1/06 3 1 . 3 . 2 0 0 6 A U D I O V I S U A A L I S E N K U LT T U U R I … · 2018-10-23 · P U V U S T U S L E I K K A U S 1/06 3 1 . 3 . 2 0 0 6 A U D I O V I S U A A L I S E

1

KäsikirjoitusK I R J A L L I S U U S

V I D E O T A I D E

P U V U S T U S

L E I K K A U S

1 / 0 6 3 1 . 3 . 2 0 0 6 A U D I O V I S U A A L I S E N K U L T T U U R I N E D I S T Ä M I S K E S K U S

2

PA A K K A N E N

Kannen kuva: Maailmaa pelastamassa, ohj. Maija Blåfield, Kinotar Oy 2005

Sisältö

3 Pääkirjoitus

4 Kirsi Gimishanov: Ohjaajan suhde käsikirjoittamiseen – Aku Louhimiehen haastattelu

9 Paavo Westerberg: Yhteisen unen näkijä

12 Outi Nyytäjä: Käsikirjoitus – millainen kädenjälki jää

14 Petri Kotwica: POV – eli paniikkia, vainoharhaa ja olettamuksia leffahommissa

16 Samppa Lahdenperä: Käsikirjoitus ja puvustaja

17 Kimmo Taavila: Käsikirjoitus ja lavastaja

18 Tuuli Penttinen-Lampisuo: Videotaiteilijat käsikirjoittamassa

21 Markku Varjola: Elokuva- ja kirjallisuus -seminaari

23 Timo Linnasalo: Ensimmäinen askel on tärkein

24 Pekka Rislakki: Suuri Käsikirjoittaja

25 Kyylä: Huoli YLEstä

26 Kristina Haataja: Otteita Rakkausseminaarista

28 Henkilökuva: KJ Koski

30 Heikki Keskinen & Leena Närekangas: 35 vuotta kotimaisen elokuva puolesta

32 Timo Korhonen: Dokumenttikilta 10 vuotta

33 Lyhyesti

36 Valmistuneita tuotantoja

40 AVEKin lukuja

41 Tukipäätökset syksy 2005

3

Avek-lehtijulkaisija AVEK/Kopiosto ryHietaniemenkatu 2, 00100 Helsinkipuh. 4315 2350fax 4315 2377e-mail: [email protected], http://www.kopiosto.fi/avek

Juha Samola (päätoimittaja)Pekka Rislakki (vastaava)Kirsi Gimishanov(toimittaja)Erja Mäki-Iso (toimitussihteeri)ISSN 1236-7753taitto: Tiina Paju

Käsikirjoituksesta ja käsikirjoittamisesta keskusteltiin viime syksynä voimakkaasti. Vaikka keskusteluun littyi ikäviäkin sävyjä, on syytä olla tyytyväinen, että käsikirjoitta-jan asemaan on nyt kiinnitetty huomiota. Lehtiset käsitteli aihetta viime numeros-

saan (4/05), mutta eiköhän aiheesta vielä riitä.Käsikirjoitus [manu-script] viittaa käsin kirjoittamiseen.

Termin takana on ajatus käsityöstä ja se sisältää vielä impli-siittisen viittauksen yksittäiseen kirjoittajaan, jonka tavoit-teena on klassisen luovan prosessin seurauksena synnyttää taiteellinen teksti. Tällainen mielikuvahan meillä on käsikir-joittajasta; yksin kirjoituspöytänsä ääressä tekstinsä kans-sa kamppaileva puurtaja, joka yrittää parhaansa mukaan so-vittaa eri tahojen keskenään ristiriitaisia toiveita omiin kun-nianhimoisiin päämääriinsä. Ja erityisesti elokuvassa eri ta-hoja riittää.

Kun asiaa tarkastelee tästä näkökulmasta, on itse asiassa ihme, miten vähän käsikirjoitusten ympärillä on riidelty – ai-nakin julkisesti.

Miksi kiistat ovat ponnahtaneet julkisuuteen juuri nyt? Onko kyse siitä, että tämä aiemmin vähän pimennossa ollut ammattikunta on hakemassa suurempaa osaa itselleen kuu-luvasta arvostuksesta nyt, kun kotimaisella elokuvalla me-nee hyvin. Elokuvakäsikirjoittajien ammattikunta on meillä aika nuori, vaikka itse näytelmäkirjailijoiden liitto onkin pe-rustettu jo 1920-luvulla, ja kotimaisen elokuvan kulta-aikana studioilla oli jopa palkattuja käsikirjoittajia.

Käsikirjoittaja voi toimia tuotannoissa erilaisissa rooleis-sa. Hän voi esim. olla tuotantoyhtiön palkkaamana kirjoitta-massa ensimmäistä tai N:ttä versiota annetusta aiheesta jon-kin toisen ohjattavaksi, tai hän voi olla kehittelemässä käsi-kirjoitusta oman ideansa pohjalta henkilökohtaisen apura-han turvin. Tuotannossa syntyy käsikirjoittajan, ohjaajan ja tuottajan kolmiodraamasta henkilöille väistämättä erilaisia positioita, jotka nousevat etualalle, kun keskustellaan eloku-vaan liittyvistä oikeuksista ja niiden luovuttamisista, työsuh-dekysymyksistä sekä ylipäätään tekijyydestä ja taiteellisesta

sananvallasta. Positiot myös vaikuttavat siihen, ovatko pää-asiallisina keskustelijoina käsikirjoittaja ja tuottaja vai käsi-kirjoittaja ja ohjaaja vai kaikki kolme. Viime syksyn keskus-teluissa näyttivät kaikki variaatiot olevan esillä.

On ilahduttavaa, että Näytelmäkirjailijaliitto ja molem-mat tuottajaliitot (SEK ja SATU) ovat talven mittaan neu-votelleet yhtenäisistä sopimusmalleista käsikirjoittajien ja tuottajien välillä. Toivottavasti syntyvät sopimukset selkeyt-tävät tilannetta ja vähentävät riitelyä muotoseikoista. Tilalla soisi näkevänsä enemmän keskustelua elokuvien sisällöllisis-tä ratkaisuista.

Aki Kaurismäki totesi haastattelussaan (HS 29.1.06) kä-sikirjoituksen asemasta jotakin hyvin olennaista: ”... käsikir-joitus on sokkeli, ja jos se ei toimi, ei toimi mikään, pyöritti kameraa miten päin tahansa.” Timo Linnasalolla oli alustuk-sessaan ”Elokuva ja kirjallisuus” -seminaarissa jonkin verran runollisempi ajatus elokuvasta kirjailijan siittämänä. Periaat-teessa molemmat tarkoittavat samaa: elokuvilla on lähes aina vankka kirjallinen lähtökohta.

Talven aikana olo on AVEKissa välillä ollut kuin absurdissa teatterissa. Syksyn osalta hyvitysmaksupäätöstä odottaessa tunnelmat muistuttivat Beckettin näytelmiä, kun ”Huomen-na se tulee” -lauseita toistettiin kiukkuisille tuen hakijoille. Kun päätös sitten marrakuun lopulla tuli, liittyi siihen eräitä vähemmän onnistuneesti käsikirjoitettuja piirteitä, ja kaikki tietävät, mihin huono käsikirjoitus johtaa. No, tämän köm-pelön aasinsillan avulla pääsin toiseen modernin teatterin ja käsikirjoittamisen klassikkoon, Harold Pinteriin, joka totesi ottaessaan 12.3.06 Torinossa vastaan EU:n kymmenettä ker-taa jaettavaa suurta teatteripalkintoa (Premio Europa il Te-atro) (HS 15.3.06): ”Ohjaajalla on vapaus tulkita tekstejäni, vaikka tulkinnat joskus menevät liiankin pitkälle”, ja ”En pi-dä tekstiä orjallisesti seuraavista ohjaajista, mutta vapaus ei merkitse loputonta villiintymisen tilaa”. Olisiko tästä ohje-nuoraksi meikäläiselle keskustelulle?

Juha Samola16.3.2006

KolmiodraamaRuodot, ohj. Tanja Koistila, Muu ry, 2006

4

”Elokuvan tekeminen on yhteistyötä”, Louhimies painottaa. ”Käsikirjoitus on prosessissa työkalu sii-nä missä ohjauskin ja oh-jaajan työskentely perus-

tuu yleensä käsikirjoitukseen”, Louhi-mies sanoo. ”Kuvausten aikana synty-neet hyvät ideat – olivat ne sitten va-lomiehen, maskeeraajan tai ohjaajan – pyritään toteuttamaan, jos ne tekevät lopputuloksesta paremman. Eivätkä ne suinkaan ole käsikirjoittajan kre-diiteistä pois. Jos idea tuo elokuvaan jotain lisää, ei silloin ole edes relevant-tia, kenen päästä se on syntynyt”, sa-noo Louhimies. ”Tärkeintä on yleensä lopputulos, elokuvan eheys ja uskotta-vuus. Ohjaajan, kuten käsikirjoittajan-kin, työ loppuu vasta kun elokuva on valkokankaalla”.

Toisaalta Louhimies on samoilla linjoilla usean muun elokuva-alan ih-misen kanssa: ”Suomessa on jo hyviä käsikirjoittajia, mutta he tarvitsevat lisää kannustusta ja parempia mahdol-lisuuksia tehdä työtään. Kustannuste-hokkaasti ajatellen helpoin tapa nos-taa suomalaisen elokuvan tasoa oli-si panostaa käsikirjoitusten tukemi-seen”.

Louhimies sanookin arvostavan-sa näyttelijöitä ja käsikirjoittajia hyvin paljon. ”Näyttelijät ovat jo pakosta-kin enemmän esillä. Paradoksaalisesti, taustalle jäävän käsikirjoittajan työpa-

nos on kuitenkin myös hyvin intiimi. Kirjoittaakseen hyvin käsikirjoittajan täytyy asettaa itsensä alttiiksi”, uskoo Louhimies. ”Ohjaajan työ onkin sitten enemmän vastuun kantamista koko prosessin etenemisestä”.

Kuvan ja sanan suhdeTeksti ei aina muutu ongelmattomasti kuviksi. Tähän ongelmaan Louhimies on törmännyt jo hyvin varhaisessa vai-heessa uraansa, miettiessään Albert Camus´n Sivullisen filmatisointia.

”Kirja on teos, käsikirjoitus ei si-tä välttämättä ole”, sanoo Louhimies, mutta ilman arvoväittämää. Tällä hän viittaa siihen, että käsikirjoituksen päämääränä ei ole olla itsenäinen vaan synnyttää teos, olkoon se elokuva tai kuunnelma tai jotain muuta. ”On tie-tysti käsikirjoituksia, jotka ovat pa-rempia ihan vaan luettuina kuin valko-kankaalle tehtyinä”.

Kirjallisuus pystyy joustavasti ku-vaamaan kokijan sisäisiä tuntoja, ajat-telua tai spekulaatioita. Elokuva puo-lestaan on Louhimiehen mukaan vah-vimmillaan kuvatessaan asioita, joista on vaikea kirjoittaa tai joita on vaikea verbalisoida tai kuvailla. ”Esimerkik-si Kuutamolla - kirjaa filmatisoitaessa elokuva pyrki viemään kirjan tarinaa vielä eteenpäin. Käsikirjoittajana tuo-tannossa olikin Kuutamolla -kirjan kir-joittanut Katja Kallio”.

Tietyllä tapaa toista ääripäätä Louhimiehen tuotannossa edustaa Ir-tiottoja -televisiosarja. Sarjan kuvaus-ten Louhimies sanoo olleen sekä muo-doltaan että tekotavaltaan kokeelli-nen projekti. Irtiottoja käsikirjoitet-tiin ja kuvattiin tilanteen pakottama-na välillä lähes samanaikaisesti. ”Se oli soveltavaa käsikirjoittamista, jos-sa ei kuitenkaan ollut mitään ideaalis-ta”, sanoo Louhimies. ”Käsikirjoitta-jat Mikko Kouki ja Paavo Westerberg joutuivat aika kovaan paikkaan. Yri-timme yhdessä koko työryhmän kans-

Miten ohjaaja näkee

käsikirjoituksen?

Ohjaaja Aku Louhi-

mieheltä kysyttiin

hänen suhdettaan

käsikirjoitukseen.

käsikirjoitus sa kääntää budjetin niukkuuden vah-vuudeksi.” Lopputuloksena syntyi 12-osainen realistinen nuorista aikuisista kertova sarja, joka esitettiin Nelosella syksyllä 2003. Katsoja tuskin huomaa - varsinkin jos katsoi sarjan televisios-ta viikon välein – että viimeisiin osiin on ollut selkeästi vähemmän kuvaus-päiviä käytettävissä kuin sarjan alku-osan jaksoihin.

Improvisaatiolla oli Irtiottojen ku-vauksissa tärkeä merkitys. Näytteli-jät kertovat sarjan dvd:llä julkaistuis-sa haastatteluissaan improvisaation merkityksestä kuvauksissa. Kohta-uksia jatkettiin ohi käsikirjoituksen, niin kauan kunnes ohjaaja keskeytti. Moni mainitsi edellytyksenä improvi-saatiolle Louhimiehen kuvaustilantei-siin luoman luottavaisen ilmapiirin.

Louhimiehelle onkin tärkeää, et-tä asiat näyttäytyvät valkokankaalla totuudenmukaisina. Tähän pyrittiin myös Paha maa – elokuvan kuvauksis-sa, käyttämällä useissa rooleissa aitoja poliiseja ja ambulanssikuskeja. Louhi-mies ei halua elokuviinsa turhia, pie-nellä vaivannäöllä vältettäviä virheitä. ”Muusikot usein valittavat siitä, kun niin helposti näkee, etteivät näytteli-jät soita oikeasti. Miksi siis en näki-si sitä vaivaa, että laittaisin näyttelijän töihin ja näppäilemään ne oikeat soin-nut? Toisaalta eri elokuvilla on erilai-set vaatimukset, ei kaiken tietenkään tarvitse olla aina realistista”.

Miten käsikirjoitus saadaan elämään?Millaisia keinoja Louhimies sitten käyttää saadakseen käsikirjoituksen elämään? ”Lopputulos on tärkein, ei se millä keinoin lopputulokseen pääs-tään”, hän toteaa ja mainitsee esi-merkkinä Mike Leigh´n, joka tekee elokuvia pelkkä kohtausluettelo apu-naan.

Louhimies käyttää erilaisia ”me-todeja” ohjaamisessaan, vaikka ei nii-

Kirsi Gimishanov

5

6

tä varsinaisesti metodeiksi haluaisi-kaan nimittää. ”Metodista voi mi-nusta puhua Kaurismäen ohjaamises-sa. Tunnistan Kaurismäen elokuvan jo yhden ruudun perusteella. Pystyn jopa ennustamaan seuraavan kuvan. Mutta se ei ole suinkaan huono asia, päinvas-toin. Hänellä on vahva oma fiktiivinen maailmansa”.

Toimintakohtauksia työryhmä piirtää, jo käytännönkin syistä. Lou-himies ei kuitenkaan suunnittele koh-tauksia etukäteen ilmeiden ja eleiden tasolle asti. Ohjauksessa on käytetty myös improvisointia harjoitusmetodi-na. Improvisaation avulla on tutkittu kohtauksia, joita käsikirjoituksessa ei edes ole.

”Voin harrastaa paljonkin improvi-satorisia juttuja, mutta viime kädessä kaikki riippuu siitä, mitä elokuva vaa-tii”. Improvisoinnilla ei Louhimiehen mukaan voi kuitenkaan korjata virhei-tä käsikirjoituksessa. Se voi parantaa, muttei paikata. ”Ei improvisoinnissa mielestäni ole kysymys siitä, ettenkö minä ohjaajana kunnioittaisi käsikir-joittajan työtä – päinvastoin. Hyvä kä-sikirjoitus alkaa elää ja luo itsenäisesti oman maailman ympärilleen.”

Louhimiestä kiinnostaa myös se, miten näyttelijäntyö rikastuttaa rooli-hahmoa. ”Pahassa maassa on kohtauk-sia, jotka ovat syntyneet kuvauspaikal-la, täysin intuition johdattamina. Nä-mä kohtaukset eivät kuitenkaan eroa muusta materiaalista. Ne ovat kiinteä osa kokonaisuutta, myös kuvallisesti”, sanoo Louhimies. ”Mikään ei kuiten-kaan sulje pois sitä, että käsikirjoituk-sen tulee olla vahva”.

Tulkintaongelmia käsikirjoituksestaAku Louhimiehen Riisuttu mies – elo-kuvan käsikirjoittaja ja tuottaja ovat ajautuneet ristiriitaan elokuvan käsi-kirjoituksesta. Erimielisyyden syynä ovat poikkeavat tulkinnat siitä, kuin-ka paljon käsikirjoitusta olisi saanut kuvausten aikana muuttaa. Osapuo-lien näkemykset kiistasta eivät koh-taa.

“Riisuttu mies – elokuvan kiistas-sa oli minun kohdaltani kyse siitä, että

vat päätökset vaikkapa näyttelijävalin-noissa ja leikkauksen rytmissä.” Ainoa tilanne, jossa näin voisi olla, on Louhi-miehen mielestä mahdollinen silloin, jos elokuvat olisivat tilaustöitä ja ne rahoitettaisiin kokonaisuudessaan il-man yhteiskunnan panostusta.

”Mutta loppujen lopuksi tekijänä minulle on tärkeintä, että tarina pu-huttelee minua”, sanoo Louhimies. ”Jos ei tarinasta syvällisessä mielessä pidä, eikä sitä koe itselleen merkityk-selliseksi, siitä on hyvin vaikeaa tehdä merkittävää muille”.

alkuperäinen käsikirjoittaja ei saanut työtään valmiiksi. Kuvauksiahan jou-duttiin jo kerran siirtämään, kun käsi-kirjoitus ei valmistunut ajallaan.”

Kuvaukset on nyt saatettu lop-puun, mutta elokuvan kohtalo on vielä epäselvä. Käsikirjoittaja teki kuvaus-ten aikana poliisille tutkintapyynnön sekä toimenpidekiellon käräjäoikeu-delle. Molemmat kuitenkin evättiin perusteettomina.

“Tuottajan firman ja käsikirjoitta-jan firman väliset rahariidat ovat tie-tenkin myös rampauttaneet koko elo-kuvan tekemisen prosessia, mikä ei ai-nakaan ole katsojan etu. Jos ei olla te-kemässä samaa elokuvaa, ei yhteistyö käsikirjoittajan ja ohjaajan välillä voi oikein toimia”, Louhimies tiivistää.

Louhimies on sitä mieltä, että oh-jaajan täytyy päättää elokuvan lopulli-sesta muodosta, edellyttäen, että elo-kuva muuten pysyy sovitussa rajoissa. ”Olisi Suomessa varsin outoa, jos jo-ku muu työryhmässä tekisi ratkaise-

” Jos ei tarinasta syvällisessä mielessä pidä, eikä sitä koe itselleen merkitykselliseksi, siitä on hyvin vaikeaa tehdä merkittävää muille”.

7

Artikkelin kuvat Riisuttu mies - elokuvan kuvauksista, ohj. Aku Louhimies, Lasihelmi Filmi Oy, 2006.

8

9

Käsikirjoituksen pitää tuntua joltakinKäsikirjoittajan yksi työsarka on tul-la tietoiseksi siitä, miten tarina jäsen-tyy. Mitä vaaditaan, mitä elementte-jä tarvitaan, jotta haluttu aihe saisi oi-kean muodon, jotta sanottava tulisi sa-notuksi.

Mistä käsikirjoittaja sittten aloit-taa työnsä? Ikävä kyllä, aina alusta. Ei ole olemassa lopullista totuutta siitä, miten käsikirjoitus pitäisi kirjoittaa. Jos käsikirjoituksesta tulee hyvä, voi-daan sanoa, että käsikirjoittaja on on-nistunut. Tavalla, jolla hän on maaliin päässyt ei ole niin väliä. Käsikirjoitta-misessa ei jaeta tyylipisteitä.

Toisaalta, mikä sitten on hyvä käsi-kirjoitus? Sekö, jonka kaikki maan lah-jakkaimmat tuottajat tai ohjaajat ha-luavat filmata, vaiko se, jota kukaan ei ole osannut lukea oikein, mutta jonka sisällä piilee nerouden siemen. Vaikea sanoa.

Veikkaanpa, että syyt miksi jokin tietty käsikirjoitus herättää halun tul-la filmatuksi, ovat aina hyvin moni-naiset. Mutta yksi asia tähän halutuk-si tulemiseen vaaditaan. Käsikirjoituk-sen täytyy tuntua joltakin. Sen täytyy tuntua jossakin. Elokuva on voimak-kaimmillaan emootioiden välittämis-tä. Ja näiden emootioiden täytyy taval-la tai toisella välittyä käsikirjoitukses-ta. Näin ollen jo kirjoittajasta täytyisi tuntua joltakin.

Muistan kirjoittaessani erästä ”Pa-ha Maa” -elokuvan kohtausta itkenee-ni. Koin tilanteesta jälkeenpäin äärim-mäistä häpeää. Mutta sitten ajattelin, että joko olen ollut jonkin olennaisen äärellä, tai sitten olen vain menettänyt kaiken itsekritiikkini. Kyseinen koh-taus ei koskaan päätynyt (ainakaan sel-laisenaan) kuvauskäsikirjoitusvaihee-seen asti, mutta asia, jonka tuo koh-taus piti sisällään, päätyi.

Yksi elementti on rehellisyys. Kir-joittajan tulisi kysyä jatkuvasti itsel-tään, miksi hän kirjoittaa, tai kenelle hän kirjoittaa? Tämä kysymys on hy-vin oleellinen. Jos käsikirjoittaja kir-joittaa itsestään lähtöisin ja itsestään käsin ollen tavalla tai toisella koske-tuksissa omiin emootioihinsa, ollaan usein jonkin hyvän äärellä.

Käsikirjoituksen lukemisestaKäsikirjoituksen lukeminen on teh-tävä sinänsä. Samoin käsikirjoituksen kehittämistyö. Palautteen antaminen on vaikeaa, ja samoin on sen ottami-nen vastaan. Tilanne, jossa esimerkik-si ohjaaja antaa palautetta kirjoittajal-le, voi olla käsikirjoitustyön etenemi-sen kannalta äärimmäisen ratkaiseva.

Jotkut käsikirjoittajat kirjoitta-vat luettavampaa kieltä tai kieltä, jo-ta on jotenkin miellyttävämpi tai viih-dyttävämpi lukea. Tälle asialle ei sai-si sokeutua. Hyvä elokuvakäsikirjoitus ei välttämättä ole hyvää kirjallisuutta,

PaavoWesterberg

Kirjoittaja on käsikirjoittaja,

näyttelijäja ohjaaja.

ME KAIKKI OSAAMME KERTOA TARINOITA.

TARINOIDEN KERTOMINEN ON MEISSÄ IHMISISSÄ

YKSI VANHIMPIA SOSIAALISEN KANSSAKÄYMISEN MUOTOJA.

MUTTA MITÄ SITTEN ON KERTOA TARINOITA AMMATIKSEEN?

yhteisen unen näkijä

10

lopputuloksen kannalta yksi ratkaise-vimpia asioita.

Käsikirjoitus voidaan joidenkin mielestä nähdä eräänlaisena rakennus-piirustuksena. No, jos käsikirjoitus on rakennuspiirustus, on tietenkin aika keskeistä, miten tuota piirustusta lue-taan.

Rakennuspiirustuksiakin on hy-vin erityyppisiä, niin kuin rakennuk-siakin. Piirustukset voivat olla hyvin-kin tarkkoja ja loppuun asti mietittyjä, niin pitkälle kun talon nyt mielessään tai paperille voi rakentaa. Piirustus voi olla myös vain suuntaa antava, kuten esimerkiksi joidenkin itse ohjaavien kirjoittajien käsikirjoitus jo siitäkin syystä, että tässä tilanteessa oleva kir-joittaja pääsee viemään prosessin kai-kilta osin itse loppuun asti.

Itse olen esimerkiksi elokuvaoh-jaaja Aku Louhimiehen kanssa löytä-nyt toimivan ja toisiamme ruokkivan tavan tehdä töitä. Oleellista on myös se, että kirjoittajalla ja ohjaajalla on riittävissä määrin yhteneväinen maa-ilmankuva. Jokin liima tarvitaan, että yhteinen halu syttyy.

Täytyy muistaa, että usein on myös kysymys erilaisten lahjakkuuksien toi-siaan tukevasta voimasta. Kun eloku-van tekeminen kerran on ryhmätyötä, niin yhden ihmisen ei tarvitse itse osa-ta kaikkea. Yhtä lailla voidaan ajatel-la, että hyvä käsikirjoittaja ei ole hyvä käsikirjoittaja ilman häntä ymmärtä-vää ohjaajaa.

Kirjoittaminen on fyysistä toimintaaOlen itse kokeillut hyvin monelaisia ta-poja kirjoittaa. On ehkä loppujen lo-puksi mahdotonta sanoa, mikä on pa-ras tapa. Tuskin sellaista edes on. Ensin synopsis, sitten treatment, step-out li-ne, 1st draft, jne.. Näinhän sitä on to-tuttu yleensä ajattelemaan. On muita-kin työtapoja kirjoittaa toimiva eloku-va. Mutta oleellista ei ole miten, vaan mitä. Kaikki lähtee sisällöstä, sanotta-vasta. Elokuvan muoto on kuitenkin asia, jota ei voi ohittaa. Muoto on kir-joittajan näkökulmasta hyvin oleelli-nen asia.

Otetaan esimerkiksi improvisaa-tio. Se on harjoitus- ja miksei kuvaus-tilanteessakin ihan toimiva työkalu, mutta hyvää muotoa on mahdoton-ta improvisoida. Improvisaation avul-la voidaan ehkä syventää henkilöhah-moja, saada jokin tilanne elämään her-kemmin ja syvemmin, tai päästä kä-siksi johonkin oleelliseen hetkeen tai tunnetilaan.

Vanha totuus on myös se, että huonoa kohtausta on vaikea parantaa improvisoimalla, kun sen sijaan hyväs-

ainakaan sen ei sitä tarvitse olla. Kä-sikirjoitus on vain yksi osa prosessia. Tietenkin, se että käsikirjoituksen lu-keminen kokemuksena on miellyttä-vä, mukaansa tempaava tai ajatuksia herättävä, saattaa olla myös vihje sii-tä, että pidät käsissäsi hyvää käsikir-joitusta.

En tiedä, olenko ollut onnekas, mutta koen saaneni pääosin rakenta-vaa ja hyvää palautetta työstäni. Kri-tiikin vastaanottaminen ei ole minulle ylitsepääsemättömän vaikeaa, varsin-kin jos kritiikki on rakentavaa. Huo-lella haukuttu on aina parempi kuin huolimattomasti kehuttu. Kyse on kuitenkin sitoutumisesta. Jos lukija on paneutunut, on suorastaan viehkoa saada kritiikkiä. Mutta tilanne on vai-kea.

Kirjoittaja on joissakin tapauksis-sa saattanut viettää vuosia yksin ai-heensa kanssa, pimeässä. Sitten tulee joku, joka on pahimmassa tapauksessa sitä mieltä, että aiheesi ei ole mistään kotoisin. Tottakai tilanne on vaativa.

Ehkä taustastani on tässä kohtaa apua. Näyttelijänä olen tottunut saa-maan kritiikkiä hyvin suoraan. Näyt-telijähän on lähtökohtaisesti katsot-tavana, arvioitavana. Ikäänkuin etu-linjassa. Toisaalta näyttelijä saa usein myös hyvän palautteen heti. Kirjoit-taminen on pitkäaikaisviljelyä. Katso-jan palaute tulee joskus vasta vuosien päästä itse luomistapahtumasta.

Käsikirjoittajan asemasta Käsikirjoittaja on usein se harmaa ja näkymätön arkkitehti kaiken takana, jossakin mielessä jopa ”jumalhahmo”.

Kuulin kerran tarinan isästä ja po-jasta jäällä katsomassa tähtiä. Isä päät-ti kokeilla kolmevuotiasta poikaansa kysymällä tältä, että: ”Mitäpä luulet poikani? Kukahan mahtaa olla tehny noi tähdet..”. Poika mietti hetken, ja vastasi: ”Isä.. Sinä oot ne tehny..”. Jos lapsen maailmassa isä asetetaan kai-

ken luojan asemaan, niin silloinhan se millainen kaiken luoja on, tai mi-ten hän lastaan kohtelee, kertoo aika oleelliselta osin siitä, millainen maail-ma on.

Käsikirjoittajan, ”Jumalan”, ase-ma on kuitenkin lähinnä vastuun ot-tamista. Jokaisen elokuvaa kirjoitta-van vastuu on ymmärtää se, että hänen sanaansa lukevat jatkossa kymmenet elokuvanteon prosessiin osallistuvat. Eli hänen sanoillaan ja tavallaan sanoa on valtava merkitys. Ja saman aikaises-ti ollaan tekemässä taidetta, jossa ku-va kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tämän ymmärtäminen on yksi oleel-lisimpia asioita käsikirjoittajan näkö-kulmasta.

Käsikirjoittamisen ihanuudestaHarvoin tulee kuulleeksi siitä, kuin-ka nautinnollinen työ käsikirjoittajan työ parhaimmillaan voi olla. Kun kä-sikirjoittajan asemasta oli viime syksy-nä puhetta, esiin nousivat kaikki ne ta-paukset, joissa käsikirjoittaja koki hä-nelle tapahtuneen vääryyttä. Niinhän siinä helposti käy. Hyvät asiat unohde-taan yleensä mainita, kun halutaan pa-rannusta.

Tosiasia on kuitenkin se, että minä olen kokenut syvää kiitollisuutta siitä, että saan ja olen saanut tehdä juuri tä-tä työtä. Elokuva on uni.

Ja elokuvan kirjoittaminen, niin kuin kaikki kirjoittaminen, jonkinlais-ta valveunen näkemistä.

Itse en ole koskaan osannut kir-joittaa päiväkirjaa. Sen sijaan olen ko-kenut kirjoittaessani toteuttavani ai-nakin kolmea sisäistä funktiota. Käsit-telen jo mennyttä sekä tulevaisuuteen liittyviä pelkojani ja haaveilen haavei-tani.

Olkoonkin, että edellä mainittu pitää sisällään jonkin asteisen eskapis-tisenkin funktion, uskon että kirjoit-tajan työ pitää aina sisällään hyvin vah-van maadoittavan funktion. Kirjoitta-essa tulen jollakin tavalla tietoisem-maksi alitajunnastani. Joten siinäkin mielessä tuo univertaus puoltaa paik-kaansa.

Käsikirjoittaja-ohjaaja -työpareistaUuden elokuvan ja elokuvakulttuurin kehittymisen kannalta yksi tärkeim-mistä asioista lienee se, että oikeat ih-miset löytävät toisensa. Elokuva on ryhmätyötä monessakin mielessä, ja käsikirjoittajan kannalta yksittäisistä osasista oleellisin on ohjaaja. Jos ei kä-sikirjoittaja ohjaa elokuviaan itse, voi-si kuvitella että toimiva dialogi kirjoit-tajan ja ohjaajan välillä on elokuvan

yhteisen unen näkijä

Artikkelin kuvat: Paha maa, ohj. Aku Louhimies, Solar Films Oy, 2005

11

Käsikirjoittajan on kirjoitettava itsensä ensin sisään ja sitten ulosOleellista on se, että kir-joittamasi henkilöt ja tari-nat kiinnostavat. Ja erääs-sä mielessä käsikirjoitta-jan tehtävä onkin saman ai-kaisesti kirjoittaessaan it-seään ja maailmankuvaan-sa sisään käsikirjoitukseen, kirjoitettava itsensä näky-mättömiin. Käsikirjoittaja on onnistunut silloin, kun häntä tai hänen työtään ei

huomata, mutta hänen kirjoittaman-sa roolihenkilö, ja tämän tarina huo-mataan.

Näyttelijä Outi Mäenpää, joka on itse käyttänyt onnistuneesti improvi-saatiota työssään, totesi minulle yh-destä ”Irtiottoja”-sarjan kohtaukses-ta, että olipa loistavaa näyttelemis-tä, että siitä oikein näki miten pit-källe improvisaatiolla päästään. Ky-seessä on kohtaus, jossa Otto (Mikko Kouki) opettaa Eerolle (Samuli Edel-mann) hahmoterapian perusteita. Ky-seessä on sarjalle epätavallisen pitkä kohtaus, joka käsikirjoitus on yli viisi sivua pitkä. Ja sattumalta on niin, et-tä kyseinen kohtaus sattuu olemaan kohtaus, joka on näytelty sanasta sa-naan käsikirjoituksen mukaan. Lois-tavien näyttelijöiden ja herkästi luke-van ohjaajan ansiosta se ei kuitenkaan maistu paperilta.

Käsikirjoittajan on haluttava ensinJos käsikirjoittajalla on pakottava si-sältä tuleva halu kertoa tarina, se usein myös välittyy käsikirjoituksesta muil-le tekijöille. Jos hän on sisäisesti, siis jollakin tavoin myös emotioonaalises-ti kontaktissa tähän haluunsa, on var-maa että oleellisin välittyy myös käsi-kirjoituksesta. Oikean muodon löy-täminen on kuitenkin enemmän tek-niikkaa ja harjoitusta, eli työtä vaativa asia. Mutta halu on eri juttu. Käsikir-joittajan on haluttava ensin, että muut voivat haluta sen jälkeen.

Halu myös tarttuu. Ja kun iso jouk-ko intohimoisia ihmisiä alkaa haluta yhdessä samaa asiaa, tapahtuu se ihme, jota jokainen käsikirjoittaja toivoo. Ne henkilöt, ja se maailma, joka ensin oli vain yhden ihmisen valveuni, sitten sa-noja paperilla, alkaa muuttua lihaksi ja vereksi valkokankaalle. Alkaa elää. Yk-sityisestä unesta tulee yhteinen.

Ja vasta pimeässä elokuvateatteris-sa, kattovalojen himmennyttyä nou-see teatterin hämärään uusi valo. Me saamme nähdä yhteisen unen.

Parhaimmillaan me saamme näh-dä kokonaisen maailman, jonka sisällä ihminen haluaa jotakin, ja me tunnis-tamme tuossa ihmisessä itsemme.

Me saamme itkeä ja nauraa. Mei-tä lohdutetaan hetki. Ja vaikka ulkona olisi pimeää ja kylmää ja sateista, mei-dän sisällämme on liikahtanut jokin, ja siellä on lämmin. Voiko käsikirjoittaja enempää toivoa?

tä tai loistavasta koh-tauksesta voi impro-visaation avulla saada vielä loistavamman. Kyse on usein myös näyttelijöistä. Joille-kin näyttelijöille imp-rovisaatio saattaa ol-la avain koko rooli-työhön, ja joillekin taas päinvastoin. Tie-dän näyttelijöitä, joille se ei sovi alkuunkaan, vaan pikemmin upot-taa heidät. Saa heidät kadottamaan roolinsa.

Kirjoittaminen on usein myös pal-jon fyysisempää toimintaa kuin luul-laan. Itse nousen usein ylös, ja alan mölistä juttua ääneen, jos ei homma tunnu toimivan. Johtuen jälleen ker-ran näyttelijätaustastani, olen ehkä kokenut dialogin kirjoittamisen jol-lakin tavalla luontevimpana ja nau-tinnollisimpana osana omaa kirjoit-tamistani.

Esimerkikisi tv-sarjassa ”Irtiot-toja” pyrin kirjoittamaan dialogia niin, että kirjoitetun ja kuvauspaikal-la mahdollisesti improvisaation kaut-ta syntyneen tekstin raja katoaisi nä-kyvistä. Kirjoitin paljon päällekkäis-tä puhetta, toistoja ja katkonaisia lau-seita. Nyt monta vuotta jälkeenpäin minun on mahdotonta aina sanoa, mikä repliikki oli suoraan käsikirjoi-tuksesta tai mikä oli kuvastilantees-sa tuotettua.

Parhaimmillaan me saamme nähdä kokonaisen maailman, jonka sisällä ihminen haluaa jotakin, ja me tunnistamme tuossa ihmisessä itsemme.

12

Suomalaisella elokuvalla me-nee huonosti, jos miettii, jättääkö ainoakaan niistä jälkeä suomalaiseen eloku-vaan. Muutoin kuin jonkin-laisina merkkeinä siitä mil-

laisista asioista elokuvantekijät ja tuottajat olivat vuosina 2005-2006 kiinnostuneita.

Rekvisiittaa, miljöötä ja pukeutumis-kulttuuriakaan eivät tulevaisuuden tutkijat saa niistä irti samalla lailla kuin vanhemmis-ta suomalaisista elokuvista.

Totta kai Elokuvasäätiön pitää hankkia sellaisia mainstream-elokuvia, jotka kerää-vät katsojia (tosin aika huimien kopioluku-jen avittamina), mutta suomalainen erikoi-suus tuntuu olevan sarjallinen tuotanto eli kloonaus. Kun oli tehty elokuva jokseen-kin kaikista viinaan ja murheeseen kuolleis-ta laulajista ja rokkareista – vain Olavi Virta puuttuu, ja hänhän tulee – tartuttiin sotaan. Olli Saarelan Rukajärven tie oli sekä hyvä elokuva että menestys, mutta muutama vuo-si sitten alkoi sotaputki, jolle ei loppua näy.

Kuinka monta sotaelokuvaa odottaa tuotantoaan Elokuvasäätiössä lottaelokuva Lupauksen jälkeen? Säätiön tiedotteen mu-kaan kaikkia on rohkaistu antamalla rahaa ennakkosuunnitteluun ja jollekin tuotanto-tukeakin. Suomalainen sota on vasta alka-nut.

Nyt on myös avattu urheilulinja. Matti Nykäs -elokuvan jälkeen alettiin heti puhua Kimi Räikkös -elokuvasta. Urheilijoista on varmasti joissakin tuotantoyhtiöissä tehty jo top ten -lista.

Sama kloonaus on toiminut kevyemmäl-lä eli urbaanin nuorimiesahdistuksen ja ris-tiinnainnin puolella. Nyt ovat levottomat jo tainneet rauhoittua ja tilalle on tullut hert-taisia tyttö- ja rakkausaiheita kuten Tyttö si-nä olet tähti ja Saippuaprinssi.

Kenessä on vika? Tuottajissa, ohjaajissa, käsikirjoittajissa vai Elokuvasäätiössä?

Olen kuullut Elokuvasäätiön edusta-jan syyttävän tuottajia ahneudesta: halu-taan päästä kiinni samoihin rahoihin kuin lajin ensimmäiset menestyjät. Ehkä tuot-tajakin tuntee olevansa pakotettu laskel-moimaan, koska kloonauslinja puree. Ai-van viaton ei silti ole Elokuvasäätiökään. Sillä on mahdollisuus sanoa ei, olettaisin. Nyt se on kuin jalkapallojoukkue, jolta puuttuu puolustus.

Tämä suomalainen menestyneen ai-heen sarjoittaminen on ainakin Euroo-passa aivan omaa luokkaansa eikä edes amerikkalaisen elokuvan remake-tuotan-to yllä tällaiseen tuotantotiheyteen. Ame-rikkalainen elokuva kulkee jo aivan mui-ta teitä.

Helsingin elokuvaohjelmistossa on runsas tusina amerikkalaisia elokuvia. Kaikki kiehtovia ja maineikkaita ja Eu-roopassa menestyneitä. Brokeback Moun-tain, Broken Flowers, Capote, Crash, Good Night and Good Luck, Kiss Kiss Bang Bang, Lord of War, München, Side-ways, Transamerica, Uskollinen puutarhu-ri, Walk the Line.

Täysin turha on käydä mitätöimään tä-tä luvullista ja laadullista runsautta entisil-lä kuluneilla kliseillä: Amerikka on suuri maa, siellä on valtava joukko tekijöitä, sin-ne mahtuu hyviäkin elokuvia, siellä on ra-haa ja lahjakkuutta. Näiden elokuvien koh-dalla voi sanoa, että lahjakkuutta todellakin on, mutta on myös yhteiskunnallista rohke-utta, älyä ja riskinottokykyä. Sitä paitsi mo-net elokuvista on tehty amerikkalaisittain katsoen pienillä budjeteilla, monet ovat te-kijänsä ensimmäisiä pitkiä elokuvia ja yllät-tävän monet käsikirjoittajien elokuvia. Tä-hän halusinkin päästä.

KÄSIKIRJOITUS MILLAINEN KÄDENJÄLKI JÄÄ?

Suomalaisella elokuvalla menee hyvin ja suomalaisella elokuvalla menee huonosti.

Hyvin sillä menee siksi, että se on runsaassa kahdessa kuukaudessa kerännyt enemmän

katsojia kuin koko viime vuonna (yli miljoona) ja että suomalaiset elokuvat ovat

kymmenen katsotuimman elokuvan joukossa. Siitä on iloittava, turha on heittäytyä

kyyniseksi. Monet Euroopan maat kadehtivat syystä katsojalukujamme.

Outi NyytäjäKirjoittaja on käsikirjoittaja ja dramaturgi sekä AVEKin johtokunnan jäsen

Kuva yllä:Tableaux Vivants, Eeva-Mari Haikala, 2006

13

Käsikirjoittajan elokuvaPrimus inter pares on tietenkin Paul Hag-gisin Crash, joka sai niin parhaan elokuvan kuin parhaan käsikirjoituksen Oscarin. Hag-gis on myös käsikirjoittanut Clint Eastwoo-din suurenmoisen elokuvan Million Dollar Baby. Mutta on muitakin: Andrew Niccolin Lord of War. Niccolin kirjoittamia elokuvia oli terävä media-analyysi Truman Show, joka totisesti oli edellä aikaansa. George Clooney on elokuvansa Good Night and Good Luck toinen käsikirjoittaja ja ohjaaja (paras ulko-eurooppaalainen elokuva Berliinin elokuva-juhlilla). Duncan Tuckerin Transamerica, Ja-mes Mangoldin Johnny Cash -elokuva Walk the Line (toinen käsikirjoittaja on Gill Den-nis) ovat tiukastikin katsoen käsikirjoitta-jan elokuvia. Ne eivät ole kaavamaisesti aja-tellen auteur-elokuvia, niissä painaa nimen-omaan aihe ja käsittely eli käsikirjoitus. Ja yleisö on ottanut ne vastaan siitä huolimatta tai nimenomaan sen vuoksi.

Niissä käydään käsiksi maailmantilan-teeseen, politiikkaan, yhteiskunnan ongel-miin asekaupasta (Lord of War) McCarthyn (Good Night and Good Luck) aikaan ja sen kommunisti- ja vasemmistovainoihin, jot-

ka George Cloo-neyn journalisti-isä henkilökohtaises-ti tunsi. Luettelos-sa ei ole Syrianaa, josta Clooney sai parhaan miessivuo-

san Oscarin ja joka käsittelee julmasti öljy-bisnestä. Aiheet ovat olleet tekijöille intohi-moisen tärkeitä, ja se tuntuu kaikissa eloku-vissa energiana ja moraalisena kannanotto-na. Moralisointi on niistä kaukana.

En yhtään ihmettelisi, vaikka laatukana-va HBO olisi sitkeällä työllään, rohkeilla ai-hevalinnoillaan, jotka on maailmanlaajuises-ti palkittu, vaikuttanut osaltaan amerikka-laisen elokuvan uuteen aaltoon. Sopranos, Mullan alla, Deadwood eikä innovatiivisuus näytä ehtyvän. Uskaltaisiko suomalainen te-levisiokanava kokeilla samaa? Nelonen tuo amerikkalaisia laatusarjoja, MTV3:lla on toteutunut Jokelan veljesten Firma, mut-ta näiltäkin miehiltä ja aika monelta muul-takin tekijöiltä löytyisi kovempia ja tehok-kaampia aseita.

Amerikka on suuri maa ja se selittää suo-malaisen tuottajan mielestä laadullisen nou-sun, mutta myös saksalainen elokuva käy kiin-ni arkaluontoisiin asioihin – usein komiikan avulla. Se luo myös pitkästä aikaa uutta este-tiikkaa ja leviää hitaasti mutta varmasti Eu-rooppaan. Saksalaiset uudet elokuvantekijät ovat kiinnostuneet maansa lähimenneisyydes-tä ja Saksojen yhdistymisen aiheuttamista on-gelmista, Niin kuin ovat belgialaiset Darden-nen veljeksetkin, joiden neljästä Belgian ja si-tä kautta koko nykyisen Euroopan ongelmista kertovista elokuvista kaksi on voittanut Can-nesin elokuvafestivaalien Kultaisen Palmun. Aihetta ja menestystä laskelmoimatta.

Lööppien maaSuomalaista mainstreamia läpikäydessä tun-tuu, ettei meillä ole yhteiskuntaa ollenkaan,

on vain lööppien ja nostalgian maailma. Täs-sä vihdoin tulen siihen, miksi olen tohtinut antaa tekstille otsikon Käsikirjoitus – kenen kädenjälki jää. Kuinka moni suomalainen elokuva on syntynyt käsikirjoittajan ajatte-lemasta ideasta hänen tai hänen ohjaajapa-rinsa yhteistyönä? Ne muutamat, jotka vii-me vuodesta jäävät: Aku Louhimiehen Pa-ha maa, Auli Mantilan Ystäväni Henry, Ka-ri Paljakan Eläviä ja kuolleita, dokumentit ja muutama lastenelokuva. Vain Paha maa nou-si suuriin katsojalukui-hin.

Elokuva tuntuu ole-van ainoa taiteen laji (pyydän anteeksi rumaa sanaa ”taide”), joka elää aiheiltaan täysin omas-sa tyhjiössään verrattu-na esimerkiksi kirjalli-suuteen ja teatteriin ja jopa muutamiin tele-visiosarjoihin.

Jo Helsingin teatteritarjonnasta löytää sellaisen moninaisuuden, että päätä huimaa.

Kansallisteatteri esittää edesmenneen Arto Salmisen työläisnäytelmää Varastoa. Sen ohjelmistoon on 8.3. tullut Reko Lundá-nin Kutsumattomia vieraita, näytelmä jos-sa sairaalaan joutuneet ihmiset ovat kohdan-neet kärsimyksen ja elämän rajallisuuden. Lundánin edellinen teos, talouspoliittinen kabaree Ihmisiä hyvinvointivaltiossa meni kaksi vuotta yhtä mittaa loppuunmyytynä. Ryhmäteatteri on tuonut Paniikissa näyttä-mölle miehet hermoromahduksen partaal-la ja näytelmässä Helsingin taivaan alla tä-män päivän Helsingin ja sen yhteiskunnalli-sen kuvan. On Ari-Pekka Lahden Sydänmaa, Pirkko Saision Tunnottomuus ja uusi Virhe, Anna Krogeruksen Rakkaudesta minuun (Kansallisteatteri), Juha Jokelan Teatteri Jurkkaan tehty uskonnollista vakaumusta, moraalia ja ajattelua käsittelevä Fundamen-talisti, outo, hieno valinta. Luetteloa voisi jatkaa miltei loputtomiin. Ja kaikki näytel-mät ovat pitkälti eteenpäin loppuunmyyty-jä. Onko teatterissa käyvä suomalainen siis niin eri lailla rakennettu kuin elokuvien ylei-sö? – Edes teatterikatsojan ikä ei näyttele suurta roolia, yhä enemmän nuoria ja miehiä tulee teatteriin.

Aiheet ovat henkilökohtaisia, yhteis-kunnallisesti osallistuvia, estetiikka moni-muotoista. Miten tällainen rikkaus on mah-dollista? Se on mahdollista silloin, kun kir-joittaja, kirjailija, käsikirjoittaja uskaltaa mennä omaan aiheeseensa ja saa kirjoittaa siitä kenenkään suitsematta. Tätä mahdol-lisuutta ei elokuva eivätkä elokuvatuottajat tunnu osaavan käyttää hyväkseen.

Vai löytyisikö sittenkin joku huimapää? Uskaltaisinko ajatella tässä nerokasta ja vi-hattua tuottajaa Markus Seliniä. Hänen suo-jissaan ovat valmistuneet muutamat poik-keukselliset tuotannot: televisiosarjat Irtiot-toja, Muodollisesti pätevä ja Paha maa. Hä-nellä olisi mahdollisuuksia niin henkisesti kuin taloudellisestikin lähteä amerikkalais-linjalle: kirjoituttamaan syvästi ajassa olevia, estetiikaltaan ja sisällöltään uutta luovia elo-kuvia.

Urheilijoista on varmasti joissakin tuotantoyhtiöissä tehty jo top ten -lista.

Nyt Elokuvasäätiö on kuin jalkapallo-joukkue, jolta puuttuu puolustus.

14

Näittekö Elokuvasäätiön nettisivuilla

pilasarjakuvan? Siinä elokuva-

ohjaaja vakoilee periskoopilla kella-

rissa työskentelevää käsikirjoittajaa.

Tällä on tietokoneen näytöllä pasians-

si avoinna ja luurista pukkaa opetus-

keikkaa ammattikorkeassa.

Toisessa kuvassa ohjaaja rymistelee

kellariin, mutta nyt tietsikassa on

MovieMagic ja näppäimistö laulaa.

It’s my way or highway, huutaa ohjaaja

kirjoittajalle. – Kenenkähän tästä

pitäisi loukkaantua? Piirros oli

varmasti tarkoitettu keskustelun

katalyytiksi.

Ohjaaja lähtee siitä, että suomalainen elokuvaan erikois-tunut ammattikäsi-kirjoittaja on mah-dottomuus. Kir-

joittajan on elääkseen tehtävä televi-siosarjoja ja kolumneja, on opetettava useammassa mediakoulussa ja romaa-nikin pitäisi julkaista. Käsikirjoittaja puolestaan pelkää, että tehty työ me-nee hukkaan, koska joku lopulta pilaa kaiken takana olevan pitkäjänteisen ja monitasoisen ajattelun.

Ennakkoluulojen törmäyskurssi on hengenvaarallinen alue.

Käsikirjoitusformaatin kliinisen, deskriptiivisen luonteen vuoksi bril-jantin käsikirjoituksen lukeminen on lähes yhtä tylsää kuin kehnon. Miksi niin monesta ”hyvästä käsikirjoituk-sesta” syntyy keskinkertainen elokuva? Kenties hyvän käsikirjoituksen sijaan pitäisi kaivata kässäreitä, jotka poten-tiaalisesti aiheuttavat hyvän elokuvan. Siinä ei auta CUT TO, CONT’D eikä ZOOM. Siinä auttaa tahdonvoima ja fanaattisuus.

Elokuvakäsikirjoittaja, joka il-moittaa tekevänsä ensimmäisen ver-sion ”suoraan valmiiksi”, puhuu pas-kaa. Draaman kirjoittajan on peilattava henkilöitään ystäviin, läheisiin, viholli-siin. Sekä omaan käytökseensä ja asen-

teisiinsa näitä eläviä ihmisiä kohtaan. Tämä on ainoa mahdollisuus saada ta-rinan henkilöt kohtaamaan toisensa sil-män tasolla, vailla ulkokohtaisia ennak-koluuloja. Menetelmä vaatii aikaa ja harkintaa, toisin sanoen versioita.

Draama on kärjistys maailmasta. Jos draama perustuu toisiin draamoi-hin, on kyseessä kärjistyksen kärjistys. Ja niin edelleen. Kun tämä kuvio tois-tuu, etäisyys emotionaaliseen toden-kaltaisuuteen kasvaa. Kärjistämätön, sävykäs henkilö ei pomppaa formaatti-sivulta ulos ensimmäisellä silmäyksellä niin kuin ad hoc -henkilö, jonka pohja-na on pelkästään ulkoinen käytös.

”Behavioristinen” kirjoittamista-pa aiheuttaa viileää tekstiä, jonka ri-vien väliin ei ole sitoutunut lämpöä ja syvyyttä. On kuin mustat laatikot tör-mäilisivät toisiinsa. ”Eiks olis kiva, jos nää... ja sitte ne kans vois...” Elokuvaa tehtäessä tällainen työtapa on hum-puukia. Katsoja toki tekee kirjoittajan puolesta töitä pitääkseen henkilön yh-tenäisenä ja johdonmukaisena, mutta kaikkea hän ei anna anteeksi.

Edellistä olennaisesti hitaampi on kirjoittamisen tapa, jota haluan kutsua lämpimäksi. Maailmaa on haravoitava aiheen ja emootion kannalta riittävän pitkään. Tyyppien on herättävä hen-kiin, henkilöiksi. Tällöin heidän koh-taamisissaan on päällekkäin useita in-

Petri KotwicaKirjoittaja on elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja

eli paniikkia, olettamuksia ja vainoharhaa leffahommissa

15

himillisiä tasoja, jotka hankaavat toi-siinsa ja nostavat sekä emotionaalista että älyllistä lämpötilaa. Toki työryh-män, erityisesti ohjaajan ja näyttelijöi-den, on kyettävä transponoimaan tä-mä potentiaalinen lämpöenergia elä-viksi, emotionaalisesti todenkaltaisik-si tilanteiksi.

Lämmintä ja elävää lopputulosta tavoittelevan kirjoittajan on vuorotel-len korvattava draaman henkilöt tun-temillaan elävillä ihmisillä ja kuvitel-tava tilanteet itsensä ja näiden välil-le. Tällainen mitä jos -työtapa saattaa tosin käydä hyvinkin raskaaksi. Rakas ihminen on kuviteltava loukkaamaan. Vihollinen onkin asetettava oikeamie-liseksi.

On vaikeaa katsoa maailmaa tois-ten silmien kautta, mutta draaman kirjoittajalle taito on välttämätön. Ta-rina on käytävä vuorollaan läpi kunkin keskeisen roolin näkökulmasta, jotta henkilöstä muodostuu elämänsä pää-henkilö, niin kuin ihmiset itsensä ko-kevat. Draaman kirjoittaja käyttää sa-maa mekanismia kuin sisäistyneeseen ilmaisuun pyrkivä näyttelijä, hän tar-vitsee tunnemuistiaan.

Toisin sanoen on asetettava luomi-sen kohteena olevan fiktiivisen maa-ilman koordinaatiston origo vuorol-laan kunkin henkilön ensimmäiseen persoonaan. Näin saadut subjektiivi-

set koordinaatistot on yhdistettävä, ja resultanttina on kirjava ja toisiinsa to-denkaltaisesti törmäileviä kohtaloita sisältävä maailma.

Käsikirjoitus saattaa olla pitkä, mutta elämäpä se on lyhyt. Elokuva-käsikirjoittaja ei voi näillä leveysasteil-la laskea työnsä tuntipalkkaa, tai järki menee. Käsikirjoituksen arvostus se-kä taiteellisesti että taloudellisesti on kaukana mielekkäästä.

Vain fanaatikko vaarantaa tervey-tensä ja ihmissuhteensa kirjoittamal-la yhtä elokuvaa toimeentulorajan ala-puolella vuoden, kaksi. Jos käsikirjoit-taja on kirjoittanut lämmintä tekstiä, hänellä on täysi oikeus odottaa, että ohjaaja perehtyy sisältöön ja tekee sil-le kunniaa. Tätä edesauttaa vain ja ai-noastaan kirjoittajan ja ohjaajan vilpi-tön yhteistyö. Keskustelun on oltava avointa ja rehellistä, syvällistäkin.

Suhteellisesti suurimman riskin elokuvatuotannossa ottavat käsikir-joittaja ja ohjaaja.

Näiden tasaveroisten taiteilijoi-den on varhaisessa vaiheessa päästävä yhteisymmärrykseen päämäärästään. Jälleen on kyse näkökulmista. Kitka-lämpöä on enemmän tekijöiden kuin draaman henkilöiden välillä niin kau-an kuin naiivilla tavalla uskomme teh-tävästämme riippumatta, että joku ha-luaa lähtökohtaisesti estää ja pilata

mahdollisuutemme saada aikaan pa-rasta mahdollista jälkeä.

Osa elokuvan suunnittelusta on taiteellista, osa rationaalis-matemaat-tista. Elokuvan ominaisuuksiin kuu-luu, että jälkimmäisen osuus on mui-ta taiteenlajeja olennaisesti suurempi. Taiteista arkkitehtuurin jälkeen insi-nöörin aivopuoliskosta on eniten hyö-tyä elokuvaohjaajalle. Ohjaajan on vas-tattava siitä, että elokuva on mahdol-lista valmistaa annetussa ajassa ja käy-tettävissä olevilla resursseilla. Myös käsikirjoittajan on osaltaan pystyttävä ennakoimaan elokuvan valmistuksen paikalliset ja taloudelliset realiteetit. Tällöin lopputulos näyttää vähemmän kompromissilta.

Luovutan näinä päivinä ohjaajalle elokuvakäsikirjoitukseni nimeltä Mus-ta jää. Olen työstänyt juttua neljä vuot-ta ja kouristuksenomaisen vakuuttu-nut tekstin syvällisyydestä ja lämpöti-lasta. Olen kuitenkin saanut vihiä siitä, että ohjaaja aikoo kuunnella muiden taiteellisten vastuuhenkilöiden, erito-ten näyttelijöiden mielipiteitä tekstin yksityiskohdissa ja antaa heidän vai-kuttaa luomieni henkilöiden käytök-seen ja replikointiin.

Tästä syystä aion jo ennen eloku-van ennakkosuunnittelua vetää ohjaaja Kotwicaa nekkuun ja haastaa hänet kä-räjille.

Koti-ikävä, ohj. Petri Kotwica, Making Movies Oy, 2005

16

Olin jo runsaat kymmenen vuotta stai-

lannut näytelmiä teatteriin, kun minua

pyydettiin suunnittelemaan puvut te-

levision fiktiiviseen sarjaohjelmaan.

Stailata-sanaa ei tietenkään vielä käy-

tetty, silloin stilisoitiin visuaalinen ko-

konaisuus eli yksinkertaisesti suun-

niteltiin käsikirjoituksen perusteel-

la paikat, ihmisten ilmiasut, tarpeis-

ton kukat, taulut, korut, aseet, laukut,

sähkökatkaisijat, ruuat, siis kaikki ai-

na kotieläimiä myöten. Samppa LahdenperäKirjoittaja on puvustaja

Kun sitten skenografiryh-män (lavastajat, pukusuun-nittelijat, graafikot) piti laatia työnkuvansa, oli pak-

ko pohtia konkreetisti työn sisältö, vaiheet ja menettelytavat. Ryhmässä mukana olivat mm. kokeneet teatteri- ja televisiolavastajat Kristine Elo, Vesa Tapola ja Solveig Tiihonen. Päädyim-me aika itsestäänselvästi aloitukseen: skenografin työn lähtökohta on käsi-kirjoitus ja ohjaajan näkemys siitä.

Käsikirjoitus on siis useimmiten ollut koko suunnittelutyön perusta, se lähde, jonka mukaan aletaan etsiä si-tä paljon puhuttua visuaalista ilmet-tä, kuvauspaikkoja ulkona ja sisällä ja muodostaa käsitystä paikkojen tunnel-mista, tyylilajista, roolihenkilöiden yh-teiskunnallisesta asemasta, varallisuu-desta, luonteesta, suhteista ympäris-töönsä ja toisiinsa…

Yksittäiset kohtaukset ja repliik-kien sisältämät viitteet luetaan erit-täin tarkasti, joka rivi ja rivienväli. Pu-kusuunnittelijan kannalta erittäin tär-keä rivi on rooliluettelon viimeinen: mukana myös hoviväkeä, vartiosotilai-ta, tanssijoita, palvelijoita sekä kansaa!

Aikakausien tyylit ja perusfaktat pitää toki olla hallinnassa, mutta kä-sikirjoitus antaa viitteet asioista, joi-ta pitää tutkia tarkemmin, käydä mu-seoissa, arkistoissa ja kirjastoissa sekä mahdollisesti haastatella erikoisalojen asiantuntijoita ja tutkijoita. Tietysti käsikirjoituksen lukutapaan vaikuttaa

erittäin merkittävästi alussa mainit-semani ohjaajan näkemys siitä. Suun-nitteluryhmän näkemysten selvittä-misessä saattaa kulua melkoinen to-vi. Tämä on kokonaisuuden kannalta kuitenkin olennainen vaihe.

Kun keskeiset näyttelijät ovat tie-dossa, usein hyvinkin varhaisessa vai-heessa – onneksi, mielipiteitä saattaa sinkoilla todella runsaasti. Pukusuun-nittelijalle näyttelijä on tietysti se toi-nen tärkeä lähtökohta, oikea henkilö, joka sen roolihenkilön sitten näyttää. Suurissa tuotannoissa tosin monien asioiden pitää olla jo valmiina tai aina-kin tekeillä hyvissä ajoin, mikä toisi-naan nostattaa kipakoitakin huomau-tuksia ja kysymyksiä. Mikään verstas-han ei pysty valmistamaan kaikkea vasta juuri ennen kuvauksia tai ensi-iltaa. Joku puku voidaan tehdä koko-naan uudelleen tai jättää vaikka käyt-tämättä jos/kun harjoitusten mittaan ilmenee ettei se sovi näyttelijän luo-malle henkilölle, joka onkin kehitty-nyt uuteen, mielenkiintoiseen, tärke-ään suuntaan.

Opiskelijoille olen tähdentänyt roolipukuun vaikuttavien tekijöiden pitkässä luettelossa myös persoonal-lisuuksien vaikutusta: ohjaaja, puku-suunnittelija, näyttelijä sekä ohjaajan, pukusuunnittelijan, näyttelijän näke-mys roolihenkilön persoonallisuudes-ta sen lisäksi, mitä olemme kaikki jo lukeneet kirjailijan käsityksestä rooli-henkilön persoonallisuudesta.

Mikä vaikuttaa siihen mitä aamul-la puet yllesi? Mikä päivän tilanne on määräävä? Mitkä ovat vaihtoehdot? Mitä vaatekaapissa on ja mitä siellä ylipäänsä voi olla? Käsikirjoitus antaa joskus viitteitä vastauksiksi, mutta enimmäkseen roolihenkilön kohdal-la vastausten etsiminen on juuri puku-suunnittelijan tehtävä.

Lopulta on yhdentekevää, kei-den ideoita tulee mukaan toteutuk-seen, kunhan ilmapiiri antaa ajatusten lentää. Ohjaajalla on - toivottavasti – ohjakset kunnon otteessa niin, et-tä kaikki ovat kuitenkin suunnittele-massa samaa teosta.

Ohjaajan näkemys saattaa sisältää vaikkapa näytelmässä, käsikirjoituk-sessa tai partituurissa selvästi ilmi tu-levan ajan ja paikan täydellisen muut-tamisen, mikä panee koko ryhmän perehtymään käsikirjoitukseen uu-della tavalla, etsimään paitsi uusia rat-

kaisuja, myös kukin omalta alueeltaan uusia kysymyksiä. No, näin perusta-vaa laatua oleva näkemys taitaa tulla esiin jo työryhmää koottaessa, mutta jos teos tai alkuteos on ennestään tut-tu, uusi näkökulma on vain kohdatta-va haasteena.

Jos taas varsinaista käsikirjoitusta ei vielä ole töitä aloitettaesssa, ohjaa-jan näkemys toteutettavasta ideasta on entistäkin painavampi, vaikkakin ryhmän vapaa keskustelu saattaa tuot-taa idean teemoista yllättäviä, alkupe-räistä ajatusta monelta kannalta valot-tavia käänteitä ja elementtejä. Esimer-kiksi muistan, kuinka Elmer Dikto-niuksen Janne Kuutio muotoutui vä-hitellen Kurt Nuotion ohjauksessa se-kä alkuperäisestä Janne Kuutio -teks-tistä että Diktoniuksen runoista varsi-naiseksi käsikirjoitukseksi pala palal-ta. Minäkin kirjoittelin jättiläispitkää lakanaa siitä, mitä missäkin kohtauk-sessa tapahtuu, keitä siinä on mukana ja miten kukin ehtii ja pääsee, muut-tuu seuraavaan kohtaukseen. Kyllähän siinä taisi monilla olla punainen lan-ka hakusessa ja verstaat ristipainees-sa, mutta Diktoniuksen tekstiä kunni-oitettiin ja esityksestä tuli kiehtova ja jännittävä.

Televisioelokuvan Elämän rou-va, Rouva Glad käsikirjoitus luettiin ja tutkittiin ja keskusteltiin erittäin perusteellisesti ohjaaja Ritva Nuuti-sen johdolla henkilö henkilöltä, paik-ka paikalta kamareista hautuumaal-le, autoista jouluruokiin. Silti löysin vielä paljon kiinnostavaa tietoa rooli-henkilöiden ilmiasun aineksiksi Eeva Joenpellon alkuperäisromaanista. Nä-mä vihjeet, käyttäytymistavat, juonen-käänteet, jotka eivät olleet oikein kuu-luneet, mahtuneet, sopineet elokuva-käsikirjoitukseen, antoivat kuitenkin henkilöistä sellaista tietoa, jonka saa-toin kuvitella vaikuttavan näiden tyy-liin, valintoihin, mieltymyksiin jne. Uskoakseni saatoin tuoda pukuihin sellaisia viestejä, jotka osaltaan joh-dattelevat katsojan tulkintaa, auttavat ymmärtämään roolihenkilön olemus-ta. Eikä tällaisia vinkkejä ja viestejä tietenkään osoitella eikä selitellä, vaan ne rikastavat elokuvan kokonaisuutta tarinan edetessä – ja samaan suuntaan. Tämä sama suunta, yhteinen tyyli on olennaista, koska ainahan me panem-me jotain itsestämme ja osaamises-tamme jokaiseen työhön.

puvustaja

17

Kimmo TaavilaKirjoittaja on leikkaaja ja ohjaaja

Olen leikannut useita elokuvia näkemät-tä käsikirjoituksesta muuta kuin kannen. Leikkaajalle käsikirjoituksen lukeminen on sama kuin ryöstäisi köyhiltä. Siinä ei ole mi-tään järkeä. Pitää ryöstää rikkailta. Leik-kausvaiheessa kaikki käsikirjoitukseen pe-rustuvat ratkaisut on jo tehty. Maailma on nähty, se on kaapattu ja nyt se on palasina. Virtuaalisina cyber-palasina, mutta pala-sina kuitenkin. Kun ne palaset laittaa pai-koilleen, syntyy tarina, joka muistuttaa kä-sikirjoituksen tarinaa. Siksi käsikirjoitus on leikkausvaiheessa täysin tarpeeton asia-kirja. Siitä voi korkeintaan tarkastaa, mi-tä kohtaa ei:stä ei ole ymmärtänyt. Kaikki on jo. Lukeminen on liian myöhäistä. Ei ole enää kirjaimia, on kuvia.

Mutta leikkaaminen on helppoa ja kä-sikirjoittaminen on vaikeaa. Leikkaaminen on samassa suhteessa materiaaliin kuin kir-joittaminen on maailmaan. Toisessa asiat ovat rajattuja ja käsitettäviä, toisessa on ole-massa vaara, että pää räjähtää. Jos kirjoitta-minen on sitä, että saa selville mitä ajatte-lee, leikkaaminen on sitä, että yrittää saa-da selville, millainen elokuva on tullut teh-tyä. Ehkä leikkaaminen tältä osin onkin raskaampaa kuin kirjoittaminen, koska kir-joittaessa on aina sellainen fiilis, että “täs-tä tulee niin hyvä!” Leikatessa saattaa tulla tunne, että ei jumalauta vielä sata kohtaus-ta tätä soopaa.

Tosin leikkaustyötä keventää aina se kirjoituseuforiaa vastaava tunne, kun käsit-tämättömästä tulee käsitettävää. Kun saa kohtauksen valmiiksi. Katso äiti, minä tein tämän! Aina unohtaa, että viisikymmentä ihmistä on nähnyt paljon vaivaa pitkään, ja alunperinkin joku on keksinyt kaiken sen jo ajat sitten, kirjoittanut paperille ja näyttä-nyt ihmisille. Joku on kerännyt rahat, pal-kannut porukat. Mutta minä näin sen en-sin! Turha selittää. Kyllä leikatessa saa pa-remman hyötysuhteen kiksit kuin kirjoit-taessa.

Ehkä leikkaaminen onkin osa käsikir-joittamista. Se on kirjoittamista, joka ta-pahtuu kuvausten jälkeen, kuvatulla mate-riaalilla. Ainakin se tehdään samalla osalla aivoja. (Vai pitäisikö se olla “aivoja”?) Jos on leikannut koko päivän alkaa olla vaikea kir-joittaa tekstiviestiäkään. Kuinka pitkään pystyy kirjoittamaan? Neljä tuntia? Kahdek-san? Leikkaamaan pystyy kaksitoista tuntia ja ylikin, jos on pakko. Mutta leikkaami-nen onkin tuomarilaji. Ainoa siinä tarvitta-va taito on kyky erottaa hyvä huonosta. Se ei ole sisällön tuottamista. Pohjimmiltaan leikkaaminen on markkinointia, käsikirjoi-tuksen väitteen myymistä.

leikkaaja

Way, ohj. Alli Savolainen, 2005.

18

ITU – videotaiteen tuotanto-projekti syntyi, koska oli ajan-kohtaista rakentaa kuvataitei-lijoiden oma, riippumaton ja voittoa tavoittelematon tuo-tanto-organisaatio riittävien

tuotantoedellytysten luomiseksi ja tai-teilijoiden resurssien keskittämisek-si teosten taiteelliseen luomisproses-siin. Tuotantoyhtiönä ITU:ssa toimii taiteilijajärjestö Muu ry ja levittäjänä AV-arkki ry. Siirtyessäni AV-arkista Sa-takunnan taidetoimikunnan palveluk-seen, myös uusi työnantajani liittyi yh-teistyöhön. ITU:n tärkeimmät rahoit-tajat vuonna 2004 olivat AVEKin ohel-la Satakunnan taidetoimikunta sekä Taiteen keskustoimikunnan mediatai-dejaosto.

Videotaiteen tuotanto perustuu turhan usein taiteilijan rooliin ainoana teoksen tekijänä. Lukuisten ammat-titehtävien hoitamisesta seuraa, ettei taiteilijalla ole mahdollisuutta keskit-tyä varsinaiseen osaamiseensa. Mo-ni videoteos toteutuu tavalla, joka on taiteilijalle taloudellisesti ja työmää-rällisesti kestämätön ja lisäksi rajoit-taa levitystä. Tuotantojen ja työryhmi-en kasvattaminen luo paineita budje-teille, ja taiteilijoiden laatimissa tuki-hakemuksissa on parantamisen varaa. Mediataiteen alalta puuttuvat mallit ja hyvät käytännöt siitä, miten teos- ideoita pitäisi esitellä rahoittajille. Toi-set rahoittajat edellyttävät tuotanto-yhtiön mukanaoloa. Taiteilijoiden kes-kuudessa elää käsitys, että elokuvaan keskittyviltä yhtiöiltä löytyy harvoin kiinnostusta videotaiteen tuottami-seen. Vaikka sekä kuvataiteilijat että tuottajat saavat usein kuulla, että mo-lempiin ammatteihin koulutetaan lii-kaa ihmisiä, mediataiteen tuottajista on pulaa. Itselleni projekti tarjosikin mahdollisuuden hankkia pätevyyttä ja profiilia nimenomaan videotaiteen tuottajana.

Hakuprosessi korosti luonnosmaisuuttaHaku ITU:n käsikirjoituspajaan jul-kistettiin keväällä 2004 Muu ry:n ja AV-arkin jäsenille. Hakukaavakkeessa korostettiin, ettei teosideoiden tarvit-se noudattaa käsikirjoituksen muotoa tai olla muutenkaan loppuun asti työs-tettyjä. Tarkoituksena oli, ettei kirjoit-tamiselle asetettaisi paineita. Kuvama-

teriaalin lisäksi pyydettiin vain lyhyitä vastauksia muun muassa siihen, miten teoksen tyyliä tai äänimaailmaa voisi kuvailla. Hakemuksia tuli 27. Ne käsi-teltiin nimettöminä. Valintaryhmässä olivat AV-arkista kuvataiteilija Pirjetta Brander, Muusta kuvataiteilija ja tuot-taja Pekka Niskanen ja Satakunnasta elokuvaohjaaja Petri Hagner. Tehtävä-nä oli valita 10 - 12 teosideaa ITU-kä-sikirjoituspajaan.

Valitsijat kiittelivät hakijoiden vaivannäköä ja monipuolisia ideoi-ta, vaikka tarjottu materiaali oli yllät-tävän tekstipainotteista. Kenties sa-na käsikirjoituspaja oli johdatellut ha-kijoita. Kuvallisesti kokeilevat, visu-aalisuuteen perustuvat ideat loistivat poissaolollaan, samoin rajut ja rankat teosideat. ITU-projektin ajateltiin olevan sopiva foorumi tuottamaan si-sällöllisesti ja kuvallisesti haasteellisia, elokuvallisuudesta mahdollisimman etäisiä videoteoksia, mutta nyt sellai-sia ei tarjottu. Valitsemiaan teoksia raati piti kehityskelpoisina. Ne edus-tivat useita tyylilajeja, mutta niitä yh-disti mahdollisuus päästä esille kuva-taiteen kontekstissa.

Käsikirjoitus kuviksi ja puheeksiValittu ryhmä oli vahva ja siinä oli pal-jon osaamista. Käsikirjoituspajan ta-voitteena oli löytää muoto teosidean esittelylle. Aluksi ”lämmittelimme” pohtimalla taideteosten nimeämistä. Luimme otteita hakemuksista ja eh-dottelimme nimiä teoksille. Vasta sen jälkeen kukin kertoi oman ajatuksen-sa teoksensa nimeksi. Ensitapaamisen palautteessa taiteilijat ilmaisivat pel-konsa ryhmän sisäisestä kilpailusta. Olihan tarkoituksena, että työstetyis-tä käsikirjoituksista osa myös tuote-taan projektin puitteissa. Oman teos- idean raakilemaisuus ujostutti. Ryh-mätyö kuitenkin tuntui toimivan ja nimenantoaivomyrsky pani ajatukset liikkeelle.

Seuraava kokoontuminen toteu-tettiin intensiiviviikonloppuna Po-rissa. Vetäjäksi olin kutsunut av-alan tuottajana ja kouluttajana pitkän uran tehneen Lemmikki Louhimiehen. Hän oli pari vuotta aiemmin julkaissut lisensiaattityön visuaalisen käsikirjoit-tamisen metodista. Louhimies toimit-ti taiteilijoille ennakkotehtävän, jossa

heidän tuli koota kuvakortteja teok-sen ja tarinan esittelyä varten. Kortit voisivat olla kohtauksia, paikkoja tai tunteita, värejä, lehtikuvia tai kollaa-seja, mieluummin karkeita luonnoksia kuin tarkkaa sarjakuvapiirtämistä.

Louhimiehen metodi perustuu ajatukselle, että kun teoksen kulku on korteilla visuaalisesti rakennet-tu ja ryhmässä suullisesti kerrottu, se on helpompi kirjoittaa ytimekkääksi käsikirjoitukseksi, joka toki tarvitaan tuotannon työkaluksi. Käsikirjoitta-ja voi kuitenkin irrottautua käsitteel-lisyydestä ja vapauttaa luovuuttaan vi-sualisoimalla ajatuksensa kuvakortein aikajanalle. Visuaaliseen ajatteluun yhdistyy myös tilan ja paikan – spati-umin – kokeminen ja sisällyttäminen käsikirjoitukseen. Kuvissa ovat muka-na yhteiskunta, arkkitehtuuri ja juure-vuus. Korttien kevyt liikuteltavuus ai-kajanalla mahdollistaa sattumat ja si-vuttaissuuntaisen ajattelun. Kuvat vih-jailevat, kantavat tunnelmia, rytmiä ja mentaalitiloja ja selvittävät kohtaus-ten vaikutusta toisiinsa.

Kävimme Louhimiehen johdol-la läpi taiteilijoiden teosideat ja ku-vamateriaalin. Osa kertoi teoksistaan ja niiden henkilökohtaisista taustois-ta hyvin avoimesti. Louhimies luen-noi mysteeriosta, jota ei koskaan ko-konaan paljasteta, saduista kirjoittajan laitumina, unista ja henkilöhahmojen fyysisestä aistittavuudesta. Hän ve-ti myös pienen dialogityöpajan ja lu-ennoi äänestä ja paikasta ja käsikirjoi-tuksen perusrakenteesta sekä kirjoi-tutti synopsiksia ja one-linereita. Jo-kainen sai muistoksi kuvan, jonka teh-tävä oli auttaa taiteilijaa eteenpäin. Esimerkiksi lepakonsiiven tuli muis-tuttaa saajaansa synkän maailman ole-massaolosta, jotta teos ei luisuisi liian kiltiksi ja positiiviseksi.

Koska työpajan osallistujat olivat kuvataiteilijoita, oli heidän tarkoitus kantaa teoksessaan muitakin kuin kä-sikirjoittajan tehtäviä. Kaikki olisivat vähintäänkin ohjaajia, mutta kiinnos-tustensa ja taitojensa mukaan myös esimerkiksi kuvaajia tai lavastajia. Sik-si vierailimme Villilän studioilla pohti-massa tilan ja paikan kokemusta Kak-sipäisen kotkan varjossa -elokuvan la-vasteissa. Rauman taidemuseossa ar-vioimme Biennale Balticumin teosins-tallointeja ja Blue Sea Festivaaleilla

Videotaiteilijat käsikirjoittamassa I T U - P R O J E K T I S S A P O H D I T T I I N , M I T E N E S I T E L L Ä T E K E M Ä T Ö N T Ä T E O S T A

ITU – videotaiteen

tuotantoprojektin

ensimmäiset

kaksi videoteosta

saivat vastikään

ensi-iltansa

View06-festivaa-

lilla Helsingissä.

Kaikki neljä pro-

jektin puitteissa

tuotettavaa

teosta tulevat

esille marras-

kuussa 2006

Rauman taidemu-

seoon. Tuottaja

Tuuli Penttinen-

Lampisuo palaa

ITU:n alkuvaiheil-

le, vuoteen 2004,

jolloin projekti

käynnistyi taitei-

lijoille suunnatul-

la käsikirjoitus-

pajalla.

Tuuli Penttinen-LampisuoITU-projektin tuottaja, taiteen tuottamisen läänintaiteilijaSatakunnan taidetoimikunta

19

Poriutuminen, ohj. Marko Lampisuo, Mun ry, 2006

20

puimme elokuvia käsikirjoitusten nä-kökulmasta.

Seuraavan kerran kokoonnuim-me viikkoa myöhemmin Helsingissä. Taiteilijoiden työrytmien ja erilaisten elämäntilanteiden myötä itsenäises-sä työskentelyssä ilmeni suuria eroja. Osa oli kuluneen viikon aikana eden-nyt voimakkaasti, osa oli lähes samas-sa pisteessä kuin Porista lähtiessään. Paneuduimme teosten esittelykansi-oihin ja sovimme sisältörakenteen, jo-ta kaikki suunnilleen noudattaisivat. Oikeat sivut varattiin tekstille ja kuvia käytettäisiin aukeamien vasemmilla sivuilla. Kansiot aloittaa teoksen nimi, one-liner, synopsis ja avainkuva. Nii-den jälkeen esitellään tärkeät henkilöt ja paikat. Treatment tai käsikirjoitus liitetään seuraavaksi, sitten taiteilijan sana, työryhmät, tekninen esittely se-kä installointisuunnitelma ja alustava kustannusarvio. Lopuksi tulisi taiteili-jan ansioluettelo ja viimeiseen taskuun käsikirjoitus yhtenä niteenä.

Tieto lisää tuskaa?Teetin taiteilijoilla kaksi tehtävää. Kaikki listasivat teostensa kustan-nustekijöitä arvioiden mm. kuvaus-päivien määrää ja omaa tehtävänku-vaansa. Jokainen laati myös riskiana-lyysin. Yllättäen taiteilijat, jotka oli-vat tottuneet työskentelemään ”nol-labudjetein”, kantoivat jo käsikirjoi-tusvaiheessa huolta rahasta. Ehkä me-noarvioiden hahmottelu oli pelotta-vampaa kuin työskentely tietämättö-mänä kustannustekijöistä. Taiteilijat murehtivat myös tekniikkaa ja ryh-mätyötä kuvauksissa sekä omaa epä-varmuuttaan. Oman työn psykologi-nen vaativuus ja sen kiinnostavuuden epäily kalvoivat. Lisäksi nähtiin uh-kana, että tasatahtia etenevä tuotan-toprojekti etäännyttää omasta teok-sesta ja itsestä. Ehkä kollegoiden kes-

ken puitu työ oli tullut niin tärkeäksi ja julkiseksi, että toteuttamiseen koh-distui erityispaineita.

Päättelin, että tuotannot ja kuva-usryhmät tulee räätälöidä tapauskoh-taisesti, taiteilijan ja teoksen tarpeista lähtien. Myöhemmin, AVEKin Milla Moilasen kanssa keskusteltuani sisäis-tin myös, ettei tuotantoja voida pakot-taa ennalta määrättyyn yhteistahtiin. Koko ITU-projektin tarkoitus on ol-lut vapauttaa taiteilijoiden työskente-lyä ja vähentää tuotantomurheita, jot-ta he voivat kohdistaa energiansa tai-teeseen.

Viimeiseen tapaamiseen saimme vieraiksemme YLEn yhteistuotanto-jen päällikkö, tuottaja Erkki Astalan, tuottaja ja dramaturgi Leena Kempin sekä tuottaja Sari Volasen. Taiteilijat pitsasivat teoksensa. Vieraat esittivät kysymyksiä ja palautetta. Pohdittiin hahmojen luonnetta, kuvan ja tekstin kontrastia, olennaisen hetken voimis-tamista, alun suhdetta toistoon sekä tärkeän asian merkitsemistä ja kuljet-tamista. Kuva-aineisto tuki hyvin pit-sausta. Käsikirjoituksista saattoi aistia henkilökohtaisuuden, eikä materiaali tuntunut keksityltä. Kemppi, Astala ja Volanen muistuttivat, että käsikirjoi-tusten lukijaa kiinnostaakin aivan eri-tyisesti, mikä aiheessa kiinnostaa teki-jää itseään. Voice-overin runsaus heitä ihmetytti. Kuvataiteilijat saisivat käyt-tää omaa taustaansa rikkautena eikä yrittää kertoa asioita niin kuin eloku-vakoulun käyneet sen tekevät. Tarinan käsite voidaan ymmärtää laajemmin.

Vain harvoilla oli aiempaa koke-musta Ylen kanssa toimimisesta, joten tapaamiseen liittyi ennakkoluuloja ja jännitystä. Vieraidemme kommenteis-ta saattoi kuulla, että myös heillä oli omat ennakkokäsityksensä kuvatai-teilijoiden työskentelytavoista. Kui-tenkin pelot siitä, että television edus-tajat pakottaisivat tekijöitä johonkin tiettyyn kaavaan, vaihtuivat kiitolli-suuteen siitä, että kaikki saivat älykäs-tä ja mielenkiintoista palautetta.

ITU-käsikirjoituspajan päätteek-si taiteilijat saivat pari viikkoa aikaa työstää käsikirjoituskansioitaan en-nen niiden jättämistä arvioitaviksi. Il-miselvästi työpajan koulumaisuus ja ai-kataulutus suosivat tiettyjä taiteilijoita ja teoksia. Jotkut ideat olivat niin suu-ria, että pidempi työskentely olisi ollut tarpeen. Toisille työtahti oli liian verk-kainen.

Kansioiden yhtenäisyys toi erot esilleKutsuin koolle uuden valintaryhmän, jonka tehtävänä oli valita käsikirjoi-tuskansioiden perusteella teokset,

joita ryhdyttäi-siin ITU-projek-tin puitteissa ke-hittämään kohti tuotantoa. Valin-taryhmään kuu-luivat tällä kertaa Rauman taidemu-seon amanuenssi ja Satakunnan tai-detoimikunnan jä-sen Henna Paunu, Valtion nykytaiteen museo Kiasman erikoissuunnittelija Perttu Rastas, AV-arkista Pirjetta Brander, taiteilija ja AVEKin aiempi mediataiteen tuo-tantoneuvoja Veli Granö sekä nykytai-teen kuraattori Paula Toppila.

Valintaryhmän mielestä kansioi-den lukeminen oli miellyttävää. Muo-dollinen pätevyys asetti haasteita myös sisällöille, eikä odotuksia aina onnis-tuttu lunastamaan. Teosten rytmiset erot, visuaaliset ideat ja taiteilijoiden persoonallinen tyyli välittyivät kansi-oista kuitenkin hyvin. Hahmojen us-kottavuus tai aiheiden psykologisointi korostui valintaryhmän arvioissa. Ku-vataiteen asiantuntijoina he kiinnitti-vät teoksellisuuteen, kontekstointiin ja installointiin paljon huomiota. Mo-nen kohdalla keskusteltiin lyhytelo-kuvamaisuudesta. Valitut neljä teosta erottuivat muodoltaan ja sisällöltään valmiimpina.

Valintaryhmä hämmästeli omaa rooliaan tuotettavien teosten valitsi-joina, eiväthän he olleet raadissa lu-paamassa teoksille rahaa. Myös tuotta-jan kannalta asetelma oli tavallaan ou-to, koska en osallistunut päätöksente-koon sen enempää ensimmäisellä kuin toisellakaan kierroksella. Koska pro-jekti on pilotti ja itsellenikin amma-tillisen kasvun paikka, ovat niin valin-taryhmien kuin projektin ohjausryh-mänkin asiantuntemus tukeneet epä-varmuuden hetkillä. Hajautettu pää-töksenteko on palvellut tarkoitustaan.

Valintaryhmän päätösten mukai-sesti olen ITU-projektin puitteis-sa lähtenyt tuottamaan Elina Salo-rannan Ei saa häiritä -teosta, Marko Lampisuon Poriutumista, Tanja Kois-tilan Ruotoja ja Lena Séraphinin Kel-loa & kultaa. Tätä kirjoitettaessa Ei saa häiritä on valmis, samoin Poriutu-misen festivaaliversio. Siitä leikataan vielä monen projisoinnin installaatio-versio näyttelykontekstiin. Myös Ruo-dot-teosta leikataan parhaillaan. Le-na Séraphin työstää teoksensa story- boardia. Sen kuvauspaikkojen ja työ-ryhmän etsintä sekä lisärahoituksen hankinta ovat vielä käynnissä. Tavoite on esittää kaikki teokset syksyllä Rau-man taidemuseossa.

Videotaiteilijat käsikirjoittamassa

Oman työn psykologinen vaativuus ja sen kiinnostavuuden epäily kalvoivat.

Ruodot, ohj. Tanja Koistila, Muu ry, 2006

21

Elokuva ja kirjallisuus -seminaari

Suomessa on viime vuosina ollut kirjallisuusfilmatisointien aalto: Näkymätön Elina, Koirankynnen leikkaaja, Joensuun Elli, Vares – Yk-sityisetsivä, Juoksuhaudantie, Po-pulaarimusiikkia Vittulanjänkältä, Pelikaanimies, Paha maa (rajatapa-uksena), Eläville ja kuolleille, Äideistä parhain. Nämä elokuvat ovat syntyneet hyvin erilaisista lähtökulmista suhteessa kirjal-lisuuteen. Aalto näyttäisi olevan ainakin väliaikaisesti hellittämäs-sä, joten on ehkä sopiva aika luoda siihen perspektiiviä.

Markku Varjola Kirjoittaja on elokuvakriitikko

Risto Jarva -seura ry järjesti 14.5. 2005 Hel-singissä Elokuva ja kirjallisuus -seminaa-rin. Sen aiheena oli näiden kahden ilmai-

suvälineen suhde, adaptaatio ja eräät uudet suomalaiset kirjallisuusfilmati-soinnit. Avauspuheenvuoron piti seu-ran puheenjohtaja, elokuvaohjaaja, leikkaaja ja äänittäjä Timo Linnasa-lo. Aiheesta ”Miksi kirjallisuutta so-vitetaan elokuvaksi?” esitelmöi Hel-singin yliopiston elokuva- ja televisi-otutkimuksen professori Henry Ba-con. Keskustelemassa uusista eloku-vistaan olivat ohjaaja-käsikirjoittajat Anssi Mänttäri (Joensuun Elli), Veik-ko Aaltonen (Juoksuhaudantie), Kari Paljakka (Eläville ja kuolleille) ja Lii-sa Helminen (Pelikaanimies) sekä kir-jailija Leena Krohn (Pelikaanimiehen pohjana oleva romaani Ihmisen vaat-teissa), joita haastattelivat Timo Lin-nasalo, Markku Varjola, Mikko Re-mes ja Matteus Marttila. Videohaas-tattelussa kuultiin kirjailija Heikki Turusta (Joensuun Elli). Tapahtumassa

esitettiin näytteitä elokuvista, ja Ant-ti Reini luki otteita niiden pohjana olevista kirjoista.

Historiaa ja teoriaaHenry Bacon totesi esitelmässään, et-tä kirjallisuusfilmatisoinneilla yritet-tiin elokuvan historian alusta asti ko-hottaa elokuvan kulttuurista arvostus-ta. Kirjallisuus on toiminut inspiraa-tion lähteenä elokuvalle. Menestys-romaaneilla on markkinapotentiaalia, jota elokuvateollisuus pyrkii hyödyn-tämään. Tarinoiden kierrätys medias-ta toiseen on olennainen osa paitsi tai-de- ja viihdealan kaupankäyntiä myös kulttuuritradition ylläpitämistä ja uu-distamista.

1920-luvulla Béla Balázs korosti taideteoksen muodon ja sisällön or-gaanista ykseyttä ja totesi, että yritys siirtää sisältö toisen taiteenlajin pii-riin, jolla on omat muotoa luovat ra-kenteensa, on tuomittu epäonnistu-maan.

Italian 1940- ja 50-lukujen neo-realismin teoreetikoiden Cesare Za-vattinin ja Luigi Chiarin ideaalina oli

Elokuva ja kirjallisuus -seminaari

Den Stora Resan, ohj. Saara Cantell, Mandart Entertainment, 2005

22

Elokuva ja kirjallisuus -seminaari

todellisuuden mahdollisimman väli-tön tallennus ilman perinteisen tari-nankerronnan pakottavia kaavoja. Tä-män vastapainoksi Guido Aristarco taas katsoi, että romaani on toimiva malli yhteiskunnallisen todellisuuden hahmottamiselle juuri tarinoidensa ja henkilötyyppiensä kautta.

François Truffaut kritisoi 1950-lu-vulla ranskalaisen elokuvan klassikko-kirjallisuuden filmatisointeihin perus-tuvaa ”laadun perinnettä” ja ”käsikir-joittajan elokuvaa” ja asetti ihanteek-si itse kirjoittavan ohjaaja-auteurin. Mutta Truffaut sovitti myöhemmin it-sekin kirjallisuutta elokuvaksi.

John Ellis on määritellyt sovit-tamisen prosessiksi, jossa kirjallinen teos redusoidaan tiettyjen funktioi-den – henkilöt, paikat, toiminnat ja kerronnan langat – sarjaksi. Henry Ba-conin mukaan sovituksessa hyödynne-tään toisen median tarjoamaa poten-tiaalia alkuteoksen keskeisten piirtei-den uudelleenartikuloimiseksi uusissa historiallisissa, sosiaalisissa ja kulttuu-risissa konteksteissa. Hän katsoi, että viime kädessä uskollisuus kirjalliselle teokselle ei ole elokuvan esteettisen arvioinnin kriteeri.

Suomalaista käytäntöäAllekirjoittanut totesi tilanteen para-doksaalisuuden: Risto Jarva teki eläes-sään vain yhden kirjallisuusfilmatisoin-nin (Jäniksen vuosi). Veikko Aaltonen on ollut romaanifilmatisointien van-noutunut vastustaja. Kuitenkin Risto Jarva-seura järjesti tämän seminaarin, Aaltosen oppi-isä Rauni Mollberg ei ole muuta kuin kirjallisuusfilmatisoin-teja tehnytkään ja nyt Aaltonen teki it-sekin sellaisen, Juoksuhaudantien.

Aaltonen selitti syitä siihen, mik-si vierastaa kirjallisuuden sovittamista elokuvaksi. Romaanin lukeneilla kat-sojilla on ennakkokäsitys, jolloin elo-kuvaa ei katsota elokuvana vaan fil-matisointina. Toiseksi elokuvan tekijä jää helposti hyvään romaaniin kiinni ja haluaa jäljentää sen. Esimerkkinä hän mainitsi Juoksuhaudantien romaanista otetun voice-overin, päähenkilön aja-tusäänen käytön, joka hänen mieles-tään selittää liikaa henkilöä ja rajoit-taa katsojan mahdollisuutta muodos-taa hänestä oma käsityksensä.

Aaltonen kuitenkin koki kirjan päähenkilön itselleen tutuksi edelli-sistä elokuvistaan, sai kirjailija Kari Hotakaiselta vapaat kädet ja myöntyi hankkeeseen. Hän ei halunnut ajatella kirjaa elokuvaa tehdessään, mutta ar-vioi lopputuloksen olevan ainakin te-maattisesti ja henkisesti kohtuullisen uskollinen sille.

Aaltosen mukaan ajatusääni kyl-lä voi elokuvassa toimia jopa suoraan kirjasta otettuna, jos se tuo siihen uu-den tason, eikä vain selitä sitä mitä nähdään.

Timo Linnasalo totesi, että Heik-ki Turunen, ”pohjois-karjalainen Ra-belais”, vyöryttää adjektiivinsa, nä-kemänsä kuvat ja henkilöt esiin tark-koina. Anssi Mänttäri sopi kirjailijan kanssa Joensuun Ellin filmaamisesta jo 1970- ja 80-lukujen vaihteessa; ra-hoituksen saamiseen kului 24 vuotta. Ohjaaja sanoi pyrkineensä olemaan uskollinen Turuselle, mutta ei pitä-nyt tätä itseisarvona. Henkilöitä piti karsia jossain määrin, luonnonsuoje-lullisen tematiikan ja mystisen maise-mamaalauksen hän kertoi jättäneen-sä pois. Mänttäri mainitsi käyttävän-sä mielellään vanhoja runositaatteja,

mikäli henkilögalleriasta löytyy hah-mo, jonka suuhun niitä voi laittaa. Tässä on käytetty Einari Vuorelaa ja Larin-Kyöstiä.

Heikki Turunen puolusti video-haastattelussaan maalaisuutta ja suo-malaisuutta EU:ta ja englannin kielen hegemoniaa vastaan. Hän kritisoi dek-karikirjallisuuden suosimista, valit-ti elokuvasäätiön tukevan pinnallisia, trendikkäitä aiheita ja kehui Markku Pölöstä.

Myös Pelikaanimiehen tapauksessa romaani (Ihmisen vaatteissa) on 1970-luvulta ja ajatus sen filmaamisesta mu-hi pitkään Liisa Helmisen mielessä. Hän ajatteli siitä ensin animaatiota, mutta katsoi ettei kirjan perusidea oli-si välittynyt sitä kautta. Käsikirjoitus-prosessi käynnistyi paljon myöhem-min. Mukaan saatiin Pohjoismainen kulttuurirahasto ja Eurimages. Eng-lanninkielinen käsikirjoitus nopeut-ti rahoituksen saamista; sitä oli laati-massa William Aldridge, joka luki ro-maanin ruotsinnoksen.

Kirjailija Leena Krohnin mu-kaan jokaisessa taideteoksessa on ko-va ydintaso, joka on kääntämätön. Hän ei liiemmin puuttunut elokuvan tekoon. Hänestä siinä on kuitenkin hienosti tavoitettu samanlainen hen-ki kuin mikä on hänen romaanissaan. Hän olisi toivonut joitakin sen lauluja ja runoja elokuvaan.

Kari Paljakan elokuvan Eläville ja kuolleille pohjana on tositapaus, onnet-tomuus. Lähtökohtana oli hänen nä-kemänsä FST:n TV-haastattelu. Sen jälkeen Paljakka luki Gösta Karfin ko-kemuksistaan kirjoittaman teoksen En junisöndag kvart över tolv - en bok om att bearbeta sorg (nyttemmin suomennet-tu nimellä Kun elämä pysähtyy). Seuraa-vaksi hän haastatteli Karfin perhet-tä: isää, äitiä ja eloonjäänyttä poikaa. Kirja oli materiaalia muiden joukos-sa. Paljakka kertoi, että häntä ei kiin-nostanut kirja itsessään; henkilöiden oma todellinen tarina sen takana oli se ”suuri klassinen romaani”, jota hän yritti tulkita elokuvan kielellä.

Ohjaaja kertoi, että kirjan tapah-tumat käsittävät 8 vuotta, elokuva-käsikirjoituksen vuoden. Sivuhen-kilöitä on lisätty ja poistettu, pää-henkilön luonnetta ja monia tapah-tumia on muutettu. Elokuva kä-sittää ehkä 10 % tositapahtumas-ta. Kuitenkin Paljakka sanoi pyrki-neensä dokumentaariseen asennoi-tumiseen ja kuunnelleensa perhettä.

Den Stora Resan, ohj. Saara Cantell, Mandart Entertainment, 2005

S e m i n a a r i n a n n i s t a v o i l u k e a l i s ä ä n e t t i o s o i t t e e s s a w w w. r i s t o j a r v a s e u r a . f i

23

Elokuva ja kirjallisuus -seminaari

Myöhemmin täs-sä seminaaris-sa nähtävässä videohaastat-telussaan kir-jailija Heikki

Turunen kertoo – halutessaan painot-taa sanan ja kuvan, siis elokuvan mer-kitystä nykyajalle – kuulleensa sellaisia- kin mielipiteitä, että kirja josta ei teh-dä elokuvaa, on turha kirja. En jaa tätä mielipidettä. Se saattaa kuitenkin ku-vata osuvasti kulttuurimme tilaa.

Taiteiden välisten suhteiden tar-kasteleminen pitää sisällään samanlai-sia sudenkuoppia, joihin ulkopuolinen lankeaa tarkastellessaan rakkaussuh-teita, avioliittoja ja -eroja. Intohimoi-set, hämärät suhteet ruokkivat kui-tenkin mielikuvitustamme enemmän kuin alaston teoria. Taiteiden yhteinen pohja on viime kädessä ihminen, hä-nen havaintonsa, hänen tietonsa, hä-nen kuvittelu- tai sepittelytarpeensa. Hänen halunsa ymmärtää olemista - niin omaansa kuin muunkin luoma-kunnan. Ja tarpeensa välittää oivalluk-sensa kanssamatkaajille niillä välineil-lä, jotka hänellä hallussaan ovat. Ra-hasta en tässä yhteydessä suostu pu-humaan. Vaikka rehellisyyden nimis-sä pitäisi.

Kirjallisuuden siirtymistä eloku-vaan – tästä kronologisesta muna-ka-na kysymyksestä tuskin olemme eri mieltä – voidaan tarkastella mones-ta kulmasta. Elokuvan syntyaikoihin, vain vuosisata sitten, lukutaito oli vas-ta tavoittamassa laajat kansankerrok-set. Elokuvan alkuaikojen mykät, vä-litekstein varustetut näytelmä- ja ro-maaniklassikkojen filmatisoinnit kan-toivat sosiaalisen tilauksen merkkejä. Olivatko ne myös ensiairuita kehityk-selle, joka on johtamassa takaisin lu-kutaidottomuuteen ja henkiseen lais-kuuteen? Onko Turusen kuulemas-sa tylyn totuuden siemen? Luetaanko kirja, josta on ensin nähty elokuvaver-sio? Kirjoittavatko kirjailijat romaane-ja siksi, että niistä tehtäisiin elokuva?

Elokuvan sanotaan olevan muiden taidemuotojen synteesi, koska se käyt-tää niin sanataidetta, musiikkia kuin kuvataiteitakin samassa paketissa. Vierastan synteesi-sanaa muissa kuin

fotosynteesin yhteydessä käytettynä. Synteesistä tulee mieleen synteetti-nen, keinotekoinen. Vaikka yhä use-ammat elokuvat – jos kohta romaanit-kin – tuntuvat keinotekoisilta, muo-visilta, niin idealisti minussa nostaa edelleen hattua pyrkimyksille kuva-ta ihmisen ja maailman kuva koko sil-lä arsenaalilla, jonka ”tekniikan riemu-kulku” on käsiimme tuonut. Ja siltikin on kysyttävä, miksi pieni säälittävän laiha kauan sitten kirjoitettu romaa-ni voi avata minulle enemmän itsestä-ni ja maailmastani kuin elokuvateolli-suuden mammutit. Peruskysymykset eivät ole välineissä vaan niiden käyttä-jissä. Puukolla voi veistää, leikata lei-pää, tappaa tai tehdä ruumiinavauk-sen. Atomipommilla voi surmata hyt-tysen.

Miksi joku haluaa tehdä romaanis-ta elokuvan? Vastauksia on karkeasti ottaen kaksi. Toisesta – eli rahasta – en suostu vieläkään puhumaan. Toisessa elokuvantekijä haluaa jakaa saamansa aistimuksen, ajatuksen, tunteen, oi-valluksen – latteimmillaan hyvän ju-tun – sellaisena kuin hän sen koki. Elo-kuvan tekeminen on kuitenkin – toi-sin kuin kirjan – useiden eri ihmisten yhteistyötä. Valmis elokuva on moni-vaiheisen ketjun päässä: kirjailijan ja elokuvaohjaajan privaattikokemuk-sista työkollektiivin kautta valkokan-kaalle ja sieltä kollektiivisen yleisöko-kemuksen kautta yksittäisen katsojan päähän. Paljonko kirjailijan tarkoitta-masta on tämän prosessin jälkeen vie-lä jäljellä?

Parhaimmillaan ehkä kirjailijan siittämä, elokuvantekijöiden hedel-möittämä ja katsojan synnyttämä uusi lapsi, joka ei ole klooni tai synny kuol-leena.

Elokuvan tekeminen on käytän-nössä valintoja ja päätöksiä, jotka teh-dään havaintojen, tietämyksen, tunte-muksen ja mielikuvituksen pohjalta. Atomipommisuojan rakentanut kuh-molainen kylähullu totesi, että en-simmäinen askel on tärkein – se mää-rää suunnan ja vauhdin. Päättäminen vaatii näkemystä – ei niinkään taitees-ta – vaan maailmasta. Käyttääkseni epämuodikasta sanaa: se vaatii maa-ilmankatsomusta. Tämä vanhanaikai-

nen vaade siirtää taiteen – niin kirjal-lisuuden kuin elokuvankin – tekemi-sen etiikan puolelle. Teemojen kier-rättämisessä eettinen vastuu vain ko-rostuu. Eeva-Liisa Mannerkin katsoi aiheelliseksi Eroksensa ja Psykhen-sä alussa ilmoittaa: ”olen tahdikkaas-ti turmellut legendaa, että se olisi vai-kuttavampi”.

Kirjallisuuden ja elokuvan välisissä suhteissa on juonien ja teemojen kier-rättämisen lisäksi löydettävissä myös rakenteellisia vaikutussuhteita. Kuin-kahan monen elokuvan yhteydessä on ajateltu esimerkiksi Don Quijotea, vaikka elokuva ei kyseistä romaanikir-jallisuuden äitiä käsittelekään. Tai raa-matun kertomuksia. Samat muotoon tai henkeen liittyvä piilovaikutteet tulevat luonnollisesti myös musiikis-ta tai kuvataiteista. Ja vica versa. Elo-kuvan sanotaan vaikuttaneen viime vuosisadan puolivälin uuteen euroop-palaiseen kirjallisuuteen. ”Pidättekö Brahmsista?”

Ihmiskunnan kollektiivinen taju rakentuu yhteiselle kauniille pallolle, ja tiedolle ja tunnolle maailmankaik-keudesta. Aisteistamme ja kulttuuri-historiastamme syntyy symbioosi, jon-ka avulla luulemme voivamme katsoa tulevaisuuteen. Yhteisten tuntojen pääkantajina toimivat 1800-luvulta viime vuosisadan puolivälin kieppeille kirjailijat. Lyhyemmän ajan tehtäväs-sä toimi elokuva. Entä nyt? Onko joku kollektiivinen taju vielä olemassa? Sa-nooko sen vielä joku julki? Vai eikö sitä kuulla? Häviääkö se yleismedian har-maaseen kohinaan?

Maailmankuulu suomalainen suo-tutkija Väinö Auer kehitti maapallon kronologian 9000 vuoden ajalta. Van-hoilla päivillään hän lopetti puhumi-sen aavikoitumisen vaaroista ja alkoi puhua henkisestä Aavikkopaholaises-ta. Siihenkin liittyi raha, josta en siis suostu puhumaan.

Kirjallisuus ja elokuva. Jos halu-aisin asettaa tälle seminaarille konk-reettisen päämäärän – mitä en kyllä tee – niin se olisi yhden elokuvapiireis-sä kiertävän hokeman hautaaminen. Sen joka väittää että huonosta romaa-nista voi saada hyvän elokuvan, mutta hyvästä vain huonon.

Elokuvaohjaaja Timo Linnasalo: Elokuva ja kirjallisuus -seminaarin avauspuheenvuoro

Ensimmäinen askel on tärkeinElokuvan- tekijä haluaa jakaa saamansa aistimuksen, ajatuksen, tunteen, oivalluksen sellaisena kuin hän sen koki.

24

Rislakki

Kun Suuri Kä-sikir joitta-ja suunnitte-li maailman,

hän loi siihen sisäisen oikeudenmukaisuuden, jota jotkut kutsuivat Ju-malan sanaksi ja jotkut Taoksi ja kuka milläkin nimellä.

Filosofit yrittivät parhaansa mukaan selit-tää Suuren Käsikirjoitta-jan luomaa järjestystä tai jopa virittää omia mo-raalisia rakennelmiaan. Perusta pysyi kuitenkin samana: oikeudenmu-kaisuuden tavoitetta ei kukaan kiistänyt.

Yhteiskuntasopi-muksissa oikeudenmu-kaisuuden käsite pudo-tettiin seuraavalle ta-solle: tapoihin, lakeihin, sääntöihin. Ne toivat Käsikirjoituksen itses-tään selväksi osaksi ih-misen elämää. Kaikki – myös luovan työn tekijät – elivät auvoisassa etiikan, moraalin ja laillisuuden maailmassa.

Sitten tulivat pääministeri Vanhasen johtama tietoyhteiskuntaneuvosto sekä liikenne- ja viestin-täministeriön virkamiehet ja olivat eri mieltä Käsi-kirjoituksesta luovan työn tekijöiden osalta.

Kun ihmisellä on hyvä omatunto, hän nukkuu hyvin. Miten nukkuvat ne insinöörit, jotka ovat tie-toyhteiskuntaneuvoston raporttiin valtioneuvostol-le (Tulevaisuuden elinvoimainen Suomi, helmikuu 2006) sanelleet epäoikeudenmukaisuuteen pyrki-viä lauseita? Miten nukkuvat ministeriön virkamie-het, jotka vastoin eduskunnan nimenomaisia ponsia – eli kansan tahtoa – poikkesivat ikiaikaisesta Käsi-kirjoituksesta?

Luovan työn tekijöiden osalta tietoyhteiskunta-neuvoston laajan raportin varsinainen pihvi eli asi-an taloudellinen puoli löytyy lyhyessä, tekijöiden oikeuksia kommentoivassa lauseessa: ”Tavoite on… mahdollistaa teosten joustava käyttö yksinkertaisin kustannuksin eri jakeluteissä”. Suomeksi: uusi ul-jas maailma luo totta kai taloudellista lisäarvoa, kun uudet välineet tulevat kaupallisesti kannattaviksi tiedon välittäjiksi. Mutta sisällön tuottajille makse-taan vain yhden kerran, tyytykööt osaansa.

Liikenne- ja viestin-täministeriö laati vuo-den 2005 lopussa ehdo-tuksen laiksi, jossa sää-deltiin mobiilitelevisi-oon liittyvistä seikois-ta. Ja kuin käsi kädessä tietoyhteiskuntaneu-voston kanssa minis-teriö esittää, että mo-biililähetys olisi sama kuin alkuperäinen lähe-tys. Loogisena seurauk-sena tästä ministeriö katsoo, että vain alku-peräisestä lähetykses-tä on tekijöille makset-tava, ei mobiililähetyk-sestä. Yksinkertainen korvaus kaksinkertai-sesta taloudellisesta ta-pahtumasta, tyytykööt osaansa.

Kaikkihan me olem-me tietoyhteiskunnan kehittämisen ja tiedon saatavuuden kannalla. Tiedämme kuitenkin myös, että tietoyhteis-

kunta ei ole sfääreissä leijuvaa ideointia ja verkon suurta pyyteetöntä vapautta, vaan siihen sisältyvät kasvavat taloudelliset intressit. Onko oikeudenmu-kaista, että ainoastaan ne jotka tietoa, infotainmen-tiä, viihdettä, taidetta tuottavat, jäävät nuolemaan näppejään laajenevasta tietoyhteiskunnasta ja sen tuomasta lisäarvosta?

Suuri Käsikirjoittaja kääntyisi haudassaan, jos olisi kuollut. Ja Tao järkkyy näistä puuhasteluista, jotka yrittävät ikään kuin ohimennen muuttaa oi-keudenmukaista tasapainoa kulttuurin tuottajien vahingoksi.

Kun tuli tuo taikasana ”kulttuuri” kirjoi-tettua, niin vielä pieni loppukaneetti:

Tietoyhteiskuntaneuvosto tote-aa, että tekijänoikeudet eivät ole kult-

tuuri- vaan teollisuus- ja tietoyhteiskuntapolitiik-kaa.Väärin. Tekijänoikeuksia suojataan, jotta taa-taan taloudelliset edellytykset kulttuurin luomisel-le. On vaikea kuvitella relevanttia tietoa minkään yhteiskunnan tarpeisiin ilman kulttuuria, josta se kasvaa. Kulttuuri sanan todellisessa merkityksessä ei ole vain tietoyhteiskunnan vaan koko yhteiskun-nan perusta.

Suuri Käsikirjoittaja

Kuva yllä: Bullshit, ohj. PeÅ Holmquist ja Suzanne Khardalian, Illume Oy, 2005

Pekka RislakkiKirjoittaja on Kopiosto ry:n toimitusjohtaja

25

Huoli YLEstä yhdis-tää julkista media-keskustelua ja elo-kuva-alan sisäistä keskustelua. Niitä yhdistää myös tiet-

ty kaksinaamaisuus. Julkisessa keskus-telussa muiden mediatalojen puhetor-vet vuodattavat krokotiilinkyynelei-tään YLEn saneerausuhkien tai –pak-kojen edessä eivätkä taida edes kun-nolla yrittää peittää tyytyväisyyttään, kun kilpailijaa heikennetään. Sillä kil-pailijahan YLE on, enemmän varmaan tänään sanomalehtien uutistoimi-tuksille kuin kaupallisten tv-kanavi-en viihdeputkille. Ja kun elokuva-alal-la huudetaan YLEn kulttuuripoliitti-sen vastuun perään, kun pelätään että nuo samaiset saneerausuhat vaikutta-vat omaan toimeentuloon, niin kenen-kään en ole huomannut pahemmin ky-selevän kaupallisten kanavien vastuun perään.

Hetkinen? Mitäpä kulttuuripoliit-tista vastuuta voisi kaupallisilla kana-villa olla? Niillehän on annettu lisens-si liiketoimintaan, jonka tarkoitukse-na on myydä mahdollisimman suuria yleisöjä mainostajille. Tätä tarkoitus-ta varten niiden pitää esittää mainos-ten välissä sellaista ohjelmaa, joka noi-ta yleisöjä vetää kanavalle – eikä muu-ta, niinhän?

Näinhän varmaan muuten olisikin, elleivät kaupalliset kanavat olisi ereh-tyneet lupaamaan vähän muutakin, kun Suomen valtio muutama vuosi sit-

ten järjesti parinkymmenen miljoonan euron vuotuisen tulonsiirron julkisen palvelun televisiotoiminnasta kaupal-liselle puolelle. Kaupallisten kanavi-en toimilupamaksun puolitusta 2002 ja tulevaa poistumistahan perusteltiin aikanaan sillä, että näin kaupalliset yh-tiöt pystyvät paremmin panostamaan digitaalisesti jaettavaan sisältöön.

Ja missä tuon panostuksen tulok-set nyt näkyvät? Pelien ja chattien ra-kenteluun tuskin on tuollaisia rahoja saatu hassattua – niitähän kaupalliset kanavat pääasiassa digitaalisesti jake-levat. Vai oliko formuloiden oikeuk-siin tarvittava lisäraha se yhteiskun-nallisesti merkittävä argumentti, jol-la tämä suuri puhallus perusteltiin? Ei-hän kyse tietenkään voi olla siitä, et-tä valtio sponsoroi, YLEn kustannuk-sella, MTV3:n slimmausta myynti-kuntoon ja Nelosen kasvojenkohotus-ta SanomaWSOY:n konsernikirjanpi-dossa. Eihän?

Tietysti YLEnkin linjauksia voi ar-vostella. Jos yhtiö on toiminut viimei-set kymmenen vuotta suunnilleen sa-malla euromäärällä ja samalla kaksin-kertaistanut ohjelmatarjontansa mää-rän (kustannustason kasvusta nyt pu-humattakaan), niin tehottomuudes-ta syyttelevät voisivat ehkä pikkuhil-jaa vetäytyä miettimään, mitä sylki on suuhun tuonut. Mutta hyvällä syyl-lä voi kysyä, pakkoko sitä ohjelmis-ton määrää oli mennä suin surmin kas-vattamaan? Lähteä isolla vauhdilla di-gimaailmaan ja perustaa viisi tv-kana-

vaa? Eikö olisi pitänyt lähteä satsaa-maan laatuun enemmän kuin mää-rään?

Tavallaan oli pakko. Että digi-tv:n mahdollisuuksia päätettiin maailman-laajuisesti ensin hyödyntää kanavien määrän lisäykseen (ja se HDTV tu-lee vasta seuraavaksi – tämä järjestys on ainakin laitevalmistajien mieleen) ei tietenkään ollut ensisijassa ja yksin YLEn päätös. Ja digimaailmaan siir-tymisen aikataulukin on sen samaisen Suomen valtion päätös, joka äsken mainitun välistävedon järjesti. Mutta aika yksin YLE on jäänyt vastaamaan siitä, että tarjolla on ohjelmistoa, joka saa sen siirtymisen näyttämään katso-jalle jotenkin mielekkäältä.

Toisaalta se lienee viimeistään nyt selvää, että jatkossakin tiukilla olevan YLEn kannattaisi vihdoinkin ottaa opiksi rehvakkaan digilähdön virheis-tä ja päättää tarjota vähemmän, mutta parempaa. Voi vain toivoa, ettei liian suureksi esteeksi pienelle reivaukselle laadun suuntaan osoittaudu arvoval-tatappion pelko – tarjonnan määrälli-nen vähentäminen tietysti antaa taas vettä kilpailevien välineiden kom-mentaattorien myllyyn. Samalla huo-lestuneen elokuva-alan ammattilaisen kannattaa muistaa, että sen laadun ys-täviä ja ymmärtäjiä ei ehkä löydy suu-rin joukoin muista osoitteista. Se huo-li YLEstä ei välttämättä ole, esimer-kiksi, että haluaako YLE maksaa tar-peeksi laadusta – vaan että annetaan-ko sen maksaa?

Huoli YLEstä

26

Reportaasi

Tänä vuonna ryhmä päätyi maailman vai-keimpaan aiheeseen, r a k k a u s te e m a a n , jonka se katsoi sivua-van festivaalin Body

and Soul-sarjaa. Puhujina olivat eloku-vaohjaaja ja kirjailija Auli Mantila, sä-veltäjä Markus Fagerudd, kuvataiteili-ja Outi Heiskanen ja näyttelijä ja kään-täjä Jussi Lehtonen. Reino ja Siiri Nor-din esittivät musiikkiaan.

Auli Mantila, ohjaaja, kirjailija: Teemu Mäki olisi jossain vaiheessa sa-nonut, että meidän länsimaista kult-tuuriamme leimaa suurelta osin se, et-tä me yritämme väistää kipua hinnal-la millä hyvänsä. Sitä kautta yritäm-me myös väistää elämää. Tunsin välit-tömästi piston sydämessäni. Muistin Renny Harlinin elokuvan Long kiss good night. Siinä on perheenäiti (Gee-na Davies), joka on itse asiassa muis-tinsa menettänyt CIA-agentti. Hä-nen muistinsa alkaa palailla pätkittäin ja elokuvaan ilmestyy takaumia nai-sen entisestä agenttielämästä. Eräänä päivänä hän menee pienen tyttären-sä kanssa luistelemaan. Tyttö luistelee ensimmäistä kertaa ja tietenkin kaa-tuu ja murtaa kätensä. Äiti tajuaa, et-tä jotakin on tapahtunut, menee lap-sen luo ja kysyy ”mikä sun on”. Lapsi vastaa, että ranteeseen sattuu. Yht-äkkiä tajuamme, että Geena Daviesin agenttiminä nousee esiin ja sanoo lap-selle: ”Life is pain, get used to it.” Ja

sitten tämä sama tapahtuma päinvas-taisena, mutta elokuvan lopussa. Gee-na Davies makaa maassa ja on kuole-man kielissä. Hänen viereensä tulee sama pieni lapsi. Äiti vetelee viimeisiä. Lapsi sanoo: ”Äiti sun täytyy herätä, sä et saa kuolla”. Sitten lapsi alkaa haka-ta äitiään ja sanoo tälle: ”Life is pain , get used to it”.

Tavallaan Teemu Mäki ja tämän elokuvan käsikirjoittaja esittävät meil-le maailman paikkana, joka on täynnä kipua. En tiedä, pitäisikö minun olla siitä huolissani vai ei, mutta huomaan selvästi väistäväni tilanteita, joissa ta-juan, että kohta alkaa tuntua joltakin.

Nyt kun mietin omia elokuviani, en tiedä uskaltaisinko edes itse katsoa niitä, kun tällä tavalla yritän tunnetta väistää koko ajan. Uskaltaisinko men-nä tilanteeseen, jossa yhtäkkiä alan tietää jotakin, jota en pääse karkuun? Jotakin, joka ei ole formatoitua, vaan suoraan kotoisin jostakin. Sen takia minusta dokumentit ovat kammotta-via. Vaikka tapahtuuhan näin fiktios-sakin, sillä kaikki on totta silloin kun kamera käy. Dokumentissa on se ka-maluus, että niissä ihmiset ja heille ta-pahtuvat asiat ovat oikeasti olemas-sa. Ja jos länsimaisen ihmisen keskei-nen ominaisuus on se, että se yrittää väistää kipua, niin minulle ei järkeen käy tämä dokumenttielokuvan nousu. Mikä on länsimaiseen ihmiseen men-nyt, että se tällä hetkellä haluaa katsoa dokumenttielokuvaa? Minusta doku-menttielokuvat ovat aika vaarallisia tässä suhteessa. Silloin kun tekee it-se omia elokuvia, niin eihän se silloin niin haittaa. Silloin ollaan sellaisessa tilanteessa, jossa mitään ei oikeastaan voida koskettaa. Jumala on tavallaan vähän aikaa lepäämässä.

Päähenkilö kirjassani Varpunen ei kuuntele musiikkia, sillä musiikki he-rättää hänessä kipeitä tunteita ja lo-puttuaan jättää hänet yksin.

Olin viime kesänä Mukkulan kir-jailijakokouksessa, jossa oli teemana: Voiko kirjoittaminen olla rakkauden teko? Osaan ulkoa yhden runon, jo-ka käsittääkseni käsittelee rakkautta. Luin sen 14-vuotiaana jonkinlaisesta rakkausrunojen antologiasta. Sen on kirjoittanut ruotsalainen runoilija Ka-rin Boije. Minulle, sellaisena kun nyt olen, tämä runo välittää rakkauden tunteen:

”Kuin voisin tietää onko äänes kaunissen tiedän vain, se minut läpäiseesaa minut värisemään niin kuin lehden

ja rikki laukaiseeSun ihostas, jäsenistäs mitä tie-dänsen tiedän vain, ne on sinunniin etten rauhaa saa, en untakunnes ne on minun”

Tässä runossa kirjoittaja ei arvostele eikä suhteuta kuulemaansa ääntä mi-hinkään aiemmin mainittuun. Hän ei pysty purkamaan sitä, vaan jää täysin kuulemansa armoille. Hän ei ajatte-le enää itsenäisenä kulttuurisena sub-jektina, vaan hänestä on tullut objekti, jonka tämä teko nimeltä ääni läpäisee. Hän ei ole tasa-arvoinen, vaan ymmäl-lään tämän olotilan edessä, jota ei pys-ty selittämään. Hän ei summaa ääntä yleensä, vaan puhuu vain sen vaikutuk-sesta itseensä.

Nyt selitän tämän seuraavasti. Se mikä on sinun, sitä minä en käsitä. Se repii minua luodin tavoin. Olen sen armoilla ja voimaton sen edessä. Minä olen objekti sille, mitä sinä olet. Ja jot-ta pääsisin subjektiksi rinnallesi, mi-nun on saatava tietää. Niin kauan kun en tiedä, niin kauan en saa rauhaa, en saa unta. Jotta saisin tietää, minun on otettava selvää. Ja vain ottamalla sel-vää, pääsen rinnallesi ja saan rauhan. Vain niin voin olla kanssasi tasa-arvoi-nen.

Mitä tämä tulkinta kertoo minus-ta tai maailmankuvastani? Sen, että haluan elää maailmassa, jossa tärke-ää on jäädä eikä lähteä, jossa yksi on tarpeeksi. Toivon voivani elää sellai-sessa maailmassa, jossa minun ei min-kään kehittymisen takia tarvitsisi hy-lätä ketään. Tästä rakkausrunosta te-kemäni lopullinen johtopäätös on tä-mä: mikä tahansa asia tässä maailmas-sa voi olla se subjekti, joka repii mi-nua, joka lävistää minua luodin ta-voin, se voi olla epäkohta sosiaalisissa oloissa, se voi olla se hetki jolloin ju-mala lepää tai se voi olla se tapa, jol-la ihmiset pyyhkäisevät nenäänsä kas-salla maksaessaan ostamansa tavaran. Täytyy sanoa, että kirjoittaminen tai elokuvien tekeminen on minulle sitä samaa asiaa. Teen sitä sen takia, että saisin tietää lisää. Että minun ei tar-vitsisi väistää kipua eikä kääntyä pois-päin, vaan voisin tulla tutuksi niiden asioiden kanssa, jotka minua pelotta-vat ja satuttavat. Se on minulle mah-dollisuus päästä tämän maailman kanssa tasoihin, ymmärtää ihmistä ja tätä vallitsevaa asioitten tilaa. Pyrki-mys saada katsoa tarkkaan ja ymmär-tää lisää ovat tärkeitä.

Kysymykseen: Onko kirjoittaminen rakkauden teko? Vastaan, että on se.

Seminaarin puheenvuoroista lyhentäen koonnut Kristina Haataja

R A K K A U S S E M I N A A R I S TA l a u a n t a i n a 2 8 . 1 . 2 0 0 6

Docpoint-festivaalin yhteyteen järjestettiin nyt neljättä kertaa eri taiteen aloja yhdistävä seminaari, jonka toteutuksesta vastaa nk. re-septiryhmä. Elokuvasta, taiteesta ja ruoasta innostuneeseen ryhmään kuuluvat: Kanerva Cederström, Kristina Haataja, Susanna Helke, Pirjo Honkasalo, Anu Kuivalainen, Kiti Luostarinen ja Jaana Puhakka.

Otteita

27

Koska pelkään tunnetta niin pal-jon, määrittelisin rakkauden näin:

Rakkaus on minulle tiedon kaut-ta sitä, että voin sitoutua sellaiseen näkökulmaan, jossa pyrin aina katso-maan niin, että löydän syyn olla lähte-mättä. Katson niin kauan, kunnes löy-dän syyn olla lähtemättä. Olen sitou-tunut jäämiseen. Jos joku sitoutuu mi-nuun niin, ettei ikinä jätä minua, niin sitä voisin kutsua rakkaudeksi.

Outi Heiskanen, kuvataiteilija:Alaotsikkona rakkaudelle kirjoittai-sin ”kohtuus”. Meidän sanamme koh-tu, kohta, koti, kota, kohtalo ja koh-tuus ovat peräisin Vepsästä, Vienasta eikä niitä ole missään muussa kielessä. (Esimerkiksi kreikaksi kohtu on hys-terikos.) Viime aikoina Freudin penis-kateuden rinnalle on noussut tilakate-us, joka viittaa naisen kohtuun, rak-kauden tilaan. Äidin kohdussa syntyy yhteys lapseen, yhtyminen toiseen ih-miseen ja samalla eroottisen rakkau-den malli.

Olen tehnyt työn, jossa on valais-tu kohtu. Se on energian pesä. Alkupe-räinen energia. Mehän olemme kaikki energiaa tai valoa. Valo, energia ja ti-la ovat myös kuvataiteellisia käsittei-tä. Jokainen ihminen on jonkinlainen lamppu. Sanotaan, että valaistunut ih-minen pystyy rakastamaan koko maa-ilmaa. Miehen ja naisen välillä on kaa-vamaisesti niin, että nainen ajattelee yleensä suhdetta ja mies fallista kyke-nevyyttä. Toisaalta taas patenttirak-kautta ei ole. Olen päiväkirjaani kir-joittanut kerran miehestä näin: Joskus minusta tuntuu, että hän on minun äi-tini ja olen kotoisin hänen lantiomalja-kohdustansa.

Minä hurmioidun esimerkiksi Anish Kapoorin aukoista tai Giaco-mettin veistoksista, jotka luovat tilan. Himalajan vuoret ovat olleet minulle samankaltainen kokemus. Kohtu on rakkauden tila, sellainen, jossa itseä ei enää ole olemassa.

Valaistuminen huipentuu nousuun taivaaseen. Näinhän kävi Jeesukselle ja Muhammedille. Näistä tapahtumis-ta on olemassa useita todistajan lau-suntoja. Olen myös kuullut isoisästä, joka katosi niin, että vain tohvelit jäi-vät.

Kerran Tiibetissä eräs mummo katsoi sormustani ja kysyi: ”Vieläkö sinä etsit jotain?” On totta, että olin niihin aikoihin kova etsimään. Minul-la oli mantrat ja kaikki. Mutta elämä ja kuolema ovat valoa ja energiaa. Jot-kut ovat harmonisessa suhteessa, mut-ta monet joutuvat etsimään vastakoh-taansa. Näin suhteesta tulee myrs-kyisä. Kuulin eräästä perheestä, jossa mies ja nainen tappelevat joka päivä. Heiltä kysyttiin eikö heidän tee mie-li erota. Tähän molemmat vastasivat: Joka päivä. He ovat yhä yhdessä. Kun kaksi ihmistä löytää toisensa, syntyy kohtu ja edellytykset lasten hoivaami-selle, se on kohtuus.

Jussi Lehtonen, näyttelijä, kääntäjä:Minä haluaisin puhua teille rakkaudes-ta näyttelemisen prosessissa, rakkau-den tilasta näyttelijän ja katsojan vä-lillä. Tarkoitan nyt nimen omaan teat- terinäyttelemistä, live-tilanteita. Au-li Mantila puhui äsken kivun väistämi-sestä ohjaajana, hän ei ehkä tiedä mi-tä kauheita tunteita näyttelijä on jou-tunut käymään läpi tehdessään työ-tään. Näyttelijän ilmaisu lähtee hänen omista kokemuksistaan eikä näytteli-jä siis samoin voi väistää kipua. Vaikka olisikin olemassa monta tapaa näytellä,

Patentti-rakkautta ei ole.

näyttelijän on kai-kissa tapauksissa kohdattava kipu.

Esiintyjä-kat-soja- t i lanteissa tulee esiin ihmi-sen tarve samais-tua. Esityksen on-nistumisen edel-lytyksenä on, että katsoja samaistuu esiintyjään, mutta myös toisin päin. Tässä meillä on samankaltainen ti-lanne, jota Outi Heiskanen äsken ni-mitti yhtymiseksi. Tämä tarve yhtyä on meille ihmisille lajityyppinä ole-massa luissa ja ytimissä. Sehän on ti-lanteena arkaainen: ihminen esittää ihmistä tilanteessa, jossa käsitellään tunteita. Rakkauden tila katsojan ja esiintyjän välillä on olemassa meissä syvällä, se on yhteys, joka on tietoi-suuden tuolla puolen.

On toki totta, että näyttelijäl-lä on tarve näyttää itseään ja tulla hyväksytyksi. Näyttelijän rakkau-den työ perustuu kipuun. Se on työ-tä, joka tuhoaa identiteetin pysy-vyyden harhan – ainakin esityksen ajaksi. Mitä sitten tapahtuu katso-jan ja esiintyjän välillä? Katsoja hy-väksyy itselleen katsojan identitee-tin ja esiintyjä hyväksyy omansa. Pi-meässä salissa katsoja luopuu roo-listaan ja samaistuu esittäjän hah-moon, esiintyjä elää sitä rakkauden yhteistä tilaa. Teatterissa puhutaan kolmannesta illusorisesta persoo-nasta, joka elää omaa elämäänsä. Se on rakkauden jumalatar esiinty-jän ja katsojan välissä. Tila, jossa it-se kukin kysyy: Olenko minä minä, vai olenko minä sinä? Tämä on kai-ken taiteen perusta.

Lapsuudesta meillä on käsitys, että muodostumme suhteessa toi-seen. Taiteilijalle tämä prosessi ei sulkeudu koskaan. Ihminen säätelee rajojaan itse. Näyttämö on tila, jossa ihminen käy läpi rajojaan itsen ja ei-itsen välillä. Näyttelijä testaa koke-mustaan maailmaan rakentaessaan hahmoaan. Jotta näyttelijä herättäi-si tunteita, hänen on itse eläydyttä-vä, jotta saisi roolihenkilönsä käyt-töön. Näyttelijällä on rakkaussuhde henkilönsä kipupisteisiin, kaaok-seen ja muodottomuuteen, samalla kun hänellä on kosketus omaan kaa-okseensa ja muodottomuuteensa. Näyttelijä osoittaa rakkautta myös sitä muodottomuutta kohtaan, joka on yleisö. Hänen on vain luotettava yleisöön.

28

Henkilökuva

Ikäänkuin vahvistuksena maamme vi-rallisen ulkopoliittisen johdon mant-ralle Suomen ja Venäjän hyvistä suh-teista saimme tuottajani kanssa vii-me keväänä Karjalassa viiden vuoden viisumikiellon idän Puuhamaahan. Se merkitsi työn alla olevan dokumentin teon totaalista pysähtymistä ja työn loppumista. Joutilaana keskikesän päi-vänä sain sitten päähäni lähteä toteut-tamaan yhtä iäisyysprojektia eli valo-kuvanäyttelyä. Ystäväni Musta Taide – Tume Vuorenmaa tuntui kiinnostu-van asiasta ja silloin olin jo tekemisen alussa.

Edellinen valmistunut dokument-tini kertoi valokuvaaja Caj Bremeris-tä. Tuolloin eräs rahoittaja esitti toi-vomuksen, että dokumentti käsitte-lisi näkemistä. Pohdiskelin tätä temaa, en saanut siitä kiinni. Enkä saisi vielä-kään, jos totta puhutaan. Ymmärrän, että näkeminen on yhtä kuin havain-to, siihen se sitten jääkin. Yritin saada Bremerinkin ymmärtämään, ei sekään onnistunut. Valokuvaus on minulle yksinkertaisempi ja suoraviivaisem-pi asia. Se on tekemisen asia, niinkuin elokuvakin. Ajattelu on toinen asia, si-tä on vaikea elokuvan kielelle konkre-tisoida. Ajattelu ja oma persoona ovat työn takana, eivät aiheena. Vierastan subjektiivisuutta, niinkuin useimmat minun ikäpolveni tekijät. Tässä koh-dassa myönnän nöyrästi analogisuute-ni ja pidän siitä myös kiinni.

Jouduin elokuva-alalle monien muiden ikä- ja kohtalotovereitteni ta-voin vähän sattumalta. Olin varsinkin nuorempana aika innostunut valoku-vauksesta, suurin meriittini on Kodak-in kansainvälisen valokuvauskilpailun kunniamaininta vuodelta 1962. Koska nykyisen ELO:n nimi oli silloin Ate-neumin kamerataiteen osasto, pyrin sinne ja pääsin. Tosin ainoastaan Kaj Franckin puollosta, seikka jonka Hal-lama teki minulle erittäin selväksi.

Seuraava valokuvauksen tähtihetki koitti kohdallani 1969, jolloin ulkomi-nisteriö kielsi Prahaan suunnitellusta valokuvanäyttelystä Erik Uddströmin ja minun tekemän osuuden, jossa py-rimme omalla tavallamme kunnioit-tamaan Prahan kevään henkeä. Ehkä niin olikin parempi.

Valokuvaamisessa on minulle ollut kahdenlaista hupia. Toisaalta itse valo-kuvaaminen, siis ihan vanhanaikainen filmin kera tapahtuva valotus-kehitys-suurentaminen on sinänsä samalla ta-valla kiinnostavaa kuin kenties sukan kutominen tai perhonsidonta.

Kehityspurkin äärellä kokee usein hämmentävän pettymyksen, kun ke-hitetty nega ei ollenkaan vastaa niitä toiveita, mitä jonkin ainutkertaisen ti-lanteen tai hetken tallentamiseen on asettanut.

Samaa voin kuvitella lapasen kuto-misesta, jos peukalo ei olekaan anato-misesti oikein oivalletulla kohdalla tai

jos lohiperhon viidakkokukon pos-kihöyhen on epäuskottavasti lurpal-laan. Elämä on niin epätäydellistä, ja valokuvauskin on hyvä keino siitä muistuttamaan.

Asioiden ns. ikuistaminen on tietysti toinen ihmisen ikiaikainen pyrkimys. Tässä asiassa saattavat parhaassa tapauksessa henkilökoh-taiset pyrkimykset ja yleisempi mie-lenkiinto kohdata.

Itselläni asioiden ikuistaminen ei ole ollut mitenkään ohjelmallista, olen kuvannut silloin, kun on sattu-nut huvittamaan. Kuvaaminen on usein liittynyt isoihin projekteihin ja pitempiaikaiseen oleiluun kiinnosta-vissa ympäristöissä. Kuvieni määrä ei ole mitenkään megalomaaninen, kootessani näyttelyä pystyin kyl-lä erittäinkin tarkkaan muistamaan miltei jokaisen kiinnostavan ruudun. Vaikeus on sama kuin leffan teossa – yleisemmin kiinnostavan ja mer-kityksellisen erottaminen henkilö-kohtaisesta mieltymyksestä. Uskoi-sin, että keskeistä nyt esillä olleille kuville on, paria poikkeusta lukuun-ottamatta kuitenkin henkilökohtai-nen suhde kuvien kohteisiin.

Olen halunnut kuvata arvosta-miani ihmisiä hieman erilaisissa ti-lanteissa kuin pönöttävissä työyh-teyksissä, ympäristöissä, jotka ovat heille mielestäni tyypillisiä tai ku-vaavia.

KJ KoskiKJ Kosken valo-kuvanäyttely oli galleria Laterna Magicassa 24.1.–11.2.2006

29

Lyhyesti

Rullattava kuvakertomus internetissä Rullattava kuvakertomus on uu-denlainen tapa kertoa tarinoita internetissä ja muissa digitaalisis-sa medioissa. Kehitysvammaliit-to on kehittänyt sarjakuvan ja elo-kuvan välimuodon yhteistyössä näyttelijä-elokuvaohjaaja Tero Jar-tin kanssa. Rullattava kuvakerto-mus perustuu suomalaiseen kan-sansatuun Miten karhu menet-ti häntänsä, ja siihen on upotettu runsaasti lisätietoa, mm. eläinten valokuvia, ääniä ja jälkiä sekä suo-malaisia sananlaskuja. Kuvaker-tomusta voi käyttää kuvakirjana, äänisatuna, sarjakuvana, oheis- ja opetusmateriaalina eri-ikäisten ja eri tavoin toimivien ja kommuni-koivien ihmisten tarpeisiin.

Rullattava kuvakertomus Mi-ten karhu menetti häntänsä löy-tyy Papunet-internetsivuilta osoitteesta www.papunet.net/rul-lattava

Dokumentti-Jussi Websterille Vuoden 2005 parhaan dokument-tielokuvan Jussi-palkinnon voit-ti John Websterin ohjaama, Sa-lon poliisin arjesta kertova doku-mentti Sen edestään löytää.

Taanila ja Kurenniemi Pariisissa

Mika Taanilan uusi kahden projektorin videoinstallaa-

tio Täydellisen pimennyksen vyöhyke on ensimmäis-

tä kertaa yleisön nähtävillä Suomen Ranskan instituu-

tin näyttelyssä Une histoire saccadée (”Nykivä kerto-

mus”). Taanilan ja Erkki Kurenniemen yhteisnäytte-

lyssä nähdään joukko teoksia, jotka sijoittuvat tieteen

ja taiteen väliselle harmaalle vyöhykkeelle. Instituut-

ti sijaitsee osoitteessa 60 Rue des Ecoles, 75005 Paris.

Näyttely on avoinna 9.3.–28.4.2006.

Täydellisen pimennyksen vyöhyke, Mika Taanila, 2006

Sisältötuotannolle 130 000 euroa AVEK jakoi tammikuussa 130 000 euroa opetusministeriön erillistu-kea kotimaisten digitaalisten sisäl-tötuotantojen kehittämiseen. Ha-kijoita oli korkeatasoisella kierrok-sella 28, näistä kahdeksalle jaettiin sisältötuotannon apurahaa yhteen-sä 130 000€.

Päätökset tuen jakamisesta teki AVEKin ja opetusministeri-ön yhdessä nimittämä asiantunti-jaryhmä: professori Philip Dean, konsultti Markus Leikola, projek-tipäällikkö Petra Tarjanne. Esitte-lijänä toimi AVEKin multimedi-an ja mediataiteen tuotantoneuvo-ja Milla Moilanen. Tukea saaneet hankkeet löytyvät lehden lopusta.

Digitaaliset demot - määräraha

Opetusministeriö ja AVEK jatkavat digitaalisen sisältö-tuotannon kehittämistä. Vuo-den 2006 alusta on käynnis-tetty kolmivuotinen Digitaa-liset demot -projekti. Se on jatkoa vuonna 2002 aloitetul-le sisältötuotannon erillis-hankkeelle. Tavoitteena on ke-hittää mielekkäitä sisältöjä ja palveluja digitaalisiin pääte-laitteisiin sekä vastata digitaa-lisen toimintaympäristön kas-vaviin tarpeisiin ja tietoyhteis-kunnan kulttuuria koskeviin tavoitteisiin.

Jaettava tuen määrä vah-vistetaan vuosittain opetusmi-nisteriössä. Vuodelle 2006 tuen määrä on 380.000 euroa. Avustuksia jaetaan kaksi ker-taa vuodessa. Hakuajat ovat 30.4. ja 30.11. Hakemusloma-ke ja lisätietoja löytyy AVEKin kotisivuilta osoitteesta www.kopiosto.fi/avek.

30

Järjestö

Suomen elokuvakon-takti ry on elokuvan-tekijöiden perustama kotimaisen elokuvan levitysjärjestö. Ee-va Kurki muisteli ot-

sikolla ”Kultaiset muistelot” elokuva-kontaktin 10-vuotisjulkaisussa yhdis-tyksen alkuvaiheita näin:

”Jotenkin näin kaikki käytännös-sa kävi. Joskus vuoden 1969 syksyl-lä Naukkarisen Lasse, sitten Pette-ri (von Bagh) ja kolmantena K.J. Kar-masalo kysyivät, voisinko ottaa hei-dän elokuvansa hoiviini. Olin tuolloin toimessa Suomen elokuva-arkisto ry:ssä ja siten puhelimen tavoitettavis-sa. Pojat eivät kai oikein tienneet mi-ten lainaajilta pitäisi ja kehtaisi pyytää esityskorvauksia. No, minähän suos-tuin ja kiikuttelin yli talven Solidaa-risuutta, Pockpicketia, Joulukuuta ja Konalan joutsenta postiin ja lähette-lin poikien nimissä laskuja. Kun sitten alkoi palveluksia haluavia elokuvante-kijöitä ilmaantua lisää, ajattelin yhdes-

mutta luettelon seuraavia painoksia jouduttiin kasvattamaan suuren ky-synnän vuoksi.

KettupäivätElokuvakontaktin näkyvin toiminta, Kettupäivät, täytti toissa vuonna 20 vuotta. Alkuunsa ne järjestettiin Ly-hytelokuvapäivien-nimellä ja yhden viikonlopun aikana pystyttiin esittä-mään kaikki Suomessa valmistuneet vapaarahoitteiset lyhytelokuvat.

Eila Anttila kuvaili ensimmäisiä Lyhytelokuvapäiviä näin:

”Suomen elokuvakontaktin, Suo-men elokuvasäätiön ja Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksen jär-jestämä Lyhytelokuva tässä ja nyt -ta-pahtuma täytti helsinkiläisen Nordian Tapiovaara-salin kahden lokakuisen päivän ajaksi. Tapahtuman aikana näh-tiin uusimpia kotimaisia lyhyteloku-via, keskusteltiin lyhytelokuvan tuot-tamisesta, tekemisestä ja levittämises-tä. Tapahtuman päätteeksi luovutet-tiin Suomen elokuvakontaktin Ket-tu-mitali ansioikkaimmaksi katsotulle uudelle elokuvalle. Tapahtuman taus-talla oli huoli kotimaisen lyhyteloku-van tilasta. Lyhytelokuvaa kun koet-telee tuotannon taloudellisten vaike-uksien lisäksi myös säännöllisten levi-tysmahdollisuuksien puute.”

Kettupäivien viettäessä 20-vuotis-juhliaan, elokuvakontakti järjesti kes-kustelutilaisuuden otsikolla ”Lyhyt-elokuva tässä ja nyt”. Vanhaa otsikkoa haluttiin hyödyntää todentamaan sitä tosiseikkaa, että kotimaiseen lyhytelo-kuvatuotantoon ei vieläkään panoste-

35 vuotta kotimaisen elokuvan puolestaKolmekymmentäviisi vuotta on pitkä

aika. Mutta mikä on muuttunut sinä ai-

kana? Edelleen 16 mm:n elokuvakopiot

kiertävät maata tuhansia kilometre-

jä vuodessa tuoden iloa tasapuolises-

ti maamme jokaiseen kolkkaan. Edel-

leen elokuvan ääreen keräännytään

myös keskustelemaan. Pelkkä katse-

lukokemus ei riitä, nähtyä elokuvaa pi-

tää analysoida muiden katsojien kans-

sa. Edelleen Hinku ja Vinku saavat uu-

sia ystäviä inarilaisessa päiväkodissa

ja hankolaisissa lastentarhoissa.

sä ja erikseen, että Suomeenkin pitäisi perustaa eurooppalaisten esimerkkien mukainen levitysjärjestö.”

Vuoden 1933 alusta saakka voimas-sa olleet veronalennussäännöt nostivat kotimaisen lyhytelokuvatuotannon määrällistä tasoa. 1950-luvun huippu-vuosina valmistui vuosittain yli 400 lyhytelokuvaa, joista suuri osa toki oli tilauselokuvia. Lyhytelokuvat työllis-tivät ohjaajia, kuvaajia ja leikkaajia ja alalla meni muutenkin hyvin.

Vuoden 1964 kesällä veronalen-nussäännöt kumottiin ja kotimainen lyhytelokuvatuotanto romahti. To-ki vielä 1960-luvun lopulla lyhäreitä tehtiin keskimäärin yli 60 kappaletta vuosittain.

Elokuvakontakti perustettiin siis tilanteessa, jossa vapaarahoitteinen ly-hytelokuva taisteli olemassaolostaan. Niin kuin se on taistellut moninaisia kertoja sen jälkeenkin.

Veronalennusjärjestelmän romut-tamisen jälkeen siirryttiin lyhytelo-kuvatuotannoissa luontevasti käyttä-mään 16 mm:n materiaalia. Tuolloin oli vielä jokaisessa suomalaisessa oppi-laitoksessa projektori ja jopa henkilö, joka osasi projektoria käyttää. Edel-leenkin 16 mm:n kopiot ovat kontak-tin kysytyimpiä kopioita. Projektorit ovat lujaa laatua ja esitystilanteeseen ne tuovat miellyttävää menneiden ai-kojen henkeä.

Vielä 1960-luvun puoliväliin saak-ka elokuvantekijöille oli riittänyt se, että heidän elokuvansa esitetään elo-kuvateattereissa pääkuvan alkukuva-na. Uusien esityspaikkojen etsiminen oli haaste ja siinäkin elokuvakontak-ti teki uraa uurtavaa työtä 1970-luvun alussa. Kontakti kartoitti pikku hiljaa eri esitystahot ja -paikat eri puolilta Suomea. Ensimmäinen elokuvaluet-telo, jossa esiteltiin kaikkiaan 59 elo-kuvaa, ei vielä levinnyt ympäri maata,

Heikki Keskinen & Leena Näre- kangasKirjoittajat ovat SEK:n edellinen ja nykyinen toiminnan- johtaja

Crossing Line, ohj. Simone Aaberg & Magnus Beimer, Klaffi Tuotannot Oy, 2005

31

Suomen elokuvakontaktin hallitus pe-rusti keväällä 2005 työryhmän kartoit-tamaan uusia levitysmahdollisuuksia sekä laatimaan yhdistykselle viisivuo-

tissuunnitelmaa levityksen tehostamiseksi.Yhdis-tys huomioi levitysstrategiassa digitaalisten levi-tysformaattien ja –kanavien tuomat uudet mahdol-lisuudet. Työryhmän kokoamaan suunnitelmaan kirjattiin viisi kohtaa: uusien levitysrakenteiden luominen, Video-on-demand -palvelu, DVD-koos-teiden tuottaminen, lisäresurssien hankinta sekä sääntömuutos ja levityssopimusten uudistaminen.

Elokuvakontaktin levitys on jo vuosia ollut pää-osin keskittynyt lastenelokuviin, lyhyiden näytel-mäelokuvien ja dokumenttien jäädessä jalkoihin. Lyhyt- ja dokumenttielokuvien levitys on Eloku-vakontaktin olemassaolon perusta. Parantaakseen tilannetta Elokuvakontakti tulee tiivistämään yh-teistyötä mm. alueellisten elokuvakeskusten ja kuntien kulttuuritoimien kanssa. Yhtenä päämää-ränä on toimivan levitysketjun kehittäminen ym-päri Suomea.

Levitysstrategiaan seuraavalle viidelle vuodelle sisältyy myös levitystoiminnan laajentaminen; do-kumenttielokuvien kokonaisvaltainen levitys kau-pallisesta levityksestä ei-kaupalliseen. Elokuva-kontakti keskittyy ensin omaan osaamisalueeseen-sa, ts. parantamaan kaupallisen kentän ulkopuolis-ta lyhyt- ja dokumenttielokuvalevitystä.

Aiemmin mainitun levitysketjun lisäksi Eloku-vakontakti kartoittaa parhaillaan mahdollisia yh-teistyötahoja ja käy neuvotteluja lyhyt- ja doku-menttielokuvien levityksen aloittamiseksi VOD-palveluna sekä Suomessa että muualla Euroopas-sa. DVD-koosteiden tuottaminen, myös kaupal-liseen levitykseen, on jo toteutunut uudistus. En-simmäiseksi tuotettua Paul-Anders Simman eloku-vakoostetta seuraa keväällä 2006 Heikki Prepulan animaatiokooste. Suunnitelmissa on vuosittain jul-kaistava lyhytelokuvakooste DVD:llä sekä lasten-klassikoiden siirtäminen digitaaliseen muotoon.

Levitysstrategian toteutus tulee vaatimaan pal-jon sekä aika- että työvoimaresursseja. Lisäksi uu-distukset vaativat yhdistykseltä sääntöjen tarkis-tuksen; vuoden 2006 alussa Elokuvakontakti tu-lee luopumaan ei-kaupallisen levityksen määrees-tä. Uudet digitaaliset levitysmahdollisuudet ovat suurelta osin kaupalliseen levitykseen laskettavia, eikä yhdistys halua sitoa toimintaansa vanhentu-neella käsitteellä.

ta sillä tasolla kuin pitäisi. Suomen elo-kuvasäätiössä ollaan tyytyväisiä siihen, että edes muutama dokumenttieloku-va vuosittain pääsee elokuvateatterei-hin. Mutta viikko Helsingin, Tampe-reen ja Turun elokuvakankailla ei pois-ta sitä tarvetta, mitä koetaan muualla maassa. Dokumenttien levittäminen Suomessa niiden kaupallisen potenti-aalin romahdettua (ensi-iltaesitysten ja televisioesityksen jälkeen) jäisi heit-teille, ellei elokuvakontaktia olisi.

Digitalisoiminen haasteenaSuomen elokuvakontakti on varsinai-sen levitystoiminnan rinnalla nous-sut myös elokuvaesitysten järjestäjäk-si. Vuodesta 1998 alkaen elokuvakon-taktilla on ollut oma lastenelokuvasar-ja Sodankylän elokuvajuhlilla. Vuonna 1999 järjestetty kansainvälinen doku-menttielokuvatapahtuma Ateneumis-sa loi pohjaa DocPoint-dokumentti-elokuvafestivaalille. Pääkaupunkiseu-dun päiväkodeissa elokuvakontaktin väki on kiertänyt yhdistyksen omien 35 mm:n ja 16 mm:n esityslaitteistojen kanssa ilahduttamssa tulevia liikkuvan kuvan suurkuluttajia.

Uusia esityspaikkoja ja -tilanteita kartoitetaan kontaktissa edelleen. Vii-meisimpänä saavutuksena on Helsin-gin ravintoloissa toteutettu Lyhytelo-kuvia kansalle! -tapahtuma. Yhteistyös-sä Walhallan ja Finlandssvenskt Film-centrumin kanssa järjestetyt esitykset toivat lyhytelokuvia esille paikkoihin, joissa ei normaalisti elokuvia ole totut-tu näkemään. Vastaanotto yleisöltä oli poikkeuksetta erinomainen. Lyhytelo-

Suomen elokuvakontaktin levitysstrategia vuosille 2005-2010

Suomen elokuvakontakti ryOsoite: Pohjoisranta 20 B 23, 00170 HelsinkiPuh ja fax: (09) 6129720 / (09) 61297210Kotisivut: www.elokuvakontakti.fi / www.kettupaivat.fiElokuvia levityksessä syyskuussa 2005: 739Esityksiä / katsojia vuonna 2004: 2.335 / 157.660

kuvatekstin markkeerausteksti

kuvia toivottiin nähtäväksi ravinto-laissa ja kahviloissa myös jatkossa.

Haasteeksi ovat nousseet uu-det esitysformaatit ja -kanavat. Vuo-sia jo uskollisesti toimineet 16 mm:n filmikopiot sekä VHS-nauhat ovat hiljalleen väistymässä. Iso kysymys on filmi- ja videoformaateilla olevi-en elokuvien, joita levityksessä on yli 700, osittainen siirtäminen digi-taaliseen muotoon – ja rahoituksen löytäminen tähän.

Lyhytelokuvien tunnettavuu-den lisääminen ja toimivan levitys-kentän luominen ovat saavutetta-vissa, mutta se tarkoittaa alan yh-teisiä ponnistuksia. AVEKin, Suo-men elokuvasäätiön ja Yleisradi-on kädenojennus Lyhyesti-projek-tin myötä on antanut lyhyteloku-valle sen kipeästi tarvitsemaa ensi-apua. Kuluvan vuoden lyhyteloku-vatuotantojen määrä saadaan näin kaksinkertaistettua. Työ ei kuiten-kaan jää tähän sillä näillekin ja tu-leville lyhytelokuville olisi löydet-tävä toimiva levitys myös televisi-on ulkopuolella. Tähän tarvitaan yhteistyötä ja uskoa asiaan alan si-sällä, unohtamatta taloudellista pa-nostusta.

32

Järjestö

Idea Dokumenttikillasta syntyi Mikon mielessä tarpeesta saada painoarvoa kannanotoilleen Eu-roopassa. Mikko toimi tuolloin

EU:n ensimmäisen Media–ohjelman Documentary-jaoston hallituksessa. Documentaryn tehtävänä oli mm. laa-tia suuntaviivoja Media-ohjelman do-kumenttielokuvan tuen jaosta.

– Minusta tuntui, että edustin siel-lä liikaa vain omia näkökulmiani. Ha-lusin kuitenkin edustaa koko Suomen dokumenttielokuva-alaa ja siksi kaipa-sin keskusteluryhmää taakseni, toteaa Mikko nyt.

Tavoitteena oli luoda vapaamuo-toinen keskusteluryhmä, jolla ei olisi mitään kiinteää organisaatiota. Suo-messa oli toiminut jo joitakin vuo-sia Animaatioklinikka ja siitä saatiin malli.

– Ajattelimme, että syntyisi myös yhteisö, jossa kuulisi avoimesti toisten mielipiteitä töistään. Tuo puoli on eh-kä killassa huonoiten toteutunut. Toi-saalta se on toteutunut sitten joiden-kin tekijöiden muodostamissa yhtei-söissä.

– Yksi syy killan perustamiseen oli myös se, että koimme ettei dokumen-taristeja kuultu elokuva-alalla. Ei ollut mitään sopivaa instanssia, jolta päät-täjät olisivat tarvittaessa voineet kysyä dokumentaristien mielipidettä.

Mikon mielestä killan toiminta onkin arvokasta siksi, että nyt on ole-massa dokumentaristien edustaja, jo-ka voi antaa lausuntoja.

– Kiltaa perustettaessa tavoitteena oli, että se olisi hyvin avoin. Toivoim-me, ettei olisi kuilua elokuvien tilaaji-en ja tekijöiden välillä, vaan tilaajat oli-sivat aktiivisesti keskusteluissa muka-na. Niinpä killan ensimmäisessä halli-tuksessa oli mukana myös FST:n com-missioning editor Jenny Westergård.

Juuret vielä kauempana – Oikeastaan killan juuret ovat vielä kauempana, 1970- ja 1980-luvun tait-teessa. Sillon järjestimme Kai Salmi-sen kanssa dokumenttikeskustelu-ja Vanhalla Polilla. Ajattelimme, että voitaisiin ehkä perustaa kahvila, jos-sa esitettäsiin dokkareita ja niistä kes-kusteltaisiin.

Mikko huomauttaa, että doku-menttielokuvan asema on nyt aivan toinen kuin kiltaa perustettaessa. Nyt on jo lähes mahdotonta ajatella aikaa ennen DocPointia. Ja Docpointhan syntyi killassa aktiivsesti toimineiden ihmisten palosta.

– Mutta itse asiassa ei ole kym-mentäkään vuotta, kun suurella taiste-lulla saatiin Tampereen elokuvajuhlille mukaan yli 30 minuuttiset kotimaiset dokumentit. Sitä ennen sinne oli otet-tu kategoriseti vain alle puolituntisia elokuvia. Eli pääosa dokumenteista ei voinut edes kuvitella pääsevänsä esille Tampereella.

Nykyisin animaatiotaMikko itse teki pitkään yhteiskun-nallisia dokumentteja Epidem-yhtiös-sään. Hän ohjasi ja tuotti mm. usei-ta palkittuja Latinalaisen Amerikan maista kertovia dokumentteja. Epi-dem-yhtiö oli myös monelle uudelle tekijälle koti ja tuottaja.

Muutama vuosi killan perusta-misen jälkeen Mikko itse jätti doku-menttielokuvan tekemisen ja siirtyi animaatioon.

– Olin jo lähes 30 vuotta tehnyt dokumenttia ja tuntui että voisi teh-dä jotain uutta.

Mutta Mikko ei olisi Mikko, jos hän ei taas suunnitelisi jotain aivan uutta. Nyt hän puhuu innostuneena cross-mediasta, interaktiivisuudesta ja

Timo Kohon kanssa luomastaan exi-formatista, esitysmuodosta, jossa isol-le kankaalle voidaan tietokoneohja-tusti luoda erilaisia visuaalisia yhdis-telmiä.

– Siinäkin on kyseessä sama työ-metodi kuin dokumentissa: tehdään researchia, kerätään materiaalia ja luo-daan visuaalinen muoto.

Mitä sitten yhteiskunnallisen do-kumentin veteraani sanoo dokumen-tin tilasta tänään?

– Jotta dokumenttielokuva pärjäi-si visuaalisten tarinoiden kilpailussa, tärkeää on edelleen luoda materiaa-lista hyvä dramaturgia, hyvä tarina. It-se en ole koskaan ollut niin kiinnostu-nut oman suvun tai sisarussarjan suh-teiden tutkimista käsittelevistä doku-menteista. Kuitenkin toimivan tari-nan rakentamiseen hyvin henkilökoh-tainen lähestymistapa on varmasti yk-si tapa.

– Dokumenttielokuvassakin on selviä trendejä. Ehkä subjektiivisuus on yksi sellainen. Viime vuosina muita trendejä ovat olleet mm. Etelä-Afrik-ka ja Lähi-itä. Nyt näyttää, että Lati-nalainen Amerikka saattaisi olla nou-semassa taas esiin.

Jokohan olisi aika nostaa Epide-min työt esiin vaikkapa sarjana Doc-Pointissa?

Dokumenttikilta 10 vuottaH A L U T T I I N P E R U S TA A K E S K U S T E L U RY H M Ä , S Y N T Y I K I LTA J A F E S T I VA A L I

Kun DocPoint –festivaali juhli tammi-

kuussa viidettä vuottaan, sen yhtey-

dessä pidettiin myös pieni kymmen-

vuotisjuhla. Dokumenttikilta täytti

kymmenen vuotta. Oli syytä kukittaa

killan perustaja Mikael Wahlforss.

Timo KorhonenKirjoittaja on Dokumenttikillan puheenjohtaja ja elokuvaohjaaja

Mikael Wahlforss

33

Lyhyesti

Dokumenttikilta 10 vuotta

Virtuaalitodellisuutta LumeessaMediakeskus Lumeessa järjestetään 15.-16.5. seminaari, jonka pääteemoja ovat virtuaalitodellisuus ja teollisuus-animaatiot. Virtuaalitodellisuus levittyy peleistä teolli-suuden mallinnuksiin ja arkkitehtuurista lentosimulaat-toreihin. Ne liittyvät tieteelliseen visualisointiin ja ko-neiden prototyyppeihin. Tapahtuman yhteydessä yleisö voi tutustua aiheeseen liittyviin installaatioihin, simulaa-tioihin ja demoihin. Tarkempia tietoja osoitteesta http://www.lume.fi/aninet.nsf/tapahtumat_pick/virtuaalitodel-lisuusseminaari

Huoltamo-galleria Tampereelle Tampereella on helmikuun 2006 alusta toiminut uusi kuvataiteili-ja Minna Suoniemen perustama gal-leria ja projektitila Huoltamo. Tila toimii erilaisten nykytaiteen projek-tien näyttämönä ja se pyritään säi-lyttämään avoimena nopeillekin ta-pahtumille. Ohjelmassa on ikkuna-näyttelyitä, prosessitaide-projekteja, performansseja, videoscreeningejä ja muita tapahtuman muodossa toimi-via taideteoksia. Vuoden 2006 ohjel-massa on luvassa Kim Simonssonin, Pekka Niskasen, Aurora Reinhardin, Anssi Kasitonnin ja Petri Ala-Mau-nuksen näyttelyt sekä erilaisia tapah-tuman muodossa toteutuvia projek-teja, kuten Markus Renvallin Avoin elokuva –projekti, jossa muuttuvan elokuvallisen kokonaisuuden toteut-tamiseen yleisö voi osallistua monel-lakin eri tavalla. Huoltamo: Suvanto-katu 4, Tampere. Lisätietoja: [email protected]

Uusi luovien alojen täydennyskoulutus- ja kehittämisorganisaatio Taideteollisen korkeakoulun koulutus- ja kehittämiskes-kus ja Teatterikorkeakoulun aikuiskoulutusyksikkö yh-distyvät luovien alojen laaja-alaiseksi täydennyskoulut-tajaksi.

Taustayliopistojen pohjalta kehitetään taiteen, de-signin ja median, draaman, tanssin, läsnäolon ja kom-munikaation osaamis- ja innovaatioinstituutti. Yksikön toiminnassa tulevat painottumaan myös kehittämisen, strategiaosaamisen ja soveltavan tutkimuksen näkökul-mat.

Yksiköiden yhdistyminen mahdollistaa uusien, in-novatiivisten koulutus- ja kehittämispalvelujen toteut-tamisen. Yhteistyö näkyy syksystä 2006 alkaen yhteise-nä koulutustarjontana ja verkkonäkyvyytenä. Lopullinen yhdistyminen tapahtuu vuoden 2007 alussa. Lisätietoja: Johtaja Teppo Turkki, [email protected]

Lyhyt on kaunista Rakkautta ja Anarkiaa festivaalilla

Tämän vuoden Rakkautta ja Anarkiaa -fes-tivaali kutsuu

lyhytelokuvia. Elokuvia esitetään ulkona sijaitse-valla screenillä sekä omas-sa esityssarjassaan.

Tervetulleita ovat kaikki elokuvan muodot: fiktiot, dokumentit, ani-maatiot, musiikkivideot jne. Elokuva saa olla mak-simissaan 30 minuuttia, vähimmäispituusrajaa ei ole.

Töitä voi lähettää fes-tivaalille kesäkuun 9. päivään asti. Lisätie-toja: Liisa Juntunen, [email protected]

Lumeen johtaja vaihtuu Mediakeskus Lumeen johtaja Jarmo Eskelinen siirtyi vuoden alusta Forum Viriumin johtajaksi. Lumeen johta-jan tehtävää hoitaa toistaiseksi Samp-pa Murtomäki. Murtomäki on toimi-nut vuodesta 2002 Lumeen tuotanto-päällikkönä, sittemmin myös apulais-johtajana.

Henkilömuutoksia elokuvasäätiössä Kansanedustaja Irina Krohn on va-littu Suomen elokuvasäätiön toi-mitusjohtajaksi seuraavalle viisi-vuotiskaudelle, nykyisen toimitus-johtajan Jouni Mykkäsen jäädessä eläkkeelle 30.6.2006.

Kirsi Tykkyläinen on palannut virkavapaaltaan Suomen elokuva-säätiön levitysosastolle kulttuuri-viennin päälliköksi vastuualuee-naan pitkät elokuvat. Jaana Puska-la palasi elokuvien kulttuuriviennin assistentin paikalle.

34

Lyhyesti

Tukea kehityskysymyksiä käsitteleville tv-tuotannoille Ulkoasiainministeriö (UM) osallistuu globaaleja kehityskysymyksiä käsitte-levien tv-tuotantojen rahoitukseen. Tuen tarkoituksena on edistää kehi-tyspolitiikkaa ja kehitysyhteistyötä käsittelevien ohjelmien ja dokument-tien tuotantoa ja lisätä näiden näky-vyyttä suomalaisilla tv-kanavilla. Li-säksi tuen tarkoituksena on aikaan-saada tuotteita UM:n oman tiedotus- ja opetustoiminnan käyttöön.

Globaaleja kehityskysymyksiä kä-sittelevien tv-tuotantojen vuoden 2006 rahoitustuki on nyt haussa. Ha-ku päättyy 28.4.2006. Tarkemmat oh-jeet ja hakulomake löytyvät osoittees-ta http://global.finland.fi/uutiset/teks-ti_popup.php?id=5682

Kirkon mediasäätiö aloitti toimintansaKirkon mediasäätiö on aloittanut toimintansa ja ensimmäinen hakuai-ka päättyy 11.4. Säätiö tukee uskon-toa ja elämänkatsomusta käsittelevi-en ohjelmien tekemistä valtakunnal-lisiin medioihin. Säätiön ovat perus-taneet ev.lut. kirkon 24 suurinta seu-rakuntaa tai seurakuntayhtymää se-kä kirkkohallitus. Säätiön asiamie-henä toimii toimituspäällikkö Juha Rajamäki Kirkon tiedotuskeskuk-sesta. Lisätietoja ja tarkemmat oh-jeet sekä hakukaavakkeet löytyvät säätiön sivuilta www.kirkonmedia-saatio.fi.

Elokuvia katsojilleRisto Jarva -seura järjestää seminaa-rin ”Elokuvia katsojille - tekijän vastuu?” 25.4. klo 18 alkaen Suomen elokuvasäätiön Auditoriossa Kino K 13:ssa, Kanavakatu 12. Alustuksia ja keskustelua. Vapaa pääsy.

Erityistukea musiikki- aiheisille tuotannoille ESEKin (Esittävän säveltaiteen edistämiskes-kus) ja LUSESin (Luovan säveltaiteen edistä-missäätiö) AV-jaosto, julistaa haettavaksi nel-jä 50 000 euron suuruista tukisummaa audio-visuaalisille tuotannoille, jotka esittelevät ko-timaista esittävää ja/tai luovaa säveltaidetta. Tukisumma voi olla osa isommasta tuotanto-budjetista. AV-jaosto toivoo, että tuilla syntyi-si mahdollisimman laajasti eri musiikkilajeja esitteleviä ohjelmia.

Vapaamuotoiset hakemukset on toimitettava 8.9.2006 mennessä osoitteeseen ESEKin/LUSESin AV-jaostoPieni Roobertinkatu 1600120 HelsinkiLisätietoja: http://www.esek.fi/

Karkki, Eeva-Mari Hai-kala 2004

Showerama, Sari Palosaari, 2006.

Lasse Naukkarisen retrospektiivit Intiassa Pitkän linjan dokumentaristin Lasse Naukkarisen elokuvien retrospek-tiivejä on esitetty Intiassa kahdella elokuvafestivaalilla. Aasian suurim-piin lukeutuva Mumbain kansainvä-linen dokumentti-, lyhyt-, ja animaa-tioelokuvafestivaali kutsui Naukka-risen myös festivaalin juryyn. Toinen Naukkarisen elokuvien retrospektii-vin esittänyt festivaali oli Vibgyorin lyhyt- ja dokumenttielokuvafestivaa-li Keralassa.

35

Lyhyesti

Mediataidetta ja lyhytfilmejä DINA- kanavalla

DINA on pääkaupunkiseudun uusi kaapelitv-kanava, jonka lä-hetykset käynnistyivät helmikuun 15. päivänä Welhon digitaalisessa verkossa. DINA lähettää Ete-lä-Suomen suurimpien media-, taide- ja elokuvakorkeakoulujen tuotantoja sekä AV-Arkin taiteili-joiden teoksia omalla kanavalla.

– Oli jo korkea aika!Tällaisen kommentin on DINA-

kanavan käynnistymisen jälkeen kuullut useamman kuin yhden suus-ta. Tuntuu että DINA-tyyppiselle kanavalle on ollut kysyntää, mones-takin eri syystä.

DINA täyttää sekä helsinki-läisen paikallis-tv -vajeen että an-taa mahdollisuuden tulevalle tv- ja elokuvasukupolvelle sekä parhail-le mediataiteen tekijöille näyttää osaamisensa.

DINAa johtavan Arcadan pää-määränä on ollut luoda Etelä-Suo-men suurimpien av-alan korkea-koulujen käyttöön todellinen tut-kimus- ja kehitysympäristö, joka palvelee verkoston erilaisia opetus- ja tutkimushankkeita. DINAn an-siosta pääsevät nyt Taideteollisen korkeakoulun, Stadian, Kuvataide-akatemian, Tampereen ammatti-korkeakoulun ja Turun ammattikor-keakoulun opiskelijat esittämään tuotantojaan sekä yhdessä kehittä-mään uudenlaisia tuotannon, ker-ronnan ja visuaalisen ilmeen muoto-ja. Vahvasti keskittävän ja kansain-välistyvän tv-teollisuuden vastapai-noksi DINA pyrkii luomaan edelly-tykset sellaisen kulttuurisesti oma-leimaisen tarjonnan kehittämiseen, jolla olisi tulevaisuudessa myös ta-loudelliset menestymisen mahdolli-suudet. Tämän tavoitteen saavutta-miseksi tarvitaan sekä DINAn kal-taista suurta verkostoa että todellis-ta yleisösuhdetta.

DINA esittää pääasiassa lyhyt-filmejä, keskustelu- ja musiikkioh-jelmia sekä mediataidetta myöhäi-sillassa. DINAn katsomiseen tarvi-taan digisovitin sekä Welhon ohjel-makortti.

DINA näkyy myös internetissä www.dina.tv

Tiina Räisänenkanavapäällikkö[email protected]

Tampereen elokuvajuhlilla palkittiin AVEKin tuella tehtyjä tuotantoja. Yli 30 minuuttisten sarjassa pää-

palkinnon voitti Issu Huovisen, Leo Märkälän, Heta Partasen, Ilona Rei-niharjun, Eija Romppasen, Mika Suik-kasen ja Pentti Taipaleen dokumentti Kone 17 (2005).

Muita AVEKin tukemia olivat Risto Jarva-palkinnolla saanut Reijo Kelan 365 päivää – Reijo Kelan video-päiväkirja 1999 (2006), erikoispalkin-non saanut Pia Andellin dokumentti Hetket jotka jäivät (2005) ja kunnia-maininnalla palkittu Mikko Peltosen ja Pasi Riialin dokumentti Vaalitais-to (2005). Lyhyiden erikoispalkinnon sai Tatu Pohjavirran animaatio Eluk-ka (2005).

Vaalitaisto ja Kone 17 -elokuvat on tuotettu Toinen Suomi -projek-tin Etelä-Suomen alueella. AVEKin ja YLE TV2 Dokumenttiprojektin luoma Toinen Suomi -projekti syntyi reilut kolme vuotta sitten. Tavoittee-na oli antaa paikallisille dokumentti-elokuvan tekijöille mahdollisuus ker-toa tarinansa itse, kohottaa paikallis-ta ohjaaja- ja tuottajaosaamista ja ta-rinoiden kehittämistä kansainvälisen tason elokuviksi.

Projekti on jo toteutettu Satakun-nassa ja Etelä-Suomen läänissä ja se on toiminnassa Lapin läänissä. Kullakin alueella projekti alkoi korkeatasoisella koulutusjaksolla. Sen päätteeksi tuo-tantoon valittiin joukko dokumentte-ja, jotka ovat paikallisten tuotantoyh-tiöiden tuottamia.

Projekti paikallisti uusia kyky-jä ja luonut uudenlaista kollektiivista tuotantokulttuuria. Myös projektin rahoitusmalli on innovatiivinen. Rei-lut kaksi kolmasosaa projektin rahoi-tuksesta on tullut perinteisen eloku-varahoituksen ulkopuolelta Euroopan sosiaalirahastolta ja Euroopan unionin aluekehitysrahastolta. Toinen Suomi on tuonut elokuva-alalle uutta rahoi-tusta miljoonan euron verran.

Kahdella ensimmäisellä alueella projektia hallinnoi Yleisradio, Lapissa projektin hallinnoijana toimii Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu.

Projektin tuottajana on toiminut Timo Korhonen, projektin vastaa-vina tuottajina ovat toimineet Timo Humaloja ja Ulla Simonen AVEKista ja Iikka Vehkalahti YLE TV2 Doku-menttiprojektista.

Lisätietoja Toinen Suomi-projek-tista:Tuottaja Timo Korhonen, puh 040 8307 144

Hylje, ohj. Miia Tervo. Elokuva voitti Tampe-reen elokuva-juhlien kotimai-sen kilpailun pääpalkinnon sekä AVEKin ra-hoittaman opis-kelijapalkinnon

Reijo Kelan 365 päivää, Road Movies Oy, 2006

AVEKin rahoittamat tuotannot menestyivät Tampereella

36

Valmistuneita tuotantoja

Kone 17kesto 110 min.

Voikkaan paperitehtaan kone 17 oli jauhanut paperia tauotta lähes seit-semänkymmentä vuotta. Tehdas elää kuitenkin 2000-luvun alkua, jolloin kansallisten teollisuuksien ja kan-sainvälisten pääomien välillä on väis-tämättömiä kehityskulkuja. Ne vai-kuttavat myös Voikkaan kohtaloihin. Huhtikuussa 2004 paperikone 17 sul-jetaan – lopullisesti.

Kun kone pysähtyy, sadanviiden-kymmenen ihmisen elämä muuttuu. Osa saa uuden työpaikan Kuusankos-ken tehtailta, osa jää eläkkeelle mutta on myös niitä, jotka pelkäävät menet-tävänsä työpaikkansa. PK 17:n sulke-minen heijastuu koko yhteisöön.

Ohjaus: Issu Huovinen, Leo Märkälä, Heta Pietiläinen, Ilona Reiniharju, Eija Romppanen, Mika Suikkanen, Pentti TaipaleDramaturgi: Heikki Ahola Leikkaus: Jukka NykänenTuottaja: Hannu NiikkoEnsi-ilta: 14.9.2005 Tuotantoyhtiö: Videomakers OyTOINEN SUOMI - projekti

Jonokesto 12 min. Sadat rekat odottavat toistuvasti pää-syä rajan yli Suomen ja Venäjän rajal-la. Hitaasti mateleva jono voi muo-dostua jopa kymmenien kilometri-en mittaiseksi ja kestää useita vuoro-kausia.

Jono-elokuva tavoittaa palasen venäläistä sielua rekan ohjaamon mikrokosmoksessa.

Ohjaus: Kimmo YläkäsKuvaus: Tahvo HirvonenLeikkaus: Kimmo Kohtamäki, Kimmo YläkäsÄänisuunnittelu: Janne JankeriTuottaja: Hannu OksanenEnsi-ilta: 19.9.2005 Tuotantoyhtiö: Oksanen Töölöstä OyTOINEN SUOMI - projekti

Aallonmurtajakesto 52 min. Aallonmurtaja tapahtuu itäisellä Suo-menlahdella, aluevesirajan tuntumas-sa sijaitsevassa Haapasaaressa, kevät-talvesta syksyyn. Harvojen vakioasuk-kaiden lisäksi saarta elävöittää pie-ni varuskunta ja osuuskauppa. Saaren etäisyys, luonnon kauneus ja äärim-mäiset olosuhteet ovat tekijöitä, joi-den vuoksi elokuvan päähenkilöt viih-tyvät siellä.

Itse Haapasaari on myös eloku-van päähenkilö. Saarta ympäröivässä luonnossa tapahtuu koko ajan paljon enemmän kuin siellä asuvien ihmisten elämässä.

Käsikirjoitus & ohjaus: Hannu OksanenKuvaus: Raimo UunilaÄäni: Pasi Hornamo ja Ville JankeriLeikkaus: Petteri EvilampiEnsi-ilta: 19. 9.2005Tuotantoyhtiö: Oksanen Töölöstä OyTOINEN SUOMI - projekti

A V E K I N T U K E M I A V A S T A V A L M I S T U N E I T A L Y H Y T- J A D O K U M E N T T I E L O K U V I A

Pontikkapitäjäkesto 53 min. Pontikkapitäjä on kertomus Kiteen teollistamisesta 1960-70 luvulla ja pontikan merkityksestä sekä ihmis-kohtaloista, joiden myötä Kitee kas-voi Suomen merkittävimmäksi pon-

tikkapitäjäksi sodanjälkeisinä vuosi-kymmeninä - sekä hyvässä että pahas-sa. Nykyinen Kiteen kaupungin hal-lintojohtaja pitääkin tätä aikakautta ”kaikkein luovimpana aikana” Kiteen historiassa.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Auli Koponen & Jar-mo JääskeläinenKuvaus:Hannu VitikainenÄänitys: Erkka VarvioLeikkaus: Henna-Riikka KorkiakoskiMusiikki: YariTuottaja: Arto HalonenEnsi-ilta: 28.9.2005Tuotantoyhtiö: Art Films productions AFP Oy

Menestyjä kesto 8 min.

Lyhytelokuva 10-vuotiaasta Markos-ta, joka on kateellinen naapurissaan asuvalle samanikäiselle pojalle, Akil-le. Markon ja Akin perheet lähtevät sattumalta autoajelulle - yhtä aikaa. Huoltoasemalle saavuttuaan Marko huomaa tilaisuutensa tulleen

Käsikirjoitus, ohjaus ja leikkaus:Teemu NikkiKuvaus: Jyrki ArnikariÄänisuunnittelu: Sakari SalliÄänittäjä / äänileikkaaja: Antti SipiläTuottajat: Petri Jokiranta Tero KaukomaaEnsi-ilta: 27.10.2005Tuotantoyhtiö: Blind Spot Pictures OyLyhyesti-projekti

Elukkakesto 27 min.

Elukka on kertomus yksinhuolta-jaisästä joka on muuttumassa ihmis-sudeksi. Miehen pieni poika joutuu auto-onnettomuuteen, jossa pojan ja lampaan aivot vaihtuvat. Onnetto-muusautoa ajaa naislääkäri, johon isä ihastuu.

37

Valmistuneita tuotantoja

Ohjaus ja käsikirjoitus:Tatu PohjavirtaDramaturgi: Tove IdströmKuvaus ja valaisu: Anu KeränenAnimointi: Mark Ståhle, Tatu PohjavirtaÄänisuunnittelu: Salla HämäläinenSäveltäjä: Alamaailman VasaratTuottaja: Jyrki KaipainenEnsi-ilta: 8.11.2005Tuotantoyhtiö: Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro

Rooted (Rotade)kesto 54 min.

Suomen valtion delegaatio kävi Ira-nissa vuonna 2001 ja valitsi kolmen miljoonan afgaanipakolaisen joukosta noin 50 perhettä. 11-vuotias afgaani-poika Khaled ja hänen perheensä oli-vat niitä harvoja onnekkaita, jotka pitkän valintaprosessin jälkeen valit-tiin kiintiöpakolaisiksi Suomeen. He muuttivat uuteen kotiinsa Vaasaan ke-väällä 2002.

Ahmadin perheen vaiheita on seu-rattu kolme vuotta. Heidän elämäs-tään Iranissa ja valinnasta Suomeen on aiemmin valmistunut dokumentti nimeltä ”Chosen”.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Alexis KourosÄäni: Farshid Baluchi, Alireza Valinezhad, Ari HautamäkiKamera: Alexis Kouros, Ari Hautamäki, Mah-moud Fahimi, Nader, Movaffagh, Alireza Vali-nezhadEditointi: Alexis KourosTuotantopäällikkö: Laura SeppäläTuottaja: Alexis KourosEnsi-ilta: 14.11.2005Tuotantoyhtiö: Dream Catcher Productions

Butterfly Loverskesto 29 min.

Butterfly Lovers on digitaalinen tans-si- ja musiikkielokuva, jonka tarina pohjautuu muinaiseen kiinalaiseen le-gendaan ”Liang Shanbon ja Zhu Ying-tain rakkaustarina”. Elokuvassa yhdis-tyvät kiinalainen viulukonsertto, mo-derni koreografia sekä Kiinassa, Uu-dessa Seelannissa ja Suomessa toteu-tettu kuvasto. Elokuvassa esiintyvät viulisti Takako Nishizaki, koreografi-tanssija Dou Dou, tanssija Ding Yue Hong, kapellimestari James Judd ja Uuden Seelannin sinfoniaorkesteri.

Käsikirjoitus, ohjaus, kuvasuunnittelu, leikkaus ja tuotanto: Marikki HakolaDigitaalinen kompositointi: Sami Haartemo.Videokuvaus: Raimo UunilaLavastusten stillkuvaus ja äänisuunnittelu: Epa Tamminen.Ensi-ilta: 17.11.2005Tuotanto: Kroma Productions Oy

Pavlovin koiratkesto 68 min.

Elokuvassa seurataan venäläisen psy-kologin Sergei Knjazevin uran kehi-tystä viihdyttävistä eläinkilpailuista rikkaiden roolileikkien kautta suur-ten ihmismassojen manipulointiin.

Elokuva kertoo ajastamme mie-lenkiintoisella tavalla: kun mikään ei riitä, hankitaan rahalla, ei vain extre-me-elämyksiä, vaan myös tavallisen elämän kokemuksia. Ja ne jotka tun-tevat ihmisen psykologian, voivat joh-dattaa ihmiset minne tahansa. Kuten Pavlovin koirat.

Supermiehen poikakesto 14 min.

Nukkeanimaatiossa Poika antaa Äi-dilleen tärkeän opetuksen hieman ky-seenalaisin keinoin. Pojan äiti on su-permies. Supermiehen poikana olemi-nen ei ole erityisen hauskaa, koska äi-ti on jatkuvasti jahtaamassa rikollisia. Poika tietää, ettei näin voi jatkua. Äi-ti on saatava aisoihin. Kyseenalainen suunnitelma pannaan täytäntöön…

Käsikirjoitus & ohjaus: Kaisa Penttilä Animointi: Kaisa Penttilä, Jan AnderssonKuvaus & valaisu: Ville PenttiläÄänisuunnittelu & musiikki: Sakari SalliTuottaja: Liisa PenttiläEnsi-ilta: 8.11.2005Tuotantoyhtiö: Edith Film Oy

Siberian Expresskesto 14 min.

Ei rakkaus osu, jos on jänishousu.Siberian Express on kauhua ja karvais-

ta susierotiikkaa tihkuva rakkausa-nimaatio. Jänis ei osaa käyttää etsik-koaikaansa hyväkseen. Seurauksena on öinen murhenäytelmä kaktuserä-maassa. Siinä jänis ja kaktussusi käy-vät taistelua suden suosiosta. Vain Si-peria pelastaa.

Käsikirjoitus & ohjaus: Pekka KorhonenAnimointi: Katja Heikkinen, Mikko Torvinen, Pekka KorhonenHahmo – ja taustasuunnittelu: Pekka KorhonenLeikkaus: Harri YlönenÄänisuunnittelu ja musiikki: Arttu KontkanenTuottaja: Liisa PenttiläEnsi-ilta: 8.11.2005

Tuotantoyhtiö: Edith Film Oy

38

Valmistuneita tuotantoja

Käsikirjoitus & ohjaus: Arto HalonenKuvaus: Vladimir Bashta, Arto Halonen, Dmit-ri Avrorin, Igor TšernyšovLeikkaus: Sanna LiinamaaÄänittäjä: Dmitri ZiminÄänisuunnittelu: Martti TurunenTuottaja: Arto HalonenEnsi-ilta: 28.11.2005 Tuotantoyhtiö: Art Films productions AFP Oy

Den Stora Resan (Suuri matka)kesto 29 min.

Den stora resan on tiheätunnelmai-nen triangelidraama rakkaudesta ja riippuvuudesta. Rosa asuu vielä yli kolmikymppisenä äitinsä luona. Ro-salla on intiimi suhde tyttöystävän-sä Elenan kanssa. He haaveilevat yh-teisestä kaukomatkasta, mutta kun se vihdoin voisi toteutua, Rosa joutuu yl-lättävän valinnan eteen.

Ohjaus: Saara CantellKäsikirjoitus: Tove Janssonin novellin pohjal-ta Camilla RoosKuvaus: Heikki FärmLeikkaus: Tuuli KuittinenÄänisuunnittelu: Pekka KarjalainenTuottaja: Pamela MandartEnsi-ilta: 10.1.2006Tuotantoyhtiö: Mandart Entertainment

Bangkesto 8 min.

Syrjäytynyt keski-ikäinen nainen kau-punkiasunnossaan kokee elämänsä turvattomaksi ja hankkii aseen. Pelko

ja aseen tuoma itsevarmuus saavat hä-net hyökkäämään ulkomaailmaa vas-taan.

Käsikirjoitus & ohjaus: Jari HaanperäKuvaus: Jussi EerolaÄäni: Joannes Raumonen, Jari HaanperäLavastus: Jari HaanperäLeikkaus: Jari HaanperäMusiikki: Johannes Raumonen, Jari Haanperä Tuottaja: Mirka FlanderEnsi-ilta: 11.2.2006 (Berliini)Tuotantoyhtiö: Lumenia Productions Oy

Samkesto 17 min.

SAM on tarina rakkaudesta. Malin-dan ja Samin pitäisi tehdä tärkeä pää-tös: pidetäänkö lapsi ja tulla vanhem-miksi… vaiko ei. Malinda haluaisi olla varma, tietää millainen mistä puusta Sam on veistetty, ja onko toivoa, että heidän suhteensa kestää. Sam on in-nottomampi ja päätyy viemään Malin-dan visiitille joutomaalle sataman lie-peille tapaamaan Samin isää.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Anna Maria Hutri Kuvaus: Tuomo Hutri Leikkaus: Joona Louhivuori Äänisuunnittelija: Anne Tolkkinen Tuottajat: Jarmo Lampela / Lasihelmi Filmi Oy, Louise Lindbom / JOJ Film AB , Joj Johansson / JOJ Film AB Ensi-ilta: 5.3.2006Tuotantoyhtiö: Lasihelmi Filmi Oy & JOJ Film AB

A V E K I N T U K E M I A V A S T A V A L M I S T U N E I T A L Y H Y T- J A D O K U M E N T T I E L O K U V I A

Huvudrollen (Päärooli)kesto 29 min.

Maria on näyttelijä, joka on tottunut leikkimään ja toimimaan tunteilla, omiensa ja toisten. Roolin takana on pettynyt ihminen, joka ei koe saavut-taneensa elämässä sitä, mitä oli toi-vonut. Käänne tapahtuu, kun hänelle määrätään näytelmän päärooli. Tehtä-vä ei yllättäen olekaan mieluinen. Ma-rian tunnesolmut avaa ihminen, jolta sitä olisi vähiten odottanut.

Ohjaus: Klaus HäröKäsikirjoitus: Tove Janssonin novellin pohjal-ta Camilla RoosKuvaus: Robert NordströmLeikkaus: Timo HalonenÄänisuunnittelu: Kirka SainioTuottaja: Pamela MandartEnsi-ilta: 10.1.2006Tuotantoyhtiö: Mandart Entertainment

Edén Pastorakesto 75 min.

Nicaraguan legendaarinen sissiko-mentaja Edén Pastora. Joillekin san-kari, toisille petturi, palaa 16 vuoden hiljaiselon jälkeen politiikkaan asettu-malla ehdokkaaksi Managuanpormestarinvaalissa.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Alvaro PardoKuvaus: Frank Pineda & Jan van Bilsen

Hetket jotka jäivätkesto 52 min.

Dokumenttielokuva kertoo arkkiteh-tipariskunta Martta ja Ragnar Ypyän eli Mirrin ja Y:n tarinan vuosilta 1938-49 perustuen heidän kaitafilmeihin-sä ja kirjeenvaihtoonsa. Se on elokuva sodasta ja kaipauksesta, menetyksestä ja kuolemasta.

Käsikirjoitus & ohjaus: Pia AndellKuvaus: Ragnar Ypyä, Martta YpyäÄäni: Kirsi KorhonenLeikkaus: Pauliina PunkkiTuottaja: Pia AndellEnsi-ilta: 25.1.2006Tuotantoyhtiö: Of Course My Films

39

Valmistuneita tuotantoja

Leikkaus: Anne LakanenÄänisuunnittelu: Janne JankeriTuottaja: Alvaro PardoEnsi-ilta: 9.3.2006 Tuotantoyhtiö: Filmitakomo Oy

Kenen joukoissa seisotVallan kumouksellinen musiikkielokuva 1970-luvun lauluista ja laululiikkeestäpituus 80 min.

Kenen joukoissa seisot on musikaalin keinoja käyttävä dokumenttielokuva, muodoltaan ja sisällöltään vallanku-mouksellinen elokuva.

Kenen joukoissa seisot on paitsi musiikkielokuva myös poliittinen elo-kuva. Se kertoo sukupolvikokemuk-sesta, ikäluokasta joka rakastui poli-tiikkaan

Osalle laulajista musiikista tu-li ammatti, mutta laulamassa oli myös suuri joukko ihmisiä, jotka ovat nyt kokonaan toisissa ammateissa. Ta-paamme mm. kehitysjohtajan, atk-suunnittelijan, soitinrakentajan ja las-tenhoitajan. Laulu soi edelleen hei-dänkin elämässään.

Mukana mm: Agit-Prop, Torpeedo, Arkiviisu, Koiton laulu, Vasara, Neilikka, Punapappi, Jos-Agit, Kisällit, Kiti Neuvonen, An-nariitta Minkkinen Käsikirjoitus ja ohjaus: Jouko AaltonenKuvaus: Jussi Eerola, Timo PeltonenLeikkaus: Samu HeikkiläÄänisuunnittelu: Paul JyräläTuotanto: Pertti VeijalainenEnsi-ilta: 17.3.2006 Tuotantoyhtiö: Illume Oy

Säpinää Hakunilassapituus 52 min.

Dokumenttielokuva Hakunilan maa-hanmuuttajalasten arjesta, kokemuk-sista ja sopeutumisesta. Hakunilan asukkaista 10% on maahanmuuttajia. Elokuva kuvaa lasten ja nuorten kaut-ta lämpimästi ja poikkeuksellisella vä-littömyydellä sitä rinnakkaista ja ris-

teytyvää todellisuutta, jossa ulkomaa-laistaustaiset nuoret suomessa elävät.

Käsikirjoitus, ohjaus ja kuvaus: Jean BitarTuotanto: Jean BitarEnsi-ilta: toukokuu 2005Tuotantoyhtiö : Bitar Films Oy

Zookesto 13 min.

Kokeellinen lyhytelokuva ZOO ker-too nuoren naisen kuvausmatkasta eläintarhaan.

Valokuvatessaan eläimiä ja niiden suljettuja elinympäristöjä naisen mie-leen nousevat muistumat vedenalai-sesta pelistä uppopallosta, jota nainen harrastaa. Eläimet, jotka nainen nä-kee alussa vain kuvauskohteina, muo-dostuvat hänelle lopulta samaistumi-sen kohteiksi. Naisen eläimiä kohtaan tuntema hellyys vaihtuu ensin suruun ja lopulta pelkoon.

Zoo kertoo paikattomuuden tun-teesta, epävakaasta hetkestä naisen elämässä, missä hallitsemisen ja alis-tumisen suhde järkkyy.

Käsikirjoitus ja ohjaus: SallaTykkäKuvaus: Samuli SaastamoinenLeikkaus: Salla TykkäÄänisuunnitelu: Janne Jank eriTuottaja: Misha JaariTuotantoyhtiö: Five Years Production Oy

Keltaisen Kirahvin eläintarinoitaGula Giraffens djurhistorier(uudet jaksot: 14-26 )kesto: koko sarja yhteensä 26 x 7 min.

Keltaisen Kirahvin elokuvat ovat ani-maatioita lapsille, ne sisältävät runoja ja kertomuksia Kirahvin eläinystävis-tä hiiristä elefantteihin. Sarja sisältää yhteensä 26 jaksoa ja jokaisessa niis-sä tavataan eri eläin, elokuvissa esiin-tyy myös ihmisiä. Sarjan päähahmol-la, Keltaisella Kirahvilla, on ystäviä kaikkialla, sen voi tavata yhtä hyvin Borneon viidakossa kuin Grönlannin jäätikölläkin. Kirahvi kertoo eläinys-täviensä kohtaloista valtamerien sy-vyyksissä ja suurkaupunkien kaduilla, kotinavetassa ja aarniometsissä.

Käsikirjoitus, runojen valinta, ohjaus: Jaana WahlforssKuvat, storyboard, ohjaus: Antonia RingbomAnimaatio: Lotta Rapeli, Reetta Neittaanmäki, Maija Rajala, Jyrki Kanto,Musiikki: Ville Hukkinen Sarjan tunnusmusiikki: Toni NuotioÄänisuunnittelu, miksaus: Tomi NikulainenKertoja: Eija Ahvo, Hellen WillbergVideoeditointi: Piia LindroosTuottaja: Mikael WahlforssEnsi-ilta: 14.3.2006Tuotantoyhtiö: Epidem ZOT

40

A V E K I N L U K U J AEsittelemme AVEKin toimintaa erilaisten taloudellisten mittareiden kautta.

AVEKin lukuja

70 000

60 000

50 000

40 000

30 000

20 000

10 000

0

dokumentti- elokuvien käsi-kirjoitustuki

lyhytelokuvien käsikirjoitus-tuki animaatio- elokuvien käsi-kirjoitustuki

1 800 000

1 600 000

1 400 000

1 200 000

1 000 000

800 000

600 000

400 000

200 000

0

Käsikirjoitustuet toimikausilla 1987/88–2004/5 euroa

Lyhyt- ja dokumenttielokuvien käsikirjoitustuen osuus tuotantotuestatoimikausilla 1987/88–2004/5 euroa

87-88 88-89 89-90 90-91 91-92 92-93 93-94 94-95 95-96 96-97 97-98 98-99 99-00 00-01 01-02 02-03 03-04 04-05

lyhyt- ja dokumentti- elokuvien tuotantotuki

lyhyt- ja dokumentti- elokuvien käsikirjoitus-tuki

87-88 88-89 89-90 90-91 91-92 92-93 93-94 94-95 95-96 96-97 97-98 98-99 99-00 00-01 01-02 02-03 03-04 04-05

41

Tukipäätökset syksy 2005

KansainvälistymistukiBY HAND PRODUCTION T:MI / NIKO SARLIN 1 056Seksin ABC -tuotanto Cartoon Forumissa 21.-25.9.2005 (Kolding, Tanska) MANTILA AULI 409Osallistuminen tarkkailijana Nordisk Forumiin Bergenisssä 26.-27.9.2005 ELLIS HELI 350Osallistuminen Animator in Residence –ohjelman valintahaastatteluun Bradfordissa (UK), 5.10.2005 NIKKILÄ REIJO 1 300Hakijan dokumenttielokuvien esittelymatka Kanadaan (Thunder Bay & Toronto) 14.-24.9.2005 ROBERTS LIISA 1 364Mikä aika on Viipurissa? - dokumenttielokuvan Venäjän ensi-ilta Viipurissa 13.10.2005 HAKALAX PRODUCTIONS OY / HAKALAX JOHN 550Riot-on! - dokumenttielokuva Lontoon Raindance- elokuvafestivaalilla 3.-9.10.2005 NAVY BLUE BIRD OY / NISKA MARKKU 325The Explosion of the Lapua Catridge Factory -dokumenttielokuvahanke Nordic Talents - tapahtumassa Kööpenhaminassa 9.-11.9.2005 AVEK / SES kulttuurivientiprojekti 52 691Vuoden 2005 AVEKin osuuden toinen erä JAAKKO ILKKA PRODUCTIONS OY / 1 400VIRTANEN JAAKKO Cartoon Forum -rahoitustapahtuma Koldingissä (Tanska) 22.-25.9.2005 ILLUME OY / AALTONEN JOUKO 1 153Nordisk Forum-rahoitustapahtuma Bergenissä (Norja) 26.-27.9.2005 GROTENFELT GEORG 1 100Osallistuminen Yamagatan (Japani) dokumentti- elokuvafestivaalille 7.-13.10.2005 MARSCHAN ELIZABETH 1 100Osallistuminen Yamagatan (Japani) dokumentti- elokuvafestivaalille 7.-13.10.2005 PINK TWINS / VEHVILÄINEN VESA 1 800Musiikki- ja mediataide-esityssarja Shanghain, Nanjingin ja Pekingin museoissa ja taidelaitoksissa 23.11. - 1.12.05. EPIDEM ZOT / WAHLFORSS MIKAEL 3 500Cartoon Forum- (Kolding), MIPCOM- & MIPTV-/ MILIA- (Cannes), Cartoon Movie- (Potsdam), Bologna TV Film Licensing- sekä MIFA- (Annecy) rahoitustapahtumat talvella 2005/2006 MANDART ENTERTAINMENT / MANDART PAMELA 496MIPCOM-tapahtuma Cannesissa 18.-21.10.2005 KRISTALLISILMÄ OY / ILPPO POHJOLA 1 500MIPCOM-tapahtuma ja Frankfurtin kirjamessut lokakuussa 2005 J.W. DOCUMENTARIES / JOHN WEBSTER 1 037Recipes for Disaster - dokumenttielokuvahanke Amsterdamin IDFA-rahoitusfoorumissa 28.-30.11.05 HONKASALO PIRJO & HÄLLFORS MARITA 600Honkasalon elokuvien retrospektiivi Gijonin elokuvafestivaaleilla Espanjassa 28.11.-3.12.05 ART FILMS OY / ARTO HALONEN 855Legenda- dokumenttielokuva Havannan kv. elokuva- festivaalilla 7.-16.12.2005 TAMPEREEN ELOKUVAJUHLAT / JUHANI 1 065ALANEN Festivaalin vuoden 2005 opiskelijapalkinnon palkintomatkan kulut

Koulutustapahtumien tukiILMAISUVERSTAS / VESAJOKI HELENA 2 000Koekuvaus-työpaja näyttelijöille 5.-7.11.05 Helsingissä (KoKo-teatteri ja TEAK) CINEMAISSI / ERONEN LUMI 2 000Ohjaaja Fernando Solanasin seminaari ja työpaja latinalaisen elokuvan festivaalilla (Andorra ja Taik) 27.29.10.2005 SUOMEN ELOKUVAOHJAAJALIITTO / 4 000HIRVONEN MAIJA Kuukausittain järjestettävät Ohjaajaklubi- ohjaajatapaamiset Andorrassa 26.9.05 - 15.5.06

KoulutusapurahatARPALAHTI LAURA 1 500Osallistuminen Adultan radio- ja tv-opiston (ARTO) mediakäsikirjoituskoulutukseen 8.9.2005 - 31.5.2006 BANERJEE JENNI 6 000Opiskelu New School Universityn Actor´s Studion Drama Schoolissa (New York) 6.9.2005 - 16.5.2006 HÄKKÄ HEIKKI 215Osallistuminen TEAKin aikuiskoulutusyksikön ja TAIK/ELO:n Vuorovaikutus elokuvassa -kurssille 29.8. - 2.9.2005 RASTAS JARI 851Osallistuminen ARTOn tv-kuvaajakoulutukseen 12.9.2005 - 15.12.2006 RATIA EERIK 1 800Osallistuminen ARTOn tv-kuvaajakoulutukseen 12.9.2005 - 15.12.2006 RASTAS PERTTU 1 000Osallistuminen Refresh-konferenssiin Banffissa (Kanada) 25.9. - 2.10.2005 TYÖRYHMÄ KAIVOLA MARJO & PAUKKUNEN KARI 2 000Radio- ja TV-juontamisen salat -teoksen kirjoittaminen (julk.) TIKKA PIA 1 000Framing narrative spaces for enactive cinema - väitöstyön (TAIK) loppuunsaattamiseen (tutk.) BERGSTRÖM ULLA 750Den Grafiske Höjskolanin animaatiotyöpaja Viborgissa (Tanska) 4.-6.11.2005 HATAKKA MARKKU 750Den Grafiske Höjskolanin animaatiotyöpaja Viborgissa (Tanska) 4.-6.11.2005

Festivaali- ja muu audiovisuaalisen kulttuurin tukiHELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALI/ 18 000KAI HUOTARI Viidennen Doc Point - dokumenttielokuvafestivaalin järjestäminen Helsingissä 25.-29.1.2006 HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALI/ 2 000KAI HUOTARI Tanssi by Doc Point -tanssidokumenttielokuvien tapahtuma Kiasmassa 2.-4.9.2005 POHJOIS-KARJALAN ALUEELLINEN ELOKUVA- 3 000YHDISTYS / PEKKA SILVENNOINEN Viidennen Viscult - festivaalin järjestäminen Joensuussa 28.9.-2.10.2005 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI / LEENA NÄRE- 3 074KANGAS Nordisk Panoramaan valittujen suomalaisten tekijöidenmatka- ja majoituskulut Bergenissä 23.-28.9. 2005 MEDIATAIDEYHDISTYS AVANTO RY / ANTON 18 000NIKKILÄ Kuudennen Avanto-mediataidefestivaalin järjestä- minen Helsingissä 18.-20.11.05. OULUN ELOKUVAKESKUS / SAULI PESONEN 10 00024. kansainvälisen lastenelokuvafestivaalin järjestä- minen Oulussa 14.-20.11.2005 VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO RY / MARJATTA TIKKANEN 2 00010. Helsinki Photography Festival -tapahtuman järjestäminen loka-marraskuussa 2005 AVEK Toimikauden 2005-2006 avajaiset LUME-keskuksessa 8 9516.9.2005 TAMPEREEN ELOKUVAJUHLAT / ALANEN JUHANI 15 00036. kansainvälinen lyhytelokuvafestivaali Tampereella 8.-12.3.2006 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI / 5 000LEENA NÄREKANGAS 22. KettupäivätHelsingissä 9.-13.11.2006 MEDEIA LTD / MARITA LIULIA 2 0005. Prix Möbius Nordica - mediakulttuurikilpailu Helsingissä 20.1.2006 KOSKI KARI 2 000“Suomalainen elokuvantekijä maisemassaan”- näyttely Laterna Magica-galleriassa 21.1. - 11.2.2006

42

Tukipäätökset syksy 2005

Lyhyt- ja dokumenttielokuvien tuotantotukiSCREENDAY FILMS TMI / SONJA LINDÉN 9 000NO MAN IS AN ISLAND Dokumenttielokuva yksinäiseen saareen eristäyty- neen miehen elämästä (ev) MEDIA CENTER KOTKA KY / PASI RIIALI 2 500VAALITAISTO Dokumenttielokuva nuoresta kunnallisvaali- ehdokkaasta ja tämän vaalipäälliköstä (jt) ART FILMS OY / JARMO JÄÄSKELÄINEN 10 000PONTIKKAPITÄJÄ Dokumenttielokuva pontikankeiton vaikutuksista pienen paikkakunnan sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen (jt) LINDBLAD CHRISTIAN 1 000LA BELLE ÉPOQUE Animaatioelokuva menetetystä aikakaudesta (kk) LUMENIA PRODUCTIONS OY / JARI HAANPERÄ 30 000BANG Lyhytelokuva naisesta, joka saa yllättävän paketin ja kohtaa maailman kotinsa ulkopuolella (tt) LASIHELMI FILMI OY / ANNA-MARIA HUTRI 10 000SAM Lyhytelokuva nuoresta pariskunnasta joka selvittää vanhemmuuden olemusta pakon edessä (ev) FANTOMATICO / PANU HEIKKILÄ 10 000LUONTO JA TERVEYS Lyhytelokuva nuoren venäläismiehen ihmissuhteista Helsingissä (ev) MAKING MOVIES OY / THOMAS BALMES 5 000SÄÄDYLLINEN TEHDAS Dokumenttielokuvan kv-levitykseen tarkoitetun filmikopion kustannuksiin (el) GERILLAFILMI OY / VISA KOISO-KANTTILA 10 000TALVINEN MATKA Dokumenttielokuva laulamisesta ja nuoresta miehestä, joka etsii itseään ja omaa ääntään (ev) HUTTUNEN JETTA 3 000ODOTA ILTA JA AAMU Dokumenttielokuva kahden ihmisen yhteiselosta tilanteessa, jossa mennyt on pystyttävä jättämään taakse ja alettava uusi elämä (kk) PENSALA MARJA 3 000VOLGAN LAUTTURIT

Dokumenttielokuva metaforisesta matkasta joella, jolla on erityisasema Venäjän historiassa, politiikassa ja taiteessa (kk) HDP FILMS OY / TUISKU PERTTI 1 000LAPIN MANNEKIINIT Lyhyt dokumenttielokuva lappimielikuvien synnystä (ev) (Toinen Suomi - projekti) GIRON FILMI OY / LEHMUSKALLIO MARKKU 40 000SAAMELAINEN Dokumenttielokuva saamelaisista ja heidän elämänmuodoistaan Pohjoiskalotin alueella (tt) OSUUSKUNTA CAMERA CAGLIOSTRO / 40 000TOMMI JUUTILAINEN ANKKURI Animaatio miehistä merellä tilanteessa, jossa sietokykyä koetellaan (tt) (Lyhyesti - projekti) SOUNDSGOOD PRODUCTIONS OY / 40 000MARJUT RIMMINEN VIRSITARINAT Animaatioelokuva suurten ikäluokkien kasvusta ja aikuistumisesta sodanjälkeisessä Suomessa (tt) ILLUME OY / JOUKO AALTONEN 70 000LAULU LIIKKEESSÄ Dokumenttimusikaali 70-luvun laululiikkeestä, laulujen kautta (tt) KINOPRODUCTION OY / JOE DAWIDOV 50 000NIJINSKI Tanssifiktio, jossa ”Faunia” harjoittelevan koreografin ja Vaslav Nijiniskin elämät sekoittuvat (tt) KINOFINLANDIA OY / PEKKA LEHTO 45 000PALSA - KOKO PUU KUVIA TÄYNNÄ Elokuva kuvataiteilija Kalervo Palsan sisäisestä maailmasta (tt) MUSAFILMI OY / NOORA MÄNNISTÖ 30 000HYVIN TEHTY ELÄMÄ Esseedokumentti elinkeinorakenteen murroksen vaikutuksesta ihmisen elämään ja ympäristöön (tt) ANDELL PIA 3 000LEIKKI Dokumenttielokuva aikuisten suhteesta leikkiin ja aikuistumien aiheuttamasta muutoksesta (kk) KORHONEN PEKKA 2 500STEVE MCQUEEN Animaatio Pekasta, joka menettää kielensä, muuttuu mykäksi ja samalla komeaksi (kk) GULLSTEN MARIA JA TYÖRYHMÄ 2 500PARMIINI - PILOTTI Animaatio lapsille pörröisestä tullikansasta, joka näkee maailmamme toisin (kk) KARUMO ANTTI 4 000ARABI Lyhytelokuva alkoholismin piilottelusta perheessä (kk)KESO LASSE 3 000TOINEN PUOLI Dokumenttielokuva asioista, joita ei voi mitata (kk) SOSKOLNE IDDO & VEIJALAINEN PETE 3 000KUOLEMA ON SURULLINEN TÄNÄ ILTANA Lyhytelokuva kuoleman työpäivästä, joka päättyy poikkeuk- sellisen hankalaan ja vastenmieliseen työtehtävään (kk) OCTOBER FILM OY / JUKKA KÄRKKÄINEN 47 000TUPAKKAHUONE - TASAVALLAN VIIMEINEN PÄIVÄDokumenttielokuva ihmisistä seitsemässä tupakkahuoneessa, joissa hyvinvointivaltio näyttää olevan vain muisto (tt) VASKI FIILMI OY / ANNE LAURILA 6 000ISÄ MEIDÄN Dokumentti alkoholisimin vaikutuksista perhe- elämään (tt) (Toinen Suomi) GERILLAFILMI OY / VISA KOISO-KANTTILA 45 000TALVINEN MATKA Dokumenttielokuva laulamisesta ja nuoresta miehestä, joka etsii itseään ja omaa ääntään (tt) LASIHELMI FILMI OY / ANNA-MARIA HUTRI SAM 32 000Lyhyelokuva nuoresta pariskunnasta, joka selvittää vanhemmuuden olemusta pakon edessä (tt) SCREENDAY FILMS / SONJA LINDÉN 28 000NO MAN IS AN ISLAND Dokumenttielokuva yksinäiseen saareen eristäytyneen miehen elämästä (tt) BONSAI FILMS OY / ANU KUIVALAINEN 8 000EI AIKAA, EI PAIKKAA

HALTTUNEN TUIJA 1 000Euroscript-käsikirjoituskoulutus Posada del Castanossa (Espanja) 2.-9.10.2005 (MEDIA-ohjelma) HEINILÄ ARI 800Deep Breath -dokumenttielokuva Antibesissä (Ranska) vedenalaisten elokuvien festivaalilla 26.-30.10.2005 HRISTOV TONISLAV 559Hercules-dokumenttielokuva Corkin elokuvafestivaalilla 9.-12.10.2005 KESKITALO MARKKU 385TEAKin ja TAIKin Vuorovaikutus elokuvassa -kurssi 29.8.-2.9.2005 (TAIK) KORHONEN RIKU 215TEAKin ja TAIKin Vuorovaikutus elokuvassa -kurssi 29.8.-2.9.2005 (TAIK) LILLQVIST KATARIINA 600Uralin perhonen -teos Prix Italia - tapahtumassa Milanossa 18.-22.9.2005 PELO RIIKKA 1 000SOURCES-ohjelman Script development -työpaja Campaniassa (Italia) 11.-19.11.2005 SIILI JUKKA-PEKKA 2 422ARISTAn Story Development -työpaja Anconassa (Italia). 8.-14.10.2005 SUMÉN MAURI 790European Film Academyn elokuvamusiikin symposium Berliinissä 2.-4.12.2005 WARONEN-RANTAMÄKI AUNE 800Juuri - radiodokumentti Prix Europe - tapahtumassa Berliinissä 17.-22.10.2005 YLÄKÄS KIMMO 700Jono - dokumenttielokuva Dokma 2005 -dokumentti- elokuvafestivaalilla Mariborissa (Slovenia) 2.-6.11.2005 UUSITALO KARI 1 000Elämänkerran kirjoittaminen Aarne Tarkaksesta (julk.)

43

Tukipäätökset syksy 2005

Multimedia- ja mediataideVALANNE KATJA & JOKINEN JARNO 1 500VIDEOINSTALLAATIO Esineillä ja valinnoilla viestimistä tutkiva videoinstallaatio Kaapelin galleriaan joulukuussa 2005 (koa) MIKKONEN MARJA 4 000RONDO Traagista kokemusta käsittelevä nauhateos (koa) SAVOLAINEN ALLI 1 100ROADMOVIE Videoinstallaation valmistus ja esillepano Taidehallin Studioon syksyllä 2005 ASTALA LAURI 3 000PIENI SPEKTAAKKELI KUVANKALTAISUUDESTA Tilan kokemusta käsittelevä, stereonäkökykyä hyödyntävä videoinstallaatio (koa) LECLIN JOHANNA 5 000PARI SANAA ON LIIKAA Kahden projisoinnin videoinstallaatio kuvitteellisesta dialogista kommunikaatiovaikeuksista kärsivän pojan ja hänen äitinsä välillä (koa) MEDIAKULTTUURIYHDISTYS M-CULT 5 000CAPTURING THE MOVING MIND Live-verkkodokumentti Transsiperian junassa tapahtuvasta konferenssi- ja tapahtumakokonaisuudesta (tt) PALOSAARI SARI 1 000SAIPPUAKOTELOITA JA ARKKITEHTUURIA Videoteos jossa matkataan arkipäivän esineistä rakennetussa arkkitehtuurissa (koa) FIVE YEARS PRODUCTION OY / SALLA TYKKÄ 12 000MUSTA VESI Lyhytelokuva paikattomuuden tunteesta ja epävakaasta hetkestä naisen elämässä (tt) SUOMI-VÄÄNÄNEN MAARIT 3 500VÄHÄN NIINKU PELOTTAVA Videoteos puuta kaatavasta kaupunkilaispariskunnasta (koa) YLI-ANNALA KARI 1 000RENÉE SOURANGE - ARTIFICIAL ENDING Kahden teoksen installointi- ja esityskulut Galleria Leena Kuumolan ja Galleria Huudon näyttelyihin HUUSKONEN JUHA 2 000MOUSE LABOUR Ihmisen suhdetta teknologiaan ja työhön tutkiva verkkoteos ja installaatio (koa) ROUSSEAU GREGOIRE 900VISUAL WAVES Minimalistinen nauhateos, jossa ääniaallot muute- taan katsojille näkyviksi abstrakteiksi kuviksi (koa) VIRTA PRODUCTIONS OY / MINNA LÅNGSTRÖM 10 000LABORATORIO Installaatio unilaboratoriosta, jossa katsojat voivat jakaa nukkuvan henkilön unimaailman (tt) VIRTA PRODUCTIONS OY / MINNA RAINIO & 12 000MARK ROBERTS KAHDEKSAN HUONETTA Prostituutiota käsittelevä kahdeksan projisoinnin installaatio (tt) ASKEL PRODUCTIONS TMI / RUSCICA JANI 15 000KONTRAPUNKTI Kolmen lyhytelokuvan kokonaisuus ja installaatio, joka sovittaa yhteen kolme erilaista elementtiä (tt) MÄKI TEEMU & HOTINEN JUHA-PEKKA 3 000SULKAPALLO-OOPPERA Max Savikankaan säveltämään Sulkapallo-oopperaan pohjautuva videoinstallaatio ja tv-versio (kk) AV-ARKKI RY / EEVA PIRKKALA 18 000SUOMALAISEN MEDIATAITEEN KV.LEVITYS Mediataiteen kotimainen ja ulkomainen levitys (el)

TERVANIEMI SARI 4 000EXCOMMUNICATED Rockvideoista ja vampyyrielokuvista ideoita ammentava videoteos vampyyrimiesten veljeskunnasta (koa) JINX OY / SAMI VAN INGEN 8 000KAKSI ELOKUVAA: BABY & VENDA Kaksi liikkeen olomuotoja tarkastelevaa, arkisto- materiaaleihin pohjautuvaa elokuvateosta (tt) BORING FILMS / DAVID KNIGHT 2 400CM&T UUDEN MUSIIKIN MULTIMEDIA Sibelius-Akatemian uuden musiikin tapahtumaan pohjautuva multimediateos (el) NISKANEN PEKKA 2 000TIM TIM - ITÄ ITÄ Lyhytelokuva ja videoinstallaatio suomalaisten aktivistien, poliitikkojen ja yritysten toiminnasta Itä-Timorin itsenäistymisen puolesta (kk) HAMM KALLE & TYÖRYHMÄ 5 000AFARYAN Multimedia/meditataidetuotanto, jossa digitaalisesti rekonstruoidaan sodassa tuhoutunut kurdikylä (koa) LILLQVIST KATARIINA 2 000MIKULANDSKAN TUHKAT Eri sukupolvien alitajuntaa tutkiva installaatio vanhan prahalaisen talon unohtuneesta esineistöstä (kk) HAIKALA EEVA-MARI 2 000LYHYET VIDEOPERFORMANSSIT Ruoka-aiheisten lyhyiden videoteosten esillepano Taidehallin Studion näyttelyyn 4.2.-12.3.2006 (koa) RENVALL MARKUS 3 000MEDIA TOILET Mediakylläisyyttä käsittelevä installaatio View- festivaalille helmikuussa 2006 (koa) KOPONEN TANJA 2 000VIDEOINSTALLAATIOT Corralejo-, Hanna ja Katja- & Katja ja Hanna - videoinstallaatioiden esillepano New Yorkin Brooklyn Fire Proof – galleriaan tammikuussa 2006 (koa) RIPATTI MIKA J. 1 700SYNNIN TUNTO Syyllisyyttä ja synnin käsitettä tutkiva videoteos (kk) JARTTI TERO 1 600MITEN KARHU MENETTI HÄNTÄNSÄ Rullattavan kuvakertomuksen uudet ääniversiot (koa)

Sisältötuotannon kehitysrahaANIMA VITAE OY / PETTERI PASANEN 19 000LENINGRAD COWBOYS GOES MOBILE Tuoteperheen laajentaminen mobiili- ja pelisisältöihin IRONSTAR HELSINKI OY / JOACHIM ACHRÉN 25 000POCKET PAL - TASKUKAVERI Mobiilipeli, jossa keskitytään yksilölliseen hahmoon jolla on omat ajatuksensa, tunteensa ja tarinansa, ja johon pelaajat vaikuttavat toimimalla hahmon omatuntona FROZENBYTE OY / LAURI HYVÄRINEN 25 000SHADOWGROUNDS PSP-PROTOTYYPPI Sonyn Playstation Portable - alustalle tehtävä PC-pelin jatko-osa ANIWAY OY / MIIKKA LYYTIKÄINEN 15 000HALF BREED Macromedia Flash Lite - tekniikalla toteutettava hahmo- ja tarinavetoinen mobiiliroolipeli RABBIT FILMS OY / JARNO LAASALA 12 000DUDESONS MONIMEDIAFORMAATTI Extreme Duudsonien kansainvälistysmishankkeen mobiilisisällön tuottaminen digitaalisiin päätelaitteisiin MARPOLY OY / MARJUSKA KAUKOMIES 10 000FREE (Free Reactive Enjoyable Environment) Kamerapohjainen pelitoteutus, jota pelataan tilassa ryhmässä tai yksin AUDIO RIDERS OY / TOMMI HARJU 15 000ENCORE! KERRAN VIELÄ POJAT… Ikääntyneille suunnattu non-lineaarinen ääni- ohjelma-paketti Suomen historian vaiheista POP ACTIVE OY / MIKKO JÄNTTI 9 000PLANETARIO Internetiin rakennettava media-alusta, joka sisältää ympäristö- ja populaarikulttuuriaiheisen internet-tv -pilotin sekä multimedia ja mobiiliominaisuudet

Dokumenttielokuva ihmisistä työskentelemässä eristetyssä ympäristössä (ev) TEKSTIVIRTA KY / ISMO TUORMAA 15 000MORE MUSHROOMS, SPASHIBA! Dokumenttielokuva sienestämällä toteutettavista unelmista Suomen ja Venäjän Karjalan välisellä elintasorajalla (tt) ILLUME OY / MARIANNE KAAT 15 000MARIINSKY PHANTOM Dokumenttielokuva Mariinski-teatterista ja -baletista epätavallisen avustajan silmin (tt)

44

J O U K K O K I R J E