemaa, joilla oli muita parempia tu-loksia työhön paluun näkökulmasta. Näitä olivat aikainen interventio, moniammatil-linen lähestymistapa sekä interventiot, jotka olivat työpaikkasidonnaisia. (Gabbay ym. 2011.)

Myös työpaikkaan sidotut interventiot, joissa tavoitteena oli varhainen pa-luu töihin ja työolosuhteiden mukautusten toteuttaminen, mm. erilaiset ergonomiset ratkaisut, auttoivat osallistujia palaamaan töihin varhaisemmin. Nämä keinot vähen-sivät myös osallistujien alaselän kiputiloja ja työkyvyttömyyttä sekä selkävammojen määrää. Tähän systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen sisällytettiin 15 artikkelia 10 eri tutkimuksesta. Paras näyttö oli interventioista, joissa yhdistettiin kliinistä ja am-matillista toimintamallia. (Williams ym. 2007.)

24

Palmerin ym. (2012) tutkimuksessa todettiin, että kalliiden ja raskaiden in-terventioiden toteuttamista tulisi harkita tarkoin. Systemaattisessa kirjallisuuskat-sauksessa tarkasteltiin tuki- ja liikuntaelinten sairauksista johtuvaa poissaoloa työstä sekä työn menettämistä ja niihin pureutuvia interventioita. Interventiot sisälsivät mm. fyysistä harjoittelua, käyttäytymisen muuttamiseen liittyviä tekniikoita, työn mukautuksia sekä erilaisia muita palveluita ja niiden hyödyt olivat pieniä. Mikään interventio ei osoittautunut selkeästi paremmaksi kuin muut, vaikkakin hyvin raskaat ja vaativat interventiot olivat vähemmän tehokkaita kuin yksinkertaiset ja keveät interventiot. Kustannusvaikuttavuusanalyysit eivät osoittaneet tilastollisesti merkit-sevää taloudellista hyötyä. (Palmer ym. 2012.)

Saman suuntaisia tuloksia saatiin myös Zampolini ym. (2007) katsaukses-sa. Tutkijat analysoivat osatekijöitä, jotka vaikuttivat työhön paluuseen henkilöillä, joilla on selkäongelmia. Katsaukseen valikoitujen tutkimusten näyttö oli vaatimaton-ta, eikä meta-analyysissa ei onnistuttu löytämään vahvaa indikaatiota vaikuttavuu-desta. Eniten vaikutuksia oli kokonaisvaltaista biopsykososiaalista viitekehystä hyö-dyntävillä interventioilla, jotka olivat monitieteisiä. Interventioiden ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla kovin intensiivisiä. Interventio näyttäisi olevan kustannus-tehokas, mikäli lasketaan säästyneet kustannukset suhteessa eläkkeisiin. Mielenterveys ja työ Mielenterveyden häiriöt ovat yksi suurimmista sairauspoissaolojen ja työkyvyttö-myyden taustalla olevista tekijöistä. Tähän kirjallisuuskatsaukseen valikoituneiden tutkimusten perusteella näyttää, että mielenterveyden häiriön vuoksi työstä pois olevan henkilön tukemiseen työelämässä ei ole olemassa yksinkertaista vastausta, etenkin kun on kyse vakavista mielenterveyden sairauksista. Sen sijaan väsymys- ja stressioireiden kokemuksiin pystytään pureutumaan helpommin.

Pitkittyneitä väsymysoireita kokeneille kohdennetuista erilaisista interven-tioista on saatu lupaavia tuloksia. Joosenin ym. (2011) tutkimuksessa vertailtiin kol-menlaista ammatillisen kuntoutuksen avokuntoutusmallia ja ne erosivat toisistaan si-sällöltään, kestoltaan, ilmoittautumiskäytännöiltään ja rahoitukseltaan, mutta kaikis-sa noudatettiin biopsykososiaalista mallia. Ensimmäinen kuntoutusmalli sisälsi fyy-sistä harjoittelua ja hengitysharjoituksista. Toisessa mukana oli monia elementtejä, mm. fyysistä harjoittelua, psyykkistä ja kognitiivisia harjoitteita sekä työhön paluun suunnittelua. Kolmas malli koostui niin ikään monipuolisista harjoitteista, kognitii-visen terapian pääpiirteistä, fyysisestä harjoittelusta ja työhön paluun suunnittelusta. Kaikki kolme kuntoutusmallia näyttivät vähentävän merkittävästi osallistujiensa uupumusoireita, lisäävän toimintakykyä ja työhön osallistumista lyhyellä aikavälillä. (Joosen ym. 2011.)

25

Eklundin ja Erlandssonin (2011) tutkimuksessa puolestaan selvitettiin am-matillisen kuntoutuksen ReDO-ohjelman vaikuttavuutta verrattuna tavanomaiseen hoitoon naisilla (N=42), joilla oli stressiperäisiä oireita. Tutkimusaineistoa kerättiin vuosina 2007-2010 ja se koostui rekisteritiedoista sekä kyselyistä. Ohjelma oli kol-mivaiheinen, joista viisi ensimmäistä viikkoa keskittyivät ammatilliseen itseana-lyysiin, seuraavat viisi viikkoa sisälsivät tavoitteen asettelua ja strategioita siitä, kuinka saavuttaa halutut muutokset. Kolmannessa, kuusiviikkoisessa vaiheessa pa-lattiin työhön. Erityistä huomiota tässä vaiheessa kiinnitettiin siihen, että tarpeelliset työolosuhteiden mukautukset olivat toimivia ja vastasivat henkilön työkykyä. Ammatillista kuntoutusta pidettiin lupaavana, sillä suurempi osa uuteen ohjelmaan osallistuneista naisista palasi varhemmin töihin verrattuna tavanomaista hoitoa saa-neeseen ryhmään. Stressin kokemuksiin tämä malli ei kuitenkaan vaikuttanut. (Ek-lund & Erlandsson 2011.)

Niin ikään Hollannissa tehdyssä tutkimuksessa arvioitiin osallistavan työ-paikkasidonnaisen intervention vaikutuksia, jossa työkykykoordinaattorilla näytti olevan tärkeä rooli. Interventioon osallistuneet työntekijät (N=40) olivat olleet pois töistä 2-8 viikkoa ahdistuneisuuden vuoksi. Aineistoa kerättiin työntekijöiltä, heidän lähiesimiehiltään, työhön paluun koordinaattoreilta sekä työterveyslääkäreiltä stan-dardoitujen lomakkeiden sekä kyselyiden avulla alkutilanteessa sekä kolmen kuu-kauden seurantajakson jälkeen. Interventio rakentui asteittaisesta prosessista, jossa pyrittiin tunnistamaan esteitä työhön palaamiselle ja ratkaisemaan näitä koettuja ongelmia ja esteitä. Työhön paluun esteet olivat pääasiassa yhteydessä työn suunnit-teluun, kommunikointiin, henkiseen työtaakkaan sekä henkilökohtaisiin stressi-tekijöihin. Koordinoivassa roolissa oli työkykykoordinaattori, joka toimi työterveys-huollossa, ja työhön paluun esteitä pyrittiin purkamaan yhteistyössä. Usein ratkai-suna oli työn suunnittelu, koulutus tai vuorovaikutuksen varmistaminen, esimerkiksi sopimalla säännölliset tapaamiset työntekijän ja lähiesimiehen kanssa. Intervention aikana 72 % suunnitelluista ratkaisuista toteutettiin. (van Oostrom ym. 2009.)

Aikaisempia hyviä kokemuksia ja hyviä käytäntöjä interventioista on toisi-naan pyritty hyödyntämään kokeilemalla intervention toteutettavuutta uuden sairaus-ryhmän kohdalla, mutta aina tulokset eivät ole rohkaisevia. Martinin ym. (2013) seu-rantatutkimuksessa selvitettiin alun perin tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin kehite-tyn, ja vaikuttavaksi todetun, interventiomallin toteutettavuutta niiden henkilöiden kohdalla, joilla oli mielenterveyden häiriö. Interventiossa korostui monitieteisyys, yksilöllinen räätälöinti sekä koordinointi, mutta interventio viivästytti työhön paluu-ta verrattuna perinteiseen palveluohjaukseen. (Martin ym. 2013.)

Saman suuntaisia tuloksia saivat myös Noordik ym. (2013), jotka kehittivät altistusterapiaan perustuvan työhön paluun intervention (exposure-based return to work) henkilöille, joilla oli todettu mielenterveyden ongelmia. Tutkimuksessa uutta

26

interventiomallia verrattiin tavanomaiseen hoitoon, joka koostui ongelmanratkaisun strategioista sekä asteittaisista aktiviteeteista. Interventioon osallistuneiden työhön paluu kuitenkin viivästyi verrattuna niihin, jotka saivat tavanomaista hoitoa. (Noordik ym. 2013.) Samoin Hees ym. (2012) arvioivat adjuvantin ammatillisen terapian vaikutusta verrattuna normaaliin hoitoon vakavasta masennuksesta kärsi-villä, eikä interventio osoittautunut lisäävän työhön osallistumista. Toisaalta se lisäsi todennäköisyyttä palata töihin terveenä ja lisäsi masennuksesta toipumista pitkällä aikavälillä. (Hees ym. 2012.)

Martin ym. (2013) pohtivat mielenterveyden häiriöiden kompleksisuutta ja niihin puuttumisen vaikeutta. Näyttää siltä, ettei ole olemassa yksinkertaisia vas-tauksia työssä jatkamisen kysymyksiin, kun taustalla on mielenterveyden häiriöitä. Tutkijoiden arvioiden mukaan vaatimattomat tulokset saattavat johtua intervention epäonnistumisesta tai sen implementoinnin epäonnistumisesta. On myös mahdol-lista, että interventioon valikoituneille henkilöille ohjelma ei ollut sopiva tai inter-ventioihin osallistuminen lisäsi sairauspoissaolon ”legitimiteettiä”. Yksi mahdolli-nen selitys on myös, että työpaikat eivät sitoutuneet riittävästi interventioon. (Martin ym. 2013.) 3.2.2 Mukautukset työolosuhteissa Työolosuhteiden mukautuksilla tarkoitetaan keinoja, joilla poistetaan tai vähen-netään työskentelyn esteitä niiden henkilöiden osalta, joilla sairaus tai vamma on alentanut työkykyä ja ne voivat kohdistua organisaation tai yksilöön. Työolosuh-teiden mukautuksiin voivat kuulua työaikajärjestelyt, muutokset työpisteellä, apu-välineet, työn suunnittelu ja organisointi, työskentelyolosuhteet ja muu tuki työn-tekijälle (esim. viittomakielen tulkki) (ks. esim. Nevala ym. 2014). Tähän katsauk-seen valikoituneen kirjallisuuden mukaan työolosuhteiden mukautuksilla voi vaikut-taa myönteisesti työssä jatkamiseen, kun sairaus tai vamma on alentanut työkykyä. Myös monet luvuissa 3.2.1 mainitut tutkimukset interventioista sisälsivät työolo-suhteiden mukautuksia yhtenä keinona, jolla osatyökykyisen henkilön työhön paluuta voidaan aikaistaa ja työssä jatkamista edistää.

Työolosuhteiden mukautuksilla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia monissa kirjallisuuskatsauksissa. Varekampin ym. (2006) mukaan on viitteitä siitä, että ammatillisen kuntoutuksen interventioilla, jotka kiinnittävät huomiota työolo-suhteiden mukautuksiin hyviä vaikutuksia. Myös Franchen ym. (2005) työhön paluun interventioita koskevassa systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa todettiin, että työkyvyttömyyden kesto vähenee huomattavasti työolosuhteiden mukautusten avulla. Työolosuhteiden mukautuksilla todettiin Claytonin ym. (2011) tutkimuksessa

27

olevan positiivinen vaikutus, etenkin silloin kun henkilöllä on itsellään mahdollisuus vaikuttaa työn vaatimuksiin ja aikatauluihin.

Esimiehellä on tärkeä rooli työolosuhteiden mukautusten toteutuksessa. Iso-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin, minkälaisia kokemuksia työ-olosuhteiden mukautuksista oli henkilöillä, joilla oli kroonisia alaselkäkipuja (Coole ym. 2010). Iso-Britanniassa annetaan neuvontaa ja tukea mm. työn mukautuksiin liittyvissä kysymyksissä työntekijöille, joilla on tuki- ja liikuntaelinten sairaus. Työ-terveyshuolto ei kuitenkaan ole kaikille saatavilla. Tutkimukseen haastatellut työn-tekijät (N=25) olivat mukauttaneet työtään oma-aloitteisesti, niissä puitteissa kuin se oli heidän työssään ja työtehtävissään mahdollista. Mukautukset olivat lähinnä epäformaaleja järjestelyjä työntekijän, lähiesimiehen sekä kollegoiden välillä. Myös kollegoiden tuki sekä haastatellun omat käsitykset ja asenteet kivun kanssa työs-kentelystä vaikuttivat työskentelyyn. Enemmistö haastatelluista ei ollut saanut neu-voja tai tukea työnsä mukautukseen työterveyshuollosta ja terveyspalveluihin pääsy oli vaikeaa ja se onnistui vasta pitkittyneen sairauspoissaolon jälkeen. Työn mukau-tusten toteuttaminen oli pääasiassa johdon vastuulla, jolloin toteutetut mukautukset olivat riippuvaisia yksittäisestä esimiehestä. Tutkimuksessa todettiin, että esimiehillä ja työterveyshuollolla on usein riittämättömät valmiudet työn mukautuksiin ja niitä suunniteltiin harvoin yhteistyössä. (Coole ym. 2010.)

Henkilöille, jotka ovat pitkään pois töistä ja joilla on toimintakyvyn rajoit-teita, riittävä tavoite voi olla osa-aikainen työskentely kuntoutuksen jälkeen erilaisin työaikajärjestelyin. Osa-aikainen työskentely voi myös olla hyvä ratkaisu matkalla täysiaikaiseen työskentelyyn niille, joilla on väliaikainen työkyvyn alenema. (Øyeflaten ym. 2012.)

Riittävät mukautukset työolosuhteissa vaikuttavat todennäköisesti myös osatyökykyisen omaan halukkuuteen työskennellä ja mukautukset vaikuttavat eten-kin työssä jatkamiseen. Yhdysvaltalaistutkimuksessa selvitettiin MS-tautia sairas-taneiden työllistymistä ja työolosuhteiden mukautuksia. Aineisto kerättiin puhelimit-se 41 MS-tautia sairastavalta, ja heidän mukaansa työolosuhteiden mukautuksista ne, joilla oli alhainen hinta ja jotka eivät vaatineet muita suuria muutoksia, toteutettiin helpommin kuin muut. (Rumrill ym. 2013.) Mukautukset eivät kuitenkaan yksinään riittävästi helpota osatyökykyisten työssäkäyntiä tai työllistymistä. Reumaa sairastavien henkilöiden kokonaisvaltaisia työllistymisinterventioita tarkasteltaessa todettiin, että työolosuhteissa tehtävät mukautukset eivät ole riittäviä, vaan työs-kentelyyn vaikuttaa myös se, kuinka hyvin henkilö selviää sairautensa kanssa työssä ja henkilökohtaisessa elämässä (Gignac ym. 2012).

Vaikka on näyttöä siitä, että työolosuhteiden mukautus on toimiva ja tärkeä tapa edistää osatyökykyisten työskentelyä, työolosuhteiden mukautuksia ei kuiten-kaan aina toteuteta systemaattisesti työnantajan taholta. Mukautuksien toteuttaminen

28

saattaa olla paljolti riippuvainen osatyökykyisen omasta aktiivisuudesta. Työolo-suhteiden mukautuksia onkin toivottu hyödynnettävän paljon laajemmin, siten että mukautuksia järjestettäisiin myös niille, jotka eivät jostain syystä itse aja järjestelyjä työhönsä. (Clayton ym. 2011.) 3.2.3 Terveyspalvelut Terveydenhuollon rooli työssä jatkamisen ja työhön paluun kannalta on olennainen. Terveydenhuollon näkemys työpaikkaan ja työtehtävään liittyvistä riskeistä ja asian-tuntemus työhön liittyvistä vaatimuksista on osatyökykyisen kohdalla tärkeä. Tavoit-teena on henkilön terveydentilan tai vamman hoitaminen: lääketieteellinen kuntou-tus ja/tai neuvot terveyden hallintaan, jotta työnteko onnistuisi paremmin.

Työterveyshuollon rooli ja työnantajan vastuu sairauden vuoksi poissa ole-vien työntekijöiden toimintakyvystä vaihtelee maittain. Monissa maissa työterveys-huolloilla ei ole virallista vastuuta työhön paluun prosessien edistämisestä ja pääsy työterveyden palveluihin eroaa maasta toiseen. Esimerkiksi Tanskassa, työterveys-palveluita ei juuri ole olemassa. Suomessa taas työnantajalla on oltava sopimus työ-terveyshuollon kanssa. Tässä kappaleessa kuvaillaan Hollannissa, Ruotsissa ja Nor-jassa tehtyjä tutkimuksia, joissa on pohdittu työterveyshuollon roolia ja sitä koske-van lainsäädännön vaikutuksia osatyökykyisten työssä jatkamiseen.

Hollannissa työntekijän sairastuessa sosiaaliturvajärjestelmä velvoittaa työnantajaa maksamaan vähintään 70 % tämän palkasta kahden vuoden ajan. Tavoit-teena on, että työnantaja kiinnittää huomiota työntekijöiden terveyteen ja hyvinvoin-tiin. Näiden kahden vuoden aikana sekä työnantaja että työntekijä ovat vastuussa työhön paluun prosessista. Terveystarkastusten ja riskikartoitusten ohella työnantaja on velvoitettu tarjoamaan työterveyslääkärin palveluita sairauden vuoksi poissa ole-valle työntekijälle työhön paluun edistämiseksi. Työterveyslääkäri on yhdessä työn-tekijän kanssa velvollinen sopimaan kuntoutuksellisista toimenpiteistä. Tavallisesti työterveyspalvelut on ostettu ulkopuoliselta toimijalta. Mikäli työhön paluuta ei kah-den vuoden sisällä tapahdu, paikallinen sosiaalivakuutuslaitos arvioi, onko työhön paluun edistämiseksi tehty riittävät toimet. Se myös päättää työkyvyttömyyden as-teen, jonka mukaan määräytyvät työntekijälle maksettavat korvaukset. Hoito ja työ-olosuhteiden mukautukset ovat kustannuksia, jotka ovat työnantajan vastuulla. Työn-antaja voi kuitenkin hakea korvauksia sosiaalivakuuttajalta työpaikalla tehdyistä mukautuksista. (Arends ym. 2013; The Dutch Working Conditions Legislation 2013.)

Koskien sairauspoissaolokäytäntöjä ja työhön paluuta Hollannissa on tehty viime vuosina lainsäädännöllisiä muutoksia (the new disability act ja gatekeeper’s act) ja ohjeistuksia, joiden on toivottu johtavan työntekijöiden nopeampaan työhön

29

paluuseen. Molemmat säädökset sisältävät kannustimia sekä työnantajalle että työn-tekijälle. Lisäksi työterveyslääkäreille ja mielenterveyden ammattilaisille on laadittu ohjeistus, joka painottaa aikaista työhön paluuta, vaikka työntekijä ei olisikaan täysin toipunut. Arvioiden mukaan sekä lainsäädännölliset muutokset että uudet ohjeistuk-set ovat lisänneet työhön paluuta. (Hees ym. 2012, 256-257.)

Ruotsissa työterveyden palvelut tulee olla saatavilla silloin, kun työolosuh-teet niin vaativat. Ruotsissa sopimukset työnantajien ja työterveyshuollon välillä ovat vapaaehtoisia. Noin 65 prosentilla väestöstä on pääsy työterveyshuoltoon. Ruot-sissa työterveyshuolto ei kuitenkaan ole avainasemassa sairauspoissaoloja myönnet-täessä. Vain 5 prosenttia sairauspoissaoloista kirjoitetaan työterveyshuollossa, joskin ne ovat mukana kuntoutusprosessissa, mikäli työnantaja niin haluaa. Ruotsissa työn-antajat rahoittavat ensimmäiset kaksi viikkoa henkilön sairauspoissaolosta. Ruotsis-sa säädösten mukaan kuntoutussuunnitelma pitää tehdä niin pian kuin mahdollista sosiaalivakuuttajan aloitteesta ja yhteistyössä työntekijän ja työnantajan kanssa. Ruotsissa otettiin vuonna 2008 käyttöön standardoidut aikarajat sairausvakuutussys-teemissä ja työhön paluussa. (Ks. Ståhl ym. 2013.)

Ruotsalaistutkimuksessa pyrittiin selvittämään eri toimijoiden kokemuksia uudesta järjestelmästä ja aikarajoista. Taustalla on vuonna 2008 tapahtunut muutos, jolloin työkyvyn arvioinnille asetettiin aikaraja ja se alkoi vaikuttaa sairauspäivära-hoihin. Lisäksi sairauspäiville lanseerattiin katto (364 päivää täydellä sairauspäivä-rahalla ja lisäksi maksimissaan 550 päivää osittaisella sairauspäivärahalla). Tutki-mukseen haastateltiin sairauden vuoksi pois töistä olevia henkilöitä, työnantajia, lää-käreitä sekä vakuutusviranomaisia (N=24). Tulosten mukaan eri tahojen käsitys hoi-dosta ei mukautunut uuteen järjestelmään ja sen standardoituihin prosesseihin ja jär-jestelmä koettiin epäoikeudenmukaisena. Uudella menettelyllä olikin toisinaan ne-gatiivisia vaikutuksia. Keskeiset toimijat ovat passiivisia ja vastuu työhön paluun prosessista jää työntekijälle itselleen, jolla ei välttämättä ole voimia tai tietoja siitä, miten systeemissä toimitaan. (Ståhl ym. 2012.)

Ruotsissa terveydenhuollon roolia sairauspoissaolon jälkeisessä työhön pa-luussa on pyritty korostamaan. Työterveyshuoltoja on vuodesta 2010 lähtien kannus-tettu taloudellisesti interventioihin, joiden tarkoituksena oli nopeuttaa työhön paluuta ja vähentää sairauspoissaoloja. Ståhlin ym. (2013) mittavassa tutkimusprojektissa analysoitiin näiden korvausten käyttöönottoa. Interventioita, joihin tukea oli mahdol-lisuus saada, pidettiin pääsääntöisesti myönteisinä, mutta niitä käytettiin vaatimatto-masti. ”Raskainta” palvelua, koordinoitua interventiota, käytettiin vain harvoin. Syy-nä tähän olivat työterveyshuollon jo käytössä olevat, vähemmän byrokraattiset rutii-nit ja käytännöt. Työnantajien tietoisuus korvausmahdollisuuksista oli myös vähäis-tä. Tutkimuksen perusteella voidaankin sanoa, että taloudellisten kannustimien avul-

30

la on vaikea edistää interventioita, sillä niiden käyttöönotto vaatii, että eri tahot ko-kevat intervention tarkoituksenmukaiseksi, hallittavaksi ja kustannusvaikuttavaksi. Tutkijat toteavat, että työhön paluun interventioiden voidaan olettaa onnistuvan pa-remmin sellaisissa maissa, joissa työterveyshuolto on olennainen osa sairauspoissa-olo- ja kuntoutusprosesseja. (Ståhl ym. 2013.)

Norjan lainsäädännön mukaan työterveyden palvelut pitäisi olla saatavilla silloin, kun työolosuhteet niin vaativat. Norjassa työnantaja maksaa ensimmäisen 16 päivää sairauspoissaolosta, minkä jälkeen työ- ja hyvinvointihallinto maksaa sen. Sairauspoissaolon ensimmäisenä vuonna työntekijälle korvataan 100 prosenttia pal-kasta. Jos työntekijä ei ole palannut töihin ensimmäisen vuoden jälkeen, hän saa kun-toutustukea, joko lääkinnälliseen tai ammatilliseen kuntoutukseen, mikä muodostaa n. 66 prosenttia palkasta. Henkilöä ei voida erottaa sairauspoissaolon seurauksena ja lainsäädäntö on erityisen tiukka ensimmäisen 12 kuukauden osalta. Norjalaisessa järjestelmässä on mahdollista työskennellä osa-aikaisena ja samaan aikaan saada so-siaaliturvaan kuuluvia tukia. Osa-aikainen sairauspoissaolo ja osittainen työkyvyttö-myystuki on yleisin kombinaatio. (Øyeflaten ym. 2012.) 3.2.4 Yhteistyö ja työkykykoordinaattorit Monissa osatyökykyisten työhön paluuseen ja työssä jatkamiseen kohdistuvissa in-terventioissa korostetaan yhteistyön merkitystä eri tahojen välillä. Työntekijän työs-sä jatkamisen kysymyksistä ovat työntekijän ja työnantajan ohella kiinnostuneita ai-nakin (työ)terveyshuolto sekä työeläkevakuuttaja. Kuntoutuksessa ja interventiossa tapahtunut painotuksen muutos biolääketieteellisestä biopsykososiaalisen viiteke-hykseen on muuttanut prosesseja laajemmiksi ja yhteistyöhön perustuvaksi: osatyö-kykyisen henkilön työssä jatkamista ja työhön paluuta tukemassa on yhä useampia tahoja. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella näyttääkin, että eri tahojen toimiva yhteistyö on tärkeässä osassa osatyökykyisen henkilön tukemisessa.

Aina yhteistyö ei kuitenkaan ole helppoa. Mitä useampia toimijoita proses-sissa on, sitä suurempi vaara on, että työnjakoa ei ole selkiytetty ja vastuu hajoaa vetovastuun puutteessa. Ruotsalaistutkimuksessa, jossa selvitettiin yhteistyössä työ-terveyshuollon ja työpaikan kesken toteutettua kuntoutusmallia julkisen sektorin työntekijöille, jotka olivat olleet pitkään pois töistä sairauden vuoksi. Osallistujat (N=779) olivat pääasiassa tuki- ja liikuntaelinten sairauksista kärsiviä tai psyyk-kisistä tai stressioireista kärsiviä, ja 90 % heistä oli naisia. Erityiseksi haasteeksi intervention toteuttamisessa osoittautui koordinaatio eri tahojen välillä. (Heijbel ym. 2013.) Huono koordinaatio, (työ)terveyshuollon, työnantajan ja mahdollisten mui-den tahojen kanssa voi jopa viivästyttää työhön paluuta (Clayton ym. 2011).

31

Toimiessaan yhteistyö eri tahojen välillä kuitenkin tuottaa usein hyviä tu-loksia. Hollantilaisessa toimintamallissa on panostettu erityisesti yhteistyöhön kuu-lovammaisten työssä käynnin mahdollistamiseksi. Mallissa työterveyslääkäri, kuu-lovammaisuuteen erikoistuneet spesialistit ja sosiaalityöntekijä tai psykologi työs-kentelevät integroidusti yhdessä kuulovammaisen kanssa tavoitteena helpottaa tä-män työhön osallistumista ja työssä jatkamista. Kokemukset ovat olleet myönteisiä. Malliin kuuluu moniammatillinen arvio tilanteesta, mahdollisista ongelmista sekä kuulovammaisen että ammattilaisen näkökulmasta. Samoin tehdään arvio siitä, mil-laisia vaatimuksia työntekijän kuulovammaisuus asettaa työolosuhteille. Tutkijoiden mukaan moniammatillinen, integroitu lähestymistapa on välttämätön, jotta voidaan tehdä tarkka arvio kuulovammaisen työssä mahdollisesti kokemista haasteista ja nii-den hallitsemiskeinoista. (Kramer 2008.)

Yhteistyön sujumiseen on pyritty panostamaan myös perustamalla uusia tehtäviä yrityksiin henkilöille, joiden toimenkuvaan kuuluu koordinoida työssä jatkamisen ja työhön paluun kysymyksiä. Kansainvälisessä kirjallisuudessa onkin viimeisen kymmenen vuoden aikana käsitelty muutamissa kirjallisuuskatsauksissa koordinaation merkitystä työhön paluulle ja työssä jatkamiselle. Katsaukset ovat pääsääntöisesti tarkastelleet työkykykoordinaattorin, työluotsin tai muulla vastaa-valla nimikkeellä työskentelevän henkilön toimenkuvaa sekä sitä, miten työkyvyn koordinaatio on vaikuttanut työntekijöiden työssä jatkamiseen. Lisäksi aihetta on si-vuttu useissa tutkimuksissa.

Hollannissa työterveyshuolloissa työskentelee asiantuntija, joka auttaa sairauden vuoksi pois työstä olevia työntekijöitä palaamaan työelämään. Nämä työ-kykykoordinaattorit ovat yksityisten työterveyshuoltojen palkkalistoilla ja täten työnantajien maksamia, mutta Hollannin säädökset takaavat työkykykoordinaatto-reiden riippumattoman aseman. (van Oostrom 2009, 214.) Van Oostromin ym. (2009) tutkimuksessa todettiin, että työkykykoordinaattorin rooli oli oleellinen esi-merkiksi interventiossa, jossa tuettiin ahdistuneisuutta kokevien työntekijöiden työ-hön paluuta. Työntekijän työhön paluun tukeminen onnistui hyvin työkykykoordi-naattorin avulla, joka takasi tasa-arvoisen ja turvallisen keskusteluyhteyden eri osa-puolten välillä.

Shaw ym. (2008) tarkastelivat kirjallisuuskatsauksessaan työkykykoordi-naattorin toimenkuvaa ja tämän merkitystä työntekijöiden työhön paluulle. Neljän-kymmenen tutkimusartikkelin perusteella todetaan, että koordinaattorin tehtävissä työskennelleillä henkilöillä oli hyvin erilaiset koulutustaustat, erilaiset tehtävät ja asema organisaatioissa. Heidän asiantuntijuutensa kattoi pääsääntöisesti seuraavat osaamisalueet: ergonomisten ja työpaikan arviointien tekeminen, asiakkaan haastat-telu, sosiaalisten ongelmien arviointi, työpaikalla tapahtuva sovittelu, tietämys yri-

32

tystoiminnasta ja lainsäädännöstä sekä sairauksia koskeva tieto. Pääasiassa koordi-naattorin tehtävät liittyivät työolosuhteiden arviointiin, siirtymävaiheen tehtävien suunnitteluun, kommunikoinnin fasilitointiin eri tahojen välillä sekä yhteisen näke-myksen luomiseen. Shaw ym. (2008) toteavat, että aikaisemman kirjallisuuden pe-rusteella hyvälle koordinaattorin ei välttämättä ole tärkeää lääketieteellinen osaa-minen. Sen sijaan tärkeämpää ovat hyvät kommunikointikyvyt sekä konfliktinratkai-sutaidot ja erilaisten työn ergonomisten mukautusten ratkaisujen tunteminen.

Schandelmaierin ym. (2012) pohtivat niin ikään systemaattisessa kirjalli-suuskatsauksessaan työhön paluun koordinaation pitkäaikaisia vaikutuksia niiden henkilöiden kohdalla, joilla oli riski pitkäaikaiseen vammaan tai sairauteen. Kat-sauksessa oli mukana yhdeksän artikkelia. Tulosten mukaan työhön paluun koordi-naatiolla on pieniä, mutta erittäin tärkeitä vaikutuksia työhön paluun onnistumisen kannalta. Koordinointi myös oli yhteydessä pieniin parannuksiin toimintakyvyssä ja kivussa. Toiminnan taloudellisessa analyysissa todettiin, että kustannuksia, terveys-palvelujen käyttöä, ja menetettyä tuottavuutta arvioitaessa työhön paluun koordi-nointi on yhteiskunnallisesta näkökulmasta kustannusvaikuttavaa. (Schandelmaier ym. 2012.)

Työkykykoordinaattorin toimenkuvaa ja työtä sivuaa Smedleyn ym. (2013) tutkimuksessa käsitelty palveluohjaus. Toimintamallissa osatyökykyisten työssä jat-kamisen kysymyksiin pyrittiin vastaamaan mm. työterveyshuollon taholta palvelu-ohjauksen avulla, jota verrattiin tavanomaisiin työterveyshuollon palveluihin. Pal-veluohjausta tarjottiin englantilaissairaalan työntekijöille, jotka olivat olleet sairaus-poissaololla pidempään kuin neljä viikkoa. Palveluohjauksella pyrittiin biopsyko-sosiaaliseen viitekehykseen perustuvan tavoitteellisen intervention avulla paranta-maan toimintakykyä, varmistamaan työterveyshuollon, esimiesten ja henkilöstö-hallinnon yhteistyön sujuminen sekä minimoimaan pitkäaikaisten sairauspoissa-olojen kustannukset. Vertailuryhmänä olivat työntekijät toisessa sairaalassa, jossa ei tehty muutoksia normaaleihin sairauspoissaolokäytäntöihin. Aineisto kerättiin kum-mankin sairaalan omista henkilöstötietokannoista. Tutkimuksen tulosten mukaan palveluohjausinterventio oli kannattava, interventio vähensi huomattavasti sairaus-poissaoloja ja alustavien laskelmien perusteella sillä oli myös kustannusvaikutuksia. Mielenterveyden häiriöistä tai tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsivillä vaikuttavuus sairauspoissaoloihin oli kuitenkin muita heikompi. (Smedley ym. 2013.)

Työkykykoordinaattorin roolia on sivuttu myös monessa muussa tutkimuk-sessa. Hyviä tuloksia on saatu mm. Ahlstromin ym. (2013) tutkimuksesta, jossa tode-taan, että työkykykoordinaattorin rooli voi olla merkittävä turvallisessa ja kestävässä työhön paluussa. Myös Gensby ym. (2014) toteavat, että organisaatiossa työskente-levä työhön paluun kysymyksiin erikoistunut ammattilainen voi tukea työhön paluun

33

prosesseja. Ammattilainen helpottaa yhteistyötä, koordinaatiota ja tuo esiin työ-ympäristön merkityksen työhön paluussa. Myös Parkin ja Shubairin (2013) sekä Franchen ym. (2005) systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa todettiin, että työpai-kalla tarvitaan enemmän kommunikaatiota ja eri tahojen mukana oloa, missä tärkeä rooli voi olla työkykykoordinaattorilla, joka voi toimia yhteyshenkilönä terveyden-huollon, työntekijän ja työnantajan välillä. 3.3 Osatyökyisen työllistymisen tukeminen Työllä on yhteys fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin sekä taloudel-liseen toimeentuloon. Ylipäätään ajattelutavassa on tapahtunut muutos: osatyökykyi-sen työhön pääseminen ja työssä pysyminen nähdään kannatettavana monella tapaa. Osallisuus työelämässä on etu yhteiskunnalle ja yksilölle itselleen.

Osatyökykyisenä työllistyminen on kuitenkin haaste Euroopassa, ja talou-dellinen taantuma tekee tilanteesta entistäkin ongelmallisemman. Osatyökykyisen työllistymisen esteitä on viime aikoina pyritty purkamaan ja monien Euroopan mai-den työvoimapolitiikassa on pyritty monin keinoin takaamaan yhtäläiset mahdol-lisuudet työskennellä myös niille henkilöille, joilla vamma tai sairaus rajoittaa työn-tekoa. Muutos näkyy myös eri maiden lainsäädännössä ja sosiaaliturvasäädöksissä ja niiden tavoitteena on nimenomaan nopeuttaa osatyökykyisenä työllistymistä. Osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia voidaan pyrkiä parantamaan toisaalta ympäristöön ja työllistymismahdollisuuksiin vaikuttamalla. Toisaalta osatyökykyi-sille voidaan järjestää palveluja, jotka vaikuttavat tämän valmiuksiin ja taitoihin työl-listyä. 3.3.1 Työnantajat osatyökykyisten työllistäjinä Osatyökykyisillä voi olla moninaisia tarpeita työssä. Osatyökykyisen palkkaaminen ei ole työnantajien näkökulmasta yksiselitteinen asia, koska osatyökykyisen työnte-kijän työn tuottavuuteen liittyy epävarmuutta. Työnantajat myös saattavat välttää palkkaamasta henkilöitä, joiden sairaus tai vamma voisi myöhemmin johtaa pitkiin sairauspoissaoloihin tai työkyvyttömyyteen ja tätä myötä kasvaviin kustannuksiin. Osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia voidaan pyrkiä parantamaan institu-tionaalisin järjestelyin vaikuttamalla työantajien halukkuuteen palkata osatyökykyi-nen työntekijä. Näitä keinoja voivat olla esimerkiksi syrjintään puuttuva lainsäädän-tö sekä työnantajalle maksettavat taloudelliset kannustimet.

34

Henkilöille, joilla sairaus tai vamma vaikeuttaa työskentelyä, on lainsää-dännön keinoin pyritty takaamaan yhtäläiset mahdollisuudet työllistyä ja työsken-nellä. Syrjintään puuttuvan lainsäädännöllä tarkoitetaan lainsäädäntö, joka kieltää työnantajaa syrjimästä työnotossa ja työsuhteen jatkamisessa henkilöitä, joilla on vamma tai sairaus. Tähän kirjallisuuskatsaukseen valikoituneiden tutkimusten perus-teella lainsäädännön keinoin ei yksinään pystytä parantamaan osatyökykyisten ase-maa työmarkkinoilla.

Claytonin ym. (2011) systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tarkastel-tiin eri maiden viranomaisten lainsäädäntöä ja asetuksia, joiden kautta pyrittiin vai-kuttamaan vammaisten tai pitkäaikaissairaiden työllistymiseen tai työssä jatka-miseen viidessä hyvinvointivaltiossa, jossa on universaalit terveyspalvelut. Tutki-musryhmä ei löytänyt kirjallisuuskatsauksessaan viitteitä siitä, että osatyökykyisten työllisyys olisi parantunut väestötasolla syrjintää estävän lainsäädännön seuraukse-na. Näyttää siis siltä, että vaikka syrjinnän estävä lainsäädäntö on välttämätön, se ei yksinään ole riittävä kannustin vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työllistämiseksi. (Clayton ym. 2011.)

On myös todettu, että yksi osatyökykyisten työllistymiseen vaikuttavia te-kijöitä ovat työnantajien asenteet (Wistow & Schneider 2007). Iso-Britanniaan sijoit-tuvassa tutkimuksessa tutkittiin kirjanpitofirmojen henkilöstöhallintojen johtohenki-löstön asenteita vammaisten työntekijöiden palkkaamiseen. Tutkimus perustui yh-deksään puolistrukturoituun haastatteluun. Huolimatta lainsäädännöstä, joka suoje-lee vammaisia työntekijöitä, vammaisten parantuneesta koulutustasosta ja yleisesti-kin paremmasta työllisyystilanteesta, asenteet vammaisten työntekijöiden palkkaa-miseen eivät näytä muuttuneen. Henkilöstöhallinnoissa ja siihen liittyvissä toiminta-käytännöissä ja -periaatteissa on harvoin kiinnitetty huomiota vammaisiin työnteki-jöihin ja heidän rekrytointiinsa. (Duff 2007.)

Osatyökykyisten työllisyystilannetta on pyritty parantamaan tarjoamalla taloudellisia kannustimia työnantajille, jotka työllistävät osatyökykyistä ja näin parantavat heidän työllistymismahdollisuuksiaan. Clayton ym. (2011) toteavat artik-kelissaan, että taloudellisilla tukimuodoilla voi olla vaikutuksia työantajien haluk-kuuteen palkata osatyökykyinen työntekijä, joskin tasapainoa hankala saavuttaa ja kannustimien oikea taso on hankala määritellä. Liian pieninä ne eivät motivoi työn-antajia työllistämään osatyökykyistä, mutta liian suurina kannustimet taas luovat segregoituneet työmarkkinat niille, joilla on alentunut työkyky sairauden tai vamman vuoksi. Suotuisimmat vaikutukset tutkimuksissa olivat niillä työllistymisen tuki-toimilla, joihin sisältyivät taloudelliset kannustimet työnantajalle osatyökykyisen palkkaamiseksi sekä tuki työpaikan ja työtehtävien mukautuksiin. (Clayton ym.

35

2011.) Bambran ym. (2005) varhaisemmasta systemaattisessa kirjallisuuskatsauk-sessa todettiin puolestaan, että työnantajille maksettavista kannustimista, että tukien taloudellinen arvo oli vähäinen ja sen vaikutukset myös vähäisiä.

Ziviteren ja Claidzen (2012) kirjallisuuskatsaukseen ja asiantuntijahaas-tatteluihin Latviassa perustuneessa artikkelissa puolestaan todettiin, että työnantajat ja henkilöstö yrityksissä eivät ole valmiita sitoutumaan vammaisten henkilöiden palkkaamiseen. Valtion taholta maksettavat kannustimet nähtiin tärkeänä, mutta ne eivät takaa, että kaikki kulut jotka aiheutuvat vammaisen henkilön palkkaamisesta ja alhaisemmasta tuottavuudesta, katettaisiin niillä. Kirjoittajien mukaan erilaisin ta-loudellisin kannustimin voidaan kuitenkin kasvattaa työnantajien halua palkata vam-maisia työntekijöitä, mutta Latviassa taloudellinen perusta ja työllistämiseen liittyvä lainsäädäntö eivät yksin siihen kannusta. 3.3.2 Osatyökykyiselle sopivat palvelut Vailla työllä olevat osatyökykyiset henkilöt ovat monella tapaa erilaisessa asemassa kuin työsuhteessa olevat henkilöt. He eivät ole oikeutettuja työterveyshuoltoon, joka tukisi työ- ja toimintakykyä. Työhön paluuseen ja työssä jatkamiseen tähtäävät inter-ventiot eivät pureudu työttömien osatyökykyisten haasteisiin tai sovellu heille, sillä työttömillä ei ole työpaikkaa minne palata sairauspoissaolon jälkeen. Viranomais-palvelut, julkiset terveyspalvelut ja työnvälityspalvelut, ovat ensisijaisia paikkoja, joissa mietitään ratkaisuja osatyökykyisen henkilön tilanteeseen ja edistetään työllis-tymistä. Myös erilaiset kansallisen tason ohjelmat ja projektit pyrkivät pureutumaan osatyökykyisten työllistymisen kysymyksiin ja niitä on myös kertynyt tutkimustietoa koskien osatyökykyisten työllistymisen tukemisen keinoja. Yksilölliset ja monipuoliset palvelut Euroopan tasolla lainsäädäntö koskien henkilöitä, joilla on vamma tai sairaus, on korostanut viime vuosina työllä saavutettua hyvinvointia, inkluusiota ja taloudellista turvaa. Työn arvoa on korostettu useissa politiikkatason aloitteissa ja ohjelmissa, minkä myötä on käynnistetty useita kansallisen tason ohjelmia osatyökykyisten työl-listymisen edistämiseksi.

Etenkin Iso-Britanniassa erilaisia työllistämishankkeita ja niiden vaikutta-vuutta on tarkasteltu useissa tutkimuksissa. Iso-Britanniassa on siirrytty ennen vuosi-tuhannen vaihdetta tehottomiksi koetuista julkisista työllistymisen tukemisen ohjel-mista niiden kommodifikaatioon. Lisäksi osatyökykyisten työllistymisen tukemi-sessa on siirrytty vapaaehtoisiin ohjelmiin. Niiden pääasiallisena tavoitteena on aut-taa osatyökykyistä ymmärtämään paremmin terveydentilansa mahdollisia rajoituksia

36

ja hallitsemaan terveyttään työympäristössä, samoin kuin itseluottamuksen kohenta-miseen. Tähän mennessä ohjelmia on kritisoitu mm. siitä, ettei niissä kiinnitetä tar-peeksi huomiota ympäristön ja työelämän esteiden purkuun, vaan ne keskittyvät pää-asiassa henkilöön itseensä ja tämän ominaisuuksiin. (Roulstone ym. 2014.)

Roulstonen ym. (2014) arvioivat mittavaa ei-lääketieteellistä työllistymis-ohjelmaa, joka oli suunnattu henkilöille joilla oli mielenterveyden häiriöitä ja oppi-misvaikeuksia. Ohjelmakokonaisuus sisälsi monenlaisia erilaisia osaprojekteja ja niiden toteutumistavat vaihtelivat. Tulosten mukaan avoimille työmarkkinoille siir-tyi aikaisempaa enemmän henkilöitä. Ohjelmat, joissa keskityttiin osatyökykyisten itsevarmuuden kohentamiseen, tukeen, työnhakutaitoihin ja muihin taitoihin sekä konkreettisiin töihin olivat erityisen tuloksekkaita. Intensiivinen tuki ennen työl-listymistä ja työnteon alussa oli tärkeää. Kaiken kaikkiaan erilaisten tukimuotojen ja lähestymistapojen monipuolisuus ja vaihtelevaisuus sekä henkilön yksilöllisyyden ja taitojen huomiointi korostuivat. Henkilöille, joilla sairaus tai vamma rajoittaa työn-tekoa eri tavoin, olisi oltava tarjolla erityyppisiä palveluita. (Roulstonen ym. 2014.) Esimerkiksi autististen henkilöiden työllistymisen on todettu olevan erityisen haas-tavaa, johon ei pelkästään ammatillisen kuntoutuksen palveluiden avulla pystytä pu-reutumaan. Autistiselle henkilölle sopivan työn lisäksi tarvitaan työolosuhteiden mu-kautuksia, tavanomaisia enemmän harjoittelua sekä pitkäaikaista tukea myös työs-kentelyn jatkuessa, myös muulta työyhteisöltä ja esimiehiltä. (Hendricks 2010.)

Bambran ym. (2005) systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin 1990-luvun työllistymishankkeiden vaikutuksia. Katsaus kohdistui samoin Iso-Britanniassa toteutettuihin hankkeisiin ja aloitteisiin ja käsitti sekä laadulliset että kvantitatiiviset tutkimukset (yhteensä 16 tutkimusta viidestä työllistymishankkees-ta). Jokainen toteutetusta viidestä hankkeesta auttoi aikaisemmin työttömyystuella olevia henkilöitä työllistymään. Työllistymiseen vaikuttivat valmius työhön, ikä, osatyökykyisyyden syy ja laajempi työmarkkinatilanne. Useimmat tutkimukset eivät sisältäneet vertailuasetelmaa ja tutkijoiden mukaan on vaikea määritellä, onko työllistyminen seurausta parantuneista työllistymismahdollisuuksista ja osallistumi-sesta ohjelmaan vai ulkoisista tekijöistä. Laajempi väestötason vaikutus näillä oh-jelmilla oli heikko. Kirjallisuuskatsaus antoi viitteitä siitä, että erityisesti koulutus ja harjoittelu, ammatillinen ohjaus ja tuki sekä työhön sijoitus olivat vaikuttavia työl-listymisen tukimuotoja. (Bambra ym. 2005.)

Australialaistutkimuksessa pohdittiin erilaisia työllistymisohjelmia ja nii-den vaikuttavuutta erityisesti vakavista mielenterveydenongelmista kärsivien henki-löiden kohdalla. Kirjoittajien katsauksessa todetaan, että erilaisilla ohjelmilla on saa-vutettu hyviä tuloksia myös mielenterveyskuntoutujien kohdalla, vaikka tämän ryh-män työttömyysluvut pysyvät edelleen korkeana ja työsuhde jää usein lyhytaikaisek-

37

si intensiivisestä tuesta huolimatta. Myös tässä katsauksessa todetaan, että työllisty-minen on monen tekijän summa. Tuetun työllistymisen malli, motivaatiotekijät, kognitiivisten vaikeuksien hallinta sekä koordinaattorin, työelämäasiantuntijan tai muun vastaavan tuki työssä ovat tekijöitä, jotka nousevat esiin menestyksekkäissä työllistymishankkeissa. (Contreras ym. 2012.)

Hollantilainen tutkimusryhmä kehitti osallistavan työhön paluun inter-vention erityisesti tuki- ja liikuntaelinten ongelmien vuoksi pois työstä oleville työt-tömille tai määräaikaisessa työsuhteessa oleville henkilöille. Interventio alkoi työhön paluun esteiden tunnistamisella, jonka jälkeen työntekijä ja työelämäasiantuntija miettivät yhteistyössä ratkaisuja esteisiin ja mahdollisia (kuntouttavia) työpaikkoja. Työhön paluun prosessia ohjasi itsenäinen koordinaattori. Työhön paluun suun-nitelman mukaisesti ammatillisen kuntoutuksen asiantuntija ryhtyi etsimään asiak-kaalle sopivaa (kuntouttavaa) työpaikkaa. (Vermeulen ym. 2009.)

Samaan interventioon liittyvässä tutkimuksessa kerättiin monipuolinen ai-neisto, joka koostui mm. raporteista ja eri tahoille suunnatuista kyselyistä ja ryhmä-haastatteluista. Koko ohjelman läpikäyneestä 38 henkilöstä 26 (68 %) palasi töihin, joskin työtä ei pystytty osoittamaan oikea-aikaisesti. Intervention työhön paluun koordinaattoriin oltiin tyytyväisiä monella taholla. Uuden mallin toteutuksessa kuitenkin todettiin monia esteitä. (van Beurden ym. 2011.) Ohjelman taloudellisessa arvioinnissa puolestaan todettiin, että vaikka intervention kustannukset olivat tavan-omaisia palveluja suuremmat, interventio lisäsi työhön palaamista ja on tuottavuu-den kasvun kautta myös taloudellisesti kannattava yhteiskunnallisesta näkökulmasta (Vermeulen ym. 2013).

On todettu, että vammaisten ja pitkäaikaistyöttömien työllisyystilannetta vaikeuttavat mm. pirstaleinen palveluvalikoima, sosiaaliturvaetuuksien jähmeys, työmarkkinatilanne, vähäinen tietämys osatyökykyisen työskentelymahdollisuuksis-ta sekä asenteet, jotka valitsevat niin hoitavien tahojen kuin työnantajienkin keskuudessa (Roulstone ym. 2014; Wistow & Schneider 2007). Erilaisissa projek-teissa ja hankkeissa näitä työllistymisen esteitä on pystytty osittain murtamaan, sillä työllistymispalveluita pystytään tarjoamaan osatyökykyiselle tukea tavanomaisia työllisyyspalveluita joustavammin, intensiivisemmin ja yksilöllisemmin. Näyttääkin siltä, että räätälöidyt ja monipuoliset, tukea tarjoavat palvelut auttavat osatyö-kykyisiä työllistymään. Hankkeiden ja ohjelmien tuloksiin vaikuttavat kuitenkin monet ulkoiset tekijät, kuten alueen työllisyystilanne. Claytonin ym. (2011) mukaan on myös viitteitä siitä, että jotkut ohjelmat suosivat niitä, jotka olivat jo lähempänä työmarkkinoita ja jotka tarvitsivat vähiten tukea ja joiden työllistyminen oli hel-pompaa. Hankkeiden toteutuksessa pitäisikin kiinnittää huomiota enemmän siihen, kenelle näitä ohjelmia suunnataan ja kuka niistä eniten hyötyy. (Clayton ym. 2011.)

38

Sosiaaliturva Monien maiden järjestelmissä on pyritty vaikuttamaan osatyökykyisten työllisyy-teen sosiaaliturvaan liittyvin uudistuksin. Muutokset näkyvät maiden lainsäädännös-sä ja sosiaaliturvasäädöksissä ja niiden tavoitteena on nopeuttaa osatyökykyisenä työllistymistä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käsitellään Saksan ja Hollannin sosiaa-liturvajärjestelmiä koskevaa tutkimusta sekä yhtä eri maiden järjestelmiä verrannutta tutkimusta.

Yhdysvaltalaisessa artikkelissa vertailtiin yhdeksän maan työkyvyttömyys-järjestelmiä etenkin niiden osa-aikaisuuden ja määräaikaisuuden osalta. Tutkimuk-sessa tarkasteltiin Australian, Saksan, Iso-Britannian, Japanin, Hollannin, Norjan, Etelä-Afrikan, Ruotsin ja Yhdysvaltojen järjestelmiä. Tarkastelu osoittaa, että määrä-aikaiset työkyvyttömyystuet ovat suhteellisen uusi tapa vaikuttaa osatyökykyisten työskentelyyn ja järjestelmä näyttää lisänneen pitkäaikaissairaiden tai vammaisten henkilöiden työhön paluuta. Osatyökyvyttömyyseläkkeissä puolestaan todetaan ole-van monimutkaisia ja niissä nähdään vain vähän potentiaalia työssä jatkamisen kan-nalta. Tutkimuksessa nostetaan esiin myös Saksan ja Iso-Britannian mallit, joissa pyritään takaamaan erilaiset palvelut erilaisiin tarpeisiin. (Mitra 2009.)

Anema ym. (2009) pyrkivät selvittämään artikkelissaan selittävätkö eri maiden väliset erot työkyvyttömyyteen liittyvässä lainsäädännössä työhön paluuta selkäkivun jälkeen, mutta toteavat interventioiden työelämäyhteyden selittävän työn luonteen ohella pitkälti työhön paluuta. Aineistoa kerättiin useasta maasta henkilöis-tä, jotka olivat olleet töistä pois 3-4 kuukautta alaselkäkivun vuoksi (N=2 825). Pääasiallisesti tarkastelumittari oli työhön paluun kesto (eli oliko henkilö töissä kah-den vuoden jälkeen). Tutkimuksessa todettiin, että mitä väljemmät ovat työkyvyt-tömyystukien myöntämisperusteet, sitä enemmän niillä on vaikutusta työhön paluu-seen. Yksilölliset interventiot työssä ja joustavat osasairauspäivärahat tai osatyö-kyvyttömyyseläkkeet, jotka mukautuvat yksilöllisiin tarpeisiin ja työkykyyn, ovat tärkeitä työkyvyttömyyden estäjiä henkilöillä, joilla on alaselkäkipuja. (Anema ym. 2009.) Terveyspalvelut ja sosiaalipalvelut Vailla työtä olevan osatyökykyinen henkilö ei ole useimmiten oikeutettu työterveys-huollon palveluihin eikä asiantuntemukseen. Työnantajan ja työterveyshuollon var-haista puuttumista työntekijänsä terveysongelmin on pidetty yhtenä hyvänä käytän-tönä, jolla tehokkaasti vähennetään sairauspoissaoloja. Työtön osatyökykyinen on-kin epäedullisessa asemassa, sillä tällä ei ole työpaikkaa, johon palata sairauspois-saolon jälkeen. Tässä kappaleessa käsitellään terveydenhuollossa toteutettuja inter-ventioita sekä terveyspalvelujen merkitystä osatyökykyisen henkilölle ja tämän työl-listymisen kannalta.

39

Audhoen ym. (2012) artikkelissa pohdittiin, miten työssäkäyville tarkoitet-tuja ohjeita ja käytäntöjä tulisi muuttaa, jotta ne soveltuisivat työttömille henkilöille ja vakuutuslääkärit voisivat käyttää niitä kartoittaessaan ja neuvoessaan työtöntä tai satunnaisesti työskentelevää henkilöä, jolla on lieviä mielenterveyden ongelmia. Uudet ohjeistukset luotiin asiantuntijoiden ja työttömien yhteistyönä ja puo-listrukturoituja haastatteluin (N=5) kerättiin arviointia ohjeistuksen toteutetta-vuudesta ja käytettävyydestä. Työttömien konsultointi noudatti pitkälti samanlaista kaavaa kuin työssäkäyvilläkin. Työpaikkasidonnaisuuden ja -yhteistyön sijaan työt-tömien kohdalla tulisi kuitenkin konsultoida ja tehdä yhteistyötä ammatillisen kun-toutuksen tahojen sekä työvoimaviranomaisten kanssa. Muilta osin ohjeistuksia pi-dettiin soveltuvina niin työttömille kuin työssäkäyvillekin. (Audhoe ym. 2012.)

Terveyspalveluihin yhdistettynä ammatillinen kuntoutus tai muunlaiset ko-konaisvaltaiset interventiot saattavat lisätä työhön osallistumista. Kirjallisuuskat-sauksessa, jossa arvioitiin reumaattisista sairauksista kärsivien henkilöiden koko-naisvaltaisia työllistymisinterventioita (20 tutkimusta, jotka arvioivat 15 eri interv-entiota) todettiin, että reuman aikainen diagnoosi ja hoito eivät yksistään riitä pitä-mään reumaan sairastuneita ihmisiä työelämässä, vaan työllistymiseen vaikuttaa myös se, kuinka hyvin henkilö selviää sairautensa kanssa työssä ja henkilökohtaises-sa elämässä. Kokonaisvaltaisilla työhön liittyvillä interventioilla voi olla positiivisia psykologisia vaikutuksia, mitkä voivat heijastua työllisyyteen. (Gignac ym. 2012.)

Osatyökykyisten työllistymisen tukemisen keinoja kehitettäessä inter-ventiot pyrkivät tarjoamaan koordinoidusti monenlaista tukea usean alan ammatti-laisen taholta, johon kuuluu muiden palvelujen ohella myös tehostetut terveyspalve-lut. Esimerkiksi yhdysvaltalaistutkimuksessa todettiin, että varhaisen tuen malli, jossa mielenterveyskuntoutujalle (N=2 279) tarjottiin henkilökohtaisen koordinaat-torin tuki, tehostettu terveydenhuolto sekä tukea työllistymiseen vähensi sosiaali-turvaetuuksien hakemista verrokkiryhmään verrattuna. (Gimm ym. 2014.)

Samoin yhdysvaltalaisessa mittavassa tutkimusprojektissa selvitettiin mie-lenterveyden häiriöistä kärsivien tukemiseksi kehitetyn työllistymisohjelman vaiku-tuksia. Työnhakijalla oli tukenaan moniammatillinen tiimi, erityistä huomiota kiin-nitettiin lääkityksen hallintaan sekä muihin terveyskäyttäytymiseen liittyviin seik-koihin. Lisäksi huomioitiin ja purettiin sellaiset esteet, jotka liittyivät terveysva-kuutuksiin. Työnhaussa pyrittiin nopeuteen, siinä kuunneltiin osallistujan omia ja työllistymisen jälkeen tuki jatkui työpaikalla. Satunnaistettuun kontrolloituun tutki-mukseen osallistui 2 059 henkilöä 23 kaupungista kahden vuoden ajan. Heistä 60,3 % päätyi palkkatöihin (vertailuryhmä 40,2 %). Osallistujat työllistyivät parem-min kuin seurantaryhmä, heillä oli enemmän tuloja, heidän itsearvioitu mielenter-veytensä parani ja heidän elämänlaatunsa oli parempi. Fyysisessä terveydentilassa ei

40

havaittu muutosta. Interventioryhmässä käytettiin kaiken kaikkiaan vähemmän pal-veluita, lukuun ottamatta mielenterveys- ja ammatillisia palveluita, jotka kuuluivat olennaisena osana interventioon. (Drake ym. 2013.)

Myös niin sanotut yhden luukun periaatteella toimivat palvelumuodot ovat nousseet viime aikoina yhdeksi tärkeäksi keinoksi puuttua työttömien pitkäaikais-sairaiden tai vammaisten henkilöiden terveysongelmiin. McDonough ja Revell (2010) kokosivat artikkelissaan yhteen Yhdysvalloissa kuntatasolla tarjolla olevia palveluja autistisille nuorille aikuisille, jotka ovat siirtymässä aikuisten palveluihin. Palveluissa oli yhdistetty työllistymispalveluita sekä terveyspalveluita sekä muita sosiaalialan palveluita yhden luukun -periaatteella. Palvelut olivat paikallisia ja niiden etuna pidettiin, että ne pystyivät tarjoamaan joustavaa, paikallisen ympäris-tön, sen talouden ja kulttuurin huomioivaa palvelua. (McDonough & Revell 2010.)

Yksilöllinen työhön sijoitus ja tuki Aikaisempien tutkimusten perusteella näyttää, että osatyökykyiset työttömät henki-löt tarvitsevat usein paljon ohjausta ja tukea työllistyäkseen. Yhdysvalloissa kehite-tyn yksilöllisen työhön sijoituksen ja tuen malli (Individual Placement and Support (IPS) lienee yksi tutkituimmista tuetun työllistymisen malleista viime vuosikymme-ninä. Yksilöllisen työhön sijoituksen ja tuen malli (myöhemmin IPS) on kehitetty alun perin mielenterveyden ongelmista kärsivien henkilöiden tarpeisiin ja mallissa toimitaan eri tavoin kuin työllistymis- ja mielenterveyspalveluissa on totuttu toimi-maan.

IPS-mallin pääperiaatteisiin kuuluu yksilöllinen työnhaku avoimilta työ-markkinoilta, minkä jälkeen henkilö aloittaa harjoittelun työpaikassa – sen sijaan että tämä koulutettaisiin tai kuntoutuisi ensin ja sijoitettaisiin vasta sitten työpaikkaan. Työn haussa tukevan työelämäasiantuntijan työtä ohjaavat seitsemän periaatetta: 1) tavoitteena on avoimet työmarkkinat, 2) asiakas itse haluaa työskennellä (eikä tämän mielenterveyden ongelma määritä työnhakua), 3) nopea työnetsintä, 4) asiakkaan preferenssit ja mielenkiinto ohjaavat prosessia, 5) yksilöllinen ja pitkä-aikainen tuki, 6) integroidut mielenterveyden palvelut ja työllistymispalvelut sekä 7) asiakas saa tukiin liittyvää ohjeistusta ja neuvontaa. Lisäksi työelämäasiantuntija kehittää systemaattisesti suhteita työnantajiin asiakkaidensa mielenkiinnon pohjalta. (Esim. Bejerholm 2011; Swanson ym. 2011.)

Yhdysvalloissa IPS-malli on ollut pitkään käytössä ja sillä on saavutettu hyviä tuloksia. Luciano ym. (2014) kokosivat artikkelissaan yhteen viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta tutkimuksia, jotka koskevat IPS-mallia. Yhteenve-tona todetaan, että IPS on yksi vaikuttavimmista ja kustannusvaikuttavimmista ta-voista, joilla voidaan edistää mielenterveyden häiriöistä kärsivien henkilöiden työl-listymistä ja työssä pysymistä avoimilla työmarkkinoilla. Salkever (2013) pohtii

41

artikkelissaan IPS-mallin mahdollista laajempaa käyttöönottoa Yhdysvalloissa ja sen sosiaalista kustannus-vaikuttavuutta. Salkever kävi läpi 27 tutkimusta kahdelta vuo-sikymmeneltä ja toteaa samoin johtopäätöksenä, että IPS-mallin käyttöönotolle yhä laajemmin on olemassa vahvat perusteet.

Esimerkkinä yksittäisestä tutkimuksesta Cook ym. (2005) selvittivät psy-kiatristen ja ammatillisten palveluja yhdistävän tuetun työllistymisen palvelun vai-kuttavuutta vakavista mielenterveyden häiriöistä kärsivien henkilöiden työllis-tymiseen. Satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa 1273 henkilöä satunnais-tettiin kehitettyä mallia hyödyntävään palveluun tai tavanomaisiin palveluihin. Seu-ranta-aika oli kaksi vuotta, jonka aikana seurattiin mm. palveluiden käyttöä, tehtiin haastatteluja ja seurattiin työllistymistä. Tulosten mukaan henkilöt, jotka käyttivät psykiatrisia palveluita ja työllistymispalveluita yhdistävää palvelua työllistyivät yli kaksi kertaa todennäköisemmin avoimille työmarkkinoille kuin muut. Integroidut palvelut tuottivat parempia työllistymistuloksia ja mitä tiiviimpiä ja mitä enemmän henkilö sai työllistymispalveluita, ilman aikarajoitteita, sitä todennäköisemmin hän työllistyi ja pystyi työskentelemään onnistuneesti. (Cook ym. 2005.) IPS-mallia on myös hyvin tuloksin yhdistetty muihin palvelumuotoihin, kuten kognitiivis-behavio-raaliseen terapiaan ja työtoimintaan (Brewin ym. 2011.)

IPS-mallia on siis pidetty useissa tutkimuksissa, arvioissa ja meta-analyy-seissa näyttöön perustuvana toimintana ja Yhdysvalloissa saatujen hyvien koke-musten myötä on kiinnostuttu kokeilemaan mallin soveltuvuutta Euroopassa. Mallin siirtäminen sellaisenaan hyvin eri tyyppiseen ympäristöön näyttää kuitenkin olevan haastavaa, ja tulokset IPS-mallin vaikuttavuudesta ovat olleet ristiriitaiset.

Fiorittin ym. (2014) artikkelissa todettiin, että IPS-mallilla on saavutettu myös Euroopassa erinomaisia tuloksia ja se on herättänyt laajalti mielenkiintoa. IPS-mallin periaatteita on sovellettu ympäri Eurooppaa ja ammattilaisia koulutetaan laa-jalti sen käyttöönottoon. (Fioritti ym. 2014.) Brittiläistutkimuksen tulokset antavat viitteitä siitä, että IPS-mallin mukaiset periaatteet, kuten tuettu työllistyminen, yk-silölliset palvelut, nopea työnhaku yhdistettynä neuvontaan ja konsultointiin sekä työllistymisestä sekä mielenterveyden kysymyksistä on tehokasta. 82 prosenttia niistä, jotka työskentelivät tutkimusta aloitettaessa, työskentelivät edelleen vuotta myöhemmin. Työllistymistä tukevat organisaatiot auttoivat myös 25 prosenttia työt-tömistä löytämään työtä. Monet työskentelivät osa-aikaisesti ja niiden, jotka olivat olleet pidempään poissa töistä, oli vaikeampi pysyä työssä. (Schneider ym. 2009.)

Osittain IPS-mallilla saavutetut työllistymisluvut ovat kuitenkin huomat-tavasti alhaisempia Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Tällaisia tuloksia saatiin mm. satunnaistetussa vertailututkimuksessa Iso-Britanniassa, jossa osallistujat (N=219) satunnaistettiin IPS-mallin periaatteiden mukaiseen interventioon ja tavanomaisiin työllistymispalveluihin. Tutkimuksessa ei löytynyt merkittävää eroa IPS-mallin ja

42

tavanomaisten palveluiden välillä avoimille työmarkkinoille työllistymisessä. IPS-mallin hyödyistä ei ollut merkittävää näyttöä vuoden jälkeen, mikä voi johtua myös ongelmista hankkeen implementoinnissa. (Howard ym. 2010.) Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös Hollannissa, missä vain 18 prosenttia IPS-mallin mukaiseen interventioon osallistuneista (N=316) sai paikan avoimilta työmarkkinoilta. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että pysyvän työsuhteen saaminen oli erityisen hankalaa. (van Erp ym. 2007.)

Mallin toteuttaminen Euroopan maissa ei näytäkään olevan yksinkertaista. Syitä vaihteleviin tuloksiin voi olla monia. Euroopassa tavanomaiselle avointen työ-markkinoiden työlle on olemassa vaihtoehtoja, kuten sosiaaliset yritykset ja työpajat, jotka saattavat olla asiakkaille itselleen houkuttelevampia tapoja työskennellä. Yh-dysvaltojen työmarkkinoilla on myös enemmän työpaikkoja, joissa ei tarvita pitkää työkokemusta ja jotka ovat joustavampia ja vähemmän haavoittuvaisia talouden vaihtelulle. Euroopan maissa sosiaaliturva antaa pääsääntöisesti vammaiselle tai sai-raalle henkilölle enemmän turvaa kuin Yhdysvaltojen järjestelmä. (van Erp ym. 2007.)

Hyvinvointivaltiokonteksti asettaakin haasteensa joillekin IPS-mallin peri-aatteille, eikä sen sovellettavuus ole yksinkertaista. Bejerholmin ym. (2011) tapaus-tutkimuksessa selvitettiin IPS-mallin periaatteiden soveltumista Ruotsiin. Julkisissa palveluissa työskentelevien asiantuntijoiden työtä ohjaavat säännöt ja säädökset ja toisinaan prosessia ohjaa myös se, kenellä on oikeus mihinkin etuuteen. Tietyt sosiaaliturvaetuudet ja niiden sidokset palveluihin osallistumiseen vaikuttivat IPS-mallin toteutumiseen. Tutkimuksessa todettiin, että työvoimaviranomaisten ja Ruot-sin valtion eläkelaitoksen näkökulma ammatilliseen kuntoutukseen on hyvin sekto-roitunut, kun taas IPS-mallin periaatteiden mukaan työskentelevä työelämäasian-tuntija katsoo asiaa kokonaisvaltaisesti. Viranomaisten työlle olikin ominaista, ettei-vät he olleet kiinnostuneita kuin oman sektorinsa alaan liittyvistä asioista. (Bejer-holm ym. 2011.)

Lisäksi sekä työtä että mielenterveyden hoitoa koskevat kulttuuriset arvot saattavat vaikuttaa mallin toimivuuteen (Fioritti ym. 2014). Samoin Hollannissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että tuettu työllistyminen edustaa uudenlaista pal-veluajattelua, joka vaatii henkilökunnalta asenteiden muutosta sekä odotuksia asiak-kaan toipumisen suhteen, uudenlaista organisatorista rakennetta, mittavaa koulutusta ja uutta rahoitusmallia. Sen käyttöönotto voi myös vaatia muutoksia työllisyys- ja vammaislainsäädäntöön. Kirjoittajat kuitenkin näkevät, että IPS-malli on mahdolli-nen myös Hollannin järjestelmässä, mutta onnistunut toteuttaminen vaatii em. seik-kojen huomioimista. (van Erp ym. 2007.)

Bejerholm ym. (2011) pitävät IPS-mallin soveltamista hyvinvointivaltiossa samoin suositeltavana. Se vaatii kuitenkin sitä, että kaikki toimijat ovat sitoutuneita

43

sen käyttöönottoon, että IPS-mallin työkyky erotetaan tavanomaisesta työkyvyn mittareista ja että ammatillista kuntoutusta tarjotaan yksilöllisenä palveluna. Lisäksi asiantuntijoiden julkisissa palveluissa tulisi luopua tiukasta asiantuntijaroolista ja tukea asiakasta tämän työllistymisessä sekä ottaa huomioon, että monet vakavista mielenterveydenongelmista kärsivät pystyvät työskentelemään. Myös Fiorittin ym. (2014) mukaan vaikuttaa siltä, että taloudellisen kriisin ja kulttuuristen arvojen muu-tosten myötä sekä vahvalla paikallisten päättäjien ja johtajien tahdolla ja päätöksillä IPS-mallista voi tulla yksi tärkeimmistä interventioista myös Euroopassa, joka auttaa mielenterveyskuntoutujia saamaan töitä. (Fioritti ym. 2014.) Koulutus ja taidot Toisinaan työllistyminen vaatii myös koulutusta, harjoittelua ja erilaisten taitojen kartuttamista. Osatyökykyisen koulutustason onkin todettu vaikuttavan merkittäväs-ti mahdollisuuksiin työllistyä (Scharle 2013).

Roulstone ym. (2014) toteavat Iso-Britannian työllistymisohjelmien arvi-oinnissa, että ohjelmiin osallistuneiden osatyökykyisten taitoihin ja koulutukseen tu-lisi panostaa yhä enemmän, jotta pääsy avoimille työmarkkinoille mahdollistuisi. Työllistymisohjelmissa oli kiinnitetty erityistä huomioita erilaisten taitojen kartut-tamiseen ja arvioinnissa todettiin, että suuri osa osallistujista olikin parantanut taito-jaan. Nämä käsittivät esimerkiksi työnhakuun että työhön liittyviä taitoja. (Roulstone ym. 2014.)

Etenkin nuorille osatyökykyisille koulutus nähdään usein järkevänä tapana pyrkiä kohti työelämää. Tuetun opiskelun malli kehitettiin 1990-luvun alussa paran-tamaan mielenterveyden häiriöistä kärsivien henkilöiden mahdollisuuksia koulutuk-seen. Tuettu koulutus ei ole vielä jalostunut yhtenäiseksi malliksi, vaan sitä leimaa toistaiseksi vaihtelevat tavat toteuttaa mallia samoin kuin vaihtelevat tulokset sen vaikuttavuudesta. (ks. Luciano ym. 2014.) Eteläisessä Iso-Britanniassa tehdyn selvi-tyksen mukaan tuetun opiskelun mallia ei ole laajalti otettu käyttöön oppilaitoksissa, mutta niissä oppilaitoksissa, joissa malli oli käytössä, opiskelutulokset mielentervey-den ongelmista kärsivillä opiskelijoilla olivat erittäin hyviä. Myös yhteiskunnal-lisesta näkökulmasta mallin todettiin tuovan säästöjä ja olevan kustannusvaikut-tavaa. (Morrison ym. 2010.) Hyviä tuloksia tuetusta opiskelijoista on saatu myös yhdysvaltalaisesta satunnaistetusta vertailututkimuksessa, jossa tuettuun opiskeluun osallistuvat pääsivät huomattavasti paremmin työhön tai jatko-opintoihin (Gutman ym. 2009.)

Monissa interventioissa ja hankkeissa onkin todettu, että erilaisten yleisten sosiaalisten taitojen ja työympäristössä tarvittavien kartuttaminen on tärkeä osa työllistymisprosesseja. Esimerkiksi irlantilaisessa nuorten vammaisten aikuisten työllistymisen tukemisen pilottihankkeeseen liittyvässä tutkimuksessa arvioitiin

44

uuden mallin vaikutuksia: oliko se auttanut nuoren työllistymistä tai harjoitteluun pääsyä. Pilottihankkeen anti oli ennen kaikkea siinä, että se kehitti osallistujiensa sosiaalisia taitoja ja työskentelytaitoja sekä lisäsi heidän varmuuttaan työnhakijoina. (Taylor ym. 2004.) Australialaistutkimuksessa puolestaan todettiin, että vakavista mielenterveyden häiriöistä kärsivien työssä jatkamisen kannalta tärkeää on kogni-tiivisten taitojen hallinta. Erilaisten kognitiivisten taitojen harjoittamisessa ja hal-linnassa käytettyjen strategioiden omaksuminen ennustaa työllistymisen jälkeen pi-dempää työssäoloaikaa. (Contreras ym. 2012.)

Kaikki koulutus ja harjoittelu, jotka työhön liittyvien taitojen lisäksi lisää-vät osatyökykyisen henkilön minäpystyvyyttä ja itsevarmuutta ovat vaikuttaneet ai-kaisemman tutkimuksen valossa lupaavilta. Hallinnan tunne omasta elämästä voi parantaa myös työllistymismahdollisuuksia ja antaa työelämässä tarvittavia taitoja. 3.4 Osatyökykyisten tukemisen keinojen toteuttaminen Aikaisemman tutkimuksen pohjalta voidaan sanoa, että erilaisia osatyökykyisten tu-kemisen keinoja on kehitetty ja tutkittu suhteellisen paljon. Osa keinoista on todettu näyttöön perustuvaksi, osittain tulokset ovat ristiriitaisia. Vaikuttavaksikaan todettu käytäntö ei kuitenkaan välttämättä ole toimiva kaikkialla. Tutkimuskirjallisuudessa osatyökykyisille suunnatuista interventioista ja tukemisen käytännöistä nostetaan usein esiin implementoinnin ongelmat, tekijät jotka estävät ja toisaalta edistävät osa-työkykyisten tukemista. Toimeenpanoon ja toteutukseen vaikuttavat tekijät yksilö-tasolla, organisaatiotasolla sekä lainsäädännöllisellä ja poliittisella tasolla. Näyttää-kin siltä, että erilaisten ratkaisujen ja tukemisen keinojen toteuttamiseen työpaikoilla ja julkisissa palveluissa liittyy edelleen monenlaisia haasteita, mitkä ovat omalta osaltaan vaikuttaneet siihen, ettei niitä ole laajamittaisesti otettu käyttöön.

Osatyökykyisen työnteon jatkamisen ja työhön palaamisen prosessit ovat usein monimutkaisia ja niihin vaikuttavat monet asiat. Loiselin ym. (2005) mukaan erilaisten osatyökykyisten tukemisen keinojen toteuttaminen on riippuvainen mo-nista lainsäädännöllisistä, hallinnollisista, sosiaalisista, poliittisista ja kulttuurisista tekijöistä. Niihin liittyy lisäksi monia esteitä ja monet eri tahot ovat mukana prosesseissa. Voidaankin sanoa, että useimmat esimerkiksi yhteistyöhön perustuvat interventiot ovat tehokkaita joissain olosuhteissa, mutta mikään ei ole tehokas kaikissa olosuhteissa. (Loisel ym. 2005, 511.)

45

3.4.1 Edistäviä ja estäviä tekijöitä Monia implementoinnin haasteita tai tukemisen keinojen toteuttamista edistäviä ja estäviä tekijöitä on osatyökykyisten tukemista koskevassa tutkimuskirjallisuudessa sivuttu. Fassier ym. (2011) pohtivat artikkelissaan implementoinnin ongelmia syväl-lisemmin. Tutkimusryhmä kehitti aikaisemman tutkimuskirjallisuuden perusteella käsitteellisen viitekehyksen työhön paluun intervention implementointiin vaikutta-vista tekijöistä ja testasi sitä usean tapaustutkimuksen avulla. Tämän prosessin tulok-sena todettiin, että työssä jatkamisen ja työhön paluun interventioiden toteutukseen vaikuttavat tarve, monitahoisuus, edut, riskit, arvot, ammatilliset toimintatavat, orga-nisatoriset toimintatavat, resurssit sekä lainsäädäntö ja politiikka. Viitekehys on käyttökelpoinen ja voidaan käyttää estävien ja edistävien tekijöiden kartoittamiseen käytännön näkökulmasta niin paikallisella kuin alueellisellakin tasolla. (Fassier ym. 2011.) Se soveltunee monilta osin kartoittamaan myös tekijöitä, jotka vaikuttavat osatyökykyisten työttömien työllistymistä koskevien tukemisen keinojen toimeen-panoon. Tarve. Intervention toimeenpanon näkökulmasta keskeisintä ja itsestään selvää lie-nee tarve. Tarpeella tarkoitetaan toivotun asioiden tilan ja todellisuuden välistä eroa. Mitä suurempaan tarpeeseen interventio vastaa, sitä todennäköisemmin se voidaan viedä läpi onnistuneesti. (Fassier ym. 2011.) Pääsääntöisesti osatyökykyisyyden ja työssä jatkamisen sekä työllistymisen alueella toteutetut keinot ja interventiot vastaavat hyvin tarpeeseen. Kyse on sekä osatyökykyisen omasta että työnantajan ja laajemmin yhteiskunnan edusta työllistää osatyökykyisiä tai jatkaa heidän työuriaan. Monitahoisuus. Intervention monitahoisuus, eli sen hallittavuus ja toteutettavuus, vaikuttaa sen toimeenpanoon. Yksinkertainen interventio on helppo ottaa haltuun, käsittää ja ottaa käyttöön. (Fassier ym. 2011.) Onkin todettu, että usein osa-työkykyisen tukeminen ei tarvitse monimutkaisia ja raskaita palveluita, vaan kevyil-lä ja helposti toteutettavillakin toimilla voidaan saada hyviä tuloksia. McCluskeyn ym. (2006) tutkimuksessa todettiinkin, että sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa vaikutta ns. mini-interventioilla, jotka antavat enemmän tietoa ja tukea kuin pelkkä lääkärikäynti, mutta jotka ovat pitkiä ja raskaitakin kuntoutusinterventioita ke-vyempiä toteuttaa. Samoin Palmerin ym. (2012) mukaan raskaat ja vaativat interventiot saattavat olla kustannusvaikutuksiltaan vähäisempiä kuin yksinkertaiset ja keveät interventiot ja tällaisten interventioiden läpiviemistä olisi harkittava tar-koin.

46

Edut. Kun interventiossa on selkeitä etuja, on sen implementointi ja vakiinnut-taminen osaksi organisaation toimintaa helpompaa. Etenkin kustannussäästöt ja ajan säästö ovat selkeitä tekijöitä, jotka vaikuttavat etenkin työnantajien halukkuuteen ot-taa interventioita tai keinoja käyttöön. (Fassier ym. 2011.)

Selkeä intervention vakiinnuttamista puoltava seikka onkin sen kustannus-vaikuttavuus ja erilaisia laskelmia ja meta-analyyseja erilaisten interventioiden taloudellisista eduista (tai haitoista) onkin tehty paljon. Gabbayn ym. (2011) kirjalli-suuskatsauksessa pyrittiin arvioimaan työhön paluun interventioiden kustannus-vai-kuttavuutta. Analyysi perustui 11 artikkeliin, joista useimmat koskivat tuki- ja liikun-taelinten sairauksia. Jokaisessa tapauksessa interventio todettiin kustannustehok-kaaksi tarkasteltaessa työhön paluuta. Kuusi näistä interventioista oli monitieteisiä lähestymistavaltaan, neljä liikunnalliseen harjoitteluun perustuvia ja yksi psyko-logisperustainen interventio lievistä mielenterveyden ongelmista kärsiville.

Brittiläistutkimus arvioi tuki- ja liikuntasairauksien vuoksi pois työstä ol-leiden ja työhön palaaville työntekijöille suunnattujen interventioiden kustannus-vaikuttavuutta matemaattisin mallein. Tutkimuksessa arvioitiin erityyppisiä inter-ventioita ja niiden kustannusvaikuttavuutta terveyspalvelujen, sosiaalipalvelujen ja työnantajan näkökulmasta sekä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Mukana olivat koulutukselliset ja fyysistä aktiviteettia yhdistävät interventiot, työpaikkainterven-tiot sekä fyysistä aktiviteettia, koulutusta ja työn näkökulman yhdistävät interventiot. Kaikkien interventiomallien kustannuksia laatupainotteista elinvuotta kohden pidet-tiin melko edullisena verrattuna Iso-Britanniassa normaalisti tehtäviin interven-tioihin. Ylipäätään analyysit todistivat, että interventiot, joilla työhön paluuseen pyri-tään vaikuttamaan pienin ja kevyin toimenpitein, ovat todennäköisesti kustannusvai-kuttavampia kuin muut. (Squires ym. 2012.)

Aina taloudellista etua ei voida laskelmissa osoittaa. Van Oostrom ym. (2010) arvioivat työpaikalla tapahtuvan intervention kustannusvaikuttavuutta ja kus-tannus-utiliteettia yhteiskunnallisesta näkökulmasta sekä kustannushyötyä työnan-tajan perspektiivistä. Tämä sisälsi taloudellisen arvioinnin satunnaistetulla kontrol-loidulla tutkimuksella. Työntekijät, joilla oli ollut ahdistuneisuutta ja 2-8 viikkoa kestänyt sairauspoissaolo takanaan satunnaistettiin kahteen ryhmään: työpaikka-interventioon (n=73) ja tavanomaiseen hoitoon (n=72). Työpaikkainterventio sisälsi asteittaisen prosessin, jossa työntekijä yhdessä esimiehensä sekä työkykykoordinaat-torin kanssa pyrki yhteiseen ratkaisuun työhön paluuta edistävistä tekijöistä. Vai-kuttavuutta mitattiin työhön paluun pysyvyydellä sekä laatupainotteisella elinajalla. Kustannusvaikuttavuusanalyysilla ja kustannus-utiliteettianalyysilla ei havaittu olevan tilastollisesti merkitsevää eroa työhön paluun kestoon, laatupainotteiseen elinaikaan tai kuluihin. Kustannus-hyötyanalyysissa todettiin, että työterveyshuollon

47

kustannukset ovat merkittävästi korkeammat niiden kohdalla, jotka osallistuivat työ-paikan interventioon ja työpaikan interventio ei ollut kustannustehokas minkään ana-lyysin perusteella. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta eroa ei havaittu terveyspalve-luiden käytön tai tuottavuuden menetysten suhteen. Tutkijat eivät täten suositelleet työpaikkaintervention soveltamista ja toteuttamista laajalti, sillä interventiolla ei todettu olevan taloudellista hyötyä verrattuna tavanomaiseen hoitoon. (van Oostrom ym. 2012.) Riskit. Merkittävä este interventioiden toteuttamiselle ovat sen riskit, esimerkiksi interventiosta aiheutunut ylimääräinen työ tai sen ylimääräiset kustannukset. Riskit koskettavat niin yksilöä itseään kuin organisaatiotakin. (Fassier ym. 2011.) Joidenkin työnantajien halukkuuteen investoida interventioihin tai erilaisiin tukemisen keinoihin voivat aiheuttaa myös kuluja, joita voi olla hankala ennakoida.

Martinin ym. (2012) tutkimuksessa selvitettiin koordinoidun ja räätälöidyn työhön paluun intervention implementointia. Tässä mm. osallistujien oletettua vaka-vammat mielenterveyden ongelmat ja mukana olevien tahojen erilaiset oletukset aikatauluista liittyen työhön paluuseen vaikeuttivat intervention implementointia. Lisäksi kommunikoinnin vaikeudet ja se, että taloudellisen taantuman vuoksi monet osallistujat menettivät työnsä vaikuttivat siihen, että intervention toteutus ja vakiin-nuttaminen ei sujunut odotetusti. Aineisto oli monipuolinen havainnoinnista kyse-lyihin osallistujille (N=76) ja haastatteluihin eri ryhmille ja yksilöille. Perusteellinen arvio paikallisesta kontekstista, eri tahojen tarpeista ja huolista sekä yhteistyön suju-minen auttaa todennäköisesti interventioiden toimeenpanossa. (Martin ym. 2012.) Arvot. Lisäksi interventioiden estäviin tai edistäviin tekijöihin voi kuulua arvot. Organisaation ihanteiden, normien ja arvojen suhde työntekijän kuntoutukseen ja hä-nen työhön paluun tukemiseen on olennainen osa intervention toteutumisesta. Myös osatyökykyisen henkilön omat arvot voivat vaikuttaa intervention onnistumiseen. (Fassier ym. 2011.) Työpaikoilla välijohdon ja työtovereiden toimet ja asenteet ovat tärkeässä roolissa työhön paluussa.

Kanadalaisessa tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miksi IPS-mallit ovat erilaisia ja toteutettu eri tavalla eri paikoissa. Laajassa kvalitatiivisessa tutkimukses-sa selvitettiin, minkälaiset kontekstuaaliset ja organisatoriset tekijät vaikuttavat mal-lin implementointiin. Tulosten mukaan arvot, uskomukset ja ideologiat olivat teki-jöitä, jotka vaikuttivat mallin toteutukseen ja kehittymiseen eri paikoissa. (Menear ym. 2011.)

48

Ammatilliset toimintatavat. Ammatilliset toimintatavat vaikuttavat interventioiden toteutumiseen. Kun yksittäisen ammattilaisten toimintatavat liittyen työntekijän kun-toutukseen ja tämän työhön paluun kysymyksiin ovat linjassa intervention kanssa, on todennäköisempää, että interventio toteutuu suunnitellusti. (Fassier ym. 2011.)

Asiantuntijoiden rooli osatyökykyisen työssä jatkamisen prosesseissa on-kin olennainen. Tutkimukset osoittavat, että mielenterveyskuntoutujien kohdalla työhön paluun interventiot eivät ole täysin onnistuneet. Andersenin ym. (2014) tutki-muksessa selvitettiin, miten mielenterveyden ongelmista kärsivät henkilöt kokevat osallistumisen työhön paluun interventioon ja miten työkyvyn arviointi ja työhön paluun aktiviteetit vaikuttivat heidän työhön paluun prosesseihin. Interventioon osallistujia (N=17) haastateltiin sairauspoissaolon aikana kolmeen otteeseen. Tulos-en mukaan työkyvyn arviointi ja työhön paluuseen aktivointi saattoivat johtaa sekä motivaatioon että turhautumiin riippuen asiantuntijan suhtautumisesta osatyökykyi-seen asiakkaaseensa. Yksilöllinen lähestymistapa on tutkijoiden mukaan välttämä-tön, jotta interventiolla voi olla positiivisia vaikutuksia työhön paluuseen. (Andersen ym. 2014.)

Myös esimiesten rooli on todettu erityisen tärkeäksi. Heidän suhtautu-misensa esimerkiksi työolosuhteiden mukautuksiin (Coole ym. 2010) ja työpaikoilla tapahtuviin interventioihin ja niiden toteuttamiseen (van Oostrom ym. 2009) on mer-kityksellinen. Lähiesimiesten rooli on ratkaiseva tilanteessa, jossa alaisella on krooninen sairaus. Lähiesimies pystyy tukemaan työntekijää ja mahdollistamaan esi-merkiksi työpaikalla tapahtuvien interventioiden onnistumisen, jolloin esimerkiksi työssä tapahtuvilla mukautuksilla ja eri osapuolten välisellä vuorovaikutuksella on paremmat edellytykset onnistua. Esimiesten itsensä mielestä yhteistyö esimiehen ja työntekijän välillä on toimivaa ja työ pystytään mukauttamaan työntekijän kuntoon ja tarpeisiin silloin, kun esimiehillä itsellään on riittävästi tietoa sairauden vai-kutuksista työntekoon ja kun työntekijä ottaa itse vastuuta sekä on avoin omista ra-joitteistaan ja kyvyistään. (Ks. Varekamp ym. 2013, 412.) Organisaation toimintatavat. Yksittäisten työntekijöiden ohella organisaation toimintatavat vaikuttavat: se miten organisaation kulttuuri ja rutiinit ovat linjassa intervention osatekijöihin, vaikuttaa intervention toteutukseen ja vakiintumiseen (Fassier ym. 2011). Työpaikan organisatoriset tekijöistä esimerkiksi käytännöt ja lin-jaukset, osatyökykyisyyteen suhtautuminen ja sen tukeminen sekä yhteistyö työn-antajan, johdon ja terveydenhuollon kanssa vaikuttavat. Myös organisaation koolla lienee vaikutusta, isojen työnantajien organisaatiokulttuuri ja säännöt voivat erota pienistä ja keskisuurista yrityksistä.

49

Kopnina ja Haafkens (2010) totesivat kirjallisuuskatsaukseen ja haastatte-luihin perustuvassa artikkelissaan, että pitkäaikaissairaat työntekijät ovat pitkälti nä-kymätön ryhmä henkilöstöhallinnoissa ja välijohdossa. Työnantajan edustajilla ei aina ole keinoja puuttua asiaan, eikä heillä ole tietoa siitä, millaisia vaikutuksia kroo-nisilla sairauksilla on organisaatioissa ja työntekijän työssä. Säädöksiä myös tulki-taan ja toteutetaan oman organisaatiorakenteen ja -kulttuurin puitteissa ja niissä on hyvin paljon tulkinnan varaa. Organisaatioissa onkin erilaisia tapoja tukea osatyö-kykyisen työtä, siitä jaetaan informaatiota eri tavoin ja siihen liittyvä päätöksenteko tapahtuu eri tavoin. (Kopnina & Haafkens 2010.)

Kuntoutuksen osalta erilaiset viitekehykset tehdä työtä saattavat myös vai-kuttaa. Tjulin ym. (2009) tutkivat Ruotsissa julkisen sektorin työnantajan työhön pa-luun kysymyksiin pureutunutta interventiota ja sen toteutumista. Intervention kei-noja työhön paluun edistämiseksi olivat moniammatillinen terveyden arviointi, pal-veluohjaus, koulutuksellinen vertaisryhmän tuki ja sovellettu työpaikkakoulutus. Tutkimus paljasti esteitä intervention toteuttamiselle ja yksi selitys saattaa olla, että avaintahot olivat keskittyneet enemmän työkyvyn biolääketieteelliseen ja yksilöl-liseen malliin, kun taas interventio painotti kokonaisvaltaisempaa, biopsykoso-siaalista viitekehystä. Interventioiden implementointi onkin jatkuva, pitkäaikainen ja monitasoinen prosessi, joka vaatii aikaa reflektoinnille, eri tahojen osallistumiselle, jatkuvaa kommunikointia sekä avoimuutta muutoksille. (Tjulin ym. 2009.) Resurssit. Resurssien jakaantuminen ja jako interventiossa vaikuttaa olennaisesti sen toteuttamiseen. Mitä paremmin organisaatio tai instituutio tukee interventiota taloudellisin, ajallisin ja inhimillisin resurssein tai sosiaalisen pääoman osalta, sitä helpompi interventio on toteuttaa. (Fassier ym. 2011.)

Toisinaan interventioiden tulokset todetaan erinomaisiksi itse työhön paluun näkökulmasta, mutta ei taloudellisesti kannattaviksi. Hollantilaisessa tutki-muksessa arvioitiin ongelmanratkaisuun keskittyneen intervention kustannusvai-kuttavuutta yhteiskunnallisesta näkökulmasta ja kustannushyötyä työnantajan näkö-kulmasta. Intervention tarkoituksena oli estää sairauspoissaolojen uusiutumista mie-lenterveyssyistä. Interventio perustui ratkaisukeskeiseen lähestymistapaan ja tukeen esimiehille. Intervention vaikutukset työhön paluuseen olivat erinomaiset. Kustan-nusvaikuttavuusanalyysin mukaan interventio oli kuitenkin kalliimpi kuin normaa-lihoito. Kustannushyöty-analyysin mukaan interventioryhmän terveyskustannukset olivat huomattavasti korkeammat kuin tavallista hoitoa saaneilla, eikä sillä ollut taloudellista etua verrattuna normaaliin hoitoon. Tutkijat toteavat, että interventiolla voidaan vähentää sairauspoissaoloja, mutta se vaatii lisäinvestointeja. Yhteiskun-

50

nallisesta näkökulmasta interventio voi olla tehokkaampaa kuin tutkimuksessa todet-tiin, jos sairauspäiväjaksot vähenevät ja osallistuminen työelämään on vakaampaa. (Arends ym. 2013.) Lainsäädäntö ja politiikka. Lopuksi intervention toteuttamiseen vaikuttavat lain-säädäntö ja politiikka sekä sellaiset menettelytavat ja säädökset, jotka ovat yhtey-dessä työntekijän kuntoutukseen tämän työssä jatkamiseensa. Mikäli intervention toimintatavat ovat yhtenäiset vallitsevan lainsäädännön ja linjausten kanssa, on inter-ventiolla paremmat mahdollisuudet vakiintua osaksi toimintaa. (Fassier ym. 2011.) Esimerkiksi tuetun työllistämisen IPS-mallista (ks. kpl 3.2.2) ei ole saatu Euroopassa yhtä hyviä tuloksia kuin Yhdysvalloista. Sekä ruotsalaisessa että hollantilaisessa tut-kimuksessa on todettu, että nykyisellään mallin toteuttamista täysipainoisesti estävät lainsäädännölliset seikat, jotka ohjaavat julkisten palvelujen työntekijöiden työtä. (van Erp ym. 2007; Bejerholm ym. 2011.) 3.4.2 Tutkimustiedon hyödyntämisestä osatyökykyisten tukemisessa Osatyökykyisten tukemisen keinoja on kehitetty ja tutkittu paljon ja tämän kirjalli-suuskatsauksen perusteella voidaan todeta, että sekä osatyökykyisten työttömien että työsuhteessa olevien tuessa korostuvat usein tutut asiat: henkilökohtainen ja räätä-löity tuki, moniammatillisuus, hyvä yhteistyö eri tahojen kesken, työnantajan sitou-tuminen osatyökykyisen tukemiseen sekä työolosuhteiden mukautukset.

Kaikki keinot eivät kuitenkaan toimi kaikkien kohdalla, eivätkä kaikkialla. Kansainvälisiä tuloksia ja hyviä käytäntöjä osatyökykyisten tukemisen keinoista tul-kittaessa, vertailtaessa ja niiden hyödynnettävyyttä mietittäessä tulisi aina ottaa huo-mioon organisatoriset ja ympäristöön liittyvät seikat. Sovellettavuus riippuu toimin-taympäristöstä ja se voi olla ongelmallista, kun tutkimus on tehty eri ympäristössä ja eri väestöllä. Tulosten toteutettavuus toiseen maahan voi olla vaikeaa esimerkiksi erilaisten sosiaaliturva- tai terveydenhuoltojärjestelmien vuoksi. Myös organisaati-oiden työympäristöt ja kulttuurit voivat vaikuttaa hyviksi todettujen mallien onnistu-miseen. (Ks. tarkemmin luku 3.4.1.)

Tutkimuksissa esitetyn teoriatiedon hyödyntäminen käytännössä ei ole aina yksinkertaista. Tutkimustieto pohjaa usein ennalta määrättyihin kategorioihin ja tut-kimuksissa osallistujilla on usein yksinkertaisemmat diagnoosit kuin todellisessa elämässä (Aas & Alexanderson 2012). Tämä näkyi myös tähän kirjallisuuskatsauk-seen valikoituneissa tutkimuksissa. Monet tutkimuksista oli rajattu koskemaan yksit-täistä sairausryhmää, vaikka käytännössä ihmisten terveydentilaan saattavat vai-

51

kuttaa monet samanaikaiset sairaudet. Monitasoiset ja useampaan kuin yhteen diag-noosiin kohdentuvat interventiotutkimuksia osatyökykyisten tukemisesta puuttuivat lähes kokonaan.

Vaikka tämän katsauksen tulokset noudattelevat aikaisempien tutkimusten tuloksia, oli tutkimustuloksissa myös vaihtelevuutta. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, miten osatyökykyisyys on määritelty ja minkälaisia tutkimusasetelmia, -mene-telmiä ja mittareita tutkimuksissa on käytetty. Tutkimuksissa aineistot oli muodos-tettu hyvin eri tavoin ja analyysi saattoi perustua esimerkiksi sairauspoissaolojen tai -jaksojen määrään, työllistymiseen ja sen kestoon, osallistujan omiin, asiantuntijan tai esimiehen arvioihin työkyvystä, terveydentilasta tai työllistymisen/työhön paluun onnistumisesta.

Osatyökykyisten tukemisen käytäntöjen tutkimukseen liittyy monenlaisia tekijöitä ja kaikkia aiheeseen liittyviä tekijöitä on vaikea kontrolloida edes sa-tunnaistetuissa vertailututkimuksissa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa satunnaistettu-jen kontrolloitujen tutkimusten ohella oli käytetty monenlaisia tutkimusmenetelmiä ja samoissakin tutkimushankkeessa hyödynnetty erilaisia aineistoja, kuten rekisteri-aineistoja, haastatteluja, kyselyitä ja asiakirja-aineistoja. Seurantatutkimukset olivat varsin yleisiä, joskin seurantajaksot olivat suhteellisen lyhyitä, jolloin pitkän aika-välin vaikuttavuutta ei voida arvioida. Laadullinen tutkimus tuotti paljon kiinnos-tavaa tietoa koskien eri tahojen näkemyksiä osatyökykyisen tukemisen käytännöistä ja keinojen toteuttamisesta.

Kaiken kaikkiaan kansainväliseen kirjallisuuteen kohdistuva katsaus tuo tärkeää tietoa siitä, miten osatyökykyisten työssä jatkamista ja työllistymistä on muissa maissa tuettu ja mitkä ovat hyvät ja vaikuttaviksi todetut käytännöt. Eri mais-sa ja eri toimintaympäristöissä tehdyt tutkimukset tästä aihepiiristä ovat tärkeitä, jotta voidaan arvioida kuinka yleistettäviä ja luotettavia tulokset ovat.

52

4 Haastattelututkimus Haastatteluosuuden keskeisenä tavoitteena on kuvata niitä konkreettisia keinoja, malleja ja toimintatapoja, joilla on Suomessa tuettu osatyökykyisten työssä jatkamis-ta tai työhön pääsemistä. Haastatteluissa on pyritty myös löytämään niitä seikkoja, joiden ansiosta tietynlaiset keinot ja mallit ovat olleet tuloksekkaita ja mahdol-listannet onnistuneet tukitoimet. Samalla on myös etsitty niitä esteitä, jotka vaikeut-tavat tai jopa estävät osatyökykyisten työssä jatkamista tai työelämään pääsemistä. 4.1 Haastattelututkimuksen toteuttaminen ja analyysi Haastatteluaineisto muodostuu 45 henkilön haastattelusta. Haastateltaviksi valittiin pääosin henkilöitä organisaatioista, joissa oltiin edelläkävijöitä työkyvyn tuen kehit-tämisessä ja osatyökykyisten tukemisessa. Tämä onkin perusteltua, sillä näin pyrit-tiin saamaan mahdollisimman hyvä näkemys parhaista malleista ja niiden toteut-tamisen käytännön haasteista. Toisaalta tämä vääristää aineistoa ja antaa toden-näköisesti todellisuutta myönteisemmän kuvan organisaatioissa tehtävästä työhyvin-voinnin ja työkyvyn edistämistyöstä. Haastatteluosuuden tarkoitus ei siis olekaan olla laajamittainen selvitys osatyökykyisten tukemisen yleisestä tilasta Suomessa, vaan kuvata valittujen haastateltavien käytännön näkemyksiä ja kokemuksia heidän käyttämistään tukimalleista ja muista keinoista sekä näihin liittyvistä yhteistyöver-koista.

Haastattelujen aikana huomattiin pian, että päälinjat ovat perusmallien ja -keinojen suhteen pitkälti samoja ja siten etenkin isojen organisaatioiden osalta ai-neiston saturaatiopiste tuli vastaan hyvin nopeasti. Sen lisäksi eri organisaatioista tuli hyvin yksittäisiä huomioita, ongelmakohtia ja kehittämisehdotuksia. Toisaalta taas työttömien kohdalla ilmeni, että toimintatavat vaihtelevat alueittain eli sieltä katta-vien yhteenvetojen tekeminen onkin haastavampaa ja aineisto kuvaa vielä enemmän yksittäistapauksia.

Kaikkiaan haastatteluita siis tehtiin 45 henkilölle huhtikuun ja lokakuun 2014 välisenä aikana. Haastatteluista suurin osa (32 kappaletta) oli yksilöhaastat-teluita, jotka tehtiin yleensä haastateltavan työpaikalla. Puhelinhaastatteluja edelli-

53

sistä oli 4 kappaletta. Loput haastattelut tehtiin 2-4 hengen ryhmähaastatteluina haas-tateltavien työpaikoilla. Haastatelluista n. 45 prosenttia työskenteli pääkaupunkiseu-dulla tai Uudellamaalla, muut haastateltavat olivat Varsinais-Suomesta, Satakunnas-ta, Päijät-Hämeestä, Keski-Suomesta, Pohjois-Pohjanmaalta ja Lapista. Voidaan siis sanoa, että aineisto oli alueellisesti varsin kattava.

Haastattelut olivat teemahaastatteluja, joiden pohjana oli teemahaastattelu-runko, joka oli laadittu yhdessä selvityksen ohjausryhmän kanssa. Kysymyksiä käy-tiin läpi sen mukaan, miten ne sopivat haasteltavan toimenkuvaan. Esimerkiksi pien-yrittäjän ja TE-toimiston virkailijan lähtökohdat ja kokemukset ovat hyvin erilaiset, joten myös haastattelun kulku vaihteli. Haastattelut kestivät alle puolesta tunnista yli tuntiin.

Haastattelut jakautuivat niin, että 25 henkilöä käsitteli lähinnä työkyvyn tu-kemista työelämässä ja loput enemmänkin työelämän ulkopuolella olevien osatyö-kykyisten tukemista. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta haastattelut jakautuivat yllättävänkin selkeästi mainitulla tavalla, vaikka lähtökohtaisesti kaikilla oli mahdol-lisuus kommentoida molempia tilanteita. On huomioitava, että osatyökykyisen näkö-kulmasta ero ei välttämättä näyttäydy näin selkeänä, sillä suurin osa osatyökykyisistä työttömistä on ollut jossain vaiheessa mukana työelämässä.

Seuraavassa taulukossa on kuvattu haastateltavien ja heidän taustaorgani-saatioidensa jakautuminen: Taulukko 2. Haastateltavat ja heidän taustaorganisaationsa.

Pienyrittäjä 6

Ison yksityisen yrityksen (yli 250 työntekijää) työkykykoordinaattori tai vastaava 5

Ison julkisen organisaation (yli 250 työntekijää) työkykykoordinaattori tai vastaava 10

Työterveyshuollon edustaja 5

TE-toimiston tai työvoiman palvelukeskuksen (myös erilliset hankkeet) työntekijä 12

Työeläkeyhtiön kuntoutuspäällikkö 2

Järjestöjen työntekijä 3

Kuntoutuspalvelujen tuottajan työntekijä 1

Osatyökykyinen 1

Yhteensä 45

Aineistoa on analysoitu haastatteluiden kahtiajakoisuudesta johtuen erikseen työ-suhteessa olevien ja työttömien osatyökykyisten kohdalta. Luvussa 4.2 keskitytään työssä jatkamisen tukeen ja luvussa 4.3 käydään läpi työttömien tilannetta.

54

4.2 Osatyökykyisten työssä jatkamisen ja työhön paluun tukeminen

Suurin osa haastateltavista eli 25 henkilöä käsitteli alkuperäisen työsuunnitelman mukaisesti sitä, miten työelämässä mukana olevia osatyökykyisiä pitäisi tukea, jotta he pystyisivät jatkamaan työelämässä. Näistä haastateltavista isossa (yli 250) hen-kilöä käsittävässä organisaatiossa oli töissä 15 henkilöä, joista taas 10 oli töissä julki-sella sektorilla ja 5 yksityisellä sektorilla. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia mo-lemmilla sektoreilla. Muut osatyökykyisten työssä jatkamista käsitelleet haastatel-tavat työskentelivät työterveyshuolloissa, työeläkeyhtiöissä tai kuntoutuspalveluja tuottavassa yrityksessä. Pienyrittäjiä haastateltavissa oli 6 kappaletta, mutta heidän näkemyksensä ja kokemuksensa koskivat lähinnä osatyökykyisten työllistämistä. Osatyökykyisiä haastateltavista oli kaksi henkilöä, joista toinen vastaamassa myös toisessa roolissa.

Työssä jatkamisen tukemista käsitelleet haastateltavat toimivat pääosin tehtävissä, joissa heillä oli hyvät valtuudet toimia osatyökykyisten työssä jatkamisen tukemiseksi. Monet olivat konkreettisesti rakentamassa ja toteuttamassa eri malleja, joten heillä oli hyvä käytännön kokemus siitä mikä toimii ja missä on ongelmia.

Jonkin verran haastateltavat problematisoivat osatyökykyinen-termiä. Mil-loin henkilö on osatyökykyinen ja onko sen määrittäminen edes tärkeää? Tärkeäm-pää olisi lähinnä keskittyä ihmisen sen hetkiseen osaamiseen ja motivaatioon, ja suunnata ajatukset tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Ei pidä jumittua työkykyä alen-taviin sairauksiin tai vammoihin, jota osatyökykyiset-termin käyttö voi tukea.

Haastatteluissa käytiin aluksi läpi, mistä syistä ihmiset olivat joutuneet osatyökykyisiksi. Keskeisimmät syyt olivat tuki- ja liikuntaelinten vammoissa sekä psyykkisistä ongelmissa. Fyysisissä tehtävissä tuki- ja liikuntaelinten vammat olivat odotetusti suuremmassa roolissa. Merkittävänä huomiona voidaan pitää sitä, että joi-denkin vastaajien mielestä psyykkisten ongelmien määrä nuorten keskuudessa oli lisääntynyt viimeisen vuosikymmen aikana.

4.2.1 Työkykyjohtaminen ja työkyvyttömyyden kustannukset Haastattelujen tärkein sanoma on se, että työelämässä on pyrittävä entistä enemmän puhumaan siitä, mikä on ihmisten olemassa oleva työkyky, eikä siitä miten työ-kyvytön hän on. Työkykyyn pitäisi suhtautua voimavaralähtöisesti korostaen ihmi-sen vahvuuksia ja lähteä siitä, minkälaisiin tehtäviin hän vielä kykenee, eikä siitä, mihin tehtäviin hänestä ei enää ole. Loppujen lopuksi lähes kaikki ihmiset ovat työ-kyvyttömiä johonkin tehtävään, mutta työkykyisiä erittäin moneen muuhun työhön.

55

Haastatteluiden perusteella vahvistuu näkemys siitä, että organisaation johdon on oltava vahvasti mukana osatyökykyisten tukemisessa. Jos johdossa ei ole käsitystä ja ymmärrystä työkykyjohtamisesta eikä siellä nähdä työkyvyttömyyden kuluja tai osatyökykyisten mahdollisuuksia, ei voida olettaa, että käytännön toiminnassa pystyttäisiin riittävästi tukemaan osatyökykyistä jatkamaan työssään. Hyvänä lähtökohtana onkin se, että jo strategiassa työhyvinvointi on nostettu esiin ja että se myös näkyy käytännön suunnittelussa. Tämä ei tietenkään riitä, sillä vaikka johdon tuki on tärkeää asennepuolella, niin erityisesti se korostuu siinä, että resurs-seja oikeasti ohjataan osatyökykyisten tukemiseen.

Haastatelluissa organisaatioissa ymmärrettiin kyllä varsin hyvin työkyvyt-tömyyden kustannuksia, mutta se miten niitä seurattiin ja miten niistä raportoitiin, vaihteli varsin paljon. Perusmittarit kuten sairauspoissaoloprosentti ja työeläkkeiden maksuluokka tai varhe-maksut julkisella sektorilla olivat kyllä tiedossa kaikilla, mut-ta muuten monella organisaatiolla ei ollut selkää toimintatapaa raportoinnin suhteen.

Joissakin organisaatioissa raportointiin oli käytetty aikaa sekä resursseja, ja hyvänä keinona nähtiin yksilöllinen osatyökykyisten tilanteen seuranta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen osatyökykyisen kustannuksia seurataan. Esimer-kiksi voidaan vertailla henkilön sairauspoissaolojen määriä ennen ja jälkeen työhön tehtyjen mukautusten tai hankittujen apuvälineiden.

Voidaan myös laskea henkilön ennenaikaisen eläköitymisen arvioidut kus-tannukset ja vertailla niitä tukitoimista aiheutuneisiin kustannuksiin, jos yksilö pys-tyy jatkamaan edes osa-aikaisesti työssä. Tällainen yksilötasolle viety laskenta on tärkeää, jotta luvut konkretisoituvat ja vertailu tukitoimiin käytettyjen panostusten ja esimerkiksi eläköitymisen välillä tulevat selviksi. Yksilötasolle viedyssä laskennassa on myös se hyöty, että henkilö ei pääse putoamaan järjestelmän ulkopuolelle, vaan hänen kanssaan jatketaan tukitoimia, vaikka joku niistä ei heti onnistuisikaan.

Organisaatiot tekevät haastattelujen perusteella yllättävän vähän yksilöta-solle vietyjä laskelmia. Sairauspoissaolopäivän kustannukset ovat suhteellisen help-poja määrittää riittävällä tasolla samoin kuin käytettyjen tukitoimintojen hinnat. Kun isossa organisaatiossa puhutaan sairauspoissaoloista tai työeläkemaksuista yleisellä tasolla, ne näyttäytyvät isoina hahmottomina lukuina, joihin käytännön vaikutta-minen tuntuu mahdottomalta. Myöskään minkäänlaisia ennenaikaisen eläköitymisen aiheuttamia osaamisen menettämisiä tai uuden henkilön rekrytointi- ja perehdyt-tämiskustannuksia ei haastattelujen perusteella huomioida, vaikka niistäkin kertyy merkittäviä summia.

Yhtenä ongelmana nähtiin myös raportointivälineiden rajallisuus. Esimer-kiksi keskusteluyhteys ja yhteistyö työterveyshuollon kanssa voi olla hyvää, mutta järjestelmät eivät taivu kunnolliseen raportointiin tai se vaatii kohtuuttoman paljon työtä. Konkreettisena esimerkkinä eräs haastateltavaa kuvaa tilannetta:

56

”Raportointi on kyllä olematonta, tietoja ei saa yhdistettyä, esimerkiksi meillä on tehty 500 terveystarkastusta ja haluttaisiin jotain yhteenvetoa ja analyysiä, mutta ei sellaista saa.”

Toisaalta yksittäisenä onnistumisena raportoinnin saralla mainittiin useampaan ker-taan Kevan kaarilaskuri, joka tuottaa julkisen puolen organisaatioille tietoa ja vertai-lulukuja näiden työkyvyttömyyskuluista. Tämä on haastatteluiden perusteella sel-västikin lisännyt erityisesti päättävien tahojen kiinnostusta varhaiseen eläköity-miseen, ja sitä kautta lisännyt resursseja osatyökykyisten tukemiseen. 4.2.2 Työkykykoordinaattorin tehtävä Usea haastateltavista työskentelee organisaatiossaan työkykykoordinaattorina ni-mikkeellä. Tehtävällä on myös muita nimikkeitä, kuten esimerkiksi kuntoutusohjaa-ja, case manager, työpaikkaluotsi tai työhyvinvointipäällikkö. Keskeistä on kuiten-kin se, että henkilö toimii konkreettisesti osatyökykyisen kanssa ja pyrkii löytämään niin työyhteisölle, koko organisaatiolle kuin itse osatyökykyiselle parhaan mah-dollisen ratkaisun, kun henkilön työkyvyssä havaitaan heikkenemistä. Jatkossa tässä haastatteluosuudessa tehtävästä käytetään selvyyden vuoksi aina työkykykoordi-naattorin nimikettä.

Työkykykoordinaattoreina toimivien taustasta voidaan erottaa kolme eri-laista tulokulmaa. Haastateltavista suurimmalla osalla oli terveydenhuollon tausta joko työterveyshuollosta tai perusterveydenhoidosta. Seuraavaksi eniten taustaa oli henkilöstönhallinnollisista tehtävistä ja kolmas ryhmä muodostui pitkän ja monipuo-lisen uran omassa organisaatiossaan tehneistä henkilöistä.

Tämä kuvaakin hyvin työkykykoordinaattorin tehtävän moninaisuutta ja vaativuutta. Tehtävässä vaaditaan monenlaista osaamista, josta osan oppii parhaiten käytännön työssä. Ensinnäkin työkykykoordinaattorilla olisi hyvä olla jonkinlainen osaaminen ihmisen anatomiasta ja terveydenhuollosta, jotta hän ymmärtää sen, min-kälaisia esteitä ja haittoja osatyökykyisen sairaudet ja vammat aiheuttavat. Toiseksi hänen olisi syytä tuntea oman organisaationsa tehtävät ja mahdollisuudet siinä mää-rin, että hän pystyy löytämään osatyökykyisen työkykyyn sopivia tehtäviä. Tämä on-kin keskeinen haaste, sillä pelkästään uudet työtehtävät eivät sinällään riitä, jos sai-raus tai vamma estää työnteon sielläkin. Tätä kuvaa haastateltu osatyökykyinen osu-vasti:

”Siihen tarvitaan se ymmärrys siitä, mitä työkyvyn puutos on ja mitä se tarkoittaa käytännössä. Minullekin tarjottiin työtä joka ei olisi loppujen lopuksi ollut sen kevyempää, en voinut sitä ottaa.”

57

Edellisten lisäksi työkykykoordinaattorilla tulisi olla perustiedot sosiaaliturvajär-jestelmästä ja sen tarjoamista tukimahdollisuuksista. Hänellä tulisi olla myös käsitys kuntoutusjärjestelmästä ja sen toimijoista. Osaltaan työkykykoordinaattori toimii osatyökykyisen ”ammatinvalinnanohjaajajana”, joten hänellä on syytä olla jonkin-lainen ymmärrys koulutusjärjestelmästä ja tämänhetkisistä opintomahdollisuuksista.

Ehkä keskeisin työkykykoordinaattorin osaaminen liittyy kuitenkin oi-keaan asenteeseen sekä vuorovaikutukseen ja asiakkaan eli osatyökykyisen kohtaa-miseen. Tämän kiteyttää yksi haastateltavista seuraavasti:

”..Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot pitää olla, oma työskentelyasenne pitää olla niin, että kaikissa ihmisissä on mahdollisuuksia. Että toivottomia tapauksia ei ole, ei nekään, jotka eivät enää ole kykeneviä työhön, että heillä on sitten vielä mahdollisuus jatkaa siellä arjessa ilman, että se työ rasittaa. Kyllä näkisin, että se on asennepuoli. Ei tarvitse olla mun mielestä terapeutti vaan sparraaja, tuki-henkilö. Mulla on työnohjaajakoulutus ja se että olen ollut esimiehenä, siitäkin on apua, olen saanut olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.”

Työkykykoordinaattori on siis moniammatillinen tekijä, joka osaa käyttää laaja-alaista osaamistaan ratkaisukeskeisesti asiakkaan hyväksi. Asian toteaa eräs haasta-teltavasti seuraavasti:

”Tällaisen ratkaisukeskeisen toiminnan osaaminen, löytää se, mikä on asiak-kaalle parasta. Että hän löytää sen parhaan vaihtoehdon. Ei hän osaa välttämättä käyttää omia vahvuuksiaan vaan voikin vasta keskustelujen kautta löytää vahvuu-tensa.”

Haasteltavat näkivät suurimmalta osin osaamisensa olevan varsin hyvää ja riittävän tällä hetkellä tehtävän suorittamiseen. Tämä osaltaan kuvaa sitä, että haastateltavat olivat pitkän linjan työkykyasioiden osaajia, eikä siitä pidä päätellä, että ylipäänsä tilanne olisi muissa organisaatioissa näin hyvä.

Työkykykoordinaattoreiden omat koulutustarpeet riippuivat pitkälti heidän taustastaan, eikä voida sanoa, että mikään yksittäinen osaamistarve olisi noussut eri-tyisesti esiin. Tämäkin kertoo tehtävän moninaisuudesta. Toisaalta, kun haastatelta-vilta kysyttiin, mistä kuudesta palvelusta (työpaikan keinot, työterveyshuolto, kun-toutus, koulutus, työvoimapalvelut ja sosiaaliturva) he tarvitsevat eniten tietoa, sel-västi eniten osumia sai kuntoutus. Tätä he perustelivat sillä, että kuntoutuksen kenttä lääkinnällisestä kuntoutuksesta ammatilliseen kuntoutukseen oli monien mielestä hankala ymmärtää ja sieltä oli vaikea löytää sopivia keinoja osatyökykyisen tukemiseksi. Myös työterveyshuollolta toivottiin laajempaa kuntoutusosaamista.

Monelta nousi esiin tarve työkykykoordinaattoreiden välisille verkostoille, joissa osaamista voitaisiin helposti jakaa. Optimaalisissa tapauksissa verkoston sisäl-

58

lä voitaisiin löytää sijoituspaikkoja osatyökykyisille oman organisaation ulkopuo-lelta. Tätä verkostoa ja siihen osin liittyvää verkkoportaalia käsitellään enemmän yh-teistyötä koskevassa luvussa 4.2.7.

Työkykykoordinaattorin tehtävää voidaan haastatteluiden pohjalta pitää yh-tenä merkittävimmistä onnistuneiden ratkaisujen mahdollistajista. Työkykykoordi-naattorin tehtävän tärkeydestä ja sen menestyksekkäästä toteutuksesta kertoo, että kyseinen tehtävä oli useammankin haastateltavan organisaatiossa perustettu noin parin vuoden koeajaksi, mutta kun pystyttiin selkein luvuin osoittamaan, että se kus-tansi itsensä, tehtävä vakinaistettiin.

Työkykykoordinaattorin tehtävä vaatii luonnollisesti isoa organisaatiota, joissa tapauksia tulee kuukausittain. Osalla vastaajista toimenkuva olikin osana omaa tehtävää, joka asetti etenkin ajan suhteen haasteita. Yhtenä vaihtoehtona on se, että tehtävä hoidetaan työterveyshuollossa, josta organisaatiot voivat ostaa tätä pal-velua. Ainakin haastatteluiden perusteella työkykykoordinaattorin tehtäviä ei työter-veyshuolloissa vielä ole läheskään riittävästi, mutta sielläkin on herätty ajatukseen ja työtä tehdään asian kehittämiseksi. 4.2.3 Osatyökykyisen tarpeet ja toiveet Vaikka johdon sitoutuminen osatyökykyisten tukemiseen on keskeistä, vielä tär-keämpää on luonnollisesti itse osatyökykyisen oma motivaatio ja halu jatkaa työelä-mässä, vaikka työkyky ei enää olisikaan entisensä.

Haastatteluiden perusteella voidaan todeta, että osatyökykyiset ovat varsin usein motivoituneita ja halukkaita jatkamaan työssään tai vaihtamaan tehtäviä, jos heille siihen annetaan mahdollisuus. ”Eläkkeellehän tässä jo joutaa” -asennetta ei haastateltavien mielestä juurikaan ole nähtävissä, jos työkykyä vain löytyy ja sen käyttämiseen tuetaan.

Työssä jatkaminen osatyökykyisenä ei kuitenkaan ole yksinkertaista, koska siihen liittyy monia muitakin haasteita kuin pelkkä työkyvyn aleneminen. Osatyöky-kyinen kaipaakin monenlaista tukea. Sairauden tai vamman hoidon lisäksi hän tarvit-see käytännön tietoa ja ohjausta tulevista mahdollisuuksista, kuten koulutuksesta ja uudelleensijoittumisesta. Myös erilaiset tukimallit ovat usein vieraita ja niiden sel-vittäminen voi osoittautua yllättävän työlääksi.

Haastateltavat korostivat, että tärkeintä on kuitenkin henkinen tuki ja sitä kautta itseluottamuksen palautuminen ja usko omaan suoriutumiseen. Osatyökyvyt-tömyys voidaan kokea epäonnistumisena ja siihen liittyy usein myös alemmuuden tunnetta. On tärkeää osoittaa organisaation taholta, että osatyökykyisen työpanosta tarvitaan. Suomalaiseen kulttuuriin usein liitettävä pärjäämisen eetos tuli hyvin esiin

59

haastatteluissa ja seuraavat lainaukset kuvaavat hyvin tilanteen vaikeutta ja arka-luontoisuutta:

”Usein ei haluta myöntää aluksi, että minä en jaksakaan. Mutta kun huomaa, että jaksaa kolmella päivällä, niin siitä se sitten lähtee. Se vaatii jokaisen kanssa pientä vääntämistä ja keskustelua. Työ määrittää niin paljon ihmisarvoa ja ihmis-suhteita, ja paljon työn mukaan niitä normitetaan.” ”Tilanne on henkisesti aika rassaava, kun työkyky alkaa heikentymään. Tärkeää on se lähestymistapa, ei niin, että sinusta ei ole tähän ja tähän. Toinen juttu on, että esimies voi kertoa mulle (työkykykoordinaattori), että ei sillä ole motivaatiota ja on paljon poissaoloja. Mutta sitten kun keskustelen ihmisen kanssa, niin tulee vaikka mitä omia henkilökohtaisia ongelmia. Että ei ole kysymys pelkästä laiskuu-desta. Ei olla riittävän avoimia töissä, ei pitäisi leimata ihmisiä turhaan”

Itse osatyökykyinen taas kuvaa tilanteeseen liittyvää ahdistusta ja epävarmuutta seu-raavasti:

”Hirmu hyvä, että on joku (ulkopuolinen valmentaja) jolta saa tietoa. Tämä on niin kokonaisvaltaista kipujen kanssa. Tulevaisuus on hämärä, kaikki koko ajan kysy-mysmerkkinä, eikä pysty suunnittelemaan tulevaisuutta … Kelan kanssa aina uudet ihmiset, aina vähän erilainen vastaus, se tuntuu mielivaltaiselta, nytkin pää-tös muuttui, B-lausunto oli liian suppea … Ei ymmärretä millaista on olla siinä välitilassa. Toimeentulo on hukassa, helposti tulee se masennus ja sitten viimeis-tään päätyy työkyvyttömyyseläkkeelle.”

Ennen kaikkea ihmiset kaipaavat henkilöä, joka kuuntelee ja on läsnä. Usein osatyö-kykyisen muukin toimintakyky ja oma-aloitteisuus ovat heikentyneet, ja vaaditaan joku, jolla on kokonaisuus hallussa ja joka osaa viedä tilannetta oikeaan suuntaan.

Erilaisissa mukauttamiskeinoissa on aina huomioitava muu työyhteisö, ei-vätkä osatyökykyisen erilaiset työtehtävät saa liikaa rasittaa muuta työyhteisöä. Jos kollega joutuu osatyökykyisen takia ylityöllistetyksi, se vahvistaa osatyökykyisen alemmuuden tunnetta ja saattaa todennäköisesti johtaa pian uusiin sairauslomiin.

Usein kadonnut työssä jatkamisen motivaatio palautuukin, kun osatyöky-kyisen kanssa yhdessä etsitään uusia mahdollisuuksia ja luodaan uskoa tulevai-suuteen. Myös osatyökykyisille raha on hyvä motivoija ja monen haastateltavan mu-kaan usein tuleekin yllätyksenä, kuinka pieneksi toimeentulo jää osa- tai täydelläkin työkyvyttömyyseläkkeellä.

Haastateltavatkin kuitenkin korostivat, että jos työkykyä ei kerta kaikkiaan enää ole, eläkkeelle siirtyminen on ainoa oikea vaihtoehto. Jatkuvat sairauspoissa-olot ovat paitsi organisaatiolle niin myös yksilölle huono ratkaisu. Tällöin vaaditaan myös työterveyslääkäreiltä osaamista erottaa, milloin työkyky on jo laskenut liikaa

60

ja myös ilmaista se riittävin ja oikeinlaadituin lausunnoin eläkettä myöntävillä ta-hoille. Näin on toimittava myös silloin, kun henkilöllä itsellään on motivaatiota, muttei työkykyä eri kokeilujenkaan jälkeen. Eläkkeellä voi alkaa rakentaa uutta elä-mää ilman jatkuvaa työstä tulevaa pärjäämättömyyden aiheuttamaan masennusta ja stressiä. 4.2.4 Varhaisen tuen mallit Haastateltavat korostavat varhaisen tuen merkitystä työkykyongelmien ratkaisussa. Lähes jokainen haastateltava piti keskeisenä, että ongelmiin puututaan heti niiden ilmaannuttua. Etenkin isoilla organisaatioilla on jo vuosia sitten rakennetut työkyvyn tuen mallit, joissa on yksityiskohtaisesti kerrottu, miten työkyvyn tukemisen prosessi etene.

Varhaisen tuen mallin perustana on, että mahdollisiin työkykyongelmiin puututaan heti niiden ilmentyessä ja koko organisaatiolla on tieto, miten tukiprosessi etenee. Mallien pitää myös olla kirjattuna ja samalla se on osaltaan näyttö johdon tahtotilasta. Tärkeää on myös se, että malli rakennetaan yhteistyössä henkilöstön kanssa. Työterveyshuollot ovat tässä erinomainen kumppani, mutta niidenkin tarjoa-mat mallit on sovellettava työpaikan lähtökohtiin ja tarpeisiin. Varhaisen tuen mallin toimivuuden kannalta olennaista on myös se, että se on viety koko organisaatioon ja henkilöstö on sitoutunut toteuttamaan sitä.

Varsinkin varhaisen tuen mallin lanseerauksessa korostetaan usein sairaus-poissaolorajoja ja toimintaa rajojen ylittyessä. Tärkeintä tässäkin vaiheessa on löytää omalle organisaatiolle sopivimmat rajat, mutta hyviä reunaehtoja antaa 30-60-90-lainsäädäntö. Sairauspoissaolojen seuranta onkin hyvä ja selkeä toimintatapa, kun uutta mallia tuodaan organisaatioon, mutta jatkossa se ei pelkästään riitä, sillä kaikki ongelmat eivät näy sairauspoissaoloina.

Tässä vaiheessa vaaditaan erityistä herkkyyttä paitsi esimiehiltä niin myös koko organisaatiolta. Esimies ei voi vain odottaa sairauspoissaolorajojen rikkoutu-mista vaan hänen on ryhdyttävä toimiin, jos muita merkkejä työkyvyn alenemisesta näkyy. Näitä voivat olla työn laadun heikkeneminen, myöhästelyt, suuret ylityö-määrät ja ylipäänsä muu poikkeava käytös. Kun organisaatiossa on avoin keskus-telukulttuuri, henkilöt uskaltavat itsekin nostaa työkyvyn ongelmansa esiin. Haas-tateltavat näkivät myös yhä enenevissä määrin läheisten työkollegoiden merkityksen asioiden esiin nostamisessa. Erään haastateltavan organisaatiossa uutena toiminta-tapana on jatkossa se, että työterveyshuollon työpaikkaselvityksiin lisätään kysely, josta poimitaan ne henkilöt, jotka kutsutaan terveystarkastuksiin. Muutenkin ikä-kausitarkastuksissa on syytä keskittyä tarkemmin työkykyasioihin ja jaksamiseen.

61

Usein varhaisen tuen mallissa esimies ja työntekijä käyvät ensimmäisen puheeksiottokeskustelun, jossa yritetään selvittää onko työkyky alentunut ja miten sitä voitaisiin tukea. Jos näyttää, että ongelmia on olemassa, tilanne olisi ensin sel-vitettävä omassa työyhteisössä. Löytyykö ongelmien syy työyhteisön toimivuuden ongelmista vai onko ehkä kysymys tehtävien vääränlaisesta jakautumisesta? Joskus kyse voi olla myös henkilön osaamisvajeesta, johon voidaan vastata oikealla koulu-tuksella tai perehdytyksellä. Mielenkiintoinen näkemys tuli yhdeltä haastateltavalta, joka pohti sitä, pitäisikö tarvittaessa olla mahdollisuus käydä jo näitä ensimmäisiä keskusteluja jonkun muun kuin oman esimiehensä kanssa. Jos tilanne on tulehtunut tai keskusteluyhteys on heikko, voi henkilö helposti yrittää esittää vahvempaa kuin onkaan ja tällöin menetetään mahdollisuus aikaiseen tukeen.

Varhaisen tuen mallissa on syytä ottaa huomioon myös työhön paluun nä-kökulma. Pitkän sairauspoissaolon jälkeen työhön ei kannata lähteä suoraan, vaan ensin on hyvä kartoittaa yhdessä työterveyshuollon kanssa sen hetkistä työkykyä ja keventää tai muokata työtä, kunnes henkilö on taas täysin työkykyinen. Tärkeää on myös se, että keskusteluyhteys työnantajan ja työntekijän välillä säilyy pitkän sai-rausloman aikana ja mahdollisia työn kevennyksiä pohditaan jo ennen työhön pa-luuta.

Omanlaisensa varhaista tukea on myös ns. heikkojen signaalien tunnista-minen. Eräs työterveyshuollon edustaja pohdiskelikin sitä, mitkä ovat työnantajan mahdollisuudet ja velvollisuudet tukea työntekijöitään, kun riskit ovat jo näkyvissä, mutta suoranaista työkyvyttömyyttä ei ole havaittavissa. Konkreettisena esimerkkinä esiin nousi ylipainon ja diabeteksen yhdistelmä. Löytyisikö yrityksiltä halukkuutta panostaa personal trainer -tyyppiseen valmennukseen, jossa ei pelkästään valistettai-si ylipainon riskeistä vaan konkreettisesti yksilötasolla valmennettaisiin parempiin elintapoihin? 4.2.5 Työn mukauttaminen ja työyhteisön merkitys Kun henkilön työkyvyssä on joko pysyvää tai hetkittäistä heikkenemistä, on etsittävä konkreettisia keinoja, joilla pystytään jatkamaan työssä. Haastateltavat näkivät, että yleensä paras tapa lähteä pohtimaan työn mukauttamismahdollisuuksia, on etsiä rat-kaisuja osatyökykyisen omasta työyhteisöstä. Seuraavaksi on kerrottu haastatteluis-sa esiin nousseista keinoista, mutta ei ole yksityiskohtaisesti käyty läpi kaikkia eri tukimahdollisuuksia. Sen sijaan muun muassa Osatyökykyiset työssä -ohjelman vuonna 2013 julkaistussa Toimintakonsepti osatyökykyisten työllistymiseksi -rapor-tissa on selkeästi ja tiiviisti kerätty yhteen eri tukimahdollisuudet työpaikan keinoista sosiaaliturvaan.

62

Helpoimmat ja usein ilmaiset keinot liittyvät työajan muokkauksiin. Työ-ajan muokkauksissa esteenä ovat lähinnä asenteet, sillä avoimesti tilannetta katsot-taessa voidaan usein pienelläkin vaivalla löytää kaikkia osapuolia tyydyttävä rat-kaisu.

Konkreettisia keinoja ovat mm. yksinkertaisesti lyhyemmän työpäivän tai työviikon tekeminen ja vuorotöiden vähentäminen. Työajan lyhentäminen vaatii toki sekä työntekijän ja työnantajan suostumuksen ja vaikuttaa työntekijän palkkaan, jos mitään tukikeinoja ei ole mahdollista käyttää. Tällaisista vaihtoehdoista esimerkiksi osasairauspäiväraha on osoittautunut hyväksi ja toimivaksi keinoksi, kun työkyvyn alenema on hetkittäinen ja tavoitteena on pyrkiä takaisin täysipäiväiseksi työnteki-jäksi. Myös etätyön lisääminen voi helpottaa osatyökykyisen jaksamista. Seuraa-vaksi muutaman haastateltavan käytännön esimerkki, miten luovalla ajattelulla voi-daan helposti löytää keinoja työnteon jatkamiseksi:

”Hyvä esimerkki työaikajoustoista on, että yhden henkilön kanssa on tehty eri työaikasopimus kesäkaudelle ja talvikaudelle, koska talvella pakkasen myöstä säryt lisääntyvät ja työteho putoaa.” ”Työterveysneuvotteluissa pyritään koko tilanne kartoittamaan mahdollisimman tarkasti. Löytyykö jotain muuta työtä, esimerkiksi meillä on henkilö, jolla on vaikea migreeni, joka laukesi aina pimeällä autoa ajaessa. Etsittiin työmaata lähempänä ja löytyi ratkaisu, jossa ei enää ollut matkustamista niin paljon ja henkilö pystyi jatkamaan työntekoa täyspäiväisesti.”

Työhön liittyvät joustot voivat liittyä paitsi työaikoihin niin myös itse työn sisältöi-hin. Fyysisissä töissä tämä usein tarkoittaa kevyempiin työtehtäviin siirtymistä aina-kin hetkittäisesti. Muita haastateltavien käyttämiä ratkaisuja olivat mm. asiakaskoh-taamisten vähentäminen ja erilaisten apuvälineiden (sähköpöydät jne.) hankkiminen. Haastateltavat näkivät, että näihin laitetut panostukset tulevat nopeasti takaisin vä-henneinä sairauspoissaoloina.

Kaikissa mukauttamisratkaisuissa esimiehen ja työyhteisön valmentaminen ja asiasta avoin tiedottaminen ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin itse osatyökykyi-sen kannustaminen. Esimiehelle tapauksia tulee harvoin, joten ei voida olettaa, että hän osaa työkyvyn tuen prosessin yksityiskohtia. Sen sijaan on tärkeää, että hän ym-märtää, minkälaisia mahdollisuuksia ylipäänsä on käytössä ja että hän tietää prosessin kulun ja kehen ottaa yhteyttä. Työyhteisön työkyvyn ylläpitäminen, sen seuranta ja toiminta ongelmatapauksissa ovat nykyään keskeinen osa esimiestyötä, vaikka varsinaisia osatyökykyisyystapauksia ei päivittäin tulekaan vastaan.

”Alussa oli paljon haasteita, se oli kipeä kulttuurinen muutos, mutta nyt ollaan jo pitkällä. Me ollaan tuettu rahallisesti niitä yksiköitä, jotka ovat tulosvastuussa. Sitten on vielä työkykyvalmentaja mukana ja esimiehet ovat saanee valmennusta.

63

Aktiivinen tuki ja euroilla johtaminen. Hyvin on nyt jalkautunut ja saatu hyvillä esimerkeillä esiin sitä, että näistä voi puhua”.

Muutos ei siis ole helppo ja esimiesten motivointi onkin pitkällinen prosessi. Haas-tatteluiden perusteella työkollegat ovat usein esimiehiä valmiimpia ottamaan osatyö-kyisen vastaan. Työyhteisössä myös usein ymmärretään se, että osatyökyvyttömyys voi sattua kenelle tahansa, myös minulle itselleni. Tällöin on hyvä, että tällaista tilan-netta varten on organisaatiossa olemassa jo valmiit prosessit ja työntekijät voivat odottaa saavansa tukea muilta, kun itselle tulee sen tarve.

Miten esimiesten motivoinnin pitäisi tapahtua? Eräs vastaajista kuvaa hy-vin, miten työkyvyttömyyden aiheuttamien kulujen ymmärtäminen toimii usein te-hokkaimpana motivoijana:

”Esimiesten realiteettiterapia, eli näyttämällä euroja, mitä se sitten maksaa jos joku jää ennenaikaisesti eläkkeelle, mitä muuta me voisimme tehdä sillä rahalla.”

Edellisessä lainauksessa puhuttiin rahallisesta tuesta, jota jaettiin suoraan yksiköihin, kun he ottivat vastaan osatyökyvyttömän. Tällainen kassatyyppinen ratkaisu onkin muutaman muunkin haastateltavan mielestä osoittautunut varsin toimivaksi, koska tällöin esimies ei jää pelkästään tuskailemaan mahdollisia kustannuksia vaan etsii avoimesti vaihtoehtoja.

Joustoissa on huomioitava työyhteisö myös niin, ettei kenellekään tule liial-lista työkuormaa. Ei siis riitä, että työyhteisöä kannustetaan tukemaan osatyökykyi-siä, vaan siihen on myös annettava konkreettisia resursseja. Haastateltavat korosti-vat, että joustoja ja mukautuksia ei voida rakentaa esimerkiksi fyysisissä hoitoalan tehtävissä niin, että nostovastuut kasautuvat vain tietyille henkilöille. Tämä paitsi aiheuttaa kitkaa työyhteisössä, niin myös näiden henkilöiden liiallista kuormittumis-ta. On myös tärkeää tiedottaa ja selventää kaikille, onko kyseessä väliaikainen työ-tehtävien keventäminen, josta tavoitteena on palata aikaisempaan työtehtävään vai pysyvä työaikojen tai työtehtävien muutos. 4.2.6 Työkokeilu, ammatillinen kuntoutus ja muita keinoja Kun omasta työyhteisöstä ei löydetä osatyökykyiselle sopivia tehtäviä, pitää näke-mystä laajentaa ja huomioida muutkin omassa organisaatiossa olevat työt. Esi-merkiksi työyhteisössä, jossa tehdään paljon fyysistä työtä, ei välttämättä löydy kai-kille kevennettyjä tehtäviä. Toisaalta on myös huomioitava se, että joskus tilanne saattaa olla oman työyhteisön kanssa sen verran umpisolmussa, että kaikkien kan-nalta voi olla parempi, että jatketaan työtä puhtaalta pöydältä toisessa työyhteisössä. Ennen kuin ryhdytään pohtimaan muita keinoja, on tärkeää kartoittaa lähtötilanne

64

mahdollisimman tarkasti ja moniammatillisesti. Haastateltavat korostivat, että tämän jälkeen pitää olla avoimuutta ja innovatiivisuutta löytää muita mahdollisuuksia ja lähteä kokeilemaan niitä rohkeasti. Ei pidä myöskään luovuttaa, jos ensimmäinen kokeilu ei tuota tulosta.

Keinoista työkokeilu nousi esiin yhtenä parhaista tavoista jatkaa työtä esi-merkiksi pitkän sairausloman jälkeen, kun työkyky ei ole vielä entisensä. Työkokeilu kestää tavallisimmin kolme kuukautta, mutta 1-6 kuukauden työkokeilu on mah-dollinen. Päivittäinen työaika voi vaihdella 4-8 tunnin välillä. On tärkeää, että työ-kokeilu suunnitellaan osatyökykyisen tarpeiden mukaan. Viikoittainen työaika voi aluksi olla hyvinkin vähäinen, sillä sitä voidaan pidentää asteittain työkokeilun aikana. Koska työnantaja saa työeläkevakuutusyhtiöltä korvauksen osatyökykyisen palkasta, hänet voidaan ottaa työyhteisöön lisätyöntekijäksi, jolta ei tarvitse odottaa samaa panosta kuin muilta työntekijöiltä. Voidaan ajatella, että hänen pienikin pa-noksensa auttaa yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa.

Ammatillinen kuntoutus koettiin monien vastaajien mielestä hyväksi tavak-si lähteä rakentamaan uutta työuraa organisaation sisällä, kun työkyky ei enää riitä oman ammatin hoitamiseen. Tämä työeläkevakuutusyhtiöstä saatava etuus vaatii työkyvyttömyyden uhan, joten kaikkien kohdalla se ei tule kysymykseen.

Kuntoutuksen mahdollisuuksia ei kaikkien haastateltavien mielestä käytet-ty riittävän hyvin hyödyksi. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita kritiikki siitä, että Kela ohjaa kuntoutuksia liikaa vanhoihin malleihin, esimerkiksi Aslakiin ja TYK:iin, vaikka vastaajan mielestä nykyään pitäisi jo irrottautua pitkistä kuntoutusjaksoista. Muutenkin nähtiin, että kuntoutus jää liian irralliseksi itse työstä, joten sen vaikutus ei kanna sen jälkeen kun palataan töihin. Kriittinen suhtautuminen kuntoutukseen voi johtua osaltaan myös siitä, että sen mahdollisuuksia ei tarpeeksi tunneta, kuten jo työkykykoordinaattoreita koskeneessa luvussa huomattiin.

Vaikka esimerkiksi juuri Aslakiin pääosin suhtauduttiin kriittisesti, koettiin siitä olevan hyötyäkin etenkin jos sen siellä virinneen idean saisi jatkumaan myös kurssin jälkeen:

”Aslakista on yleensä hyötyä, se innostaa kyllä ainakin alkuun, mutta kyllä joka kurssilta jää yksi, joka pitää jatkossa huolta itsestään. Olisi hyvä jos olisi joku tsemppari myös omasta yksiköstä, että siellä työyhteisössä tsempattaisiin yhdes-sä, että uskaltaisi sitten tuoda epäkohtia itsekin esiin.”

Kuten aikaisemmin mainittiin, 90 päivän sairausloman jälkeen työnantajan pitää teh-dä selvitys työntekijän jäljellä olevasta työkyvystä ja jatkosuunnitelmasta. Eräs haas-tateltavista korosti tätä nivelvaihetta, joka hänen mielestään ei toimi parhaalla ta-

65

valla. Suunnitelmat pitää tehdä realistisesti ja huomioida myös työnantajan mahdol-lisuudet. Haastateltava muistutti, että tällöin ei saa luvata liikoja ja jäädä odottamaan, että 300 päivää kuluu, vaan on lähdettävä heti toteuttamaan suunnitelmaa.

Kun on löydetty sopiva keino jatkaa työssä, on myös erityisen tärkeää, että jatkoa seurataan. Konkreettiset yhteistyöpalaverit, joihin osallistuvat osatyökykyisen lisäksi ainakin työkykykoordinaattori ja esimies voidaan pitää aluksi jopa parin viikon välein. Tarpeen vaatiessa myös työterveyshuollon asiantuntemusta kannattaa hyödyntää seurantapalavereissa.

Haastattelujen perusteella asennemuutosta on jo tapahtunut, mutta edelleen suurin kysymys ja este ovat siinä, kuka lopulta maksaa tukitoimet. Ongelma oli yllättävänkin samanlainen sekä julkisella että yksityisellä puolella. Hallinnonalojen yli siirtyminen tai konsernin sisällä toiseen yritykseen vaihtaminen on vaikeaa, koska vastaanottava organisaatio pelkää käytännön kuluja, joita voi tulla uuden työntekijän perehdyttämisestä tai oletetuista normaalia isommista sairauspoissaoloista. Pahim-pana uhkana nähdään kuitenkin ennenaikainen eläköityminen ja sen aiheuttamat kus-tannukset. Toisaalta on hyvä, että eläkevastuut on viety mahdollisimman lähelle käy-tännön toimintaa, jotta työyhteisöissä ymmärretään työkyvyttömyyden kustannukset ja pyritään niitä estämään. Toisaalta se taas vaikeuttaa henkilöiden jouhevaa siirty-mistä ja kokeiluja uusissa tehtävissä.

Osalla haastateltavien työnantajista oli oma rahastonsa tai budjettinsa, josta pystyttiin kuittaamaan suoraan yksiköille tukitoimista koituneita kuluja. Konkreet-tisia olivat esimerkiksi erillinen ergonomiarahasto, josta voitiin hakea rahaa apuvä-lineisiin, jos työterveyshuollossa nousi esiin tällainen tarve tai koulutusrahasto, josta pystyttiin tukemaan henkilön kouluttautumista uuteen tehtävään, jos siihen muuten ei saatu rahaa.

Haastateltavat näkivät, että työtehtävien muokkaamisen ja uudelleen-sijoittamisen haasteena on nykyään avustavien tehtävien väheneminen etenkin toi-mistotyössä. Fyysiseen työhön painottuneessa organisaatiossa ei yksinkertaisesti ole riittävästi kevyempiä työtehtäviä.

Yhtenä esteenä työllistymiselle julkisen puolen vastaajat näkivät jäykät ra-kenteet, jotka eivät taivu riittävästi luovaan ajatteluun. Kelpoisuusvaatimukset estä-vät työllistymisen, ja olisikin hyvä pohtia, voisiko jollain ”välityötehtävillä” mah-dollistaa paremmin osatyökykyisten työllistymistä, vaikka vaadittavaa pätevyyttä ei olisikaan.

Aina ongelmat eivät johdu työstä tai suoranaisesta sairaudesta, vaan ky-seessä on laajempi elämänhallintaan liittyvä ongelma. Tällöin työnantajan mahdol-lisuudet ovat rajatummat, mutta eräskin haastateltava asiaa pohtiessaan mietti, voi-siko työnantajalla yhdessä työterveyshuollon kanssa olla valmiina jonkinlaista pa-kettia tai toimintamallia, jonka mukaan käytäisiin läpi tällaista haastavaa tilannetta.

66

Yhtenä erillisenä väliinputoajaryhmänä nostettiin ikääntyvät maahan-muuttajat. Heillä ei ole välttämättä ole kielitaitoa kouluttautua, joten esimerkiksi am-matillinen uudelleenkoulutus ei heidän osallaan toimi. Haastateltava näki, että tämä-kin ongelma kasvaa lähivuosina, kun maahanmuuttajat ikääntyvät ja heidän työky-kynsä alkaa heikkenemään.

Edellisissä luvuissa kuvattua osatyökykyisen tukemisen keinoja, mah-dollistajia ja esteitä kuvaavat käytännössä hyvin kaksi seuraavaa lainausta. Näissä ison organisaation työkykykoordinaattori avaa onnistuneen ja epäonnistuneen ta-pauksen taustoja seuraavasti:

”Työntekijä oli lähtenyt ovet paukkuen työyhteisöstään ja hän oli neljä vuotta pois töistä, sairauslomilla ja kuntoutustuella. Ja tapasin hänet 2012 ensimmäisen kerran, oli vaikea tilanne, paljon kaikkea negatiivista ja katkeruutta takana ja pelot ja ennakkoluulot työkykyneuvotteluja kohtaan. Sitten saatiin kuitenkin järjesty-mään neuvottelu seuraavana vuonna, hän oli tosi peloissaan, mutta se meni niin hienosti, että alkoi kääntyä, vaikka hän ei ollut silloin ensimmäisellä kerralla yh-tään tulossa töihin. Sitten se ajatus lähti toiseen suuntaa, hän oli hirveän epä-varma omasta osaamisestaan, miten työyhteisö ottaa hänet vastaan, alkaako samat, hänen mielestään kiusaamiset jne. Sitten pidettiin muutamia neuvotteluja ja sitten hän olikin valmis työkokeiluun. Päädyttiin yhdessä siihen, että mentiin yhdessä työterveyshuoltoon ja siinä oli kaksi esimiestä ja se työyhteisö. Käytiin läpi paljon asioita, heidän näkökulmastaan ja palaavan työntekijän näkökulmasta ja se meni tosi hienosti. Työkokeilu on ohi ja hän on jäänyt sinne töihin.” ”Henkilöllä oli pitkälle räätälöity tehtävänkuva. Ja koko sen ajan hän oli sovellutus-sa työssä, työkokeilu ja sovellettu työ, niin koko sen ajan esimieskaarti ja työ-kaverit olivat sitä mieltä, että tosi hyvä, että joku tekee näitä tehtäviä. Mut sitten kun nää meidän resurssit ovat tiukentuneet, niin sitten hänet olisi pitänyt siirtää niin, että hän siirtyy lopullisesti tekemään niitä tehtäviä, niin sitten tuli se, että ei haluttu antaa vakanssia siihen, vaan haluttiin, että siellä on ihan siellä perus-tehtävässä joku siellä rivitehtävässä … ja sitten tämä työntekijä ei itsekään halunnut olla, kun sieltä työyhteisöstä tuli sellaista, tai ei oikeastaan tullut, mut hän pelkäsi, että tulee. Että hän koki, että se ei ole suotuisa ratkaisu koko yhteisön kannalta. No hänelle sitten kyllä löydettiin toinen tehtävä, että päätyi sitten ihan hyvin.”

Tässä selvityksessä ei haastateltu kuin muutamaa osatyökykyistä, mutta jo näiden haastattelujen perusteella nähdään, että tilanne ei ole läheskään aina niin ruusuinen, kun mahdollisesti muuten tämän selvityksen aineiston perusteella voisi päätellä. Toinen haastateltavista koki, että ei ollut saanut työnantajaltaan tukea juuri lainkaan:

”Olisin odottanut työnantajalta jonkinlaista vastaantuloa, että mullakin on pitkä ammattikokemus ja olen saanut paljon positiivista palautetta. Työtaidot ja am-mattitietämys ovat kuitenkin hyvät. Ja itse näen että sitä pystyttäisiin hyödyntä-mään. Tässä oli vielä sellainenkin mutka matkassa, että kun tämä työkykyneu-vottelu oli, niin työnantajalla oli tiedossa, avataan uusi talo, jossa on sellaisia

67

tehtäviä, joita voisin tehdä. Mä kuulin tästä vasta, kun palasin töihin, että työn-antaja ei kertonut, että tällainen paikka on, että siihenkin voi hakea. Olisin tietysti hakenut ja olin siellä tuuraamassakin sitten kun se oli avattu ja sain hyvää palau-tetta, mutta en ikinä saanut selitystä, miksei siitä kerrottu minulle.”

Tämä on tietysti yksittäistapaus, mutta avaa hyvin sitä, miten tärkeää työnantajan suhtautuminen on paitsi juhlapuheissa myös käytännön toimissa. 4.2.7 Moniammatillinen yhteistyö ja tiedonkulku Jotta osatyökykyisten työssä jatkamiselle olisi parhaat edellytykset, vaaditaan moni-ammatillista yhteistyötä. Onnistuneeseen prosessiin liittyy useita eri kumppaneita, joista ehkä tärkeimmäksi työkykykoordinaattorit nostivat työterveyshuollon. Työter-veyshuolto on tärkeä kumppani jo sairauspoissaoloja seurattaessa, mutta erityisesti sen merkitys kasvaa, kun selvitetään työkyvyn alenemaa, sen syitä ja ratkaisuvaihto-ehtoja.

Työterveyshuollon osaamisen koettiin lisääntyneen viime vuosina merkit-tävästi, mutta edelleen osa haastateltavista näki, että etenkin työterveyslääkäreillä oli osaamisvajetta. Tämä korostui, jos kyseessä oli keikkalääkäreitä tai vaihtuvuus työ-terveyshuollossa oli suurta. Erityisesti toivottiin, että työterveyslääkäreiden tietoi-suus eri kuntoutus- ja tukimahdollisuuksista olisi parempaa. Haasteita nähtiin myös siinä, että b-lausuntoja ei aina osata kirjoittaa Kelan tai työeläkevakuutusyhtiöiden vaatimalla tavalla. Tämä johtaa helposti prosessin pitkittymiseen uusia selvityksiä lähetettäessä ja pahimmillaan henkilölle kuuluvien etuuksien epäämiseen. Tämä johtaa myös epätasa-arvoon, kun yksilön oikeusturva on kiinni siitä, kuka hänen lau-suntojaan kirjoittaa.

Edelleen työterveyshuollolta myös kaivattiin aktiivisempaa roolia työn-antajia kohtaan. Työterveyshuollon vaikuttavuutta pitäisi saada nostettua, mutta mi-ten mitata sitä? Osa vastaajista oli edelleen sitä mieltä, että työterveyshuollot keskit-tyvät liikaa sairaudenhoitoon ja ennaltaehkäisevään toimintaan jää liian vähän aikaa. Toisaalta, onnistunut työterveysyhteistyö vaatii myös työterveyshuollon asiakkaalta eli yrityksen tai julkisen sektorin organisaation henkilöiltä aikaa ja osaamista, jotta osataan vaatia ja pyytää oikeita toimenpiteitä. Tässä selvityksessä haastattelut työ-kykykoordinaattorit olivat itse työssään niin aktiivisesti rakentaneet yhteistyöver-kostoja, että työterveyshuollon rooli ymmärrettiin pääosin erittäin hyvin. Heillä oli myös riittävä osaaminen vaatia oikeanlaisia tukitoimia.

Suurin osa vastaajien organisaatioista oli hankkinut työterveyshuollon ul-kopuoliselta palveluntarjoajalta. Vaikka näidenkin palveluihin oltiin keskimäärin varsin tyytyväisiä, vielä enemmän kiitosta antoivat niiden organisaatioiden edustajat, joilla työterveyshuolto oli omassa organisaatiossaan. Tällöin varsinkin hankalammat

68

tapaukset koettiin helpommiksi, koska työterveyshuollon tietämys työympäristöstä ja sen muutoksista olivat hyvällä tasolla. Koettiin myös, että oman työterveyshuollon kanssa päästiin helposti epävirallisempaan keskusteluun, kun oltiin fyysisestikin lä-hellä, mahdollisesti samoissa tiloissakin.

Työterveyshuoltoon liittyi myös mielenkiintoinen näkemys siitä, miten Kelan työterveyshuollon korvausluokat kahlitsevat työterveyshuollon ja muidenkin palveluntuottajien kanssa tehtävää yhteistyötä ja toimintaa:

”Huomio keskittyy turhaan laskujen setvimiseen ja onko se nyt sitten tätä vai tätä. Se kahlitsee työterveyshuollon laskutusta ja raportointia, se jäykistää hirvesti. Ajattelu pitäisi jollain tapaa saada väljemmäksi … Et mieluummin tekisin sellaisen sopimuksen, että ostetaan työterveyshuoltoa tietyllä summalla ja yhteiset tavoitteet on nämä, me teemme nämä temput ja te teettä nämä temput, että se on sitten yhteinen yritys eikä sillä ole väliä missä luokassa se on.”

Kela on mm. osasairauspäivärahan maksajana yksi keskeinen työkykykoordinaatto-reiden kumppani. Vastaukset ja näkemykset Kelan toiminnasta vaihtelivat ja ne joilla oli oma yhteyshenkilö tai muuten hyvät kontaktit Kelaan, pystyivät paremmin saa-maan tietoa ja toimimaan osatyökykyisen parhaaksi. Osa vastaajista sen sijaan koki Kelan etäisenä ja hahmottomana organisaationa, josta oli vaikea saada apua. Välillä myös ongelmana koettiin se, että samaan kysymykseen sai eri vastauksen riippuen siitä, keneltä sitä kysyi.

Myös työeläkevakuutusyhtiöt ovat tiiviisti mukana työkyvyn tukemisen prosessissa mm. työntekijöiden uudelleen kouluttajina. Haastateltavien työkyky-koordinaattoreiden mielestä työeläkeyhtiöissä on 2000-luvulla kehitytty paljon ja päästy henkilökohtaiseen palveluun. Myös haastateltu työeläkeyhtiön edustaja näki tilanteen kehittyneen ja juuri työkykykoordinaattoreiden myötä yhteistyö oli tiivisty-nyt. Tämä onkin hyvä, onhan molemmilla yhteinen intressi saada ihmiset pysymään mahdollisimman pitkään työelämässä. Sen sijaan tapaturmavakuutusyhtiöt olivat jääneet etäisimmiksi ja osa työkykykoordinaattoreista koki, että yhteistyössä on ke-hitettävää, etteivät ihmiset jää sairauden tai vamman hoidon jälkeen puolikuntoisena välitilaan, jossa eivät kykene täysin työhönsä mutteivat myöskään ole työkyvyt-tömiä.

Haastatelluista jäi käsitys, että ainakin välillä työkykykoordinaattorit tunsi-vat olevansa varsin yksin tässä moniammattilisessa viidakossa. Tämä indikoikin sitä, että erilaisten virallisten ja epävirallisten verkostojen rakentaminen olisi nyt tärkeää. Toisaalta työkykykoordinaattorit ja työkyvyn tuen asioita hoitavat henkilöt kaipaavat vertaistukea ja muiden samoissa tehtävissä toimivien näkemyksiä. Työkykykoordi-naattorin tehtävä on monissa organisaatioissa kokonaan uusi, eikä valmiita malleja

69

vielä ole käytettävissä. Usein myös organisaatio on aluksi epäilevä ja jopa vasta-hakoinen näille asioille, joten vahvistusta ja tukea muilta samassa tilanteessa olevilta selvästikin tarvitaan.

Toisaalta kun henkilö ohjataan esimerkiksi ammattiliseen kuntoutukseen, siihen liittyy paljon muita ulkopuolisia toimijoita ja erilaisia sosiaaliturvaan, uudel-leenkouluttautumiseen ja kuntoutukseen liittyviä lakeja ja toimintatapoja, joista olisi hyvä saada lisää tietoa suoraan alan asiantuntijoilta. Useampi vastaaja näkikin, että jonkinlaisille säännöllisesti kokoontuville foorumeille on kysyntää. Näissä voisi olla edustajia esimerkiksi TE-toimistoista, vakuutusyhtiöistä, Kelasta ja oppilaitoksista. Näiden kanssa käytäisiin läpi osatyökykyisten tilanteisiin liittyviä ajankohtaisia asioita ja kysymyksiä. Samalla myös konkreettisesti tapaisi eri toimijoita, joten jat-kossa tietäisi paremmin, kehen ottaa yhteyttä eri tilanteissa.

Myös jonkinlaiselle virtuaaliselle työkalulle tuntui olevan kysyntää. Eräs haastateltavista konkretisoi työkalun toiveita ja tarpeita:

”Varmaan niin kuin sen tyylistä, mitä STM:llä onkin, virtuaalista työkalua, johon on koottu työkykykoordinaattorin info laajemminkin, joka helpottaa sen polun muok-kaamisessa, miten työntekijä pääsee eteenpäin. Että asiat eivät jäisi roikkumaan, nyt loppui palkka jne., nyt pitäisi tehdä joku hakemus ja pitkä käsittely. Tähänkin joku työkalu, että tietyt asiat tehtäisiin oikeassa kohdassa, tämä viidakko ei kuiten-kaan ole helppo ymmärtää.”

Monet haastateltavista näkivät, että yksi keskeinen osatyökykyisten tukemista ja työllistymistä hidastava asia on vahva tietosuoja. Koettiin, että tieto ei kulje riittävän nopeasti ja vaatii itse osatyökykyiseltä paljon aktiivisuutta, että hänellä on mukanaan omat tietonsa. Asia on osaltaan ristiriitainen. Haastateltavat näkivät itsensä auttajina, joiden tavoitteena on työntekijöiden tukeminen. Toisaalta he ovat usein myös työn-antajan edustajia, joten tietosuojaa ei ole syytä murtaa kevyin perustein.

Osa ongelmista ei kuitenkaan liity vain tietosuojaan, vaan heikkoon proses-siin työpaikan ja työterveyshuollon välillä. Eräs vastaaja kritisoi sitä, ettei saa tietoja siitä, mitä työterveyshuollossa on tehty esim. työkykyarvioinnissa; ilmoitetaan että henkilö on työkykyinen, mutta ei kuitenkaan kerrota, onko hän esimerkiksi saanut psykologin konsultaatiota. Samoin myös jo aikaisemmin mainitut rajalliset rapor-tointivälineet hidastavat tiedonkulkua ja prosessin etenemistä. 4.2.8 Pienyritysten näkökulma Edellisissä luvuissa mainitut työkyvyn tuen mallit ja osatyökykyisten tukemisen liit-tyvät toimenpiteet ovat olleet lähinnä suurempien organisaatioiden toteuttamia, mut-ta käytännössä ne toimivat myös pienissä ja keskisuurissa organisaatioissa. Toki

70

mahdollisuudet työnkuvan muokkaukseen tai uudelleensijoittamiseen ovat pie-nemmissä yrityksissä huomattavasti rajallisemmat, mutta näistäkin on hyviä koke-muksia. Sen sijaan tällä hetkellä järjestelmä ei tarjoa sen enempää porkkanaa kuin keppiäkään, jotka erityisesti kannustaisivat pienyrityksiä tukemaan osatyökykyistä. Pienyrityksillä ennenaikaiset eläköitymiset eivät vaikuta maksuluokkaan, joten sieltä ei tule lisäkustannuksia.

Toisaalta, tietty osaaminen pienyrityksessä voi olla yhden henkilön varassa, joten tämän henkilön työkyvyttömyys voi olla koko yrityksen toiminnan kannalta ainakin hetkellisesti erittäin kriittistä. Siksi olisikin hyvä, että pienyrityksissä olisi jonkinlainen näkemys, mitä voidaan tehdä kun työkyky alkaa heikkenemään.

Pienyritysten työterveyshuollon merkitystä pitäisi korostaa ja sitä kautta saada työkykyosaamista myös muihin kuin suuriin organisaatioihin. Tätä kautta myös työeläkeyhtiöiden ja kuntoutuksen tuomat mahdollisuudet tulisivat paremmin pienempien organisaatioiden tietoisuuteen. Haastatteluiden perusteella näyttää siltä, että työterveyshuolloissa on tähän asiaan osin herätty ja pyritään siellä rakentamaan myös pientyöyrityksille sopivia malleja. Tällöin mm. työkykyvalmentajat tai työky-kykoordinaattorit olisivat yritysten käytettävissä. Tällöin voitaisiin useammista pien-työnantajista rakentaa booleja, jotka voisivat mahdollisuuksien mukaan työllistää osatyökykyisiä toisista yrityksistä.

Sen sijaan pienyritysten kanssa käydyissä haastatteluissa käytiin läpi hyviä kokemuksia, joilla tukea osatyökykyisten työttömien työllistymistä yritykseen. Tästä onkin kerrottu tarkemmin luvussa 4.3.3.

4.3 Osatyökykyisen työllistymisen tukeminen Kuten luvun 4 alussa kuvattiin, tämän selvityksen haastateltavista suurin osa käsitteli lähinnä työssä jatkamisen näkökulmaa. Monellakaan isomman organisaation edus-tajalla ei ollut juurikaan näkemystä siitä, miten työttömiä osatyökykyisiä pitäisi tu-kea. Eivätkä he myöskään nähneet mahdollisena, että heidän organisaationsa pystyisi ottamaan osatyökyvyttömiä työttömiä töihin. Tämä johtui osaltaan siitä, että isoissa organisaatioissa oli omia työsuhteessa olevia osatyökykyisiä niin paljon, että jo heil-le sopivan tehtävän löytämisessä oli riittävästi haasteita.

Suurin ongelma etenkin yksityisellä puolella on kuitenkin se, että osatyö-kykyisen rekrytoinnissa nähtiin taloudellisia riskejä. Erityisesti tämä johtui siitä, että osatyökykyisten pelättiin jäävän herkemmin työkyvyttömyyseläkkeelle, joka taas nostaisi suurten organisaatioiden eläkemaksuja. Tätäkin riskiä pienentää se, että suurilla yrityksillä on mahdollisuus palkata työ-ja elinkeinohallinnon työnhakija-

71

rekisterissä olevia osatyökykyisiä ensimmäiseksi neljäksi vuodeksi erillisellä va-kuutuksella, jonka maksu määräytyy perusluokan mukaan. Tosin tämä ei noussut esiin haastatteluissa, koska todennäköisesti siitä ei joko tiedetty tai se koettiin käytännössä liian hankalaksi. Joka tapauksessa edellä mainituista syistä johtuen tässä luvussa yritysten näkökulma tuleekin lähinnä pienyrityksiltä, koska heille ei näitä ennenaikaisesta eläköitymisestä johtuvia maksuja tule.

Haastatteluiden keskiössä ovat TE-toimistojen, työvoimanpalvelukeskus-ten ja erilaisten järjestöjen ja hankkeiden edustajat. Kaikkiaan voidaan sanoa, että suoranaisesti osatyökykyisten työttömien asiaa käsiteltiin 20 haastateltavan kanssa. On kuitenkin edelleen syytä korostaa, että kyse on yksittäisten työntekijöiden vas-tauksista. Näin on saatu onnistuneesti konkreettisesti osatyökykyisten kanssa työtä tekevien henkilöiden näkemyksiä järjestelmän toimivuudesta ja sen puutteista. Toisaalta näitä vastauksia ei voida yleistää koko maata tai järjestelmää koskeviksi. Kuitenkin jo tällä otannalla nähdään, että työttömien mahdollisuudet saada erilaisia tukitoimia vaihtelevat paljon sen mukaan, missä päin hän asuu tai minkälaisiin hank-keisiin hän pääsee mukaan. 4.3.1 Työttömien terveydenhuolto ja muut tukemisen verkostot Haastateltavat näkevät, että vaikka työttömän osatyökyisen tilanne on lähtökohtai-sesti sama kuin jo työelämässä olevan osatyökyvyttömän, niin käytännössä se on usein paljon huonompi. Hänellä on perussairautensa tai -vamman lisäksi usein monia muitakin isojakin ongelmia, eikä hänellä ole samaa työnantajan tukea, jota työssä oleva osatyökykyinen voi saada. Aina taustalla ei edes ole suoranaista työkykyä alentavaa terveydellistä ongelmaa, vaan kyse voi olla monimuotoisista elämänhallin-nan ongelmista.

Keskeistä onkin ymmärtää, että työttömät osatyökykyiset tarvitsevat vielä enemmän tukea kuin työssä olevat henkilöt tai terveet työnhakijat. Haastateltavista osa edusti erillisiä hankkeita tai järjestöjä, joiden tehtävänä oli auttaa vajaakuntoisia työttömiä pääsemään takaisin työelämään. Haastatteluiden perusteella nähdään sel-keästi, miten näiden hankkeiden avulla pystyttiin rakentamaan tuloksekasta toi-mintaa. Suurin syy menestykseen oli haastateltavien mielestä se, että heillä oli aikaa perehtyä kunkin osatyökykyisen tilanteeseen.

Osatyökykyisen työttömän tilanne on usein varsin kompleksinen ja ennen kuin voidaan ryhtyä pohtimaan eri ratkaisuvaihtoehtoja, pitää selvittää hänen taus-tansa ja ongelmiensa syyt perusteellisesti. Tässä tärkeintä on kahdenkeskinen vuoro-vaikutus, jota kautta osatyökykyisen luottamusta järjestelmään ja uskoa tulevai-suuteen saadaan nostettua. Vaatiikin yleensä useampia tapaamisia ennen kuin ongel-mien syihin päästään pureutumaan.

72

Kun puhutaan työkyvyn alenemasta, terveydenhoidon rooli nousee erittäin tärkeäksi. Jotta työkykyä voidaan arvioida, mukana pitää olla terveydenhuollon edustajia. Siksi myös työttömien terveystarkastukset ovat tärkeä lisä, kun osatyöky-kyisen työllistymisen keinoja ratkotaan. Haastatteluiden perusteella työttömien ter-veystarkastukset eivät kuitenkaan toimi toivotulla tavalla. Niille ei ole yhteistä toimintamallia ja niitä toteutetaan eri alueilla vaihtelevasti ja pääsy tarkastukseen on sattumanvaraista. Aikoja ei yksinkertaisesti ole riittävästi tai niihin ei haluta tai osata ohjata työttömiä. Myös lääkäreiden tietämys asiasta on vaihtelevaa ja osin varsin heikkoa. Eräs haastateltava kuvaa tilannetta seuraavasti:

”Tähän (työttömien terveystarkastus) pitäisi panostaa kyllä. Täällä tuntuu, että se on vähän irrallaan kuitenkin siitä terveysaseman palvelusta … en tiedä onko sitten lainsäädännön tuntemuksessa vika vai missä, mutta lääkärikunta ei taas tätä oikein, vaikka se on lakisääteistä, niin ei oikein tunneta ja tulee palauteta ja vähän ihmetelläänkin, että mikä tämä kuvio on.”

Lääkäreiden osaaminen työkykyasioissa ei siis haastattelujen perusteella ole tällä hetkellä riittävää. Työkykyarvioiden laatiminen on haastavaa ja näyttää siltä, että lääkäreillä ei ole riittävästi aikaa eikä osaamista niiden tekemiseen. Suhtautuminen työkykyarvioihin vaihtelee lääkäreittäin, eivätkä kaikki koe niiden kuuluvan omiin tehtäviinsä. Työvoiman palvelukeskuksen asiantuntija kiteyttää monen muunkin haastateltavan näkemyksen seuraavasti:

”Ei valitettavasti ole vakiolääkäreitä ja se on asiakkaalle siinä mielessä epä-oikeudenmukaista, että tässä pelataan paljon lausunnoilla ja se lausuntojen sisäl-tö vaikuttaa siihen etuuteen aina. Me ollaan tehty sellaista työtä jonkin verran, että ollaan koulutettu lääkäreitä. Sitten oli onneksi se lakimuutos meidän puolella, kun se työkyvynarviointi tuli tuonne terveydenhuollon tehtäväksi. Mut sanotaan, että on se kulttuurinmuutoksen vaihe menossa, että osa lääkäreistä ei miellä, että se liittyy heidän työhönsä ja koetaan aika työläänä olla lausuntoautomaatteja. Mutta sitä on koetettu sillä vähentää, että ollaan niitä yhteisiä keskusteluja käyty, että me jo monta kertaa täältä jo vähän etukäteen itsekin arvioidaan ja puhutaan Kelankin kanssa, et näyttääkö siltä, että tämä menisi läpi, ettei lähdettäisi hake-maan mitä tahansa. Osa lääkäreistä kokee sen hirveen helpoksikin tehdä lausun-toja meidän asiakkaille, kun siellä on niin paljon sitä taustatietoa. Ja sit se, että sellaista keskustelua on käyty, että se b-lausunto voi olla moniammatillinen ja sii-nä voi olla muidenkin lausuntoja, vaikka totta kai se lääkäri sen allekirjoittaa ja vastaan siitä lääketieteellisestä puolesta, mutta hän voi siihen muutakin liittää. Siinä on menty aika paljon eteenpäinkin.”

Edellä olevasta lainauksesta ilmenee hyvin monta muutakin työkykyarviointeihin vaikuttavaa seikkaa. Kysymys ei olekaan pelkästään lääkäreiden osaamisen puutteis-ta vaan myös organisoinnista ja koko prosessin kulusta. Osa haastateltavista arvioi-

73

kin, että perusterveydenhuollossa pitäisikin olla nimenomaan työkyky- ja kuntoutus-asioihin perehtyneitä lääkäreitä, jotta lausuntojen taso olisi tasaisempaa, eikä asiak-kaan oikeusturva olisi kiinni siitä, kenen lääkärin vastaanotolle hän päätyy.

Toisaalta pitää myös huomioida, kuten eräs haastateltava toteaa, että ”nämä eivät ole vain 15 minuutin asiakkaita, joiden kanssa tehdään pikaisesti lausunto”. Lääkäreille on siis myös annettava aikaa ja mahdollisuus tehdä työkykyarviot ja sii-hen liittyvät lausunnot kunnolla. Tähän voi osaltaan auttaa se, että esimerkiksi juuri työvoiman palvelukeskuksen asiantuntija käy jo lääkärin kanssa etukäteen läpi hen-kilön tilannetta. Osa haastateltavista oli myös konkreettisesti asiakkaiden niin halu-tessa mukana lääkärillä, koska henkilö ei itse aina osaa kuvata ongelmiaan lyhyessä tapaamisessa. Erään haastateltavan alueella oli kuntakokeilun myötä onnistuttu si-touttamaan sekä sosiaalitoimen että terveydenhoidon johto mukaan työttömien ter-veystarkastuksiin. Myös terveyskeskuslääkäreitä oli koulutettu ja heille annettiin ai-kaa tutustua kunnolla osatyökykyisen tilanteeseen ja tulokset olivatkin olleet kokei-lun ajan myönteisiä.

Tärkeää on myös ymmärtää, että työttömätkin tarvitsevat sairauslomaa. Näin ei kuitenkaan haastateltavien mielestä läheskään aina tapahdu, vaan he jatkavat sairaanakin työttömänä työnhakijana. Näin ei päästä kiinni työkyvyn alenemaan ja mahdollisiin tukitoimiin, koska henkilö ei näyttäydy järjestelmässä sairaana tai osatyökykyisenä.

Toisaalta, pitkissä sairauslomissa on ongelmansa, koska myös tällöin hen-kilö jää helposti tukitoimien ulkopuolelle. Vaarana on, että jos lääkäri ilman muita ohjeita kirjoittaa pitkän, kuukausien tai jopa vuoden sairausloman, henkilö jää hel-posti kotiin passivoitumaan ja hänen työhön paluun mahdollisuutensa vähenevät. Terveydenhuollolta vaaditaankin asiantuntemusta ohjata pitkällä sairauslomalla olevat henkilöt kuntoutukseen tai muiden tukitoimien pariin.

Ratkaisuja etsiessä keskeisenä onnistumisten edellytyksenä on ollut moni-ammatillisuus. Työttömän osatyökykyisen kanssa työskentelee usein muun muassa työvoimahallinnon virkailijoita, terveydenhuollon edustajia, sosiaalitoimi ja Kela. Haastateltavien mielestä vieläkin ihmisten asioita katsotaan liikaa vain oman orga-nisaation ja osaamisen näkökulmasta ja kokonaisuus unohtuu. Onnistunutta yhteistyötä kuvaa eräs työvoiman palvelukeskuksessa työskentelevä terveydenhoi-taja seuraavasti:

”.. ja sit tässä kerroksessa käytetään paljon sitä harkinnanvaraakin, et se kanssa tukee sitä, että jos pääsee ammatillisen kuntoutuksen kurssille, et se on sitten neuvoteltavissa, että sä ihan oikeesti saat uikkarit ja lenkkarit ja bussilipun. Et se hoituu, kun meillä on yhteinen suunnitelma, et verrattuna jos eri tahot hoitaisivat sitä omaansa, ei se pelitä niin. Tässä on hirveän hyvä, se et ollaan tässä samassa kerroksessa, vaikka meillä on eri työnantajat. Kela on tässä myös mukana. Et

74

mitä taustatyötä tehdään, et se on hyvä, et tehdään sitä työtä yhdessä ja kuunnel-laan sitä ihmistä.”

Toisaalta yhteistyössä on myös haasteita, joista esimerkkinä haastateltavat mainit-sivat käytännön ongelmat työvoiman palvelukeskuksissa, koska siellä työskentelee usean eri hallintokunnan alla olevia työntekijöitä. Joka tapauksessa jollakin taholla pitää aina olla kokonaisvastuu osatyökykyisen asioiden viemisestä eteenpäin ja näi-den vastuiden pitää olla kaikkien tiedossa. 4.3.2 Työkokeilu, ammatillinen kuntoutus ja muita keinoja Haastattelujen perusteella näyttää siltä, että keinovalikoiman puute ei ole työttömien osatyökykyisten työllistämisen suurin ongelma, vaan se, ettei ole aikaa ja resursseja perehtyä yksittäisen osatyökykyisen tilanteeseen. Osa haastateltavista pelkäsikin, että työttömille annetaan valmiita ratkaisuja ilman että perehdytään kunnolla heidän tilanteeseen ja terveydentilaansa, jotta heidät saadaan pois työttömyystilastoista. Seuraavaksi on kuvattu muutamia keinoja, joiden avulla työttömät ovat päässeet mu-kaan työelämään.

Kuntouttava työtoiminta on ensimmäisiä askelia työelämään, jos toiminta-kyky on matala tai työelämään palataan pitkästä aikaa. Haastateltavat näkivät sen toimivan varsin hyvin siinä mielessä, että nähdään onko henkilöllä mahdollisuuksia ylipäänsä pärjätä työelämässä. Toisaalta korvaus on kuntouttavassa työtoiminnassa niin pieni, että se ei motivoi, joten työkykyisten pitäisi päästä sieltä nopeasti eteen-päin. Toisena ongelmana nähtiin se, että vaikka kuntouttavan työtoiminnan tar-koituksena on työelämään valmistaminen, sinne ajautuu ihmisiä, joilla ei sillä het-kellä ole valmiuksia päästä työelämään. Nämä saattavat jäädä työtoimintaan pitkäk-sikin ajaksi, vaikka heille olisi parempiakin ja heidän tarpeisiin sopivampia matalan kynnyksen paikkoja. Samalla taas viedään paikkoja niiltä, joilla olisi kykyä ja halua päästä takaisin työelämään.

Haastateltavat pohtivat myös, miten hyvin esimerkiksi kuntouttavan työ-toiminnan sisältö tukee työllistymistä. Nähtiin, että sen merkitys on tärkeä, kun yrite-tään saada elämää järjestykseen. Siellä opitaan hyviä arjessa toimimisen keinoja. Sen sijaan he suhtautuivat epäillen siihen, vastaavatko siellä tehtävät työt nykyaikaisen työelämän vaatimuksia ja saako sieltä sellaisia valmiuksia, joita he tarvitsisivat työl-listymisen tueksi.

Haastateltavat pohtivat myös, pitäisikö olla kahdenlaista kuntouttavaa työtoimintaa. Toinen olisi niille, jotka pyrkivät aktiivisesti työelämään ja toinen olisi enemmänkin kuntouttavaa ja elämäntaitoihin opastavaa. Jälkimmäiseen voisivat

75

osallistua sairauslomalla ja kuntoutustuellakin olevat. Joka tapauksessa kuntoutta-vassa työtoiminnassa pitää olla ammattitaitoisia ohjaaja, koska siellä käyvät henkilöt saattavat olla hyvinkin vaikeasti moniongelmaisia. Ei riitä, että ohjaaja on vain läsnä, vaan pitää heillä pitää olla osaamista myös henkilökohtaiseen ohjaukseen.

Työkokeilu koettiin myös työttömien kohdalla hyväksi vaihtoehdoksi. Sen avulla on hyvä kokeilla, miten jaksaa työelämässä ja sen perusteella on helppo jatkaa työllistymisen suunnitelmaa. Toinen mahdollisuus on palkkatuki, jonka eräs haastateltavista näki työkokeilua parempana, koska sitä kautta työllistyminen tähän yritykseen oli hänen mielestään helpompaa. Tässä tulee joka tapauksessa esiin näiden mallien haaste, eli työllistyminen riippuu loppujen lopuksi aina työnantajasta. Eräs haastateltava kuvaa tilannetta näin:

”.. työkokeilut, palkkatuet, nämä on ihan hyviä, mutta sitten niissäkin on se, osa pyörii näissä, eikä etene. Ei ole polkua eteenpäin. Että joskus tuntuu, että työnantajatkin käyttävät näitä tukia hyväkseen, mut toisaalta jos niitä tukia ei olisi, ei palkattaisi ollenkaan. Et ei se nyt välttämättä ole ongelma, mutta se puoli siinä on. Parempi kai kuitenkin, että on edes näitä paikkoja, että ihmiset pysyvät työn syrjässä kiinni.”

Mielenkiintoinen yksittäinen huomio on myös se, että erityisoppilaitoksissa valmis-tuvia nuoria olisi syytä tukea paremmin työhön siirtymisvaiheessa. Haastateltavan mielestä etenkin silloin, jos jo koulussa nähdään, että nuorella tulee olemaan vai-keuksia pärjätä työelämässä, pitäisi panostaa esimerkiksi kuntoutuksen heti, eikä vain jättää nuorta valmistumisen jälkeen oman onnensa nojaan. Yhtenä mah-dollisuutena nousi esiin työolosuhteiden järjestelytuki, jota voidaan käyttää toisen henkilön palkkaamiseen niin, että hän tulee avuksi kun aloitetaan uudessa työ-paikassa. Tukea ei käytetä paljon, mutta toimii haastateltavan mielestä hyvin esi-merkiksi palkkatuen yhteydessä. Yksittäisistä tuista mainittiin myös elinkeinotoi-minnan tuki yritystoiminnan aloittamiseksi.

Haastateltavien näkemysten perusteella voi todeta, että tukimahdollisuudet ovat varsin kattavat, kunhan vain riittäisi aikaa rakentaa työttömille osatyökykyisille yksilöllisiä ratkaisuja. Haastateltavat eivät siis kaivanneet uusia lakeja tai tukimalleja vaan lähinnä resursseja voimassaolevien toteuttamiseen. Toisaalta kaivattiin myös organisaatioilta muutoskykyä ja enemmän yhteistyötä. Tämän kiteyttää eräs haasta-teltavista seuraavasti:

”Lailla saatetaan määrätä jotakin ja sitten täällä aletaan keksimään, että miten me tämä kierretään. Tai että miten me saadaan tämä näyttämään siltä, että se toteutuu … Mut et paljon auttaisi se yhteistyön tekeminen. Organisaatiot muuttuvat jäyhästi, et pidetään kynsin hampain sellaisista vanhoista toiminta-malleista jotka ihan oikeasti menivät jo 80-luvulla ohi. Et kyllä se julkisella puolella se muutosvalmius on aika huono.”

76

Osatyökykyiselle saattaa vastaan tulla tilanteita, jolloin erilaiset työhön paluun tuki-mallit sotkevat hänen taloutensa. Haastateltavat pelkäsivätkin, että näissä tilanteissa ei haluta ottaa kiinni mahdollisuudesta ja samalla tuilla elämisestä tulee normaa-litilanne. Tämän takia onkin tärkeää, että henkilön tilannetta katsotaan kokonaisuu-tena, eikä pelkästään terveyden tai työn näkökulmasta. Jos erilaisista työllistymistä tukevista toimenpiteistä tulee henkilölle lähinnä lyhytaikaista tappiota, on motivaatio ymmärrettävästi matala. Sen takia esimerkiksi työkokeilun jälkeen pitäisi olla potentiaalinen mahdollisuus päästä jatkamaan työssä. Jos on jo selvää alusta alkaen, että kolmen kuukauden päästä kokeilu ja työ loppuvat, osallistumismotivaatio voi olla hyvinkin alhainen ja halukkuus työllistymiseen voi heiketä entisestään, etenkin jos näitä kokeiluja on takana useita.

Kysymys on siis yksinkertaisesti siitä, että osatyökykyiset tarvitsevat ns. oikeaa työtä, eivätkä pelkästään tukityötä. Myöskään kaikki haastateltavat eivät olleet innostuneita välityömarkkinoista, koska heidän mielestään näyttää siltä, että osa ihmisistä jää sinne pysyvästi, vaikka se ei välityömarkkinoiden alkuperäinen aja-tus olekaan.

.. jotenkin tuntuu keinotekoiselta nää välityömarkkinat, että niistä niin paljon höpötetään, mun täytyy kyllä sanoa, että tässä kasataan sellaista ulkopuolisten markkinaa. Että tietynlaiset ihmiset ovat näillä markkinoilla, olet kansalainen b. Onko sekään eettisesti katsottuna aina ihan oikein. Että niiden ei enää anneta valita, että sä olet se, joka vain näillä välityömarkkinoilla pärjäät. Toisaalta on siinä se inhimillinen puoli, että monet kehitysvammaiset kertovat olevansa työissä, että ovat ylpeitä kun ovat töissä, vaikka se onkin sitä kuntouttava työtoimintaa niin kuuluu johonkin yhteiskuntaan. Vaikka se onkin se rinnakkainen yhteiskunta.”

Pitäisikin pystyä paremmin löytämään ne henkilöt, joilla on kyvyt päästä varsi-naiseen työelämään ja ne, joille esimerkiksi työkeskuksissa toimiminen riittää ja an-taa sisältöä elämään. Nyt osaltaan työkykyisiä pakotetaan tehtäviin, jotka eivät heitä motivoi ja se osaltaan rapauttaa heidän luottamustaan järjestelmään. Näin asiaa jatkaa edellisen lainauksen haastateltava:

”..he (työnhakijat, joilla on kapasiteettia työelämään) kokee sen loukkaavana, et tää järjestelmä pakottaa jotain käpylehmiä askartelemaan. Että se vaatisi niin hyviä tehtäviä, että se olisi sen ihmisarvon kannalta kuitenkin. Mut kuka maksaa nämä välityömarkkinat ja onko tää edullisempaa, et keksivätkö ihmiset jotain juttuja, jos heitä ei niin paimennettaisi, tääkin tulee joskus mieleen, en tiedä..”

Osin edelliseen pohdiskeluun liittyen haastateltavat miettivät, voisiko aktivointina olla jotain muuta kuin esimerkiksi työpajatoimintaa. Tämä voisi olla esimerkiksi kansanopiston kursseja tai muuta vapaaehtoistyössä toimimista, jolloin pääsisi pois kotoa ja mukaan johonkin yhteisöön. Asia on hankala, koska kotiin jääminen ja

77

syrjäytyminen johtavat varmasti pois työmarkkinoilta, mutta aina erilaiset tukitoimet ja henkilön tarpeet eivät kohtaa, vaan voivat itse asiassa johtaa syvempään katkeruu-teen.

Osatyökyvyttömän ja hänen kanssaan työskentelevän ammattilaisen ongel-mallistakin suhdetta ja heidän haasteellista yhteistyötään nykyisessä toimintaympä-ristössä kuvaa hyvin eräs haastateltava:

”Et vielä ihan sellainen rinnalla kulkeminen puuttuu, et kun henkilö siirtyy seuraavalle portaalle (esim. työtoiminnasta eteenpäin) siinä olisi joku tukihenkilö, joka tietää sun juttusi ja on myös sinne työnantajaan päin. … tässä itse sokeutuu, kun näkee vain tämän ryhmän. Ja kun kun tuntee nämä monen vuoden takaa ja muistaa ne kaikki epäonnistumiset, ja tietää tavallaan liikaa. Et on ehkä jo mielessään luokitellut asiakkaan. Sitten kun tulee tällainen ulkopuolinen hanke, niin ne osaakin lähteä puhtaalta pöydältä, lähtee vähän ennakkoluulottomammin miettimään tämän ihmisen kanssa, että onko sulla siihen osaamisen jotain päivittämistä, haluaisitko kokeilla vaikka tätä, mennä kokeiluun. Ja sitten kuitenkin toimii sen työelämän pelisäännöillä sinne yrityksiin päin eikä mitään sosiaali-holhousta vaan sillai asianmukaisesti yrityksiin päin markkinoidaan, se tavallaan kohentaa heidän arvoaan siellä toisessa päässä. Että jos me lähdetään, että voivoi, tälle pitäisi saada jotain töitä, tää on vähän reppana, niin se on ihan eri lähtökohta kun sä lähdet, et mulla on täällä potentiaalinen henkilö, työntekijä. Hän voi perehtyä tähän työtehtävään ja voidaan käyttää sitä ja tätä tukimuotoa.”

4.3.3 Yritysten rooli työllistämisessä Edellisessä lainauksessakin korostettiin, miten yritysten rooli osatyökykyisten työl-listämisessä on erityisen tärkeä. Työpaja- tai vastaava toiminta voivat olla hetken aikaa toimivia, kun esimerkiksi palataan pitkän poissaolon jälkeen työelämään, mut-ta pidemmällä tähtäimellä olisi tärkeää, että osatyökykyiset pääsisivät mukaan ns. oikeaan työelämään ja työyhteisöihin. Myöskään sosiaaliset yritykset eivät herättä-neet haastatelluissa juurikaan tuntemuksia eikä heillä ollut niistä käytännön koke-muksia.

Kuten ja aiemmin alussa todettiin, isompien organisaatioiden pelot eläke-maksujen nousemista estävät niitä palkkaamasta osatyökykyisiä. Sen sijaan pienillä yrityksillä tätä riskiä ei ole, vaan he voivat siinä mielessä suhtautua avoimemmin myös osatyökykyisiin hakijoihin.

Haastatteluissa olikin useampi pienyrittäjä, joka oli ottanut töihin osatyö-kykyisen. Yhteistä näille kaikille oli se, että joku muu oli ensin tehnyt alkurekry-toinnit ja avusti myös matkan varrella byrokratiassa. Tämä avustava henkilö oli joko erillisten työllistämishankkeiden työntekijä tai yhdistysten ja järjestöjen henkilöstöä.

78

Myös tuen tarve työllistymisen aikana vaihteli ja osalla osatyökykyisistä esimerkiksi työhönvalmentaja tai vastaava oli aluksi aktiivisesti mukana tukemassa työpaikalla.

Minkä takia sitten pienyritykset ja yrittäjät olivat palkanneet osatyökykyi-siä? Osaltaan he kokivat, että näin he hoitavat omaa yhteiskuntavastuutaan. Lisäksi monella haastateltavalla oli jokin omakohtainen kokemus, jolloin hän oli tarvinnut muilta tukea, esimerkiksi ummikkona ulkomaille muuttaessaan. Osatyökykyisiä työllistäessään he ikään kuin näin maksoivat tästä saamastaan tuesta takaisin. Tätä ei näin suoraan sanottu, mutta selvästikin taustalla oli muita kuin pelkkää liiketaloudel-liseen voittoon liittyviä motiiveja.

Kaikki yrittäjät halusivat korostaa asenteen merkitystä. He kokivat, että osatyökykyisten työllistämisessä kyse on pääosin omasta halusta. He uskoivat, että monella yrittäjällä ei yksinkertaisesti ole tietoa osatyökykyisten työllistämiseen liittyvistä tuista ja mahdollisuuksista, vaan enneminkin ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä, joten he eivät ole edes kunnolla pohtineet osatyökykyisten palkkaamista. Tätä ongelmaa kuvaa hyvin seuraava lainaus yrittäjältä:

”Ne on ennakkoluulot. Että jos joku jostain hankkeesta soittaa yritykseen ja tarjoaa, että täällä on vaikeasti työllistettävä, niin se kuulostaa sanankin pahalta. Asennekysymys se on pitkälti. Toisaalta jos on huonoja kokemuksia, sekin voi vaikuttaa”

Haastateltavista osa toimi työhönvalmentajina hankkeissa tai järjestöissä, joiden yh-tenä tavoitteena oli osatyökykyisten työllistäminen. He korostivat, että osatyöky-kyisten työllistäminen vaatii suoraa henkilökohtaista yhteydenottoa työpaikkoihin ja siellä avointa keskustelua. Tällöin pitää konkreettisesti avata osatyökykyisen tilanne ja kertoa, miten osatyökykyisen sairaus tai vamma rajoittaa hänen toimintaansa, mut-ta erityisesti se, mitä hän osaa ja mitä hän pystyy työyhteisölle tarjoamaan.

Yritysten motivointia ja osatyökykyisten työllistymiseen liittyviä keskeisiä seikkoja taas kuvaa kattavasti eräs haastatelluista työhönvalmentajista:

”.. siinä oli joku kokemus taustalla, että se (vammaisuus) ei pelottanut niin paljon. Se on varman aika lailla se yhteinen tekijä, et jotakin kautta se linkki on siihen, sama mielenterveyspotilaalla. Se voi olla naapuri tai että jollain tavalla se juttu on jo tuttu. Sellaisissa paikoissa, joissa sitä ei ole, kyllä sen heti vaistoaa, että sanotaan että mietitään, sen tietää heti, ennakkoluulot ovat niin kovat, että ei ole helppo saada. Ja vaikka ei olisi sitä linkkiä, niin lähtee hirveen avoimin kortein, että kertoo oikeesti, mitä se tarkoittaa. Ja tietysti aina parempi jos ihminen itse kertoo, mutta työhönvalmentajan kanssa, että kertoo työnantajalle, mitä se tarkoittaa että mulla on tällainen diagnoosi tai että kun mä istun nyt pyörätuolissa, mutta että mitä kaikkea osaan tehdä silti, että jotenkin avoimesti nostetaan se asia ja puhutaan siitä.”

79

Toki kaikilla yrittäjillä on lähtökohtana se, että on olemassa oikeaa työtä, jota osatyö-kykyinen tulee tekemään. Tämä ei tunnu olevankaan ongelma, vaan haastateltavat näkivät, että pienyrityksissä on paljon tekemätöntä, enemmän tai vähemmän avusta-vaa työtä, jonka esimerkiksi itse yrittäjä joutuu tekemään ylimääräisenä oman työnsä lisäksi. Näitä ovat esimerkiksi siivoukseen tai taloushallintoon liittyvät tehtävät.

Toisinaan osatyökykyisellä on esimerkiksi oman eläkkeensä kautta jonkin-lainen perustulo, eikä hänen tarvitse, eikä hän aina voikaan tehdä kokopäiväistä työ-tä. Tämä onkin tärkeä huomio ja kannuste, sillä usein juuri osa-aikaiselle työlle on erityistä tarvetta, mutta vaikea saada tekijöitä.

Haastateltavat kokivat, että etenkin jos hakija oli vielä itse ollut aktiivisesti yhteydessä, hänellä oli kova motivaatio työntekoon, kun mahdollisuus siihen vihdoin tuli. Tärkeäksi koettiin myös se, että ei tarvitse heti alkuun tehdä työsopimusta vaan voidaan yrittää esimerkiksi työkokeilun avulla, miten työn tekeminen sujuu. Ja jos näyttää, että kyseinen työpaikka tai tehtävä ei nyt olekaan sopiva, niin se on mo-lempien helppo purkaa ja osatyökykyinen voi yrittää muualla. Haastateltavilla oli kuitenkin pääasiassa erittäin positiivisia kokemuksia osatyökykyisistä ja he olivatkin palkanneet heitä vakituiseenkin työsuhteisiin tukiperusteisten töiden loputtua.

Haastatteluista tuli myös vahvasti esiin yrityksen toimintakulttuuri ja hyvä aiemmat kokemukset osatyökykyisisitä tai muiden tuettujen työttömien palkkaa-misesta. Jos yrityksessä on avoin ja suvaitsevainen työkulttuuri, sinne mahtuvat myös osatyökykyiset. Työyhteisölle on kuitenkin aina kerrottava uuden tulijan mah-dolliset rajoitteet, ja huomioitava se muiden henkilöiden työkuormassa. Työhön si-sään pääseminen ja perehdyttämien voivat viedä enemmän aikaa, joten se vaatii myös koko työyhteisöltä yhteistä sitoutumista. Toisaalta osatyökykyiset voivat osal-taan rikastaa ja monimuotoistaa työyhteisöä. Tätä samaa korostivat myös työhönval-mentajat esimerkiksi seuraavasti:

”… ja siitäkin on työnantajan kanssa puhuttu, että siellä pitää sen työyhteisönkin olla salliva, koska jos ihminen viedään sellaiseen paikkaan, jossa joku jo katsoo pitkin nenä vartta, niin se sille meidän ihmisellekin hirveän raskas paikka olla töissä … että se on koko työyhteisön yhteinen juttu ja ne tietävät ja se on kaikille ok.”

Koska pienyritykset ovat keskeinen työllistäjä, niiden houkuttelemiseen olisi syytä panostaa. Tärkein tehtävä on asenteiden muuttaminen. Tämä onnistuu parhaiten tie-toa lisäämällä ja onnistuneista kokemuksista kertomalla. Tähän on hyvä liittää toinen keskeinen kannustin eli korostaa osatyökykyisten mahdollisuutta osa-aikaisen työn tekemiseen.

Ehkä enemmän isompiin organisaatioihin liittyen jotkut haastateltavat poh-tivat, miten osatyökykyisten palkkaaminen voisi näkyä niiden yhteiskuntavastuussa

80

ja miten sitä kautta voisi saada yritykset motivoitumaan osatyökykyisten palkkaami-seen. Myös sitä pohdittiin, voisiko julkisissa kilpailutuksissa yhdeksi kriteeriksi nos-taa osatyökykyisten ja vaikeasti työllistyvien palkkaamisen.

Järjestelmän toimivuudesta itsestään ei suoranaisesti löytynyt kritiikkiä. Tämä osaltaan johtui todennäköisesti siinä, että kaikilla yrittäjillä oli joku ulkopuo-linen apu, jonka kanssa he pystyivät sujuvat löytämään parhaat ratkaisut tukiverkos-tosta. Jotkut työhönvalmentajat kritisoivat yksittäisiä järjestelmän osia hitaudesta ja kankeudesta, kuten esimerkiksi siitä, että heidän alueella palkkatuen järjestäminen työkyvyttömyyseläkkeellä oleville kestää kauan.

Jokunen yrittäjä kritisoi sitä, että jos henkilö on jo pysyvällä työkyvyttö-myyseläkkeellä, hän voi tehdä työtä vain tietyn määrän viikossa, ettei menettäisi elä-kettään. Tällöin eläkettä ei voi panna pitkäksi aikaa lepäämään vaan se pitää kat-kaista. Tällaiseen ei kuitenkaan voi ketään suositella, koska tilanteet muuttuvat, eikä jatkosta kuitenkaan ole varmaa tietoa. Yrityksissä saattaa olla tarvetta ainakin ajoit-tain isommallekin työmäärälle, mutta järjestelmä ei tällä hetkellä taivu siihen.

Erilaisten tukijärjestelmien kautta on helppo ottaa osatyökykyisiä kokeile-maan työtä, mutta jatko voi jäädä kiinni rahasta. Eräs yrittäjä pohtikin, voisiko talou-dellisilla kannustimilla lisätä yrittäjien motivaatiota osatyökykyisten palkkaamiseen:

”Valtiovallalta rohkeita päätöksiä. Esimerkiksi kaikki sivukulut alas ekat kolme vuotta. Että esimerkiksi jos palkkaan jonkun tekemään jotain perushommaa niin sitten pitää olla kaikki kortit ja sivukulut. Se menee kalliiksi sitten, että pitää olla jotain EU:n projekteja, joista saa tukea. Jäykkä lainsäädäntö, pystytään muualla palkkaamaan vajaakuntoisia paljon helpommin, pystytään saamaan mukaan tähän yhteiskuntaan. Onko kuitenkin parempi pienellä palkalla kuin ei ollenkaan.”

81

5 Yhteenveto ja johtopäätökset Monilla osatyökykyisillä on kykyä ja halua jatkaa työssään tai työllistyä. Aktiivisin ja laadukkain palveluin ja tukitoimin voidaan edistää osatyökykyisten asemaa työ-markkinoilla. Sekä työttömien että työsuhteessa olevien työskentelyn tai työllisty-misen tukeminen vaatii usein tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa sekä moni-muotoisia tukemisen keinoja, jotka voidaan räätälöidä henkilön yksilöllisiin tarpei-siin.

Tässä selvityksessä kuvataan erilaisia osatyökykyisten tukemisen keinoja ja käytäntöjä. Selvitys koostuu kansainvälisiin tutkimuksiin keskittyvästä kirjalli-suuskatsauksesta sekä suomalaisten asiantuntijoiden haastatteluista. Osatyökykyi-sellä viitataan henkilöön, jolla on vamman tai sairauden vuoksi haasteita työmark-kinoilla. Selvitystyön taustalla on tarve löytää ja kehittää osatyökykyisille sopivia ratkaisumalleja ja palveluita, joiden avulla edistetään myös työurien jatkamista ja työllistymistä. Tähän kappaleeseen on koottu keskeisimpiä kirjallisuuskatsauksesta ja haastatteluaineistosta nousseita havaintoja ja niiden perusteella esitetään suosituk-sia osatyökykyisten työelämäosallisuuden edistämiseksi. Henkilökohtainen ohjaus ja tuki Osatyökykyisyydessä ei ole kysymys pelkästään työkykyä alentavasta vammasta tai sairaudesta. Sairauksiin ja vammaisuuteen liittyy heikentyneen terveydentilan ohella monia tekijöitä. Näitä voivat olla esimerkiksi vähäisemmät tulot tai heikentynyt itseluottamus. Työhön paluu pitkän sairauspoissaolon tai työttömyyden jälkeen ei ole helppoa, etenkin jos sairaus tai vamma edelleen vaikuttaa työkykyyn. Tällöin uuden ammatillisen identiteetin rakentaminen voi viedä aikaa. Osatyökykyinen saattaakin tarvita henkilökohtaista tukea, joka voi kannustaa ja motivoida häntä haastavassa tilanteessa.

Moni osatyökykyinen itse onkin halukas voimavarojensa puitteissa jat-kamaan työssä tai aloittamaan työt, mikäli heidän kohdallaan on mietitty sopivia ratkaisuja työnteon tai työllistymisen onnistumiseksi. Näitä voivat olla esimerkiksi erilaiset ammatillisen kuntoutuksen ratkaisut, mukaan luettuna koulutus. Tärkeää on, että osatyökykyisellä on mahdollisuus laadukkaiden palveluiden avulla löytää omat vahvuutensa ja voimavaransa ja tätä kautta luoda uskoa työelämässä ja avoimilla työmarkkinoilla pärjäämiseen.

82

Osatyökykyiset ovat heterogeeninen ryhmä ja heidän tarpeensa ovat moni-naiset. Vakavasta masennuksesta toipuva ei hyödy samoista palveluista ja tuki-keinoista kuin selkäkipuinen työtoverinsa. Lisäksi esimerkiksi maahanmuuttajat uh-kaavat jäädä väliinputoajiksi, etenkin jos suomen kielen taito on heikko. Erilaisten polkujen löytäminen työmarkkinoilla vaatii henkilökohtaista ja tarvittaessa pitkäkes-toista tukea.

Henkilökohtaiselle ohjaukselle ja tuelle on varmistettava se aika, jonka hen-kilö tarvitsee tehdäkseen ratkaisuja, joihin voi sitoutua.

Osatyökykyisen tukeminen ei voi olla pelkästään sairaus- tai vammaläh-töistä, vaan häntä on rohkaistava omien voimavarojen löytämiseen.

Vailla työtä olevaa osatyökykyistä on tuettava mahdollisuuksien mukaan avoimille työmarkkinoille henkilön omista toiveista ja intresseistä lähtien.

Työnantajan keinot ja mahdollisuudet T yönantajan ja esimiehen rooli työsuhteessa olevan osatyökykyisen tukemisessa on keskeinen. Työnantajan suhtautuminen myönteisesti osatyökykyisten mahdollisiin erityistarpeisiin, esimerkiksi työolosuhteiden mukautuksiin kuten työtehtävien muokkaukseen tai työaikajoustoihin, on tärkeää osatyökykyisen ja koko työyhteisön kannalta. Osatyökykyisen tukemisen ei tarvitse olla työnantajalle kallista. Usein työnantajalla on mahdollisuus melko pienillä kustannuksilla tai jopa ilmaiseksi (esi-merkiksi työaikajärjestelyt), helpottaa henkilön työskentelyä olemassa olevalla työ-kyvyllä. Erilaisille ja innovatiivisille tukemisen ratkaisuille avoin työnantaja hyötyy myös itse, kun osatyökykyisen työnteko helpottuu ja työpanos tämän seurauksena kasvaa.

Myös työyhteisö voi vaikuttaa osatyökykyisen haluun ja mahdollisuuksiin palata sairauslomalta töihin. Työtovereiden suhtautuminen osatyökykyisiin on myönteistä. Tärkeää on kuitenkin organisoida työt niin, että muiden työtaakkaa ei kasva. Mikäli työnantaja suhtautuu avoimesti erilaisiin ratkaisuihin ja mahdollistaa sitä kautta hyvän ja luottamuksellisen ilmapiirin töissä, voidaan myös avoimesti kes-kustella työyhteisössä mahdollisista työhön liittyvistä erityisjärjestelyistä.

Työnantajat tarvitsevat tietoa mahdollisuuksista ja keinoista tukea osatyö-kykyistä työntekijää. Isoilla organisaatioilla voi olla käytössä erilaisia toimintatapoja työntekijöidensä työkyvyn tueksi. Niillä voi olla esimerkiksi mahdollisuus edistää osatyökykyisen siirtoja toisiin, paremmin soveltuviin tehtäviin oman organisaation sisällä. Käytännössä siirtoihin voi kuitenkin liittyä vastustusta omalle yksikölle mah-dollisesti aiheutuvien kulujen vuoksi.

83

Työpaikkojen työkykyjohtamista on kehitettävä niin, että työpaikoilla osa-taan ja halutaan selvittää henkilöstön työkykyä, sitä uhkaavia riskejä ja varautumista niihin. Työterveyshuolto on tässä tärkeä yhteistyökumppani.

Varhaisen tuen mallin vakiinnuttamista työpaikoilla on jatkettava ja esimie-hiä on rohkaistava ottamaan puheeksi työkyvyn ongelmat jo varhaisessa vai-heessa.

Työpaikan avoin ilmapiiri, jossa suhtaudutaan osatyökykyisiin ja heidän mahdollisesti tarvitsemaansa erityisjärjestelyihin myönteisesti edesauttaa pysyvien ratkaisujen syntymistä. On tärkeää mahdollistaa keskusteleva ilma-piiri, jossa myös työyhteisölle voidaan antaa mahdollisuus erilaisten työky-vyn tukemisen ratkaisujen pohtimiseen.

Tiedon välittäminen sekä yhteisten foorumeiden ja verkostojen organisoimi-nen työnantajille, joissa pohditaan erilaisia tapoja ja keinoja tukea osatyöky-kyistä työntekijää.

Tulisi selvittää, miten isoissa organisaatioissa voidaan varmistaa osatyöky-kyisen siirtymät toisiin työtehtäviin ja mahdollisesti eri yksikköön sujuvasti. Esimerkiksi koko organisaatiossa voisi olla erillinen kassa, josta tasattaisiin yksiköille osatyökykyisten tukemisesta aiheutuvia kuluja.

Työllistymisen tukeminen Työttömät ja työsuhteessa olevat osatyökykyiset ovat hyvin erilaisessa asemassa. Vailla työtä olevan osatyökykyisen tilanne on huomattavasti heikompi: he saattavat jäädä kokonaan palveluiden ulkopuolelle ja heidän saamansa tuki voi olla sat-tumanvaraista. Esimerkiksi perusterveydenhuollossa ei välttämättä ole asiantunte-musta osatyökykyisen työkyvyn arvioinnista eikä siitä, minkälaiset työtehtävät ovat realistisia osatyökykyiselle. Lisäksi palvelut vaihtelevat kunnittain.

Osatyökykyisten työttömien intensiivisen ja monimuotoisen tuen tarve vaa-tii moniammatillista työotetta sekä eri toimijoilta tiivistä yhteistyötä ja joustavuutta yksilöllisten palvelujen mahdollistamiseksi. Mukana osatyökykyisen työttömän pal-veluita järjestämässä saattavat olla ainakin TE-toimisto, sosiaalitoimi, terveyden-huolto ja Kela. Osatyökykyisenä on vaarana juuttua erilaisten toimenpiteiden, palve-luiden ja etuuksien ketjuun, ja avoimille työmarkkinoille pääsy on hankalaa. Yksit-täisten satunnaisten palveluiden sijaan kokonaisvaltaisilla ja suunniteluilla palveluil-la voidaan rakentaa osatyökykyiselle työttömälle paras ratkaisu. Tukea olisi tärkeä jatkaa tarvittaessa myös työllistymisen jälkeen. Osatyökykyinen työtön saattaa tar-vita koulutusta tai harjoittelua ja osaamisen päivittäminen voi tapahtua myös työsuh-teessa.

84

Työttömän osatyökykyisen tukeminen onnistuu parhaiten, kun yksittäisten toimenpiteiden sijaan osatyökykyiselle etsitään ratkaisuja moniammatilli-sesti. Tärkeää on, että osatyökykyisellä on henkilökohtainen tukihenkilö, jonka ohjauksessa voidaan suunnitella polkuja työelämään.

Työtön osatyökykyinen voi tarvita intensiivistä tukea ja siksi tarvitaan myös enemmän resursseja julkisissa palveluissa. Tukea pitäisi olla tarvittaessa jär-jestettävissä myös työllistymisen jälkeen. Verkkopalvelut eivät yksinään tue osatyökykyisen työllistymistä.

Monimuotoinen, intensiivinen ja moniammatillinen tuki on osoittautunut esimerkiksi hanketoiminnassa onnistuneeksi tavaksi työllistää osatyökykyi-siä. Tulisi selvittää mahdollisuuksia vakiinnuttaa onnistuneita malleja osaksi julkisia palveluja.

Terveydenhuollon tärkeä rooli Terveydenhuollon rooli osatyökykyisen työssä jatkamisen ja työllistymisen kannalta on olennainen. Työsuhteessa olevilla on mahdollisuus käyttää työterveyshuollon pal-veluita, ja työterveyshuollolla pitäisi olla tietoa osatyökykyisen henkilön työn vaati-muksista, työpaikan realiteeteista sekä riskeistä, joita työhön liittyy. Tiivis yhteistyö työterveyshuollon ja työnantajan välillä auttaa myös työterveyshuoltoa paremmin arvioimaan, millä edellytyksin osatyökykyisen työhön paluuta voidaan edistää ja millä ehdoilla tapahtuva mukautettu työ on tehokasta.

Työtön, jolla on työntekoon vaikuttava vamma tai sairaus, voi pudota ter-veyspalveluiden ulkopuolelle. Vaikka työttömien terveystarkastukset on todettu tär-keiksi, niitä tehdään satunnaisesti ja niihin voi olla vaikea päästä. Perusterveyden-huollossa työkykyyn ja kuntoutukseen liittyvät asiat eivät ole ensisijaisia ja työ-kykyyn liittyvä osaaminen on heikkoa. Osatyökykyinen saatetaan nähdä lähtökoh-taisesti työvoiman ulkopuolelle kuuluvana, vaikka monilla olisi vielä halua ja mah-dollisuuksia työskennellä. On avuksi, jos työkyvyn arviota tekevällä lääkärillä on mahdollisuus tutustua osatyökykyisen taustoihin jo etukäteen.

Terveydenhuollon vahva tietosuoja koettiin mm. työkykykoordinaattorei-den piirissä ongelmalliseksi ja yhteistyötä hidastavaksi. Tiedonkulku on haastatelta-vien mielestä liikaa yksilön vastuulla. Myös raportointivälineet esimerkiksi työpai-kan ja työterveyshuollon välillä ovat kankeita, eikä tiedonkulun prosessit ole aina selkeitä.

Kuntoutuksen mahdollisuuksista ei tiedetä tarpeeksi eikä sen nähdä aina vastaa-van nykytyöelämän tarpeita. Myös välitila sairauden hoidon jälkeen ennen töihin paluuta voi osoittautua haasteeksi silloin, kun kuntoutuminen ei ole edennyt. Tämän seurauksena työhön paluu voi pitkittyä. Kuntoutuksen onnistumisessa työnantajan ja esimiehen sitoutuminen on olennaista.

85

Työterveyshuollon palveluita pitäisi kehittää myös pienemmille yrityksille sopiviksi, jotta myös niillä olisi mahdollisuudet esimerkiksi työkykykoordi-naattorin palveluihin.

Työttömien terveystarkastuksille tulisi olla selkeämmät mallit ja niihin oh-jautumiseen suunniteltuja käytäntöjä. Toteuttamiseen tarvitaan lisää resurs-seja.

Perusterveydenhuollon henkilöstön osaamista työkykyyn liittyvissä asioissa sekä kuntoutuksessa olisi lisättävä.

Kuntoutuksen roolia olisi selkeytettävä ja työpaikat sitoutettava paremmin mukaan koko kuntoutusprosessiin.

Tiedonkulkuun (erityisesti terveystietojen siirtyminen työterveyshuollosta perusterveydenhuoltoon työttömyyden myötä) olisi syytä selvittää tarkem-min ja löytää joustavia käytäntöjä, jolla hoidon jatkuminen ja työkyvyn tukeminen voidaan varmistaa.

Työkykykoordinaattori Työkykykoordinaattorin tehtävä on uusi ja se näyttää vastaavan hyvin sekä osatyöky-kyisten että työpaikkojen tarpeisiin. Koordinaattorin tärkein tehtävä on kuunnella osatyökyistä ja työnantajaa, ja löytää heidän kanssaan yhteistyössä kaikille osapuo-lille sopiva ratkaisu. Keskeistä työkykykoordinaattorin tehtävässä on myös yhteistyö eri toimijoiden kanssa ja osatyökykyisen prosessin ammattitaitoinen ohjaaminen. Työkykykoordinaattori voi toimia esimerkiksi työnantajan palveluksessa, työter-veyshuollossa tai TE-toimistossa. Työkykykoordinaattorin tehtävään panostaminen on osoittautunut myös työnantajille tuottavaksi.

Työkykykoordinaattorin tehtävässä vaaditaan laaja-alaista osaamista, joten tehtävään valmistavaa koulutusta olisi kehitettävä ja laajennettava.

Yhteisiä foorumeita, joissa työkykykoordinaattorit voivat jakaa kokemuksi-aan ja osaamistaan. Näissä olisi hyvä olla työkykykoordinaattorin tehtävissä työskentelevien ohella esim. työterveyshuollon, työvoimahallinnon, kuntou-tuksen ja koulutuksen asiantuntijoita.

Yritykset osatyökykyisen työllistäjinä Useat osatyökykyisen työnteon esteet ovat yhteydessä ympäristötekijöihin, esimer-kiksi työpaikkaan, johtamiseen sekä työnantajien halukkuuteen rekrytoida osatyöky-kyisiä. Sairauspoissaolot ja ennenaikainen eläköityminen aiheuttavat työnantajille välittömien kustannusten lisäksi myös välillisiä kustannuksia muun muassa rekry-tointien ja perehdytysten kautta. Kun johto ymmärtää työkyvyttömyyden kustannuk-set, se osaa ohjata resursseja osatyökykyisten tukemiseen.

86

Työkyvyttömyydestä johtuva eläkevastuu ja siihen liittyvät kustannukset estävät usein suuria yrityksiä rekrytoimasta osatyökykyisiä. Osatyökykyisten työl-listämisessä pienyritykset ovatkin tärkeässä asemassa. Pienissä yrityksissä on paljon osa-aikaista työtä, jolle tarvitaan tekijöitä. Pienyrityksissä ei kuitenkaan ole riittä-västi tietoa erilaisista osatyökykyisen palkkaamiseen liittyvistä tukimahdollisuuk-sista. Työvalmentajat ovat löytäneet erillisissä hankkeissa hyvin töitä vaikeastikin työllistyville henkilöille. Tällöin tärkeää on suora kontakti yritykseen ja avoimuus henkilön työkyvystä ja mahdollisuuksista työskennellä.

Osatyökykyisten työllistymistä estävät vielä monella tapaa asenteet. Siitä-kin huolimatta, että osatyökykyisten asemaa työelämässä on kiinnitetty viime aikoi-na yhä enemmän huomiota, osatyökykyisten työhön pääsy ja jopa omassa työssä jat-kaminen voi olla toisinaan törmätä asenteisiin. Osatyökykyiset saatetaan nähdä edel-leen lähtökohtaisesti työkyvyttöminä, vaikka monilla on edelleen työkykyä jäljellä sopivaan työtehtävään ja työntekoa voidaan erilaisin ratkaisuin helpottaa. Lakien, säädösten ja erilaisten tukijärjestelmien avulla voidaan kannustaa yrityksiä rekrytoi-maan osatyökykyisä, mutta ne eivät pelkästään riitä. Paljon on kiinni yrittäjien asen-teista, omista kokemuksista sekä yrityksen toimintakulttuurista.

Kustannustietoisuuden lisäämiseksi olisi pyrittävä kehittämään työkykyjoh-tamista ja työkyvyttömyyden aiheuttamien kulujen mittaamista sekä rapor-tointia.

Hyvistä kokemuksista ja toimintamalleista osatyökykyisten tukemiseksi pitäisi jakaa tietoa yrityksiin.

Henkilökohtaisten käyntejä suoraan yrityksiin pitäisi lisätä ja työhönvalmen-tajien palveluita tulisi hyödyntää entistä paremmin.

Tarvitaan entistä enemmän keinoja vaikuttaa osatyökykyisten asemaan työ-markkinoilla myös siten, että ympäristön ja yhteiskunnan tekijät tulevat huo-mioiduiksi. On esimerkiksi pohdittava, miten voidaan vaikuttaa työnantajien asenteisiin ja tahtoon työllistää osatyökykyisiä.

Yhteiskuntavastuun korostaminen voisi nostaa yritysten kiinnostusta osatyö-kykyisten palkkaamiseen. Kun julkinen sektori kilpailuttaa palveluita, yh-tenä kriteerinä voisi olla osatyökykyisten tukeminen.

Selvitettävä, miten yrityksiä voitaisiin paremmin tukea osatyökykyisten työl-listämiseen. Vapauttaminen osatyökykyisen työnantajamaksuista muuta-maksi ensimmäiseksi vuodeksi voisi olla yksi keino, mutta on varottava py-syvien välityömarkkinoiden syntymistä ja kuilua erilaisten tukien avulla työskentelevien ja muiden työntekijöiden välille.

87

On monenlaisia tapoja tukea osatyökykyisen työssä jatkamista tai työllistymistä. Ke-hittämistyötä tarvitaan kuitenkin edelleen. Samoin toimintamallien käytännönlähei-nen kuvaus, niihin liittyvä tutkimus, vaikuttavuuden arviointi ja sen seuranta on tär-keää. Olisi myös selvitettävä eri toimintamallien toteuttamista edistäviä ja estäviä tekijöitä, jotta pystytään vakiinnuttamaan toimivia osatyökykyisten tukemisen mal-leja osaksi käytäntöä.

Näyttää siltä, että nykyisellään osatyökykyisten tukemisesta ei ole riittä-västi tietoa yrityksissä tai ne koetaan vaikeina ja kalliina. Työpaikoilla tarvitaan kui-tenkin tekijöitä ja useimmiten osatyökykyisillä on motivaatiota työllistyä tai jatkaa työssä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että työ ja osatyökykyinen eivät kohtaa ilman ulko-puolista, esimerkiksi työhönvalmentajan tai työkykykoordinaattorin, apua. Suurim-missa yrityksissä on jo löydetty työkykykoordinaattorin johdolla hyviä ja kestäviä ratkaisuja osatyökykyisten työssä jatkamiseen.

Sen sijaan osatyökykyisten työllistymisessä on paljon selvittämättömiä ky-symyksiä. Heidän ohjautumisensa terveystarkastuksiin ja oikeaan palveluun on sa-tunnaista. Osatyökykyiselle on pyrittävä jatkossa takaamaan paremmin riittävä hen-kilökohtainen tuki ja kytkettävä tämä tuki osaksi palveluketjua. Osatyökykyisen työllistymisprosessi voi viedä aikaa, jotta löydetään oikea ratkaisu, johon sekä työn-tekijä että työnantaja voivat sitoutua. Ratkaisujen löytyminen ei ole aina helppoa.

88

Kirjallisuus Aas RW, Alexanderson K (2012) Challenging evidence-based decision-making: A hypothetical case study about return to work. Occup Ther Int 19, 1, 28–44.

Ahlstrom L, Hagberg M, Dellve L (2013) Workplace rehabilitation and supportive conditions at work: A prospective study. J Occup Rehabil 23, 2, 248–260.

Ala-Kauhaluoma M, Laurila H (2008) MS-tautia sairastavat suomalaiset – työssä selviytyminen ja kuntoutus. Suomen MS-liiton raporttisarja 13. MS-liitto, Vammala.

Andersen MF, Nielsen K, Brinkmann S (2014) How do workers with common mental disorders experience a multidisciplinary return-to-work intervention? A qualitative study. J Occup Rehabil 24, 4, 709–724.

Anema JR, Schellart AJM, Cassidy JD, Loisel P, Veerman TJ, van der Beek AJ (2009) Can Cross Country Differences in Return-to-Work After Chronic Occupational Back Pain be Explained? An Exploratory Analysis on Disability Policies in a Six Country Cohort Study. J Occup Rehabil 19, 4, 419–426.

Arends I, Bültmann U, van Rhenen W, Groen H, van der Klink JJL (2013) Economic evaluation of a problem solving intervention to prevent recurrent sickness absence in workers with common mental disorders. Plos One 8, 8.

Asplund R, Koistinen P (2014) Onko työmarkkinoilla tilaa kaikille? Katsaus erityisryhmiin kohdistetun politiikan tuloksiin ja haasteisiin. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys 22. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki.

Audhoe SS, Hoving JL, Nieuwenhuijsen K, Sluiter JK, Frings-Dresen MHW (2012) Development and qualitative evaluation of an adapted return to work guideline for the sick-listed unemployed and temporary agency workers with minor psychological problems. BMC Res Notes 5, 535.

Bambra C, Whitehead M, Hamilton V (2005) Does ‘welfare-to-work’ work? A systematic review of the effectiveness of the UK’s welfare-to-work programmes for people with a disability or chronic illness. Soc Sci Med 60, 9, 1905-1918.

Bejerholm U, Larsson L, Hofgren C (2011) Individual placement and support illustrated in the Swedish welfare system: A case study. J Vocat Rehabil 35, 1, 59–72.

van Beurden KM, Vermeulen SJ, Anema JR, van der Beek AJ (2012) A participatory return-to-work program for temporary agency workers and unemployed workers sick-listed due to musculoskeletal disorders: A process evaluation alongside a randomized controlled trial. J Occup Rehabil 22, 1, 127–140.

Blomgren J, Hytti H (2013) Työkyvyttömyydestä ja työttömyydestä aiheutuva työelämästä poissaolo sekä aktiivitoimenpiteille osallistuminen Pohjoismaissa 2005 ja 2010. Työpapereita 48. Kela, Helsinki.

89

Brewin D, Papageorgis S, Collins K (2011) Reducing client’s reliance on long-term sickness benefits. Ment Health Pract 15, 4, 20–25.

Clayton S, Bambra C, Gosling R, Povall S, Misso K, Whitehead M (2011) Assembling the evidence jigsaw: Insights from a systematic review of UK studies of individual-focused return to work initiatives for disabled and long-term ill people. BCM Public Health 11, 170.

Contreras N, Rossell SL, Castle DJ, Fossey E, Morgan D, Crosse C, Harvey C (2012) Enhancing work-focused supports for people with severe mental illnesses in Australia. Rehabil Res Pract, volume 2012.

Cook JA, Lehman AF, Drake R, McFarlane WR, Gold PB, Leff HS, Blyler C, Toprac MG, Razzano LA, Burke-Miller JK, Blankertz L, Shafer M, Pickett-Schenk SA, Grey DD (2005) Integration of psychiatric and vocational services: A multisite randomized, controlled trial of supported employment. Am J Psychiatry 162, 10, 1948–1956.

Coole C, Watson PJ, Drummond A (2010) Low back pain patients’ experiences of work modifications; A qualitative study. BMC Musculoskelet Disord 11, 277.

Drake RE, Frey W, Bond GR, Goldman HH, Salkever D, Miller A, Moore TA, Riley J, Karakus M, Milfort R (2013) Assisting social security disability insurance beneficiaries with schizophrenia, bipolar disorder, or major depression in returning to work. Am J Psychiatry 170, 12, 1433–1441.

Duff A, Ferguson J, Gilmore K (2007) Issues concerning the employment and employability of disabled people in UK accounting firms: An analysis of the views of human resource managers as employment gatekeepers. Br Account Rev 39, 1, 15–38.

Eklund M, Erlandsson LK (2011) Return to work outcomes of the Redesigning Daily Occupations (ReDO) program for women with stress-related disorders – A comparative study. Women Health 51, 7, 676–692.

Eronen A, Hakkarainen T, Londén P, Peltosalmi J (2014) Sosiaalibarometri. Ajankohtainen arvio hyvinvoinnista, palveluista sekä palvelujärjestelmän muutoksesta. Soste Suomen sosiaali ja terveys, Helsinki.

van Erp NHJ, Giesen FBM, van Weeghel J, Kroon H, Michon HWC, Becker D, McHugo GJ, Drake RE (2007) A multisite study of implementing supported employment in the Netherlands. Psychiatr Serv 58, 11, 1421–1426.

Fassier J-B, Durand M-J, Loisel P (2011) Implementing return-to-work interventions for workers with low-back pain – A conceptual framework to identify barriers and facilitators. Scand J Work Environ Health 37, 2, 99–108.

Fioritti A, Burns T, Hilarion P, van Weeghel J, Cappa C, Suñol R, Otto E (2014) Individual placement and support in Europe. Psychiatr Rehabil J 37, 2, 123-128.

Franche RL, Cullen K, Clarke J, Irvin E, Sinclair S, Frank J (2005) Workplace-based return-to-work interventions: a systematic review of the quantitative literature. J Occup Rehabil 15, 4, 607-31.

90

Gabbay M, Taylor L, Sheppard L, Hillage J, Bambra C, Ford F, Preece R, Taske N, Kelly MP (2011) NICE guidance on long-term sickness and incapacity. Br J Gen Pract 61, 584, e118–e124.

Gensby U, Labriola M, Irvin E, Amick BC III, Lund T (2014) A classification of components of workplace disability management programs: Results from a systematic review. J Occup Rehabil 24, 2, 220–241.

Gignac MAM, Jetha A, Bowring J, Beaton DE, Badley EM (2012) Management of work disability in rheumatic conditions: A review of non-pharmacological interventions. Best Pract Res Clin Rheumatol 26, 3, 369–386.

Gimm G, Hoffman D, Ireys HT (2014) Early interventions to prevent disability for workers with mental health conditions: Impacts from the DMIE. Disabil Health J 7, 1, 56–63.

Gould R, Kaliva K (2010) Työkyvyttömyyselä ja ansiotyö. Eläketurvakeskuksen raportteja 5. Eläketurvakeskus, Helsinki.

Gould R, Härkäpää K, Järvikoski A (2012) Toimiiko työeläkekuntoutus? Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 1. Eläketurvakeskus, Helsinki.

Gutman SA, Kerner R, Zombek I, Dulek J, Ramsey CA (2009) Supported education for adults with psychiatric disabilities: Effectiveness of an occupational therapy program. Am J Occup Ther 63, 3, 245–254.

Hees HL, de Vries G, Koeter MWJ, Schene AH (2013) Adjuvant occupational therapy improves long-term depression recovery and return-to-work in good health in sick-listed employees with major depression: Results of a randomised controlled trial. Occup Environ Med 70, 4, 252–260.

Heijbel B, Josephson M, Vingård E (2013) Implementation of a rehabilitation model for employees on long-term sick leave in the public sector: Difficulties, counter-measures, and outcomes. Work 45, 3, 323–333.

Hendricks D (2010) Employment and adults with autism spectrum disorders: Challenges and strategies for success. J Vocat Rehabil 32, 2, 125–134.

Heponiemi T, Wahlström M, Elovainio M, Sinervo T, Aalto AM, Keskimäki I (2008) Katsaus työttömyyden ja terveyden välisiin yhteyksiin. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys 14. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki.

Howard LM, Heslin M, Leese M, McCrone P, Rice C, Jarrett M, Spokes T, Huxley P, Thornicroft G (2010) Supported employment: Randomised controlled trial. Br J Psychiatry 196, 5, 404–411.

Härkäpää K, Harkko J, Lehikoinen T (2013) Työhönvalmennus ja sen kehittämistarpeet. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 128. Kela, Tampere.

Ilmarinen J, Gould R, Järvikoski A, Järvisalo J (2006) Työkyvyn moninaisuus. Teoksessa Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J, Koskinen S (toim.) Työkyvyn ulottuvuudet. Terveys 2000 -tutkimuk-sen tuloksia. ETK, Kela, KTL, TTL, TTL, Helsinki.

91

Joosen M, Frings-Dresen M, Sluiter J (2011) Process and outcome evaluation of vocational rehabilitation interventions in patients with prolonged fatigue complaints. Int J Behav Med 18, 2, 160–171.

Juvonen-Posti P, Liira J, Järvisalo J (2011) Kuntoutus työterveyshuollossa ja työuran pidentämistä koskevissa tavoitteissa. Teoksessa Järvikoski A, Lindh J, Suikkanen A (toim.) Kuntoutus muutoksessa. Lapin yliopisto, Rovaniemi.

Järvikoski A (2013) Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 43. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki.

Järvikoski A, Härkäpää K, Mannila S (2001) Moniuloitteinen työkykykäsitys ja työkykyä yllä-pitävä toiminta. Kuntoutus, 3, 3-11.

Kausto J (2013) Effect of partial sick leave on work partcipation. People and Work, Research Reports 102. Finnish Institute of Occupational Health, Helsinki.

Kausto J, Solovieva S, Virta L, Viikari-Juntura E (2012) Partial sick leave associated with disability pension – propensity score approach in a register-based cohort study. BMJ Open 2, 6.

Kokko RL, Nenonen T, Martelin T, Koskinen S (2013) (toim.) Työllisyys, terveys ja hyvinvointi – Paltamon työllistämismallin vaikutusten arviointitutkimus 2009–2013. Hankkeen loppuraportti. Raportti 18. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tampere.

Kopnina H, Haafkens JA (2010) Disability management: Organizational diversity and Dutch employment policy. J Occup Rehabil 20, 2, 247–255.

Kramer SE (2008) Hearing impairment, work, and vocational enablement. Int J Audiol 47, 2, S124–S130.

Kuoppala J, Lammimpää A (2008) Rehabilitation and work ability: A systematic literature review. J Rehabil Med 40, 796-804.

Lambeek LC, van Mechelen W, Knol DL, Loisel P, Anema JR (2010) Randomised controlled trial of integrated care to reduce disability from chronic low back pain in working and private life. BMJ 340, c1035.

Lehto M (2011) Kaikki mukaan! Osatyökykyiset työmarkkinoilla. Selvityshenkilön raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:5. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki.

Loisel P, Buchbinder R, Hazard R, Keller R, Scheel I, van Tulder M, Webster B (2005) Prevention of work disability due to musculoskeletal disorders: The challenge of implementing evidence. J Occup Rehabil 15, 4, 507–524.

Luciano A, Drake RE, Bond GR, Becker DR, Carpenter-Song E, Lord S, Swarbrick P, Swanson SJ (2014) Evidence-based supported employment for people with severe mental illness: Past, current, and future research. J Vocat Rehabil 40, 1, 1-13.

Martin MHT, Nielsen MBD, Madsen IEH, Petersen SMA, Lange T, Rugulies R (2013) Effectiveness of a coordinated and tailored return-to-work intervention for sickness absence beneficiaries with mental health problems. J Occup Rehabil 23, 4, 621–630.

92

Martin MHT, Nielsen MBD, Petersen SMA, Jakobsen LM, Rugulies R (2012) Implementation of a coordinated and tailored return-to-work intervention for employees with mental health problems. J Occup Rehabil 22, 3, 427–436.

McCluskey S, Burton K, Main C (2006) The implementation of occupational health guideline pronciples for reducing sickness absence due to musculoskeletal disorders. Occ Med 56, 237-242.

McDonough JT, Revell G (2010) Accessing employment supports in the adult system for transitioning youth with autism spectrum disorders. J Vocat Rehabil 32, 2, 89–100.

Menear M, Reinharz D, Corbière M, Houle N, Lanctôt N, Goering P, Goldner EM, Kirsh B, Lecomte T (2011) Organizational analysis of Canadian supported employment programs for people with psychiatric disabilities. Soc Sci Med 72, 7, 1028–1035.

Mitra S (2009) Temporary and partial disability programs in nine counties. J Disabil Policy Stud 20, 1, 14-27.

Morrison I, Clift SM, Stosz LM (2010) Supported further education provision for people with long-term mental health needs: Findings from a survey of further education colleges and primary care trusts across the south east of England. Perspect Public Health 130, 2, 78–85.

Mäkelä-Pusa P (2014) (toim.) Työurien jatkamisen tuki. Kuntoutussäätiön työselosteita 47. Kuntoutussäätiö, Helsinki.

Nevala N, Kalliomäki-Levanto T, Jääskeläinen K, Hirvonen M, Pekkarinen A, Elo J (2011) Työn sisältö ja työolosuhteiden mukauttaminen avoimilla työmarkkinoilla toimivilla vammaisilla ja pitkäaikaissairailla. Työterveyslaitos, Helsinki.

Nevala N, Pehkonen I, Koskela I, Ruusuvuori J, Anttila H (2014) Workplace accommodation among persons with disabilities: A systematic review of its effectiveness and barriers or facilitators. J Occup Rehabil 24, 3.

Noordik E, van der Klink JJ, Geskus RB, de Boer MR, van Dijk FJH, Nieuwenhuijsen K (2013) Effectiveness of an exposure-based return-to-work program for workers on sick leave due to common mental disorders: A cluster-randomized controlled trial. Scand J Work Environ Health 39, 2, 144–154.

OECD (2010) Sickness, Disability and Work. Breaking the Barriers. A Synthesis of Findings Across OECD Countries. Paris.

van Oostrom SH, Heymans MW, de Vet HCW, van Tulder MW, van Mechelen W, Anema JR (2010) Economic evaluation of a workplace intervention for sick-listed employees with distress. Occup Environ Med 67, 9, 603–610.

van Oostrom SH, van Mechelen W, Terluin B, de Vet HCW, Anema JR (2009) A participatory workplace intervention for employees with distress and lost time: A feasibility evaluation within a randomized controlled trial. J Occup Rehabil 19, 2, 212–222.

93

Øyeflaten I, Lie SA, Ihlebæk CM, Eriksen HR (2012) Multiple transitions in sick leave, disability benefits, and return to work. – A 4-year follow-up of patients participating in a work-related rehabilitation program. BMC Public Health 12, 748.

Palmer KT, Harris EC, Linaker C, Barker M, Lawrence W, Cooper C, Coggon D (2012) Effectiveness of community- and workplace-based interventions to manage musculoskeletal-related sickness absence and job loss: A systematic review. Rheumatology 51, 2, 230–242.

Park J, Shubair M (2013) Returning to work after breast cancer: A critical review. Int J Disabil Manag 8, 1.

Pensola T, Järvikoski A, Järvisalo J (2006) Työttömyyden ja muiden syrjäytymisriskien yhteys työkykyyn. Teoksessa Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J, Koskinen S (toim.) Työkyvyn ulottuvuudet. Terveys 2000 –tutkimuksen tuloksia. ETK, Kela, KTL, TTL, TTL, Helsinki.

Roulstone A, Harrington B, Hwang SK (2014) Flexible and personalised? An evaluation of a UK tailored employment support programme for jobseekers with enduring mental health problems and learning difficulties. Scan J Disabil Res 16, 1, 14–28.

Rumrill P, Fraser RT, Johnson KL (2013) Employment and workplace accommodation outcomes among participants in vocational consultation service for people with multiple sclerosis. J Vocat Rehabil 39, 85-90.

Saikku P (2009) Terveyspalvelut työllistymisen tukena. Pitkäaikaistyöttömien terveystarkastuk-set ja -palvelut siirtymätyömarkkinoilla. Raportti 22. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

Salkever D (2013) Social costs of expanding access to evidence-based supported employment: Concepts and interpretive review of evidence. Psychiatr Serv 64, 2, 111–119. Salminen A (2011) Mikä kirjallisuuskatsaus? Johdatus kirjallisuuskatsauksen tyyppeihin ja hal-lintotieteellisiin sovelluksiin. Opetusjulkaisuja 62, Julkisjohtaminen 4. Vaasan yliopisto, Vaasa. Schandelmaier S, Ebrahim S, Burkhardt SC, de Boer WE, Zumbrunn T, Guyatt GH, Busse JW, Kunz R. Return to work coordination programmes for work disability: a meta-analysis of randomised controlled trials. PLOS ONE 7, 11. Scharle A (2013) PES approaches for sustainable activation of people with disabilities. European Commission, DG Employment, Social Affairs and Inclusion. Schneider J, Slade J, Secker J, Rinaldi M, Boyce M, Johnson R, Floyd M, Grove B (2009) SESAMI Study of employment support for people with severe mental health problems: 12-month outcomes. Health Soc Care Community 17, 2, 151-158. Seppänen-Järvelä (2014) (toim.) Kuntoutuksen yhteistoiminta osaksi työn arkea. Arviointi-tutkimus työhönkuntoutuksen kehitäämishankkeen toisesta vaiheesta. Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 84. Kelan tutkimusosasto, Kela, Helsinki. Shaw W, Hong QN, Pransky G, Loisel P (2008) A literature revie describing the role of return-to-work coordinators in trial programs and interventions designed to prevent workplace disability. J Occup Rehabil 18, 1, 2-15.

94

Smedley J, Harris EC, Cox V, Ntani G, Coggon D (2013) Evaluation of a case management service to reduce sickness absence. Occup Med 63, 2, 89–95.

Sosiaali- ja terveysministeriö (2011) Työterveyshuolto ja työkyvyn tukeminen työterveys-yhteistyönä. Työryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 6. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö (2013a) Osatyökykyiset työssä. Toimintakonsepti osatyökykyisten työllistymiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 29. Helsinki.

Sosiaali- ja terveysministeriö (2013b) Osatyökykyisten työllistymisen edistäminen. Toiminta-ohjelmaa valmistelevan työryhmän välimietintö. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 6. Helsinki.

Sosiaali- ja terveysministeriö (2013c) Osatyökykyisten työllistymistä edistävien säädösmuutos-tarpeiden ja palvelujen arviointi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 37. Helsinki.

Speklé EM, Hoozemans MJM, Blatter BM, Heinrich J, van der Beek AJ, Knol DL, Bongers PM, van Dieën JH (2010) Effectiveness of a questionnaire based intervention programme on the prevalence of arm, shoulder and neck symptoms, risk factors and sick leave in computer workers: A cluster randomised controlled trial in an occupational setting. BMC Musculoskelet Disord 11, 99.

Squires H, Rick J, Carroll C, Hillage J (2012) Cost-effectiveness of interventions to return employees to work following long-term sickness absence due to musculoskeletal disorders. J Public Health 34, 1, 115–124.

Ståhl C Müssener U, Svensson T (2012) Implementation of standardized time limits in sickness insurance and return-to-work: Experiences of four actors. Disabil Rehabil 34, 16, 1404-1411.

Ståhl C, Toomingas A, Åborg C, Ekberg K, Kjellberg K (2013) Promoting occupational health interventions in early return to work by implementing financial subsidies: A Swedish case study. BMC Public Health 13, 310.

Sutela H, Lehto AM (2014) Työolojen muutokset 1977-2013. Tilastokeskus, Helsinki.

Swanson S, Burson K, Harper J, Johnson B, Litvak J, McDowell M, Weinstein G (2011) Implementation issues for IPS supported employment: Stakeholders share their strategies. Am J Psychiatr Rehabil 14, 3, 165–180.

Taylor BJ, McGilloway S, Donnelly M (2004) Preparing young adults with disability for employment. Health Soc Care Community 12, 2, 93–101.

The Dutch working conditions legislation. Saatavissa: https://osha.europa.eu/fop/netherlands/en/legislation/index_html Viitattu 16.10.2014.

Tiainen R, Oivo M, Puumalainen J, Korkeamäki J (2011) Tukea masennuksen jälkeiseen työhön paluuseen. Työhön paluu –projektin loppuraportti ja arviointi. Kuntoutussäätiön työselosteita 42. Kuntoutussäätiö, Helsinki.

95

Tjulin Å, Stiwne EE, Ekberg K (2009) Experience of the implementation of a multi-stakeholder return-to-work programme. J Occup Rehabil 19, 4, 409–418.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2013) Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus ICF. Stakes ohjeita ja luokituksia 4. Helsinki.

Torraco R (2005) Writing Integrative Literature Reviews: Guidelines and Examples. HRD 4, 3, 356-367.

Työ- ja elinkeinoministeriö (2012) Selvitys heikossa työmarkkina-asemassa olevien palveluista Pohjoismaissa sekä Alankomaissa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa. Työ- ja elinkeino-ministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys 12. Helsinki.

Varekamp I, van Dijk FJH, Kroll LE (2013) Workers with a chronic disease and work disability: Problems and solutions. Bundesgesundheitsblatt Gesundheitsforschung Gesundheitsschutz 56, 3, 406–414.

Varekamp I, Verbeek JHAM, van Dijk FJH (2006) How can we help employees with chronic diseases to stay at work? A review of interventions aimed at job retention and based on an empowerment perspective. Int Arch Occup Environ Healt 80, 2, 87–97.

Vermeulen SJ, Anema JR, Schellart AJM, van Mechelen W, van der Beek AJ (2009) Intervention mapping for development of a participatory return-to-work intervention for temporary agency workers and unemployed workers sick-listed due to musculoskeletal disorders. BMC Public Health 9, 216.

Vermeulen SJ, Heymans MW, Anema JR, Shcellart AJM, van Mechelen W, van der Beek AJ (2013) Economic evaluation of a participatory return-to-work intervention for temporary agency and unemployed workers sick-listed due to musculoskeletal disorders. Scand J Work Environ Health 39, 1, 46–56.

Virtanen M, Oksanen T, Batty GD, Ala-Mursula L, Salo P, Elovainio M, Pentti J, Lybäck K, Vahtera J, Kivimäki M (2014) Extending employment beyond the pensionable age: a cohort study of the influence of chronic diseases, health risk factors, and working conditions. Plos One 9, 2.

Vuorela M (2008) Työtä haluaville uusia mahdollisuuksia työhön. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki.

Williams RM, Westmorland MG, Lin CA, Schmuck G, Creen M (2007) Effectiveness of workplace rehabilitation interventions in the treatment of work-related low back pain: a systematic review. Disabil Rehabil 29, 8, 607-624.

Wistow R, Schneider J (2007) Employment support agencies in the UK: Current operation and future development needs. Health Soc Care Community 15, 2, 128–135.

Zampolini M, Bernardinello M, Tesio L (2007) RTW in back conditions. Disabil Rehabil 29, 17, 1377–1385.

Zivitere M, Claidze V (2012) Developing disability management in the workplace. SHS Web of Conferences 2, 00043.

KUNTOUTUSSÄÄTIÖN TYÖSELOSTEITA WORKING PAPERS Vuorento M, Terävä K, Osatyökykyisen työssä jatkamisen ja työllistymisen tukeminen. Kirjallisuuskatsaus ja haastattelututkimus. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 48/2014. Mäkelä-Pusa P (toim.), Työurien jatkamisen tuki. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 47/2014. Heikkilä M, Juntunen P, Mäkelä-Pusa P, Pientyöpaikat työkyvyn tukijoiksi. Kokemuksia ja havaintoja kehittämistyöstä. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 46/2014. Hietala O, Mattila-Aalto M, Lehtoranta P, Henriksson M, Saarinen T, Sandelin I, Kolmannen ja julkisen sektorin monialainen palveluyhteistyö kuntoutuksessa (KoJu). Helsinki: Kuntou-tussäätiön työselosteita 45/2014. Saatavissa vain verkossa. Mäkelä-Pusa P, Harju H (toim.), Pientyöpaikkojen työkyvyn tuki. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 44/2012. Juntunen P, Puumalainen J, Mäkelä-Pusa P, Perustuksia valamassa. Pientyöpaikkojen työterveysyhteistyö. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 43/2012. Tiainen R, Oivo M, Puumalainen J, Korkeamäki J, Tukea masennuksen jälkeiseen työhön paluuseen. Työhön paluu -projektin loppuraportti ja arviointi. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 42/2011. Mäkelä-Pusa P, Terävä K, Manka M-L, Yrittäjien työhyvinvointi, työkyky ja kuntoutus. Selvitysraportti pienyrittäjien ja maatalousyrittäjien työkyvystä, hyvinvoinnista, työky-vyntuen ja kuntoutuksen tarpeesta. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 41/2011. Korkeamäki J, Reuter A, Haapasalo S, Aikuisten oppimisvaikeuksien tunnistaminen, arviointi ja kuntoutus. Opi oppimaan -hankkeen toimeenpano ja tulokset. Helsinki: Kun-toutussäätiön työselosteita 40/2010. Nukari J, Aikuisten oppimisvaikeuksien psykologinen arviointi. Helsinki: Kuntoutussää-tiön työselosteita 39/2010. Haapasalo S, Korkeamäki J (toim.), Kuntoutuspalveluita aikuisten oppimisvaikeuksiin – Opi oppimaan -projektin väliraportti. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 38/2009. Jalava J, Salomäki J, Määräaikainen työnkevennys työssä selviytymisen tukena. Arvi-ointitutkimus Itellan Kunnon Polku -tuen vaikutuksista työntekijöiden sairauspoissa-oloihin ja työssä jaksamiseen. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 37/2008. Pensola T, Roine S, Vuorento M, Iällä ei väliä: Hyvinvoivana ja vireänä töissä ja eläkkeel-lä. Loppuraportti Ikkuna-hankkeessa toteutetun 55–69-vuotiaiden avomuotoisen var-haiskuntoutusmallin toteuttamisesta. Helsinki: Kuntoutussäätiön työselosteita 36/2008.

4

Kuntoutussäätiö

Esa Print OyLahti 2014ISSN 0784-2333ISBN 978-952-5961-41-6 • ISBN 978-052-5961-42-3 (pdf)

Osatyökykyisen työssä jatkamisen ja työllistymisen tukeminen -selvityksen tavoitteena on kuvata keinoja, joilla osatyökykyistä tuetaan jatkamaan työssään, työhön paluussa tai työllistymisessä. Selvityksessä kuvataan kokemuksia ja hyviä käytäntöjä toimivista malleista, palveluista ja etuuksista sekä tukemisen keinojen toteuttamista edistävistä ja estävistä tekijöistä. Lisäksi kuvataan osatyökykyistä tukevan henkilöstön toimenkuvaa ja ammatillista osaamista.

Työn taustalla on kysymys sekä työelämässä että vailla työtä olevien osatyö kykyisten oikeuksista saada laadukkaita palveluita sekä tarpeesta löytää ratkaisuja osatyökykyisten henkilöiden tukemiseksi ja näin edistää työllistymistä ja työurien jatkamista.

Selvitys koostuu kansainvälisiin tutkimuksiin keskittyvästä kirjallisuuskatsauksesta sekä suomalaisten asiantuntijoiden haastatteluista. Molemmissa osioissa tuodaan esille sekä työsuhteessa että vailla työtä olevien osatyökykyisten näkökulma.

Selvitys on tehty osana Kuntoutussäätiön hallinnoimaa Jamit-hanketta ja yhteistyössä Osatyökykyiset työssä -ohjelman kanssa. Työtä ovat rahoittaneet Euroopan sosiaali-rahasto ja sosiaali- ja terveysministeriö Terveenä ja osaavana työssä -kehittä mis-ohjelmastaan.

Yhteistyössä:

OSA

TYÖ

KYK

YIS

EN

TYÖ

SSÄ

JATK

AM

ISE

N JA

TYÖ

LLIS

TYM

ISE

N T

UK

EM

INE

N

Mirkka Vuorento ja Kimmo Terävä

Kirjallisuuskatsaus ja haastattelututkimus

OSATYÖKYKYISEN TYÖSSÄ JATKAMISEN JA

TYÖLLISTYMISEN TUKEMINEN