JOKAISEN MEIDÄN ASIA, VELVOLLISUUS JA VASTUU ON … · Tampereen kaupungin järjestämään ympäristöasioita käsittelevään työpajaan oman ... "Ainakin metsät huolestuttaa

Nina-Maria Heinonen

"JOKAISEN MEIDÄN ASIA, VELVOLLISUUS JA VASTUU ON OMALTA

OSALTA VÄHENTÄÄ LUONNON KUORMITUSTA"

– Tamperelaisten ympäristöhuolien representaatiot ja ympäristöviestinnän vastuu

Pro gradu -tutkielma

Itä-Suomen yliopisto

Kulttuurintutkimus, erikoistumisala

mediakulttuuri ja viestintä

Kesäkuu 2018

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tiedekunta Osasto – School

Humanistinen osasto

Tekijät – Author

Nina-Maria Charlotta Heinonen

Työn nimi – Title

"Jokaisen meidän asia, velvollisuus ja vastuu on omalta osalta vähentää luonnon kuormitusta" – Tamperelaisten ympäristöhuolien

representaatiot ja ympäristöviestinnän vastuu

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –

Date

Sivumäärä – Number of pages

Kulttuurintutkimus, erikoistumisalana

mediakulttuuri ja viestintä

Pro gradu -tutkielma x 29.6.2018 66 + 3 liitettä

Sivuainetutkielma

Kandidaatin tutkielma

Aineopintojen

tutkielma

Tiivistelmä – Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan millaisia ympäristöhuolien representaatioita tamperelaisten puheessa

näyttäytyy haastatteluissa ja miten kaupungin ympäristöviestintä vastaa ympäristöhuoliin. Representaatioilla

tarkoitetaan haastateltavien puheesta peilautuvia mielikuvia ympäristöhuolista sekä kaupunkiympäristön

tilasta. Representaatiota käytetään tutkimuksessa yhdessä julkisuuden teorian kanssa suhteutettuna viestinnän

tutkimukseen, jolla pyritään keskustelevuuteen ympäristöviestinnän yleisestä tilasta.

Tutkimusmateriaali pohjaa viiteen Tampereella asuvan haastateltavan mielikuviin ympäristöhuolista ja

ympäristöviestinnästä. Haastattelut on nauhoitettu ja litteroitu kesän 2017 aikana. Haastattelut on totetutettu

teemahaastattelun keinoin yksityishaastatteluina. Analyysi on totetutettu lähilukemista hyödyntäen:

Haastatteluja on litteroinnin jälkeen luettu useaan otteeseen, jonka jälkeen niistä on tehty muistiinpanoja

yhteneväisyyksien ja mielikuvien löytämiseksi, ja yhä pyritty lukemaan ja analysoimaan eri näkökulmista

haastateltavien ympäristökokemuksien ymmärtämiseksi. Toisessa analyysivaiheessa käsitellään

haastatteluihin pohjaten julkisen keskustelun keinoja ympäristöviestinnän ymmärtämiseksi: Miten julkinen

keskustelu vaikuttaa ympäristöviestinnän kehittymiseen. Nämä kaksi analyysivaihetta toimivat

vuoropuhelussa ympäristöhuolia ja ympäristöviestintää yhdistäessä.

Tutkimuksen analyysissa havaittiin yhteneväisiä ympäristöhuolien representaatioita haastateltavien kesken

sekä yleisesti suomalaisiin verrattuna. Suurimmiksi teemoiksi nousivat kierrätyskeskustelun kautta

ympäristön pilaaminen roskaamalla ja kaupunkirakentamisen huolet ranta-alueiden rakentamisesta sekä

viheralueiden säilyttämisestä. Suuriksi, kansainvälisiksi ympäristöhuoliksi nousivat esiin ilmastonmuutos ja

luonnonvarojen käyttö. Kaupungin ympäristöasioista koskevaa tietoa haastateltavat etsivät ensisijaisesti

Tampereen internetsivuilta. Tampereen ympäristöviestintä onnistuu osittain vastaamaan haastateltavien

ympäristöhuoliin, mutta vaatii myös osaltaan kansalaisaktiivisuutta onnistuakseen.

Avainsanat – Keywords

Viestintä, media, representaatio, julkisuus, lähiluku, ympäristöviestintä, haastatteleminen, Tampere, ympäristöherääminen,

ympäristöhuoli

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Philosophical Faculty Osasto – School

School of Humanities

Tekijät – Author

Nina-Maria Charlotta Heinonen

Työn nimi – Title

"We all have the matter, duty and responsibility to reduce the environmental burden" – The Representations of Most Worrying

Environmental Issues of Citizens of Tampere and the Responsibility of Environmental Communications

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –

Date

Sivumäärä – Number of pages

Cultural Studies, specializing in Media

Culture and Communication

Pro gradu -tutkielma x 29.6.2018 66 + 3 appendixes

Sivuainetutkielma

Kandidaatin tutkielma

Aineopintojen

tutkielma

Tiivistelmä – Abstract

This study focuses on the representations of the most worrying environmental issues, that are found in the

speech of the interviewed citizens of Tampere city, and how the environmental communications of Tampere

responds to the arisen issues. The representations in this study are descriptions or portrayals of the

environmental issues and the environment in the speech of the interviewees. The concept of the

representation is used in the study together with the theory of public sphere to understand the linkages to

communication studies and to describe the state of the environmental communications.

The source material is based on five interviews of citizens of Tampere. They describe their most worrying

environmental issues and how they experience the environmental communications in their city. The

interviews were recorded and transcribed during the Summer 2017. The interviews were made using the

manners of thematic interviews, and every interview was recorded individually.

The analysis has been made using the method of close reading: After the transcriptions, the source material

was read through several times. The next phase included making notes to find the similarities and diversities

in the portrayals of the environmental issues and environment. The analysis is based on different angles

found in the interviews, to understand the experiences of the interviewees on the topic of environment. The

second part of the analysis focuses on the public sphere to understand the concept of environmental

communication: How does the public sphere influence to the development of the environmental

communications. These two parts in the study analysis together discourses the environmental issues and the

environmental communications.

The study shows similarities in the representations of the most worrying environmental issues between the

interviewees, as well as in general to Finnish citizens. The most worrying themes were littering via the

speech of recycling, and the urban construction as the worries of possibility of construction building in the

shore areas, and the conservation of green spaces. The most worrying themes in a global scale were the

climate change and the usage of natural resources. The interviewees search the information concerning the

city environmental issues primarily from the web pages of Tampere. The environmental communications of

Tampere city manages to answer to the most worrying environmental issues partly, but it requires also active

citizenship to be successful.

Avainsanat – Keywords

Communication, media, representations, public sphere, close reading, environmental communications, interviewing, Tampere,

environmental awareness, environmental issues

SISÄLLYS

1. JOHDANTO 1

1.1 Tutkimuksen taustaa 2

1.2. Tutkimuskysymykset 3

H1: Viestinnän ammattilaisen ympäristöherääminen 4

H2: Ympäristöaktiivin havahduttanut hetki 5

2. YMPÄRISTÖHERÄÄMINEN JA AIKAISEMPI TUTKIMUS 6

H3: Asukasvaikuttajan ympäristöarvot 8

2.1 Viestintä on vuorovaikutusta 9

2.2 Modernisaation ja globalisaation vaikutus 11

2.3 Viestintäkeinot, nykyaika ja maine 13

2.4 Public Relations eli organisaatioiden suhdetoiminta 16

H4: Sukeltajan kokemuksia lähiympäristöstä 18

H5: Ympäristötieteen opiskelijan näkökulmasta 19

3. REPRESENTAATIO JA JULKISUUSTEORIA 20

3.1 Representaation käsite 20

3.2 Viestintä ja representaatio 23

3.3 Julkisuusteoria 25

4. METODINA LÄHILUKU 28

4.1 Tutkimushaastattelun käyttö aineistonkeruussa 30

4.2 Haastattelemiseen liittyviä ongelmia 32

4.3 Tutkimusetiikka 34

H5: Ekotehokkuuteen esimerkiksi yhteisomistajuutta tukemalla 35

5. LAADULLINEN ANALYYSI JA TULOKSET 36

5.1 Suuret ympäristöhuolet puheessa 36

5.2 Kaupunkilainen kierrättää 37

H4: Kierrättämiskokemuksia 39

5.3 Kaupunkirakentamisen huolet 40

5.4 Tampereen vihreä imago 44

H2: Mielikuvia kaupungin vihreistä arvoista 44

H1: Ympäristöasioista keskustellaan ja luontoa arvostetaan 45

5.5 Vastaako ympäristöviestintä ympäristöhuoliin 45

5.6 Julkisen keskustelun vastuunasettelua 51

H2: Kaupungin merkitys ympäristötietouden lisäämisessä 53

H5: Konkreettinen roskamäärä herätti muovihuoleen 54

H2: Kestävään kehitykseen siirrytään hitaasti 55

6. JOHTOPÄÄTÖKSET 56

H5: Kultaisen keskitien jäljillä 60

LÄHDELUETTELO 62

AINEISTOLUETTELO 66

LIITTEET 67

1

1. JOHDANTO

Käsittelen Pro gradu -tutkielmassani Tampereen kaupungin ympäristöviestintää ja

kaupunkilaisten ympäristöhuolia. Tarkoitukseni on perehtyä siihen, millaisia

representaatioita haastattelemillani asukkailla on kaupunkiympäristönsä sekä kohtaamansa

ympäristöviestinnän suhteen. Pohdin tutkielmassani sekä yleisellä tasolla että viestinnän

tutkimuksen näkökulmasta, miten viestiminen ympäristöasioista kohdentuu asukkaisiin, ja

miten sitä voisi kehittää. Kohtaako Tampereen ympäristöviestintä haastateltavieni

ympäristöhuolet ja millaisena se haastateltaville, sekä haastattelujen analyysin kautta

minulle näyttäytyy. Haluan myös perehtyä tutkielmassani tarkemmin julkisyhteisön

viestintämekanismeihin sekä nimenomaan ajankohtaiseen ympäristöviestintään.

Ympäristöviestintä on käsitteenä kattava ja monitahoinen. Sen määrittäminen voi riippua

täysin asiayhteyksistä. Suppeimmillaan se voi tarkoittaa esimerkiksi viranomaistahon tai

yrityksen tuottamaa ympäristöraportointia ja toisaalta laajemmassa merkityksessä ihmisen

ja luonnon välistä vuorovaikutusta. (Lyytimäki & Palosaari 2004, 11.) Gradutyössäni

ympäristöviestintä käsittää Tampereen kaupungin ympäristöviestimistä. Se kattaa

kaupungin ympäristönsuojelun, ekologisuuden, vihreät arvot, infrastruktuurin, energia-,

vesi- ja jätehuollon sekä ympäristöterveyden, joista kaupunki tiedottaa eri mediareittejä

pitkin.

”Nykyajan kaupunkilaisen sopeutumisessa eivät aina ole keskeisenä suhteet

toisiin kaupunkilaisiin, vaan suhteisiin vaikuttavat monet muutkin

sopeuttavat tekijät. Niitä ovat viihtyisä asuminen ja asuinympäristö,

ympäröivä luonto, saasteettomuus, palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien

saatavuus sekä liikenneolot.” (Räsänen 2013, 195–196.)

Elinympäristöllä itsessään on iso merkitys kaupunkilaisen elämään ja viihtyisyyteen

asuinpaikassaan. Ympäristötietoisuuden ja vihreiden arvojen ottaessa jalansijaa

yritysmaailmassa, sekä hitaasti politiikan kentällä, on kaupungeissakin nähtävissä

omanlaista ympäristöviestinnän kehittämistä. Tutkimukseni tarkoitus on selventää

paikallisella tasolla tapahtuvaa ympäristöviestinnän kokemista asukkaiden näkökulmasta.

Tämän lisäksi käsittelen julkisuutta sekä yleisen mielipiteen muodostamista, koska

käsittelemäni viestivä taho on julkisyhteisö.

2

1.1 Tutkimuksen taustaa

Valitsin tutkimusaiheeni kiinnostuksen kohteideni vuoksi: tahdon tutkia tarkemmin

Tampereen kaupungin ympäristöviestintää, sillä sivuaineeni käsittelevät

ympäristöpolitiikkaa sekä kestävää kehitystä. Seuraan ilmastonmuutoskeskustelua ja

ympäristöuutisointia lähes päivittäin. Olen matkustellut kehittyvissä maissa, kuten

Tansaniassa, joka on lisännyt tiedonjanoani ympäristötutkimuksen parissa. Kehittyneiden

maiden ja kehittyvien maiden epätasa-arvoinen suhde ympäristöongelmien parissa on

pohdituttanut minua jo pitkään. Kansallisella tasolla seuraan etenkin EU:n

ympäristöpolitiikan soveltamista Suomessa. Kuntatason tietämykseni ympäristöpoliittisissa

ratkaisuissa ei ole kovin vahva, joka olikin yksi syy siihen, miksi halusin tutkia yhden

kaupungin ympäristöviestintään liittyvää keskustelua tarkemmin.

Otin yhteyttä Tampereen kaupungin viestintään sähköpostitse keväällä 2017, josta viestini

välitettiin ympäristöjohtaja Kaisu Anttoselle. Hän ehdotti osallistumista Kestävä

yhdyskunta -yksikön palaveriin, jossa esittelin graduideani ja sain tutustua paikallisesti

ympäristöviestinnän ajatuksiin. Siellä kävi myös ilmi, että huhtikuussa 2017 järjestettäisiin

ympäristöasioita käsittelevä kaikille avoin asukastyöpaja. Tätä kautta sain yhteyden

ympäristöasioista kiinnostuneisiin kaupunkilaisiin ja sovittua haastatteluja heidän

kanssaan.

Valitsin Tampereen kaupungin tarkastelukohteeksi, koska sen ympäristöviestintä vaatii

jonkin verran kehittämistä Kestävä yhteiskunta -yksikön mukaan. Myös oma mielikuvani

Tampereesta on sellainen, että vihreitä arvoja ja ympäristötietoutta ei markkinoida

vahvasti. Tampereen kaupungin järjestämässä ympäristöasioita käsitelleessä työpajassa

sekä ympäristöyksikön palaverissa ilmeni, että ympäristöviestintä kaipaa osallistuneiden

asukkaiden ja myös henkilökunnan mukaan parannusta.

Tietoja eri ympäristöasioihin liittyen joutuu monesti itse todella aktiivisesti etsimään.

Tämän lisäksi esimerkiksi Tampereen asumis- ja ympäristöasioita käsittelevät verkkosivut

on koettu hankaliksi. Tämä oli sekä ympäristöyksikön mielipide että esimerkiksi

haastateltavieni mielestä yksi kaupungin ympäristöviestinnän ongelmakohdista.

Ympäristöviestinnän parantaminen oli yksi Tampereen kaupungin tavoitteista vuodelle

2017.

Otanta on haastatteluiden suhteen pieni, sillä haastateltavia minulla oli viisi. Toisaalta

aiheeni on myös sellainen, että haastateltavilla piti olla edes jonkin verran kiinnostusta

3

ympäristöasioista, jotta heillä on ideoita ja kokemusta myös kaupungin

ympäristöviestinnän vastaanottamisesta. Käsittelen vuorovaikutusta ja medioiden

hyödyntämistä median ja viestinnän alan kirjallisuuteen viitaten.

Haastateltavani olivat kiinnostuneita Tampereen kaupungin ympäristöasioista sekä

ympäristöviestinnästä sillä perusteella, että kaikki heistä toimivat joko harrastustensa,

elämänarvojensa tai työnsä puolesta ympäristöasioiden piirissä. Jokainen heistä otti osaa

Tampereen kaupungin järjestämään ympäristöasioita käsittelevään työpajaan oman

kiinnostuksensa vuoksi, ja haastatteluissa nousikin esiin eriäviä tärkeänä pidettyjä

ympäristön ja oman kaupunkiympäristön kohteita haastateltavien erilaisten

kokemustaustojen myötä.

Olen lisännyt tutkielmaani myös haastateltavieni henkilötaustaa ja kokemuksia

ympäristöasioista. Ne kuljettavat tutkimustani kiinnostavasti ja tarinallisuutta lisäävästi

eteenpäin. Haastateltavien esittely ja sitaatit kertovat heidän omista

ympäristöheräämisistään ja siitä, miten he itse käsittävät ympäristön tilan ja miten

ympäristön tilaa ja ympäristötietoutta voisi parantaa. Nämä kommentit ovat tärkeältä osalta

vaikuttaneet haastatteluiden kulkuun sekä ympäristöviestintää koskeviin mielipiteisiin, ja

selittää, miksi juuri kyseiset haastateltavat kokevat ympäristöhuolet ja ympäristöviestinnän

sellaisena kuin se haastatteluiden analyysissä ilmenee. Täten esittelyt ja haastateltavien

kommentit lisäävät tutkimukseni lisäarvoa.

Haastateltavien ikähaarukka vaihteli 30 ja 65 ikävuoden väliltä. Käsittelen viiden

haastateltavan vastauksia analysoinnissa lyhenteillä haastattelu 1: H1, haastattelu 2: H2,

haastattelu 3: H3, haastattelu 4: H4 ja haastattelu 5: H5. Käsittelen ja analysoin

haastatteluja analyysiluvussa jaotellen niitä teemahaastattelun tärkeimpien

ympäristönhuolia koskevien esiin nousseiden teemojen sekä Tampereen

ympäristöviestintää koskevien oleellisten kommenttien kautta.

1.2 Tutkimuskysymykset

Ympäristöviestintä on kasvava trendi etenkin yrityksissä. Ympäristöpolitiikan

sivuopintojeni myötä minulle heräsi kiinnostus tutkia julkisyhteisöllisen tahon

ympäristöviestintää. Valitsin Tampereen, koska se on alati kasvava kaupunki ja Suomen

kolmanneksi suurin kaupunki väkiluvultaan (Kuntaliitto 2017). Kaupungin

4

ympäristöviestinnän tekijät itsekin pohtivat kehittämismahdollisuuksia. Tutkimukseni

suuntaus on sekä mediakulttuurin ja viestinnän että ympäristöpoliittisen tutkimuksen

piirissä. Näiden valintojen avuin keskityn haastattelemieni tamperelaisten mielikuviin

kaupunkinsa ympäristöhuolista, kaupunkiympäristöstä ja ympäristöviestinnän tilasta,

jolloin päätutkimuskysymyksekseni muodostui:

- Minkälaisia hallitsevia ympäristöhuolien representaatioita tamperelaisten haastatteluissa

ilmenee?

Tarkentavia tutkimuskysymyksiä ovat:

- Miten Tampereen kaupungin ympäristöviestintä vastaa asukkaiden ympäristöhuoliin?

- Miten vihreänä ja kestävänä Tampere näyttäytyy?

-Miten julkinen mielipide vaikuttaa ympäristöviestinnän kehittämiseen?

Näiden tutkimuskysymysten avulla pyrin löytämään aineistostani yhteneväisiä

ympäristönhuolien representaatioita, joita haastateltavat kokevat. Tämän lisäksi käsittelen

ympäristöviestinnän kokemuksia, joita haastateltavillani on. Ympäristöasioiden julkinen

keskustelu ja ympäristötietoisuus liittyvät olennaisesti julkisyhteisön, kuten kaupungin

ympäristöviestintään. Tästä syystä käsittelen myös niitä aiheita.

H1: Viestinnän ammattilaisen ympäristöherääminen

H1 on 53-vuotias toimittajataustainen nainen, joka on kiinnostunut ympäristöasioista

opiskeluaikoinaan opiskellessaan ympäristöpolitiikkaa tiedotusopin sivuaineena 1990-

luvulla sekä valokuvausharrastuksen myötä luonnossa liikkuessa. Tällä hetkellä hän

työskentelee toimitussihteerinä. H1 havahtui yliopistoaikoihin ympäristöasioista

kiinnostumiseen, kun tietoa aihealueesta tuli luettua enemmän. Hän kokee

tiedonlisääntymisen olleen tärkeä tekijä kiinnostumisen kannalta. H1 nostaa itseään

koskettaviksi ympäristöhuoliksi Suomessa metsähakkuut ja niiden aiheuttamat

maisemamuutokset sekä kansainvälisesti ilmastonmuutoksen:

"Ainakin metsät huolestuttaa Suomessa. Kun tuo selluteollisuus kasvaa vaan

ja sanotaan, että kyllä meillä metsiä riittää. Ja kun oon tuolta Kainuusta

kotoisin niin oon nähny kanssa niitä avohakkuualueita ja saaria on hakattu

nyt paljon. Minkälainen on järviluonto sen jälkeen, kun saaret hakataan

paljaiksi? Ja oon nähny semmosia tosi hienoja vanhoja metsiä ja

5

koskialueita hakattavan. Ja sit kun ne menee metsäkoneilla siellä niin tulee

metrin korkusia töyräitä sinne. Se on aika rajun näköinen. Omassa

elämässäni en näe sitä metsäpohjan uusiutumista ainakaan. Enkä syyllistä

tässä nyt ketään metsätyöntekijöitä, se ei ole se pointti, mutta huolestuttaa,

että miten meiän metsien kokonaisuutena käy. Tietysti tää ilmastonmuutos

on semmonen asia, johon ei myöskään kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Esimerkkeinä tässä!" (H1 litteroitu haastattelu 5.5.2017, 1–2.)

H2: Ympäristöaktiivin havahduttanut hetki

H2 on 65-vuotias luokanopettajan ja erityisopettajan ammateista eläkkeelle jäänyt mies,

joka aktivoitui 1980-luvulla Pälkäneellä Sappeen rakenteilla olleen laskettelukeskuksen

myötä ympäristönsuojeluun:

"Se on tossa naapurissa tommonen maalaiskunta. Siellä 80-luvulla alettiin

kovasti rakentaa laskettelukeskusta Sappeen. Ja sitten siellä oli muitakin

sellaisia. Siellä on sellainen iso erämaa-alue kuin Laipanmaa, siellä

Pälkäneellä. Sitten meitä oli ihmisiä siellä, jotka rupes huolestumaan siitä,

että miten sille isolle yhtenäiselle alueelle käy. Sitten oli muitakin sellaisia

asioita Pälkäneellä, jotka viittas siihen, että siellä tarvittas tällasta

ympäristösuojeluyhdistystä, jollaista ei aikasemmin ollut. Niinpä me sitten

perustettiin sellaisella aktiiviporukalla sinne ympäristösuojeluyhdistys ja

sitä kautta sitten kaiken kaikkiaankin kiinnostus lisääntyy." (H2 litteroitu

haastattelu 8.5.2017, 1.)

H2 kokee laajasti ottaen ilmastonmuutoksen ja Suomen tasolla metsienhakkuut huolta

herättäviksi ympäristöasioiksi tällä hetkellä. Hänen mukaansa nykyhallituksen kauppaama

bioenergia uusiutuvana energiana metsien kustannuksella on huolestuttavaa. H2 toimii

myös aktiivisesti oman alueensa asukaskuulemisorganisaatiossa, joka käy keskustelua

asuinalueen kehittämisestä kaupungin tahojen kanssa. (H2 litteroitu haastattelu 8.5.2017,

2–4.)

6

2. YMPÄRISTÖHERÄÄMINEN JA AIKAISEMPI TUTKIMUS

Käsittelen tässä luvussa ympäristöheräämistä sekä yleisesti viestinnän tutkimusta, joka on

yhtä lailla ympäristöviestintään liitettävissä. Ympäristöviestintä itsessään on kohtalaisen

uusi ja sovellettavissa oleva tutkimussuuntaus, jota on mahdollista tutkia monin eri

keinoin. Viestinnän tutkimussuuntaukset ovat oman tutkimukseni kannalta parhaiten

sovellettavissa ympäristöviestintää käsittelevään aiheeseen, joita käsittelen tässä luvussa

ympäristöheräämisen ja ympäristötutkimuksen lisäksi. Viestinnän vuorovaikutus,

modernisaatio ja globalisaatio sekä maineen merkitys ovat oleellisia näkökulmia

selvittäessä, miten ympäristöhuolet ja ympäristöviestintä näyttäytyy haastateltavieni

puheessa.

Ympäristökysymyksiin on pyritty tieteessä vastaamaan jo 1800-luvun alkupuolella.

Tuolloin ensialkuun maantieteilijöitä pohditutti enemmänkin havainnot luonnonympäristön

vaikutuksesta ihmisen kulttuuriin ja tutkimukset olivat hajanaisia. Uutta

maantieteilijäkoulukuntaa edustanut Alexander von Humboldt (1769–1859) pohti

kuitenkin jo ekosysteemin käsitteen tyyppisesti maailmaa ja huomasi ihmisen toiminnasta

johtuvaa luonnon muokkautumista. (Tammilehto 1982, 24.) Ensimmäisiä

luonnonsuojelualueita perustettiin USA:ssa 1800-luvun loppupuolella, missä

ympäristöherääminen näkyi Eurooppaa voimakkaammin. Euroopassa ympäristön

tuhoamista ihmisen toimesta oli tapahtunut paljon pidemmällä aikavälillä, jolloin sitä oli

hankalampi hahmottaa kuin nopeasti etenevät eliöstön sukupuutot sekä maaperän käytöstä

ja teollisuudesta johtuvat eroosiohaitat USA:ssa. (Tammilehto 1982, 33–34.)

Ympäristöliikehdintä näkyi 1950-luvulle asti pääasiassa luonnon ja kansallisen

kulttuurimaiseman suojeluna ympäri maailmaa. 1960-luvulla keskustelu kansainvälisesti

ympäristön saastumisesta kiihtyi. Tämän johdosta ympäristö alettiin nähdä osana

laajempaa kokonaisuutta rajatun luonnonympäristön sijaan. (P. Rannikko,

Ympäristöpolitiikan perusteet, luento 2.2.2017.)

Suomessa tapahtunut "vihreä aalto" 1970-luvulla muutti ympäristöasioiden

ruohonjuuritason liikehdinnän aktiivisemmaksi. Silloiset elintavat, kuten myös sivilisaatio

ja kulutus kokivat kritiikkiä. Useita ympäristönsuojelullisia liikkeitä muodostui

aktiivitoimijoiden myötä (esimerkiksi Koijärvi-liike vuonna 1979, joka vastusti järven

kuivatusta) ja keskustelu, ympäristöasioiden julkisuus ja ympäristötietoisuus muokkasivat

7

ympäristökysymykset lopullisesti osaksi poliittista areenaa. Ympäristöliikehdintä levisi

käsittämään metsien ja eläinten suojelua samalla, kun kansainvälisiin ympäristöongelmiin

ja kestämättömään luonnonvarojen käyttöön herättiin. Tämän jälkeen niitä on pyritty

ratkaisemaan kansallisen tason valvonnalla sekä erinäisin kansainvälisin sopimuksin, kuten

esimerkiksi YK:n kestävää kehitystä koskeva Rion julistus vuonna 1992. (P. Rannikko,

Ympäristöpolitiikan perusteet, luento 2.2.2017.)

Kestävä kehitys tarkoittaa globaalisti ja kansallisesti tapahtuvaa yhteiskunnallista

muutosta, jolla on päämääränä turvata nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuus

hyvään elämään ympäristön, talouden ja ihmisen tasavertaisen huomioon ottamisen kautta

niin päätöksenteossa kuin toiminnassa (Ympäristöministeriö 2017). Kestävä kehitys pyrkii

siis kattamaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävät ratkaisumallit.

Olli Tammilehto (1982, 146–147) kuvailee jo lähes 36 vuotta sitten ilmestyneessä

teoksessa, mitä kuntatason ratkaisuja voisi tehdä kestävän energiapolitiikan suhteen:

Estää ydinvoimaloiden rakentaminen kunnan alueelle

Estää sähkölämmityksen lisäämistä

Suosia kotimaisia polttoaineita ja järjestää jakelu niille

Laatia uusiutuville energianlähteille ja energiansäästöön perustuva pitkäntähtäimen

energiasuunnitelma

Suosia ja rohkaista kuntalaisten oma-aloitteisuutta energiakokeiluissa ja muissa

kestäviin ratkaisuihin tähtäävissä toimissa

Kuten edellä mainituista ehdotuksista näkyy, ratkaisumalleihin on ollut jo pitkään

mahdollisia ja potentiaalisia energiansäästöön tähtääviä ideoita.

Ympäristönsuojelun vakiintuminen yhteiskunnassa on lisännyt tutkimistarpeita kaikilla

ympäristötutkimuksen osa-alueilla. Tästä syystä luonnontieteiden hallitsemalle

ympäristöntutkimukselle on syntynyt enenevissä määrin erilaisia yhteiskuntatieteellisiä

tieteenaloja, joista useaan kytkeytyy viestinnällinen näkökulma. (Lyytimäki & Palosaari

2004.) Yhtenä esimerkkinä uudehkosta ympäristötutkimuksen näkökulmasta voidaan

mainita omankin tutkimukseni aihealuetta sivuava arkielämän ympäristöpolitiikka. Se on

yhteiskuntatieteellinen tutkimussuuntaus, jonka näkökulma painottuu arjen

ympäristöasioihin. Siinä keskeisenä alueena on elämäntapojen tutkiminen

ympäristönäkökulmista, kuten kulutuksen ja ekologisen kuormittavuuden sekä

8

elämäntapaa koskevat kulttuuristen tulkintojen aihepiirit tutkimuksen kohteena. (Massa &

Ahonen 2006, 9–10.)

Suomessa ympäristöviestinnän tutkimus on vielä alati kehittyvää moniin muihin

tutkimusaloihin verrattuna, vaikkakin sitä kohtaan on kiinnostusta monella eri taholla.

Kansainvälisellä tasolla ympäristöviestinnän tutkimus on hajanaista, vaikkakin esimerkiksi

Yhdysvalloissa ympäristöviestinnän tutkijoilla järjestetään joka toinen vuosi

ympäristöviestinnän konferenssi, Conference on Communication and Environment.

(Lyytimäki & Palosaari 2004, 30.) Suomessa ja Euroopassa useimmiten aihepiiriin liittyvät

konferenssit ja julkaisut keskittyvät tyypillisesti tiettyihin teemoihin omista

lähtökohdistaan. Ympäristöviestintä saattaa olla yksi aihe muiden joukossa, ei sinällään

oma yleisteemansa. (J. Lyytimäki, sähköposti 3.4.2018.)

Jari Lyytimäen (sähköposti 3.4.2018) mukaan eri ympäristöviestinnän tutkimusten

keskinäisessä vuoropuhelussa olisi mahdollisesti parantamisen varaa. Lyytimäen mukaan

hajanaisuutta korostaa viestinnän / vuorovaikutuksen moninaistuminen uusien teknisten

alustojen myötä, joiden tutkiminen vaatii omanlaisiaan ja perinteisestä printtimedian

tekstien tutkimisesta osin poikkeavia menetelmiä. Ympäristöviestinnän tutkimus on

suhteellisen vilkasta, mutta sitä tehdään lukuisista eri näkökulmista ja eri aiheista erilaisin

menetelmin. Hajanaisuutta lisää vielä tilanne julkisessa puheessa, jossa ilmastonmuutos ei

hallitse yhtä paljon kuin menneinä vuosina, vaan monitahoisuutta puheenaiheissa lisää

esimerkiksi kaivoskeskustelut. (J. Lyytimäki, sähköposti 3.4.2018.)

H3: Asukasvaikuttajan ympäristöarvot

H3 on 51-vuotias osastonhoitajana ja kätilönä toimiva nainen, jolla on erityisesti

ympäristöasioista kiinnostuminen ja mielipiteiden esiintuonti lisääntynyt

asukasvaikuttamisen kautta. H3 kokee ympäristöasioiden vaikuttavan hyvinvointiin ja

terveyteen sekä maailman yleiseen jatkuvuuteen. Ympäristöasiat huolestuttavat yleisesti,

mutta Tampereen kaupunkia ajatellen H3 haluaa luontoarvojen säilyvän yhdessä

kaupunkikehittämisen yhteydessä sekä pitää kierrättämistä todella tärkeänä:

"Ettei olisi sellaista kertakäyttökuluttamista, vaan että voitas hyödyntää

tavaroita ja materiaaleja uudestaan. Mutta omilla valinnoilla sitä pystyy

tekemään. Aina ei tartte olla uutta, vaan voi uusiokäyttää ja kierrättää

vanhoja tavaroita." (H3 litteroitu haastattelu 5.5.2017, 1–3.)

9

2.1 Viestintä on vuorovaikutusta

Kaikki kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on viestintää eli vuorovaikutusta.

Vuorovaikutus voi olla sanatonta tai sanallista. Vuorovaikutuksissa syntyviin tulkintoihin,

eli viestin vastaanottamiseen ja käsittelemiseen vaikuttavat sanallinen ja sanaton viestintä,

aiemmat kokemukset, tilanne, viestijöiden välillä vallitseva suhde sekä kulttuurilliset

tekijät (Kortetjärvi-Nurmi & Murtola 2015, 11).

Viestin välittäjällä on usein agenda, jokin sanoma tai tavoite sanomasta, jonka se tahtoo

välittää sidosryhmilleen. Yrityksellä kohteena ovat asiakkaat, kumppanit, muut yritykset,

oma yhteisö sekä esimerkiksi median edustajat. Julkisyhteisöllä, eli valtion julkishallinnon

organisaatioilla kohderyhmät poikkeavat yritystoiminnasta jonkin verran, sillä niillä on

esimerkiksi tietynlaisia velvoitteita, kuten erilaisten palvelujen tarjoaminen. Yrityksellä on

voittoa tavoitteleva suhtautuminen asiakkaisiin, kun julkisyhteisöllä se taas on velvoittava

kansalaisia kohtaan. Julkisyhteisöjen toiminta on lailla säädeltyä. (Högström 2002, 30–42.)

Viestintä kuitenkin on perustehtäviltään samanlaista organisaatiosta ja sen muodoista

riippumatta. Päivittäisesti johdettua viestintää tarvitaan kaikissa organisaatioissa tietojen

vaihtamisessa sekä yhteisöllisyyden rakentamisessa. Tärkeimmät kohderyhmät ja

kumppanit ovat organisaation oma henkilöstö sekä muut organisaatiota lähellä olevat

sidosryhmät. Muut viestinnälliset tarpeet perustehtävien lisäksi vaihtelevat siitä riippuen,

minkälainen organisaatio on kyseessä ja minkälainen on sen toimiala. (Kortetjärvi-Nurmi

& Murtola 2015, 9–10.)

Anne Högströmin (2002, 78) mukaan yrityksen imagon tai maineen ylläpito ja luominen

on kohderyhmälähtöistä toisin kuin julkisyhteisön. Hänen mukaansa julkisyhteisöllekin on

toki tärkeää yleisempi hyvän maineen tavoittelu, mutta hyvää mainetta tavoitellaan

ennemminkin päättäjien, poliitikkojen, median ja kansalaisten keskuudessa. Viestiminen

kohderyhmittäin kaupungin näkökulmasta ei ole välttämättä ensisijaista, mutta sitäkin voi

tarpeen vaatiessa tehdä. Tällaista toimintaa voidaan toteuttaa esimerkiksi kampanjoidessa,

kuten vaikkapa tupakoinnin lopettamisen puolesta, jolloin kohderyhmänä ovat tupakoivat

kaupunkilaiset. (Högström 2002, 78–80.)

Kun viestivä julkisyhteisö on kaupunki, sen tehtävänä on tiedottaa etenkin omia

kaupunkilaisia ja osallistaa heitä yhteisönsä kehittämiseksi. Kuten esimerkiksi Tampereen

kaupungin tapauksessa kehittämisintoa löytyy, sillä kaupungissa on asuinalueittain

toimivia vapaaehtoisia asukkaiden kuulemisorganisaatioita, jotka antavat oman äänensä

10

kuuluviin asuinalueitaan koskeviin suunnitelmiin. Toisaalta taas kaupunkilaiset ovat eri

tasoilla aktiivisia ja kiinnostuneita oman kaupunkiympäristönsä kehittämisestä. Toisilla ei

intressiä siihen riitä nimeksikään, kun taas osa asukkaista on mielellään useammassakin

kehitystoiminnassa mukana. Yksilötason intressit poikkeavat laajakirjoisesti ikään

katsomatta.

Asukkaiden vaikutusmahdollisuudet ovat nykypäivänä melko monipuoliset ja julkinen

keskustelu on ottanut laajan harppauksen teknologian aikakaudella. Mitä suuremmista

muutoksista on kyse, sitä useampi todennäköisesti kiinnostuu ottamaan kantaa julkiseen

keskusteluun. Tällöin esimerkiksi paikallislehdistön uutisoinnilla ja mielipidepalstoilla

käytävällä keskustelulla on omanlaisensa merkitys asioiden kehityskulkuun. Nykypäivänä

mielipiteiden esilletuonti ja vaikuttamismahdollisuudet ovat muuttuneet helpommiksi

verrattuna esimerkiksi muutama vuosikymmen taaksepäin. Tampereellakin on muun

muassa alueittain toimivia aluekehittämiseen tarkoitettuja työryhmiä, joihin asukkaat

voivat ottaa osaa ja käydä vuoropuhelua helpommin kaupunkisuunnittelun sekä päättäjien

kanssa.

Yhteiskuntateoreetikko ja filosofi Jürgen Habermasin julkisuusnäkemys pohjaa pitkälti

kasvokkaiseen vuorovaikutukseen, mutta sosiaalisen median aikakautena se onkin saanut

uutta pontta viestinnän tutkimuksessa. Julkisuusnäkemyksen mukaan yhteiskunnallinen

elämä ja demokratia edellyttävät julkisuutta, julkista vuorovaikutusta, keskustelua ja

päätöksiä. Toisaalta sen pitää olla periaate, jolloin yhteiskunnallinen keskustelu on avointa

ja keskustelevaa. Toisaalta hän määrittelee julkisuuden tilaksi, jossa keskustelu ja yhteiset

päätökset tehdään. (Seppänen & Väliverronen 2014, 72.)

Viesteillä vaikuttaminen ympäristöön on viestinnän keskeinen tehtävä. Taivuttelu ja

suostuttelu käsitteinä on yhtä satunnaista kuin merkityserosta sopiminen näiden suomen

kielisten sanojen kesken. Samoja taktiikoita, joita arkipäiväisissä vuorovaikutustilanteissa

käytetään, käytetään myös silloin, kun julkisyhteisö haluaa ohjailla kansalaisten

käyttäytymistä. (Lehtonen 1998, 154.) Tiedottaminen, opettaminen ja propaganda ovat

aina vaikuttamista sanoman vastaanottajaan. Esimerkiksi niin kutsuttu valkoinen

propaganda on käsitteenä mielenkiintoinen: sitä voi edustaa tiedotusväline, joka

uutisaineistonsa valinnassa painottaa tiettyä maailmankuvaa tai näkökulmaa, samoin kuin

koulukasvatus, jonka tavoitteena on saada oppilaat omaksumaan niin kutsuttu länsimainen

etiikka ja demokraattinen yhteiskuntakäsitys. Tällöin ne eivät tunnu propagandalta, kun

11

tavoitteet ovat yhteiskunnan hyväksymiä. Toisaalta opetus, joka tarjoaa yhteisön

tuomitsemia arvoja ja ideologioita, leimattaisiin propagandaksi. (Lehtonen 1998, 155.)

Ympäristöviestinnällä pyritään vaikuttamaan usein viestin vastaanottajan

ympäristökäyttäytymiseen ja mielikuviin elinympäristöstään. Tästäkin voidaan ajatella,

että kyseessä on globaalin tason ympäristötutkimusten opettamisen siirtäminen yksittäisten

kansalaisten arkikäyttäytymiseen, esimerkiksi kierrätystoiminnan helpottamisella ja

lisäämisellä ja ympäristötietoutta välittämällä.

Vastaanottajan motivoituneisuus on myös tärkeä näkökulma viestin vaikuttavuuteen.

Mikäli vastaanottaja on tarpeeksi kiinnostunut sanoman sisällöstä, antaa sille huomiota ja

on motivoitunut käsittelemään sitä, on sanomalla parempi vaikutusmahdollisuus.

Aktiivisen tiedon käsittelyn mallin mukaan vastaanottaja ponnistelee aktiivisesti

käsitellessään sanoman informaatiota. Heuristisen teorian mukaan ihminen ei ratkaise

kantaansa punnitsemalla mielessään eri ratkaisuvaihtoehtojen todellisia etuja ja haittoja,

vaan ratkaisu muodostuu vähemmän tietoisesti, useimmiten täysin tiedostamattomasti.

(Lehtonen 1998, 161–162.)

Ympäristöviestinnän vastaanottaminen voi siis tapahtua täysin tiedostamattomasti, mikäli

haluttu viesti välittyy halutulle kohderyhmälle. Jos vastaanottaja on jo esimerkiksi

aiemmin motivoitunut ympäristöasioiden seuraaja, on todennäköisempää, että viesti

vaikuttaa tällaiseen vastaanottajaan tehokkaammin. Seuraavassa luvussa käsittelen median

muutoksia, jotka ovat vahvasti vaikuttaneet myös julkisyhteisön viestintään: kuinka

lähestulkoon yksisuuntainen vuorovaikutus on mukautunut jälleen keskustelevampaan

suuntaan.

2.2 Modernisaation ja globalisaation vaikutus

Modernisaatioksi kutsutaan yhteiskunnan modernia aikakautta ja siihen siirtymistä.

Teollisuus ja markkinatalous muokkasivat yhteiskunnallisia suhteita, jolloin työnjako,

instituutioiden kehitys, vuorovaikutuksellisuus ja elämäntavat muuttuivat monella tapaa.

Viimeiset pari sataa vuotta ovat olleet intensiivisintä modernisaation aikaa. Media ja

viestiminen ovat kokeneet omat muutoksensa modernisaation myötä: Varsinaisiksi

joukkoviestimiksi nousseet lehdistö, radio ja televisio 1900-luvulla ovat antaneet oman

mahdollisuutensa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä vuorovaikutukseen. Toisaalta

12

niiden keskustelevuus yleisön kanssa on ollut melko yksisuuntaista. (Seppänen &

Väliverronen 2012, 58.)

Viestintätekniikat ovat kehittyneet valtavasti ja viestintäväylien määrä on etenkin

viimeisen parin kymmenen vuoden aikana kasvanut huimalla tahdilla. Internetin

kehittyminen tärkeimmäksi tiedonetsintäväyläksi, ja sosiaalinen media omana lukunaan

ovat synnyttäneet uuden kehitysaallon myös viestinnän saralla. Kaupungin tiedotus- ja

viestintämahdollisuudet ovat erinomaiset, mutta väylien lisääntyessä, myös yksilöiden

tavoitettavuus on heikentynyt.

Kun tottumuksesta ja tarpeesta ei ole enää välttämätöntä tilata paikallislehteä, katsoa tai

kuunnella paikallisuutisia, entisten joukkotiedotusvälineiden voima tiedottamiseen on

heikentynyt etenkin nuorien sukupolvien kohdalla. Ongelmakohdaksi nouseekin tavalla tai

toisella viestin perille meno. Kuinka voidaan taata, että viestijän tärkeäksi kokema sanoma

tavoittaa mahdollisimman monet kohderyhmäläiset?

Tällaisena digitaalisena aikakautena on hyvä ottaa huomioon globalisaation merkitys

ympäristöviestinnän ja tiedonkulun näkökulmasta. Vaikkakaan globalisaatio ei ole

mitenkään uusi käsite, on sillä omat vaikutuksensa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Stuart Hallin mukaan globalisaatio alkoi jo 1400-luvulla löytöretkien aikaan (Seppänen &

Väliverronen 2012, 77). Globalisaatio, kuten modernisaatiokin on vaikuttanut niin mediaan

kuin arvomaailmoihin. Mediat ylittävät perinteiset valtiorajat ja helpottavat pääsyä

mediasisältöihin sekä ihmisten välistä vuorovaikutusta (Seppänen & Väliverronen 2014,

77). Yhteisiksi rajat ylittäviksi ongelmiksi ovat nousseet esimerkiksi kaikkiin kansakuntiin

vaikuttavat ja maapalloa vahingoittavat ympäristöuhat ja -katastrofit.

Tiedonkulun nopeutuessa kansalliset ja kansainväliset ongelmat nousevat suuremman

yleisön tietouteen ja julkiseen keskusteluun. Kestävä kehitys on noussut yhdeksi

vakuuttavan maineen ylläpitäjäksi yrityssektorilla. Kuluttajat haluavat yhä enemmän olla

tekemisissä sellaisten yritysten kanssa, joiden toiminnassa kestävä kehitys on näkyvillä.

Kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että yritys toimii siten, että tulevien sukupolvien tarpeiden

tyydyttämistä ei vaaranneta. (Kortetjärvi-Nurmi & Murtola 2015, 49.)

Paine yhteisöjen vastuullisuuteen on kasvanut osin omasta tahdosta, osin kolmesta

ulkoisesta tekijästä johtuen: Markkinapainetta ovat luoneet kiristynyt kilpailu ja erilaiset

plagiointi- ja hinnoittelukohut, sosiaalista painetta erilaiset boikotit ja mielenilmaukset

13

sekä yhteiskunnallista painetta esimerkiksi poliittisista puheista tai rikosoikeudellisista

tapauksista ja tuomioista. (Kortetjärvi-Nurmi & Murtola 2015, 49–50.)

Kortetjärvi-Nurmi & Murtola selittävät yrityksen yritysvastuun sekä yhteiskuntavastuun

tarkoittavan vastuuta yritystoiminnan vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan,

ympäristöön ja yrityksen sidosryhmiin:

"Yritysvastuullisena toimintana pidetään paitsi lain ja yhteisten

periaatteiden noudattamista, myös toimintaa, jolla pyritään tiedostamaan ja

ehkäisemään globaaleja ympäristöongelmia ja yhteiskunnallisia ongelmia,

kuten ilmastonmuutosta, harmaata taloutta ja ihmisten epäoikeuden

mukaista kohtelua." (Kortetjärvi-Nurmi & Murtola 2015, 50.)

Suuryritysten ympäristöviestinnän puolella eräs ongelmakohta mainonnan ja mielikuvien

luonnissa on viherpesu (greenwash). Viherpesulla tarkoitetaan yrityksen nostattamaa

vihreää imagoa sen sijaan, että se todellisuudessa käyttäisi enemmän resursseja oikeisiin

ekotekoihin (Kortetjärvi-Nurmi & Murtola 2015, 50). Ympäristöystävällisyyttä saatetaan

mielikuvia luovalla mainonnalla kaunistella, jolloin kuluttajalta saattavat haittapuolet jäädä

pimentoon. Tällöin aktiivitoimijat, kuten Greenpeace, kansalliset mainonnan

valvontamekanismit ja suuryritysten eettisyyttä valvovat mekanismit pyrkivät paljastamaan

kuluttajille todellisen puolen toiminnasta, mikäli yritys piilottelee vihreän imagonsa takana

todellisuudessa ympäristölle haitallisia tekoja. (Kortetjärvi-Nurmi & Murtola 2015, 50–

51.)

2.3 Viestintäkeinot, nykyaika ja maineen merkitys

Media, eli joukkotiedotusvälineet- ja väylät, joita kaupunki voi hyödyntää ulkoisessa

viestinnässään, on tehokas tapa viestittää tärkeistä ja ajankohtaisista asioista. Niihin

sisältyvät internet, lehdistö sisältäen printin ja digitaaliset julkaisut, televisio, sosiaalinen

media, radio ja omat julkaisut, kampanjat sekä (tiedotus)tilaisuudet. Tämä on ulkoista

viestintää, jolla tarkoitetaan siis sidosryhmiin, esimerkiksi juurikin kaupunkilaisiin,

kohdistettua viestintää.

Sosiaalinen media ei ole yksi yhteinäinen kokonaisuus, vaan pirstaloitunut sovellusten,

sivustojen ja yhteisöjen sekoitus. Se yhteisöllistää ja tarjoaa demokraattisempaa

vuorovaikutusta antaessaan mahdollisuuden sisältöjen jakamiselle ja kommentoinnille.

Mediasisältöjä voi tuottaa kuka tahansa ja se on äärimmäisen halpa keino viestiä verrattuna

14

edellisiin joukkoviestimiin. Toisaalta kynnys julkaisuun on matalampi, jolloin

joukkoviestinnälle tyypillinen sensorin roolikin on epätyypillisempi. (Seppänen &

Väliverronen 2012, 36–38.)

Meihin kohdistuu päivittäin infoähkyä aiheuttava määrä viestejä, jolloin niitä kaikkia on

jopa mahdotonta havaita. Yhteiskunnalliset asiat synnyttävät kiinnostusta enemmän kuin

moni muu viestintä, mutta kiinnostavuuteen vaikuttaa viestinnän toteutus. (Högström 2002,

11.) Sosiaalisen median hyödyntämisessä kaupungin viestinnässä on omat haasteensa.

Kaupungin viestinnän ei ole välttämättä järkeä linkittää kaavamuutoksista tai ylipäänsä

liian "kuivia" aiheita, sillä se saattaa kyllästyttää nuorempaa sukupolvea, joka on

ensisijaisesti sosiaalisessa mediassa kohderyhmänä.

Sosiaalisen median selaaminen on nopeaa, jolloin viestin kannattaa olla lyhyt, usein

visuaalinen ja ytimekäs. Sovellus- ja sivustopohjasta riippuen on viestien välitystapa

määriteltävä eri tavoin. Sosiaalisessa mediassa yleensä kiinnostusta herättävillä sisällöillä

on paljon enemmän painoarvoa, jolloin niitä myös jaetaan ahkerammin. Sosiaalisen

median ansiosta myös hyvät ja huonot uutiset kantautuvat erittäin nopeasti suurten

massojen piiriin, jolloin riski mainekriisistä kasvaa (Kortetjärvi-Nurmi & Murtola 2015,

43).

Sanoman prosessoinnin käsittelyyn käytettävissä oleva aika vaikuttaa sen

prosessointitapaan. Myös vastaanottajan tietotaso sekä emotionaalinen tila vaikuttavat

prosessointitapaan, yksilölliset erot mukaan lukien. Suostutteleva viestijä (esimerkiksi

media) voi käyttää eri viestintäkanavia, jolloin informaation käsittelyaika voi olla toista

kanavaa käyttäen lyhyempi kuin toista. (Lehtonen 1998, 164.) Viestien valtava päivittäinen

määrä yhteiskunnassamme on huima. Yritykset mainoksineen, viranomaiset, media ja

organisaatiot kilpailevat viestiensä vaikuttavuudesta. Viestit saavuttavat kohdennettuina

tietylle vastaanottajaryhmälle paremmin, jolloin ne myös kohtaavat vastaanottajan

odotukset helpommin. (Lehtonen 1998, 164–165.)

Pohdin omasta näkökulmastani sosiaalisen median viestejä, joita Tampereen kaupungin

kanavissa on tullut vastaan. Ympäristöasioita voisi enenevissä määrin kytkeä esimerkiksi

Facebook -päivityksiin ja Twitteriin. Niissä Tampereen kaupungin viestintä uutisoi

huomattavasti esimerkiksi kulttuurista, sekä etenkin Twitterin puolella kaupungin omia

tiedotteita asukkaille. Ympäristöasioista voisi helposti julkaista vastaavanlaisia päivityksiä

näissä kanavissa. Näkökulmissa olisi kiinnostavaa esimerkiksi se, mitä kestävän

15

kehityksen mukaista tai ympäristönsuojelullista kaupungissa on jo saatu aikaan tai mitä

aiotaan edistää kaupunkiympäristön parantamiseksi.

Maineella tarkoitetaan mielikuvia, kokemuksia ja tarinoita sisältävästä käsityksestä ja

arviosta jotakin asiaa kohtaan. Hyvämaineinen yhteisö koetaan julkisuudessa

läpinäkyväksi ja erottuvaksi. Avainsanaksi nousee aitous. (Kortetjärvi-Nurmi & Murtola

2015, 44.) Jos mietin omia mielikuviani Tampereesta, koen sen vahvana

kulttuurikaupunkina, mutta Tampereen vihreät arvot nousevat mieleeni lähinnä raitiotien

rakentamisen suhteen. Kaupunkiympäristö on viihtyisä ja melko roskaton, mutta erityistä

vihreiden arvojen kannattajan mielikuvaa en ole Tampereesta saanut.

Kansallisella tasolla mietittynä, voi myös pohtia, onko Suomi ylipäänsä erityisen vihreä

arvoiltaan, saati edelläkävijä ekologisissa ratkaisumalleissa. Suomi ei ole merkittävästi

esimerkiksi tiukentanut ympäristötavoitteita muihin EU-jäsenvaltioihin verrattuna, vaan

lähinnä seurailee esitysten taloudellisia vaikutuksia. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa

EU:n yhdyskuntajätevesidirektiivi. Se edistää yhdyskuntajätevesien puhdistusta erityisesti

Baltian maissa ja Puolassa, mutta on aivan liian löysä Itämeren herkkyyttä ja ravinteiden

poiston alhaiset kustannukset huomioiden. Suomelle etuna olisi kunnianhimoisempi

ravinteiden vähentäminen eritoten puhdistamoissa. (Ollikainen 2014, 45–47.)

Edelläkävijyys olisi maineelle iso valttikortti, vaikka se vaatisikin suuria panostuksia.

Maine kehittyy yhteisön arvojen, mission ja vision kautta, jolloin tietoinen mainetavoitteen

rakentaminen ja tavoitteiden asettaminen on mahdollista (Kortetjärvi-Nurmi & Murtola

2015, 45).

Viestijän on myös hyvä miettiä, millaisen arvomaailman se haluaa tuoda esiin faktan ja

tietosisällön lisäksi, sillä mielikuvilla on tärkeä osuus viestien tehokkuuteen (Högström

2002, 13). Vaikkakin esimerkiksi ympäristöasenteet ovat olleet pitkään suotuisassa

kehityksessä, on niistäkin viestiessä hyvä miettiä, minkä tyyppistä viestistä halutaan.

Haastatteluissani ilmeni, että ympäristöviestintään kaivattaisiin esimerkiksi yleisesti

positiivisempaa lähestymistapaa. Viesti voisi olla vakuuttavampi, jos ympäristöasioihin ei

mennä kieltojen kautta.

Högström (2002, 29-30) toteaa, että yhteiskunnallisen viestinnän tehtäviksi on määritelty

tiedon lisääminen, asenteisiin vaikuttaminen ja toimintatapojen muuttaminen. Hänen

mukaansa toimintatapoihin vaikuttamiseen ja asenteisiin tähtäävä viestintä edellyttää ennen

muuta panostusta niin suunnitteluun kuin toteutukseenkin. Toisinaan vaikuttaa siltä, että

16

ympäristöviestintää ei pidetä julkisyhteisöllisellä tasolla kovin merkittävänä kohteena

verrattuna muuhun viestintään. Voisiko tosiaan ympäristöviestinnän osa-alueeseen

panostaminen lisätä asennemuutosta eettisempää kulutusta ja ympäristösuojelullista

näkökulmaa kohtaan? Vaikka asenteet ovat muuttuneet tietoisuuden sekä globaalin

ympäristöhuolen kasvaessa, tuntuu, että ainakin Suomessa odotetaan yksilön vastuulta

paljon.

Yhteiskunnalliseen vastuuseen ja eettisyyteen kytkeytyvät myös vihreät ja kestävän

kehityksen arvot. Ne ovat osa nousevaa trendiä kuluttajien keskuudessa, ja asiakkaat

osaavatkin vaatia niitä yrityksiltä. Julkisyhteisöiltä samoja arvoja ei tunnuta vaadittavan

samalla tavalla. Kuitenkin, jos halutaan muuttaa kaupunkilaisten ympäristöarvoja

paremmiksi, voisi olla syytä pohtia, kuinka saadaan esimerkiksi kierrättäminen

varmistettua. Se on tehty tänä päivänä äärimmäisen helpoksi etenkin monissa taloyhtiöissä.

Toisille lajittelu voi silti olla toissijaista.

2.4. Public Relations eli organisaatioiden suhdetoiminta

Käsittelen seuraavaksi vielä organisaation viestinnän suhdetoimintaa, joka hyödyntää

menestyäkseen sekä yksisuuntaista että vuorovaikutuksellista viestintäpolitiikkaa.

Esimerkiksi kaupungin viestinnän kannalta on oleellista ymmärtää viestinnän kulun ja

organisaatioviestinnän historian näkökulmia, jolloin syntyy parempi käsitys siitä, miten

viestinnällä pyritään ja on vaikutettu haastattelemieni asukkaiden mielikuviin

ympäristöviestintään liittyen.

Organisaation PR -toiminta (Public Relations) on Jaakko Lehtosen mukaan "tavoitteellista,

suunniteltua ja jatkuvaa toimintaa, jonka avuin pyritään aikaansaamaan ja ylläpitämään

organisaation ja sen yleisöjen välistä yhteisymmärrystä ja luottamusta. Organisaation PR-

toiminnan tehtäviin kuuluvat yleisen mielipiteen, yleisön asenteiden ja yleisen

mielenkiinnon kohteeksi nousevien teemojen ennakointi, analysoiminen, tulkinta ja

sellaisten prosessien seuranta ja tukeminen, joilla organisaatio toivoo saavan yleisön

tavoitteilleen myönteiseksi." (Lehtonen 1998, 119.)

Yhteisöviestintä terminä on suomen kielessä monimerkityksinen, koska sillä tarkoitetaan

organisaatioiden tiedotussuhdetoimintaa, mutta myös ensisijassa työyhteisön sisäistä

vuorovaikutusta ja henkilöstön johtamiseen liittyvää viestintää. Tiedottaminen sanana on

17

koettu jokseenkin vanhoilliseksi, josta syystä "viestintä" on modernimpana sitä korvannut.

Merkityseroa ei historiallisesti kuitenkaan tiedottamisella ja viestinnällä ole. (Lehtonen

1998, 120.)

Järjestelmäteoreettinen lähetymistapa organisaatioteorioihin otti jalansijaa 1960-luvulla.

Koettiin, että luopuminen jäykistä teorioista ja yhden ainoan oikean organisaation

johtamistavan suhteen olisi oiva lähestymistapa myös organisaatioviestintään. Tällainen

kontingenssiteoria tai kontingenssi-lähestymistapa tuli Suomessa tunnetuksi Osmo A.

Wiion soviteteoria-mallin myötä. Termi viittaa siihen, että organisaatioiden

viestintästrategioiden suunnittelussa otetaan huomioon eri riippuvuussuhteet, eli

tilannetekijät on otettava huomioon sovittamalla organisaation viestintäjärjestelmä

erilaisiin organisaation sisäisiin ja ulkoisiin rajoituksiin. (Lehtonen 1998, 120–121.)

PR-toimintaa voidaan Lehtosen mukaan jaotella neljään tavoitteiden ja menettelytapojen

mukaiseen kategoriaan:

"Julkisuustoiminnassa tiedon kulku on yksisuuntaista, tiedottaminen

propagandistista, eikä tiedon totuudellisuus ole olennaista. Siinä on suora

tavoite vaikuttaa kohderyhmän asenteisiin ja käyttäytymiseen, kuten

esimerkkinä yrityksellä se on usein toiminnan tai vaatimusten oikeutuksen

perusteleminen. Tiedottamisen kategoriassa tavoitteeksi ymmärretään

sidosryhmien informointi. Tiedon kulku on yksisuuntaista, ja sen sisältö

perustuu organisaation käsitykseen siitä, mitä yleisön tulisi tietää ja mistä

sen pitäisi olla kiinnostunut. Tämänmukainen tiedotustoiminta on tyypillistä

viranomaisille, järjestöille ja muille julkisyhteisöille sekä toki joillekin

yrityksillekin." (Lehtonen 1998, 129.)

Lehtonen määrittää vielä kaksi muuta kategoriaa, epäsymmetrinen viestintä ja symmetrinen

viestintä. Epäsymmetrisellä viestinnällä tarkoitetaan PR-toimintaa, jossa sanoman tai

viestin lähettäjä tarkkailee vastaanottajan asenteita ja odottamuksia, pyrkii tyydyttämään

vastaanottajan informaation tarpeen ja muokkaamaan asenteita organisaation tavoitteita

kohtaan myönteisemmiksi. Viestivä taho kokoaa palautetta esimerkiksi tutkimusten,

kyselyjen ja muiden tiedonkeruukeinojen avulla. Tästä huolimatta epäsymmetrinen

viestintä on yksipuolinen viestinnän säätelyprosessi, sillä se ei keskustele varsinaisesti

sidosryhmän kanssa. (Lehtonen 1998, 129–130.)

Symmetrisellä viestinnällä tarkoitetaan kommunikointia eli dialogia sidosryhmän kanssa.

Tällöin kumpikin osapuoli pyrkii dialogin kautta yhteisymmärrykseen ja

molemminpuolinen halu ymmärtää toisen osapuolen näkökulmaa on läsnä. Monet

yhteiskunnallisesti suuntautuneet organisaatiot ovat hyödyntäneet kommunikointia

18

sisällyttävää mallia etenkin ympäristöasioista käydyissä keskusteluissa. (Lehtonen 1998,

130–131.) Yhteiskunnalliselta kantilta yleisen järjestelmäteorian ja siitä johdetun

kontingenssiajattelun mukaan organisaatiotoiminta sekä sen tiedottaminen riippuu

toimintaympäristöstä. Toisaalta ajattelutapaan syntyneet muutokset, vaatimukset

avoimuudesta sekä viranomaistietojen julkisuus ja virastojen avoimuus ovat nousseet

vahvoiksi elementeiksi suomalaisessa julkisuudessa. (Lehtonen 1998, 138–139.)

Ajattelutavan muutokset ja avoimuuden vaatimukset kohtaavat yhtä lailla

ympäristöajattelun, sillä nykyään ympäristön huomioon ottamista osataan vaatia päättäjiltä

sekä yrityksiltä esimerkiksi kansalaisaloitteiden ja boikottien keinoin.

Ympäristöystävällisyys koetaan etenkin kansainvälisten suuryritysten kohdalla

oletusarvoisempana ratkaisumallina. Yrityksiltä voidaan odottaa, pyytää ja vaatia kestävän

kehityksen mukaisia ratkaisuja, inhimillisiä työoloja kehittyviin maihin tai vaikka

päästövähennyksiä, joka taas osaltaan toimii hyvänä PR-toimintana asiakkaita ja muita

sidosryhmiä kohtaan, mikäli kestävän kehityksen mukaisia toimia arvostetaan heidän

keskuudessaan.

H4: Sukeltajan kokemuksia lähiympäristöstä

H4 on 34-vuotias metallialaa opiskellut naispuolinen kunnossapitomestari, jolla on

sukellusharrastuksen myötä noussut kiinnostus ja huoli eritoten vesistöjen ja niiden

eliöstöjen hyvinvointia kohtaan. H4 asuu nykyään Lempäälän puolella, mutta työskentelee

ja harrastaa Tampereella:

"Ollaan sit käyty kaks kertaa vuodessa siivoamassa Kaukajärven rantoja. Ja

me sukeltajat sitten myös tietysti siivotaan pohjaa. Tietysti kun Tampereella

pääasiassa sukelletaan niinku muutenki kaikissa järvissä ja tulee tosi paljon

käytyä noilla uimarannoilla ja noilla niin, siellä on alkanu kiinnittää

huomiota siihen roskan määrään. -- No esimerkiks just viime vuonna sieltä

löyty kaikennäköistä sohvista ihan pienjätteeseen. Just esimerkiks

uimarannoilla niin siellä on tosi paljon siis karkkipapereita, jugurttipurkkeja,

kaljapulloja, tölkkejä... Mut sit viime kesänä huolestuttavin, mihin sattu

törmäämään, niin tossa Kaukajärven soutustadionin rannalla ihan siinä

laiturin kupeessa oli neljä 200 litran jotakin tynnyriä siinä pohjassa. Niillä ei

ollu mitään järkevää selitystä, että miksi ne olisi siinä. Kun ne ei voi kuulua

edes sen soutustadionin rakenteisiin, koska ne oli metallitynnyreitä, jotka

ruostuu siellä. Niistä oli kaikki leimat tietysti kulunu jo pois, että niistä ei

nähny, mitä ne oli sitten. Me ei lähetty nostaa niitä, koska se on mun

käsittääkseni sit Tampereen kaupungin pelastuslaitos käyny sitten niitä

19

nostamassa, kun se järjestäjä on sitten kontaktoinu heitä siitä." (H4 litteroitu

haastattelu 7.5.2017, 1–3.)

H5: Ympäristötieteen opiskelijan näkökulmasta

H5 on 30-vuotias naispuolinen sosionomi, joka on asunut ulkomailla ja Suomessa

useammalla eri paikkakunnalla. H5 opiskelee avoimessa yliopistossa ympäristötieteen

perusteita. H5 koittaa aktiivisesti omilla valinnoillaan pienentää hiilijalanjälkeään, kuten

kasvissyönnillä, autottomuudella, kierrättämisellä ja kulutusvalinnoilla. Hän kertoo

kasvissyönnin alkaneen jo ala-asteella ja jatkuneen yläasteelle, mutta silloin siihen olivat

lähinnä eettiset syyt. Suurimmiksi ympäristöhuoliksi hän nostaa lihantuotannon, muovin ja

yleisen roskaamisen:

"Se on semmonen (lihantuotanto), mikä eniten mietityttää, kun sen

vaikutukset on moninaiset moneen muuhun ympäristöasiaan. Sit on noi

mikromuovit ja muovinkierrätys sitä kautta. Että mitenkä sitä pystyis vielä

enemmän... Myös se mikromuovi, niin myös semmonen asenne on, etten voi

sietää roskaamista." (H5 litteroitu haastattelu 8.5.2017, 1–3.)

20

3. REPRESENTAATIO JA JULKISUUSTEORIA

Perehdyn tutkimuksessani eritoten representaation teoriaan, koska käsittelen Tampereen

kaupungin ympäristöasioiden ja ympäristöviestinnän kokemuksia asukasnäkökulmista.

Tarkoitukseni on perehtyä, millaisia ympäristöhuolien representaatioita asukkailla on

kaupunkiympäristönsä huolista sekä kohtaamansa ympäristöviestinnän suhteen, eli kuinka

he kokevat ympäristöhuolet sekä kuinka Tampereen ympäristöviestintä vastaa

ympäristöhuoliin. Tästä syystä käsittelen representaation käsitettä sekä julkisuuden teoriaa

suhteutettuna viestinnän tutkimukseen. Tutkimukseni käsittelee myös osaltaan

yhteiskunnallista viestintää, julkisyhteisön viestintää. Julkisyhteisön viestintä on

yhteiskunnallista vuorovaikutusta kohdeyleisönsä kanssa. Siksi pyrin myös hyödyntämään

yhteiskunnallista julkisuuden teoriaa osana pyrkiessäni havaitsemaan, keskusteleeko tai

vastaako Tampereen ympäristöviestintä haastateltujen asukkaiden ympäristöhuoliin ja

miten se jakaa ympäristötietoutta.

Avaan ensin käsitteitä, joita teorianäkökulmasta käytän. Selvennän, mitä representaatio

sekä Jürgen Habermasin yhteiskunnallinen julkisuusteoria käsitteinä merkitsee ja

millaisena representaatiota voidaan tulkita viestinnän näkökulmasta, jota pohjaan eritoten

Stuart Hallin artikkeliin Representation: Cultural Representations and Signifying Practices

(1997). Avaan myös seuraavassa kappaleessa kulttuurin ja globalisaation käsitystä

representaation käsitteen yhteydessä, jollaisena Hall sen artikkelissaan Kulttuuri, paikka,

identiteetti teoksessa Erilaisuus (2003) määrittelee. Kyseisen artikkelin kautta voidaan

pohtia yhteyttä representaatioiden synnyttämään kulttuurilliseen yhteisöllisyyteen.

3.1 Representaation käsite

Representaatio terminä juontaa juurensa latinasta repraesentatio ja kantasanastaan

representare, jotka sisältävät päämerkitykset kuvailla mielessään, asettaa silmien eteen,

havainnollistaa tai kuvailla. Toisessa merkityksessä se käsittää heti tekemisen tai

toteuttamisen. Ranskan kielen ja englannin kautta sana sai nykymerkityksensä

"edustaminen" 1400-luvulla. Suomen kielellä sanat "mielikuva" ja "kielikuva" vastaavat

hyvin perinteistä representaation käsitystä. (Lehtinen & Knuutila 2010, 10–12.)

Representaatio on eritoten vakiintunut teoreettinen käsite humanistisilla sekä

yhteiskunnallisilla aloilla. Perinteisesti se ymmärretään objektina, tilana tai ominaisuutena,

21

joka viittaa johonkin itsensä ulkopuoliseen (Lehtinen & Knuutila 2010, 11). Representaatio

on erittäin laaja-alaisesti ja monitieteellisesti käytetty käsite. Representaation

ongelmallisuuteen liittyy poissa olevan korvautuminen jollakin uudella läsnäolon muodolla

(Lehtinen & Knuutila 2010, 11), eli esimerkiksi mielessä oleva ajatus tai muistikuva

ympäristöuutisesta edustaa sen todellista poissa olevaa kohdetta.

Perehdyn tässä luvussa representaation monitieteelliseen käsitteeseen kulttuurin ja

yhteiskunnallisen tieteen näkökulmasta, koska oman tutkimukseni kannalta se on oleellisin

lähestymistapa tähän laajalti filosofistieteelliseen, ja laaja-alaisesti käytettyyn käsitteeseen

(Lehtinen & Knuutila 2004, 11). Jätän siis käsittelemättä esimerkiksi representationalismin

filosofisia ulottuvuuksia, estetiikan ja kirjallisuuden tutkimuksellisuuden näkökulman sekä

kognitio- ja neurotieteellisen näkökulman epäoleellisina representaation hyödyntämisessä

työssäni. Representaatiota voidaan pyrkiä ymmärtämään esimerkiksi kulttuurin,

merkitysten sekä politiikan yhteen kietoutuvien teemojen kautta, joita analyysiluvussa

käsittelen.

Miksi siis representaatio on tutkimukseni kannalta oleellinen teoreettinen käsite?

Tutkimukseni analysoitavat haastattelut käsittelevät viiden asukkaan mielikuvia

ympäristöhuolista, Tampereen kaupungin ympäristöviestinnästä sekä millaisia

ympäristönäkemyksiä heille kaupungista peilautuu. Tavoitteenani ei ole niinkään

tarkastella representaatioiden kautta, millaista Tampereen kaupungin ympäristöviestintä

on, vaan tutkia, millaisia ovat haastatteluista esiin nousevat ympäristöhuolien

representaatiot asukkaiden näkökulmista sekä vastaako Tampereen ympäristöviestintä

näihin huoliin. Huomioni kiinnittyy erityisesti siihen, millainen todellisuus haastateltaville

käsiteltävien teemojen representaatioiden kautta näyttäytyy.

Jukka Törrönen määrittelee konstruktionismin käsitteen tarkoittavan representoinnin

tarkastelua sosiaalista todellisuutta rakentavana toimintana. Tällöin maailmaa kuvataan

merkkien ja kielen keinoin jostakin tietystä näkökulmasta sekä tietyssä sosiaalisessa

kontekstissa. (Törrönen 2010, 278.) Täten aineistossa oleviin representaatioihin liittyy

valintaprosesseja sen sijaan, että ne olisivat tyhjentäviä kuvauksia. Jokainen haastateltavani

määrittelee omien kokemustensa ja ajatustensa kautta, millaiset ympäristöhuolet kokevat

omassa elämässään merkittäviksi, millaisina ne heille näyttäytyvät ja mitkä niistä

vaikuttavat kaupunkinsa kehitykseen ja omaan elämäänsä kaupunkilaisena.

22

Representaatio voidaan nähdä myös poliittisena kamppailuna: "Valtasuhteissa virittyvä

representaatio on merkkien järjestyksistä kamppailua, eli mitä voidaan tehdä näkyväksi,

mistä voidaan puhua ja miten" (Rossi 2010, 263). Michel Focaultin, jonka tuotantoa on

ammennettu viestinnän tutkimuksessakin, valta-analyyttisen tutkimuksen kohteeksi

nousevat sanomisen ja tekemisen mahdollisuudet, eli miten vallan järjestelmissä käytetään

lausumia (Valtonen 2004, 217). Haastateltavillani on omassa puheessaan valta määrittää

juurikin itse kokemansa ympäristöasiat siten, että he tuovat oman näkemyksensä mukaan

merkittävimmät ongelmakohdat esiin ja kertovat omakohtaisesta ympäristökeskustelusta

siten, että määrittelevät omilla tahoillaan oman sanomisensa kautta juurikin esimerkiksi

henkilökohtaisesti tärkeät ympäristöhuolet.

Stuart Hallin näkemyksen mukaan kulttuurin konsepti humanistisissa ja sosiaalitieteissä on

vaikeaselkoinen, sillä sen voi määritellä monin eri tavoin. Ensisijaisesti hän määrittelee sen

olevan yhteisön tai ryhmän merkitysten tuottamista ja niiden vaihtamista. (Hall, 1997 2.)

Samaan kulttuuriin kuuluvien välillä siis voidaan sanoa, että maailmaa kuvaavat

merkitykset ymmärretään ainakin karkeasti samalla tavalla ja voidaan ilmaista samoilla

symboleilla, joiden merkityksillä he ymmärtävät toisiaan kulttuurillisesti yhtenäistävässä

kommunikaatiossa. He jakavat täten yhteisiä arvoja. Tällaisella kulttuurin määrittelyllä

sovellan tässä tutkimuksessa ympäristöhuolien ja ympäristöasioiden viestinnän

representaatiota: Jokainen haastateltavista ymmärtää omassa kulttuurissaan käytettävät

termit ja sanaston, joita haastatteluissa käytetään. Voidaan siis olettaa, että

ympäristöhuolista, kuten ilmastonmuutoksesta puhuttaessa, haastateltavilla on sama

merkitys ilmastonmuutoksesta yleistietämyksensä kautta.

Hallin artikkelissa Kulttuuri, paikka, identiteetti (2003, 85) Hall toteaa, että

globalisoituminen muuttaa paikallisen ja globaalin suhdetta. Tämä tarkoittaa kulttuuristen

muodostumien ja identiteettien muokkautumista globaalien prosessien, kuten

muuttoliikkeiden vaikutuksesta. Täten siis kulttuurinen side yhdistää meitä yhteisöön,

jolloin koemme yhteenkuuluvuutta muiden yhteisön jäsenten kanssa. Tähän vaikuttaa

globalisaatio siten, että sen saatetaan kokea horjuttavan kulttuurin perinteisiä muotoja.

(Hall 2003, 86.)

Kulttuuria, pro gradu -tutkielmani kannalta ympäristöasioiden ja -huolien kulttuuria,

voimme siis pohtia hieman globalisaation näkökulmasta. Informaation, tutkimusten,

ympäristöongelmien globalisoitumisen myötä ympäristötietoisuuden kasvu on yhdistänyt

23

itsensä osakseen omalta osaltaan etenkin länsimaista kulttuuria. Osaamme määrittää

ympäristölle haitalliset toimet ja ymmärrämme kulttuurissamme ympäristöongelmien

merkitykset, vaikka käyttäytyminen konkreettisesti ei aina tukisi ympäristötietoisuutta.

Yhteisten maailmanlaajuisten ympäristöongelmien myötä on herännyt myös Suomessa

tarve niin sanotusti kantaa kortensa kekoon ympäristökatastrofien ja -ongelmien

välttämiseksi. Ympäristöongelmat, kuten esimerkiksi ilmastonmuutos sekä muovijätteen

kertyminen meriin ja vesistöihin on kasvattanut huolta kansainvälisesti.

Kaupunkilaisnäkökulmasta voimme kokea eri tavoin uhkien konkreettisuuden, mutta

kohtaamme ainakin kaupunkiympäristössä oman kulttuurimme suhtautumistavan

ympäristöongelmien ratkaisemiseksi, esimerkiksi kierrätyksen ja julkisen liikenteen

suosimisen kautta ihan päivittäin. Kulttuuriimme syntyy merkityksiä maailmaa

mielekkäästi luokittelevien rakenteiden kautta, jolloin tapahtuva viestintä sujuu yhteisesti

sovittujen merkkien avulla. Käsittelenkin seuraavassa osiossa tätä merkitysten ja viestin

siirtymää.

3.2 Viestintä ja representaatio

Kulttuurin muotoutumiseen vaikuttaa ihmisten välinen viestintä. Merkitysten yhtenäisyys

ja vaihtaminen on siis pohjana kulttuurin rakentumiselle. (Pantti 2004, 231.) Viestinnän

representaatio tarkoittaa asian tai ajatuksen esittämistä visuaalisten, äänellisten ja

sanallisten merkkien sekä symbolien avulla. Merkityksiä luodaan jatkuvasti uudestaan

sosiaalisessa kanssakäymisessä, joten representaatiota voidaan luonnehtia merkityksiä

uusintavana toimintana. Merkitys voidaan nähdä pikemminkin prosessina kuin faktana,

sillä se on ymmärrettävä tuottamalla se uudelleen perustaltansa subjektien välisessä

tulkintateossa. Tulkinta on sosiaalisesti ja intertekstuaalisesti tapahtuvaa toimintaa, joka

selventää jonkin tekstin subjektien välisesti päteviä merkityksiä. (Johan Fornäs 1998, 218–

219.)

Koska Stuart Hall on ollut keskeinen vaikuttaja kulttuurintutkimuksen kansainvälisessä

kehittymisessä, on kiinnostavaa paneutua tarkemmin hänen näkemyksiinsä. Hän toteaa

representaation olevan kielen kautta merkityksellistämisen tuote (Hall 1997, 28). Kielen

koodien avulla voimme siis vaihtaa merkityksiä ja tuottaa niitä. Asioille annetaan

merkityksiä, jolloin ne merkityksellistyvät eri tavoin kielen kautta.

24

Hallin sisäänkoodaus/ uloskoodaus-mallin kautta voidaan pohtia etenkin

(joukko)viestinnän merkityksien siirtoa. Tässä mallissa viestintä käsitetään

suoraviivaisemmaksi ja tekniseksi sanomien siirron prosessiksi lähettäjältä vastaanottajalle

ja se korostaa tulkintaa edellyttäviä merkityssuhteita. Sisäänkoodaus/ uloskoodaus-malli

toi joukkoviestinnän tutkimukseen mukaan semiotiikan ja strukturalismin. (Pantti 2004,

238–239.)

Hall pitää viestintää ensisijaisesti prosessina, joka on diskursiivinen: sisäänkoodauksella

jostakin todellisuudessa tapahtuvasta asiasta tulee "juttu", joka merkityksellistetään

televisuaalisen diskurssin audiovisuaalisten muotojen avuin. Tällöin siitä syntyy viestittävä

tapahtuma, kuten esimerkiksi uutinen. Uloskoodauksessa on kyse todellisuuden esityksen

koodauksesta vastaanottajan näkökulmasta. (Pantti 2004, 240.)

Tällöin viestintäprosessilla ei välttämättä ole kuitenkaan mitään taattua vaikutusta, jos

sisäänkoodaus ja uloskoodaus ei vastaa toisiaan. Merkityksen muodostuminen

vastaanottajalla on yhtä tärkeä kuin viestin lähettäjän sisäänkoodaus. Kuitenkin sekä

tuotannossa että vastaanotossa on tiettyjä poliittisten ja taloudellisten ehtojen luomaa

hallitsevan (globaalin) kulttuurijärjestyksen mukaisia merkityksiä, joka on

mediateksteissäkin ensisijaisesti etusijalle asettuvaa. (Pantti 2004, 240–241.) Esimerkiksi

ympäristöviestinnän näkökulmasta lähettäjän tärkeäksi kokema tiedote siihen liittyen ei tee

haluttua vaikutusta vastaanottajaan, mikäli vastaanottaja ei ymmärrä sen tekijän haluamaa

merkitystä omassa kulttuurissaan.

Kulttuuriset prosessit, tässä kohtaa viestin välittäminen, vaatii subjektien eli

ihmisyksilöiden välistä vuorovaikutusta. Johan Fornäs määrittelee kanssakäymisen

subjektien välisyyden kulttuuristen ilmiöiden tai symbolisten prosessien tuottamiseen

seuraavasti:

"Symbolit ovat välittävässä asemassa subjektien välillä liittäen heidät yhteen

tiettyjen merkityssisältöjen äärelle. Tämä on kulttuurin sosiaalinen aspekti:

se on tavalla tai toisella välttämättä yhteistä useammille ihmisille --

kulttuuriset merkitykset eivät sijaitse ainoastaan yksilöllisissä olioissa

eivätkä ole vain meille subjekteille yhteisiä, vaan niillä on myös

objektiivinen materiaalisuutensa." (Fornäs 1998, 169–170.)

Tällä Fornäs tarkoittaa sitä, että merkityssisältö syntyy yhteisten symbolien, esimerkiksi

kielen ja sanojen kautta, mutta yhteistä ei ole välttämättä niinkään yksittäiset ajatukset

vaan yleiset kielelliset ilmaisumuodot. Kulttuuriset merkitykset taas ovat olemassa niin

25

pään sisäpuolella, mutta myös ulkopuolella, materialisoituneina tekstuaalisina ilmaisuina,

symbolisina muotoina. (Fornäs 1998, 170.)

Kulttuuri on kommunikaatiota: symbolisten muotojen ja merkitysten viestintää, sillä

molemmat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässämme ja yhteisöissämme. Viestintä itsessään

on kuitenkin laajempaa ja ilmenee myös ei-symbolisissakin muodoissa, esimerkiksi

tavaroiden ja ihmisten liikenteenä. Ihmisten välinen viestintä edellyttää yhteisiä

kulttuurisia merkityksiä, joten toisin sanoen kulttuuri ei voi olla olemassa ilman viestintää.

(Fornäs 1998, 172.) Globaalisti ajatellen, olemme määrittäneet myös ympäristöongelmien,

-huolien ja asioiden merkityksiä, joista kykenemme samoin määritettyjen merkityksien

kautta keskustelemaan ja viestimään toisiamme sekä muita kansoja ymmärtäen.

3.3. Julkisuusteoria

Valitsin Jürgen Habermasin yhteiskunnallisen julkisuuden teorian osaksi tutkimukseni

teoreettista viitekehitystä, sillä se avaa yksilön eri roolien ja yhteiskunnan eri

instituutioiden välisiä julkisuussuhteita viestinnän ja medioiden näkökulmasta. Käsittelen

Tampereen kaupungin ympäristöviestintää, jonka vuorovaikutteinen viestintä kaupungin

asukkaiden kanssa voidaan määrittää tavoitteiltaan yhteiskuntaa kehittäväksi. Yhtä lailla

asukkailla on mahdollisuus osallistua demokraattisesti kaupunkinsa kehittämiseen.

Ympäristöviestintää voidaan tutkia monista eri lähtökohdista. Lyytimäki & Palosaari

(2004, 30) toteavat, että ympäristöviestintää on tutkittu eniten julkisen

ympäristökeskustelun kautta. Tämän lisäksi he määrittelevät myös muita, etenkin

Suomessa, ympäristöviestintään suuntautuvia tutkimusaloja, joita ovat

ympäristöjulkisuuden tutkimus, ympäristökasvatus, ympäristöpolitiikan ja -sosiologian

tutkimus, yhteisöviestintä ja kriisit ja visuaalisuuden merkitys ympäristöviestinnässä

(Lyytimäki & Palosaari 2004, 31–44).

Tarmo Malmbergin mukaan mediatutkimuksen, etenkin kulttuurintutkimuksen piirissä

viestintä- ja medialähtöinen yhteiskuntateoreetikko Jürgen Habermasin ajatukset eivät ole

vahvasti edustettuna moneen muuhun mediateoreetikkoon nähden (Malmberg 2004, 38).

Habermas määrittelee julkisuuden tarkoittavan ensisijaisesti yhteiskunnallisen elämän

aluetta, jossa julkinen mielipide muodostuu. Hän kokee yksityiset kansalaiset jokaisen

keskustelun julkisuutta muodostavaksi yleisöksi. Tällöin yleisö ilmaisee ja julkaisee

26

mielipiteensä asioista, joilla on yleistä yhteiskunnallista merkitystä. Julkisuuden välittäjiksi

Habermas luokittelee joukkoviestimet ja median. Poliittisella julkisuudella Habermas

tarkoittaa julkisen keskustelun asioita, jotka liittyvät valtion toimiin. (Habermas 2009,

163–164.) "Julkinen mielipide" viittaa yleisön harjoittamaan kritiikin ja kontrollin

tehtäviin, joita kansalaiset harjoittavat niin epävirallisesti kuin myös esimerkiksi vaalien

kautta virallisesti valtion valtaa kohtaan (Habermas 2009, 164).

Habermas edustaa Frankfurtin koulukuntaa (yhteiskuntatieteellisesti asennoituneen)

ensimmäisen sukupolven perusajatuksiin nojautuen päätyössään Strukturwandel der

Öffentlichkeit (Julkisuuden rakennemuutos, 1962). Habermas viittaa teorioissaan vahvasti

hegel-marxilaiseen yhteiskuntakäsitykseen. Habermasin käsite porvarillisesta eli

modernista yhteiskunnasta muodostuu Hegelin tavoin kolmen instituution; perhe,

kansalaisyhteiskunta ja valtio, kokonaisuudesta. (Malmberg 2004, 40–41.)

Habermasin näkemyksen mukaan yksityisasioista julkisia tekevä porvarillinen (moderni)

maailma tarvitsee joukkoviestintää ja medioita, joilla on kaksi erilaista, mutta toisiaan

täydentävää tehtävää yksityisyyden julkistamisessa: kirjalliskulttuurinen ja poliittisen

julkisuuden päämediatyyppien erittely, eli kulttuuri- ja journalistiset aineistot. Habermas

käsittää joukkoviestinnällä olevan normien mukainen luonne, jonka avulla moderni

yhteiskunta joko hajoaa osiin tai yliyksilöllistyy tai yliyhteiskunnallistuu homogenisoituen.

(Malmberg 2004, 42.)

Poliittisessa julkisuudessa toimivat nyt Habermasin mukaan yhdessä erinäiset

yhteiskunnalliset organisaatiot, poliittisten puolueiden välityksellä tai suoran yhteyden

kautta julkiseen hallintoon. Sitä leimaa nykyään eturyhmien salailupolitiikka, joka antaa

PR-julkisuutena ihmisille tai asioilla julkista vaikutusvaltaa nostamalla niiden suosiota

yksityisessä, ei-julkisessa mielipideilmapiirissä. Tälle vastakohtana ovat sosiaalivaltion

kansalaisten laajenevat perusoikeudet, joiden avulla vaatimus julkisuudesta laajenee

valtion elimistä myös kaikkiin valtion kanssa tekemisissä oleviin organisaatioihin.

(Habermas 2009, 169–170.)

Tämän yksityisyyden julkistamisen teorian myötä nousee esiin Habermasin

joukkoviestinnällinen käsitys julkisesta keskustelusta ja väittelystä, joka pohjautuu

vuorovaikutukseen. Joukkoviestinnän ja medioiden avulla yhteiskunnallinen keskustelu

toteutuu ja käsittää samalla vallankäytön ja yhdentymisen uudenlaiset arvot. Mediaetiikka

27

nousee esiin ajankohtaisen keskustelun ylläpitämisen kautta sekä yleisen mielipiteen

kanavana toimimisen kautta. (Malmberg 2004, 44.)

Ympäristöviestintäkin kaipaa laajempaa julkista keskustelua ja vuoropuhelua

yhteiskunnallisella tasolla etenkin, kun ympäristöhuolet ovat jatkuvasti läsnä.

Ympäristöhuolista ei välttämättä uutisoida kansallisella tasolla joka päivä, mutta ne

vaikuttavat koko maapallon kantokykyyn ja sen myötä lopulta kaiken elämän

olemassaoloon.

Kansalaisyhteiskunnassa kyse on lähinnä omien yksityisten intressien etujen ajamisesta,

jolloin tarvitaan väline tai media, jolla nämä erityisintressit voidaan välittää kaikkia

edustavaksi yleiseksi eduksi. Habermasilla historiallisena ideaalisena välineenä toimii

erityisesti sanomalehtikeskustelu, jonka 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alkupuoliskon

poliittisen sanomalehdistön vaihe edustaakin tietynlaista median normatiivisuutta

Habermasille. Hän käsittää viestintää yksilöiden välisenä yhteenliittymissuhteena.

(Malmberg 2004, 44.)

Julkisyhteisön viestinnässä kyse on julkisen keskustelun ja väittelyn vuoropuhelusta, jolla

koitetaan parantaa yhteisön sisäistä dynamiikkaa, vuorovaikutusta ja kehittämistä

osallistamalla yhteisön jäseniä. Anne Högströmin mukaan (2002, 29) yhteiskunnallisen

viestinnän tehtävänä on lisätä tietoa, vaikuttaa asenteisiin ja muuttaa toimintatapoja.

Yhteiskunnalliset arvot tuovat omat erityispiirteensä julkisyhteisön viestinnän

suunnitteluun. Julkisyhteisö hyödyntää tiedottamisessaan useinkin mediajulkisuuden

mahdollisuuksia, ja joukkotiedotusvälineiden ja medioiden kautta julkinen keskustelu

modernissa yhteiskunnassa helpottuu. Median sekä julkisyhteisön viestintätehtävät

kohtaavat yhteiskunnallisen päätöksenteon valvonnan ja tiedon välittämisen kohdalla.

(Högström 2002, 32–33.)

Ympäristöviestinnän kannalta tärkeää on lisätä ympäristötietoutta ja vaikuttaa asenteisiin.

Se lisää yhteisen kestävän kasvua yhteiskunnassa niin taloudellisesta kuin ekologisesta

näkökulmasta. Julkisyhteisöllä on velvollisuus kehittää julkista keskustelua, jotta

vuorovaikutusta kansalaisten ja hallituksen välillä syntyy yhteisen hyvän saavuttamiseksi.

28

4. METODINA LÄHILUKU

Esittelen tässä luvussa tutkimuksessani käytettävää analyysimetodia, eli lähilukua. Koska

tutkimukseni on luonteeltaan laadullinen, avaan myös laadullisen tutkimuksen käsitteen.

Oman tutkimukseni analyysimuoto on laadullinen, sillä otanta on pieni. Minulla oli viisi

haastateltavaa, joiden kanssa pyrkimyksenä oli päästä syvempään keskusteluun siitä, miten

juuri nämä henkilöt kokevat tamperelaisina ympäristöhuolet, kaupunkinsa ympäristön ja

millaisia mielipiteitä sekä kokemuksia kaupungin ympäristöviestinnästä nousee esiin.

Laadullisessa tutkimuksessa ei niinkään ole kyse siitä, kuinka moni on jotakin mieltä

asioista, vaan tutkimuksen sisin keskittyy ilmiöiden merkityksiin. Tällöin ei voida olettaa,

että haastateltu joukko esittäisi koko seutukunnan mielipiteitä, mutta jotakin

yleistettävyyttä on mahdollista pienestäkin otannasta löytää. (Kauppinen-Saaranen &

Puusniekka: 1.2.1 Kvalitatiivinen l. laadullinen tutkimus 2006.) Aktiivisten

kaupunkilaisten haastattelut voivat tuoda siis uusia perspektiivejä sekä kiinnostavia

merkityksiä yksilönäkökulmistaan siten, että nimenomaan heidän aktiivisuutensa vuoksi

ympäristöasioiden ja -viestinnän ongelmakohtia on mahdollista paikantaa, mikäli ne

toistuvat haastatteluissa.

Jyrki Pöysä määrittelee lähiluvun olevan työväline, jota voidaan hyödyntää

poikkitieteellisesti ja soveltaa erilaisiin tutkimuskohteisiin. Pöysän mukaan termi on alun

perin yhdistetty kirjallisuudentutkimuksen uuskriittiseen koulukuntaan, mutta se viittaa

nykyään kaikkeen huolella ja ymmärryksellä suoritettuun tulkintaan jostakin teoksesta.

(Pöysä 2010, 331.) "Uudet, tiedostavammat luennat, kuten vastakarvaan lukeminen,

dekonstruktiivinen luenta ja ideologiakriittiset luennat voidaan nähdä lähiluvun perillisinä

tai hengenheimolaisina" (Pöysä 2010, 331).

Tekstianalyysi on lähiluvussa avointa ja alati täydentyvää, jossa hyvin toimivia käsitteitä ja

tarkastelutasoja käytetään kohtaamaan konkreettisesti tekstien esittely (Pöysä 2010, 335).

Lähiluku ei käsitä pelkästään tekstien tulkintaa, vaan lähilukea voidaan myös esimerkiksi,

valokuvia, esineitä tai mediasisältöjä. Tärkeimpiä lähiluvun periaatteita on useaan kertaan

tapahtuva lukeminen. Toisto ja paluu keskittyvät samana pysyvään tutkimuskohteeseen,

jolloin tarkastelussa pysyy jatkuvasti sama tekstiosuus, eikä sen sukua oleva tai sitä

muistuttava versio. (Pöysä 2010, 338.) Lukeminen ei tapahdu joka kerta samalla tavalla,

vaan ideana on eri keinojen hyödyntäminen: erittelevä, katkonainen tai hitaasti täydentävä

lukeminen. Toki lukutapojen hyödyntäminen riippuu tutkittavasta kohteesta sekä tutkijasta

29

itsestään. Ensimmäisen lukukerran jälkeen tapahtuvat myöhemmät lukukerrat alkavat

tuottaa prosessimaisesti uusia sisältölöytöjä tekstistä. (Pöysä 2010, 338–339.)

Lähiluku on lukemisen lisäksi myös kirjoittamista. Useimmiten merkintöjä ja

muistiinpanoja tehdään jo ensimmäisellä lukukerralla. Lähiluvun prosessin edetessä

muistiinpanomainen luonne muuttuu sanallisesta tulkitsevaksi. Kirjoittamiseen kuuluu

enenevissä määrin reflektointia ja väittämiä sen sisällöstä ja sanottavasta. Myös lukeminen

muuttuu prosessin edetessä entistä katkonaisemmaksi sekä analyyttisemmaksi. (Pöysä

2010, 340.)

Tekstin yksityiskohtiin kohdistuu enemmän ja enemmän huomiota ja siihen palataan

tarkastelemaan tulkintojen kokemusperäisten väitteiden totuuspohjaa. Tällöin

syntagmaattisesta, eli tekstiä ketjuna tarkastelevasta lukutavasta siirrytään pragmaattiseen,

eli tekstin eri osia keskenään vertailevaan lukutapaan. Kirjoittamisesta tulee työstöväline

omien ajatusten ulkoistamisen prosessiin ja niiden saattamiseksi konkreettisiksi ajattelun

kohteiksi. Tällöin tarkasteltava teksti itsessään ei muutu miksikään, mutta sitä tulkitaan ja

tarkastellaan muuttuneesta näkökulmasta. (Pöysä 2010, 340–341.)

Lähiluvun prosessin aloitin itse lukemalla litteroidut haastattelut läpi useamman kerran.

Tämän jälkeen tein muistiinpanoja kootakseni yhteneväisiä ajatussuuntia ja kokemuksia

haastatteluista. Löysin yhdistäviä sekä erilaisia ajatustapoja, joiden avulla haastateltavat

määrittelevät mielikuviaan Tampereen ympäristöviestinnästä, kaupunkiympäristöstä ja

omia ympäristöhuoliaan. Vertailin näitä mielikuvia toisiinsa. Löysin myös syitä siihen,

miksi haastateltavat ylipäänsä ovat kiinnostuneita yleisesti ympäristöasioista ja mistä

kiinnostus on alkanut. Pystyn myös tiedostamaan sen, että oma näkökulmani on

subjektiivinen tutkiessani haastatteluja, sillä toinen analysoija voisi löytää erilaisia

lähestymistapoja tai tulkintoja haastatteluista omien maailmaa tulkitsevien kokemustensa

kautta.

Ihmistieteellisillä aloilla laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus on perinteisesti ollut

vastakkain aseteltuna määrälliseen eli kvantitatiiviseen tutkimukseen nähden. Tätä nykyä

tällaista vastakkainasettelua pyritään välttämään, sillä ne eivät ole toisiaan poissulkevia.

Vaikka määrällisen tutkimuksen tavat ovat yleisesti mielletty luonnontieteellisempien, niin

kutsuttujen "kovien tieteiden" kentässä tyypillisiksi, voidaan niitä silti mahdollisuuksien ja

tutkimuksen rajojen mukaan hyödyntää ongelmitta ihmistieteen aloilla ja vaikka samassa

tutkimuksessa. (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka: 1.2 Mitä laadullinen tutkimus on:

30

lyhyt oppimäärä 2006.) Esimerkiksi lomakehaastattelussa, joka on strukturoitu

haastattelumuoto, voidaan hyödyntää niin laadullisia kuin määrällisiä elementtejä sen

analyysivaiheissa. Tällöin esimerkiksi lomakkeella voi olla kysymyksiä, joihin voidaan

vastata vain valitsemalla jokin annettu vaihtoehto ja siinä voi sen lisäksi olla avoimia

kysymyksiä. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 44–45.)

4.1. Tutkimushaastattelun käyttö aineistonkeruussa

Tutkimushaastattelu on ollut pitkään vakiintunut aineiston keruutapa etenkin

yhteiskuntatieteissä. Haastattelu on vuorovaikutuksellinen tilanne, jossa osapuolille on yhtä

lailla selkeää, kuinka haastattelutilanne etenee. Sanomattomat säännöt ovat yhtä selkeät

kuin tavallisessa keskustelussa. Molemmille osapuolille on selvää, että haastattelijan

kysymykseen haastattelija vastaa ja molemmilla on ymmärrys puheenvuoroista.

Haastattelussa on kyse siitä, että haastattelijalla on jokin päämäärä tietoa kerätessään ja

vastaavasti haastateltava pyrkii antamaan tietoa parhaansa mukaan.

Kulttuurintutkimuksessa, joka on monitieteistä ja oppialarajoja ylittävää teorioiltaan sekä

metodeiltaan, hyödynnetään paljon myös tutkimushaastatteluja kaikilla osa-alueillaan.

(Ruusuvuori & Tiittula 2005, 10–11.)

Omassa tutkimuksessani on lähtökohtaisesti vaikeaa olla käyttämättä tutkimushaastattelua

aineiston keruun metodina, sillä haastattelut ovat tutkimuksen kannalta oleellisia, kun

halutaan selvittää mielipiteitä ja kokemuksia jostakin tietystä aihealueesta. Etenkin, kun

kyseessä on toisessa kaupungissa suoritettava aineiston keruu, ei esimerkiksi

seurantatutkimus tai havainnointi ollut kohdallani mahdollista suorittaa. Tästäkin syystä

tutkimuskysymykseni ovat muotoutuneet osittain sen mukaan, miten tutkimus on

mahdollista toteuttaa. Esimerkiksi havainnointia voidaan käyttää tutkimuksessa yhtenä

aineiston keruun osana haastattelujen lisäksi, mikäli tutkimus sitä velvoittaa. Useita

aineiston keruumenetelmiä on mahdollista yhdistellä tutkimuksen tarkoituksesta riippuen.

(Saaranen-Kauppinen & Puusniekka: 6. Aineiston hankinta 2006.)

Tutkimushaastatteluja on erilaisia ja ne eroavat pääasiassa strukturointiasteissaan.

Esimerkiksi edellisessä kappaleessa mainittu lomakehaastattelu on toinen ääripää siinä

missä syvähaastattelu on täysin muodoltaan strukturoimaton. Strukturoimaton haastattelu

pohjaa avoimiin kysymyksiin, jolloin haastattelu muistuttaa muodoltaan enemmän

keskustelua ja on vapaampaa kerrontaa haastateltavan kohdalta. Tähän väliin mahtuu vielä

31

erilaisia puolistrukturoituja haastattelun tyyppejä, kuten teemahaastattelu, jota itse käytän.

(Hirsjärvi & Hurme 2001, 44–45, 64–65.) Haastattelutyypin valinta riippuu tutkittavasta

kohteesta ja siitä, miten haastattelua halutaan tutkimuksessa analysoida.

Valitsin käytettäväksi haastattelumuodoksi teemahaastattelun. Teemahaastattelu sopii

tutkimukseeni, koska aihealue on tarkoin rajattu. Kyse on tässä kohtaa tietyn kaupungin

ympäristöasioita koskevat kysymykset, jolloin minulle tärkeämpää on saada sellaisten

yksittäisten ihmisten kokemuksia ja mielipiteitä julki kuin sellaisten, joita aihealue ei edes

liiemmin kiinnosta. Lomakehaastattelun kautta olisi vaikeampaa saada yhtä kattavia ja

runsaasti mielipiteitä ja kokemuksia sisältäviä haastatteluja. Toisaalta syvähaastattelu,

jossa haastateltavalla on vielä enemmän vapautta puhua mistä tahansa, voisi olla liian

vapaa ja hankalakäyttöinen näin rajatun aihealueen käsittelemiseen. Syvähaastattelu olisi

käytännöllisempi esimerkiksi elämäkertamaisen haastattelun teossa, jolloin haastateltava

pystyy vapaasti valitsemaan jopa aihealueita, joista haluaa kertoa. (Hirsjärvi & Hurme

2001, 44–47, 64–65.)

Teemahaastattelussa on pääteemat, joista keskustellaan. Ne valitaan haastattelurunkoon

haastattelijan toimesta, mutta lisäkysymykset, haastateltavan painotusalueet eri asioissa ja

käsittely aihealueista keskustellessa voivat vaihdella merkittävästi. (Hirsjärvi & Hurme

2001, 47–48.) Tekemissäni haastatteluissani etenkin haastateltavien esiin tuomat erilaiset

ongelmakohdat kaupunkiympäristössä olivat mielenkiintoisia, mutta esimerkiksi

ongelmakohdat ympäristöviestinnän suhteen olivat melko samaa linjaa noudattavia

jokaisen vastauksissa. Teemahaastatteluissani pureudutaan ensin haastateltavien

taustatietoihin, kuten työ- ja koulutuspohjaan sekä ympäristöasioista kiinnostumiseen.

Tämän jälkeen edettiin kaupunkiympäristön, henkilökohtaisen kestävän kehityksen

mukaisen käytöksen sekä ympäristöviestinnän pariin. Teemahaastattelurunko on

tutkimukseni ensimmäisenä esimerkkiliitteenä.

Koska sain haastatteluni Tampereen kaupungin järjestämän avoimen

asukastyöpajatapahtuman kautta, oli odotettavissa, että haastateltavat ovat ainakin jossain

määrin aktiivisia tai kiinnostuneita ympäristöasioista. Tuskin kukaan, jota kaupungin

ympäristöasiat eivät kiinnosta, olisi edes tullut asukastyöpajaan ja antanut yhteystietojaan

mahdollista haastattelua varten. Tämä olettamus sai vahvistusta haastatteluja tehdessä, sillä

jokaisella haastattelemallani tamperelaisella oli paljon sanottavaa etenkin kaupunkinsa

32

ympäristöstä itseään lähellä olevien aiheiden kautta, kuten harrastusten, työn ja

kiinnostusten kohteiden myötä.

Yleensä teemahaastatteluja varten valitaankin henkilöitä, joilla on jonkinasteista tietämystä

tai ainakin kiinnostusta aihealuetta kohtaan (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka: 6.3

Haastattelu 2006). Omalla kohdallani haastateltavien valinta syntyi luontevasti

tutkimusongelmaani läheltä käsittelevän tapahtuman kautta, jonka vuoksi haastateltavia oli

erittäin helppo lähestyä. Heillä jokaisella oli myös selkeästi halua vastata haastatteluun.

Valitsin haastateltavat hieman eri ikäluokista. Alle 30-vuotiailta en saanut yhteydenottoja

lainkaan ja nuorten aikuisten määrä asukastyöpajassa olikin jopa yllättävän vähäinen. Otin

yhteystietonsa antaneisiin henkilöihin ensin yhteyttä sähköpostitse ja kyselin suostumusta

tutkimushaastatteluun. Tämän jälkeen kyselin vielä ennakkoon sähköpostitse juurikin ikää

ja hieman koulutustaustaa. Halusin saada eri ikäisiä ihmisiä mukaan, koska eri ikäpolvilla

on mahdollisesti toisistaan poikkeavia ideoita ja kokemuksia. Toivoin myös saavani

hieman eri koulutustaustaisia henkilöitä mukaan ja tämäkin onnistui.

Teemahaastattelussa edetään siis jossain määrin haastateltavan ehdoilla: Haastateltavani

päättivät, miten ja mitkä ympäristöasiat nostavat esiin ja täten esittää niitä asioita, jotka

häntä kiinnostavat ja henkilökohtaisesti merkitsevät jotakin. Mutta kuitenkin aihealueen

ollessa rajattuna ympäristöasioihin sekä niistä viestimiseen, on vuorovaikutuksen merkitys

haastateltavan ja haastattelijan välillä oleellinen. Täten haastattelijana johdattelin

keskustelun pääpiirteittäin koskemaan haluttuja aihealueita, eli ympäristöasioita, mutta

haastateltava voi kertoa omia kiinnostuksen kohteitaan ja kokemuksiaan niiden puitteissa.

4.2 Haastattelemiseen liittyviä ongelmia

Haastattelemiseen ja sen onnistumiseen vaikuttavat useat eri tekijät, joita olisi hyvä ajatella

jo etukäteen suunnitteluvaiheessa. Esimerkiksi haastattelupaikka voi olla merkitsevä tekijä

haastattelun onnistumiselle. Mitä vähemmän häiriötekijöitä tai virikkeitä on

haastattelutilassa, sen parempi. Myös haastattelijan roolin luontevuus voi vaikuttaa

tilanteeseen haastatteluaiheiden lisäksi. Haastateltava voi myös itse jännittää tilannetta,

jolloin haastattelu saattaa olla väkinäistä. Puhetyyli, ymmärrettävyys sekä käytetty kieli

ovat olennaisia haastattelijalle pohtia haastattelun onnistumisen kannalta. Mikäli

haastattelun aihe on arka tai haastateltava jotenkin hermostunut, voi esimerkiksi pieni

33

keskustelu tai esipuhe ennen varsinaista haastattelua olla paikallaan. (Ruusuvuori &

Tiittula 2005, 22–25.)

Omia tutkimushaastatteluja tehdessä en huomannut, että esimerkiksi äänityslaitteen

läsnäolo olisi mitenkään lisännyt jännitystä, mutta huomasin parin haastattelun päätteeksi

suljettuani äänityksen, että yhä syntyi mielenkiintoista keskustelua ja lisätietoa, jotka

olisivat olleet kiinnostavia haastattelun kannalta. Suoritin kaksi haastattelua haastateltavien

kodeissa, jolloin tilanne oli mukavan rauhallinen. Yhden haastattelun suoritin

haastateltavan työpaikalla, jolloin häiriötä syntyi hieman työtovereiden ilmestyessä

paikalle. Yhden suoritin kirjastossa ja viimeisen kahvilan terassilla. En kuitenkaan

huomannut erityistä häiriötä aiheutuvan julkisista tiloista lievän yleismelun lisäksi.

Haastattelin tutkimustani varten henkilöt yksityisinä haastatteluina ryhmähaastattelun

sijaan, sillä mielestäni haastattelun purku, työstö ja analyysi on helpompaa, kun äänitteeltä

kuuntelee vain yhtä ääntä kerrallaan. Myös viiden ihmisen kanssa sopiminen yhteisestä

ajankohdasta haastattelulle on todennäköisesti hankalampaa. Ryhmähaastattelu ei

myöskään mielestäni tuo varsinaista lisäarvoa tällaiseen teemahaastatteluun ja saattaa

jättää osan haastateltavista äänettömämmiksi tai ujoimmiksi kertomaan näkökulmiaan.

Haastatteluihin vaikuttavana tekijänä voi olla myös haastateltavan halu esiintyä tietyssä

roolissa haastattelussa. Haastateltava saattaa haluta esittää parhaat puolensa ja näyttää

olevansa asiatietämykseltään selvästi oikeassa. (Eskola & Vastamäki 2010, 27.) On

pohdittava tätä seikkaa, minkälaisen kuvan haastateltava haluaa näyttää itsestään

haastattelussa ja kuinka paljon sillä on vaikutusta itse haastatteluun. Kuinka

todenmukaisesti haastateltava vastaa haastattelukysymyksiin ja kaunisteleeko hän

vastauksia? Haastattelussa voi käydä niin, että haastateltava haluaa näyttää itsestään

erilaisen kuvan kuin mitä todellisuudessa on. (Eskola & Vastamäki 2010, 27-28.)

Toisaalta on myös mietittävä, millä tavoin tutkija vaikuttaa haastatteluun ja

haastateltavaan. Tutkija siis aina jossain määrin vaikuttaa haastattelun kulkuun. Tutkijan

on hyvä pyrkiä minimoimaan omien mielipiteidensä vaikutus haastateltavaan, sillä

pyrkimyksenä on olla vaikuttamatta haastateltavan omiin mielipiteisiin. Tutkijan eleet,

kiinnostus haastateltavan kertomuksia kohtaan, tilan antaminen haastateltavan puheelle ja

tilanteeseen sopivasti muotoillut kysymykset voivat kaikki vaikuttaa haastattelun

onnistumiseen ja haastateltavan tapaan esittää asiansa. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 42.)

34

Olen itse aika innokas haastattelija. Pyrin olemaan kohtelias ja aidosti kiinnostunut siitä,

mitä haastateltava sanoo. Mielestäni haastatteluiden laatuun omalla kohdallani vaikutti

paljon myös se, että nauhoitin keskustelut ja sain ilman kirjoittamista keskittyä siihen, mitä

haastateltava kertoo ja sen myötä tarttua lisäkysymyksien kautta kiinnostaviin kohtiin.

Myös esimerkiksi katsekontakti, kehon eleet ja ylipäänsä tilanteessa läsnä oleminen ovat

minulle helppoja ja luonnollisia. Aito kiinnostus siihen, mitä kaikkea haastateltava kertoo,

voi saada haastateltavankin innostumaan ja keskustelemaan aiheesta paremmin. Aiemmalta

koulutukseltani olen medianomi journalismin koulutusohjelmasta ja olen opintojeni aikana

suorittanut lukuisia haastatteluja tapaamislähtöisistä puhelinhaastatteluihin.

Haastattelijarooli paranee ja kehittyy selvästi kokemuksen myötä, mutta joka

haastattelukerralla oppii aina jotakin uutta.

4.3 Tutkimusetiikka

Tutkimuksen tekemiseen vaikuttaa vahvasti eettiset seikat, joita haastatteluissakin olisi

syytä ottaa huomioon. Haastateltaville on kerrottava miten ja missä yhteyksissä

haastatteluja käytetään. (Hirsjärvi ym. 2004, 26-27.) Omat tutkimusmateriaalini koostuvat

haastatteluäänityksistä, niiden litteroinneista ja tarkentavista sähköpostihaastatteluista.

Kerroin haastateltaville äänittämisestä jo ensimmäisissä sähköpostikeskusteluissa heidän

kanssaan sekä mihin ja miten haastatteluja käytetään.

Toisinaan tutkimuksen kohteena voi olla arka aihealue, jolloin voi olla tärkeää esimerkiksi

haastateltavan anonymiteetin ja tunnistettavuuden suojelu. Omassa tutkimuksessani

aihealue ei ole arka, mutta mielestäni nimien mainitsemisen tutkimuksen yhteydessä ei tuo

erillistä lisäarvoa. Joskus anonymiteettiys voi helpottaa haastateltavien suostumusta

haastatteluun. Tiedot, kuten ikä ja sukupuoli ovat merkittävämmässä roolissa

tutkimuksessani sen tarkoitusperiä ajatellen. Joissakin tutkimustapauksissa esimerkiksi

ikäkin voi olla arkaluonteinen, mutta ainakin haastateltavani kertoivat ikänsä mielellään

kokematta sitä araksi aiheeksi. (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka: 2.1 Tutkimusaiheet

2006.)

Itse mainitsin yhteydenottolomakkeen esittelyn yhteydessä, että tutkimus on

todennäköisimmin anonyymi hieman silläkin varjolla, että haastatteluyhteydenottoja tulisi

helpommin. Tein tämän lisäksi haastattelutilaisuuteen molemmille osapuolille

haastattelusopimuksen. Sopimuksessa kävi ilmi, mihin haastatteluja käytetään ja muusta

35

käytöstä on sovittava haastateltavan kanssa ja missä haastattelumateriaalit säilytetään.

Tämän lisäksi tein sopimukseen vaihtoehtokohdat haastateltavan nimen käyttämiselle

tarvittaessa ja peitenimen tai nimimerkin käyttämiselle. Haastattelusopimuksen

käyttäminen on hyvän tavan mukaista sekä pakollista, vaikka aihealue ei olisikaan

eettisesti vaativa. Laatimani yhteydenottolomake on tutkielmani toisena esimerkkiliitteenä.

Henkilötietolain (523/1999) 10 artiklan ja 14 artiklan mukaisen tieteellisen tutkimuksen

rekisteriselosteen olen laittanut tutkimukseni kolmanneksi liitteeksi. Tutkimukseni liiteenä

julkaistavasta rekisteriselosteesta olen poistanut omat yhteys- ja osoitetietoni oman

yksityisyyteni suojelemiseksi.

H5: Ekotehokkuuteen esimerkiksi yhteisomistajuutta tukemalla

H5 pohtii keinoja, joilla voitaisiin kannustaa kaupunkilaisia ympäristöystävällisyyteen.

Erilaiset innovaatiot voivat lisätä ekotehokkuutta kaupungeissa ja yhteisöissä.

Ekotehokkaat ratkaisut siis tarkoittavat sitä, että sama hyöty tai hyvinvointi tuotetaan

pienemmällä luonnonvarojen kulutuksella (Ahlqvist & Heiskanen, 2006, 58).

Nykypäivänä esimerkiksi yhteisomistajuudella voidaan vähentää luonnon kuormitusta. H5

ei kuitenkaan ole varma, onko sellaiset ratkaisut kaikkien mieleen:

"Ihan sellaisia konkreettisia käytännön juttuja. Etenkin niitä puistokohteita,

että saatais se luonto lähemmäksi ihmisiä ja kaupunkia. Sitten helpotettas

esimerkiksi sähköautojen vuokraussysteemejä. Joskus, jos tarttisin autoa,

mun mielestä ois kiva, että voisin sen näppärästi ja edullisesti vuokrata

yhteiskäyttöauton. Muutenkin ehkä semmosta yhteisomistajuutta vois

miettiä. Kuitenkin yks taloyhtiö on aika pieni ja mun taloyhtiö on niin

harmaahapsinen, että ei ees innostuisi, jos ehdottaisin jotakin sähköautoo tai

polkupyöriä, mitkä vois olla hyviä. Mun mielestä muovinkeräyspisteitä pitäs

olla enemmän. Niitä on nyt huonosti ja noikin on tosi usein täynnä. Jotenkin

tuntuu, että niitä on turhan harvassa. Kuitenkin aika hieno asia, että moni

niitä käyttää tässäkin (Tammelan alueella)." (H5 litteroitu haastattelu

8.5.2017, 4.)

36

5. LAADULLINEN ANALYYSI JA TULOKSET

Olen koonnut analyysivaiheeseen haastatteluista muistiinpanojen avulla ja lukemalla yhä

uudestaan litteroituja haastatteluja kooten siellä esiintyvät suurimmat ympäristöhuolien

representaatiot, eli mielikuvat ympäristöhuolista, joita haastateltavat kokivat itseään eniten

huolestuttaviksi. Haastatteluista nousi esiin ympäristöhuolia niin globaalilla, kansallisella

kuin kaupunkitasolla. Avaan niitä tässä luvussa ja seuraavissa alaluvuissa tarkemmin.

Tämän jälkeen pyrin vastaamaan analysoimani aineiston perusteella siihen, vastaako

Tampereen ympäristöviestintä haastateltavien ympäristöhuoliin.

Ympäristöön liittyvää julkista keskustelua ja julkista mielipidettä analysoin

ympäristöviestinnän näkökulmasta. Ympäristöviestinnän tilan ymmärtämiseksi ylipäänsä

selvitän, miten julkinen keskustelu ja julkinen mielipide vaikuttavat ympäristöviestinnän

tarpeiden kehittämiseen.

5.1 Suuret ympäristöhuolet puheessa

Tilastokeskuksen viimeisin teettämä kyselytutkimus suomalaisten ympäristöhuolista on

teetetty vuonna 2012. Haastateltavieni ympäristöhuolien representaatioissa on selkeitä

yhteneväisyyksiä näihin ympäristöhuolien teemoihin: Tilastokeskuksen mukaan

ilmastonmuutos oli suomalaisten suurin ympäristöhuoli, sillä joka viides piti sitä

merkittävimpänä huolenaiheena ympäristössään. Tämän lisäksi veden saastuminen koettiin

lähes yhtä suureksi huolenaiheeksi. Muita ongelmakohtia koettiin löytyvän ilman

saastumisesta, ydinjätteistä sekä luonnonvarojen kuluttamisesta. (Tilastokeskus 5.7.2012.)

Ilmastonmuutos näkyy haastatteluissani H1:n sekä H2:n puheessa suorana terminä sekä

H3, H4 ja H5 käsittelevät sitä muiden ympäristöhuolien kautta. H4 kokee kotiseutunsa

vesistöjen tilan suurimmaksi huolekseen roskaamisen kautta. Tämä voidaan myös yhdistää

Tilastokeskuksen 2012 listaamiin suurimpiin yleisiin suomalaisiin huolenaiheisiin, sillä

vesistöjen ja rantojen roskaaminen on yhtä lailla vesistöä pilaava huolenaihe. H5 mainitsee

lihatuotannon yhdeksi isoimmista huolenaiheistaan, joka on yhdistettävissä

päästövaikutustensa kautta ilmastonmuutoskeskusteluun.

Tilastokeskuksen tiedotteen (5.7.2012) mukaan jopa 60 prosenttia suomalaisista kokee

nykyisen elämäntapamme olevan luontoa ja elinympäristöämme vahingoittavaa ja 80

prosenttia kokee maapallon olevan kestämätön nykyisen väestökasvun vaikutuksesta.

37

Haastateltavistani yksikään ei mainitse suoraan olevansa huolestunut väestökasvun

aiheuttamasta ympäristökuormituksesta, mutta luonnon kunnioittaminen sekä

elinympäristön kestävä käyttö nousee jokaisen puheesta esiin.

Suomen mittapuulla etenkin H1 ja H2 pitävät metsien suojelua itselleen tärkeänä

aihepiirinä, jota pitäisi heidän mielestään valtion tasolla harjoittaa enemmän. Luonnon

kunnioittaminen näkyy jokaisen haastateltavan puheessa vähintään kierrättämisen kautta,

johon perehdyn seuraavassa alaluvussa tarkemmin. Selkeitä ympäristöasioiden huolia

käsitteleviä representaatioita haastatteluissa voidaankin olettaa olevan kysymysrunkoni

pohjalta, mutta haastatteluissa esiintyvää toistuvuutta kierrättämismahdollisuuksien

kohdalla oli selvästi eniten kaupunkiympäristöhuolta koskien. Toiseksi eniten huolta

herätti kaavoituksen hyödyt haittoihin verrattuna kaupunkiympäristössä.

5.2 Kaupunkilainen kierrättää

Kierrätyksen merkitys on kaikille haastateltaville tärkeä aihe, jonka he kokevat kaikki

itselleen olennaiseksi osaksi päivittäistä toimintaa, ja jokainen pyrkii mahdollisimman

tehokkaaseen kierrätystoimintaan omassa arjessaan. Kierrätystoiminnan ilmastovaikutukset

voidaan myös tuotantoprosessien vähentämisen kautta myös yhdistää ilmastonmuutoksen

torjuntaan. Haastateltavat ovat selvästi tottuneet kierrättämiseen etenkin sitä mukaa, kun

kierrätysmahdollisuudet ovat kaupungeissa parantuneet. Esimerkiksi Pirkanmaalla

taloyhtiöt saivat maksuttomat metallin- ja lasinkeräyksen Pirkanmaan Jätehuollon kautta

vuoden 2016 alussa, jolloin kierrättämistä helpotettiin (Tamperelainen 4.1.2016).

Kaikki haastateltavat kertovat kierrättävänsä. Mielikuvat Tampereella oman

kotitalousjätteen kierrättämisen helppoudesta ovat oletusarvoisena tuntuva näkökulma

haastatteluissa paitsi muovin, suurten huonekalujen ja kodinkoneiden sekä tekstiilijätteen

kohdalla. Kolme haastateltavista mainitsee suoraan, missä on itseään lähin

muovinkeräyspiste, jonne myös kuljettaa itse muovijätettä kierrätykseen. Keskusta-alueelta

ei kuitenkaan mainita tai osata mainita ainoatakaan keräyspistettä muoville.

Muovinkeräysastioiden tulo koetaan kuitenkin omien asuinympäristöjen läheisyyteen

selvästi positiivisena muutoksena, ja haastatteluista ilmenee, että ainakin kolme viidestä

haastateltavasta on perehtynyt itse oman asuinlähiönsä muovinkierrätysmahdollisuuteen.

Kierrätysmahdollisuuksien lisääntyminen vuosien saatossa on ylipäänsä haastateltaville

38

selvästi myönteisenä ilmenevä asia, johon omakohtaisesti koetaan tarvetta osallistua omien

lähialueidensa kierrätyspisteiden lisäämisen myötä. Muovinkeräyksen tehostamiseen ottaa

myös kantaa esimerkiksi H5, joka kokee mikromuovit yhdeksi suurimmaksi globaaliksi

huolenaiheeksi. H5 on kuitenkin posiitivisesti hitaaseenkin muutokseen suhtautuva ja

kokee selvästi, että vaikka parannettavaa muovinkierrätyksessä olisi, jo saadut

keräyspisteet vaikuttavat myönteisesti kierrättämisen kulttuuriin kaupunkilaisten arjessa.

(H5 litteroitu haastattelu 8.5.2017, 2.)

Selvää huolestumista syntyy suurten huonekalujen kierrätyksen kohdalla, ja niitä on

kohdattu luonnonoloihin hylättyinä, sillä kolme haastateltavista kertoo nähneensä niitä

jätettyinä lähivirkistysalueille. Esimerkiksi H4 kertoo sukellusharrastuksensa kautta

löytäneen Tampereen ranta-alueilta ja vesistöistä kaikenlaista sohvista pienjätteeseen, joita

sukellusseura auttaa siivoamaan vesistöjen pohjista. H1 kokee myös kotiaan lähellä olevan

Natura-alueen kärsivän hylätyistä huonekaluista, jonka myötä syntyy kokemus, että

huonekaluilla on huono kierrätysmahdollisuus Tampereella.

Tekstiilien ja lankojen paikallisesta kierrätystoimintapisteestä Nextiilistä mainitsee

erikseen kolme haastateltavaa. Heidän tuntuma Nextiiliin on, että tekstiilien kierrätys on

alueella hieno asia, mutta monelle liian pitkän matkan päässä keskusta-alueelta. Tekstiilien

kierrättäminen on selvästi haastatteluissa pienemmässä roolissa kuin esimerkiksi

kotitalousjätteiden. Tekstiilin kierrätystä ei siis yhdistetä samalla tavalla huolenaiheeksi

kuin esimerkiksi kotitalousjäte sekä huonekalut. Se ei nouse selkeäksi omaksi

aihepiirikseen kierrättämisestä puhuttaessa, mutta kiertotalouden keskusteluihin sekä

kertakäyttökulttuurin välttämiseen se liittyy, josta esimerkiksi H3 pohtii siten, että

ylipäänsä kertakäyttöisyyden kulttuurin ajattelumallista pitäisi päästä eroon. H1 kokee, että

tekstiilien vieminen Nextiiliin Nekalaan asti voi olla monelle autottomalle liian suuri vaiva.

Tiivistetysti käy siis selväksi, että haastateltavat ovat itse perehtyneet oman asuinlähiönsä

kierrätysmahdollisuuksiin pääasiassa omatoimisuutensa ja aktiivisuutensa kautta.

Keskusta-alueen kierrätysmahdollisuudet tiedetään selvästi pienemmällä

todennäköisyydellä kuin oman asuinalueen. Luontoalueiden ja elinympäristön roskaaminen

on poimittavissa paikallistason huolena hyvin vahvasti haastateltavien puheista osana

kierrätyskeskustelua. Huolta kannetaan selvästi myös roska-astioiden määristä ja ko'oista

niin kaupunkialueella kuin myös eritoten virkistysalueilla. Tätä pidetään yhtenä syynä

siihen, miksi roskia löytyy luonto- ja kaupunkialueelta.

39

H4: Kierrättämiskokemuksia

H4 kertoo kierrättävänsä lähes kaiken mahdollisen. Omakotitalossa asuvana kotoa löytyy

uuneja, joissa poltetaan osa pahvi- ja paperijätteestä. Pihalle on tehty biojätteelle

kompostit. H4:n työpaikan kierrättämiskokemukset ovat vaikuttaneet energiajätteen

lajitteluun:

"Mulla on just toi energia- ja polttojäte tullut tuolta työpaikalta tosi

voimakkaasti, kun siellä on tosi tarkkaa, mikä menee energiaan ja mikä

polttoon. Ja kaikki muu, mikä on semmosta hyötykierrättämistä, että

saadaan sitä työpaikan kuormitusta tuotua alas. Ihan samaa periaatetta

voitais noudattaa kotitalouksissakin. Mitä enemmän pystytään erottelemaan

jätettä, sitä vähemmän se kuormittaa ympäristöä. En tiedä, miten

Tampereella joku jätehuolto toimii, että kuinka rajusti ne lajittelee jätteitä."

(H4 litteroitu haastattelu 7.5.2017, 6.)

Kierrätyksen mahdollisuus näyttäytyy haastateltavien puheessa lähinnä työpaikalla ja

asuinlähiössä toteutettavaksi. Ympäristön roskaaminen on keskeinen huoli jokaisessa

haastattelussa. Se nousee täten esiin erotettavaksi huolenaiheeksi kierrätyksestä

keskusteltaessa. Kierrättämismahdollisuuksien tuntuma vaikuttaa olevan haastateltavien

mielestä sellainen, että moni muu kaupunkilainen saattaa jättää kierrättämättä, mikäli

kierrätysastoita ei ole sijoitettu tarpeeksi lähelle. Tällöin osa saattaa kokea kierrättämisen

hankalaksi, vaikka ympäristötietous koetaan olevan tänä päivänä osa nykykaupunkilaisen

arkea. Tällaisesta esimerkkinä annetaan vaikkapa uimarannat, joissa koetaan olevan liian

pieniä roskiksia, eikä kierrätysmahdollisuutta ole välttämättä lainkaan tällaisilla julkisilla

alueilla, jolloin roskia päätyy helposti luontoon.

Kierrätyspuheesta voidaan käsittää yksilön vastuun esiin nouseminen, ei niinkään

kaupungin selkeä vastuu siinä, että kotitalouksien kierrättämiskulttuuri toimii. Jokainen

haastateltavista kokee selvästi kierrättämisen noudattamisen omassa arjessaan niin pitkälle

vietynä kuin se on mahdollista. Yksilön vastuu korostuu sitä kautta puheessa, että

haastateltavat pohtivat omaa ja perheessä tapahtuvaa kierrätysintoa ja muiden

kaupunkilaisten kierrätystapoja ei juuri pohdita lukuun ottamatta edellä mainittuja

ongelmakohdiksi koettuja jätteitä ja tavaroita. Yksilön vastuun merkitys

kierrätyskulttuurissa on oleellinen osa keskustelua.

Kaupungin vastuuna koetaan olevan yksilöiden tukeminen esimerkiksi

kierrätysmahdollisuuksien parantamisen kautta, mutta itse kierrätystoimintaan tukeminen

40

kaupungin osalta ei ole alue, josta haastateltavat puhuvat. Kaupungista kierrättävänä

yksikkönä ei myöskään nouse esiin keskustelua eli haastateltavat eivät ota kantaa tai eivät

tiedä, kuinka kaupungin toimipisteet hoitavat kierrätystä omissa yksiköissään.

Kierrätyskeskustelu näyttäytyy siis enemmän yksilötason kuin kaupungin

ympäristöviestinnällisestä toimesta. Haastateltavat eivät mainitse ympäristöviestinnän

tuottamasta kierrätysinformaatiosta, saati kannustuksesta, mutta Pirkanmaan Jätehuolto

Oy:n Repe & Romu -kierrätyskalenteri mainitaan H2:n haastattelussa nimeltä, jossa on

ohjeistuksia kierrättämiseen.

5.3 Kaupunkirakentamisen huolet

Julkisen liikenteen ja kevyen liikenteen väylien kehittäminen esiintyy haastateltavieni

puheessa etenkin positiivisina aiheina puhuttaessa Tampereen keskusta-alueesta ja niitä

kehutaan, tai vähintään niiden kehittymistä ja kehittämistä kaupunkialueella. Julkisesta

liikenteestä puhuttaessa kaksi haastateltavaa viidestä mainitsee erikseen, että sähköbussit

ovat kokeiluna hyvä asia. Eli H1 ja H5 ovat selvästi enemmänkin perehtyneet julkisen

liikenteen kehittämiseen kiinnostuspohjansa myötä.

Polkupyöräilijän asemasta kaupungissa syntyy eriävyyttä kahden eniten pyöräilevän

haastateltavan kohdalla: H2 koki selkeästi pyöräteiden tilan verrattuna viime

vuosikymmeniin edistykselliseksi, kun taas H5 koki pyöräbaanoja olevan liian vähän,

eritoten keskusta-alueella. Iän tuoma pyöräteiden kehittämisen konkreettinen kokemus

H2:n kohdalla on vaikuttanut mielikuvaan pyöräteistä, jolloin hän kokee kehityksen olevan

myönteistä ja pyöräteitä olevan kaupungissa tällä hetkellä hyvin. H5 taas mainitsee

kokemuksia siitä, että kävelijät eivät aina hyväksy pyöräilijöitä rinnalla, joka hankaloittaa

keskustapyöräilyä. Tämän hän kokee johtuvan siitä, että pyörätiet eivät aina ole selkeästi

merkittyjä ja omassa linjassaan. H5 kertoo taluttavansa pyörää pääasiassa ydinkeskustassa.

Raitiotien rakentaminen ei aiheuta haastateltavissa kovin paljoa huolta, sillä puheesta

ilmenee, että tilapäiset rakentamisajan haitat, kuten ajokaistojen muutokset ja katupöly

jäävät toissijaisiksi huoliksi raitiotien valmistuttua, jolloin julkisena kulkuvälineenä se

koetaan tärkeäksi kaupunkiympäristön ekologisen kehittämisen kannalta. Haastateltavista

muut paitsi H4 mainitsee polkupyörän olevan käytössä ainakin toissijaisena kulkuneuvona

kaupungissa liikkuessa.

41

Viheralueita kaupungin ympäristössä arvostetaan ja niitä kohtaan nousee myös esiin jonkin

verran huolta. Puuston karsiminen keskusta-alueelta nousee keskusteluista esiin

puhuttaessa viihtyisyydestä. Myös puistoalueiden huomioon ottaminen kaavoituksessa on

haastateltaville selkeä huolta aiheuttava kohde. Puusto ja kasvillisuus mielletään

ilmansaasteita ja melua torjuviksi elementeiksi viihtyisyyden lisäämisen rinnalla. Eli

puuston karsiminen on haastateltavien puheessa näkyvissä niin ympäristöllisestä kuin

viihtyvyyden näkökulmasta.

Lähivirkistysalueita halutaan säilytettävän ja muokattavan entistä viihtyisämmiksi,

esimerkiksi uusilla puuistutuksilla, alueiden kunnostuksella ja vuodenaikakäyttöä

huomioiden. Niiden kohdalla on myös havaittavissa jonkin verran huolta siitä, säilyvätkö

ne muuttumattomina kasvavan rakentamisen myötä. Selkeänä esimerkkinä mainitaan

Näsijärven ja Pyhäjärven rannasta rantaan kulkevat Hämeenpuiston ja Eteläpuiston alueet,

joiden toivotaan säilyvän vähintäänkin sellaisinaan. Nämä alueet ovat selvästi

haastateltaville tärkeitä henkilökohtaisen viihtyvyyden kannalta Tampereella.

Selkeästi vahvoja tunteita herättää ranta-alueiden rakentaminen, josta jokainen

haastateltava mainitsee huolestuvansa kaupunkiympäristössään. Keskustelua syntyy

etenkin Eteläpuistoon suunnitteilla olleen täydennysrakentamisen huolesta. Myös kalliiden

ranta-asuntojen suunnittelu mainitaan, joka ei mielikuvien mukaan kohdennu tasa-

arvoisesti varallisuuden suhteen asukkaisiin eikä myöskään rantojen tasa-arvoisen

virkistyskäytön näkökulmasta. Kaikki haastateltavat ovat tutustuneet tähän aihepiiriin

median uutisoinnin kautta.

Tampereesta on syntynyt mielikuva rantojen kaupunkina, jossa jokaisella kuuluu olla

oikeus ranta-alueiden virkistyskäyttöön. Sitä pidetään osana kaupungin identiteettiä ja

yhtenä sen parhaista puolista sisävesikaupunkina. Kaavoituksen huolet eivät kohdistu

ainoastaan ympäristön ja kestävän kehityksen huoliin, vaan myös siellä viihtymiseen ja

yleiseen viihtyisyyteen. Kaavoitusta Tampereella pidetään muutoin positiivisena, sillä

vallitseva täydennysrakentaminen koetaan pääasiassa olevan hyväksi ja ekologista, mikäli

ulkoilu- ja virkistysalueiden ja muiden viheralueiden tila ei siitä kärsi. Haastateltavien

mielikuvissa on siis huolta ranta-alueiden säilyvyydestä sellaisinaan, tasa-arvoisina

ulkoilu- ja ajanviettopaikkoina kaikille kaupunkilaisille.

Jätteen- ja kierrätysmateriaalin käsittelylaitoksien kohennusta pidetään hyvänä

edistysaskeleena Tampereella, mutta kaikilla haastateltavilla ei ole selkeää mielikuvaa,

42

kuinka paljon ja miten yhdyskuntajätteestä hyödynnetään Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n

toimesta energiatuotantoon. Kierrätysmateriaalien päätymisestä mihinkin käyttöön ei siis

ole vahvaa tietämystä, vaikka kierrättämistä harjoitetaankin ja tuetaan ahkerasti.

Vedenpuhdistamoista keskusteltaessa H3 toteaa, että ajankohtaisten ja normien mukaisten

laitosten rakennuspäätösten kanssa kaupungilla tuntuu olevan hidastempoinen

kehittämisvauhti, ja ylipäänsä tällaisten poliittisten päätösten tekeminen tuntuu hänestä

olevan paikoitellen liian pitkäkestoista tällaisten asioiden suhteen (H3 litteroitu haastattelu

5.5.2017, 2). Haastateltavien puheesta nousee esiin kehittämistarpeen huolia, mutta samalla

selvästi luotetaan ja uskotaan siihen, että kaupunki kykenee kehittymään, vaikka

kehityksen tahti ei ole edistyksellisen nopeaa kestävän kehityksen näkökulmasta.

Kaupunkirakentamista koskevat huolten representaatiot syntyvät enimmäkseen siitä, mistä

lähinnä paikallismedia on uutisoinut ja synnyttänyt keskustelua. Kaupunkirakentamisen

huolet ovat selvästi nousseet esiin keskustelun myötä, jossa rakennussuunnitelmat ja

kaupunkisuunnittelu ovat saaneet julkisuutta. On lähes mahdotonta sanoa, minkälainen

viesti Tampereen ympäristöviestinnältä on tullut näitä asioita kohtaan mediahuomion

vuoksi.

Ympäristöhuolia haastateltavilla on siis kaikilla, joista osa on yhdistettävissä suoraan

kansainvälisiin huoliin ja osa paikallisiin huoliin. Koska selkeitä yhteneväisyyksiä ja

eriäväisyyksiä haastateltavien puheesta löytyy, olen koonnut seuraaviin taulukkokuvioihin

prosenttisuhteessa keskeiset ympäristöhuolet haastateltavien puheesta. Ilmastonmuutos

esiintyy kaikkien haastateltavien puheiden yhteydessä samoin kuin luonnonvarojen käyttö

(kuvio 1). Ensimmäisessä taulukossa ovat haastatteluista esiin nousseet kansainväliset

ympäristöhuolet.

Toisessa taulukossa on prosenttiluvuin kaupunkitasolla esiin nousseet ympäristöhuolet,

jossa roskaaminen ja viheralueiden kehittäminen, tai vähintään niiden säilyttäminen

sellaisenaan olivat kaikkien puheessa huolena esillä (kuvio 2).

43

Taulukko 1: Kansainväliset ja kansalliset ympäristöhuolet haastateltavien puheessa.

Taulukko 2: Kaupunkiympäristön huolet haastateltavien puheessa.

7 %

36 %

7 %

36 %

14 %

Kansainväliset ja kansalliset ympäristöhuolet

Mikromuovi

Ilmastonmuutos

Vesistöjen pilaantuminen

Luonnonvarojen käyttö

Metsien suojelu Suomessa

33 %

33 %

27 %

7 %

Kaupunkiympäristön huolet

Roskaaminen

Viheralueiden säilyttäminen

Rantojen rakentaminen

Kevyen liikenteen väylien kehittäminen

44

5.4 Tampereen vihreä imago

Haastateltavat kokevat Tampereen kannattavan kestävän kehityksen ja ekologisten arvojen

suuntausta, mutta jo tapahtuneen kehityksen saapuneen rauhalliseen tahtiin muun Suomen

mukana, eikä erityisen edistyksellisenä verrattuna muihin kaupunkeihin vihreiden arvojen

ja kestävän kehityksen uranuurtajana. Etenkin vanhimmat, yli 50-vuotiaat haastateltavat

(H1, H2 ja H3) vertaavat paljolti menneisiin vuosikymmeniin, johon suhteutettuna

Tampere on heidän kokemuksiensa mukaan kehittynyt selvästi kestävämpään ja arvoiltaan

vihreämpään suuntaan julkisen liikenteen, kevyen liikenteen, kierrätysmahdollisuuksien ja

rakentamisen suhteen. Tästä huolimatta kaikki haastateltavat kokevat, että parantamisenkin

varaa on. Vanhimmille haastateltaville siis ympäristötilanne rakentuu ikäkokemuksien

myötä verraten menneisiin vuosikymmeniin, joihin suhteuttamalla he kokevat tilanteen

melko hyväksi.

H2: Mielikuvia kaupungin vihreistä arvoista

H2 on seurannut Tampereen kaupungin kehitystä pitkään ja muistelee Tampereella

vahvasti vallinnutta autokulttuuria. Hän kokee julkisen ja kevyen liikenteen kehittämisen

olevan suuri parannus Tampereen kaupungin vihreiden arvojen suhteen:

"Tässä on tapahtunut todella iso muutos viimeisen, sanotaanko 10 vuoden

aikana. Jos ajatellaan sitä, että millä tavalla Tampere suhtautuu tällä hetkellä

kevyeeseen liikenteeseen ja joukkoliikenteeseen. Vielä 90-luvulla täähän oli

tosi synkkä kaupunki sen suhteen. Tamperelaisilla on aina ollut tarvetta ja

halu aina päästä autolla suoraan kaupan oven eteen. Toihan on ihan jatkuvaa

ollut tää Hämeenkatu, tää itäpää, kun siitä tuli joukkolinjaliikennekatu

vähäksi aikaa, joksi se sitten palaa se, kun tätä ratikkatyömaata tehdään.

Niin se, että pyöräilyolosuhteet oli törkeen huonot sillon 90-luvulla. Ja

jalankulkija-asia samalla tavalla. Tää oli täysin niinku autokaupunki, oikein

viimeisen päälle. Mutta viimeisen 10 vuoden aikana on todella iso muutos

tapahtunut. Kaupungin päättäjissä ollu ja pormestari Anna-Kaisa Ikonen on

ilmeisen hyvin ollut sillälailla auttamassa sitä asiaa. Nythän alkaa olla

pyöräilyreittejä ja -kaistoja merkittynä, joita ei ollu yhtään kymmenen

vuotta sitten varmaan. Ja nimenomaan jalankulkijan asema on ihan toinen."

(H2 litteroitu haastattelu 8.5.2017, 2.)

H4 tiivistää erityisen hyvin, että Tampere tuntuu kannattavan vihreitä arvoja ja kestävää

kehitystä, mutta ei osaa mainita konkreettisesti miten (H4 litteroitu haastattelu 7.5.2017, 4).

Mielikuvat Tampereen vihreästä imagosta ovat siis keskivertoiset: uskotaan, että kaupunki

45

haluaa edistää näitä arvoja, mutta isompia konkreettisia esimerkkejä tästä ei haastatteluista

löydy. Haastateltavat eivät osaa vastata, minkälaisia ilmastotalkootavoitteita Tampereen

kaupungilla on, joten ainakin tästä näkökulmasta ympäristöasioista kiinnostuneet

haastateltavat ja Tampereen kaupungin ympäristöviestintä eivät ole kohdanneet toisiaan.

Tampere ei siis markkinoi itseään asukkailleen vihreään imagoonsa pohjaten, ainakaan

vahvasti.

H1: Ympäristöasioista keskustellaan ja luontoa arvostetaan

H1 kokee, että ympäristöasioista keskustellaan arjessa kyllä monissakin eri

asianyhteyksissä. Hänestä tuntuu, että etenkin nuoret kokevat ympäristöasiat sen verran

suuriksi, etteivät aina usko yksilön vastuun ympäristötekojen vaikuttavan tarpeeksi:

"Kyllä sen huomaa, kun juttelee ihmisten kanssa, niin aika monesti tulee ne

(ympäristö)asiat esille tavalla tai toisella. En mä sit tie, oonko värittyny sillä

tavalla, kun puhutaan ihmisten kanssa seurakuntalehteen, ni monesti tulee

sellaiset henkiset asiat esille ja just vaikka sit luonnon kokeminen. Silloin se

puhe hyvinkin johtaa niihin... Mut sit toisaalta, mitä nuorten kanssa on

jutellu muuten, kun töissä niin... Nuorilla on mielipiteitä, mutta toisaalta

sellaista apatiaa, että en mä voi kuitenkaan tälle mitään." (H1 litteroitu

haastattelu 5.5.2017, 3.)

5.5 Vastaako Tampereen ympäristöviestintä haastateltavien ympäristöhuoliin

Tiedonhankinnallisesta näkökulmasta katsottuna haastateltavat kokevat Tampereen

ympäristöasioista tiedon välittymisen myös omaa aktiivisuutta vaativaksi. Tietoa haetaan

pääasiassa ja ensisijaisesti internetsivuilta, mutta myös paikallismedia koetaan etenkin

vanhempien sukupolvien kohdalla tärkeäksi tiedonlähteeksi. Tarkastelen tässä alaluvussa,

miltä Tampereen ympäristöviestintä siis vaikuttaa haastateltavien mielestä ja vastaako se

haastateltavien ympäristöhuoliin, jotka koskevat kaupunkia.

Risto Haverinen (2006, 178–181) kuvailee osaa kaupunkilaisten kokemista

ympäristöongelmista ambivalenteiksi, kuten esimerkiksi lokkiongelma, parveketupakointi

tai ravintolan aiheuttama musiikkimelu. Ympäristöongelmat voivat olla luonteeltaan

sellaisia, joihin kaupunkilaiset ja viranomaiset hakevat ratkaisuja eri suunnista.

Ympäristöongelman käsite lavenee urbaaneissa ympäristöissä, eli kaupunkilainen voi

kokea erilaisia haittoja juurikin elinympäristöongelmana. Ympäristöviranomaiset

46

ratkaisevat ongelmia pilkottuna osatehtäviin ja kaupunginhallinnon eri sektoreille.

Haastateltavani kuitenkin käsittelivät pääasiassa ympäristöongelmia enemmän yleisellä

tasolla kuin yksittäisinä elinympäristönsä ongelmina.

Kuvio3: Haastateltavien ensisijaiset tiedonhankinnan lähteet Tampereen ympäristöasioista.

Kaikki haastateltavat käyttävät ensisijaisena tiedonlähteenä etsiessään Tampereen

ympäristöasioista tietoa kaupungin internetsivuja (kuvio 3). Kolme viidestä mainitsee

ilmaisjakelun yhdeksi väyläksi, kuten kaupungin viestinnän Tampere-lehden. Pirkanmaan

alueella ilmestyvä Aamulehti mainitaan myös kolmen vanhimman haastateltavan puheessa

tiedonväyläksi, josta on hyvä mielikuva esimerkiksi kaupunkirakentamisen

puheenvuorojen tasapuolisesta jakamisesta ja yleisestikin paikallisympäristön asioiden

käsittelyssä. Myös Ylen paikallisuutisointi mainitaan tiedonlähteenä.

Kaksi haastateltavaa, H1 ja H4, kertovat toisinaan ottavansa suoraan yhteyttä kaupungin

henkilökuntaan sähköpostilla tai soittamalla, joiden vastuualueeseen haluttu tieto liittyy.

Näin tehdään, jos tieto ei löydy muuten tarpeeksi nopeasti. Haastateltavista kaksi, H2 ja

H4, mainitsevat myös erikseen kaupungin sähköpostilistan, jolle kuuluvat aktiivi- tai

harrastetoimintansa vuoksi. Toinen haastateltavista kokee sen myös hyvänä lähteenä

esimerkiksi ympäristötapahtumiin liittyen. H5 kertoo löytäneensä tietoa

31 %

19 % 19 %

12 %

13 %

6 %

Tiedonhankinnan lähteet

Internetsivut

Paikallislehdistö

Ilmaisjakelu

Sähköpostilista

Suora kontakti

Sosiaalinen media

47

ympäristötapahtumista Facebookin kautta, kun kaupungin kanssa yhteistyössä toimivat

kestävää kehitystä tukevat tahot, kuten Ekokumppanit Oy, ovat jakaneet niitä omilla

sivuillaan.

Selkeitä esimerkkejä viime aikojen ympäristöasioiden tiedotuksesta annetaan kovin

vähäisesti, mutta kaksi haastateltavista mainitsee Eteläpuiston kaavoitukseen liittyvän

uutisoinnin paikallismedioiden kautta. Yksikään haastateltava ei kuitenkaan osannut sanoa

esimerkiksi millaisia päästötavoitteita Tampereella on ja miten kaupunki ottaa osaa

hiilineutraalit kunnat -hankkeeseen. Ylipäänsä haastateltavien mieleen on jäänyt huonosti,

mitä kautta mikäkin ympäristöasioihin liittyvä tieto on saavutettu.

Kuva 1: Tampereen internetsivut.

Haastateltavat kuitenkin kokevat, että oma aktiivisuus on tärkeää, mikäli haluaa saada

jotakin tietoa ympäristöasioista. Tällöin kaikki haastateltavat etsivät tietoa ensin

internetsivuilta. Internetsivut koetaan pääasiassa hidastoimisiksi ja haettava tieto ei löydy

yleensä heti. Internetsivuja kuvaillaan sanoilla "kömpelöt", "epävisuaaliset", "kankeat" ja

"hitaat". Internetsivut koetaan sellaisiksi, että tiedon löytämiseksi joutuu avaamaan useita

välilehtiä ja yksinkertaistamista kaivataan tiedon saavuttamiseksi. Ympäristöasiat löytyvät

kaupungin sivuilta Asuminen ja ympäristö -välilehdeltä, jonka jälkeen niitä on ripoteltu

48

osaksi osioihin Asuminen, Kaavoitus, Ympäristö ja luonto, Kaupunkisuunnittelu ja

rakentamishankkeet sekä Elintarvikevalvonta ja ympäristöterveys (kuva 1.).

Tästä huolimatta haastateltavat mieltävät, että yleensä tarvittava tieto löytyy kyllä, vaikka

sitä joutuisi jonkin aikaa etsimään useammankin välilehden kautta. H5 toteaa etsineensä

esimerkiksi katujen kunnossapitoasioita ja kierrätysohjeita kaupungin verkkosivuilta:

"Se heittää (kierrätysasioissa) suoraan sinne jätehuollon sivuille. Ylipäänsä

mun mielestä kaupungin sivut on tosi huonot, että niitä ei oo kauheen

mielekästä käyttää." (H5 litteroitu haastattelu 8.5.2017, 6.)

Haastateltavista jokainen on itse kiinnostunut vähintään kaupungin kestävästä

kehittämisestä omien harrastustensa ja mielenkiintonsa pohjalta. He kokevat silti, että

Tampereen ympäristöasioista tiedon saaminen on pääasiassa omalla vastuulla. Kuinka

haastateltavat mieltävät sitten asioista vähemmän kiinnostuneiden kaupunkilaisten

saavuttavan ympäristöasioista tietoa ja kasvattavansa vastuuta kestävän kehityksen

mukaisiin elintapoihin?

Kaikki haastateltavat pitävät yksilön vastuuta tärkeänä näkökulmana kestävän kehityksen

mukaisiin elintapoihin ja ympäristöstä huolehtimisen kannalta. Kaikkien haastattelujen

kohdalla myös ilmenee, että mitä tietoisemmiksi haastateltavat ovat tulleet

ympäristöasioiden nykytilasta, sitä enemmän he kantavat huolta niistä ja haluavat vaikuttaa

ympäristöön sen tilan parantamiseksi.

Haastateltavat H1, H2 ja H3, joilla on lapsia, pitävät kotona olevaa ympäristökasvatusta ja

ympäristötietoisuuden lisäämistä omissa perheissään tärkeänä tiedonsiirron väylänä

lapsiensa ympäristöystävällisyyttä kasvattavaan käyttäytymiseen. Myös yhteiskunnalla

koetaan olevan velvollisuus osallistua ympäristöasenteiden parantamiseen ja niiden

ylläpitämiseen.

Kaikki haastateltavat pohtivat ympäristöviestinnän kehittämiseksi sosiaalisen median

mahdollisuuksia ympäristötietouden ja ympäristöasioihin liittyvien kaupunkitiedotteiden

lisäämisen välittämiseksi. Ympäristöviestinnän lisääminen voisi haastateltavien mielestä

lisätä ympäristöystävällisempää yleisasennetta ja arvomaailmaa. H1 ja H5 pohtivat myös

esimerkiksi linja-autopysäkkien ja linja-autossa sisällä olevien mainostaulujen

hyötykäyttöä esimerkiksi ympäristötietouden tietoiskuille.

49

Yleiseksi nousivat myös kokemukset siitä, että ympäristöviestintä ei näyttäydy

kansallisellakaan tasolla tarpeeksi aktiivisena, vaan se unohtuu helposti muun uutisoinnin

ja viestinnän viedessä tilaa ja huomiota. H1 kokee, että ympäristöviestintä ei Tampereen

kaupungin toimesta ole tarpeeksi aktiivista, vaikka yritys on hyvä. Hän miettii, johtuuko se

siitä, että viestintä painottuu liikaa yksittäisiin ihmisiin. H5 mainitsee myös

yhteisöllistämisprojektien lisäämisen ja tukemisen kaupunkiympäristön parantamiseksi

lähiöalueittain, joilla voisi olla hyvän markkinoinnin myötä positiivista vaikutusta kestävän

kehityksen periaatteiden mukaiseen yhteisön toimintaan.

Haastatteluista kävi ilmi, että ympäristöasioista tiedottaminen siis koetaan selkeästi

tärkeäksi tavaksi jakaa ympäristötietoutta kansalaisten käytösmallien muuttamiseksi

ekologisempaan suuntaan. Oma yksilön vastuu näyttäytyy haastateltavien puheessa

tärkeänä, jonka lisäksi he pyrkivät vaikuttamaan oman perheensä ja lähipiirinsä

ympäristötietoisuuteen. Yksilön vastuun lisäksi haastatteluista ilmenee, että ympäristön

hyväksi toiminen vaatii myös yhteiskunnallisesti aktiivisempaa tiedottamista ja tukea

yleisesti ympäristöystävällisemmän suhtautumisen luomiseksi. Haastateltavista jokainen

haluaa vaalia luontoarvoja ja kokee luonnon läheisyyden tärkeäksi myös

kaupunkiympäristössä. Luontoa pyritään kunnioittamaan arvojen mukaisella

ympäristöasenteella.

Tampereen ympäristöviestintä vastaa siinä mielessä haastateltavien ympäristöhuoliin, kun

lähes kaikki heistä ovat mukana aktiivisissa harrastus- ja asukasorganisaatioissa, kuten

asukkaiden kuulemisorganisaatio Alvarissa ja sukellusseurassa, jolloin niissä toimiminen

lisää vuorovaikutusta ympäristöhuolienkin ilmaisemisessa ja keskusteluissa kaupungin ja

asukkaiden välillä. Ympäristökasvatusta ja ympäristöasioiden yleistä esittelyä sekä

markkinointia haastateltavat eivät selvästi ole erityisemmin huomanneet Tampereen

kaupungin osalta. Ottamalla siis aktiivisesti osaa haastateltavat kokevat voivansa vaikuttaa

kaupungin kehittämiseen, mutta itse ympäristöhuoliin, kuten roskaamisen vähentämiseen

kaupungissa ei ympäristöviestintä suoraan vastaa. Tampere on kuitenkin onnistunut

luomaan mielikuvaa vihreämpään suuntaan kehittyvästä imagosta lisäämällä esimerkiksi

muovinkeräyspisteitä, raitiotien rakentamisen ja sähköbussikokeilun myötä, jota

haastateltavat tuntuvat arvostavan.

Jaakko Lehtosen (1998, 129–130) määrittelemien symmetrisen ja epäsymmetrisen

viestintäkategorioiden, joita käsittelin aiemmin organisaatioiden suhdetoimintaa

50

käsittelevässä alaluvussa, Tampereen ympäristöviestinnän PR-toiminta ei vastaa

epäsymmetriseltä kantilta mitenkään selkeästi haastateltavien ympäristöasenteisiin.

Haastatteluista ei käy ilmi, että Tampereen ympäristöviestinnällä olisi selkeä rooli

haastateltavien ympäristöasenteita kehittävänä tekijänä, vaan ympäristötietous on heidän

kohdallaan pääasiassa kehittynyt muita kokemuksien ja tiedon ympäristöaktiivisuutta

lisääviä reittejä pitkin.

Informaatiotarpeisiin epäsymmetrinen viestintä vastaa siinä mielessä, että haluttu

ympäristötieto kuitenkin koetaan löytyväksi, vaikka sen etsimiseen menisi jonkin verran

aikaa. Symmetrinen viestintä toisaalta onnistuu dialoginsa puolesta, sillä haastateltavat

kokevat pääsevänsä vaikuttamaan esimerkiksi asukaskuulemisorganisaatioiden tai suorien

yhteydenottojen kautta ympäristöasioihin. Tampereen ympäristöviestinnän PR-toiminta

siis toimii ainakin suhteellisesti, kun kyseessä ovat omaa aktiivisesti ympäristötietoa

hakevat kaupunkilaiset.

Tampereen kohdalla ympäristöviestinnän saavutettavuus asukkaalle tuntuu olevan melko

satunnaista, eikä jokapäiväistä. Olisiko kampanjoista, tietoiskuista, ympäristöasioiden

promoamisesta tai kaupungin omien saavutusten mainostamisesta positiivista hyötyä?

Ensin tietysti on määriteltävä, millaisia ympäristöviestinnän tavoitteita halutaan saada

aikaan, jotta viestintäprosessia niitä asioita kohtaan voidaan lähteä kehittämään.

Viestinnän ammattilainen on aina tukemassa jotakin arvopäämääriä ja on aina

vastuusuhteessa joillekin tahoille. Tällöin on syytä pohtia myös vallan koneistoa etiikan ja

moraalin näkökulmista. Hyvän eettisen journalismin ja viestinnän noudattamiseksi on

muistettava vastuusuhteet niin yhteiskunnalle ja suurelle yleisölle, asiakkaille, tilaajille,

kannattajille, työnantajalle, yritykselle, ammattikunnalle kuin omalle itselleen,

omalletunnolle. (Nordenstreng & Lehtonen 1998, 254–255.) Tästä näkökulmasta ajatellen

nykypäivänä ympäristötietouden markkinointi ei ole keneltäkään pois – Päinvastoin.

Kestävän kehityksen periaatteiden markkinointi luo yhteistä hyvää ja kannattavampaa

tulevaisuutta, joka ei saisi unohtua muun viestinnän alle. Kaupunkilaisten asenteiden

muuttaminen kestävämmän ajattelumallin suuntaan on julkisyhteisölle velvollisuus, jos se

koetaan yhteisön kannattamien arvojen mukaiseksi.

51

5.6 Julkisen keskustelun vastuunasettelua

Habermasin määrittely julkisuudesta ensisijaisesti yhteiskunnallisen elämän alueena, jossa

julkinen mielipide muodostuu (Habermas 2009, 163), on mahdollisesti avainasemassa, jos

puhutaan ympäristötietouden lisäämisestä. Joukkoviestinnän ja medioiden avulla, mutta

myös julkisyhteisön, kuten kaupungin ympäristöviestinnän avulla, voidaan lisätä kestävän

kehityksen arvojen mukaista julkista mielipidettä ja asennetta sitä tukevaan suuntaan.

Tämä tarkoittaa kestävän kehityksen arvojen markkinointia ja jatkuvasti osallistavaa

dialektiikkaa yhteiskunnallisella tasolla.

Kestävän kehityksen mukainen viestintä vaikuttaa toistaiseksi enemmän olevan vaadittu

aspekti yritysmaailmassa, jossa yritykset pitävätkin vastuullisuusajattelun paalupaikkaa

hallitusten sijaan (Lampikoski & Sippo 2013, 185–186). Julkisen mielipiteen muuttaminen

ekologisesti kestäviin vaihtoehtoihin on osaltaan kansalaisyhteiskunnan aktiivisuudesta

kiinni, kun vallitseville käytännöille esitetään vaihtoehtoja. Sosiaalisen median kautta

demokratian olemus ja osallistavuus luo lisää julkisen keskustelun mahdollisuutta. Siitä

esimerkkeinä toimivat muun muassa kansalaisaloitteet, aluetoimikunnat ja osallistava

budjetointi. (Borg & Joutsenvirta 2015, 245.)

Poliittisena julkisuutena näyttäytyy myös ympäristöarvot, sillä ne vaikuttavat talouteen

muuttamalla perinteisiä ajattelumalleja ja kannustamalla strategiamuutoksiin: Mikäli

pyritään kohti ekologisesti kestävää taloutta, se merkitsee uusiutuvien luonnonvarojen

käyttämistä, tuhlauksen vähentämistä, puhdasta teknologiaa ja kulutustottumusten

muuttamista talouden ohjauskeinoja, kuten verotusta ja päästökauppaa hyödyntämällä.

Julkista keskustelua talouteen vaikuttavissa ympäristöratkaisuissa käydään pääasiassa tällä

hetkellä kansainvälisten organisaatioiden ja ryhmien, YK:n ja sen elimien sekä EU:n kautta

sitovien päätösten ja lainsäädännön myötä, jotta todellisia muutoksia saadaan aikaan. (Borg

& Joutsenvirta 2015, 244–251.)

Julkista keskustelua syntyy kuitenkin yhteisistä ympäristöhuolista. Tästä esimerkkinä

mainittakoon EU komission tammikuussa 2018 julkaisema muovistrategia, jonka

tavoitteena on esimerkiksi se, että EU:n markkinoilla olevista kaikista muovipakkauksista

100 prosenttia tulisi olla kierrätettäviä vuoteen 2030 mennessä. Komission

budjettiesityksessä oli myös esitys muoviverosta, joka osaltaan hillitsisi muovijätteen

määrää ja hidastaisi merten roskaantumista ja mikromuovin määrää vesistöissä. (Yle

52

uutiset 4.5.2018.) Uutisointi muovihuolista on lisääntynyt selvästi viime aikoina mediassa

uusien tutkimustulosten ja ympäristön pilaantumista kuvaavien kuvamateriaalien kautta.

Media ja julkinen keskustelu ovat onnistuneet herättämään ainakin mikromuovi- ja

muoviroskauutisoinnilla laajaa huolestumista maailman vesialueiden tilasta. Yksilön

vastuullinen suhtautuminen ei toimi muoviongelman ratkaisuissa, vaan tarvitaan

nimenomaan päätöksentekoa, joka ehkäisee roskaamista. Oletusarvoisesti EU:ssa ollaan

uutisoinnin ja julkisen mielipiteen johdosta herätty tähän konkreettisesti näkyvään

ympäristöhuoleen.

Toimenpiteet muovijäteongelman ratkaisemiseksi ovat välttämättömiä suuremman

ympäristökatastrofin välttämiseksi etenkin, kun nyt tutkimustulokset ja uutiset ovat

saavuttaneet suuren massan ja näin ollen tavoittaneet julkisen keskustelun. Sosiaalinen

median ja globalisaation merkitystä ei voi väheksyä muovikeskustelun leviämisessä, kun

mirkomuovi- ja muoviongelmaan on törmätty ympäri maailmaa, sillä julkisen keskustelun

myötä on mahdollista saavuttaa konkreettisia tekoja, kuten päätöksiä ympäristötuhojen

ehkäisemiseksi.

Julkiseen keskusteluun nousemiseksi tarvitaan julkinen mielipide, eli yleisön mielipide

siitä, että asioille on tehtävä jotakin ongelman ratkaisuksi. Tämä Habermasin

julkisuusteoreettinen näkemys on yhdistettävissä ympäristöhuoliin ja ympäristöongelmiin,

sillä julkista keskustelua ei synny ilman, että tahot (kuten kansalaiset tai organisaatiot)

aktiivisesti pyrkivät vaikuttamaan siihen, mihin asioihin halutaan yleisellä tasolla

muutosta.

Habermasin ajatusten mukaan (Malmberg 2004, 44) kansalaisyhteiskunnassa kyseessä on

lähinnä omien yksityisten intressien etujen ajaminen, jolloin nämä intressit voidaan

muuttaa välineen tai median kautta kaikkia edustavaksi yleiseksi eduksi. Ympäristöhuolien

näkökulmasta voidaankin siis todeta, että joko vihreitä ja kestävän kehityksen arvoja ajavat

yksityiset toimijat, kuten tietyt organisaatiot tai kansalaisryhmittymät tai valtaelimet, kuten

hallitus, voivat edistää niitä, jos ne ovat selkeästi intressien kohteena. Tällä hetkellä EU:n

ympäristölainsäädäntö pääasiassa määrittelee Suomessa tapahtuvaa ympäristöpolitiikkaa

(Ympäristöministeriö 2017).

Ympäristöpolitiikka muuttuu enenevissä määrin osaksi julkista poliittista keskustelua, sillä

vallitseva talousjärjestelmä käyttää luonnonresursseja kestämättömästi ja ratkaisuja tähän

tullaan etsimään esimerkiksi ekologisesta taloustieteestä. Nämä talouden intressit eivät

53

vielä kohtaa täysin ympäristön huomioimista, sillä esimerkiksi ilmastopäästöt yhä

kasvavat, vaikka niiden tuottamat ongelmat tiedostetaan. Valtavirtainen taloustiede ei

tunnista luonnon kantokykyä ja voi olla, että moniin ympäristötuhoihin havahdutaan

viiveellä, ennen kuin muutos kohti ekologisempaa taloutta syntyy. (Borg & Joutsenvirta

2015, 228–229.)

On mahdollista, että julkinen mielipide esimerkiksi ekologista taloustiedettä kohtaan

kasvaa vasta, kun ympäristöongelmat konkretisoituvat kansalaisille kokemuksina.

Konkreettisten kokemusten myötä julkinen keskustelu ympäristöongelmia kohtaan kasvaa.

Myös esimerkiksi talouskriisit siirtävät huomiota pois ympäristöongelmista. Talouskriisin

aikaan huoli voi näyttäytyä pienempänä, kun talouteen vaikuttava tilanne heikentää

kansalaisten elintasoa. Tällöin huolet esimerkiksi omasta varallisuustilanteesta

konkretisoituu suuremmaksi huolenaiheeksi ja ympäristöhuolet toissijaistuu. (Yle uutiset

2.1.2018.)

H2: Kaupungin merkitys ympäristötietouden lisäämisessä

Pääasiassa haastateltavat kokevat, että yksilön vastuu on suuri ympäristöstä huolta

pidettäessä. Tästä huolimatta koetaan, että kaupungilla on velvollisuus ympäristötietouden

lisäämisessä. H2 on vakuuttunut, että jokaisen ihmisen oma panos roskan keräämisen,

kierrättämisen, kulutustottumusten ja liikkumisen kautta vaikuttaa positiivisesti ympäristön

tilaan. Hän pitää myös oman perheen sisässä ympäristötietouden lisäämistä tärkeänä.

Kaupungin apu ympäristöasenteiden ylläpitoon on kuitenkin H2:n mielestä oleellista:

"Onhan sillä tärkee ratkaiseva vaikutus. Ihan jo pelkästään sillä

tiedottamisella. Kaupungin pitäs olla aktiivinen sen suhteen, että meidän

pitäs ylläpitää sitä. Ei sillain, että tehdään joku yksittäinen projekti, että

'huh, nyt se on hoidettu'. Vaan siten, että se on jatkuvaa se ajatuksen

markkinointi ihmisille. Jokaisella meillä on mahdollisuus, velvollisuus ja

vastuu ympäristöstä, jota kaupunki osaltaan auttaa meitä toteuttamaan." (H2

litteroitu haastattelu 8.5.2017, 8.)

Kuinka ympäristöongelmia ja -huolia saadaan sitten nostettua yhä enemmän julkiseen

keskusteluun? Ympäristöongelmat voivat laajuutensa vuoksi olla monimutkaisia ja

abstrakteja ymmärtää, kuten ilmastonmuutos. Haastatteluistani kävi ilmi, että jokaisen

haastateltavan ympäristöheräämiseen on vaikuttanut konkreettiset kokemukset ihmisen

aiheuttamista ympäristöhaitoista, kuten metsäteollisuuden aiheuttamat hakkuut ja roskajäte

54

vesistöissä, jotka ovat osaltaan herättäneet haastateltavat kiinnostumaan laajemmin

ympäristöhuolista ja osaltaan aktivoinut toimimaan ympäristösasioiden parantamiseksi.

Ympäristöviestinnällä on tässä kohtaa merkitystä. Ympäristötietoutta lisäämällä

valtiollisella ja kansallisella tasolla voi olla vaikutusta kansalaisten ymmärryksen ja huolen

herättämisessä ympäristöstä huolehtimiseen. Ympäristöongelmat ovat olleet pitkään

tiedossa, mutta erityisen radikaaleja ratkaisuja, kuten aurinkoenergian yleistämistä ei olla

kovin paljoa Suomessa harjoitettu. Edistysaskeleita on kyllä harpattu, mutta

innovatiivisempia ratkaisumalleja odotetaan vielä. Ympäristöliike on muuttunut kuitenkin

osaksi arkipäiväistä elämää esimerkiksi kierrätyksen, kulutustottumusten sekä tulevien

muovin käyttöä rajoittavien direktiivien kautta. Kestävän kehityksen turvaaminen on

välttämättömyys luonnonvarojen ja kasvun rajojen vuoksi.

Ympäristövastuullisuutta on mahdollista lisätä kaupungin taholta esimerkiksi

konkreettisesti kestävällä kaupunkisuunnittelulla, kannustamalla vähempään kuluttamiseen

ja suosimaan julkisen liikenteen käyttöä, jolloin ympäristövastuullisuuden yksilötason

päätöksenteko voi helpottua ekologisempien vaihtoehtojen valitsemiseksi. Tällaisia

ratkaisuja tehdessä ympäristöviestintä vaikuttaa yksilön tietoon kaupunkiympäristönsä

mahdollisuuksista ja voisi muuttaa ympäristöasenteita myönteisemmiksi, kun informaatio

kaupungin ympäristömyönteisistä ratkaisuista saavuttaisi kaupunkilaisia paremmin.

H5: Konkreettinen roskamäärä herätti muovihuoleen

H5 kokee mikromuovin yhdeksi suurimmaksi kansainväliseksi ympäristöhuoleksi.

Mikromuovit eivät ole vain merien ongelma, vaan sitä löytyy jopa kotimaisista järvistä ja

on mahdollista, että sitä päätyy ravintoketjun ja juomaveden kautta myös ihmisiin (Yle

uutiset 6.6.2018). H5:n kohdalla mikromuovihuolen on aiheuttanut konkreettinen

muoviongelman kokeminen ulkomailla:

"Mut nyt ehkä semmonen isompi, mikä sai tohon alan vaihtoonkin

kiinnostumaan oli se, kun olin toissa vuonna vuoden poissa Suomesta ja

näin aika konkreettisesti sen, että sä voit olla maapallon ihan toisella laidalla

ihan autiolla saarella, missä ei oo mitään, ei tuu mitään jätettä. Mutta joka

aamu ne rannat oli ihan täynnä muovijätettä, et joka päivä siel keräsin

säkillisen muovia -- Olin kolme kuukautta Tongalla töissä. Sain ilon asua

semmosella autiolla saarella. Ja oli semmonen ekoresortti, mikä sinne piti

perustaa. Siel oli pari pientä falee, sitten noi aurinkosuihkupussit ja sähköä

tuli semmoseen pieneen auton akulliseen aurinkopaneelilla ja näin. Sen

55

verran, mitä siihen nyt tuli, et sai kännykän ladattua. Mut se jätteiden

määrä... Sit voi vaan kuvitella, mitä on se mikromuovien määrä, jos se

pelkästään näkyvä on jo noin mieletön. Niin siellä se tuli, että tajus, että

haluais vaikuttaa siihen mitä näin ei niin kehittyneillä alueilla tapahtuu.

Mutta ihan kuitenkin se, että meillä on teknologia ja kaikki mahollisuudet

toimia ekologisesti ja auttaa ni, musta on pöljä ajatus, että ihmiset sanoo, et

Intiassa on asiat näin ja näin. Mut jos kaikki ajattelee maapallolla niin, ettei

omilla teoilla oo mitään merkitystä, ni ei kenenkään kannata tehä yhtään

mitään." (H5 litteroitu haastattelu 8.5.2017, 2–3.)

H2: Kestävään kehitykseen siirrytään hitaasti

Vaikka ympäristöhuoliin on löytynyt ongelmanratkaisumahdollisuuksia jo pitkään, on

markkinataloudella hidas siirtymä kohti kestävän kehityksen ratkaisumalleja. Tästä

huolimatta siirtymä kohti kansainvälisesti hyväksyttyjä yhteisiä kestävän kehityksen arvoja

tapahtuu etenkin EU:n yhteisten päätösten kautta. H2 ei koe Suomen tarttuvan kestävän

kehityksen ratkaisumalleihin kovin tarmokkaasti edelläkävijän roolissa, mutta hän uskoo,

että tarvittaessa muutos saadaan aikaan:

"Eihän Suomi oo sillä tavalla radikaali missään. Se on kai osa meidän

mentaliteettia. Sillain varovaisesti, ettei vaan tuu mitään sellaista

epämääräistä sählinkiä. Jos ajatellaan tätä metsien suojelua. Niin aina

yllätyn, kuinka vähän meidän metsistä on suojeltuja metsiä. Eihän se oo

kuin muutama prosentti. Se on ihan käsittämätöntä. Jos mietitään näitä

hiilipäästötavoitteitakin, niin kyllä ne on hirveen varovaisia meillä ja hitaasti

käy luopuminen. Mutta aina palaan siihen, kuinka vesien kunto palautu niin

nopeesti parissa vuosikymmenessä aivan valtavasti. Että sitten, kun

todetaan, että tehdään jotakin, niin kyl se saadaan aikaiseksi." (H2 litteroitu

haastattelu 8.5.2017, 8.)

56

6. JOHTOPÄÄTÖKSET

Tutkielmassani olen tarkastellut viiden tamperelaisen haastateltavan ympäristöhuolten

representaatioita, miten ympäristöhuolet heille Tampereella näyttäytyvät ja mitkä ovat

heidän kokemuksensa mukaan kaupungissa suurimmat ympäristöhuolet. Olen myös

pyrkinyt löytämään vastauksen siihen, vastaako Tampereen ympäristöviestintä näihin

haastateltavien huoliin. Olen myös peilannut ympäristöhuolia suomalaisten yleisiksi

kokemiin ympäristöhuoliin ja löytänyt sieltä yhteneväisyyksiä. Tämän lisäksi olen käynyt

läpi, miten julkinen mielipide voi vaikuttaa ympäristöviestinnän kehittämiseen.

Analyysimenetelmänäni toimi lähiluku, jota pohjasin Jyrki Pöysän (2010) ajatuksiin

lähiluvun hyödyntämisestä. Ensin litteroin äänitetyt haastattelut, jonka jälkeen kävin niitä

useaan otteeseen lukien läpi. Toisessa vaiheessa kirjoitin muistiinpanoja löytääkseni

yhteneväisiä ympäristöhuolten representaatioita. Kirjoitin ylös huomioita ja

yhteneväisyyksistä kokemuksista. Tämän jälkeen koin vielä tarpeelliseksi poimia

ympäristöheräämiseen, ympäristöhuoliin, ympäristön parantamisideoihin sekä

ympäristöviestintään liittyviä sitaatteja haastatteluista. Ne tuovat lisäarvoa tarinallistamalla

tutkimustani ja lisäävät ymmärrystä siitä, miksi haastateltavat ovat kokeneet ympäristöasiat

niin kuin ovat.

Teemahaastattelu toimi tärkeänä työvälineenä tutkimusmateriaalin hankinnassa ja

mielestäni se oli täysin oikea haastattelustruktuurin valinta tätä tutkimusta ajatellen.

Lomakehaastattelulla ei olisi ollut mahdollista saavuttaa yhtä selkeyttävää haastateltavien

maailmankuvaa ja mielikuvia kartoittavaa materiaalia. Toisaalta taas syvähaastattelusta

olisi syntynyt liian massiivinen ja muutakin kuin ympäristöasioita käsittelevää dataa,

jolloin tutkimuksen työstäminen olisi todennäköisesti ollut huomattavasti hitaampaa ja

vaivalloisempaa.

Teemahaastattelu antoi hyvän rungon käydyille keskusteluille pysymällä pääasiassa

ympäristöasioiden piirissä. Teemahaastatteluun pohjaten esiin nousivat hallitsevat

paikallistason ympäristöhuolien representaatiot: Kierrättämisen kautta huoli roskaamisesta

ja kaupunkiympäristön kautta huoli eritoten rantarakentamisesta sekä viheralueiden

säilyttämisestä.

Analysoin ensimmäisenä ympäristöhuolien representaatioita haastateltavien puheesta.

Haastateltavien ympäristöhuolien representaatiot paljastuivat olevan pitkälti samassa

linjassa viimeisimmän Tilastokeskuksen teettämän tutkimuksen kanssa koskien

57

suomalaisten suurimpia ympäristöhuolia koskevan datan kanssa (Tilastokeskus 5.7.2012).

Kansainvälisiksi ympäristöhuolenaiheiksi nousivat eritoten ilmastonmuutos, vesistöjen

pilaantuminen, mikromuovi ja Suomessa metsien suojelu.

Kierrätyspuheen kautta roskaamisen huoli jopa yllätti puhuttaessa kaupunkiympäristöstä.

Roskaamisen huolen myötä nousi esiin yleisesti kierrätyspisteiden ja roska-astioiden

vähäiseksi koettu määrä. Kansainväliset ympäristöhuolet eivät nousseet aivan yhtä

selkeästi esiin kuin kaupunkitason. Osasyynä tähän on toisaalta se, että haastattelut

keskittyivät käsittelemään kokemuksia kaupunkilaisina, vaikkakin ympäristöasenteet ovat

yhdistettävissä myös kansallisen ja kansainvälisen tason merkityksellisyyteen.

Kaupunkirakentaminen representoitui ympäristöhuoleksi, kun haastateltavat ovat lukeneet

aiheesta muun muassa paikallismedian kautta selvästi enemmän, eli tiedonsaannin

lisäännyttyä. Kaupunkirakentamisessa nousi esiin huoli rantojen rakentamisen ja

viheralueiden säilyttämisen suhteen. Sinänsä se ei ole yllättävää, sillä jokainen

haastateltava koki arvostavansa luonnonläheisyyttä ja kannattavansa luontoarvojen

säilyttämistä. Kaupunkiympäristössä halutaan siis säilyttää yhteys luonnonalueisiin

viihtyisyyden sekä ekologisen näkökulman vuoksi. Jokainen haastateltava kannattaa

luontoarvoja osana kaupunkilaisen arkea. Haastateltaville oli myös tärkeää se, että

kaupungin ranta-alueet säilyvät tasa-arvoisina ulkoilumahdollisuuksiltaan kaikille

kaupunkilaisille.

Analyysivaiheessa ilmeni kaupungin ympäristöviestinnän vaativan myös aktiivista

kansalaisotetta, jotta tieto kulkeutuu perille. Tähän viittaa haastateltavien aktiivi- ja

harrastetoiminta, joka on herättänyt kiinnostuksen Tampereen ympäristöasioita kohtaan

sekä se, että ensisijaisena tiedonlähteenä kaupungin ympäristöasioihin koetaan olevan

Tampereen kaupungin internetsivut. Internetsivujen käyttö vaatii omaa aktiivisuutta

tiedonsaannin kannalta.

Tampereen ympäristöviestintä kuitenkin myös saavutti haastateltavat etenkin juuri siksi,

että he toimivat itse aktiivisesti ympäristöä ajatellen ja ovat perehtyneet aiheisiin niin

omatoimisesti kuin esimerkiksi median välityksellä ja mahdollisesti jossain määrin

kaupungin ympäristöviestinnän vaikutuksesta. Infoähkyn kohdistuessa joka päiväiseen

elämään, he kuitenkin ovat muodostaneet mielipiteitä niin kierrättämisen, julkisen

liikenteen, henkilökohtaisen ympäristökäyttäytymisen kuin kaupunkirakentamisen suhteen

vastaanotettuaan tietoa niiden tilanteesta. Myös omakohtaisen aktiivisuutensa vuoksi

58

haastateltavat kokivat, että toimimalla vuorovaikutuksellisesti esimerkiksi

asukaskuulemisorganisaatiossa he voivat vaikuttaa ympäristöpäätöksiinkin.

Ympäristöviestintä siis on vuorovaikutteisesti onnistunutta silloin, kun tamperelaiset itse

ovat aihealueesta tarpeeksi kiinnostuneita osallistuakseen vuorovaikutukseen ja

muodostamaan mielipiteitä. Paikallismedia koettiin toiseksi tärkeimmäksi tiedonlähteeksi,

joten sen rooli on myös olennainen ympäristötietouden lisäämisessä.

Haastatteluista kävi myös ilmi seikka, että vaikka ympäristöhuolta selvästi on niin yleisellä

kuin kaupungin tasolla, usko tulevaisuuden ratkaisuihin on vahva. Yksikään haastateltava

ei vaikuttanut siltä, etteikö ympäristöongelmiin kyettäisi löytämään ratkaisuja jossain

kohtaa, vaikka ympäristöhuolia olisi ollut myös kansainvälisellä tasolla. Jo saavutetut

edistysaskeleet kestävän kehityksen mukaisiin ratkaisuihin koettiin kaupungissa

myönteisiksi. Haastattelujen analyysin tuloksia ei voi yleistää koskemaan kaikkia

Tampereen kaupunkilaisten mielipiteitä Tampereen ympäristöhuolista, mutta antaa suuntaa

antavaa vastausta yhteneväisten ympäristöhuolien kokemisen kannalta.

Kiinnostava näkökulma oli myös se, että jokaisella haastateltavalla oli taustallaan oma

kohtaisia konkreettisia kokemuksia ympäristöongelmista, jonka vuoksi he ovat toimineet

myös aktiivisesti ympäristöystävällisemmin omassa arjessaan ja muun muassa suosivat

ympäristöä vähemmän kuormittavia ratkaisuja. Haastateltavien kohdalla oma

konkreettinen näkeminen ja kokeminen on voinut jopa merkittävästi vaikuttaa

ympäristöhuolien syntyyn ja ympäristöaktiivisuuteen. Vaatiiko ympäristöasioista

kiinnostuminen konkreettisempaa kokemista siitä, että kohtaa henkilökohtaisesti itseään

haittaavan paikallisen ympäristöongelman, jotta myös kiinnostus kansainvälisiä

ympäristöongelmia kohtaan herää?

Ei välttämättä. H4 koki ympäristön roskaamisen huolenaiheena sukellusharrastuksensa

kautta, mutta ei esimerkiksi halunnut juurikaan ottaa kantaa ilmastonmuutokseen. Hän on

kuitenkin kiinnostunut kehittämään kaupunkia sukellustoimen puolesta, ja otti osaa

asukastyöpajaan mielenkiintonsa vuoksi sekä luodakseen kontakteja muihin

ympäristötoimijoihin. (H4 litteroitu haastattelu 7.5.2017, 2–5.) H4 siis kuitenkin koki

ympäristön puhdistamisen tärkeäksi sukellusharrastuksen myötä. Tämä kertoo siitä, että

oman lähiympäristön ympäristöongelmien konkreettinen kokeminen voi kannustaa ja

auttaa innostamaan mukaan kehittämään juurikin kaupunkitasolla ympäristöaatetta.

59

Toisena teoreettisena viitekehyksenä käytin analysoinnissa Jürgen Habermasin julkisuuden

teoriaa, joka yhteiskunnalliselta käyttöpohjalta vastasi hyvin siihen, miten julkinen

mielipide vaikuttaa yleisesti myös ympäristöviestintään ja vuorovaikutuksellisesti

toisinpäin. Kun halutaan vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, muuttaa kansalaisten asennetta

tai tuoda uutta näkökulmaa arvomaailmaan, viestinnällä on tärkeä tehtävä. Tänä päivänä

ympäristöaatteen levittäminen tuntuu olevan yhä pääasiassa ympäristöliikkeiden vastuulla,

eikä kovin vahvasti julkisyhteisöjen agendana.

Tähän päätelmään tulin, kun aktiivisesti ympäristöasioita seuraavat haastateltavat kokivat,

että mediassa ylipäänsä ei puhuta tarpeeksi ympäristöhuolista ja -ongelmista.

Ympäristötietoutta voisi enemmänkin promota kaupungin taholta esimerkiksi hyödyntäen

sosiaalista mediaa, jotta yhä useampi kansalainen tavoitettaisiin. Julkisen mielipiteen

syntyyn vaaditaan väline, kuten media, jolla voidaan muokata ajattelumaailmaa

vastaamaan ympäristöhuoliin. Tällöin julkinen mielipide auttaa julkisyhteisöjäkin

muokkaamaan toimintaansa halutun periaatteen mukaiseksi.

On siis vielä oma kysymyksensä ylipäänsä, minkälaisia arvoja Tampere kaupunkina haluaa

välittää asukkailleen ja millaisena viesti siitä tuotetaan. Kun yhteiskunnallisen viestinnän

tehtäviksi on määritelty tiedon lisääminen, asenteisiin vaikuttaminen ja toimintatapojen

muuttaminen, siihen tähtäävän viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen panostaminen on

edellytys (Högström 2002, 29–30). Jos Tampere haluaa luoda PR-julkisuutta vihreiden

arvojen kannattajana, tulisi miettiä ratkaisuja, kuinka ympäristökasvatusta ja -tietoutta

lisätään viestintään, miten kohdistetaan viesti eri ikäryhmiin ja mitä kautta.

Olisko sosiaalisen median hyödyntäminen kokeilun arvoinen väylä ympäristöviestinnän

vuorovaikutukselle? Nuorien aikuisten määrä oli todella vähäinen kaupungin järjestämässä

asukastyöpajassa, jossa haastateltavanikin olivat, ja myös osa heistä pohti ikäjakaumaa.

Nuoret, ympäristötietoiset aikuiset eivät esimerkiksi välttämättä halua paperisia lehtiä,

kuten omakohtaisesti mainitsi H5, jolloin väylä kaupunkilehtien ja paikallismedian suhteen

supistuu. Sosiaaliseen mediaan panostaminen kaupunkiviestinnässä voisi luoda omanlaista

ympäristönäkökulmaista demokraattista kehitysväylää nuorten aikuisten ja Tampereen

välillä.

Tämä tietysti on mahdollista vasta, kun kaupunki on määritellyt omat arvomaailmansa

siten, että sen vaalimien ympäristö- ja luonnonarvojen välittämiseen kannattaa ja on

mahdollista pystyä panostamaan. Tätä ennen ei ratkaisevan yhteisen julkisen mielipiteen

60

muodostamista ympäristöasenteesta kaupunkilaisten tasolla välttämättä onnistu. Vihreiden

arvojen välittäminen vuorovaikutuksellisesti vaatii siis myös sen, että kaupunki sisäistää ne

ensin olennaiseksi osaksi omaa toimintaansa.

Toisaalta EU:n ja kansallisen tason ympäristöpoliittiset ratkaisut vaikuttavat myös siihen,

miten kaupungit ja kunnat reagoivat niihin ja päivittävät omaa suhtautumistaan kestävän

kehityksen mukaisiin ratkaisuihin. Kaupungit eivät juurikaan vaikuta markkinoivan

esimerkiksi omia ilmastotavoitteitaan. Voiko taustalla olla vielä epävarmuus siitä, miten

kansalaiset suhtautuvat ympäristöaatteisiin? Odotetaanko, että kansalaisilta saadaan

ensisijaisia vaatimuksia, ennen kuin uskalletaan markkinoida ympäristöystävällisyyttä sekä

kestävän kehityksen mukaisia toimia?

Harva tahtoo ottaa ensimmäiset erilaiset, ratkaisevat askeleet. Vasta, kun ilmastonmuutos

uhkaa muuttua kansallista turvallisuutta vaarantavaksi elementiksi, lisätään maakohtaisia

rajoituksia ja ohjeita, teknologiaa ja infrastruktuuria, joilla saavutetaan vähäisemmät

päästöt. Yksilön vastuu on tätä ennen tärkeässä ja esimerkillisessä roolissa. Omilla

valinnoillaan pystyy kannattamaan parempiin energia-, luonnonvara- ja

ympäristöpolitiikkaan johtavia päätöksiä ja linjauksia. (Borg & Joutsenvirta 2015, 249–

260.)

Borg & Joutsenvirta toteavat, että monissa Suomen tulevaisuutta käsittelevissä raporteissa

ei puututa vakavasti jo nyt ja tulevaisuudessa vielä enenevissä määrin kohdattaviin

luonnonvara-, ilmasto- ja ympäristöongelmiin. Raporteissa toki tiedostetaan resurssien

rajallisuus ja talouskasvun ympäristökuormitusta lisäävä vaikutus. Talouskasvun

myönnetään kasvattavan ympäristövaikutuksia, mutta ympäristöhaasteet kuvataan tästä

huolimatta kasvun mahdollisuuksina. (Borg & Joutsenvirta 2015, 249–250.)

H5: Kultaisen keskitien jäljillä

Ympäristöstä huolta pitäminen ei saisi tuntua ikävältä asettelulta ja ihmisten luokittelulta,

vaan ympäristötietouden ollessa näin laajaa, tulisi jokaisen kansalaisen kantaa oma

vastuunsa yhteisen hyvän tavoitteluksi. H5 kokee ympäristöasenteen kokevan kahtiajakoa

ja vastakkainasettelua poliittisesta näkökulmasta:

"Jos miettii Suomen ja Tampereen mittakaavalla, mistä se lähtee, niin kyl se

on se asenne. Tuntuu, et on ehkä jopa kahtiajakoa poliittisen tilanteen takia,

että joko sä oot semmonen vihervassari tai sit tommonen tosi konservatiivi

61

markkinatalouskasvun tukija, ja ympäristöstä viis. Pitäs löytää semmonen

kultainen keskitie, mikä ei sulje kumpaakaan pois. Molemmissa päissä on

niitä järkeviä ihmisiä. Tuntuu, et haetaan tieten tahtoen sitä. Vähän niinku

tää suvakki-rajakki -asetelma. Et joko sä oot jompaa kumpaa. Et ei oo

mitään välissä. Valitse puoles! Kierrätätkö vai vastustatko markkinataloutta,

niinku... Se on ehkä semmonen ikävä. Pitää löytää hyvä balanssi kaikkien

asioiden kannalta, koska yhteistä maata ja planeettaa ja ympäristöä me tässä

hoidetaan." (H5 litteroitu haastattelu 8.5.2017, 8.)

Vaikka Tampere ei ole ilmastotavoitteitaan ole äänekkäästi markkinoinut, on kaupungilla

kohtalaisen hyvät tavoitteet päästövähennyksiin ja se on myös kasvattanut tavoitettaan

huomattavasti. Tampere on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali kaupunki vuonna

2030, jota ennen suunnitelmissa oli saavuttaa se vuoteen 2050 mennessä. Tämä uusi

tavoite tarkoittaa 80 prosentin vähennystä kasvihuonekaasupäästöihin vuoden 1990 tasoon

verrattuna, jolloin loput 20 prosenttia kompensoidaan. Koko EU:n päästötavoite on 40

prosentin vähennys vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta. (Kestävä Tampere 2030

-tiekarttaluonnos 2017.)

Henkilökohtaisesti toivoisin ripeämpiä kansainvälisiä ja kansallisia ratkaisuja

ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja ympäristöongelmien hillitsemiseksi. Tästä on saatu jo

positiivia esimerkkejä kestävien ja ekotehokkaiden paikallisratkaisujen ja

yhteiskunnallisen politiikan saralla. Mutta todennäköisesti suuriin muutoksiin, kuten

vihreään talouteen johtavia kansainvälisiä ratkaisuja tehdään jatkossakin vielä varovasti.

Omaan näkökantaani ja kokemuksiin varmasti vaikuttaa perehtyminen

ympäristöpolitiikkaan ja kestävään kehitykseen. On kuitenkin omalla tavallaan erikoista ja

kiinnostavaa seurata muiden kestävän kehityksen mukaisten tulevaisuuden ratkaisujen

lisäksi, miten ympäristöviestintää tullaan kehittämään tulevina vuosina ja miten julkinen

mielipide muuttuu ympäristöongelmien pakottaessa ihmiskunnan mukautumaan

kestävämpien vaihtoehtoisten ratkaisujen pariin aikasempaa nopeampaan tahtiin.

62

LÄHDELUETTELO

Aaltola, Juhani & Valli Raine (toim.) (2010) Ikkunoita tutkimusmetodeihin I-II. Jyväskylä:

PS-Kustannus.

Ahlqvist, Kirsti & Eva Heiskanen (2006) Ekotehokkuus lapsiperheiden arjessa. Teoksessa

Massa, Ilmo & Ahonen, Sanna (2006) (toim.) Arkielämän ympäristöpolitiikka, 57–71.

Helsinki: Gaudeamus.

Alastalo, Marja (2005) Tutkimushaastattelun historia yhteiskuntatieteissä. Teoksessa

Ruusuvuori, Johanna & Tiittula, Liisa (toim.) Haastattelu – Tutkimus, tilanteet ja

vuorovaikutus, 57–77. Tampere: Vastapaino.

Borg, Pekka & Joutsenvirta Maria 2015: Maapallo ja me – Luonnonvarat ja kasvun rajat.

Jyväskylä: Docendo Oy.

Fornäs, Johan (1998) Kulttuuriteoria. Tampere: Vastapaino.

Habermas, Jürgen (1964) Julkisuus. Teoksessa Pietilä, Veikko (2010) (toim.) Julkisot,

yleisöt ja media, 163–170. Tampere: Yliopistopaino.

Habermas, Jürgen (2006) Poliittinen viestintä yhteiskunnassa: Voiko demokratia yhä iloita

episteemisestä ulottuvuudesta? Normatiivisen teorian vaikutus empiiriseen tutkimukseen.

(suom. Pietilä, Veikko) Media & Viestintä Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen lehti.

32:3, 31–44. [Suomennos perustuu englanninkieliseen alkuperäisartikkeliin “Political

communication in media society: Does democracy still enjoy an epsitemic dimension? The

impact of normative theory on empirical research”, Communication Theory (2006) 16: 4,

411–426.]

Hall, Stuart (2003) Kulttuuri, paikka ja identiteetti. Teoksessa Lehtonen, Mikko & Löytty,

Olli (2003) (toim.) Erilaisuus, 85–130. Jyväskylä: Vastapaino.

Hall, Stuart (1997) Representation: Cultural Representations and Signifying Practices.

London: Sage Publications.

Haverinen, Risto (2006) Kaupunkilaisten ja ympäristöviraston kohtaaminen. Teoksessa

Massa, Ilmo & Ahonen, Sanna (2006) (toim.) Arkielämän ympäristöpolitiikka, 166–183.

Helsinki: Gaudeamus.

Hirsjärvi, Sirkka & Hurme, Helena (2001) Tutkimushaastattelu – Teemahaastattelun teoria

ja käytäntö. Helsinki: Yliopistopaino.

63

Hirsjärvi, Sirkka, Remes, Pirkko & Saajavaara, Paula (2004) Tutki ja kirjoita. Helsinki:

Tammi. (10. osin uud. laitos)

Högström, Anne (2002) Yhteiskunnallinen viestintä. Helsinki: Inforviestintä Oy.

Kivikuru, Ullamaija (1998) Yhteistä hyvää etsimässä. Viestintäpolitiikka pelisääntöjen

kehittäjänä ja vapauksien vartijana. Teoksessa Kivikuru Ullamaija & Kunelius Risto

(1998) (toim.) Viestinnän jäljillä, 231–252. Juva: WSOY.

Kortetjärvi-Nurmi, Sirkka & Murtola, Kaarina (2015) Areena – Yritysviestinnän käsikirja.

Helsinki: Edita Publishing Oy.

Kuntaliitto: Kaupunkien ja kuntien lukumäärät ja väestötiedot. Tilastot ja julkaisut,

21.12.2017. https://www.kuntaliitto.fi/tilastot-ja-julkaisut/kaupunkien-ja-kuntien-

lukumaarat (viitattu 12.6.2018)

Lampikoski, Tommi & Sippo Johanna (2013) Vihreä aalto. Helsinki: Kauppakamari.

Lehtinen, Aki Petteri & Knuutila, Tarja (2004) Johdanto: Representaatio – tiedon

kivijalasta tieteiden työkaluksi. Teoksessa Lehtinen, Aki Petteri & Knuutila, Tarja (2004)

(toim.) Representaatio – Tiedon kivijalasta tieteiden työkaluksi., 7–34. Helsinki:

Gaudeamus.

Lehtonen, Jaakko (1998) Yhteisöt ja julkisuus – Mainonnasta yhteiskunnalliseen

keskusteluun. Teoksessa Kivikuru Ullamaija & Kunelius Risto (1998) (toim.) Viestinnän

jäljillä, 119–142. Juva: WSOY.

Lehtonen, Jaakko (1998) Ikuisuuskysymys. Miten viesteillä vaikutetaan? Teoksessa

Kivikuru Ullamaija & Kunelius Risto (1998) (toim.) Viestinnän jäljillä, 153–166. Juva:

WSOY.

Lyytimäki, Jari & Palosaari, Marika (2004) Ympäristöviestinnän tutkimus Suomessa.

Helsinki: Suomen ympäristökeskus.

Lyytimäki, Jari. Sähköposti, 3.4.2018. (Viitattu 3.4.2018)

Malmberg, Tarmo (2004) Porvarillisen julkisuuden keskeneräinen projekti: Jürgen

Habermas ja kriittinen mediatutkimus. Teoksessa Mörä, Tuomo, Salovaara-Moring, Inka

& Valtonen, Sanna (2004) (toim.) Mediakulttuurin vaeltava teoria, 38–74. Helsinki:

Gaudeamus.

64

Massa, Ilmo & Ahonen, Sanna (2006) Mitä on arkielämän ympäristöpolitiikka? Teoksessa

Massa, Ilmo & Ahonen, Sanna (2006) (toim.) Arkielämän ympäristöpolitiikka, 9–16.

Helsinki: Gaudeamus.

Nordenstreng, Kaarle & Lehtonen, Jaakko (1998) Hyvän ja pahan kierrätystä. Viestinnän

etiikan perusteita. Teoksessa Kivikuru Ullamaija & Kunelius Risto (1998) (toim.)

Viestinnän jäljillä, 253–272. Juva: WSOY.

Ollikainen, Markku (2014) Euroopan unionin ympäristöpolitiikka ja Suomi. T&Y Talous ja

Yhteiskunta. 2/2014, 42-47.

Pantti, Mervi (2004) Taistelu sydämistä ja mielistä: Stuart Hall ja kulttuurintutkimus.

Teoksessa Mörä, Tuomo, Salovaara-Moring, Inka & Valtonen, Sanna (2004) (toim.)

Mediakulttuurin vaeltava teoria, 230–254. Helsinki: Gaudeamus.

Pöysä, Jyrki (2010) Lähiluku vaeltavana käsitteenä ja tieteiden välisenä metodina.

Teoksessa Pöysä, Jyrki, Järviluoma, Helmi & Vakimo, Sinikka (2010) (toim.) Vaeltavat

metodit, 331–360. Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura.

Rannikko, Pertti (2017) Ympäristöpolitiikan perusteet, professorin luento 2.2.2017. Itä-

Suomen yliopisto.

Rossi, Leena-Maija (2010) Esityksiä, edustamista ja eroja: Representaatio on politiikkaa.

Teoksessa Lehtinen, Aki Petteri & Knuutila, Tarja (toim.) Representaatio Tiedon

kivijalasta tieteiden työkaluksi. Helsinki: Gaudeamus, 261–275.

Ruusuvuori, Johanna & Tiittula, Liisa (2005) Tutkimushaastattelu ja vuorovaikutus.

Teoksessa Ruusuvuori & Tiittula (toim.) Haastattelu – Tutkimus, tilanteet ja

vuorovaikutus, 22-56. Tampere: Vastapaino.

Räsänen, Matti (1994) Kaupunki ja kulttuurintutkimus: Ihminen ja kaupunki. Teoksessa

Kupiainen, Jari & Sevänen, Erkki (2013) (toim.) Kulttuurintutkimus: Johdanto. Helsinki:

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 3. painos, 184–204.

Saaranen-Kauppinen, Anita & Puusniekka, Anna (2006) KvaliMOTV –

Menetelmäopetuksen tietovaranto, verkkojulkaisu. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen

tietoarkisto. http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/ (Viitattu 12.4.2018)

Seppänen, Janne & Väliverronen, Esa (2012) Mediayhteiskunta. Tampere: Vastapaino.

65

Tammilehto, Olli (1982) Ekofilosofia, vaihtoehtoliike ja ydinvoima. Helsinki:

Ympäristökeskus.

Tampereen kaupunki: Kestävä Tampere 20300 -tiekarttaluonnos. Julkaisu, 17.11.2017.

https://www.tampere.fi/tiedostot/k/BhKzVZPG7/Kestava_tampere_2030_-

tiekartta_luonnos.pdf (Viitattu 1.6.2018)

Tamperelainen: Taloyhtiöt saavat lisää roska-astioita ilmaiseksi. Uutinen, 4.1.2016.

https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/351991-taloyhtiot-saavat-lisaa-roska-astioita-

ilmaiseksi (Viitattu 8.6.2018)

Tamperelainen: Kierrätysinto kasvussa Tampereella – Tässä ovat syyt. Uutinen, 19.3.2017.

https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/497980-kierratysinto-kasvussa-tampereella-tassa-

ovat-syyt (Viitattu 12.6.2018)

Törrönen, Jukka (2010) Kuvaus, näkökulma, ääni: Representaatioiden analyysi

empiirisessä sosiaalitutkimuksessa. Teoksessa Lehtinen, Aki Petteri & Knuutila, Tarja

(toim.) Representaatio Tiedon kivijalasta tieteiden työkaluksi, 261–275. Helsinki:

Gaudeamus.

Valtonen, Sanna (2004) Tiedon ja vallan kaivauksilla: Michel Focault ja mediatutkimuksen

mahdollisuudet. Teoksessa Mörä, Tuomo, Salovaara-Moring, Inka & Valtonen, Sanna

(2004) (toim.) Mediakulttuurin vaeltava teoria, 206–229. Helsinki: Gaudeamus.

Yle: Pumpulipuikot, muovihaarukat ja pillit historiaan – EU:n komissio aikoo kieltää

kertakäyttömuovit. Uutinen, 4.5.2018. https://yle.fi/uutiset/3-10190648 (Viitattu

12.6.2018)

Ympäristöministeriö: Mitä on kestävä kehitys. 18.6.2013. Päivitetty 26.6.2017.

http://www.ym.fi/fi-fi/ymparisto/kestava_kehitys/mita_on_kestava_kehitys (Viitattu

12.6.2018)

Ympäristöministeriö: EU:n ympäristöpolitiikka. 5.11.2013. Päivitetty 3.7.2017.

http://www.ym.fi/fi-FI/Kansainvalinen_yhteistyo/EUn_ymparistopolitiikka (Viitattu

12.6.2018)

66

AINEISTOLUETTELO

H1: Haastattelu äänitetty 5.5.2017, Tampereella. Kesto: 43 min 8 s

H2: Haastattelu äänitetty 8.5.2017, Tampereella. Kesto: 44 min 46 s

H3: Haastattelu äänitetty 5.5.2017, Tampereella. Kesto: 34 min 11 s

H4: Haastattelu äänitetty 7.5.2017, Tampereella. Kesto: 43 min 13 s

H5: Haastattelu äänitetty 8.5.2017, Tampereella. Kesto: 52 min 45 s

67

LIITTEET

LIITE 1

HAASTATTELURUNKO

Taustatiedot: ikä, koulutus, työtaustaa

Perheen / vanhempien taustaa

Poliittiset mielipiteet aatteet / tamperelaisuus

YMPÄRISTÖASIOISTA KIINNOSTUMINEN

- Koska alkoi

- Miksi kiinnostavat

- Mitkä osa-alueet erityisesti ja miksi

- huolestuttaako ympäristöasiat?

- Kaupungin ympäristöasiat / Tampereen kaupunkiympäristö

Tampere kaupunkina

- Koetko vihreäksi arvoilta

-Parannettavaa?

- Hyviä / huonoja kokemuksia

TAMPEREEN YMPÄRISTÖVIESTINTÄ

- Mitä se on?

- Mitä väyliä pitkin saat tietoa

- Mitä ympäristöasioita tiedotettu?

-Toimiiko? Miksi / Miksi ei

- Parannusideoita

- Onko ympäristöviestintä sinulle tärkeää? Mistä näkökulmista?

68

LIITE 2

HAASTATTELUSUOSTUMUS

Haastattelun käyttö ja arkistointi

Minä, _______________________________________________annan suostumukseni

siihen, että kanssani tehtyä haastattelua saa käyttää tutkimusmateriaalina pro gradu -

tutkielmassa Itä-Suomen yliopistossa, Filosofisessa tiedekunnassa sekä Tampereen

kaupungille tuotetussa raportissa.

Suostumukseni mukaan haastattelumateriaali (nauhoite ja litteroitu teksti) säilytetään

haastattelijani ja tutkijan, Nina-Maria Heinosen, omassa arkistossa. Haastatteluaineiston

käyttöön muihin tarkoituksiin on aina kysyttävä lupa minulta.

Haastateltavan tunnistaminen

Nimeni saa tarvittaessa julkaista pro gradu -tutkielmassa ja Tampereen kaupungille

tuotetussa raportissa.

Haluan, että minusta käytetään peitenimeä tai nimimerkkiä pro gradu -tutkielmassa ja

Tampereen kaupungille tuotetussa raportissa.

Aika ja paikka

Allekirjoitus ja nimenselvennys

69

LIITE 3

TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN REKISTERISELOSTE

70