-
74 KM 6/2018
Omenanviljelyssä eletään murroskautta
Omenanviljely on yhä ammattimaisempaa. Ahvenanmaalla on jo saatu
tehostettua omenanviljelyä
uuden osaamisen ja tekniikan myötä. Nyt ne ovat rantautumassa
myös Manner-Suomeen. Ilmaston
lämpeneminen tuo lisää haasteita, mutta myös mahdollisuuksia
kotimaiseen omenantuotantoon.
◼ Teksti: Linnea Nordling ◼ Kuvat: Annaleena Ylhäinen,
Minna-Riitta Ketokulta
V uosi 2017 on piirtynyt vil-jelijöiden mieleen erityi-sen
hankalana kasvukau-tena. Itä- ja Pohjois-Suo-messa kasvukausi oli
jopa kyl-mempi kuin katovuonna 1987. Pääosin Etelä-Suomessa ja
ranni-kolla viljeltävälle omenalle kasvu-olosuhteet olivat
kuitenkin koh-tuulliset, vaikka kylmä alkukesä omenan
kukinta-aikaan heikensi pölyttäjien lentoa ja osalla
ome-natarhoista kärsittiin raekuuro-jen aiheuttamista
vahingoista.
Silti viime syksyn omenasato oli Luonnonvarakeskuksen
tilas-tohistorian kaikkien aikojen suurin, 6,8 miljoonaa kiloa.
Kau-poissa riittikin kotimaista omenaa aiempaa pidemmälle
kevääseen.
Kaupallisten omenatarho-jen ja viljelyalojen määrissä ei ole
tapahtunut suuria muutok-sia viime vuosina. Suomessa oli
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastojen mukaan vuonna 2017 yhteensä
3 011 omenatarhuria ja omenaa kasvoi 684 hehtaarilla. Uusia
yrityksiä tuli alalle 15 ja viljelyala kasvoi parilla kymmen-nellä
hehtaarilla edellisvuoteen verrattuna.
Suurin osa Suomen omenasa-dosta saadaan Ahvenanmaalta, vaikka
pinta-alaa siellä on vain vajaa puolet koko Suomen
omenanviljelyalasta. Ahvenan-maan ylivertaisuutta selittää sen
ilmasto-olosuhteet sekä se, että maakunnassa on satsattu paljon
omenan viljelytekniikkaan.
”Sadoissa on iso ero Ahvenan-maan ja Manner-Suomen välillä.
Ahvenanmaalla keskisato on 16,7
Luonnonvara-keskuksen tutkija Tuuli Haikonen esittelee
omenalajikkeiden risteyttämistä Kemiössä Söder-långvikin
omenatarhalla.
-
75KM 6/2018
tonnia hehtaarilta, kun se koko maassa on 10 tonnia
hehtaa-rilta”, Luken tutkija Tuuli Haiko-nen kertoo ja muistuttaa
samaan hengenvetoon, että ilman Ahve-nanmaan vaikutusta koko maan
sato olisi vielä pienempi.
Ahvenanmaalla on kuiten-kin vielä matkaa omenanvilje-lyn
suurmaiden tuotantoon. Esimerkiksi EU:n suurimmassa
omenantuottajamaassa, Puo-lassa, on viime vuosina voimak-kaasti
kehitetty erikoiskasvinvil-jelyä. Puolassa on myös edul-lista
työvoimaa ja lämpimämpi ilmasto, mikä tekee omenantuo-tannosta
selvästi edullisempaa. EU:n eteläisemmissä omenan-tuottajamaissa
hyödynnetään myös enemmän viljelytekniik-kaa kuin Suomessa.
Tiheäviljelyssä omenantuotanto tehostuu”Omenan viljely on
Suomessa-kin tehostunut eli omenaa saa-daan pinta-alaa kohti
aiempaa enemmän. Vanhoja tarhoja on erityisesti Ahvenanmaalla
kor-vattu tiheäviljelymenetelmällä, jolloin saadaan runsaita satoja
ja tasalaatuista, laadukasta ome-naa”, Haikonen tiivistää.
Tiheäviljelyssä taimet istute-taan perinteistä tapaa tiheäm-min,
noin metrin välein. Tiheä-
viljelyyn on saatavilla taimia vain tietyistä lajikkeista, ja ne
tulevat usein ulkomailta. Hillittykasvui-sella perusrungolla olevat
kasvit jäävät rakenteeltaan hennoiksi. Tämän takia puut tuetaan ja
ne vaativat myös enemmän kaste-lua kuin tavalliseen perusrun-koon
jalostetut omenapuut.
Hillittykasvuiset puut tulevat nopeasti satoikään, ja
ensimmäi-nen merkittävä satovuosi on jo kahden vuoden kuluttua
istu-tuksesta. Viljelykierto on tiheä-viljelyssä noin 20
vuotta.
Hidastuottoisena kasvina omenatarhan perustamisvai-heella on
tavallista suurempi merkitys, viljeli sitten tavan-omaisesti tai
tiheäviljelynä. Maan rakenteen ja ravinne-tasapainon
perusparannukset onkin tehtävä huolella.
Omenanviljely keskittyy ran-nikoille ja suurten järvien
lähei-syyteen. Näillä alueilla kasvu-kausi on mereisemmän ilmas-ton
vuoksi muuta Suomea pidempi ja riski keväthalloille on
pienempi.
”Omenapuu tarvitsee aurin-koisen kasvupaikan, jonka vesi-talous
on kunnossa. Aurinkoiset rinnetontit soveltuvat omenalle parhaiten.
Maalajin täytyy olla läpäisevä ja nopeasti kuivuva. Seisovaa vettä
omena ei siedä”,
Haikonen luettelee kasvupaikan kulmakiviä.
Vaikka omena on arka liialle vedelle, erityisesti nuoret
ome-natarhat kärsivät helposti veden puutteesta.
Erilaiset tippukastelujärjestel-mät yleistyvätkin
omenaviljelyk-sillä, etenkin intensiivisemmässä
tiheäviljelyssä.
Optimaalinen maan pH on omenalle noin 6–6,8 ja maan pH onkin
korjattava oikealle tasolle jo ennen istutusta. Ome-nanviljelyssä
käytetään sekä
rakeista lannoitusta että kaste-lulannoitusta.
Omenarivien väliin kylve-tään usein nurmea, sillä nurmi yhdessä
leikkuujätteen kanssa parantaa maan vedenpidätysky-kyä ja lisää
orgaanista ainesta.
Omenan tautipaine lisääntyy ilmaston muuttuessaLohjalaisen
omenatarhurin Timo Krappen mielestä ome-nan tiheäviljelyn
kasvinsuoje-luhaasteet ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Krappe
epäilee, että tauteja Suomeen tuovat ilmas-tonmuutos sekä
ulkomaiset tai-met, joita käytetään ammatti-maisessa
viljelyssä.
”On tullut myös uusia torjut-tavia, mutta enemmän ongelma tuntuu
olevan tuholaispopulaa-tioiden kasvu. Kestää aina muu-tama vuosi,
ennen kuin oppii torjumaan tiettyä tuholaista. Tässä kilpajuoksussa
tahtoo koko ajan olla vähän jälkiju-nassa”, Krappe kertoo.
Hedelmäpuunsyöpää on esiintynyt Suomessa ainakin jo sata vuotta,
ja se on yleinen sie-nitauti kaikilla omenanviljely-alueilla. Sen
merkitys on kui-tenkin lisääntynyt erityisesti tärkeillä omenan
taimituotan-toalueilla, kuten Hollannissa ja Belgiassa, joissa
ilmasto on muuttunut leudommaksi ja sateisemmaksi. Suomessa
kehi-tys on samansuuntainen.
Risteytettäessä kukkien heteet ja terälehdet nypitään ja sen
jälkeen halutun isälajikkeen siitepölyä levitetään pensselillä emin
luotille. Näin kukka pölyttyy juuri halutun lajikkeen kanssa. Käsin
pölytystä tehdään vain tutkittaessa omenalajikkeiden
pölytyssuhteita tai jalostettaessa uutta lajiketta.
Viime vuonna toukokuun viimeisenä päivänä kevät oli myöhässä.
Satopuut eivät olleet vielä kukassa, mutta marjaomenapuut kukkivat
jo. Marjaome-napuita käytetään tarhoilla pölyttäjäpuina, jotka
varmistavat kukkien hyvän pölytyksen ja parantavat satoa.
-
76 KM 6/2018
lien lämpötilojen riski pysyy kohtalaisena jatkossakin.
”Talvenkestävyyttä tarvitaan Suomessa jatkossakin. Hallariski
saattaa myös lisääntyä siksi, että aikaisin kukkivat satoisammat
lajikkeet todennäköisesti yleis-tyvät Suomessa. Tämä kannat-taakin
pitää mielessä lajikevalin-taa pohtiessa.”
Uutta osaamista viljelyyn ja varastointiinViljelyolosuhteiden
muuttuessa myös osaamista pitää uudistaa ja lajikevalikoimaa
laajentaa. Ahvenanmaalla siinä ollaan pisimmällä. Uutta osaamista
on hankittu esimerkiksi tiheävilje-lyssä ja varastoinnissa.
Ahvenanmaalle on viimeisen 10 vuoden aikana rakennettu
vähähappisia säätöilmavaras-toja, mikä mahdollistaa ome-nan
säilymisen hyvänä maalis–huhtikuulle saakka. Uudenlai-sia varastoja
on Ahvenanmaalla jo kuusi, ja nyt ensimmäinen on rakennettu myös
Manner-Suo-meen, Paraisissa sijaitsevalle omenatarhalle.
Suomessa ei kuitenkaan auto-maattisesti voida soveltaa kaik-kia
eteläisemmän Euroopan vil-jelykäytäntöjä.
”Jos esimerkiksi typpilannoit-taa täällä samaan tapaan kuin
Belgiassa, puu ei talvehdi kun-nolla. Ranskassa taas puita
lei-kataan koneellisesti pystyyn nos-tettavalla leikkurilla.
Voimakas koneellinen leikkaus edellyt-täisi, että puu ehtisi kasvaa
pal-jon, ja Suomen lyhyessä kasvu-kaudessa tämä ei onnistu. Siksi
Suomessa puiden leikkaus on käsityötä”, Haikonen kuvailee.
Suomella on myös vähemmän kasvinsuojeluaineita käytössä kuin
muualla EU:ssa, mikä on merkittävä ongelma puutarha-puolella.
Valikoimaa voidaan kasvattaa hakemalla uusille kas-
Omenanviljelyn edellytykset paranevat SuomessaIlmastonmuutos tuo
suurem-man tautipaineen lisäksi muita-kin, pääasiassa myönteisiä
piir-teitä omenanviljelyyn. Alkujaan lauhkealta
lehtimetsävyöhyk-keeltä peräisin oleva omena-puu hyötyy Suomen
kasvukau-den pidentymisestä ja lämpö-summan kasvusta.
MTT eli nykyinen Luke on tutkinut lämpötila- ja ilmas-tomalleja
ja niiden vaikutusta omenanviljelyyn Suomessa eri lajikkeilla.
”Vuonna 2010 valmistuneessa tutkimuksessa todettiin, että
eri-tyisesti järvi-Suomessa omenan-viljelyn edellytykset paranevat
huomattavasti vuosien 2011–2040 välillä. Ennuste näyttäisi pitävän
paikkansa, sillä parane-minen näkyy jo nyt”, Haikonen kertoo.
Suomen ilmaston lämpene-minen vähentää erittäin kyl-mien
lämpötilojen määrää tal-vella, muttei poista niitä koko-naan. Luken
tutkimuksessa todettiinkin, että erittäin mata-
on meneillään useampia hank-keita, joissa selvitetään eri
ome-nalajikkeiden syöpäalttiutta ja alttiuden periytyvyyttä.
Merkittävin omenan kasvi-tauti on kuitenkin edelleen niin ikään
sienen aiheuttama omenarupi. Tautia torjuu par-haiten valitsemalla
ruvelle vas-tustuskykyisiä lajikkeita ja käyt-tämällä
torjunta-aineita säätie-toon perustuvien rutonriskien-nusteiden
mukaisesti.
Pienemmästä tautipaineesta huolimatta omenalla on myös
erityisesti Pohjoismaille tyypil-lisiä vitsauksia, kuten
pihlajan-marjakoi. Lisäksi omenatar-hoilta pitää torjua punkkeja,
kirvoja ja omenakääriäisiä.
”Tauti tulee taimien mukana Suomeen ja siitä on tullut aiem-paa
isompi ongelma. Aiem-min kylmät ja kuivemmat tal-vet ehkäisivät
taudin leviämistä hyvin. Nykyisin syöpä täytyy pitää aisoissa
kasvinsuojelu-aineiden ja hoitoleikkauksen avulla, muutoin se
lisääntyy hal-litsemattomasti ja tautia kanta-neen taimen
naapuripuutkin ovat vaarassa kuolla”, Haiko-nen kertoo.
Jos omenalajike on altis hedelmäpuunsyövälle ja kasvu-paikka on
sille huono, voi tau-tia olla mahdoton pitää hallin-nassa. Suomessa
yleisesti viljel-tävä Lobo on yksi taudille alt-teimmista
lajikkeista. Lukella
Omenalajikkeiden kirjo on runsas. Perinteiset Suomessa viljellyt
ome-nalajikkeet voivat ilmaston lämme-tessä saada vähitellen
rinnalleen muilta ilmasto-olosuhteiltaan vas-taavilta alueilta
tuotuja lajikkeita.
Lähes kaikissa omenatarhoissa käytetään mehiläisiä varmista-maan
pölytyksen onnistuminen.
-
77KM 6/2018
vinsuojeluaineille Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta vähäiset
käyttötarkoitukset eli minor use -hyväksyntää.
Lobon asema eniten viljeltynä omenana horjuuOmenalajikkeiden
valtasuh-teissa on odotettavissa muutok-sia tulevina vuosina.
”Ruotsalaiset päälajikkeet eivät Suomessa ainakaan vielä
menesty, mutta esimerkiksi Tuk-holman alue on jo kasvukau-deltaan
aika lähellä Ahvenan-maata. Norjassa ja Ruotsissa halutaan myös
pohjoisempiin olosuhteisiin sopivia lajikkeita. Tästä
jalostustavoitteesta voi Suomikin hyötyä”, Tuuli Haiko-nen
uskoo.
Toistaiseksi kanadalaista alku-perää oleva Lobo pitää edel-leen
ykköspaikkaansa Suomen eniten viljeltynä omenalajik-
keena, mutta sen asema on kui-tenkin horjumassa. Lobo häviää
moderneille lajikkeille rapeu-dessa, ja lisäksi sen säilyvyydessä
olisi parantamisen varaa. Myös Aroma ja Amorosa ovat Suo-messa
yleisiä. Santanaa on ollut viljelyssä Ahvenanmaalla use-amman
vuoden, mutta Manner-Suomesta se vielä puuttuu.
Lajikkeen valinnan määrittää käyttökohde – meneekö omena
irtomyyntiin kauppaan tai toreille, itsepoimintaan vai
jat-kojalostukseen. Luomuviljelyyn on saatavilla erikseen siihen
par-haiten soveltuvat lajikkeet. Kas-vuohjelmat räätälöidään
lajik-keittain aina leikkausta, lannoi-tusta ja muuta hoitoa
myöden.
Yleensä omenatarhoilla on vil-jelyssä useampaa lajiketta.
”Eri omenalajikkeet antavat eri lailla satoa vallitsevista
kasvu-olosuhteista riippuen. Siksi on
hyvä, ettei koko sato ole yhden lajikkeen varassa”, Raaseporissa
ja Lohjalla omenaa tiheävilje-lyllä tuottava Jorma Jaakkola
vinkkaa.
Pohjoismaista yhteistyötä jalostuksessaEteläisempien lajikkeiden
lisäksi käytettävää lajikemäärää kasvattaa uusien lajikkeiden
jalostaminen.
”Suomessa Luke on tehnyt omenanjalostusta, mutta niitä
lajikkeita on lähinnä kotipuutar-hoissa. Kaupan vaatimukset ovat
muuttuneet niin paljon viime vuosina, ettei jalostuksessa ole aivan
pysytty perässä. Toisaalta myös taimikaupan kansainvälis-tyminen
karsii harvinaiset lajik-keet pois”, Haikonen tuumii.
Jalostuksessa tehdään Pohjois-maiden välillä yhteistyötä.
Ruot-sin maatalousyliopisto SLU:n ja
norjalaisen kasvinjalostusyritys Graminorin kanssa on mietitty
Pohjoismaiden omenanvilje-lyn tulevaisuuden uhkakuvia ja
mahdollisuuksia sekä viritetty yhteistyötä jalostajien välille.
Taudit ovat jalostajien pää-kiinnostuksenkohde, sillä
tauti-tilanteeseen ja sen muutoksiin on tarvittaessa kyettävä
reagoi-maan. Myös varastointikestä-vyys on jalostajien
suurennus-lasin alla.
Monivuotisen omenan jalos-taminen on kuitenkin hitaam-paa kuin
yksivuotisten kasvien.
”Omenalajikkeen saaminen markkinoille voi hyvinkin viedä 20
vuotta, mikäli ei panosta nopeampiin jalostusmenetel-miin. Jatkossa
tulisi myös yhä enemmän kiinnittää huomiota uusien lajikkeiden
säilyvyyteen sekä makuun. Nykyään suosi-taan rapeampia omenia,
jau-
Luonnonvarakes-kuksella Piikki-össä tutkitaan eri
omenalajikkeita ja niiden taudinkes-tävyyttä. Uuden omenalajikkeen
saaminen markki-noille vie jopa 20 vuotta.
-
78 KM 6/2018
◼ Luonnonvarakeskuksen (Luken) tutkijan Tuuli Haikosen mielestä
asiaa kannattaa ehdottomasti harkita, mikäli sattuu viljele-mään
tilaa Etelä-Suomessa ja kasvuolosuh-teet ovat omenapuille
otolliset. Viljelijällä olisi myös hyvä olla aiempaa kokemusta
erikoiskas-vinviljelystä, sillä opiskelua esimerkiksi tau-tien ja
tuholaisten torjunnasta tarvitaan paljon.
Omenanviljelyn voi toteuttaa monella tavalla. Yleistä on
esimerkiksi pitää pientä omenatarhaa muun viljelyn ohella. Tällöin
hoi-don tarve on pienempää, mutta myös sato on vaatimattomampi.
Toinen vaihtoehto on erikoistua omenan viljelijäksi, jolloin
viljely vaatii huomattavasti enemmän panostusta ja työvoimaa. Isot
pinta-alat ja tehokas viljely ovat lähes kokopäivä-työtä vuoden
ympäri. Keväällä ja kesällä teh-
hoinen ei maistu enää monel-lekaan.”
Omenan jalostamisessa täy-dellisen näköiseksi ja herkulli-seksi
on kuitenkin kääntöpuo-lensa. Omenan makua heiken-tävät
karvasaineet voivat lisätä omenan terveysvaikutuksia. Myös
joidenkin maatiaislajikkei-den kuoresta löytyvällä korkkiu-tuneella
solukolla saattaa tutki-musten mukaan olla terveyshyö-tyjä, vaikka
korkkiutunut kuori on samalla esteettinen haitta.
Kotimaiselle omenalle on kysyntääSuomalaiselle omenalle löytyy
kotimaassa kysyntää kalliim-masta hinnasta huolimatta. Hai-konen
uskoo, että mikäli kysyntä pysyy jatkossakin hyvänä, on Suomella
hyvät mahdollisuudet kilpailla halpojen ulkomaisten omenoiden
kanssa.
”Suomen omenantuotanto-han ei riitä nykyisellään kat-tamaan
kotimaista kulutusta. Mutta ei Suomesta ihan heti omenanviejämaata
tule. Tuotan-non lisäksi rahti on täällä kal-liimpaa, kun meri on
välissä”, Haikonen muistuttaa.
Toisaalta ajatus kotimaisen omenan viennistä ulkomaille ei ole
aivan utopistinen. Paljon riippuu siitä, miten tuotanto ja
markkinat Euroopassa kehitty-vät. Halpatuotantomaata Suo-mesta ei
saa leivottua, mutta laa-dukkaan tuotannon edellytykset ovat
olemassa.
”Suomalaisen ja ulkomaisen omenan terveyseroja ei ole tut-kittu.
Fakta kuitenkin on, että ulkomailla käytetään enem-män
torjunta-aineita isompien tuotantoyksiköiden ja
ilmasto-olosuhteiden vuoksi. Omenan terveysvaikutteisista
yhdisteistä suurin osa on omenan kuoressa, ja suomalaisen omenan
uskal-taa syödä kuorineen”, Haikonen sanoo.
Kotimaisen omenan saami-nen vientituotteeksi edellyttäisi
kuitenkin tuotannon tehosta-mista ja laajentamista. Myös iso-jen
omenamassojen tehokasta lajittelua ja varastointia sekä
lop-putuotteen markkinointia olisi yhä kehitettävä. ◻
Minustako omenanviljelijä?Maatalouden rakennemuutoksen ja
kannattavuusvaikeuksien
myllertäessä alaa, osa viljelijöistä tulee pohtineeksi
tuotantosuunnan vaihtoa. Kannattaisiko hylätä nykyinen tie
ja
perustaa omenatarha?
dään normaaleja viljelytoimenpiteitä kuten kastelua,
lannoittamista ja kasvinsuojelua. Kesällä ja syksyllä on
sadonkorjuu. Talvella tehdään puiden hoitoleikkauksia.
”Pitkin talvea myytävien talviomenoiden koh-dalla kannattaa myös
muistaa, että jonkun on hoidettava lajittelu, varastointi ja
markkinointi. Osa tiloista tekee myyntiin kelpaamattomista omenista
mehua, johon tarvitaan myös työvoi-maa”, Haikonen kertoo.
Suomen pohjoinen ilmasto ja luonto aset-taa omenatarhurille ison
haasteen. ”Työssä on oltava koko ajan hereillä sään, torjunnan,
kastelun, lannoituksen ja monen muun asian kanssa. Tämä on jatkuvaa
kilpajuoksua luon-non kanssa. On nukuttavakin toinen silmä auki”,
Raaseporissa ja Lohjalla omenaa tuot-tava Jorma Jaakkola
vitsailee.
Omenanviljelyn kannattavuudesta ei ole olemassa tarkkaa
tilastotietoa. Työvoimakustannukset ovat suurin yksittäinen
menoerä, sillä esimerkiksi omenapuiden hoitoleikkaukset vaativat
työvoimaa.
-
79KM 6/2018
Haasteena korkeat työvoimakustannuksetOmenanviljelijöiltä
vaaditaan tarkkaa suunni-telmallisuutta, jotta tuotannon saa
kannatta-vaksi – sekä malttia. Kunnon satoa on odo-tettavissa vasta
muutama vuosi investointeja vaativan tarhan perustamisen
jälkeen.
Omenan hintakaan ei aina kohoa riittävästi talven mittaan,
Haikonen huomauttaa.
”Viime talvena omenan kilohinta ei noussut riittävästi talvea
kohden. Tämä on ongelmal-lista varastoinnin kannalta, sillä
varastointi-kulut tulisi jollakin kattaa.”
Luke kerää vuosittain kannattavuusseu-rantaa eri
tuotantosuunnista. Omenanviljelyä tilastoista ei kuitenkaan löydy,
vaan se tilas-toidaan yhdessä kaikkien avomaan puutarha-tilojen
kanssa. Niinpä tarkkaa tietoa omenan-viljelyn kannattavuudesta ja
sen kehityksestä ei ole saatavilla.
Jarmo Heikkilä tutki vuonna 2016 valmis-tuneessa pro gradu
-tutkielmassaan ome-nan tuotannon kannattavuutta Manner-Suo-messa,
kun tuotanto perustuu kasvua hillitse-viin perusrunkoihin.
Hillittykasvuiset perusrun-got ottivat vallan ammattitarhoilla
2000-luvun alkuvuosina.
Tutkimuksessa mukana olleiden kaikkien seitsemän tilan
kumulatiiviset nettotulokset olivat negatiivisia eli ne tuottivat
viljelijöilleen tappiota. Ylivoimaisesti suurin kuluerä tar-hoilla
oli työvoimakustannukset. Tutkimuk-sessa mukana olevien
omenatarhojen pinta-ala vaihteli 0,54 ja 8,59 hehtaarin
välillä.
11 hehtaarilla omenaa viljelevällä Jorma Jaakkolalla ja
kahdeksalla hehtaarilla viljele-vällä Timo Krappella tuotanto on
kannattavaa. Omenan tuottaminen on molemmille tilan
pää-tuotantosuunta.
”Jos on aktiivinen omenanviljelijä ja vähän enemmän omenaa, niin
kyllä pärjää. Pienillä määrillä tämä ei onnistu”, jo 40 vuotta
ome-natarhurina toiminut Jaakkola toteaa.
”Riippuu tietysti mihin vertaa, mutta ainakin viljanviljelyyn
verrattuna ja meidän pinta-aloilla kannattavuus on tällä hetkellä
ihan hyvä. Työ-tähän tämä vaatii paljon eikä luppoaikaa vuo-dessa
juuri ole”, Krappe komppaa.
Toisinaan voi tulla kuitenkin nollavuosia, ja siksi on hyvä
säästää aina pahan päivän varalle, miehet neuvovat.
Omenoiden markkinointi on Jaakkolan mukaan tärkeää, jotta
tuotannon saa kan-nattavaksi. Myös sillä on merkitystä, mihin
omenansa myy.
”Itse myyn tukkuun, mutta suoraan kaup-paan myytäessä omenoista
saisi paremman hinnan. Tukkuun myyminen vie kuitenkin
huo-mattavasti vähemmän työaikaa ja ajokilomet-rejä. Paljon riippuu
myös tarhan sijainnista, mihin on järkevää omenansa myydä”,
Jaak-kola miettii.
Kaiken kaikkiaan työ vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista.
”Tämä ei ole hätäisen miehen hommaa”, Jaakkola tiivistää.
Omenan jatkojalostaminen laajenemassa mehuista
siidereihinKotimaista omenamehua valmistaa tai teetät-tää jo moni
omenatarha. Siiderin valmistajia on selvästi vähemmän, mutta ala on
kasvussa ja herättänyt kuluttajien kiinnostuksen. Kotimais-ten
omenasiidereiden tarjonta ei kuitenkaan ole pysynyt kasvaneen
kysynnän perässä.
Tarjontaa rajoittaa sekä siiderin valmis-tajien että
omenaraaka-aineen saatavuus, Suomalaisen Aidon Siiderin Seuran
(SASS) puheenjohtaja Harri Ahola toteaa. ”Kaikki menee kyllä
kaupaksi, mutta tuotteita myy-dään pienimuotoisesti lähinnä
kotikylissä.”
SASS on kannattajayhdistys, jonka tavoit-teena on edistää
suomalaisesta omename-husta tehdyn aidon siiderin valmistusta ja
saatavuutta. Aito siideri valmistetaan aina tuoreesta omenamehusta
ja luonnollisilla käy-mismenetelmillä.
Seura ylläpitää aidon siiderin määritelmää, jakaa tietoa
suomalaisesta aidosta siideristä ja sen valmistuksen tietotaidosta
sekä edis-tää suomalaisten omenien saatavuutta siide-rin
valmistajille.
Seuran myöntämän aidon siiderin sertifi-kaatin on tähän mennessä
saanut seitsemän valmistajaa ja yhteensä 15 siideriä. Noin puo-let
yrityksistä viljelee itse omenia.
Omenalajikkeiden siideriominaisuuksissa erojaAholan mukaan
aidossa siiderissä omenan autenttinen maku halutaan mahdollisimman
pitkälle myös siiderin makuun. Maun lisäksi siiderissä on oltava
sopivassa suhteessa hap-poja, sokereita sekä tanniinia. Oikea suhde
rakennetaan useammasta eri omenalajik-keesta.
Eri omenalajikkeiden soveltuvuus siiderin valmistukseen
vaihtelee. Aholan sekä muu-taman hänen kollegansa mukaan kotimaassa
viljeltävistä lajikkeista ainakin Eppulainen ja Grenman ovat hyviä
siideriomenoita. Luken tutkija Maarit Heinosen mukaan etenkin
van-hoissa lajikkeissa arvellaan olevan siiderin tekoon soveltuvia
ominaisuuksia.
Tutkittua tietoa asiasta ei kuitenkaan vielä ole, vaan lajikkeet
ovat löytyneet yrityksen ja erehdyksen kautta. Aholan omalta
omenatar-halta Vihdistä löytyy 80 omenapuuta ja peräti 50 eri
lajiketta, joten tutkittavaa lajikemateri-aalia riittää.
Suomella ja Virolla on valmisteilla yhteis-hanke, jossa
tutkittaisiin paikallisten ome-nalajikkeiden siideriominaisuuksia.
Tällä het-kellä hankkeelle haetaan kansainvälisessä yhteistyössä
rahoitusta.
Myös SASS aikoo tehdä lähitulevaisuu-dessa tutkimuksia ja
kemiallisia mittauksia kotimaisten omenalajikkeiden
soveltuvuu-desta siiderin raaka-aineeksi.
”Ensin pitäisi selvittää, mitkä lajikkeet soveltuvat siiderin
valmistukseen. Kun se tie-detään, aletaan pohtia, miten näitä
lajikkeita saataisiin lisättyä”, Ahola kuvailee.
Käytännössä omenantuottajat täytyisi saada innostumaan
siideriomenalajikkeiden viljelystä. Innostumista tuskin tapahtuu,
ellei niiden tuottaminen ole taloudellisesti kan-nattavaa ja
kilpailukykyistä verrattuna tavan-omaisten omenalajikkeiden
viljelyyn.
”Tällä hetkellä mehun ja siiderin valmis-tukseen menevästä
omenasta saa vain noin puolet siitä hinnasta mitä irtomyyntiin
mene-västä”, Jaakkola kertoo. Hän teetättää mehua kauppaan
kelpaamattomista omenoistaan.
”Toivoisin toki, että viljelijät saisivat parem-paa hintaa
omenastaan. Mutta hinta ei voi olla määräävä tekijä, koska eivät
pienet sii-derinvalmistajat lähde kilpailemaan raaka-aineen
hinnalla. Enemmän tässä on kyse hienosta tunteesta ja kulttuurista,
kun saa omista omenoista pantua siideriä kaupan tai tilamyymälän
hyllylle”, Ahola kuvailee.
Siideriin ja mehuun kelpaa kolhiintunutkin omenaVarsin moni
omenanviljelijöistä pyrkii paranta-maan omenoista saatavaa
myyntikatetta jat-kojalostamalla niitä itse mehuksi ja enene-mässä
määrin myös siideriksi. Vaikka toimin-nan pienimuotoisuus pitää
tuotot suhteelli-sen matalina, on jatkojalostuksessa selvät
etunsa.
Mehun ja siiderin valmistukseen käytettä-vän omenan ei tarvitse
olla kauppakelpoista – myös kolhiintuneet, rupiset tai esimerkiksi
raekuuron runtelemat omenat käyvät tarvitta-essa
raaka-aineeksi.
”Satoa saattaa myös valmistua kerralla suuria määriä esimerkiksi
alkusyksystä, kun kotipuutarhoissakin nautitaan omenasa-dosta.
Mikäli varastointimahdollisuudet tilalla ovat rajalliset, on omenan
jalostaminen juo-maksi yksi vaihtoehto säilyvyyden
parantami-seksi”, Haikonen pohtii.
”On hyvä, että omenalle löytyy vaihtoehtoi-sia menettelyitä tai
prosesseja, kuten siiderin valmistus. Näin huonolaatuisistakin
omenista saa rahallisen korvauksen”, Ahola toteaa.
Tarhoilla omenien pölytyksen varmistuk-seen käytettäviä
marjaomenia voisi mahdol-lisesti myös käyttää siiderin tekoon,
Ahola ehdottaa.
”Marjaomenia ei tällä hetkellä hyödynnetä oikein mihinkään.
Niistä voisi oletettavasti löy-tää kuitenkin siiderin valmistukseen
soveltu-via tanniinisia lajikkeita.” LN