Top Banner
Kuntatiedote 8 • 2015 | 16.12.2015 Katsaus vuoteen 2016 Suomen talouden tilanne on vakava. Julkisen talouden vel- kaantuminen jatkuu ja hal- lituksen kunnianhimoiset tavoitteet sekä rakenteellis- ten uudistusten aikaansaa- miseksi että julkisen sektorin menojen alentamiseksi ovat edenneet tahmeasti. Talouden pitkään jatkunut taan- tuma heijastuu myös Kempelee- seen. Väestönkasvu on hidastunut ja työttömyys lisääntynyt. Kehitys näkyy sekä tulonmuodostuksen hidastumisena että julkisten pal- velujen kasvavana kysyntänä. Me- nopaineet kasvavat samalla, kun tulovirrat ehtyvät. Yhtälö on haastava, varsinkin kun siihen lisätään vielä dynaamisen kasvukunnan isot investointitar- peet. Paikalleen ei saa kuitenkaan jähmettyä. On pysyttävä liikkeessä ja säilytettävä elinvoimaisuus. Se vaatii samaan aikaan päätöksen- teossa sekä malttia että rohkeutta ja ennen kaikkea oikeita valintoja. Kempeleen kunnalla ei ole talo- udessa juuri liikkumavaraa tulevina vuosina. Menokasvu on saatu hal- lintaan, mutta tilanteen vakauttami- nen edellyttää jatkuvaa työtä. Valti- onosuusjärjestelmän muutokset ja epävarma verotulokehitys edellyt- tävät tarkkaa menokuria. Menojen kasvu on sopeutettava tuloihin. Kempeleen kunnan inves- tointiohjelma on raskas ja johtaa siihen, että kunnan velkamäärä kasvaa. Vuosikatetta on kyettävä vah- vistamaan investointien kattami- seksi. Toisaalta kunnan strategian mukaisesti elinvoimaa vahvistavia ja uusia tulovirtoja sekä työpaikko- ja mahdollistavia investointeja on uskallettava tehdä. Vuoden 2016 talousarvion laa- dintaa on vaikeuttanut epävarmuus kuntakenttää koskevista valtiovallan päätöksistä ja niiden vaikutuksista. Avoimena on kasa merkittäviä ta- louteen ja toimintaan vaikuttavia kysymyksiä: Miten sote -uudistus- ta lähdetään viemään eteenpäin? Miten turvapaikanhakijatilanne Suomessa kehittyy? Toteutuvatko hallitukset kaavailut julkisen sek- torin kustannusten leikkauksista? Leikataanko työntekijöiden loma- rahoja ja lyhenevätkö loma-ajat? Millaiseksi tulevaisuuden kunnan luottamusmies- ja viranhaltijaorga- nisaatio muodostuu? Toteutuessaan etenkin kustan- nuskilpailukyvyn vahvistamiseen tähtäävät julkisen sektorin kus- tannusleikkaukset voivat helpottaa kuntien talousahdinkoa. Vuoden 2016 talousarviossa uudistusten vaikutuksiin ei ole kuitenkaan voi- tu varautua. Tietoa päätöksistä sen enempää kuin niiden vaikutuksis- takaan ei ole talousarviota laadit- taessa ollut käytettävissä. Talousarvio 2016 on samaan ai- kaan kunnan peruspalveluja vah- vistava ja tulevaisuuteen varautu- va. Eri prosessien menokasvut ovat maltillisia. Poikkeuksen tähän muodosta- vat työttömyyden hoito ja erikois- sairaanhoito, joihin tehdään mer- kittävät tasokorotukset perustuen kuluvan vuoden talouden toteu- maennusteisiin. Uusia virkoja perustetaan vain vahvaan harkintaan perustuen. Pro- sessien toiminnalliset painopisteet on sidottu tiukasti Kempele -sopi- muksen päämääriin. Tavoitteena on tukea henkilöstöä moninaisten muutosten ristipaineessa, säilyttää talouden tasapaino ja vahvistaa laa- dulla tuotettujen palvelujen avulla kuntalaisten hyvinvointia ja turval- lisuutta sekä tukea yhteisöllisyyden kehittymistä, aktiivista kuntalaisuut- ta ja yritysten toiminta-edellytyksiä. Kunnan talouden vakavaraisuus ja kasvu edellyttävät riittävää väes- tönkasvua, monipuolista rakenta- mista, uutta yrityskantaa ja uusia työpaikkoja sekä vahvaa yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Nämä kaikki ovat vahvasti läsnä läpi talousarvion 2016. Maa- ja tontinluovutuspolitiik- kaa monipuolistetaan. Kaavoitusta suunnataan entistä selkeämmin vastaamaan kysyntään. Elinvoimai- suuden tukeminen leimaa myös investointiohjelmaa. Peruspalve- luja vahvistetaan muun muassa terveyskeskusrakentamisella ja Lin- nakankaan koulun ensimmäisen vaiheen laajennuksella. Digitalisaatiota edistetään panos- tuksilla eri yksiköiden tietotekni- seen laitteistoon ja ohjelmistoihin. Vahva kunnallisteknisen infran ra- kentaminen puolestaan luo edelly- tyksiä uusien yritysten ja asukkai- den sijoittumiselle kuntaan. Kempele on 17 000 asukkaan dynaaminen ja kehittyvä yhteisö. Kuntaorganisaation tehtävä on palvella tätä yhteisöä, sen jokais- ta osallista. Kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Kunta on vahvimmillaan silloin, kun sillä on aitoa kehittämistahtoa ja se ky- kenee aktiiviseen vuoropuheluun jäsentensä, yhteisöjensä sekä yri- tystensä kanssa. Yhteisesti hyväksytty Kempele- sopimus on johtotähtenä tämän toteuttamisessa. Näin vuoden vaih- tuessa voidaankin todeta: Kempe- leessä tahdotaan onnistua. Rauhallista Joulunaikaa! Tuomas Lohi Kunnanjohtaja SAMI LAMBERG Kempeleen kunta järjestää yhteistyössä MPK:n, Kempeleen reserviläisjärjestöjen ja Oulun Seudun Sähkön kanssa Sähköt poikki-koulutuksen lauantaina 23.1.2016 Oulun Seudun Sähkön tiloissa (Voimatie 2) klo 9.00–13.00. Kurssin päämääränä on selvittää osallistujille sähkökatkojen vaikutukset ja neuvoa keinoja niistä selviytymiseksi. Koulutus on kaikille kuntalaisille maksuton ja sisältää kahvit. Tervetuloa! Koulutukseen ilmoittaudutaan 15.1.201 mennessä sähköpostitse Kempeleen kunnan varautumisen ja turvallisuuden vastuuhenkilölle Antti Peuralahdelle, antti.peuralahti(at)kempele.fi tai MPK:n sivujen kautta. Lisätietoa koulutuksesta: www.mpk.fi> Koulutuskalenteri > Sähköt poikki. Vinkkejä arjen varautumiseen: Sähköt poikki -koulutus Kempeleessä lauantaina 23.1.2016
8

Katsaus vuoteen 2016 - Kempele · 2016 talousarviossa uudistusten vaikutuksiin ei ole kuitenkaan voi-tu varautua. Tietoa päätöksistä sen enempää kuin niiden vaikutuksis-takaan

May 20, 2020

Download

Documents

dariahiddleston
Welcome message from author
This document is posted to help you gain knowledge. Please leave a comment to let me know what you think about it! Share it to your friends and learn new things together.
Transcript
Page 1: Katsaus vuoteen 2016 - Kempele · 2016 talousarviossa uudistusten vaikutuksiin ei ole kuitenkaan voi-tu varautua. Tietoa päätöksistä sen enempää kuin niiden vaikutuksis-takaan

Kuntatiedote 8 • 2015 | 16.12.2015

Katsaus vuoteen 2016Suomen talouden tilanne on vakava. Julkisen talouden vel-kaantuminen jatkuu ja hal-lituksen kunnianhimoiset tavoitteet sekä rakenteellis-ten uudistusten aikaansaa-miseksi että julkisen sektorin menojen alentamiseksi ovat edenneet tahmeasti.

Talouden pitkään jatkunut taan-tuma heijastuu myös Kempelee-seen. Väestönkasvu on hidastunut ja työttömyys lisääntynyt. Kehitys näkyy sekä tulonmuodostuksen hidastumisena että julkisten pal-velujen kasvavana kysyntänä. Me-nopaineet kasvavat samalla, kun tulovirrat ehtyvät.

Yhtälö on haastava, varsinkin kun siihen lisätään vielä dynaamisen kasvukunnan isot investointitar-peet. Paikalleen ei saa kuitenkaan jähmettyä. On pysyttävä liikkeessä ja säilytettävä elinvoimaisuus. Se vaatii samaan aikaan päätöksen-teossa sekä malttia että rohkeutta ja ennen kaikkea oikeita valintoja.

Kempeleen kunnalla ei ole talo-udessa juuri liikkumavaraa tulevina vuosina. Menokasvu on saatu hal-lintaan, mutta tilanteen vakauttami-nen edellyttää jatkuvaa työtä. Valti-onosuusjärjestelmän muutokset ja epävarma verotulokehitys edellyt-tävät tarkkaa menokuria.

Menojen kasvu on sopeutettava tuloihin. Kempeleen kunnan inves-tointiohjelma on raskas ja johtaa siihen, että kunnan velkamäärä kasvaa.

Vuosikatetta on kyettävä vah-vistamaan investointien kattami-seksi. Toisaalta kunnan strategian mukaisesti elinvoimaa vahvistavia

ja uusia tulovirtoja sekä työpaikko-ja mahdollistavia investointeja on uskallettava tehdä.

Vuoden 2016 talousarvion laa-dintaa on vaikeuttanut epävarmuus kuntakenttää koskevista valtiovallan päätöksistä ja niiden vaikutuksista. Avoimena on kasa merkittäviä ta-louteen ja toimintaan vaikuttavia kysymyksiä: Miten sote -uudistus-ta lähdetään viemään eteenpäin? Miten turvapaikanhakijatilanne Suomessa kehittyy? Toteutuvatko hallitukset kaavailut julkisen sek-torin kustannusten leikkauksista? Leikataanko työntekijöiden loma-rahoja ja lyhenevätkö loma-ajat? Millaiseksi tulevaisuuden kunnan luottamusmies- ja viranhaltijaorga-nisaatio muodostuu?

Toteutuessaan etenkin kustan-nuskilpailukyvyn vahvistamiseen tähtäävät julkisen sektorin kus-tannusleikkaukset voivat helpottaa kuntien talousahdinkoa. Vuoden 2016 talousarviossa uudistusten vaikutuksiin ei ole kuitenkaan voi-tu varautua. Tietoa päätöksistä sen enempää kuin niiden vaikutuksis-takaan ei ole talousarviota laadit-taessa ollut käytettävissä.

Talousarvio 2016 on samaan ai-kaan kunnan peruspalveluja vah-vistava ja tulevaisuuteen varautu-va. Eri prosessien menokasvut ovat maltillisia.

Poikkeuksen tähän muodosta-vat työttömyyden hoito ja erikois-sairaanhoito, joihin tehdään mer-kittävät tasokorotukset perustuen kuluvan vuoden talouden toteu-maennusteisiin.

Uusia virkoja perustetaan vain vahvaan harkintaan perustuen. Pro-sessien toiminnalliset painopisteet

on sidottu tiukasti Kempele -sopi-muksen päämääriin. Tavoitteena on tukea henkilöstöä moninaisten muutosten ristipaineessa, säilyttää talouden tasapaino ja vahvistaa laa-dulla tuotettujen palvelujen avulla kuntalaisten hyvinvointia ja turval-lisuutta sekä tukea yhteisöllisyyden kehittymistä, aktiivista kuntalaisuut-ta ja yritysten toiminta-edellytyksiä.

Kunnan talouden vakavaraisuus ja kasvu edellyttävät riittävää väes-tönkasvua, monipuolista rakenta-mista, uutta yrityskantaa ja uusia työpaikkoja sekä vahvaa yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Nämä kaikki ovat vahvasti läsnä läpi talousarvion 2016.

Maa- ja tontinluovutuspolitiik-kaa monipuolistetaan. Kaavoitusta suunnataan entistä selkeämmin vastaamaan kysyntään. Elinvoimai-suuden tukeminen leimaa myös investointiohjelmaa. Peruspalve-luja vahvistetaan muun muassa terveyskeskusrakentamisella ja Lin-nakankaan koulun ensimmäisen vaiheen laajennuksella.

Digitalisaatiota edistetään panos-tuksilla eri yksiköiden tietotekni-seen laitteistoon ja ohjelmistoihin. Vahva kunnallisteknisen infran ra-kentaminen puolestaan luo edelly-tyksiä uusien yritysten ja asukkai-den sijoittumiselle kuntaan.

Kempele on 17 000 asukkaan dynaaminen ja kehittyvä yhteisö. Kuntaorganisaation tehtävä on palvella tätä yhteisöä, sen jokais-ta osallista. Kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Kunta on vahvimmillaan silloin, kun sillä on aitoa kehittämistahtoa ja se ky-kenee aktiiviseen vuoropuheluun

jäsentensä, yhteisöjensä sekä yri-tystensä kanssa.

Yhteisesti hyväksytty Kempele-sopimus on johtotähtenä tämän toteuttamisessa. Näin vuoden vaih-tuessa voidaankin todeta: Kempe-

leessä tahdotaan onnistua.Rauhallista Joulunaikaa!

Tuomas LohiKunnanjohtaja

SAMI LAMBERG

Kempeleen kunta järjestää yhteistyössä MPK:n, Kempeleen reserviläisjärjestöjenja Oulun Seudun Sähkön kanssa Sähköt poikki-koulutuksen lauantaina 23.1.2016Oulun Seudun Sähkön tiloissa (Voimatie 2) klo 9.00–13.00. Kurssin päämääränä onselvittää osallistujille sähkökatkojen vaikutukset ja neuvoa keinojaniistä selviytymiseksi.Koulutus on kaikille kuntalaisille maksuton ja sisältää kahvit. Tervetuloa!

Koulutukseen ilmoittaudutaan 15.1.201 mennessä sähköpostitseKempeleen kunnan varautumisen ja turvallisuuden vastuuhenkilölle AnttiPeuralahdelle, antti.peuralahti(at)kempele.fi tai MPK:n sivujen kautta.

Lisätietoa koulutuksesta: www.mpk.fi> Koulutuskalenteri > Sähköt poikki.

Vinkkejä arjen varautumiseen:

Sähköt poikki -koulutusKempeleessä lauantaina 23.1.2016

Page 2: Katsaus vuoteen 2016 - Kempele · 2016 talousarviossa uudistusten vaikutuksiin ei ole kuitenkaan voi-tu varautua. Tietoa päätöksistä sen enempää kuin niiden vaikutuksis-takaan

Ympäristöpalvelut

Terveyskeskuksen laajennus etenee suunnitellustiTerveyskeskuksen laajennustyöt aloitettiin syyskuun puolessa välissä. Työmaa etenee suunnitellusti ja sovitun aikataulun mu-

kaisesti ja siellä työskentelee päivittäin 22 työntekijää. Joulukuun alussa väestönsuoji-en seinät oli valettu, seinäelementtiasennus

on käynnissä ja etupihan p-alue oli saanut asfalttipinnan. Parhaillaan käynnissä ovat anturoiden ja perusmuurien muotti-, rau-

doitus- ja valutyöt sekä pilarielementtien ja palkkien asennus. Myös ontelolaattojen asennus on alkanut.

IKÄHOIVA IKÄHOIVAN PUHELINNUMEROT OVAT MUUTTUNEET Kotihoidon puhelinnumerot ovat muuttuneet 7.12.2015 alkaen. Puhelinnumeroiden muutoksesta on lähetetty tiedotteet asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Uudet numerot ovat seuraavat:

Kotihoidon päivystys 1 Kotihoidon päivystys 2 Kotisairaanhoitaja Tiiu Tähtinen, palvelutaloKotisairaanhoitaja Aura Strömmer-Joensuu, itä Kotisairaanhoitaja Marja-Leena Saarela, länsi Palveluohjaaja Irma Sipola Vanhuspalveluohjaaja Minna LepistöKotipalveluohjaaja Helena LehtosaariPalvelusihteeri Eija Kiljander Vanhusten päivätoiminta Riitta Suorsa Kotihoidon johtaja Raija Inkala

Sosiaali- ja terveyspalvelut

TIEDOTE ASIAKKAILLE IKÄIHMISTEN PÄIVÄTOIMINNASTA

Oletko kiinnostunut vanhusten päivätoimintaan osallistumisesta? Päivätoiminta on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille kotona asuville kempeleläisille. Päivätoimintaan hakeutumisen syitä ovat jaksa-mista haittaava yksinäisyys, sosiaalisten kontakti-en tarve, alakuloisuus tai masennus sekä erilaiset jaksamista hankaloittavat riskitekijät. Päivätoi-minnasta peritään kunnanhallituksen kulloinkin vahvistama maksu, joka on 1.2.2014 lukien ollut 15,00 euroa/päivä.

Maksu sisältää lounaan, päiväkahvin, toiminnan sekä ryhmäkuljetuksena järjestettävän edestakai-sen kuljetuksen. Toimintaa järjestetään kahtena arkipäivänä klo 9.30–14.30. Toimintaa laajenne-taan nykyisestä, mikäli kiinnostus osallistumisesta ikäihmisten päivätoiminaan sen osoittaa. Lisätie-

toja antaa arkisin palveluohjaaja Irma Sipola p. 040 1584 017 ja kotipalveluohjaaja Helena Leh-tosaari p. 040 1584 020 sekä päivätoiminnasta Riitta Suorsa ti ja to p. 040 1584 022.

Päivätoiminnassa on tavoitteena asiakkaiden hen-kinen, fyysinen ja sosiaalinen vireys, toimintakyvyn ylläpito sekä omatoiminen arjesta suoriutuminen. Toiminnalla tuetaan kotona asumista ja ehkäis-tään yksinäisyyttä ja syrjäytymistä.

TIEDOTE 70- JA 75- VUOTIAIDEN TERVEYSTARKASTUKSISTA

Terveystarkastukset tehdään vuosina 2015–2016 aikana 70 ja 75 vuotta täyttäville kempeleläisille Terveystarkastus on vapaaehtoinen. Kotisairaan-hoitaja ottaa yhteyden tarkastukseen kutsuttaviin henkilöihin ensisijaisesti puhelimitse.

Joulun ja uuden vuoden aikana terveyskeskuspalveluja on tarjolla supistetusti.

VASTAANOTTO:

21.12.15 – 10.1.2016 toiminta on supistettua, ennakolta annettavia aikoja on vain niukasti. Päivystys- ja muu kiireellinen vastaanottotoiminta hoidetaan.

Ajanvaraukset ja puhelinneuvonta toimivat normaalisti.Reseptien uusinnat pyydetään hoi-dettavaksi hyvissä ajoin ennen jou-lunseutua tai loppiaisen jälkeen.Päivystys virka-ajan ulkopuolella toimii Oulun seudun yhteispäi-vystyksessä. Käyntiosoite Oulun yliopistollinen sairaala, Kajaanintie 50, sisäänkäynti A1. Ennen yhteispäi-vystykseen lähtöä kannattaa soittaa yhteispäivystyksen terveysneuvon-tanumeroon (08) 315 2655.

LASTEN – JA ÄITIYSNEUVOLA: 21.12.2015 – 10.1.2016 neuvolapal-veluja on supistettu. Neuvolan kes-kitetty ajanvaraus toimii normaalis-ti. Ylikylän lastenneuvola on suljettu

28.12.15 - 3.1.2016

MIELENTERVEYSPALVELUT:

Mielenterveyspalveluissa Tiilitorin mielenterveysneuvolassa toiminta on supistettua 28.12.2015 – 3.1.2016, puhelinneuvonta toimii ajanvaraus-numeron kautta. Kiireellisissä asioissa voi ottaa yhteyden myös terveyskes-kuksen vastaanotolle.

TERVEYSKESKUSSAIRAALA:Terveyskeskussairaala toimii normaalisti.

HAMMASHOITOLA:Terveyskeskuksen hammashoitolan toiminta on 28.12.15 – 3.1.2016 vain päivystysluonteista. Ylikylän ham-mashoitola on suljettu 28.12.2015 - 3.1.2016 Hammashoitolan ajanvaraus p. (08) 5587 2170, arkisin 7:30–16, perj. 7.30–15.

Viikonloppuisin ja arkipyhinä seu-dullinen hammaslääkäripäivystys klo 10 -15. puh.044 7036 426 osoite: Aapistie 3,Oulu. Muina aikoina OYS:n yhteispäivystys puh.08-3152 655

Terveyskeskus-palvelut joulunja uuden vuoden aikana 2015-2016040-1584 011

040-1584 012040-1584 014040-1584 015040-1584 016040-1584 017040-1584 019040-1584 020040-1584 021040-1584 022050-3169 686

Page 3: Katsaus vuoteen 2016 - Kempele · 2016 talousarviossa uudistusten vaikutuksiin ei ole kuitenkaan voi-tu varautua. Tietoa päätöksistä sen enempää kuin niiden vaikutuksis-takaan

Kunnantaloon suljettuna 28.-31.12.2015 välisenä aikana.

Terveyskeskus: Terveyskeskuksen aukioloajat löytyvät kuntatiedotteen viereiseltä sivulta.

Zimmari: Zimmarin aukioloajat löytyvät kuntatiedotteen Zimmari-sivulta.

Kirjasto: Kirjaston aukioloajat löytyvät kuntatiedotteen keskiosasta.

Nuorisotoimi: Nuorisotoimen aukioloajat löytyvät kuntatiedotteen lop-puosasta.

Kansalaisopisto: Kansalaisopiston aukioloajat löytyvät kuntatiedotteen keskiosasta.

Toimintakeskus Zytyke: Toimintakeskus on suljettuna 24.12.2015 – 6.1.2016.

Kierrätyskeskus on auki arkipyhiä lukuun ottamatta.

Kiinteistö Oy Kempeleenkartano: Toimisto on suljettuna 21.12.2015 – 3.1.2016.

Sosiaalitoimisto: Suljettuna 24.12.2015-3.1.2016. Toimistossa on puhelin-päivystys kiinnioloaikana. Toimeentulotukea koskevissa asioissa voi soittaa arkisin klo 9-10 puh. 044 497 2206. Kiireellisissä lastensuojelu- ym. asioissa yhteydenotot virka-aikaan puh. 044 497 2273.

POIKKEUKSELLISIA AUKIOLOAIKOJA

Kempeleen kunta | PL 12, 90441 Kempelepuh. (08) 5587 2200 | faksi (08) 5548 298 | www.kempele.fi

KULTTUURIN JA URHEILUN KEMPELE-PALKINNOT 2015

Kempeleessä toimivat järjestöt ja yhteisöt voivat käyttää veloituksetta kunnantalon kokoushuoneita. Tilavarauksen voi tehdä kunnantalon neuvonnasta, os. Asemantie 1, p. 044 497 2300 tai [email protected].

Neuvonta on avoinna arkisin klo 9 – 15.

KUNNAN-TALON

KOKOUS-TILAT

Kempele-palkinto on tunnustuspalkinto, joka jaetaan nyt 13. kerran. Palkinnon myöntämisperusteena on aktiivinen toiminta, vuoden aikana saavutettu erinomainen taso urheilun, taiteen tai muun kulttuurin alalta ja merkittävä kunnalle tuotettu julkisuus.

Palkinnon saajan tulee olla kempeleläinen henkilö, järjestö tai yhteisö. Aloitteen Kempele-palkinnon saajasta voi tehdä esim. yksityinen henkilö, yhteisö tai kunnallinen toimielin.

• hakemuslomakkeita urheilun Kempele-palkinnon 2015 saa-jaksi saa kunnantalon neuvonnasta, os. Asemantie 1 tai kun-nan internet -sivuilta www.kempele.fi/ajankohtaista/viralliset-kuulutukset/kempele-palkinnot-haettavina

• Perusteltu ehdotus kulttuurin Kempele-palkinnon 2015 saa-jasta voi olla vapaamuotoinen

Hakemukset tulee lähettää 22.1.2016 klo 15.00 mennessä osoitteella Kempeleen kunta, PL 12, 90441 Kempele tai toi-mittaa Kempeleen kunnantalon neuvontaan, os. Asemantie 1 (neuvonta avoinna arkisin klo 9-15). Kuoreen merkintä ”Kem-pele-palkinto”.

Lisätietoja hallintojohtaja Virva Maskonen, puh. 044-4972 238.

Kempeleessä 16.12.2015Kunnanhallitus

Kempeleen kunnanhallitus julistaa haettavaksi

Kempeleen kunta | PL 12, 90441 Kempelepuh. (08) 5587 2200 | faksi (08) 5548 298 | www.kempele.fi

VUOKRA-ASUNTOHAKEMUKSETVUODEN 2016 AIKANA

VAPAUTUVIIN ASUNTOIHIN

Hakemukset Kempeleen kunnan asuntoihin toimitetaan kun-nan asuntoasiaintoimistoon ja hakemukset Kiinteistö Oy Kem-peleenkartanon ARA-vuokra-asuntoihin toimitetaan Kiinteistö Oy Kempeleenkartanolle. Hakemukset ovat voimassa kolme kuukautta jättöpäivästä lukien.

Hakemuslomakkeita on saatavana Kiinteistö Oy Kempeleenkar-tanolta, asuntoasiaintoimistosta ja internet-sivuilta osoitteesta www.kempele.fi tai www.kempeleenkartano.fi

Kempele 25.11.2015

Kempeleen kunta Kiinteistö Oy Kempeleenkartano

Asuntotoimi

Page 4: Katsaus vuoteen 2016 - Kempele · 2016 talousarviossa uudistusten vaikutuksiin ei ole kuitenkaan voi-tu varautua. Tietoa päätöksistä sen enempää kuin niiden vaikutuksis-takaan

KEMPELEEN PÄÄKIRJASTO sijaitsee liikekeskus Zeppelinin kol-mannessa kerroksessa osoitteessa: Zeppelinintie 1, 90450 Kempele Puh. 050 3169 409Sähköposti: [email protected] kotisivu http://www.kem-pele.fi/fi/asukkaalle/kirjastoAineistotietokanta ja uusinnat sa-lanumeron avulla www.outikirjas-tot.fi.

Pääkirjaston aukioloajat:Ma–pe 11-20La 10-15Poikkeukset aukioloihin: Kirjasto on suljettu 21.12.2015-6.1.2016 kirjastojärjestelmän vaih-tumisen vuoksi.

TIETOTORI LÄHIKIRJASTO-KOULUKIRJASTOVihiluodontie 586, 90440 Kempele p. 044 497 2308Sähköposti: [email protected] 11-16Ti SuljettuKe 11-16To SuljettuPe 11-15Poikkeukset aukiloaikoihin: kir-jaston on suljettu 21.12.2015-10.1.2016.

OUTI-kirjastojen kirjastojärjes-telmä vaihtuu vuoden vaihteessaKiinniolon aikana 21.12.2015-6.1.2016:

- verkkokirjasto ei ole käytössä- varauksia ei voi noutaa- laina-aikoja pidennetään, kiinni-oloajalla ei ole eräpäiviä Mikä muuttuu? • Lainata voi vain OUTI-kortilla• Lainat voi palauttaa maksutta mi-hin tahansa OUTI-kirjastoon.• Päiväkohtaiset myöhästymismak-sut tulevat käyttöön kaikkiin OUTI-kirjastoihin.• Varaaminen muuttuu maksutto-maksi. Noutamattomasta varauk-sesta peritään maksu.• Kaikkien OUTI-kirjastojen kokoel-mat ovat varattavissa.• Noutoilmoituksen saapuneesta varauksesta saa tekstiviestillä, säh-köpostitse tai postitse.• Laina-aika on 28 vrk, poikkeuksi-na dvd-levyt, Blu-ray-levyt, konso-lipelit, lehdet ja pikalainat, joiden laina-aika on 14 vrk.• Ilmoituksen lähestyvästä eräpäi-västä voi saada sähköpostiin.• Laina- ja palautuskuitit voi saada sähköpostiin

MAKSUT 1.1.2016 ALKAEN:• myöhästymismaksu 0,15 e / pv / teos, korkeintaan 5 e / teos• pikalainan myöhästymismaksu 0,40 e/ pv / teos, korkeintaan 5 e / teos• palautuskehotus 1 e• noutamaton varaus 1 e• kaukolaina 1 e + lähettävän kir-jaston perimät kulut• uusi kirjastokortti 3 e- Lasten ja nuorten aineistosta ei mene myöhästymismaksuja.- Myöhästymismaksut kertyvät myös kiinniolopäiviltä.- Palautuskehotuksen lähettämi-sestä peritään aina maksu.- Kaikki maksut tulee suorittaa ker-ralla, lyhennysmahdollisuutta ei ole.- Lainaaminen, uusiminen ja va-

raaminen estyy, jos maksuja on 8 euroa tai enemmän.

Satutuokiot ovat pääkirjastolla torstaisin klo 10. Kesto noin 20 min. Satutuokiot sopivat parhai-ten 3-6 -vuotiaille. Satutuokioilla on käytössä satupassi. Kymmenen leimaa keränneet palkitaan. Vuo-den viimeinen satutuokio pidetään 17.12. Tammikuussa satuotuokiot jatkuvat jälleen 14.1 alkaen tutulla paikallaan torstaisin klo 10. Tervetuloa!

Kirjallisuuspiiri pääkirjastollaSyksyn viimeisessä piirissä ke 16.12. klo 18.00 (huom. muuttunut päi-vämäärä!) ovat aiheena runot. Pii-rin vetäjän, Sari Holapan kokoama runomoniste on jaossa kirjastossa. Tervetuloa kahvi-/teekupposen ää-relle nauttimaan lyriikan monista tyyleistä!

Näyttelyt: Tammikuu:Hetkiä on oululaisen musiikkivalo-kuvaaja Jouko Posion keikkakuvista ja kuviin liittyvästä kirjastomateri-aalista koostettu näyttely Kempe-leen kirjastossa. Näyttely on avoinna 7.1.-30.1.2016.

Kempeleen kirjaston Lukudiplomi Kaikilla Kempeleen alakoululaisilla on mahdollisuus suorittaa kirjaston ja koulun yhteinen Lukudiplomi. Lukemisella on tärkeä merkitys kie-len, sanavaraston ja ymmärtämisen kehityksessä. Lukeminen edistää myös keskittymistä, mielikuvitus-ta, puhutun, kuullun ja lukemisen ymmärtämistä sekä itseilmaisua. Lukudiplomikirjalistoja ja keräyskaa-vakkeita löydät kirjastosta tai kirjas-ton nettisivuilta. Kaikkien suorittaji-

en kesken arvotaan kirjapalkintoja. Lukeminen on kuin polkupyörällä ajo, ei voi oppia jos ei harjoittele!

Jatkuva poistoaineiston myyntiKempeleen pääkirjastossa myydään jatkuvasti poistokirjoja hintaan 0,50 e/kpl tai 3 kpl 1 eurolla.

ePress : lue paikallis- ja maakuntalehtiä kirjastossaDigitaalisia, ajankohtaisia näköis-versioita voi lukea kirjaston asiakas-koneilla. Valittavana mm. Pyhäjoki-seutu, Kuhmolainen, Lappilainen, Raahelainen, Ylä-Kainuu, Turun Sanomat ja yli 100 muuta lehteä. Varaa asiakaskone tiskistä kirjasto-kortilla tai henkilöllisyystodistuksella ja luku voi alkaa!

Musiikkiosasto tiedottaa: klassista ja jazzia kuunneltavis-sa Naxos-palvelun kautta Kuunnelta-vissa n. 1,3 mi l joonaa klassista ja n. 88 000 jazz-kappaletta. Voit kirjautua palveluihin Kempeleen k i r j a s t o n 244A-alkui-sella kortil-la esim. kirjaston musiikkiosaston sivulla http://www.kempele.fi/fi/asukkaalle/kirjasto/musiikkiosas-to . Kaksi kuuntelijaa voi olla kir-jautuneena molempiin palveluihin yhtä aikaa (max. 2 h / hlö). Muis-tathan kirjautua ulos, kun lopetat kuuntelun!

Myytäviä oheistuotteita pääkirjastossaMustia reilun kaupan Outi-kirjastot

–kangaskasseja on saatavissa 5 e kappalehintaan.Lisäksi on myytävänä teosta Lakeu-den äärellä, kaupungin naapurina: Kempeleen kulttuuriympäristöoh-jelma (toim. Timo Paakki), hinta 15 euroa.Pääkirjasto välittää myös Kempele-Seura ry:n julkaisemaa Kempeleen Kurpponen 2013 -kotiseutulehteä, jonka teemana on musiikki. Tätä 5 euron hintaista julkaisua voi ostaa vain käteisellä ja tasarahalla, mui-ta edellä mainittuja myös kortilla.

DigitointilaitePääkirjastolla on mahdollisuus mak-suttomaan digitointilaitteen käyt-töön. Asiakas voi siirtää VHS-kasetil-la (tai VHS-C) olevat tallennuksensa DVD-levylle (oma levy mukaan). Laite on omatoimisesti käytettävissä kirjaston aukioloaikana. Opastam-me tarvittaessa. Laitteen voi varata numerosta 050 - 3169409 tai pai-kanpäällä. Huomioi aikaa varatessa, että siirto kestää yhtä kauan kuin siirrettävän materiaalin kesto.

VaihtohyllyPääkirjaston hissiaulassa on kirjo-jen ja lehtien vaihtohylly. Voit tuo-da omia hyväkuntoisia kirjojasi ja lehtiäsi muiden iloksi ja ottaa ai-neistoa ilmaiseksi. Vaihtohyllystä voi aina ottaa materiaalia vaikkei toisi koskaan mitään tilalle. Huom! Ei kirjastojen poistokirjoja, kirjasar-joja tai tietosanakirjoja.

Ilmoitathan muuttuneet yhteystietosi kirjastoon!

TERVETULOA KIRJASTOON!

Kirjasto

Kulttuuritoimi

Vanhat valokuvat

talteenKempeleen kunta on

kiinnostunut tallettamaan sähköisesti vanhaa Kempelet-tä esittäviä valokuvia. Kuvat voi toimittaa museonhoita-

jalle p. 044 4972301 tai Anne Topparille p. 050 4636457.

Skannaamme/kopioimme kuvat

talteen ja järjestämme niistä myöhemmin

näyttelyn.

Näyttelyt

JOPE SAAPUU HELMIKUUN 6.PÄIVÄ 2016 KEIKALLE KEMPELEESEEN! JOPE ESITTÄÄ -AATTELEPPA ITE SHOWN, JOKA ON KOKO PERHEEN KESTOINEN HUUMORI, IMITOINTI-JA LAULUKEIKKA!TERVETULOA NAURAMAAN JA VIIHTYMÄÄN. OLKAAMME ENKELEITÄ TOISILLEMME!

Lauantaina 6.2. klo 18 Piriläsali, liput 17 e/20 e, ennakkoliput myy Kempeleen kirjasto.

Jope Ruonansuu

Aatteleppa ite-show

Teijo Hilden : Kohti uutta. Maalauksia. Kempeleen kunnantalo 4.-29.1.2016.

Page 5: Katsaus vuoteen 2016 - Kempele · 2016 talousarviossa uudistusten vaikutuksiin ei ole kuitenkaan voi-tu varautua. Tietoa päätöksistä sen enempää kuin niiden vaikutuksis-takaan

KEVÄÄN 2016 KURSSEILLE ILMOITTAUTUMINEN ON ALKANUT.Voit ilmoittautua osoitteessa kem-pele.fi/kansalaisopisto tai puheli-mitse 050 4636 431.

Huom! Koko lukuvuoden kestäville kursseille ei tarvitse ilmoittautua uudelleen kevätkaudeksi.

Kevätlukukausi käynnistyy viikolla 2 (11.1.2016 alkaen).

Viulun ja rumpujen soiton yksilö-opetukseen on vapautunut muu-tamia paikkoja. Voit ilmoittautua osoitteessa kempele.fi/kansalais-opisto tai puhelimitse 050 4636 431. Yksilöopetukseen liittyvät tie-dustelut musiikinopettaja Kari Su-vilehto p. 050 5236 832.

TAMMIKUUN UUTTA KURSSITARJONTAA:

110307 Kokeileva kuvataidepaja koululaisilleTAITOLA, Asemantie 1 ma 15.30-17.0011.1. - 22.2.2016Hanna-Kaisa UurtioKurssimaksu 28,00 € 7-12 -vuotiaille tarkoitettu kuvatai-depaja, jossa päästetään luovuus valloilleen! Kurssilla kokeillaan eri-laisia materiaaleja ja kuvataiteen tekniikoita. Kurssimateriaaleista pe-ritään pieni materiaalimaksu.

110312 Logoart-taideterapia kevätKEMPELEEN LUKIO, ALATORI, Vihiluodontie 580 ti 18.00-20.3012.1. - 1.3.2016Eeva-Kaisu AchrénKurssimaksu 42,00 €

Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita omasta hyvin-voinnista. Logoartin tavoitteena on aktivoida ihmisen omat parantavat voimat. Tekniikoina maalaaminen, muotopiirustus ja savimuovailu. Maalauksissa kiinnitetään huomi-ota väreihin ja muotoihin, valon ja varjon määrään, kohtaamisiin ja ra-joihin sekä järjestykseen, kaaokseen ja rytmiin. Tärkeintä ei kuitenkaan ole lopputulos vaan prosessi sekä työskentelytapa miten maalataan. Käytetään väriympyrän kuutta pe-rusväriä. Värit ovat voimaannuttavia ja eheyttäviä. Logoart on Marianne da Silva Pradon kehittelemä terapi-amuoto, joka yhdistää logoterapian ja taideterapian tekniikoita ja peri-

aatteita toisiinsa. Opettaja hankkii tarvittavat materiaalit. Materiaali-maksu 15 € peritään erikseen.

110421 Kirjansidonta: koptisidosTAITOLA, Asemantie 1 to 18.00-18.45pe 18.00-20.30la 09.00-15.45su 09.00-15.4514.1. - 31.1.2016Aino ArvolaKurssimaksu 40,00 € Koptisidos on egyptiläisten var-haiskristittyjen eli koptien kehitte-lemä n. 2000 vuotta vanha sidos-tyyppi. Kirjan kannet ovat paksut, selkä jää auki ja vain koristeelliset ompeleet kulkevat sen yli. Myös

päätyompeleet saattavat olla hy-vinkin koristeelliset. Infoillassa 14.1. on esillä koptisidoskirjoja ja saat tiedot tarvittavista materiaaleista. Kurssilaisilta toivotaan aikaisem-paa kokemusta kirjansidonnasta. Varsinainen kurssiviikonloppu on 29.-31.1.2016.

110422 Valotetaan seulaTAITOLA, Asemantie 1 to 18.00-21.1514.1. - 28.1.2016Henna LuokkanenKurssimaksu 24,00 € Tule opettelemaan kankaanpai-noseulan valmistaminen ja valo-tusprosessi. Seula voidaan tehdä esim. kiilakehyksiin, halutessasi voit käyttää ostoseulaa. Valotettava kuva voi olla esimerkiksi piirros, käsitelty valokuva, kasviaihe tms. Kurssilla saat vinkkejä kuva-aiheen suunnit-teluun. Ilmoita sähköpostiosoitteesi ilmoittautumisen yhteydessä, saat listan tarvikkeista viikko ennen kurs-sin alkua.

830106 Koko perheen liikuntakerho – kevätkurssiKIRKONKYLÄN YHTENÄISKOULU, A-TALO, LIIKUNTASALI, Vihiluodon-tie 585 ke 17.15-18.0013.1. - 20.4.2016Pasi Näyhä Kurssimaksu 28,00 € Iloista liikkumista yhdessä lasten ehdoilla. Tunneilla opetellaan lii-kuntataitoja käyttäen omaa kehoa, teemat vaihtelevat peleistä leikkei-hin ja temppuradoista parijumppiin. Huom! Ilmoitathan lapsen ja aikui-sen tiedot erikseen. Kurssimaksu sisältää yhden aikuisen ja yhden lapsen.

830127 Putkirullaus – kevätkurssiKOKKOKANKAAN PÄIVÄKOTI, LII-

KUNTASALI, Haukkakaarto 13 su 16.45-17.4510.1. - 24.4.2016Katariina Porthan-YlimäinenKurssimaksu 28,00 € Putkirullaus lisää nivelten liikkuvuut-ta, lihasten joustavuutta, parantaa ryhtiä ja avaa asentoa keskilinjaan. Lisäksi se parantaa hengitystä asen-non suoristuttua ja lievittää lihaspe-räisiä kiputiloja. Tunnin ensimmäi-nen puolisko keskittyy keskivartaloa ja kehonhallintaa vahvistaviin liik-keisiin, joissa käytetään pitkää put-kirullaa (pilatesrulla). Tunnin toinen puolisko keskittyy kehoa huoltaviin liikkeisiin. Suurimmalle osalle tree-naajista rullaus on aivan turvallista. Rullausta ei kannata tehdä, jos li-haksessa on akuutti vamma. Myös iho- tai laskimo/valtimosairauksista kärsivien kannattaa välttää rulla-usta. Putkirullaustunnille tarvitset mukaan jumppapatjan, rennot si-säliikuntavaatteet, sekä putkirullan (pilatesrulla noin 90cm pitkä).

830138 Ikäihmisten jumppa – kevätkurssiKIRKONKYLÄN YHTENÄISKOULU, A-TALO, LIIKUNTASALI, Vihiluodon-tie 585 ma 15.00-15.4511.1. - 25.4.2016Heidi KilkkiKurssimaksu 28,00 € Ryhmä on tarkoitettu senioreille, jotka haluavat liikkua ryhmässä, mutta kuitenkin omaan tahtiin. Ryhmä soveltuu sekä aloittelijoille että liikuntaa aiemmin harrastaneil-le. Ikäihmisten jumppa parantaa kehon ryhtiä ja liikkuvuutta sekä ylläpitää lihaskuntoa.

830139 Starttaa terveyttä -kuntosalin jatkoryhmä AKEMPELE-HALLI, Koulutie 3 ma 10.15-11.0011.1. - 25.4.2016, Heidi KilkkiKurssimaksu 28,00 € Ryhmä on tarkoitettu Starttaa terve-yttä -kuntosalikurssin käyneille tai muuten hieman kuntosaliharjoitte-lukokemusta omaaville henkilöille. Ryhmä sopii henkilöille, jotka kai-paavat ohjausta kuntosaliharjoit-telussa tai joilla on terveyteen tai liikkumiseen liittyviä ongelmia.

830131 Starttaa terveyttä -kuntosalin jatkoryhmä BKEMPELE-HALLI, Koulutie 3 pe 10.15-11.0015.1. - 29.4.2016Kirsi ViioKurssimaksu 28,00 € Ryhmä on tarkoitettu Starttaa terve-yttä -kuntosalikurssin käyneille tai muuten hieman kuntosaliharjoitte-lukokemusta omaaville henkilöille. Ryhmä sopii henkilöille, jotka kai-paavat ohjausta kuntosaliharjoit-telussa tai joilla on terveyteen tai liikkumiseen liittyviä ongelmia.

830141 Erityisvesivoimistelu – kevätkurssiVIRK.UIMALA ZIMMARI, Lehmiken-täntie 2 ti 10.00-10.3012.1. - 19.4.2016Heidi KilkkiKurssimaksu 28,00 € Osallistuminen edellyttää omatoi-mista pärjäämistä vedessä. Kurssi-maksun lisäksi osallistujat maksa-vat Zimmariin erityisryhmien käyn-timaksun.

Kansalaisopisto

Kansalaisopiston toimisto on suljettuna ajalla 18.12.2015 – 5.1.2016. Opiston väki hiljentyy Joulun viettoon ja toivottaa

Rauhallista Joulua ja Opintorikasta Uutta Vuotta!

Kansalaisopistossa on hyvä mahdollisuusharrastaa myös liikuntaa!

Page 6: Katsaus vuoteen 2016 - Kempele · 2016 talousarviossa uudistusten vaikutuksiin ei ole kuitenkaan voi-tu varautua. Tietoa päätöksistä sen enempää kuin niiden vaikutuksis-takaan

AUKIOLOAJATMaanantai12.00 – 21.00Tiistai, keskiviikko, torstai6.30 – 21.00Perjantai9.00 – 20.00Lauantai ja sunnuntai9.00 – 17.00Palvelupiste suljetaan tuntia aikaisemmin ja uintiaikapäättyy puoli tuntia ennen hallin sulkemista.

JOULUKUUN JA VUODENVAIH-TEEN POIKKEAVAT AUKIOLOAJAT

• Keskiviikko 23.12. avoinna klo 6.30 – 17.00• Joulu 24. – 25.12. suljettu• Tapaninpäivä 26.12. avoinna klo 9.00 – 17.00• Uusivuosi 31.12. – 1.1. suljettu• Loppiainen 6.1. avoinna klo 9.00 – 17.00

• Turvallisuussyistä suosittelemme, että yhden vanhemman vastuulla uimalassa olisi korkeintaan kolme alle kouluikäistä lasta. Uinninval-vojilla on yleinen valvontavastuu kaikista asiakkaista.

•Vanhempia pyydämme huomi-oimaan, että lapsi alle 8-vuotias tai uimataito alle 25 m, pääsee uimaan vain yli 15-vuotiaan oh-jauksessa. Muistattehan käydä läpi uimahallin säännöt lastenne kanssa.

• Viimeinen vauvauinti tälle vuo-delle 19.12., uinnit jatkuvat 9.1.

• Smartumin liikunta- ja kulttuuri-

setelit sekä Smartum-saldo maksu-kortti, Tyky-kuntosetelit, Virikesetelit ja Sporttipassi käyvät meillä työ-paikkaliikunnan maksuvälineenä. Työnantajan tarjoamat etuudet on tarkoitettu työntekijän henkilökoh-taiseen käyttöön ja niillä voi ostaa myös sarjakortteja. Muistattehan vaihtaa vuoden lopussa vanhenevat setelit sarjakorttiin. Huom. Zimmari on suljettu 31.12.

• Seniorikortti on tarkoitettu kem-peleläisille, liminkalaisille, tyrnävä-läisille ja lumijokisille 65 vuotta täyt-täneille senioreille omaehtoiseen liikuntaan.• Seniorikortti maksaa 35 euroa, käyttöaikaa vuosi kortin ostopäi-västä.• Seniorikortti ei käy erityisryhmien vesivoimisteluihin (terveyskeskus ja reumayhdistys).• Käyttörajoitus: sisäänpääsy arki-sin ennen klo 16, viikonloppuisin ei rajoitusta.• Kempeleläisillä senioreilla mah-dollisuus käydä myös Kempele-hallin kuntosalilla arkisin klo 8.00 - 16.00 koulujen lukuvuoden aika-na, varattujen vuorojen ulkopuo-lella. Kempelehallin vastaanotosta on hankittava magneettikulkukortti (hinta 6 e). Magneettikortti on hen-kilökohtainen ja leimattava joka ker-ta, kun käy kuntosalilla. Ohjattuja kuntosalin starttikursseja järjeste-tään, lisätietoja liikuntasihteeri Katja Vähäkuopukselta p. 050 316 3804.

• Liikuntapassi on tarkoitettu kempeleläisille työttömille ja alle 65-vuotiaille eläkeläisille omaeh-toiseen liikuntaan.

• Käyttöaika työttömillä puoli vuotta (17,50 e) ja eläkeläisillä vuosi (35,00 e) ostopäivästä.• Liikuntapassi ei käy erityisryhmien vesivoimisteluihin (terveyskeskus ja reumayhdistys).• Käyttörajoitus: sisäänpääsy arki-sin ennen klo 16, viikonloppuisin ei rajoitusta.• Liikuntapassilla mahdollisuus käy-dä myös Kempelehallin kuntosalilla arkisin klo 8.00 - 16.00 koulujen lukuvuoden aikana, varattujen vuo-rojen ulkopuolella. Kempelehallin vastaanotosta on hankittava mag-neettikulkukortti (hinta 6 e). Mag-neettikortti on henkilökohtainen ja leimattava joka kerta kun käy kuntosalilla. Ohjattuja kuntosalin starttikursseja järjestetään, lisätie-toja liikuntasihteeri Katja Vähäkuo-pukselta p. 050 316 3804.

• Ajankohtaista tietoa Zimmarin tapahtumista ja poikkeavista au-kiolo- tai allasajoista löytyyZimmarin nettisivuilta www.kem-pele.fi/zimmari

YLEISET VESIVOIMISTELUT (sis. uintimaksuun, kesto 30 min)20.12.2015 asti ja 7.1.2016 alkaen

Maanantai18.00 isoallas (ei musiikkia)Tiistai7.30 isoallas (ei musiikkia)15.00 senioreille, monitoimiallas (ei musiikkia)17.30 monitoimiallas (ei musiikkia)Keskiviikko7.00 monitoimiallas15.30 isoallas18.30 isoallasTorstai7.30 isoallas14.00 senioreille, monitoimiallas 18.30 monitoimiallasPerjantai17.00 monitoimiallas vesitreeniSunnuntai10.00 isoallas

Perinteinen kinkunsulatusjumppatapaninpäivänä 26.12. klo 10 (isoallas)

MONITOIMIALTAAN VIIKKO–OHJELMA

Allas suljettu muulta toiminnalta. Monitoimiallas on tarkoitettu en-sisijaisesti erityisryhmille. Koululaisten lomaviikoilla ei ole va-

rattuja vuoroja.

Maanantai12.30 – 13.00 Iloa liikuntaa vedestä -vesijumppa (KO) (aloituspäivää ei vielä ilmoitettu)14.15 - 15.15 Kempeleen veteraanit (jatkuu 12.1.)15.00 - 15.30 TK Liminka (11.1. - 30.5.)19.30 - 20.00 Rantalakeuden reu-mayhdistys/tules (11.1. alkaen)

Tiistai10.00 - 10.30 Erityisryhmän vesi-voimistelu, kansalaisopisto (12.1. alkaen)11.00 - 11.30 Maa- ja kotiseutunai-set (aloituspäivää ei vielä ilmoitettu)15.00 - 15.30 Vesivoimistelu seni-oreille (jatkuu 13.1.) 17.30 - 18.00 Yleinen vesivoimis-telu (jatkuu 13.1.)

Keskiviikko7.00 - 7.30 Yleinen vesivoimistelu (jatkuu 14.1.)10.00 - 10.30 TK Rantsila (2.9. - 18.12. ja 13.1. – 1.6.)12.00 - 12.30 TK Kempele (28.10. - 16.12.) 13.00 - 13.30 Zytyke (aloituspäivää ei vielä ilmoitettu)14.30 - 15.00 TK Lumijoki (13.1. - 13.4.) 15.30 - 16.00 TK Tyrnävä (13.1. - 27.4.)

Torstai10.00 - 10.30 TK Rantsila (3.9. - 17.12. ja 14.1. - 21.4.)14.00 - 14.30 Vesivoimistelu senio-reille (viimeinen 17.12., jatkuu 7.1.) 18.30 - 19.00 Yleinen vesivoimis-telu (viimeinen 17.12., jatkuu 7.1.)

Perjantai12.00 - 12.30 Siikajoen vesitallaajat (aloituspäivää ei vielä ilmoitettu) .17.00 - 17.30 Vesitreeni (viimeinen 18.12., jatkuu 8.1.)

Lauantai8.00 - 11.00 Vauvauinti (viimeinen 19.12., jatkuu 9.1.)

VIRKISTYSUIMALA

Lehmikentäntie 2, 90450 Kempele

Palvelupiste, p. 050 3169 406 Valvomo, p. 044 4972 261

Zimmarin henkilökunta kiittää asiakkaitaan kuluneesta vuodesta! Toivotamme lämmintä joulumieltä ja onnea tulevalle vuodelle!

Asukastupa

Kempeleen Asukastupa- kaikkien kuntalaisten olohuone

Kempeleen asukastupa (Honkasentie 11, Honka-Kipsan ja Monitoimitalon pihapiiri), on avoinna ma, ti, ke ja pe klo 10:00 – 15:00 ja torstaisin klo 15:00 – 20:00.

Tuvan aukioloaikana myynnissä on joka päivä kahvia ja pullaa sekä joka perjantai leivomme pullaa myös kotiin ostettavaksi. Kannatuksen ja jännityksenkin vuoksi on mahdollista osallistua arpajaisiin!Lisäksi myytävänä on itsetehtyjä tuotteita mm. sukkia, lapasia, kortteja, tyynyjä ja muita ajankohtaisia tuotteita kotiin, tuliaisiksi tai vaikka lahjaksi. Tuotot käytetään asukastuvan toiminnan tukemiseksi.

Maksuvälineeksi käy vain käteinen raha.

Tuvalla voi lukea kirjoja ja lehtiä. Tietokoneelta voi hakea ja etsiä tietoja, hoitaa asioita ja pienimuotoinen tulostaminenkin on mahdollista. Tarvittaessa annamme opastusta. Myös kaikkeen tuvalla järjestettävään toimintaan ovat kaikki tervetulleita.

Asukastuvalla tapahtuvasta toiminnasta ja ajankohtaisista tapahtumista ilmoitamme viikottain Rantalakeuden seuratoimintapalstalla sekä netissä osoitteessa www.kempeleenasukastupa.net ja tuvalla.

Joulunaikaan asukastupa on suljettuna ajalla 23.12.2015 -

RAUHALLISTA JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2016! Kiitämme kuluneesta vuodesta 2015 kaikkia tuvan asiakkaita ja vapaaehtoisia.

4.1.2016.Vuoden ensimmäinen kirppis järjestetään lauantaina 23.1.2016 klo 11.00 - 15.00. Pöytämaksu kaikilta5 euroa.

www.kempeleenasukastupa.net, www.facebook.com/

kempeleenasukastupa, [email protected], puh. 044 273 5545

Page 7: Katsaus vuoteen 2016 - Kempele · 2016 talousarviossa uudistusten vaikutuksiin ei ole kuitenkaan voi-tu varautua. Tietoa päätöksistä sen enempää kuin niiden vaikutuksis-takaan

Ajankohtaista tietoa saat toiminnastamme osoitteestawww.kempele.fi/vapaa-aika-ja-liikunta/nuorisopalvelutNuorten sivut: Seutunapin kuukausiteemoina ovat marraskuussa kansainvälisyys ja joulukuussa pohditaan miten verkossa toimitaan. Tutustu myös Nuorten elämä –sivustoon osoitteessa www.nuortenelama.fi.

Kempeleen nuorisotoimi sosiaalisessa mediassa:Facebookissa: Kempeleen nuorisotoimi Tietotorin Lasten Ja NuortentaloHonkasen Lasten Ja NuortentaloEtsivä Laura KempeleEtsivä Sari KempeleInstagramissa: nuorisotoimi_kempeleTwitterissä: Nuorisotoimi KempeleTervetuloa seuraamaan meitä!

Nuorisotoimen yhteystiedot: -Vs. Nuorisotyön palveluyksikön vastuuhenkilö (toimisto lukion aulan puolella) Janne Vanninen-Vaattovaara 050-3078 981 (vuosilomalla 14.-31.12.2015). Tammikuusta 7.1. alkaen Sanna Tauriainen p. 050 3078 981.-Vs. Nuoriso-ohjaaja Johannes Honkanen 044-4972 288 (vuosilomalla 11.- 31.12.2015)-Nuoriso-ohjaaja Pirjo Ranta 050-3078 678 (Monari)- Erityisnuorisotyöntekijä (toimi päättyy 31.12.2015) Jussi Mäkäräinen 050-3078 780 - Tammikuussa lisätietoja Sanna Tauriainen p. 050 3078 981.

Nuorisotoimen uutisia -tammikuussa nuorisotoimen

palveluvastaava Sanna Tauriainen palaa töihin 7.1.2016.

Etsivä nuorisotyöKirkkotie 13 B:-Etsivä nuorisotyöntekijä Laura Sinkkonen 050 3163 740 -Etsivä nuorisotyöntekijä Sari Okkonen 050 3163 741 Pajatoiminta / Zuumi-paja Kirkkotie 13 B Työpajaohjaaja Minna Nurmela p. 050 3163 768Sähköpostiosoitteet muotoa: [email protected]

LASTEN- JA NUORTENTALOJEN TOIMINTA 2015Talojen ohjelma löytyy netistä www.kempele.fi/vapaa-aika-ja-liikunta/nuo-risopalvelutTalojen mahdollisista aukiolomuutok-sista kerrotaan mm. ovi-ilmoituksilla, internetissä Kempele-sivulla ja Face-bookissa.

Honkasen lasten- ja nuortentalo (monari) Honkasentie 11, 90450 Kempele, p. 044-4972 286FB:ssä nimellä Honkasen Lasten Ja Nuortentalo.Vastuuhenkilö Pirjo Ranta p. 050 3078 678

Tietotorin lasten- ja nuortentalo (Tietotori)Kirkonkylän koulukeskus, Vihiluodontie 586, 90440 Kempele, p. 044-4972 287FB:ssa nimellä Tietotorin Lasten Ja Nuortentalo.Vastuuhenkilö Johannes Honkanen p. 044 4972 288

Linnakangastalon lasten- nuortentilatNuorisotoimen talotoimintaa ei järjestetä Linnakankaalla koulun lisärakentamisen takia.

TALOINFO: Honkasen lasten – ja nuortentalo on avoinna joulukuussa:Maanantaisin 21.12 ja 28.12. klo 17.00 – 20.00Keskiviikkona 16.12 vietetään jouluvalvojaisia klo 14-16.30Joulun aikaan lasten- ja nuortentalot ovat suljettu (huom EI ma 21.12 ja 28.12)

Tietotorin lasten- ja nuortentalo on avoinna joulukuussa Torstaina 17.12 klo 14-16.30 ja nuoret 17-20

TAPAHTUMIA

ELOKUVAKERHO yhteistyössä Kirkonkylän ja Ylikylän yhtenäiskoulujen kanssa Elokuvakerhot jatkuu tammikuussa. Tarkemmat tiedot www.kempele.fi/vapaa-aika/nuorisopalvelut

NuorisotoimiTOIMINTAA

Nuorisotoimen lasten- ja nuortentaloilla, retkillä, leireillä ja tapahtumissa energiajuomat ovat kiellettyjä sekä kaikki toiminnot ovat päihteettömiä.

Näpistelijä jää Kempeleen Näppihaukan kynsiinNäppihaukka-toiminta on puuttumista alle 15-vuotiaiden tekemiin omaisuusrikoksiin. Toimintaa tehdään yhteistyössä sosiaalitoimen, kauppiaiden ja poliisin kanssa. Ota yhteyttä: Jussi Mäkäräinen p. 050-3078 780.

Kerhotoiminta: on joulutauolla ja jatkuu jälleen viikolla 2.

Vuoden 2016 toimintakalenteri julkaistaan netissä tammikuun aikana. Luvassa on nuorille mm. kilpailuja eri aiheista, yrittämiseen ja kesätöihin liittyviä koulutuksia. Tule mukaan!

4H-isäntäperheeksi hakuaika on meneillään. Lisätietoja isännyydestä ja hausta saat Suomen 4H-liiton kotisivuilta. Tässä on mainio mahdollisuus koko perheelle kansainväliseen kesään kotikonnuilla.

Kempeleen kotitalouksien vaarallisten jätteiden ja SER-jätteen vastaanottopiste on osoitteessa Zatelliitintie 17 C 1. Asema on avoinna KE klo 16.00–19.00 (suljettu pyhäpäivinä.)

Jätteen tuonti vastaanottopisteeseen aukioloaikojen ulkopuolella on ehdottomasti kielletty!

Lisäohjeita lajittelusta saat Oulun Jätehuollon kotisivuilta.

Kempeleen 4H-yhdistys ry. p. 040 513 0137, [email protected]

www.kempele.4h.fi

ETSIVÄ NUORISOTYÖHei sinä 15-28 -vuotias nuori! Oletko jäänyt ilman opiskelupaikkaa? Mietityttääkö työpaikan saantiin liittyvät asiat? Pohditko jatkopolkua tai alan vaihtoa? Onko sinulla jotain muuta, missä tarvitsisit jeesiä? Jutellaan yhdessä ja mietitään juuri sinulle sopivia vaihtoehtoja!

Ota yhteyttä etsiviin nuorisotyöntekijöihin:

Laura Sinkkonenp. 050-3163 [email protected]

Sari Okkonenp. 050-3163 [email protected]

FB: Etsivä Laura Kempele ........ FB: Etsivä Sari KempeleLue lisätietoa netistä: www.kempele.fi -> Vapaa-aika ja liikunta -> Nuorisopalvelut -> Etsivä nuorisotyö. Alkavat koulutukset löydät osoitteesta opintopolku.fi.PS. Myös esimerkiksi vanhemmat tai kaverit voivat ilmoittaa etsiville nuorisotyöntekijöille nuoresta, jonka uskovat tarvitsevan apua yllämainituissa asioissa.

Rauhallista joulua ja iloa uuteen vuoteen!

Page 8: Katsaus vuoteen 2016 - Kempele · 2016 talousarviossa uudistusten vaikutuksiin ei ole kuitenkaan voi-tu varautua. Tietoa päätöksistä sen enempää kuin niiden vaikutuksis-takaan

Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti ja pe klo 9-15, ke klo 9-14, to klo 9-17.

JOULUAJAN TILAISUUDET SEURAKUNNASSA

4. adventtisunnuntain Kauneim-mat joululaulut -messu 20.12. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Paulus Pikkarainen, avus-taa Päivi Ollikainen, messudiakoni Matias Jurmu, kanttori Marjo Irjala. Vielä 4. adventtisunnuntaina eh-tii osallistua tavarakolehtiin. Lah-joittaa voi esim. hygieniatuotteita, kahvia, suklaata, pipareita, glögiä, riisiä, kynttilöitä, villasukkia, lapsille piirustusvälineitä.

Jouluaaton hartaus to 24.12.klo 14 Kokkokankaan srk-keskuksessa. Toimittaa Juha Maalismaa, kanttori Taru Pisto. Eeli ja Niilo Karppinen, viulu ja sello

Jouluaaton hartaus to 24.12. klo 16 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Juha Maalismaa, kanttori Taru Pisto. Musiikkiavustus Niina Wunsch, laulu.

Jouluaaton sanajumalanpalvelus to 24.12. klo 21 Pyhän Kolminai-suuden kirkossa. Toimittaa Teemu Riihimäki, avustaa Päivi Ollikainen, kanttori Marjo Irjala. Musiikkiavus-tus Johanna Sankilampi, laulu ja Ari Huovinen, kitara.

Jouluyön messu to 24.12. klo 23 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Päivi Ollikainen, avustaa Teemu Riihimäki, messudiakoni Sai-ja Kivelä, kanttori Marjo Irjala. Mu-siikkiavustus Johanna Sankilampi, laulu ja Ari Huovinen, kitara.

Jouluaamun sanajumalanpalvelus pe 25.12. klo 7 Pyhän Kolminai-suuden kirkossa. Toimittaa Kimmo Helomaa, messudiakoni Arvo Yrjölä, kanttori Taru Pisto. Musiikkiavustus kirkkokuoro.

Tapaninpäivän messu la 26.12. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Juha Maalismaa, avustaa Päivi Ollikainen, messudiakoni Arto Pisilä, kanttori Taru Pisto.

Messu su 27.12. klo 10 Pyhän Kol-minaisuuden kirkossa. Toimittaa Kimmo Helomaa, avustaa Teemu Riihimäki, diakoni Soile Pakkanen, kanttori Marjo Irjala.

Uudenvuodenpäivän sanajuma-lanpalvelus pe 1.1. klo 12 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Paulus Pikkarainen, messudiako-ni Jaana Helisten-Heikkilä, kanttori Taru Pisto.

Messu su 3.1. klo 10 Pyhän Kolmi-naisuuden kirkossa. Toimittaa Tee-mu Riihimäki, avustaa Juha Maalis-maa, messudiakoni Antti Ristkari, kanttori Marjo Irjala.

Loppiaisen messu ke 6.1. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Toimittaa Paulus Pikkarainen, avus-taa Vesa Äärelä, messudiakoni Min-na Sorvala, kanttori Marjo Irjala. Mu-siikkiavustus Sydänyhdistyksen Lau-lumiehet. Lähetystilaisuus messun jälkeen kirkkosalissa. Hilkka Kaik-konen kertoo Afrikan-matkastaan.

Messu su 10.1. klo 10 Pyhän Kolmi-naisuuden kirkossa. Toimittaa Päivi Ollikainen, avustaa Teemu Riihimä-ki, messudiakoni Saija Kivelä, kant-tori Taru Pisto. Kasteen sunnuntai.

Messuun kutsutaan erityisesti vuon-na 2015 kastetut lapset ja heidän vanhempansa, kummit ja isovan-hemmat. Messun jälkeen vuonna 2015 kastettujen lasten vanhemmat voivat hakea lapsensa kastelehden.

Jouluajan suurimmissa tilaisuuk-sissa on liikenteenohjaus. Kirkon parkkipaikka täyttyy nopeasti, jo-ten pyydämme käyttämään myös Osao:n parkkipaikkaa.

LAPSET, VARHAISNUORET JA PERHEET

Lasten joulukirkot: Pyhän Kolminaisuuden kirkossa torstaina 17.12. klo 9.15 ja 10 ja Kokkokankaan seurakuntakeskuk-sella perjantaina 18.12. klo 9, 9.45 ja 10.30.

Päivä- ja perhekerhojen joulu-loma on 16.12.2015 - 10.1.2016. Kerhot alkavat viikolla 2 (11.1.-). Painotteisen päiväkerhot ja perhe-kerhot alkavat viikolla 3.

Iltaperhekerho on to 28.1. klo 17.30 - 19 Kokkiksella. Teemana koko perheen musiikki-ilta. Muka-na Marjo Irjala. Ilmoittautuminen sähköisen ilmoittautumisen kautta.

Varhaisnuorten kerhot ovat jou-lutauolla 28.11.2015-11.1.2016. Katso kerhoista lisää http://www.kempeleenseurakunta.fi/41-var-haisnuorten-kerhot .

10-synttärit 15.2. klo 18-20 Kok-kokankaan seurakuntakeskuksessa. Ilmoittautuminen sähköisesti seura-kunnan kotisivujen kautta 25.-31.1.

NUORET

Nuorten joulujuhla to 17.12. klo 19 Vanhassa pappilassa.Yöpappila pe 18.12. klo 20 Van-hassa pappilassa.

MUSIIKKI

Jyrki Anttilan ja Jaakko Ryhäsen Joulukonsertti "Kaunein yö"

to 17.12. klo 19 Pyhän Kolminai-suuden kirkossa. www.operart.fi

Konservatorion opiskelijoiden konsertti la 19.12. klo 18 Pyhän Kolminai-suuden kirkossa

Saara Aallon ja Teemu Roivaisen Jouluenkelit-konsertti ma 21.12. klo 19 Pyhän Kolminai-suuden kirkossa. Mukana Mus-arit-kuoro. www.lippupalvelu.fi. puh 0600-10 800.

Kauneimmat joululaulutke 16.12. klo 18 Kokkokankaan srk-keskuksessa. Musiikkiavustus Sofia Magdalena.to 17.12. klo 13 Pyhän Kolminaisuu-den kirkossa (Vanhemman väen)Musiikkiavustus Kirkkokuoro su 20.12. klo 18 Pyhän Kolminai-suuden kirkossaMusiikkiavustus Versotti 22.12. klo 18 Pyhän Kolminai-suuden kirkossaMusiikkiavustus Melodiset-kuoroKauneimmat joululaulut -tilaisuuk-sissa kerätään kolehti Suomen Lä-hetysseuran työhön.

DIAKONIA

Kevään sururyhmä alkaa 4.2. ja kokoontuu joka toinen torstai klo 18-19.30 Kokkokankaan srk-kes-kuksessa. Vetäjinä Päivi Ollikainen ja Arvo Yrjölä. Ilmoittautumiset kirk-koherranvirastoon 31.1.2016 men-nessä p. 08 5614 500.

Eläkeläisten piirit alkavat to 14.1. klo 12 Kokkokankaalla sekä Kirkon-kylän srk-kodissa.

Ruokapankki Manna ti klo 17-19 Kirkonkylän srk-kodilla ja Asukas-tuvalla.

LÄHETYS

Nuttukerho on joulutauolla. Ke-vätkausi alkaa 11.1.Kirpputori Ilonpisara on joulutau-olla. Kevätkausi ti 12.1. alkaen: ti, to, pe klo 14-17, Tiilitie 1.

Kempeleen kuntaKunnantaloAsemantie 1PL 12, 90441 KempelePuh: 08 5587 2200 Fax: 08 554 [email protected]

Honkasen päiväkotiHonkasentie 11, Puh: 050 463 6340

Kirkkotien päiväkotiKirkkotie 20, Puh: 050 463 6330

Sarkkirannan päiväkotiAlangontie 3, Puh: 050 316 9535

Kokkokankaan päiväkotiHaukkakaarto 13, Puh. 050 463 6360

Puukoulun päiväkotiPekurintie 9, Puh. 050 4636 369

Pikkukokon päiväkotiPikkukokko 2, Puh. 050 463 6373

Linnakangastalon päiväkotiLinnakaarto 20, Puh: 050 4636 666

Santamäkitalon päiväkotiPeltomiehentie 5, Puh: 044 4972 244

Kirkonkylän esikoulupäiväkotiVihiluodontie 585 Puh. 044 497 2243

TerveyskeskusKirkkotie 21Puh: 558 72100, Fax: 08 554 8189

Sosiaali- ja mielenterveystoimistoTiilitie 2 (2 krs.), Puh: 08 5587 2200

Vanhusten ja vammaisten palvelutaloHovintie 12, 90440 KempelePuh: 040 158 4017

Ketolanperän kouluLuonungintie 13Puh: 050 4636483, Fax: 08 512 537

Kirkonkylän yhtenäiskoulu/alakouluVihiluodontie 585Puh: 050 316 9598

Kirkonkylän yhtenäiskoulu/yläkoulu Vihiluodontie 578 Puh. 050 316 9430, Fax: 08 554 8671

Santamäkitalon koulu/erityiskouluPeltomiehentie 5Puh: 050 463 6483

Ylikylän yhtenäiskoulu Nerolantie 4 Puh: 050 316 9555, Fax: 08 554 8602

Linnakangastalon koulu Linnakaarto 20 Puh: 050 316 9488, Fax: 08 554 8404

Lukio Vihiluodontie 580Puh: 050 316 9593, Fax: 08 520 8088

Tietotorin lasten- ja nuortentaloVihiluodontie 586, Puh: 044 497 2287

Honkasen lasten- ja nuortentalo Honkasentie 11, Puh: 044 497 2286

PääkirjastoZeppelinintie 1Puh: 050 316 9409, Fax: 08 520 4216

TietotoriVihiluodontie 586, Puh. 044 497 2308

Virkistysuimala ZimmariLehmikentäntie 2, Puh: 050 316 9406

Toimintakeskus ZytykeKuivaamontie 1, Puh. 050 463 6390

www.kempele.fi • m.kempele.fi

Kempeleen seurakunta

Kempeleen seurakunta toivottaa jokaiselle hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta!