Kotiseutukuvauksia Lounais- Hämeestä · 2017. 10. 23. · na pidettiinkin, niin silti tehtiin ankarasti työtä ja pitkää päi-vää. Aamulla kuudelta aloitet-tiin ja ehtoolla

KotiseutukuvauksiaLounais- Hämeestä

XLV

FORSSA 1968

Forssa 1968 : Forssan Kirjapaino Oy

Hantvärkkäriksi kutsuttiin ja omaanpöytään istutettiin

Kyläräätaliperinne eläii edelleen Ypäjällä

Ypäjän Palikkalassa onvielä kaksi käsityöläisper-hettä, joissa isien ammattion siirtynyt isältä pojallepolvesta polveen. Näistänaapuruksista on toinenSandellien räätäli- ja toi-nen Salojen seppäsuku. Seu-raavassa 78-vuotias räätäli-mestari Väinö San de IIja hänen poikansa kertoile-vat kyläräätälin työstä nytja ennen aikaan.- Jo minun isäni JOOS€ San-

dell oli räätäli ja hyvän 'kraa-tarin' kirjoissa hän olikin, aloit-ti Väinö Sandell. - Oman työn-sä ohella hän toimi viidenkym-menen vuoden ajan myös kir-kon suntiona. Aitini nimittäin oliYpäjän silloisen kanttorin CalesFredrik Löfroosin tytär tämänkolmannesta avioliitosta ja täs-tä saattoi johtua, että isänikintuli vedetyksi kirkon piiriin. Iso-isäni Löfroos oli näet tunnettumies, sillä kanttorin tehtäviensäohella hän toimi mm. paranta-

jana. Lastoittipa hän jopa EliasLönnrotin jalan, joka oli kat-kennut hänen liukastuessaanYpäjän kestikievarin pihalla.Isoisän kunnian hohdetta riittisitten vähän meillekin.

Ylen oli räätälintyö toisenlais-ta kuin nyt siihen aikaan, jolloinminä pahaisena poikasena rupe-sin napinläpiä neuloskelemaan.Sillä siitä opetteleminen taval-lisesti aloitettiin. Ei silloin ko-tona paljonkaan töitä tehty vaanmestari noudettiin talosta taloon.Isäntä tava.llisesti tuli mes-tariahevosella hakemaan määräpäi-västä hyvissä ajoin sovittuaan.Rekeen tai rattaille nostettiintarvittavat työkalut, joista suu-rimman tilan vei tietenkin orn-pelukone.

Herroina kohdeltiinTaloissa räätälimestareita koh-

deltiin herroina, hantvärkkäreik-si heitä kutsuttiin ja eri pöydässäsyötettiin. Parastaan emännätpöytään panivat, sitä vaati selkätalon kunnia että suhteiden säi-lyttäminen. Jos aikoi räätälin

4

- Äidin apulaiseksi navettatöihin minut on alennettu, mutta vieläminä sentään räätälintöitäkin teen, myhäili räätälimestari VäinöSandell. Kadehdittavan sydämelliset suhteet tuntuivat tässä 'per-hekolhoosissa' vallitsevan. Valitettavasti talon emäntä oli sukuloi-

massa, joten emme häntä tavanneet.

taloon ajallaan saada, häntä olikohdeltava hyvin. Vastavuoroi-

sesti räätälit puolestaan panivatparastaan. Vaikka heitä herroi-

na pidettiinkin, niin silti tehtiinankarasti työtä ja pitkää päi-vää. Aamulla kuudelta aloitet-tiin ja ehtoolla yhdeksään saak-ka tehtiin, joulun edellä, jolloinkiireet olivat pahimmillaan, japapuoleen yöhön. Ruakatauat tie-tenkin pidettiin sekä syys- jatalviehtoisin hetken aikaa myöshämärähyssyä, jolloin saatettiinhetkeksi heittäytyä pitkälleen-kino Tämä lepotauko tuli sen an-siosta, ettei heti päivän hämär-tyessä raskittu sytyttää lamppua,öljyä kun säästettiin, Eikä räätä-lin homma käy huonossa valais-tuksessa.

Samassa talossa oltiinparikin viikkoa

Meitä ali kaikkiaan yhdeksänveljestä, joista kuitenkin kaksikuoli jo pienenä. Mutta meistäaikuisiksi eläneistä kaikki taimi-vat ainakin jankin aikaa räätä.linä. Taloissa kierrellessään isäei kuitenkaan koskaa ottanutenempää kuin kaksi maistä mu-kaansa, vaan eipä tainnut kata-na olijoita yhtä aikaa enempääollakaan. Samassa talossa saa-tettiin viipyä pari viikkoa, silläpaitsi vaatteita tehtiin myös väl.lyjä, vailoka siihen aikaan olikinmyös erityisiä vällyrää tälei tä.Ehtaopuhteina talon vä.ki ja vie-läpä naapureitakin kokoontuiräätälimestarin ympärille jutte-lemaan ja tarinoita kuulemaan.Räätälin ei kylläkään passannutsilmiään työstään irraittaa, mut-ta silti hän pystyi osallistumaankeskusteluun. Mitään sopimatto-mia ei puhuttu, sillä eihän se so,pinut, kun isäni oli kirkon mies.

5

Parkkumi oli verratonvaatekangas

Minun nuori ollessani tehtiinniin puvut kuin vällytkin talonomista tarpeista, kotikutosista,Puvut valmistettiin riel i- tai kuu-sinii tisestä sarsista, [ossa olipumpulinen laimi ja villainenkude. Mutta päällystakki, pornp-pa, tehtiin parkkumista ja se oliverratonta kangasta. Siinä olipellavainen laimi ja villainenkude, mutta lisäksi kangas lä-hetettiin oikein tehtaaseen tarn-pattavaksi, [olloin sitä samallavenytettiin ja vanutettiin, Mut-ta sitten tulikin' sellainen takki,että se kesti 'rouvlssakin' käy-tössä vuosikausia ja päivän saisataa, ennen kuin' se Iävitse kas-tui.

Rohtiminen helleasuherrojen muotia

Vielä tämän vuosisadan alussaolivat rehtimesta tehdyt työhou-sut yleisiä. Rohdinmekkojakinvanhat äijät vielä siihen aikaankäyttivät, mutta minä en sellai-sia muista tehneeni. Uusi rohdin,mekko oli sikäli mainio. työvaa-te, ettei siihen imeytynyt vesijuuri nimeksikään. Ja sellainen-kin ihme koettiin, että tästä köy-hän kansan 'työroikekankaasta'valmistettiin myös herrojen hel-Ieasuja, Mikä lie tuollainen muo,din oikku ollut, mutta, niin vainkävi, että herrat kävivät kesäi-sin rohdinpuvuissa olkihattupäässä ja keppi kädessä, Liekötällä seikalla ollut jatakin yh-teistä ns. kansallisen herätyksen

6

kanssa. Olipa miten tahansa, oi-vallisempaa helle asua ei voinutsaada, sillä rohdin oli helteellävilpoinen ja sateella kuin suoja-puku.

Vaikka hyvää räätäliä arvos-tettiin, ei sillä hommalla silti rl-kastunut. Ei isä sen paremminkuin minäkään. Isäni oli halpa-paIkkainen mies. Joskus mmahäntä moitiskelinkin, että pas-

saisi sitä määrätä vähän enem-mänkin, mutta kun sitten joutuioma j alkani pöydän alle, en keh-dannut taksoja korottaa. Samanvian ovat ilmeisesti perineetmyös Väinö Sandellin pojat En-sio ja Eero, sillä oppaanamme ol-lut Svante Te h i tiesi kertoa,että kolmella markalla täälläprässätään puku niin hyväksi,että se on kuin uuden veroinen.

Forssan Lehti 1. 3. 1967.

Esko Viljanen

tensä keskukseen saakka par-haaksi katsomaIlaan tavalla.Tämä koski myös keskustenvälisiä yhteyksiä.

Taloudellisessa mielessä yritysoli vähemmän onnistunut. Kau-koliikennepal vel un kytkeminenosuuskunnan velvol.lisuudeksi ai-heutti sen, että keskus piti ollamiehitettynä läpi vuorokauden.Tämä edellytti henkilökunnanlisäystä ja se olisi nostanut hoi-tokuluja, jotka pyrkivät jäämäänvajaan 200:n tilaaj an maksetta-viksi. Osuuskunta teki useitaalotteita Interurbana Ab:lle tä-män osallistumisesta montt.öörinpalkkaukseen, mutta sai ainakielteisen vastauksen. Samoinkävi sovitun vuosimaksun(12.000:-) suhteen. Osuuskun.

Palasia vapaan puhelin toiminnantapahtumista Lounais-Hämeessä

II

Forssan Puhelinosuuskuntatotesi ensimmäisen toiminta-vuotensa päättyessä joutuneen-sa tilanteeseen, joka oli paljonmonitahoisempi kuin mitä en-nakolta oli osattu odottaa.

Tilaajamäärän kasvu oli mel-koinen, ja vaikkaki'n Interur-bana Ab. oli myöntänyt oikeu-den pylväistönsä käyttöön 1. 4.1924 saakka, avojohtoverkostokasvoi siinä määrin, että senhoitamisessa tahtoi mennä sor-mi suuhun. Olihan osuuskun-nan käytössä vain yksi 'mont-tööri", joka hoiteli sekä linjatettä keskuspöydän.

Mitään rakennemääräyksiä eitunnettu eikä noudatettu vaankukin rakensi puhelinyhtey-

nan esittäessä tehdyn päätöksenmaksun korottamisesta Interur-bana Ab. esitti vastavetonaan ko-rottavansa kaukopuhelurnaksuj a.Tämän jälkeen ei asiasta enääkeskusteltu.

Forssaan kytketyt puhelinyh-tiöt eivät mielellään maksaneetvuosimaksua keskuksiinsa kytke-tyistä »kaapeistas. Ne perusteli-vat näkemystään sillä, että kysei-set puhelinlaitokset olivat raken-taneet kustannuksellaan yhtey-tensä aina Forssan keskukseensaakka, jonka tilaajien käytössäkyseiset yhteydet myös olivat.Kaappier lukumäärästä käytiinjatkuvaa kirjeenvaihtoa kyselyi-neen ja selvityksineen. Erikoisenvaikeaksi kävi kysymys Humppi-lan kohdalta, josta yhteys Fors-saan suuntautui Pellilän keskuk-sen kautta. Asiaa aikansa pohdit-tuaan osuuskuntakokous tekiseuraavan päätöksen. »Hallitusvelvoitettiin ryhtymään toimen-piteisiin, että Humppilan puhe-linasemaa velotettaisiin 25 mkkaapilta vuodessa samoinkuinmuitakin sivukeskusasemia. Sa-malla lausuttiin toivomus, ettähurnppilalaiset vetäisivät omanjohtonsa Forssaan asti, koska seolisi omiaan vähentämään puhe-lintulvaa Pellilän keskusase-malla.»

Mainittakoon tässä yhteydessä,että Urjalan keskukseen välitet-tiin puhelut Koijärven keskuksenkautta ja nimenomaan KoijärvenPuhelinosuuskunnan kanssa eipäästy minkäänlaiseen selvityk-seen maksuista. Ne jäivät useanvuoden osalta saamatta.

Hallitus toimi hyvässä uskossa,että sillä oli oikeus ylläesnettyi-

7

hin toimenpiteisiin, mutta kunasiaa ryhdyttiin tarkistamaantoimiluvasta, ei sellaista löyty-nytkään. Pyyntö oli unohtunutkaiken kiireen keskellä. Kevät-talvella 1923 toimilupa sittenpyydettiin ja saatiinkin se sensisältöisenä, että se tuki hallituk-sen toimenpiteitä. Mutta kuinkaskävikään!

Someron Puhelinosuuskuntaoli ilman pitempiä puheita ryhty-nyt velottamaan Forssasta yhdis-tettyjä puheluja, ja osuuskunnal-le tuli kova kiire vastaiskun te-koon. Osuuskunnan kokouksenpöytäkirjassa mainitaan asiastanäin: »Hallituksen. puolesta il-moitettiin, että Someron puhelin-keskusasemalla on ruvettu ve-loittamaan kutakin Forssasta sin-ne lähetett.yä puhelua a 1:-.Kun tällainen menetteleminenon suora sopimuksen rikkominenForssan puhelinosuuskuntaa koh-taan ja käytännössä mahdotontoteuttaa ilman selkkauksia pää-tettiin ant.aa hallinnolle niin laa-jat valtuudet, että se on oikeutet-tu vaikka katkaisemaan Somero-laisten johdon pois Forssan kes-kiöstä maaliskuun ensi päivästä(1922) ellei sovinnolla jää nou-dattamaan entistä menetelmää.s

»Siltä varalta, jos kaikestahuolimatta moinen maksujenkantaminen Somerolaisten ta-holta tulisi voimaan, niin päätet-tiin, että sama tapa otetaan So-meroon nähden käytäntöönmyös Forssassa.» Siis tavallaanyhdysliikennemaksu puolin jatoisin.

Somerolaiset eivät hevillä an-tautuneet vaan keksivät, että yl-lämainittu toimilupa on virheel-

8

linen ja olivat siitä valittaneetmaaherranvirastolle, joka olipäätynyt samaan tulokseen.Maaherranviraston ottama kantaaiheutti toimiluvan uusimisen v.1923 lopulla seuraavin perustein:

s Sen johdosta, että kauppa- jateollisuusministeriön tänä vuon-na antama toimilupa ForssanPuhelinosuuskunnalle ei maa-herranvirastossa ole katsottu pä-teväksi, koska sanottuun toimilu-paan sisältyvät myös Forssankeskus aseman kanssa yhteydessäolevat, mutta muuten itsenäisetpuhelinosuuskunnat. päätettiin-maaherran antaman uhkasakon-kin velvoittamana - ensi tilassahakea uusi toimilupa, nyt vainyksinomaan Forssan Puhelin-osuuskunnalle ja sen kauppalassaoleville [ohdoille.« Toteamus:puhelinasioiden käsittelyssä oliylemmissäkin portaissa epäsel-vyyttä!

Hallituksella oli paljon muita-kin huolia.

Sopimus johtojen siirtämisestäpois Interurbana Ab:n pylväis-töstä tuli ajankohtaiseksi. To-dettiin, että se voisi parhaitentapahtua ilmakaapelia käyttäenvälillä keskus - Kivisilta .• Ta-loudenhoitajan tehtäväksi annet-tiin kaapelin hankkiminen sieltä,mistä sen halvimmalla saa, jakaapelin ylöspanemiseen palkataeri monttööri.s

Kaapelitarjoukset käsiteltiin japäätettiin, että sErrcssonin liik-keestä» Helsingistä tilataan 410metriä 100-johtoista ilmakaape-Iia, mieluimmin siten, että ky-seinen liike urakoisi koko työntai ainakin antaisi avuksi kaape-liasentajan.

Näin oli syksyllä 1923 pantualulle ensimmäinen kaapelointiForssan keskuksen tilaajaverkos,tossa.

Samanaikaisesti todettiin, ettäuusia tilaajia ei voitu ottaa vas-taan. Hallitus esittikin tilattavak-S1 Ericssonin liikkeestä suurem-man keskuspöydän, joka oli saa-tavissa käyttöön jo tammikuussa1924.Näin tehtiinkin.

V. 1924 alussa ilmaantui myösensimmäinen tilaajavaihteen ky-syntä. Osuusliike Tammi tiedus-teli mahdollisuutta ja velvotteitasiinä tapauksessa, että se hankki-si käyttöönsä oman keskuksen.

Ensimmäinen yhdysliikenneso,pimus tehtiin Urjalan Puhelin-osuuskunnan kanssa 19. 2. 1926.Tämän mukaan kumpikin osa-puoli peri yhteysvälillä tapahtu-neista puheluista yhden markan.Tulos: 1. 1.-3-0. 9. -26 välisenäaikana puheluista kertyi tuloayhteensä 150:- markkaa. Sen si-jaan sopimus Etelä-Suomen Kau-kopuhelin Oy:n (ent. InterurbanaAb.) kanssa oli saatu edullisem-maksi. Vuosimaksun suuruusosuuskunnalle oli nyt 26.000mk.

Muusta toiminnasta mainitta-koon yhteistoiminnan aikaansaa-minen kaikkien puhelinlaitostenvälillä. Huhtikuun 23-24 päivi-nä 1921 pidettyyn puhelinlaitos-ten yhteiseen kokoukseen osallis.tuttiin, ja osuuskunnan edustaja-na oli silloinen taloudenhoita-ja kutomomestari M. Lindell.Pöytäkirjoista ei löydy merkin-tää kokouksen kulusta, mutta il-meisesti jo siinä tilaisuudessa pe-rustettiin Suomen Puhelinlaitos-ten Liitto, koska sen nimissä olivuoden lopulla lähetetty puhelin-

laitoksille kehoitus liittymisestäliittoon. Osuuskunnan osalta liit-tymispäätöstä ei vielä tehty vaanpäätettiin asia ottaa esille myö-hemmin. Näin tapahtuikin, silläliittymispäätös tehtiin osuuskun-nan kevätkokouksessa v. 1925.

Keväällä v. 1926 todettiin, ettäpuhelinmonttööri J. Vuorinenoli käynyt vanhaksi. Ei kuiten-kaan menty merta edemmäksikalaan, sillä toimeen palkattiinyllämainitun poika Väinö Vuori-nen samoin palkkaeduin.

Väinö Vuorinen sitten ilme i-

Uusi, 300-numeroinen kes-kuspöytä osoittautui jo kevääl-lä 1927 liian pieneksi, jotenkatsottiin aiheelliseksi hank-kia siihen 40 numeroa käsltta-vä lisä pöytä sekä samalla suo-rittaa ne teknilliset parannuk-set, jotka helpottaisivat puhe-lujen välittämistä.

Vuosien kuluessa tilaajamää-rä sekä Forssassa että lähiym-päristössä kasvoi jatkuvasti,mutta kaukoyhteydet eivät li-sääntyneet. Osuuskunta kään-tyi uudelleen Etelä-SuomenKaukopuhelin Oy:n puoleenasiassa. Yhtiöllä kylläkin olikiitettävä halu yhteyksien li-säämiseen, mutta se ei saanutaikomukselleen posti- ja len-nätinhallituksen suostumusta.llmeisesti valtiolla oli tällöin(1929) jo ainakin suunnitteillavastainen kaukopuhelinverkos-tonsa, eikä se näin ollen mie-

9

sesti liikkui pontevasti toimi-alueellaan, koska hallitus joutuikäsittelemään hänen esittämä-nään seuraavan toivomusaloit-teen:

»Monttöörin toivomuksen joh-dosta, että osuuskunta ottaisikustannuksiin osaa, kun hänentäytyy ostaa uusi polkupyörä,vanha kun oli varastettu viran-toimituksessa. Katsottiin asialli-seksi myöntää hänelle puoletpyörän hinnasta, koska monttööritarvitsee polkupyörää hyvin pal-jon osuuskunnan palveluksessa .•

Dl

lellään nähnyt kaukolinjojaomistavan yksityisen yrWäjänvoimistuvan.

Puhelinosuuskunta kääntyimyös suoraan posti- ja lennätin-hallituksen puoleen esittäen ettäse ottaisi valtion puhelinlinjojenrakentamisohjelmassaan huo-mioon Helsingistä ja TurustaForssaan suuntautuvat puhelin-linjat. Tilanteen vaikeutta selvi-tettiin tilastotiedoin.

Tammelan Puhelinosuuskun-nan taholta tehty aloite, ettäForssan Puhelinosuuskunta palk.kaisi laitoksensa käyttöön puhe-lininsinöörin, jota lähiseudun pu-helinlaitoksetkin voisivat käyttäähyväkseen, tyrmättiin alkuunsa.Tähän kohtalokkaaseen päätök-seen vaikuttivat kokonaisnäke-myksen puuttuminen ja ennen-kaikkea Et.-Suomen Kaukopuhe-lin Oy:n johtajan lausunto. Lau-

10

sunnossa esitettiin, ettei osuus-kunnan mitenkään kannattaisipalkata käyttöönsä insinööriä, ei-kä se olisi edes tarpeellistakaan.Eikö kuitenkin ole niin, että mi-käli tammelalaisten aloite olisihyväksytty, puhelinolojen järjes-tely Lounais-Hämeessä olisi to-teutunut aika mukavasti?

Osuuskunnan palveluksessa olikahdeksan »keskusneitiä», muttaedelleenkin vain yksi asentaja.Tämä ei ilmeisesti selviytynytkaikista tehtävistään, mistä oliseurauksena tilaajien tyytymät-tömyyden ilmauksia, joita käsi-teltiin jopa osuuskuntakokouk-sessakin:

»Kokous päätti jättää huo-mioonottamatta insinööri OssiWikströmin tekemän esityksen,että kaikki kauppalan puhelin-johdot tehtäisiin kaksijohtoisiksija että osuuskunnan monttöörintoiminta sietäisi parantamista.»

sKun yleisön puolelta on useinsaatu kuulla valituksia siitä, et-tei keskusasemalla kyllin nopeas-ti vastata soittoihin eikä katkais-ta loppusoitosta huolimatta, pää-tettiin ilmoittaa Ericssonin liik-keelle, että se lähettäisi monttöö,rin tarkastamaan keskusasemankoneet. Samalla päätettiin lähet-tää keskusaseman henkilökun-nalle kirjallinen huomautus sii-tä, ettei se saa yleisöä palvalles-saan puhella ja tirskua keske-nään ja että sen muutenkin onentistä täsmällisemmin palvelta-va yleisöä.» Siinäpä se!

Kymmenentenä toimintavuon-na hallitusta askarrutti erityises-tl keskuksen siirto sopivampaanpaikkaan sekä kauppalan kes-kustassa olevien puhelinlinjojen

kaapelointi. Huoneistokysymysratkesi onnellisesti. Osuuskuntasai kauppalan talosta käyttöönsätarpeellisiksi katsomansa tilatkohtuullista korvausta vastaan.

Kaapelointikysymykselle olitäten saatu selvä pohja, ja ryh-dyttiin sanoista tekoihin. Helsin-kiläiseltä insinööri K. Seppäläl-tä pyydettiin kaapeloimissuunni-telma kustannuslaskelmineen.Suunnitelman mukaan, joka hy-väksyttiin, maakaapeleita olisyytä käyttää kauppalan keskus-tassa ja ilmakaapeleita Hämeen-tien, Rautatienkadun ja Karta-nonkadun suunnissa. Suunnitte-lijan tekemän ehdotuksen mu-kaisesti kaapelit tilattiin Oy. L.M. Ericssonilta.

V. 1930 antoi Suomen Puhe-linlaitosten Liitto merkkejä ole-massaolostaan lähettämällä suu-remmille puhelinlaitoksille kir-jelmän aloitteesta, jonka mukaanliitto oli ehdottanut koko maanpuhelinlaitosten yhdistämistä,»- - että se kokonaisuudessaanjoutuisi Etelä-Suomen Kaukopu-helin yhtiöstä muodostettavantrustin haltuun.» Osuuskunnalleolivat aloitteesta ja kielteisestäkannastaan ilmoittaneet Tampe-reen Puhelinosuuskunta ja TurunPuhelinyhdistys. Kielteiseen kan-taan yhtyi myös Forssan Puhe-linosuuskunta saattaen päätök-sensä liiton tietoon. Aloite hau-dattiin, eikä sen toteuttamiseensilloisissa olosuhteissa ollut min-käänlaista mahdollisuutta.

Yhteisiä kannanottoja pyrittiinkuitenkin esittämään. Tämä käyilmi siitä, että v. 1931 pidettiinHämeenlinnassa Hämeen lääninpuhelinlaitosten edustajien ko-

kous, jossa keskusteltiin vastai-sista toimenpiteistä. Käytännöl-lisiin tuloksiin ei päästy. Katsot-tiin, että puhelinlaitosten liittovoisi olla elin, josta olisi apua.Niinpä kun Suomen Puhelinlai-tosten Liitto lopulla vuotta 1934esitti liiton toiminnan laajenta-mista ja asiamiehen paIkkaamis-ta, yhtyi osuuskuntakin käsityk-seen ja lupautui maksamaan lii-tolle vuosittain 2 markkaa tilaa-jaa kohden.

Kaukopuhelinliikenne kävi yhävaikeammaksi. Osuuskunta tote-si syyskokouksessaan 1935 seu-raavaa: -Kun paikkakunnallavallitsee verrattain suuri tyyty-mättömyys kaukopuhelinlaitok-seen, varsinkin pääkaupunginpuhelujen tavattoman viivästyk-sen tähden ja kun asiaan ei näy-tä saatavan parannusta, vaikka-kin jo pitemmän ajan on puhuttuuuden johdon rakentamisestaHelsinkiin ja asia sanomalehti-uutisten kertoman mukaan pi-täisi olla vireillä myöskin posti-ja lennätinhallituksessa, päätet-tiin asian taas tultua keskuste-lun alaiseksi yksimielisesti pöy-täkirjan otteella muistuttaa asias-ta ja pyytää, että PLH kiireh-tisi luvatun johdon rakentamis-ta, semminkin, kun Forssan Pu-helin osuuskunta tavallisesti saaosakseen yleisön tyytymättömyy-den ilmaukset, vaikka se on ny-kyiseen tilanteeseen täysin syy-tön.» - Taitaisiko joku tuon pa-remmin sanoa!

Lähetetty pöytäkirj aote ei te-honnut, mutta toiveita kaukopu-heluliikenteen paranemisesta elä-teltiin, koska kävi ilmi, että Ete-lä-Suomen Kaukoliikenne Oy 10-

11

pettaa toimintansa. Näin kävikin,sillä Forssan kohdalta kaukolii-kenne siirtyi valtion haltuun 1.4. 1935.

Siirto aiheutti sen, että osuus-kunnalle tuleva välityspalkkiootettiin käsiteltäväksi perusteel-lisesti. Neuvottelu johti tulokseenvasta 11. 11. 1935. Sopimuksenmukaan osuuskunta sai korvauk.sena vuodessa 58.00'0 markkaa.Tämän lisäksi valtio osallistuiasentajan palkkaukseen 600 mar-kalla kuukaudessa. Osuuskunnanmonivuotinen unelma oli toteu-tunut!

Sopimus sanottiin kuitenkinvaltion puolesta irti jo 18. 10.1937, ja tästä johtuvat neuvotte-lut jatkuivat aina 8. 7. 1938 saak-ka. Tällöin osuuskunta hyväksyiPLH:n tarjouksen, jonka mukaanse saisi välityspalkkiota 27 pen-niä 3 minuuttia kestävästä jak-sosta. Kauttakulkupuheluista eimaksua suoritettaisi, mutta val-tio lupautui vähentämään tuntu-vasti Forssan kautta välitettäviäkaukopuheluj a.

Vuonna 1937 tuli keskuksenautomatisoiminen ajankohtaisek-si. Tällöin tietenkin todettiin, et-tä sen sijoittaminen kauppalan-taloon olisi vähemmän edullista,joten esille tuli jälleen toiminta-tilakysymys. Osuuskunta kään-tyi asiassa Forssan suojeluskun-nan puoleen, joka suunnittelikiinteistön rakentamista. 'I'iedus.teluun suhtauduttiin myönteises-ti, kuitenkin ehdolla, että osuus-kunta osallistuisi rakennuskus-tannuksiin. Tällöin katsottiinoman talon rakentaminen edul-lisemmaksi. Nyt käännyttiin Oy.Finlayson-Forssa Ab:n puoleen

12

tonttiasiassa. Sopivaksi paikaksi,puolin ja toisin, todettiin maa-ala, joka rajoittui TammelanSäästöpankin tenttiin. Yhtiö te-ki siitä myyntitarjouksen: 200markkaa m".

Koska samanaikaisesti oli käy-nyt selville, että automatisointitulisi maksamaan 500 markasta1.800 markkaan numeroa kohti,

Forssan Puhelinosuuskunnantonttikysymys oli jatkuvasti esil-lä. Kauppala tarjosi tonttia yh-teiskoulun takaa sekä Talsoilasta.Puhelinosuuskunta havitteli kui-tenkin käyttöönsä tonttia Hä-meentien varrelta, läheltä yhteis-koulua. Harkittavana oli myösapteekkari Siiraman tontti Kaup-pakadun varrella. Lopulta sopi-vaksi katsottu alue löytyi Sepän-haasta Loimijoen rannalta. Hal-litus ehdotti ostettavaksi ns.Amarkin tontin, jonka omistijohtaja E. Pölkkynen. Ehdotushyväksyttiin, ja osuuskunta ostitontin maksaen siitä 25.000 mk.Hintaa oli silloisissakin olosuh-teissa pidettävä erittäin halpana,mutta sijainti oli puhelinlaitok-sen toimintaa silmälläpitäen vä-hemmän onnistunut. Tähän seik-kaan ei kuitenkaan osattu kiin-nittää huomiota.

Automatisoimisasia edistyi j at-kuvasti. Hallituksen puheenjoh-taja J. Kivikoski valtuutettiinneuvottelemaan automatisoimis-kustannuksista Oy L M EricssonAb:n kanssa. Neuvotteluissa huo-mioitiin myös automatisoimisen

ehdotti hallitus luovuttavaksi se-ka automatisoimisesta että omas-ta kiinteistöhankinnasta. Osuus-kunnan syyskokous päättyi kui-tenkin seuraavaan tulokseen:»- - oma talo ja automatisoi-miskysymys päätettiin edelleen-kin pitää valppaasti mielessä.Tarjottua tonttia ei ostettu.» -,...Mikä vahinko!

IV

edellyttämät muutokset puhelin-verkostossa. Kyseinen yhtiö aset-ti osuuskunnan käyttöön asian-tuntijaksi dipl.insinööri (profes-sori) Jarl Jauhiaisen, jonkakanssa neuvotteluja pääasialli-sesti käytiin. Hallitus puolestaantutustui perusteellisesti automa-tisoimiskysymykseen tehden mm.tutustumiskäynnin TampereenPuhelinosuuskunnan ja Riihi-mäen Puhelinosuuskunnan auto-matisoituihin keskuksiin.

Kesken yllämainittujen puu-hien joutui osuuskunta uusimaanhallituksensa miltei kokonaan.Alusta alkaen mukana olleet hal-lituksen jäsenet J. Kivikoski jaH. Tirkkola eivät halunneet enääjatkaa hallituksessa oloa. Samointeki J. Elo, ja neljäs paikka va-pautui sen johdosta, että J. Rin-tala muutti pois paikkakunnalta.

Syyskokouksessa v. 1938 valit-tiin hallituksen uusiksi jäseniksikauppalanjohtaja Kalervo Pelli-nen, tohtori Heikki Kario, johta-ja Kalle Auranen sekä kauppiasInto R. Wahra. Hallituksen pu-heenjohtajaksi valittiin K. Pelli-nen.

Suunnitelmat edistyivät nopea-ta vauhtia päätöksentekoasteelle.Niinpä vielä vanhan hallituksentoimesta kutsuttiin osuuskunta-kokous koolle 28. 12. 1938 päät-tämään keskushankinnasta.

Hallitus lähti siltä pohjalta,että ratkaisun tekemiseksi riittiyhden hankkijan tekemä tarjous

näin sitäkin suuremmallasyyllä, koska tarjoukseen liittyimyös erillisenä verkoston raken-taminen. Kokouspäivänä ilmaan-tui kuitenkin kilpailija, sillä 15minuuttia ennen osuuskuntako-kousta jätettiin hallitukselle tar-jous Siemens Oy:stä. Tarjouksetkäsiteltiin osuuskuntakokoukses-sa, jonka kulku selvinnee par-haiten seuraavasta pöytäkirjaot-teesta:

~ - - Tämän jälkeen seurasivilkas keskustelu eri systeemieneduista ja varjopuolista, muttakun ei päästy minkäänlaiseenyksimielisyyteen asiassa, kutsut-tiin pj:n ehdotuksesta ensiksiSiemens Oy:n edustaja, insinööriHenriksson selostamaan 5 mi-nuutin ajaksi edustamansa ko-neiston etuja kilpailijan koneis-toon nähden, ja sen jälkeenEricssonin insinööri Jauhiainenselvitteli samaa asiaa heidänkannaltaan katsottuna.s

Mitenkähän paljon läsnä olleetmahtoivatkaan oppia automaat-titekniikkaa 10 minuutin aika-na! Joka tapauksessa päätöksenteko lykkääntyi. Mutta uusi hal-litus pani toimeksi, ja hankinta-kysymys otettiin uudelleen käsi-teltäväksi osuuskuntakokouksas-sa 3. 1. 1939. Asiantuntijana olitällä välillä käytetty PLH:n yli-insinööri Veikko Haverista.

13

Kokous muodostui erittäin pir-teäksi, ja siinä erottui selvästikaksi osapuolta. Mainittakoon,että ruotsalaisen systeemin(Ericsson) puolella olivat mm.professori A. W. Gardberg, kaup-pias K. Järvinen, prokuristi G.L. Akerblom ja opettaja J. Ka-taj a, kun taas saksalaisen sys-teemin (Siemens) puoltajinaesiintyivät mm. kauppias HeikkiLindfors ja tohtori K. Engelvuo-ri.

Tarjousten hintaero oli 50.000markkaa Siemens Oy:n eduksi.On kuitenkin syytä tuoda esiin,että Oy L M Ericsson Ab:n tar-joukseen sisältyi mahdollinen300-numeron laajennus 80.000mk:n hintaan. Tältä osalta ei Sie-mens Oy esittänyt tarjoustaan.Hyväksyttäväksi ehdotettiin jakannatettiin kumpaakin tarjous-ta, joten päätöksestä jouduttiinäänestämään. Tällöin Oy L MEricsson Ab:n tarjous tuli hyväk-sytyksi 26 äänellä 7:ää vastaan(läsnä 36 jäsentä). Osuuskunta-kokous valtuutti hallituksen te-kemään hankintasopimuksen OyL M Ericsson Ab:n kanssa.

Posti- ja lennätinhallituksessaoli myös huomioitu automatisoi-mistoimenpiteet Forssassa. Seu-rauksena oli valtion kaukokes-kuksen perustaminen Forssaan.Automatisoimisen tapahduttua eiosuuskunnalla enää ollut mah-dollisuuksia kaukopuhelujen vä-littämiseen. PLH esitti puhelin-osuuskunnalle, että se varaisivaltion käyttöön huonetilaa n. 50m2 tulevaa kaukokeskusta var-ten. Vuokra- ym. ehdoista so-vittiin vaikeuksitta, ja niinpäkiinteistön valmistuttua siinä

14

toimi valtion kaukokeskus ainasiihen saakka kunnes yhä moni-puolistuva puhelintekniikka sallisen lopettamisen siirryttäessäForssan verkkoryhmässä nume-rovalintaiseen kaukoliikentee-seen.

Ostettu maa-ala osoittautui he-ti alkuunsa liian pieneksi. Hal-litus ryhtyikin neuvotteluihinkauppias Svante Yrjölän kans-sa n. 100 mr.n lisäalan osta-miseksi. Neuvottelu ei silloinjohtanut tulokseen, mutta puhe-linlaitos sai myöhemmin (v.1954) ostaa koko YrjöIän omis-taman alueen suuruudeltaan 800m-, Osuuskunnan omistuksessaolevan maa-alan suuruus oli nyt1361 m-. Elintila myös vastaistatoimitaloa ajatellen tuli tätenvarmennetuksi.

Forssan keskuksen autornati-sointi heijastui myös ympäristönpuhelinlai tosten toiminnoissa.Yhteydet Forssaan oli rakennet-tava sellaisiksi, että automaatti-nen liikenne kävi mahdolliseksi.Maanteiden varsia 'kaunisti'monirivinen pylväistö, koska jo-kainen puhelinlaitos oli vetänytjohtonsa omaan pylväistöönsä.Jokioisten suunnassa tilanne jär-jestyi sikäläisen puhelinosuus-kunnan toimesta. Sen aloitteestaForssaan suuntautuvat yhteydet(Jokioinen, Jokioisten kartanot,Humppila ja Kiipu) rakennettiinsamaan pylväistöön. Forssan Pu-helinosuuskunta otti vastatak-seen linjaosuuden Vieremä-kes-kus. Forssan Puhelinosuuskuntavaltuutettiin tilaamaan kutakinkeskusta varten puoliautomaat-tista liikennettä edellyttävät

laitteet. Kukin laitos maksoioman osuutensa.

Uuden toimitalon piirustuksetlaati arkkitehti Pauli SalomaaHelsingistä. Kiinteistön rakenta-minen annettiin loimaalaisellerakennusmestarille nimeltäänVerner Laakso. Rakennusvai-heen aikana esitti urakoitsija Ii-säkorvausvaatimuksen, koska ta-lo jouduttiin rakentamaan kal-liolle, joka ei ollut näkyvissä!Lisäkorvausta maksettiin.

Talvi- ja jatkosota eivät sanot-tavasti häirinneet osuuskunnanaloittamaa verkoston peruskor-jausta. Tilatun keskuksen han-kinta-aika tietenkin piteni olo-suhteiden pakosta, mutta pikkuhiljalleen osia saapui Tukhol-masta. Ja niin vain kävi, ettäsodasta huolimatta voitiin auto-maattikeskus ottaa käyttöön 2. 6.1943 klo 22.00. Keskuksen viral-linen vastaanotto järjestettiin5. 6. 1943. Tässä tilaisuudessa oli16:n maaseutukeskuksen edusta-jien lisäksi läsnä mm. Oy L MEricsson Ab:n toimitusjohtajaSven Weber, insinöörimajuri JarlJauhiainen ja PLH:n yli-insinöö-ri Veikko Haverinen.

8. 6. 1943 ilmestyneessä Fors-san Lehden numerossa tämä mer-kittävä tapaus selostettiin perus-teellisesti. Kerrattakoon tässäyhteydessä seuraavat kohdat:

»Kauppalanjohtaja K. Pellinenkiitti läsnäolleita puhelinmiehiä,joiden apu Forssan automatisoi-miseksi on ollut huomattava: ins.Weberiä, joka kauppakirjan al-lekirjoittaessaan oikeastaan alle-kirjoitti lahjakirjan ja on senmyös täyttänyt; ins. ';auhiaista,joka lopullisesti sai osuuskunnan

ostamaan tämän keskuksen ja jo-hon täällä on luotettu; yli-ins.Haverista, jonka puoltava lau-sunto antoi uskon vahvistustaheikkona hetkenä.»

»Hra Mäkeläinen TammelanPuhelinosuuskunnasta puhuimaaseutukeskusten puolesta tuo-den juhlivalle laitokselle onnit-telut ja kiitokset. Hän vakuutti,että Forssan puhelinolojen uu-distus on antava pontta maaseu-tulinjojen kunnostamiseen.s

»Agronomi Väinö Jaakkola -- -. Puhuja toi Jokioisten kar-tanoiden onnittelut puhelin-osuuskunnalle ja huomautti, mi-ten on ollut ilo todeta, että tässäautomatisoinnissa on oltu teke-misissä niin luotettavan liikkeenkanssa kuin Oy Ericsson on. Lo-puksi puhuja vielä toivoi, ettäkauppala tosiaankin muuttaisinimensä suomalaiseksi, kuten onjo kauan toivottu. Asiahan eiole yksin forssalaisten, vaan

Lähestynyt automatisointi jasiirtyminen sen yhteydessä nu-merovalin taiseen liiken teeseenForssan keskuksen tilaajien kes-ken ja suunta numeroiden käyt-töön ympäristön keskuksiin näh-den aiheu .ti sen, että käyttökel-poinen puhelinluettelo osoittau-tui välttämättömäksi.

V:n 1942 lopulla K. Auranenryhtyi sellaista suunnittelemaanja tarjoutui johtamansa kirja-painon nimissä painamaan luet-teloa 2400 kpl. siten, että puhe-linosuuskun .a saisi kertakaikki-sena korvauksena 10.036 mk ja

15

myös ympäröivän maaseudun,jonka asukkailla on jatkuvastikanssakäymistä Lounais-Hämeenkeskukseen ja jotka puhelinlii-kenteessäkin joutuvat nyt Fors-san nimeä päivittäin toistamaan.Maakunnassa ei kohta enää keh-data tunnustaa, että sen keskuk-sella, joka valmistautuu kaupun-giksi, on muukalainen nimi, jokaei sovi ympäristöön.»

Kyllä kotirintamallakin tuohonaikaan osattiin rentoutua kovanpaikan jälkeen. Kertoman mu-kaan rentoutuminen tapahtui G.österlundin kotona taitokilpailunmuodossa, välineenä polkupyörä.Kilpailun voitti Weber (yli 100kg). Juhlaa seuraavana aamunaei yliasentaj a lainkaan ilmaan-tunut uutuutta uhkuvaan kes-kukseen. Hän oli kuitenkin var-sin lähellä; kaikkiauttavan unenhelmoissa toimitalon seinustallaolleen pensaikon suojassa.

vjäsenille luettelo jaettaisiin il-maiseksi. Painaja hoitaisi ilmoi-tushankinnat sekä luetteloidenmyynnin maaseudulle. Ehdotushyväksyttiin, ja puhelinluettelooli käytettävissä kesällä 1943. V.1945 luettelo painatettiin suun-nilleen samoin perustein. V. 1948luettelo painettiin ensimmäisenkerran Forssan Kirjapainossa.Luettelo ilmestyi tämän jälkeenmelko säännöllisin väliajoinkahden forssalaisen kirjapainonvuorollaan painamana. Luettelokatsottiin tarpeelliseksi vieläsenkin jälkeen kun oli siirrytty

16

jakoalueen (HeI II) luettelonkäyttöön.

Taloudenhoitajana toimineellaK. Aurasella oli luettelopuuhanlisäksi muitakin erikoistehtäviäpuhelinosuuskunnassa. Vanhoissatileissä oli ilmennyt jotakin sel-vittämisen aihetta, ja selvityksenteko uskottiin taloudenhoitajalle.Tuloksesta ei ole mainintaa, mut-ta kylläkin siitä, että työstä onmaksettu erillinen palkkio. Tili-asioiden tarkastuksen yhteydes-sä oli "ilmeisesti suoritettu myösperusteellinen pölyjen poisto, jataloudenhoitajan polkupyörää-kin tarvi ttiin. Tämä käy ilmihallituksen päätöksestä: -Pää-tettiin maksaa K. Auraselle kor-vausta 200 mk polkupyörän japölynimurin lainaamisesta 2 a 3kuukauden aikana tänä vuonna(1943).

Keväällä 1944 oli ensimmäi-sen kerran esillä mahdollinenyhteistoimin ta Lounais-Hämeenpuhelinlaitosten välillä. Tällöinnimittäin Forssassa pidettiin ti-laisuus, jossa käsiteltiin linja-yhtiön perus.amismahdollåsuuk-sia. Asiantuntijoina esiintyivätins.majuri J. Jauhiainen, everstitA. Kirjokallio ja V. Saura sekäpuhelinosuuskunnan pyytämänämaaseutukeskusten edustajanakauppias Markus Aaltonen Por-taasta. Kokouksen kulusta ja sii-nä tehdyistä päätöksistä ei löydymainintaa, mutta ilmeisesti Mar-kus Aaltonen jo tässä tilaisuu-dessa esiin toi myöhemmin niinmonas.i osoittamansa erittäinmyönteisen asenteen puhelinolo-jen kehittämiseksi kaikkia tyy-dyttävällä tavalla.

Saman vuoden syksyllä osuus-

kunnan tekemä päätös maaseu-tukeskuksilta perittävästä kaape,livuokras.a aiheutti suurta tyy-tymättömyyttä ympäristön pu-helinlaitoksissa. Olivathan nämärakentaneet omalla kustannuk-sellaan linjansa jopa kauppalanalueen sisäpuolelle kaapelipyl-vääseen saakka. Nyt ne joutui-vat suorittamaan melko suurtalisämaksua jokaisesta käytössäolevasta johtoparista..V. 1945 tapahtui ensimmäinenkeskit tämistoimenpide. Viere-män Puhelinosuuskunta oli ha-lukas lopettamaan toimintansa jahyväksyi Forssan Puhelinosuus-kunnan tekemän tarjouksen ti-laajaverkoston rakentamiseksitilaajia tyydyttävällä tavalla si-ten, että tilaajat kytkettäisiinsuoraan Forssan keskukseen.Näin tehtiinkin. Toimenpiteetsuoritettiin yksinomaan hallituk-sen päätöksellä, ja osuuskuntaasetettiin tapahtuneen tosiasianeteen. Osuuskuntakokous kehot-tikin sitten hallitusta jättämääntämänlaatuisissa toiminnoissaanpäätöksenteon osuuskuntako-koukselle.

Näihin aikoihin hallituksessakäsiteltiin puhelinta haluavienanomukset erittäin perus ~eelli-sesti - jopa omintakeisestikin.Niinpä 15. 7. -45 puhelimen käyt-töoikeus myönnettiin kansan-edustaja E. RauniolIe ja neitiSaara Filpulle, mutta mm. pan-kinjohtaja A. Wegeliuksen koh-dalta päätös kuului: .- ei tar-vitse toistaiseksi».

Vuosi 1945 oli kaikin puolinerittäin tapahtumarikas. Kevät-kokouksessa tuli yllättäen esilleosuuskunnan muuttaminen osa-

keyhtiöksi. Kokouskutsussa eiasiasta mainittu, mutta tehtyaloite kuitenkin käsiteltiin koska60 osuuskunnan jäsentä oli tätäkirjelmässään esittänyt. Halli-tuksen puolesta ilmoitettiin, et-tei se vielä ollut ottanut min-käänlaista kantaa asiassa. Halli-tus lupasi kutsua jäsenet ylimää-räiseen kokoukseen aloitteensaatua käsittelypohjan. Ylimää-räinen kokous jäi kuitenkinkoolle kutsumatta, - ja senpävuoksi si'i.ä tehtiinkin kyselyvastaavassa kokouksessa vuodenkuluttua. Pöytäkirja kertoo:»Kirja ilija Tuomolan tiedustel-tua onko hallitus ryhtynyt toi-menpi teisiin kirjallisen anomuk-sen johdosta, että osuuskuntamuodostettaisiin osakeyhtiöksihallituksen jäsen K. Auranenilmoitti, että hallitusneuvos Pel-linen (muutti paikkakunnalta 1.1. -46) on lupautunut laatimaanyhtiöjärjestyksen, joka aikanaanesitetään osuuskunnalle .•

Samassa kokouksessa ilmoitet-tiin hallituksen tekemä päätösyhdistää toimitusjohtajan ja ta-loudenhoitajan tehtävät. Päätöshyväksyttiin ja toimi julistettiinhaettavaksi.

Toimitusjohtajaksi valittiinmajuri E. Lampo, joka ryhtyihoitamaan tehtäviä 15. 7. -46.Toimitusjohtajalle määrättiintyöpäivän pituus (toimistoaika)tarkoin: sTyöaika 8 tuntia päi-vässä, lauantaina 6 tuntia .• Tä-ten varmennettiin ainakin se,että löytyi aina henkilö, jonkakanssa voi keskustella kysymyk-seen tulevista asioista.

Ehdotus osuuskunnan muutta-misesta osakeyhtiöksi käsiteltiin

17

varsinaisessa syyskokouksessa v.1946. Tehty aloite hyväksyttiinyksimielisesti ja osuuskunnanomaisuus päätettiin myydä pe-rustettavalle osakeyhtiölle. Pää-tös uusittiin ylimääräisessäosuuskuntakokouksessa 5. 11. -46.Tässä tilaisuudessa oli läsnä pe-räti 100 ouuskunnan jäsentä, jatämän merkityksellisen kokouk-sen puheenjohtajana toimi joh-taja J. Jaakkola.

Forssan Puhelinlaitos Oy:n pe;rustamiskokous pidettiin 12. 12.1946. Perustamistilaisuudessa oliedustettuna 275 osaketta. Koko-uksessa todettiin kauppa- jateollisuusministeriön vahvista-neen Forssan Puhelinlaitos Oy:nyhtiöjärjestyksen. Johtokuntaantulivat valituiksi pankinjohtajaG. österlund, johtaja V. Jaakko-la, varatuomari A. Jännes, kaup-palanjohtaja T. Kulmala ja toh-tori E. Aaltonen. Yhtiön toimi-tusjohtajaksi valittiin majuri E.Lampo.

Kuten muistetaan, käsitti kes-kus 700 tilaajanumeroa. Kokomäärää ei kuitenkaan voitu an-taa tilaajien käyttöön, sillä 70numeroa oli varattu maaseutu-liikennettä varten. Näin ollenon ymmärrettävissä osittainkielteinen suhtautuminen tilaa-jaksi pyrkivään nähden. Kes-kuksen laajentaminen 300 nume,rolla oli myös vireillä v. 1946alusta alkaen. Hankinnan yhtey-dessä pää tettiin poistaa keskuk-sessa ilmenneet puutteellisuudetja näin ollen päätöksen teko vii-västyi. Osaksi tähän oli myössyynä toimintamuodon uusimi-nen. Hankintasopimus hyväksyt-

18

tiin Forssan Puhelin lai .os Oy:nkevätkokouksessa v. 1948.

Tilaaj anumeroiden lisääminenedellyttää vastaavaa lisäystämyös puhelinverkostossa. Tämäkyllä huomioitiin keskuksen ti-lauksen yhteydessä, mutta aivanliian varovaisesti. Onneksi toi-mitusaika piteni huomattavasti,

Heinäkuussa 1949 pidettiinLounais-Hämeen Pirtissä neu-vottelutilaisuus, johon oli saa-punut runsaasti arvovaltaisiaedustajia Lounais-Hämeen ta-lousaluee lta.

Keskeisenä aiheena oli ta-lousalueen kehno puhelinver-kosto, joka ei täyttänyt alkuun-kaan silloisissa olosuhteissapuhelinliikenteelle asetettujavaatimuksia. Asiantuntijoinatilaisuudessa esiintyivät pro-fessori J. Jauhiainen ja dipl.-insinööri L. Toivonen. Jälkim·mäinen oli juuri näihin aikoi-hin aloittanut toimintansa Pu-helinlaitosten Liiton toimin-nanjohtajana.Läsnäolleet talousalueen edus-

tajat kuulivat ilmeisesti ensim-mäisen kerran sanonnan verkko-ryhmä ja mitä se piiriinsä sulkee.Havaintovälineenä käytettiinkaaviokuvaa Forssan verkkoryh-mästä. Piirroksessa esitettiin mu-kaan kuuluvana myös Someronja Somerniernen puhelinlaitostentoimialueet, olihr-n kyseessä Lou-nais-Hämeen talousalue.

Asiantuntijoiden käsityksenmukaan vaikeuksista saatettiinselviytyä vain keskitetyn toimin-

ja saatua aikalisää käytettiin hy-väksi. Toimenpiteet tulivat kui-tenkin uuden toimitusjohtajantehtäväksi. Toim.johtaja E. Lam-po ilmoitti luopuvansa tehtävis-tään, ja uudeksi toimitusjohta-jaksi valittiin everstiluutnanttiA. Eskola, joka otti tehtävät vas-taan l. 6. 1949.

6.nan puitteissa, ja niinpä käydytkeskustelut liikkuivatkin tässäpiirissä. Tällöin kävi selvästi il-mi, että tapa, jolla Forssan Pu-helinlaitos Oy oli hoitanut puhe-linasioita talousalueen muidenpuhelinlaitosten kanssa osoittau-tui esteeksi yhteistoiminnalle.Erittäin jyrkkäsanaisesti esittivätnäkemyksensä Iokioisten, Tam-melan edustajat. Kaikki puheetpäättyivät kuitenkin toivomuk-seen, että yhteinen toimintapohjalöydettäisiin.

Tilaisuudessa laaditun pöytä-kirjan jäljennös lähetettiin kai-kille talousalueen puhelinlaitok-sille mahdollisia toimenpiteitävarten.

Forssan Puhelinlaitos Oy:n sil-loinen hallitus katsoi velvolli-suudekseen puuttua pontevastiasioiden kulkuun alueen suurim-pana puhelinlaitoksena. Ensim,mäisenä toimenpiteenä poistet-tiin maaseudulta peritty vuosi-maksu, joka koski yhtiön kaape-liver kostos sa maaseudun käytös-sä olevia johtopareja.

Aloite oli tehty. - Tehtävä eisuinkaan ollut niitä helpoimpiaja tavoitteeseen päätettiinkinpyr kiä "hitaasti kiireh tien".

Alueella toimi 19 erillistä puhe-Iinlaitosta, joista useat olivatverrattain pieniä. ja juuri tämänvuoksi vaikeasti hoidettavissa.Tilannetta helpotti aluksi se, et-tä tuossa vaiheessa autornatisoi-mirien ei vielä esiintynyt tekijä-nä, joka olisi vaatinut kokonais-keskitystä Forssan verkkoryh-mässä. Puoliautomaattinen pika-liikenne oli valttia, Ja sopi kaik-kiin olosuhteisiin.

Keskusten välisten yhteyksienlisääminen ja tilaajajohtojen ra-kentaminen 2-johtoisiksi asetet-tiin ensimmäiseksi tavoitteeksi.

Forssan Puhelinlaitoksen joh-tokunta ryhtyi jo alkusyksystä1949 pohtimaan tapaa, jolla par-haiten toteutettaisiin linjayhty-män perustaminen. Perusteelli-sen selvityksen jälkeen johto-kunta sattoi 3. 5. 1950 esittää val-miin ehdotuksen, jossa oli huomi-oitu toiminta joko osuuskunta-tai yhtiömuotoisena. Ehdotus lä-hetettiin asianomaisten tarkistet-tavaksi.

Forssan verkkoryhmän puhe-linlaitokse" oli kutsuttu koolle12. 8. 1950 päättämään toimenpi-teistä, joihin sääntöehdotus antoiaihetta. Läsnä oli 21 henkilöäedustaen 13 puhelinlaitosta. Ko-kouksessa toimi puheenjohtajanavaratuomari M. Kölli.

Kokouksessa päätettiin yksi-mielisesti perustaa Lounais-Hä-meen Puhelin Oy.

Yhtiön perustava kokous saa-tettiin pitää 11. 11. 1950, Kauppa-ja teollisuusministeriön hyväk-syttyä yhtiöjärjestyksen. Suori-tetussa osakemerkinnässä osak-keet 100 kpl jakautuivat: Forssa42 osaketta, maaseutu 52 osaket-

19

ta. Hallintoneuvostoon tulivatvalituiksi opistonjohtaja P. V.Pirhonen Tammelasta, metsätek-nikko E. Jokinen Portaasta, joh-taja V. Lindgvist Humppilasta,varatuomari M. Kölli Matkusta,maanviljelijät K. Eskola Minkiöl-tä, E. Luukkala Jokioisilta, E.Laine Letkulta, tohtori E. Aalto-nen, varatuomari A. Jännes,kauppalanjohtaja R. A. Vilpas jasosiaalipäällikkö G. v . HertzenForssasta. Hallintoneuvosto puo-lestaan valitsi johtokuntaa'n seu-raavat henkilöt: metsäteknikkoA. Mäkeläisen Tammelasta, kaup-pias M. Aaltosen Portaasta, maa-talousteknikko S. Suomisen J 0-

kioisilta, pankinjohtaja G. öster-lundin ja toim.johtaja A. EskolanForssasta. Viimeksimainittu mää-rättiin yhtiön toimitusjohtajaksi.

Yhtiön toiminta saatiin käyn-tiin 1. 5.1951, ja ensimmäisen työ-tilauksen teki Portaan Puhelin-osuuskunta.

Keskusten autornatisoimissuun-nitelma kävi myös ajankohtai-seksi. Jokioisten Puhelinosuus-kunta oli 11. 4. 1948 tilannut OyL. M. Ericsson Ab:ltä 300 tilaaja-numeroa käsittävän, samantyyp-pisen keskuksen kuin mikä oli jokäytössä Forssassa. Keskus saa-tiin liikenteeseen vasta 15. 9. 1952.Toimitusta pitkitti erikoisesti se,että hankinnan yhteydessä ei oltuhuomioitu keskuksen sijaintiavaltion kaukokeskukseen näh-den, joka sijaitsi Forssassa. Käy-tettävissä olevat yhteydet J okioi-silta Forssaari eivät olisi riittä-neet alkuunkaan. Liikennepulmaratkaistiin siten, että yhteistoi-minnan puitteissa tilattiin hank-kijalta tarvittavat lisälaitteet

20

Jokioisten ja Forssan keskuksiin,ja näin saatiin näiden keskustentilaajat keskenään numerovalin-taiseen liikenteeseen, ja kauko-liikennekin hoidetuksi.

Toimenpide oli enteellinen vas-taisuutta silmälläpitäen!

Kokonaissuunnitelrnan Forssanverkkoryhmän automatisoimisek-si laati v, 1951, dipl.insinöör i Väi-nö Ikonen, joka tällöin oli OyL. M. Ericsson Ab:n palvelukses-sa. Suunnitelma osoitti pätevyy-tensä asiakirjana, joka helpottiratkaisevasti päätösten tekoa ra-kentaa Forssan verkkoryhmänautomaattikeskukset saman hank-kijan kalustoa käyttäen, siitähuolimatta, että jossakin tapauk-sessa keskuksen hankinta ei ol-lut halvin mahdollinen. Tämän-hetkinen käyttö osoittaa kiistat-tomasti, että muunlainen raken-tarnistapa olisi ollut virheellinen.

Todellisen alkusysäyksen kes-kusten automa tisoimiseksi antoiPortaan Puhelinosuuskunnan toi-minta. Osuuskunnan isännöitsijä-nä toiminut kauppias MarkusAaltonen otti asian omakseen, janiinpä monien mutkien jälkeen120 numeroin en päätekeskus ti-lattiin 24. 1. 1953. Samanaikaises-ti kyseinen puhelinlaitos muuttitoimintansa osakeyhtiömuotoi-seksi, jonka toimitusjohtajaksivalittiin Markus Aaltonen. Pe-lottelu, että automatisoimisenkalleus vähentäisi puhelimenkäyttäjien lukua osoittautui er-

heelliseksi. Muistaakseni 3 tilaa-jaa ei ryhtynyt leikkiin mukaan,mutta uusia ilmaantui runsaasti.

Seuraavana vuonna tilattiinsolmukeskus Tammelaan sekäpäätekeskukset Kalsuun ja Kuk-kapäähän. V. 1955 olivat vuoros-sa Kaukjärvi, Murto ja Vaulam-mi. Sitä seuraavana vuonna Kii-pu ja Jänhijoki ja v. 1957 Hump-pila, jonka solmukeskus tilattiin13. 3. 1957. Humppilalaisten toi-mirinalle oli ominaista aloittaaautomatisoiminen laitaosista, sil-lä Murron keskushan tilattiin jov. 1955. Parin vuoden tauon jäl-keen seurasivat esimerkkiä Rii-hivalkama ja Koijärvi, jonkaalueelle tilattiin kaksi keskusta,joista toinen asennettiin Kojolleja toinen Saviniemeen.

Vajaan 10 vuotta kestäneen yh-teistoiminnan tuloksena oli, ettäkoko Forssan verkkoryhmä olijoutunut automatisoimisen pii-riin.

Samanaikaisesti automatisoimi-sen edistyessä kävi ilmi, ett.ä ra-kenteet ovat siksi vaativia, ettäniistä ei selviydyttäisi Yksin-omaan Lounais-Hämeen PuhelinOy:tä ja Forssan puhelinlaitok-sen mahdollisuuksia käyttäen.Kysymys tuli ratkaisu vaiheeseenryhdyttäessä tekniikan edistyes-sä muodostamaan Forssan kes-kuksesta verkkoryhmän pääpai-kalliskeskusta. Asioiden kulkutodetaan seuraavassa kirjoituk-sessa.

Armas Eskola

Forssan Lehti 8. ja 21. 10.,4., 12. ja 29. 11.

21

Urjalan Vanhanjärven kuivatuksesta

Urjalan Vanhanjärven vedet ovat entisinä aikoinavirranneet Tarpianjokeen kuten myös Uutisjärven ve-det. Lieneekö siitä ajasta useampia satoja vaiko tuhan-sia vuosia? Varmat merkit siitä on vieläkin nähtävissä.Kuusiston sahan ja sähkömuuntajan väliIlä olevastaojanteesta virtaa vesi nykyisinkin Airanteen osuus-kaupan nurkalla olevaan ns. Haisevanojaan, joka las-kee vetensä Tarpianjokeen. Haisevanojan vesipinta olikesällä 1932 tehdyn vaakituksen mukaan noin 170 sent-tiä alempana Kokonjoen rautatiesillan pielessä olevaavesipintaa. Vaakitus todistaa virtauksen olleen hyvänTarpianjokeen, johon Vanhanjärven nykyisestä vesi-pinnasta oli (1931) 8 metriä ja 11 senttiä putousta. Vie-lä nykyisinkin kuulee vanhempien ihmisten käyttä-vän nimitystä «Orikoski« Airanteen ja ratamestarinvälisestä alueesta.

Muinaisin Vanhajärvi on alal-taan ollut hyvin laaja, ulottunutsitä ympäröiviin korkeisiin mä-kiin ja soraharjanteisiin. Voidaanolettaa, että otaksumaani Suur-Vanhaanjärveen on noussutpoikkeuksellisen suuri tulva, javeden tilapäinen paljous on puh-kaissut itselleen uuden virtaus-uoman Kolkankosken kauttaRutajärveen. Vanhanjärven ve-denvirtauksen voisi vieläkin oh-jata Haisevanojan kautta 'I'ar-pianjokeen. Nykyisillä työväli-neillä se ei olisi suurikaan työ.

Jospa tässä kerronnassani pa-laan lähemmäksi nykyaikaa:Hallussani on 'syynikirja', jon-ka on tehnyt maanviljelysinsi-nööri Lille Vanhanjärven lasku-hankkeen osakasten kokoukses-sa 10 pnä lokak. 1892 Urjalankuntahuoneella.

'Syynikirjasta' kustannusosit-teluineen ilmenee, että Vanhan-järven kuivatuksen lisäksi onsuunnitelmaan sisällytetty Nuu-ta-, Ruta- ja Kortejärvien vesi-pintojen osittainen lasku Nokoo-rinkosken poistamisella.

Hankkeen on laskettu antavanhyötyä vuosittain 37,8 % kustan-nuksiin uhratulle summalle.'Syynikirjasta' ei millään taval-la ilmene, minkä takia suunni-telma on jäänyt täytäntöön pa-nematta.

On siirryttävä ajassa eteen-päin 28 vuotta, kunnes jälleentapaamme Vanhanjärven kuiva-tushaluisia isäntiä SalmenkylänLähdin talon pirtissä, tarkemminsanottuna 20 pnä marrask, 1920.Allekirjoittaneen avattua koko-uksen valittiin puheenjohtajaksimaanviljelysinsinööri P. V. Nuu-

22

tila. Kokouksessa oli nimeltämainittuja osanottajia Huhdinky,Iästä 4, Salmenkylästä 15, Lau-keelankylästä 3 ja Kankaan-päästä l.

Käytettyjen puheenvuorojenjälkeen kaikki kannattivat yksi-mielisesti kuivatushankkeen to-teuttamista.

Laskuhanketta täytäntöönpa-nomielessä edelleen kehittämäänvalittiin toimitsijamiehiksi EmilLähti, Aukusti Nissi ja LauriJaakkola. Viimeksi mainittu oli-kin päätoimitsijana 43 vuottayhteen menoon.

Vuonna 1921 keväällä tehtiintulvavesipaalutus kuivatuksenkohteeksi tulevalla alueella. Tul-van laskettua alettiin hyöty-alueen vaakitus ja kartoitus.Työn suoritti piiri-insinööri JarlEdverd von Fieandt itse apurnie-hineen.

Vuonna 1922 toukokuun 2 pnäedellämaini ttu piiri -insinööriesitteli laatimaansa kuivatus-suunnitelmaa laskuosakkaillesäästöpankin talossa Laukeelas-sa. Kun suunnitelmassa ilmeniepäselvyyttä järven omistuksensuhteen, päätettiin, että jokainenjakokunnan jäsen saa siitä osuut-ta manttaalinsa mukaisesti. Uu-den kustannusosittelun takiaasia lykkääntyi kesäkuun 6 pnä1922 pidettyyn kokoukseen, jos-sa suunnitelma sellaisenaan hy-väksyttiin. Nuutajärven ja Hon-kolan kartanot ilmoittivat asia-miestensä välityksellä vastusta-vansa laskuhankkeen toteutta-mista. Viimeksi mainittujen ta-holta alkoikin valitusten sarjakorkeimpaan hallinto-oikeuteenasti.

Korkein hallinto-oikeus antoivielä valittajille mahdollisuudensiirtää valituksen käsittely kih-lakunnanoikeuteen. Aloitteen te-ko valituksen alaisen asian siir-tämises tä kihlakunnan oikeudenkäsiteltäväksi myöhästyi päiväl-lä. Tämä oli laskuhankkeelle on-nellinen sattuma. Valituksenmyöhästymisen takia jäi läänin-hallituksen 6 pnä elok. 1925 an-tama järvenkuivatuslupa voi-maan ehdolla, että KolkankoskiIaitteineen lunastetaan 52.000markan hinnasta.

Osakkaitten kokouksessaanhyväksymän järvenkuivatuskus-tannusosittelun mukaisesti koskise 51 vedenvaivaamaa esitilaaKankaanpään, Laukeelan, Sal-men ja Huhdin kylissä hyöty-alueeltaan noin 150 hehtaaria.Varsinaisen 200 hehtaarin suu-ruisen järven omistajia osallis-tui kustannuksiin 95.

Jokaisen osakkaan kustannus-osuus määriteltiin prosentteinakokonaiskustannuksista. Osakas-ten hallinnollista toimintaa var-ten perustettiin yhtiö. Yhtiösopi-mukseen sisällytettiin vakuuseh-to valtiolta saatavan lainan ta-kaisin maksamiseksi yhteisvas-tuullisesti, lisäksi panttausoikeu,della jokaisen osakkaan tilaan.Kustannusarvion summa oli650,000 markkaa. Lääninhallituslisäsi mainittuun summaan 75.000markkaa, joten loppusummaksituli 725.000 markkaa. Toimitsija-miesten harkittua kuivatus työnaloittamista päätettiin tarjota si-tä urakaIla tehtäväksi. Lehdessäilmoittaminen johtikin tulokseen.Vuonna 1926 kesäk. 16 pnä alle-kirjoitettiin urakkasopimus rak.-

mest. Niilo T. A. Ahdin kanssa661.000 markan urakkahinnasta.

Työ tehtiin miesvoimin- koneista ei tietoa

Siihen aikaan olivat koneelli-set työvälineet tuntemattomia.Työt tehtiin kihveliä, rautakan-kea ja rautapyörä'istä työntökär-ryä käyttäen. Räjäytysreijät kal-lioon ja kiviin lyötiin miesvoi-min. Kivet hinattiin montustapois miesvoimaista nosturiakäyttäen.

Perkaustyön aikana esiintyiyllätyksenä eräin paikoin suun-nitelmaan sisältymätöntä ns.juoksusavea, joka oli työtä hi-dastavaa sen tähden, kun sitäkihvelillisen pisti, niin kaksi tu-li tilalle.

Näillä kohdilla oli uoman au-kipysyminen turvattava kallis-hintaisella paalutuksella. Kus-tannukset nousivat näiden syi-den johdosta noin 100.000 mar-kalla. Valtio kattoi kuitenkinkustannusarvion ylittävän osan-kin lainanannollaan.

Kuivatustyö edistyi yllättävis-tä vastoinkäymisistä huolimattaniin, et.ä osakkaat ottivat senurakoitsijalta valmiina vastaankokouksessaan 3 pnä lokak. 1n2.

Kuivatustyön viimeisinä vuosi,na ilmeni vesijätöltä heinää teh-täessä kuivatussuunnitelmassahuomiota vaille jäänyt haittate-kijä, järvenpohjan painuminen.

Vähänkin runsaamman sateensattuessa vesi nousi heinän teonhaitaksi. Haittaa lisäsi osaltaansekin, että Niemistenjoki oli pe-rattu niin ahtaaksi, että Vanhan-järven veden varastointikyky vä,

23

heni entisestään vain 12,75 %syystä, ettei Rutajärven vesistönrantaviljelmille tullut vettymis-vaaraa Vanhanjärven kuivatuk-sen johdosta. Kesätulvavaaranpoistamisen johdosta alkoi »pa-perisota- (kirjeenvaihto) uudel-leen maataloushallituksen insi-nööriosastoa vastaan. Vaatimuk-semme johtikin tulokseen. Kir-jeessään N:o 749 marrask. 10pltä vuonna 1932 maanviljelys-insinööripiiri ilmoitti, että Van-hanjärven lisäkuivatusta vartenon myönnetty varoja suoranaise-na avustuksena 160.000markkaa.Insinööri (nykyisin Oulun yli-opiston professori) Kaitera tekilisäkuivatussuunnitelman Nie-mistenjoen syventämiseksi Van-hanjärven puoleisesta päästä 50sentillä. Sattuneesta syystä, jokatässä jääköön mainitsematta,jouduin työmaalle ensin apu-työnjohtajaksi ja jonkun ajankuluttua johtamaan töitä yksinä-ni. Loppukokous mainitusta Ii-säkuivatuksesta oli lokakuussa1933.

Välittömästi kuivatus työn pää-tyttyä pantiin täytäntöön vesi-jättöjako manttaalin mukaisiinosuuksiin, kuten laskuun osal-listuvien ensimmäisessä kokouk-sessa oli päätetty. Maarekisteriinvesijättöjako on suurimmaltaosaltaan merkitty 1934. Poik-keuksena on Kokkojoen tilanomistama vesijätön jako, jokasen omistajien kesken on vielä-kin jakamatta.

Kuivatuksen tuottama hyötyilmeni vastapainoksi kalavedenmenetykselle siinä muodossa, et-tä nyt voitiin viljellä ennen ve-den vaivaamia viljelysalueita

24

normaaliin tapaan. Vesijätön hei-nänkasvu luonnonheinänä ylittikuivatussuunnitelman tekijänennusteen 1.000 kilolla hehtaa-rilta, paikotellen kaksin, jopakolminkertaisesti mainitun mää-rän varsinkin hyvinä heinänkas-vuvuosina. Niiltä kuivatun järvenrantamaisemilta, joita jo voitiinviljellä normaaliin tapaan, ei ol-lut harvinaista saada 7.000-8.000kiloa apilan sekaista timotei-hei-nää hehtaarilta. Tuomaskuonaosoittautui parhaimmaksi heinä-satoa lisääväksi apulannaksi.

Maan vetelyyden tähden olivarsinaista luonnonheinää kasva-vat alueet vesijätöltä niitettäväviikatleella. Käsiharavilla heinäharavoitiin rukoihin, kuivut-tuaan se kannettiin sapilailla he-vosajoneuvoja kantavalle paikal-le. Sellainen heinän teko oli niinraskasta, että tuskin nykyajannuoriväki ryhtyisi siihen nälkä-kuoleman uhallakaan.

Vanhanjärven pengerrys-kuivatus alulle v. 1944

Hävityn sodan seurauksena saiUrjalakin asutettavakseen osanluovu te tulta alueelta tulleestasiirtoväestä. Heille sekä rinta-mamiehille oli järjestettävä uu-det elämisen mahdollisuudet.Tässä tarkoituksessa oli kaikkiviljelykseen kelvolliset alueetraivattava ja peruskuivatettava,yhtenä huomioon otettuna Van-hanjärven vesijättöniitty.

Lokakuussa v. 1944 aloittimaanviljelysinsinööri K. Niini-vaara tutkimuksen ja suunnitel-man teon Vanhanjärven penger-ryskuivatusta varten, jotta se tu;

lisi saa tettua pengerrysten avul-la pellon arvoiseksi viljelysalu-eeksi. Suunnitelma perustuivuonna 1920 tehtyihin vedenvir-taus, ja tulvavesien korkeusha-vainteihin. Ottamatta huomioonsitä, että Niemistenjoki oli kui-vatusta tehtäessä jätetty niin ah,taaksi, että järviveden varastoin-tikyky väheni ainoastaan 12,75%, insinööri Niinivaara esittelipengerryskuivaussuunnitelmaan-sa osakasten kokoukselle 4 pnäjouluk. 1944. Kokouksessa suun-nitelma hyväksyttiin ja yhtiöso-pimus sen toteuttamiseksi alle-kirjoitettiin. Niemistenjoen ah-taudesta hän mainitsi, että mi-käli Niemistenjoki osoittautuuliian ahtaaksi pengerrysalueenulkopuolisten vesien (Kokon-joen ja Jordaninojan) nielerni-seen tarpeeksi nopeas ti, niin voi-daan sitäkin avartaa. Lausuman-sa hän on kuitenkin jättänyt poishankkeen alkukokouksen pöytä-kirjasta.

Maan painumisen pengerretyl-lä alueella oletettiin olevan sent,ti vuotta kohti 50 vuoden aikana,jonka jälkeen painuminen py-sähtyy. Painumista on kuitenkinhavaintovaakitusten mukaan ta-pahtunut tähän mennessä eräil-lä kohdin noin 150 senttiä. To-dennäköisesti maan painuminenpenkereiden ympäröimällä alu-eella vieläkin jatkuu.

Kustannusarvio hankkeen to-teuttamiseksi oli 4.500.000 mark-kaa. Kustannusarvion summastavaltio myönsi suoranaisena avus,tuksena 60 % sekä 40 % maan-parannuslainana. Osakkaittenvelka valtiolle olisi tehnyt 1.000markkaa hyötyalueen hehtaaria

kohti, jos rahan arvo olisi pysy-nyt vakaana.

Rahan arvon vyöryn omainenkustannuksia nostava inflatoori-nen kehitys nosti ennen vuotta1945 järvenpohjaa omistaneidenosakkaiden maanparannuslaina-määrän noin 50.000-60.000 van-haksi markaksi hyötyalueen heh-taaria kohti jyvityksestä riip-puen. Maanhankintalain perus-teella pengerretyltä alueeltamaata saaneiden osalta jäi laina-määrä asutuslainaehdoin enin-tään 10.000 vanhaksi markaksiheh taaril ta.

Pengerryskuiva tuksen kustan-nuksia nosti myös se, että maan-hankintalain edellyttämää maa-talousmaan saantia varten pan-tiin täytäntöön asutushallituksenmääräysten ja vapaaehtoisuu-denkin perusteella Kokkojärvenvesistössä useampiakin peruskui-vatussuunnitelmia. Näistä huo-mattavimpia on Perkinojan per-kaus, jonka hyötyalue oli noin115 hehtaaria, Välkkilänjoenhyöty alueen noin 200 hehtaaria.Hanhisuonojan hyötyalue onmyös huomattavan suuri. Näidenlisänä tuo useampi suurehko pe-rattu laskuoja tulvavettä Van-hanjärven vesistöön monin ver-roin nopeammin, mitä vedenvir-tausnopeus oli ennen vuotta 1920.Kuten edellä olen maininnut, pe-rustui Vanhanjärven pengerrys-kuivatussuunnitelma vuoden1920 vedenvirtausnopeuksiin.

Ylempää tulevien vesien en-tistä nopeampi virtaus aiheuttipenkereiden korottamis- ja vah-vistamistarpeen alkuperäisestäsuunnitelmasta poiketen. Koro-tusta lisättiin paikotellen 80 sen-

25

tillä. S'it tenkin tulva vesi esim.keväällä 1966 hyppäsi yli pen-kereiden, koska Niemistenjoki eiahtautensa takia ehdi niellä tar-peeksi nopeasti nopeutettuja tul ,vavesimääriä. Niemistenjoenavartamiseksi on tehty montaanomusta. Anomukset eivät tä-hän mennessä ole johtaneet m'in-käänlaisiin tuloksiin. Tulvaka-tastrofit tulevat pengerrysalueel-la uusiutumaan en .istä useam-min penkereiden laskun johdos-ta, ellei anottuun Niemistenjoenavartamiseen ryhdytä. Mainittutyö olisi tehtävä kokonaan val-tion kustannuksella, koska hait-ta on syntynyt valtion hallinnanalaisten virastojen virheellistensuunnittelujen tähden.

Toistuvat penkereiden koro-tustyöt viivästyttivät työn val-mistumista niin pitkälle, että toi-mitsijamiesten kokouksessa 14pnä marrask. 1957 työ otettiinvalmiina vastaan varauksella,että tulvavesien huippukor keuk-sien alentamiseen ryhdytäänuseasti mainitun Niemistenjoenavartamisella tai tarvittaessapenkereiden korottamiseen javahvistamiseen valtion kustan-nuksella.

Viljelysalueen pitääkaksi pumppua kuivana

Monelle on ehkä epäselvää,m'illainen on pengerryskuivatuk-sen rakenne ja toiminta. Koetansitä pääpiirteittäin selvittää.Pengerrettävä alue on .alavamaasto, josta ei ole putouskor-keutta niin paljon, että pohja-vesikorkeus voidaan virtauttaaalaspäin tarpeeksi syvälle, jotta

2G

maa pystytään ottamaan viljeltä,väksi. Pohjavesikorkeus maini-tunlaisesta maastosta alennetaankeinotekoisesti pumppujen avul-la. Vanhanjärven lähes 200 heh-taarin suuruisen viljelysalueenpitää kaksi automaattisesti käyn-nistyvää pumppua kuivana.Pumppujen yhteenlaskettu tehoon 36.000 litraa minuutissa. Nekyllä tehollaan pitävät pohjave-sikorkeuden säädeltävissä ra-joissa. Viljelyskustannuksia nenostavat sähkönkulutuksen jalaitteiden kunnossa pidon osalta.Näitä kustannuksia ei ole nor-maaliin tapaan kuivatuilla vil-jelysalueilla. Penkereet on ra-kennettu sitä varten, etteivät si-vulta tulevat vedet pääse pum-puilla kuivana pidettävälle alu-eelle. Vanhanjärven tapauksessaon penkereet tehty seuraavasti:

Kokkojärvestä tuleva vesi onviety ohi Vanhanjärven suoraanNiemistenjokeen sitä varten kai-vettua noin 14-15 metriä leveääkanavaa pitkin, jonka pohjale-veys on 6 metriä. Kanavan pi-tuus on noin 3 kilometriä. Ka-navan kaivuusta tulleesta maastamuodostettiin penkere kanavanjärvenpuoleiselle reunalle. J or-daninojan pengerrys muodostet-tiin samalla tavalla. Pengerryk-sen yhtenä osana on soraharjan-ne Jordaninojalta palotornille.

Edellä kerrottujen järvien las-kujen lisäksi on mainittava Koi-järven lasku, joka päättyi v. 1912-1913. Koijärvi kuului siihenaikaan Urjalan kuntaan. En mal-ta varsinaisesta aiheestani poi-keten olla mainitsematta, ettätämän järven nimestä on Koi-järven kunta saanut nimensäkin.

Kunta olikin alkuperäisen suun-nitelman mukaan tarkoitus muo-dostaa siten, että siihen olisi lii-tetty Kalvolasta Lintumaa jaPatamo sekä Tammelasta Lau-taportaan kulmakunta ja Kojonseutu. Kirkko oli suunniteltu ra-kennettavaksi Koijärven ranta-maisemille. Koijärven kunnanmuodostamissuunnitelmaan ei al-kuaan sisältynyt lainkaan Urja-lan kunnan Ma tkun, Köllin eikäRaitoon kylien liittämistä siihen.

Palatakseni jälleen edellä esit-tämäni syrjähypyn jälkeen var-sinaisiin kirjoitelmani aiheisiin,on mainittava Hakolahden isän-tien sotien jälkeen toimeenpane-ma Uurtaanjärven lasku omallakus .annuksellaan. Uurtaanjärvipurkaa vetensä Tarpianjoen lat-vavesistössä olevaan Kal lijär-veen eikä niin ollen pahenna tul ,vatilannetta Kokkojärven vesis-tössä.

Kuivatustoiminta olisisaatava keskitetyksi

Tämän kirjoitelmani aiheenyhteydessä haluaisin vielä ottaaesille järjestelmällisyyden puut-teen vesienvirtaussäännöstelyssäja peruskuivatuksissa. Hyvänätodisteena siitä ovat useasti tois-tuneet hälyttävät uutiset Poh-janmaan lakeuksien tulvatuhois-ta.

Vesien säännöstely- ja perus-kuivaussuunnitelmia tekee pää-asiassa kolme keskusvirastoa:maataloushallinnon alaisena ole,va insinööriosasto, maanvilje-lysinsinööripiirit, tie- ja vesira-kennushallitus sekä metsähalli-tus. Keisarinvallan aikuinen lää-

nien agronominen suunnittelu-toiminta lienee jo virallisesti lo-petettu. Neljänneksi vesien sään-nöstelijäksi viimeaikaisten ha-vaintojen perusteella olen ha-vainnut myös pyrkivän kalan-kasvattajien.

Vanha sananlasku sanoo: .Mi-tä useampi kokki, sitä huonom-pi soppa.s Tämä pitää täysinpaikkansa vesienvirtaussäännös-telysuunnitelmienkin kohdalla.

Nämä hallinnolliset keskusvi-rastot tekevät suunnitelmiaantehtävikseen olettamissaan koh-teissa, usein tietämättään toistenkeskusvirastojen samantapaisistasuunnitelmista samoilla kohteil-la, joskus ammattikateuttakintuntien. Tosin ei vanhan vesioi-keuslain voimassaoloaikana saa-nut järvienlaskuja eikä säännös-telypatoja rakentaa ilman lää-ninhallituksen lupaa. Vesiperäi-sen pellon, niityn ja metsämaanperuskuivatuksen sai kuitenkinsuorittaa maanomistaja yksi-näänkin, kunhan siihen olimaanviljelysinsinöörin tai Ta-pion metsänhoitajan tekemäsuunnitelma.

Kuivausta ei tarvinnut kustan,taa vedenvirtausta varten ala-juoksua kohti muuta kuin niinpitkälle, että pohjavesikosteusperuskuivatettavalta alueeltalaski 90 senttimetrin syvyyteenmaanpinnasta laskien. Rajanaa-purina olevan viljelijän velvol-lisuus oli kustannuksellaan, mi-käli halusi, johtaa vesi alajuok-sua kohti samoin oikeuksin. Yh-teiskuivatusten kustannuksiin oliosallistuttava samoin perustein.

27

Viimeksi mainitulla tavallaPohjanmaan jokien latvavesienehkä kymmeniä tuhansia hehtaa,reita käsittäneet vesiperäistenmetsä- ja maanviljelysmaidenosa- eli palasuorituksin tapah-tuneet peruskuivatukset ovatsyynä yhä taajenevassa vauhdis-sa tapahtuviin tuhotulviin. (Ver-tailun vuoksi tulkoon mainituk-si, että von Fieandt'in lausun-nosta ilmenee Niemistenjoen sa-dealueen olevan 10.400 hehtaa-ria.)

Päästäksemme peruskuivatus-ten järjestelmällisyyden puut-teesta olisi peruskuivatustoimin-ta keskitettävä kokonaan yhdel-le keskusvirastolle, esim. maa-taloushallituksen insinööriosas-tolle.

Entisinä aikoina, kun maan-viljelijä aikoi ottaa jonkin alueenuudisraivauksen alaiseksi, hänaloitti laskuojan kaivamisen kai-vettavan ojan alapäästä, ei kos-kaan yläpäästä. Näin olisi me-neteltävä Pohjanmaan ja kaik-kien muittenkin jokien suhteen.Perkaussuunnitelman teko javarsinainen perkaustyökin olisialoitettava jokisuulta, Pohjan-maan tapauksissa merenrannas-ta alkaen. Joen eli laskuväylänsuuruus, leveys ja syvyys olisimitoitettava koko joen sade-alueen laajuutta vastaavaksi pe-ruskuivatettuna, myös metsä-maat huomioon ottaen.

Kustannuksia säästävässä tar-koituksessa olisi tietenkin huo-mioitava vesien säännöstelemi-seksi rakennettavat padot ja va-rastoimisaltaat.

LAURI JAAKKOLA

28

kin, mitä täällä ei ole aiolcaisemrnin. tiedetty. En-sin hie man taustaa.

Lehtori Nuorteva (ent. Ny-berg) oli syntynyt Viipurissa1881 ja tullut ylioppilaaksi 1903.Hän toimi aluksi liikemiehenämm. Saksassa ja Englannissa,myöhemmin myös Amerikassa.Forssan yhteiskoulun lehtorinahän toimi vv. 1904-07 opettaentäällä venäjää ja kirjanpitoa, joi-nakin vuosina myös ruotsia, eng.,lantia ja poikain voimistelua.Rehtori Joos. Sajaniemen kans-sa hän perusti 'Forssan Sano-mat' sekä yksinään sosiaalidemo-kraattisen 'Yhdenvertaisuuden'.Forssassa ollessaan hän otti aluk-si innokkaasti osaa nuorisoseura-työhön, myöhemmin myös työ-väen pyrintöihin. V. 1907 hänetvalittiin ensimmäisen eduskun-nan jäseneksi. Forssasta muu-tettuaan hän toimi mm. KansanLehden toimittajana 'I'amper eel-la sekä Sosialist.in toimittajanaTurussa. Täältä hän muutti Ame-rikkaan, jossa oli vasemmistoonlukeutuvien suomalaisten pää-miehiä. Amerikasta hän muuttiVenäjälle Neuvostohallituksenpalvelukseen. Täällä hän joutuivälillä vankeuteen, mutta toimisi tten ulkoasiainkomissariaa tinPohjois-Euroopan osaston johta-jana, missä ominaisuudessa oles-keli 20-luvun alussa Tukholmas-

Santeri Nuortevan elämänvaiheistasekä suurlakon ajoista Forssassa

yli 53 vuotta Amerikassa ollut ronttismäkiläinen muistelee

- Maailma on pte-ru; on tapana sanoa, kunjossakin kaukana koti-seudulta tavataan jokututtu henkilö. Näinhäntapahtuu nykyään yhte-nään, mutta ei sellainenainakaan forssalaisistakyseenollen ole ollut ta-vatonta aikaisemmin-kaan, kaikille maailmanäärille heitä kun on ha-keutunut. Maailman to-tesi pieneksi myös Akse-li K i v i (ent. Stenberg.sittemmin Kivivuori),Ronttismden kasvatti ta-vatessaan Forssan yhteis-koulun entisen lehtorinSanteri Nuo r t eva n

Kanadassa yli 50 vuottasitten. Tuosta tapaamises-ta kerromme lähinnäsiksi, että sisarensa luo-

na parhaillaan vierailevaKivi tiesi lehtori Nuorte-van oaiheista sellaista-

sakin. 1930-luvun poliittisissavainoissa hänet karkoitettiin si-sä- Venäjälle.

Edelläoleva' todetaan Forssanyhteiskoulun opettajamatrikke-lissa ja tiedot perusturievat prof.Esko Aaltosen tutkimuksiin. An-takaarnrne nyt puheenvuoro Ak-seli Kivelle, jota muutama päi-vä sitten kävimme toistamiseenhaastattelemassa.

Nuorsuomalaisestasosialistiksi

- Tunsin Nuortevan jo ennenAmerikkaan lähtöäni, olinhan17-vuotias, kun hän muutti Fors-sasta pois ja kaikki 'silmänteke-väthän' siihen aikaan tunnettiin.Hän puolestaan tuskin tunsi mi-nua, koska en käynyt yhteiskou-lua ja olin vain sivustakuunte-lijana niissä työväenyhdistyksentilaisuuksissakin, joissa hänesiintyi. Forssaan tullessaanNuorteva oli kiihkomielinennuorsuomalainen, mutta sittenhäntä rupesi kiinnostamaan myöstyöväenaate. Niinpä hän ilmaan-tui nykyisen Kauppakadun var-rella sijainneessa vanhassa työ-väentalossa järjestettyihin valis-tustilaisuuksiin ja otti innok-kaasti osaa niissä käytyihin kes-kusteluihin. Muistan, miten hänintoutuneena väitteli 'Setä-Jou-sisen' kanssa. Myöhemmin hänsitten totesikin, että Jousinenhänestä sosialistin teki.

Tapaaminen lukutuvassa

V. 1915 tapasin Nuortevansitten Pittsburghissa Raivaaja-lehden lukutuvassa. Em. lehti oli

29

Forssan yhteiskoulun lehtori, sit-temmin Neuvosto-Karjalan ope-tusministeriksi kohonnut SanteriNuorteva, joka monien muidenmukana lienee joutunut Stalinin

vainojen uhriksi.

ostanut toimitalokseen saksalais-ten entisen klubihuoneiston. jos-sa oli nahalla päällystetty [uok-suratakin. Nuorteva oli yksi leh-den kolmesta toimittajasta, jos-kin hänellä varmaan oli muita-kin tehtäviä. Toimituksen yhtey-dessä oli myös lukutupa, johontilattiin tietenkin suomalai-sia lehtiä. Kerran taas sinnemennessäni tiedustelin 'HämeenVoimaa'. Nuorteva sattui senkuulemaan ja uteli, että miksijuuri tätä lehteä kyselin. Sanoinsiihen, että haen siitä Forssanuutisia, kun olen sieltä kotoisin.Silloin hän puristi lämpimästikättäni ilmoittaen itselläänkin

30

Forssan ensimmäinen työväentalo oli kylmä ja vetoinen, mutta seei lamaannuttanut sen aikaisten nuorten harrastuksia. Talo raken-nettiin 1894 ja ehti palvella tarkoitustaan vain vähän toistakym-

mentä vuotta. Talo paloi 2. 2. 1908.

olevan siteitä Forssaan. Sanoinsen hyvin tietäväni ja niin mehieman haikeina muistelimmeyhdessä Forssaa. Eikä tämä ker-ta jäänyt suinkaan viimeiseksi.Tapasin hänet monta kertaa jaRaivaaja-lehden välitykselläsaimme häneltä terveisiä vieläVenäjältäkin.

Syyttömästi vankilaan

Sikäli kuin tiedän Nuortevatoimi ennen Venäjälle siirtymis-tään jo Amerikassa Neuvostolii-ton palveluksessa, joko lähetys-tössä tai konsulaatissa. Sitten il-meni, että hänen toimipaikas-saan oli tehty kavallus ja niinNuorteva joutui vankilaan. Ker-rotaan hänen sanoneen, että olensyytön ja että asia aikanaan sel-viää. Niin kuin se sitten selvisi-

kin, kavalluksen oli tehnyt hä-nen työtoverinsa

Karjalan 0petus-ministeri

Nuortevan vaiheista Venäjälläen tiedä paljon muuta kuin sen,että hän kohosi siellä varsin ar-vovaltaiseen asemaan. Jossakinvaiheessa hän toimi Karjalan au-tonomisen tasavallan opetusmi-nisterinä. Siitä oli uutinen Rai-vaaja-lehdessä Ja olipa sen yh-teydessä kuvakin, jossa Nuorte-va oli lähdössä lentokoneella tar.,kastusmatkalleen. En muista tar-koin, milloin tuo uutinen leh-dessä oli, mutta se saattoi ollaennen Stalinin suorittamaa suur-ta 'puhdistusta', joten Nuorteva-kin on voinut joutua sen uhrik-si. Omituista se kylläkin olisi,

sillä hän oli idealisti, jolle juo-nittelu oli vierasta. Ja kukapaolisi ollut pätevämpi Karjalanopetusministerin virkaan kuinNuorteva, olihan hän pedagogi,jonka äidinkieli oli suomi ja jo-ka puhui sujuvasti paitsi venä-jää myös ruotsia, englantia jaranskaa. Väitettiin hänen osan-neen seitsemää eri kieltä. Venä-jänkielen hän hallitsi täydelli-sesti, olihan hän jo nuoruudes-saan toiminut suuren vientiliik-keen edustajana Pietarissa. Näinhän minulle itse kertoi.

Suurlakon ajoista

Historiantutkijat ottakoon sel-vää, pitääkö farmari Kiven muis-tama paikkansa. Me emme silläajatuksiamme askarruttanutvaan johdatimme puheen Kivennuoruuden aikoihin. Niinpä ky-syimme häneltä, minkälaiset ta-paukset hänen mieleensä täältäovat erityisemmin jääneet. Muis-tettakoon, että Kivi lähti Ame-rikkaan yli 53 vuotta sitten. Jaensimmäisenä putkahtivat esiinsuurlakon aikaiset tapahtumat.Muistikuvia kirkasti Kiven sis-ko, lähes 80-vuotais ElsaH 0 n k a, jolla on suorastaanhämmästyttävän hyvä muisti.Tämän tästä veli joutui totea-maan, että sisko oli oikeassa.

Kiistaa 'olutrykistä'

- Oli se kummallista aikaa.Taisi olla ensimmäinen lakko,mikä koko maassa oli tehty. Ai-nakin se oli sellainen Forssassa.Ja kaiken lisäksi herrojen järjes-tämä. Pyhäinmiestenpäivän ai-

31

kaan 1906 se lakko alkoi. Ja olitäydellinen. Joku kauppias, mah-toiko olla nimeltään Enqvist,kieltäytyi sulkemasta myymä-läänsä, mutta pakko oli. 'Olut-prykin' kohtalosta syntyi myöskiistaa. KU'n lakko tuli tietoon,innokkaimmat olvimiehet ryn.tä-sivät 'samplaamaan' olutrisuja(koreja) ennen kuin tehdas sul-jettaisiin. Raittiusmiehet taasvaativat sen kokonaan hävittä-mistä. Joku heistä, saattoi ollaop. Kalle Pylkkänen, sanoi, ettäkoko pahennus olisi kannettavajokeen, Mutta oluen ystävät pa-nivat tällaisille aikeille jyrkäntenän. Ja niin pryki jäi hävittä-mättä.

Santarmit riisuttiinaseista

Ensimmäisiä toimenpiteitä la-kon alettua oli santarmien ja po-liisien riisuminen aseista. Kum-piakin oli Forssassa kaksi. San-tarmit olivat venäläisiä ja polii-sit paikkakuntalaisia tai ainakinpaikkakuntalaistuneita. He olivat

.nimeltään Himberg ja Parantala.Himberg yritti panna hanttiin,mutta ei se auttanut. Oli näet va-littu 12-miehinen Iakkokornitea,jonka tehtäviin kuului järjestyk-sen ylläpitäminen, Ja se täyttitehtävänsä niin hyvin, ettei min-käänlaisia julkisia rähinöitäpäässyt syntymään. Kun työ-väentalossa esitettiin näytelmä,jonka nimi oli 'Sapeli-senaatti' jajossa tsaarinvallan kannattajiairvailtiin, niin nimismies huo-mautti vain, ettei esityksestä saakirjoittaa sanomalehtiin, sillä sii-tä saattaisi seurata ikävyyksiä.

32

Riihi paloi lakonpäätteeksi

Lakko päättyi Forssassa ko-measti sillä viimeisen lakkopäi-vän pi~ennyttYä ehtooksi, syttyiUudenkartanon suuri riihi pala-maan. Tottakai kuiva riihi hul-mahti valtaviin liekkeihin. Jameistä tuntui, ettei paloa toden-teolla yritetty sammuttaakaan.Vaikka turhaa se olisi sen aikai-silla välineillä ollutkin. Ainoa,joka riihen paloa tuntui toden-teolla surevan oli Forssa-yhtiönpuutarhuri Ekholm, joka huo-nolla suomenkielellään hoki, ettäkaikki mun sipula, kaikki munsipula. Puutarhan sipulit näetolivat riihessä kuivumassa. Tiet-tävästi ei koskaan yritetty ottaakunnolla selvää, mistä palo saialkunsa.

Ihailtavaa intomieltä

Suurlakon jälkeisistä ajoistaElsa Honkan ja hänen veljensämieliin oli jäänyt erityisesti työ-väenyhdistyksen piirissä tapah-tunut harrastustoiminta. - Tuotalo oli kylmä, eihän sen seinin.äollut kuin kaksi lautaa ja vähänpurua välissä. 'Salissa' oli vain

yksi 'muuri', joka ei huonettariittävästi pystynyt lämmittä-mään. Taisi sentään vikaa ollahieman lämmittäjissäkin. 'Talon-miehen' virkaa hoiteii Kangas-ahon mummo, jolta sitten valkeakerran 'haaskaantui' ja niin talopaloi perustuksiaan myöten.Harjoitusten lomassa juoksimmeympäri salia lämpimänä pysyäk-semme. Mutta ei kylmyydestävälitetty. Voimistelijat, joita oh-jasi yhtiön konepajan piirtäjäKalle Kustaa Meritähti, oppivattehtävänsä niin hyvin, että saivatkiitosta Turussa järjestetyillävoimistelujuhlillakin. Näihinjuhliin osallistui Forssasta 24-henkinen joukkue, joista puoletoli naisia ja puolet miehiä. Jamainetta niittivät myös näytteli-jät, sillä 'näytelmäkappaleita'esitettäessä sali oli aina tungok-seen saakka täynnä yleisöä. Ih-metellä täytyy sen aikaistennuorten innostusta ja viitseliäi-syyttä, sillä harj oituksissa käy-tiin säännöllisesti, vaikka työpäi-vät olivat pitkiä ja pimeässä jakurassa oli 'talolle' rämmittävä.Parhaana innoittajana oli var-maan yleisön kiitollisuus.

Näin kertoivat sisarukset ElsaHonka ja Akseli Kivi. Ihailtavanintomielisiä ovat sen ajan nuo-ret olleet. - E. V.

33

.länhijoen Pekan talon aitta vuodelta 1789

Tämä tällä hetkellä Jänhijoenkylän vanhin rakennus - lie-neekö ainoa, joka säästyi kokokylän palosta viime vuosisadalla- sijaitsee Pekan talon entisellätontilla. Sillä on ollut useitaisäntiä ja nykyisin sitä omistaapuutarhuri Oiva Virtanen. Aittaon etelästä päin Kurpan talonohi johtavan tien oikealla puolel-la kallioperustalla suunnilleenetelä-pohjoissuunnassa. Entisenisännän Jalo YrjöIän toimesta onsen etelä- ja itäseinustalle ra-kennettu lisätilaa laudoista, jo-ten aitan länsi- ja pohjoisseinävain ovat näkyvissä ulkopuoleltakatseltaessa. Etuseinä on pohjois-puolella. Vaikka siirtomerkkejäei olekaan näkyvissä muuallakuin sivuseinien hirrenpäissäedessä ja peräseinän ylimmissähirsissä, niin monet rakenteelli-set seikat osoittavat sen tulleensiirretyksi jostakin aikaisem-masta sijaintipaikasta nykyiselle.

Pekan aitta, joksi sitä voimmenimittää, ei ole pienimpiä van-hojen aittojen joukossa. Se on si-sältä 3,85 m pitkä ja leveä, jotense pohjakuvioltaan on neliö. Senkorkeus lattiasta tasakertaan ontuo sama 3,85 m. Tasakerrankohdalla pituus ja leveys ontasan 4 m, joten se sivuilta japäätyseinien suunnasta nähtynåon yläosastaan hieman mitta-vampi kuin alhaalta. Lattian jatasa kerran puolivälissä on väli-lattia, ja aitta on näinollen kak-sikerroksinen. Molemmissa ker-

-

1

roksissa on sivu seinä osuudenkorkeus 1,85 m ja päädyissä ontasakertahirren yläreunasta har-jaan korkeutta 1 m. Ylä kertaanimitetään tällaisissa aitoissayleisesti parveksi.

Jalustalaitteen muodostavat si-vuseinien suuntaiset ja nurkka-kivien varaan kalliolle asetetutpyöreät tukit ja näitten päälleristiin päätyseinien suuntaisiksiloveten las ketut veistetyt hirret.Näistä etuosassa oleva on joskuskuulunut johonkin toiseen ra-kennukseen, koska sen alareu-nassa on koko pituudelta hakat-tu varaus. Aitan siirron yhtey-dessä on jalusta saatettu uusia.Päätyseinien suuntaisten [aluehirsien päälle poikittain on aitanpituussuunnassa laskettu suuris-ta honkaisista haljaspuolikkaistakoottu lattia. Lattiapalkit, joitaon kahdeksan kpl, ovat pyöreältäpinnaltaan lovetut alushirsienpäälle siten, että tasaisiksi veis-tetyt yläpinnat muodostavat Iat-tiatason. Suurimman lattiapal-kin leveys on 55 sm. Edessä ulot-tuvat haljaspuolikkaitten päätetuseinän alta ulos muodostaenoven edessä tarvittavan sillan.Päitä ei ole katkaistu tasan, vaanulottuvat päät eri etäisyyksille.Sivuseinien alimmat hirret le-päävät lattiapalkkien kanssa sa-mojen jalushirsien päällä, ja onnäihin sivuseinien alimpiin hir-siin sisäpuolelle hakattu kokopituudelta lovi, johon äärimmäis-ten lattiapalkkien uloin reuna

34

Pekan aitta edustaa vielä hieman muunneltunakin puhdastyylistätalonpoikaisarkkitehtuurIa. Kuvassa näkyvä "kylkiäinen" on lisätty

siihen verrattain äskettäin.

tarkasti sopii.hirsikerta onmuodostavienten päällä.

Lattiapalkkien kiilaus on suo-ritettu länsiseinältä lukien kol-mannen ja neljännen palkin vä-liltä kiilaten päätyseinien alta.Kiilapuu on jätetty päätyhirrenalle. Kiilaten muodostunut rakolattiassa on peitetty sen päälleasetetulla lankulla, jota vartenpäätyseinien alimpien hirsienalareunoissa on vastaavat lovet.Kiilauksessa syntyneen raon

Päätyseinien alinnäinollen lattianhaljaspuolikkait-

peitteenä oleva lankku on siispäätyseinien alareunaan Iovet-tuna varsinaisen lattiatason ylä-puolella. Se näyttää sahatulta jamuita aineksia nuoremmalta jalieneekin aitan siirron yhteydes-sä tai myöhemminkin uusittu.

Sivuseinissä on 14 hirsikertac,jotka on varaten sovitettu toi-siinsa. Nurkissa ei varauksia ole,vaan nurkanpäitten yhtymäkoh-ta on veistetty tasapintaiseksi.Alin hirsi on vain ulkopuoleltaveistetty, kun sisäpuolella ontarvittu ainesta uloimman lattia-

palkin ulkoreunaa varten haka-tulle lovelle. Tässä yhteydessäon syytä todeta, että rakentami-seen käytetty hirsi on ollut erit-täin kookasta. Suurimmat hirrettäyttävät vielä veistettyinäkin13 tuumaa.

Harjahirren lisäksi vuoliaisinaon neljä vähäistä pyöreää hirttä,joista suuremmat ovat harjan jasivuseinien yläreunan puolivälis-sä kummallakin puolella harjaa.Pienempi pari vuoliaisista on lä-hellä harjahirttä ja kummallakinpuolen sitä sijoitettuina pääty-seinien ylimmän hirsikappaleenja sen alapuolella olevan hirrenvälisen raon kohdalle tehtyihinloviin. Harj ahirren ja vuoliaistenpäät näkyvät päädyissä räystäit-ten alla. Itse kattoa kannattavi-na ruoteina on halkaisemallavalmistettuja ja paksuudeltaankolmituumaisia veistettyjä pinto-ja, jotka pyöreät puolet alaspäinja pituussuuntaan asetettuinapeittävät toisissaan kiinni ollenkoko katon harjalta räystäälleasti. Kummallakin katon puolis-kolla niitä on 11 kpl, joista kak-si alinta sijaitsee räystäsosallasivuseinän ulkopuolella. Nämäruoteet lienevät kiinnitetyt puu-tapeilla päätyseinien yläreunoi-hin. Tätä ei rakennetta purka-matta kuitenkaan voi todeta. Si-vuilla olevia räystäsruoteita kan-nattavat päätyseinien tasakerta-hirsien muita pitemmiksi jätetytnurkanpäät. Päätyräystäsruotei-ta, jotka ovat suunnatut katonkulmauksesta harjahirren päälle,kannattavat sivuseinien 13.ja 14.hirsikerran myös muita pidern-rnät nurkanpäät. joista 13. hir-ren pää on koristeellisesti veis-

3·5

tetty alareunaltaan vinoksi. Nä-mä koristeellisin pykälin varus-tetut ns. naakanpäät ovat tässäaitassa rasituksen alaisina jaräystäsvesienkin vaikutuksestapahasti turmeltuneet. Ruotei-den varassa on todennäköisestiaikaisemmin ollut lauta- taimalkakatto. Viimeksi ruoteidenpäällä ollut pärekatto on nytkatteena olevan tiilikaton alla.Nykyisen katon painon takia onsivuseinien räystäsruoteita jou-duttu vahvistamaan vinosti si-vuseiniin tuettujen kannattimienavulla.

Oviaukon ja sen edustalla ole-van lattiapalkkien päitten muo-dostaman sillan suojana olevakatos, lippa, lepää sivuseinienhirrenpäitten varassa. Piden-nykset alkavat jo viidennestähirrestä ylöspäin ja on seitse-männen hirren pää muita pidem-pi. Lippaa kannattava ylin aitanpäätyseinän suuntainen orsi onlovettu kahdeksannen hirren-pään yläreunaan. Alempi jaulompi kannatinorsi lepää seit-semännen hirrenpään yläreu-naan tehdyssä lovessa. Tätä suo-jakatosta kannattavat hirren-päät ja niitten leikkaukset ovataikojen kuluessa melkoisesti tur-meltuneet. Katos on voitu uusiauseampaankin kertaan ja alku-peräisiä aineksia ei siinä enäävoi tavata.

Ovi on ollut tavallista vanho-jen aittojen ovityyppiä. Aukkoaon myöhemmin suurennettu jasamalla siihen on tehty uusi ovi.Hirrenpäitten sahausjäljistä voipäätellä, että alkuperäisen ovi-aukon kynnyksenä on ollut kak-si alinta hirsikertaa ja on kyn-

36

nyksen korkeus ollut 57 sm.Kynnyksestä oviaukon yläreu-naan on korkeus ollut 90 sm.Pihtipielet ovat olleet lovetutkynnykseen ja oviaukon ylähir-teen ja mahdollisesti puunauloil-la ilman loveuksia hirrenpäissäkiinni. Oviaukko on alunperinilman pihtipieliä ollut 95 sm:nlevyinen. Alkuperäisessä ovessalienee ollut nykyisin käytössäoleva puurunkoinen lukko.

Pekan aitan nurkkasalvos onvanhojen rakennuksien sulka-nurkkaa, jota ei juuri 1800-lu-vun alkuvuosien jälkeen oletäällä hakattu. Lovet on lyötyhirren ylä- ja alapuolelle. Kiila-maisesta lovesta johtuu, että hir-ret ikäänkuin kiilautuvat toi-siinsa kiinni. Tämä salvos tunne-taan myös aikaisemmilla nimilläkiilanurkka, läyttisalvos ja pal-konurkka. Eräissä veistetyissähirsissä on salvoksen lovesta n.10-12 sm keskiseinään päin kol-mikulmainen olkaus sekä hirrenulko- että sisäpuolella. Nämä olatmuodostavat toisin paikoin ko-risteellisen pystyrivin. Ne ovatsyntyneet nähdäkseni siten, ettähirsi on veistetty vasta sal vok-sen teon jälkeen, eikä sitä sil-loin ole veistetty aivan salvok-seen asti. Sekin on mahdollista,että aitta olisi alunperin ollutpyöreähirsinen ja että hirret oli-sivat vasta siirron yhteydessätulleet veistetyiksi. Näin selittyi-

Lattian ja katon osalta ovatlisärakenteet jo olleetkin tarkas-telun alaisina. Sisäpuolen jakaaalakertaan ja parveen 11:sfä

si myöskin siirtomerkkien puut-tuminen muualta kuin sivusei-nien lovimerkkisistä nurkanpäis-tä. Siirtomerkit olisivat tulleetveistetyksi pois.

Sulkanurkkainen rakennus onaina vanhaa tyyppiä. Esimerkik-si Turun 1400-luvun löydöissäesiintyy tällaista samanlaistakuusikulmaista sulkanurkkaa(Niilo Valonen). Vanhojen ra-kennuksien tutkijat (U. T. Sire-lius ym.) ovat kirjoituksissaanesittäneet, että tämä salvos onollut Satakunnassa ja Hämeessåtavallisin 1700-luvulla ja sitä en-nen. Ruotsissa sulkanurkka onollut yleinen keskiajan loppu-puolelta lähtien. Norjassa se al-koi esiintyä vasta 1700-1uvulla.Sitä tavataan myös Liettuassa jaVenäjällä (Sigurd Erixon).

Aitan etelä- ja itäseinä ovatulkopuolelta huonokuntoiset.Eräät hirret ovat puoliväliinkinpaksuudestaan sälööntyneet jalahonneet. Nämä huonoimmatseinät ovat nyt lisärakenteensuojassa.

Etusillan portaana ollut lastenhako härkää muistuttava hal-kaistu honkapölkkykin on vielähahmossaan. Siihen alunperinkiinni kasvaneet vahvat oksan-tyngät pitävät sitä loivassa nou-suasennossa etusiltaa kohti. Ja-lan luistamisen estämiseksi onsiihen naulattu poikittaisia puu-rimoja.

II

veistetystä lankusta tehty väli-lattia. Lankkujen paksuus vaih-telee 3-5 tuumaan. Välilattiaakannattaa kaksi poikittaista hirt-

tä, joiden päät on lovettu sivu-seinien hirsiin. Välilattialankku-jen päät sijaitsevat päätyseiniinhakatuissa koko seinän mittaisis-sa lovissa.

Alakerrasta on kuljettu par-veen perältä keskeltä aukosta,joka on ollut 92 sm pitkä ja 87sm leveä. Tämän aukon alla onollut välilavalla varustettu por-ras. Välilava on ollut kahdenhirsikerran korkeudella lattias-ta. Tämän voi päätellä aitassaolleista vanhoista porraslaudoistaja seiniin tehdyistä loveuksista.Välilattiassa ollut aukko onmyöhemmin suurennettu kaak-koiskulmaan asti ulottuvaksi jayläkertaan kulkua varten ontehty uudet portaat.

Parvessa on kummallakin sei-nustalla ollut kolme laaria, joillaon ollut sivuseinän mittainenyhteinen etuseinä, joka on sijain-nut metrin etäisyydessä sivusei-nästä. Laarilautoja varten on sei-niin hakattu pystysuorat lovet.Alkuperäisiä kirveellä veistetty-jä laarilautoja on jäljellä vieläkolme kappaletta. Niistä suurim-man leveys on 15 ja paksuus 3tuumaa. Parven etuseinän pää-dyssä on ollut luukku valonsaan-tia varten. Sen koosta ei voi saa-da täyttä selvyyttä, sillä luukun

Mielenkiintoisin kohta Pekanaitassa on kuitenkin sen koillis-kulmauksessa sivu seinän viiden-nen vinoksi veistetyn hirren-pään ovenpuoleiselle sivulle jo-ko taltalla tai puukolla tehtykirjoitus vuosilukuineen. Vanho-jen rakennusten vuosiluku on

37

paikalle on myöhemmin tehtypieni akkuna. Parven peräseinåon ollut ehjä, mutta siihenkinon myöhemmin tehty oviaukko.Vuoliaisista riippuu vielä orsienkannattimina olleita vitsaslenk-kejä, joilla saattaa olla paljon-kin ikää. Ylimmissä peräseinänhirsissä sisäpuolella olevat ja p-kirjaimella varustetut siirtomer-kinnät on tehty ilmeisesti aittaasiirrettäessä nykyiselle paikal-leen. P-kirjain tarkoittaa luulta-vimmin peräseinää. Sivuseinienhirrenpäissä olevat siirtomerkin-nät ovat lovimerkkejä. Poik-keuksen tekee kuitenkin länsi-seinän seitsemänteen hirrenpää-hän tehtyarabialainen numero.

Alakerrassa on kummallakinsivuseinällä oleva viides hirsijätetty sisäpuolelta veistämättä.Olisiko ajateltu niin, että tähänmuusta seinästä ulkonevaan hir-teen saISI laarien väliseinienpystytukipuut hyvin lovetuksi.Alakerrassa on laareja ollutkuitenkin vain länsiseinustalla.Tämän kerroksen ehjä itäseinus-ta on ollut monen jänhijokilaisenvainajan leposijana odoteltaessaruumisarkun valmistumista jahautausta. Näin kertoi Pekan ai-tan läheisyydessä asuva KalleNieminen.

III

tavallisesti merkitty oven lähel-le joko ulko- tai sisäpuolelle. Sesaattaa esiintyä myös ulkonevis-sa etu nurkan päissä kuten tässätapauksessa. Vuosiluvun paikkoi-na esiintyvät vielä sivu- taipäätyseinien keskikohdat, aitanparveen johtavien rappusten Iai-

38

dat ja joskus vuosiluvut saatta-vat paljastua vasta rakennustahaj otettaessa.

Tämän aitan vanhan kirjoituk-sen tulkinta on alkuosaltaanselvä ja helppo: »Tämä on ha-kattu vuonna 1789». Seuraavatsanat »tämä tullut» on edelleensamaa käsialaa, mutta jatko»ylöspannuksi tässä vuonna1797»on kokonaan uutta ja köm-pelömpää käsialaa. Viimeisetmerkinnät »vuonna 1797» onuurrettu muuta tekstiä vartentasoitetun kohdan viereen oi-kealle. Kirjoituksen pohjana ontässä käytetty vinoksi veistettyänurkanpäätä. johon teksti onsovitettu. Kirjoitus on siis tehtynurkanpään valmistumisen jäl-keen, eikä se siis ole voinutkuulua jossakin vanhemmassamuussa rakennuksessa olleeseenhirteen. Itse kirjoitus on tyypil-listä kansanmiehen aikaansaan-nosta. Nykyiseen kirjoitustapaansitä verratessamme löydämmesiitä suuriakin poikkeavuuksia.Kaksinkertaista W-kirjainta onvuonna-sanoissa käytetty ylös-alaisin, ja kaksoiskonsonantti NNon kaikissa tapauksissa merkittyvain yhdellä äännemerkillä. Sa-ma koskee tullut-sanassa olevaakaksoiskonsonanttia. KirjaimissaK, S, L ja P oikea sivu on va-semmalla ja U on tehty kutennykyinen V. Kirjaimet ovat an-tikvatyyliä. Konsonanttiyhtymä

KS on merkitty kirjaimella Xja sanoja toisistaan erottavinamerkkeinä on käytetty kolmeapäällekkäistä pistettä.

Näitten merkintöjen ajankoh-taisuutta epäilemättä joudummetoteamaan, että kahdeksan vuot-ta salvosten hakkauksen jälkeenon aitta pystytetty johonkinpaikkaan, jota emme voi tar-kemmin määritellä. Alunperinse mahdollisesti tehtiin siellä,mistä sitä varten tarvitut puut-kin kaadettiin. Ainesten kuivut-tua valmiiksi salvostetut hirretja muutkin ainespuut tuotiinkenties vaikka härkien vetäminäpystytys paikalle. Se, että tämävaihe aitan historiassa olisi kes-tänyt kahdeksan vuotta, ei tun-nu todennäköiseltä. Mahdotontase ei kuitenkaan ole. Muussa ta-pauksessa aitan ensimmäinensiirto on sen lyhytaikaisen käy-tön jälkeen tapahtunut jo vuon-na 1797.

Mikäli tämä aitta alunperinolisi kuulunut Pekan taloon,olisi sen nurkkaan merkittyinäajankohtina sen isäntänä ollut7.10.1723 syntynyt Tuomas Jö-raninpoika Varsanojalta. Hän oliavioliitossa kaksi kertaa. Ensim-mäinen vaimo oli Brita Henri-kintytär Kiipun Klemelästä jatoinen Kristiina JaakopintytärRehtijärveltä. Pekan taloa ni-mitettiin tähän aikaan J okiois-ten kirkonkirjoissa Pekkaläksi.

Forssan Lehti 2'1. 7. 196·8,.

Veikko Roiha

39

Eilispäivää Ronttismäen Mäkikadultaetsimässä

Jo kauan olen suunnitellut vie-lä kerran kulkea ja katsella syn-nyinkylän linjat ja poikkikadunoikein aikavasti ja menneitämuistellen. Kumppani maisellamatkalla, syntyjään myös ront-tismäkiläinen, on samoj a aikei-ta aanaillut. Tuumasta ruvettiin-kin tässä eräänä syyspäivänä toi-meen. Kävipä niin mukavasti,että saimme oivallista seuraakintälle toivioretkellemme, oikeanakateemisen kansantieteilijän japaikallishistoriasta kiinnostuneensanomalehtimiehen. Elämanta-voilta ja elämän arvoilta kovinerilaisia ihmisiä olimme, muttayksi oli tunne, yksi mielle meilleyhteinen: Rakkaus vanhaanRonttismäkeen, lämmin myötä-tunto sen muinaisiin asukkaisiin,noihin köyhiin uurastajiin, jotkanoita matalia majoja kerran us-koen ja toivoen rakentelivat.

Aloimme iltakävelyn kirkonpohjoispuolitse cikaisevalta po-lulta. Siinä jo menneisyys tulimuistojen tietä vastaan kuin haa-mu uuden alta. - »Tosa oli en-nen kartanon hirsisauna ja sevviäresä oli vinttikaivo», kertoimatkakaveri viitaten ruohoistarinnettä, jonka ylälaidassa nytsijaitsee nykyinen ti'ilistä tehtykartanon sauna. - »Mää olin siä,lä kylpömäsäki kerran Kals-sonnin Artturin kans.»

»Ja tää oli Toolmannin mäki»,minäkin muistin kaunista kirkko-

1

kumparetta katsellessamme. »Sii.hen aikaan ko mää koulua kä-vin, tosa oli vaaleeharmaaksmaalattu talo.»

»Joku ne oj jo ennen kirkkootohon istuttanu noi kommeet ja-lokuusekki. Ja tualempana ovviälä muutama ikivanha lehti-puuki», jutteli kansantieteilijä,joka helsinkiläisyydestään huo-limatta käyttää aitoa forssalais-murretta »tämmösten ihmisten»kanssa haastel lessaan,

»Sööterholmi siinä kumminkioli Tammista vastapäätä. SÖÖ-terholmimmäkihän tää ensim-mainelinja oliki», kertoi matka-kaveri, jonka synnyinsijoja lä-hestyttiin. »J a täsä Laitista vas-tapäätä oli Lunkreeni. Siälä määkävim muarin kans pikkasenapoikana mankelisa. Oli kiva kupääsi mankelim päälle istuun, kuäiti sitä veti ja lykkäs. Lunkree-nirn poijaat olivat tehnee pihallevoimistelutelineitä. Oli meitilläpikkupärsillä ihmettelemistä, kune niisä heittelivät volttia ja jät-tiläistä. Teemperiv Väinöki niit-ten kans reenas. Siittä tuliki sioikeim mestari, si isona miähe-nä.»

»Tää talo täsä, ku viälä om pys,rysä, oli post.i-Su linin», tiesivätsekä toirnittaj a, että tiedemies.

»Mahtokoos »posti» olla van-han Sulinim poikia?» aprikoim-me, mutta ei taittu varmuuteenasiasta päästä.

40

»Katos ko Kellopytinki harjal-taki on kello hävinny», minä hai-kailin tuntiessani taaernpaa tu-tun talon, jonka seinissä puna-maali on kirkkaana säilynyt.

»Toi Tammisen talo näytti sil-10m mukulana er'i kommeelta, eiRonttismäesä muuta kakskerrok-sista tainnu ollakka, paitti Liina-harj an talo isontiän viäresä.»

»Täsä asu Sariniv vaari. Se te-ki mulle kerram puisep piäriekkärrykki. Vaaripaha jäi halko-tarhasa laukeevam pinon alle jakuali. Sar'inin Akseli oli hyvähaitarin soittaja», puheli matka-kumppani. Sen toki muistin mi-näkin, sillä Akseli soitteli useinsunnuntaisin Melinin rekkoolis-sao Hän oli Melinskan veljen,Vuorisen Nuutin kaveri.

»Tästä se Kalliomäem Mäkika-tu si alkaa», toimittaja totesi ym-pärilleen katsellen.

»Em mää ihmettele ennää si-tä nimem muuttoo. On niitä kal-lioita täälä. Kustassonnin kalliooli meitim paras mekastuspaik-kammen. Si oli Elssonnin kal-lio, mitä pitkim mä mummun'kans saunaam menim. Mää kan-non pokalyhtyä ja konstailin senkans, tälläsin selkäni taka. Mum-mu kompastu kalliolle ja suuttuja kiros: Saatanan nuija, näytäsitä valkeeta ihmisten tavalla.Tompsonnin kalliolla oli kerran»huuri holla» mielestäni. Se oliilmaa täys puhallettu sian kusi-rakko.»

»Niij, ja kallio se oli Malperinkallioki siälä meillä päin. Tiä josniillä ennää nimiä onka, muttaoli sillon kuusseittämänkyntävuatta takasin. Paitti tota Sää-terholmin mäkkee oli Tamlante-

rim mäki, oli Siiram mäki jajyrkkä Hammamperim mäki,mistä meiki joskus käytiin kel-kalla laskettelemasa. Se oliki oi-keeta vauhrinhurmaa. Maaritiänylitte vilistettiin Viksperim pel-lolle saakka. Eikä Ruusuntaalimmäkikä viälä matala ollu, muttasiittä meille päim mäet jo ru-pesivat loiveneen.»

»Nää paikat taitaaki olla suvvarhaisimpia kasvukujias», tie-demies matkakaverilta kysäsi.

»Juu ... Olen tainnu täälä jos-sainn könsäsä syntyäkki, vaih-kem muista. Ja toi koko talory-kelmä on niim myllätty, ettemmä oikein tiä, mikä oli Lehto-nem, mikä Kalssonni tai:kkaKustassonni. Mutta Tarkki tosatoisella pualla on ihan samal-lainen ko ennenki. Tarkilla oliaina oltta. Taisivat sitä niinkönyrkkikaupasa joskus naapuril-lekki myyrä. Isommat poijjaatjoskus honivakki olvipullojaTarkim porstuasta.»

»Seittemäv vanhasta määk:inäitä nurkkia olen nuurannu»jatkoi juttua toimittaja. Tosa,misä nyv velipoij aan pytinkikommeilee, oli mun isopappanija mummuni matala torppa. Väh-hää ennen kapinaa meirän per-he siihem muutti. .. »

»Tosa se si on ollukki se unel-man ihana piha, mistä sisaresiEsteri niin tunteellisesti kerranjoululehteen kirjotti», minä kes-keytin.

»Nii-i, toi piha se oli, muttatäsä vastapäätä om mulle yhtärakas ja muistorikas paikka. To-sa Sikstus Järvisen talon pää-mäisesä kamarisa mää olen elä-ny onnellisimmat poikamiesvua-

teni. Ton katon alla mur runo-suaneni kiivaimmin sykki. Ei nekaikki teelmykseni paksuun kir-jaanka taitas mahtua ... Voi, voisitä nuaruutta», toimittaja hiu-kan haikua äänessään muisteli.

»Nuaruus ja hulluus», hymyi-li tiedemies pikkur iikkisen ironi-sesti.

Minä lausuilin ajatuksissamuistamaani runovärssyä, enkehdannut ääneen:

»Karvas, kallis nuoruus,myrskyn mennen on turha me-ren viemää vaiker taa».

Matkakaveri siinä kertoili lap-suutensa aikaisista mäen asu-keista tiedemiehelle, joka ah-kerasti käytteli kynää muistionlehdillä. Muisteli Lehtos-MelkutKalssonnit, tattarii ja Turku-Pe-tit, vieläpä Taatan Nassunkin,mutta olen noista kaikista aikai-semmin kerroskellut, joten toisto,ainakin tässä yhteydessä lieneeturhaa. Iso-Hiton töllin katoa-mista ihmettelimme. Iltaseuram-me tiesi kertoa Lahtin pi"u-'allensen purkaneen ja tuon uudenehomman tilalle pykänneen. Sa-ma 'alle, joka meidän nuoria ol-lessa pienenä pahaisena laules-keli:

»Al'ää te osta'o virolaista vii-naa, 'un sitä jua niin 'ohrnelo pii-naa, ja virolainev via'as se peet-tää, myy pirtuna saippuaveet-tä ... » Lauleltuaan 'alle ojensipikaisella liikkeellä kouransa jakovisti: »Anna pii"i ... »

Ohitimme siinä syysillan hä-myssä montakin tuttua tönöäja matkakaverilla niistä juttuariitti. Mutta minulle maisemavasta Eekluntin nurkalla puhu-maan alkoi. Vaikka Alkreenilla-

41

kin joskus käynyt olin - pikku-sisar oli siellä kappaleen aikaa'ruokolla' - mutta enpäs vainpaikkaa enää muistanut. Oivantoki muistin heti, vaikka senkintalon muoto oli muuttunut. Kä-vinhän useastikin muinoin Oi-van 'paakarimpuarisa' viispenni-seni tuhlaamassa. Samaa linjaakadun toisella puolella oli ennenNyyperi, kilttien poikien koti.Nimitimme veljeksiä siten eroi-tuksena kulmakunnan kiusan-hengistä, joita kulkiessa kaukaaväistelimme.

»Eiks ruppeekki maisemat tul-leen tutuks», toimittaja juttelitultaissa entisen Palinin talonkohdalle. »Tosahan se asu se sunihantees, tyäläisrunoilija PietariSalmenoja.»

»Jaa-a, siinä vanha Palini ovviälä aitaa ja rekkoolia myärenkaltasennaas. Mää sain kyllä ru-nonsiämenen Salmenojalta ja ru-pesim matkiin sitä. Mutta saimmää sen äitiltä kehumista en-simmäisestä Työläisnaisessa jul-kaistusta novellistani, Ja olintotta viä ihan ylpee niin arvo-valtaseita taholta tulleesta tun-nustuksesta.»

»Tosa asu kumminki ennev-vanhaam Mikkolan äiti ja se oliniim mukava ja kiltti muija, et-tem mä montaa tiä», matkakave-ri keskeytti henkeväkai tuppau-tuvan juttuni. Katselin kauankaihoisasti tietä ohi Palinin, Ko-lmille päin. Sieltä aina lyrpytte-limme Suomisen ja laittaja-Laak-sen välikatua palo tornin luotaalkaen, lähtiessämme Sofin kans-sa »Vorssaan käveleen». Peräänpyrkiviä pikkusisaria saimmejoskus nokkosen avulla takaisin

42

ajaa. - Muistoja, muistoja jo-kaisella kujalla ...

Minun siinä haaveillessani toi-mittaja ja tiedemies olivat ryh-tyneet [ututtamaan Riiperin pi-hasta tullutta tuttuaan Ja kuntarkemmin katsoin tunsinhan mi-näkin tuon. Kätellessämme Ruu-sa sanoi:

»Kain ny Riiperil likat muis-tat, Pertan kummink'i.»

Muistin tietysti. Kouluakin yh,den vuoden puoliskon samallaopettajalla kävimme. Eläviä jaikirikkaita muistoja.

»Pertta om poismenneitä jo,niinko äitiki», Ruusa haikeus aa-nessään kertoi. Tiesinkin tuon jaosanoton ilmaukseksi laskin kä-den Ruusan olkapäälle.

»Ja mulle tuli suuri menetys,kunnen aikonaas käyny äitiän-ne jututtamassa», pahoitteli kan-santieteilijä. Voi, voi, kyllä tuli-kin! Olihan Riiperska Palinintyttäriä. Kokonainen aarteistotyöväen kulttuuria hänellä muis-toissaan varmaankin oli.

Siinä sitten joukolla ihailimmeSytin vanhaa pytinkiä, jokamyös oli aivan samankaltainenkuin lapsena siellä asioidessani.Sytillä myytiin jonkin paakarinnisusta ja mitattiin Sipilän tin-kim aito. Toimittaja ja tiedemieskeskustelivat Sytin suvusta in-nokkaasti Ruusan kanssa. Siinämainittiin oikein Kurikka jaMalkosaaren ihanneyhteiskunta-kino Ensi kerran kuulin, että jo-ku forssalainen, vieläpä ronttis-mäkiläinen, on osallistunut tuo-hon kauniin utopistiseen yrityk-seen.

»Ei mun silmäni ennää eresSepähovia tavota, vaikka siinä

asunukki olen», matkakaverihaikaili Ruusan mentyä omalletaholleen. - Mutta kaivo Sytinja Tanhuanpään välillä oli vieläpaikoillaan.

»Oliks täälä kaksi kaivoket-too?» kysyi toimittaja, jolle jut-tujeni tiimoilta häämötti lapsuu-teni kaivoketo, eikä se oikeinpaikkaan passannut.

Tältä aiemmalta kaivokedoltaminulla on ainoana muistonavanki leiriin kuolleen EnkvistinHuukon leski, jonka usein ohikulkiessani näin viimeisilläänkeuhkotautisena istuskelevan ul-koilmaa nauttimassa kivellä kai-von vierellä.

Tanhuan Ville oli isäni ainoaystävä ja sitä ystävyyttä mmavielä myöhemmin, kovien päi-vien kohdalle tullen käytin hy-väkseni käymällä sieltä rahaalainaamassa. Uusi ja komea onkohonnut Villenkin aikana pys-tyttämän tupasen paikalle, Lin-jan toisella puolella komeankauppatalon paikalla muistinitavoittaa ensinnä Ooluntin Kös-sin kodin. Hän oli ajuri amma-tiltaan, ja lienekkö mäen kaik-ki hevosmiehet, paitsi isäni jaLehtos-Melkku, olleet reilusti 01-veen meneviä, koska Kössin sa-nottiin olleen juopon, niin kuinVirtasen ja Katajankin.

Leppäsen J almarin talonkirimuoto oli jonkin verran muuttu-nut. Ja kauniin vaalean vih-reäksi Kuuselan vaari muuttivanhan, pienen Rankin könsän-kin, jonka anoppini katoksipäänsä päälle osti, punaisen les-ken hädän ajamana uuden ko-tinsa myytyään. - Siinä pienenpirtin ahtimuksessa minäkin ko-

toani pois jouduttua tämän mie-hellisen taipaleeni aloin. Alku

»Kas, ku ovvat Rankin kaivon-ki pois viänee.» ihmettelimme.

»Olettekos ollenka tiänneekkä,että se oli oikeiv vanha trhriläh-de?» Kansatieteilijä valisti mei-tä maallikoita. Ja sitten hän ker-toi jonkun sen pohjalta vanhojarahojakin löytäneen. Tiedä hän-tä! taisi vain pilailla tietomiesmeidän tietämättömien kustan-nuksella. Kuitenkin hän pahoit-teli ihan kuin tosissaan, ettei pai-kalle ole muistolaattaa sonnustet-tuo

»Mää en ny millään muista mi-kä toi Laakson Nestori talo en-nevvanhaan oli. Se miäs taisi ol-la raatali, kuali nuarena keuhko-tautii ... » Matkakaveri haasteli.(Muisti sitten kotona nimen. Seoli Rajala.)

»Tää oliki keuhkotautista paik-kaa. Siihen Rankim poijaakkikuali ja myähemmin tyttäretkin,Leppäsej Jallun Hilja kumminki.Emmä Suarnisev Väinöl leskestäennää niiv varma okka.s

Siinä Rankin yläpuolella ko-hosi korkealla kivijalallaan Tuo-men talo. Lapsuuden tutusta ku-vasta sekin oli jonkun verranmuuttunut. Ikkunoiden muoto javaalea seinämaali tekivät vie-raaksi, mutta ruusupuska portinpielessä rehevöi yhä. Se oli tuttuportti. Vuoden 18 synkeänä syk-synä sen monasti avasin. Suruvieraili silloin jo kolmatta ker-taa Tuomen kurkihirren alla.Puuseppä Tuomikin oli kuollutparhaassa iässään keuhkotautiin.

43

oli hankala, seisonnekko kiitoslopussa ... ?

IIkalavahdit ampuivat juuri mie-heksi varttuvan Ilmari-pojan Py-häjärvellä ja vanhin, Urho-poika,menehtyi vankile'iriin. MuttaTuomeska oli uljas ihminen. Eihän murheitaan muille ruikutel-lut. Päin vastoin hän oli ainalähimrnäistään auttamassa tie-doilla ja taidoilla, joita hänelläolikin kansannaiseksi tavallistaenemmän.

Linjan toisella puolella onkinkulmakunnan muhkein pytinki,leveä ja pitkä Nummela. Malininpappa taisi olla hiukan suurelli-nen ja yritti enemmänkin kuinvalmiiksi sai. Päädyn uusin jat-ko lienee vieläkin keskeneräinen,ikkunattomuudesta päätellen. Eitainnut monilta kiireiltään muu-rarivävykään sitä asumakuntoonkeritä saattamaan. Eipähän num-melaisille vuokratulot välttämät-tömiä olleetkaan. Taitomies kunoli, Otto rakensi saunan, jokatuotti tuloa tarpeeksi. Hyvä sau-na se olikin, mutta melkein ai-na ylikansoitettu ja vesikin pak-kasi kesken loppumaan. Ensin,tyh1enipihakaivo ja iltamyöhälläRankin kaivo.

»Hyvät siälä sai löylyk ko en-simmaiseks kerkis».

»Ei toi Reiman pytinkikä en-nää oikein entiseltääs näytä,mutta kyllä sen tuntee. Mää kä-vin siälä aina miälellääs muku-lana. Kupe ja Karhu lukivakkovvaa seittemää veljestä ja sitäoli jännä kuulella», kertoi kave-ri kymmenennen linjan kohdal-

44

Ja. Olihan minu llakin muistoniReiman kohdalla. Kävimme nii-den liiterissä katsomassa pientäHelka-ystäväämme arkussaan,silloin turmiokkaana tulirokko-suvena, Muistan hyvin nukkujanposkessa tutun, valkoisen ar-ven ...

Mikkolan Eetlan pienoinen,keltaiseksi maalattu mökki olihävinnyt ja paikalla seisoi ny-kyaikainen, uusi talo.

»Se on Hiljan, tyttären pyk-käämä», tiesivät seuralaisemme.

En minä Eetlasta suuria muis-ta, mutta tyttären, PäivärinnanHissun kylläkin hyvin. Hän kuu-lui mäen hienoihin tyttöihin, ka-veerasi Tuomen Huldan ja Rei-man Lainan kanssa. Kukapa, jo-ka kerran nähnyt on, unhottaisiHissun ja Lainan tanssjtaitoa.Milloin vaan iltamissa soitettiinvinkeLskaa ja patespaania tämätyttöpari esitti niin taitavaa kak-sintanssia, ettei toiset lattiallemennä raskinneet. Kaikki vainihastuksissaan katselivat. Taitohipoi taidetta.

»Tuala Koskivuaren takana ontoi Haakerttin Alpun talokin,vaihkei sitäkä tuntis, jolsei tiä-täs», kaveri pikkuisen surun voit-toisesti haasteli. »Ei kerriinnyAlppu siinä vanheneev, vaikkarakentaisaas luuli. Eikä hyätynysakkika suuria.»

»Mutta Sööniskä tua1a toisellataholla säilytti vaam mökkiis,vaikka suuri sakki ja syntymä-tön sillekki jäi, kun Sööniki sii-nä ruljanssisa katos.»

»Oli tällä kulmalla muitaki pu-naleskiä. Toivolan Nestorin nua-ri Aina asui tuota taloa. - Leh-

toska osti tov vanhan Salon mö-kin, ku hätä pakotti Norrin kul-malta kommeen kedon myy-mään. Oli se kovvaa aikaa mo-nellekki, vaikkei sitä tänaikasetusko ... »

Kovasti on katoavaisuuden ko-via koura lapsuuden ja nuoruu-den aikaista s-takapäätä mäkkee-ki» rusennellut. Poissa oli jo har-maaseinäinen Oton könsäkin, jo-ka aikanaan naapuritalkoillapuorneista tehtiin. Senkin ton-tilla on uusi muhkea talo. Ottoja hänen Mantansa elivät aikan-sa, monen muun lailla, ainaisenpuutteen puristuksessa, muttanykyaika on antanut köyhyydel-le lähtöpassin. Hyvä, hyvä.

Rungon talo oli melko uusi, ei-kä varsin pienikään. mutta sekuulemma paloi joskus 20-luvul-la. Tämän uuden näin ensi ker-taa, eikähän se enää suvussa ole.Rungon mamman muistolle mi-nun pitäisi ihan erillinen muisto-laulu tekaista, niin suuressa kii-tollisuuden velassa hänelle olen.Mutta riittänee, kun ilmaisen, et-tä häntä jalompaa ihmissielua enole matoisen matkani varrellatavannut. - Ei ollut niin kapistakulkuria, etteikö mamma olisiyösijaa antanut, ja jokaisen vie-raansa kanssa hän jakoi kapeanleipänsä. Hänellä oli moninaisetvaikeutensa, aviomiehen äkki-kuolema, köyhyys, sairaus ja ku-luttava työ tehtaan koneilla,mutta koskaan ei kuultu valituk-sen sanaa hänen huuliltaan. Ai-na hän jaksoi onnettomalle lä-himmäisel leen rohkaisevasti hy-myillä. Kunnia sille, jolle kun-nia kuuluu!

»Muistatteks tei tän kulmavvi älä semmosena lepistönä?»Kansatieteilijä keskeytti äänet-tömän hartaushetkeni kysymyk-sellään.

»Totta kai. Kum mää täälä en-simmäisiä konnankukkasianinoukin oli tää paikka ihal luan-non tilasa, ja tosa vorsmestarinalipualella oli tuamimettä.»

»Semmosta tää oli viälä sillon-ki, kum meirär rakennettiin,mahtoks se olla vuanna 12.

»Ei, mutta mennääs tota kym-menettä linjaa ylös kattoon suvvanhaa kottoos, ku täälä päil lii-kutaan», ehdotti toimittaja jase oli minulle mieleen.

»Se oj juur ku hakis menneev-vuatista joulua», kuitenkin olinjahkailevinani, »p'immeeki tulleetosa paikasa,s

»Ei 0 hättää mittää, eks nääkuinka kirkkaina lyhryt loistaa»,tiedemies lohdutteli ja toimitta-ja jatkoi,

»Juu, ei nyt tartte erinää po-kalyhryn kaJ1S saunaam mennä,niinko sun ennen».

En ollut jälkeen kesän 39 näh-nyt entistä kotipihaani suvisessaasussaan. Paljon se oli siitämuuttunut. Silloin oli vielä jo-kunen pensas vanhaa perua jayksi isän istuttamista omenapuis-ta hedelmiä riipallaan. Nyt olivain mahtavaksi ylennyt kuusitontin laitamassa muistona mui-naisista, Vaikka kuinka olisinsilmiä siristänyt, en edes leikki-kiveäni eroittanut.

»Kyllä se iso kivi siälä om,mutta noi puskat on eresä», väit-ti toimittaja.

45

»Mahtaskoos sinne rohjeta pi-halle mennä?»

»Älkäi helvetisä ihmisten pi-halle menkö», matkakaveri este-Ii. Mutta toimittaja avasi jo »vie-raan veräjän» ja hartaudellakuin hautausmaalle, hiivin siitälapsuuteni kadonneeseen paratii-siin. Kaikki oli toisin kuin sil-loin, ehkä paljon kauniimpaakirivieraan silmään. Mutta minä kai-pailin pursupensaiden seppelöi-mää entistä pihaankäyntiä ja ju-hannusruusujen villiä ryteikköä.- Kiveni sentään löysin. Niinlähelle en rohjennut kaunistanurmikkoa tallaamaan mennä,että olisin voinut tutkia vieläkökeijukaiset sen rakosissa asui-vat. .. Toisenkin, matalamman,maantasaisen leikkimäkiveni pi-halta löysin. Sen vierellä kasvoiennen tuuhea sireeni. Muinaisenkanatarhamme vierellä oli ennenkolmaskin laakea kivi ja alhaallaaidan vieressä neljäs, pinnaltaanpienempi, mutta muita korkeam-pi. Juuri sillä kivellä istuimmekikattamassa viimeisenä iltanaennen Reiman Helkan sairastu-mista. Näitä viimemain'ittuja eienää ollut. - On siinä kans ih-minen, etsii kiviä vieraalta pi-halta niin kuin parempiakin aar-teita ...

»Ol:iks siälä viälä koiruahopen-sas?» kysäisi matkakaveri, jokaoli portin ulkopuolella odotellut.Hän se aina muistaa koiruohonensimmäiseksi Ronttismäen kas-vullisuudesta. Ja kaipaa tuotaharvinaiseksi käynyttä kukkastakovasti.

»Ei, veikkone, sehän oli tasakohtaa ton uurev verannan alla.Ei taira olla entistä ennää muu-

46

ta ko ne isan Kaukijärveltä tua-mat rrihehirret noittel lautojenalla.»

Niiden hirsien suojassahänolen maailmaan tullut, yhdek-säntoista vuotta niiden kehässäkasvanut, enkä mistään maail-man kelkasta ole löytänyt niinmieluista paikkaa kuin niidensisäinen pieni pirttimme oli.

Ilta alkoi olla myöhä ja toivio-retki oli taas kerrakseen pääs-sään.

»Hauska ja antoisa ilta,» kan-satieteilijä hyvästellessä kiittelija kovasti tuntui toimittajakinsamaa mieltä olleen. Hartaanaja kiitollisena yhdyin heidän toi-vomukseensa, että pian taas voi-taisi retki uudistaa.

Forssan Lehti 29. 9. J.9:68' j'aJ6. 10. 11968

Ida Karke.

Ronttismäen nuorten >urheilua< kuusivuosikymmentä sitten

Rojun alta, laatikon pohjaltapuikahti esiin pieni painotuote.Tarkemmin katsottuna huomasinsen työväen muistitietotoimi-kunnan keräysoppaaksi. Siinäkyseltiin urheiluharrastuksistatyöläisten piirissä entisajoista al-kaen. En ole urheileva ihminen,enkä ole koskaan ollut seurojenjäsen, siksi kait noista asioistatuiki tietämättömänä tuon vih-kosen olin näkymättömiin kuo-pannutkin. Ainoa osuuteni ur-heiluun. on. runojen kirjoittelu30-luvulla, jolloin molemmatpoikani aloittivat harrastelunsaurheiluseurassa ja vetivät minut-kin, noin niin kuin henkisesti,rientoihinsa mukaan. Sitävihkosta käännellessäni aloinseuloa taas kerran lapsuusmuis-

tojen kultasumua etsiskellenniistä jotakin vastaavaa 3D-lu-vun kasvavaisten hienoille voi-mistelunäytöksille, pallopeleilleja juoksuille. Seulani pohjalle jäiyllättävän paljon sellaista tou-hua, jota hyvällä syyllä voisivaikkapa urheiluksikin sanoa.Reuhomiseksi sitä isät ja äiditnimittivät.

Meillä kotona r.ii mukuloillasuuri vapaus mekastaa, sellaistaei varmaan joka kodissa sallittu-kaan. Pirttimme perrnanto olimainio ja kestävä areena. Senjykevät palkit eivät vähistä va-pisseet, Jytisivät tosin voimalli-sesti velipoikien hypätessä tasa-jalkaa ja vauhdillista milloinpallin, penkin tai tuoli en varaanasetetun kepin yli. Muistan Iei-

keistämme aivan erikoisen hy-pyn, vai lentoko laadultaan lieollut, jolle en tiedä nimeä. -Yksi joukosta kävi selälleen per-mannolle ojentaen kädet päänsätaakse, kämmenet ylöspäin janosti jalkansa suorakulmaksiylös. Kaveri asetti jalkansakämmenille ja kävi vatsalleenoj ennettuj en j alkojen päälle.Allaolija, joka tavallisesti olivahvempi ja isompi, heitti käsil-lään voimakkaasti ja potkaisi ja-loillaan päällimmäisen lentoon.Mies se, ken siinä jaloilleen sel-visi.

Mistä mahtoivat velipojat niin-kin hienon leikin kuin keilailunoppia. Meillä oli loppumattomiinkaikenkaltaisia puutölkkejä janiistä he latoivat riviin kunin-kaan ja alamaiset ja heittivätvuoroon kovalla pallolla tois-tensa rintamaa vainoten. - Ei-kä pirtissämme painikaan tunte-maton voimailumuoto ollut,vaikka en käsitä mistä siihenkinidun olivat löytäneet. Usein vainpojat ähkyen ja puhkuen tiimel-sivät toistensa hartioita mattoonkoettaessaan. Ja kun lopultaheikomman voimat ehtyivät,voittaja makasi päällä rehvak-kaasti vaatien:

»Sah herra kapteenit»Kova oli kyse kunniasta jo

tuolloinkin ja tappion tunnusta-minen nöyryyttavää. Väkinäises.,ti ja vaisusti nuo vaikeat sanattiukasta suusta tuhistiin.

Sattuipa joskus, että sisukashävinnyt irvisti voittajalleen sa-nojen asemesta ja silloin ei ol-lut tappelu kaukana. -- Muttasitä ja kiroilemista ei äiti ollen-kaan sallinut, vaikka kaiken

47

muun rytdnän s.ietikin, vaan tal-tutti pukarit purevalla »huus-holliremmillään».

Tuollaisia pirttikisoja pidet-tiin talven kovilla pakkasilla,kun ei tarjettu ulkona teuhata.Mäellähän parhaasta päästä ai-kaa vietettiin. Lasketeltiin lippa-reilla ja saarisjussilaisilla koto-mäkeä, johon pojat tekivät kor-kean töyssyn. Ai ai mikä rintaariipaiseva elämys, kun siitä hu-nertamatta selkisi. Suojalla eivätlipparit liukuneet, terva kunoli niiden ainoa voide, eikä setainnut kaikkiin keleihin paras-ta olla. Ilonsa kuitenkin keksit-tiin leudollakin säällä. Kelkat-han silloin kiitivät suksia suju-vammin. Ja lumisota se vastahuhtomisesta kävi. Otteet olivatkuin nykypäivän jääkiekkoilijal-la: Käy päälle, älä surkeile ...

Su viaikaan kaikenkaltainenreuhominen tapahtui tietenkinpihoilla ja kujilla. Aivan erikoi-sena urheuden osoituksena onmieleeni jäänyt poikien kävelyjoen yli sillan kaiteen päällim-mäisen hirren selällä. Sitä ei us-kaliainkaan tyttö kyennyt mat-kimaan. Tangolla voimistelu olitoinen erikoisala pojilla. Yrit-täessäni käsivoimat pettivät ai-van alkuun. Mutta veljet ja naa-purin pojat kieppuivat ja heitte-livät itseään monenkaltaisin kei-kauksin pihalle kahden lepänväliin asettamallaan rautatan-golla. Hauska sitä oli katsella,niin kuin aisakeinussa ympäri-menoakiri. - Käsillään kävele-misellä kunnostautui veli Kalleihan mestariksi joukosta.

Olipa mäessämme jo kuusi-

48

kymmentä vuotta sitten pienoi-nen palloseurakin. Puulaakinpalkkaama diakoni johti pikku-poikia potkupalloilun taitoihin.Se oli uutta ja ihmeellistä, mut-ta ties mistä syystä jäi kovinlyhyeksi lystiksi. Kesäkaudentaisi kestää. Joukkueesta onolemassa vanha valokuvakin.Olisin kovin onnellinen. jos jokuystävällinen omistaja lähettäisituon arvokkaan muiston minullevoidakseni lähettää sen kopioita-vaksi Työväen Arkistoon, jostase omistajalle palautetaan. Ai-nakin Leppäiän Oskarilla sellai-nen kuva oli, mutta hän on nytjo siellä, missä kuvan toisetkinpelaajat.

Polkupyöriä ei lapsuuteni ai-koihin mäessämme vielä juurinähty - mukuloilla ei ensin-kään. Kun nyt näen akkunastanipienten, tuskin kävelytaitoistentaaperrusten pyörillään törmäi-levän, muistan tynnyrinvanteet,joilla me aikoinamme pyöräi-limme. Riemullista oli juostakepillä ohjaten vanteen perässä,samalla kepillä aina tarpeen tul-len vauhtia lisäten. Vauhdinhurmiossa kiersimme usein van-netta lyöden koko laajan mä-kemme. Ei tarvinnut liikennettävaroa edes maantiellä. Oli tilaa,oli väljyyttä ja vapautta. Auto-jen olemassaoloa tuskin kukaanmuistikaan, vaikka jokunen oli-kin nähnyt sellaisenkin vekotti-meno Hevosta »pitäen» pojatjuoksivat myös mielellään pit-kääkin kierrosta. Pienempi olitavallisesti »suitettu» ajokiksi,jotta varttuneempi sai sitä mie-lihyvikseen piiskalla paljaillekintuille luimia.

Oli silloin jo urheiluseuroja-kin olemassa. Mistäpä muualtaolisi kilpailuhenki kotoisin ollut.Kilpailuja oli meidänkin mäes-sämme. Maunulan Elli sellaisiameille pikkutytöille järjesti.Peltotietä mitattiin sadan metrinpätkä juoksuradaksi. Kelloa eitietenkään ollut, joten ajat jäi-vät ottamatta. Paremmuus to-dettiin vain maaliintulojärjes-tyksestä. Maunulan Saara jaMelinin Helly vuoroin voittivat.Minä olin aina kaikkein huonoin,vaikka keuhkot läkähtymäisil-lään päähän asti pinnistinkin.

Uiminenkin oli urheilua, vaik-ka emme sitä sellaisella hienollatittelillä osanneetkaan koristellaKaukjärven ranta vedessä puli-koidessamme. Emmehän meosanneetkaan perhostella, eikä'roolata', emmekä kai oikeatarintauintiakaan. Melottiinpa vain'vattallaas' ja 'seljällääs' ja jot-kut taitavimmat 'kyljellääskin'.Pääasia oli kunhan pinnalla py-syttiin. Sen konstin meidät mai-nio Maunulan Elli sai piankinoppimaan. Sen hän teki yksin-kertaisesti mahan alta kannatel-len ja vetoja ja potkuja neu-voen. Koitti siinä sitten sellainenelämän aamun tähtihetki, kunhuomasi kannattamatta pinnallapysyvänsä.

Yhtä riemukkaita ja syvaatyydytystä antavia olivat sen ai-kaiset pallopelit ja perinteellisetlaulu leikit, joita Kaivokedollateiskasimme. Saman veroisia neolivat kuin nykyaikaiset sääntöi-hin ja kaavoihin sidotut pelitja tanhutkin. Ehkäpä parempia-kin.

Eipä taida urheilu ja Iiikun-

takasvatus niin uudenaikaistaollakaan kuin cler. kuvitellut,enkä taida itsekään niin upo ou-to alalla olla kuin olen luullut.En vain ole tullut huomanneek-si, että sanalla urheileminen olilapsuuteni aikoihin hiukan ny-kyisestä poikkeava merkitys. Ai-nakin meidän vähäisellä tieto-määrällä varustettujen keskuu-dessa. Sanalla urheilu näet tar-koitettiin uhkarohkeutta, eikä

kunnon osoitusta. Kun jokukaistapääpoika kiipesi puun kor-keaan hentoon latvaan, puunjuurella olevat aremmat kiljui-vat: Älä urheile! - Samoilla sa-noilla varoiteltiin yksiöiselle sa-viläven jäälle hätiköivää nurs-kuilij aakin. Sanan käyttö onnykyisin rikasta, mutta enpävain keksi vastaavaa lausetta»Alä urheile» -kiellon sijalle.

Forssan Lehti 210.110. 11968

Ida Karke

Muuan kansanmies Liesjärveltä

Kerran oli Liesjärven koulunpuuliiterin oveen ilmestynyt vä-rikynällä kirjoitettuna »Lapienjakaja 1913 Vihtori Rauhala •. -Olipa siis ollut kynänkäyttäjänämies, jota myös kutsuttiin Rau-halan Vikuksi, Jaakon ja Seffanpoika, Liesjärvellä syntynyt jasiellä päivätyönsä suorittanut.Nykyinen nuori sukupolvi eitunne tuota matalakasvuista-kansanmiesta, mutta keski-iänsivuuttaneet vielä hänet hyvinmuistavat. . Heitä varten olenpannut paperille nämä rivit [on-kinmoisena elämäkertana vähä-pätöisestä kansalaisesta, jonkanurmettuneen hautapaikan vainharvat tietävät.

Mikä sitten oli ollut hänenpäivät yönsä tuloksiltaankorikas, näkyvä ja kauaskantoinen?Eipä niinkään - vaatimatonta

aherrusta vain, mutta esimerkil-listä siinä 'mielessä, että työhönaina liittyi vissi määrä ahkeruut-ta sekä pyrkimystä nuhteetto-maan lopputulokseen - ei sil-mien palvontaa eikä suurienpalkkojenkaan tavoittelua. Useinhänet nähtiin Juuriniemen pel-loilla ja metsissä, riihitöissä jamuissa talouspuuhissa. Sillä oli-han Vihtori aikoinaan Anttilanrenkipoika, ns. puoliväkinen, jo-ka vain kiireellisimpinä aikoinaoli töissä yhtäjaksoisesti. Silloinmiehellä oli syötävää kylliksi jarahaa tupakanostoon ja muihinvälttämättömiin tarpeisiin. Entäsitten väliajoilla? No, silloinmöyrittiin mäkirinteessä, sillämies oli myös itseoppinut puu-tarhuri, jalosti omenapuita Mus-tialasta tuomillaan vuosiversoil-la, kasvatti siemenistä uusia tai-

50

mia, kasteli niitä ja kohentelijuuria. Niinpä olikin mökin ym-pärillä lukuisasti siirrettäviksikelpaa via omenapuita, joita myinaapureille käyden myös niitä iLse istuttamassa. Monen talon pi-hapiirissä niitä on vielä tänäpäivänä, joskin useat kuihtunei-na ja kuc'Ieina. Ei siis leipä lop-punut arvon tarhurilta eikä sär-vinkään, sillä läheinen Soukka-järvi ajoi katiskaan kylliksi ve-denviljaa. Jos taas lihava lahnahoukutteli, silloin viritettiin pit-käsiima Isolleselälle. Sieltä sainiihin aikoihin hyviä saaliita pa-taan pantavaksi ja pyttyyn suo-la tta viksikin.*' Rauhalan mökin ympärilläkahisevat suuret metsät sekäyksityisten että valtion omista-mina. Siellä aikoinaan ulvoi kar-Lu, ilves juoksi hankea pitkin jaketterä näätä teiskaroi naava-kuusessa. Siellä Kantelukseenmenevän tien vieressä oli sekinkaksihaarainen kuusi, jonka kar-hu vihapäissään kerran repäisilatvasta kahtia. Mikä arvokasnähtävyys se olisikaan! Muttaharvat tiesivät sen historian, ei-vät metsånkaatajatkaan. Niinpäsitten eräänä talvena tuo kuusikoki loppunsa - justeerisahakellisti sen maahan ja näin tu-houtui arvokas muistomerkki. -Joskin tuota erämaan rauhaanykypäivinä pahasti rikkoo hil-jakkoin valmistunut vilkasliik-keinen tie, joka kuljettaa matka-miehen Kyynärän Juovalle, niinkuitenkin kaikitenkin siellä yhätavoittaa luonnon milteipä kos-kemattomana. Samat metsälam-met kimaltelevat, samat eksyt-tävät metsät johdattavat kulki-

jan asumattomille harjanteille,soille ja korpien pimentoon. -Metsälampia on monia - on Ka-tavalampea ja Kaksvetistä, Han-gas- ja Kupittaanlampea! Monetniistä ovat aikoinaan olleet Lies-järven yhteydessä, mutta vuosi-sadat ovat jättäneet ne erämaanyksinäisyyteen, kun niitä elättä-nyt emo on vetäytynyt matko-jen päähän. Vuosisatoja vanhakalakan ta on kuitenkin säilynyt.Tosin arvokalat ovat aikojenkuluessa hävinneet olemattomiin,mutta hiilenmustat ahven et jahauet ovat pitäneet pintansa.

Olenkin näin huomaamattaniluiskahtanut varsinaisen aiheeniulkopuolelle, mutta palatkaam-me asiaan! Kalamiehenä Rauha-lan Vihtori monet kerrat kolusinuo metsälammet. Katiskansahän heitti lähimpään Katavalam-peen, joskin onki ja polvivääräolivat yleisimmät pyyntivehkeet.Tuo mainittu Katavalampi olisiitä erikoinen, että sen soinenrantaletto ylettyy muutamiakymmenmetrejä vesirajan ulko-puolelle. Hyllyvässä pinnassa onsiellä täällä pienehköjä suosil-miä - ja niin kertoi Vihtori, et-tä hän usein veteli ahvenianoista silmäkkeistä. Uskottavakai hänen juttunsa oli, koska'mies ei vakavissa asioissa valeh-dellut. Tosin hänessä hämäläisit-täin oli aika oal ion savolaistaleikkimieltä, mutta mikäli olikysymyksessä pilajuttu se hyvinkuvastui silmänjuonteista. Tuokalatarina ei kuitenkaan ollutpaljas tarina, sillä eläväthän ka-lat suokamarankin alla ja ehkämielelläänkin pyrkivät valonhoukuttamina silmäkettä kohti

edellyttäen, että se on yhteydessäitse lampeen.'* Jättäkäämme kuitenkin nä-mä kalajutut ja siirtykäämmemuihin asioihin! - Vaikka pu-heenaoleva mies olikin heikko-voimainen, kun oli pituuttamäärättäessä joutunut keskimit-tojen alapuolelle, yritteliäisyyttäsentään oli. Kotimökki oli pieni.Kun sinne sijoitti isän suutarin-pöydän, äidin rukkitarpeiston jasänkypahasen. ei enää jäänyttuolin tilaa. Uutta uhkeampaaasuntoa kaivat.tiin, mutta mistärahat yritykseen, sillä vanhem-mat eivät olleet jättäneet perin-töosuuksia jälkeensä? Kuitenkinkaikitenkin! Eräänä varhaiske-sän päivänä isäntä kiipeää katol-le uhkaavan näköisenä matkassakirves ja rautakanki. Eikä aikaa-kaan, kun jo maja on maassa jarakennusjätteet pinossa. Talvikyllä jo lähestyi rakennusajanloppupäässä uhaten lumillaan japakkasillaan. Ennen sen tuloaoli kuitenkin mökin tupahuonevalmis, vaikka kamari jäikinkeskeneräiseksi. Tarjolla oli suo-ja ja kotoinen lämpö!

Olikin sitten melkeinpä juhla-hetki, kun eräänä pyhänä ko-koonnuimme mökin vihkijuhliin.Kylän tyttölapset olivat Ieipo-neet pullat ja keittäneet kahvit.Käteltiin isäntää ja onniteltiin.En lainkaan ihmetellyt, vaikkaVihtori pyyhkielikin silmäkul-miaan. - Silläaikaa kun toisetpyörivät piirissä tuvan lattialla,katselin niitä monia kuvaleikkei-tä, joita Vihtori oli kiinnittänythohtavan valkoiselle hirsiseinäl-le. Ne olivat aiheiltaan isän-maallisia, joukossa joku kirkol-

51

lisuuteenkin vivahtava. Vihtoriei ollut mikään kynämies. Rip-pikoulu vain oli käyty ja muu-tama viikko ns. Antin koulua.Siellä hän oli oppinut lukemaanja vähän kirjoittamaankin. Jo-kaisen kuvan alla olikin selostussen esittämästä asiasta. Muutolen unohtanut, yhden muistan.Siinä nähtiin väkeä kirkkoonmenemässä ja kuvan alla olinäin kuuluva kirjoitus: »Tämäon niltä ajolt.: kun kirko oli py-hä paika suomesa.» - Sen yleis-vaikutelman sain, että kirjoitta-jalla oli isänmaallinen mieli javakava ajatussuunta. Sellaise-na olin oppinut hänet tunte-maankin ja mielipiteeni noittenkuvien ja kirjoitusten perusteellayhä vahvistui. - Polkan mer-keissä yhdessäolomme vihdoinpäättyi. Vihtori istui sänkynsälaidalla huuliharppua soittaen januori kansa nosti kepeästi jalkaauutukaisilla lattiapalkeilla.

Tuosta huuliharpusta tuli mie-leeni miehen musikaalisuus.Tuskin hän käytti huuliharppuakummempaa instrumenttia, mut-ta silläpä sitten puhaltelikin san-gen taitavasti. Laulumies hän senlisäksi oli. Kun hän syksypimeäl-lä tuli pitkin koukkuilevaa -met-sätietä kotiinsa, hän tavallisestiantoi laulun raikua. Metsä tar-josi hyvän kaikupohjan ja levittikuuluvuutta aina Soukanjärvenyli. Usein kuuntelin pihamaallatuota soinnukasta laulua, jokatavallisesti kulki mollissa ja olimielestäni säveltarkkuudessamoitteetonta. Ajattelin, mikä tai-teilija olisikaan miehestä tullut,jos olosuhteet olisivat olleetmyönteisiä. No - tuskin Vihto-

52

rista sentään olisi kehittynyt mi-tään oopperaleijonaa, vaikka oli-sikin käynyt Sibelius-Akate-mian, mutta tavallisella harjoit-telulla ja hyvällä ohjauksellahänestä olisi epäilemättä tullutkelpoinen laulaja näille aikam-me tanssilavoille, yhtä hyvä kuinmonista nykyisistä viisunvetäjis-tä, joita erehdyttävästi tituleera-taan s taiteilij oiksi»,

*: Olen tässä ehkä Iiiaksikinkorostanut asianomaisen henki-lön myönteisiä puolia. Tietenkinhänessä, kuten meissä kaikissa,oli kielteisiäkiri ominaisuuksia- mutta on rattoisampaa kul-j.eskella kaikuvilla kangasmailla

kuin porskutella hämäriä korpi-notkelmia. Siksi olen tässäkinmieluimmin liikkunut kuvaama-ni henkilön myönteisten puolienparissa. Kuulen kuitenkin sa-nottavan: - on niitä ukkoja josakkojakin jokaisessa kyläkun-nassa, ei heistä tarvitse elämä-kertoja kirjoitella! Ehkä niinkin.Tahtoisin kuitenkin puolustuk-sekseni sanoa, että olen tässäpyrkinyt esittämään joitakin hä-mäläiselle kansanmiehelle kuu-luvia tyypillisiä lucnnepiirteitä,joskaan niitten erittely, kutenmuukin rotuongelmien selvittely,ei ole tiletantin työtä, vaan kuu-luu lähinnä alan ammattimie-hille.

Forssan ILehti 20. 10. 1968

Väinö Korpijärvi

Karhunkorpi - suuren kartanon takamaillesyntynyt asutusalue

Vuonna 1921 syntyi Hirsjärven kartanoon kuuluneelleKarhunkorpi-nimiselle täysin asumattomalle takamaallepientilayhdyskunta. Kartano kuului silloin Someron kun-nalle, joka palstoitti tuon 300 hehtaarin suuruisen alueenkymmeneen eri osaan ja myi huutokaupalla eniten tarjoa-ville. Ostajat olivat vähävaraisia entisiä torppareita ym.tilatonta väestöä, jotka aloittivat palstojensa asumisen jarakentamisen miltei tyhjin käsin. Arvaa sen, että varsin-kin alkuvuodet olivat armotonta raadantaa nälkävyö tiu-kalle kiristettynä. Kulmakunnalla on vielä muutama aivanalkuperäinen uurastaja. Kävimme eilen kahta heistä haas-tattelemassa .

. Kuten edellisestä jo i.lrnenee,Karhunkorpi sijaitsee Hirsdärvenkylän takamailla. Maasto täällä

on varsin vaihtelevaa; joka ta-hella näikyy vr,rsin jyrik1kälI'intei-siäkin kaldioharjanteita, joiden

välisiin 'laaksoihin' pello] onraivattu. Aikaisemmin on ollutmyös soita, mutta nyt ne ovatmiltei kaikki jo 'ylösoteetuia',vain Aapasuosta on osa vieläluormorstilassa. Nimensä Karhun,korven kerrotaan saaneen siitä,että siellä on ammattu näidenseutujen viimeinen karhu.

Kovia aikoja

Suuntasimme ensinnä mat-kamme Saukko-nirnisel.le tilalle,jota asuu FUl'strÖInin perjkunta,toisin sanoen äiti poikansa Paa-von j,a tyttärensä Lahjan kanssa.Vanhaemäntä Edit F 0 r s t r ö m,joka ensi kesänä täyttää 810vuotta, kertoili eläJmä,nsä vaiheis.ta ja Karhunåoorpeen tulostaanseuraavaan tapaan.

- Minä olen syntynyt Vuol-"un kylässä, joka siihen aikaantaisi kuulua vielä Tammelaan.Isoisäni oli Vuoltun kartanonpoikia, mutta isäni taisi ollatorppari. Si.tten isäni osti kahdenkumppaninsa karussa ta,ron So-merniemeitä. Myyjä harjoittilouienk in jotakin vilppiä ja niinkauppa jo.rkin ajan kuluttuaperuuntui. Isäni muutti tällöintorppariksi Someron Härkälänkylään. Siellä minä tutustuinmieheeni Matti Forströmiin jakun täJmän Karhunkorven huuto-kauppa tuli tiedoksi, me olimmemyös hu utaj ina. J'a saimme tä-män tilan, jolle, erotuksessa an-nettiin nimeksi Saukko. Kaksimuutakin ostajaa oli Härkölästä.Näin tänne syntyi Sauikko, Suo-saari, Mansilokasaari, Riitaikytö,Karhula, Lehtola, Rajala, Halki-vaha ja Mäntyharju-riimise- ti-

53

lat. Kunkin kokonaispinta-ala olinoin 30 hehtaaria. Valmista pel-toa ei kaikille tiloihle paljonkaantullut, Ja jokaiseen niistä sisä'l-tyi melkoinen alue Aapasuosta,joka tuolloln oli vielä täysin ni-mensa mukainer..

Ladossa asuttiin

Jonkinlaisia asuinrakennuksiaKarhunkorven alueella oli tucl-Ioir vain kaksi, Karhulassa, jo-ka oli entinen torppa, oli tupara,kennus sekä Rajalassa muona-miehen vanha t uparähja. Meidänmai llamme oli vain pieni lato,j(,,~,saensimmäisen kesän asuim-me. Kesä oli kylmä, ja meillä oliparin kuukauden ikäinen lapsi,tuo Lahja-tyttö. Vällyistä l'US-tasin ladon nurkkaan 'pesän'josss jotenkin tarkenimme. Tal-ven kynrrykselie ehdittäessä tu-parakennus vihdoin valmistui,mutta palion muuta ei kivulloi-,nen mieheni sitten sen sulan ai-kana aikaseksi saanutkaan. K:)-toani sain lehmän ja mullin jalisäksi saimme yhden vanhanlehmän 'ruokol.e'. Myös rukiinsiemeneri ja vähän muutakinviljaa sain kotoani ja niin siinäjonerukin pääsimme alkuun, Mut-ta koville se o: ti. Nämä ma,at oli-vat niihin aikoihin perin hallai-sia Perunoita ei saatu juuri kos,kaan ja usein pani pakkanen vil-jankin, varsinkin kauran suolla.Se vähä, mikä karjanannista voi-ta saatiin, myytiin tietenkin,samoin kuin sellaiset lehenänmullitkin, joita ei iypsäviksi voi-tu kasvattaa. Nuapurit hanlkiki-vat rahatuloja talvisin souvaa-m alla, mutta siiher, hommaan

54

sai raalloinen mieheni ei pys'ty-'nyt, hyvä kun välttämättömätkoti 'yöt sai tehdyksi. Joka puu-hassa oli minunkin oltava muka-na. Ja kävihän se aluksi. Muttasitten minuun iski paha leini. JQ-kainen askel sai veden kihoa-mean silmiin, mutta ei auttanut,lapsi kainalossa oli hääräiltavä,jos mielittiin elää. Vähitellensitten helpotti ja milkäpä nyt oneläessä, vajkkei minulla 'isän-nänvaltaa' enää olekaan, puhelitemper amen tt inen emäntä For-ström

Tilat liian pieniä

Hänen p,)ikan~a 1'ä'.VI(, F 0 r -s t r ö m puolesiaan totesi, ettäKarhunkorven tHa.t ovat liianpieniä oll akseerr nykyolosuh-teissa elinkelpoista. PeItoa on'kY'lläkin viitisentoista hehtaaria,mutta kun ei ole metsää riittä-västi tukena, niin ei oie mahdol-lisuuksia koneel listamiseen.Kun näillä seuduilla ei nykyisinole souvaaml.nnahdollisuuksia.kasn, niin melko valottomaltatulevaisuus näyttää, hän totesi,Aiti-muori oli kuitenkin var-maan toista mieltä, olihan asut-tavana monin mukavuuksin va-r.istet.'u nykyaikainen lämminasunto, eikä tarvinnut nälkävyö-tä piukottaa. Vaatimukse] ovatkovasti kasvaneet.

Halla vei muut paitsi.,pirttiviljely kisen"

Seudun abkuperäisiå asukkaita'oli myös oppaanarnme toimineenlehtemme Someron konttorinhoitaja Leo Lounanannan täti

Saima Salminen, joka vastikääntäytti 7'0 vuotta. M1ehensä KaneSalmisen kanssa hän oli ostanutKarhunkorvesta Mansikkasaari-nimisen tikan. Sitä viljeli nyt hä-nen poikansa, [oka oli rakenta-nut tilan kokonaan uudelleen,vieläpä uuteen paikkaarikin

- Ei se elämä henkkua ollutniihin aikoihin kun tänne tulim-me, totesi entisessä asurnukses-saan syyttirukiläisenä eleleväemäntä Salminen. - Kaikenmuun kiireen keskelle näet siu-naantui lcaksitoista lasia. Joten-kin ne kuitenkin säilyivät, kos-kapa heistä on elossa vielä yh-deksän. Va,nhi.,n poika kaatui S'O-

dassa, Mutta kaikkien pesueeteivät menestyneet yhtä hyvin,sillä 'Olipa tällä kulmalla perhe,jonka 13 lapsesta on elossa enä:vain yksi, Niin kai se on, etteirankka työ tapa, kunihan vain 'Onedes jonkin verran suuhunpari-tavaa.

Salkolassa saaloka täältä olikäytävä souvissa penninsyrjäänkiinni pääs 'älkseen. Sillä halla eiuseinkaan säästänyt muun kuinpir-ttivilqelyksen, emäntä Salmi.nen kertoili.

Karhunkorven paikannimistähän mainitsi, että He lkivahanentinen nimi oli Haljaskal.lio jaLehtolan Lehtilato. Lainhuuda-tuksan yhteydessä nimet 'Olimuutettu, Minkähän vuoksi?

Karhu ja Kontio

Huumorijuttuja'kin Karhun-korvessa tietenkin kerrotaan.Niinpä sieltä kerran ooiJtti Kar-hu-niminen mies varatuomariPaavo Kontiolle, joka silloin oli

Someron nimismiehenä. Luurinkorvalleeri noslettuaan nimis-mies mainitsi nimensä, siis Kon-tio. - Täällä on Karhu ja vie-ressäni on veljeni Karvonen,mainitsi puhuri». Ei ihme, että ni,mrsmies ä)'1sikäisi, ettei pidä pel-leillä. Sellaisesta ei kuitenkaanollut kysymys, nimet vain teki-vät tepposia. Hieman ironiseltatuntuu, että ent. Karhun tilannykyinen omistaja QIl nirneltäär,Hiiri.

Suuri kartano

Todet 'akoon vielä, että Hirs-järven kylässå oli vuonna 1540

55

12 ta'loa ja parikymmentä vuot-ta myöhemmin kaks; enemmän.V. 1160,5tans1kalaislsyntyinen &a't,e-lismies Arrtti Munck ryhtyihankikimaan näitä taloja omis-tukseensa ja neljännesvuosisa-dassa tämä kylä muuttui yksi-näisluontoiseksi aateliskar tanok.,si, Näin todetaan prof. Esko Aal-tosen kirjoittamassa Someronhistoriassa. Ei siis ihme, ettäKarhunkorven palstcittaminenja myyminen oli kovin tuntu-maton lohlkaisu kartanon maista.

Forssan Lehti 2'1. 3. 1969

Esko Viljanen

Sisällys

Esko Viljanen:Hantvärkkäriksi kutsuttiin ja omaan pöytään istuttiin 3

Armas Eskola:Palasia vapaan puhelin toiminnan tapahtumista Lounais-Hämeessä . ... . . . . .. .... 6

Lauri Jaakkola:Urjalan Vanhanjärven kuivatuksesta . . . . . . . . . . . . . . . . .. 21

Esko Viljanen:Santeri Nuortevan elämänvaiheista sekä suurlakon ajoistaForssassa 28

Veikko Roiha:Järrhijoen Pekan talon aitta vuodelta 1789 33

Ida Karke:Eilispäivää Ronttismäen Mäkikadulta etsimässä 39

Ida Karke:Ronttismäen nuorten »urheilua» kuusi vuosikymmentäsitten 46

Väinö Korpijärvi:Muuan kansanmies Liesjärveltä . . . 49

Esko Viljanen:Karhurikorpi - suuren kartanon takamaille syntynyt asu-tusalue 52