08 - Töölön yhteiskoulu · 2015. 2. 5. · amista haittaa. Herttoniemen yhteiskoulun yläasteelta vuonna 2009 valmistuneiden luokka-kokouksessa tällaisella amik-sella on söpö

”SARASTUS” Töölön Yhteiskoulun lukion lehti

PÄÄTOIMITTAJA

Roope Luokkamäki

AD

Kaarle Patomäki

YHTEYSTIEDOT

JULKAISIJA

Töölön Yhteiskoulun oppilas-

kunnan hallitus

KUSTANTAJA

Töölön yhteiskoulu

TOIMITILAT

Töölön yhteiskoulu

Urheilukatu 10-12

002350

PAINATUS

Finepress Oy

TOIMITTAJAT

Meri Mattila

Anastasia Kirjanen

Jenni Voong

Sippo Rossi

Ossi Hietala

Mikko Hirvonen

Aleksi Hokkanen

Siiri Kähönen

Otto Kopra

Vili Vanhala

Ella Tihlman

Roope Luokkamäki

Emilia Tapprest

VALOKUVAUS

Emilia Tapprest

Roope Luokkamäki

Ella Tihlman

Valtteri Rautiainen

Vili Vanhala

Ossi Hietala

Anastasia Kirjanen

Jenni Voong

Sippo Rossi

TAITTO

Meri Mattila

Anastasia Kirjanen

Jenni Voong

Ossi Hietala

Mikko Hirvonen

Otto Kopra

Vili Vanhala

Kaarle Patomäki

Nea Hukka

Anna Tuomela

Roope Luokkamäki

AVUSTAVA OPETTAJA

Irene Bonsdorff

KANSI

Kasperi Pitkänen

SARJAKUVA

Anna Tuomela

2 ”SARASTUS” 4/10 ”SARASTUS” 4/10 3

Pääkirjoitus Jouluhysteria Ammattikoululaiset Suurennuslasissa: Hannu Rantala Minä Hurja remontti Oppilaskunnanhuone Ajasta ja avaruudesta Nollat ja ykköset Tee Joulun taikaa Empty sheet Sanottua

08

05

22

4

5

6

8

11

14

16

18

20

22

25

28

30

14

Hurja remontti: Mitä tapahtuu kun yhdistetään lukiolais-

ten oleskelutila ja kuntosali ja sijoitetaan se kellariin?

11

Minä: …...

6 Ammattikoululaiset: Kaikki ”amiksethan” on samanlai-

sia tyhjäntoimittajia. Vai onko?

25

Joulun taikaa: Perheelle ja kavereille, ehkä koirallekin

pitäisi ostaa joululahjoja, mutta mitä? Ota vinkistä vaari!

PÄÄKIRJOITUS ”Muru hei, takki auki. Täältä tulee hauki…” Näin päässä junnaa vieläkin viime kesän

enemmän tai vähemmän virallinen kesähitti, Kymppilinjan Minä. Kappaleessa nuori

mies kertoo omin sanoin elämästään, siitä miten hän näkee itsensä, miten muut hänet

näkevät. Ja sitten on se hauki.

Kyseinen kappale toimii ”Sarastuksen” tämänkertaisena teemana. Halusimme lähteä

liikkeelle yksittäisestä kappaleesta, josta jokainen toimittaja voisi poimia rivin tai pari ja

tehdä siitä täysin oman juttunsa. Tietynlaisen camp-arvon ja herkullisen ”Minä”-

konseptin ansiosta kymppilinja ohitti päätöksenteossa kasan merkittävimpiä suomalaisia

rock/pop klassikoita. Ja hyvä niin. Kappale on nimittäin tarjonnut sekä meille toimittajil-

le, että lukijoille hienon tilaisuuden kääntää katseen kohti omaa napaa.

Lehden pääartikkelia varten laajensimme parissa viimenumerossa tutuksi tullutta

”Pulpetin takana”-oppilashaastattelua Minä-otsikon mukaisesti. Tällä kertaa kolme tyk-

kiläistä sai kertoa itsestään, elämästään ja heille tärkeistä asioista – vähän niin kuin in-

noittajana toimineessa rallatuksessa.

Kappale-teema sai myös toimittajat innostumaan. Vapaa viitekehys, jossa oli mahdollis-

ta tehdä periaatteessa mitä vain parista lauseesta, sai monet käyttämään omaa ääntään ja

lehdessä nähdäänkin suuri määrä kolumneja, pakinoita ja ylipäänsä juttuja sellaisista

aiheista, joista kukin halusi kirjoittaa.

Itse kirjoitin ainakin abeille rakkaaksi tulleesta oppilaskunnan huoneesta ja sen hävittä-

misestä. Se oli juttu, jonka halusin kirjoittaa ja viimeinen sellainen, jonka Sarastukseen

kirjoitan. Se tuntuu hyvin sopivalta.

Roope Luokkamäki, päätoimittaja

4 ”SARASTUS” 4/10

JOULUHYSTERIA Teksti ja kuvat: Vili Vanhala

Joulu on ilon ja rauhan juhla,

jolloin muistamme läheisiämme

ja levitämme iloa ympärillem-

me. Tosin se vain saattaa unoh-

tua Stockmannin kassan kilo-

metrin mittaisessa jonossa vielä

pidemmän lahjalistan kanssa

seistessä.

Huolimatta joulun vanhoista piilevistä taustoista

roomalaisena voittamattoman auringon päivänä ja

myöhemmin kristillisenä Jeesuksen syntymäpäivä-

nä, joulu on nykyihmiselle puhtaasti kaupallinen,

lahjojen antamiseen ja ennen kaikkea vastaanotta-

miseen perustuva juhlapyhä. Huolimatta siitä, että

joulun viettoa eivät enää ohjaa uskonnolliset tavat,

on joulu jatkuvan stressin aihe ja rikkoo enemmän

ihmissuhteita kuin sen pitäisi yhdistää. Tai ehkä

joulustressi on jokavuotinen ilmiö, nyt kun ei ole

korkeampaa tahoa ohjeistamassa, miten joulua

tulee viettää.

Koska jouluna hyvitetään ystävyys- ja sukulaissuh-

teiden koko vuoden jatkunut laiminlyönti, on jou-

lun oltava täydellinen. Ja koska joulua juhlitaan

joka vuosi, sen on oltava yhtäläisen täydellinen

aina. Tämä aiheuttaa stressiä; Joulu ei ole täydelli-

nen, jos kaikki ei onnistu. Joka joulu on suunnitel-

tava minuuttiaikatauluin, jossa vessakäynneillekin

on varattu juuri tietyt ajat, kaikki sukulaiset sadan

kilometrin säteellä kodista on käytävä läpi ja kaik-

kien lasten on saatava juuri ne lahjat, jotka muksu

on lahjalistaansa kirjannut – olisihan se hirveää, jos

jälkikasvu joutuisi pettymään, kun kaikkea sen

haluamaa krääsää ei paketista paljastukaan. Joulu-

pöydässä on oltava juuri sitä mummon hyvää peru-

nalaatikkoa, huolimatta siitä, viettääkö mummo

joulua Mosambikissa vai mullan alla, kinkku on

haettava aina siltä samalta ylihintaiselta lihatiskiltä.

Sama naapurin setä, joka oli humalassa viime jou-

luna, pitää saada joulupukiksi, vakuutteleehan se –

aivan kuin edellisinä vuosina – että hän on juuri

tänä jouluna selvä. Jouluperinteeseen myös kuuluu

joka joulu harmitella sitä, että tämäkään joulu ei

ollut sellainen kuin oli suunniteltu.

Stressi vain kasvaa, kun aatonaattona on juostu

sinne ja tänne etsien juuri sitä Nino-Petterin toivo-

maa pelikonsoli-3D-bluray-soitin-avaruusraketti –

yhdistelmää, joka sattuu joulun hittituotteena ole-

maan loppu kaikista kaupoista. Ja mikäli se jostain

sattuu löytymään, on hintalappuun laitettu muuta-

ma nolla liikaa, eikä ennen joulua lahjakassan täyt-

teeksi otettu pikavippi enää riitäkään.

Vaikka joulun todellisen merkityksen unohtuminen

on luultavasti kliseisin – kumma kyllä kristillisten –

tahojen syytös nykyajan joulunviettotavoista, on

huolestuttavaa, että joulun nykyaikainen merkitys

yhdessäolona ja toisten muistamiseen keskittyvänä

juhlana on kadonnut, hautautunut median ja mai-

nostajien luoman joulunviettopaineiden alle. Jou-

lusta on tullut muoti-ilmiö, jota vietetään muodin

mukaan ja annetaan lahjaksi sitä, mitä meidän halu-

taan antavan, ei sitä, mitä vastaanottaja haluaisi

ehkäpä saada. Ihmisistä on tullut kuluttavaa karjaa,

jonka tehtävä on vain ja ainoastaan toteuttaa yhtiöi-

den varastojen tyhjennys, toisin sanoen ostaa turhat

tavarat pois varastoista pölyttymästä.

Huolimatta markkinointikoneistojen jatkuvasta

rummutuksesta ei esimerkiksi viime joulun hitti-

tuote piikkimatto, joita hamstrattiin kaikille kum-

min kaimoille useita kappaleita, saavuttanut suurta

suosiota lahjapakkauksen avaamisen jälkeen, vaan

piikkimatot päätyivät kotitalouksissa kaapin perälle

ja kaupoissa alekoreihin. Karja syö suoraan isän-

tiensä kädestä juuri sitä heinää mitä heille tarjotaan.

Vaikka joskus aineettoman lahjan, kuten teatteri-

käynnin tai avustuksen kehitysmaihin nähtiin ole-

van kapinaa joulun kaupallistumista ja materialis-

mia vastaan, on sekin nykyään yksi muotisuuntaus,

joka vain osoittaa välittämistä ympäristöstä.

”SARASTUS” 4/10 5

Jokaiselta paikkakunnalta pienimpiä lukuun ottamatta löytyy sellaisia. Ne kulkevat porukoissa, ja ne luulee tunnistavansa. Mutta tunnistaako? Olemmeko me lukiolaiset vain paskantärkeyttämme muo-dostaneet amiksen käsitteestä harmaan muovailuvahamöykyn? Näin taitaa olla, ja siksipä on aika paneutua amisuuden syvimpään olemukseen ”Sarastuksen” johdolla.

HUOM! Tekstin ei ole tarkoitus loukata ketään, varsinkaan ammattikoululaisia, heidän ystäviään tai

läheisiään, eikä se ole kirjoittajan henkilökohtaista agendaa. Tarkoitus on vain tehdä pilkkaa ja oikeut-taa se sillä, että käymme yksityistä lukiota ja peruskoulun päättötodistuksiemme keskiarvo on lähen-nellyt yhdeksää.

”Hä?” –amis on amistyypeistä ehkäpä helpoimmin tunnistet-tavissa, sillä tällaisella amik-sella on sangen usein alasta kertova asukokonaisuus, ku-ten vaikkapa kuvassakin esite-tyt logistiikka-haalarit. ”Hä?” –amiksen nimi juontuu kom-mentista, jonka todennäköises-ti kuulet, kun kysyt henkilöltä jotakin, mikä ei kuulu hänen alaansa. Vaihtoehtoinen vas-taus on ”Ei vittu kiinnosta.” Maahanmuuttokeskustelun al-kaessa tekstiä alkaa kuitenkin tulla ripsipiirakoiden koristama-na. Amis saattaa olla jo yli kak-sikymmentä täyttänyt, mikä ei kuitenkaan takaa, että hän poikkeaisi käyttäytymisellään nuoremmista kollegoistaan. Rieju on vaihtunut ihka omaan, purppuranväriseen Toyota Corollaan.

Saat naamaan mun viik sistä haavoja

”Hä?” –amis

” ”


”Lol” –amis on amiksista vaike-in tunnistaa, ehkäpä koska hän lienee enemmänkin kahden en-simmäisen tyypin välimuoto. Tällainen amis on usein kohtuul-lisen kunnollinen poika tai tyttö, joka haluaa vain ammatin saa-dakseen leipänsä päälle muuta-kin kuin ylähuulta, tai ehkä lukio ei vain kiinnostanut, vaikka po-tentiaalia olisi löytynyt. Vaihto-ehtoisesti keskiarvo ei olisikaan riittänyt akateemisesti koulut-tautumiseen, mutta se ei ”Lol” –amista haittaa. Herttoniemen yhteiskoulun yläasteelta vuonna 2009 valmistuneiden luokka-kokouksessa tällaisella amik-sella on söpö kumpu ja kolmi-sen lasta, ja hän on aivan yhtä harmiton kuin silloin joskus ma-tikantunneilla.

”No siis musta tulee niinku merkonomi”

”Lol” –amis

Tällainen ammattikoululainen saa valmistuessaan jonkin to-della hienon nimikkeen kuten merkonomi tai datanomi, toisin kuin lukiossa nyhjäävät luuse-rit, joilla ei kolmen vuoden jäl-keen välttämättä ole aavistus-takaan, mikä heidän ammattin-sa voisi mahdollisesti olla ha-massa tulevaisuudessa. Tämä amis suhtautuu koulunkäyntiin rennosti ja toivoisi myös koulu-laitoksen tekevän niin, sillä hän on saanut turhasta kuvaajien ja attribuuttien opiskelusta tar-peekseen jo peruskoulussa. Huomaa, että vaikka kuvassa esitetty henkilö on naispuoli-nen, tämäntyyppisiä amiksia löytyy myös toisenlaisin asein varustettuna. Kysyttäessä, että mitä se merkonomi sitten te-kee, vastaus on: ”No siis se te-kee kaikkee jännää tietsikal ja sillai...”


SUURENNUSLASISSA: Hannu Rantala

”Muru hei takki auki, täältä tulee Hannu, joka susta tykkää”

8 ”SARASTUS” 4/10 ”SARASTUS” 4/10 9

”No mä oon syntyny tuol maaseudulla,

Teuvalla.” Elämä ennen internettiä ja digi-

aikaa oli hyvin erilaista kuin nykyään. Tie-

tokonepelien ja netissä surffaamisen sijasta

Hannu vietti vapaa-aikansa urheillen. Pie-

nellä 7000 asukkaan paikkakunnalla urheilu

oli muutenkin jos ei ainoa, niin ainakin

varteenotettava harrastusmahdollisuus.

Vähäisen tarjonnan vuoksi hiihdosta ja

yleisurheilusta muodostuivat Hannun suosi-

kit, vaikka siinä iässä hän olisi harrastanut

mitä tahansa. Jos siihen vain olisi ollut

mahdollisuus.

Hannu kulki koko koulutiensä alusta alkaen

Teuvalla. Lukion jälkeen urheilu oli yhä

lähellä sydäntä. Hannu suoritti varusmies-

palveluksen Lahden urheilukomppaniassa.

”Oli tullut siihen mennessä urheiltua sen

verran paljon, että kannatti hakea erikois-

joukkoihin.”

Painin Hannu löysi 11-vuotiaana, ja pääla-

jiksi se muodostui jo 15-vuotiaana. Nuorel-

le tyypillisellä tavalla kiinnostus omaan

lajiin kuihtui, ja Hannu oli valmis lopetta-

maan painin kokonaan. ”Odotin vain jotain

negatiivista palautetta, jotta saisin syyn

lopettaa harrastukseni. Pidinkin noin vuo-

den tauon. Sen jälkeen halusin mennä ta-

kaisin, mutta en pystynyt ilma, että joku

pyytää. Kun pyyntö tuli, tulin takaisin kol-

metoistavuotiaana, ja sen jälkeen paini on

maistunut hyvältä.”

Omaan lajivalintaan vaikuttivat varmasti

myös Teuvan lajivalmennuksen huipputaso

ja tasokkaat seuralaiset. ”Samasta seurasta

tuli yksi olympiapronssimitalisti ja yksi

nelinkertainen EM-mitalisti - siis ihan sa-

moista treenikavereista. Itse pääsin vain

pari kertaa kokeilemaan EM-kisoja”, sanoo

Hannu vaatimattomasti. Liikunnan harjoit-

tamisen mahdollisuus täyspäiväisenä am-

mattina herätti Hannun mielenkiinnon, kun

hän pääsi lukemaan matematiikkaa ja lii-

kuntaa. ”Piti tehdä valinta ja olin siinä nuo-

ruudessa kerennyt valmentamaan ja tiesin

että pärjään lasten kanssa todella hyvin. Se

tuntui paremmalta vaihtoehdolta.” Aktiivi-

sesta urheilusta huolimatta opiskelut eivät

jääneet taka-alalle ja Hannu valmistui on-

gelmitta normaalissa viidessä vuodessa.

”Kyllähän se niin on, että jos olisin nähnyt

pilkahdusta siitä, että olisin jonkun arvo-

kisamitalin voinut saada, olisin silloin var-

masti satsannut siihen enemmän.”

Lupaavana jatkunut painiura tuli päätök-

seensä v.1989, kun Hannu sai ensimmäisen

lapsensa. ”Samana keväänä oli EM-

kilpailut ja päätin että sen jälkeen keskity-

tään jälkikasvuun." Lapsiaan Hannu ei ole

yrittänyt saada painin pariin väkisinkään.

Kuinka ollakaan, poika on lahjakas painija

ja kenties jopa isäänsäkin parempi. Oli laji

mikä tahansa, sen päämäärätietoinen har-

rastaminen tuo Hannun mukaan menestystä

myös normaalielämään. ”Se antaa tosi pal-

jon eväitä tavoitteelliseen elämänhallintaan,

koska on jo pienestä pitäen joutunut teke-

mään päätöksiä ja sovittelemaan aikataulu-

ja.”

Tykkiin Hannu päätyi ensimmäistä kertaa

vuonna 1986, liikunnanopettajan sijaiseksi

kokonaiseksi lukukaudeksi. Pestin saami-

nen oli monen sattuman summa. Koulum-

me silloinen liikunnanopettaja oli yllättäen

siirtynyt Namikan toiminnanjohtajaksi.

Tähän aikaan Hannu oli uimastadionilla

töissä, ja eräänä päivänä Tykistä tuli soitto.

”Tästä koulusta oli kysytty sattuisiko uima-

valvojissa olemaan yhtään liikunnanopetta-

jan koulutuksen omaavaa tulemaan sijai-

seksi vuodeksi. Kahden päivän varoitus-

ajalla!” Sijaisvuotensa jälkeen Hannu palasi

suorittamaan vielä opintonsa loppuun, min-

kä jälkeen ura Tykin liikunnanopettajana

on jatkunut.

Parinkymmenen vuoden liikunnanopettajan

kokemuksellaan Hannu pystyy kumoamaan

tyypillisimmät väitteet nuorten kunnon

rapistumisesta - ainakin tykkiläisten osalta.

”Täällä on sellaista oppilasainesta joka


tajuaa oman hyvinvointinsa merkityksen.

Väittäisin että nämä nuoret ovat ikäistään

paremmassa kunnossa keskimäärin”, kehuu

Hannu. Keskiarvon hilautuminen ylöspäin

näkyy YO-tulosten lisäksi myös nuorten

kasvaneena itsetietoisuutena, tunnollisuute-

na ja he ymmärtävät liikunnan merkityksen

osana hyvinvointiaan.

Nykyisiä oppilaita ei voi suoranaisesti pitää

liikunnassa parempina, koska erojen liikka-

opemme sanoo olevan pieniä. Myös yksilö-

huippu-urheilijoita oli Hannun uran alussa

enemmän. Nykyään urheiluun vakavasti

keskittyvät oppilaat menevät Mäkelänrin-

teen tai Pohjois-Haagan kaltaisiin urheilu-

lukiohin. ”En odota huipputuloksia kun

olen täällä opettajana, vaan odotan iloista

mieltä ja sellaista innostusta liikuntaa koh-

taan, jota varsinkin lukion puolella on tosi

paljon. Sen huomaa, että oppilaat tiedosta-

vat liikuntahetken mahdollisuutena pelata

sosiaalista peliä ryhmässä ja nauttia siitä.”

Tämän päivän koululiikuntaan Hannu ei ole

täysin tyytyväinen: ”Pakollinen liikunta on

vähentynyt vuosien varrella aika paljon ja

valinnaisuus on lisääntynyt. Valinnaislii-

kuntaa valitsevat yleensä ne oppilaat, jotka

eivät niin paljoa ole sen tarpeessa ja harras-

tavat muutenkin paljon liikuntaa.” Keskus-

telu kääntyy myös odotettavasti toiseen

suuntaan - pakkoliikuntaan. ”Ei sekään

tietysti ole hyvä, jos on pakko liikkua”.

Pakkoliikunta saattaa Hannun mukaan joh-

taa yhteiskunnalle kalliiksi tulevaan

”pommiin” 10-20 vuoden kuluttua. Nykyi-

nen sukupolvi on liikunnallisesti jakautunut

hyvin radikaalisti niihin, jotka urheilevat ja

pitävät kunnostaan itsenäisesti huolta, ja

toisiin, jotka eivät tee kuntonsa eteen mi-

tään. ”Tässä mennään taas siihen, että Ty-

kissä asiat on hyvin, mikä johtuu siitä, että

oppilaat ovat itsetietoisia ja tietävät mikä

on hyvästä ihmiselle. Tehdään keskimää-

räistä fiksumpia ratkaisuja kuin valtaväes-

tö.”

Hannu on oppilaiden keskuudessa kuuluisa

painin lisäksi myös hänelle tärkeästä kän-

nykästään, joka tuntuu soivan koko ajan.

”Ei se minusta tärkeä ole, mutta tuntuu, että

muilla on koko ajan asiaa minulle”, Hannu

sanoo hymyillen. Puhelinlaskut ovat hänel-

lä pysyneet nykyään maltillisina, noin 150

eurossa. Puheluiden määrää on vähentänyt

siirtyminen paininvalmennuksessa maa-

joukkuetasolta seuratasolle: ”Vedän 3-4

treenit nuorille ja aikuisille viikossa tällä

hetkellä. Ja jotta ei totuus unohdu, lauantai-

sin myös 3-vuotiaille. Se on ihan hyvää

vastapainoa.” Teksti: Aleksi Hokkanen,

Mikko Hirvonen. Kuvat: Ossi Hietala

10 NOPEETA

Mersu vai Audi?

Audi

Montako kuppia kahvia menee päivässä?

Kaksi nykyään

Paljon nousee penkistä?

En tiedä

Mitä mieltä olet saksalaisista?

Täsmällisiä

Jack Bauer vai Arnold Schwarzenegger ?

Jack Bauer

Katkaistu pumppuhaulikko vai revolveri?

Ei kumpikaan

Kokis vai Pepsi?

Kokis

Itä vai länsi?

Länsi

Lasketko wc renkaan käynnin jälkeen?

Lasken

Mitä mieltä olet tästä meidän lehdestä?

Se on parantunut kokoajan vuosien

varrella. Tää viimeinen oli sellainen, että

kun näin sen ulkoisesti, ajattelin, että

toihan näyttää ihan kioskilta ostetulta.


SIIRI KÄHÖNEN ME, MYSELF AND I

Sen mystisen youn lisäksi laulujen sanoituk-

sissa seikkailee usein vaihteleva, itsenäinen

minä. Chisun kappale Miehistä viis kertoo

minästä, joka tajuaa naisena riittävänsä

sellaisenaan, Eminemin The way I am on

kuvaus miehestä paineiden keskellä. Samaa

aihetta toistaa Kymppilinjan viime kesän

hitiksi noussut, mielipiteet voimakkaasti

kertosäkeensä haukiteeman takia jakanut

Minä.

Jokainen meistä on minä. Minöjä on yhtä

monta kuin ihmisiäkin; yksi on pitkätukkai-

nen, huumorintajuinen ja perusfiilikseltään

iloinen, toinen on huono lohduttamaan,

mutta osaa loistavasti muilla tavoin piristää

toisten päivää. Kolmannella on ruskeat

silmät, heikko sydän ja kaksi vasenta jalkaa,

ja välillä tapana sulkea tyttöystävänsä maa-

ilmansa ulkopuolelle.

Vahvasta ja erottuvasta minästä kertova

musiikki antaa kuitenkin vääränlaisen ku-

van nykyihmisestä. Vaikka kappaleissa

korostetaan nimenomaan itsenäistä, voima-

kasta, ympäristöstään suuresti eroavaa itseä,

oikeassa elämässä minä ei tunnu millään

riittävän. Parempaan tähtääminen ja itsel-

tään paljon vaatiminen ovat normaaleita ja

terveitä tapoja pyrkiä muuttumaan, ja välttä-

mättömiä henkisen kehityksen kannalta.

Pieleen menee kuitenkin silloin, kun minän

haluaa muuttuvan täysin samanlaiseksi kuin

muiden: pitäisi olla samanlainen ulkonäkö

ja tavallisen haaleanpirteä persoonallisuus,

samanlainen tapa asua ja elää ja hyvät, mut-

ta silti huomiota herättämättömät arvosanat

koulussa.

Tilanne on hankala, sillä minän halutaan

jatkuvasti vastaavan lähinnä lisääntyvän

median aikaansaamia ihanteita ja odotuksia.


Jokainen tuntuu olevan samaa mieltä siitä,

että eri reittejä, voimakkaimmin ehkä kuu-

kausittain ilmestyvien muotilehtien kautta,

media tyrkyttää jatkuvasti satiininsileän

ihon ja hädin tuskin vesirajan peittävien

minimekkojen, kiiltävänpinkeiden lihasten

ja kylmänrauhallisten treffilähestymisien

ihannetta. Nämä ihanteet heijastuvat nor-

maalin, nuoruusiässä ehkä itseään yhä etsi-

vän ihmisen elämään, ja näkyvät selvästi,

joskin miedompina kuin ylimuokatuissa

hajuvesi- ja automainoksissa: useimmiten

ei ole muiden mielestä okei pukeutua juuri

niin kuin haluaa tai heittää juuri niin avoin-

ta – tai kieroutunutta – huulta kuin itse

haluaisi. Aidon itsensä peittelemisyrityksis-

tä ja aitojen ihmisten perään naureskelemi-

sesta on hyvää vauhtia tulossa standardeja.

Monien mielestä parasta maailmassa on

itsensä löytäminen. On mahtava tunne, kun

tajuaa, mistä oma minä on tehty tai mitä

varten elämä on ylipäänsä olemassa: kun

ensimmäistä kertaa pitää onnistuneen pu-

heen. Tai kun viettää elämänsä kesän tutus-

tuen uusiin ihmisiin, istuskelemalla festari-

alueen leirinuotion ympärillä tai juosten

kaatosateessa ilman paitaa. Tai kun saa

ensimmäistä kertaa käsiinsä pienen, kapa-

loidun käärön, joka on oikeastaan oman

minän jatke. On sääli, että aidon minänsä

muilta kätkevä ihminen ei välttämättä kos-

kaan koe hetkiä, jolloin tuntee oikeasti

elävänsä.

Kun tykin opiskelijoilta kysyttiin, millaisia

ovat olleet heidän elämänsä tärkeimmät

hetket ja muutokset, he vastasivat seuraa-

vasti.

Minuun on vaikuttanut eniten se, kun isä-

puoleni muutti asumaan minun ja äitini

luokse. Vihasin häntä silloin, sillä hän vei

minulta kaiken huomion. Olin hyvin välin-

pitämätön, kunnes tapasin uudet sisarukse-

ni. Se oli aluksi hyvin häkellyttävää, olin-

han ollut ainut lapsi. Tulimme kuitenkin

hyvin toimeen ja opimme leikkimään kaik-

ki yhdessä. Pikkuhiljaa totuin isäpuoleeni,

ja nyt hän on ollut äitini kanssa kihloissa 9

vuotta. Olemme nykyään oikein hyviä ka-

vereita, mutta pientä kinaa ei oikein voi

koskaan välttää.

Henna Salonoja, 17 v.

SYK:stä pois vaihtaminen yhdeksännen

luokan jälkeen rohkaisi minua elämään

rennommin ja nautinnollisemmin. Koulun

vaihto auttoi pääsemään irti haitallisen

voimakkaasta perfektionismistani ja muis-

tutti, että opiskelun ohella voi tehdä myös

omia juttuja. Enää en hylkää viikonlop-

puseikkailuja koulutöiden takia, vaan kes-

kityn nauttimaan nuoruudestani. Arvosana-

ni ovat laskeneet, mutta olen onnellisempi

kuin koskaan. Ja mikä tärkeintä, psyykkee-

ni on tasapainossa.

Marta, 17

Yleiseen minuuteeni ja persoonaani on

eniten vaikuttanut yhdessäolo kotona ja

matkustellessa isän, äidin ja tietysti kahden

veljeni kanssa. Jokainen heistä on omalla

tavallaan muokannut piirteitäni ja tapojani.

Tehokkuutta ja itsenäisyyttä on kuitenkin

opettanut se, että olen aina kulkenut hieman

eri tietä kuin veljeni ja vanhempani, ja ihan


nuoresta pitäen hoitanut asiani itse. Varhai-

sessa iässä aloitettu Kummelin katsominen

on kierouttanut minua paljon.

Lähiaikoina minuun on ehdottomasti vai-

kuttanut puolen vuoden opiskelu ja oleilu

Tennesseessä ja tässä lähistöllä. On tullut

tavattua niin paljon uutta porukkaa ja pitä-

nyt muodostaa suhteet ihmisiin ihan alusta,

että ainakin kanssakäyminen toisten kanssa

ja itsensä fiksun oloisena pitäminen ovat

tuntuneet paranevan. Erilaista kulttuuria

oppii tässä myös vähän tuntemaan ja ym-

märtämään. Tosin katsoin juuri dokumentin

Pohjois-Koreasta, ja sitä en oikein ymmär-

tänyt. Jengihän ihan palvoo johtajaansa!

Ilmari, 17

Pienenä toivoin itselleni sisaruksia voidak-

seni jakaa ikimuistoisia hetkiä näiden kans-

sa ja saadakseni perheensisäisiä leikkikave-

reita. Monilla ystävilläni oli jo vanhempia

ja nuorempia sisaruksia, ja siksi ilahduinkin

saadessani pikkuveljen.

Varttuessani tajusin, että pikkuveli tuo

myös suurta vastuuta. Isoveljenä olisin

hänelle esikuva, suunnannäyttäjä ja mah-

dollinen tuki vaikeina aikoina. Vastuun

lisäksi pikkuveli toi välillä ristiriitojakin,

kun lelujen ja pelien omistusoikeuksista ei

päästy sopimukseen. Pikkuveljen astuttua

taloon ymmärsin, että perhe ei ole ainoas-

taan minä ja vanhemmat, vaan myös nuo-

rempi sisarus on osa perheen rakkautta.

Vaikka pikkuveljeni varttuukin kovaa

vauhtia, sydämessäni hän on minulle yhä se

pieni temmeltäjä, joka roikkuu paidan hel-

masta kiinni matkatessamme kesäiseen

leikkipuistoon tai talviseen pulkkamäkeen.

Mikko H., 17 v.

Vanhempani ja heidän tapansa kohdella

minua ovat muokanneet paljon itsetuntoani

ja tapojani sekä isolla aikavälillä että luulta-

vasti vielä edelleenkin. Tärkeä lyhyempi

minua muuttanut tapahtuma oli ripari. En

tuntenut sieltä aluksi melkeinpä ketään,

joten se oli oikeastaan ihan uusi alku,

vaikken mitään sellaista silloin tarvinnut-

kaan. Riparilla tajusin tiettyjä asioita, mie-

tin toisia ihmisiä ja tajusin, miten voi sulau-

tua uuteen porukkaan ja miten uusi porukka

muuttaa ihmistä. Vaikken uskoon tullut-

kaan, niin viikko riparilla vaikutti minuun

melkoisen paljon.

Eero, 16

Nuorten vääristynyttä käsitystä itsestään ja

toisista puidaan myös MTV:n uusimmassa

realitysarjassa If you really knew me. Sarja

seuraa amerikkalaisia kouluja, joiden oppi-

laat ja opettajat ovat jakautuneet voimak-

kaasti eri klikkeihin ja joissa kukaan ei

tunne itseään tervetulleeksi omana itsenään.

Kouluyhteisöä ravistelee valtava muutos ja

tunnekuohu, kun jokainen oppilas avautuu

vuorollaan vaikeista asioistaan koulukave-

reistaan muodostuvan ryhmän edessä. Ko-

kemus on luonnollisesti rankka, mutta lo-

pulta yhteisö tiivistyy ja kaikkien on hel-

pompi näyttäytyä koulussa omana itsenään.

Ei siis huono idea toteutettavaksi!

Joten muru hei, takki auki. Tai, näin tappo-

pakkasten aikaan, edes villatakki. Päästä

minä vapaaksi.

Jos olet käynyt koulun kuntosalilla

viimeaikoina, olet huomannut, että et

ole. Se johtuu siitä, että itse kuntosalia

ei enää ole. Tämä voi tulla yllätykse-

nä; minulle se ainakin tuli. Töölön Yh-

teiskoulun hallitus ja rehtori nimittäin

päättivät pistää paikan remonttiin noin

viikon varoitusajalla. Lisää hyviä uuti-

sia seurasi pian. Kyseessä ei olisi luku-

vuoden ainoa remontti, vaan seuraa-

vaksi tietä koulun taloushallinnon toi-

mistolle saisi tehdä oppilaskunnan huo-

ne.

Oppilaskunnanhuoneesta on tullut ke-

väällä koulusta lähtevälle vuosiluokalle

tärkeä paikka. Harvoin koulussa on

erilaisten ihmisten kesken niin hyvää

yhteishenkeä kuin tämän vuoden abeil-

la on ollut. Sen verran voin sanoa kol-

me eri lukion vuosiluokkaa kahdessa

maassa läpikäytyäni. Tämä ei olisi

mahdollista ilman koko porukan yh-

teen kokoavaa tilaa. Koulussa viihtyy

ihmeen paljon paremmin, kun on joku

paikka, jossa voi tuntien välillä maata

sohvalla, puhua kavereiden kanssa,

kuulla hyvän biisin, nähdä videon lin-

nusta johon osuu baseball-pallo tai

vaikka piirtää Justin Bieberille viikset.

On surullista, ettei seuraavan vuosi-

kurssin opiskelijoille haluta antaa näitä

samoja mahdollisuuksia.

Tynkä-opkh :n ja tynkä-kuntosalin

muussaaminen yhteen ja sijoittaminen

kellariin kuulostaa järkyttävän huonol-

ta idealta. Pahimmillaan se tarkoittaa

molempien tilojen laajan käyttäjäkun-

nan katoamista. Vai miltä kuulostaa

matka neloskerroksesta kellariin ja

takaisin 15 minuutin välitunnilla, jotta

voit seurata kuinka kaverisi hieltähai-

sevana kolisuttaa jalkaprässiä? Tai

kuntoiluharrastuksen ensimmäisten

”Tähän

maailmaan

meitä mahtuu

monta…” Roope Luokkamäki


horjuvien askelten ottaminen kun koko

luokkasi seuraa vierestä?

Ratkaisu ei vaikuta järin toimivalta ja

syykin on selvä: sitä eivät ole tehneet

tilojen todelliset käyttäjät. Tuntuu suo-

ranaiselta loukkaukselta, ettei päätök-

senteossa ole kuultu Töölön yhteiskou-

lun oppilaita saati vaivauduttu ilmoitta-

masta asiasta heille muulla tavoin kuin

kuntosalin oveen viikkoa aikaisemmin

ilmestyneellä lapulla.

Itse olen puuhannut Tykissä kaiken-

laista ylimääräistä, koska olen jostain

syystä kiintynyt paikkaan viimeisen

kuuden vuoden aikana. Olen ollut mu-

kana toteuttamassa puurojuhlaa, tyk-

päivää, tyk fm –lähetyksiä, oppilaskun-

nassa ja nyt ”Sarastuksen” päätoimitta-

jana. Olen tavallaan ajatellut tykkiä

myös minun koulunani, mutta ilmeises-

ti olen ollut väärässä. Luovuttaessam-

me adressin koulun salin ja opkh :n

muuttamista vastaan, jonka oli allekir-

joittanut suurin osa tämän lukion oppi-

laista kiitti rehtori kohteliaasti

”aktiivisuudestamme” mutta totesi

samaan hengenvetoon, ettei adressilla

mitään vaikutusta tulisi olemaan. Kiva

sinänsä, että joku on huomioinut

”aktiivisuuteni”.

On totta, että muutoksille ei aina voi

mitään ja koulu tarvitsee lisääntyneen

työmäärän takia uuden taloushallinnon

toimiston. Tuntuu kuitenkin väärältä,

ettei meillä oppilailla ole ollut mitään

sanottavaa pääosin juuri oppilaita kos-

kevassa päätöksenteossa. Homman

olisi voinut hoitaa paljon tyylikkääm-

min avoimesti asioista keskustelemalla

mahdollisia ratkaisuja miettimällä. Nyt

tuntuu vähän siltä, että muuten muka-

vasta paikasta, jota Tykki on ollut, on

jäämässä ikävä jälkimaku.


O P K H HYVÄSTI

Kertokaapa, ystävät ja kylänmiehet,

mihin kaikki aika menee? Se vain

katoaa jonnekin ja kiihtyy koko

ajan. Tik-tik-tikittävä aika kulkee

kuin juna ja jokainen tunti menee

ohi yhä nopeammin. Jokainen vii-

konpäivä herättää ihmetyksen; taas

on lauantai. Huomenna on taas sun-

nuntai ja ennen kuin huomaan, on

taas lauantai.

Hassuinta on, että aikaa ei tunnu kulu-

neen lainkaan, enkä esimerkiksi ole

vieläkään sisäistänyt olevani lukion

kakkosella. Viimeisen viikon tapahtu-

mia joutuu oikeasti kaivelemaan muis-

tista, että ne löytyvät. En muista, minä

talvena sairastin angiinaa, vaikka se oli

aika iso juttu sillä hetkellä. Kaikki vain

menee jotenkin omalla painollaan, asi-

oita tapahtuu ja tulee tehtyä, mutta

päivät vaihtuvat. Muistan kyllä kaiken,

ei siitä ole kyse, mutta asiat painuvat

heti tapahduttuaan ajan kultaamien,

hyvien muistojen alle ja nousevat sieltä

sitä mukaa kun aika kultaa nekin.

Aikakäsitykseni tuntuu tavallaan jakau-

tuneen kahtia. Toinen puoli pitää päi-

vittäistä rutiinia, toimintaa ja hetkiä

koossa, toinen keskittyy pidempiin

ajanjaksoihin, kuukausiin, vuosiin ynnä

muuhun. Rutiinipuoli kokee erilaiset

hetket eripituisina. Tylsät tilanteet vai-

kuttavat ikuisuuksilta, mukavat mene-

vät ohi liian nopeasti; ilmiö on varmas-

ti kaikille tuttu. Pidempien jaksojen

puoleni ei sen sijaan koe ajankulun

nopeuden muutoksia yhtä selkeästi.

Sen silmissä aika vain kiihtyy eikä

jarruta koskaan.

Taisinpa keksiä mistä tämä voisi joh-

tua. Koska rutiinipuoli pyörii tapahtu-

mien mukana ja hetkien välissä, ehkä

se tarkkailee kiinnostavien tapahtumien

välejä. Alitajunta, jota nyt pääsen taas

riepottelemaan, määrittelee kiinnosta-

van tapahtuman ja aikakäsityksen ru-

tiinipuoli merkitsee näitä muistiin ja

vertaa johonkin jännään keskiarvoon.

Pitkien aikavälien puolella ei ole käy-

tettävissään mitään keskiarvoa, vaan

kulunutta aikaa verrataan jo elettyyn.

Kuten Viivi ja Wagner -sarjakuvan

sikamainen päähenkilö aikanaan tiede-

lehdestä luki, viikko tuntuu viikon van-

hasta yhtä pitkältä, kuin 50 vuotta 50-

vuotiaasta. Esimerkiksi kymmenvuoti-

aalle vuosi on yksi kymmenys elämän

pituudesta, kun 20-vuotiaalle se on

enää kahdeskymmenesosa. Samalla

vaikuttaa toinenkin ilmiö: mitä enem-

män kokee, sen vähäpätöisemmiltä

uudet kokemukset tuntuvat. Nykyihmi-

sen extreme-hakuisuus vain kiihdyttää

tätä efektiä ja muutumme yhä kärsi-

mättömämmiksi. Lisättäköön tähän

teorian lopuksi iso ”ehkä”, etten puhu

läpiä päähäni.

Eikä tässä vielä läheskään kaikki: jän-

nimmät hetket ajan kanssa taistellessa

tulevat, kun muistan ajatuksen mennei-

syyden ja tulevaisuuden liitoskohdasta.

Siinähän me jatkuvasti elämme, vain

tämä hetki on nyt, kaikki muu on joko

mennyttä tai tulevaa. Äsken mainitse-

mani ”tämä hetkikin” on tätä kohtaa

kirjoittaessa jo menneisyyttä. On jok-

seenkin repivää, että ei voi tuntea kuu-

luvansa mihinkään koettavissa olevaan

hetkeen, eikä nykyhetkeä voi määritel-

OSSI HIETALA AJASTA JA AVA-RUUDESTA


lä niin, ettei se muutu ja karkaa jalko-

jen alta pois.

Kuvittele käveleväsi nuoralla vailla

kaatumisen mahdollisuutta. Jalkasi alla

on tuhansia lankoja Y:n muotoisessa

risteyksessä; takanasi paksu köysi ja

edessä kaikki tuhannet langat erillään,

eri suuntiin haarautuen. Kun otat aske-

len, yksittäinen nuora jalkasi alla kerää

kaikki muut langat yhteen köydeksi

taaksesi. Edessäsi ovat samo-

jen lankojen seuraavat aske-

leen pituiset osat. Toista aske-

leen ottaminen.

Menneisyyttämme eivät ehkä

olekaan vain valitsemamme

tiet, vaan myös ne tiet, joita

emme valinneet syystä tai

toisesta. Kaikki meille tarjottu

kuuluu meihin, varsinkin, jos

olemme hylänneet nämä asiat

tietoisesti. Tulevaisuuteemme

kuuluvat kuitenkin mielestäni

etupäässä unelmamme ja tun-

temamme mahdollisuudet.

Valinnan hetkellä mahdolli-

suuksia tulee aina tuhansittain

lisää erilaisten kompromissien muo-

dossa. Sattuman mahdollisuus ja luke-

mattomat epätodennäköisemmät vaih-

toehdot lisäävät oman osuutensa mah-

dollisuuksien joukkoon. Ja koskaan

emme pysähdy tällä matkalla.

Toisaalta ikuinen, pysähtymätön matka

universumin neljännen ulottuvuuden

läpi on... Hyvin jännä, sanoisin. Sanon

ikuinen, koska en usko, että ihminen

voi varmasti tietää matkansa päättyvän

jossain vaiheessa. Edes kuolema ei

välttämättä ole loppu vaan etappi, ku-

ten mikä tahansa muu episodi tai hetki

elämässä. Pysähtymätön se on sikäli,

että ihminen ei kykene itse todistetta-

vasti pysäyttämään ajan kulkua. Mus-

tan aukon keskellä aika on tiedemies-

ten mukaan pysähdyksissä, koska pai-

kassa, jossa edes valo ei pääse liikku-

maan, ei ole liikettä, eikä siten myös-

kään tapahtumia, mikä puolestaan joh-

taa ajan puutteeseen.

Loppujen lopuksihan aika on

näet vain ihmisten keksimä

käsite tapahtumien välisten

suhteiden kuvaamiseen. Voi-

sin sanoa, että rannekello, se

tavallinen ranta-Rolex, ei

laitteena mittaa aikaa ulottu-

vuutena, vaan käsitämme sen

viisareiden liikkeen ”ajan

kulun” kuvaajana. Sekunti-

viisari naksahtaa paikasta

toiseen tasaisin välein, ja välit

me käsitämme sekunnin pi-

tuisina ajanjaksoina. Viisarin

liikkeet tuntuvat muuttavan

tempoa tilanteesta riippuen.

Jos kiinnostavia tapahtumia

tulee jatkuvana virtana, tuntuu viisari-

kin lentävän ja toisin päin.

Aika on jälleen hyvä esimerkki siitä,

miten ihminen aina pyrkii selittämään

ihan kaiken näkemänsä ja kokemansa.

Maailmamme ja todellisuutemme kun

perustuvat siihen, että ymmärrämme

ne.

”ihminen ei

kykene itse

todistetta-

vasti pysäyt-

tämään ajan

kulkua”


Tietotekniikan kehitys ja sen lieveilmiöt -

kuten esimerkiksi sosiaalinen media sekä ver-

taisverkot – ovat tehneet lain rikkomisen ää-

rimmäisen helpoksi. Rikoksia tehdäänkin yhä

enemmän ilman, että edes rikollinen tietää

toimineensa lainvastaisesti. Nykyään jokainen

on lainrikkoja. Lavealla tiellä ollaan jatkuvasti

askelen edellä, eikä poliisi pysy rikollisten

perässä, kun taistelua käyvät suuret määrät

nollia ja ykkösiä.

Sosiaalisen median kautta kansoille on avau-

tunut aivan uusia keinoja ilmaista itseään:

Kuka ajaa omaa asiaansa, kuka taasen jonkun

toisen asian yli. Facebookin ryhmillä voit il-

maista itseäsi tykkäämällä sivusta, joka yrittää

paljastaa hallituksen ja kukkahattutätien yhtei-

sen salaliiton, tai kertoa mielipiteesi siitä, mi-

ten ”olisit valmis istumaan pari vuotta Astrid

Thorsin taposta”. Nopeasti vilkaistuna nämä-

kin ryhmät ovat hauskoja vitsejä, joita sitten

kelpaa laittaa profiiliinsa niiden kymmenien

muiden unohdettujen ryhmien joukkoon, mut-

ta toinen näiden ryhmien perustajista sai mo-

nien fanien lisäksi pienen kasan syytteitä nis-

kaansa - ja ei, kyse ei ole nyt tuosta salaliitto-

ryhmästä.

Sananvapaus on hieno asia, mutta sitä pitäisi

osata käyttää vastuullisesti. Eipä arvannut

tämä huumorimies, että ryhmä tulisi saamaan

jopa hieman liikaakin huomiota hänen ma-

kuunsa. Syyte nostettiin törkeästä kunnian-

loukkauksesta, laittomasta uhkauksesta, julki-

sesta kehottamisesta rikokseen sekä kiihotta-

misesta kansanryhmää vastaan. Rikosnimik-

keitä kertyi siis yksi joka toisesta sanasta ryh-

män nimessä. Kuulostaako liian mielivaltai-

selta ollakseen totta Suomen kaltaisessa oike-

usvaltiossa? Kunnianloukkaukseen riittää laki-

pykälien mukaan ”toisen halventaminen”,

kunhan se ”ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan

pitää hyväksyttävänä”. Julkisuus määrittelee

pelkän kunnianloukkauksen ja törkeän kunni-

anloukkauksen eron.

Kukaan ei vain tunnu tietävän, mikä on tuo

maaginen hyväksyttävän halventamisen rima.

Missä menee raja, jonka toisella puolella vir-

kavalta alkaa hengittämään niskaan? Entä

ovatko sosiaalisen median palvelut joukkotie-

dotusvälineitä? Olisi ollut täysin laillista, jos

joku olisi kaveriporukassa kertonut olevansa

valmis istumaan pari vuotta Thorsin taposta,

todennäköisesti vaikka se olisi lisätty face-

book-tilaankin. Julkinen ryhmä facebookissa

sitten näemmä on se raja, vai onko? Jos tilan

näkee keskimäärin facebookin käyttäjältä löy-

tyvän 130 kaverin joukko, se on vähän. Entä

jos Thorsia halventaisi ulkoilmatapahtumassa

130 hengen kuullen? Silloin olisi ehkä jo alka-

nut tapahtua. Entäpä he, joilla on vaikkapa

250 kaveria listallaan? Jos raja menisi siinä,

niin entäpä jos lisää vielä yhden kaverin tilan

päivityksen jälkeen? Entä jos kyseessä on

suljettu ryhmä, mutta johon on kutsuttu satoja

ihmisiä? Miten ihmisten oikein oletetaan tietä-

vän missä raja menee, jos viranomaisetkaan

eivät sitä tiedä?

Informaatiotulva tuntuu olevan niin massiivi-

nen, että oikea tieto hukkuu kaiken muun alle,

tarpeettoman tiedon pyristellessä pinnalla ke-

veämmän viihdearvonsa avulla. Pinnalle on

silti jatkuvasti pulpahdellut aivan uusia kana-

via toteuttaa sananvapautta, eikä horisontissa

näy loppua tälle kehityssuunnalle vielä pit-

kään aikaan. Ja kaiken tämän suolaisen veden

päällä ajelehtii mm. piraattivene myrskyn sil-

mässä.

Piratismi on malliesimerkki internetin nopeas-

ta kehittymisestä johtuvasta rikollisuudesta.

Alansa ykköset käyvät taistoa armeijanaan

miljoonat lataajat. Maan tavaksi muodostunut

lataaminen on jo niin yleistä, että poliisin re-

010001100111010101100011011010110010000001111001011011110111010100100000001000100101001100100010 Nollat ja ykköset Otto Kopra:


surssit riittävät vain murto-osaan tekijänoike-

uksilla suojatun materiaalin levittäjistä, puhu-

mattakaan tällaisen materiaalin lataajista. Kos-

ka kiinnijäämisprosentti on äärimmäisen pie-

ni, on rangaistuksetkin kovia: Yksittäisille

ihmisille tulee maksettavaksi kirjaimellisesti

miljoonia euroja sakkoja, kun suurin osa pi-

raateista ei tule koskaan saamaan syytteitä.

Terve järkikin kertoo, ettei tällainen pelote ole

toimiva taikka sen enempää järkeväkään rat-

kaisu, mutta se on paras menetelmä niin kauan

kuin se on ainoa. Olisihan se hienoa jos laiton-

ta lataamista ei esiintyisi tai kiinnijäämispro-

sentti olisi jotain muutakin kuin promilleluok-

kaa, jolloin korvausvaatimuksetkin tippuisivat

järkeviin summiin. Lataajat yrittävät oikeuttaa

tekonsa itselleen pitämällä kovaa ääntä pa-

hoista levy-yhtiö-mafioista ja artistien keikka-

tulojen tärkeydestä. Tämä muuttuu surullisek-

si siinä vaiheessa kun lataaja alkaa itse usko-

maan vakuuttelunsa, jolloin hän huijaa enem-

män itseään kuin artisteja.

Onhan tietotekniikan kehitys tuonut muka-

naan paljon hyvääkin: ihmisten kommuni-

kointi on helpottunut huomattavasti ja esimer-

kiksi lukion nasuista, niiden jatkoista sekä

jatkojen jatkoista on helppo tiedottaa ihmisille

sekä tällä tavalla kerätä suuri määrä osallistu-

jia. Pahimmillaan internet osaa kuitenkin toi-

mia äärimmäisen epäluotettavan idiootin ta-

paan. Sähköisessä äänestyksiä ääniä katoilee

ja yritykset omistavat kaiken sisällön, mitä

palvelun käyttäjät palveluun lataavat. Lisäris-

kiä tuo se, jos sattuu olemaan esimerkiksi jon-

kin julkisuuden henkilön kaima: Tämän sai

kokea helsinkiläinen 32-vuotias Ville Valo,

kun hänen Facebook-tilinsä suljettiin ilman

ennakkovaroitusta, sillä hänen luultiin esiinty-

vän Ville Valona. Sinne menivät ne lomaku-

vat, joita ei tajuttu tallentaa facebookin lisäksi

myös omalle koneelle.

Ei sillä, moni olisi varmasti kateellinen tälle

Ville Valolle. Moni on yrittänyt poistaa profii-

liaan yksityisyydestä huolestuttuaan siinä on-

nistumatta. Profiilin poistamisen jälkeen si-

vuille on kuitenkin jäänyt kummittelemaan

outo tietosivu, joka on wikipedia-artikkelien

tapaan henkilön entisten kavereiden muokatta-

vana. Tälle sivulle on jäänyt mm. profiilikuva

ja muut julkiset tiedot, kuten nykyinen opiske-

lupaikka.

Oman lusikkansa tähän soppaan lisäävät am-

mattilais-nörtti-kriminaalit, jotka tekevät tieto-

murtoja kehittävämpien harrastusten puuttees-

sa. Jos sähköisessä äänestyksessä katoaa ääniä

ilman, että kukaan edes yrittää saada niin ai-

kaan, niin voimme vain kuvitella mitä voisi

tapahtua, jos joku vähänkään asiansa osaava

tietoverkkojen vapaustaistelija päättää aloittaa

pyhän sodan mätää yhteiskuntaa vastaan.

Taistelu valtioiden ja yritysten pahan valta-

kuntaa vastaan on nykyään äärimmäisen help-

po taistella. Allekirjoittanutkin pystyisi pääse-

mään käsiksi hyvinkin monen opettajan wilma

- ja sähköposti-tunnuksiin täysin idioottivar-

masti ja helposti niin halutessaan.

Uusi pitkälle kuuluva mutta näkymätön rikos-

ten muoto on asetelmansa puolesta surullinen,

sillä poliisi ei pysty mukautumaan uusiin ti-

lanteisiin läheskään tarpeeksi nopeasti, ja ri-

kolliset pysyvät jatkuvasti askeleen edellä.

Nollien ja ykkösten taistelu tulee kestämään

vielä pitkään. Sen päättymiseen asti on toimit-

tajan kuitenkin tyydyttävä vain yrittämään olla

menettämättä uskoaan ihmiskuntaan ja uskoa

virtuaalielämän evoluutioon.

Otto Kopra

010001100111010101100011011010110010000001111001011011110111010100100000001000100101001100100010


T

Jotkut juovat teetä, jotkut kahvia, kun taas toiset juovat energiajuomia. Yhteistä näillä kai-

killa nestemäisyys ja kofeiini. Keskitytään nyt kuitenkin yhteen jaloimmista juomista, joka on tietenkin

tee.

Teetä voi nauttia aika monella tavalla, vaikka varmasti kaikille tulee ensimmäisenä mieleen halpa pus-

sitee. Se on pääsääntöisesti varsin juotavaa, varsinkin sokerin kanssa. Jos yleensä käytät sokeria, kokei-

lepa joskus juoda teetä ilman, sillä makuero on merkittävä.

Jos jaksaa nähdä hieman enemmän vaivaa ja kykenee maistamaan hiukan erikoisempia makuja, kannat-

taa siirtyä japanilaiseen teehen. Se maistuu monesti voimakkaammalle, ja siihen ei yleensä laiteta soke-

ria.

Tölkeissä tulevaa jääteetä voi tuskin edes kutsua teeksi, mutta kai sekin on mainittava. Kunnon jäätee on asia erikseen, mutta sitä harvemmin tulee juotua muuten kuin kesällä.

Ja vois sitä valita toisin, rahat menee leffoihin ja ravintoloihin


Aloitin teemaailman tutkimisen Kampin lähistöllä sijaitsevasta The Ounce -

erikoisliikkestä.

The Ounce -erikoisliikkeen teevalikoimia.

Voimakas teen tuoksu peitti koko huoneen astuessani sisään. Sisustus oli vanhanaikainen - jopa tarjoili-

jat olivat pukeutuneet vanhanaikaisiin asuihin -ja taustalla soi rauhallinen klassinen musiikki. Hetken

päästä kiinnitin huomioni kymmeniin erilaisiin astioihin, jotka olivat täynnä erilaisia yrttiteesekoituksia.

Veikkaisin, että makuja oli reippaasti yli sata. Valkoista, vihreätä, mustaa, maustettua ja maustamatonta

teetä, kaiken maailman sekoituksia löytyi. Lopulta päädyin ’’Napolin auringoksi’’ kutsuttuun maustet-

tuun vihreään teehen. Kokeilin muutamaa muutakin ja kaikki olivat hyviä. Mainittava oli kiinalainen

musta Yunnan 0211-tee, joka oli maustettu voimakkaasti ja oli kirkkaan punaista. Kokeilin sitä aluksi

ilman sokeria, mutta päädyin lopulta lisäämään sitä ja kokeilin myös hunajaa.

Tänne palaan varmasti joskus uudestaan. Kaikki valmistettiin paikan päällä, sokeri oli luomua ja astiat

olivat enemmän kuin näyttäviä. Teepannut olivat lasisia, jotta juoman väri näkyisi selvästi. Juontitilassa

on vain pari pöytää, joten suosittelen varaamaan paikat etukäteen.

Miksi kuitenkaan tuhlata 45 minuuttia varsin kelvollista facebook-aikaa erikoisessa tunnelmassa ihmeel-

lisessä paikassa teetä hörppien, kun kaiken lisäksi yksi kuppi voi maksaa jopa neljä euroa? Sanoisin, että

rauhallinen tunnelma ja tajunnan räjäyttävä makuelämys riittää vastaukseksi. Jätä väliin seuraava kark-

kipussi ja käy juomassa hyvää teetä Fredrikinkadulla.


Seuraavaksi päätin kokeilla kotona keitettyä japanilaista teetä tavallisen pussiteen rinnalla. Kokeilin

japanilaista genmaichateetä, jossa oli paahdettua riisiä seassa. Maku oli hiukan erikoinen, mutta lämmin

juotava oli varsin nautittavaa. Valmistaminen on kohtalaisen tarkkaa, jotta saadaan paras maku irti eikä

teestä tule kitkerää. Ensiksi laitetaan teenlehdet teepannuun, johon kaadetaan sitten kuumaa vettä ja an-

netaan sen olla noin 40 sekunttia pannussa, jonka jälkeen kaadetaan kuppiin ja nautitaan. Vesi ei saa olla

kiehuvan kuumaa, eikä teelehtien saa antaa liota liian kauan vedessä. Vaikuttaa ehkä pikkutarkalta, mut-

ta se vaikuttaa olennaisesti makuun. Jos olisi ollut enemmän aikaa ja turhan paljon rahaa, olisin varmaan

käynyt japanilaisen teeseremoniakurssin, joka vie teen juonnin toiseen ulottuvuuteen hienostelussa ja

pikkutarkoissa seikoissa.

Useimmiten juon mustaherukkateetä, vaikka se onkin halpaa pussiteetä. Sanoisin, että se on välillä jopa

parempaakin kuin hienompi japanilainen tee. Pussiteen hyvä puoli on se, että makuja on lähes rajatto-

masti ja sitä saa kaikkialta.

Kannattaa kokeilla kaikkea.


Kadut täynnä ihmisiä, punaista ja valkoista

kaikkialla, joululaulut kantautuvat korviin

joka kulman takaa ja alta. Tähän aikaa vuo-

desta kenelläkään ei ole aikaa tuhlattavaksi,

sillä kiirettä pitää ja tekemistä riittää. Jokai-

selle pitää löytää ”se täydellisin ja ihanin

lahja”. Läheisimpien ihmisten lisäksi pitää

tietenkin muistaa myös serkun kaiman veljen

koiraa, jolle käy vain ”se oikea”.

Poikkeuksen tähän tekevät jouluvihaajat,

jotka yrittävät piiloutua pimeimpään ja syr-

jäisimpään talon kellariin, jotta pääsisivät

pakoon tätä vuoden turhinta juhlaa. Valitetta-

vasti joulusta ei vain voi olla pitämättä. Ku-

kapa voisi kieltäytyä kupillisesta höyryävän

kuumaa kaakota kermavaahdon kera tai pel-

lillisestä uunituoreita pullia. Kellareista löy-

tyy varmasti puoliksi syötyjä pipareita ja

suttuisia lahjatoivelistoja, jotka on yritetty

piilottaa hätäisesti nurkan rakoihin tai kella-

rin uumeniin… Kyllä pukki tietää, missä

lapsoset piileskelevät. Jouluhan on vuoden

odotetuin ja rakastetuin juhla, miksi kukaan

joulua vihaisi?

Joulu lähestyy, ja jossain päin maailmaa Joulupukin pikkutontut

ahertavat saadakseen lahjat valmiiksi, sillä joulu on pian ovella.

Olethan lähettänyt oman lahjalistasi Korvatunturille?

Joulun taikaa

Joulu ei tietenkään ole vain lahjojen ostamis-

ta, joulua rakastaville tämä on hyvä syy ostaa

ihania joulukoristeita ja käydä läpi kaikki

joulumyyjäiset. Joulukuusen koristelua, joulu-

herkkujen leipomista, talon koristelua vessaa

unohtamatta ihanilla jouluvaloilla, tätä kaik-

kea jouluihmiset odottavat vuodesta toiseen.

Joululauluja voi huoletta soittaa aamusta il-

taan ilman, että naapurit valittavat. Jouluna

voi hyvällä omatunnolla syödä niin paljon

herkkuja kuin jaksaa. Eihän muutama lisäkilo

haittaa, lämmittää ainakin mukavasti. Ja ker-

rankin on hyvä syy laiskotella päivät pitkät

viltin alla katsoen jo niiin moneen kertaan

nähtyjä, mutta kuitenkin rakkaita joulueloku-

via.

Teksti ja kuvat: Jenni Voong & Anastasia Kirjanen


Lahjakortti - Hyödynnä omia erityistaitojasi antamalla kortti, jolla

saa esimerkiksi yhden halin.

Jouluherkut - Kukapa ei ilahtuisi herkkukorista, joka on täynnä

suussa sulavia leivonnaisia. Pipareita, suklaata mm…

Valokuvakirja - Tee upea kirja vuoden ikimuistoisimmista hetkistä,

kuvat kertovat enemmän kuin sanat!

Oma biisi - Sävellä tai sanoita oma kappale, johon piilotat salai-

simmat ja syvimmät tunteesi…

Hemmottelupaketti - Kokoa kori täyteen kaupan ihanimpia tuoksusaippu-

oita ja hierontaöljyä.

Jos perinteiset lahjat tonttuineen ja poroi-

neen eivät innosta, käytä luovuuttasi ja

taitojasi. Sinullakin on varmasti piileviä

kykyjä, joista et tiennyt.

Ideat vähissä...?

1 . Luo puikolle 52 silmukkaa ja jaa ne 4

puikolle, esim. 12–14-12-14. Neulo 2o 2n

neuletta. Yhdistä 1. ja 4. puikon kohdalta.

Neulo varsi niin pitkäksi kun haluat.

Aina ei kuitenkaan tarvitse mennä kotia pidemmälle, vaan voi kietoutua lämpimän viltin alle ja aloittaa neuletyö.

Neulominen on nyt trendikkäämpää kuin koskaan. Miten olisi paksu kaulahuivi, johon kietoutua talven pakkasia

piiloon. Tai villasukat, jotka lämmittävät mukavasti jalkoja kylmän ja masentavan koulupäivän jälkeen. Tässä sukan

ohje uteliaimmille.

6 . Katkaise lanka n. 10 cm

päästä ja vedä lanka kaikkien

silmukoiden läpi. Päättele työ

nurjalta puolelta.

5 . Neulo 1. ja 3. puikkojen

kaksi viimeistä silmukkaa

yhteen ja 2. ja 4. puikkojen

kaksi ensimmäistä silmukkaa

ylivetämällä. Tee kavennuk-

set joka toisella kerroksella,

kunnes silmukoita on jäljellä

kaksi jokaisella puikolla.

4 . Neulo tavallisesti,

kunnes pikkuvarvas on

kokonaan peittynyt.

3 . Jatkossa neulo kaikki silmukat oi-

kein. Kavenna 1. puikolla 2 viimeistä

silmukkaa yhteen ja 4. puikon alussa

kaksi silmukkaa ylivetämällä. Tee kaven-

nuksia joka toisella kierroksella yhteensä

4 kertaa. Nyt silmukoita pitäisi olla alku-

peräinen määrä.

2 . Kantapää:

A. Neulo 1. puikon silmukat 4. puikolle oikein.

B. Käännä työ ja nosta yksi silmukka neulo-

matta. Neulo loput nurin. Käännä työ. Nosta

yksi silmukka neulomatta ja neulo rivi oikein.

Käännä työ ja toista kahta edellä mainittua riviä

yht. 13 krt ( yht. 26 riviä). Neulo kerros nurin.

C. Neulo samalla tekniikalla kuin kohdassa b.

Neulo kunnes työssä on jäljellä 9s. Nosta yksi

silmukka neulomatta. Neulo seuraava silmukka

ja nosta nostettu silmukka neulotun yli = ylive-

tokavennus. Käännä työ. Nosta ensimmäinen

silmukka neulomatta ja neulo 9 s. Neulo kaksi

silmukkaa yhteen ja käännä työ. Toista näitä

rivejä kunnes kaikki reunasilmukat loppuvat.

Keskellä pitäisi olla koko ajan 10 silmukkaa.

Neulo viimeinen rivi oikein.

D. Kerää puikolle 13 silmukkaa puikkojen

välistä ja neulo ne oikein. Tässä kohdassa syn-

tyy helposti reikiä, joten älä venytä silmukoita

liikaa.


Loppukevennykseksi listasimme kaikkien aikojen

joulutunnelman luojat, mikäli et ole vielä sellaiseen

päässyt:

Petteri Punakuono

Jouluyö, juhlayö

Joulumaa

Joulupuu on rakennettu

Joulu on taas

Tonttujen jouluyö

Joulupukki

Kuuraparta

Ratiriti-rallaa

Kilisee, kilisee kulkunen

We Wish You A Merry Christmas

Santa Claus Is Coming To Town

Jingle Bell Rock

Last Christmas

PS. Joulupukin osoite hukassa? Joulupukin pajakylä - 96930

Napapiiri

psst… hyvää joulua…

Muistathan kuitenkin ettei joulu ole vain lahjojen

ostamista tai kodin koristelua. Älä ota turhaa

stressiä jouluvalmisteluista, kaiken ei tarvitse

mennä sekuntiaikataulun mukaan. Maailma ei

kaadu, jos joulupuurosta unohtuu mantelit ja glö-

gistä rusinat. Talon ei tarvitse olla täydellisessä

kunnossa ja elämisen merkit saavat näkyä, myös

jouluna.

Nauti lomasta, vietä aikaa läheistesi kanssa, älä

myöskään unohda itseäsi: välillä on hyvä ottaa

taukoa ja rauhoittua.

Joulun soittolista:


EmptySheet Mitä tulee mieleesi kun kuulet Kymppilinjan kappaleen ”Minä”? EmptySheet Mitä tulee mieleesi kun kuulet Kymppilinjan kappaleen ”Minä”?

08 - Töölön yhteiskoulu · 2015. 2. 5. · amista haittaa. Herttoniemen yhteiskoulun yläasteelta vuonna 2009 valmistuneiden luokka-kokouksessa tällaisella amik-sella on söpö

Documents