Top Banner
Kuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut: vuokrapalstat suosittuja. S. 7. PJK avasi Kakkosen tappiolla,s. 13. Pikku- Venetsiaan asumis- oikeudella, s. 9 Havainnot: Antti Jokinen Kaupunkiseudun logistiikkakes- kuksen alustava liiketoiminta- suunnitelma julkistettiin maa- nantaina Pirkanmaan liitossa. Raportin tekijät eivät vihjan- neet sanallakaan, että taantuma vaikuttaisi keskuksen toteutus- mahdollisuuksiin, päinvastoin. - Kymmenen isoa yritystä ha- kee koko ajan paikkaansa seu- dulta. Jokainen odotuspäivä on liikaa, totesi kuntien omistaman seudullisen elinkeinoyhtiön Tre- dea Oy:n toimitusjohtaja Ari Tuulentie. Tredea valittiin tahoksi, joka jalostaa yrityshanketta eteenpäin: virtuaalisesta keskuksesta Tam- pereen seutua rakentuvaan laa- jaan ”oikeaan” yritysalueeseen. Logistiikkakeskukselle haetaan liiketoimintamallin mukaan to- teuttaja, kuten rakennusliike tai Pirkkala • Härmälä • Hatanpää • www.pirkkalainen.com Keskiviikko 29.4.2009, nro 18 Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan Pirkkalan Toiviossa sen sijaan jännitetään, ehdotetaanko keskusta lähialueille ensi talvena Kamelipassit kaulassa. Toivion koululaiset lähtivät tiistaiaamuna koko koulun voimin Unicef-kävelylle tienaamaan rahaa Tansanian hyväksi. Ympäristökouluksi profiloitunut koulu käyttää retkillään ja opetuksessaan alueita, joita parin vuoden takaisessa aluevaraussuunnitelmassa esitettiin kaupunkiseudun logistiikkakeskuksen paikaksi. Se mihin keskusta lopulta esitetään, selviää ensi talvena. SÄÄ Tampere Nokia Pirkkala Kangasala Lempäälä Vesilahti Valkeakoski Tampere Nokia Pirkkala Kangasala Lempäälä Vesilahti Valkeakoski Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)sade (Lumi)kuuro 5:18 21:30 5:15 21:32 Torstai Perjantai +15 +15 +15 +15 +15 +15 +17 +18 +18 +18 +18 +18 Lauantai +17 Sunnuntai +13 Maanantai +12 Tiistai +11 Pistämättömän tarkkoja luon- tohavaintoja luupin avulla. Nii- tä tekivät Mona ja kumppanit päiväkodin metsässä. Sivu 16. Fakta Mikä ihmeen logistiikka? Logistiikalla ei nimes- tä huolimatta ole tekemistä logiikan kanssa. Logistiik- ka-termiä käytetään yleises- ti kun puhutaan tavaroiden kuljetuksesta ja varastoin- nista. Keskuksessa voi olla lo- gistiikan peruspalveluja va- rastoineen ja palveluineen, valtakunnallinen termi- naali, konttiliikennekes- kus, teollisuuden ja kau- pan erityispalveluita sekä kuljetukseen liittyvien pak- kausten valmistukseen ja jalostukseen liittyviä teolli- suutta ja tuotekehitystä. Myös paljon muita alaan liittyviä palveluita ja yrityk- siä voi haluta sijoittua kes- kukseen; ulkomaankaupan neuvontaa, ekotehokkuu- den lisäystä, tietohallintoa, tukipalveluita, kuten kalus- to- ja jätehuoltoa ja korja- usta ym. sijoitusyhtiö. Se vuokraisi maa- alueet kunnalta ja rakennuttaisi kiinteistöt omalla riskillä, kun si- joittuvia yrityksiä ilmaantuu. Selvityksen tehneen konsult- tiyhtiö Siton edustaja Tenho Aarnikko totesi, että Tampereen seutu tarvitsee ilman mitään epäilyksiä valtakunnallisen, lii- kenteen tavaravirtoja yhdistävän logistiikkakeskuksen. Toivioon vai muualle? Ennen kuin totetutukseen pääs- tään, on keskukselle löydyttävä sopiva paikka. Varsinaiseen kuumaan peru- naan saadaan valoa ensi talvena. Pirkkalassa asiaan kohdistuu suuri mielenkiinto. Aluevaraussuunnitelma kah- den vuoden takaa pitää nimit- täin parhaana paikkana Toivi- on ja Sääksjärven välistä aluetta Pirkkalan ja Tampereen rajalla. Asukkaat ovat olleet takaja- loillaan hankkeesta tuon julkis- tuksen jälkeen. Pirkkalan tärkei- den viheralueiden sirpaloiminen on nostanut tunteet pintaan. Toisena mahdollisena alu- eena on mainittu Sääksäjärven eteläpuoli Lempäälässä. Samalle suunnalle on aiemissa selvityksis- sä mallailtu myös laajaa junalii- kenteen järjestelypihaa. Maakuntajohtaja Jussi V. Nie- mi korosti, että nyt julkaistu ra- portti ei ota kantaa sijoitukseen. - Maakuntahallitus päättää maakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ke- säkuussa. Parhaassa tapauksessa kaavaluonnos on valmis ensi tal- vena, Niemi kertoi. Silloin selviää myös, mitä vai- hekaava ehdottaa muidenkin Pirkkalan seudulle suunniteltujen suurhankkeiden sijoituksesta. - Niihin kuuluvat muun mu- assa oikorata, järjestelyratapihan siirto ja moottoritien Puskiaisten oikolinjaus, Niemi luetteli. Niemen mukaan logistiikka- keskus ei voi sijaita Tampereen pohjoispuolella, koska tavaravir- tojen pääsuunta on etelä ja länsi. Kaikki mahdollisuudet tutki- taan kaavaa tehtäessä. Keskuksen nimi oli vaih- dettu. Kun aiemmin puhuttiin Tampere-Pirkkalan logistiikka- keskuksesta, on virallinen nimi nyt Tampereen kaupunkiseudun logistiikkakeskus. Liiketoimintasuunnitelman tekoa valvoi ohjausryhmä, jossa oli edustajia Pirkanmaan liitosta, Tampereen kaupungilta, Pirkka- lan ja Lempäälän kunnista ja Tampereen kauppakamarista. Kesäkahvila Arboretum Kahvila avoinna vapun aikaan ke–su klo 11–17. Tervetuloa! Ruusugrafiikkaa, Teija-Tuulia Ahola Hatanpäänpuisto, Arboretum, p. 050-374 3957
16

Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

Mar 12, 2019

Download

Documents

hacong
Welcome message from author
This document is posted to help you gain knowledge. Please leave a comment to let me know what you think about it! Share it to your friends and learn new things together.
Transcript
Page 1: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

Kuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5.

Vappu:punalipuncome back?S. 4.

Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4.

Puutarhasivut: vuokrapalstat suosittuja. S. 7.

PJK avasiKakkosentappiolla,s. 13.

Pikku-Venetsiaan asumis-oikeudella, s. 9

Havainnot:

■ Antti Jokinen

Kaupunkiseudun logistiikkakes-kuksen alustava liiketoiminta-suunnitelma julkistettiin maa-nantaina Pirkanmaan liitossa.

Raportin tekijät eivät vihjan-neet sanallakaan, että taantuma vaikuttaisi keskuksen toteutus-mahdollisuuksiin, päinvastoin.

- Kymmenen isoa yritystä ha-kee koko ajan paikkaansa seu-dulta. Jokainen odotuspäivä on liikaa, totesi kuntien omistaman seudullisen elinkeinoyhtiön Tre-dea Oy:n toimitusjohtaja Ari Tuulentie.

Tredea valittiin tahoksi, joka jalostaa yrityshanketta eteenpäin: virtuaalisesta keskuksesta Tam-pereen seutua rakentuvaan laa-jaan ”oikeaan” yritysalueeseen.

Logistiikkakeskukselle haetaan liiketoimintamallin mukaan to-teuttaja, kuten rakennusliike tai

Pirkkala • Härmälä • Hatanpää • www.pirkkalainen.com Keskiviikko 29.4.2009, nro 18

Elinkeinoväki uskoo logistiikkaanPirkkalan Toiviossa sen sijaan jännitetään, ehdotetaanko keskusta lähialueille ensi talvena

Kamelipassit kaulassa. Toivion koululaiset lähtivät tiistaiaamuna koko koulun voimin Unicef-kävelylle tienaamaan rahaa Tansanian hyväksi. Ympäristökouluksi profiloitunut koulu käyttää retkillään ja opetuksessaan alueita, joita parin vuoden takaisessa aluevaraussuunnitelmassa esitettiin kaupunkiseudun logistiikkakeskuksen paikaksi. Se mihin keskusta lopulta esitetään, selviää ensi talvena.

SÄÄ

TampereNokiaPirkkala

Kangasala

LempääläVesilahti

Valkeakoski

TampereNokiaPirkkala

Kangasala

LempääläVesilahti

Valkeakoski

Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen

Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku

(Lumi)sade(Lumi)kuuro

5:18 21:30 5:15 21:32

Torstai Perjantai+15

+15

+15

+15 +15

+15

+17

+18

+18

+18 +18

+18

Lauantai

+17

Sunnuntai

+13

Maanantai

+12

Tiistai

+11 Pistämättömän tarkkoja luon-tohavaintoja luupin avulla. Nii-tä tekivät Mona ja kumppanit päiväkodin metsässä. Sivu 16.

Fakta

Mikä ihmeen logistiikka? ■ Logistiikalla ei nimes-tä huolimatta ole tekemistä logiikan kanssa. Logistiik-ka-termiä käytetään yleises-ti kun puhutaan tavaroiden kuljetuksesta ja varastoin-nista. ■ Keskuksessa voi olla lo-gistiikan peruspalveluja va-rastoineen ja palveluineen, valtakunnallinen termi-naali, konttiliikennekes-kus, teollisuuden ja kau-pan erityispalveluita sekä kuljetukseen liittyvien pak-kausten valmistukseen ja jalostukseen liittyviä teolli-suutta ja tuotekehitystä. ■ Myös paljon muita alaan liittyviä palveluita ja yrityk-siä voi haluta sijoittua kes-kukseen; ulkomaankaupan neuvontaa, ekotehokkuu-den lisäystä, tietohallintoa, tukipalveluita, kuten kalus-to- ja jätehuoltoa ja korja-usta ym.

sijoitusyhtiö. Se vuokraisi maa-alueet kunnalta ja rakennuttaisi kiinteistöt omalla riskillä, kun si-joittuvia yrityksiä ilmaantuu.

Selvityksen tehneen konsult-tiyhtiö Siton edustaja Tenho Aarnikko totesi, että Tampereen seutu tarvitsee ilman mitään epäilyksiä valtakunnallisen, lii-kenteen tavaravirtoja yhdistävän logistiikkakeskuksen.

Toivioonvai muualle?Ennen kuin totetutukseen pääs-tään, on keskukselle löydyttävä sopiva paikka.

Varsinaiseen kuumaan peru-

naan saadaan valoa ensi talvena.Pirkkalassa asiaan kohdistuu

suuri mielenkiinto.Aluevaraussuunnitelma kah-

den vuoden takaa pitää nimit-täin parhaana paikkana Toivi-on ja Sääksjärven välistä aluetta Pirkkalan ja Tampereen rajalla.

Asukkaat ovat olleet takaja-loillaan hankkeesta tuon julkis-tuksen jälkeen. Pirkkalan tärkei-den viheralueiden sirpaloiminen on nostanut tunteet pintaan.

Toisena mahdollisena alu-eena on mainittu Sääksäjärven eteläpuoli Lempäälässä. Samalle suunnalle on aiemissa selvityksis-sä mallailtu myös laajaa junalii-

kenteen järjestelypihaa.Maakuntajohtaja Jussi V. Nie-

mi korosti, että nyt julkaistu ra-portti ei ota kantaa sijoitukseen.

- Maakuntahallitus päättää maakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ke-säkuussa. Parhaassa tapauksessa kaavaluonnos on valmis ensi tal-vena, Niemi kertoi.

Silloin selviää myös, mitä vai-hekaava ehdottaa muidenkin Pirkkalan seudulle suunniteltujen suurhankkeiden sijoituksesta.

- Niihin kuuluvat muun mu-assa oikorata, järjestelyratapihan siirto ja moottoritien Puskiaisten oikolinjaus, Niemi luetteli.

Niemen mukaan logistiikka-keskus ei voi sijaita Tampereen pohjoispuolella, koska tavaravir-tojen pääsuunta on etelä ja länsi.

Kaikki mahdollisuudet tutki-taan kaavaa tehtäessä.

Keskuksen nimi oli vaih-dettu. Kun aiemmin puhuttiin Tampere-Pirkkalan logistiikka-keskuksesta, on virallinen nimi nyt Tampereen kaupunkiseudun logistiikkakeskus.

Liiketoimintasuunnitelman tekoa valvoi ohjausryhmä, jossa oli edustajia Pirkanmaan liitosta, Tampereen kaupungilta, Pirkka-lan ja Lempäälän kunnista ja Tampereen kauppakamarista.

Kesäkahvila ArboretumKahvila avoinna vapun aikaanke–su klo 11–17.Tervetuloa!Ruusugrafiikkaa, Teija-Tuulia Ahola

Hatanpäänpuisto, Arboretum, p. 050-374 3957

Page 2: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

2 PIRKKALAINEN 29.4. 2009

KirkossaPerkiöntie 40:Jumalanpalvelus su 3.5. klo 10, Denise Gauffin-Kostilai-nen, Arto Köykkä, Liisa Aal-tola.NNKY: n lähetyspiiri ma 4.5. klo 13 kirkon kerhota-lossa.Kirkon keskiviikko ke 6.5, hartaus klo 11.30, ruokailu (aikuiset 2.50 e/lapset 1e), lau-luhetkessä klo 12.20 äitienpäi-vän - ja perhelauluja lasten vir-sikirjasta.Vauvakirkko la 9.5. klo 15, mukana Denise Gauffin-Kos-tilainen, Liisa Aaltola. Kirkko-hetken jälkeen kirkkopiltit.

Kirkkoveräjän srk-talollaKouluportinkuja 1:Tiistaitupa ti 5.5. Kirkkoverä-jällä, klo 11.30 hartaus, jonka jälkeen ruokailu (2.50 / 1e) ja yhteistä ohjelmaa. Koko perheen Veräjällä su 3.5. klo 12-16 Kasvatuk-sen talkoot. Mukana ohjaa-ja/terapeutti Taija Blom. Lap-sille omaa ohjelmaa, edullinen ruokailu(3e aik/1e lapsi). Ilta-päiväkahvit. Tervetuloa!

PihlajaniemessäPappilantie 100:Miesten sauna ti 5.5. klo 18. Miesten sauna kokoon-tuu tiistaisin klo 18-20, sauno-misen jälkeen hartaushetki tu-vassa.Naisten sauna ke 6.5. klo 18.

Lähetysmyymälä-kahvila SirpakkaSuupantie 10:Shakkia tiistaisin klo 11-12 shakkia hyvässä seurassa. Tule jutustelemaan ja kokeilemaan pelaamista.Äitienpäivän lounaslippu-ja on myynnissä Sirpakassa, Suupantie 10. Hinnat 12e / 6 e. Stroganoff, perunat, pork-kanalaatikko, salaatit, silli, lei-vät ja ruokajuomat. Kakku-kahvit.

Muuta toimintaa:Pyhisparkit la 2.5. Pereen päiväkodilla klo 10-12, Puuh-kalakin kerholla klo 10-12 ja Kurikankulman kerhotilas-sa klo 11-13. Pyhäkoulut su 3.5. kirkolla klo 10, messun ajan, Toivon talolla klo 12-13 ja Kirkkoveräjän seurakuntata-lolla klo 16-17. Aiheena Jee-

sus antaa tehtävän. Toiminta-tuokiossa valmistetaan lahja äidille. Äitienpäivän viikonlop-puna ei ole pyhisparkkeja eikä pyhäkouluja.Kyöstinkodon kerho ti 28.4. klo 14.00.Petanqueta Kurikan koulun kentällä keskiviikkoisin 6.5. al-kaen klo 10 - 11.30. Tule osu-maan snadiin. Voit ottaa omat pelipallot mukaan. Muka-na Osku ja Jukka p. 050 380 7962.Kirkkovenesoutua! Läh-de Pyhäjärven aalloille naut-timaan kirkkoveneen kevy-estä uinnista! Veneen vesil-lelasku ja koesoutu ti 12.5 klo 17-18.30! Paikat 14 en-simmäiselle ja miehille sau-na soudun jälkeen. Souta-mista jatkamme viikoittain sään salliessa ja heinäkuussa osallistumme mahdollisesti Pir-kansoutuun. Seuraa ilmoitte-lua seurakuntapalstalla ja il-moittaudu mukavan harras-teen pariin. Tied. ja ilmoittau-tuminen [email protected] tai p. 050 380 7962 ti ja pe klo 10-11 välillä.Sastamalan kirkkovael-lus helatorstaina 21.5, Kar-kusta Vammalaan (n. 20 km),

josta paluu junalla lähtöpaik-kaan. Lähtö Pirkkalan kirkolta klo 8.00 kimppakyydeillä, ta-kaisin olemme n. klo 18.00. Omat eväät. Kustannukset n. 10e. Lähetämme osallistujil-le kirjeen. Ilmoittautumiset vii-meistään ma 18.5. S. Nylund 050-434 8320.Takakonttikirppis tuotti yh-teisvastuukeräykselle 700 e. Kiitos kaikille osallistujille!

Perheuutiset:Kuollut: Hannu Matti Passoja 63v.Avioliittoon kuulutettu: Kosti Vilho Kaleva Märijärvi ja Marketta Anita Elisabet Passo-ja, Janne Juhani Blom ja Maija Anita Passoja.Kastettu: Lilja Maria Haikonen, Aati Tais-to Valtteri Hämäläinen, Hil-ma Mona Kaarina Kokkarinen, Sanni Sohvi Aurora Korkiakan-gas, Niklas Kalevi Henrik Ojala, Ossi Lauri Antero Pöyhölä, Lukas Aleksi Rikhard Äyräs.

Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan!Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma–pe klo 9–13, lisäksi ma klo 15–17,

puh. 342 7300, kotisivut: www.pirkkala.seurakunta.net

Palvelemmema-pe 9-20, la 10-16, su 11-15

Tervetuloa!Suupantori 4, Pirkkala, puh. 358 7500

www.pirkkalanapteekki.fi

Pirkkalan pääkirjasto siirtyy kesäaikaanAvoinna 2.5.-31.8.2009ma-pe 11–19, la suljettu.Kirjastotoimi

Kirjan ja Ruusun päivänä tiistaina 5.5.Pirkkalan pääkirjastossa klo 19 dramaturgi, tietokirjailija Juhani Koivisto kertoo kirjastaan Tuijotin tulehen kauan - Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä.

Tervetuloa! Kirjaston Ystävät, kirjastotoimi

Pirkkalan kirkolla su 10.5. messun jälkeen (klo 11.30)

Äitienpäivän lounas Aikuiset 12 , lapset 7–15 v. 6 . Lippuja jo ennakkoon Sirpakasta (Suupantie 10). Lounaan tuotto lähetystyöhön.

Kansanlähetys & Pirkkalan Seurakunta

VAU! VAUVAKIRKKO!Pirkkalan kirkossa la 9.5. klo 15.

Valloittavan vauvamaista kirkonmenoa+ -2-vuotiaille ja heidän perheilleen.Kirkkohetken jälkeen kirkkopiltit.Testaa myös leikkihuone!

Päivä parisuhteelle kevätluonnossa

SAMALLA POLULLAPirkkalan Taikamaassa la 16.5. klo 14-Luvassa pieni vaellus, yhteistä aikaa kodalla,nuotiohetki, elävää musiikkia, mahd. saunoa.Ilm. ma 11.5. mennessä: 050 430 7675.

Hyvä omaishoitaja!Tervetuloa Pirkkalan omaishoitajien vuosittaiseen tapaamiseen sekä virkistymään Kirkkoveräjän seurakuntatalolle ma 25.5. klo 9.30-15.Lisätietoja antavat Pirkkalan seurakunnasta Sirkka Nylund p. 342 7324 sekä Pirkkalan kunnasta Paula Nissinen p. 3136 2530 tai Margit Kivimäki p. 3134 2441. Ilmoittautumiset 15.5. mennessä mainituille henkilöille. Lapsiperheiden omaishoitajapäivä järjestetään elokuun lopussa.Tervetuloa virkistymään!

Pirkkalan seurakunta ja Pirkkalan kunta/ Perusturva.

Veräjästä voimaa

vanhemmuuteen!

KASVATUKSENTALKOOT

su 3.5.klo 12–16Kirkkoveräjällä

*Keskustelemassa ohjaaja/terapeutti Taija Blom.

*Omaa ohjelmaa lapsille, edullinen ruokailu klo 12.30.

Merkkipäiviä

■ Muistan omasta isosajasta sen, että naurua ja hupia ei ainakaan puuttunut. Iltaohjelmat, kaverit ja monet hyvät vitsit saivat vat-salihakset kipeäksi useaan ottee-seen.

Ilon ollessa parhaimmillaan joku vielä tokaisi muka vakava-na: ”Tämä on seurakunta, ei tääl-lä saa nauraa. Täällä pitää olla va-kava!”

Letkautuksen taustalla olleet luulot seurakunnasta totisena paikkana saivat meidät naura-maan vielä enemmän.

Lukiessani sarjakuvia törmäsin Fingerporin strippiin, jossa Jeesus tulee ulos vaatekaapista ojentaen

miehelle housut. Samalla Hän to-kaisee: ”Olen sovittanut nämäkin puolestasi.”

Luettuani tämän nauroin kat-ketakseni, koska mielestäni huu-mori oli osuvaa ja oivaltavaa. Kaikki eivät nauraneet. Jeesus sarjakuvassa hauskuuden koh-teena oli liikaa.

Jeesus on sovittanut puolestam-me housut? Ehkä ei kuitenkaan. Minulle tuosta sovittamisesta tu-lee mieleen paljon tärkeämpi so-vittaminen. Jeesus on nimittäin sovittanut meidän syntimme. Näin uskon. Siinä sitä sitten ih-mettelee aamukahvi väärässä kur-kussa pääsiäisen ilosanomaa kai-kessa yksinkertaisuudessaan.

Teemu Kallio

Hupaisasti kerrottu

Alex Lehto-la täyttää 4 vuotta vap-puna. Viksua ja vilmaattista vauhtiveikkoa onnittelevat: Pirkkalassa isä ja äiti, Tampe-reella serkut, mummu ja pappa sekä kummit. (kuva)

Stella Koskinen täyttää 2 vuotta 1.5. Paljon on-nea päivänsan-karille toivotta-vat Aino-sisko 7 kk, isi ja äiti. (kuva)

Onko merkkipäivä?Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkki-päiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 os. Pirkkalainen, PL 23, 33961 Pirkkala. Puhelin 3143 1900. Sähköposti: [email protected]

SANA

■ Lauantainen takakonttikirppis Kirkkoveräjän seurakuntatalon pihamaalla oli menestys. Puolen sataa myyjää muutti parkkipai-kan vilkkaaksi kylätoriksi.

Myyntipaikoista ja buffetis-ta kertyneet 700 euroa järjestäjä seurakunta ohjaa Yhteisvastuu-keräykseen.

Aurinkoinen kevätsää hou-kutteli perhekunnat ylös, ulos ja ostoksille. Aitoon torihenkeen kuului tarinointi tuttujen kanssa ja huikopala buffetin puolella.

Matti Hannonen ja Nina Jo-kinen poikkesivat tapahtumaan kotitalon remontin keskeltä. Mukaan lähti pino kirjoja.

- Uusia kotimaisia kesädek-

kareita, ja vain eurolla kappale, hehkutti Hannonen löytöään.

- Tulee hyvä mieli siksikin, että tapahtuma tukee Yhteis-vastuuta ja kannustaa kierrättä-mään, lisäsi Jokinen.

Kirjat myynyt Tiina Mylly-mäki kannatti autokirppistä.

- Mukavampi tapa myydä kuin itsepalvelukirpputorit. Ja samalla tapaa kivoja ihmisiä!

Moni Tampereen takakontti-kirppiksellä käynyt kiitteli Pirk-kalan tapahtuman väljyyttä ja hy-väntuulista tunnelmaa.

- Tästä pitää Pirkkalassakin tehdä perinne, totesi Hanno-nen.

Marita Miettinen

Halvalla menee mutta menköön. Martti Hannonen löysi pikkurahalla pinkan kesälukemista Tiina Myllymäen (kesk.) takakontista. Hannosen puoliso Nina Jokinen (oik.) kannattaa lämpimästi kierrätystä.

Tunnelmaa kirppiksellä!

Kahdeksanvuotias Vilmiina Haavisto kokosi kirppiksel-lä rahaa Singstar-peliä varten. Kassaan kilahti 50 senttiä, kun Sirpa Jonkka osti nallenaulakon keräilykokoelmaansa.

Elämänmuutos edessä. Siskokset Anna ja Jenni Hämäläinen (takana) ja Anna Mäkelä (edessä) myivät muuton alta pois kaikki ylimää-räiset romppeensa. Tytöt lentävät pian Pirkkalan kotipesistä kimp-pakämppään Tampereelle.

Luettu lähilehti

Pirk-

Page 3: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

PIRKKALAINEN 329.4. 2009

■ Maija-Riitta Näreikkö

Iiris Viskari, 1,5 kk, nautti il-miselvästi hernerokasta, jon-ka Pirkkalan sotaveteraanien puuhamies Matti Wuoristo oli keittänyt kansallisen vete-raanipäivän toritapahtumaan maanantaina.

Iiriksen ja hänen mummon-sa Vuokko Mäkelän ohella veteraanien toripäivä ja aurin-koinen kevätsää houkuttelivat Suupan torille runsaasti väkeä Pirkkalan marttojen hernekeit-toa syömään ja veteraaneja ta-paamaan.

- Tarkoitus on tuoda vete-raaniasiaa ulospäin kuntalaisil-le. Kaikki eivät tiedä, että Pirk-kalassa on vielä noin sata so-tiemme veteraania, Wuoristo ja Markku Lindfors kertoivat.

- Samalla keräämme varoja veteraanien hyväksi.

Veteraanipivän juhla pi-dettiin maanantai-iltapäivänä Pirkkalan yläasteella. Kunnan tervehdyksen tuonut pormes-tari Antero Saksala lupasi toimia, jotta viimeistään ensi vuonna kunnasta löytyy tilaa sotaveteraanien kaipaamalle perinnehuoneelle.

Juhlapuheen pitänyt Pirk-kalan sotaveteraanien tuore puheenjohtaja, kirkkoherra Juhani Husa muistutti, kuinka tärkeää on viedä sotaveteraani-en perintöä eteenpäin ja kertoa siitä nuorille.

Veteraanijuhlan järjestivät Pirkkalan kunta ja rintamave-teraaniasiain neuvottelukunta.

Veteraanipäivän rokka maistui

Torille saapuivat myös sotaveteraanit Unto Pauni (vas.), Sirkka Kari, Heikki Lehtonen ja Kalle Kari.

Toivo Teeri osallistui Pirkkalan yläasteella vietettyyn veteraanipäivän juhlaan. Eturivissä istuivat myös juhlapuheen pitänyt Juhani Husa ja kunnan tervehdyksen tuonut Antero Saksala.

Iiris Viskari oli veteraanipäivän toritapahtuman nuorin vieras. Mummo Vuokko Mäkelä tarjoili hänelle armeijan perinneruokaa, hernerokkaa.

Sormet mullassa, aivot levossa■ Viime viikonloppuna ei juuri näkynyt omakoti- tai rivitalopihaa, missä ei ainakin yksi ihminen olisi teh-nyt puutarhatöitä: haravoinut, leikannut marjapen-saita, omenapuita, vadelmapensaita tai puhdistanut mansikkamaata.

Vastentahtoisestikaan pihan kevättöiden parissa ei ilmeistä päätellen aherrettu. Myhäilevät, iloiset kas-vot loistivat kilpaa kevätauringon kanssa.

Puutarhanhoito on suuressa suosiossa. Siitä pitävät osaltaan huolen aikakauslehdet ja televisio, jotka ruokkivat valtavalla tarjonnallaan ihmisten puutar-haunelmia.

Multakuume ei nouse vain oman pihan omista-jille. Pirkkalan-Lempäälän 4H-yhdistyksen vuok-raamille viljelypalstoille Loukonlahdessa ei ole kuu-lemma koskaan ollut niin suurta kysyntää kuin tänä vuonna.

Talouden taantuma ei riitä selittämään ihmisten intoa ryytimaihin, vaikka jo 2,5-3 aarin viljelyalue riittäisi tuot-tamaan kasvissyöjälle vuoden ravin-non, sienillä ja marjoilla ryyditet-tyinä.

Kyseisen 4H-yhdistyksen toi-minnanjohtaja Riina Markkola sen sanoi: aivot lepäävät, kun sormet ovat mullassa.

Mikä tämän parempaa lääket-tä nykymenon stressaamalle ih-miselle?

KOLUMNIMaija-Riitta Näreikkö[email protected]

Suupantori 4, p. 368 3672Av. ark. 9–17, la 10–14

KULTASEPÄNLIIKE

Muista äitiä

Marja Entrich Kaunis Linja

Marlene Pöllänen040-835 7375Kauneuden-

hoitopalvelut sekä -tuotteet meiltä.

Muista äitiä, mummua, anoppia!

Nuolialantie 25, Härmäläwww.marjaentrich.fi Palmrothintie 2, PIRKKALA, (Citymarket Pirkkala)

Av. ark. 10-18, la 10-16Puh. 368 1280www.kuvakuisma.fi

Nyt uudestamyymälästämme:

LoukonPubKreetantie 9

33950 PirkkalaP. 03-368 5537

Ma-to 15-22, pe 15-02, la 10-02, su 12-22

Näe meilläsuorat lähetyksetF1

Pe 21–1.30La 21–1.30Su 15–20

Karaokea:Vappuaattona avoinna 15–02Karaoke21–1.30Tervetuloa!

Avoinna ark. 10–20, la 10–17, su 12–16Kauppakeskus Veska, Pirkkalawww.koruveska.fi, puh. 0400-497 391 TERVETULOA!Kultasepäntyöt, kellosepäntyöt ja kaiverruspalvelut myös lasiin ammattitaidolla! Luotettavaa ja ystävällistä palvelua.

KORUVESKAKORUVESKAÄitienpäivä lähestyy!

Lahjaksi ainutlaatuinen Nomination,vaihtopalavalikoimat parhaimmillaan!

Kaikki rannekeleveydet saatavilla.VERENLUOVUTUSkeskiviikkona 6.5. klo 14–18Kunnantalon alasalissa, Suupantie 11, Pirkkala. OJENNA KÄTESI. Joka arkipäivä potilaat tarvitsevat yli 1000 verenluovuttajan apua. Ota virallinen henkilöto-

distus mukaan. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801.

Merkillistä kyllä,

yhdellä kädellä saa joskus enemmän aikaan kuin kahdella.

Kokeile itse.

MYYMÄLÄ-KAHVILA

LÄHETYSTYÖ

Tervetuloa!

Lauantaina 2.5. suljettu.Av. ark. 10–17.30, la 10-14Suupantie 10, puh. 342 7343

Vappuaattonaleivomme munkkeja.

Tutustu Reilunkaupan tuotteisiin.

Muista äitiä 10.5.kortilla ja

pikkulahjalla.

Opastettu matka Etelä-Amerikkaan

MACHU PICCHU19.1.-2.2.2010

Matka inkakulttuurin kehtoon Peruun ja Boliviaan.

Pyydä tarkempi matkaohjelma.

SAKKOLAAN 20.-23.8.Keljan muistomerkin

paljastustilaisuus Sakkolassa. Muutama paikka vapaana.

Tarkemmat ohjelmat ja varaukset:

Ryhmämatkatoimisto

Puh. 03-447 7070 tai [email protected]

Pöytävarauksetp. 040-704 1182

Maksutapa käteinen tai pankkikortti

ÄITIENPÄIVÄ-LOUNAS su 10.5.Runsas noutopöytä+täytekakkukahvit

30 /hlö(lapset puoleen hintaan)

Kattauksetklo 11.30 ja 14.30.

Avoinna ma-pe 10.30–21, la 11–21, su 12–20Kenkätie 4 (S-marketin talo) Pla. P. 03-3122 4500

VAPPULOUNASseisovasta pöydästäpe 1.5. klo 12–17sis. keitto, kevätrulla ja 8 erilaista ruokalajia, kahvi tai teeVARAA PÖYTÄ ÄITIENPÄIVÄKSI ENNAKKOON.

8,70CHINESE RESTAURANT

A-oikeudet

www.pirkkalainen.com

Page 4: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

4 PIRKKALAINEN 29.4. 2009

Toukokuun ensimmäinen päivä kesän kynnyksellä herättää luon-

non ja myös ihmisten mielet uuden kas-vun odotukseen. On mukava käydä kat-somassa sinivuokkojen kaunista kukintaa ja viritellä katiskaa jäiden lähdön jälkeen odottamaan keväistä haukisaalista.

Tähän odotukseen sisältyy paljon myös perinnettä, jonka merkeissä Vap-pua vietetään. Monille se on vain vapaa-päivä, jolloin voi nauttia keväästä, simas-ta, munkeista ja muista perinteisistä va-pun herkuista.

Vappu on perinteisesti ollut ylioppi-laiden juhla ja sitä se on edelleen, vappu on myös työläisten kansainvälinen juhla-päivä, joka maailman mullistuksista huo-limatta on edelleen maailman työväen-luokalle tärkein yhteinen juhla.

Vappuna esitetään ympäri maailman vetoomuksia kansainvälisestä solidaa-

risuudesta köyhien ja sorrettujen puo-lesta. Vappuna osoitetaan myös mieltä rauhanpuolesta sotaa vastaan. Rauhan säilyminen maailmassa ei ole itsestään selväasia, siitä ovat esimerkkinä nytkin monet raivoavat sodat, jotka tuhoavat ih-misten elinmahdollisuudet ja aiheuttavat valtavia ihmisuhreja, hätää ja kurjuutta. Vappu on mielenosoituspäivä rauhan puolesta sotaa vastaan.Vappuna työläisten vappujuhlissa on nostettu suuri joukko yhteiskunnallisia uudistusvaatimuksia esille ja vuosien sit-keiden neuvotteluiden ja vaatimusten ansiosta ne on saatu toteutettua. Vappu-marsseilla on ollut suuri merkitys työ-läisten yhteenkuuluvuuden ja joukkovoi-man esille tuomisessa. Vielä 1970 -luvul-lakin marssirivistöt olivat pitkät punais-ten lippujen takana. Uudistuksia saatiin myös aikaan.

Nyt suuriosa työväenluokastakin on siirtynyt katujen varsille katsomoon, eikä tunne tarpeelliseksi osoittaa mieltään tai

esittää uusia vaatimuksia sosiaalisten tai taloudellisten etujen parantamiseksi. Ny-kyisten oikeuksien säilyttäminen ei ole itsestään selvä asia ja oikeus työhön on vakavasti uhattuna.

Työ on ollut keskeinen perusoikeus ja työstä saadulla palkalla on turvattu oma ja perheen taloudellinen hyvinvointi.

Globalisoitunut maailma on nostanut uudelleen uhan työnsaannin oikeudesta, turvatusta elämästä ja taloudellisesta hy-vinvoinnista, jonka seurauksena noin 250 000 suomalaista on ilman työtä.

Esko Seppänen totesi kirjassaan Hul-lun rahan tauti näin: ”Yhdysvalloissa kei-tetty soppaa syötiin koko maailmassa, ja se oli pakkosyöntiä. Kapitalismin kuli-narismia”.

Nyt maailmanlaajuisesti joudutaan maksamaan uusliberalismin laskua, jon-ka säätelemätön rahatalous ja pohjaton ahneus on aiheuttanut. Markkinavoi-

mille ihmiset ovat vain kuluttajia, joita käytetään silloin, kun markkinavoimat heistä hyötyvät. Työpaikat siirretään häi-käilemättä niihin maihin, joissa työläisiä voidaan riistää tehokkaimmin ja turvata pääomalle suurimmat mahdolliset voi-tot.

Kansainvälisellä työväenliikkeellä on suu-ri haaste estää tämä riisto ja turvata myös kehitysmaiden työläisille inhimilliset työ-olot ja kohtuullinen palkka ihmisarvoi-sen elämän turvaamiseksi. Tämän saavut-tamiseksi tarvitsemme koko maailmaan suurta solidaarisuutta ja vappuna nämä vaatimukset esitetään ympäri maailman hallituksille ja muille valtaapitäville.

On edelleen tarpeellista toimia tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puoles-ta!

Hyvää vappua kaikille lehden luki-joille!

■ Pirkkalassa on parin vuoden ajan puhuttu taajaan logistiikkakeskuksesta ja jäteveden suurpuhdista-mosta. Molemmat asioita, joita on ajateltu sijoi-tettavaksi Pirkkalaan.

Tähän saakka on ollut kyse eritasoisista selvityk-sistä. Ensi talvena on odotettavissa konkreettinen avaus: maakunnallisen vaihekaavan luonnos, jossa annetaan selkeä ehdotus mm. oikoradan, järjeste-lyratapihan ja logistiikkaeskuksen paikoiksi. Myös moottoritien oikaisu ja kakkoskehä kuuluvat paket-tiin. Paineisia aikoja päättäjille tiedossa!

Pirkanmaan maakuntahallituksen toukokuussa aloittava puheenjohtaja, Pirkkalan pormestari An-tero Saksala antaa viereisen sivun jutussa ymmärtää, että keskuspuhdistamon aloitus- tai kaavapäätöstä ei tehdä torvet törähdellen sillä aikataululla, kuin Tampereen Vesi vielä talvella kaavaili. Pistää kysy-mään, onko taantuma ja Vaasan hovioikeus kääntä-mässä voittajaksi hajautetun puhdistamomallin?

Logistiikkakeskuksenkin arveltiin saaneen tain-nutusiskua taantumalta. Liikeideaa hahmotelleet konsultit totesivat maanantaina toisenlaista. Hei-dän mukaansa keskukselle on selkeät elinkeinopo-liittiset perustelut.

Pirkkalan metsien virkistyskäyttäjät ovat van-kasti sitä mieltä, että logistiikan ja ratapihan paras paikka löytyy Lempäälän puolelta, Kuljun vieres-tä.

Pirkkalalla on tukenaan vahva peruste: kunnan pinta-ala on todella pieni. Siitä lohkoo jo nyt ison osan lentokenttä. Junaradan, moottoritien ja kak-koskehän tulo maille on maantieteellisen pakon sanelemana vuosien kuluessa hyväksyttävä. Enem-pää pirstomista eivät asukkaat taatusti Pirkkalaan tahdo - toivottavasti tämä kaupunkiseudulla ym-märretään.

Vappu herättää luonnon ja ihmiset

■ Pirkkalassa on parin vlogistiikkakeskuksesta jmosta Molemmat asio

PIRKKALASSA 15.11.2006

Mikko Kuoppa

Kirjoittaja onpirkkalalainen

Vasemmistoliitonkansanedustaja

Viikon vieras -palstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, PL 23, 33961 Pirkkala, sähköposti: [email protected]

VIIKON VIERAS

Antti Jokinen [email protected]

PIRKKALASSA 29.4. 2009

Punaliput eivät liehu enää vappuna entisaikojen malliin, mutta Pirkkalan vasemmiston keulakuvat Sami Palola ja Eriikka Magnusson-Vainio uskovat Ty Toivon työväentalon pihalla työväenaatteelle olevan vielä tilausta.

■ Maija-Riitta Näreikkö

Punaliput eivät liehu enää vap-puna samaan malliin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten, pu-humattakaan 60-70 -luvuista.

Vasemmiston kannattajien määrä Suomessa on laskenut tasaisesti. Tänä päivänä vasem-mistopuolueiden yhteenlaskettu kannatus on noin 30 prosenttia, kun se korkeimmillaan on lähen-nellyt 50 prosenttia.

Pirkkalan demareiden ja va-semmistoliiton keulahahmot Sami Palola ja Eriikka Magnus-son-Vainio uskovat silti vakaasti, että vasemmisto nousee vielä.

- Vasemmistopuolueita tarvi-taan. Tänä päivänä on nähtävis-sä, mitä rahan mahti ja kapitalis-min romahdus tekevät ihmisille, he toteavat.

MielikuvatvääristävätSyitä työväenliikkeen ja sen myötä vasemmistopuolueiden kannatuksen hiipumiseen Palo-la ja Magnusson-Vainio löytävät muun muassa mielikuvista.

- Työväenliike mielletään nyky-yhteiskunnassa väärin. Mie-likuvat ovat muussa kuin vasem-mistoliikkeen politiikassa, jonka toimenpiteet on kyllä päivitetty nykyaikaan, Palola sanoo.

- Jos verrataan tämän päivän vasemmistopolitiikkaa vaikka 70-lukuun, se on nyt selkeästi hillitympää ja vakaampaa.

Magnusson-Vainion mukaan työläisiä ovat kaikki työtätekevät.

- Työläinen ei ole vain haala-riin pukeutunut työmies. Suures-ta osasta työtätekevistä, erityisesti nuorista, on tullut ns. pätkätyö-läisiä. Eikä varmasti omasta tah-dostaan.

Työväenliike on perinteisesti ollut vähäosaisten asialla. Palo-la ja Magnusson-Vainio arvele-vat, että siinä on yksi syy suosi-on hiipumiseen. Ihmisten elämä on ainakin ulkoisesti parantunut sitten työväenliikkeen syntyai-kojen. Ihmiset haluavat olla on-nistujien, hyvin toimeentulevien puolella.

Pirkkalan vasemmiston edus-tajien mukaan työelämässä on kuitenkin otettu paljon askeleita taaksepäin.

- Kymmentuntiset työpäivät, jopa pidemmät, ovat yleisiä, yli-töitä joudutaan tekemään ilman korvausta, läppäreiden ja känny-köiden takia ihmiset ovat vuoro-kauden ympäri tavoitettavissa, myös työasioissa, Magnusson-Vainio luettelee.

- Tämä koskee varsinkin toi-mihenkilöitä. Ihmiset pitäisi saa-da mieltämään, että vasemmisto

ajaa myös toimihenkilöiden asi-aa, Palola lisää.

ArvoissapelastusEletään yksilöllisyyttä ja yksilön oikeuksia korostavan individua-lismin aikaa.

Sami Palolan mukaan se tu-lee ennen pitkää tiensä päähän ja yhteiskunnan tasa-arvoisuus, yh-teisvastuullisuus ja yhdessä teke-minen nousevat taas kunniaan.

- Pelastus on arvoissa. Oman hyödyn tavoittelu jää jalkoihin, kun ihmiset ymmärtävät oman ajan merkityksen ja, että vähem-mälläkin tulee toimeen.

Magnusson-Vainiolle vasem-mistolaisuus on inhimillisyyttä, ja se lähtee rakentumaan ihmi-sistä käsin.

- Mittarina ei ole raha, vaan ih-misarvoinen elämä. Oli sitten lap-si tai vanhus. Vasemmistolaisuus perustuu tasa-arvoiseen maail-mankuvaan, ei voitontavoitteluun ja voiton maksimoimiseen ihmi-sen kustannuksella.

■ Pirkkalan demareiden perin-teinen vappujuhla ty. Toivon ta-lolla to 30.4. klo 18. Vasemmis-toliittolaisilla ei omaa juhlaa, marssivat vapunpäivänä oman valintansa mukaan esimerkiksi Tampereella ja Nokialla.

■ Ensi maanantaista lähtien lääkärin apua yöaikaan tarvitse-vien pirkkalalaisten on mentä-vä Hatanpään päivystysaseman sijasta Taysiin.

Hatanpään päivystys siirtyy 4.5. päivystysyksikkö Acutaan, jonka tilat sijaitsevat Taysin ny-kyisen ensiavun yhteydessä.

Päivystysajat pysyvät en-tisellään, mutta uuttakin on pirkkalalaisille edessä.

- Päivystyskäynnistä peri-tään kaikilta 18 vuotta täyttä-neiltä 25,60 euroa. Tähän asti pirkkalalaisten ei ole tarvin-

nut maksaa yöpäivystyksestä mitään, kertoo osastonhoitaja Maire Sonninen Pirkkalan ter-veyskeskuksesta.

- Pirkkalan terveyskeskuk-sessa päivystyskäynnit ovat ai-nakin toistaiseksi maksutto-mia.

Acutan päivystävät lääkärit ovat pirkkalalaisten tavattavis-sa arkisin klo 22-08, lauantai-sin klo 18-10 ja sunnuntaisin klo 20-08.

Muina aikoina lääkäripäi-vystys on Pirkkalan terveys-keskuksessa.

Yöpäivystys Taysiinja maksulliseksi

Isot hankkeet eivät hevin mahdu Pirkkalaan

”Me nousemme vielä”

Henkilöt

Eriikka Magnusson-Vainio■ S. 1946 Helsingissä. ■ Näyttelijä-ohjaaja. Kom-teatterin perustajia. ■ Perhe: mies, kaksi aikuis-ta poikaa, kolme lastenlas-ta. Asuu Vähäjärvellä rivi-talossa.■ Porvariskodin kasvatti, isä lentäjäeversti, pankin-johtaja.■ ”Vasemmistolaisuuteni ei kapinointia taustaani vas-taan. Päinvastoin, kotikas-vatuksessa etiikka, moraali oli keskeinen arvo.”

Sami Palola■ S. 1973 Keski-Pohjan-maalla Kalajoella. ■ Tietotekniikan insinöö-ri. Työskentelee myynti-in-sinöörinä.■ Perhe: vaimo, kaksi las-ta ja koira. Asuu Kurikassa omakotitalossa.■ Osittain kokoomuslainen sukutausta.■ ”Liityin SDP:hen vuon-na 2004. Aikuisena olin kypsä tajuamaan, miten yhteiskunta toimii. Edus-tan porukkaa, josta haen työväenliikkeen kasvua.”

Page 5: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

PIRKKALAINEN 529.4. 2009

Lähde viettämään kanssamme leppoisaa talvilomaa Lake Worthiin Floridaan. Tässä amerikansuomalaisten viehättävässä pikkukaupungis-sa on leppoisa tunnelma, toisaalta kohtaat myös amerikkalaisen ilmapiirin läheisessä Palm Beachissa, joka on tunnettu kalliista ostoskaduistaan ja luksustaloistaan. Juuriltaan suomalaisia onLake Worthin asukkaista noin puolet ja me majoitumme mukavasti Tähtien motelliin. Florida tarjoaa myös upeita retkimahdollisuuksia: Evergladesin suoalueella nähdään erikoisia lintuja ja alligaattoreita, Walt Disney Worldissa tapaat Mikin, Minnin ja kumppanit, Miamin kaupunki-kierroksella tutustutaan puolestaan suurkaupungin sykkeeseen. Mahdollisuus osallistua myös koripallo- tai jääkiekko-otteluihin.

Tervetuloa mukaan aurinkoiseen Floridaan!

Hinta: 1.290 euroa/henkilö kahden hengen huoneessa 1.520 euroa yhden hengen huoneessa

Hintaan sisältyy:- bussikuljetus Pirkkalasta Helsingin lentoasemalle ja takaisin- Lufthansan reittilennot mennen tullen turistiluokassa- lentokenttäverot ja viranomaismaksut- bussikuljetus Miamin lentoasemalta Lake Worthiin ja takaisin- kahdeksan yön majoitus mainitussa motellissa tai vastaavassa- suomenkielisen matkanjohtajan palvelu koko matkan ajan

Hintaan ei sisälly:- aamiaiset ja muut ruokailut- lisämaksulliset retket - henkilökohtaiset menot

LÄHDE FLORIDAN AURINKOON 20.-29.10.2009

Ryhmämatkatoimisto Resviaria Oy

Pirkkalaisen lukijamatkalle

Floridaan

HOITOLA HEIJASTEPuh. 0400-874 702

Pirkankatu 16, TAMPERE

VirkistystäVYÖHYKETERAPIASTA

Muista äitiä lahjakortilla

■ Antti Jokinen

Pirkanmaan keskusjäteveden-puhdistamon yleissuunnittelussa mukana olevien 14 kunnan kun-tajohtajat ovat perustaneet työ-ryhmän, joka kokoontuu pohti-maan hankkeen jatkoaikataulua ja -vaihtoehtoja.

- Työryhmän on määrä tarkas-

tella seudun jätevedenpuhdistuk-sen lopullista ratkaisua niin kes-kuspuhdistamon, hajautetun 0+ kuin muidenkin vaihtoehtojen kannalta, kertoo Pirkkalaa ko-kouksessa edustanut pormestari Antero Saksala (kok).

Keskuspuhdistamohanket-ta valmistellut Tampereen Vesi on kaavaillut kysyvänsä seudun kunnilta kevään mittaan, ovatko

Suurpuhdistamoon ”uusi näkökulma” Kuntien päätöksiä ja maakuntakaavaa viivytetään

Fakta

Keskitetysti vai hajautetusti?■ Pirkanmaalla ja Tampereen seudulla on selvitetty jäteve-den keskuspuhdistamon te-koa seudulle. Se korvaisi mo-nia pienpuhdistamoita, muun muassa Viinikanlahden.■ Tampereen Vesi on selvit-tänyt hanketta. Puhdista-mo voisi aloittaa aikaisintaan 2020. Sijoituspaikaksi ehdolla olleet Pirkkala ja Nokia.■ Aktiiviset kansalaisliikkeet Nokialla ja Pirkkalassa eivät hyväksy hanketta. Keskus-puhdistamoa vastustetaan ad-ressein. Vastustajat pitävät nykyistä hajautettua puhdis-tamista parempana.■ Keskuspuhdistamosta on tehty ympäristövaikutusten arviointi. Ympäristökeskus vaatii ympäristöriskien tar-kempaa selvittämistä. Olen-nainen asia on, mihin ve-sistöön puhdistettu jätevesi

laskettaisiin. Ehdolla lähinnä Pyhäjärvi ja Kulovesi. Myös vesitunneleiden isot louhin-nat arveluttavat.■ Vaasan hallinto-oikeus hyl-käsi Tampereen Veden va-litukset Viinikanlahden ja Raholan jätevedenpuhdis-tamoiden ympäristöluvista. Päätöksen mukaan puhdis-tamot on saneerattava uusi-en vaatimusten mukaisiksi, Rahola 2011 ja Viinikanlahti 2013 kesäkuuhun mennessä.■ Tampereella on edessä pääl-lekkäisiä puhdistamoinves-tointeja, mikäli keskuspuh-distamoon päädytään eikä KHO muuta hallinto-oikeu-den päätöstä, josta Tampere on valittanut.■ Kunnat eivät ole tehneet päätöstä puoleen tai toiseen. Jatkoa pohditaan ja valmistel-laan nyt mm. kuntajohtajien työryhmässä.

ne lähdössä mukaan keskuspuh-distamon käyttäjiksi.

Saksalan mukaan kuntajoh-tajien kokouksessa henki oli se, että kunnat eivät kerro kantoja niin nopeasti.

- Se tarkoittaa, ettei Pirkan-maan liittokaan vie eteenpäin keskuspuhdistamon vaihekaa-vaansa, ennen kuin tiedetään, mitä ja minne kunnissa on tar-koitus kannattaa, Saksala sanoo.

Hajautushalvempaa?Kansalaisaktivistit ovat viime ai-koina kampanjoineet voimak-kaasti nykyisten puhdistamojen saneerauksen eli ns. hajautetun mallin puolesta.

Toisessa vaakakupissa on ol-lut Tampereen Veden kannatta-ma seutukunnan yksi suuri kes-kuspuhdistamo.

Saksala ei sano, että keskus-puhdistamoa olisi alettu tyystin kuoppaata. Näkökulmat ovat kuitenkin muuttuneet ja vaihto-ehtoiset mallit ovat nousseet kes-kuspuhdistamon rinnalle.

- Taloustilanne on nyt sellai-nen, että hintaero keskuspuhdis-tamon ja hajautuksen välillä on kasvanut suureksi. Lisäksi hal-linto-oikeuden taannoinen pää-tös Viinikan ja Raholan puhdis-tamojen saneerauksesta vaikuttaa Tampereen päätöksentekoon, Saksala arvelee.

- Tarkastelunäkökulma hank-keeseen on muuttunut aika lailla, Saksala muotoilee.

Nuolialan koulun esiopetuspuhuttaa■ Kuluvana vuotena Nuolialan koulun esikoulu on toiminut kahtena aamuryhmänä, koska esikoululaisia on ollut vain neli-sen kymmentä. Tulevaksi luku-vuodeksi tuo oppilasmäärä kas-vaa huimasti, sillä esikouluun on ilmoittautunut jo seitsemän-kymmentä esikoululaista.

- Syntynyt tilanne on puhu-tuttanut vanhempia ja keskus-telua on syntynyt mm. oppilas-ryhmien koosta. Myös kouluti-loihin mahtuminen on askarrut-tanut.

- Tästä johtuen ensi viikon maanantaina 4. toukokuuta jär-jestetään esikoululaisten huolta-jille ruokala Makumajassa tiedo-tustilaisuus klo 18. Kutsukirjeet kaikille esikouluun ilmoittau-tuneiden huoltajille on lähetet-ty maanantaina, kertoo rehtori Mauri Rask.

Esikouluun tulee Raskin mu-kaan syksyllä neljä ryhmää, joil-la kullakin on oma opettaja ja oma tila.

Tarkempia suunnitelmia esit-telee rehtori ja tilaisuudessa osal-listuu myös koulutuslautakun-nan puheenjohtaja Elina Savi-lahti.

■ Tiedotustilaisuus esikoulu-laisten huoltajille Nuolialan koululla ma 4.5. klo 18.

Maakunta-suunnitelma vielä nähtävillä■ Pirkanmaan maakuntasuun-nitelman 2010+ -luonnos on julkisesti nähtävillä vielä huo-miseen 30.4. saakka Pirkanmaan liiton virastossa Tampereella sekä liiton nettisivuilla www. pirkan-maa.fi.

Ruut-Maaria jaHelmi pääsivät musikaaliin

■ Antti Jokinen

Pirkkalasta valittiin kaksi laula-jaa Tampere-talon The Sound of Music -musikaaliin. Ensi-ilta on tammikuussa.

Isosisko Lieslin rooliin kut-suttiin Ruut-Maaria Mattson. ”Ruttu” on 24-vuotias nykyisin tamperelainen opiskelija, jonka opintojen pääaineina ovat teat-terimusiikki ja musiikkidraama.

Kuusi muuta lapsiroolia on kaksoismiehitetty eli lapsia valit-tiin 6+6. Paikoista kilpaili koe-lauluissa peräti 1200 lasta.

Toinen pirkkalalainen musi-kaaliin valittu on 7-vuotias Hel-mi Hollström. Hän esittää Von Trappin laulavan sisarussarjan nuorinta, Gretliä.

Koko perheen lämminhenki-sessä musiikkiteatteriklassikossa Tampereen Komediateatteri ja Tampere-talo yhdistävät voiman-sa. Päärooleissa loistavat Maria Lund ja Jukka Leisti.

Pihoille tehdään kevätkatselmus■ Nurkat on paras laittaa siistiksi 20. toukokuuta mennessä. Pirk-kalan ympäristölautakunnan vi-ranhaltijat tukijoukkoineen teke-vät silloin kevätkatselmuksen.

Tänä vuonna keskitytään eri-tyisesti kunnan omien kiinteistö-jen siisteyteen. Samalla tarkaste-taan paikkoja, joista kuntalaiset ovat viime aikoina valittaneet.

Luupin alla ovat myös ton-tit, jotka ovat saaneet aiemmin lautakunnalta muistutuksia sot-kuisuudesta ja kehotuksia siisti-miseen.

Mikäli puutteita havaitaan, piha valokuvataan ja omistajalle lähetetään kehotus siivoukseen määräaikaan mennessä.

Jos siitä ei ole apua, ääritapa-uksessa pihan putsaukseen mää-rätään uhkasakolla.

Essayahvaati arkijärkeä EU-päätöksiin

■ Kristillisdemokraattien EU-vaaliehdokas Sari Essayah vierai-li Pirkkalassa puhumassa EU-asi-oista viime perjantaina.

Pirkkalassa hän peräänkuulut-ti suomalaisen työn ja hyvinvoin-nin tärkeyttä ja vaati arkijärkeä direktiivitehtailuun.

- Lähdin ehdolle, koska ha-luan olla vaikuttamassa Suomen EU-politiikan suuntaan. Eu:n on muututtuva isännästä rengiksi ja direktiivitehtailuun on saatava arkijärkeä. Suomalaisen työn ja hyvinvoinnin edistäminen on keskeistä, Essayah vaati.

Sari urheilee edelleen sään-nöllisesti ja osallistuu aktiivises-ti mm. Suomen Urheiluliiton toimintaan ja edustaa Suomea Kansainvälisessä yleisurheilulii-

tossa IAAF:ssa.- Tosin aktiivisempaakin oma

liikkuminen voisi olla, Sari tote-si.

Partolassa. Kävelyn MM- ja EM-kullat voittanut mestariurheilija Sari Essayah on nykyisin Brysseliin mielivä KD:n puoluesihteeri.

EUROVAALIT

Kokoomuksen eurovaaliehdokkaat Sofia Vikman, Riikka Railimo, Pia Kauma ja Eija-Riitta Korhola vierailivat Pirkkalassa esittäytymässä.

Naiskauneutta jaosaamista eurovaaleihin■ Partolassa oli eurovaalitunnel-maa viime lauantaina, kun Pirk-kalan Kokoomuksen vieraaksi saapuivat eurovaaliehdokkaat Pia Kauma, Eija-Riitta Kor-

hola, Riikka Railimo sekä So-fia Vikman. Kahvihetki Euro-korvassa Cafe Coffinossa olikin yleisömenestys.

Kahvittelijat saivat haastatel-la ehdokkaita ja tuoda omia nä-kemyksiään esille Eurooppaan ja Euroopan unioniin liittyen. Kes-kustelu kävi hyvin vilkkaana.

Tiia-Pauliina Niemi

Page 6: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

6 PIRKKALAINEN 29.4. 2009

Heli Järvenpää

Kaikki tietävät Notre-Damen, Riemukaaren ja Eiffelin. Niistä olin kuullut minäkin ennen en-simmäistä vierailuani Pariisissa.

Lumoavasta 12 miljoonan asukkaan kaupungista löytyy myös viehättäviä yksityiskohtia, kuten vaikkapa temperamentti-sia liikennepoliiseja.

PäinSeineäOoh lalaa, minä ja ystäväni saa-vumme lopultakin Pariisiin! Pyhä Sacré coeur, boheemi Montmart-re, legendaarinen Jim Morrisonin hauta ja... Hei, onhan täällä tut-tujakin, vanha kunnon McDo-nalds löytyy jokaisen metroase-man kyljestä.

Koska sekamajoitus huono-maineisessa hostellissa ei tunnu enää houkuttelevalta vaihtoeh-dolta, päivitämme majoitustilan-teemme paikan päällä. Ensim-mäinen hotelli johon törmääm-me on pieni, lämmin, halpa ja kodikas. Kahden hengen huone parisängyllä maksaa 40 euroa yö, mutta pistämme ranttaliksi ja os-tamme sänkyjemme väliin vielä 5 euron raon.

Ensimmäisenä iltana mat-kaamme kohti Champs-Élysees -katua ja sen päässä jököttävää Riemukaarta. Pariisissa kuuluu kävellä (ja usein myös ajaa) pu-naisia päin. Kuskit tööttäilevät toisilleen ja kaupungin ensim-mäinen nähtävyys onkin keskellä risteystä asteleva liikennepoliisi. Poliisi viheltää pilliinsä väkevästi ja viuhtoo käsillään halliten se-kavaa tilannetta. Huokaisen ihas-tuksesta. Mikä stressinsietokyky!

Seuraavaksi pysähdymme tui-jottamaan jähmettynyttä, kas-vonsa valkoiseksi maalannutta miimikkoa. Katutaidetta esit-tävä mies on todellinen ihmis-magneetti.

Riemukaaren juurella innos-tumme päräyttelemään kame-ralle huuliamme samalla tavalla kuin hassut englantilaisturistit ravintolassa. Illan päätteeksi kä-velemme päin Seineä.

SyntymäpäiväPariisissaSyntymäpäivälahjaksi ystäväni antaa minulle mahataudin. Tai siis, antaa mahataudin itselleen niin, että minä pääsen testaa-maan selviytymistaitoni kypsässä 26 vuoden iässä. On siis sukellet-tava Pariisiin yksin. Valitsen koh-teekseni Musée d´ Orsayn.

Valtavassa taidemuseossa ovat edustettuina Manet, Cezanne, Renoir, Toulouse-Lautrec, Mo-net ja monet muut suuret tai-telijat. Pysähdyn Vincent Van Goghin ”Makuuhuone Arlesis-sa” -kuvan eteen. Maalaus tun-tuu yhtä aikaa imevän sisäänsä ja samalla kuvan seinien kaatuvan katsojan päälle.

Aikoinaan halveksittu Van Gogh sai elämänsä aikana aino-astaan yhden taulun myytyä. Nyt turistit tallentavat taiteilijan ma-kuuhuoneen kameraansa. Mu-seon keskusradion kautta varoi-tellaan taskuvarkaista.

Illan päätteeksi kävelen pitkin Seineä pällistelemään Notre-Da-men katedraalia ja sen Disneyn piirretystä tutuksi tulleita kivi-patsaita. Tarjoan itselleni viiniä ja vuohenjuustoa syntymäpäivä-ni kunniaksi.

OnnellistapenkomistaLähden kirpputorille Porte de Montreuiliin. Pyörin kartta kä-dessäni, enkä löydä toria mistään. Ja suomalainenhan ei neuvoa kysy. Mutta onneksi ranskalai-nen neuvoo kysymättäkin.

Minut saattelee perille erit-täin kohtelias, vanhempi mies-henkilö. Hän kehottaa minua pitämään huolta lompakostani. Merci beaucoup, huikkaan.

Pariisissa kirpputori tarkoittaa valtavaa toria taivasalla. Olen hal-tioissani nähdessäni korkeat vaa-teröykkiöt, joita pääsen vapaasti penkomaan. Hintahaarukka toril-la on vaivaiset 0.50-3 euroa. Siinä

vähän mallia suomalaiselle kirp-putorikulttuurille, jossa vaatteiden hinnat alkavat nousta kauppojen alennusmyyntihintojen tasolle. C’est un prix scandaleux!

Löydän kaksi hametta ja kak-

si puseroa ennen kuin minun on paettava liian tuttavalliseksi heit-täytyvää nuorukaista.

Hän ilmoittaa haluavansa tu-tustua minuun, haluavansa kans-sani kahville ja haluavansa puhe-

linnumeroni. Selitän tuohtunee-na olevani ujo suomalainen, joka ei halua tutustua uusiin ihmisiin. Mutta sinun täytyy, hän väittää, kunnes keksin, että poikaystäväni taitaakin jo odottaa minua. Hän

ei usko. Suutuksissa lähden pai-nelemaan kohti metroasemaa.

Kohtauksen jälkeen tulen kyyniseksi koko kirpputoria koh-taan. Mistä yksi mies on saanut kasoittain naistenvaatteita joita hän myy eurolla kappale? Tässä on nyt joku kirppuinen ranskan-doggi haudattuna.

Illalla, en millään jaksaisi, mutta minun on lähdettävä kat-sastamaan se kuuluisa rautahös-kä. Ei kai sitä rohkene sanoa käy-neensä Pariisissa, jos ei ole näh-nyt kolmesataametristä Eiffeliä. Siniseksi valaistua tornia valoku-vataan joka puolelta ja rihkama-kauppiaat kilisyttelivät turistien korvanjuuressa minitornejaan.

Au revoir,Paris!Kun ystäväni vihdoin paran-tuu vatsataudistaan ja pääsee matkamme viimeisenä päivänä nuuhkimaan ranskalaista pako-kaasua, alkaa kolmen aurinkoi-sen päivän jälkeen sataa vettä. Is-tumme kahvilassa.

Ystäväni selailee mukanani tuomaa matkaopasta ja sanoo hupsis. Tippi onkin jo lisätty osaksi ostosten ja palveluiden hintaa EU-direktiivin myötä. Ei siis mikään ihme, että kahvi tuli täällä aina niin kalliiksi.

Tuhlailevasta rahankäytöstä on jäänyt snadisti huono oma-tunto. Paikkaan sitä sujauttamal-la 5 euroa kerjäläisen kouraan. Hän on herrasmies ja kättelee minua. Ystäväni väittää kaikki-en kerjäläisten olevan osa mafiaa ja keräävän rahaa rikollisiin toi-miin. Ilonpilaaja.

Au revoir, Pariisi, lumoava kaupunki. Ehkä me tapaamme vielä. Voisin vaikka ryhtyä Parii-silaisen liikennepoliisin vaimok-si. Parhaaksi matkamuistoksi jää Eiffelin korkeuksiin kohon-nut itseluottamus, kun huomaa selviävänsä pari päivää hengissä suurkaupungissakin.

Päin Seineä - eli palloilua Pariisissa

Kai sitä näinkin voi treenata. Ranskalainen jalkapallovirtuoosi kiipeää lyhtypylvääseen Montmartren kukkulalla.

Sen kuuluisan rautahöskän koristeellisia kuvioita.

Vaikka Pariisissa oli koleaa, rans-kalaisilla parvekkeilla kasvoi kuk-kia myös joulukuussa.

Page 7: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

PIRKKALAINEN 729.4. 2009

...Piha ja puutarha...

■ Maija-Riitta Näreikkö

Vaikuttaakohan Yhdysvaltain presidentin rouvan esimerkki siihen, että Loukonlahden vuok-raviljelypalstoja on kysytty enem-män kuin koskaan aiemmin?

Michelle Obamalla sanotaan nimittäin olevan oma kasvimaa Valkoisen talon pihapiirissä.

Saattaa USA:n ykkösnaisen esimerkki joitakin innostaakin.

- Ehkä multakuumetta nos-tavat silti enemmän täällä meil-lä television puutarhaohjelmat ja postin mukana nyt jatkuvasti tu-levat puutarhamainokset, arvelee palstoja jakavan Pirkkalan-Lem-päälän 4H-yhdistyksen toimin-nanjohtaja Riina Markkola.

Loukonlahden uimarannal-le ja matonpesualtaille johtavan tien varrella sijaitsevalla pellolla

on tarjolla 15 kappaletta aarin eli kymmenen kertaa kymmenen metrin palstaa.

Ne jaetaan 15 euron vuokral-la ilmoittautumisjärjestyksessä, kunhan vielä tällä hetkellä märkä pelto päästään kyntämään touko-kuun puolivälissä.

- Aikaisemmin maa kynnet-tiin syksyllä ja äestettiin keväällä. Nykyisin EU-direktiivi määrää maan kasvipeitteisyydestä talvel-la, jotta vesiin ei pääse huuhtou-tumaan lannoitteita, Markkola kertoo.

Markkolan mukaan osa pals-toilta annetaan vakiviljelijöille, jotka ovat vuosien mittaan muo-kanneet maata turpeella ja hevo-senlannalla.

Perunaa viljelläänenitenEniten vuokrapalstoilla kasva-

Tekemällä oppii parhaiten. Riina Markkola tietää, että iskulause sopii hyvin myös palstaviljelijälle. - Kokeilemalla oppii, hän evästää vasta-alkajia Loukonlahden viljelypalstojen edessä..

Vuokrapalstoja kysytty enemmän kuin koskaanLoukonlahden 15 puutarhapalstaa tulevat jakoon toukokuussa

Uusi tuttavuus

Sugar Babykasvihuoneessa■ Riina Markkola kasvattaa itse omalla pihallaan lähin-nä koristekasveja ja hedel-mäpuita. Kasvihuoneessa on silti jo versomassa ma-kea tuttavuus.■ - Kyseessä on Sugar Baby, vesimeloni, jonka nimi jo kertoo, että kyseessä on tosi makea lajike. Se on normaalia vesimelonia pie-nempi, enintään puoliki-loinen.■ - Itse kasvatan sitä kas-vihuoneessa, mutta se voi menestyä myös lasitetul-la parvekkeella. Tarvitaan vain iso saavi, vahvaa mul-taa ja paljon innostusta.

tetaan perunaa. Suosittuja ovat myös kukkaset ja salaatit.

- On palstoilla viljelty eksoot-tisiakin lajikkeita. Viljelijästähän kaikki on kiinni.

Riina Markkolan mielestä palsta on loistava paikka esimer-kiksi auringonkukan viljelyyn.

- Se on helppoa kuin mikä, ja kukat voi kerätä lopulta myyn-tiin. Ne ovat kovin kysyttyjä ny-kyään.

Loukonlahden ryytimaiden kastelu hoituu käsi- ja hartiavoi-min. Lähin vesipiste on tien toi-sella puolella matonpesupaikalla, josta veden joutuu kantamaan palstalle.

- Kukaan ei ole valittanut ai-nakaan tähän asti oman vesipis-teen puuttumista. Ja kasvaahan siinä vettä kantaessa haba eli ha-uiskin, Markkola naurahtaa.

■ Kasvihuoneessa, parvekkeella ja terassilla on helppoa kasvattaa omat luonnonmukaiset tomaatit, kurkut ja vaikka melonit.

Kasvualustaksi voi valita myös valmiin alustan, esimerkiksi Bio-lan kasvusäkin.

Kasvusäkissä on luonnonmu-kainen multa ja valmiiksi ravin-teet koko kesän kasvulle. Kaste-luun riittää pelkkä vesi. Kasvu-säkkiin voidaan istuttaa kolme tainta.

Kun säkkiin hankitaan lisäva-rusteeksi allas, on viljely vieläkin helpompaa. Kasteluallas on vesi-

varasto, josta kasteluvesi imeytyy kasvualustaan kapillaarisesti kas-vin tarpeiden mukaan. Se mah-dollistaakin punaposkisten to-maattien ja raikkaiden kurkku-jen viljelyn esimerkiksi mökillä. Myös parvekeviljely on siistiä, kun kastelu hoituu altaasta eikä ylimääräinen vesi valu lattialle.

VarokylmääTomaatti, kurkku ja meloni ovat kaikki kylmänarkoja. Lasitetul-le parvekkeelle ja lämmittämät-tömään kasvihuoneeseen taimet

istutetaan touko-kesäkuun vaih-teessa.

Istutuksen jälkeen kasvupai-kan ilman lämpötila ei mielellään saisi laskea alle 10 asteen.

Vihannestaimet paleltuvat lämpötilan laskiessa lähelle nol-laa, mutta jo alhaisissa lämpöti-loissa saattaa esiintyä vioituksia. Esimerkiksi tomaatintaimet voi-vat kärsiä fosforinpuutteesta ja kasvusto saattaa värjäytyä viole-tinvivahteiseksi.

Tomaatti ei tuota hedelmiä ilman onnistunutta tuuli- tai hyönteispölytystä.

Avomaalla pölytys onnistuu yleensä hyvin, mutta kasvihuo-neessa ja lasitetulla parvekkeella pölytys varmistetaan täristämäl-lä.

Jos tomaatit on tuettu narul-la, kannattaa tukilankoja täristää pari kertaa viikossa.

Tomaatti vaatii vain pienen liikkeen, että kukan heteiden sii-tepöly varisee emin luotille.

Kukinnasta sadon kypsymi-seen kuluu pari kuukautta. Kur-kuntaimista satoa voidaan odot-taa jo noin kuukauden kuluttua istutuksesta.

Parvekkeellakin voi kasvattaa vihanneksia

PihasuunnitelmatNeuvontapalvelut

Puiden ja pensaidenleikkauspalvelu

Ota yhteyttä ja varaa aika omalle pihallesi!Pihan hoitotöistä kotitalousvähennys!

[email protected] 045 112 5066 T:mi Maaret Järvinen

Ark. 10-20

La-Su 9–15Ryttylänmäentie 88, PIRKKALAp. 03-369 9130, 050-561 4731

Puutarha WellingPuutarha Welling

Ihanaa kesän odotustaIhanaa kesän odotusta

Vapusta juhannukseen avoinna

Pian on kesäkukkien aika,orvokeista voit aloittaa

Puita kaadetaan!Kaadetaan puita kiipeilytekniikalla tai nostolava-auton kanssa (nousee 28 metriin), siistitään pensaita ja pensasaitoja tehokkaasti ja turvallisesti. Myös rännien ja kattojen puhdistuksia ym. töitä ja pieniä korjauksia. Puiden, oksien ja latvojen pois kuljetukset. Tarvittaessa runkojen pätkiminen ja halkominen.

Siivous ja huolto Järveläinen Oy P. 0400 -768 [email protected]

Tilaa Parhaat betonit vesi-seulotuista kivilajikkeista

Ensimmäisenä Suomessa47 m

LAURILAN BETONI

Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKIPuh. (03) 371 6106, 371 6536, 371 6756

www.laurilanbetoni.fi, e-mail: [email protected]

Betonipumppaukset edullisesti.

Laadukasta palvelua. Uudellavalmistusteknologialla paljon e tu ja

rakentajille. Valmisbetonia, erikoisbetoneja. Toimitukset kaikkialle Pirkanmaalle ja Hämeeseen - myös lauantaisin.

Myös kivilajikkeet,

sepelit, murskeet

ja kivituhkat.

FI

Multasormi tekee hyvää pihallesi!

590,-

TAMPERE Nuutisarankatu 35010 768 3151010 760 3165

www.multasormi.fi Avoinna: ma-pe 9-19, la 9-15

17,500,0778 e/l

5 SÄKKIÄ, 225 l

®

Biolan Puutarhan Musta Multa 45 LRavinteikas, kompostilannoitettu multaseos. IT20279808 (Norm. 3,90 e/säkki)

15,20/säkki

26,90IT20279700(1,345 e/kg)

Huhtikuun huipputarjous!25 litran luonnonlannoitteen ja 5 x 45 litran Biolanin multa-

säkkitarjouksen ostajille 1 säkki Biolanin multaa

KAUPAN PÄÄLLE!

Kasvihuone Snapp-N-GrowKoko5 m2. Särkymätön. Ruuveja, sili-konia ja kiinnityslistoja ei tarvita. Pituus 255 cm, leveys 191 cm ja korkeus 207 cm sokkelin kanssa. Paino 45 kg. IT20413633

Biolan Luonnonlannoite 25 LKuivattu, rakeistettu broilerlanta, johon lisätty hivenainerikasta merilevä-jauhetta. IT20059349 (0,608 e/l)

Puutarhan Kevät 20 kgAito kivennäislannoite. Sirottele varhain keväällä kaikille pihamaan kasveille.

Page 8: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

8 PIRKKALAINEN 29.4. 2009

Perävaunut korkealla kuomulla 1-akselinen

AT1679,-Kaarina 28-kulmainen huvimaja

KOTIIN, MÖKILLE, PUUTARHAAN!JuuliaLeikkimökki

Todella helppo

koottava!

Esko 2Varasto

Toimitukset ei sisällä huopakatetta, ruuveja eikä nauloja

Toimitukset ei sisällä huopakatetta, ruuveja eikä nauloja

HUOM. SISÄ-KORK. 144 CM! HuhtiExtrat

Kääntöpöytäsaha 10” 1800 WPainevesiautomaatti 1200 W

Käsisaha 500 mm

Pajavasara 1000 g

+ Rautakanki 7 kg

+ Sorkkarauta 60 cm + Pistolapio

TV:STÄ TUTTU!

Alumiininen monitoimitikasmax. 150 kg, 16-ASKELMAA!

(139,-) 3990Pakettihintaan!

/ 3 kplXVP008169,-XW045299,-

HPV5030LK1201790,-

FIX500990

PUU1022350,- PUU100495,- PUU104990,-

RAKENTAJAT, URAKOITSIJATJA AUTOILIJAT!

Myllymäentie 10, 37530 LempääläPuh./fax 03-368 3903GSM 0400-633 386

VIHERRAKENTAMISEN AMMATTILAINENSuunnittelu - Perustus - Hoitotyöt - Maan-rakennustyöt - Siirtonurmet - PutkistokuvauksetVESIERISTYKSET - SALAOJITUKSET

Yli 20 v.KOKEMUS

METALLIAIDAT ja -PORTIT maahantuojalta Pirkkalasta.

Esittely Färmintie 34, PLA. P. 050-323 1925.Tutustu mallistoon myös www.soininen.de

LTM-KONEET OYTARJOAMME:

Kuljetuskaluston huollot,korjaukset ja varustelut

ammattitaidolla.Renault, MB, Scania

TuntemusLINCOLN keskusvoitelu

Kysy tarjous!Keskuojankatu 24, 33900 TRE

[email protected] 7432 & 040 565 4321

Kannot pois pihastahelposti ja siististikantojyrsimellä

RaiSal OyPuh. 040-723 5295

KYRÖNLAHDENPORAKAIVO

OY34140 Mutala,

puh. (03) 3125 5700, 0400-625 451www.kyronlahdenporakaivo.fi

Hatanpäänvaltatie 40, TRE03-2122 747

Kaikki rakentamiseen

ja puutarhaan ym.

Piipunhatut ym.Ikkunapeltejä

Seinä- ja kattopeltejäPuh. 050 516 4180

Anianrantatie 1099

...Piha ja puutarha...■ Emilia, Otto ja Veera istutta-vat tänään muiden Nuolialan päi-väkodin lasten kanssa päiviksen pihaan sata orvokkia.

Tapahtuma on osa Kauppa-puutarhaliiton järjestämää tem-pausta, jossa lapset istuttavat va-puksi 7000 orvokkia yli 70 kou-lulla ja päiväkodilla eri puolilla Suomea.

Nuolialan päiväkodin lisäk-si orvokkeja pistetään tänään kasvamaan Hyrsingin koululla. Päivis ja koulu pääsivät mukaan joukkoistutukseen 230 hakijan joukosta.

Orvokkitempaus järjestetään kuudetta kertaa. Pirkkalassa or-vokit lahjoitti Pinsiön taimisto ja Partolan kukkatalo.

Kampanjan tarkoitus on piris-tää lasten ympäristöä ja samalla antaa heille tilaisuus toteuttaa it-seään puutarhatöissä.

Viileässä viihtyvä orvokki pär-jää hyvin ulkona jo huhtikuussa, eikä muutaman asteen pakka-nen hätkäytä sitä lainkaan. Se on myös helppohoitoinen.

- Me kastellaan orvokkeja ja nypitään kuivat kukat pois, Otto ja tytöt kertovat hoitosuunnitel-mistaan.

Lapsia istutuspuuhissa ohjaa-va Veera Veltti iloitsee lasten lail-la orvokkien saamisesta päiväko-din pihaa koristamaan.

- Kukkien kasvun ja kehit-tymisen seuraaminen on jo it-sessään hauskaa, Veera toteaa ja kertoo vielä haaveilevansa pienen kasvimaan saamisesta päiviksen pihaan.

Nuolialan multasormet istuttavat tänäänorvokkeja

Nyt saa liata kädet ihan luvan kanssa! Otto, Veera ja Emilia harjoittelivat orvokkien istuttamista amppeli-ruukkuun Nuolialan päiväkodin pihalla jo eilen. Puun takaa avusti Veera Veltti.

Page 9: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

PIRKKALAINEN 929.4. 2009

Kesä tulee ja ulkovalokausi alkaa!

4,90€

29€

139€

99€

69,95€12,95€

Laura katto-tai seinävalaisinHalk.27cm

Auckland-pistorasiapylväsRuostumatontaterästä

Liiketunnistin 140¤Muovi/metalliväri

Pöytä- ja lattiavalaisin ulkokäyttöön. Teräsrunko, opalivarjostin.

Puutarhavalosarja, 3 valaisinta + muuntaja

Viholankatu 1, 37120 Nokia

p. 3426600 Ma-To 8.30-17, Pe 8.30-18, La 9-14

Pihakiveykset, muurit, terassit ym.

Ilmainen arvio.Kotitalousvähennys

HSS-Team, 0400-704 362www.hss-team.fi

PIRKKALAN PELTIKESKUSPuh. (03) 369 7054. Fax (03) 369 7557.020 155 2828

tai 0400 623 243

[email protected]äenkatu 19, 33900 Tampere

Sadevesijärjestelmät,kattoturvatuotteet

ym. rakennuspeltityöt.

Asennukset työtakuulla.

Mika Kivelä0400-806 275

PirkkalaTmi Mika Kivelä

www.betonitori.fiPuh. 0400-834 451Fax. (03) 368 4082

BETONITORIVesalantie 5, 33960 Pirkkala

Avoinna ark. klo 8-16Toukokuu la klo 9–13

Kodin ja pihan kunnostaja!

Koe miellyttävä yllätys:

Rounionkatu 1, p. 3143 2500 NOKIA

Tule ihmisenkokoiseen rautakauppaan, jossa myös palvellaan

– ja hyvät neuvot kaupan päälle

Vain kilometri Nokian keskustasta Siuroon päin, parkkitilaa piisaa

T

Haikalan Puutarhatilamonipuoliset valikoimatmonivuotisia taimia

Typyntie 35, Säijä, p. 050-381 0991Avoinna istutusaikaan ark. 9–19, la-su 9–16www.haikalanpuutarha.fi

...Piha ja puutarha...

Kiirettä pitää. Ensio Mäkisen tietojen mukaan viimevuotiset vattupensaat on leikattava huhtikuussa, eikä sitä ole enää montaa päivää jäljellä. Marjapensaatkin on vielä leikattava, suunnitteli vuodesta 1940 samassa omakotitalossa Suupalla asunut Mäkinen. Talo on aivan Suupan liikekeskustan vieressä.

■ Antti Jokinen

Pereen ja Pyhäjärven rannan asuinalueen Pikku-Venetsian ra-kentuminen lähtee käyntiin ke-säkuussa.

Kaksi ensimmäistä taloa eivät kuitenkaan ole vapaarahoitteisia, vaan asumisoikeustaloja.

Osoitteeseen Selininranta 1 on tarkoitus rakentaa kahteen kerrostaloon yhteensä 64 asun-toa. Niiden koot ovat yksiöistä kolmioihin.

Yh-Asumisoikeus Länsi Oy sai maanantaina kunnanhalli-tukselta puollon rakentamista koskevaan korkotukilainahake-muksen.

Pereen rantaan kaavailtu var-sin upean oloinen asuinalue oli alun perin tarkoitus toteuttaa va-paarahoitteisena kohteena, mut-ta asuntokysynnän vähäisyy-

den vuoksi kohdetta ei ole voitu aloittaa.

Niinpä Pereentien varteen ko-meisiin maisemiin voi nyt päästä pienemmällä pääomallakin.

Asumisoikeudelle on varattu kaksi Pereentien varressa olevaa tonttia.

Talojen ja Pyhäjärven väliin rakentuu myöhemmin lisää ker-rostaloja. Yhteensä kerrostaloja tulee alueelle yhdeksän.

Jatkorakentaminen on tar-koitus toteuttaa alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti sen jäl-keen, kun kysyntää on riittävästi vapaarahoitteisen rakentamisen aloittamiseksi.

Alueen omistaa ja rakentajana toimii Palmberg Oy.

Asumisoikeusasunto on asun-to, josta asukas maksaa sisään muuttaessaan 15 prosenttia sen hankinta-arvosta. Pois muutta-

essaan asukas saa maksamansa osuuden takaisin rakennuskus-tannusindeksillä tarkistettuna.

Asukkaaksi valitaan kunnan ylläpitämän jonojärjestyksen pe-rusteella. Tulorajoja ei ole eikä varallisuusrajoja yli 55-vuotiail-la.

Asumisajalta asukas maksaa käyttövastiketta, joka on jon-kin verran pienempi kuin esim. vuokra vastaavanlaisessa vuokra-asunnossa.

KunnanhallitusäänestiKunnanhallituksessa Marika Sil-ván-Väliharju (kok) esitti, että kunta ei puoltaisi korkotukihake-musta. Hänen kannalleen asettui vain puoluetoveri Maija Aalto, joten kansliapäällikkö Anssi Kos-ken tekemä esitys lainan myöntä-misestä hyväksyttiin äänin 6-2.

Pikku-Venetsiaan asumisoikeudellaAlueen ensimmäinen talo alkaa nousta kesäkuussa

Pikku-Venetsia Pereella alkaa rakentua kesäkuussa. Kaksi ensimmäistä taloa (merkitty punaisin täplin) sisältävät asumisoikeusasuntoja. Hienoihin maisemiin voi nyt päästä pienellä alkupääomalla.

Kevättöitä keskustan pihalla

Page 10: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

10 PIRKKALAINEN 29.4. 2009

...Piha ja puutarha...

■ Kevätaurinko herättelee luontoa ja inspiroi kotipuu-tarhuria pimeän talven jälkeen puutarhapuuhiin. Keväällä kor-jataan talven tuhoja ja ravitaan kasvit uuteen kasvuun. Nyt on hyvä aika myös istuttaa uusia kasveja.

Kevään ensimmäinen puu-tarha-askare on kalkitus. Kal-kin voi levittää jo hangelle, jol-loin se liukenee sulamisveteen ja imeytyy heti maahan. Lähes kaikki puutarhakasvit viihty-vät, kun maan pH eli happa-muus on 6-7.

Ainoastaan muutamat kas-vilajit, kuten alppiruusut, pen-sasmustikat ja useimmat ha-vukasvit viihtyvät happamassa maassa. Näitä kasveja ei kalki-ta. Muille kasveille puutarha-kalkkia annetaan 1-3 kg/10 m2 joka toinen tai kolmas vuosi.

Kun kasvit ovat lepotilassa eli silmut eivät ole vielä pullis-tuneet, on vielä hyvä aika pui-den ja pensaiden hoitoleikka-uksille. Leikkauksilla pyritään ohjaamaan kasvua ja pitämään kasvit terveinä, kauniina ja elinvoimaisina. Turhia leikka-uksia pitää kuitenkin välttää.

Omenapuista leikataan vioittuneet, toisiaan hankaa-vat, sisäänpäin kääntyneet ja jyrkässä oksakulmassa kasva-vat oksat. Lumen sulamisen jälkeen päästään leikkaamaan myös pensaita. Karviaisista ja herukoista leikataan vuosit-tain 3-5 vanhinta oksaa maata myöten poikki, jolloin pensaas-sa on aina vahvoja, satoa tuot-

tavia oksia.Myös ryhmäruusut ja

useimmat köynnösruusut lei-kataan joka kevät ennen silmu-jen avautumista. Ryhmäruusu-jen terveisiin versoihin jätetään muutama silmu ja ylimääräinen kasvu leikataan pois. Kuolleet versot poistetaan kokonaan. Näin varmistetaan vahva kas-vu ja runsas kukinta.

Lannoitus takaakukoistuksenPuutarhan monivuotiset kas-vit, kuten perennat, pensaat ja puut, lannoitetaan vuosittain. Tätä sanotaan hoitolannoituk-seksi.

Hoitolannoituksen tarkoi-tuksena on antaa kasveille sen verran ravinteita, mitä ne käyt-tävät kesän aikana kasvuunsa. Luonnonlannoitteista liuke-nee ravinteita pikkuhiljaa kas-vin käyttöön koko kesän ajan, mikä helpottaa kotipuutarhu-rin töitä, koska kesänaikaisia lisälannoituksia ei tarvita.

Kukkapenkkiin ja pensaille lannoitteet voidaan antaa pin-talevityksenä, jolloin lannoite-rakeet harataan kevyesti pinta-multaan tai peitetään ohuella kerroksella puutarhamultaa.

Suuremmille kasveille, ku-ten hedelmäpuille, lannoite an-netaan sijoituslannoituksena. Tällöin puun juuristoalueelle tehdään rautakangella reikiä, joihin lannoite annostellaan. Näin puun juuret saavat hyö-dynnettyä ravinteet nopeam-min.

Killossa asuva Rantalan perhe sai viime vuonna monta sangollista mansikoita omasta mansikkamaasta. Maanantaina Paavo Rantala puhdisti penkkejä talven jäljeltä ja tuumi, että osa maasta on uusittava. - Viisi, kuusi vuotta sitten laitoimme ensimmäiset taimet. Lajiketta en tiedä, versot saimme tyttären mieheltä.

Puutarhat heräsivät kevääseen

Lannoitteiden annosteluohje kannattaa aina tarkistaa lannoitepakka-uksesta, ettei käy köpelösti.

Mansikkamaa puhtaaksi

Seulottua

MULTAAPuh. 0400 233 572.

J. V. Salonen

MAANRAKENNUS ANNALA

Puh. 040-570 7364

SeulottuaPELTOMULTAA

ym. pihanrakennustarpeita pihaasi toimittaaMAANRAKENNUS SULIN OY

Soita (03) 3123 6550

Jari Järventausta KyPuh. 0400-834 888

Betonia,pumppausta,asiantuntemustaKäytä hyväksesi Lohja Ruduksenlaatu ja palvelu sekä monipuolinenkuljetus- ja siirtokalustomme.

www.lohjarudus.fi

TILAUKSET:Nekala, Nokia, Holvasti. Myllypuro 020 447 6868Valkeakoski 020 447 6880

www.rudus.fi

Pirkkalainen

Page 11: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

PIRKKALAINEN 1129.4. 2009

■ Pirkkalan demareiden perinteinen vappujuhla ty. Toivon talolla to 30.4. klo 18.■ PJK/2 - FC Tribe (No-kia) la 2.5. klo 16 Pirkka-lan keskuskentällä. Jalka-pallon Suomen Cupin 3. kierrosta.■ Rompepäivä la 2.5. Tam-pereen messu- ja urheilu-keskuksessa. Järj. Veteraa-nimoottoripyöräklubi.■ Kirjan ja Ruusun päivä Pirkkalan pääkirjastossa ti 5.5. klo 19. Dramaturgi, tietokirjailija Juhani Koi-visto kertoo kirjastaan, jon-ka aiheena on Toivo Kuu-lan lyhyt ja kiihkeä elämä. ■ Verenluovutus kunnan-talon alasalissa ke 6.5.klo 14-18.

AJAN HERMOLLA

Paikallisuutisia

Viikkokalenteri

Lukijan kuva

Ajatelma”Paljon opin opettajaltani, enem-män kirjoistani, mutta eniten vastoinkäymisistäni.”Isaac Kaminer

NimipäivätKe 29.4. Teijo, to 30.4. vappuaat-to, Mirja, Miia, Mira, Mirva, Mir-jami, Mirka, Mirkka, pe 1.5. vap-pu, suomalaisen työn päivä, Vappu, Valpuri, la 2.5. Vuokko, Viivi, su 3.5. Outi, ma 4.5. Roosa, Ruusu, ti 5.5. Maini.

Jopas sattui”Ari meni rengaskorjaamolle vaih-dattaman vaimon auton vanteil-le uusia kesärenkaita. Työ otettiin vastaan ja aloitettiin Arin odotel-lessa ulkona. Tovin kuluttua van-hemman puoleinen Ladan vieressä seisova asentaja huuteli: - Pesenkö minä nämä renkaat?” Ari vilkai-si, mutta ei reagoinut mitenkään. Asentaja uudisti huutonsa kovem-malla äänellä, edelleen ilman tu-losta. Silloin asentaja käveli Arin luokse ja uudisti kysymyksen, jol-loin Ari sanoi, ettei auto ollut hä-nen. Asentaja totesi: - Ai niinkö, minä luulin, että et vain kehdan-nut sanoa!”TM

40 vuotta sitten”Suuri lastenjuhla uudella koulul-la vapunpäivänä 1.5. klo 14. On-gintapaikkoja riittävästi ja muuta mukavaa. Tulot kehitysvammaisten kansanopiston hyväksi. Järjestävät: Kansalaisopiston Kyöstin nuorten ryhmä, NNKY:n tytöt, Pirkkalan Pirkot, Sotkapojat ja Seurakunnan Nuoret.”Pirkkalainen huhtikuussa 1969

Muut lehdet”Tasa-arvon mallimaassa Suo-messa ei kaikki ole kunnossa. Naisia syrjitään, mutta niin syr-jitään miehiäkin. Hiljan hallinto-tieteestä väitellyt Pasi Malmi on huolissaan, sillä miehiltä evätään uhrin rooli: tasa-arvopuheissa he saavat olla vain konnia tai pikku-

apulaisia.”Hiidenkivi, suomalainen kulttuu-rilehti 2/2009

PäivystyksetHammashoito, kiireellistä ensi-apua arkipäivisin terveyskeskuk-sen hammashoitolassa, puh. 3136 2544, soitto miel. klo 8-9. Viikon-loppupäivystys arkilauantaisin yh-dessä Lempäälän, Nokian, Vesilah-den ja Ylöjärven kanssa, soittoai-ka klo 8.30-12. La 2.5. Vesilahden Narvan hammashoitola (Kestin-tie, 37370 Narva, puh.(03) 3143 3741). Sunnuntaisin yhteys ter-veyskeskuksen päivystykseen. Pirkkalan apteekki, (Suupanto-ri 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su 11-15. Tampereella avoin-na joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskusto-rin apteekki (Keskustori 1) 7-22.Päivystävä eläinlääkäri, puh. 0600-304010 (lemmikkieläimet), puh. 0600-304020 (tuotantoeläi-met). Arkisin puh. 020-133 4455 (lemmikkieläimet) ja puh. 050-523 6379 (tuotantoeläimet).Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh. 3136 2519, Hatanpään terve-ysaseman päivystys ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh. 5657 3300.Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saak-ka Tampereen Sähkölaitos, puh. 0800 90171, muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh. 0206 90911, kaukolämpö ja maakaasu, puh. 020 586 2115.Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh. 0800 90172.

PalvelutElokolo, Pirkkalan Elämäntapayh-distys Elopilkun kokoontumispaik-ka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh. 368 1295), avoinna ma-to 9-15, pe 9-14. Kelan Pirkkalan toimisto (Suupan-tie 2, puh. 020 635 8470), avoinna ma-pe 9-16, sulj. lounastauon ajan klo 12-13. Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto

avoinna ma 10-20, ti-pe 11-19, la 10-15; Nuolialan kirjasto ma-to 13-19, pe 10-15, aattopäivisin 10-15; Kirkonkylän lainausasema ti 10-15, to 10-15; Toivion laina-usasema ma ja pe 10-15, ke 13-18. Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19, ke 9-15, pe, la 11-15.

Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neu-vontaa ikäihmisille vanhainkoti-palvelukeskus Pirkankoivussa (Leh-timäentie 2 C, puh. 3134 2521), avoinna ma, ti, ke 9.30-11, 12-14.Rasihovi, toimintaa mielenter-veyskuntoutujille (Rasitie 10, puh. 040-5485947), avoinna arkisin 8-18, la 12-16.Työpala, Pirkkalan työttömien toi-mintapiste (Teollisuustie 29, puh. 368 4885), avoinna ma-pe 7.30-14.Työterveyspalvelu Viisari, Pirk-kalan toimipiste (Suupantie 10), ajanvaraus ma-to klo 8-15.30, pe klo 8-15, puh. 0108 359100.Tampereen työ- ja elinkeino-toimisto, Pirkkalan palvelupis-te kunnantalolla (Suupantie 11), puh. 010 6040045. Avoinna ti-to klo 9-12, 13-15. Ma, pe asiakkaat ajanvarauksella.

Näyttelyt:■ Pirkkalan taideyhdistys ry.: Huh-tikuun taiteilijat: liikuntatalossa Kristiina Korven maalauksia, ter-veyskeskuksessa Arja Forssin maala-uksia, Pirkankoivun taidekäytävällä Leena Salakan maalauksia.■ Pirkkalan kansalaisopiston kä-dentaitoryhmien oppilastöiden näyttely kunnantalon alasalilla 5.5.-14.5. ■ Kansalaisopiston kuvataideryh-mien näyttelyitä terveyskeskuk-sella, liikuntatalolla ja palvelukes-kus Pirkankoivussa 6.5.-30.5.

■ Teksti ja kuva: Susanna Lällä ja Hertta Korppinen

Pirkkalan yläkoulun 8. ja 9. luok-kien oppilaat ovat jälleen huhti-kuussa käyneet työharjoittelussa ja tutustumassa työelämään pai-kallisissa yrityksissä.

Jokainen oppilas saa valita vii-kon mittaisen TET-jakson paik-kansa mielensä mukaan.

Kävimme kyselemässä Mil-ja Ojan mietteitä työstä Ollilan tallilla. Myös tuntien pitäjä Kirsi Lindell kertoi kokemuksiaan tet-

tiläisten työmahdollisuuksista.Kirsi Lindellin mielestä tetti-

läisistä on paljon hyötyä. Tallilla käy vuodessa noin 2-4 tettiläistä. Tilaa ja tehtävää riittäisi useam-mallekin ahkeralle nuorelle.

- Työn sisältö riippuu työn-tekijän kokemuksesta hevosten kanssa. Jos on aiempaa kokemus-ta hevosten käsittelystä, on vas-tuualue laajempi ja lähempänä hevosia, Kirsi valaisee.

Miljalle TET-paikan valinta ei ollut vaikeaa, sillä Ollilan talli on tullut tutuksi vuosien saatossa.

Milja antoi ohjeita tuleville

TET paikkaa etsiville yläkoulu-laisille: - Jos haluaa löytää pai-kan helposti, kannattaa mennä paikan päälle kysymään asiasta työnantajalta kasvotusten.

TET-jaksolta Milja odotti hy-viä hetkiä kauraturpien ja mui-den työntekijöiden kanssa.

Milja halusi työskennellä pal-jon hevosten parissa, mutta karsi-noiden ja tallin putsaaminenkin kävi. Hänen työpäiväänsä sisältyi myös hevosten tarhaan ja talliin viemistä, jopa ratsastusta.

- Uudet kokemuksetkaan ei-vät ole pahitteeksi, Milja totesi.

Kirsi Lindell (oik.) opasti Miljaa työharjoittelussa Ollilan tallilla. Keskellä nuori Wagner, josta Kirsi veikkaa tulevaa ravitähteä.

Oppilaat työelämääntutustumassa Ollilassa

■ Partolassa S-Marketin ja Lidlin vieressä alikulkutunnelin kohdalla on alue, joka on törkeän roskainen ja täynnä tyhjiä hylättyjä pulloja. - Ihmettelemme mistä ne ovat siihen tulleet ja onko asialle jotain teh-tävissä? kyselevät lähiseudulla asuvat Heidi ja Riku, jotka nappasivat kohteesta kuvia.

Page 12: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

12 PIRKKALAINEN 29.4. 2009

TV-VIIKKO 30.4.–6.5.

TV1 torstai 30.04.04.00 Uutisikkuna 05.55 Vankilakierre poikki 06.24 Ykkösen aamu-tv 09.30 Tie Avonleaan 10.20 - 10.50 Tosi tarina: Jänkän unelma 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv 13.00 Tv-uutiset 13.05 A-studio 13.40 A-plus 14.00 Prisma Studio 14.30 Vielä virtaa 15.00 Tv-uutiset 15.05 Diagnoosi: Murha 15.48 Kontrakt 16.05 Suomi juhlii 17.00 Tv-uutiset

17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Vielä virtaa 19.00 Puutarhan lumoissa: Christinen kanssa 19.30 Puutarhaunelmia 20.00 Antiikkia, antiikkia 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 Ken tulta pyytää 22.40 Tanssi ajan pyörteissä 23.30 Turhuuden turuilla 01.45 - 04.00 Uutisikkuna

TV2 torstai 30.04.04.00 Sudoku 05.00 Mikämikä-tvpeli 06.00 Tellus-tietovisa 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Violan laulut 06.57 Nuottiavain

07.05 Taikakaruselli 07.16 Lilli Pii 07.19 Harri ja Toto 07.30 Tuttiritari 07.39 Napero 07.47 Neppajymykerho 07.54 Vekarat! 08.18 Katinkontti 08.33 Pertti ja Purtti 08.45 Viikon luontohavainto: Nokkosperhoset heräävät 08.53 Ruohonjuuritasolla 09.00 Oddasat 09.15 Uudenmaan uutiset 09.22 Kaakkois-Suomen uutiset 09.29 Lounais-Suomen uutiset 09.36 Hämeen uutiset 09.43 Keski-Suomen uutiset 09.50 Itä-Suomen uutiset 09.57 Pohjanmaan uutiset 10.04 Pohjois-Suomen uutiset 10.10 Mr Bean

10.23 Mr Bean 10.35 Onnen päivät 11.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka 11.30 Mistralin tuulet 11.55 Romuveljet iskevät 12.20 Kalamiehen matkassa 12.45 Derrick 13.45 Balkanilaista rockia orkesterivoimin 14.15 Musiikkihetki: Romanimusiikin ilta 14.25 Sukutilan hevosveljekset 14.55 Tiettömän taipaleen takana 15.25 Kun unelmat toteutuvat 15.55 Apassionata: Hommage 16.55 Norjaa ristiin rastiin 17.00 Olivia 17.20 - 17.55 Pikku Kakkonen 18.00 Jääkiekon MM 18.50 Tv-uutiset 18.53 Alueellinen uutislähetys 19.00 Jääkiekon MM

20.30 Hallitsen mieltäsi - Derren Brown 20.55 Waldo’s People: Lose Control 21.00 Jääkiekon MM 21.50 Tv-uutiset 22.00 Jääkiekon MM 00.30 Promised Land of Heavy Metal 01.30 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00 - 04.00 Piilosana

MTV3 torstai 30.04.05.30 Aamusää 06.05 Studio55 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Studio55 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Tunteita ja tuoksuja 10.25 Repliikki 10.35 Emmerdale 11.00 Emmerdale 11.25 Ostoskanava

12.25 MTV3.fi 13.25 Kauniit ja rohkeat 13.50 Mitä tänään syötäisiin? 13.55 Huomenta Suomen parhaat 14.20 Viihdeuutiset 14.25 Edessä uusi elämä 14.50 Samaa sukua, eri maata 15.40 45 minuuttia 16.30 Repliikki 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 17.55 Päivän työ! 18.00 Emmerdale 18.30 Foodoo 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Cliff Richard - 50th Anniversary Concert

21.05 Teho-osasto 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Kodinpuolustaja 23.25 Ringu 2 (The Ring 2) (K15) 01.10 Kasvottomat sotilaat 02.05 Repliikki 03.05 - 06.00 MTV3 Chat

Nelonen torstai 30.04.07.00 Tosi viilee haamujengi 07.25 Odysseuksen seikkailut 07.55 Pikku mestarit 08.05 Nanny 08.30 Remppa vai muutto? 09.00 Syödään yhdessä 09.30 Vauva tulossa 10.00 Nuorennusleikkaus 10.30 James Martinin puutarhaherkut 11.00 Ostosruutu

13.00 Vauva tulossa 13.30 Tyyliä pikkurahalla 14.00 Naapurikämppä kuntoon 14.30 Makumatka Kreikkaan 15.00 Dr. Phil 15.55 Päivien viemää 16.45 Oprah 17.45 Suomen Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Sairaala 19.30 Sinkkuelämää (K13)20.00 Suomen tyypit 20.30 Suomen tyypit 20.57 Keno 21.00 Lost (K15)22.00 Toimintatorstai: Tears of the Sun - auringon kyyneleet (K15)00.25 Frasier 00.55 Konttori 01.25 Ostosruutu 01.55 - 06.40 Älypää-TV

TV1 perjantai 01.05.04.00 Uutisikkuna 08.00 Tv-uutiset 08.05 - 08.55 Väärällä maalla 09.00 Tv-uutiset 09.05 Tie Avonleaan 10.00 Tv-uutiset 10.05 Mathias Rust Punaisella torilla 10.44 Kevät 11.00 - 11.05 Tv-uutiset 11.10 Elämä käsissä 12.00 Aamusydämellä 12.35 Jokirotkon salaisuus 13.00 Tv-uutiset 13.05 Miss Universum 1929 14.15 Olemisen korkeakoulu 14.30 Vielä virtaa 15.00 Tv-uutiset 15.05 Diagnoosi: Murha

15.50 Pohjoinen valo: Tunturit 16.00 MOT : Haamukoulutusta ja orjakauppaa, osa 2 16.30 Tosi tarina: Jänkän unelma 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.20 Paikan kertomaa: Helsingin yliopiston observatorio 18.30 Dave´s London 19.00 Kyläsairaala 19.48 Eilisen eväät 20.00 Manne maailmalla: Romania 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 20.50 Itse asiassa kuultuna: Lasse Pöysti 22.00 Tahdon naimisiin 23.40 Kaukaiset rannat 00.25 - 04.00 Uutisikkuna

TV2 perjantai 01.05.04.00 Sudoku 05.00 Mikämikä-tvpeli 06.00 Tellus-tietovisa 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Simon Taikateltta: Vappusukat 07.01 Norsulan perhe 07.12 Eki eläinlääkäri: Viki pelastaa 07.23 Leluhylly: Huiskale rakentaa majan 07.36 Pieni Harmaakani: Kani ja näätäväki 07.47 Neppajymykerho 07.55 H.C.Andersen: Lentävä matka-arkku 08.21 Syrhämä: Onnenoksa 08.53 Ruohonjuuritasolla 09.00 Napoleonin ilmapalloretki 10.20 Se pikkuinen Lotta

10.50 Makujen matkassa: Aitoa Aasiaa 11.15 Pieni talo preerialla 12.25 Derrick 13.25 UIT: 10 sketsiä jotka muuttivat maailman 14.35 Elämäni eläimet: Nuoret eläinlääkärit 15.05 Waldo’s People: Lose Control 15.10 Musiikki-tv 16.10 Suuri löytöretki 17.00 Kimmo Kuu 17.19 Pikku Kakkonen 18.00 - 18.43 Metsolat 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen kevätsää 19.10 Pressiklubi 19.50 Puskuri 20.20 Eläimellistä menoa

20.30 Kummeli 21.00 Jääkiekon MM 21.50 Tv-uutiset 22.00 Jääkiekon MM 00.30 Riskirajoilla: Kuljetusten kuninkaat 01.20 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00 - 04.00 Piilosana

MTV3 perjantai 01.05.06.00 MTV3 Chat 07.30 MTV3.fi 08.05 Studio55 08.25 Tom ja Jerry: Raketilla Marsiin 09.40 Mitä tänään syötäisiin? 09.45 Tunteita ja tuoksuja 10.30 Emmerdale 10.55 Emmerdale 11.20 Musicana Cubana

12.55 E! Entertainment: Hollywoodin tositarinat 13.45 Pilanpäiten 13.50 Kauniit ja rohkeat 14.15 Mitä tänään syötäisiin? 14.20 Hei, olen Susan 14.50 Samaa sukua, eri maata 15.40 Lätkä sydämessä 16.45 Pilanpäiten 17.00 Pilanpäiten 17.05 Kauniit ja rohkeat 17.30 Emmerdale 18.00 Emmerdale 18.30 Joka kodin asuntomarkkinat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Tuntemattomat 21.00 Ilman johtolankaa

22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Uhka (K15) 00.35 Kadotetut todistajat (K15) 01.30 Repliikki 02.30 - 06.00 Se Oikea

Nelonen pe 01.05.06.40 Karhulan nukkesairaala 07.00 Tosi viilee haamujengi 07.25 Odysseuksen seikkailut 07.55 Pikku mestarit 08.05 Nanny 08.30 Remppa vai muutto? 09.00 Makumatka Kreikkaan 09.30 Vauva tulossa 10.00 Elokuva: Pokémon 4Ever - matka aikojen halki 11.25 Elokuva: Siivekäs muutto 13.05 Dr. Phil

14.00 Elokuva: Austin Powers - agentti joka tuuppasi minua 15.50 Elokuva: Austin Powers ja kultamuna 17.45 Lovespring International 18.15 Neljän kopla 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Suhdekoukerot 19.30 Vuosisadan keikka 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Mean Girls - Tylyt tytöt 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 Urheilu-uutiset 23.15 Tudors 00.20 Elokuva: 7 Seconds (K15)02.15 - 02.45 Ostosruutu

TV1 lauantai 02.05.04.00 Uutisikkuna 08.00 Tv-uutiset 08.05 Historiaa: Kadonneet kaupungit 09.00 Tv-uutiset 09.05 Ykkösen aamu-tv 10.00 Tv-uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Presidentin kanslia 11.00 Tv-uutiset 11.05 - 11.55 Elämä käsissä 12.00 Prisma Studio 12.30 Vielä virtaa 13.00 Tv-uutiset 13.05 Ykkösdokumentti: Näköismetsä 14.00 Puutarhan lumoissa:

Christinen kanssa 14.30 Puutarhaunelmia 15.00 Pohjoinen valo: Koskikara 15.08 Käytösrangaistus 15.25 Pokka pitää 15.55 Holby Cityn sairaala 16.55 Pisara 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.15 Urheiluruutu 18.20 - 18.50 Antiikkia, antiikkia 18.55 Avara luonto: Karhut ja ilmastonmuutos 19.45 Midsomerin murhat 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto 20.50 Urheiluruutu 21.15 Presidentin kanslia

21.30 Uutisvuoto 22.00 Impressionistit 23.00 Murha mielessä (K15) 00.25 - 04.00 Uutisikkuna

TV2 lauantai 02.05.04.00 Sudoku 05.00 Piilosana 06.00 Mikämikä-tvpeli 07.00 Tellus-tietovisa 07.45 PIKKU KAKKONEN 07.47 Hertan maailma 07.51 Touhukkaat 08.14 Iso maailma 08.44 Katinkontti 09.00 GALAXI 09.01 Pertti ja Purtti 09.15 Kupletti 09.45 Hirveä Henri

10.00 Muumilaakson tarinoita 10.24 Ruohonjuuritasolla 10.30 Eurovision : Esikatselu 2 11.20 Peliuutiset 11.50 Parhaista lapsista kasvaa voittajia 12.50 Viiniä ja ihmisiä 13.30 Puskuri 14.00 Sirkuselämää 14.30 Sadan miekan mies 15.50 Pressiklubi 16.30 V75-ravit 17.00 Jääkiekon MM 18.50 Tv-uutiset 19.00 Jääkiekon MM 19.50 Suomen Las Vegas 20.30 Eurovision Countdown 21.00 Jääkiekon MM 21.50 Tv-uutiset

22.00 Jääkiekon MM 00.30 Yle Live: Glastonbury 2008 01.25 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00 - 04.01 Piilosana

MTV3 lauantai 02.05.06.00 Se Oikea 07.45 Ostoskanava 08.00 Tuomas Veturi 08.10 Tuomas Veturi 08.25 Eläköön Pinata 08.40 Warner esittää: Tehotytöt 09.05 Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat 09.30 Huntik 10.00 Repe Sorsan Show 10.25 Hannah Montana 10.55 Elixir

11.25 MTV3.fi 11.55 Motor Forum: MM Enduro 12.50 E! Entertainment: Hollywoodin tositarinat 13.40 Salatut elämät 14.10 Salatut elämät 14.35 Salatut elämät 15.05 Lauantain perheleffa: Karvinen - elokuva 16.35 Star Wars: The Clone Wars 17.00 Päivän työ! 17.05 Top Gear 18.05 Howien jekut 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Karpon parhaat 20.00 Biisikärpänen 21.00 Naisten maailma 22.00 Kymmenen Uutiset

22.10 Tulosruutu 22.20 Lotto ja Lauantai-Jokeri 22.25 007 ja kuoleman katse (K15) 00.50 Langalla 01.50 Repliikki 02.50 - 06.00 Se Oikea

Nelonen la 02.05.07.10 Ostosruutu 09.00 Unitupa 09.30 Sporttipalat 10.00 Sporttitähdet 10.30 Ilmailun maailma 11.00 Start! 11.30 Volvo Ocean Race 12.00 Navigare 12.30 Veneilyn maailma 13.00 Kaikki rakastavat Raymondia 13.30 Kaikki rakastavat Raymondia

14.00 Kaikki rakastavat Raymondia 14.30 Kaikki rakastavat Raymondia 15.00 Sairaala 15.25 Sairaala 15.55 Sairaala 16.20 Sairaala 16.50 Elokuva: Cheetah Girls 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Jenkit kisaavat Japanissa 20.00 Suomen Pelkokerroin 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Miesjahti 23.05 Nelosen uutiset ja sää 23.15 Urheilu-uutiset 23.20 Deadwood (K15)00.25 Elokuva: Viimeiset ajatukset (K15)02.10 - 03.10 Ostosruutu

TV1 maanantai 04.05.04.00 Uutisikkuna 05.50 Aamusydämellä 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Tie Avonleaan 10.20 - 10.50 Dave´s London 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Tv-uutiset 13.05 Ykkösaamu 13.45 - 13.50 Pisara 13.58 Bochum - globalisaation karvas oppitunti 14.30 Vielä virtaa 15.00 Tv-uutiset 15.05 Diagnoosi: Murha 15.50 Itse asiassa kuultuna: Lasse

Pöysti 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Uutisvuoto 19.00 Prisma: Tappajajärvet 19.50 Ensyklopedia 20.00 MOT 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Kotikatsomo: Ilonen talo (K15) 21.55 Voimala 22.45 Presidentin kanslia 23.00 Tv-uutiset 23.05 Ulkolinja: Suljetut suut 23.55 - 04.00 Uutisikkuna

TV2 maanantai 04.05.04.00 Sudoku 05.00 Mikämikä-tvpeli

06.00 Tellus-tietovisa 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Mio Mao 06.59 Hertan maailma: Hertta hoitaa vauvaa 07.02 Lauran tähti: Vauvakuumetta 07.13 Aamujumppa 07.18 Milja 07.25 Pikku ötökät: Vesimittari 07.31 Samsam: Unelmien ope 07.39 Nalle Luppakorva: Kerskurit 07.47 Neppajymykerho 07.55 Vekarat! 08.18 Poinzi 08.32 Tohtori Koira: Ilonan päärooli 08.45 HöpöHöpö 08.50 Elämäni eläimet: Nuoret eläinlääkärit 09.20 Kengitysseppä Eigil 09.50 Piha kuntoon 10.20 Mistralin tuulet

10.45 Satuhäät 11.35 Salainen miljonääri 12.25 Suomen Las Vegas 13.05 Vanha kettu 14.05 Eurovision : Esikatselu 2 14.55 Eurovision Countdown 15.25 Metsolat 16.10 McLeodin tyttäret 16.55 Norjaa ristiin rastiin 17.00 Totte 17.12 Totte 17.24 Pikku Kakkonen 18.00 Jääkiekon MM 18.50 Tv-uutiset 18.53 Alueellinen uutislähetys 19.00 Jääkiekon MM 20.30 Kohtauspaikka: Luokkakuva 21.00 Jääkiekon MM 21.50 Tv-uutiset 22.00 Jääkiekon MM 00.30 Piilosana

01.00 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00 - 04.00 Piilosana

MTV3 ma 04.05.05.50 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Studio55 09.35 Tunteita ja tuoksuja 10.20 Pilanpäiten 10.25 Repliikki 10.35 Emmerdale 11.00 Emmerdale 11.25 Ostoskanava 12.25 MTV3.fi 13.20 Kauniit ja rohkeat 13.45 Huomenta Suomen parhaat 14.10 Viihdeuutiset 14.15 Miehen puolikkaat 14.45 Lääkärit 15.40 Tuntemattomat

16.30 Repliikki 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 17.55 Päivän työ! 18.00 Emmerdale 18.30 Elixir 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Ne Salmiset 21.00 Life 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 C.S.I. 23.25 Vihjeet hukassa 00.20 Naisten maailma 01.10 Repliikki 02.10 - 05.30 MTV3 Chat

Nelonen ma 04.05.06.40 Karhulan nukkesairaala 07.00 Tosi viilee haamujengi 07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba 07.50 Pirpanat 08.00 Nanny 08.30 Remppa vai muutto? 09.00 Makumatka Kreikkaan 09.30 Vauva tulossa 10.00 Häät haltuun 10.30 Koti myynnissä 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Nuorennusleikkaus 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Dr. Phil 15.55 Päivien viemää 16.45 Oprah

17.40 Nelosen sää 17.45 Australian Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Sairaala 19.30 Sinkkuelämää (K13)20.00 Suomen Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Dirty Sexy Money 22.00 Tracey Ullman 22.35 Puhelintytön päiväkirja 23.05 Nelosen uutiset ja sää 23.15 Urheilu-uutiset 23.20 Frasier 23.50 Lost (K15)00.50 - 01.20 Ostosruutu

TV1 sunnuntai 03.05.04.00 Uutisikkuna 08.00 Tv-uutiset 08.05 - 08.55 Avara luonto: Karhut ja ilmastonmuutos 09.00 Tv-uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.40 Ihmiskunnan aarteita 09.55 Tv-uutiset 10.00 - 10.55 Historiaa: Vihollislinjojen takana 11.00 Tv-uutiset 11.05 Elämä käsissä 12.00 Dave´s London 12.30 Vielä virtaa 13.00 Tv-uutiset 13.05 Viikko viitottuna 13.15 Prisma: Hirmuliskon ruumiinavaus

14.05 Ensyklopedia 14.15 Manne maailmalla: Romania 14.45 Puutarhurin ABC 15.15 Venäjän emigrantit 16.00 Ensyklopedia 16.10 Historiaa: Gladiaattorien kalmisto 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.15 Urheiluruutu 18.20 Erilainen huippumalli haussa 19.15 Vankilakierre poikki 19.45 Laman kuva: Valta, voima ja markkinavoima 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.15 Ykkösdokumentti: Prinssillä on asiaa

22.45 Monaco - kuninkaallinen osakilpailu 23.40 Todella upeeta: Valkoinen laatikko 00.23 - 04.00 Uutisikkuna

TV2 sunnuntai 03.05.04.00 Sudoku 05.00 Piilosana 06.00 Mikämikä-tvpeli 07.00 Tellus-tietovisa 07.45 Unna Junná 08.00 PIKKU KAKKONEN 08.02 Leija 08.04 Soittorasia: Pienet sadepisarat 08.09 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 08.33 Taikakaruselli

08.46 Samu ja Salla 09.00 GALAXI 09.01 - 09.08 Late lammas 09.15 Poinzi 09.30 - 09.54 Animalia 10.00 Muumilaakson tarinoita 10.25 Se pikkuinen Lotta 10.55 Jumppa : Maratoonarin lihaskunto 11.25 Pieni talo preerialla 12.15 Muistojeni Pariisi 14.15 Ellen, ikinuori 99-vuotias 15.15 Sisäänkäyntejä 15.35 Dokumenttiprojekti: Tasmanian paholainen 16.30 Kohtauspaikka: Luokkakuva 17.00 Jääkiekon MM 18.50 Tv-uutiset 19.00 Jääkiekon MM

20.30 Sisu 21.00 Jääkiekon MM 21.50 Tv-uutiset 22.00 Jääkiekon MM 00.40 Kummeli 01.10 Musiikki-tv 02.10 Comedy Inc. (K13) 02.30 Mikämikä-tvpeli 03.00 - 04.00 Piilosana

MTV3 sunnuntai 03.05.06.00 Se Oikea 07.25 Kattolaiset 07.35 Hirviöallergiaa 08.05 Bakugan 08.30 Kids Top20 08.55 Warner esittää: Batman 09.25 Joka kodin asuntomarkkinat 10.00 T.i.l.a.

10.30 Jokakoti.fi 11.00 Vihreä Kulta 11.30 Ihana piha 12.00 Foodoo 12.30 Salatut elämät 13.00 Salatut elämät 13.30 Pilanpäiten 13.40 Viidakkoperhe 14.35 Perheen kalleudet 15.05 Who’s That Girl 16.50 Kaikkea sitä näkee 16.55 Piilokamera 17.20 Simpsonit 17.50 Päivän työ! 17.55 National Geographic: Älykkäät siat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.25 Tanssii Tähtien Kanssa

21.05 Rikospoliisi Maria Kallio 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ilmestyksiä (K15) 23.40 Pedon jäljillä 00.35 Repliikki 01.35 - 05.50 Sporttichat

Nelonen su 03.05.06.25 Ostosruutu 08.15 Jamien kotona 08.45 Huvila & Huussi 09.45 Eden 10.15 Discovery: Jeff eläinten matkassa 11.15 Eläinkunnan ennätykset 12.20 Dr. Phil 13.15 Frasier

13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 - 16.00 MotoGP: Jerez, MotoGP-luokka 16.15 Frasier 16.45 Wildfire 17.45 American Chopper 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Järjen jättiläiset 20.00 Reikä seinässä 20.30 Hullut japanilaiset 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Perjantai on pahin 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 Urheilu-uutiset 23.15 Shield - Lain varjolla (K15)00.15 Navigare 00.45 - 01.45 Ostosruutu

TV1 tiistai 05.05.04.00 Uutisikkuna 05.55 Dave´s London 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Tie Avonleaan 10.20 - 10.50 MOT 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Tv-uutiset 13.05 Nicki sairastaa harvinaista ALD-tautia 14.05 Luontohetki: Kanaalisaarilla 14.30 Vielä virtaa 15.00 Tv-uutiset 15.05 Diagnoosi: Murha 15.50 Arjen huimapäät: Luotsi 16.00 Villi Florida 16.30 Vankilakierre poikki 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä

18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Saimi & Jalmari 19.00 Vielä virtaa 19.30 - 19.55 Luontohetki: Kanaalisaarilla 20.00 Tosi tarina: Särkyneiden majatalo 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Generation Kill (K15) 22.05 John, Cincinnatista 22.55 Tv-uutiset 23.00 Prisma: Tappajajärvet 23.50 - 04.00 Uutisikkuna

TV2 tiistai 05.05.04.00 Sudoku 05.00 Mikämikä-tvpeli 06.00 Tellus-tietovisa 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.52 Simon Taikateltta: Nooan arkki 07.01 Numeroarkku

07.11 Soittorasia: Pienet sadepisarat 07.15 Elmeri: Elmeri ja norsu 07.20 Satu ja Matti 07.25 Lauri kilpa-auto: Laurin ja Sisin riita 07.36 Herra Heinämäki: Pikku popcornhirviö 07.42 Niksi-Nella: Perhoskukka 07.47 Neppajymykerho 07.55 Vekarat! 08.18 Galilein tehtäväluu 08.22 Kupletti 08.53 Ruohonjuuritasolla 09.00 Oddasat 09.15 Uudenmaan uutiset 09.22 Kaakkois-Suomen uutiset 09.29 Lounais-Suomen uutiset 09.36 Hämeen uutiset 09.43 Keski-Suomen uutiset 09.50 Itä-Suomen uutiset 09.57 Pohjanmaan uutiset 10.04 Pohjois-Suomen uutiset

10.10 Mr Bean 10.23 Mr Bean 10.35 Onnen päivät 11.00 Makujen matkassa: Kylie Kwong Kiinassa 11.25 Eläinsairaala 11.55 Monsteri-talli 12.45 Liikkeellä luonnossa: Puutiainen - kavala vaanija 13.10 Vaarallista vapautta 14.50 Pohjantähden alla : Lapsen ja maailman välissä 15.20 Inhimillinen tekijä 16.10 McLeodin tyttäret 16.55 Norjaa ristiin rastiin 17.00 Ville ja Tuure 17.22 Pikku Kakkonen 18.00 Eläimellistä menoa 18.10 Suomen Las Vegas 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kevätsää

19.20 Akuutti 20.00 - 20.44 Metsolat 20.50 Suomi express: yleisön pyynnöstä 21.00 Ajankohtainen Kakkonen 21.35 Jalkapallon Mestareiden liiga 23.45 - 00.30 Yle Live: Blur 00.35 Comedy Inc. (K13) 00.55 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00 - 04.00 Piilosana

MTV3 tiistai 05.05.05.30 Aamusää 06.05 Studio55 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Studio55 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Tunteita ja tuoksuja 10.25 Repliikki 10.35 Emmerdale 11.00 Emmerdale 11.25 Ostoskanava

12.25 MTV3.fi 13.10 Kauniit ja rohkeat 13.35 Mitä tänään syötäisiin? 13.40 Huomenta Suomen parhaat 14.05 Viihdeuutiset 14.10 Alf 14.40 Lääkärit 15.30 Biisikärpänen 16.30 Repliikki 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 17.55 Päivän työ! 18.00 Emmerdale 18.30 Ihana piha 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Rakkauden anatomia 21.00 Todistettavasti syyllinen 22.00 Kymmenen Uutiset

22.20 Tulosruutu 22.30 C.S.I. 23.30 C.S.I. 00.25 Naistenmiehet 01.15 Repliikki 02.15 - 05.30 Se Oikea

Nelonen tiistai 05.05.06.40 Karhulan nukkesairaala 07.00 Tosi viilee haamujengi 07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba 07.50 Pirpanat 08.00 Nanny 08.30 Remppa vai muutto? 09.00 Syödään yhdessä 09.30 Vauva tulossa 10.00 Nuorennusleikkaus 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Nuorennusleikkaus 14.00 Eden

14.30 Syödään yhdessä 15.00 Dr. Phil 15.55 Päivien viemää 16.45 Oprah 17.40 Nelosen sää 17.45 Australian Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Sairaala 19.30 Sinkkuelämää (K13)20.00 Huvila & Huussi 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat 22.00 4D: Isäni painaa 400 kg 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 Urheilu-uutiset 23.15 Frasier 23.45 Start! 00.15 South Park (K15)00.45 South Park (K15)01.15 - 01.45 Ostosruutu

TV1 keskiviikko 06.05.04.00 Uutisikkuna 05.55 Tosi tarina: Särkyneiden majatalo 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Tie Avonleaan 10.20 - 10.50 Saimi & Jalmari 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Tv-uutiset 13.05 - 13.55 Voimala 14.00 Vanha, iloinen Tanska 14.30 Vielä virtaa 15.00 Tv-uutiset 15.05 Diagnoosi: Murha 15.50 Arjen huimapäät: Nuohooja 16.00 Pohjoinen valo: Hirvet 16.10 Avara luonto: Karhut ja ilmastonmuutos

17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Tanskan kruununprinsessa Afrikassa 19.00 Pokka pitää 19.30 Historiaa: Murhaaja maailmanäyttelyssä 20.25 Viking Lotto 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli 21.05 A-studio 21.40 A-plus 22.00 Ulkolinja: Tyttäreni, terroristi 22.55 Tv-uutiset 23.00 Kotikatsomo: Ilonen talo (K15) 23.50 - 04.00 Uutisikkuna

TV2 keskiviikko 06.05.04.00 Sudoku 05.00 Mikämikä-tvpeli 06.00 Tellus-tietovisa

06.50 PIKKU KAKKONEN 06.52 Kuunalle 07.06 Minä mietin 07.11 Neposen seikkailut: Salaseura 07.25 Samu ja Salla 07.39 Nalle Luppakorva: Itsekäs päkä 07.45 Neppajymykerho 07.55 Vekarat! 08.18 Villi tulevaisuus 08.40 Suolaa ja pippuria: Munalettuvoileipä 08.53 Ruohonjuuritasolla 09.00 Oddasat 09.15 Uudenmaan uutiset 09.25 Kaakkois-Suomen uutiset 09.35 Lounais-Suomen uutiset 09.45 Hämeen uutiset 09.55 Keski-Suomen uutiset 10.05 Itä-Suomen uutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.25 Pohjois-Suomen uutiset 10.35 Onnen päivät

11.00 Eläinten tahtiin 11.05 Niklaksen keittiössä 11.35 Iloa puutarhasta 12.00 Matkapassi special: Kuuba ja Haiti 12.50 Perinteinen hirsitalo 13.05 Saariston tyttö 14.25 Uutisvuosi 14.35 Ajankohtainen Kakkonen 15.10 Kohtauspaikka: Luokkakuva 15.40 Piha kuntoon 16.10 McLeodin tyttäret 16.55 Norjaa ristiin rastiin 17.00 Utelias Vili 17.22 Pikku Kakkonen 18.00 Jääkiekon MM 18.50 Tv-uutiset 18.53 Alueellinen uutislähetys 19.00 Jääkiekon MM 20.00 IT-porukka 20.25 Elämäni eläimet: Nuoret eläinlääkärit 20.55 Eurovision : Haloo Moskova

21.00 Jääkiekon MM 21.50 Tv-uutiset 22.00 Jääkiekon MM 00.00 Jalkapallon Mestareiden liiga 00.30 Piilosana 01.00 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00 - 04.01 Piilosana

MTV3 ke 06.05.05.30 Aamusää 06.05 Studio55 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Studio55 09.35 Mitä tänään syötäisiin? 09.40 Tunteita ja tuoksuja 10.25 Repliikki 10.35 Emmerdale 11.00 Emmerdale 11.25 Ostoskanava 12.25 MTV3.fi 13.15 Kauniit ja rohkeat 13.40 Mitä tänään syötäisiin?

13.45 Huomenta Suomen parhaat 14.10 Viihdeuutiset 14.15 Ensisilmäyksellä 14.45 Lääkärit 15.35 Piilokamera 16.05 Vihreä Kulta 16.30 Repliikki 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 17.55 Päivän työ! 18.00 Emmerdale 18.30 T.i.l.a. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 45 minuuttia 21.00 C.S.I. New York 21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset

22.20 Tulosruutu 22.30 Metsien miehet 23.30 Myytinmurtajat 00.35 Kolmas kivi auringosta 01.05 Repliikki 02.05 - 05.30 Se Oikea

Nelonen ke 06.05.06.40 Karhulan nukkesairaala 07.00 Tosi viilee haamujengi 07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba 07.50 Pirpanat 08.00 Nanny 08.30 Remppa vai muutto? 09.00 Syödään yhdessä 09.30 Vauva tulossa 10.00 Nuorennusleikkaus 10.30 Eden 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Nuorennusleikkaus 14.00 James Martinin

puutarhaherkut 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Dr. Phil 15.55 Päivien viemää 16.45 Oprah 17.40 Nelosen sää 17.45 Australian Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Sairaala 19.30 Sinkkuelämää (K13)20.00 Nätti nakuna 20.57 Keno 21.00 Greyn anatomia 22.00 Mad Men 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 Urheilu-uutiset 23.15 Frasier 23.45 - 00.15 Ostosruutu

Page 13: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

PIRKKALAINEN 1329.4. 2009

Pirkkalainen

Tutkitusti tehokas!

• Odotettu • Luettu • Se aidosti paikallinen

Perinteinen

KESÄNUMEROMMEilmestyy keskiviikkona 27.5.

Jakelu myös Nokialle, Multisiltaan ja Peltolammille. Painos 28.000 kpl.

Varaa oma ilmoitustilasi• Anneli Salonen p. 3143 1915, 040-592 2055 [email protected]• Eija Forssell p. 3143 1914

KEVÄÄN PYÖRÄUUTUUDET TULIVAT

PYÖRÄT TARVIKKEET RENKAAT HUOLLOT

VUODEN2008 MALLITSOPIVASTI

POIS.NOKIAN PYÖRÄ KYYrittäjäkatu 6, p. 341 2437

Av. ma-pe 9–17, la 9–14Vältä ruuhkaa.

Tuo pyöräsi huoltoon nyt!

Tervetuloa

tutustumaan!

Tmi Seppo ThilmanPIRKKALAN HUOLTO-FIXKunnansarka 4, Nokia, p. 0400-616 671

Pesut, vahaukset, huollot,maalaukset ja Kendall-öljytPesut, vahaukset, huollot,maalaukset ja Kendall-öljyt

RK-CityhuoltoLentokentänkatu 3, 33900 TamperePuh. (03) 253 3324 • www.rkch.fi

Anna parasta huoltoa autollesi!

Puh. (03) 3123 1700Fax. (03) 3123 1750Yrittäjäkatu 9, Nokia

ÖLJYNVAIHDOT ODOTTAESSAAIKAA VARAAMATTA!

53 v.huoltoja ja

huolenpitoa

Valtuutettu SAAB, NISSAN ja OPEL

huolto.Ilmastointilaitehuollot

TENNISTÄHÄRMÄLÄN-

SAAREN MASSAKENTÄLLÄ.Kenttävaraukset numerosta

(03) 212 1234.10 kerran kortti 80 e,

vakiovuoro 120 e.Kausi alkaa 18.5.

KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN!KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT 155/70-13 128,- 175/65-14 148,-185/65-14 148,- 185/65-15 168,-195/65-15 188,- 205/55-16 238,-185-14C 198,- 195/70-15C 198,-

YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA!

ASKOSAARI OYP. (03) 255 6677

Keskuojankatu 11, Sarankulma

Pirkkalan Rengaskauppa OyTeollisuustie 2, 33960 Pirkkala

Puh. 010 4237 333www.rengaskauppa.net

Puhelut lankaliittymästä 8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min, matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min

Renkaiden ja vanteiden huippumallit

RENGASTA AUTOSI MEILLÄ!

Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13

www.a-katsastus.fi

Katsastusten

YÖHervanta Ahertajankatu 2 075 323 2720Lielahti Turvesuonkatu 14 075 323 3960Rantaperkiö Rantaperkiönkatu 2 075 323 2780Kangasala Kangasalantie 921 075 323 2480Nokia Katsastajankatu 1 075 323 2790

29.4.2009Katsastusta yömyöhään. Ajanvarausta ei tarvita.

Katsastamme kaikki klo 23 mennessä ilmoittautuneet henkilö- ja pakettiautot. Tarjoilua. Tervetuloa!

■ Kummeli. Legendaaris-ten Puukon Veljesten taru alkaa. TV2 pe 1.5.

■ Promised Land of Heavy Metal. Kimmo Kuusniemen hevimatka. TV2 to 30.4.

■ Taiteilija ja uuskommunisti Teemu Mäki (vas.) vastaan Aa-mulehden Matti Apunen (oik.). Pressiklubi TV2 pe 1.5.

URHEILU

Cup: PJK/2 - I-Kissat 2-0 (0-0)Nelonen: PJK/2 -NePa 1-1(0-0)

■ PJK:n kakkosjoukkue kaatoi Tampereen I-Kissat Cupissa ja jatkaa taistoa lauantaina koti-kentällä.

Kissat hallitsi peliä läpi otte-lun, mutta Klubi rankaisi vas-taiskuista. Mikko Sihvola PJK:n maalissa hoiti vähäiset tilanteet tyylikkäästi. Peli oli koko jouk-kueelta loistoesitys. Puolustuk-sessa papukaijamerkin ansaitse-vat erityisesti Marko Manninen ja Kimmo Riepponen. Kärki-miehistä erityismaininta Miko Hytöselle, ”Liivio” viimeisteli Klubin molemmat maalit.

Nelosen sarja-avauksessa ta-sokkaaksi vastustajaksi tiedetty Nekalan Pallo aiheutti vaikeuksia

PJK meni johtoon Taro Lip-posen vaparilla, jonka Harri Joki jatkoi komeasti verkon perukoille.

Klubilla oli johtoasemassa ti-laisuus varmistaa voitto, mutta palloa ei saatu vastustajan yläri-maa lähemmäksi.

NePa tuli lopulta tasoihin rangaistusalueen rajalta vipatul-la nostolla, joka yllätti PJK-ves-karin.

■ Suomen Cup 3. kierros: PJK/2 - FC Tribe (Nokia) la 2.5. klo 16 Pirkkalan keskuskentällä.

Kakkosjoukkue jatkaa cupissa

Sub torstai 30.04. • 06.00 Sub chat 07.00 Code Lyoko 07.25 Warner esittää: Batman 07.50 SubPlay 09.15 Milk Bar 11.25 Lem-men viemää 12.15 112 - hengenpelastajat 12.45 SubPlay 13.30 Repliikki 14.30 Ostos-tv 15.30 Cow & Chicken 15.55 Reba 16.25 E! Entertainment: Suoraan kuvauspaikalta 16.55 E! Entertainment: Diiva nimeltä Kimora 17.25 Viihdeuutiset 17.30 112 - hengenpelastajat 18.00 Subin uutiset 18.05 Lemmen viemää 19.00 Elämää Philadelphiassa (K13) 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Frendit 20.30 Simp-sonit 21.00 Britney Spears: Omin sanoin 22.10 L-koodi 23.20 Supernatural 00.10 Peep Show 00.40 Genesis - tappajan jäljillä (K15) 01.40 - 06.00 Se Oikea perjantai 01.05. • 06.00 Sub chat 07.00 Code Lyoko 07.25 Warner esittää: Batman 07.50 SubPlay 09.15 Milk Bar 11.20 Lemmen viemää 12.10 112 - hengenpelastajat 12.40 Huippumuodin eliitti 13.45 Tilt.tv 14.10 Mie-heni on palkkionmetsästäjä 14.35 Mieheni on palkkionmetsästäjä 15.00 Pink - I’m Not Dead Tour 16.00 Reba 16.30 E! Entertainment: Suo-raan Hollywoodista 17.30 112 - hengenpelas-tajat 18.00 Lemmen viemää 19.00 Elämää Phi-ladelphiassa (K13) 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Pelasta-jat 21.30 Äijät 22.00 Bones 23.00 C.S.I. 00.00 Madventures III (K15) 00.40 Skins - liekeissä 01.35 Jordan: Povipommin päiväkirja 02.25 - 06.00 Sub chat lauantai 02.05. • 06.00 Sub chat 11.00 Milk Bar Messenger 12.30 Ostos-tv 13.30 Australian prinsessa 14.25 Kaikkea sitä nä-kee 14.30 E! Entertainment: Tähtäimessä häät 15.30 Jätteet järjestykseen 16.00 E! Enter-tainment: Stailaa kotini! 16.30 Upeat ekoko-dit 17.00 Tilt.tv 17.30 Pelastajat 18.00 Ame-rican Idol 19.00 Pussycat Dolls esittää: Girlicio-us 20.00 Treffit exän kanssa 21.00 C.S.I. Mia-mi 22.00 Riivatut talot 23.00 Madventures III (K15) 23.40 Tähtiportti 00.35 Salaiset kansi-ot 01.25 Äijät 01.55 Ne pienet erot 02.25 - 06.00 Sub chat sunnuntai 03.05. • 06.00 Sub chat 09.00 Ostos-tv 10.00 Cow & Chicken 10.30 Futurama 11.00 Family Guy 11.30 Kukkulan kuningas 12.00 Tilt.tv 12.30 Mieheni on palk-kionmetsästäjä 13.00 Mieheni on palkkionmet-sästäjä 13.30 Xena 14.30 Top Dog 15.30 Jani-

ce ja mallioppilas 16.30 E! Entertainment: Vic-toria Silvstedtin täydellinen elämä 17.00 Jor-dan: Povipommin päiväkirja 18.00 American Idol 18.55 Subilla on asiaa 19.00 Mallimaa-ilman huipulle 20.00 Peep Show 20.30 Kont-tori 21.05 Heroes 22.00 Madventures III (K15) 22.40 Tosipaikka: Britannian nuorimmat isoäi-dit 23.40 Pelastajat 00.10 Äijät 00.40 Yöper-ho 01.15 Supernatural 02.05 - 06.00 Se Oikea m a a n a n t a i 0 4 . 0 5 .06.00 Sub chat 07.00 Code Lyoko 07.25 War-ner esittää: Batman 07.50 SubPlay 09.15 Milk Bar 11.25 Lemmen viemää 12.15 112 - hen-genpelastajat 12.45 SubPlay 13.35 Repliikki 14.35 Ostos-tv 15.35 Futurama 16.00 Reba 16.30 E! Entertainment: Tähtäimessä häät 17.25 Viihdeuutiset 17.30 112 - hengenpe-lastajat 18.00 Subin uutiset 18.05 Lemmen viemää 19.00 Elämää Philadelphiassa (K13) 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Kovan on-nen kundi 20.30 Simpsonit 21.00 Miss Kovis 23.10 Tosipaikka: Britannian nuorimmat iso-äidit 00.10 Huippumuodin eliitti 01.15 Yöper-ho 01.50 - 06.00 Se Oikea tiistai 05.05. • 06.00 Sub chat 07.00 Code Lyoko 07.25 Warner esittää: Batman 07.50 SubPlay 09.15 Milk Bar 11.25 Lemmen viemää 12.15 112 - hengenpelastajat 12.45 Upeat ekokodit 13.15 SubPlay 13.50 Repliikki 14.35 Ostos-tv 15.35 Family Guy 16.00 Reba 16.30 E! Entertainment: Sexyimmät 17.25 Viih-deuutiset 17.30 112 - hengenpelastajat 18.00 Subin uutiset 18.05 Lemmen viemää 19.00 Elä-mää Philadelphiassa (K13) 19.30 Miehen puo-likkaat 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 O.C. 22.00 Gossip Girl 23.00 I Love New York 00.00 Genesis - tappajan jäljillä (K15) 01.00 Tilt.tv 01.30 - 06.00 Sub chat keskiviikko 06.05. • 06.00 Sub chat 07.00 Code Lyoko 07.25 Warner esittää: Bat-man 07.50 SubPlay 09.15 Milk Bar 11.25 Lemmen viemää 12.15 112 - hengenpelasta-jat 12.45 SubPlay 13.30 Repliikki 14.30 Os-tos-tv 15.30 Cow & Chicken 15.55 Reba 16.25 E! Entertainment: Victoria Silvstedtin täydelli-nen elämä 16.55 E! Entertainment: Rikkaat Kardashianit 17.25 Viihdeuutiset 17.30 112 - hengenpelastajat 18.00 Subin uutiset 18.05 Lemmen viemää 19.00 Elämää Philadelphias-sa (K13) 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Fren-dit 20.30 Simpsonit 21.00 Kolmetoista (K15) 23.00 C.S.I. 00.00 Paljastava katse 00.50 Su-kuvika 01.20 - 06.00 Sub chat

YleTeematorstai 30.04. • 04.00 Teematieto 10.15 - 10.36 Opettaja.tv: Keisarit ja Suomi 11.30 - 11.59 Summa summarum - latina Suomes-sa 15.00 Opettaja.tv: Oppia Suomesta 15.15 Studio Kotro 15.55 Lapset puhuvat 16.00 Aktivismi Euroopassa: Homoliike barrikadeil-la 16.30 Veitsen terällä: Poskionteloleikkaus 17.00 Cousteau Amazonilla 17.50 Mestarin siveltimestä 18.00 Pietari underground 18.30 La Famiglia Montalcino 18.55 Quadretto 19.00 Kupla 19.25 Lapset puhuvat 19.30 Pilvenpiir-täjiä ja maamerkkejä 20.00 Tutkiva juttu: Kyl-män kourissa 20.30 Älä kuole nuorena 21.00 Tiededokumentti: Aivot ja älykkyys 21.50 Kino Helmi: Viattomuus 23.45 Baby Snakes 02.35 - 04.01 Teematieto perjantai 01.05. • 04.00 Teematieto 10.00 - 10.55 TV-arkiston vappu 10.00 Työ-väenlaulaja 10.55 Max Raabe ja Palast-orkes-teri 11.55 Lapset puhuvat 12.00 Eurooppa-konsertti Napolista 14.05 Toivepaketti: Suu-ria odotuksia 1-4 17.20 Kolmas ulottuvuus: Kiinan Hollywood 18.15 Palin: Halki Himala-jan 19.10 Silkkitie 20.00 Aristokraatit 20.50 Lapset puhuvat 20.55 Kansakunnan kalenteri 21.00 Keisareittemme jäljillä: Nikolai I 22.00 Kino Teema: Cleo viidestä seitsemään 23.25 Mullan alla (K15) 00.20 Kirjamaa: Keväisiä not-kahduksia 01.05 - 04.00 Teematieto lauantai 02.05. • 04.00 Teematieto 08.00 Opettaja.tv: Oppia Suomesta 08.15 - 08.56 Studio Kotro 10.00 Vaihto-opena Lon-toossa 10.30 La Famiglia Montalcino 10.55 Quadretto 11.00 Kootut askeleet: Ari Tenhula 11.15 Lapset puhuvat 11.20 Uusi Kino: Kes-tomerkitsijät 11.40 Tenorin matkassa 11.45 Lulu 14.10 Kolmas ulottuvuus: Kiinan Holly-wood 15.05 Kirjamaa: Keväisiä notkahduksia 15.50 Älä kuole nuorena 16.20 Aktivismi Eu-roopassa: Homoliike barrikadeilla 16.50 Tutkiva juttu: Kylmän kourissa 17.20 Tiededok: Viruk-sen metsästäjä 18.10 Lapset puhuvat 18.15 Suomen sodan myytit 19.00 8 mm katse: Pap-pa 19.10 Idiootti 20.00 Lapset puhuvat 20.05 Palin: Halki Himalajan 21.00 - 23.47 Teemalau-antai: Uusi allto: Truffaut 21.00 Francois Truf-faut 22.18 Varastettuja suudelmia 23.45 Pop-kult 00.35 - 04.00 Teematieto

sunnuntai 03.05. • 04.00 Teematie-to 08.20 - 09.40 TV-arkiston lasten klassikot 08.20 Viheltäjät 09.40 Idiootti 10.30 Fran-con aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) 11.35 Straussien dynastia 13.15 Dieetit puntarissa 14.00 Keisareittemme jäljillä: Niko-lai I 15.00 Tiededokumentti: Aivot ja älykkyys 15.50 Kupla 16.15 Aristokraatit 17.05 Histo-ria: Ranskan vastarintaliike 18.00 Kino Klassik-ko: Vakka kantensa valitsee 19.35 Maxim Ven-gerov: Elän unelmaani 20.35 Vengerov Mosko-van konservatoriossa 22.05 Nykytaiteen kaup-pias 23.00 Soul Deep - Mustan musiikin tarina 23.50 - 04.00 Teematieto maanantai 04.05. • 04.00 Teematie-to 16.00 Pietari underground 16.30 Vaihto-opena Lontoossa 17.00 1809 - syntyikö Suo-mi? 18.00 Naiset, jääkiekko ja uskonto 19.00 Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) 20.15 Dieetit puntarissa 21.00 Soul Deep - Mustan musiikin tarina 21.50 Kale-vala nyt 21.55 Kino Kauko: Valkoinen ilmapal-lo 23.15 Pilvenpiirtäjiä ja maamerkkejä 23.45 - 04.00 Teematieto tiistai 05.05. • 04.00 Teematieto 12.00 - 14.08 Ohjelmakirjasto: La Famiglia Montal-cino 1-5 16.00 Uusille urille 16.30 La Famiglia Montalcino 16.55 Quadretto 17.00 Silkkitie 17.50 Rakennustaiteen aarteita 18.00 Rosen-borgin linna 18.45 Historiaa huonomuistisille 18.55 Lapset puhuvat 19.00 De Gaulle - vallan ja pettymyksen vuodet 20.45 Kootut askeleet: Johanna Tuukkanen 20.55 Kansakunnan ka-lenteri 21.00 Historia: Ranskan vastarintaliike 21.55 - 23.42 TV-arkiston Uusi aalto 21.55 Käpy selän alla 23.18 TV-arkiston vieraana: Kä-vyn tähdet 23.40 - 04.00 Teematieto keskiviikko 06.05. • 04.00 Teematie-to 16.00 Veitsen terällä: Lanneselän nikama-liukuma 16.30 Miehestä mittaa 17.00 Tiede-dok: Avaruuden arkkitehti 17.48 Avaruuskan-siot 18.00 Uusille urille 18.30 Aktivismi Eu-roopassa: Solidaarisuus-liike 19.00 Straussien dynastia 20.45 Tynnyrimies 21.00 Uuden aal-lon jäljillä 21.54 Carnegie Art Award: Taiteilija-kuva 22.00 Mullan alla (K15) 22.55 Popkult 23.40 Yle Live: The Rasmus 01.00 - 04.00 Teematieto

TV-VINKIT

FC Jazz-j-PJK 1-0 (1-0)

■ Antti Jokinen

Nousijajoukkue PJK:n odotet-tu taival jalkapallon Kakkosessa alkoi tappiollisesti sunnuntaina Porissa.

Ainut maali syntyi 27. mi-nuutilla, kun Jazzin brassivah-vistus Joao Gaetti latasi pallon verkkoon kulmapotkun jälkiti-lanteessa.

- Meillä oli ainakin muutama loistopaikka, mutta niistä ei saatu maaliin. PJK:n kakkosvalmentaja Matti Käkelä tuumi.

- Jos työvoittoja jaettaisiin, niin kyllä se maali olisi meille kuulunut. Mutta näinhän ei jal-kapallossa asia ole, Käkelä totesi.

Jazz-juniorien maalin jälkeen PJK otti ottelun hallinnan.

Eniten jossiteltavaa jäi, kun Janne Rossi pisti aivan lopussa pallon verkkoon vapaapotkusta. Tuomari hylkäsi maalin, koska oli antanut epäsuoran vapaapot-kun. Sen paremmin koti- kuin vierasjoukkueen pelaajat eivät olleet huomanneet tätä.

PJK avasiKakkosen tappiolla

- Juu, ei kyllä noteerattu, että tuomarilla olisi ollut käsi pystys-sä epäsuoran vapaapotkun mer-kiksi. Ei siitä sen enempää, nämä kuuluu peliin, Käkelä sanoi.

Päävalmentaja Samuli Laitila totesi porilaismedialle, että koti-joukkue oli parempi eikä PJK:n rutiini riittänyt maalintekoon Kakkosessa.

Kotijoukkue kiitteli paljosta maalivahti Jyri Niemistä, joka vielä talvella pelasi PJK:n salifu-tisjoukkueessa.

Keskikentän moottorin Ros-sin lisäksi PJK:n lupaavimpia ot-teita esittivät toppari Jussi Hie-tamo ja Eero Kanerva keskiken-tällä.

Käkelä ei ollut kallella kypä-rin pelin jälkeen. Lauantaina on Tammisaaressa vastassa EIF ja viikon kuluttua torstaina tärkeä kotiavaus PP-70:tä vastaan.

- Sen verran tosissaan ollaan, että vappupäivänäkin pojat vetä-vät viimestelytreenin Keskusken-tällä. EIF on Jazzin tasoinen, eri-tyisen kova kotijoukkue, Käkelä arvioi.

Page 14: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

14 PIRKKALAINEN 29.4. 2009

PALVELEMME TEITÄ

Kauneus ja terveys

www.pirkkalainen.com

Liikenne

Koti ja pihapiiri

YRITTÄJÄKATU 11, 2.krs,37100 NOKIA

Puh. 010 227 3400Fax 010 227 3420

www.pirkankiinteistopalvelu.fi

Lakiasiat

Eläimet

Kirpputorit

SähköurakointiSEPPO ANNALAP. 040-521 [email protected]

www.seppoannala.fi

Suupantori 4

OPTIKKO LAMMIO

puh. 368 4925SUUPANTIE 2 (R-kioskin talo)Av. ma-pe 10–17, la sop. muk.

K-Citymarket kauppakeskuksessa

NUIJAMIESTENTIE 5puh. 341 2250

Av: MA-PE 10-19, LA 10-17Kesäsunnuntaisin 12-17

Vaittintie 2, PIRKKALAwww.alumiinijalasi.fi

lasikorjauksetalumiiniset ovetikkunat ja tuulikaapiteristyslasitterassilasituksetpuh. 0400 851 395

Myynti Asennus Huolto

ILMALÄMPÖPUMPUT

LMJ-TekniikkaMarko Lehtonen 0400-658 393Halmeentie 5, 33960 Pirkkala

www.lmj-tekniikka.fi

KRANAATINMÄEN RAKENNUSPALVELU

PIRKKALA0400-462 464 Tero Saarikoski

0400-496 369 Mika Helén

K RMRAKENNUS-PALVELU

Rakentamista viidennessä sukupolvessa

PIRKKALAN RAKENTAMISPALVELU KyJUKKA LEHTONEN, Pirkkala, 0400 739 473

uudisrakennukset suunnittelut rakennuttamispalvelut remontit

VaratuomariTIMO KIRKKO-JAAKKOLA(03) 3124 0420, 040 508 [email protected], testamentit, kaupanvahvistus ym.

Partola-Keskuspuh. 03-265 0545Avoinna ark. 9–18, la 9–15

KM-SALONKI Partola-Keskuksessa

Varaa

aika!

NYT MEILLÄ MYÖS SOLARIUM!

TIG

Parturi-kampaamo/kynsistudio

Alex & Sandra040-588 6982

Parturi-kampaamo/kynsistudio

Alex & Sandra040-588 6982

Luonnon-mukaisemmat

r

Taitajankuja 3 33960 PIRKKALA Puh. (03) 368 0826 Fax (03) 368 5826 GSM 0400-848 681, 0400-848 682

www.pirkkalansahkoliike.fi 38 VUOTTA Suunnitelmat Asennukset Korjaukset Tarvikemyynti

PIRKKALANSÄHKÖLIIKE KY

Kruunaa kotisi kunnon valaisimin

Viholankatu 1, 37120 Nokia033426600 www.nokiansahkotalo.fi

FYSIOLA Fysioterapiasarjatfysikaaliset hoidotliikehoidot, hierontayksilölliset harj. ohjeet FysioshopIce Power -kylmägeelitCuro Plus -niskatyynyt ym.

Hierontasarjatosa-, puoli-, kokohieronnat,lahjakortit

FysioterapeutitLeila Vanninen ja Minna Krans

Partola-Keskus, PirkkalaPuh. 2660 933ma-pe klo 9–19

Lihashuoltoon

Kevään etupaketit

hierontaan

4 krt + Ice Power

6 krt + 1 bonus

Varaa aikasi,

soita

PIRKKALAN KIRPPIKSELLETeollisuustie 8, Pirkkalan ABC-asemalta n. 1 km tai

Savupoikien risteyksestä 2,2 km TurkkirataaAv. ma-pe 10–17, la-su 10–15

Pöytätarjous 30 /alk. 4 vk

Huonekalujen poistomyynti!

Tervetuloa edullisille ostoksille

ww

w.p

irk

kala

nk

irppis

.com

Myös k

ahvio

Tiedustelut ja pöytävaraukset P. 368 1496

EläinlääkäriSIRPA

KOLEHMAINENHongistontie 75, PIRKKALA

(03) 374 71730400 331 717

ajanvaraus ma-to 8.30–18.00

Lue missä vain www.pirkkalainen.com

KAIHDIN-JUKKA– puusälekaihtimet – metallisälekaihtimet– pystylamellikaihtimet – TAMAR-markiisit– verhotangot – liukuovet

Mittaus- ja asennuspalvelu!Turkkirata 9 B, Pirkkala, p. (03) 368 6135, www.kaihdinjukka.fi

HINAUSAUTOT RAIMO MOISIO OY

0400 201 450 Moposta rekkaan!

24h24h

PirkkalanAUTOSÄHKÖ OY

palveluksessanneTeollisuustie 2 B 4Av. ma-pe 7.30–16

/sop. muk.Puh. 0400 684 334

www.pirkkalanautosahko.websites.fi

OSTETAANH- ja P-AUTOJA

0-10 tuhanteen, loppuvelka lunastetaan.Noudetaan paikalta.

Tmi Jere Uusitalo p. 0500-732 048

Puh. 050 2301www.partola-keskus.fi

ClubSauna

PartolanSauna Klubi

To 10–17 ja sop. mukaanNuolialantie 25, Härmälä

Sky-kosmetologi Pauliina 040 373 0781

Täydellinen kasvohoito40 e helmi-huhtikuu.

Marja Entrich Kaunis Linja

Nokian ja Pirkkalan kunnaneläinlääärin

vastaanotto:Pitkäniementie 4 A, NOKIA

Ajanvaraus ja neuvonta020 1334 455

Päivystysalue iltaisin ja öisin:pieneläimet 0600 304 010suureläimet 0600 304 020

PUTKILIIKEP. NUORA OY

Tampereentie 21437560 LEMPÄÄLÄPuh. 010 548 8130

YKSIN TAI YHDESSÄLÄHELLE TAI KAUAS

Antin taksi, myös ilt.

0400 995 816

LÄMPÖHALME

• Öljypoltinasennusja -huolto

• Lämmityskattiloidenasennus ja huolto

• Kattilahuoneensähkötyöt

Puh. 0400-233 711Halmeentie 25, Pirkkala

[email protected]

Page 15: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

PIRKKALAINEN 1529.4. 2009

Kokouksia

Torimyyntiä

Kiinteistönvälitystä

www.pirkkalainen.com

PALVELEMME TEITÄ

Hautauspalvelut

ASUNTOKAUPPAA 3. POLVESSA:Tuukka Salomaa, PirkkalaPuh. 0500 621 330

KIINTEISTÖTOIMISTO

www.talomaa.fi

Suupantie 6 C, PirkkalaP. 368 2307

Ark. 9-17, la 9-14, su 11-15

Palvelemme kokemuksella, lämmöllä

ja luottamuksella.Arkut, uurnat, kuljetukset, kantajat, muistotilaisuudet, kukat, sidonnat, adressit, vi-rastoasiat, hautajaisohjelmat, lehti-ilmoitukset, hautakivet, entisöinnit, kaiverrukset ja perunkirjoitukset.

PELTIKATTO- JAULKOMAALAUKSET

Tmi JV ArvolaPuh. 040-503 6316

Yhteistyössä

Myllysaarentie 8, 37120 NokiaPuh. vaihde 3124 4400,

fax. 3124 4440www.nokian-sahkotekijat.fi

Myymälä avoinna ma-pe 7.00-17.00Myymälä avoinna ma-pe klo 7.00 – 17.00

TÄYDEN PALVELUNSÄHKÖASENNUSLIIKE

Sähköasennukset ja suunnitelmatomakoti-, teollisuus- ja liikerakennuksiin.

Hyrsingin Vesiosuuskunnan sääntömääräinen

VARSINAINEN KOKOUSla 9.5.2009 klo 14 Hyrsingin koululla.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen 13 §:n mukaiset asiat, sekä keskustellaan jätevesisuunnitelmasta.

Kokousasiakirjat ovat nähtävinä viikon ajan ennen ko-kousta osoitteessa Lintumäentie 45, 33980 Pirkkala.

Näyttöaika on sovittava etukäteen puh. 040 729 0474.Hallitus

KENKIÄ jakumisaappaita

torstaina 30.4. Pirkkalan torilla 9–17.Kävely-, juhla- ja tanssikenkiä,

ortokenkiä ongelmajaloille,Nokian kumisaappaita, Kuoma lenkka-reita (myös tarralla), työ- ja terveys-

sandaaleja, puutarhakenkiä, aamu-tossuja (Reino ym), ym… Tervetuloa!

KIMMON KENKÄ Kankaanpää

KIRPPUTORIla 9.5. klo 10–12Huovin kentällä.

Tervetuloa ostamaan tai myymään.

Oma pöytä mukaan.Säävaraus, kahvitarjoilu.

Tied. Kirsi Mattila p. 040 557 6413.Järj. Huovin-Lepomoision ok-yhdistys.

Viialan Kotileipomotorstaisin klo 8.30–14

Pirkkalan torilla.

Hillo-munkki 0,35kpl

Vuokralle tarjotaanLOUKONLAHTI 2h+k 55,5 m2

ja lämmin varasto 520 /kk. 2 kk:n takuuvuokra.

Tied. PirkanKiinteistöpalvelu Oy/Virtanen

p. 010 227 3416.4.-6.5.09 klo 9–15.

OsaavaKIRVESMIESe.vero, alv. rek. OKT:t, RT:t, teol-

lisuus, maatalous. Kotitalous-vähennys. P. 050-63475.

Vuokr. tarj.

Työsuoritukset

MyydäänOKT Pirkkala, rv. 1973, kaikki palve-lut lähellä, puh 040 514 0520.

Nurmikkomultaa ja koivuklapeja. Puh. 0400 630 497.

Tyylikäs, valk./ vaalealilakoristeinen Sincerityn hääpuku 38/40. Moni-il-meinen; mukana vannealushame, irroitettava laahus, huntu, hartia-huivi. Yläosa korsettimallinen. Pyy-dettäessä kuvia sähköpostilla, hinta 200e. (kokonaisuus uutena 900e) P. 044-338 4516/ Satu.

Vuokrata halutaan1.6 alk. OK-talo tai paritalo Pirkka-

lasta tai lähikunnista, min. 3 mh. p: 0400 525 492, 044 518 1995.

Kadonnut Musta Niilo-kissa 10.4 Pappilan-tieltä kirkon vierestä. Havainnot 050 572 3930/Heli.

LöydettyRanneketju Kyöstin Siwan edestä. Luovutus tuntomerkkejä vastaan, puh. 040 581 1980.

Avaimet Teboilin liikennevaloista ke 22.4. Tied. tuntomerkkejä vastaan kunnantalon yhteispalvelupisteestä, Suupantie 11, p. 3134 2205.

ILMOITUSTORI

Palvelupalsta lukijoille. Jätä ilmoitus viimeistään maanantaina klo 15. Puhelin 3143 1900. Pirkkalainen, PL 23, 33961 Pirkkala. Sähköposti: [email protected]

Hinta 1–5 riviä 9 e, 6–10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi.

Elokolo/Elopilkku:■ To 30.4. avoinna klo 9-13, klo 11-13 yhteislaulua, simaa ja munkkia, ma 4.5. klo 9 kuntosali jäsenille, ke 6.5. klo 13 verenpai-nemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat:■ Kyöstin kerhotalolla, Kyöstin-tie 6, ma 4.5. klo 8.30 boccia, klo 10 tanhut, klo 11.30 laulu. Ke 6.5. klo 10 askartelukerho ja kivikurssi klo 12-15 maastossa, tarjotaan nuotiokahvit, oppaana Onni Similä.

Ke 6.5. liikuntatalolla klo 9-10 kuntosali.

To 14.5. klo 10 Haikanlavan siivoustalkoot kesäjuhlia varten, talkookahvit tarjolla, runsasta osanottoa talkoisiin kaivataan.

Ti 19.5. piirin kirkkopäivä Valkeakoskella, lähtö klo 9.45 reittiä Turri, kirjasto, Teboil, Haikka, Neste, Lidl.Pirkkalan Eläkeläiset:■ Kokous ti 5.5. klo 15 Elokolos-sa. Asioina kevään matkan aika-taulu ja reitti, arkistoon vietävä materiaali, edustajakokousesityk-set sekä kurssi- ja koulutuskalen-teri.Pirkkalan Seniorit:■ Perinteinen vappu/kevätjuhla to 30.4. klo 12 kirkon seurakun-tasalissa. Paras vappuhattu palki-taan! Arpajaisvoitot tervetulleita. Hallitus ja emännät, molemmat puolisoineen, paikalle klo 10.Pirkkalan Karjala-seura:■ Tarinailta 7.5. klo 18 Liikunta-talolla. Raija Järvinen: seminaari-palaute ”Luovutettu Karjala en-nen ja jälkeen toisen maailman-sodan”.Hallitus kokoontuu klo 17.30 sa-massa paikassa.Pirkanmaan Lapsiperheet - PiLa:■ Äitienpäiväaskartelu, isät ja lapset pääsevät taas yhdessä as-kartelemaan äidille yllätyksiä äi-tienpäiväksi. Huomioithan, että aiemmin ilmoitettu päivä ja paik-ka ovat muuttuneet, uusi aika on pe 8.5. klo 18-20 ja paikka on Naistenmatkan yläasteen kuvis-luokka. Käynti luokkaan Kan-salaisopiston/Pirkkala-opiston ovesta, os.Urheilutie 3. Askar-teluilta on jäsenille ilmainen. Il-moittautumiset ke 6.5. mennes-sä sähköpostitse [email protected] tai tekstiviestillä numeroon 050 486 2689/Sanna.Pirkkalan Kuulorajoitteisten yhdistys:■ Kokoonnumme to 7.5. klo 13 Pirkkalan kirkon seurakuntasalis-sa, Perkiöntie 40. Vieraina Rau-no Pentti kertomassa kirjastaan ja Pirkkalan historiasta sekä jäsen-korjaaja ja perinnehieroja Erika Soinila.

Kevätretki tehdään 4.6. So-merolle Hiidenlinnaan. Hinta 25 e jäseneltä ja 35 e ei-jäseneltä. Soita sihteeri Saloselle 040 861 7032.Pirkkalan Näkövammaiskerho:■ Kokoontuminen ti 5.5. klo 13-15 senioritalo Hopeakellossa.

Su 3.5. Hämeenkyrön kirkko-pyhään lähtö noin klo 11. Tar-kemmat tiedot Päivi Marttilalta puh. 050 380 7961.Pirkkalan Silmu/Tampereen Hengitysyhdistys:■ Valtakunnallinen astmaviikko 4.-10.5. Ma 4.5. klo 18-20 Asiaa sisäilmasta Sote-talon auditorios-sa, Satamakatu 17 B, Tre. Aihee-

Yhdistysten sisäiseen tiedot-tamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12.Sähköposti:[email protected]

PÄIVYRI

Ruokalistat

LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE

Pirkkalainenwww.pirkkalainen.comSuupantie 2 A 1033960 Pirkkala

Puhelinvaihde 3143 1900Telefax 3143 1950Avoinna (ma-pe) klo 9–16

Toimisto: [email protected]• päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym.Ilmoitukset: [email protected]• yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoituksetToimitus: [email protected]• juttuasiat

Kustantaja:Pirkkala-Seura ry.pj. Olli Hämäläinenp. 0400 829 724

Ilmoitushinnat:1.1.2008 alkaen: .......................e/pmmtekstissä .....................................0,90 etakasivu .....................................0,95 evuosi-ilmoitukset ........................0,55 ekuolinilmoitukset ........................0,60 esilmäkulma ................................1,50 emääräpaikkakorotus ...................0,09 eVärilisä ..............................34 e/lisäväri4-väri ..........................................100 eHintoihin lisätään ALV 22 %

Ilmoitustori 1-5 ...............sis. alv 9,00 eIlmoitustori 6-10 ........... sis. alv. 12,50 e

Maksuehdot: 7 pv –2 % 14 pv netto.Painos: 13.700 kpl

Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle 1.1.2009 alkaen:Kotimaa ........................................32 ePohjoismaat ..................................45 eMuut alueet ..................................95 e

Sivunvalmistus: Taittoteam Oy

Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2009

Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaper-kiö, Rautaharkko, Vihilahti

Jakelu: Taajama-alueetTAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OYJakelumuistutukset: p. 3140 4213

Haja-asutusalue + yrityksetPOSTIN LEHTIPALVELUTJakelumuistutukset:Pirkkalainen p. 3143 1900

ILMESTYY KESKIVIIKKOISINIlmoitusten viimeinen jättöaika

ma klo 15Päivyrin viimeinen jättöaika

ma klo 12

VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄKaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkai-semaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä.Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdolli-sesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoi-tukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

Antti JokinenPäätoimittajap. 31431911

Maija-Riitta NäreikköToimittaja

p. 31431912

Eija Forssell

Ilmoituksetp. 3143 1914

Anneli SalonenIlmoitukset

p. 3143 1915040 592 2055

Eeva LeskinenLaskutus,

Päivyrip. 31431900

na Ostajan, myyjän ja asukkaan oikeudet ja velvollisuudet. Alus-tajana asianajaja Tiina Koskinen-Tammi.Ti 5.5. klo 14 Me yhdessä -ker-hon ”Kevätpläjäys” tstolla, ohjel-massa musiikkia Duo Raakileet ja keväisiä runoja lausuu Hilkka Jouttijärvi.Ke 6.5. klo 10-13 kevätkäve-ly Treella alkaa Keskustorilta ja päättyy Tallipihalle, myös rol-laattorin kanssa on mahdollisuus kiertää n. 3,5 km:n lenkki. Käve-ly on yhteistyötempaus Elonpol-kuja-verkoston kanssa.To 7.5. klo 10-13 Tietokone tu-tuksi, tstolla Mariankatu 28, Tre, klo 10-17 Avoimet ovet Tampe-reen Suolahuoneessa, Selluka-tu 5 A 2 Tre, klo 18-19 Aller-ginen nuha, pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2, Tre, luentosali 1, alustajana LT, korvatautien eri-koislääkäri Jura Numminen, yh-teistyössä Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistyksen ja Alk Abellon kanssa.Pe 8.5. Pirkkalan apteekissa Pef-puhallusta ja Tampereen Hengi-tysyhdistyksen esittelyä.Pirkkalan Kuluttajat:■ Avoin hallituksen kokous 12.5. klo 15 Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6.SPR Ystävät:■ Kokous Hopeakellossa ti 5.5. klo 18.30.Pirkkalan Kirjaston Ystävät:■ Pääkirjastossa ti 5.5. klo 19 Kir-jan ja ruusun päivän kirjailijavie-raana dramaturgi Juhani Koivis-to, joka kertoo kirjoittamastaan Toivo Kuula-elämäkerrasta.Pirkkalan Työttömät:■ Työpala, Teollisuustie 29, p 3684 885 avoinna ark. klo 8-14. Kuntosalivuorot jäsenille ma 11-12 ja to klo 12-13.Pirkkalan ympäristöyhdistys:■ Linturetki Siikanevalle (Ruove-si) la 2.5. Lähtö kimppakyydein kunnantalon parkkipaikalta klo 4 tai sovi: [email protected] Saappaat jalkaan ja eväät mu-kaan. Säävaraus.Pirkkalan Metallityöväen A.o. 239:■ Toimikunnan kokous ke 6.5. klo 16 toimistolla, Ollikantie

19.AA-ryhmä■ kokoontuu keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käyn-ti talon päädystä. Puh. Jari 040 559 1272.Härmälän vanhempainyhdistys: ■ Härmälän turvallisuuspäivä - Aktiivinen ja harrastava Här-mälä to 7.5. klo 16-19 Härmä-län koulussa ja koulun pihalla. Ohjelmassa leikkejä, pelejä sekä harrastusmahdollisuuksia Här-mälässä. Hernekeittoa, makkaraa ja muita herkkuja. Puistojumppa klo 18 ja sään salliessa omatoimi-kirpputori.

Pirkkalan Eläkkeensaajat:■ Piirin edunvalvontapäivä joh-tokunnan jäsenille to 7.5. klo 12 Tesoman uimahallilla.

Palvelukeskus Pirkankoivu MA makkarakastike, perunat, kasvis, salaatti, raparperi - ananas-kiisseli. TI tomaattinen jauheliha - perunavuoka, salaatti, mansik-kavispipuuro. KE juustoinen kala - kasviskeitto, ruusunmarjakiis-seli. TO broilerkastike, ohralisä-ke, kasvis, salaatti, marjarahka. PE hernekeitto, sämpylä, juusto, tuoresalaatti, pannukakku, hillo. LA janssoninkiusaus, kasvis, sa-laatti, vispipuuro. SU lihajuures-pata, perunat, tuoresalaatti, va-delmakiisseli.

Päiväkoti- ja kouluruoka MA makkarakastike, perunat, tuoresalaatti. TI juustoinen kala - kasviskeitto, ruisleipä, tuore-pala. KE suikalepaisti, perunat, porkkanaraaste. TO jauheliha - perunasoselaatikko, kaalisalaat-ti, suolakurkku. PE hernekeitto, pehmeä leipä, tuorepala.

Nuori hurjasteli ohitustiellä■ Ohitustiellä hurjastellut pirkkalalainen nuori koki ikävän yllätyksen, kun hän ohitti yli 170 kilometrin tuntinopeudella henkilö-auton Bauhausin kohdalla viime lauantaina iltaseitse-män jälkeen.

Ohitettu auto osoittau-tui siviilimalliseksi poliisi-autoksi. Tiellä on sadan ki-lometrin nopeusrajoitus.

Vuonna 1990 syntynyt-tä kuljettajaa epäillään tör-keästä liikenneturvallisuu-den vaarantamisesta. Kyy-dissä oli yksi matkustaja.

Aidostiuutisoivaluettu lähilehti

Pirkkalainen

Page 16: Elinkeinoväki uskoo logistiikkaan fileKuntajohtajilta uutta viestiä jätevesiasiaan, s. 5. Vappu: punalipun come back? S. 4. Yöpäivystys Hatanpäältä Taysiin, s. 4. Puutarhasivut:

16 PIRKKALAINEN 29.4. 2009

■ Vaari ja mummu saapasteli-vat Kurikankulman päiväkodin metsäpaikalla Luhtarölli-lapsi-ryhmän mukana. Kohdalle osui oksista ja muista luonnon anti-mista koottu maja sekä laavuja. He ihmettelivät kuka oikein ma-jat rakentanut.

Opas, toukokuussa viisi täyt-tävä Lassi (rölliporukassa luon-tonimi Luhtalemmikki) selvitti ykskantaan: ”Taivaan isä, tietä-jä”.

Taivaan isä itse oli siis ollut majamestarina Röllimetsässä.

Taivaan lahjana ja luonnon keskellä olevaa monimuotoista metsäpuistoa isoäidit, mummot ja papat pitivätkin viime perjan-tain jälkeen.

Luhtarölli -ryhmän (kaikki-aan 14 lasta) isovanhemmat oli kutsuttu tutustumaan lastenlas-tensa hoitoaamuun oikein aamu-puuron kera.

Metsäpaikka on ainoalaatui-nen luomus Kurikan asutuksen kyljessä. Lapset pääsevät oma-kohtaisesti tutustumaan luon-toon vuodenaikojen mukaan, seikkailemaan, jopa yöpymään makuupusseissa laavussa tai ko-dassa.

Perjantaina lapset näyttivät hiihtoreittinsä ja luontoretkien-sä parhaat löydöt.

Kukin lapsen johdattelema partio rajasi narulla pienen alu-een metsässä ja alueen sisältö tut-kittiin suurennuslasilla tarkoin.

Kasvilöytöjä säesti tikkakin lyhtypylvään lampun metallis-ta suojusta päräytellen ja sitten myös vanhaa tammea nakutta-en.

Myös kukkaan puhkeamassa olevat valkovuokot ihmetyttivät kuten koivun kääpä ja pähkinä-pensas, jonka läheltä löytyi pal-jon luontoon kuulumatonta löy-döstä, uuden vuoden rakettipau-

kuttelun jätöksiä.Matkassa mukana ollut pik-

kukoirakin löysi omansa, ”her-kullisen” metsälutikan eikä ihas-tunut sen makuun lainkaan.

LenkkipolustakirjakinKurikankulman päiväkodissa on useita ryhmiä, mm. Vilttitossut,

Heinähatut, Naavanutut jne. Kaikki hyödyntävät metsikköä, sen kalliota ja kiipeilyköysiä.

Kierroksella olivat mukana myös Hämeenkyröstä varta vas-ten paikalle tulleet Lauran iso-vanhemmat.

Keski-Suomesta Hämeenky-röön muuttanut vaari, emeritus-professori Jussi Viitala oli luon-nossa kuin kotonaan ja mielis-sään koko lasten metsätouhusta. Viitala on bio- ja ympäristötie-teiden erikoistuntija.

Sattuvasti hänen tänä vuonna painettu kirjansa on ”Lenkkipo-lun luontokirja”.

Teksti: Tane AhvaKuvat: Tane Ahva ja

Sanna Ängeslevä

Isovanhemmat vieraisilla Röllimetsässä

Luhtaröllit odottelivat isovanhempia komean kodan edustalla.

Roosa oli ylpeä, kun Seppo-vaari kuljetti kädestä pitäen retkellä.

Tarja Mäntylä ja muu päiväkodin väki johdattivat lapset ja isovanhem-mat metsään. Siellä kiehautettiin nokipannukahvitkin.

Viemäröintihanke toteutuu■ Maija-Riitta Näreikkö

Haja-asutusalueen jätevesijärjes-telmän rakentaminen lähtee liik-keelle Pirkkalassa.

Hanketta toteuttavan Pirkka-lan vesiosuuskunnan osuusmak-sun on maksanut maaliskuun lo-pussa päättyneeseen määräaikaan mennessä reilusti yli puolet vie-märöintialueen kiinteistönomis-tajista.

- Tällä hetkellä on lähdössä mukaan 270 kiinteistönomista-jaa, kertoo vesiosuuskunnan pu-heenjohtaja Timo Vaarasalo.

- Kun laina-asiatkin ovat kun-nossa kunnan ryhdyttyä takaa-jaksi, pääsemmme tekemään ra-kennesuunnitelmia ja sen jälkeen pyytämään urakkatarjouksia.

Pirkanmaan ympäristökes-kukselta odotetaan tukipäätöstä. Kunnan tuki on 15 prosenttia.

Tämänhetkisen arvion mu-kaan viemäriliittymä maksaa kunnan ja ympäristökeskuk-sen avustuksen jälkeen kiinteis-töä kohden 4500-5000 euroa. Ilman tukia kustannukset ovat noin 6500 euroa.

- Hankkeeseen ehtii vieläkin mukaan. Vesiosuuskunnan 85 euron osuusmaksun voi maksaa nyt vaikka varuiksi ja varmistaa siten viemäröinnin saaminen halvempaan ”tukihintaan”. Liit-tymämaksu peritään sitten, kun viemäriä aletaan rakentaa omalle asuinalueelle, Vaarasalo sanoo.

- Osuuskuntaan ja viemäriin liittyminen onnistuu myöhemm-minkin, mutta hinta on silloin korkeampi, ns. oikea hinta.

Viemäröinnin rakentami-nen käynnistynee Heikkilän- ja Sorkkalantien alueelta. Töihin päästäneen vielä tämän vuoden aikana.■ Lisätietoja viemäröintihank-keesta Timo Vaarasalolta, puh. 040-729 0474.

Palvelemme ma–pe 7–21, la 7–18www.pirkanmaanosuuskauppa.fi

PIRKKALAKenkätie 4

puh. 010 767 1251puhelun hinta

0,0821 €/puhelu + 0,119 €/minPIRKANMAAN OK 1130 123456PIRKANMAAN OK 1130 123456MEIKÄLÄINEN MAIJA

4318 7001 2345 67894318

Pysyvän edullisesti S-marketista kotitalouksille.

PIRKANMAAN OK 1130 123456PIRKANMAAN OK 1130 123456MEIKÄLÄINEN MAIJA

4318 7001 2345 67894318

S-Etukortilla 29.4.–6.5.2009

PALVELUPISTEESTÄTO–LA 30.4–2.5.

Täytetty broilerifileeSuomisen Lihajaloste

Merenherkku-salaatti

1690

1690kg

kg

Edulliset vappuherkut Palvelemme to 30.4. klo 7–18. Myymälämme on suljettu pe 1.5. Palvelemme su 3.5. klo 12–21.

IntiaRypälerasia500 g (2,58/kg)1. lk.

129/ras

KariniemenBBQ-marinoitu broilerin paisti-varras 790 g (8,85/kg), alku perämaa Suomi

Atria Broilerin marinoidut ohut leikkeet, hunaja tai pippurinen, 560 g (8,84/kg), alkuperämaa Suomi

IsraelKirsikkatomaatti250 g (2,76/kg)1. lk.

069/ras

495

Hinta voimassa to–la 30.4.–2.5. Hinta voimassa to–la 30.4.–2.5.

699795/kg

PouttuPossun kermamarinoidut sisäfileet n. 700 g,alkuperämaa Tanska

Hinta voimassa 29.4.-31.5.2009

Lue lisää:www.ruokamaailma.fi

3 dl kuivaa omenasiideriä2 dl ruokakermaa2 rkl kanafondia1 tl hunajaa3 rkl vaaleaa kastikesuurustetta ripaus salviaa

Mittaa siideri, ruokakerma, fondi ja hu-naja kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää suuruste kiehu-vaan nesteeseen, jatka keittämistä pari minuuttia. Mausta salvialla. Tarjoa siide-rikastike pihvin ja kasvisten kanssa.

Omenasiiderikastike(4 annosta)

IngmanMaustetut Kermajäätelöt1 l, Norm. 1,85

Atria Broilerin marinoidut fileesuikaleet400 g (6,23/kg) Norm. 3,95 (9,88/kg)

249

ApetinaSalaattijuusto-kuutiot200 g (7,95/kg)Norm. 1,99–2,40 (9,95–12,00/kg)

159

159

MeiraKulta Katriina500 g (3,58/kg)Raj. 2 pkt/tal.

HK Aito nakki500 g (4,98/kg)

199

249